Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Ruiskreivin hautakukkana kasvaa ruista!

Keskiviikko 4.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Uskon, että jokseenkin kaikille maatalousopintoja suorittaneille on Sangaste –ruislajike tuttu ainakin nimeltään.

 

Saimme elokuun puolivälissä toteutetun agrologien Viroon suuntautuneen kartanomatkan aikana tutustua Sangaste –ruislajikkeen syntymätienooseen eli Sangasten kartanolinnaan.

 

 

ruis1

 

 

Olen jo aikaisemmin esitellyt Sangasten linnan ja nyt on aika kertoa, että miten Sangaste –ruislajike liittyy tähän kartanolinnaan.

 


 

ruis2

 

 

Kartanon omisti aikoinaan kreivi Friedrich Georg Magnus von Berg, joka on työnsä tuloksena saanut lempinimen ”ruiskreivi” eli rukkikrahv.


Ruiskreivin "arvonimi" perustui sille, että kreivi Berg jalosti Sangaste-ruislajikkeen.

 

F. G. M. von Berg oli syntynyt vuonna 1845 ja hän kuoli Sangasten linnassa vuonna 1938.

 

Kreivi oli Suomen kansalainen vuodesta 1920 alkaen aina kuolemaansa saakka.

 


 

ruis3

 

 

Kreivi von Berg´n rintakuvaveistos on myös linnan sisätiloissa.

 

 


ruis4

 

 

Sangasten linnassa on erillinen ruishuone, virolaisittain ruistupa, jossa vierailijat saavat runsaaseen aineistoon tukeutuen perehtyä kuuluisan ruislajikkeen syntyhistoriaan.

 

 

Kreivi sai ruispelloiltaan vuonna 1875 suuren sadon ja hän itse pitikin sitä vuotta Sangaste-rukiin kehittämisvuotena.

 

Sangaste-ruis sai vuonna 1889 Pariisin maailmannäyttelyssä viljojen sarjassa ensimmäisen palkinnon (Grand Prix-palkinto).

 

Sangaste-ruis oli hyvin talvehtiva, taudeista vapaa, satoisa ja laadukas lajike, jonka ominaisuuksia kasvinjalostajat ovat pystyneet siirtämään jopa näihin päiviin saakka.

 

Nykypäivänä tuntuu hieman erikoiselta, kun vajaat sata vuotta sitten suuren pahnasadon omaavaa ruislajiketta arvostettiin – Sangaste antoi suuren pahnasadon!

 



ruis5

 

 

Vuonna 1935 oli Sangaste-rukiin viljelyala Virossa puolet rukiin kokonaisalasta.

 

 


 

ruis6

 

 

Sangasten linnan ruistuvassa on useita valokuvia ruiskreivistä ja tästä kuvasta huomaa helposti, että Sangaste-ruis tuotti runsaan pahnasadon.

 

 


ruis7

 

 

Tunnetuin valokuva kreivi Berg´stä lienee tämä, jossa hän on työpöytänsä ääressä vuonna 1929.

 

 

********

 

Kreivi Friedrich Georg Magnut von Berg halusi kuolemansa jälkeen tulla haudatuksi Sangasten hautausmaalle.

 

Kreivi oli pidetty henkilö ja hänen hautajaisistaan muodostui suuri surujuhla.

 

Oppaamme johdatteli meidät kartanokäynnin jälkeen Sangasten hautausmaalle ja siellä ruiskreivin haudalle.

 

 


ruis8

 

 

Kreivin hautamuistomerkin on veistänyt Anton Starkopf ja muistomerkissä on kuvattuna Sangasten rukiintähkät. 

On luonnollista, että ruiskreivin haudalla olevat ”kukat” ovat rukiita!

 

 

Matkaseurueemme oli tyytyväinen, sillä saimme mielenkiintoista uutta taustatietoa Sangaste-rukiista ja sen jalostajasta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Friedrich Georg Magnus von Berg, ruiskreivi, Sangaste-ruis, Sangaste-ruislajike, Sangasten hautausmaa, Anton Starkopf , agrologit Virossa 2013, Sangasten linna, Sangaste loss,

Sangasten linna on suosittu "pulmapidu" pitopaikka!

Maanantai 2.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Sangasten linna oli eräs mielenkiintoisimmista kohteista Viroon 15. – 18.8.2013 suuntautuneella agrologien kartanomatkallamme.

 

Linna on sinänsä jo melkoinen nähtävyys, mutta sillä on ollut omistajansa kautta myös merkittävä rooli maatalouden ja erityisesti kasvinviljelytalouden edistämisessä.

 

Tässä jutussa keskityn kuitenkin lyhyeen kartanon esittelyyn ja sitä kautta myös siihen, että miten kartano liittyy ”pulm” iin!

 

 

sang1

 

 

Sangasten linna eli viroksi Sangaste loss sijaitsee Valgamaalla ja sinne on Tallinnasta matkaa 250 kilometriä, Tartosta 65 kilometriä ja Otepäästä 25 kilometriä.

 

 

 

sang2

 

 

Sangasten linna on eräs omaperäisempiä kartanorakennuksia Virossa. 

Kartanon tiiliseiniin on muurattu 1.450.000 tiiltä. 

Linnan on rakentanut kreivi Friedrich von Berg, mutta hänestä myöhemmissä jutuissa enemmän.

 

 

sang3

 

 

Linnan sisäänkäynnin tiilisessä katoksessa on hieno akustiikka, sillä yhdessä nurkassa lausuttu kuiskaus kuuluu ihmeellisen selvänä vastakkaisessa nurkkauksessa seisovan korviin – kokeiltu on!

 

 

sang4

 

Kartanoa ympäröi vehmas puisto…

 

 

sang5

 

 

…ja viereinen järvi tuo eläväisyyttä maisemaan.

 

 

 

sang6

 

 

Pengerrykset ja kukkaistutukset antavat kartanoympäristöstä viimeistellyn vaikutuksen.

 

 

sang7

 

 

Kartanon tornista näkee…

 

 

 

sang8

 

 

…ympäröivän luonnon vihreyden.

 

 

 

Jutun otsikossa mainitaan ”pulmapidu”.

 

Pulmapidu on viroa ja tarkoittaa suomeksi hääjuhla. Hääthän ovat viroksi pulm!

 

 

sang9

 

 

Sangasten kartanon nykyistä juhlasalia on vaikea kuvitella siihen tilaan, jossa se oli neuvostomiehityksen jälkeen.

Neuvostojoukot olivat käyttäneet tätä 300 neliömetrin suuruista salia hevostallina ja puimasuulina! Lattiassa oli suuria aukkoja ja kulkeminen salissa oli ollut vaivalloista.

 

 

sang10

 

 

Nyt kaikki on toisin ja sen vuoksi Sangasten kartano onkin suosittu ja romanttinen hääjuhlien eli ”pulmapitojen” järjestämispaikka. 

Sangasten linna lupaa, että heiltä löytyy tiloja 150 hengen suuruiselle juhlajoukolle.

 

 

sang11

 

 

Käyntiämme seuraavana yönä linnassa tuli yöpymään 70 häävierasta…

 

 

sang12

 

…ja häiden järjestelijät parhaillaan plaseerasivat häävieraille oikeita paikkoja.

