Urheiluelämässä voi kunnostautua myös järjestöjohtajana!Keskiviikko 19.2.2025 - -Esko Erkkilä- Suvi Minkkisen hyvien suoritusten ansiosta ampumahiihto on viime viikkoina nauttinut suurta suosiota ja lähipäivät näyttävät kuinka suomalaiset jatkossa menestyvät meneillään olevissa MM-kisoissa Sveitsin Lenzerheidessa.Suomen ampumahiihtojoukkueen päävalmentajana toimii norjalainen Erik Bartlett Kulstad, joka aloitti päävalmentajana 15.5.2022.Kulstadin sopimuksen kesto on 1+3 vuotta. Tiedotteen mukaan sopimuksen keston tavoitteena ovat seuraavat talviolympialaiset, jotka järjestetään 2026 Milanossa ja Cortinassa.Kulstadin valinta tapahtui Suomen Ampumahiihtoliiton silloisen puheenjohtajan Kalle Lähdesmäen johdolla, joten saamme antaa tunnustusta Lähdesmäen valinnalle.Kalle Lähdesmäki on syntyisin Ilmajoelta ja sain tutustua häneen, kun hän toimi Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan toimitusjohtajana.Lähdesmäki oli aikoinaan aktiivinen kuntoilija ja joskus hiihtelimme rinnakkain mm. Finlandia-hiihdossa.*****************Kauppaneuvos Kalle Lähdesmäki on aktiivinen myös politiikassa, sillä nyt hän on ehdokkaana Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen päättäjäksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Urheiluelämässä voi kunnostautua myös järjestöjohtajana!, Suomen Ampumahiihto Liitto, Kalle Lähdesmäki, Erik Bartlett Kulstad, Finlandia-hiihto, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Suvi Minkkinen, |
Vähäkyröllä on pitkät pläkkyriperinteetSunnuntai 8.10.2023 - -Esko Erkkilä- Vähäkyrö oli itsenäinen kunta vuoden 2012 loppuun saakka, mutta vuoden 2013 alusta se liitettiin Vaasaan.Toimin aikanaan Rehuraision rehukonsulenttina Etelä-Pohjanmaalla ja alueeseeni kuului mm. Vähäkyrö. Kuntaliitoksesta huolimatta pidän edelleen Vähänkyrön aluetta Etelä-Pohjanmaahan kuuluvana.Vähäkyrö on perinteisesti ollut vahva maatalouspitäjä, jossa viljanviljelyn ohella sikataloudella on vahva asema.******************Viljanviljelyn ja sikatalouden ohella Vähänkyrön tunnusmerkkinä on ollut vahva pläkkyriperinne. Runsas sata vuotta sitten Vähäkyrö oli paikkakunta, jossa pläkkyreitä oli satakunta.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vähäkyröllä on pitkät pläkkyriperinteet, Vähäkyrö, Vähäkyrö kuuluu Etelä-Pohjanmaahan, Etelä-Pohjanmaa, Pläkkyrit , Vähäkyrön pläkkyrit, Kone- ja Peltitehdas Oy, vähäkyröläinen Kone- ja Peltitehdas Oy, |
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ei ole johtavan papin virkoja!Lauantai 15.4.2023 - -Esko Erkkilä- Olen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen Tampereen eteläisessä seurakunnassa.Pidän Aamulehden uutista rienauksena, kun se uutisoi, että……Tampereen Eteläisen seurakunnan johtavaksi papiksi olisi valittu Kaijan Karvala!Kaija Karvala on valittu Tampereen Eteläisen seurakunnan kirkkoherraksi ja ei suinkaan minkään seurakunnan johtavaksi papiksi, sillä sellaista virkaa ei evankelis-luterilaisessa kirkossa ole.Kuinka kauan me saamme seurata Aamulehden vailla pohjaa olevaa uutisointia näissä asioissa?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ei ole johtavan papin virkoja! Aamulehti, Kirkkoherra, evankelis-luterilainen kirkko, Tampereen Eteläisen seurakunnan pappi, Aamulehti rienaa evankelis-luterilaista kirkkoa, Aamulehti rienaa, |
Astuin sisään koputtamatta!Perjantai 2.12.2022 - -Esko Erkkilä- Keskustan Pirkanmaan piiritoimistolla oli eilen tarjolla ohraryynipuuroa sekä rusinasoppaa ja piipahdin paikalla heti klo 15 tienoilla.Piiritoimiston ovella rohkaistiin sisääntulolle sekä noudatinkin ohjetta ja en koputtanut!Tarjolla oli ohraryynipuuroa ja väskynäsoppaa eli rusinasoppaa.Keskeisenä toimijana oli Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Kristiina Mäki-Välkkilä.Oli mukavaa, että joulupuurotilaisuudessa Tampereella olivat paikalla kahden merkittävän Keskustapiirin toiminnanjohtajat eli vasemmalla Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä ja Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Pirjo Ala-Hemmilä – molemmat ovat nykyisissä hommissaan varsin uusia!********************
Uusien henkilöiden esiinmarssi on välttämätöntä, sillä entiset voimat ovat jo näyttönsä antaneet!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Astuin sisään koputtamatta!, Keskustan Pirkanmaan piiri, Keskustan Pirkanmaan piirin joulupuurotapahtuma, Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Pirjo Ala-Hemmilä, Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä, |
