Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kiersin kamerani kanssa Kouvolassa kuvaten keskustalaisia!

Tiistai 10.9.2019 - -Esko Erkkilä-

IMG_4437.JPG

 

 

Olin virallinen kokousedustaja Kouvolassa 7.9.2019 järjestetyssä Keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa.

 

 

Minut tuntevat tietävät, että minulla on melkein aina mukanani kamera ja niin myös tuolloin Kouvolassa.

 

 

Politiikassa toimivat henkilöt ovat kiitollisia kuvattavia, sillä he kaikki suhtautuvat kuvaajiin suurella arvonannolla!

 

**************

 

Seuraavassa sekalaisessa järjestyksessä tunnettuja ja minulle tuttuja henkilöitä, joita tapasin Kouvolan Lumon Areenalla eli Kouvolan jäähallilla, sillä siellä järjestettiin Keskustan ylimääräinen puoluekokous.

 

 

 

IMG_4317.JPG

 

 

Kokouksen puheenjohtaja Markku Pakkanen ja Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen.

 

 

 

IMG_4318.JPG

 

 

Aina hymyilevä Anu Vehviläinen

 

 

 

IMG_4332.JPG

 

 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä - mies paikallaan (jo toisessa hallituksessa)!

 

 

 

IMG_4357.JPG

 

 

Keskustan varapuheenjohtajat (molemmat sitä vielä kuvanottohetkellä) Hannakaisa Heikkinen ja elinkeinoministeri Katri Kulmuni.

 

 

 

IMG_4358.JPG

 

 

Puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen, puolustusministeri ja tässä vaiheessa puheenjohtajaehdokas Antti Kaikkonen sekä Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä.

 

 

 

IMG_4359.JPG

 

 

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ja Keskustanuorten tamperelainen puheenjohtaja Suvi Mäkeläinen.

 

 

 

IMG_4362.JPG

 

 

Valtiosihteeri Tuomo Puumala

 

 

 

IMG_4363.JPG

 

 

Kansanedustaja Mikko Savola

 

 

 

IMG_4366.JPG

 

 

Lähes 2.800 osanottajan kokousta johti puheenjohtajana Markku Pakkanen

 

 

 

IMG_4367.JPG

 

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti

 

 

 

IMG_4374.JPG

 

 

Opiskelukaverini kunnallisneuvos, agrologi Antti Hietaniemi Perhosta.

 

 

 

IMG_4375.JPG

 

 

Karjala Liiton puheenjohtajana sekä MTK:n johtokunnassa toimiva Pertti Hakanen.

 

 

 

IMG_4379.JPG

 

 

Viime toukokuussa ministerin arvonimen saanut Sirkka-Liisa Anttila ja valtiopäiväneuvos Jukka Vihriälä. Olen tuntenut nykyisen valtiopäiväneuvoksen jo 1970-luvulta saakka, jolloin hän toimi alkutuotannon neuvojana Osuusteurastamo Itikassa Seinäjoella ja minä vastaavasti samalla alueella Rehuraisio Oy:n myyntimiehenä.

 

 

 

IMG_4330.JPG

 

 

Kokouksessa Keskustan varapuheenjohtajaksi valittu kansanedustaja Petri Honkonen ja…

 

 

 

IMG_4312.JPG

 

 

…hänen kanssaan tiukan kisan käynyt kansanedustaja Mikko Kärnä!

 

 

 

IMG_4322.JPG

 

 

Äänestin Juha Sipilää Keskustan puheenjohtajaksi jo Rovaniemen puoluekokouksessa vuonna 2012 ja olen tehnyt samoin myös kaikissa sen jälkeen järjestetyissä puoluekokouksissa. Nyt Juha luovutti Keskustan puheenjohtajuuden…

 

 

 

IMG_4404.JPG

 

 

…Katri Kulmunille!

Toivon, että voimme antaa Katrille kiitokset jo seuraavassa Keskustan puoluekokouksessa Vantaalla syntymäpäivänäni 7.6.2020!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan ylimääräinen puoluekokous 7.9.2019, kouvolanpuoluekokous2019, Katri Kulmuni, Hannakaisa Heikkinen, Juha Sipilä, Riikka Pirkkalainen, Jari Leppä, Antti Kurvinen, Suvi Mäkeläinen, Matti Vanhanen, Arto Pirttilahti, Mikko Savola, Pertti Hakanen,

On aina ilo kuunnella hyvää esiintyjää

Sunnuntai 12.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Olen viime vuodet ”melkein työkseni” saanut kuunnella kansanedustajien ja ministereiden esiintymisiä.                     

 

 

Pääsääntöisesti saan todeta, että jokseenkin heidän kaikkien esiintymistä on ollut ilo seurata ja kuunnella – maailma on koulinut.    

 

 

Otan muutaman esimerkin:

 

 

Esiintymisiin ja puheenvuoroihin valmistautuminen erottelee jyvät akanoista.