 


Muutamia kuvia juhlasalin viereisistä tiloista:

 

 

sang14

 

 


img_1224.jpg

 


 

sang15

 


 

sang16

 

 

 

*******

 

 

sang17

 


Poikkesimme hieman salaa yhdessä hotellihuoneessakin ja totesimme, että siellä oli saniteettitilat rakennettu myöhemmin ja täällä niiden soveltaminen vanhaan ympäristöön ei ollut onnistunut yhtä hyvin kuin esim. Taageperan linnassa.

 

 

Joskus myöhemmin pyrin kertomaan Sangasten linnan merkityksestä kasvinviljelytalouden kehittymisessä.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Agrologit Virossa 2013, Sangaste, Sangaste loss, Sangasten linna, Friedrich von Berg, pulmapidu,

Hella Wuolijoki oli syntynyt Viron Taageperassa

Sunnuntai 1.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Näytelmäkirjailija, poliitikko, Yleisradion pääjohtaja ja liikenainen Hella Wuolijoki syntyi Virossa Helmen kunnan...

 

 

wuolijokii

 

...Taageperan kylässä.

 

Olen jo parissa aiemmassa jutussani kertonut Taageperan kartanolinnasta ja Hella Wuolijoen synnyintalo sijaitsee lähellä Taageperan kartanolinnaa.

 

 

wuolijoki

 

 

Tässä talossa syntyi Ella Murrik vuonna 1886.

 

 

 Wuolijokiii

 

Hella Wuolijoen synnyinkodin seinässä on tämä laatta, jossa kait kerrotaan, että EU sekä Viron valtio ovat osallistuneet kohteen kunnostamiseen.

 

Vastaavia laattoja näkee hyvin monien uusien EU-maiden erilaisissa kohteissa.

 

********

 

Ella Murrik siirtyi Suomeen 1904 ja aloitti opiskelunsa Helsingin Yliopistossa, jota silloin kutsuttiin Aleksanterin yliopistoksi.

 

Ella avioitui kansanedustaja Sulo Wuolijoen kanssa 1908 ja sen jälkeen hän käytti nimeä Hella Wuolijoki.

 

Hella Wuolijoella on ollut merkittäviä rooleja Suomen historiassa.

 

Eräs hänen ”nykypäivän rooleistaan” on se, että hän on ulkoministeri Erkki Tuomiojan isoäiti, sillä Hella ja Sulo Wuolijoen tytär Vappu oli suurlähettiläs Sakari Tuomiojan puoliso.

 

Yksi tekemättömistä töistäni on se, että pitäisi lukea Erkki Tuomiojan kirja ”Häivähdys punaista”. Kirjassa ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta ja tämän sisaresta Salme Pekkalasta.

 

Agrologien Viron-matkamme opas kertoi, että hän toimi oppaana, kun Erkki Tuomioja kävi tutustumassa isoäitinsä lapsuudenmaisemiin.

 

Hella Wuolijoen asema on Suomen historiassa värikäs ja osin myös kiistanalainen.

 

Jaksan henkilökohtaisesti uskoa, että Hella Wuolijoella oli tietty rooli, kun Neuvostoliiton Tukholman suurlähettiläs Aleksandra Kollontai toimi välittäjänä Talvisodan rauhaan päätyneissä Suomen ja Neuvostoliiton välisissä neuvotteluissa.

 

Aleksanda Kollontain isä oli venäläinen kenraali ja äiti suomalaisen puutavarakauppiaan tytär ja Aleksandra viettikin lapsena kesiään Kuusaan hovissa Muolaalla.  Muistan, kun Muolaan hovista oli jotain jäljellä vielä kymmenkunta vuotta sitten, mutta nyt hienosta kartanosta ei liene enää mitään jäljellä.

 

Pysähtykää edes valokuvaamaan Hella Wuolijoen syntymäkoti, kun olette liikenteessä Helmen kunnan Taageperan kylässä, sillä niin merkittävästä henkilöstä on kyse, kun puhutaan Hella Wuolijoesta!

 

 

-Esko Erkkilä-

5 kommenttia . Avainsanat: Agrologit Virossa 2013, Hella Wuolijoki, Ella Murrik, Helme, Taagepera, Sulo Wuolijoki, Sakari Tuomioja, Vuokko Tuomioja, Erkki Tuomioja, ulkoministeri Erkki Tuomioja, Aleksandra Kollontai, Kuusaan hovi, Salme Pekkala,

Aamureippailulla Taageperan linnan puistossa

Lauantai 31.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Agrologimatkamme ensimmäisen yöpymisen aamu elokuun 16. päivänä valkeni Taageperan linnassa kauniin sään vallitessa ja kun en tapaa ulkomaanmatkoillani makoilla aamuisin pitkään, niin lähdin varhain aamureippailulle kartanon ympäristöön ja puistoon.

 

 

taa1

 

 

Jätin muut nukkumaan kartanolinnan hienoihin huoneisiin ja aloin tutustumaan Taageperan puistoon sekä kartanoympäristöön.

 

 

taa2

 

 

Taageperan linnan kanssa samassa pihapiirissä on toiminut sairaalarakennus, jossa on neuvostovallan aikana saatu monenlaisia hoitoja. Matkamme aikana huomasimme, että useat virolaiset hoitolat ovat olleet neuvostomiehityksen aikana mielenterveyskuntoutukseen tähtääviä laitoksia.

 

 

Taageperan sairaalarakennuksen on suunnitellut arkkitehti Alar Kotli (1904 – 1963).

 

 

taa3

 

 

Taageperan linnan sairaalarakennus on päässyt huonoon kuntoon, mutta perusrakenteet ovat sellaiset, että saamme rauhallisin mielin odottaa rakennuksen kunnostamista.

 

Alar Kotli oli aikoinaan tunnettu ja tunnustettu arkkitehti Neuvosto-Virossa, sillä hän toimi mm. Viron Neuvostoliiton Arkkitehdit –säätiön puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana.

 

Kotlin tunnetuin työ on Tallinnan Laululavan suunnittelu. Sen lisäksi hänen työnsä jälkeä voi ihailla mm. Kadriorgin palatsissa Tallinnassa, joka on nykyisin Viron presidentin virallinen asunto, vaikka Viron nykyinen presidentti Toomas Hendrik Ilves ei asu siellä.

 

Palatsi on tyyliltään uusbarokkia.

 

Onko Taageperan sairaalarakennuksessa joitain vaikutteita Alvar Aallon töistä?

 

 

taa4

 

 

Tässä sairaalarakennus on toiselta puoleltaan nähtynä.

 

 

 

taa5

 

 

Kartanolinnan puisto on hoidettu hyvin ja nurmikon leikkaamisesta on huolehdittu.

 

 

 

taa6

 

 

Lyhyeksi leikatulla nurmikolla oli korkeita ja nopeakasvuisia kasveja, joita en tuntenut.

Tuntevatko lukijani tämän kasvin?

 

 

taa7

 

 

Minulle tuntemattomia kasveja esiintyi nurmikolla runsaasti.

 

 

 

taa8

 

 

Taageperan kartanolinnaan ja sen puistoon pääsee kulkemaan kahden kiviportin kautta – tässä porteista toinen.