Seurakuntavaalien ehdokkaat panostivat ennätyksellisesti vaalimainontaan!Tiistai 22.11.2022 - -Esko Erkkilä- Seurakuntavaalit ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päättävien elinten päättäjien valitsemiseksi järjestettävät vaalit.Vaalit järjestetään neljän vuoden välein ja vuoden 2022 vaalipäivä oli viime sunnuntaina eli 20.11.2022.Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että en käyttänyt äänioikeuttani, mutta seurasin tiiviisti oman seurakuntani sekä useiden lähiseurakuntien vaaleja.Keskeistä vaalikampanjoinnissa oli ehdokkaiden runsas panostaminen vaalimainontaan. Vaalimainonta keskittyi paikallislehtiin ja erityisesti sosiaaliseen mediaan.Ehdokkaiden taustoissa oli kahtakin tyyliä eli osa ehdokkaista painotti ehdokaslistansa poliittisuutta ja osa taas halusi tehdä selkeän eron poliittisiin puolueisiin.En osaa ottaa kantaa poliittisiin puolueisiin ja niistä erillään pysyneisiin ehdokkaisiin juuri siitä syystä, että en käyttänyt äänioikeuttani.Huomionarvoista on se, että valitut ovat eilen olleet aktiivisia somessa ja kiitelleet heitä äänestäneitä!Veikkaan, että seurakuntien päättäviin elimiin valitut ovat hiirenhiljaa taas lähemmäs neljä vuotta ja sitten taas vuonna 2026 virkistyvät ja kertovat erinomaisuudestaan!Harmi juttu!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seurakuntavaalien ehdokkaat panostivat ennätyksellisesti vaalimainontaan!, seurakuntavaalit, evankelis-luterilainen kirkko, Hämeenkyrön seurakunta, Ylöjärven seurakunta, Tampereen Eteläinen seurakunta, Messukylän seurakunta, Härmälän kirkko, |
Seurakuntavaaleissa on kyse myös ihan tavallisistakin asioistaLauantai 5.11.2022 - -Esko Erkkilä- Kuulun jäsenenä Tampereen Eteläiseen seurakuntaan ja käyn parhaillaan ”keskustelua” itseni kanssa, että voinko äänestäjänä osallistua 20.11.2022 järjestettäviin Seurakuntavaaleihin.”Keskustelujeni” eräs osa on, kun perehdyin ehdokkaiden vaalikonevastauksiin ja erityisesti kysymykseen numero 9, joka kuului näin:”Seurakunnassani olisi luovuttava maito- ja lihatuotteiden käyttämisestä”Ohessa eräiden tuntemieni ehdokkaiden vastaukset tuohon kysymykseen ja mukana ovat vain ne ehdokkaat, jotka ovat perustelleet valintaansa.Listaamani ehdokkaat ovat ilmaisseet vastustavansa maito- ja lihatuotteista luopumista seurakunnan tilaisuuksissa, joten siinä mielessä he olisivat minulle äänestyskelpoisia.*********************Taina Lampu, Tampereen Eteläinen seurakunta: "Maito- ja lihatuotteet kuuluvat ihmisen ruokavalioon. On mahdollistettava eri ruokavalioita noudattaville tarjoilut, mutta se ei saa tarkoittaa "sekasyöjien" syrjimistä."Seija Alatalo, Tampereen Harjun seurakunta: "Monipuolinen ravinto on tärkeää. Vaihtoehtoja täytyy olla erilaisista ruuista pitäville oman eettisyytensä mukaan."Sirpa Pursiainen, Tampereen Messukylän seurakunta: "Suomalaista tuotantoa tulee tukea, on kyse kasviksista, maidosta tai lihasta."Antti Juva, Tampereen Messukylän seurakunta: "Kaiken päätöksenteon tulisi perustua tutkittuun tietoon. Ilmastonmuutos on vakava ongelma, mutta tällä sitä ei ratkaista. Esim Ilkka Herlin on jo osoittanut, miten oikealla maankäytöllä liha ja maito EIVÄT lisää ilmastopäästöjä."Sirpa Kuusela, Tampereen Messukylän seurakunta: "En ymmärrä miksi? Miksi kirkko lähtisi tähän? Miksi kirkko ei voisi suositella kotimaisten raaka-aineiden käyttämistä - oli se sitten, maitoa, lihaa, kalaa ja kasviksia. "Juho Ojares, Ylöjärvi: "Lähiruokaan pitäisi panostaa. Maito- ja lihatuotteet kuuluvat ruokapöytään."Elina Sieppi, Ylöjärvi: "Tuottajat ovat itse myös seurakunnan jäseniä. Olisi heidän työnsä väheksymistä rajata vain osa tuotteista käyttökelpoisiksi."Eero Norokorpi, Hämeenkyrö: "En maanviljelijänä voi kannattaa tuota ajatusta. Ajattelen, että meidän täällä pohjoisella pallon puoliskolla asuvien tulisi tukeutua vahvasti kotoperäisiin elintarvikkeisiin ja jättää vähemmälle kaukaisista maista pitkien merikuljetusten takaa tuodut eksoottiset ja vähemmän tärkeät tuotteet omille leveysasteilleen. Eiköhän noita hiilipäästöjä voitaisi näin parhaiten hillitä."Toivon, että nämä listoillani olevat ehdokkaat saavat mandaatin omien seurakuntiensa päättäjinä!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seurakuntavaaleissa on kyse myös ihan tavallisistakin asioista, seurakuntavaalit, evankelis-luterilainen kirkko, , Tampereen Eteläinen seurakunta, Taina Lampu, Harjun seurakunta, Seija Alatalo, Messulylän seurakunta, Antti Juva, Sirpa Kuusela, |
