Kuparinen kahvipannu, silitysrauta, sokerijuurikkaan harvennuskuokka, maitopurkin tuohinen kaadinteline, matkalaukku ja kissaveistos olivat ostokseni Viljakkalan kirpputorisuunnistukseltaSunnuntai 22.7.2012 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan alueella toimiva ”Samassa veneessä yhdessä eteenpäin” –hanke järjesti Viljakkalan kirkonkylässä ja Mannin sekä Korpelankylän alueella kyläkirpparisuunnistuksen 20…22.7.2012.
Hankkeen rahoituksesta vastaa ”Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin” –yksikkö.
Kyläkirpparisuunnistuksen toteuttamisesta on kiittäminen Ylöjärven kaupungilla niitä henkilöitä, jotka ovat asian hyväksi tehneet työtä.
Viljakkalassa vastaava kyläkirpparisuunnistus toteutettiin Karhen, Nisun ja Väinänperän alueilla jo 7.7.2012.
Kiitän jo tässä vaiheessa kaikkia niitä tahoja, jotka ovat edesauttaneet puuhahenkilöinä molempien kyläkirpparisuunnistusten toteuttamista.
Baltian matkani vuoksi en päässyt osallistumaan Karhen, Nisun ja Väinänperän tapahtumaan tänä vuonna, mutta viimevuotisen kokemukseni perusteella tiedän sen onnistuneen hyvin.
Viljakkalan kirkonkylän, Mannin ja Korpelankylän kirpputorisuunnistukseen osallistuin, mutta en toki käynyt kaikissa 24:ssa kohteessa.
Myyjätkin totesivat, että kaupankäynti ei tapahtumassa ole tärkeintä vaan ihmisiin tutustuminen ja tuttujen tapaaminen sekä uusien tuttavuuksien luominen. Olen vahvasti samaa mieltä!
Hankin kyläkirpparisuunnistukselta jutun otsikossa mainitut ja tässä kuvassa näkyvät tavarat.
Kuparinen kahvipannu oli kallein hankintani ja se maksoi 10,00 euroa.
Kyseessä on osa tamperelaista teollisuushistoriaa, sillä pannu on Tampereen Epilässä sijainneen EXO Oy:n valmistama.
Silitysrauta on aito hellalla kuumennettava pienikokoinen rauta, joka pääsee osaksi silitysrautakokoelmaamme. Se maksoi 5,00 euroa.
Sokerijuurikkaan harvennuskuokka palauttaa mieleeni maatalousopiskeluni varhaisvuodet, jolloin sain Hämeenkyrön Laitilassa opetella sokerijuurikkaan viljelyä. Kirpputorikohteen myyjät ihailivat ranneliikettäni kuokan käyttämisessä – ranneliike ei ole vuosien saatossa unohtunut! Harvennuskuokalla oli hintaa tasan euro! Ehkäpä harvennuskuokalle löytyy ensi vuonna käyttöä ryytimaallamme!
Matkalaukkuja meillä on enemmän kuin tarpeeksi, mutta tähän hyväkuntoiseen ”koppakuoriaiseen” liittyvä taustatarina sai aikaan ostopäätökseni. Myyjä on saanut matkalaukun palkinnoksi vuonna 1981 järjestetystä Osuuspankkien kansainvälisestä kuvaamataitokilpailusta. Hän halusi nyt kuitenkin luopua matkalaukusta nimellisestä puolentoista euron hinnasta ja minä ostin laukun. Ehkä sille jotain käyttöä löytyy!
Kissoja esittävä euron maksanut porsliinipatsas saa paikan mökkimme puuvessassa olevan kaapin hyllyltä muiden vastaavien pienoispatsaiden seurassa.
Maitopurkin tuohinen kaatoteline on naapurini Pentti Saarisen valmistama tuohityö. Tässä kuvassa Hämeenkyrön Sanomien toimittaja haastattelee kyläkirpputorisuunnistuksen merkeissä Pentti Saarista (oikealla). Keskustelimme Pentin kanssa tuohitöistä ja on helppo todeta, että hänen valmistamansa tuohityöt ovat korkeatasoisia ja laadukkaita. Mielelläni suosittelen Pentti Saarista esim. lahjaksi tarkoitettujen tuohitöiden valmistajaksi.
Kirpputorisuunnistukseni ensimmäinen kohde oli Kauniston talo Pikkupispalassa. Kauniston talon seinällä on kuva Voisaaresta joskus vuosikymmeniä sitten.
