Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Joskus myönteisiäkin uutisia!

Perjantai 22.9.2023 - -Esko Erkkilä-

Hyvät uutiset ovat Tampereella ja laajemmaltikin harvinaisia, mutta viime tiistaina saimme sellaisen, kun Tampereen kaupungin konsernijaosto laittoi lopullisen pisteen 20 vuoden ajan vatvotulle Tavase-teko­pohjavesi­hankkeelle.

 

Konsernijaosto perustelee päätöstään sillä, että hankkeen toteuttaminen on epärealistista muun muassa luontoarvojen, lupaprosessien ja muiden kuntaosapuolien kannanottojen perusteella.

 

On ihmeteltävä, että miten Tampereen kaupungilta kesti kaksikymmentä vuotta herätä siihen, ettei Tavase ole toteuttamiskelpoinen.

 

Kiitokset kansanedustaja Pauli Kiurulle ja Tavasen vastustamisaktiiville Ari Niemiselle, joiden työ on nyt vihdoinkin tuottamassa tulosta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joskus myönteisiäkin uutisia!, Tavase, Tavase kuopataan vihdoinkin, kansanedustaja Pauli Kiuru. Ari Nieminen, Tampereen kaupungin konsernijaosto,

Kansanedustajat tykkäävät, että heitä kuvataan!

Keskiviikko 8.2.2023 - -Esko Erkkilä-

Pyörähdin viime maanantaina Tampereen Torikauppiasyhdistys ry:n järjestämillä Maanantaimarkkinoilla ja vierailin kaikkien puolueiden esittelyosastoilla.

 

Aikomukseni oli kuvata kaikki osastoilla olleet kansanedustajat, mutta demareiden sekä Vasemmistoliiton osastoilla kansanedustajia ei ollut.

 

Kansanedustajat tykkäävät, että heitä valokuvataan – toki kaikki kamerani eteen osuneet kansanedustajat tuntevat minut ja minä heidät, joten kuvaamisessa ei ollut mitään ongelmaa.

 

 

************

 

 

 

IMG_7014.JPG

 

Arto Satonen, kokoomus

 

 

IMG_7015.JPG

 

Pauli Kiuru, kokoomus

 

 

IMG_7022.JPG

 

Jari Kinnunen, kokoomus

 

 

IMG_7016.JPG

 

Veijo Niemi, perussuomalaiset

 

 

IMG_7020.JPG

 

Sakari Puisto, perussuomalaiset

 

 

IMG_7018.JPG

 

Sari Tanus, kristillisdemokraatit

 

 

IMG_70372.JPG

 

Arto Pirttilahti, keskusta

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansanedustajat tykkäävät kun heitä kuvataan!, Arto Satonen, Pauli Kiuru, Jari Kinnunen, Veijo Niemi, S¤akari Puisto, Sari Tanus, Arto Pirttilahti,

Työmme tuotti tulosta!

Perjantai 19.6.2015 - -Esko Erkkilä-

Saimme virallisesti eilen tiedon, että Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on hylännyt Tavase Oy:n hakemuksen tekopohjavesilaitoksen rakentamiseksi Pälkäneelle ja Kangasalle.

 

 

Toki asiasta liikkui alustavaa tietoa jo edellispäivänä, mutta virallisesti asia vahvistui eilen.

 

 

Sanotaan, että hyvällä ja myönteisellä asialla on monta isää.

 

 

Olen varma, että Te, jotka olette vuosikausia seuranneet näitä sivujani, allekirjoitatte, että Esko Erkkilä on eräs Tavasen kuoppaamiseen liittyneen prosessin isistä!

 

 

Olen kuitenkin pieni tekijä siinä monien henkilöiden joukossa, jotka olemme taistelleet järjetöntä hanketta vastaan.

 

 

Haluan nostaa esille muutaman henkilön, jotka ovat olleet etulinjassa, kun Tavasea ollaan kuopattu.

 

 

Ari Nieminen Valkeakoskelta saa suurimmat kiitokseni, sillä hänen laskelmiin ja tosiasioihin perustuvat kirjoituksensa ja kannanottonsa ovat antaneet meille ”vesialan amatööreille” sitä selkänojaa, jota olemme tarvinneet.