Joutsenet ovat lähdössä!Tiistai 1.11.2022 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Hanhijärvenkulmalla Koivuniemen pelloilla on viime päivinä ollut vilskettä, kun kolmisenkymmenestä yksilöstä muodostunut joutsenparvi on valmistellut lähtöään kohti etelää.Parven ”helmenä” on ollut kahden aikuisen ja viiden poikasen joutsenperhe, jotka Männistönmäen takana muista hieman erillään valmistautuivat lähtöön.Perheen vanhemmilla vitivalkoinen höyhenpeite, mutta poikasilla se oli vielä harmaa.Joutsenparvi vietti alueella ainakin kaksi päivää, sillä tässä ne valmistautuvat Männistönmäessä ja……seuraavana päivänä ne olivat siirtyneet viereiselle suopellolle.Jokohan ensi kesänä joku joutsenpari uskaltautuu pesimään mökkijärvellemme Viljakkalan Majajärvellä?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joutsenet ovat lähdössä! Joutsenten muutto, joutsenten muutto etelään, Joutsenparvi, Joutsenpoikue, Viljakkala, Viljakkalan Hanhijärvenkulma, Viljakkalan Majajärvi, |
Keskustan puoluekokousaloitteella pystyy vaikuttamaan!Sunnuntai 3.7.2022 - -Esko Erkkilä- Keskusta järjestää puoluekokouksen kahden vuoden välein ja taannoin se järjestettiin Lappeenrannassa.En päässyt paikalle, mutta puheenjohtamani Keskustan Etelä-Tampereen paikallisyhdistys teki puoluekokousaloitteen ja ilokseni se sai puoluekokouksen hyväksynnän.Aloitteemme kuului näin:Leipäviljan varmuusvarastomäärät palautettava vuoden 2013 tasolleJyrki Kataisen johtama kokoomusvetoinen hallitus teki joulukuussa 2013 päätöksen, jolla puolitettiin varmuusvarastoissa olevan leipäviljan määrä. Ennen leikkauspäätöstä varmuusvarastoissa oli vuoden tarve leipäviljaa.Varmuusvararastoissa olevan leipäviljan määrä on luottamuksellista tietoa, mutta leikkausmääristä saa suuntaa antavan kuvan, kun tiedämme leipävehnän vuotuisen tarpeen asettuvan tasolle 250 – 300 miljoonaa kiloa ja ruista tarvitaan n. 100 miljoonaa kiloa vuodessa. Kataisen hallituksen päätöksen toteuttaminen vei kolmisen vuotta, sillä määrät saatiin puolitettua vuoden 2016 aikana.Huoltovarmuuskeskuksen hallinnoimat varmuusvarastoviljat ovat ”normaalien viljojen” kanssa samoissa siilostoissa, jotka ovat meidän kaikkien nähtävissä viljavarastopaikkakunnilla. Niitä kierrätetään tavanomaisten viljojen tapaan eli pilaantumisvaaraa niillä ei ole, sillä ne näkyvät erillisinä vain siilonomistajien kirjanpidossa.Toivottavasti Keskusta on aktiivinen sekä vastuullinen ja esitämmekin, että hallitus tekee mahdollisimman nopeasti päätöksen, jotta leipäviljan varmuusvarastointimäärissä palataan alkuvuoden 2013 tasolle.***Puoluekokouksen vastaus kuului näin:Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.Keskusta pitää tärkeänä, että Suomen huoltovarmuudesta ja kriisinsietokyvystä pidetään huolta nyt ja tulevaisuudessa.Kataisen hallitus teki päätökset ajassa, jolloin elettiin pitkää rauhan ajanjaksoa Euroopassa. Tilanne on muuttunut radikaalisti Venäjän hyökkäyssodan myötä Ukrainaan. Viimeistään nyt on tarpeellista tehdä tarkasteluja huoltovarmuuden tasosta myös leipäviljan osalta. Huoltovarmuuskeskus tarkastelee huoltovarmuusvarastojen määrää ja tekee arviot määrien tarpeellisuudesta. Huoltovarmuuskeskuksen arvion perusteella valtiovallan tulee tehdä tarpeelliset päätökset myös leipäviljan varmuusvarastomäärän osalta.***Olen tyytyväinen puoluekokousaloitteemme saamasta myönteisestä vastauksesta ja nyt vaan odottelemme Huoltovarmuuskeskuksen toimenpiteitä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokousaloitteella pystyy vaikuttamaan!, Keskusta, Keskustan puoluekokous, Keskustan puoluekokousaloite, Keskustan Etelä-Tampereen paikallisyhdistys, VHK, Huoltovarmuuskeskus, |
Ratikkaliikenteen aloittaminen on vaikeuttanut sekä hankaloittanut julkisilla liikennevälineillä kulkemista eteläiseltä Tampereelta keskustaanKeskiviikko 13.10.2021 - -Esko Erkkilä- Ratikkaliikenteen aloittaminen on ollut suuri karhunpalvelus niille tamperelaisille, jotka asuvat Multisillassa, Peltolammilla ja Palokalliolla.Asun Palokalliolla ja ennen ratikkaa en koskaan etukäteen tutustunut bussiaikatauluihin, sillä niitä liikennöi niin tiheästi Lempääläntiellä kaupungin keskustaan, että siihen ei ollut tarvetta.Ratikkaliikenteen aloittamisen jälkeen etelän suunnasta keskustaan kulkevia bussivuoroja on vähennetty niin paljon, että bussien aikatauluihin on paneuduttava, ellei halua norkoilla bussipysäkeillä pitkään.Myönnän toki, että puolen tunnin ”norkoilu” on pientä siihen verrattuna miten entisaikaan maalla joutui odottamaan linja-autoja – meiltäkin oli kävelymatkaa lähimmälle linja-autopysäkille Hirvilahteen kolme kilometriä ja vasta sinne saakka käveltyään saattoi alkaa odottamaan linja-autoa.******************Tampereen keskustassa lähes tyhjät ratikat jyystävät seitsemän ja puolen minuutin välein Hervannasta Pyynikintorille ja TAYS:ltä Sorinaukiolle eli kaupunkilaisten palvelut eivät ole lainkaan tasapuolisia.Tasapuolisia kaupunkilaiset ovat ainoastaan siinä, että myös me syrjäisten kaupunginosien asukkaat maksamamme Tampereen joukkoliikenteen tappioita samalla summalla kuin ne, jotka pystyvät hyödyntämään ratikkareittejä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ratikkaliikenteen aloittaminen on vaikeuttanut sekä hankaloittanut julkisilla liikennevälineillä kulkemista eteläiseltä Tampereelta keskustaan, ratikka, ratikkalinja Pyynikintorilta Hervantaan, puolityhjät ratikat, Tampereen joukkoliikenteen tappio, |