Tässä on nykypäivän näkymä Voisaaresta Kurjen sillalta eli kuvattuna samalta suunnalta kuin edelliskuvan näkymä. Rehevä kasvusto peittää entisen näkymän, mutta jotain tuttua on edelleen havaittavissa.
Viljakkalan entinen hammaslääkärintalo ei ollut kirpputorikohteena, mutta naapuritontilta katsellen se näyttää tältä nykyasussaan. Tässä talossa olen istunut hammaslääkärin tuolilla ja käynyt myös lääkärin vastaanotolla sekä opiskellut talon autotallissa metallitöitä, kun Viljakkalan kansalaiskoulun metallitöiden käytännön harjoittelu suoritettiin täällä. Onkohan talon nykyomistajalla tietoa, että kuinka monipuolisesti talon historia liittyy viljakkalalaisten elämään?
Hyvä vinkki henkilöauton kuomullisen peräkärryn hyödyntämiseen oli, kun tapasin makuulaverin sijoittamisen kuomulliseen peräkärryyn – on varmasti unohtumaton kokemus, kun sade ropisee makuupaikan yllä olevaan kuomuun! Tämän idean minä vielä joskus sadesäällä toteutan!
Olen yhtä tyytyväinen Viljakkalan kirpputorisuunnistuksen antiin kuin tämä kissa, joka tyytyväisenä seurasi kirpputoriväen vaeltamista kirpputorisuunnistuksen rastilla.
Toivon, että ensi vuonna Viljakkalan kirpputorisuunnistuksen entiset rastit jatkavat ja erityisesti toivon uusien rastinpitäjien mukaantuloa tempaukseen!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan kirpputorisuunnistus, Viljakkalan Manni, Viljakkalan Korpelankylä, Karhe, Viljakkalan Karhe, Nisunperä, Viljakkalan Nisunperä, Väinänperä, Viljakkalan Väinänperä, Pentti Saarinen, tuohityöt, EXO Oy, Hämeenkyrön Sanomat, |
Karhen Markkinat olivat karhelaisten voimannäyteSunnuntai 1.7.2012 - -Esko Erkkilä- Karhe on kylä Viljakkalassa. Se sijaitsee Viljakkalan kirkonkylältä Ylöjärvelle ja edelleen Tampereelle menevältä tieltä Hirvilahdessa erkaantuvan ja Kyrönlahteen päätyvän tien varrella. Viljakkalan Karhella sijaitsevan Karhen koulun vanhempainyhdistyksen - Karhen Koulun Vanhemmat ry – vuosittain viikko Juhannuksen jälkeen järjestämät markkinat ovat todellinen kyläläisten yhteinen voimannäyte.
Tänä vuonna markkinapäivä oli kesäkuun viimeinen päivä ja väenpaljous markkinoilla ennenkuulumaton.
Viljakkalasta Karhen keskustaan tultaessa tie näytti autiolta ja tyhjältä,…
…mutta tiennyppylän jälkeen autojen jono Karhen koulua lähestyttäessä oli tien molemmin puolin melkoinen.
Koulun urheilukentän teräsaitaan kiinnitetyt mainokset olivat tehonneet, sillä urheilukenttä oli täynnä myynti- ja esittelykojuja sekä innokasta yleisöä.
Markkinoiden kuuluttajana ja juontajana toimi Juhani Malkamäki, jos on tässä Info-pisteellä yhdessä vanhempainyhdistyksen rahastonhoitajan ja yhdistyksen nettiasioista vastaavan Marianne Rinneheimon kanssa.
Kuulin useammankin näytteilleasettajan kiittelevän Karhen Markkinoiden järjestelyjä. Kun näytteilleasettajat aamulla saapuivat paikalle, oli heidän varaamansa paikat merkitty siististi kalkkiviivoilla ja sen lisäksi jokaisella paikalla oli näytteilleasettajan nimikyltti. Monille erilaisille markkinoille ja tapahtumiin osallistujana osaan arvostaa sitä, että omaa maksettua ja erikseen luvattua näyttelypaikkaansa ei tarvitse etsiskellä ja vielä vähemmän, että siitä tarvitsisi ”taistella” muiden näytteilleasettajien kesken. Toivottavasti yhden ja toisenkin markkinoiden järjestäjät tekevät opintomatkan Viljakkalan Karhelle!
”Vipu Viljakkala ry” oli vahvasti mukana Karhen markkinoilla. Valittelin osastolla, että en ole ehtinyt heidän tilaisuuksiinsa, mutta jäsenmaksuni olen säntillisesti maksanut. Vipu on aloittanut luontotilaisuuksien sarjan ja syksymmällä ne tulevat jatkumaan. Kannattaa seurata www.vipu.fi –nettisivuja!