 

 

Politiikan saralta kansanedustaja Pauli Kiurun selkeä toiminta Tavasen kuoppaamiseksi on ollut ratkaisevaa. Kansanedustaja Mikko Alatalo on yhdessä Pauli Kiurun kanssa muodostanut sen parivaljakon, jotka kansanedustajan mandaatilla ovat toimineet porkanmaalaisten parhaaksi.

Muistan päivän tarkkuudella sen hetken, jolloin kansanedustaja Mikko Alatalo vei silloisen ympäristöministeri Paula Lehtomäen Pälkäneelle tutustumaan järjettömään Tavase-hankkeeseen - tuo päivä oli tammikuun 24. päivä vuonna 2011!

*************

 

 

Saavuttamamme voitto on kirvelevä tappio Tampereen Vedelle ja Tavasen johdolle.

 

 

AVI:n päätös on tappio myös niille monille tamperelaispoliitikoille, jotka ovat aikoneet Tavasen kautta alistaa Tampereen naapurikunnat keskuskaupungin määräysvallan alle.

 

 

Päätös on tappio myös niille henkilöille, jotka joissain poliittisissa yhteyksissä ovat todenneet, että ”Tavasen vastustaminen on Eskon omaa toimintaa”.

 

 

*****************

 

 

 

On aihetta iloon, mutta pelkään, että Tavase-kysymyksessä on nyt nähty vasta ensimmäinen alkuerä.

 

 

Olen melko varma, että Tavase-taistelun nyt hävinneet tahot alkavat suunnitella tekopohjavesilaitoksen rakentamista Pinsiöön.

 

 

Hämeenkyrön ja Ylöjärven päättäjät!

 

Nyt pitää olla hereillä ja alkaa heti tekemään työtä, jotta Tavasen kannattajat eivät uskaltaisi alkaa tekemään suunnitelmia Pinsiönharjun tuhoamiseksi, jotta Tampereen tarpeisiin saataisiin tekopohjavettä!

 

 

Tavasen kannattajien mukaan Tampereelle eivät riitä Näsijärvi ja Pyhäjärvi raakaveden lähteiksi – sitä pitää heidän mukaansa tehdä keinotekoisilla sadetuksilla ja tuhota korvaamattomat luontoarvot.

 

 

Tavasen toinen ja todellinen taistelu on vasta alkamassa – sitä pelkään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase Pinsiöön?, Pinsiö, Ari Nieminen, Pauli Kiuru, kansanedustaja Pauli Kiuru, Mikko Alatalo, Tampereen Vesi Liikelaitos, Vesitehdas, Tampereen Vesi,

Poliitikot ovat kiitollisia kohteita valokuvaajalle!

Perjantai 24.4.2015 - -Esko Erkkilä-

Yleensä liikun melkein kaikkialla kameran kanssa ja kuvaan kohdalleni sattuneita mielenkiintoisia kohteita.

 

 

Käydyn eduskuntavaalikampanjan aikana valokuvauskohteista ei ollut pulaa, sillä kaikki poliitikot puoluekannasta riippumatta ovat hyvin suosiollisia, kun huomaavat, että heitä valokuvataan.

 

 

Poliitikkojen suosiollisuus kuvaajaa kohtaan asettaa luonnollisesti kuvaajalla velvoitteen, että kuvaa ei saa väärinkäyttää vaan se pitää julkaista arvokkaasti.

 

 

Seuraavassa kuvakimara niistä henkilöistä, jotka sattuivat kamerani eteen vaalikampanjan aikana ja jotka sitten myös tulivat valituiksi kansanedustajiksi.

 

 

Mukana on eri vaalipiiristä valittuja kansanedustajia, mutta yhteistä heille on se, että kaikki valokuvat on otettu Tampereella!