Useat korkea-arvoiset saksalaiskomentajat kävivät tervehtimässä Mannerheimia Mikkelin klubillaKeskiviikko 11.8.2021 - -Esko Erkkilä- Palaan vielä Mikkelin klubin rooliin Mannerheimin sodanaikaisessa toiminnassa.Mikkelin klubin seinänällä on tästä toiminnasta kertova arvokas reliefi:Suomen marsalkkaM AN N E R H E I Motti vastaansa vieraansatässä huoneistossasodan 1941 – 1945 aikana**************Vuoristojoukkojenkenraali Dietel 2.2.1942Tykistönkenraali Jodl 4.9.1941Myös Tasavallan Presidentti Risto Ryti oli Mannerheimin vieraana Päämajassa.Mikkelin klubilla eli Päämajassa on myös kuvanveistäjä Veikko Leppäsen veistämä Mannerheimin pienoiskokoinen ratsastajapatsas – veistos on valmistunut vuonna 1957.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikkelin klubi, Vuoristojoukkojenkenraali Dietel, Tykistönkenraali Jodl, Tasavallan Presidentti Risto Ryti, Marsalkka Mannerheim, kuvanveistäjä Veikko Leppänen, |
Uudistinko turhaan?Maanantai 2.11.2020 - -Esko Erkkilä- Passini on menossa vanhaksi ja sen vuoksi ryhdyin toimeen ja hain uuden passin.”Elän” netissä, mutta halusin uusia passini vanhanaikaisesti eli menin jonottamaan Tampereen Poliisilaitokselle. Ennen jonottamista kävin valokuvaamossa, jossa minusta otettiin passikuva ja se lähetettiin sähköisesti viranomaisille.Ensimmäinen jonotusyritykseni meni mönkään, sillä pääsin jonotusautomaatille vasta klo 15.15 ja passiviranomaisethan eivät suostuneet asioimaan kanssani, sillä jonotusnumero olisi pitänyt ottaa jo klo 15.00 – kaksi virkailijaa kyllä yritti tappaa aikaansa omissa oloissaan ilman asiakkaiden häirintää.No, seuraavalla yrityksellä homma onnistui ja kohdalleni sattuikin oikein palveluhenkinen virkailija, jolla olisi varmaan taattu työpaikka myös todellisissa asiakaspalvelutehtävissä.****************
Nyt on kokonaan toinen asia, että onko passilla enää mitään käyttöä, sillä maailmalla koronatilanne sulkee yhä tiukemmin matkustamista.Ehdimme alkuvuodesta varaamaan ja jopa maksamaan viikon matkan huhtikuulle……Italian saappaankorkoon eli Apuliaan ja Bacilicataan, mutta korona muutti kaiken.Kiitokset Albatros´lle, että saimme rahamme takaisin!Saapa nähdä, että pääseekö enää milloinkaan Venäjälle, Italiaan tai Baltiaan?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona, passin uudistaminen, uusi passi, Tampereen Poliisilaitos, Albatros Travel, Apulia, Bacilicata, Italian saappaankorko, etelä-Italia, matkailu Venäjälle, matkailu Baltiaan, |
Alkaa olemaan kiire, jotta ehtii ehdottamaan Itsenäisyyspäivänä luovutettavaa kunniamerkkiä ansioituneelle kansalaiselle!Torstai 25.6.2020 - -Esko Erkkilä- Elämme jo kesäkuun loppupuolta ja nyt viimeistään järjestö- ja yhdistystoimijoiden sekä työelämän esimiesten pitää valmistautua siihen, että ansioituneita toimijoita muistetaan Itsenäisyyspäivänä erilaisilla kunniamerkeillä.
Asiasta muistuttaessani järjestötoimijana en ole omalla asiallani, sillä minulle on jo lähes kaksikymmenentä vuotta sitten myönnetty arvokas kunniamerkki eli…
…Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi, jonka lyhennys on SRV Ar.Pirkanmaan Agrologit ry:n toiminta oli siihen aikaan vilkasta, kun agrologiveljet minulle tuon kunniamerkin anoivat. Olin mukana yhdistyksen toiminnassa ja tavoitteemme oli, että anoimme kunniamerkkejä kaikille hieman yli 50-vuotiaille agrologiveljille.Yhteiskunnalliset ansioni olivat tuolloin kovin heppoiset, mutta oletan, että sotilasarvoni oli eräs syy noin korkeaan kunniamerkkiin.
******************
Olen melko kokenut kunniamerkkien anoja, sillä minulla on siitä kokemusta Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:n sihteerinä ja Pirkanmaan Agrologien varapuheenjohtajana, Palokallion Omakotiyhdistyksen puheenjohtajana sekä nelikymmenvuotisen työnantajani päällikkötason esimiehenä.Meillä agrologeilla on tapana, että pyydämme merkkianomuksen kohteelta hänen oman selvityksensä niistä ansioista, joita anoja pystyy käyttämään perusteina kunniamerkkianomuksessa.Myönnän, että menettelytapamme on tietyllä tavalla riskialtis ja riski realisoituu, jos ehdottamamme henkilö ei kaikesta huolimatta saa hänelle anottua kunniamerkkiä.
*********************Työelämässä anoin kunniamerkkiä kahdelle alaiselleni ja molemmissa tapauksissa onnistuin – toiselle näistä henkilöistä edelliset esimiehet olivat tehneet turhan yrityksen. Agrologimaailmasta oppimani tapa osoitti tässäkin tapauksessa toimivuutensa.