Karhen Markkinoiden eräs huippukohta oli Vipun järjestämä autohuutokauppa. Meklarina toimi Jukka Niittyoja. Kolme viikkoa sitten katsastetun auton sai mielestäni huippuhalvalla, sillä uusi omistaja sai sen omakseen 310 eurolla!
Markkinoilla oli tarjolla monenlaista mielenkiintoista. Tässä taitelija Tiina Pullinen Mouhijärveltä esittelee kangasalalaiselle Eero Tammelle maalaamiaan kattotiiliä. Pullisen Tammelle esittelemässä tervetulotoivotustiilessä on monimielinen toteamus:
”Kaikki vieraat ilahduttavat - toiset saapumalla ja toiset lähtemällä!”
Takana näkyy samaan tarkoitukseen maalattu tiili ja sen teksti kuuluu näin:
”Kotimme oli siisti viime viikolla - harmi, ettet nähnyt sitä!”
Tiina Pullisen maalaamassa äidin keittiötä kuvaavassa kattotiilessä on vinha totuus: ”Täällä on aina kaksi päivällisvaihtoehtoa:1. syö2. ole syömättä”
Karhen Markkinoiden monipuolisuudesta kertoo, että lapset pääsivät siellä myös pyhäkouluun. Johanna Kivimäen vetämässä pyhäkoulussa Raamatun kertomuksia elävöitettiin aiheisiin liittyvillä tarrakuvilla.
Poliittiset puolueet olivat aktiivisina mukana Karhen Markkinoilla:
Keskustan Karhen paikallisyhdistyksen osastolla Esko Arolalla ja Anita Korpilahdella riitti kiirettä, kun vastailivat yleisön esittämiin kysymyksiin.
Myös Kokoomuksella oli oma osastonsa…
…ja sama tilanne oli myös Ylöjärven demareilla.
Kristillisdemokraattien Leena Hautakangas ja Veli-Matti Antila kertoivat muodostavansa liikkuvan kahden henkilön ”näyttelyosaston”.
Uskon, että Karhen Markkinoista jäi kaikille ns. hyvä maku suuhun. Tapahtuma on sellainen, että tuttuja tulee vastaan melkein joka askeleella. Sain muutamissa keskusteluissa taas uutta tietoa Viljakkalan ja viljakkalalaisten vaiheista. Markkinakokemukset, jos mitkä todistavat, että kunta on jotain paljon muuta kuin kuntarajoja ja niiden siirtelysuunnitelmia.
Koulun vieressä sijaitseva Soukon silta on kokenut vuosien saatossa monia muutoksia, mutta sen perustehtävä on säilynyt; sen yli pääsee turvallisesti Karhejärven yli joko Viljakkalan tai Kyrönlahden suuntaan.
Toivottavasti nyt vallassa olevat päättäjät muistavat, että syrjemmälläkin asuvat tarvitsevat palveluja.Päättäjien on turvattava syrjäkylien palvelut.Palvelujen turvaaminen on nykyisten päättäjien hyvä muistaa, vaikka kokevat kuinka olevansa valtansa kukkuloilla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhen Markkinat 2012, Karhen Markkinat, Viljakkala, Viljakkalan Karhe, |
Kynttilöiden sytyttäminen läheisten haudoille ja "Enkeli taivaan" -virren laulaminen virittivät joulutunnelmaanSunnuntai 25.12.2011 - -Esko Erkkilä- Käynti hautausmaalla, kynttilöiden sytyttäminen läheisten haudoille ja aattoillan hartaushetki olivat monelle eilen lopullinen tapahtumasarja todelliseen joulutunnelmaan pääsemiselle.
Näin myös minulle, kun vaimoni kanssa kävin synnyinseurakuntani Viljakkalan hautausmaalla ja kirkossa.
Viljakkalan kirkko kuvattuna hieman epätavallisesta suunnasta eli ns. Karhen porstuan suunnasta. Kirkko on päätytornillinen pitkäkirkko, jonka pitkiltä sivuilta erkanevat eteinen ja sakaristo. Eteinen on juuri Karhen porstua ja muistan, kun ennen kerrottiin, että karhelaiset saapuivat sen kautta kirkkoon.