 

 

Muutamia kuvia kartanolinnan puistosta ja laajemminkin kartanon alueesta:

 

 

taa9

 

 


taa10

 

 


taa11

 


 

taa12

 


 

taa13

 

 


taa14

 

 


taa15

 

 


taa16

 

 


taa17

 

 


taa18

 

 

 

********

 

 

taa19

 

 

Aamureippailun jälkeen oli aika hiiviskellä hotellin käytävällä, jotta en herättäisi sikeässä unessa olevia matkatovereitani…

 

 

 

taa20

 

 

…ja palasin omaan korkeaan hotellihuoneeseeni.

 

Hotellihuoneeseen on remonttitöiden aikana saatu suhteellisen onnistuneesti rakennettua saniteettitilat siten, että ne eivät heikennä huoneen aistikkuutta!

 

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Agrologit Virossa 2013, Taagepera, Taagepera loss, Taageperan kartano, Taagepera park, Alar Kotli, Tallinnan laululava, Kadriorgin palatsi, Toomas Hendrik Ilves, Taageperan sairaalarakennus,

Kokouksista, palavereista, neuvotteluista ja sovituista tapaamisista myöhästelevä henkilö on varas - aikavaras!

Torstai 29.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Olen huomannut, että palaverit ja erilaiset neuvonpidot eivät suinkaan loppuneet, kun siirryin eläkkeelle. Tuntuu, että ne jatkuvat melkein entiseen tahtiin.

 

En osaa arvostaa kanssaihmisiä, jotka myöhästelevät sovituista palavereista ja tapaamisista.

 

Krooniset myöhästelijät menettävät ajatusmaailmassani suuren osan jopa niiden mielipiteidensä painoarvosta, jotka saattaisivat olla ihan järkeviäkin.

 

Olen aina pitänyt periaatteenani, että palaveri, jonka vetäjänä toimin, aloitetaan täsmälleen sovittuna aikana. Tulee monesti mieleen, että palaverihuoneen ovet pitäisi lukita palaverin alkamishetkellä, jotta myöhästelijät huomaisivat menettelynsä muille aiheuttamansa häiriön!


Opiskeluajat Mustialassa olivat hyvää harjoittelua täsmällisyyteen. Koko luentosali huusi "Oi oi", jos joku saapui luennolle myöhästyneenä. Lisäksi myöhästyjä joutui ovensuussa pokkaamaan kunnioittavasti niille, jotka olivat saapuneet säntillisesti luennolle.


Pelkään, että tämä tapa on karissut pois Mustialastakin! Vahinko, jos näin on tapahtunut. 

 

Olen muuten huomannut, että täsmällinen palavereiden aloittamistapani on kasvattanut joitakin kroonisia myöhästelijöitä säntillisyyteen.

 

Myöhästelijät syyllistyvät varkauteen – he varastavat aikaa työtovereiltaan ja yhteistyökumppaneiltaan.

 

Menetettyä aikaa ei saa takaisin.

 

Viron edesmennyt presidentti Lennart Meri oli suuri myöhästelijä ja kerrotaan, että myös Venäjän presidentti Vladimir Putin myöhästyy sovituista aikatauluista jatkuvasti.

 

Putinin kohdalla kyse on vallankäytöstä!

 

Lähipiirissäni ei ole ketään – ei myöhästelijöissäkään – joilla olisi kanttia käyttää myöhästelemistään vallankäytön elementtinä.

 

Sain joskus olla esimiehenä kroonisesti myöhästelevälle myyntimiehelle. Kuljimme asiakaskäynneillä aina vähintään puoli tuntia myöhässä.

 

Aluksi kärsin tavattomasti, että asiakkaamme saivat odottaa meitä, mutta sitten huomasin alaiseni mahtavan taidon selittää myöhästymisemme.

 

Kun myyntimieheni oli parilla lauseella selittänyt tilanteen, niin asiakas tuli siihen käsitykseen, että saavuimme hänen luokseen suorastaan etuajassa!

 

Nyt näitä selittäjiä en enää hyväksy, sillä iän karttuessa suhtaudun aikaisempaakin tiukemmin myöhästelijöihin, koska minulla on nykyisin entistäkin vähemmän aikaa, jotta voisin menettää sitä muiden odotteluun!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aikavarkaat, Mustiala, Mustialan maatalousopisto, Mustialan agrologit,

Taageperan linnassa lomittuvat tyylikkyys ja maalaismiljöö

Tiistai 27.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Valgan maakunnassa sijaitseva Taageperan linna oli taannoisen Viroon suuntautuneen agrologimatkamme ensimmäinen yöpymiskohde.

 

 

taage1

 

Jykevän jugendtyylisen linnan on rakentanut Hugo von Stryk vuosina 1907 - 1912 omaksi kodikseen. Sisäänkäynnin yläpuolella sijaitsevan parvekkeen taustaseinään on hakattu vuosiluvuksi 1907.

 

Linnan on suunnitellut riikalainen arkkitehti Otto Wildau.

 

 

taage2

 

Linnan holvattu porrashalli…

 

 

 

taage3

 

…ja metsästyssali tuovat tuulahduksen aidosta metsästyslinnan tunnelmasta.

 

 


taage4

 

Iso takka…

 

 

 

taage5

 

…ja hienot nahkasohvat täydentävät metsästyslinnamaista tunnelmaa.

 

 


taage6

 

Linnan juhlasali luo puitteet esimerkiksi hääjuhlien tanssiaisille.


********


Taageperan linnalla on nettisivut ja niiden osoite on

www.taageperaloss.ee



********

 

 


taage7

 

 

Lähtöaamunamme linnaa alettiin koristella illan hääjuhlallisuuksia varten ja halusin, että minusta otettiin valokuva erään hääkoristeen kanssa, sillä yhdennäköisyyteni hääkoristeen kanssa oli ilmeinen!



 

 

taage8

 

 

Jossain on todettu, että Taageperan linna tuo mieleen peikkotarinat. 

En tiedä, mutta kiipesin lähtöaamunamme linnantorniin. Sinne on linnan toisesta kerroksesta kivirappusia 96 askelmaa ja sen jälkeen vielä 30 askelmaa puurappusia.

 

 


taage9

 

 

Käynti linnantornissa oli tietyllä tapaa koettelemus, sillä tornin huipulla olevassa tilassa oli määrätön määrä lentäviä hyönteisiä, jotka tunkivat suuhun, silmiin ja joka paikkaan.

 

 

Onneksi olin liikenteessä niin varhain, että ehdin tornissa käyntini jälkeen käydä suihkussa ja siten puhdistautua hyönteisten hyökkäyksen vaikutuksilta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit Virossa 2013, Taagepera, Taageperan linna, www.taagerapaloss.ee,

Kenraali Johan Laidoner´n ratsastajapatsas Viljandissa on sotahistoriasta kiinnostuneille mielenkiintoinen kohde

Sunnuntai 25.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Johan Laidoner oli Viron itsenäisyystaistelun sotilaallinen johtaja 1919 - 1920 ja toimi sittemmin Viron puolustusvoimain komentajana vuoteen 1940 saakka.

 

Puolustusvoimain komentajana Laidoner teki läheistä yhteistyötä presidentti Konstantin Päts´n kanssa.

 

Laidoner erotettiin tehtävistään 1940 ja sen jälkeen hänet kyydittiin vaimonsa kanssa Moskovaan.

