Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

"Tappajan katse"

Sunnuntai 18.7.2021 - -Esko Erkkilä-

Vuonna 1915 syntynyt isäni taisteli ”täydet” Talvi- sekä Jatkosodassa ja osallistui vielä saksalaisia vastaan käytyihin sotatoimiin Lapinsodassa.

 

Jatkosodassa hänen aseenaan oli Degtarjev-pikakivääri eli ”Emma”.

 

Isäni oli siis pikakivääriampuja ja hänen apulaisenaan oli saman kylän mies Simo Niittunen – monet olivat ne ”taistelut”, joita sotakaverukset kävivät kahvikupin ääressä meidän pirtissä 1950-luvulla!  Väkeviä muistelusten yhteydessä ei nautittu, sillä Simo oli kuorma-autoilija ja siinä hommassa väkevillä ei ollut edes tuolloin tilaa!

 

 

 

IMG_2384.JPG

 

Näin Gertarjev-pikakiväärin viimeksi taannoisella Kyröläismatkallemme, kun tutustuimme Simo Häyhä-museoon Rautjärvellä.

 

 

Olen toki minäkin saanut ampua Emmalla, mutta oikeastaan vain näytösluontoisesti eräiden kertausharjoitusten yhteydessä.

 

 

Degtarjev-pikakivääri on neuvostoliittolaisvalmisteinen, mutta saimme niitä sotasaaliiksi runsaasti Talvi- sekä Jatkosotien aikana – kerrotaan, että saimme sotasaaliiksi 9.000 Degtarjev-pikakivääriä.

 

 

*******************

 

 

Viljakkalan sotaveteraanit tekivät joskus 1960- tai 1970-luvuilla tutustumisretken Säkylässä toimivaan Porin Prikaatiin ja siellä veteraanimme olivat päässeet tutustumaan mm. erilaisiin aseisiin.

 

 

Kerrotaan, että isäni silmiin oli syttynyt ”tappajan katse”, kun hän oli nähnyt sota-aikaisen työkalunsa eli Degtarjev-pikakiväärin!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Tappajan katse", Emma-pikakivääri, Degtarjev, Degtarjev-pikakivääri, Säkylä, Porin Prikaati, Viljakkala, Viljakkalan sotaveteraanit, Simo Häyhä-museo, Rautjärvi, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, Kyröläismatka 2021,

Katkelma setäni Väinö Erkkilän sotamuisteluksesta

Tiistai 28.4.2020 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Sotaveteraanit ry julkaisi maaliskuussa 2006 kirjan ”Viljakkalan sotaveteraanien kertomuksia sodasta”.

 

 

IMG_7773.JPG

 

 

Minulla on tuo kirja ja eilen kansallisena veteraanipäivänä taas kerran silmäilin sen antia.

 

 

IMG_7780.JPG

 

 

Vuonna 1922 syntynyt setäni Väinö Erkkilä on ollut eräs tuon kirjan muistelijoista.

 

Setäni palveli automiehenä ja hän kertoo tuossa kirjassa järkyttävimmästä sotakokemuksestaan näin:

 

 

********************

 

”Järkyttävin tapaus koko reissussa oli varmaan se, kun kenraalin rouva jäi partisaanin käsiin, siinä meni kolme naista, auto ja autonkuljettaja, se sattui Kuusamon suunnalla.

 

Kenraali Palojärven rouva oli sotilaskotijohtajana ja tuli tapaamaan miestään rintamalle. Partisaanit olivat rintaman takana, ne olivat päässeet rintaman taakse, arvioivat, että niitä venäläisiä oli 100.

 

Panssariauton piti ajaa edellä, mutta rouvat olivat pyytäneet, että he eivät ajaisi takana, vaan mieluummin edellä, kun oli niin kova tomu.

 

Eivät ajaneet montaa kilometriä, kun oli miinoitettu tie ja venäläiset ampuivat. Tilanne tuli yllättäen.

 

Minulla oli tilaisuus saattaa vainaja, kenraalin rouva, Hyrynsalmen asemalle. Laitettiin arkkuun Juntusrannassa, minulla oli sellainen mieli, että se vaunu pitäisi merkata, johon hänet laitettiin, kaadoimme kuuset omin lupinemme metsästä.