 

 

 

 

 

 

Puheisiin valmistautumisessa suorastaan kadehdin kansanedustaja Mikko Alataloa.

 

 

Mikko osaa ja tuntee asiansa, mutta siitä huolimatta Mikko ei koskaan lähde mikrofonin taakse ilman valmistautumista – hänellä on ainakin iskusanaliuska, jonka turvin hän pystyy johdattelemaan asiaansa systemaattisesti.

 

 

 

IMG_68772.JPG

 

 

Toisena esimerkkinä haluan nostaa esille Keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurvisen.

 

Olen havainnoinut, että Kurvisella on tukenaan melko suppea iskusanaliuska, mutta luontaiset puheenlahjat merkitsevät, että Kurvista on nautinto kuunnella.

 

 

 

IMG_7347.JPG

 

 

Kolmantena mainiona puhujana otan esille kansanedustaja Arto Pirttilahden, jota minulla oli ilo kuunnella viimeksi eilen.

 

 

Artsi on kouliintunut valloittavaksi puhujaksi jo ennen kansanedustaja-aikojaan, jolloin hän toimi bisnesmaailmassa tai ainakin hyvin lähellä bisnesmaailmaa.

 

 

Arto Pirttilahden esitystapa on avoin ja sen ansioista hän pääsee ”lähelle” kuulijoitaan!

 

 

Arto Pirttilahti tuntee asiansa ja sen lisäksi hän kertoo kehonkielellään, että hän haluaa olla kuulijan kanssa samalla puolella.

 

 

******************

 

 

 

En voi kehuskella, että olisin valloittava puhuja – kattia kans, mutta esiintymistaidon perusteista olen saanut jonkin verran koulutusta ja hankkinut kokemustakin niin, että voin ainakin omilla blogisivuillani ottaa asiaan kantaa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: latalo, Antti Kurvinen, Arto Pirttilahti,

Oli hieno puurojuhla!

Lauantai 17.12.2016 - -Esko Erkkilä-

Keskustan perinteistä jouluhenkistä puurojuhlaa vietettiin eilen Tampereen Näsilinnankadulla sijaitsevalla piiritoimistolla.

 

 

Sain olla mukana mukavassa tilaisuudessa koko ajan eli klo 14.00 – 17.00.

 

 

 

puuro1.jpg

 

 

Puurojuhlan pääemäntänä toimi Keskustan Pirkanmaan piirin varapuheenjohtajana ensi vuoden alussa aloittava mansikkatilan emäntä Mirva Kittilä Pälkäneeltä.

 

 

Pirkanmaan keskustalaisilla kävi hyvä ”emäntätuuri”, sillä niin selkeäsanaisesti, osuvasti ja nasevasti Mirva osasi sujuvasti sanansa asettaa, kun kannusti Pirkanmaan keskustaisia ensi vuoden kuntavaaleihin ja tammikuun 2018 maakuntavaaleihin!

 

 

 

puuro2.jpg

 

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo antoi suurta tunnustusta Keskustan eduskuntaryhmälle, joka osaa edetä kaikkiin asioihin asiapohjalla.

 

 

Mikko toi voimakkaasti esille sen, että Suomen – Isänmaamme – suunta on muuttunut.  Suomen Pankin arvioon perustuen Suomi on saatu kasvuun ja luottamus maamme taloudenpitoon on kasvanut.

 

 

 

puuro3.jpg

 

 

Myös kansanedustaja Pertti Hakanen painotti puheenvuorossaan, että Suomi on saatu myönteisen talouskehityksen uralle.

 

 

Pertti oli huolestunut Virossa ja Venäjällä riehuvasta afrikkalaisesta sikarutosta (ASF), joka Suomeen saapuessaan merkitsisi kotimaisen sianlihantuotannon alasajoa.

 

 

Hakanen totesi, että vast´ikään Kiinaan saadut sianlihan vientiluvat katkeaisivat välittömästi, jos Suomessa tavattaisiin afrikkalaista sikaruttoa.  Vakava paikka ja vaatii Viroon matkaavilta vastuullisuutta, jotta tauti ei leviäisi Suomeen.

 

 

 

puuro4.jpg

 

 

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen piti asiasisällöltään ja esitystekniikaltaan todella mainion puheen.

 

 

Myös Kurvinen tukeutui Suomen Pankin analyysiin maamme taloudellisesta tilanteesta ja totesi, että lama-aika Suomessa on päättynyt.

 

 

Investoinnit ovat lähteneet liikkeelle ja kotimainen kysyntä on vilkastunut.  Nämä molemmat tosiasiat heijastuvat koko Suomeen, sillä ne merkitsevät, että teollisuuden alihankkijoiden ketjut ovat saaneet viime aikoina melkoisen piristysruiskeen.

 

 

Sinipunahallituksen katastrofi on saatu käännettyä nousuun.