 

Laidoner virui Neuvostoliiton eri vankiloissa 13 vuoden ajan. Kenraali Lainoder kuoli vuonna 1953 vankeudessa kokemiinsa rasituksiin ja saattaa olla, että hänet teloitettiin, mutta varmuutta siitä ei ole.

 

 

Johan Laidoner on ollut arvostettu henkilö Virossa, sillä hänelle omistettuja puistoja, kylpylöitä ja muita kohteita oli ennen vuotta 1940 mm. Rakveressä, Pärnussa ja Haapsalussa.

 

 

 

laido1

 

 

Kenraali Johan Laidoner oli syntynyt Viiratsissa ja sen vuoksi hänellä on hieman luonnollista kokoa suurempi ratsastajapatsas Viljandissa.

 


 

laido2

 

 

Laidonerin patsas sijaitsee Viljandin kaupungin keskustassa ja sen lähellä sijaitsevat mm. Viljandin laululava, jota parhaillaan rakennetaan uuteen uskoon…

 

 


laido3

 

 

…sekä Pyhän Johanneksen kirkko.

 

 

Tunnustan, että ennen agrologien Viron matkaa en tiennyt mitään kenraali Johan Laidoneristä, mutta olen matkamme jälkeen pyrkinyt muodostamaan kuvaa hänestä.

 

Tunnelmani ovat ristiriitaiset, sillä en osaa päätellä, että olivatko presidentti Päts ja kenraali Laidoner liian pehmeitä Stalinin vaatimuksille 1939 – 1940.

 

Jossain lähteessä todetaan, että Talvisodan aikana Stalin arvosti Suomen tiukkaa vastarintaa, mutta halveksi Viron hampaattomia toimia.

 

Mene ja tiedä, mutta toivon, että historiantutkijat jatkavat tutkimuksiaan siitä, miten Viro joutui Neuvostoliiton miehityksen alle n. viideksikymmeneksi vuodeksi! Oliko siinä ja millainen rooli presidentti Päts´n ja kenraali Laidoner´n toiminnalla?

 

Laidoner´n puolustukseksi on mainittava, että joutui virumaan Neuvostoliiton vankiloissa kolmetoista vuotta ennen kuolemaansa.




laido4


 

Totuus kuitenkin on, että kenraali Johan Laidoner´n ratsastajapatsas sijaitsee tänäänkin Viljandin eräässä keskikaupungin puistossa – kannattaa tutustua!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Johan Laidoner, kenraali Johan Laidoner, kenraali Johan Laidonerin patsas, Konstantin Päts, agrologit Virossa 2013,

Kalpaveljien Ritarikunnan rakentaman ritarilinnan rauniot ovat Viljandin merkittävin turistikohde

Perjantai 23.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Elokuun puolessa välissä toteutetun agrologien Viron kartanomatkan ensimmäisen päivän ehtoopuolella pysähdyimme Viljandin kaupungissa.

 

Olen kerran aikaisemmin poikennut Viljandissa, mutta silloin kohteenamme olivat ainoastaan vanhan ritarilinnan rauniot.

 

Niillä kävimme myös nyt ja ne ovatkin turistien pääkohde Viljandissa.

 

 

vilja1

 

 

Ritarilinnoitus on ollut mahtava kokonaisuus Viljandi-järven rannalla.

 

Alkuperäinen linna rakennettiin jo vuonna 1224 ja se oli kooltaan Liivinmaan suurin.

 

 

vilja2

 

 

Ritarilinnan raunioita ympäröi 13 metriä syvät vallihaudat ja ne ovat säilyttäneet muotonsa tähän päivään saakka.

 

 

vilja3

 

 

Linnanrauniot sekä niitä ympäröivä puisto ovat turistien ja viljandilaisten vapaasti käytettävissä.

 

Linnanraunioilla järjestetään kesällä monenlaista teatteri- sekä musiikkitoimintaa.

 

 

vilja4

 

 

Vierailuhetkellämme lipunmyyjät olivat jo paikalla ja äänentoistolaitteita asennettiin paikoilleen.

Tässä on alkamassa olleen esityksen mainos!

 

 

vilja5

 

 

Ritarilinnan raunioiden vallihautojen yli pääsee kulkemaan vuonna 1879 valmistunutta riippusiltaa pitkin.

Riippusillan on rakentanut riikalainen Felser & Co.

 

 

*********

 

 

Vielä joitain kuvia ritarilinnan raunioilta;

 

 


vilja6

 

 


vilja7

 

 

vilja8

 

 


vilja9

 

 


vilja10

 


 

vilja11

 

 


vilja12

 

 


vilja13

 

 


vilja14

 

 

 

*******

 

 

Viljandissa käydessä kannattaa ehdottomasti poiketa tutustumassa Kalparitarien Veljeskunnan rakentaman ritarilinnan raunioihin.

Jos samaan aikaan raunioilla on menossa jokin kulttuuritapahtuma, niin linnakokemus vain paranee!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit Virossa 2013, Viljandi, Viljandin ritarilinna, Viljandin ritarilinnan rauniot, Viljandi-järvi, Kalpaveljien Ritarikunta, Viljandi ordulinnus,

Olutsveren kartanoon saatiin sähköt ensimmäisenä paikkana koko Baltiassa

Torstai 22.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Viron kartanomatkamme toinen kohde oli Olutsveren kartano Viljandinmaalla.

 

Tallinnasta on Olutsvereen matkaa 142 kilometriä.

 

 

olu1

 

 

Kartanossa toimii peruskoulu sekä Olutsveren Palvelu- ja Maatalouskoulu eli Olustvere Teenindus- ja Maamajanduskool.

 

Kartano on Viron valtion omistuksessa, mutta oli mielenkiintoista kuulla, että Norja on vahvasti tukenut kartanon opetustoimintaa.

 

 

olu2

 

 

Kartanoa esitteli meille hyvällä suomenkielellä ja iloisella tavallaan Elvira Grosberg, joka kertoi omaavansa kartanossa emännän roolin sekä tyttöjen opettajana toimimisen.

 

 

*******

 

 

Kartanossa opiskellaan mm. maanviljelijöiksi, kokeiksi sekä elintarviketeollisuuden monipuolisiksi taitajiksi.

 

Lehmiä kartanossa ei ole, mutta hevosia on peräti 12, muutama poni, vuohia sekä lampaita – kartanossa on myös mehiläisiä.

 

Olutsveren kartanon pinta-ala on 800 hehtaaria ja siitä on peltoa 160 hehtaaria.

 

Ruis on kartanon tärkein viljalaji ja sen lisäksi viljellään vehnää, speltti-vehnää, ohraa, kauraa, rapsia, perunaa sekä juureksia.

 

Hehtaarisadot ovat hyviä, sillä viime vuonna rukiin ja vehnän satotaso oli 7,8 tonnia per hehtaari ja rapsia tuli 4.000 kiloa hehtaarilta.

 

Kartano työllistää 70 ihmistä.

 

 

********

 

Kartanon historia on värikäs ja siitä kertoo mm. se, että eräällä entisaikojen kartanonomistajalla oli 6 lasta vaimonsa kanssa ja niiden lisäksi 13 avioliiton ulkopuolista lasta!

 

Kartanon salongeissa oli seinillä useita muotokuvia ja kysyinkin, että onko muotokuvissa tämä ihmemies, mutta Elvira-emäntä kertoi, että hänestä ei ole muotokuvaa kartanossa.

