Curral das Freidas - Nunnienlaakso Madeiralla pitää kokea!Maanantai 22.2.2016 - -Esko Erkkilä-
Aloitan tämän juttuni samalla näkymällä, jolla lopetin eilisen juttuni eli näkymä on Eira do Serranon näköalapaikalta kohti Nunnienlaaksoa.
Nunnienlaakson portugalinkielinen nimi on Curral das Freidas.
Nunnienlaaksoon on matkaa Madeiran saaren pääkaupungista Funchalista runsaan puolen tunnin verran.
Nunnienlaaksoon kuljetaan 2.404 metriä pitkän tunnelin kautta.
Aikaisemmin tie Nunnienlaaksoon kulki nykyisin suljetun tunnelin kautta ja ennen ensimmäistä tunnelia laaksoon oli todella vaikea päästä.
Tässä kuvassa nähdään vanhan tunnelin suuaukko – kuva on otettu Eira do Serradon näköalapaikalta.
Nunnienlaakso on saanut nimensä kun se vuonna 1566 toimi pakopaikkana Funchalissa sijainneen nunnaluostarin nunnille ja hallitsijan perheelle, jotka pakenivat laaksoon ranskalaisia merirosvoja. Nunnienlaaksossa ei ole siis koskaan sijainnut nunnaluostaria!
Nunnienlaakson pääkatu.
Torilla oli myytävänä kuumia kastanjoita – hinta 2 euroa/12 kappaletta…
…ja pitihän niitä yksi satsi ostaa!
Nunnienlaakson erikoisuuksia ovat eucalyptus- ja kastanjaliköörit…
…ja niitä tarjoillaan kylän baarissa. Suosittelen!
Kylästä on hyvä näkymä Eira do Serrado Spa –kylpylään, jonka paikoitusalueelta eilisessä jutussani katselimme Nunnienlaaksoa. Kuva tavallaan valehtelee, sillä se on otettu kauko-objektiivilla kohti korkeuksia ja rajattu niin, että kylpylä näyttäisi olevan lähellä.
Nunnienlaakso on niin tiukasti ympäröivien vuorten kainalossa, että aurinko pääsee sinne paistamaan vain lyhyen hetken päivällä ja jotkut paikat laaksossa ovat aina varjossa.
Nunnienlaakso on usein pilvien peitossa ja sen vuoksi opastetut retket pyritään sinne ajoittamaan aamupäiville, sillä silloin vuoristossa on varmimmin pilvetöntä.
Paluumatkalla istuin bussissa rotkon puolella ja silloin maisemien ylle laskeutunut pilviverho toi tietyn turvallisuuden tunteen, kun ei nähnyt rotkojen pohjalle!
Kannustan Madeiralla kävijöitä osallistumaan retkille, jotka suuntautuvat Eiro do Serradon vuorelle sekä Nunnienlaaksoon!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Curral das Freidas, Nunnienlaakso Madeiralla, Madeira, Funchal, madeira2016, Nunnienlaakso, Eira do Serrado, Eira do Serrado Spa, |
Eira do Serrado - 1.094 metriä merenpinnan yläpuolella oleva vuorenhuippu MadeirallaSunnuntai 21.2.2016 - -Esko Erkkilä- Noin puolen tunnin ajomatkan etäisyydellä Funchalin kaupungista sijaitsee…
…Eira do Serradon näköalapaikka.
Bussien kääntöpaikalta kulkee polku näköalapaikalle, jonka korkeus merenpinnasta on 1.050 metriä.
Vuorenhuipulle on näköalapaikalta kiivettävää vielä 44 metriä, mutta sinne ei johda turvallista kulkureittiä, joten vuorenhuipulla käyminen ei ollut mahdollista.
Kääntöpaikalla sijaitsee hotelli, jonka hinnoissa on oppaamme mukaan melkoinen kalliinpaikanlisä!
Näköalapaikalta pystyi katselemaan alapuolella olevia kyliä…
…ja tässä sama kylä…
…hieman erilaisilla kamera-asetuksilla näköalapaikalta kuvattuna.
Näköalapaikka on vuorenkyljessä sijaitseva ”hylly” ja ainakin minä pelkäsin mennä näköalapaikan kaiteen vierelle.
Eira do Serradolta on hyvä näköala myös Nunnienlaaksoon, mutta siitä paikasta tarkemmin ehkä jo huomenna.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eira do Serrado, Eira do Serrado Madeira, Madeira, Funchal, Nunnienlaakso, madeira2016, |
Seurakunnilla on erilaiset painoarvot kirkolliskokous- ja hiippakuntavaaleissaLauantai 20.2.2016 - -Esko Erkkilä- Olen ollut vaaliasiamiehenä kunnallisvaaleissa, osuuspankkivaaleissa, osuuskauppavaaleissa ja seurannut erittäin läheltä eduskuntavaalien sekä europarlamenttivaalien vaaliasiamiehen toimintaa.
Sain uuden kokemuksen, kun olin vaaliasiamiehenä 9.2.2016 toimitetuissa evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokous- ja hiippakuntavaaleissa Tampereen hiippakunnassa – olin vaaliasiamiehenä ”Keskustalainen seurakuntaväki ” –listan toimittamisessa.
Kokemus oli avartava ja antoi runsaasti tietoa kirkollisen maailman hallinnosta ja luottamushenkilöiden valintaprosessista.
Yhteistyökumppanina oli Tampereen hiippakunta ja yksistään sen sijainti Tampereella oli jo uusi tieto minulle – hiippakunnan toimitilat sijaitsevat osoitteessa Eteläpuisto 2 C.
