Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Nyt olen presidentinvaaleissa virallisesti Olli Rehn´n tukijoukoissa!

Perjantai 7.7.2023 - -Esko Erkkilä-

Suomen presidentinvaali 2024 järjestetään sunnuntaina 28. tammikuuta 2024 ja mahdollinen toinen kierros 11. helmikuuta 2024. Vaaleissa valitaan tasavallan presidentti toimikaudelle 2024–2030.

 

 

IMG_8105.JPG

 

Minulla on ollut Olli Rehn´n kannattajakortti työpöydälläni jo muutaman viikon ajan ja sain eilen sen palautettua allekirjoitettuna Keskustan näyttelyosastolle Okra-maatalousnäyttelyssä Oripäässä.

 

 

IMG_8102.JPG

 

Tähän asti ilmoittautuneista ehdokkaista Olli Rehn on ainoa vakavasti otettava ehdokas tasavallan presidentiksi Sauli Niinistön jälkeen.

 

 

IMG_8101.JPG

 

Arvostamani entinen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä oli Okrassa Keskustan osastolla vauhdittamassa Olli Rehn´n presidentinvaalien kannattajakorttien keräämistä.

 

Jari Leppä oli keskustelemassa näyttelyvieraiden kanssa, mutta todettuaan minun olevan paikalla, hän kiirehti kättelemään – lämmitti!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt olen presidentinvaaleissa virallisesti Olli Rehn´n tukijoukoissa!, presidentinvaalit 2024, Olli Rehn, Olli Rehn'n kannattajakortit, Olli Rehn presidentiksi 2024, Okra-maatalousnäyttely, Jari Leppä, Keskustan osasto Okrassa,

Onnistuneen vaalitilaisuuden kruunasi trubaduurin esitys!

Torstai 23.3.2023 - -Esko Erkkilä-

Keskustan eduskuntavaaliehdokas Petra Schulze Steinen järjesti Tampereella Kulttuuritalo Laikun neuvottelutiloissa hienon ajankohtaisseminaarin perjantaina 17.3.2023.

 

Seminaarissa olivat alustajina Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi, MTK:n elinvoimajohtaja Päivi Nerg sekä ex-maatalous ja metsätalousministeri Jari Leppä.

 

Ajankohtaisseminaari oli asiasisällöltään sellainen, että niin laadukkaaseen seminaariin pääsee vain harvoin.

 

Seminaarin kruunasi, kun Petran kampanjapäällikkö Harri Penttilä esiintyi!

 

 

IMG_7465.JPG

 

 

IMG_7461.JPG

 

 

IMG_7459.JPG

 

Trubaduuri-Harri!

 

 

******************

 

Seminaarin lopuksi alustajat sekä tilaisuuden emäntä kokoontuivat yhteiskuvaan…

 

 

IMG_7470.JPG

 

…eli vasemmalta Jari Leppä, tilaisuuden järjestäjä Petra Schulze Steinen, Päivi Nerg ja Karoliina Niemi!

 

 

Kiitokset hienosta seminaarista!

 

 

.Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Onnistuneen vaalitilaisuuden kruunaa trubaduurin esitys!, Harri Penttilä. Jari Leppä, Katariina Niemi, Päivi Nerg, Petra Schulze Steinen,

Jos on varauduttu pahimpaan, on kaikki kunnossa!

Maanantai 20.3.2023 - -Esko Erkkilä-

Palaan tänään eiliseen juttuuni eli ex-ministeri Jari Lepän esitykseen Patra Schulze Steinen järjestämään seminaariin, jonka teemana oli ”Elinvoimaa, yrittäjyyttä – kuinka pärjäämme, me ja muut?”

 

IMG_7456.JPG

 

Ex-ministeri Jari Leppä totesi esityksessään ”Huoltovarmuus osana kokonaisturvallisuutta”, että jos on varauduttu pahimpaan, on kaikki kunnossa.

 

Leppä mainitsi ministeriajaltaan, että kolme asiaa silloin kirjattiin Suomen huoltovarmuuden peruspilareiksi ja ne olivat ja ovat yhä edelleenkin seuraavat;

 

  • vedenjakelu

  • ruoka

  • energia

 

Nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä vaan niistä on huolehdittava.

 

 

Jari Leppä totesi vielä, että;

 

  • Suomen erillisistä huoltovarmuussäädöksistä ollaan kiinnostuneita myös ulkomailla

  • itsenäisen maan yksi tunnus on oma ruuantuotanto

 

Allekirjoitan kaikki Jari Lepän esittämät teesit huoltovarmuudestamme!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jos on varauduttu pahimpaan on kaikki kunnossa, Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, Jari Leppä, Petra Schulze Steinen,

Ministeri Jari Leppä oli eilen monessa mukana!

Perjantai 15.10.2021 - -Esko Erkkilä-

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on osoittamassa osaavuuteensa jo toisessa hallituksessa ja eilen sain seurata livenä hänen pärjäämistään aamupäivällä Tampereella ja iltapäivällä television kautta eduskunnan kyselytunnilla sekä illalla vielä A-studion A-Talk –ohjelmassa.

 

 

IMG_3505.JPG

 

Ministeri Leppä avasi eilen aamukymmeneltä KoneAgria 2021 – maa- ja metsätalousalan suurtapahtuman Tampereella Messu- ja Urheilukeskuksessa.