 

 

********

 

 

Olutsveren kartanolla on hyvät nettisivut ja ne löytyvät googlaten:

”Olutsvere möis”.

 

********

 

Muutamia kuvia kartanosta, sen sisätiloista ja puutarhasta:

 

 

olu3

 

 

Kartanon eteishallin matot ovat Viron parlamentin entisiä mattoja.

 


 

olu4

 

 



olu5

 

 



olu6

 


 

olu7


Pitihän kartanon tuoleja kokeilla!




olu8

 

 


olu9

 

 


********

 


 

olu10

 

 


olu11

 


 

olu12





olu13

 

 

*******

 

 

olu14

 

 

Olutsveren kartanon tähän rakennukseen on aikoinaan saatu sähköt ensimmäisenä koko Baltiassa!

 

 

*******

 

Suosittelen Olutsveren kartanon ottamista Viron matkojenne ohjelmaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit Virossa 2013, Olutsveren kartano, Olutsvere, Olutsvere Teenindus- ja Maamajanduskool, Elvira Grosberg, Matka-Agentit, Agrologien Liitto,

Pirgun kartano on ensimmäisiä Neuvostoliiton miehityksen jälkeen entisöityjä kartanoita Virossa

Keskiviikko 21.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Aloitimme viimeviikkoisen Viron kartanokierroksemme tutustumalla Pirgun kartanoon, joka sijaitsee 44 kilometrin etäisyydellä Tallinnasta.

 

Virossa oli ennen neuvostomiehitystä lähes tuhat kartanoa, kun niitä nyt on satakunta.

 

 

 

pirgu1

 

 

Pirgun kartano on ensimmäisiä virolaisia kartanoita, jotka on entisöity Neuvostoliiton miehityksen päättymisen jälkeen.

 

 

pirgu2

 

 

Kartano oli ulkoasultaan sata vuotta sitten jokseenkin samanlainen kuin nyt, mutta…

 

 

 

pirgu3

 

 

…vuonna 1983 sen kunto oli surkea.

 

 

Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui kommunistien epäonnistunut vallankaappausyritys.

 


******

 


Pirgun kartano on rakennettu 1820-luvulla ja rakentajana oli Gideon von Staal.

Vuodesta 1997 alkaen kartano on ollut yksityisomistuksessa. Sen omistaa psykologi Ruth-Kaja Pekk.

 

Kartanossa on mahdollisuus järjestää erilaisia koulutustilaisuuksia, häitä ja muita juhlia.

 

Ennen yksityisomistukseen siirtymistä Pirgussa toimi kehityskeskus ja mm. teatteri.

 

 

pirgu4

 

 

Kartanon huoneissa on mahdollisuus vaatimattomaan majoitukseen, joka useimmissa huoneissa on yhteismajoituksen luonteista.

 

 

pirgu5

 

 

Tässä kirjastohuoneessa on mahdollisuus myös hieman yksilöllisempään yöpymiseen.

 

 

 

pirgu6

 

 

Kartanon majoitustilojen palveluvarustukseen kuuluu myös sauna.

 

 

pirgu7

 

 

Koulutustilat sijaitsevat vanhojen holvien alla.

 

 

 

*********

 

Pirgun kartanolla on omat nettisivut viroksi ja englanniksi. Ne löytyvät googlaten vaikkapa näin: ”Pirgu möis”.

 

*********

 

Matkanjärjestäjämme oli suunnitellut kartanomatkamme siinä mielessä oikein, että saimme aluksi tutustua melko vaatimattomaan kartanoon.

 

Pirgun kartanon sijainti lähellä Tallinnaa luo kuitenkin hyvät mahdollisuudet kehittää kartanosta matkailijoille ja kokousväelle haluttu kohde.

 

Kartanolla on tällä hetkellä omistuksessaan maata vain kaksi hehtaaria ja niin pieni pinta-ala asettaa omat rajoituksensa kartanon kehittämiselle.

 

 

Kun katselee kartanosta vuonna 1983 otettua valokuvaa ja vertaa sitä nykytilanteeseen, on omistajalle annettava täysi tunnustus kartanon saattamisesta nykytilaansa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit Virossa 2013, Pirgun kartano, Gideon von Staal, Pirgu möis, Agrologien Liitto, Matka-Agentit,

Agrologien Liitto on ammatillis-aatteellinen koulukuntajärjestö

Tiistai 20.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Valmistuin agrologiksi Mustialan Maatalousopistosta vuonna 1970 ja olen alusta alkaen ollut Agrologien Liitto ry:n jäsen.

 

”Koulukuntajuureni” tulivat päivitettyä, kun osallistuin vaimoni kanssa Agrologien Liiton järjestämälle matkalle Viron kartanoihin 15.-18.8.2013.

 

Kartanokierroksemme käytännön järjestelyistä vastasi Suomen Matka-Agentit Oy ja hyvin vastasikin, joten voin lämpimästi suositella yrityksen palveluiden käyttämistä.

 

Matkamme oli onnistunut ja sain paljon aineistoa myös näille sivuilla jatkossa kirjoittamiini juttuihin. Aika näyttää, että millaisia juttuja läppärini näppäimistöltä löytyy.

 

Kiertomatkamme keskittyi virolaisiin kartanoihin tutustumisiin, mutta kohtasimme myös paikkoja, jotka liittyvät kiinteästi Suomen historiaan ja sotatoimiin – oikeastaan voidaan jo nyt todeta, että Suomeen liittyviin rauhantoimiin.

 

Maa- ja kotieläintalouteen tutustumiset jäivät lukumääräisesti vähäisiksi, mutta eräs tutustumisemme maatalouteen olikin sitä innostavampi – siitäkin aikanaan.

 

 

agrologit1

 

 

Matkaseurueemme koko oli 21 henkilöä ja se on sopiva koko ryhmälle, jotta kohteisiin pääsee tutustumaan yksityiskohtaisesti.

 

 


agrologit2

 

 

Oppaamme Lea Asso on syntyperäinen tarttolainen, mutta hän tuntui tuntevan koko Viron kuin omat taskunsa; lähes jokaisessa kylässä oli paikka, jonka Lea tunsi henkilökohtaisesti!

 

 

 

agrologit3

 

 

Agrologien Liiton toiminnanjohtaja Esko Lappalainen oli mukana ja hän käytti matkan aikana muutaman puheenvuoron, joissa kertoi agrologikunnan ajankohtaisista asioista.

 

 

********

 

 

Nyt agrologeja valmistuu kahdeksasta opistosta, mutta suurimmillaan agrologeja valmistui perätä 11 opistosta. Sen lisäksi olivat ne muutamat oppilaitokset, joista agrologeja valmistui ns. pätevöittämiskoulutuksen kautta!

 

Valmistuin vuonna 1970 ja silloin Maatalousopistoja oli vain kolme eli Mustialassa, Hyvinkäällä ja ruotsinkielinen opisto Turussa.

 

Valmistumiseni aikana agrologi-tutkinto oli arvossaan, sillä silloin meitä valmistui vuodessa ainoastaan n. 90 uutta agrologia.

 

”Pahimmillaan” agrologeja valmistui vuonna 1990 ja silloin valmistuneiden määrä oli n. 350 uutta agrologia per vuosi.