 

Kuvasarjan aluksi tapaamani puoluejohtajat, mutta sen jälkeen kuvat ovat sattumanvaraisessa järjestyksessä:

 

 

 

 

ed1

 

 

Juha Sipilä, Keskusta

 

 

 

 

ed2

 

 

Timo Soini, Perussuomalaiset

 

 

 

 

ed3

 

 

Pääsin samaan kuvaan Alexander Stubb´n kanssa Keskustorilla

 

 

 

 

ed4

 

 

Antti Rinne, SDP

 

 

 

 

ed5

 

 

Antti Kaikkonen, Keskusta

 

 

 

 

ed6

 

 

Arto Pirttilahti, Keskusta

 

 

 

 

ed7

 

 

Myös Paavo Väyrysen kanssa pääsin samaan kuvaan

 

 

 

 

ed8

 

 

Mikko Alatalo, Keskusta

 

 

 

 

ed9

 

 

Juha Rehula, Keskusta

 

 

 

 

ed10

 

 

Sari Tanus, Kristillisdemokraatit

 

 

 

 

ed11

 

 

Pauli Kiuru, Kokoomus

 

 

 

 

ed12

 

 

Harri Jaskari, Kokoomus

 

 

 

 

ed13

 

 

Sanna Marin, SDP

 

 

 

 

ed14

 

 

Martti Mölsä, Perussuomalaiset ja Lea Mäkipää, Perussuomalaiset

 

 

 

 

ed15

 

 

Olli-Poika Parviainen, Vihreät

 

 

 

 

ed16

 

 

Satu Hassi, Vihreät

 

 

 

 

ed17

 

 

Anna Kontula, Vasemmistoliitto

 

 

 

 

ed18

 

 

Sofia Vikman, Kokoomus

 

 

 

 

ed19

 

 

Pertti Hakanen, Keskusta

 

 

 

 

ed20

 

 

Arto Satonen, Kokoomus

 

 

 

 

ed21

 

 

Pia Viitanen, SDP ja Ilmari Nurminen, SDP

 

 

 

Kiitokset vielä kerran kaikille kansanedustajiksi valituille, että suhtauduitte myötäsukaisesti kuvauksiin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan kansanedustajat 2015, Juha Sepilä, Timo Soini, Alexander Stubb, Antti Rinne, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Pertti Hakanen, Paavo Väyrynen, Kimmo Tiilikainen, Satu Hassi, Sari Tanus, Sofia Vikman, Sanna Marin, Pauli Kiuru, Antti Kaikkonen,

Aamulehden vaalipanelistit olivat Valkeakoskella yksimielisiä yhdestä asiasta: "Pisara-rata on tarpeeton"

Torstai 19.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Aamulehti ja Valkeakosken Sanomat järjestivät yhteisen vaalipaneelin eduskuntapuolueiden edustajille Valkeakoskella tiistaina 17.3.2015.

 

 

Matka Valkeakoskelle meiltä on lyhyt ja kun kalenterissani oli vapaata, osallistuin yleisönä energia- ja ympäristökysymyksillä teemoitettuun tilaisuuteen.

 

 

Vaalipaneelin juonsivat…

 

 

valkea1

 

 
…Valkeakosken Sanomien päätoimittaja Simo Husso ja…

 

 

 

 

valkea2

 

 

…Aamulehden päätoimittaja Jorma Pokkinen.

 

 

 

 

Keskityn tässä jutussani eräiden teemojen osalta mielenkiintoisimpien puheenvuorojen käsittelyyn.

 

 

 

Miten Suomi parantaisi asemiaan uudistuvan energian käytön investointimaana?

 

 

 

 

valkea3

 

 

SDP:n Sanna Marin peräsi, että rakennukset pitäisi rakentaa energiatehokkaiksi. Hän mainitsi esimerkkinä Tampereelle rakennetun tornihotellin, joka olisi pitänyt pinnoittaa aurinkopaneeleilla, jotta rakennus olisi ollut energialtaan omavarainen.

Sannan kanssa on tässä asiassa helppoa olla samaa mieltä!

 

 

 

 

valkea4

 

 

Keskustan eduskuntavaaliehdokas Juha Kuisma piti fossiilisten polttoaineiden verotuksen kiristämistä tarkoituksenmukaisimpana ja tehokkaimpana keinona parantaa Suomen asemaa.