 

Minun kaverinani oli Oulun mies ja Hyrynsalmen asemalla oli sotilaskoti ja poikkesimme sinne ja pyysimme sotilaskotityttöjä yhteen ja sanoimme, että meillä on surusanoma, teidän johtajanne on tuolla vaunussa vainajana. Tytöt alkoivat itkeä ääneen, oli ollut pidetty johtaja.”

 

***************

 

Tähän tapaukseen liittyvä laaja asiantuntija-artikkeli löytyy, kun googlaa: ”Kenraali Palojärven rouva” – kannattaa lukea!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Sotaveteraanit ry, Viljakkalan sotaveteraanit, Sotaveteraanit, Viljakkala, Viljakkalan sotaveteraanien kertomuksia sodasta, kenraali Väinö Palojärvi, Greta Palojärvi, Juntusranta, Hyrynsalmi,

Tervetuloa Kyröläismatkalle Itä-Baltiaan ja Valko-Venäjälle!

Maanantai 17.2.2020 - -Esko Erkkilä-

Nyt on aika tehdä päätökset ensi kesän matkoista ja omalta osaltani ne olen jo tehnytkin.

 

Aloitamme kesämatkamme Rouvan kanssa, kun matkaamme Italian ”saappaankorkoon” eli Apuliaan ja Basilicaan huhtikuun alussa runsaan viikon matkalle.

 

Seuraavaksi osallistumme Tyrin Kukkamarkkinoille toukokuun puolivälissä – viime vuonna Tyrin reissu jäi väliin ja jotenkin tuntui koko kesän ajan, että jotain jäi puuttumaan.

 

Kesän kohokohtani on heinäkuun alussa toteutettava Kyröläismatka, jonka johtajana toimii hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki.

 

 

Kyseessä on jo 17. Kyröläismatka ja olen osallistunut niille kaikille.

 

Aloitimme Kyröläismatkat hämeenkyröläisten ja viljakkalalaisten sotaveteraanien ja heidän läheistensä matkoina Talvi- ja Jatkosodan taistelupaikoille Venäjällä, mutta olemme sittemmin reissanneet laajalti Venäjän lisäksi Baltian maissa sekä Puolassa.

 

Nyt tarkoituksemme on käydä Valko-Venäjälle ja siellä Minskissä.

 

 

Kaikki Kyröläismatkat ovat avoinna kaikille ja sen vuoksi kerron tulevasta matkastamme myös tällä saitilla – ilmoittautukaa mukaan!

 

Matkan ohjelma ja hinnat ilmenevät seuraavasta:

 

 
*************************

 

 

 

KYRÖLÄISMATKA ITÄ-BALTIAAN JA

VALKO-VENÄJÄLLE MINSKIIN 6.-10.7.2020 ma-pe (5 pv)       

 

Matkanjohtajana on kenrl Pentti Lehtimäki ja vastuullisena matkanjärjestäjänä

Vihdin Liikenne Oy VL-Matkat, rekisteritunnus 4074/00/Mj Mv.

 

6.7.2020          MAANANTAI

04:00                Lähtö Kyröskosken Shelliltä, ajo Hämeenkyrön kk:n ja Tampereen kautta Helsinkiin.

07:45                Kokoontuminen Helsingin Länsiterminaali 2. etuaulassa, jossa VL-Matkojen edustaja jakaa laivakortit ja antaa matkaohjeet. Hänet tunnistaa VL-Matkat kyltistä. Matkatavarat voidaan sijoittaa Vihdin Liikenne Oy:n sinivalkoiseen bussiin, joka on Länsiterminaali 2:n edessä olevalla pysköintialueella.

08:15                Aamiainen laivan buffet-ravintolassa 8. kerroksessa 1.kattaus.

09:00                Lähtö Eckerö Linen M/S Finlandialla Tallinnaan.

11:15                Saapuminen Tallinnaan ja ajo bussilla tietä nro 2 Paideen ja edelleen Viljandin kautta Latvian Valkaan.

