Sotahistorialliset matkat menetettyyn Karjalaan

Valtaosa Suomen täysikäisestä miesväestöstä joutui vv. 1939…1944 viettämään aikansa lyhyttä rauhanjaksoa lukuun ottamatta sotatoimissa itärajallamme. Naisista lotat kokivat saman kohtalon. 

 

Valtaosa sotaveteraaneista on jo saanut kutsun viimeiseen iltahuutoon, mutta vielä heitä on kertomassa kokemuksistaan.  Lopullisen rajan taakse siirtyneet veteraanit ehtivät kertoa sotakokemuksistaan meille nuoremmille, mutta valtavan paljon sotakokemuksia jäi tallentamatta.

 

Sotahistorialliset matkat menetettyyn Karjalaan ovat eräs tapa kokea sodan kauhut ja kunnioittaa niitä, jotka taisteluillaan varmistivat Suomen itsenäisyyden.

 

Taistelupaikkoja tutkiva ja koluava joukko on oma porukkansa. Kuulun kotiseutumatkailijaluonteeni lisäksi tähän joukkoon.

 

Taistelupaikkoja koluavat omaavat hyvät perustiedot talvi- ja jatkosodan eri vaiheista. Haluamme koko ajan täydentää tietojamme ja sen vuoksi palaamme useasti taistelupaikoille, joilla olemme jo aikaisempina vuosina käyneet.

 

Asiantuntevat oppaat ovat yleensä entisiä aktiiviupseereita, jotka ovat perehtyneet ratkaisutaistelujen kulkuun. Sodanaikaisten joukko-osastojen nimet ja numerot ovat heille tuttuja.

 

Sotahistoriamatkoille osallistuvat omaavat yleensä hyvän fyysisen kunnon, sillä matkat taistelupaikoille saattavat vaatia kilometrien patikoinnin hyvinkin vaikeakulkuisessa maastossa. Parimetrisen nokkospuskan läpi kulkemisessa tarvitaan suojaavat varusteet, jotta nokkosenpolttamisia ei liikaa satu.

 

Sodanaikaiset kartat ovat välttämättömiä, jotta ehkä kaukanakin etulinjasta sijainnut JSP, juoksuhauta, korsu, tukikohta tai komentopaikka löytyy. Onneksi Venäjällä luonto on saanut pääsääntöisesti olla rauhassa sen jälkeen, kun sotatoimet 1944 päättyivät, joten sodanaikaiset kartat pitävät edelleen paikkansa.

 

Karjalassa sotahistoriasta kiinnostunut saattaa kohdata taistelupaikoille rakennetun Neuvostoliiton kaatuessa rikastuneen pohatan yksityislentokentän tai sitten metsittyneen pellon, joka on saanut olla rikkumattoman luonnonrauhan tyyssijana yli 60 vuotta.  Aidatut datsat yleistyvät vuosi vuodelta. Tontti on aidattu korkealla näkyvyyden estävällä aidalla tai lievemmissä tapauksissa verkkoaidalla - verkkoaidoissa ei ainakaan vielä ole sähkövirtaa!

 

Sotaromua ei matkojen tuliaisina enää juurikaan esiinny. Sotaromu on taistelupaikoilta kerätty venäläisten toimesta parempaan talteen, joten sitä löytyy enää harvemmin. Taannoisella patikkamatkallamme, joka suuntautui Kirvesmäestä pohjoiseen, löysimme hakkuutyömaalta ison tykinammuksen, jota pietarilaiset sotaromunkerääjät eivät vielä olleet löytäneet. Emme mekään sitä mukaamme ottaneet!

 

Sotahistoriamatkoille ei kannata lähteä sellaisen, joka havittelee kaupoissa poikkeamista. Kauppoja on vain suuremmilla paikkakunnilla ja patikointimatkat ovat niin tiukasti aikataulutettuja, että ostoksille ei kerta kaikkiaan ole aikaa.

 

On annettava tunnustus sille, että Karjalassa taistelupaikoille on jokseenkin vapaa pääsy. Uusrikkaiden datsat ovat kuitenkin valtaamassa uusia alueita ja tilanne varmaan vaikeutuu. Taistelupaikkojen luonto on pääsääntöisesti saanut olla rauhassa 60 vuotta, joten kasvillisuus on rehevää ja runsasta. Karjalan Kannaksella löytää sellaisia luonnonvaraisia kasveja, joita Suomessa tapaa ehkä ainoastaan Ahvenanmaalla.

 

Sotahistoriamatka voi olla myös kulttuurimatka, sillä mm. Yrjö Jylhän useiden runojen inspiraatio on saatu Taipaleen, Terenttilän ja Kirvesmäen taisteluista. Niistä ehkä tuonnempana lisää.

 

-Esko Erkkilä-