Tutustumista Taipaleenjoen taistelupaikkoihin 14.08.2009

Olen tutustunut Taipaleenjoen taistelupaikkoihin pari kertaa menneinä vuosina.

 

Ensimmäisen kerran tutustuin niihin tutun työporukan kanssa ja silloin ylitimme Taipaleenjoen Metsäpirtin suunnasta. Taipaleenjoen ylitys tapahtui perinteellisellä neuvostovalmisteisella perämoottoriveneellä. Henkikultaahan siinä oli pelättävä, mutta ylitse ja takaisinkin päästiin.

 

Toisen kerran saavuin Taipaleenjoen taistelupaikoille maanteitse Sakkolan suunnalta.

 

Nyt yövyimme edellisyön Hotelli Losevossa Kiviniemessä, joten lähestyimme Taipaleenjokea taaskin Sakkolan suunnasta.

 

Keljan taistelumaasto oli ensimmäinen tutustumiskohteemme matkalla Taipaleenjoelle. Sakkolan ja Taipaleen väliseltä tieltä on mainio näkymä kunniakkaiden Keljan taistelujen maastoon. Keljan sankarit hoitivat leiviskänsä hyvin ja osaltaan varmistivat itsenäisen Suomen olemassaolon. Keljan taisteluista kertovan muistomerkin jalusta oli valettu valmiiksi ja muistomerkin paljastaminen oli ovella.

 

Toinen tutustumiskohteemme oli Sakkolan tien varressa sijainnut Vilakkalan JSP. JSP:n kaivanto on vielä selvästi nähtävissä tien oikealla puolella Taipaletta kohti ajettaessa.

 

Vilakkalan JSP toimi sodan aikana rykmentin JSP:nä ja sinne koottiin haavoittuneet Taipaleen sekä Kirvesmäen lohkoilta. Täältä haavoittuneet kuljetettiin kenttäsairaaloihin, joista lähin sijaitsi Pyhäjärvellä.

 

Seuraava tutustumiskohteemme oli "Keskitysleiri". Keskitysleiri oli sodan aikana majoitusalue, jossa lepoon siirretyt joukot keräsivät voimiaan taistelujen lomassa. Keskitysleirin alueella puusto on kuutisenkymmentä vuotta vanhaa eli se on aloittanut kasvunsa sodan jälkeen.  Eräästä telttapaikkapainanteesta löysimme suomalaiselle sotilaalle kuuluneen kenkärajan - korkolapussa luki "Olympic". Etäisyyttä etulinjaan Keskitysleirin maastosta on vajaa viisi kilometriä.

 

Ennen etulinjaan menoamme poikkesimme Taipaleenjoen kenttähautausmaalla, jonne tuntemattomia suomalaisia sankarivainajia on haudattu. Matkanjohtajamme evl Jorma Inkinen on etsintäjoukkojen kokenut konkari ja hän on aikoinaan paikantanut Taipaleenjoen kenttähautausmaan.

 

Kenttähautausmaan tasalla on Virstakiven tukikohta. Emme poikenneet sinne, mutta se on taso, jolle vihollinen pystyi talvisodan aikana kauimmas etenemään.  Virstakiveltä on matkaa Taipaleenjoelle kilometrin verran.

 

Virstakiven tukikohdan tasolla tien toisella puolella sijaitsee Hiekkakuoppa.  Se on ollut etulinjaa lähinnä sijainnut haavoittuneiden sidontapaikka.  Ensimmäisten sankarivainajien etsintämatkojen aikana Heikkakuopan tienoilla oli ollut kasa lasipulloja, joista neuvostosotilaat olivat politrukkien johdolla ottaneet rohkaisuryypyt ennen hyökkäykseen lähtemistään. Myöhemmillä matkoilla pullot olivat kadonneet - ilmeisesti ne olivat päätyneet sotaromun kerääjille.

 

Saavuimme Terenttilään Taipaleenjoen varteen ja siellä meitä kohtasi yllätyksiä.

 

Ensimmäinen yllätys oli se, että parhaalle paikalle parisataa metriä leveän Taipaleenjoen rannalle oli rakennettu pienlentokoneille soveltuva asfalttipäällysteinen kiitorata. Länsimaisesti uskomatonta, että joku yksityinen raharikas voi noin vain rakentaa yksityisen kiitoradan parhaalle paikalle joen varteen! Pienkone odotti kiitotien vierellä kiireistä (ja rikasta) datsan omistajaa, jotta poikkeaminen Pietarin balettiin tai ostoksille Pietariin olisi mahdollinen!

 

Toinen yllätys oli se, että kiitoradan ympärillä oli korkea metalliverkkoaita. Samanlainen verkkoaita oli myös Mustajoelle ja siitä eteenpäin Koukunniemen ja Kirvesmäen suuntaan jatkuvan tien toisella puolella. Bussimme mahtui verkkoaitojen välissä kulkevalle kujanteella, mutta autojen kohtaaminen ei olisi onnistunut.