Työelämässä annoin ”konsulttiapua” erään korkeassa asemassa olleen henkilön kunniamerkkianomuksessa, sillä ensimmäinen yritys oli vetänyt vesiperän. Ritarikuntien hallitukset antavat varsin vähän painoarvoa työelämässä hankituille saavutuksille, mutta suurta painoarvoa ne antavat vapaa-ajalla hankituille ansioille. Voin karrikoiden todeta, että jonkun kunnan nuorisolentopallokerhon vetäminen on ritarikuntien hallituksen mielestä suurempi ansio kuin vaikkapa myyntijohtajan tai tutkimusjohtajan titteli jossain yrityksessä. Antamieni ohjeiden mukaan toimien ”korkeassa asemassa” ollut henkilö sai arvoisensa kunniamerkin.******************Huvittava tapaus kohdalleni sattui Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:ssä.
Anoimme kunniamerkkiä eräälle agrologiveljelle, jolla ritarikunnan hallitus totesi olevan poikkeuksellisen suuret ansiot ja hänelle myönnettiin varsin korkea kunniamerkki.
Kyseinen kunniamerkki oli niin korkea, että se oli maksullinen. Jouduimme maksumieheksi ja tämä tapaus vei yhdistyksemme taloustilanteen joksikin aikaa kuralle!
Ritarikuntien hallitukset ovat lisänneet kunniamerkkien maksullisuutta ja mm. minulle aikoinaan myönnetty kunniamerkki maksaa nykyisin anojalle lunastusmaksuna 215 euroa.
Kunniamerkin ”korotusta” voi saada aikaisintaan seitsemän vuoden kuluttua kunniamerkin saamisesta. Minun kohdallani seuraava kunniamerkki olisi Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki eli SVR R ja sen lunastushinta on 480 euroa.
*******************
Kannustan järjestötoimijoita ja työelämän esimiehiä tutkailemaan, että olisiko joukossa joku ansioitunut, jolle voisi anoa kunniamerkkiä.
Lisäohjeita kunniamerkkien anomisesta löytyy Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ja Suomen Leijonan ritarikunnan yhteisiltä verkkosivuilta!Nyt nopeaa toimintaa!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itsenäisyyspäivänä myönnettävät kunniamerkit, SVR Ar, Agrologit, Etelä-Pohjanmaan Agrologit, Pirkanmaan Agrologit, Palokallion Omakotiyhdistys, Rehuraisio Oy, |
Kansalaisaloitteen toteuttaminen metsien avohakkuukiellosta ei onneksi tule toteutumaanMaanantai 13.1.2020 - -Esko Erkkilä- Ns. luonnonsuojelujärjestöt ovat masinoineen kansalaisaloitteen, jonka toteuttaminen merkitsisi valtion mailla avohakkuukieltoa. Masinointi tuotti tulosta ainakin niin paljon, että Eduskunnan pitää käsitellä kyseinen kansalaisaloite ja aloitteen käsittely alkoikin 14.11.2019.Vihreät ovat luonnollisesti olleet masinoijina kyseisen kansalaisaloitteen laatimisessa ja he myös kannattivat tuon kansalaisaloitteen hyväksymistä.Eduskunnassa 14.11.2019 käyty keskustelu on nähtävissä Eduskunnan pöytäkirjoista googlaten ”Pöytäkirjan asiakohta PTK 64/2019 vp”.Olen tutustunut edustajakohtaisiin puheenvuoroihin, mutta lainaan tässä muutamien kansanedustajien käyttämiä puheenvuoroja, kuten ”Metsälehti” on niitä toistanut ja kommentoinut 15.11.2019 ilmestyneessä numerossaan:”Avohakkuuta voidaan syystä pitää metsälajeille ja luontotyypeille tuhoisana”, arvioi vihreiden kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius.Totean Pirkka-Pekka Peteliuksen osalta, että taas hän toimi puheenvuorossaan siten, että joutuu lähitulevaisuudessa pyytelemään anteeksi ja nyt metsänomistajilta!”Minä ja puolueeni Keskusta kannatamme metsänomistajan vapautta valita oma hakkuumenetelmänsä. Jos jatkuva kasvatus on jonkun metsänomistajan toive kasvatusmenetelmänä, hänen on saatava kasvattaa silloin metsäänsä niin. Jos taas hän haluaa tehdä päätehakkuun, myös sen on onnistuttava. Nykyinen lainsäädäntö toimii siis tässä hyvin”, Keskustan Hanna Huttunen sanoi.”Mutta kyllä kieltämättä vähän kylmää kuulla näitä vihreiden puheenvuoroja, jotka antaisivat aika kylmää kyytiä maakunnille ja ylipäätään suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle sitä kautta”, Kokoomuksen Heikki Autto totesi.”Päätös aiheuttaisi suurta alueellista epäoikeudenmukaisuutta, ja avohakkuukiellolla olisi merkittäviä paikallisia vaikutuksia. Suomessa meillä ei ole sellaista tilannetta, että avohakkuiden kieltäminen tässä aloitteessa esitetyssä muodossa olisi tarpeen”, SDP:n Piritta Rantanen lausui.”Täyskiellon sijaan pitäisi siirtyä suunnitteluun kasvun maksimoimiseksi. Kukaan ei halua metsäänsä tuhota, ei myöskään valtio halua tuhota kallista metsäomaisuuttaan”, perussuomalaisten Jani Mäkelä sanoi.”En ymmärrä, että minkä tähden meidän pitäisi kieltää avohakkuut kokonaisuudessaan. Jos ajatellaan suomalaista metsätaloutta, niin sen vahvuus on nimenomaan siinä, että meillä nämä kasvavat nuoret metsät sitovat hiiltä. Jos me päästämme meidän metsämme lahoamaan pystyyn, niin nehän muuttuvat silloin päästölähteiksi”, Kristillisten Sari Essayah totesi.Poikkeuksellisen hyvin pärjännyt maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä nosti esiin myös kiellon taloudelliset vaikutukset.”Tuo avohakkuukielto tietäisi erittäin massiivisia taloudellisia vaikutuksia. Korjuun ja urakoinnin osalta osto maakunnissa vähenisi noin 40 miljoonalla eurolla. Tukin tarjonta vähenisi tuon miljoona euroa, joka on todella suuri määrä…”, Leppä kertoi.******************Seuraavaksi aloite siirtyy maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyyn, jota puheenjohtaa kansanedustaja Anne Kalmari.Tapasin kansanedustaja Anne Kalmarin 3.12.2019, kun olin erään seurueen mukana tutustumassa Eduskuntataloon ja silloin Kalmari totesi, että avohakkuukielto ei toteudu ainakaan sinä aikana, jolloin hän on Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajana.******************** Tuo kansalaisaloite on mahdoton toteuttaa myös sen vuoksi, että siitä ei ole mainintaa nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansalaisaloite, kansalaisaloite avohakkuukiellosta valtion metsissä, joutuuko Pirkka-Pekka Petelius seuraavaksi pyytelemään anteeksi metsänomistajilta?, avohakkuukielto ei toteudu, |
Turkistalous alentaa "jokapäiväisen makkarapakettimme" hintaaPerjantai 17.5.2019 - -Esko Erkkilä- On selvää, että hallitustunnustelut – vai ovatko ne jo hallitusneuvotteluja – tuovat pintaan jälleen kerran kysymyksen turkistuotannosta luopumisesta.