Entisen Viljakkalan seurakunnan kirkkoherra, nykyisin Ylöjärven seurakunnan kappalainen (sitä ne kuntaliitokset tekevät!) Johannes Riuttala piti hienon aattoillan hartaushetken Viljakkalan kirkossa. Tässä Viljakkalan kirkon alttaritaulu ”Ristiinnaulittu”. Alttaritaulun on maalannut taiteilija Felix Ferdinand Frang (myöhemmin Pahlama). Jotkut lähteet mainitsevat taiteilijan myöhemmäksi sukunimeksi Frang-Pahlama. Joka tapauksessa hän maalasi Viljakkalan kirkon alttaritaulun vuonna 1896. Alttaritaulusta käytetään myös nimeä: "Jeesus ristillä". On luonnollista, että pidän Viljakkalan kirkon alttaritaulua ainoana oikeana alttaritauluna!
Viljakkalan kirkon saarnastuoli jouluisessa asussaan jouluaattona 2011.
Viljakkalan sankarihautausmaalla on aina aattoillan hartaushetken aikana paikallisen reserviläisjärjestön toimesta kunniavartio. Arvostan korkealle viljakkalalaista tapaa kunnioittaa sodissamme kaatuneita!
Vartionvaihto meneillään sankarihautaristillä.
Viljakkalan hautausmaalla on ns. vanha puoli ja uusi puoli.
Tässä aattoillan kuva hautausmaan vanhan puolen haudoista, joilla tuikkivat lukemattomat muistokynttilät. On merkillepantavaa, että nurmikot viheriöivät jouluaattona 2011 Viljakkalan hautausmaalla!
Johannes Riuttala totesi hartaushetken puheessaan, että on käsittämätöntä, että juuri tällä hetkellä miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa hiljentyvät Jouluevankeliumin sanoja kuuntelemaan.
Arvostin, että Riuttala oli valinnut luettavakseen Jouluevankeliumin vanhemman version – se lisäsi kotoisuuden tunnetta omassa rippikirkossani!
Voimallisesti laulettu ”Enkeli taivaan” –virsi loi hyvän mielen matkalle kohti kotia.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan seurakuntapiiri, Viljakkalan sankarihautausmaa, Viljakkalan sankarihaudat, Viljakkalan kirkko, Ristiinnaulittu, Felix Frang, Felix Pahlama, Johannes Riuttala, Karhen porstua, |
Lähiruoka ja lähellä valmistetut tuotteet kiinnostivat ViljakkalassaPerjantai 2.9.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys järjesti ”Läheltä Sinulle” –tapahtuman Viljakkalan Seurojentalolla lauantaina elokuun 27. päivänä. Tapahtuma alkoi aamukymmeneltä ja asiakkaita riitti myyntipöytien ympärillä tasaisesti koko viiden tunnin aukioloajan. Tilaisuuden tarkoituksena oli esitellä paikallista osaamista ja tehdä tunnetuksi Viljakkalassa ja lähiseudulla tarjolla olevia palveluja sekä tuotteita. Myyjiä oli Viljakkalasta, Hämeenkyröstä, Ikaalisista ja myös Ylöjärven Työväenopisto oli paikalla esittelemässä Viljakkalassa olevaa tarjontaansa. Järjestöistä Eläkeliitto esitteli paikallista toimintaansa. Lähiruoka oli vahvasti esillä tapahtumassa, sillä tarjolla oli paikallista palvattua porsaanlihaa, kutunjuustoa, suklaata, vihanneksia, marjoja, juureksia sekä laaja valikoima herkullisia leivonnaisia. Lähiseudun kädentaitajat olivat esillä itse valmistamillaan monipuolisilla tekstiili- ja ompelutuotteillaan, puukoilla, koruilla, paperituotteillaan sekä laajalla kirjolla erilaisia lahjaesineitä. Lisäksi tapahtumassa oli tarjolla kauneudenhoitoon ja siivoukseen soveltuvia tuotteita.
Viljakkalan Marttayhdistys on eräs Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen jäsenyhdistyksistä ja he olivatkin tapahtumassa vahvasti esillä herkullisilla leivonnaisillaan ja kuivakukilla. Marja-Liisa Alanen (vasemmalla) ja Viljakkalan Marttayhdistyksen puheenjohtaja Johanna Servo-Rassa (keskellä) esittelevät Sinikka Taposelle (oikealla) marttojen monipuolisen myyntipöydän tarjontaa. Myös Serafiina Rassa on myyntipöydän takana opettelemassa asiakaspalvelua.
Karhen Villisika –yrityksen Janne Korpilahti oli mukana tapahtumassa. Tällä kerralla grillausvartaassa pyöri tavallinen sikapossu. Kuvan possu teki päivän aikana kauppansa siten, että ajoittain oli possunlihan ostajia jonoksi saakka.