 

Leppä totesi puheenvuorossaan mm. näin:

 

”Te hyvä yleisö olette niitä henkilöitä, joiden ammattitaidolla jokainen suomalainen saa syödä omassa maassa kasvatettua, puhdasta ja turvallista ruokaa joka päivä. Ilman teidän ammattitaitoa, sitoutumista ja jatkuvaa osaamisenne kehittämistä emme olisi näin etuoikeutettuja nauttimaan maailman parhaita elintarvikkeita. Ilman teitä tulisi nälkä. Nyt olemme kuitenkin kannattavuuden osalta erittäin vaikeassa tilanteessa. Ennuste siitä, että maatalouden yrittäjätulo putoaisi tänä vuonna jopa viidenneksen heikon sadon ja kustannusten nousun takia on merkki kustannuskriisistä. Erityisesti lannoitteiden, rehun ja rakentamisen hinnat ovat nousseet merkittävästi. Yhtälö, jossa kustannukset kasvavat, mutta tuottajien saama korvaus ei muutu, on kestämätön.”

 

 

IMG_3524.JPG

 

Eduskunnan kyselytunnilla ministeri Leppä pääsi vastaamaan ainakin kahdesti ja hyvin pärjäsi!

 

 

IMG_3528.JPG

 

Illan A-Talkissa ministeri Lepällä oli ns. helppo vastustaja, sillä niin kaukana ympäristöministeri Krista Mikkosen ajatukset ovat maatalouskysymysten ytimestä!

 

****************

 

IMG_7040.JPG

 

 

Tämän juttuni lopuksi kaivelin tietokoneeltani kuvan, jossa yhdessä hämeenkyröläisen Klaus Pentin kanssa esiinnymme ministeri Jari Lepän kanssa tuiskusäässä Tammelantorilla vuonna 2018 – juonsin tuon tilaisuuden!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministeri Jari Leppä oli eilen monessa mukana!, Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, eduskunnan kyselytunti 14.10.2021, A-Talk 14.10.2021, ympäristöministeri Krista Mikkonen, KoneAgria 2021, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus,

Hallitus suitsii tolkuttomaksi yltynyttä elintarvikkeiden kopiointia

Perjantai 30.10.2020 - -Esko Erkkilä-

Hallitus päätti eilen esittää elintarvikemarkkinalain uudistamista ja eräs osa-alue tuossa uudistamisesityksessä on suitsia tolkuttomaksi edennyttä elintarvikkeiden kopiointia.

 

Käytännössä tuo tarkoittaa, että Keskon Pirkka-tuotteet ja S-Ryhmän Rainbow-tuotteet eivät enää saisi olla laadukkaiden merkkituotteiden kopioita – kopiotuotteita kutsutaan private label-tuotteiksi.

 

Muistan vallan hyvin, kun K-ryhmä aloitti merkkituotteiden kopioinnin vuonna 1986 – olin erään etelä-pohjalaisen K-kaupan markkinoilla, kun kauppias saapui Seinäjoella pidetystä kokouksesta suurella tohinalla ja uhosi, että nyt Kesko tuo markkinoille jotain ennenkuulumatonta.

 

Pirkka- ja Rainbow-tuotteet edustavat suuren luokan tuotevarkautta, sillä ne loukkaavat alkuperäisen merkkituotteen luojan oikeusturvaa.

*******************

 

Lainmuutoksen taustalla on EU:n kauppatapadirektiivi, joka vaatii yksityiskohtaisempaa sääntelyä elintarvikemarkkinoille.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä totesi eilen lakiesityksestä, että lain yksi keskeisin tavoite on vahvistaa tuottajan asemaa ruokajärjestelmässä.  Lailla vähennetään esimerkiksi tuottajien ja pienten elintarvikeyritysten liiketoiminnan riskejä tukien siten niiden kannattavuutta. Hyviä kauppatapoja edistämällä vahvistamme myös markkinoiden tervettä toimintaa ja koko alkutuotannon kilpailukykyä.

Lain valvontaviranomaisena toimii elintarvikemarkkinavaltuutettu, joka pystyy jatkossa paremmin puuttumaan epäkohtiin.

 

Myönnän, että valvonnassa tulee olemaan haasteita, sillä valitettavan monet laadukkaita suomalaisia merkkielintarvikkeita valmistavista yrityksistä ovat hairahtuneet valmistamaan myös private label –tuotteita.

 

On luonnollista, että päivälleen 40 –vuotta suomalaisen elintarviketeollisuuden palveluksessa olleena en ole syyllistynyt Pirkka- tai Rainbow –elintarvikkeiden hankkimiseen!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus suitsii tolkuttomaksi yltynyttä elintarvikkeiden kopiointia, Pirkka-tuotteet, Rainbow-tuotteet, private label, private label-tuotteet, kopiotuotteet, Jari Leppä,

Eiköhän hieman pienempikin melskaaminen riittäisi!

Keskiviikko 22.7.2020 - -Esko Erkkilä-

Eilen aamulla päätetty EU:n elpymis/budjettipaketti sai monet melskaajat liikkeelle ja jotkut melskaajat sanoivat jopa vetävänsä lipun puolitankoon ja toiset melskaajat kyselivät, että taistelivatko isämme viime sodissa turhaan.

 

Valittelen melskaajien arvostelukyvyn puutetta!

 

 

Arvostan neuvottelutuloksen saavuttamista ja perustan mielipiteeni kahden arvostamani poliitikon eli Matti Vanhasen sekä Jari Lepän eilisiin lausumiin.

