Yhdessä yössä vänrikistä pakanaksi!

Tiistai 11.1.2022 - -Esko Erkkilä-

Siitä on 54 vuotta, kun tammikuun 10. päivän ja tammikuun 11. päivän välisenä yönä muutuin vänrikistä pakanaksi!

 

Sain virallisen ylennyksen vänrikiksi tammikuun 10. päivänä vuonna 1968.  Joukko-osastoni oli Panssarintorjuntakomppania Säkylässä Porin Prikaatissa.

 

Opiskelu kuitenkin kutsui tai oli oikeastaan jo kutsunutkin, sillä menin kolmisen päivää myöhästyneenä opiskelemaan agrologiksi Mustialan Maatalousopistoon Tammelaan.

************

 

Muut kurssilaiset oli edellisyönä kastettu Nuoriksi Veljiksi, mutta minä onneton jäin siis pakanaksi.

 

Kaikki lukemattomat puheet alkoivat ruokalassa näin:

 

”Arvoisat Vanhat Veljet, Nuoret Veljet ja se yksi pakana!”

 

En toki menettänyt mielenrauhaani, mutta hartaasti toivoin, että pian saisin kasteen ja pääsisin pois pakanuudestani.

 

Vanhoilla Veljillä oli kuitenkin kiireitä ja viikon verran sain kuunnella noita ”…ja se yksi pakana” –puheita!

 

Pakanuudestakin selvisin ja keväällä 1970 oli aika valmistua agrologiksi!

 

 

-Esko Erkkilä-

"Tappajan katse"

Sunnuntai 18.7.2021 - -Esko Erkkilä-

Vuonna 1915 syntynyt isäni taisteli ”täydet” Talvi- sekä Jatkosodassa ja osallistui vielä saksalaisia vastaan käytyihin sotatoimiin Lapinsodassa.

 

Jatkosodassa hänen aseenaan oli Degtarjev-pikakivääri eli ”Emma”.

 

Isäni oli siis pikakivääriampuja ja hänen apulaisenaan oli saman kylän mies Simo Niittunen – monet olivat ne ”taistelut”, joita sotakaverukset kävivät kahvikupin ääressä meidän pirtissä 1950-luvulla!  Väkeviä muistelusten yhteydessä ei nautittu, sillä Simo oli kuorma-autoilija ja siinä hommassa väkevillä ei ollut edes tuolloin tilaa!

 

 

 

 

Näin Gertarjev-pikakiväärin viimeksi taannoisella Kyröläismatkallemme, kun tutustuimme Simo Häyhä-museoon Rautjärvellä.

 

 

Olen toki minäkin saanut ampua Emmalla, mutta oikeastaan vain näytösluontoisesti eräiden kertausharjoitusten yhteydessä.

 

 

Degtarjev-pikakivääri on neuvostoliittolaisvalmisteinen, mutta saimme niitä sotasaaliiksi runsaasti Talvi- sekä Jatkosotien aikana – kerrotaan, että saimme sotasaaliiksi 9.000 Degtarjev-pikakivääriä.

 

 

*******************

 

 

Viljakkalan sotaveteraanit tekivät joskus 1960- tai 1970-luvuilla tutustumisretken Säkylässä toimivaan Porin Prikaatiin ja siellä veteraanimme olivat päässeet tutustumaan mm. erilaisiin aseisiin.

 

 

Kerrotaan, että isäni silmiin oli syttynyt ”tappajan katse”, kun hän oli nähnyt sota-aikaisen työkalunsa eli Degtarjev-pikakiväärin!

 

-Esko Erkkilä-

Kantakortti kertoo mielenkiintoisia seikkoja mm. varusmiespalveluksen ajalta

Perjantai 29.1.2021 - -Esko Erkkilä-

Kantakortti on jokaisesta puolustusvoimissa palvelusta suorittaneesta laadittu asiakirja, joka sisältää tiedot hänen palveluksestaan puolustusvoimissa.