 

Ihmettelen, että valmistumiseni aikana suomenkieliseen agrologikoulutukseen hakeuduttiin mielellään koko maasta joko Mustialaan tai Hyvinkäälle, mutta kulkuyhteyksien parannuttua agrologeja piti valmistuvan ”joka niemestä ja notkelmasta” sijaitsevasta maatalousoppilaitoksesta! Oli ilmeinen vaara, että agrologien massavalmistuminen rapautti koulukuntamme arvostusta.

 

Onneksi nämä nykyajan agrologit liittävät tittelinsä perään kirjaimet AMK ja se helpottaa heidän tunnistamistaan massavalmistumisen agrologeiksi!

 

Nykyisin hakupaine agrologitutkintoon on vain 1,5 kertainen per aloituspaikka ja sen lisäksi opintojen keskeyttäminen on tavanomaista. Ei hyvä niin!

 

Hakuprosessi maatalousopistoihin oli ennen pitkä, sillä pohjaksi tarvittiin alemman maatalouskoulun suorittamisen lisäksi vuoden kestänyt tilaharjoittelu. Nyt näitä ei kai enää vaadita!

 

******

 

Tiedän omakohtaisen kokemukseni perusteella, että agrologitutkinto ei merkitse suuriakaan valmiuksia työelämään, mutta käytännöllis-tietopuolisena tutkintona se antaa hyvät valmiudet alkaa kouluttautumaan työelämän haasteisiin.


Olen saanut olla tilanteessa, jossa esimiehenäni on ollut agrologi, agronomi, DI, ekonomi, merkonomi "tai muuten virkeä nuorimies", mutta olen ollut myös esimiehenä agrologeille, agronomille, DI:lle, KTM:lle, merkonomille ja "muuten asioita hallitseville". 


Bisnesmaailmassa koulutuksen oppiarvolla ei ole suurtakaan merkitystä, vaan henkilön pystyvyys tehtäviensä hoitamiseen arvioidaan tulosten perusteella. Näin on hyvä, sillä tuloksistaan henkilö tunnistetaan!


 


Liike-elämässä toimii ja on toiminut useita kauppaneuvos- ja vuorineuvostasolle kohonneita agrologeja.

 

Valtioneuvos Martti Miettunen kolminkertaisena Suomen pääministerinä lienee politiikassa parhaiten menestynyt agrologi.


Ministerinä Martti Miettunen toimi 4.316 päivää!


Olen ylpeä, että olen valtioneuvos Miettusen tapaan Mustialan agrologeja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Agrologien Liitto, toiminnanjohtaja Esko Lappalainen, koulukuntajärjestö, Mustialan Maatalousopisto, Martti Miettunen, valtioneuvos Martti Miettunen, Mustialan agrologit, Suomen Matka-Agentit Oy, Lea Asso, matkaopas Lea Asso, agrologit Virossa 2013,

Hahkialan kartano on uuden tulemisensa partaalla

Keskiviikko 3.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Hauholla sijaitsevalla Hahkialan kartanolla on takanaan näyttävä historia ja nyt tuntuu, että sillä on edessään myös valoisa tulevaisuus.

 

Eri lähteissä Hahkialasta on mainintoja jo 1400-luvulta alkaen, mutta todellista kehittymistä kartano on kokenut 1650-luvulta alkaen, jolloin kartanon omistajaksi tuli Charpentier –suku.

 

Charpentierit omistivat kartanon vuoteen 1963 saakka, jolloin kartano myytiin Keskon hallinnoimalle Kaupan Maataloussäätiölle.

 

Henkilökohtaiset siteeni Hahkialaan liittyvät kiinteimmin vuoteen 1966, sillä silloin suoritin kartanossa maatalousopintoihini kuuluneen vuosiharjoittelun.

 

Kartanon omistajana siihen aikaan oli Kaupan Maataloussäätiön kautta siis Kesko ja kartanon nimi oli silloin Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetila.

 

Charpentier-jakso Hahkialassa kesti hieman yli 300-vuotta ja Keskon omistusjakso puolestaan vain vajaat 40-vuotta, sillä vuonna 2001 kartano siirtyi agrologi Karl Fazer´n omistukseen.

 

Sain verestää vanhoja Hahkialan muistojani 16.3.2013, kun Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen jäsenenä osallistuin yhdistyksemme Hahkialan kartanossa järjestämään virkistyspäivään.

 

hahkialakarlfazer

 

Virkistyspäivämme osanottajat arvostivat, että kartanonherra Karl Fazer tuli henkilökohtaisesti kertomaan Hahkialan kartanon kuulumisia meille.

 

Agrologi-veli Karl Fazer johtaa kartanoa kahdella liiketoiminnan suunnalla:

 

Päärakennuksen rooli on toimia kokouskartanona, jossa on mahdollisuus yöpyä ylellisessä ja Suomen historiaan kiinteästi liittyvässä ympäristössä.

 

hahkialauiskola

 

Kirrinen-järven toiselta puolelta Fazer on hankkinut entisen Viittakiven opiston ja muuttanut sen suurten rakennus- ja muutostöiden tuloksena monipuolisiksi kokous-, hyvinvointi- ja liikuntapalvelutiloiksi – yksikön nimi on Uiskola.

 

 

hahkialapaarakennusedesta

 

Hahkilan kartano hohtaa pääsisäänkäyntinsä puolelta ylväänä hankien keskellä…

 

 

 

hahkialapaarakennustakaa

 

…ja puiston puolelta katsellen se on ehkä vieläkin ylväämpi.

 

 

hahkialarantasauna1

 

Kartanon barokki-tyylinen puutarha ei luonnollisesti ole parhaimmillaan keskellä talvea, mutta Kirrisen rannalla sijaitseva rantasauna on eräs katseita vangitseva kohde talvellakin.

 

 

hahkialarantasauna2

 

Hahkialan rantasauna on peilikuvakopio presidentti Urho Kekkoselle Naantalin Kultarantaan 1960-luvulla rakennetusta rantasaunasta.

En ole käynyt Kultarannan saunassa, mutta yhteistyöni Keskon kanssa vei minut työurani aikana muutaman kerran saunomaan Hahkialan rantasaunaan hyvien löylyjen, Kirrisen hyvinruopattuun rantaan uimaan ja antoisan tarjoilun pariin.

 

Hahkialan rantasaunaan liittyy minulta muutama muistelus; tässä niistä yksi:

 

  • Kirrisen rantaa ruopattiin rantasaunan edestä tammikuussa 1966 kovien pakkasten aikaan. Olin sillä viikolla jalkamies-vuorossa, kun muut vuosiharjoittelijat ajoivat sen viikon traktoreita.
  • jalkamiehenä sain olla mutakuormien purkamisessa perälautojen avaajana, sillä ei siihen aikaan ollut traktoreiden peräkärryissä automaattisesti avattavia perälautoja – ei muuten taida olla vieläkään
  • perälautojen avaamisessa haalarit tulivat mutaisiksi ja kun ne ruokatauon ajaksi riisui päältään, ne jäivät mudan ja kovan pakkasen vuoksi kuin haarniska jököttämään pihalle – muilla harjoittelijoilla ja kartanon työväellä oli hauskaa haalareideni kustannuksella!