 

 

 

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen kommentoi neuvottelutulosta eilen näin:

 

”Suomi sai keskeiset tavoitteensa läpi ja edellytykset koko EU-talousalueen elpymiselle syntyivät. Omalle taloudellemme on aivan välttämätöntä, että ylivoimaisesti tärkein vientialueemme elpyy nopeasti. Riski Suomen vientitaantumaan on todellinen vaikka kuinka hyvin hoitaisimme oman koronatilanteemme. Siksi Euroopan kokonaisuuden elpyminen on meille elinehto. Kun elpymisrahaa käytetään samalla ilmastonmuutoksen hillintään, tietää se Suomen kaltaiselle energiateknologian viejälle mahdollisuuksia. Neuvotteluissa päätettiin myös seitsemän vuoden budjetista. Pääministeri Marin huolehti neuvotteluissa kansallisella ”kuorella” hyvin myös maaseudun kehittämisrahoista. Suomi on yksi EU:n nettomaksajista, mutta sen vastapainoksi saamme laajat markkinat ja vahvan edunvalvojan myös kansainvälisessä kaupassa.”

 

 

IMG_7040.JPG

 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kuvassa kanssani ex-kansanedustaja Klaus Pentin kanssa) puolestaan kommentoi uunituoretta neuvottelutulosta eilen näin:

 

”EU:n monivuotisista rahoituskehyksistä on saavutettu Brysselissä varhain tänä aamuna ratkaisu.

Pääministerimme teki hienoa työtä ja ratkaisu on Suomen, maatalouden sekä maaseudun kehittämisen osalta oikein hyvä. Aiemmat uhkakuvat leikkauksista eivät toteutuneet, vaan saamme hieman nykykautta korkeamman EU-rahoituksen käyvin hinnoin laskettuna.

Maaseudun kehittämistukien kokonaisuudessa, elvytyspakettiin liittyvä maaseuturahoitus huomioon ottaen, EU-rahoitus kasvaa Suomessa tulevalla kaudella yli 15%. Suomi sai maaseudun kehittämistukiin oman rahoituskirjekuoren 400 miljoonaa euroa, jolla Suomen saamaa hyvää osuutta maaseudun kehittämistuista pystyttiin nostamaan. Tämä on todella hieno saavutus!

Neuvoteltu lopputulos antaa siis vakautta ja hyvät lähtökohdat meille suunnitella tulevaa maatalouspolitiikkaa Suomessa. Nyt voidaan viimeistellä siirtymäkauden asetus ja edetä myös CAP-uudistuksen valmistelussa eteenpäin ja kohti maalia.

Ruuantuotanto on tulevaisuuden ala ja sen kehittäminen kilpailukykyiseksi ja entistä ilmastoviisaammaksi tarvitsee riittävän rahoituksen. Olen tyytyväinen, että rahoitusratkaisu tukee näiden tavoitteiden saavuttamista.”

 

Uskon vakaasti, että Matti Vanhanen ja Jari Leppä osaavat kommentoida saavutettua neuvottelutulosta oikein!

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: EU:n elpymispaketti, EU:n budjettipaketti, melskaajat, valtiovarainministeri Matti Vanhanen, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä,

Kiersin kamerani kanssa Kouvolassa kuvaten keskustalaisia!

Tiistai 10.9.2019 - -Esko Erkkilä-

IMG_4437.JPG

 

 

Olin virallinen kokousedustaja Kouvolassa 7.9.2019 järjestetyssä Keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa.

 

 

Minut tuntevat tietävät, että minulla on melkein aina mukanani kamera ja niin myös tuolloin Kouvolassa.

 

 

Politiikassa toimivat henkilöt ovat kiitollisia kuvattavia, sillä he kaikki suhtautuvat kuvaajiin suurella arvonannolla!

 

**************

 

Seuraavassa sekalaisessa järjestyksessä tunnettuja ja minulle tuttuja henkilöitä, joita tapasin Kouvolan Lumon Areenalla eli Kouvolan jäähallilla, sillä siellä järjestettiin Keskustan ylimääräinen puoluekokous.

 

 

 

IMG_4317.JPG

 

 

Kokouksen puheenjohtaja Markku Pakkanen ja Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen.

 

 

 

IMG_4318.JPG

 

 

Aina hymyilevä Anu Vehviläinen

 

 

 

IMG_4332.JPG

 

 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä - mies paikallaan (jo toisessa hallituksessa)!

 

 

 

IMG_4357.JPG

 

 

Keskustan varapuheenjohtajat (molemmat sitä vielä kuvanottohetkellä) Hannakaisa Heikkinen ja elinkeinoministeri Katri Kulmuni.

 

 

 

IMG_4358.JPG

 

 

Puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen, puolustusministeri ja tässä vaiheessa puheenjohtajaehdokas Antti Kaikkonen sekä Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä.

 

 

 

IMG_4359.JPG

 

 

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ja Keskustanuorten tamperelainen puheenjohtaja Suvi Mäkeläinen.

 

 

 

IMG_4362.JPG

 

 

Valtiosihteeri Tuomo Puumala

 

 

 

IMG_4363.JPG

 

 

Kansanedustaja Mikko Savola

 

 

 

IMG_4366.JPG

 

 

Lähes 2.800 osanottajan kokousta johti puheenjohtajana Markku Pakkanen

 

 

 

IMG_4367.JPG

 

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti

 

 

 

IMG_4374.JPG

 

 

Opiskelukaverini kunnallisneuvos, agrologi Antti Hietaniemi Perhosta.