 

 

 

puuro5.jpg

 

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti loi omassa puheenvuorossaan katsauksen maamme elinkeinoasioihin ja mainitsi uutena asiana, että pk-sektorin vientivauhditukseen tullaan panostamaan - odotamme suurella mielenkiinnolla

 

 

Hankintalain uudistamisessa Pirttilahti on tehnyt paljon töitä ja hän oli tyytyväinen siihen, että uusi hankintalaki mahdollistaa painottamaan hankinnoissa muitakin seikkoja, kuin halvinta hintaa.  Paljon riippuu kunnista, että miten ne osaavat hyödyntää uuden hankintalain säädöksiä.

 

 

”Pirkanmaan taudin” eli maalle rakentamiskiellon selättäminen on asia, johon Pirkanmaan kuntien pitää nyt panostaa.

 

 ************************

 

Käytin tilaisuuden lopussa yleisöpuheenvuoron, jossa totesin, että kullakin kolmella pirkanmaalaisella kansanedustajalla on asialohkonsa, joilla he ovat huippuasiantuntijoita. 

 

Kiitin kansanedustajiamme, että näin on.

 

 

Osoitin kiitokseni myös Keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurviselle selkeästä puheenvuorosta, joka selvensi monia asioita.

 

 

Hieno tilaisuus kerta kaikkiaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Pirkanmaan piiri, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan puurojuhla, Keskustan perinteinen puurojuhla, Mikko Alatalo, Pertti Hakanen, Arto Pirttilahti, Antti Kurvinen, Mirva Kiitilä, Keskustan Pirkanmaan piirin varapuheenjohtaja,

Keskustan puoluekokouksessa kaikki varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaat kävivät esittäytymässä pirkanmaalaisille

Torstai 16.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Seinäjoella 10.-12.6.2016 pidetyn puoluekokouksen ohjelmassa luki lauantain 11.6.2016 klo 8.00 – 10.00 kohdalla näin:

 

 

”Piirien ryhmäkokouksia Seinäjoki Areenalla”

 

 

Kerron pienen kuvakimaran kera, että mitä tuolloin tapahtui Keskustan Pirkanmaan piirin osalta – sama muuten tapahtui myös muiden piirien kohdalla.

 

 

Keskustan puoluekokouksessa istutaan siten, että kukin piiri istuu omilla paikoillaan. Meille pirkanmaalaisille oli varattuna hieman yli sata istumapaikkaa ja ne täyttyivät virallisista kokousedustajista.

 

 

Lauantaina aamutuimaan kaikki varapuheenjohtajaehdokkaat ja kaikki puoluesihteeriehdokkaat kävivät esittäytymässä meille ja pitivät kukin ”hissipuheen” pituisen esittelyn.

 

 

Varapuheenjohtajaehdokkaiden ja puoluesihteeriehdokkaiden taso oli korkea ja sanoimmekin, että Keskustalle pitäisi valita seitsemän varapuheenjohtajaa ja viisi puoluesihteeriä!

 

 

Puolueemme säännöt eivät kuitenkaan sitä salli, joten piti valita kolme varapuheenjohtajaa ja yksi puoluesihteeri.

 

 

Mutta siitä esittelystä!

 

 

Istuimme omilla paikoillamme ja ehdokkaat esiintyivät edessämme ja siitä nyt sitten kaksitoista kuvaa!

 

 

Ensin varapuheenjohtajaehdokkaat:

 

 

 

pir1.jpg

 

 

Hannakaisa Heikkinen, kansanedustaja, terveystieteiden maisteri Kiuruvedeltä

 

 

 

pir2.jpg

 

 

Hanna Huttunen, metsätalousinsinööri, yrittäjä sekä viljatilan emäntä Outokummusta

 

 

 

pir3.jpg

 

 

Anne Kalmari, kansanedustaja, MMM ja agronomi Kivijärveltä

 

 

 

pir4.jpg

 

 

Katri Kulmuni, kansanedustaja, Suomi-Venäjä –seuran puheenjohtaja Torniosta

 

 

 

pir5.jpg

 

 

Antti Kurvinen, kansanedustaja, oikeustieteen maisteri Kauhavalta

 

 

 

pir6.jpg

 

 

Juha Rehula, perhe- ja peruspalveluministeri, sosionomi Hollolasta

 

 

 

pir7.jpg

 

 

Annina Ruottu, politiikkatieteiden FT & VTM Liedosta

 

 

 

Puoluesihteeriehdokkaat:

 

 

 

pir8.jpg

 

 

Mari Kokko, yhteiskuntatieteiden maisteri ja tradenomi, viestintävastaava Helsingistä

 

 

 

pir9.jpg

 

 
Sami Kilpeläinen, valtiotieteiden maisteri, agronomi MMM, hankintajohtaja Vantaalta

 

 