Matkalla käsitellään suomalaisten vapaussotilaiden muodostaman

Pohjanpoikien Rykmentin taisteluja Valkan alueen. Ostosaikaa Valkassa (SuperAlko).

Matka jatkuu Viron puoleista rajaa Latvian rajalle Apeen, josta ajo Aluksnen kaupunkiin, jonka suomalaiset valtasivat Viron vapaussodassa. Käynti Bejan kylässä, jossa suomalaiset kärsivät raskaan tappion. Kukkien lasku suomalaisten haudalle.

Ajo Balvin kaupungin kautta Reszekneen. Kaupunki on nykyisin liikenteellisesti merkittävä, sillä se on Pietari-Varsova ja Moskova-Riika -rautateiden risteyskohdassa. Rezekne on hyvin vanha.

Noin tuhat vuotta sitten se oli itämerensuomalaisten  asuma-alueen itärajalla.   

Majoittuminen Kolonna Hotel Rezekneen.

Osoite: Brīvības iela 2, Rēzekne, LV-4600, Latvia. Puh.: +371 64 607 820.

20:00                Illallinen hotellissa.

 

7.7.2020          TIISTAI              

07:00                Aamiainen hotellissa.

08:00                Lähtö hotellista ja ajo Daugavpilsiin (suom. Väinänlinna), joka on Latvian toiseksi suurin kaupunki.

Se sijaitsee lähellä Valko-Venäjän ja Liettuan rajaa.

Ajo Liettuaan Ignalinan lakkautetrun ydinvoimalaitoksen kautta. Se oli ainoa Neuvostoliiton aikana Baltiaan rakennettu ydinvoimala vuonna 1983 ja toimi itsenäisessä Liettuassa vuoteen 2009.  

14:00                Ajo Utenan kautta Vilnaan. Kiertoajelu Vilnassa.  

18:00                Majoittuminen Panorama Hotelliin.

Osoite: Sodu str. 14, Vilnius 02100, Liettua. Puh.: +370 5 233 8822.

19:00                Illallinen hotellissa. Omatoimista vapaata aikaa.

                         

8.7.2020          KESKIVIIKKO

07.00                Aamiainen hotellissa.

08:00                Lähtö Minskiin Valko-Venäjälle. Mukana liettualainen suomenkielinen opas.           

                          Saapuminen rajalle. Rajanylitys Valko–Venäjälle. Ajo Minskiin, johon tutustutaan oppaan johdolla bussilla ja kävellen. Tarkempi ohjelma annetaan myöhemmin.

14:30                Lounas Minskissä, ravintola Zaslonausissa. Lounaan jälkeen tutustuminen Minskiin jatkuu. Ostosaikaa.

17:00                Paluulähtö Minskistä. Ajo Liettuan raja-asemalle. Rajanylitys ja paluu hotelliin Vilnassa.

9.7.2020          TORSTAI

07:00                Aamiainen hotellissa.

08:00                Lähtö hotellista ja ajo Ukmergen kautta Utenaan. Tutustuminen kaupunkiin.

Matka jatkuu Kupiskisin kautta Skapiskisiin, jossa lasketaan kukkalaite Suomen Kaartin haudalle. Vuonna 1863-4 tautiepidemia surmasi 650 tuhannesta kaartilaista, joista joukkohaudassa lepää 220.   

                          Ajo Birzaihin, josta lyhyen kiertoajelun jälkeen lähdetään Latvian rajalle ja edelleen Bauskasiin.

                          Ajo Riika ohittaen suomensukuisten liiviläisten muinaiselle asuntoalueelle Siguldaan. Nykyinen Sigulda on Latvian merkittävin urheilu- ja retkeilykeskus. Alue on kaunista luonnonsuojelualuetta.

 

 

19:30                Majoittuminen Siguldassa Spa-hotelli Ezeriin***.

Osoite: Ezeri, Sigulda, Siguldas pagasts, LV-2150, Latvia. Puh.: +371 67 973 009.

20:00                Illallinen hotellissa.