 

 

 

IMG_4375.JPG

 

 

Karjala Liiton puheenjohtajana sekä MTK:n johtokunnassa toimiva Pertti Hakanen.

 

 

 

IMG_4379.JPG

 

 

Viime toukokuussa ministerin arvonimen saanut Sirkka-Liisa Anttila ja valtiopäiväneuvos Jukka Vihriälä. Olen tuntenut nykyisen valtiopäiväneuvoksen jo 1970-luvulta saakka, jolloin hän toimi alkutuotannon neuvojana Osuusteurastamo Itikassa Seinäjoella ja minä vastaavasti samalla alueella Rehuraisio Oy:n myyntimiehenä.

 

 

 

IMG_4330.JPG

 

 

Kokouksessa Keskustan varapuheenjohtajaksi valittu kansanedustaja Petri Honkonen ja…

 

 

 

IMG_4312.JPG

 

 

…hänen kanssaan tiukan kisan käynyt kansanedustaja Mikko Kärnä!

 

 

 

IMG_4322.JPG

 

 

Äänestin Juha Sipilää Keskustan puheenjohtajaksi jo Rovaniemen puoluekokouksessa vuonna 2012 ja olen tehnyt samoin myös kaikissa sen jälkeen järjestetyissä puoluekokouksissa. Nyt Juha luovutti Keskustan puheenjohtajuuden…

 

 

 

IMG_4404.JPG

 

 

…Katri Kulmunille!

Toivon, että voimme antaa Katrille kiitokset jo seuraavassa Keskustan puoluekokouksessa Vantaalla syntymäpäivänäni 7.6.2020!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan ylimääräinen puoluekokous 7.9.2019, kouvolanpuoluekokous2019, Katri Kulmuni, Hannakaisa Heikkinen, Juha Sipilä, Riikka Pirkkalainen, Jari Leppä, Antti Kurvinen, Suvi Mäkeläinen, Matti Vanhanen, Arto Pirttilahti, Mikko Savola, Pertti Hakanen,

Olipa hieno näyttelypäivä!

Torstai 4.7.2019 - -Esko Erkkilä-

Olen osallistunut näytteilleasettajan roolissa lukemattomiin maatalousnäyttelyihin vuodesta 1971 alkaen, mutta eilinen vierailuni Okra 2019 – näyttelyssä oli yliveto.

 

 

Okra on hienosti toteutettu näyttely ja avajaispäiväänsä se oli koonut merkittävän joukon maa- ja metsätalouden, politiikan, agribisneksen, ruokaturvallisuuden ja monen muun lohkon keskeisiä toimijoita Oripään lentokentälle.

 

 

Uskallan todeta, että myös minä olin ”kuin kala vedessä”, kun sain tavata henkilöitä, joiden kanssa olen saanut menneitten vuosien aikana tehdä yhteistoimintaa ja monien kanssa saan tehdä yhteistoimintaa myös nyt ja jatkossa.

 

 

Pieni kuvakimara kertokoot:

IMG_2435.JPG

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on hyvä esiintyjä ja hän pitikin voimallisen ja tulevaisuudenuskoa kasvattavan näyttelyn avajaispuheenvuoron.

IMG_2415.JPG

Elinkeinoministeri Katri Kulmunin ja Olavi Ala-Nissilän sain kamerani linssiin Keskustan osastolla.

IMG_2422.JPG

Jyrki Kataisen kabinettipäällikkö Risto Artjoki (vasemmalla) ja MTK-Lounais-Suomen toiminnanjohtaja Paavo Myllymäki.

IMG_2426.JPG

Näyttelyn johtaja Jukka Isotalo ja Sirkka Isotalo omistavat maamme suurimman kanalan ja oli mukava todistaa, kun he keskustelivat ministeri Lepän kanssa.

IMG_2428.JPG

Tässä MMM:n kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio on Isotalojen seurassa.

Työelämäni aikana Husu-Kallion "pääjohtaman" Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kanssa olin lähes päivittäin yhteydessä!

IMG_2429.JPG

Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen ja Olavi Ala-Nissilä tuntuivat löytäneen yhteistä juteltavaa!

IMG_2438.JPG

MTK:n hallituksen jäsenen ja Karjalan Liitto ry:n puheenjohtajan Pertti Hakasen sekä Seija Hakasen tapasin myös näyttelykentällä.

IMG_2395.JPG

Vielä löytyy Raisioltakin tukipylväitä, jota pystyvät pitämään yrityksen - myös minun nelikymmenvuotisen leipäpuun yhä edelleen hengissä; Marianne Leskinen ja Raimo Rantanen!

Hienoa nähdä tuo siilomerkki!

IMG_2446.JPG

Näyttelypäiväni kruunasi, kun tapasin läheisimmän työkaverini Merja Holman, joka on ehdottomasti Suomen johtava asiantuntija nautojen ruokinta-asioissa!

Hieno näyttelypäivä kerrassaan!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Okra 2019, ministeri Jari Leppä, ministeri Katri Kulmuni, kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, Arto Satonen, Olavi Ala-Nissilä, Pertti Hakanen,

Vaalien alusaika on parasta aikaa kansalaisille

Sunnuntai 31.3.2019 - -Esko Erkkilä-

Me kansalaiset elämme nyt parasta aikaamme, sillä meille luvataan ehdokkaiden toimesta "maat ja mannut", jos äänestämme eduskuntavaaleissa ja EU-vaaleissa juuri heitä.