 

Nykyään kantakortin tai oikeastaan sen kopion saaminen on haasteellista, mutta toki mahdollista.

 

Olin aikoinaan aktiivinen ja sain helposti kopion omasta kantakortistani, mutta vain siltä ajalta, jolloin olin varusmiespalveluksessa ja reservissä Maavoimissa.  Jossain vaiheessa minut siirrettiin reservissä Ilmavoimiin ja siltä ajalta olisin joutunut maksamaan kantakorttitietojen etsimisestä tuntiveloituksen, mutta ainakaan toistaiseksi en ole siihen ryhtynyt.

 

Ihmettelen kyllä Puolustusvoimien menettelyä, että kantakorttitietojen etsimisestä voidaan uhata erillisveloituksella!

 

 

Mutta siitä kantakortistani:

 

 

Toki tiedän sotilaspassitietojeni perusteella, että kaikki arvosanani ovat varusmiesaikana olleet kiitettäviä, mutta mielenkiintoisia ovat ne esimiesteni luonnehdinnat, jotka ilmenevät kantakortissani.

 

 

 

Aliupseerikoulun aikana saamani luonnehdinnat ovat;

 

• tarmokas

• luonteva

• asiallinen

• tunnollinen

• vaativa

 

Reserviupseerikoulun opinnoista olen saanut luonnehdinnat;

 

• jämerä

• tunnollinen

• vaativa

• aloitekykyinen

 

Uutta minulle kantakortissani oli se, että olin aliupseerikoulussa Panssaritorjuntalinjan 1/25 eli priimus ja Reserviupseerikoulun kurssilla 125 kolmanneksi paras 59 oppilaan joukossa eli 3/59.

 

 

Näillä on työelämässäkin pärjätty!

Niin vielä se, että kansakoulupohjalla tässä on pärjätty, sillä eipä ole aikoinaan oppikoulua tullut käytyä ja sotilasarvoni on yliluutnantti.

Siitäkin olen tyytyväinen, että esikoisemme on sotilarvoltaan kapteeni eli joudun ilmoittautumaan pojalleni: "Herra kapteeni, yliluutnantti Erkkilä ilmoittautuu"!

 

 

-Esko Erkkilä-

Tappajan katse

Maanantai 16.12.2019 - -Esko Erkkilä-

Vuonna 1915 syntynyt isäni Oiva Erkkilä palveli ”täydet” Talvi- sekä Jatkosodassa ja oli Hersalon joukoissa vielä ajamassa saksalaisia pois maasta Lapin sodassa.

 

Isäni oli molemmissa sodissa pikakivääriampujana ja hänen aseenaan oli neuvostoliittolainen Degtjarjov DP-27, jonka suomalaiset ristivät Emmaksi. Emmaksi sen vuoksi, että sota-ajan eräs suosikki-iskelmä oli ”Emma” ja kun Degtjarjov ´n lipas oli pyöreä kiekko, joka pyöri aseen päällä muistuttaen gramofonilevyä.

 

Pikakivääriampujalla oli taisteluparinaan lataaja ja isälläni lataajana toimi viljakkalalainen Simo Niittunen – Simo ansaitsi sotien jälkeen leipänsä sorayrittäjänä ja olihan aivan varmaa, että Simo Niittunen hoiti meidän kaikki sorantarpeemme eri rakennushankkeissa!

 

Monet olivat ne kerrat, kun isäni ja Simo muistelivat sotatietään meidän pirtissä – taisipa Simolta ”unohtua” muistelusten takia jonkun sorakuormankin noutaminen!

 

 

*****************

 

 

Mutta tuohon juttuni otsikkoon!

 

 

Viljakkalan Sotaveteraanit järjestivät joskus 1960-luvulla matkan Porin Prikaatin Säkylän varuskuntaan.

 

Vuonna 1923 syntynyt viljakkalalainen sotaveteraani Paavo Mäntyniemi on kertonut minulle monesti, että kun eräs luutnantti esitteli veteraaneille aseita, niin isäni silmiin syttyi tappajan katse, kun hän näki Degtjarjov`n eli Emman!