Tilaisuuden erikoisuudeksi oli saatu Suomen Metsästäjäliiton Satakunnan piirin osasto. Osasto oli pystytetty Seurojentalon taakse ja siellä viljakkalalainen piirikouluttaja Veikko Hietamäki opasti halukkaita riistalaukauskoulutuksessa. Aseena oli ilmakivääri ja laukaukset ammuttiin suksisauvojen avulla tehdyltä tuelta. Kaija-Leena Heinonen ampuu ja Vesa Heinonen seuraa ammunnan tuloksia. Kouluttajana toiminut Veikko Hietamäki (oikealla) pitää huolen turvamääräyksien noudattamisesta. Elna Mäkipää seuraa taustalla mummon osumatarkkuuden onnistumista. Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen puheenjohtaja Outi Lähteenmäki ja sihteeri Leena Kunttu olivat tyytyväisiä tapahtuman onnistumiseen. He olivat iloisia paikallisten yrittäjien kiinnostuksesta ja totesivat, että tapahtumalla haettu paikallisen osaamisen esiintuonti onnistui hyvin. Paikallista osaamista on runsaasti haja-asutusalueilla ja sen kannustaminen on nyt ja erityisesti jatkossa erityisen tärkeää.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys, Karhen Villisika, Viljakkalan Marttayhdistys, Suomen Metsästäjäliiton Satakunnan piiri, |
Nisun Metsästysmajan kirpputoripiste oli pohjanoteeraus koko kyläkirpputorisuunnistuksellaMaanantai 8.8.2011 - -Esko Erkkilä- Kerroin eilen mainesanojen kera Viljakkalassa lauantaina elokuun 6. päivänä järjestetystä Karhen, Nisun ja Väinänperän kyläkirpputorisuunnistuksesta.
En halunnut siinä kirjoituksessani "tikullakaan koskea" erääseen ongelmakohtaan, joka kaivelee minua ja perhekuntaani edelleenkin - oletan, että samoin se kaivelee monia muita kyläkirpputorisuunnistukseen osallistuneita.
Yksi onnettomasti toteutettu kohde oli vähällä pilata koko kirpputorisuunnistuksen.
Onnettomasti toteutettu rasti oli pystytetty Nisun Metsästysmajalle.
Metsästysmajalla itse tavarantarjonta oli tyypillistä kirpputoriroinaa. Moitteeni ei kuitenkaan kohdistu siihen, vaan…
…kohteen teki ala-arvoiseksi ja todella vastenmieliseksi se, että Nisun Metsästysmajan rappusille oli pystytetty grillimakkaroiden myyntipiste, jonka myyjinä torkkui kaksi naishenkilöä, joilla oli tupakat suussa!
Kuvitelkaa, elintarvikemyynnissä henkilöitä kaksin kappalein, jotka polttivat tupakkaa!
Mielestäni elintarvikkeiden myyjällä ei myyntitilanteessa saa roikkua tupakka suunpielessä.
Valitettavasti jätin kameran autooni, joten minulla ei ole valokuvaa tapahtuneesta.
Peräänkuulutan myyntipisteen vastuuhenkilön vastuuta:
Miksi myyntipaikan vastuullinen antoi naisten torkkua grillimakkaroiden myyntipisteen takana tupakat suussa?
Grillimakkaroiden myyntipiste oli osa Karhen, Nisun ja Väinänperän kyläkirppurotisuunnistusta ja se loi vastanmielisen varjon koko tapahtuman ylle.
Yksi mätäpiste pilasi muuten erittäin hyvin onnistuneen tapahtuman. Onneksi poikkesimme Nisulla vasta kierroksemme lopulla, joten tupakkaa polttavat ja torkkuvat naiset eivät pilanneet hyvää tunnelmaamme kuin kierroksemme lopulla.
En peräänkuuluta kyläkirpputorisuunnistuksen järjestäjien vastuuta, sillä eihän kukaan voi kuvitella, että joku myyjä voisi näin menetellä.
Ehdotan kuitenkin, että ensi vuonna Nisun Metsästysmajaa ei hyväksytä kyläkirpputorisuunnistuksen rastipisteeksi – ei ainakaan niiden henkilöiden hoidettavaksi, jotka nyt olivat pisteen järjestäjinä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nisun Metsästysmaja, kyläkirpputorisuunnistus, Karhe, Nisu, Väinänperä, Viljakkala, |
Karhen, Nisun ja Väinänperän kyläkirpparisuunnistuksella Viljakkalassa tapasi hienoja pihoja, silmää hiveleviä maisemia ja mukavia kyläläisiäSunnuntai 7.8.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan kyläkirpparisuunnistuksen toinen vaihe eli Karhen, Nisun ja Väinänperän alueen tapahtuma toteutettiin lauantaina elokuun 6. päivänä.