 

pir10.jpg

 

 

Jouni Ovaska, kasvatustieteiden maisteri, opettaja Hämeenkyröstä

 

 

 

pir11.jpg

 

 
Riikka Pirkkalainen, filosofian maisteri, eduskunta-avustaja Iisalmesta

 

 

pir12.jpg

Olli Riikonen, hallintotieteen maisteri, kunnanjohtaja Tohmajärveltä

 

 

 

Kiitokset kaikille ehdokkaille hienoista esittelyistä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Kalmari, Mari Kokko, Antti Kurvinen, Riikka Pirkkalainen, Jouni Ovaska, Annina Ruottu, Hanna Huttunen, Katri Kulmuni, Olli Riikonen, Hannakaisa Heikkinen, Sami Kilpeläinen, Juha Rehula,

Naisehdokkaat saivat Keskustan varapuheenjohtajaäänestyksessä 61,3 % äänistä!

Keskiviikko 15.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Julkisuudessa – jopa keskustalaisen toimesta – on valitettu, että Seinäjoen puoluekokouksessa puoluejohtoon valittiin liian vähän naisia. 

 

 

Valitettavasti myös Suomenmaa-lehti on asettunut valittajien joukkoon.

 

 

Olen asiasta samaa mieltä, mutta syy ei ole se, etteikö naisia olisi äänestetty.

Perustelen asiaa äänestystuloksella.

 

 

 

naiset.jpg

 

 

Varapuheenjohtajaäänestyksessä annettiin 6.376 hyväksyttyä ääntä ja niistä naisehdokkaat saivat 3.910 ääntä eli 61,3 % annetuista äänistä.

 

 

En tunne virallisten puoluekokousedustajien sukupuolijakaumaa, mutta olen jokseenkin varma, että useat miehet minun tapaani äänestivät naisehdokkaita.

 

 

Puheenjohtaja Juha Sipilän asemasta ei ollut puoluekokouksessa pienintäkään erimielisyyttä ja puoluesihteeriäänestys kääntyi myös miesehdokkaan eli Jouni Ovaskan hyväksi.

 

 

Kolmesta varapuheenjohtajasta edellisellä puoluekokouskaudella kaksi oli naisia eli Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen – nyt kumpikaan ei ollut ehdolla ja syynä Anun kohdalla oli halu panostaa kunta- ja uudistusministerin tehtävien hoitamiseen ja Annika haluaa panostaa siihen toimintaan, jota pian alkava perhe- ja peruspalveluministerin pesti merkitsee.

 

 

Naisehdokkaista ainoastaan Katri Kulmuni ylsi varapuheenjohtajaksi ja muut naisehdokkaat jäivät suurista äänimääristään huolimatta valitsematta.

 

 

Äänten jakautuminen monella erinomaiselle naisehdokkaalle merkitsi, että Katri Kulmuni on nyt alkaneella puoluekokouskaudella ainoa nainen Keskustan puoluejohdossa.

On luonnollista, että kaikilla on vapaus asettua ehdokkaaksi, mutta olisiko esim. Keskustanaisten pitänyt hieman koordinoida naisten ehdokasasettelua, jotta puoluejohtoon olisi saatu enemmän naisia?

 

 

Jäsendemokratia on puhunut ja pulinat pois!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hannakaisa Heikkinen, Anne Kalmari, Annina Ruottu, Hanna Huttunen, Katri Kulmuni, Juha Rehula, Antti Kurvinen,

Tulevaisuuden kunta - miten Keskustan varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaat vastasivat?

Perjantai 3.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Yksi kysymys, johon Keskustan varapuheenjohtajaehdokkaat ja puoluesihteeriehdokkaat joutuivat Tampereella 31.5.2015 vastaamaan, kuului näin:

 

 

Millainen on tulevaisuuden kunta?

 

 

tentti14.jpg

 

 

Ehdokkaat tässä; varapuheenjohtajaehdokas Anne Kalmari vasemmalta kahdeksas, onnistui olemaan kuvaajalta piilossa!

 

 

Mari Kokko

 

Huolehtii kouluista, liikuntapaikoista sekä kulttuurista

***

 

 Sami Kilpeläinen

 

Lähipalvelujen puolustaja

***

 

Annina Ruottu

 

Huolehtii kuntalaisille mukavista asioista

***

Olli Riikonen

 

Huolehtii kunnan elinvoimasta

***

 

 

Katri Kulmuni

 

On kuntalaisten lähiyhteisö, tukee yrittäjyyttä

***

 

Jouni Ovaska

 

Huolehtii kunnan omasta elinvoimasta

***

 

Hanna Huttunen

 

On elinvoiman kehto

***

 

Anne Kalmari

 

Luo puitteet, että ihmiset voivat yrittää

***

 

Antti Kurvinen

 

Kotiseudun menestyksen takaaja

***

 

Riikka Pirkkalainen

 

Tekee elinvoimaa tukevia päätöksiä

***

 

Hannakaisa Heikkinen

 

Tulevaisuuden kuntasi

 

 

Kerrassaan hienoja luonnehdintoja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Kalmari, Mari Kokko, Antti Kurvinen, Riikka Pirkkalainen, Jouni Ovaska, Annina Ruottu, Hanna Huttunen, Katri Kulmuni, Olli Riikonen, Hannakaisa Heikkinen, Sami Kilpeläinen,

Hienoa ja pätevää porukkaa on ehdolla Keskustan varapuheenjohtajiksi ja puoluesihteeriksi!