Hiippakunnassa toimivan henkilöstön palveluhalukkuus on mallikelpoista – mallikelpoista on myös se tiedonjakaminen joka tapahtuu Tampereen hiippakunnan nettisivujen kautta!
Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaaleissa seurakuntien painoarvo on hyvin erilainen ja se aiheuttaa sen, että pienemmän henkilökohtaisen äänimäärän saanut ehdokas saattaa tulla valituksi kuin suuremman henkilökohtaisen äänimäärän saanut ehdokas – jos saa äänensä korkean painoarvon omaavasta seurakunnasta, niin suuremman henkilökohtaisen äänimäärän saanut ehdokas jää taakse vertausluvuissa, jos tämä on saanut äänensä pienemmän painoarvon omaavasta seurakunnasta!
Seuraavassa seurakuntakohtaiset painokertoimet Tampereen hiippakunnassa:
Listasta nähdään, että eniten painoarvoa yhdellä annetulla äänellä on Messukylän seurakunnassa ja Jämijärven seurakunnassa annetulla äänellä on vastaavasti pienin painoarvo Tampereen hiippakunnassa, kun valitaan kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon päättäjiä.
Kirkolliskokouksen maallikkojäsenten ja hippakuntavaltuuston edustajien vaaleissa olivat äänioikeutettuja kirkkovaltuuston tai seurakuntayhtymässä seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkovaltuuston maallikkojäsenet, joten seurakunnan tavallinen jäsen ei ollut näissä vaaleissa äänioikeutettu.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kirkolliskokousvaalit, hiippakuntavaalit, Tampereen hiippakunta, Messukylän seurakunta, Tampereen Eteläinen seurakunta, Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta, vaaliasiamies, |
Taivaskävely - skywalk - 589 metrin korkeudessa!Perjantai 19.2.2016 - -Esko Erkkilä-
Madeiran Saaristokierroksemme viimeinen kohde oli…
…Miradouro do Cabo Girao eli Cabo Giraon näköalapaikka.
Kyseessä on näköalapaikka, jossa voidaan kävellä lasilevyjen päällä 589 metriä merenpinnan yläpuolella.
Vaikka kuinka ihmisille vakuutetaan, että lasilevyt varmasti ovat kestäviä, niin vaistomaisesti sitä kuitenkin kävelee lasilevyjen kehysten kohdalla.
Saman ilmiön olen havainnut esimerkiksi rehutehtaalla, jossa kävellään teräsritilöiden päällä, mutta kyllä sielläkin valtaosa vieraista kävelee runkopalkkien kohdalla ja vierastavat ritilöiden päällä kävelemistä.
Seurueemme keltahousuinen nainen oli rohkea, kun kuvasi lattialla sijainnutta opastaulua lasilevyn päällä seisoen!
Tässä näkoalatasanteen ulkopuolelta kaiteen yli kuvattuna 589 metriä alempana olevaa merta - on siinä pilviäkin välissä.
Näkymä Funchalin kaupungin suuntaan.
*************
Kokeilin kameravanhukseni kauko-objektiiviominaisuuksia ja tässä kaksi kuvaa jossa tavoittelin samaa näkymää, olikohan kyse bataattiviljelmästä, vaiko banaanintaimien istuttamisesta – en tiedä?
Cabo Girao on etymologiselta nimeltään ”niemi viljelyyn” tai ehkä paremminkin käännettynä ”viljelyniemi”, joten voimaperäinen viljely tällä alueella omaa pitkät perinteet.
Näköalapaikan jälkeen matkasimme hotellille ja Saaristokierros oli tullut tehtyä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Skywalk, taivaskävely, Miradouro do Cabo Girao, Cabo Girao, madeira2016, Funchal, |
Fatima ajoi kolarin!Torstai 18.2.2016 - -Esko Erkkilä- Madeiran Saarikierroksellamme bussinkuljettajana oli Fatima eli sorja ja osaava madeiralaisnainen.
Fatimalla oli kolariton ajohistoria, mutta nyt rysähti ja näin maallikkona näen, että syyllinen oli Fatima. Madeiran tiet ovat vuoristossa niin kapeita ja mutkaisia, että bussinkuljettajan syyllistäminen ei ole reilua - bussi ei kerta kaikkiaan pysy mutkissa omalla kaistallaan. Bussinkuljettajilla on tapana ennen mutkaa painaa äänimerkkiä, mutta eihän se tietysti vapauta kuljettajaa vastuusta, jos rytisee.
Istuin yksinäni kuljettajan takana olevalla penkillä, kun huomasin, että nyt kolahtaa ja niinhän se kolahti!
Opas ei päästänyt meitä ulos bussista ja parempi niin olikin, sillä bussilastillinen suomalaisia ei olisi pystynyt olemaan ainakaan avuksi.
Fatima katseli…
…ja niin katseli myös vastapuoli!
Vahingot jäivät vähäisiksi, sillä vastapuoli lähti kolariselvittelyjen jälkeen ajamaan Peugeotillaan, jonka vasempaan etukulmaan syntyi vaurioita.
Bussimme vasempaan kylkeen tuli vaurioita…
…ja hintavin vaurio taisi olla se, kun kuljettajan käyttämän oven lasi rikkoontui.
******************
Kolarin selvittely viivästytti matkaamme tunnin verran, mutta yllättävän nopeasti paikalla saapui poliisi yhden miehen partiona.