Kohteita oli yhteensä 15 ja ehdimme käydä neljällätoista ”rastilla”.
Kokemus oli hieno, sillä sen aikana tapasi paljon vanhoja tuttuja ja ”löysi” sukulaisia, näki hyvinhoidettuja pihoja ja sai avarrettua mielikuvaansa synnyinseudustaan. Myös pientä kaupantynkää tuli tehtyä.
Itsellä on nurkat väärällään tarpeetonta ja hieman tarpeellistakin tavaraa, joten kaupankäynti jäi väkisinkin sivuosaan. Jokunen lelu ja palapeli sentään siirtyi auton takakonttiin.
Mielenkiintoisten keskustelujen lisäksi kierroksen parasta antia olivat erilaiset vinkit pihan uusista kasveista ja tuttujen kasvien uusista kasvatustavoista.
Jokunen kuva kertoo ehkä parhaiten kierroksen etenemisestä:
Anneli ja Yrjö Kivimäen pihassa on panostettu humalakasvustoon ja sen esilletuontiin.
Humalat kasvavat parin neliön alalla keskellä nurmikkoa, jotta ne pääsevät oikeuksiinsa. Kasvuston tukena on viisi todella pitkää seivästä. Hieno idea ja toteutuu meillä ehkä jo ensi kesänä. Kiitokset ideasta!
Kyrönlahdentien varrella lähellä Karhen koulua sijaitsevalta terassilta avautuu mahtava näköala Karhejärvelle. On etuoikeus saada asua näiden maisemien keskellä.
Teiskonlahden karjatila oli eräs kirpparikohde. Tilan lehmien rantalaidun on ainakin ihmissilmin katseltuna todellinen maalaisidylli.
Mukana olleet 5- ja 4-vuotiaat pojantyttäret ihmettelivät erään lehmän vaivalloista kulkemista juomapaikalle. Kyseessä saattoi olla ns. satatonnari, sillä utareet ainakin antoivat siitä viitteitä. On selvää, että noin mahtavat utareet tekevät kulkemisesta "vaivalloisen" näköistä!
Päivi Weckström´n emännöimän maatilan koristuksena olivat vanhojen kovapyörärattaiden pyörät ja niiden väliin akselin varaan rakennettu kukka-asetelma. Hieno idea ”pihasisustukseen” sekin!
Pyöröpaalit on yleensä kerätty pellon laidalle, mutta kumpuilevassa peltomaisemassa ne ovat ”syntypaikoilleen” jätettyinä eräänlainen tilataideteos!
Marina Mironoff´n yksityinen tsasouna tarjosi hengellisen levähdyspaikan kiireiselle kirppariväelle. Harras ja hiljentävä kokemus.
Jukka Niittyojan rastilta kahdella eurolla tytöille hankittu ilmapatja joutui heti ”setämiehen” kokeilemaksi – hyvin pelitti!
Kiitokset kyläkirpparisuunnistuksen järjestäjille ja ”rastipaikkojen” isännille sekä emännille! Kokemus oli hieno – on harkittava, että josko ensi vuonna liittyisi rastiporukkaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Karhe, Nisu, Väinänperä, kyläkirpparisuunnistus, Teiskonlahti, Niittyoja, Anneli ja Yrjö Kivimäki, Päivi Weckström, |
Viljakkalan kyläkirpputorisuunnistus oli vahva voimannäyte kylätoiminnan merkityksestä ja sen hienoista tuloksistaMaanantai 25.7.2011 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven kaupungin kyläsihteerillä Katri Halttusella oli keskeinen rooli torstaina 21.7.2011 toteutetulla Viljakkalan kyläkirpputorisuunnistuksella.
Osallistuin kyläkirpputorisuunnistukselle ja vaikka ehdin käymään ainoastaan osalla ”rasteja” aikaa kului yli neljä tuntia.
Opin synnyinseudustani ja juuristani paljon – ehkä pystyin myös antamaan uutta tietoa ”rastiväelle” ja muille suunnistukseen osallistuneille.
Odotan innolla Viljakkalan Karhen, Nisun ja Väinänperän vastaavaa tapahtumaa 6.8.2011 – aion osallistua myös siihen!