 

Vuosiharjoittelujakso Hahkialassa oli mielenkiintoista aikaa ja opetti maatalousopinnoista kiinnostuneelle nuorelle miehelle monia ”ison maailman asioita”.

 

Toivottelen Hahkialan kartanolle, sen henkilökunnalle, hauholaisille ja kartanon omistajalle myönteisiä tuulia kartanon liiketoiminnan kehittämisessä.

 

Saatan lähipäivinä kertoa lisää Hahkialaan liittyviä asioita!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Hahkiala, Hahkialan kartano, Karl Fazer, agrologi Karl Fazer, Kaupaan Maataloussäätiö, Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetila, Kesko, Uiskola, Viittakiven opisto, Charpentier, Charpentier-suku,

Ehdotukset Itsenäisyyspäivänä myönnettävistä kunniamerkeistä on tehtävä heinäkuun aikana

Tiistai 19.3.2013 - -Esko Erkkilä-

Kevättalvi on aikaa, jolloin monet yhdistykset pitävät vuosikokouksiaan.

 

Usein vuosikokouksen ohjelmassa on Tasavallan Presidentin Itsenäisyyspäivänä eli joulukuun 6. päivänä myöntämien kunniamerkkien jakaminen yhdistyksen toiminnassa ansioituneille.

 

Toinen merkittävä päivä kunniamerkkien jakamisessa on Puolustusvoimain lippujuhlan päivä eli kesäkuun 4. päivä.

 

Olen vuosien saatossa ollut osallisena useiden kunniamerkkien anomisessa eri yhdistyksissä ja työyhteisöissä ansioituneille henkilöille. Kokemukseni liittyvät koulukuntani Agrologien Liiton, omakotiyhdistysten sekä yritysmaailmassa kunniamerkkien anomisessa hankittuihin kokemuksiin.

 

Tässä muutamia ruohonjuuritasoisia kokemuksia ja näkemyksiä kunniamerkkien anomisesta:

 

Suomessa on kolme ritarikuntaa eli Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta ja Vapaudenristin ritarikunta.

 

Kokemukseni pohjaavat Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnalle ja Suomen Leijonan ritarikunnalle tehtyihin kunniamerkkianomuksiin.

 

Mainituilla ritarikunnilla on yhteinen hallitus, jonka Suurmestarina toimii Tasavallan Presidentti.

 

Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä myönnettävien kunniamerkkien anominen pitää tapahtua viimeistään huhtikuun 15. päivä ja Itsenäisyyspäivänä myönnettävien kunniamerkkien anomukset on jätettävä viimeistään heinäkuussa.

 

Yhdistyksillä ja yrityksillä kunniamerkkianomukset osoitetaan sille ministeriölle, jonka kiintiöstä kunniamerkkiä aiotaan anoa. Samoin on varmaan myös julkishallinnossa, mutta vastuuministeriötä/vastuuministeriöitä en tiedä.

 

Kunniamerkkien anomuskaavakkeita on saatavana eri ministeriöistä ja niistä keskusjärjestöistä, joiden piirissä hakeminen tulee tapahtumaan.

 

Kaavakkeen täyttämisessä kannattaa panostaa siihen, että kaikki kunniamerkkianomuksen kohdehenkilön ansiot tulevat kirjattua.

 

Tiedän tapauksia, joissa anomuskaavake on täytetty puutteellisesti ja kunniamerkkianomus on sillä kerralla hylätty. Tiedän myös tapauksia, jossa aiemmin hylätty anomus on vuoden tai kahden kuluttua tuonut tuloksen, kun kohdehenkilön ansiot on osattu kattavasti kertoa Ritarikuntien hallitukselle.

 

Vihjeenä ansiomerkkien hakijoille se, että pyydä kohdetta itse kertomaan ne seikat, joissa hän on kunnostautunut. Toteutin bisnesmaailmassa onnistuneesti tätä periaatetta, jonka olen yhdistyksissä toimiessani oppinut. Yritysten henkilöosastot saattavat kauhistella tätä tapaa, mutta oikein toteutettuna se on tehokas tapa.

 

Erityisen tärkeitä ovat vaikkapa partiotoiminnassa, jalkapallon- tai jääkiekon seuratoiminnassa, lentopallojoukkueen vetäjänä ja muissa vastaavissa toimissa hankitut luottamustehtävät! Kolmannen sektorin riennossa osoitettu kansalaiskunto on vahvaa meriittiä kunniamerkkien saamisessa.

 

Minulle on kerrottu ja olen samaa myös itse havainnoinut, että erityisesti julkisessa hallinnossa kunniamerkkien saaminen on työlästä – siellä löytyy aina esimiesportaalta henkilöitä, jotka kokevat alaisille haettavan kunniamerkin piikkinä omassa lihassaan! Myös poliittiset raja-aidat jarruttavat pätevien henkilöiden palkitsemista julkishallinnossa kunniamerkeillä.

 

Samaa joutuu ehkä toteamaan myös yritysten piirissä – toki siellä hakuprosessia hidastaa se, että ei tunneta työntekijän tai toimihenkilön ansioita hänen ”siviilielämässään”.

 

*********

 

Sain pontimen tämän jutun laatimiselle, kun puheenjohdin Pirkanmaan Agrologit ry:n kevätkokouksen viime viikolla ja luovutimme kokouksessamme korkean kunniamerkin yhdistyksemme puheenjohtaja Katariina Pylsylle.

 

 

kunniamerkki1

 

Agrologien Liitto ry:n toiminnanjohtaja Esko Lappalainen lukemassa kunniamerkkiin liittyvää kunniakirjaa…

 

 

kunniamerkki2

 

…ja tässä hän kiinnittää kunniamerkkiä Katariinan rintapieleen.

 

 

kunniamerkki3

 

Pirkanmaan Agrologit ry:n puheenjohtaja, Sastamalan kaupungin maatalousjohtaja Katariina Pylsy Hämeenkyröstä sai Agrologien Liiton anomana Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin. Katariinan saaman kunniamerkin virallinen lyhenne on SVR I R ja se asettuu kunniamerkkien keskinäisessä arvojärjestyksessä varsin korkealle.

 

Mainittakoon, että puheenjohtajallemme myönnetty ansiomerkki on ”yhden pykälän arvokkaampi” kuin Suomen Leijonan Pro Finlandia-mitali!

 

Onnittelut Katariinalle myös tätä kautta!

 

 

********

 

Kävin Katariinan saamasta kunniamerkistä kipinän saaneena oman kirjahyllyni vitriinillä ja hain sieltä esille runsaat kymmenen vuotta sitten saamani kunniamerkin.

 

 

kunniamerkit4

 

Kyseessä on saman ritarikunnan ansiomerkki kuin Katariinalla, mutta hieman alempiarvoisempi.

Sain aikoinaan Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin, jonka virallinen lyhenne on SVR Ar.

Myös siitä kiitokset kuuluvat Agrologien Liitto ry:lle.

 

 ***********


Kannustan yhdistysväkeä laittamaan kunniamerkkianomukset vetämään. Kunniamerkkien anomiseen liittyy tietysti aina pieni riski, sillä ritarikuntien hallitukset ovat viime vuosina joutuneet hylkäämään ansioituneidenkin kansalaisten kunniamerkkianomuksia.