Suomalaisen turkistalouden työllistävä vaikutus on 5.000 henkilötyövuotta ja se luo verotuloja 150 miljoonaa euroa vuodessa eli Keravan kaupungin verran.
Turkistalous tuottaa nahkojen lisäksi lannoitteita, biopolttoaineita sekä rehujen raaka-aineita.
Liian vähälle huomiolle on jäänyt turkistalouden merkitys elintarviketuotannon kiertotaloudessa, sillä elintarviketeollisuuden sivuvirtojen hyödyntäjänä turkistalouden merkitys on huomattava.
Lihanjalostusteollisuudessa syntyvät rehujakeet – teurasromppeet – turkistalous pystyy hyödyntämään ja jopa maksaa niistä teurastamoille hyvää hintaa. Tämä toiminta alentaa kuluttajan ostaman makkarapaketin hintaa merkittävästi.
Tunnen turkistalouden ja ainakin siihen liittyvän ”rehutehtailun” hyvin, sillä sain työurani aikana toimia parikin vuotta Suomen vanhimman turkisrehuyrityksen Monäs Feed Oy Ab:n hallituksen jäsenenä.
Hallituksen jäsenyyteni ajoittuu siihen aikaan, jolloin työantajani Rehuraisio Oy toimi Monäs Feed Oy Ab:n emoyhtiönä.
Monäs Feed Oy Ab on yhä edelleen juridisesti itsenäinen yritys ja nyt sen osake-enemmistön omistaa Etelä-Pohjanmaan Minkinrehu Oy.
*******************
Tässä Etelä-Pohjanmaan Minkirehu Oy:n nettisivuilta kopioitua aineistoa Monäs Feed Oy Ab:n vaiheista:
1957 Ab Monäs Frys perustettiin.
Keskustalla ja RKP:llä tulee olemaan tärkeä rooli tulevassa hallituksessa – jos sellainen saadaan suunnitellussa muodossa syntymään - jotta elinvoimaisen turkistalouden asema Suomessa saadaan säilymään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turkistalous alentaa "jokapäiväisen makkarapakettimme" hintaa, turkistalouden merkitys lihajalosteiden hintaan, turkistalous on kiertotaloutta, Monäs Feed Oy Ab, Etelä-Pohjanmaan Minkinrehu Oy, Ab Monäs Frys, Oy KWH Monäs Ab, Rehuraisio Oy, Raisio Yhtymä, |
Panee ajattelemaan!Sunnuntai 17.3.2019 - -Esko Erkkilä- Sain muutama päivä sitten osallistua kutsuttuna seminaariin, jossa käsiteltiin globaalisia megatrendejä ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyvistä seikoista.
Esitän muutamia seminaarissa oppimiani seikkoja, jotka liittyvät väestömäärien kehittymiseen, köyhyyteen ja ilmastomuutokseen.
Kaikki nuo mainitsemani seikat saattavat jollakin viiveellä vaikuttaa myös meihin suomalaisiin.
Väestönkasvu
Eräs alustaja esitti näkemyksensä väestömäärien kehittymisestä vuoteen 2050 mennessä eli seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana.
Puhutteleva näkymä, mutta…
…vielä puhuttelevampi on väestömäärien kehittymisennuste eri mantereilla vuoteen 2100 mennessä.
Tarkistin yhteenlaskuna nuo vuoden 2100 prosenttiosuudet ja huomasin, että sadan yli mennään, mutta tässä kai suuruusluokat ovatkin tärkeimmät.
Keskilämpötilan kehittymisennuste…
…on todella hälyttävä – ei suinkaan Suomen osalta, mutta jo vuonna 2070 esim. Abu Dhabissa ennustetaan olevan lämpötilan lähes päivittäin + 46 astetta, Mekassa + 32 -33 astetta ja Jemenissä + 33 astetta!
Ihminen kestää suojaamattomana + 36 asteen lämpötiloja vain 6 tuntia!
Moniongelmaiset maat
Inform global risk index 2018…
…on 500 eri muuttujan seurantaan liittyvä järjestelmä ja sen keräämät maakohtaiset ”kokonaispisteet” ovat karua luettavaa.
Somalia ja Etelä-Sudan ovat selvästi heikoimmat.
Miten väestönkasvu, keskilämmön kehittymisennuste ja moniongelmaisten maiden luettelo liittyvät Eurooppaan ja Suomeen?