Kulutin rahaa kirpputorikierroksella vaatimattomasti alle 20 euroa. Sain sillä rahalla toimivan öljylampun, lekan, uudenuutukaisen XXL-kokoisen Karjala-paidan ja paljon kirjoja. Paras kirjalöytö oli Viljakkalan Sotavetaraanit ry:n vuonna 2006 julkaisema 174-sivuinen kirja "Viljakkalan sotavetaraanien kertomuksia sodasta". Minulla on toki sama kirja jo ennestään, mutta hankinta oli niin edullinen, että en epäröinyt sen suorittamista.
Suuret euromääräiset myynnit eivät tuntuneet olevan tavoitteena edes myyjillä, vaan pääasia oli vanhojen tuttujen tapaaminen ja uusien tuttavuuksien luominen. Omalta kohdaltani sain tavata henkilöitä, joiden kanssa on ollut yhteistä vuosikymmeniä sitten.
Tässä muutama valokuva kirpputorikierrokseltani:
Kauniston talo Viljakkalan Pikku-Pispalassa, joka on ollut pikku-pispalalaisten kylätalona jo vuosia. Hämmästytti, että talolla ollet pikku-pispalalaiset eivät tunteneet talon historiaa lainkaan! Minä sentään muistan ainakin kolme Kauniston talon asukasta - usein he istuskelivat talon vierellä olevalla penkillä, kun polkupyörällä olin matkalla Viljakkalan kirkonkylään.
Kauniston seinäkello on pysähtynyt osoittamaan aikaa, jolloin Kauniston väki vielä asui talossa.
Eräs kirpputorirasti oli Viljakkalan vanhalla paloasemalla. Se hallitsee edelleen Viljakkalan kylämaisemaa vaikka paloasema onkin muuttanut toiseen paikkaan.
On hienoa, että Viljakkalan vaakuna on saanut pitää paikkansa Viljakkalan entisen kunnantalon sisäänkäynnin yläpuolella.
Jalavan kaupparakennukseen sisältyy paljon viljakkalalaisten muistoja.
Viljakkalan ns. lääkärintalossa taitaa nykyisin olla joitain Ylöjärven kaupungin toimintoja
Viljakkalan Härkin talosta on isäni äiti eli toinen mummuistani aikanaan lähtenyt miniäksi Karhelle. Kuulin Härkin naapuritalon kirpputorilla aivan uutta tietoa mummuni suostuttelemisesta karhelaiseksi miniäksi!
Viljakkalan kyläkirpputoritapahtuma oli kyläkulttuurin vaalimista parhaimmillaan.
Kiitokset aktiivisille myyjille sekä kyläsihteeri Katri Halttuselle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven kyläsihteeri, Katri Halttunen, Viljakkalan kyläkirpputorisuunnistus, Karhen kyläkirpputorisuunnistus, Pikku-Pispala, Kauniston kylätalo, Viljakkalan vanha paloasema, Viljakkalan kunnantalo, Viljakkalan lääkärintalo, |
Kylän asukas, olympiavoittaja Toni Nieminen toimi Karhen Markkinoilla tilaisuuden juontajana ja kuuluttajanaMaanantai 4.7.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa sijaitsevan Karhen koulun vanhempainyhdistys järjesti Karhen koululla 2.7.2011 perinteiset Karhen Markkinat. Markkinat ovat koko kylän hieno voimainponnistus, jonka ei luulisi toteutuvan, jos uskoisi Ylöjärven kaupungininsinöörin pilkkapuhetta Karhen kylästä, jonka Suuri Virkamies piti Ylöjärven valtuustosalissa 15.6.2011. Kaupungininsinööri Seppo Reiskanen luonnehti Karhen kylää haulikolla ammutuksi kyläksi!
Viljakkalasta päin tultaessa Karhen kyläkeskusta alkaa tästä!
Kylän keskus on Karhen koulu. Mainittakoon, että Ylöjärven kaupungin kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen esitti kaikkien aikojen ensimmäisen kerran sitten koulun perustamisen jälkeen, että Karhen koulu voidaan lopettaa. Suuren Virkamiehen toteamus oli kylmä suihku kyläläisten kasvoille.
Koulun vieressä sijaitseva Soukon silta kuuluu oleellisena osana karhelaiseen kylämiljööseen.
Näkymä Soukon sillalta etelään…
…ja pohjoiseen.