Tutkailua,…
…mittailua…
…ja piirtämistä!
Tunnin odottelun jälkeen Fatimalla oli kädessään tarpeelliset pöytäkirjat, jotta vakuutusyhtiöt pääsevät aloittamaan tapauksen puimisen!
Hetken ajettuamme saavuimme paikalle, jossa myös oli tapahtunut pieni kolari. Pääsimme kolaripaikan ohi helposti, joten se ei aiheuttanut meille lisäviivytyksiä.
*********************
Tässä vielä muutama kuva retkemme varrelta. Kuvat kertovat haastavista tieolosuhteista.
Madeiran tieolosuhteet vakuuttivat, että ainakaan minun ajokokemuksellani - 1.600.000 – 2.000.000 kilometriä - ei kannattanut lähteä teille seikkailemaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Madeira, Madeira2016, |
Passin uusiminen onnistuu vaivattomasti ja nopeasti "tiskiltäkin"Keskiviikko 17.2.2016 - -Esko Erkkilä- Kaikissa asioissa toitotetaan nykyisin sähköisen asioinnin puolesta.
Tein kai majesteettirikoksen eilen, kun kävin uusimassa passini Tampereen Poliisitalon tiskiltä.
Kokemukseni olivat yksinomaan positiivisia vaikka en ollut edes varannut aikaa etukäteen -etukäteinen ajanvaraus ei ehkä olisi ollut mahdollistakaan, kun en tehnyt valmistelevia toimenpiteitä netissä.
Marssin Poliisitalon odotusaulaan ja tulostin jonotusnumeroni.
Odottelin aulassa 14 minuuttia ja pääsin virkailijan puheille.
Vanha passi oli mukanani ja siitä virkailija tulosti passin uusimishakemuksen, liimasi hakemukseen valokuvani ja otti sormenjäljet etusormistani.
Allekirjoitin virkailijan tulostaman hakemuksen ja virkailijan kanssa aikaa kului tasan neljä minuuttia!
Kauhukertomukset pitkistä odotusajoista eivät kohdallani toteutuneet, sillä odotusaikoineen käyntini Poliisitalolla kesti 18 minuuttia.
Jos olisin hoitanut asian netissä, niin minulta olisi kulunut aikaa paljon enemmän ja kun minulta ei ole sormenjälkiä otettu aikaisemmin, niin joka tapauksessa olisin joutunut käymään Poliisitalolla.
Lysti maksoi 48,00 euroa ja ilmeisesti maksu olisi ollut jonkun verran edullisempi, jos olisi asioinut netissä.
Kannustan lukijoitani toki asioimaan passi-asioissa netissä – ainakin jos sormenjäljet jo ovat poliisin arkistoissa – mutta helposti passin uusiminen onnistuu tiskiltäkin! **************
Olen joskus työurani aikana saanut komeat passinkannet liikelahjana ja nyt vaan odottelemaan uutta passia niiden väliin – passi tulee lähimmälle R-kioskille 5 – 8 päivän kuluttua; näin virkailija lupasi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Passin uusiminen, Passin uusiminen sähköisesti, Passin uusiminen on vaivatonta, Passin uusiminen onnistuu helposti henkilökohtaisella käynnilläkin, |
Pico do Arieiro - Madeiran kolmanneksi korkein vuori tuli valloitettua!Tiistai 16.2.2016 - -Esko Erkkilä-
Madeiralla kannattaa osallistua matkanjärjestäjien Saarikierrokseen, sillä sen aikana pääsee tutustumaan mm. Madeiran kolmanneksi korkeimpaan vuoreen Pico de Arieiroon, jonka korkein kohta on 1.818 metriä merenpinnan yläpuolella.
Matka Pico de Arieiroon on jo kokemus sinänsä, sillä mutkaiset tiet antavat jännitystä perillepääsystä.
Lähellä vuorenhuippua on nähtävissä Naton ilmavalvontatutka…
…ja sen luokse päästyämme olemmekin jo perillä vuorenhuipulla.
Paul da Serran tuulivoimalat viereisellä vuorella.
Pitihän siellä minunkin päästä kuvaan!
Luonnonsuojelijat tai ovatko ”luonnonsuojelijoita” toivat vuorenhuipulle kasveja, joita he istuttavat vuorille – kasvintaimet lasketaan köysiradalla ämpäreissä alempana oleville vuorille ja istutetaan sinne.
Tutka-asema…
…taustallani.
Lähdimme jatkamaan matkaa ja huomaattehan, että olimme pilvien yläpuolella!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pico do Arieiro, Pico do Arieiro - Madeiran kolmanneksi korkein vuori, Madeiran Saaristokierros, Naton tutka-asema Pico do Arieirolla, Madeira2016, |
Mercado dos Lavratores eli Funchalin kauppahalli pitää Madeiralla käydessään kokea!Maanantai 15.2.2016 - -Esko Erkkilä- Funcalin kauppahalli on paikka, joka jokaisen Madeiralla kävijän pitää kokea.
On selvää, että kauppahallissa kannattaa keskittyä katselemiseen, sillä oppaamme kertoman mukaan ja netistä lukemani perusteella on vaara, että varomatonta kulkijaa siellä höynäytetään – näin toki tapahtuu kai kaikissa kauppahalleissa ulkomailla.
Aluksi muutama kuva kalaosastolta – kalaosastolle ei ole asiaa kala-allergisille, sillä kalanhaju osastolla on suorastaan huumaava:
Mustahuotrakalaa oli kauppahallissa runsaasti tarjolla.