 

10.7.2020        PERJANTAI     

07:00 alk.         Aamiainen hotellissa.

08:00                Huoneiden luovutus. Lähtö hotellista ja käynti Turaidan linnassa, Gutmannin luolassa ja

Turaidan Ruusun haudalla, jotka ovat merkittäviä kohteita suomensukuisten liiviläisten historiassa.

 09:00               Ajo Via Baltica tielle ja kohti Tallinnaa. Pysähtyminen Saulgrastissa Liettuassa, jossa jatkosodan aikana tuhoutui Saksasta siirtolennolla ollut suomalainen pommikone. Onnettomuudessa sai surmansa

4 suomalaista sotilasta. Kukkien lasku muutama vuosi sitten paljastetulle muistomerkille.

                          Ajo Latvian ja Viron rajalle Iklaan.

11:30                Lounas Iklassa. Käynti raja-alueella olevassa Super-Alkossa,

jossa hintataso on alhaisin Pohjois-Euroopassa.

13:30                Ajo rantatietä Häädemeesten pitäjään,

jossa 1800-luvulla rakennettiin lähes 200 valtamerikelpoista laivaa. 

15:00                Ajo Pärnun kautta Tallinnaan. Lyhyt kiertoajelu.

17:15                Saapuminen Tallinnan satamaan. Ostosaikaa satamassa.

17:45                Bussin laivaus. Matkatavarat ja ostokset voidaan jättää bussiin laivamatkan ajaksi lukuun ottamatta mahdollisia alkoholiostoksia. Huomioithan tullin määräykset*.

19:00                Buffet-illallinen lisämaksusta 25 € /hlö.

19:30                Lähtö Tallinnasta Tallink Siljan M/S Megastarilla Helsinkiin.

21:30                Saapuminen Helsingin Länsisatamaan.                                                           

22:00                Ajo Tampereen kautta Kyröskoskelle, jonne saavutaan noin 00:30.

 

Matkan hinta 660 € /hlö 2-hengen huoneessa mikäli osallistujia on vähintään 30.

1-hengen huoneen lisämaksu on 98 € /hlö.

 

 

Hintaan  sisältyy:

                          - edestakainen laivamatka kansipaikoin välillä Helsinki-Tallinna ja aamiainen laivalla menossa

                          - 4 yötä ohjelmassa mainituissa hotelleissa aamiaisilla

                          - ohjelmassa mainitut muut ruokailut (3 illallista, 2 lounasta)

                          - matkanjohtajan palvelut ja opaspalvelut

                          - kuljetukset Vihdin Liikenne Oy:n turistibussilla

                            Valko-Venäjän viisumi ja rekisteröinnit

                          - sisäänpääsymaksut käyntikohteisiin

 

Hintaan ei sisälly:

                          - alkoholijuomia aterioilla

                          - laskutuslisää 5 €/lasku

                          - matkavakuutusta

                          - buffet-illallinen paluumatkalla laivassa

 

Suosittelemme sellaisen matkavakuutuksen hankkimista, joka sisältää peruutusturvan sairauden sattuessa.

*Tullin määräysten mukaisesti EU:sta tuotujen alkoholijuomien verovapauden edellytyksenä on niiden kuljettaminen henkilökohtaisesti maihin käsimatkatavarana.

HUOM: MATKALLE MUKAAN VOIMASSAOLEVA PASSI TAI VIRALLINEN POLIISIN MATKUSTUSTA VARTEN MYÖNTÄMÄ HENKILÖKORTTI!

MUUTOKSET AIKATAULUISSA OVAT MAHDOLLISIA. VIHDIN LIIKENNE OY PIDÄTTÄÄ OIKEUDET VASTAAVIIN MUUTOKSIIN.