Markkinoiden juontajana ja kuuluttajana toimi karhelainen Toni Nieminen. Hänen suurimpiin saavutuksiinsa kuuluu vuonna1992 Albertvillen talviolympialaisissa, vain 16 vuoden iässä, saavutettu suurmäen kulta. Nieminen oli Albertvillessä mukana myös kultaa hypänneessä joukkueessa, sekä otti normaalimäessä pronssia. Samana vuonna hän voitti myös sekä Keski-Euroopan mäkiviikon että maailmacupin kokonaiskilpailut. Toni Nieminen on edelleen kaikkien aikojen nuorin mäkiviikon kokonaiskilpailun voittoon yltänyt hyppääjä. Nykyään Nieminen on karhelainen!
Markkinatarjontaan kuuluivat maailman suurimmissa metropoleissa tarjolla olevat meikit sekä ihonhoitoaineet ja läheisen Soukon Taimiston hienot kukka-amppelit sekä kaikki siltä väliltä! Tässä kuva Soukon Taimiston kukkaosaston markkinatarjonnasta.
Moottorisahataiteilija Juha Käkelä esiintyi markkinoilla omalla osastollaan.
Käkelän sahavarustukseen kuuluu kymmenkunta Stihl-moottorisahaa, mutta markkinaveistossa hän käyttää yleensä vain näitä kolmea sahaa. Oli mielenkiintoista havaita, että minulla on maatilakäytössä samanlainen saha – Stihl MS 200 – jota Käkelä piti parhaana puuveistosten teossa!
Karhejärven eteläperukassa sijaitseva Korpilahden talo on malliesimerkki hienolla paikalla sijaitsevasta yritteliään veljeskatraan ylläpitämästä maatalouteen ja monipuoliseen yrittämiseen keskittyneestä tilasta.
Toivon, että Karhen Markkinat voisivat osaltaan kääntää kuntabyrokraattien mielialat hajarakentamista suosivaan suuntaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhe, Karhen markkinat, Toni Nieminen, olympiavoittaja Toni Nieminen, haja-asutusalueiden rakentaminen, haulikolla ammuttu kylä, |
Karhen Markkinat Viljakkalassa olivat yleisömenestysLauantai 10.7.2010 - -Esko Erkkilä- Karhen koulun vanhempainyhdistys ry on vireä yhdistys Viljakkalassa ja se toteuttaa vuosittain mittavan tapahtuman eli Karhen Markkinat.
Tänä vuonna markkinapäivä oli 3.7.2010. Tapahtuma kestää ainoastaan kolme tuntia - klo 10.00…13.00 - mutta väkeä oli runsaasti. Väkimääräksi voi arvioida 500 henkilöä ja merkitsi, että kylän väkiluku ainakin kolminkertaistui muutaman tunnin ajaksi.
Viljakkala kuuluu nykyisin Ylöjärven kaupunkiin ja markkinavieraana liikkui mm. kaupunginjohtaja Pentti Sivunen.
Osallistuin markkinoille ja roolini oli kahden pienen pojantyttären peräänkatsominen sekä vaimoni tuuraaminen myyntipöydän takana. Myytävänä oli muutama rasia mainioita Majajärven mansikoita omalta mökkipelloltamme sekä itsetehtyjä lasitöitä.
Molemmat artikkelit tekivät hyvin kauppansa, sillä mansikat loppuivat kättelyssä ja myös lasitöillä oli hyvä menekki. Erityisesti sulatuslasityöt olivat markkinaväen suosiossa.
Markkinoilla oli paljon tuttuja ja sen vuoksi markkinoista jäi "hyvä maku suuhun" - ensi vuonna pitää päästä uudelleen.
Tapasin markkinoilla kaksi Ilmajoen Musiikkijuhlilla "Taipaleenjoki" -esityksessä mukana ollutta viljakkalalaista. Stefan Weckström ja Juhani Malkamäki osallistuivat Taipaleenjoki-produktioon. Malkamäellä oli esityksessä mm. lääkintämiehen rooli siinä kohtauksessa, jossa kannetaan isänmaan multiin taistelussa kaatunutta aseveljeä. Vaikuttava kohtaus katsella ja Malkamäen mukaan myös esittää!
Kiitän Karhen koulun vanhempainyhdistystä hienon tapahtuman järjestämisestä - toivottavasti järjestäjille jäi hyvän mielen lisäksi hieman kolikoitakin kirstun pohjalle!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Karhe, Viljakkala, Ylöjärvi, Pentti Sivunen, Stefan Weckström, Juhani Malkamäki, Taipaleenjoki, Ilmajoen Musiikkijuhlat, Karhen Markkinat, |