Mustahuotrakala elää syvissä vesissä – jopa 1.700 metrin syvyydessä - , mutta se nousee aamuyöstä lähemmäs pintaa ja silloin sitä pyydystetään. Kala menehtyy pintaa nostettaessa paine-eron vuoksi.
Mustahuotrakalaa kutsutaan Madeiran ravintoloissa Espadaksi ja sitä on tarjolla kaikissa ravintoloissa. Minäkin söin kerran Espada-annoksen, mutta kalaruokia yleensäkin karttavana en pitänyt annoksestani.
Espadan perkaaminen sujui kauppahallissa ammattimieheltä ihailtavan vaivattomasti.
Tässä muita…
…kalaosaston…
…anteja.
Kalaosaston jälkeen siirryimme hedelmä-, juures-, vihannes- ja kukkaosastolle:
Kermaomenan eli annoonan sanotaan olevan maailman makein hedelmä – olen samaa mieltä vaikka en tunnekaan maasilman kaikkia hedelmiä!
Peikonlehden hedelmä 2,00 € ja puutomaatti 2,50 € - herkullisia molemmat! Toimme molempia myös Suomeen!
Valkosipulit 3,48 €/kg.
Kuningasprotea.
Strelitzia eli paratiisilinnun kukka eli kolibrikukka on Madeiran kansalliskukka ja niitä tapaa Madeiralla joka paikassa.
Netissä väitetään, että kauppahallin kansallispukuiset myyjät eivät halua heitä valokuvattavan – en tavannut tämmöistä ilmiötä!
Sanotaan, että Madeiran kauppahallin ylimmässä kerroksessa on erityisen hankalia ja yliaktiivisia myyjiä ja sen vuoksi en ryhtynytkään heidän kanssaan kaupantekoon.
"Perseelleen porsas kiusaa tekee, kun purtilonsa kaataa" - pätee tässäkin tapauksessa!
Funcalin kauppahallin sisäänkäynnin seinillä on taidokkaita kaakelimaalauksia ja tässä muutama malliksi:
Suosittelen, että Madeiralla käydessänne tutustutte Funcalin kauppahalliin eli paikkaan nimeltä
Mercado dos Lavratores!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mercado dos Lavratores, Funchalin kauppahalli, mustahuotrakala, Espada, kermaomena, annuuna, peikonlehden hedelmä, puutomaatti, kuningasprotea, strelitzia, paratiisilinnun kukka, kolibrikukka, Madeiran kansalliskukka, madeira2016, Funchal, Madeira, |
Teleferico do Funchal - Madeira Cable CarSunnuntai 14.2.2016 - -Esko Erkkilä- Madeiralla käynti on käytännössä käynti Funchalin kaupungissa.
Tammikuisen Madeiralla käyntimme erääksi ohjelmanumeroksi halusimme köysiratamatkan Funcalin keskustasta Monteen ja takaisin.
Funcalissa on kaksikin vaihtoehtoa ajaa köysiradalla Monteen ja takaisin, sillä toisena mahdollisuutena on matkustaa köysiradalla sinne Kasvitieteellisestä puutarhasta – valitsimme matkan Funcalin keskustasta Monteen ja takaisin!
Köysirata Teleferico do Funchal on pituudeltaan 3.173 metriä ja korkeuseroa tuolla matkalla on 560 metriä.
Radan rakennustyöt alkoivat syyskuussa 1999 ja valmista tuli marraskuussa vuonna 2000.
Matka yhteen suuntaan kestää 15 minuuttia ja korkeus linjalta maahan vaihtelee 10 metristä sataan metriin.
Koreja köysiradalla on 39 kappaletta ja radan kuljetusteho on 800 matkustajaa tunnissa.
Tässä pieni kuvakertomus köysiratamatkastamme Monteen ja takaisin:
Koriin vaan ja matka kohti Montea voi alkaa!
Näkymiä menomatkalla:
Yläasema lähestyy!
Alhaalla paistoi aurinko, mutta Montessa satoi ja sen vuoksi tutustuminen Monteen jäi tällä kerralla, joten lähdimme takaisin alas sen jälkeen, kun olimme tutustuneet yläaseman matkamuistomyymälään. Tässä kuvia paluumatkalta:
Vuohet ovat tärkeitä kotieläimiä Madeiralla ja niitä laidunnetaan mm. köysiradan kohdalla!
Tässä kohdassa köysirata taitaa kulkea 100 metrin korkeudessa!
Matkan lähetessä loppuaan piti matkakavereiden antaa ottaa minustakin kuva!
Madeiralla kannattaa käydä köysiradalla Montessa joko Funcalin keskustasta tai kasvitieteellisestä puutarhasta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Teleferico do Funchal - Madeira Cable Car, Teleferico do Funchal, Teleferico do Funchal, Madeira Cable Car, Madeira2016, Madeiran köysirata, www.madeiracablecar.com, |
Keskusta haluaa katon Tampereen hinnankorotuksilleLauantai 13.2.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen valtuustoryhmä julkisti jo eilen valtuustoaloitteensa, jonka ryhmä tulee tekemään ensi maanantaina eli 15.2.2016 pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Valtuustoaloite kuuluu näin:
”Tampereen kaupungin asukkaat ja muut asiakkaat ovat toistuvasti joutuneet tilanteisiin, jossa kaupunki tai kaupungin konserniin kuuluva toimija korottaa yksipuolisesti maksuja kaksin-, kolmin- tai pahimmillaan yli kymmenkertaiseksi. Esimerkkejä näistä ovat tonttien vuokrankorotukset jopa yli 10-kertaiseksi tai jäteveden vastaanottomaksun moninkertaistaminen.