 

Ystävällisin terveisin,

Pentti Lehtimäki, Vihdin Liikenne Oy/ VL-Matkat

 

Albertinkatu 22 – 24 A 2, 00120 Helsinki,

puh. 09 – 444 77 4, e-mail: myynti@vihdinliikenne.fi

Matkajärjestelyitä hoitaa: elise.varik@vihdinliikenne.fi

 
*****************

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka 2020, Hämeenkyrön sotaveteraanit, Viljakkalan sotaveteraanit,

"Älkää minusta sellaista herraa tehkö"

Tiistai 17.12.2019 - -Esko Erkkilä-

Jatkan tänäänkin sotajuttujen kertomista isästäni ja nyt lähteenäni on…

 

 

 

IMG_6235.JPG

 

 

…vuonna 2006 ilmestynyt Viljakkalan Sotaveteraanit ry:n julkaisema ”Viljakkalan sotaveteraanien KERTOMUKSIA SODASTA”.

 

 

Kirjassa 27.5.1923 syntynyt Paavo Mäntyniemi muistelee isääni näin:

 

 

 

IMG_6236.JPG

 

 

”Monta hyvää kertojaa oli jo ehtinyt kuolla, mutta tulkoon tässä yhteydessä mainituksi Oiva Erkkilä.

 

Hän kertoi, että hän oli molemmat sodat pikakivääriampujana. Hän sanoi, että on ampunut niin paljon vihollisia, ettei sitä määrää pysty kukaan lukemaan.

 

Hän haavoittui vuonna 1941 elokuussa ja Aamulehdessä oli etusivulla kuva ja haastattelu hänestä. Harmi, etten löytänyt sitä lehteä myöhemmin.

 

Joku korkea-arvoinen upseeri toi Erkkilälle kunniamerkin sairaalaan.  Hän kertoi minulle ajasta, jolloin oltiin Talvisodassa ja linja meni Viipurin kaupungissa.

 

Erkkilä määrättiin työntämään pikakivääri erään talon puuluukusta ulos.  Hän laittoi pikakiväärin vinoon luukusta ulos ja ampui koko päivän vihollisia.

 

Venäläiset tulivat manttelin napit auki ja lakki poikittain päässä. He hurrasivat ja hän ampui taas sarjan ja pienen päästä tuli uusi porukka. Kun iltahämärä saapui, oli talon rästäisiin asti ruumiita.

 

Todennäköisesti tämä oli sitä porukkaa, jonka vihollinen tahtoi saada muonavahvuuksista pois, muttei itse tahtonut tuhlata luoteja. Venäläiset olivat vahvassa humalassa.

 

Joukkueenjohtaja sanoi ehdottavansa Oivalle korpaalin sotilasarvoa. Oiva kertoi vastanneensa,…

 

…älkää minusta sellaista herraa tehkö, vaan antakaa korpraalin arvo apumiehelleni Simo Niittuselle. Niittunen kantoi minulle ruokaa, korviketta ja tupakkaa ja ehti vielä täyttämään pikakiväärin lippaat.

 

Joka tapauksessa molemmat ylennettiin korpraaleiksi. Oiva sanoi, että hänellä oli hyvä työkalu, venäläinen sotasaalispikakivääri. Tämä ase oli hänellä molemmat sodat ja hän tuhosi sen avulla hirvittävän paljon vihollisia.”

 

 

 

 

Mainittakoon, että isäni sai vielä vanhoilla päivilläänkin alikersantin jämät!

 

 

 

Aikamoisia velikultia!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvisota, Jatkosota, Viljakkala, Viljakkalan Sotaveteraanit ry, Viljakkalan sotaveteraanien kertomuksia sodasta, Viipuri, Viipurin taistelut Talvisodassa,

Tappajan katse

Maanantai 16.12.2019 - -Esko Erkkilä-

Vuonna 1915 syntynyt isäni Oiva Erkkilä palveli ”täydet” Talvi- sekä Jatkosodassa ja oli Hersalon joukoissa vielä ajamassa saksalaisia pois maasta Lapin sodassa.

 

Isäni oli molemmissa sodissa pikakivääriampujana ja hänen aseenaan oli neuvostoliittolainen Degtjarjov DP-27, jonka suomalaiset ristivät Emmaksi. Emmaksi sen vuoksi, että sota-ajan eräs suosikki-iskelmä oli ”Emma” ja kun Degtjarjov ´n lipas oli pyöreä kiekko, joka pyöri aseen päällä muistuttaen gramofonilevyä.