Parasta aikaa elämme myös tarjoilujen osalta, sillä toreilla ja kauppakeskuksissa saamme yllin kyllin kaikkea syötävää ja juotavaa!

Minäkin sain eilen Tammelantorilla Sinisten tarjoamaa grillimakkaraa, Keskustan mustaa makkaraa ja Harri Jaskarin tarjoamaa oikein lihaisaa (Antti Rinne ei ollut lihaa vielä ehtinyt verottamaan) lihakeittoa ja puoleltapäivin Koskikeskuksessa varapuhemies Mauri Pekkarisen tarjoamaa teetä sekä pitkopullaa!

Kaksi viikonvaihetta ennen eduskuntavaaleja vielä edessä, joten kuinkahan tarjoilut paranevatkaan!

Tässä pieni kuvakimara päivän kokemuksista!

 

 

IMG_9279.JPG

 

 

Kansanedustaja, Karjala Liiton puheenjohtaja ja MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen oli parkkeerannut vaaliautonsa hienosti Tammelantorin parhaalle paikalle.

 

 

 

IMG_9281.JPG

 

 

Keskustan ehdokaslistan ykkösnimi Ari Arvela (vasemmalla) Vesilahdelta oli matkassa tukiryhmäläisensä Pertti Uusi-Erkkilän kanssa.

 

 

 

IMG_9284.JPG

 

 

Sain heti alussa Tarja Smuran ja Hanna Holman yhteispotrettiin.

Olen varma, että Tarja Smura tulee etenemään merkittäviin asemiin politiikassa!

 

 

 

IMG_9286.JPG

 

 

Seuraavaksi sain kameran linssini eteen hämeenkyröläisen Katariina Pylsyn ja Viljakkalan Parviniemestä syntyisin olevan trubaduuri Aarre Aallon - minkähänlainen rooli Aarrella tulee olemaan ensi kesänä Hämeenkyrön Heiskan kesäteatterissa?

 

 

 

IMG_9288.JPG

 

 

Tykkään monista kansanedustaja Pertti Hakasen esillä pitämistä asioista ja tänään yksi näistä asioista oli maamme huoltovarmuus!

 

 

 

IMG_9292.JPG

 

 

Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja ja valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Matti Järvinen toivotti maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän tervetulleeksi Tammelantorille.

 

 

 

IMG_9294.JPG

 

 

On onni, että Suomella on näin selkeäsanainen maa- ja metsätalousministeri kuin Jari Leppä.

 

 

 

IMG_9298.JPG

 

 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Pertunmaalta ja Sastamalan kaupungin maatalousjohtaja Katariina Pylsy Hämeenkyröstä!

 

 

 

IMG_9304.JPG

 

 

MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakasella sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepällä riittää keskusteltavaa myös vaalien ulkopuolella!

 

 

IMG_9309.JPG

 

 

Kansanedustaja Arto Pirttilahti liittyi ministeri Lepän seurueeseen vasta myöhemmin, mutta eräs Artsin tiimiläisistä oli Pirttilahden autolla mukana Tammelantorin tapahtumassa.

 

 

 

IMG_9312.JPG

 

 

Minna Sarvijärvi (oikealla) luovutti vuodenvaihteessa Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtajanuijan Tarja Smuralle.

Varasin tänään käytössä olleen Tammelantorin parhaan paikan Keskustan käyttöön jo viime vuoden syyskuussa ja sovimme Minnan kanssa, että tämän lauantain tilaisuuden järjestelyistä vastaa Pirkanmaan Keskustanaiset; no, tilaisuus oli onnistunut näinkin järjestettynä, mutta...

 

 

 

IMG_9321.JPG

 

 

Tammelantorin jälkeen siirryin Koskikeskukseen, jossa eduskunnan varapuhemies ja tuleva EU-vaaliehdokas Mauri Pekkarinen halusi tarjota sanankuuloa sekä kahvit ja kunnon pullat.

Kyllä Pekkarista on aina suuri ilo kuunnella!

 

 

 

IMG_9319.JPG

 

 

Halusin ottaa Mauri ja Raija Pekkarisesta yhteiskuvan, mutta Mauri tahtoi välttämättä ottaa samaan kuvaan erään pariskunnan. Paljastui, että kyseessä oli rovasti Heikki Järvinen ruustinna-vaimonsa kanssa!

Rovasti Heikki Järvinen on aikoinaan Kinnulan kirkkoherrana vihkinyt Mauri ja Raija Pekkarisen ja hyvällä onnella onkin vihkinyt, sillä kaikesta huomaa, että homma pelittää!

 

 

IMG_9323.JPG

Kansanedustaja Pertti Hakanen kiirehti myös varapuhemiehen järjestämään tilaisuuteen.

 

 

 

IMG_9343.JPG

 

 

Koskikeskuksen tilaisuuden kruununa oli, kun ruustinna Järvinen piti ex-tempore –puheenvuoron, jossa totesi, että ei oikealle ja ei vasemmalle, vaan Keskustaan!