Valtioneuvoston suunnalta on todettu, että 27 prosentin hinnankorotus on kohtuuton ja lainmuutos on harkinnassa. Kulutttaja-asiamies on ilmoittanut kantanaan, että kertakorotus ei voi olla yli 15 prosenttia. Vaikka korotuksella olisikin asiallinen peruste, ei asiakas ole voinut varautua monopoliasemassa olevan palveluntarjoajan suuriin hinnannousuihin.
Tästä syystä Tampereen Keskusta esittää, että kaupunkikonsernissa tuotteen tai palvelun hinnan korotus vuoden aikana on kaikissa oloissa oltava alle 50 prosenttia."
***********
Keskustan valtuustoryhmä esittää, että valtuustoaloite käsitellään pikaisessa käsittelyssä.
Valtuustoaloitteen ovat allekirjoittaneet Timo Hanhilahti ja Matti Järvinen.
Mainittakoon, että Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja kuuluu valtuustoryhmän sääntöjen mukaan valtuustoryhmään – olen kunnallisjärjestön puheenjohtaja, joten tunnen valtuustoaloitteen.
On mielenkiintoista kuulla ja nähdä, että miten muut puolueet suhtautuvat valtuustoaloitteeseemme!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta haluaa katon Tampereen hinnankorotuksille, Keskustan Tampereen valtuustoryhmä, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, |
Termin "jäte" käyttäminen pitäisi kokonaan kieltää!Perjantai 12.2.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan politiikka- ja toimintapäivillä Tampereen Yliopistolla eräs ohjelmaosio oli lauantaina 6.2.2016 seminaari, jonka teemana oli;
Jätteestä ja romusta uutta bisnestä
Osallistuin seminaariin, vaikka samaan aikaan olisi ollut mahdollista osallistua moneen muuhunkin seminaariin.
Seminaarin puheenjohtajana toimi kansanedustaja Hanna Kosonen.
Europarlamentaarikko Hannu Takkula selvitti kiertotalouden roolia EU:n agendalla.
Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen kertoi johtamansa konsernin saavutuksista eri polttoaineiden osuuden kehityksestä yrityksen energiantuotannossa.
Yrityksen polttoainepaletissa on vuosien aikana tapahtunut melkoisia muutoksia;
Metener Oy:n toimitusjohtaja Erkki Kalmari esitti…
…piirakkakuvion avulla Suomen biokaasupotentiaalia ja hän pääsi tasolle 25 TWh, kun Loviisan ydinvoimalayksikkö tuottaa vuodessa n. 4 TWh! Kahdestakymmenestäviidestä TWh:sta Kalmarin mukaan olisi peräti 17,8 TWh:a saatavissa peltobiomassasta - tässä olen Kalmarin kanssa samaa mieltä, mutta...
...minua häiritsi Kalmarin esityksessä tavattomasti se, kun hän käytti termiä…
…”elintarviketeollisuuden jäte”.
En voi hyväksyä moista termiä ja käytinkin yleisöpuheenvuoron, jossa totesin, että elintarviketeollisuudessa ei synny kiloakaan jätettä!
Minua lämmittikin kovasti, kun maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoi seminaarin lopussa virallisessa puheenvuorossaan näin:
"Erkkilän Esko kiteytti seminaarin, kun sanoi, että jätteitä ei ole lainkaan, koska toisen "jäte" on toiselle raaka-aine!"
Olipa hyvä seminaari ja nuo ministeri Tiilikaisen sanat tuntuivat mukavilta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan politiikka- ja toimintapäivät 2016, Hannu Takkula, Hanna Kosonen, Erkki Kalmari, Markus Tykkyläinen, Napapiirin Energia ja Vesi Oy, ministeri Kimmo Tiilikainen, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, jäte-sana pitäisi kieltää, |
Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee!Torstai 11.2.2016 - -Esko Erkkilä- Aamulehti julkaisi ratikkaa koskevan mielipidekirjoitukseni tiistaina 9.2.2016.
Julkaisin sen eilen omilla fb-sivuillani sekä myös näillä nettisivuillani – se julkaistiin myös Tampereen Keskustan fb-sivuilla.
Eräs fb-kaveristani jakoi sen myös ”Ratikka Tampereelle” –fb-sivuille ja siitäkös elämä nousi.
Hyvä että jakoi ja hyvä, että älämölö nousi, sillä nyt saatiin kunnon aihe täysin tarpeettomasta Tampereen ratikasta.
******************
Syyllistyn nyt hieman epäasialliseen juttuun, kun muistelen jonkun parkettien partaveitsen kertoneen, että hän kysyy aina tanssiin hakemaltaan naiselta, että mennäänkö heti huoneeseeni ja tehdään temput.
Parkettien partaveitsi jatkoi, että kyllä tulee korvilla, mutta on hän saanut naidakin!
Ratikkajutustani saamani palautteen pohjalta totean, että paljon on tullut ratikkauskovaisilta moitteita, mutta vielä enemmän olen saanut tunnustusta kirjoituksestani!
*****************
Uskon, että mielipidekirjoitukseni tuloksena monet ratikkaan kriittisesti suhtautuvat uskaltavat nyt tulla mielipiteineen julkisuuteen ja saamme torpattua täysin turhan hankkeen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ratikkarahoilla ilmainen joukkoliikenne, Tampereen ratikka, |
Ratikkarahoilla ilmainen joukkoliikenne Tampereelle!Keskiviikko 10.2.2016 - -Esko Erkkilä- Aamulehti julkaisi eilen ”Lukijalta” –palstallaan mielipidekirjoitukseni, jossa esitän, että ratikkaan suunnitelluilla rahoilla järjestettäisiin ilmainen joukkoliikenne Tampereelle.