 

Pikakivääriampujalla oli taisteluparinaan lataaja ja isälläni lataajana toimi viljakkalalainen Simo Niittunen – Simo ansaitsi sotien jälkeen leipänsä sorayrittäjänä ja olihan aivan varmaa, että Simo Niittunen hoiti meidän kaikki sorantarpeemme eri rakennushankkeissa!

 

Monet olivat ne kerrat, kun isäni ja Simo muistelivat sotatietään meidän pirtissä – taisipa Simolta ”unohtua” muistelusten takia jonkun sorakuormankin noutaminen!

 

 

*****************

 

 

Mutta tuohon juttuni otsikkoon!

 

 

Viljakkalan Sotaveteraanit järjestivät joskus 1960-luvulla matkan Porin Prikaatin Säkylän varuskuntaan.

 

Vuonna 1923 syntynyt viljakkalalainen sotaveteraani Paavo Mäntyniemi on kertonut minulle monesti, että kun eräs luutnantti esitteli veteraaneille aseita, niin isäni silmiin syttyi tappajan katse, kun hän näki Degtjarjov`n eli Emman!

 

 

Olen minäkin joskus kertausharjoituksissa päässyt ampumaan Emmalla, mutta minulle ei ole tuohon aseeseen ehtinyt muodostua samanlaista suhdetta kuin isälleni.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tappajan katse, Viljakkalan Sotaveteraanit, Porin Prikaati, Säkylä, Säkylän varuskunta, Emma-pikakivääri, pikakiväärin taistelijapari, pikakiväärin ampuja, pikakiväärin lataaja, Degtjarjov DP-27, Degtarjeff,

Viljakkalan miehet lähtivät Talvisotaan 14.10.1939

Keskiviikko 20.1.2016 - -Esko Erkkilä-

 

 

talvisotaan14101939.jpg

 

 

Viljakkalan Seurojentalon pihamaalla on muistokivi joka kertoo siitä, kun Viljakkalan miehet lähtivät Talvisotaan silloiselta Viljakkalan Maamiesseurantalolta 14.10.1939.

 

 

Muistokivessä on seuraava teksti:

 

 

ISÄNMAAN KUTSUESSA LÄHTIVÄT

VILJAKKALAN MIEHET TÄLTÄ

PAIKALTA PUOLUSTAMAAN MAAN

VAPAUTTA TALVISOTAAN 14.10.939

 

VELVOITTAVAKSI MUISTOKSI

TULEVILLE SUKUPOLVILLE

 

SOTIIN 1939- JA 1941-1944

OSALLISTUNEET

VILJAKKALAN SOTAVETERAANIT

 

 

***************

 

 

Viljakkalan miehet kuuluivat Satakunta-Hämeen sotilasläänin 14.10.939 perustamaan Jalkaväkirykmentti 17:ään.

 

 

Viljakkalassa perustettiin JR17:n I Pataljoonan 2. Komppania.

 

 

JR17:n komentajana toimi silloinen eversti Kaarlo Heiskanen.

 

 

Kylmä-Kallena tunnettu Heiskanen oli Jääkäripataljoona 27:n kasvatteja ja hän toimi Puolustusvoimien komentajana 1953 – 1959.

 

 

Heiskanen otti 13.3.1940 vastaan Suomen lipun, kun se Talvisodan jälkeen laskettiin alas Viipurinlinnan tornista.

 

 

****************

 

Viljakkalan miesten tie Talvisotaan kulki yksikön perustamisen jälkeen Hämeenkyrön, Siuron ja Tampereen kautta Sippolan kunnan Enäjärvelle, jonne JR17 keskitettiin Päämajan reserviksi lähelle Kaipiaisten asemaa.

 

 

JR17 oli osa 6.divisioonaa, jonka Ylipäällikkö alisti Karjalan armeijalle 19.12.939.

 

 

Tilanteet kehittyivät siten, myös Viljakkalan miehet joutuivat osallistumaan 23.12.1939 tapahtuneeseen Hölmön tölväykseen.

 

 

Olen käsitellyt Hölmön tölväystä tällä palstalla 25.12.2015.