Tämä sama asia oli yleisökysymyksenä ja päädyin samalla kannalle kuin Kuisma!

 

 

Kuisma moitti nykyistä hallitusta pitkäjänteisyyden puutteesta energia-asioissa. Hallitus ajoi hakkeen markkinoilta ja tilalle tuli kivihiili.

 

 

Juha Kuisma totesi, että fossiilisten polttoaineiden käyttö merkitsee, että varastamme tulevaisuudelta.

 

 

Kuisma ehdotti puheenvuoronsa lopuksi kansallisen biotalousrahaston perustamista.

 

 

 

 

valkea5

 

 

Kokoomuksen Pauli Kiuru ja SDP:n Sanna Marin saivat aikaiseksi samanlaisen kiistan, kuin näillä puolueilla on myös valtakunnan tasolla.

 

 

Sanna Marin väitti, että Suomella ei ole energiapolitiikkaa ja Pauli Kiuru kumosi tämän väitteen jyrkästi: ”Suomella on hyvinkin selvä strategia!”

 

 **********************

 

 

Arvata saattoi, että Pyhäjoelle suunniteltu Fennovoiman ydinvoimala kirvoitti panelistien kielet.

 

 

 

 

valkea6

 

 

Vihreiden Juhana Suoniemi väitti, että kunnat tukevat Fennovoimaa.

 

 

Kokoomuksen Pauli Kiuru selvensi ja oikaisi Suonniemeä aivan oikein kun totesi, että kuntien energiayhtiöt ovat siellä osakkaina markkinalähtöisesti!

 

 

 

Illan viimeinen aihe: "Mistä leikkaisit, jos olisi pakko?"

valkea7

 

 

Perussuomalaisten Martti Mölsä olisi valmis leikkaamaan suurten yritysten yritystuista sekä puolittamaan kehitysapuun suunnatut rahat.

 

 

 

 

Paneeliin osallistuivat myös…

 

 

 

valkea8

 

 

…Vasemmistoliiton Katja Kotalampi…

 

 

 

 

valkea9

 

 

…sekä Kristillisdemokraattien Sauli Ahvenjärvi.

 

 

 

Palaan vielä tämän juttuni otsikkoon ja olen tyytyväinen, että kaikki panelistit ja heidän puolueensa tulivat tässäkin tilaisuudessa Keskustan linjoille, kun yhteistuumin totesivat, että Pisara-rata on tarpeeton!

 

  

Kiitokset järjestäjille mielenkiintoisen tilaisuuden järjestämisestä.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Katja Kotalampi, Matti Mölsä, Pauli Kiuru, Sanna Marin, Juha Kuisma, Juhana Suoniemi, Sauli Ahvenjärvi,

Kypsyvätkö kokoomuslaiset?

Perjantai 10.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Suomen Kuvalehti paljasti, että hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen piti julkistaa mm. Tampereen seudun kuntien pakkoliitossuunnitelmat jo ennen joulua.

 

Poliittisesti epämiellyttävän esityksen torppasivat kuitenkin SDP:n ja Kokoomuksen johto ”epäviisaana” ja ”huonon ajankohdan” vuoksi.

 

Keskustan tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalo paljasti Virkkusen Tamperetta ja sen ns. kehyskuntia koskevat suunnitelmat Tamperelainen –lehdessä 5.1.2014 julkaistussa kirjoituksessaan.

 

Nyt näyttää, että Alatalon tekemät paljastukset alkavat polttamaan Pirkanmaan kokoomuslaisia kansanedustajia.

 

 

**********

 

 

Muutamia poimintoja eilen aamupäivällä YLE Tampereen tavoittamien Pirkanmaan kokoomuslaisten kansanedustajien mietteistä:

 

Kimmo Sasi: ”Perustuslain kannalta mahdolliset pakkoliitokset ovat kuitenkin ongelmallisia.”

 

Arto Satonen: ”Paras ratkaisu asiaan löytyy alueen kuntien omalla yhteistyöllä. Pakko tuntuu erittäin kaukaiselta asialta.”