 

 

 

IMG_9325.JPG

 

 

Kuvakertomukseni lopuksi parivaljakko - Pertti Hakanen ja Mauri Pekkarinen - joille on helppo toivotella parhainta menestystä tulevissa vaaleissa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 14.4.2019, EU-vaalit 26.5.2019, Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, varapuhemies Mauri Pekkarinen, kansanedustaja Pertti Hakanen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Tarja Smura, Ari Arvela, Hanna Holma, Katariina Pylsy,

Hienoa, että mahdottomasta tuli totta!

Tiistai 15.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Viime lauantai eli 12.1.2019 oli suuri päivä suomalaisille kuluttajille, suomalaiselle lihantuotannolle, kotimaiselle elintarviketeollisuudelle, maamme huoltovarmuudelle ja monelle muullekin seikalla, sillä nyt suomalaisten ravintoloiden pitää ilmoittaa kirjallisesti, että mikä on tarjottavan lihan alkuperä.

 

 

Olen seurannut tilannetta vuosikaupalla ja ollakseni rehellinen, en uskonut hankkeen näin nopeaan läpimenoon.

 

 

Asia on kuitenkin nyt totta, sillä Euroopan komission olisi pitänyt ilmoittaa mahdollisista ristiriitaisuuksista viimeistään viime lauantaina, mutta niin ei tapahtunut.

 

 

Suomen ajama säädös koskee tarjoilupaikoissa käytettyä tuoretta, jäähdytettyä tai jäädytettyä lihaa muttei lihajalosteita.

 

 

Päätös on kuluttajien lisäksi suuri voitto Juha Sipilän hallitukselle ja erityisesti sen maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle ja MTK:lle, jonka ruoka-asiamies Anni-Mari Syväniemelle osoitan parhaimmat tunnustukseni siitä työstä, jota hän on vuosikaudet tehnyt asian eteen.

 

 

jarilepaaklasujaesko25012018.JPG

 

 

Tässä vajaan vuoden ikäinen kuva, kun olen ministeri Jari Lepän ja hämeenkyröläisen ex-kansanedustaja Klaus Pentin kanssa ”Juutas Käkriäinen” –säässä Tampereen Keskustorilla.

 

 

*******************

 

 

Asetus koskee naudan, sian, vuohen, lampaan sekä siipikarjan lihaa.

 

 

Lihan alkuperästä on kirjallisesti ilmoitettava ravintoloissa, lounasravintoloissa, laitosruokaloissa, kahviloissa, pikaruokaravintoloissa ja grillikioskeilla eli hyvin kattavasti.

 

 

Asetusluonnos on jo valmiina, joten se saataneen voimaan jo kuluvan hallituskauden aikana!

 

 

Vahva teko Juha Sipilän hallitukselta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lihan alkuperän ilmoittaminen ravintoloissa, MTK:lle hatunnosto, ministeri Jari Leppä, MTK:n ruoka-asiamies Anni-Mari Syväniemi,

Suomeen tarvitaan ruokavaltuutettu!

Maanantai 26.2.2018 - -Esko Erkkilä-

Elintarvikeketjun toimivuus paranee ja kaupan ylivaltaa saadaan suitsittua, jos maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän asettaman työryhmän tahto toteutuu.

 

 

Työryhmä esittää, että Suomeen asetetaan ruokavaltuutettu 1.1.2019 alkaen.

 

 

Ruokavaltuutetun tehtävänä olisi parantaa alkutuottajien ja kuluttajien asemaa elintarvikeketjussa.

 

 

On luonnollista, että elintarvikekauppaa edustava Päivittäistavarayhdistys PTY sekä Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa vastustavat ruokavaltuutetun asettamista.

 

 

Suurta ihmetystä puolestaan aiheuttaa se, että myös Elintarviketeollisuusliitto ETL vastustaa ruokavaltuutetun asettamista.

 

 

Osoittaako Elintarviketeollisuusliiton vastustus sen pelkoa kaupan keskusliikkeiden edessä?

 

 

Ruokavaltuutetun rooli tulee mielestäni ensisijaisesti ja viimekädessä olemaan kuluttajien edustaja, sillä sen keskeinen tehtävä on valvoa elintarvikeketjussa kuluttajan etua.

 

 

Merkittömien tuotteiden eli privat label-tuotteiden lisääntyminen kaikissa päivittäistavarakaupan ketjuissa, halpuuttaminen ja halpuuttamisen tuloksena tuotepuutteet päivittäistavarakaupan hyllyiltä ovat asioita, joihin ruokavaltuutetun tulee puuttua.  Kaupan ylivalta – jopa mielivalta – sopimussuhteissa ei täytä niitä kriteerejä, joita yritysten välillä muilla aloilla vallitsee.

 

 

Jos ja kun hallitus päättää ruokavaltuutetun asettamisesta, on mielenkiintoista seurata, että kuka tehtävään valitaan.

 

 

Kannatan ruokavaltuutetun asettamista ja jään mielenkiinnolla odottamaan, että kuka ”suuriin saappaisiin” valitaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomeen tarvitaan ruokavaltuutettu, ruokavaltuutettu, Päivittäistavarayhdistys PTY, Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa, Elintarviketeollisuusliitto ETL, Jari Leppä, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, halpuuttaminen, private label,

Matti Vanhasella on oma nimikko-orkidea Singaporessa!