Kyllä ne liittyvät, vaikka ei toivottavasti vielä huomenna.
Arvostamani valtiomies Matti Vanhanen on jo monina vuosina puhunut erityisesti siitä mahdollisuudesta, että Afrikan valtioiden asukkaat aloittavat massiivisen kansanvaelluksen suuntana pohjoinen.
Näihin muutamaan esittämääni slaidiin tutustumalla voidaan todeta, että Vanhanen on puhunut asiaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Väestönkasvu, keskilämpötilan kehittymisennuste, moniongelmaiset maat, Inform global risk index 2018, somalia, etelä-Sudan, Matti Vanhanen, äänestä Vanhasta tottumuksesta, äänestä vanhasta tottumuksesta, |
Pormestarin hieno lupaus ja uskon sen toteutuvan!Sunnuntai 27.1.2019 - -Esko Erkkilä- Tampere-talossa järjestettiin eilen eli lauantaina 26.1.2019…
…Tieteen päivät ja poikkesin paikalla kuuntelemassa…
…"Rohkeus kaupunkisuunnittelussa" –osiota.
****************
Kyseinen osio toteutettiin osanottajien lyhyillä alustuksilla ja niiden jälkeen osanottajien keskustelulla.
Keskustelussa olivat mukana mm. Tampereen pormestari Lauri Lyly – ainoana miehenä – ja hänen vierellään kuvassa oleva Tampereen edellinen pormestari Aino-Kaisa Ikonen (vihreissään).
Keskustelussa esitettiin paljonkin kaupunkisuunnitteluun liittyviä sellaisia asioita, joita en pysty allekirjoittamaan, mutta…
…pormestari Lauri Lyly esitti paneeliosuudessa yhden sellaisen asian, jota kannatan täydellisesti.
Lyly mainitsi, että nyt on keskikaupungin kehittämisen lisäksi aika alkaa kehittämään myös Tampereen lähiöitä.
Hän mainitsi esimerkkinä Tesoman, jota on onnistuneesti pystytty kehittämään ja Lyly jatkoi, että seuraavaksi pitää alkaa kehittämään Multisillan sekä Peltolammin lähiöitä.
Omakotitalomme sijaitsee Multisillan ja Peltolammin kainalossa Palokalliolla, joten pormestarin linjaus oli musiikkia korvilleni.
**************
Tapasin pormestari Lauri Lylyn paneelikeskustelun jälkeen ja kiitin häntä hetki sitten kertomastaan linjauksestaan.
Kättelimme ja mielestäni asia on nyt sovittu; pormestari Lylyn kättely on muuten jämäkkä ja osaltaan se kertoo, että hänen sanomaansa pystyy luottamaan!
Eteläisen Tampereen kehittämistä luottavaisena odottaen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tieteen päivät 2019 Tampereella, Tieteen päivät, Rohkeus kaupunkisuunnittelussa, Tampereen lähiöiden kehittäminen, Tesoman kehittäminen, Multisillan kehittäminen, Peltolammin kehittäminen, Tampereen eteläisen osan kehittäminen, Palokallio, pormestari Lyly |
Ensimmäinen matkani yksinäni tuolihissillä rinnettä alaspäin!Torstai 29.11.2018 - -Esko Erkkilä- Olen joskus matkannut pohjoisen laskettelukeskuksissa tuolihissillä rinnettä ylöspäin ja monesti samalla istuimella on istunut myös ”joku muu”!
Taannoisella Italian-matkallamme matkasin rinnettä alaspäin ja yksinistuttavalla tuolihissillä!
Tässä pieni kuvakertomus asiasta:
Todiste, että etelä-Tirolissa sijaitsevaa italialaiskylää kutsutaan myös sen saksankielisellä nimellä Dorf Tirol.
Osa meistä matkalaisista lähti bussilla Tirolosta eli Dorf Tirolista bussilla alaspäin Meranon kaupunkiin, mutta…
…valtaosa lähti kävellen kylän sessellift-asemalle, josta pääsisimme sesselliftillä eli tuolihissillä alas Meranon kaupunkiin.
Kävelymatka kylän keskustasta tuolihissin yläasemalle oli kilometrin verran ja…
…matkalla saimme ihailla hienoja omenatarhoja,…
…kauniita kukkaistutuksia ja…
…houkuttelevia itsepalveluun perustuvia omenatarjouksia.
Kilometrin verran käveltyämme saavuimme Meranon kaupunkiin johtavan tuolihissin – sesselliftin – yläasemalle.
Yläasemalla meidät ohjattiin yksitellen tuolihissiin, joka kuljetti meidät 270 metriä alamäkeen Meranon kaupungin keskustaan.
Seuraavassa muutamia kuvia, kun matkustan tuolihissillä alas Meranoon.
Vastaantulijoitakin oli!
Olin tuolissa numero 36 ja edessäni tuolissa numero 35 matkasi eräs matkalaisistamme.
Ala-asema lähestyy!
Tuolihississä reppu on paikallaan pitää etupuolella, mutta ei samasta syystä kuin kuten kuulemani mukaan Nilsiän Nipasenmäessä, jossa reppu varastetaan, jos sitä pitää selässään!
Olipa ensimmäinen kerta, kun matkasin tuolihissillä rinnettä alaspäin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tuolihissi, Merano, etelä-Tiroli, Tirolo, Dorf Tirol, Sessellift, Italia2018, |
Etelä-Tirolissa Tirolan kylässä italialainen ja saksalainen kulttuuri sulautuvat yhteenKeskiviikko 28.11.2018 - -Esko Erkkilä- Jatkan tänään taannoisen Italian-matkamme tunnelmointia, kun kerron matkastamme etelä-Tirolissa sijaitsevaan Tirolan kylään.