 

Myös Harri Jaskari vierastaa pakkoa. Hän on sitä mieltä, että palveluiden järjestämisestä pitää pystyä ratkaisemaan alueellisella tasolla.

 

Pauli Kiuru ei tässä vaiheessa halua kommentoida asiaa. Hän sanoo näin: ”En ole nähnyt lakiehdotusta, joten en tiedä mitä se tulee sisältämään. Käymme asiaa kokoomusryhmässä läpi istuntokauden alkaessa helmikuun alussa.”

 

Yle Tampere ei tavoittanut kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman´a.

 

 

********

 

Odotan, että media selvittää lähipäivinä myös SDP:n pirkanmaalaisten kansanedustajien näkemykset ns. kehyskuntien pakkoliitoksista Tampereeseen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kehyskuntien pakkoliitokset Tampereeseen, Henna Virkkunen, Mikko Alatalo, Kimmo Sasi, Arto Satonen, Harri Jaskari, Pauli Kiuru, Sofia Vikman, pakkoliitokset, kokoomus ja kuntien pakkoliitokset,

Henna Virkkusen suunnitelmien selittämisessä on Pirkanmaan kokoomuksen kansanedustajilla, mutta myös demarikansanedustajilla melkoista haastetta!

Maanantai 6.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Hallinto- ja kuntaministeri, kokoomuksen Henna Virkkunen on aiheellisesti saanut ”tyyppimerkinnäkseen”…

 

…Robotti-Henna,…

 

 

…sillä niin tunteettomasti ja kylmästi hän puolustaa järjettömiä kuntaliitossuunnitelmiaan.

 

 

Lempinimikysymyksessä viittaan mm. ””Saara Koskinen”, www.123kotisivu.fi/SaaraKoo” kirjoitukseen, jossa perustellaan Virkkusen lempinimeä.

 

 

 

Suomen Kuvalehti paljasti Henna Virkkusen suunnitelmat 4.1.2014, kun se toimittaja Eeva-Liisa Hynysen kirjoittamassa jutussa kertoi, että Virkkusen piti paljastaa ns. kehyskuntien pakkoliitoksia koskevat lakilinjaukset jo joulun alla.

 

Tampereen seudulla Robotti-Hennan suunnitelmat merkitsisivät, että Pirkkala, Lempäälä, Kangasala, Nokia, Vesilahti ja Ylöjärvi liitettäisiin Tampereeseen.

 

Suomen Kuvalehti kertoi, että päähallituspuolueet Kokoomus ja SDP estivät Virkkusen suunnitelmien julkitulon ennen joulua.

 

 

On varmaa, että…

 

…Kokoomuksen…

 

  • Harri Jaskarilla
  • Pauli Kiurulla
  • Kimmo Sasilla
  • Arto Satosella

 

ja

 

  • Sofia Vikmanilla

 

 

…riittää selittämistä puoluetoverinsa suunnitelmissa.

 

Helpolla eivät pääse myöskään SDP:n pirkanmaalaiset kansanedustajat eli…

 

 

  • Jukka Gustafsson
  • Saara karhu
  • Hanna Tainio

 

ja

 

  • Pia Viitanen

 

 

…kun yrittävät parhain päin selitellä, että miksi taloutensa hyvin hoitaneet Tampereen naapurikunnat pitäisi liittää tehottomasta toiminnastaan tunnetuksi tiedettyyn Tampereeseen!

 

Samanlainen tilanne Kokoomuksen sekä SDP:n kansanedustajilla on Turun, Porin, Vaasan, Jyväkylän, Lahden, Kuopion sekä Joensuun alueilla.

 

Lähiviikkojen ja lähikuukausien kysymys on, että riittääkö Kokoomuksen ja SDP:n kansanedustajien pinna ja moraali kannattamaan Henna Virkkusen kuntaliitossuunnitelmia.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hallinto-ja kuntaministeri Henna Virkkunen, Henna Virkkunen, Saara Koskinen, www.123kotisivu.fi/SaaraKoo, Harri Jaskari, Pauli Kiuru, Kimmo Sasi, Arto Satonen, Sofia Vikman, Jukka Gustafsson, Saara Karhu, Pia Viitanen, Hanna Tainio,

Vainajan tavarat luovutetaan roskasäkeissä

Tiistai 26.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Laitoksissa kuolleille ei anneta sitä kunnioitusta, jota ihmisarvo vaatii.