Perjantai 26.1.2018 - -Esko Erkkilä-

IMG_7016.JPG

 

 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä kertoi Tampereen Keskustorilla Keskustan vaalimökillä 24.1.2018 mielenkiintoisen jutun Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhasesta:

 

 

Maa- ja met­sä­ta­lous­mi­nis­te­ri Jari Leppä vie­rai­li Team Fin­lan­din vi­ra­no­mais- ja yri­tys­de­le­gaa­ti­on kans­sa Ete­lä-Ko­re­as­sa ja Sin­ga­po­res­sa 8.-12.1.2018.

 

 

Bu­si­ness Fin­lan­din joh­ta­man Food from Fin­land -oh­jel­man puit­teis­sa teh­dyn mat­kan ta­voit­tee­na oli edis­tää suo­ma­lais­ten elin­tar­vi­ke­a­lan yri­tys­ten lii­ke­toi­min­taa Aa­si­an tär­keil­lä mark­ki­noil­la.

 

 

Sin­ga­po­ressa Lep­pä ta­pasi kan­sal­li­sen ke­hi­tyk­sen mi­nis­te­ri Law­ren­ce Won­gin ja kaup­pa- ja te­ol­li­suus­mi­nis­te­ri S. Is­wa­ra­nin.

 

Ky­sees­sä oli en­sim­mäi­nen Sin­ga­po­reen suun­tau­tu­va mi­nis­te­ri­ve­toi­nen Team Fin­land -mat­ka ja yri­tys­de­le­gaa­ti­os­sa oli mu­ka­na yk­si­tois­ta pa­ni­mo- ja al­ko­ho­li­juo­mien val­mis­ta­jaa sekä liha-alan yri­tys­tä.

 

Sin­ga­po­ren vie­rai­lul­la ha­lu­ttiin edis­tää mai­den vä­li­siä kaup­pa­suh­tei­ta ja suo­ma­lai­sen sii­pi­kar­jan­li­han ja si­an­li­han sekä kor­ke­a­laa­tuis­ten al­ko­ho­li­juo­mien kaup­paa.

 

 

Singaporessa ministeri Lepälle oli haluttu järjestää mahdollisuus tutustua Matti Vanhanen-orkideaan ja Leppä olikin tarttunut tilaisuuteen.

 

 

Pääministerinä toimiessaan Vanhanen oli vieraillut Singaporessa ja hän oli onnistunut vierailullaan niin hyvin, että isännät olivat nimenneet erään hienon orkidean Matti Vanhasen kunniaksi.

 

 

Marraskuun 18. päivänä vuonna 2009 Singaporessa julkistettiin, että Matti Vanhasen kunniaksi nimettiin orkidea.

 

 "Dendrobium Matti" on näyttävä, puna-valkoinen kasvi ja juuri tätä kasvia singaporelaiset esittelivät ylpeänä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle.

 

 

"Dendrobium Matti" on eräs esimerkki siitä arvostuksesta, jota Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen nauttii laajalti maailman eri puolilla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Vanhasella on oma nimikko-orkidea Singaporessa!, Matti Vanhanen, Jari Leppä, Food from Finland, Team Finland, Dendrobium Matti, Dendrobium Matti-orkidea,

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Tampereella "Juutas Käkriäinen" -säässä!

Torstai 25.1.2018 - -Esko Erkkilä-

Olen saanut kymmenvuotisen kuntapoliittisen luottamushenkilöurani aikana juontaa lukuisia kansanedustaja-, ministeri- ja ainakin kaksi pääministeritilaisuutta eri pääministerien aikakaudella, mutta tänään "Juutas Käkriäinen säässä" juontamani maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän Tampere-vierailu oli eräs mieliin painuneimmista!

 

 

 

IMG_7040.JPG

 

 

Ministeri Lepästä oikealla on hämeenkyröläinen ex-kansanedustaja Klaus Pentti. Ministeri Jari Lepällä on hämeenkyröläisen Kalle Arheniuksen viljelemistä Siikli-perunoista tehty "Matti Vanhanen -lähiruokaeväspussi"!

Muistan, kun meillä Viljakkalassa entisaikaan miehet äänestivät Klaus Pentin isää Arvo Penttiä eduskuntaan hyvällä menestyksellä ja naiset Saimi Ääriä. Myöhemmin Klasu peri isänsä mandaatin ja valittiin kansanedustajaksi.

 

 

 

IMG_7020.JPG

 

 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä osaa puhuttelevasti puolustaa suomalaista ruokaa ja viestittää vakuuttavasti huoltovarmuutemme puolesta.

Huoltovarmuudestamme huolehtiminen on eräs keskeinen teema myös Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhaselle.

 

 

 

IMG_7014.JPG

 

 

Kävin kansanedustaja Pertti Hakasen kanssa syvälle luotaavaa keskustelua mm. siitä tuesta, jolla kuluttajien ruokalaskua alennetaan maataloustukien muodossa.

 

 

 

IMG_6987.JPG

 

 

Vaalimökkimme sisätiloissa kävi aamuyhdeksältä alkaen aikasmoinen kuhina, kun Eeva Tuokko, Jaana Viilo, Kaarina Peltomäki ja Kristiina Mäki-Välkkilä pakkasivat Matti Vanhanen -eväspusseja kaupunkilaisille jaettaviksi.

 

 

 

IMG_7032.JPG

 

 

Ministeri Jari Leppä…

 

 

 

IMG_7045.JPG

 

 

...oli innokas jakamaan hämeenkyröläistä Siikli-perunaa ja kotimaista porkkanaa sisältäviä eväspusseja kaupunkilaisille.