Mielipidekirjoitukseni kuului näin:
********************
Ratikkarahoilla mahdollistettaisiin ilmainen joukkoliikenneTampereen joukkoliikenteen tulostavoite vuodelle 2015 oli tappiollinen noin 12 miljoonaa euroa.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen ratikka, Ratikkarahoilla ilmainen joukkoliikenne Tampereelle, Ratikkarahoilla ilmainen joukkoliikenne, |
Kaksi helmeä!Tiistai 9.2.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereella 6.-7.2.2016 järjestetyt Keskustan politiikka- ja toimintapäivät onnistuivat yli odotusten.
Osallistuin päivien suunnitteluun ja toteuttamiseen, joten tunnen kaikki ne karikot joihin valmistauduimme.
Huolellisella valmistautumisella selvitimme kaikki karikot ja nyt olemme tyytyväisiä.
Haluan tässä jutussa ottaa esille kaksi helmeä, joita molempia tapahtumia sain olla lähietäisyydellä todistamassa.
***************
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön jäsen, taksiautoilija Timo Saarimaa on ”piireissä” tunnettu terävistä mielipiteistään sekä hoksottimistaan ja hän ei pettänyt meitä tälläkään kerralla.
Ministeritentin aikana Saarimaa keksi selityksen sanalle sote ja se on;
Suomalaisten Oikeus Terveelliseen Elämään!
Voiko sitä tuon selvemmin sanoa!
**********************
Toisen huippuhetken politiikka- ja toimintapäiville kokoontunut yleisö ja minä saimme kokea, kun pääministeri Juha Sipilä sanoi esityksessään näin:
”Jotkut kritisoivat, että Suomea ei voi johtaa kuin yritystä. Vastaan, että kriitikot eivät ole johtaneet yritystä!”
Yritysmaailmasta politiikan taustatoimijaksi siirtyneenä koen Sipilän lausuman myös itseäni koskevaksi ja suureksi luottamuksen osoitukseksi meille, joilla on vahva yritystausta, kun olemme ryhtyneet politiikan taustatoimijoiksi.
Yritystausta on oivallinen pohja toimia myös politiikassa. Politiikassa pätevät samat lainalaisuudet ja tosiasiat kuin yritysmaailmassa.
Yritysmaailmassa tarvitaan yhteistyökykyä joka suuntaan ja sitä herra paratkoon monilta politiikassa toimivilta puuttuu. Minä, minä, minä –politiikka ei pitkään pötkyttele!
Talousasioiden hallitseminen on keskeistä yritysmaailmassa, mutta sitä samaa se on myös politiikassa – vain taloudellisesti terve yritys voi menestyä ja myös poliittisen puolueen, piirijärjestön ja kunnallisjärjestön taloudellisen tilanteen pitää olla kunnossa, jotta toiminnalla olisi tulevaisuutta.
Kiitokset Juha Sipilälle, joka selkeästi uskaltaa liputtaa myös politiikassa yritysmaailmasta tuttujen tosiasioiden puolesta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SOTE, Suomaisten Oikeus Terveelliseen Elämään, yritysmaailman opit sopivat politiikkaan, Juha Sipilä: He eivät ole johtaneet yritystä, Juha Sipilä, |
Leipäviljan varmuusvarastoinnin määrät pitää arvioida uudelleenMaanantai 8.2.2016 - -Esko Erkkilä- Tein eilen Tampereella järjestetyillä Keskustan politiikka- ja toimintapäivillä ministeritentissä kysymyksen, jossa totesin seuraavaa:
”Suomesta laivataan parhaillaan Huoltovarmuuskeskuksen varastoista varmuusvarastoissa olevaa leipäviljaa satoja miljoonia kiloja, josta toimenpiteestä edellinen hallitus päätti.Tiedostaako hallitus muuttuneen tilanteen ja onko suunnitelmissa palata leipäviljan varmuusvarastoinnissa entiselle tasolle?”
*************
Taustatiedoksi se, että ennen leipäviljaa oli varmuusvarastoissa vuoden tarve, mutta joulukuussa 2013 Kataisen-Urpilaisen –hallitus teki päätöksen, että varmuusvarastoviljan varastointimäärät alennetaan vastaamaan puolen vuoden tarvetta. Silloisen hallituksen päätös tuli voimaan heti ja sen mukaan uusiin varmuusvarastointimääriin pitää päästä vuoden 2016 loppuun mennessä.
Satokaudella 2012-2013 vehnää käytettiin elintarvikkeeksi 257 miljoonaa kiloa ja ruista 94 miljoonaa kiloa eli leipäviljan käyttömäärä oli 351 miljoonaa kiloa.
Varmuusvarastoidut leipäviljamäärät eivät ole julkista tietoa, mutta kun leipäviljojen vuosikäyttö on tasoa 350 miljoonaa kiloa, asettuvat vientilaivaukset suuruusluokkaan 175 miljoonaa kiloa.
**************
Pääministeri Juha Sipilä vastasi kysymykseeni ja totesi kysymystäni mukaellen, että tilanne on muuttunut.