 

Sairaaloissa ja vanhainkodeissa on vakiintunut tavaksi, että niissa kuolleiden vainajien tavarat luovutetaan omaisille mustassa roskasäkissä.

 

Jos tavaroita on vähän, ne luovutetaan omaisille samanlaisissa hennoissa roskapusseissa, joita käytetään suojaamaan roska-astiaa likaantumiselta.

 

Tunnen omakohtaisesti menettelyn, sillä olen vuosien saatossa joutunut monesti tilanteeseen, jossa minulle on luovutettu laitoksessa kuolleen omaiseni tavarat.

 

Ongelmaan kiinnittivät huomiota myös kansanedustajat Pauli Kiuru sekä Mikko Alatalo eläkeläistapahtumassa Tampereen Metso-kirjastossa 18.11.2013.

 

Roskapusseissa luovutettu vainajan omaisuus kertoo yhteiskunnan sivistymättömyydestä.  Laitoksissa kuolleille vainajille ei anneta sitä kunnioitusta, jota ihmisarvo vaatii. Menettely järkyttää vainajan omaisia.

 

Esitän, että vastaava viranomainen määrää sairaalat ja vanhainkodit muuttamaan menettelytapojaan.  Sitä vaatii jo se vainajien kunnioittaminenkin, joka pitäisi olla sivistysvaltiossa itsestäänselvyys.

 

Sopiva tapa olisi vaikkapa se, että sairaalat hankkisivat kunnollisia pahvilaatikoita, joissa tavarat voitaisiin arvokkaasti luovuttaa sureville omaisille.

 

Esko Erkkilä
Tampere



**************

Lähetin tämän kirjoitukseni Aamulehden "Lukijalta" -palstalle 22.11.2013. Aamulehti julkaisi sen eilen eli 25.11.2013.


vainajientavarat

Sain kirjoituksestani eilen runsaasti myönteistä palautetta.

Toivon, että asiaan saadaan muutos!


********


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vainajien tavarat luovutetaan roskasäkeissä, vainajien tavarat luovutetaan omaisille roskasäkeissä, Pauli Kiuru, Mikko Alatalo, kansanedustaja Pauli Kiuru, kansanedustaja Mikko Alatalo,

Keskustan Mikko Alatalo, SDP:n Jukka Gustafsson sekä kokoomuksen Pauli Kiuru arvostavat, että ikäihmiset ovat yhteiskuntamme voimavara

Tiistai 19.11.2013 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Eläkeläispiiriyhdistysten Neuvottelukunta – jonka eräänä jäsenenä on mm. Eläkeliiton Pirkanmaan piiri ry - järjesti kaikille avoimen yleisötilaisuuden Kirjastotalo Metson Pietilä-salissa maanantaina 18.11.2013.

 

 


elake1

 

Tilaisuuteen oli kutsuttu kaikki Pirkanmaan kansanedustajat, mutta heistä olivat tilaisuudessa koko ajan paikalla ainoastaan Mikko Alatalo (kesk.), Jukka Gustafsson (SDP) sekä Pauli Kiuru (kok.).

 

Kansanedustaja Pauli Kiuru lohkaisikin kestävyyslajien harrastamisen olleen hyväksi, sillä nyt näyttää, että mitalisija on saavutettu!

 

 


elake2

 

Oli ilo todeta, että vastuullisten puolueiden kansanedustajat Mikko Alatalo (kesk.), Jukka Gustafsson (SDP), Pauli Kiuru (kok.), Leena Rauhala (kd.) sekä Arto Satonen (kok.) suhtautuivat suurella vakavuudella senioreiden oikeutettuihin näkökohtiin ja näkivät, että ikäihmiset ovat todellinen voimavara suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä.