 

 

 

IMG_7046.JPG

 

 

Ministeri Jari Leppä kutsui myös perheen pienimpiä maistamaan Keskustan vaalimökillä tarjolla olleita Töysäläistä -piparkakkuja!

 

 

 

IMG_7027.JPG

 

 

Keskustan puoluesihteeri ja Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Jouni Ovaska sekä kansanedustaja Petti Hakanen seurasivat tyytyväisinä sitä hienoa tunnelmaa, joka Tampereen Keskustan vaalimökillä vallitsi.

 

 

 

IMG_7023.JPG

 

 

Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Kristiina Mäki-Välkkilä osaa tarttua myös käytännön työhön ja hän oli keskeinen henkilö eväspakettien jakamisessa ministerin ohella.

 

 

 

IMG_6960.JPG

 

 

Tilaisuuden päähenkilö eli Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen seurasi kuvana tiiviisti ministerivierailun etenemistä ja oli tyytyväinen meidän muiden kanssa, että eväspussien jakotapahtuma uusitaan ensi perjantaina eli 26.1.2018 klo 13.00, kun Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula saapuu Keskustan vaalimökille kertomaan ajankohtaisia sote-uutisia!



Tervetuloa kuulemaan sote-uutisia ja noutamaan hämeenkyröläistä perunaa sekä kotimaista porkkanaa.


Kaupungissa on Keskusta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta, Keskustan vaalimökki Keskustorilla, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, puoluesihteeri Jouni Ovaska, kansanedustaja Pertti Hakanen, Pertti Hakanen,

OKRA-maatalousnäyttely alkoi suotuisissa sääolosuhteissa ja runsaan kävijäjoukon siivittämänä

Torstai 5.7.2012 - -Esko Erkkilä-

Oripäässä järjestettävä OKRA-maatalousnäyttely on tänä kesänä ainoa maatalousnäyttely.

 

MTK-Pirkanmaa järjesti Kasvukausi –hankkeeseen kuuluvana opintomatkan jäsenilleen OKRAAN näyttelyn ensimmäisenä päivänä eilen eli 4.7.2012.

 

Osallistuin matkalle.

 

Päivän anti oli mielenkiintoinen ja näyttelystä riittäisi kerrottavaa paljonkin.

 

Keskityn tänään vain muutamaan asiaa:

 

okrakoskinen

 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen suoritti näyttelyn virallisen avauksen.

Kokoomuslaisen ministeri Koskisen puheenvuoro oli kovin lattea ja kuvastaa sitä maatalous- ja elintarvikeasioiden pintapuolista hallintaa – ja halua – joka nykyisellä hallituksella on maan elintarvikehuoltoon.

Latteuksien luettelemisella ei saada aikaan mitään todellista kohennusta maataloustuotantoon eikä elintarvikesektorille. Kuluttajat joutuvat entistä enemmän tuuliajolle elintarvikeasioissa, kun maan hallitukselta puuttuu jämäkkä linja niiden hoitamisessa.

Etelä-Euroopan hulttiomaiden pankkien pelastaminen on nykyhallituksen agendalla ykkösasia ja silloin eivät suomalaisten ruokahuoltoon ja elintarviketurvallisuuteen liittyvät haasteet ole hallituksen työjärjestyksellä tärkeimpiä asioita.

Surullista, mutta totta.

 

okrakoskinenjaisotalo

 

Okran näyttelypäällikkö Jukka Isotalo - joka tässä odottaa ministeri Koskisen kanssa avajaistilaisuuden alkamista – kertoi, että ensimmäisen päivän kävijätavoite on 15.000 näyttelyvierasta ja näyttelyn kokonaiskävijämääräksi ennakoidaan 70.000 vierasta. Luvuista voi päätellä, että maatalous ja elintarviketuotanto kiinnostavat kansalaisia.

 

OKRA on perinteisesti saanut myös poliitikot vahvasti liikkeelle kansan pariin:

 

okrapasileppaja_taimela

 

Tässä työkaverini johtaja Pasi Lähdetie (vasemmalla) Raisiolta ja kansanedustajat Jari Leppä (keskusta) sekä Katja Taimela (SDP) ovat keskusteluissa Suomen elintarvikehuoltoon liittyvien kysymysten merkeissä.

 

okraleppataimelajasaarikko

 

Tapasin Lepän ja Taimelan myöhemmin Keskustan teltalla ja pyysin silloin heidät yhteiskuvaan Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikon kanssa.

 

Poliitikot ovat otollisia valokuvauskohteita, sillä kameran nähdessään he ovat auliisti valmiita olemaan kuvauskohteina.

 

 

On mainio asia, että kansanedustajat ovat mukana kesän suurtapahtumissa ja tapaavat niillä toisiaan. Uskon vakaasti, että päättäjien keskinäiset tapaamiset epävirallisemmissa merkeissä auttavat heitä yhdessä löytämään ratkaisuja myös tiukoissa poliittisissa väännöissä!

 

Kiitän jo tässä vaiheessa Lions Club Oripäätä hienon maatalousnäyttelyn järjestämisestä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: OKRA, Okra-maatalousnäyttely, Jari Koskinen, Katja Taimela, Jari Leppä, Annika Saarikko, Pasi Lähdetie, MTK-Pirkanmaa, MTK-Pirkanmaan Kasvukausi-hanke,