Torstai 2.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistys ja Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö järjestivät eilen Tampereella ehdokastentin, jossa tentattiin Keskustan varapuheenjohtajiksi ja Keskustan puoluesihteeriksi pyrkiviä henkilöitä.

 

 

Tilaisuus oli kaikille avoin ja paikalla oli runsaasti asiasta kiinnostuneita.

 

 

Toivottavasti pääsen myöhemmin tarkastelemaan mainion tilaisuuden asia-antia, mutta tässä nopeasti laadittu kuvareportaasi Buffet & Cafe Linkosuolla järjestämästämme tilaisuudesta:

 

 

 

tentti1.jpg

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana avasin tilaisuuden.

 

Minulla on tapana avata kokoukset ja erilaiset tilaisuudet täsmällisesti sovittuna aikana ja niin tein myös eilen – osa ehdokkaista etsiskeli tervehdyspuheeni aikana vielä paikkojaan.

 

 

 

tentti2.jpg

 

 

”Tenttaattoreina” toimivat edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela ja Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Raija Moilanen.

 

 

 

Ja sitten ehdokastentin osanottajat:

 

 

 

Jouni Koskela ja Raija Moilanen olivat tilaisuuden aluksi laatineet jokaiselle ehdokkaalle henkilökohtaisen kysymyksen ja puheenvuorojen järjestys oli ennen tilaisuutta ainoastaan tenttaattoreiden tiedossa.

 

 

 

tentti3.jpg

 

 

Anne Kalmari, ehdolla varapuheenjohtajaksi

 

 

 

tentti4.jpg

 

 

Mari Kokko, ehdolla puoluesihteeriksi

 

 

 

tentti5.jpg

 

 

Antti Kurvinen, ehdolla varapuheenjohtajaksi

 

 

 

tentti6.jpg

 

 

Riikka Pirkkalainen, ehdolla puoluesihteeriksi

 

 

 

tentti7.jpg

 

 

Jouni Ovaska, ehdolla puoluesihteeriksi

 

 

 

tentti8.jpg

 

 

Annina Ruottu, ehdolla varapuheenjohtajaksi

 

 

 

tentti9.jpg

 

 

Hanna Huttunen, ehdolla varapuheenjohtajaksi

 

 

 

tentti10.jpg

 

 

Katri Kulmuni, ehdolla varapuheenjohtajaksi

 

 

 

tentti11.jpg

 

 

Olli Riikonen, ehdolla puoluesihteeriksi

 

 

 

tentti12.jpg

 

 

Hannakaisa Heikkinen, ehdolla varapuheenjohtajaksi

 

 

 

tentti13.jpg

 

 

Sami Kilpeläinen, ehdolla puoluesihteeriksi

 

 

 

Kiitokset ehdokkaille, yleisölle sekä tenttaattoreille hienosta tilaisuudesta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Kalmari, Mari Kokko, Antti Kurvinen, Riikka Pirkkalainen, Jouni Ovaska, Annina Ruottu, Hanna Huttunen, Katri Kulmuni, Olli Riikonen, Hannakaisa Heikkinen, Sami Kilpeläinen,

Juha Sipilä: "Vastaukseni on luja kyllä!"

Keskiviikko 13.6.2012 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Rovaniemen puoluekokouksen pääjuhlan odotetuin vaihe oli puheenjohtaja Juha Sipilän linjapuhe.

 

Olin pääjuhlassa paikalla ja voin vakuuttaa, että meillä keskustalaisilla on nyt tulevaisuuteen uskova ja luottavainen suhtautuminen tulevaisuuteen.

 

Otsikossa oleva Juha Sipilän linjapuheeseensa sisällyttämä lause oli ja on vastaus hänen itsensä esittämään kysymykseen, että tarvitaanko meitä.

 

Kerron pienen kuvakavalkadin välityksellä Lappi Areenan tunnelmista Keskustan puoluekokouksen pääjuhlassa:

 

paalippusaapuu

 

Rovaniemen halki edenneen lippumarssin tavoin Juha Rehula toi siniristilipun pääjuhlaan.

 

 

paapirkanmaasaapuu

 

Pertti Hakanen toi Lappi Areenalle Keskustan Pirkanmaan piirin järjestölipun. Pirkanmaan lippuairueina olivat Ritva Männistö (vasemmalla) ja Päivi Koppanen.