 

 

***************

 

 

Viljakkalan Seurojentalon vierellä sijaitseva muistokivi on niiden tapahtuminen paikalla, josta vuonna 1939 alkoi Viljakkalan miesten tie Suomen itsenäisyyttä puolustamaan.

 

 

Ehdotan, että Viljakkalassa otetaan tavaksi kokoontua lokakuun 14. päivänä muistelemaan tapahtumia 14.10.1939 ja kunnioittamaan niitä miehiä, jotka taistellen takasivat meille itsenäisen Suomen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan miehet lähtivät Talvisotaan 14.10.1939, Viljakkalan miehet lähtivät Talvisotaan 14.10.1939, Viljakkala, Viljakkalan Sotaveteraanit, JR17, JP27, Kaarlo Heiskanen, Suomen lipun laskeminen Viipurinlinnan tornista 13.3.1940,

"Kahdestoista kyröläismatka kiersi Äänisen ja Laatokan"

Keskiviikko 15.7.2015 - -Esko Erkkilä-

Hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki on omistamansa Vihdin Liikenteen ja VL-Matkojen puitteissa jo kahtenatoista kesänä järjestänyt Hämeenkyrön ja Viljakkalan sotaveteraaneille ja heidän läheisilleen matkan Venäjälle, Baltian maihin tai Puolaan.

 

 

Olen osallistunut kaikille kenraali Lehtimäen järjestämille kyröläismatkoille.

 

 

Kahdestoista matkamme kiersi 30.6. – 4.7.2015 Äänisen ja Laatokan.

 

 

Sain matkalaisilta tehtäväkseni laatia juttu matkasta ja tarjota sitä Hämeenkyrön Sanomille.

 

 

 

 

kyro1.jpg

 

 

Tein työtä käskettyä ja ilokseni huomasin eilen, että Hämeenkyrön Sanomat julkaisi juttuni.

 

 

Tässä juttuni:

 

 

*****************

 

 

Kahdestoista kyröläismatka kiersi Äänisen ja Laatokan

 

Hämeenkyrön ja Viljakkalan sotaveteraanit ja heidän läheisensä ovat toteuttaneet ns. kyröläismatkan jo kaksitoista kertaa.

 

Kyröläismatkat ovat usein suuntautuneet Venäjän puolelle jääneille taistelupaikoille, mutta myös Baltian maat sekä Puola ovat olleet matkakohteinamme.

 

Matkanjärjestäjänä ja oppaana jälleen kerran toimineen hämeenkyröläissyntyisen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen sotilaskokemus ja laajat tiedot kohdemaiden taloudesta, kulttuurista sekä historiasta ovat olleet perusta kaikille onnistuneille matkoille.

 

Kesä – heinäkuun vaihteessa toteutettu kahdestoista matkamme kiersi Äänisen ja Laatokan.

 

Sotatoimien kulku ja Hämeenkyrön sekä Viljakkalan miesten rooli sotatoimien myllerryksessä oli johtavana teemana kiertomatkan ohjelmassa, mutta alueen käytännön elämään tutustuminen oli myös keskeistä. Pikkukylät, sivukylien mutkikkaat tiet ja kylien paljon nähneet talot antoivat elämyksiä matkalaisille.

 

Hyvin hoidetut perennapenkit, valkosipulimaat ja hyvässä kasvussa olevat perunamaat olivat melkein pienen kateuden aihe, kun ajoimme karjalaiskylien läpi.

 

Petroskoi, Kontupohja ja Karhumäki olivat matkamme pohjoisimmat kohteet.

 

 

Aloitimme matkaohjelmamme lähellä Suomen rajaa sijaitsevalta Säkkijärven kenttähautausmaalta ja päätimme matkamme ohjelmaosuuden Ihantalan muistomerkille.

 

 

Ihantalan muistomerkillä yhteislauluna laulettu ”Kotimaani ompi Suomi” päätti antoisan kyröläismatkan.