Tirolan kylä – saksaksi Dorf Tirol - sijaitsee Meranon kaupungin yläpuolella sijaitsevalla tasangolla. Kylä sijaitsee lähes 600 metrin korkeudessa ja sen on tosiaan sekoitus italialaista ja saksalaista kulttuuria.
Mutta ensin muutama bussin ikkunasta otettu kuva, kun matkasimme Tirolaan:
Dolomiittien dramaattista hohtoa!
Enää 4 kilometriä ylöspäin kohti Tirolaa.
Pääsimme Tirolaan ja…
…aloimme tutustumaan kylään.
Voitte olla varmoja, että…
…minua kiinnostivat tarjolla olevat valkosipulit!
Poikkesimme olusilla, ihailimme läheisellä vuorella sijaitsevaa linnaa sekä…
…hienoja näköaloja.
Katujen varsilla oli tarjolla itsepalveluna omenoita ja…
…hinnatkin olivat kohdallaan.
Kyläkierroksen jälkeen kokoonnuimme koko joukolla yhteen ja edessä olikin jännittävä kokemus, mutta siitä joskus toiste tarkemmin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Etelä-Tiroli, Tirola, Dorf Tirol, Italia2018, Dolomiitit, |
Viljakkalan seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra oli Alexander Fredrik Mikael BergiusSunnuntai 16.9.2018 - -Esko Erkkilä- Synnyinseurakuntani on Viljakkalan seurakunta ja pidän sitä edelleen kotiseurakuntanani, vaikka se kuntaliitoksen vuoksi nykyään onkin virallisesti Ylöjärven seurakunnan Viljakkalan seurakuntapiiri ja virallisissa tiedostoissa olen ilmeisesti Tampereen eteläisen seurakunnan jäsen.
Pidän ”seurakuntapiiri” termiä halveksivana ja arvostan kurulaisia, jotka aikoinaan samanlaisen Ylöjärveen päätyneen kuntaliitoksen myötä saivat kotiseurakunnalleen ”Kurun kappeliseurakunta”-statuksen, sillä onhan kappeliseurakunta jotain aivan muuta kuin seurakuntapiiri.
Viljakkalalainen seurakuntaväki uinahti kuntaliitoksen aikana!
********************
Mutta kirkkoherra ja rovasti Alexander Fredrik Mikael Bergiukseen eli A. F. M. Bergiukseen:
A.F.M.Bergius oli syntynyt 25.4.1856 Vesilahdella ja kuoli Viljakkalassa 85-vuotiaana 31.12.1941.
Bergius palveli Viljakkalan seurakuntaa vuodesta 1887 vuoteen 1941 saakka eli harvinaisen pitkän työrupeaman.
Rovasti Bergius oli avioliitossa Angelika Bergroth`n (1851 – 1938) kanssa ja heille syntyi kaksi lasta eli…
…Eero Antero vuonna 1884…
ja
…Aino Elisabet vuonna 1889.
Muistan oikein hyvin, kun Aino Elisabet liikkui virkeänä Viljakkalan keskustassa 1970-luvulla.
***************
Arvostan rovasti A. F. M. Bergiuksen toimintaa erityisesti sen vuoksi, että hänen johdollaan Viljakkalan seurakunta päätyi kaivertamaan sotiemme sankarivainajien hautakiviin lähes jokaisen viljakkalalaisen sankarivainajan kohdalla kyseisen sankarivainajan kaatumispaikkakunnan!
Selkeä maininta kaatumispaikkakunnasta antaa paljon lisätietoa Isänmaan puolesta kaatuneesta. Meille historiasta ja erityisesti sotahistoriasta kiinnostuneille kaatumispaikkakunnalla on erityistä arvoa.
On suuri puute monilla sankarivainajiemme hautausmailla, että hautakivissä ei ole mainintaa kyseisen sankarivainajan kaatumispaikkakunnasta!
Esitän, että seurakunnat lähivuosina kaivertavat sankarivainajien hautakiviin sen paikkakunnan nimen, jossa kyseinen sotilas kohtasi sankarivainajakuoleman!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: A. F. M. Bergius, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan seurakuntapiiri, Ylöjärvwn seurakunta, Kurun kappeliseurakunta, Liisa Bergius, Tampereen eteläinen seurakunta, |
"Pyöreän puutavaran viennin vaikutus syvänmeren kalojen sukupuolielämään"Lauantai 5.5.2018 - -Esko Erkkilä- Tuo otsikossa mainittu legendaarinen tutkimus tuli etsimättä mieleen kun luin, että Suomen Akatemia on myöntänyt 440.000 euron suuruisen rahoituksen tutkimukselle, jossa tutkitaan kannibalismin merkitystä eteläamerikkalaisille sammakoille!
440.000 euron suuruinen rahoitus koskee viisivuotista tutkimusta, jonka suorittaa Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Bibiana Rojas Zuluaga.
Bibiana Rojas Zuluagan hanke alkaa 1.9.2018, ja sen rahoitus on tarkalleen 438.874 euroa.
*******************
Kaikella kunnioituksella Bibiana Rojas Zuluagaa kohtaan, mutta eikö Suomessa olisi tärkeämpiäkin tutkimusaiheita kuin tutkia miten eteläamerikkalaiset sammakot pärjäävät sen jälkeen, kun syövät lajitovereitaan!
Toisaalta, hullujahan saa aina pyytää, mutta hulluja ovat ne, jotka myöntävät määrärahoja hulluihin projekteihin!
Herätys Suomen Akatemia, sillä tuonkin "tutkimuksen" maksavat suomalaiset veronmaksajat eli me!Nyt Suomen Akatemialta tuli todellinen sammakko!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Akatemia, Pyöreän puutavaran viennin vaikutus syvänmeren kalojen sukupuolielämään, kannibalismin merkity eteläamerikkalaisille sammakoille, nyt tuli todellinen sammakko, |