 

paalipunkantajat

 

Puhujakorokkeella Juha Rehulan kannatteleman Suomen lipun vierelle sijoittautuivat puheenjohtaja Juha Sipilän kantamana Keskustan lippu ja Keskustan Lapin piirin puheenjohtaja Janne Seurujärven kannattelema Lapin piirin järjestölippu.

 

paaanttikurvinen

 

Lapin Sotilassoittokunnan alkumusiikin jälkeen Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen lausui tervetulosanat.

Pääjuhlan teemana oli Santeri Alkion syntymän 150-vuotisjuhlavuosi ja sen vuoksi Kurvinen siteerasikin joitain Alkion lausumia totuuksia.

Olen saanut olla pitämässä lukemattomia tupailtoja ja sen vuoksi pidin Kurvisen mainitsemasta Alkio-lausumasta, joka kuului näin:

 

Tupailloissa ihmisellä järki lähtee liikkeelle!


Alkion lausumaa totuutta voidaan soveltaa nykyajan poliittisiin tupailtoihin eli toritapahtumiin. Ainakin me Tampereen keskustalaiset pyrimme toimimaan siten, että toritapahtumissa järki lähtee liikkeelle!

 

 

paaironface

 

Media on puoluekokouksen jälkeen repostellut, että räppäri Ironfacen esiintyminen ei muka olisi sopinut Keskustan juhlaan.

Minä ja lukemattomat muut juhlayleisön joukossa nauttivat Ironfacen kahdesta esityksestä, jotka olivat nimeltään: ”Pyöritä maailmaa” ja ”Te tuutte alas”.

Ironface itsekin toki totesi, että hänellä on nyt meneillään eräs erikoislaatuisemmista keikoistaan!

 

paasanterialkio

 

Taiteilija Esko Lehtimäki esitti Santeri Alkiota monologissa, joka kuvasi lähelle iltaan ehtinyttä Alkiota.

Monologi oli sijoitettu vuoteen 1929 ja kun Alkio kuoli 1930, niin ilta oli tuolloin jo lähellä Santeri Alkiota.

Monologissa Alkio tarkasteli ja analysoi mm. Vapaussotaan liittyneitä kuvioita; sen syitä ja myös sodan jälkeistä porvarillisen ylimystön toimintaa.

Monologin tuottamisen kantavana voimana oli ollut filosofian tohtori ja professori Kari Hokkanen – Hokkanen on aikoinaan toiminut Alkio-opiston rehtorina, joten hän varmasti osaa tulkita Alkion tekstejä.

Olin sijoittunut juhlasalissa siten, että jouduin kuvaamaan "Alkion" videotaululta ja sen vuoksi kuva on epätarkka.

 

paaliputodottavat

 

Jalustalla seisoneet liputkin odottivat jännityksellä puheenjohtaja Juha Sipilän linjapuhetta.

 

 

paajuha1

 

Puheenjohtaja Sipilän linjapuhe on julkaistu Keskustan nettisivuilla.

Tekee kuitenkin vääryyttä itselleen, jos tukeutuu pelkästään netissä julkaistuun Sipilän puhetekstiin – kyllä puhe piti itse kuunnella paikan päällä!

Tukeudun omaan muistiini ja muistiinpanoihini, kun referoin puheenjohtaja Juha Sipilän linjapuhetta muutamilla ranskalaisilla viivoilla:

 

  • kuljemme yhdessä tämän porukan kanssa kohti voitollisia kunnallisvaaleja
  • Keskusta on kautta aikain rakentanut sovintoa ja siltoja eri kansanosien välille; kansaneläke, lapsilisät, peruskoulu, ammatti- ja korkeakouluverkko, opintotuki, minimipalkka, veteraaniasia, kodinhoitotuki sekä rautaruukit ja outokummut ovat olleet keinoja tässä työssä, jota Keskusta on edesauttanut ja linjannut
  • nyt on satsattava suomalaiseen ruokaan ja on rohkaistava nuoria ottamaan tila vastaan vanhemmalta sukupolvelta
  • biotalouden avulla pystymme luomaan 200.000 uutta työpaikkaa
  • työtä tekemällä ja toisista välittämällä!
  • välittämistä ei voi ulkoistaa!

 

 

paajuhasipila

 

Sipilä linjasi näin:


Keskittäminen ei ole suomalaisten haave.

Keskittäminen tuhoaa luontoa.

Hajauttaminen suojelee luontoa!

Kunta on ihmisten lähiyhteisö ja kansanvallan kulmakivi.

Sanelua ja pakkoliitoksia Keskusta ei hyväksy!


Näiden lauseiden jälkeen kolmituhantinen pääjuhlayleisö puhkesi jälleen kerran suosionosoituksiin.