 

 

******************

 

 

Liitin mukaan muutaman valokuvan ja Hämeenkyrön Sanomat julkaisi niistä nämä:

 

 

 sakkipentti1.jpg

Kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki selostaa Säkkijärven kenttähautausmaan muistomerkin äärellä niitä vaiheita, joiden kautta Venäjän puolella on nyt seitsemän suomalaisten sotilaiden kenttähautausmaata.

 

 

 

 

kyro3.jpg

 

 

Käkisalmen linna oli eräs tutustumiskohteemme.

 

 

 

 

kyro4.jpg
 
 
Kyröläismatkaajat laskivat Ihantalan muistomerkille kukkalaitteen, ryhmittyivät yhteiskuvaan sekä lauloivat ”Kotimaani ompi Suomi”.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrön sotaveteraanit, Viljakkalan sotaveteraanit, kyröläismatka, Vihdin Liikenne, VL-Matkat, venäjä2015,

Eilen klo 11.00 tuli kuluneeksi 74 vuotta Talvisodan päättymisestä

Perjantai 14.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Neuvostoliitto aloitti Talvisodan Suomea vastaan marraskuun 30. päivänä 1939.

 

Sota kesti 105 päivää ja se päättyi 13.3.1940.

Rauhansopimuksessa sovittiin, että sotatoimet lopetetaan mainittuna päivänä klo 11.00 Suomen aikaa.

 

 

 

***************

 

 

 

 

Osallistuin eilen Viljakkalan hautausmaan sankariristillä Viljakkalan Sotaveteraanien järjestämään muistotilaisuuteen ja seppeleenlaskuun klo 11.00.

 

 

talvisota1

 

 

 

talvisota2

 

 

Viljakkalan Sotaveteraanien puolesta seppeleen laskivat sankariristille Pentti Mäensivu (vasemmalla) ja Paavo Mäntyniemi.

 

Veteraaneista oli paikalla heidän lisäkseen Antti Hietaniemi, joka pankinjohtajana Viljakkalassa toimiessaan myötävaikutti työtehtävissäni tarvitsemani ensimmäisen auton hankintaan!

 

 

 

talvisota3

 

 

Seppeleenlaskun jälkeen lauloimme Isänmaan virren eli virren numero 577.

 

 

”Sun kätes, Herra, voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana”.

*********** 

 

talvisota4

 

 

Koin tilaisuudessa läsnäoloni tärkeäksi, sillä eräs sedistäni – Reino Erkkilä – lepää Viljakkalan sankarihautausmaalla.

 

 

Koin tilaisuuden tärkeäksi myös sen vuoksi, että isäni osallistui etulinjassa Talvisotaan, Jatkosotaan ja vielä myös Lapinsotaan.

 

Isäni haavoittui kahdesti ja hänellä oli niskassaan ja toisessa ranteessaan tunnusteltavissa kranaatinsirpaleita niin, että hän vei ne muassaan hautaan saakka.  Myös kaksi muuta setääni, jotka lepäävät Viljakkalan kirkkomaassa, osallistuivat sotiimme.

 

 

 

talvisota5

 

 

Pyysin muistotilaisuuden osanottajia seppeleenlaskun ja virrenveisuun jälkeen ryhmäkuvaan sankariristin juurelle.

 

 

************

 

 
Miellyttävä kokemus oli, kun Viljakkalan Sotaveteraanien puheenjohtaja Mikko Isotalo kutsui meidät tilaisuuden jälkeen kahvitilaisuuteen Irjan Kievariin.

 

Oli mukava osallistua keskusteluihin, jotka koskivat Viljakkalan entistä ja nykyelämää!

 

Vähän harmittaa, että ole ryhtynyt osallistumaan Viljakkalan perinnepiirin toimintaan – huomasin, että alan olla siinä iässä, jotta minulla olisi ehkä jotain annettavaa Viljakkalan perinnetietouden keräämisessä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvisota, Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen, Talvisodan alkaminen 30.9.1939, Talvisodan rauha 13.3.1940, Viljakkalan Sotaveteraanit, Viljakkalan kirkko, Viljakkalan hautausmaa, Viljakkalan sankarihautausmaa, Viljakkalan sankariristi, Irjan Kievari,