 

 *******


Tilaisuuteen olivat lupautuneet myös Kimmo Sasi (kok.) sekä Sofia Vikman (kok.)

 

Sasi oli ilmoittanut ”muista kiireistään”, mutta Vikman´n osalta hänen tuolinsa pysyi tyhjänä koko tilaisuuden ajan ja hänestä ei kuulunut mitään!


Nuorukaisia ja nuoria naisia eivät ikäihmisten asiat näytä edes kansanedustajatasolla kiinnostavan!

 

******

 

elake3

 

 

Perussuomalaisten kansanedustaja Pertti Virtanen piipahti tilaisuudessa ja hän käytti tapansa mukaisesti värikkäitä puheenvuoroja.

Kukapa Velton sanomisista saisi selvän - en ainakaan minä!

 

 

Kiitän Pirkanmaan Eläkeläispiiriyhdistysten Neuvottelukuntaa hyvän tilaisuuden järjestämisestä. Kiitän myös läsnä olleita kansanedustajia!

 

Erityisesti arvostan…

 

elake4

 

…Mikko Alataloa,…

 


elake5

  

…Jukka Gustafsson´a… 


 

elake6

  

…sekä Pauli Kiurua...


...siitä, että Teillä riitti mielenkiintoa saada ikäihmisiltä evästyksiä valtiopäivätyöskentelyynne koko tilaisuuden ajan!

 

 

-Esko Erkkilä- 

2 kommenttia . Avainsanat: Mikko Alatalo, Jukka Gustafsson, Pauli Kiuru, Leena Rauhala, Arto Satonen, Pertti Virtanen, Kimmo Sasi, Sofia Vikman, Pirkanmaan Eläkeläispiiriyhdistysten Neuvottelukunta, Eläkeliitto, Eläkeliiton Pirkanmaan piiri ry,

Yritysten luottamushenkilöilleen antamat lahjukset on perattava perusteellisesti

Torstai 18.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru toi eilen näyttävästi esille Alkon luottamushenkilöilleen harjoittaman lahjustelun.

 

Osoittaa täydellistä tilannetajun puutetta yritysjohdolta, kun Alkon luottamushenkilöille on kolmena eri toimituksena vuodessa toimitettu lahjuksena yhteensä 36 pulloa yhtiön alkoholijuomia! Vastuuttomia ovat olleet myös lahjusten vastaanottajat.

 

Lennän eri ”poliittisessa parvessa” kuin Kiuru, mutta arvostan kansanedustaja Kiurun toimintaa tämän mädännäisyyden paljastajana.

 

Kateellisten puheet Pauli Kiurun aloittamasta vaalikampanjasta voidaan laskea hänen poliittisten kilpailijoidensa harjoittamaksi panetteluksi.

 

Otaksun, että luottamushenkilösaralla on laajemmaltikin samanlaista perattavaa kuin nyt on kansanedustaja Pauli Kiurun ansiosta todettu olevan Alkossa.

 

Millaisia etuja myönnetään valtiollisten ja kunnallisten yhtiöiden luottamushenkilöille?

 

Kysyn vaan, että saavatko esimerkiksi Tampere-talon hallinnossa olevat luottamushenkilöt joitain sellaisia etuja, joita ei tavalliselle tamperelaiselle myönnetä? Annetaanko heille ilmaisia lippuja Tampere-talon konsertteihin?

 

Otin Tampere-talon esimerkiksi, sillä olen havainnut, että sen hallintoon luottamushenkilöksi on Tampereella monella taholla tavaton halu.

 

Oma lukunsa ovat markkinoilla toimivien yritysten luottamushenkilöilleen antamat extra-edut.

 

S-ryhmän luottamushenkilöt jäivät taannoin ”rysän päältä” kiinni, kun julkisuuteen tuli tieto, että kaupparyhmän luottamushenkilöille myönnettiin elintarvikeostoistaan erityisalennuksia.

 

S-ryhmässä paljastunut lahjustelu ja sen paljastuminen merkitsivät, että monet näkyvillä paikoilla yhteiskunnassa ja politiikassa toimineet henkilöt eivät ole enää asettuneet ehdokkaiksi kyseisen kaupparyhmän luottamushenkilövaaleissa. Tervettä kehitystä!