Nykyhallitusta Sipilä luonnehti näköalattomaksi ja totesi sen valinneen linjakseen hitaan taantumisen linjan – hallitus ajaa vimmalla alas suomalaista yhteiskuntaa.


paaesko


Sain jo paluumatkalla viestejä, että olen seurannut Sipilän puhetta tarkkaavaisena, sillä naamaani on kuulemma näytetty ruudun täydeltä Ylen iltauutisissa.

Varmistin asian kotiin päästyäni Yle-Areenasta ja näinhän tässä on näköjään käynyt!

En omaa pienintäkään tietoa, että mistä ja kuinka minua on kuvattu television iltauutisiin.

 

paapuoluejohtolavalla

 

Puheenjohtajan linjapuheen jälkeen juontaja Julius Oförsagd pyysi edellispäivänä valitun puoluejohdon kokonaisuudessaan Sipilän seuraksi lavalle.

On selvää, että Sipilän linjapuhe ja uuden johtoviisikon esiintyminen saivat yleisöltä pitkään jatkuneet suosionosoitukset!

 

paaelsi

 

Pääjuhlan viimeisen puheenvuoron sai käyttää Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen.

Koulukuntasiskoni Elsi-agrologi toivotteli herttaiseen tyyliinsä puolueväen turvalliselle kotimatkalle.

 

Lopuksi puoluekokousväki lauloi sydämensä kyllyydestä ”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa…” ja kansallislaulumme kaikuikin väkevästi Lappi Areenalla!

 

 

paayhdessa

 

”Yhdessä” –teeman ympärille rakentunut Suomen Keskustan 74. sääntömääräinen puoluekokous oli päättynyt!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Antti Kurvinen, Santeri Alkio, Elsi Katainen, Juha Rehula, keskustan puoluekokous, Pertti Hakanen, Ritva Männistö, Päivi Koppanen, Janne Seurujärvi, Ironface,

Ehyt Suomi -teematilaisuus avasi Keskustan ensimmäiset politiikka- ja toimintapäivät

Tiistai 10.4.2012 - -Esko Erkkilä-

Keskustan ensimmäiset politiikka- ja toimintapäivät Tampereella avannut Ehyt Suomi –teematilaisuus oli onnistunut avaus Keskustan kunnallisvaalitoiminnalle. Näin siitä huolimatta, vaikka Mari Kiviniemi ilmoitti ainoastaan muutaman päivän kuluttua olevansa sivussa Keskustan puheenjohtajavalinnoista Rovaniemen puoluekokouksessa.

 


Yliopisto_24.3.2012

 

Tilaisuus järjestettiin Tampereen Yliopiston Juhlasalissa lauantaina 24.3.2012 ja se keräsi yleisöä salin lähes täyteen.

 

Puoluejohto_24.3.2012

 

Eturivissä Keskustan lähes koko puoluejohto.

 

Vasemmalta Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen, Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen, kansanedustaja Tapani Tölli, varapuheenjohtaja Tuomo Puumala, kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, varapuheenjohtaja Annika Saarikko ja puoluesihteeri Timo Laaninen. Olen kiireessä rajannut kuvasta pois Laanisen vierellä istuneen puheenjohtaja Mari Kiviniemen. Varapuheenjohtaja Timo Kaunisto saapui saliin vasta hetken kuluttua kuvan ottamisesta.

Juhlasalin toisella penkkirivillä näkyvät vasemmalta lukien lapsiasiavaltuutettu Marja-Kaisa Aula, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Juha Sipilä sekä Keskustan puoluehallituksen jäsen, konsernijohtaja ja opiskelukaverini, agrologi  Antti Hietaniemi Perhosta.

 

Timo_Laaninen

 

Puoluesihteeri Timo Laaninen avasi tilaisuuden.



Mari_Kiviniemi

 

Puheenjohtaja Mari Kiviniemen puhe oli kattava ja hyvin valmisteltu. Sen teema oli:

 

Oikeudenmukaisempaan ja tasa-arvoisempaan politiikkaan

 

Kiviniemi toi esille Kataisen hallituksen toiminnan synkkien tulevaisuudenkuvien maalaajana, kun hän sanoi näin:

 

”Pahinta, mitä hallitus tekee, on ihmisten omatoimisuuden ja tulevaisuuden uskon romuttaminen. Pääministeri Katainen on joukkoineen muuttunut tuomiopäivän saarnaajiksi. Ministerit kiersivät koko Suomen esittelemässä huoltosuhdekuvia, joilla todistettiin, että maailmanloppu on tulossa.”

 

Puheenjohtaja Kiviniemi kertasi Keskustan näkemykset Suomen ja suomalaisten mahdollisuuksista, kun hän jatkoi:

 

”Keskustan viesti on toinen. Me uskomme, että Suomi on tuhansien mahdollisuuksien maa. Koko Suomi - ei vain kuusi suurinta kaupunkia - pitää sisällään suuren potentiaalin. Meillä on koko maassa ahkeria eteenpäin katsovia ihmisiä, meillä on raaka-aineita, osaamista, yrittäjyyttä, hieno koulutusjärjestelmä ja rohkeutta tarttua uusiin ideoihin.