 

 

Olen minäkin joskus kertausharjoituksissa päässyt ampumaan Emmalla, mutta minulle ei ole tuohon aseeseen ehtinyt muodostua samanlaista suhdetta kuin isälleni.

 

 

-Esko Erkkilä-

Asiallista pohdintaa

Sunnuntai 17.9.2017 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Säätiö järjesti eilen Viljakkalan Seurojentalolla seminaarin, jonka otsikko oli

 

”Suomi sodasta syntynyt”.

 

 

Seminaariannista on aineksia useampaankin blogikirjoitukseen, mutta keskityn nyt sen puheenvuoron käsittelyyn, jonka kansanedustaja Pertti Hakanen piti seminaarin yhteenvetopuheenvuorona.

 

 

Kansanedustaja Hakasen työhistoriaan kuului toimiminen opistoupseerina varusmiesten kouluttamisessa Porin Prikaatissa Säkylässä.

 

 

Kansanedustaja Pertti Hakanen toimii Karjalan Liiton puheenjohtajana ja jo ennen sitä sekä valintansa jälkeen hän saanut tutustua luovutetulla alueella Talvi- sekä Jatkosodan kunniakkaisiin taistelupaikkoihin.

 

 

 

 

 

Hakanen kysyi oikeastaan itseltään eilisessä puheenvuorossaan, että olisiko hän pystynyt parempaan varusmiesten koulutustyöhön, jos hän olisi ennen koulutustyötään saanut tutustua sotiemme taistelupaikkoihin?

 

 

 

*********************

 

 

 

Olen tavallaan joutunut samaan tilanteeseen kuin Hakanen, mutta hieman eri perspektiivistä.

 

 

Varusmiehen peruskoulutusjaksolla ja ei ehkä vielä aliupseerikoulutuksessakaan olisi ollut hyötyä tutustumisesta sotiemme taistelupaikkoihin.

 

 

Reserviupseerikoulutuksessa asia olisi kohdaltani ollut toinen, sillä mm. joukkojen sijoittamisessa puolustustaisteluun olisi ollut hyötyä, jos pohjana olisi ollut tutustuminen sotiemme taistelupaikkoihin.

 

 

Joukkojen sijoittamisessa mittasuhteet ovat todellisessa sodassa tyystin toiset kuin opetustilanteissa.

 

 

Opetustilanteissa joukkueet ja komppaniat sijoiteltiin ainakin omalla RUK-aikanani liian sumppuun ja sijoittelu ei vastannut tositilannetta.  Sumppusijoittelu olisi estynyt, jos RUK-oppilaat olisivat päässeet tutustumaan todellisiin taistelupaikkoihin.

 

 

Tunnen vaikkapa Taipaleenjoen taistelumaaston melko hyvin ja tiedän ryhmityksemme syvyyden, joka oli etulinjan taistelijoiden takana.  Syvyyttä oli Taipaleenjoelta aina Keljaan saakka tai oikeastaan Sakkolan asemalle tai jopa Kiviniemeen saakka. Jos vihollinen olisi saanut läpimurron Taipaleessa,sen jatkoeteneminen olisi ollut vaikeaa.

 

 

Olen laatinut Taipaleenjoen taistelupaikkoihin tutustumisistani useitakin kirjoituksia ja ne löytyvät, jos googlaa: ”Esko Erkkilä Taipaleenjoki”!

 

 

*****************

 

 

Sain varusmiespalveluksen jälkeen osallistua varsin moniin kertausharjoituksiin ja niissä toki päästiin joukkojen sijoittelussa oikeisiin mittasuhteisiin.

 

 

Vastaukseni Pertti Hakasen kysymykseen on se, että sotiemme taistelupaikkoihin tutustuminen toisi arvokasta taustatietoa siihen koulutustyöhön, jolla kantahenkilöstö kouluttaa varusmiehiä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-