 

Alkon käsittämätön alkoholijuomien ilmaisjakelu luottamushenkilöilleen on eräs paise, joka nyt on saatu puhkaistua!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lahjominen, lahjustelu, Alko Oy, Alkon tuotejakelu luottamushenkilöilleen, Pauli Kiuru, S-ryhmä, S-ryhmän edut luottamushenkilöilleen,

Kuristusote Tavasen ympärillä kiristyy

Keskiviikko 24.10.2012 - -Esko Erkkilä-

Aamulehti kertoi eilen, että kokoomuslainen kansanedustaja Pauli Kiuru on seitsemän muun valveutuneen kansalaisen kanssa tehnyt oikaisupyynnön Tampereen kaupunginhallituksen 8.10.2012 tekemästä päätöksestä, jolla kaupunginhallitus kokoomuksen ja SDP:n äänin hyväksyi Tavase Oy:n uusimman rahankoinauspyynnön.

 

Kannatan lämpimästi tehtyä oikaisupyyntöä ja toivon sen johtavan nopeisiin toimenpiteisiin mielettömän tekopohjavesihankkeen lopettamiseksi.

 

Palautan mieliin, että kaupunginhallituksen kokouksessa suoritetussa kädennostoäänestyksessä Tavaselle syydettävän lisärahoituksen puolesta äänestivät

  • Riitta Koskinen (kok)
  • Ilkka Sasi (kok)
  • Anna-Kaisa Ikonen (kok)
  • Anneli Kivistö (SDP)
  • Atanas Aleksovski (SDP)
  • Ilpo Sirniö (SDP)
  • Timo P. Nieminen (kok).

Mielestäni järkevästi äänestivät ja Tavaselle myönnettävää lisärahoitusta vastustivat

  • Mikko Aaltonen (vas)
  • Vesa Eskola (vihr)
  • Maija Kajan (vihr)
  • Leena Rauhala (KD).

 

On selvää, että mieletön Tavase –hanke tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa.

 

Säälittelen kokoomuksen ja SDP:n edustajia Tampereen kaupunginhallituksen kokouksessa 8.10.2012, jotka silloin kannattivat tamperelaisten rahojen pumppaamista Tavasen pohjattomaan kaivoon.

 

Nyt myönnetty 200.000 euron suuruinen tekohengitys ei riitä kuin hetkeksi.

 

Tavasen pyytämä seuraava rahoitus tulee päätettäväksi silloin, kun se pyytää rahoitusta aikansa eläneen YVA:n uudelleenlaatimiseksi. 

 

Selvitin YVA-kustannuksen Sulkavuoren jätevesien keskuspuhdistamon tiimoilta ja sain vastaukseksi jotain 500.000 ja 1.000.000 euron väliltä.

 

Tavase vaatii merkittävästi laajemman Ympäristön Vaikutusten Arvioinnin (YVA) kuin Sulkavuori, joten YVA-kustannus on ainakin miljoona euroa!

 

Olen varma, että 28.10.2012 valittava Tampereen uusi kaupunginvaltuusto ei tule hyväksymään Tavase-temppuilun jatkamista. Keskustan taannoin laatima aloite pelottaa kaikkia puolueita!

 

Tavasen toiminnan päättyminen merkitsee ainakin 7,2 miljoonan euron suuruisten panostusten alaskirjausta. Se on kuitenkin nyt tehtävä, jotta alaskirjauksen suuruusluokka ei pääse karkaamaan tamperelaisten maksu- ja käsityskyvyn ulkopuolelle.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Pauli Kiuru, Mikko Alatalo, Matti Heinivaho, Riitta Koskinen, Ilkka Sasi, Anna-Kaisa Ikonen, Timo P. Nieminen, Anneli Kivistö, Atanas Aleksovski, Ilpo Sirniö, Leena Rauhala, Mikko Aaltonen, Maija Kajan, Vesa Eskola, Sulkavuori, Koivistonkylä,