Sipilä totesi, että hallitus käy parhaillaan huoltovarmuuteemme liittyviä kysymyksiä läpi ja siinä yhteydessä tarkastellaan uudelleen mm. leipäviljan varmuusvarastointiin liittyvät kysymykset.
Pääministeri Sipilän kysymykseeni antama vastaus osoittaa, että hallituksemme ”elää ajassa”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: leipäviljan varmuusvarastointi. varmuusvarastointi. Huoltovarmuus, Huoltovarmuuskeskus, Keskusta, Keskustan politiikka- ja toimintapäivät 2016, |
Keskusta-johtoinen hallitus panostaa tiestön ja rataverkoston korjausvelkaanSunnuntai 7.2.2016 - -Esko Erkkilä- Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi perjantaina 5.2.2016, minne tiestön ja rataverkon korjausvelkaraha kohdennetaan. Nyt jaettava rahasumma on 600 miljoonaa euroa.
Tienpintoihin ja tierakenteisiin käytetään 325 miljoonaa euroa. Rataverkostoon käytetään 223 miljoonaa euroa.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Alatalo on tyytyväinen hallituksen päätöksestä.
”On erittäin merkittävää, että saamme nyt seututeitä kuntoon. Myös päätiet saavat rahaa. Päätöksellä on suuri vaikutus työllisyyden ja liikenneturvallisuuden kannalta.”
Myös kansanedustaja Arto Pirttilahti on tyytyväinen hallituksen päätökseen. Pirttilahti toteaa, että nyt julkistetulla listalla on useita sellaisia kohteita, joille hän yritti viime vaalikaudella saada rahoitusta.
Kansanedustaja Pertti Hakanen on tyytyväinen, että vaikuttamistyö tuottaa nyt tulosta.
Hakanen uskoo, että sillä oli merkitystä, kun kesällä saatiin ministeri Anne Berner tutustumaan Pirkanmaan tieasioihin.
Kiitokset Juha Sipilän hallitukselle, että teiden ja rataverkon korjausvelkaa pystytään nyt hieman lyhentämään.
Erityiskiitokset Keskustan Pirkanmaan kansanedustajille, kun moniin maakunnan kohteisiin nyt saatiin rahaa - olette paikkanne ansainneet!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus panostaa teiden ja rataverkon korjausvelkaan, Juha Sipilän hallitus, Liikenne- ja viestintävaliokunta, Liikene- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Alatalo, kansanedustaja Arto Pirttilahti, kansanedustaja Pertti Hakanen, |
Tampere on tänään ja huomenna Suomen keskustalaisin paikkakunta!Lauantai 6.2.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Politiikka- ja toimintapäivät alkavat tänään Tampereen Yliopistolla klo 9.00.
Politiikka- ja toimintapäivät ovat Keskustalla puoluekokouksen jälkeen toiseksi suurin tapahtuma ja se merkitseekin, että puoluejohdon, kaikkien ministereiden sekä lähes kaikkien kansanedustajien lisäksi kaupunkiimme saapuu n. 500 keskustalaista ympäri maata.
Tapahtuma jakaantuu aloitustilaisuuden jälkeen eri teemojen tiimoilta tapahtuviin seminaareihin.
Keskusta on yhteistyökykyinen ja yhteistyöhaluinen myös muiden puolueiden kanssa ja saammekin kuulla mm. kokoomuksen ministeri Sanni Gran-Laasosta sekä vihreiden Pekka Haavistoa. Muistan, kun edellisillä politiikka- ja toimintapäivillä Jyväskylässä vieraanamme oli SDP:n Mikael Jungner.
Mainitsinkin jo, että kaikki Keskustan ministerit ovat Juha Sipilän johdolla paikalla.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö on osavastuussa huomenna Koskikeskuksen lavalla järjestettävän kolmituntisen tilaisuuden junailemisesta.
Koskikeskuksen tilaisuuden ohjelma alla:
**********************
Ryhdyin kunnallispolitiikkaan vuonna 2008 järjestetyissä kunnallisvaaleissa ja olen sen jälkeen osallistunut Lahden, Rovaniemen ja Turun puoluekokouksiin sekä kaikille politiikka- ja toimintapäiville.
On luonnollista, että kaikki tapahtumat ovat kohdaltani tapahtuneet omarahoituksellisesti ja niin tulee tapahtumaan myös tänään sekä huomenna.
Vielä tänään ehtii tulemaan mukaan vaikka ilmoittautumisaika onkin jo umpeutunut.
Koskikeskuksen tilaisuus on ilmainen ja toivottelenkin kaikki sinne tervetulleiksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Koskikeskus, Keskustan politiikka- ja toimintapäivät, Juha Sipilä, Juha Rehula, Olli Rehn, Kimmo Tiilikainen, Anne Berner, Anu Vehviläinen, Timo Laaninen, Annika Saarikko, |
Nykyiset kunnan/kaupunginvaltuutetut saavat vuoden lisäaikaa?Perjantai 5.2.2016 - -Esko Erkkilä- Politiikassa on viime päivinä tapahtunut paljon muutoksia ja nyt en tarkoita yksinomaan Paavo Väyrysen suunnitelmia uuden puolueen perustamiseksi.
Vaalijärjestelmämme ja vaalien aikataulutus tulevat kokemaan maakuntahallintoon siirtymisen vuoksi muutoksia.
Kunnallisvaalien nimi muuttuu kuntavaaleiksi – se on yksi muutos.