 

Pysäköimme bussimme Alcatzar´n bunkkerin läheisyyteen ja totesimme, että jonkun matkan päähän sotahistoriasta tunnettua paikkaa oli rakennettu komea hirsinen talo. Tämä talo oikeastaan soveltui maisemaan.

 

Alcatzar´n edustalla oli rakennusmiesten parakki ja eräs rakennusmiehistä kertoi, että omistaja asuu Pietarissa ja käy paikalla helikopterilla joskus. Rakennusmies oli rakentamassa samalle henkilölle rantasaunaa Taipaleenjoen varteen aivan Alcatsarin kohdalle. Hirret olivat jo paikoillaanja rantasaunan perustus valettu. Mahtava paikka rantasaunalle!

 

Näiden tutkimustemme jälkeen lähdimme tavoittelemaan Terenttilän 1. ja/tai 2. tukikohtia. Tavoitteenamme oli kakkostukikohta, sillä erään seurueemme jäsenen isä oli kaatunut siellä. Mies oli saatu kotiseurakunnan multiin, mutta yli 60-vuotias poika halusi nyt nähdä isänsä kaatumispaikan. Löysimme helposti tukikohdan. Se oli ykköstukikohta, mutta koska se vastasi luonteeltaan kakkostukikohtaa, niin isänsä kaatumispaikkaa etsivä seurueemme jäsen tyytyi ykköstukikohdan näkemiseen. Tukikohtaan oli kuljettava Mustaojan kanjonissa palan matkaa ja sitten piti kiertää mennen tullen verkkoaidan viertä, sillä ruskipoika oli aidannut korkeaa nokkosta kasvavan pellon tulevia tarpeitaan varten itselleen! Taistelupaikoille pääseminen tulee koko ajan vaikeutumaan, kun rahapohatat valtaavat Venäjän maita ja mantuja itselleen.

 

Käänsimme bussimme ja suuntasimme Terenttilän kansakoulun kautta kohti lossirantaa. Sotakirjallisuudesta tutut kansakoulun ja Pärssisen metsiköt olivat paikallaan. Terenttilän koulun urheilukentän kunto oli kaukana niistä ajoista, jolloin siellä 1930-luvulla järjestettiin "Terenttilän olympialaiset". Terenttilän olympialaisiin kokoontui nuorisoa Pyhäjärveltä saakka. Nyt kenttä on heinikkoa, vaikka lähellä sijaitseekin ilmeisen rahakkaiden venäläisten datsoja. Kylähenki lienee tyystin toinen kuin Suomen aikana.

 

Pysäköimme bussimme lähelle lauttarantaa. Tien toisella puolella oli komeita datsoja korkeiden aitojen ympäröiminä. Kaarnajoen suuntaan johtava tie oli surkea, mutta sehän onkin yhteinen ja sen kunnossapito ei Venäjällä kuulu kenellekään!

 

Lähdimme kävellen minulle aivan uusille kohteille eli Niittykasemattiin ja Linnakankaan muinaislinnalle.

 

Niittykasematti on betonibunkkeri, jonka rauniot olivat nyt vadelmapensaiden, nokkosten ja piikkilankojen saartamina. Tärkeä paikka aikanaan.

 

Taipaleenjoen muinaislinna sijaitsee Linnakankaalla. Suvannon vedenpinnan alentamiskertomuksissa vuodelta 1818 kerrotaan, että muinaislinna jäi syntyneen jokiuoman - Taipaleenjoki - vierelle vaurioitumattomana.

 

Käyntini Taipaleenjoen muinaislinnan vallihaudan äärellä oli ensimmäinen ja vasta nyt osaan hahmottaa muinaislinnan olemassaolon. Harmittelen, että en kavunnut vallihautaa alas ja sitten taas linnan puolella ylös ja miksi en mennyt tutkimaan muinaislinnaa tarkemmin.

 

Taipaleen muinaislinnasta on kovin niukalti tietoa - ainakaan sitä ei saa helposti. Vallihauta on syvä ja sen takaa katsellen varsinainen linna olisi mielenkiintoinen ja kiinnostava. Kuinkahan tarkkaan muinaislinnaa ehdittiin Suomen aikana tutkia?

 

Taipaleenjoen muinaislinnan vallihaudalla käynnin jälkeen palasimme bussille ja aloimme matkan kohti Kiviniemeä.

 

Päivän yhteenvetona on suuri ihmettely kiitotien rakentamisesta Taipaleentien varteen. Päivän haaste on se, että Taipaleenjoen muinaislinnan raunioiden tutkinen jäi täysin puutteelliseksi.

 

 

Toivottavasti Taipaleenjoella vielä tavataan

 

-Esko Erkkilä-