Suomen yhteiseksi kokeminen ja usko omiin mahdollisuuksiin kulkevat käsi kädessä. Kun ihminen tuntee seisovansa omilla jaloillaan, hän jaksaa myös tehdä työtä, yrittää ja mikä tärkeintä, huolehtia itsestään ja läheisistään. Politiikalla pitää koota kaikki suomalaiset rakentamaan yhteistä hyvää eikä jakaa heitä menestyjiin ja häviäjiin.”

 

Kiviniemen sytyttäviin sanoihin on helppo yhtyä myös nyt, kun tiedämme hänen jatkoaikeensa!

 

Kokousyleisö keskeytti Mari Kiviniemen puheen suosionosoituksilla useaan kertaan ja kaikesta aisti, että Keskustan kunnallisvaalistartti oli onnistumassa täydellisesti.

 

Paavo_Vayrynen

 

Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen suuntasi kokousväen tunnelmat konkreettisiin tulevaisuuden toimenpiteisiin. Väyrysen aihe oli

 

Presidentinvaaleista kunnallisvaaleihin

 

 

Tapani_Tolli

 

Suomen parhaan kunta-asiantuntijan Tapani Töllin puheen otsikko oli

 

Lähipalvelut ja –vaikuttaminen tarvitsevat puolustajia

 

Politiikka- ja toimintapäivien avajaistilaisuus oli täysosuma ja se osoitti, että keskustalaiset ovat lähdössä syksyn kunnallisvaaleihin vankoista asemista.

 

*************

 

Tässä vielä pieni kuvakimara avajaistilaisuudesta ja sitä edeltäneeltä kahvitukselta:

 

 

Timo_ja_AK

 

Tampereen apulaispormestari Timo Hanhilahti ja kaupunginvaltuutettu Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen vaihtoivat ajatuksia ennen avajaistilaisuuden alkamista.

 


Pirttilahti_ja_Vaali

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti (vasemmalla) Mänttä-Vilppulasta ja Vesaisten valtakunnallinen varapuheenjohtaja Tapio Vaali Ruovedeltä keskustelivat innokkaasti molempia kiinnostavista aiheista.

 


Vayrynen_ja_Janne

 

Myös Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysellä ja ex-kansanedustaja Janne Seurujärvellä oli toisilleen asiaa kahvihetken aikana.

Kysyin Seurujärveltä hänen aikeistaan asettua puoluesihteerikisaan ehdokkaaksi Rovaniemen puoluekokouksessa ja sain vastauksen, että hän päättää asiasta ehkä huhtikuun aikana.

 

Anne_Kalmari

 

Kansanedustaja Anne Kalmari Kivijärveltä on profiloitunut suomalaisen ruuan ja kotimaisen ruuantuotannon puolustajana ja kotimaisesta ruuasta vaihdoimmekin ajatuksia kahvitilaisuudessa. Mielipiteemme ovat suomalaisesta ruuasta ja sen tärkeydestä yhteneväiset.

 

Tamperelaiset_24.3.2012

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Antti Juva, Keskustan Tampereen valtuustoryhmän varavaltuutettu Timo Taivalsalmi, Keskustan Pirkanmaan piirin varapuheenjohtaja Aleksi Vesanto sekä Keskustanuorten Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Matleena Mikkonen olivat tyytyväisiä, että Keskusta valitsi Tampereen ensimmäisten politiikka- ja toimintapäivien järjestämispaikkakunnaksi.

 

Helena_Pakarinen

 

Keskustan poliittinen sihteeri Helena Pakarinen oli keskeisessä roolissa politiikka- ja toimintapäivien järjestelyissä.

Avajaistilaisuuden kynnyksellä Helenalla oli vielä jännitystä, että sujuvatko kaikki järjestelyt nappiin.

Helena oli tärkein yhteyshenkilö minulle, kun osallistuin politiikka- ja toimintapäivien käytännön kuvioiden suunnitteluun.

 

 

Palaan vielä tuonnempana politiikka- ja toimintapäivien antiin, mutta totean jo nyt, että ne osuivat ajankohtana oikeaan saumaan, sillä hallituksen toimet merkitsevät suorastaan ylitarjontaa suomalaisia kuristavista toimista, joihin Keskustan vastuullisena puolueena on puututtava.

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Keskustan politiikka- ja toimintapäivät, Mari Kiviniemi, Timo Laaninen, Paavo Väyrynen, Annika Saarikko, Tuomo Puumala, Antti Kurvinen, Elsi Katainen, Arto Pirttilahti, Antti Hietaniemi, Timo Hanhilahti, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Antti Juva,