Vuonna 2012 kunnallisvaalit järjestettiin lokakuun neljäs sunnuntai, mutta vuodelle 2016 suunnitellut kuntavaalit siirrettiin vuoden 2017 huhtikuulle ja silloin huhtikuun kolmannelle sunnuntaille. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, niin pääsiäisen vuoksi vuonna 2017 kuntavaalit piti järjestää 9.4.2017.
Piti ja piti, sillä maakuntahallintoon siirtyminen on siirtämässä myös jo kerran siirrettyjä kuntavaaleja vielä puolisen vuotta eteenpäin.
Puoluesihteerit ovat Keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen johtamassa työryhmässä päättäneet esittää, että vuonna 2017 toteutettavat kuntavaalit järjestettäisiin lokakuussa 2017! Kahden pienpuolueen eli RKP:n ja vihreiden puoluesihteerit ovat kai toista mieltä, mutta eiköhän muiden puolueiden puoluesihteereiden yksimielisyys johda seuraavien kuntavaalien järjestämiseen lokakuussa 2017.
Vuoden 2017 kuntavaalien yhteydessä on tarkoitus järjestää Suomen ensimmäiset maakuntavaalit. On tulossa siis todella poikkeuksellinen ja mielenkiintoinen vaalisyksy vuonna 2017!
Puoluesihteerien esitys merkitsee toteutuessaan, että nykyiset kunnanvaltuutetut ja kaupunginvaltuutetut tulevat istumaan viisi vuotta tavanomaisen neljän vuoden sijaan.
Samoin käsittääkseni tulee tapahtumaan lautakuntien, johtokuntien sekä erilaisten kunnallisten neuvostojen kohdalla.
Jos muutokset toteutuvat tässä kuvittelemallani tavalla, niin asia koskee myös minua kahdellakin tavalla.
Tampereen Infra Liikelaitoksen nykyinen johtokunta istuu 31.12.2017 saakka ja Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvosto samoin. Jos näin käy ja pysyn tolpillani, niin minulle tulee Infran johtokunnassa täyteen yhdeksän vuotta ja Viljakkala-neuvostossa viisi vuotta – eipä olisi uskonut, kun vuoden 2008 kunnallisvaalit oli pidetty!
Kunnallisten osakeyhtiöiden hallituspaikat jaeteen uusiksi aina vuosittain pidettävässä yhtiökokouksessa, joten niissä luottamushenkilöpaikat eivät noudata edellä kuvattua rytmiä.
Elämme mielenkiintoisia aikoja ja mikään ei toki vielä ole varmaa, mutta tältä se näyttää tänään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, kuntavaalit, kuntavaalit 2017, maakuntavaalit 2017, maakuntavaalit, |
Värikkäät ovetTorstai 4.2.2016 - -Esko Erkkilä-
Rua de Santa Maria on kävelykatu Madeiralla Funchalin vanhassa kaupungissa lähellä kauppahallia.
Kadun varrella on pikku ravintoloita ja mekin ihastuimme niistä yhteen niin paljon, että kävimme siellä nauttimassa kaloista, liharuuista sekä simpukoista peräti kahtena iltana.
Katu on omalaatuinen sen vuoksi, että sen varrella oleviin puuoviin on maalattu hienoja taideteoksia.
Tässä kuvakimara taidokkaasti maalatuista ovista:
******************
Meidän ”kantapaikkamme” oli sisätiloissa, mutta tässä malliksi ruokailijoita odottavan ravintolan pöytärivistöä Rua de Santa Marialla!
Suosittelen Madeiralla käynnillä erääksi kohteeksi Rua de Santa Maria –katua ja sen mainioita ruokapaikkoja!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rua de Santa Maria, maalaukset Rua de Santa Marialla, Madeira, Madeira2016, Funchal, |
Kyllä tekee pahaa, kun kasvinsuojelutöitä jotkut tietämättömät sanovat myrkyttämiseksi!Keskiviikko 3.2.2016 - -Esko Erkkilä- Lainaan tähän alle kuvan vuokramiehemme facebook-sivuilta, jossa vuokramiehemme kuvan kera kertoo viime Tapaninpäivänä eli 26.12.2015 suorittamastaan kasvinsuojeluruiskutuksesta.
Teki suorastaan pahaa, kun eräs henkilö kutsui vuokramiehemme kasvinsuojelutyötä myrkyttämiseksi – ei ole kaikki palikat kunnossa tuollaista kieltä käyttävällä! Vuokramiehemme suojelee tässä viljelykasveja lumihomeelta!
Kasvinsuojelutoimenpiteiden sanominen myrkyttämiseksi ei ole tästä maailmasta!
Kuva ei ole omistamani maatilan mailta, mutta kyseessä on kuitenkin vuokramiehemme, joka on pitänyt hyvää huolta myös omistamistani viljelymaista.
Olen tehnyt kirjallisen sopimuksen lisäksi kyseisen vuokramiehen kanssa suullisen sopimuksen siitä, että vuokrasopimuksemme loppuu heti, jos vuokramies alkaa luomuilemaan tilamme mailla.
Hyväksyn luomun erääksi konstiksi, jolla viljelijä saa höynäytettyä kuluttajia luulemaan, että luomuilu on jotain, jonka tuotteista kannattaa maksaa lisähintaa, mutta en hyväksy luomuilua omilla maillani!
Arvostan edellisten sukupolvien työtä niin paljon, että en anna luomuilijoiden alkaa kasvattamaan paskaruohoja niillä pelloilla, jotka isäni ja esi-isäni ovat raivanneet!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luomu, luomuilu, lumihome, lumihomeen torjuntaruiskutus, kasvinsuojelu, |