 

Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ritarikunnat, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta, Vapaudenristin ritarikunta, Itsenäisyyspäivän ansiomerkit. Puolustusvoimien lippujuhlapäivän ansiomerkit. SVR I R, SVR Ar, Agrologien Liitto Ry, Katariina Pylsy,

Suomen lippu juhlistaa keskikesän juhlaa - Juhannusjunan etenemisen seuraaminen luo uutta kulttuuria!

Lauantai 23.6.2012 - -Esko Erkkilä-

Eilen kello 18.00 lukemattomat siniristiliput kohosivat lipputankoihin juhlistamaan keskikesän juhlaa – Juhannusta.

 

Siniristilippu kohosi salkoon myös meillä.

 

nnusisannanviire

 

Mökkimme lipputangossa on muutaman päivän ajan kesän aikana ehtinyt liehua isännänviirinä Agrologi-viiri eli koulukuntani tunnusviiri sen merkiksi, että isäntäväki on paikalla.

 

agrologiviiri

 

Agrologi-viirin tunnuskuviossa on lyhde kuvaamassa sitä tietämystä, jonka koulukuntani jäsenet omaavat maa-, metsä- sekä kotieläintaloudesta. 

Siinä on myös rataskuvio ja se kuvaa sitä käytännön kokemusta, jota agrologikunta omaa. Rataskuvio tulkitsee sitä monipuolista kokemusta ja tietämystä, jota agrologikoulutus tuo tullessaan lukuisiin yhteiskunnan eri tehtäviin.

 

Laskin isännänviirin lippusalosta klo 18.00…

 

Suomenlippumajajarvella

 

…ja nostin lipputankoon Suomen lipun.

 

souteluamajajarvella

 

Pienten juhannusvieraidemme toivomuksesta laskimme vesille tänä kesänä ensimmäisen kerran soutuveneemme ja vieraamme tekivät isäntäväen edustajien kanssa souteluretken järvellä.

 

*******

 

Juhannusjuna on Yleltä hieno idea ja sen toteuttaminen sopii mainiosti juhannukseen.

 

Idean esimerkkinä on ollut mm. norjalainen Hurtigruten ja ohjelma on Ylen sekä keskieurooppalaisen ARTE-kulttuurikanavan yhteishanke. 


Mökkimme vierellä ja maittemme keskellä kulkee Tampere-Parkano-Seinäjoki –rautatie.

 

Sen alle joutui aikoinaan neljä hehtaaria metsäämme. Tiedän siis omakohtaisesti, että mitä merkitsee oman tilan pirstoutuminen teiden ja rautateiden rakentamisen seurauksena. Radan rakentaminen ja metsälohkon silpoutuminen oli kova paikka isälleni, joka oli hankkinut metsäpalstan synnyinkodinsa maista.

 

Juhannusjuna – kuten kaikki pääradalla kulkevat junat – kulki maidemme halki ja sen vuoksi kävelinkin 150 metrin matkan mökiltämme ratapenkalle seuraamaan Juhannusjunan kulkemista.

 

Pohjoiseen matkaavat matkustajajunat tapaavat  ohittaa mökkimme 18 minuutin kuluttua siitä, kun ne lähtevät Tampereelta.

 

Juhannusjuna oli kuitenkin liikkeellä verkkaisesti, sillä se saapui kohdallemme huomattavasti myöhemmin.

 

junalahestyy1

 

Otin saapuvasta Juhannusjunasta kuvia aluksi ”sarjatulella” ja tässä muutama lähestymiskuva. Juna on näissä kuvissa saapumassa Hämeenkyröstä Viljakkalaan.

 

junalahestyy2

 

junalahestyy3

 

junakohdalla

 

Junan ohjaamosta tervehdittiin myös meitä, jotka metsätaipaleella olimme katsomassa Juhannusjunan etenemistä.


junahelikopteri

 

Kiirettä piti, sillä junan vauhti oli tavanomaiset 160 kilometriä tunnissa ja jossain välissä piti valokuvata myös Juhannusjunaa seurannut helikopteri! 


junapohjoiseen

 

Juhannusjuna matkalla kohti Rovaniemeä, jonne se saapuu tänään aamusella.

 

 

kiskotvievatpohjoiseen

 

”Kiskot vievät pohjoiseen” Majajärven kohdalla Viljakkalassa.

 

nakymaradalle

 

Radalla käynnin jälkeen kävin vielä mökkilaiturillamme ja kuvasin järvimaiseman Viljakkalasta Hämeenkyrön sekä rautatien suuntaan.

Järven pohjukassa rautatie kulkee aivan rannalla, joten laituriltamme voi seurata kaikkea rautatieliikennettä pääradallamme!

Onkin mukava seurata harvinaisempien mökkivieraiden ryntäämistä laiturille, kun junia kulkee radalla.

Juhani Ahon kertoma Matin ja Liisan ihmettely junia kohtaan elää edelleen!

 

 

Hyvää Juhannusta kaikille!

 

 

-Esko Erkkilä-


2 kommenttia . Avainsanat: Juhannus, Juhannusjuna, Matti ja Liisa, Juhani Aho, rautatie ja pakkolunastus, agrologi, Agrologien Liitto, agrologi-viiri,

"Minkä nuorena pakolla oppii, siitä vanhana iloiten nauttii"

Tiistai 8.3.2011 - -Esko Erkkilä-

Otsikkoteksti on mukaelma vanhasta suomalaisesta kansanviisaudesta ”Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa”!

Mukaelma on itse keksimäni ja sen tausta on seuraava:

Opiskelin Tammelassa Mustialan Maatalousopistossa 1968 – 1970 agrologiksi.

Toivottavasti arvoiset vanhan ajan mustialiitit eivät pahastu, kun kerron, että silloin Instituutti oli voimissaan.

Instituutin eräs keskeinen ilmentymä oli se, että nuorempi kurssi piti vanhemman kurssin ”ohjauksessa” huolen talvella lumitöistä ja keväällä puiston haravoimisesta.

Lumesta puhtaat jalankulkuväylät piti ensinnäkin olla viivasuoria ja lumipenkkojen oli oltava täsmälleen 45 asteen kulmassa. Lumityöt menivät niin kauan uusiksi, että molemmat ehdot täyttyivät.

Töiden valmistumisessa ei katsottu kelloa – ehtona oli ainoastaan se, työ piti olla kelvollisessa kunnossa aamulla kello varhain.

Olen tänä talvena pystynyt soveltamaan Mustialan oppejani omassa pihassani.

Lunta on ollut riittävästi. Ruokomäenkadun äärellä tonttimme kohdalla kulkevan jalkakäytävän jatkuva kolaaminen ja lumivallien oikea kaltevuus ovat itsestäänselvyys.

Talon ympäri kiertää yli metrin levyinen lumesta puhdas käytävä lipputangolle – lipputangolla oli käyttöä Kalevalan päivänä - ja kompostille. Ne kaikki ovat olleet hienossa kunnossa ja lumipenkkojen kulmakerroin on luonnollisesti 45 astetta!

Tässä muutama kuva tonttimme lumitöiden toteuttamisesta:

 

pict1153.jpg

 

Postimestarin on helppo ajaa hyvin hoidetulla jalkakäytävällä ja pudottaa posti postilaatikkoon, sillä postilaatikon ympäriltäkin lumi on kolattu pois.

 

pict1187.jpg

 

Talon lasiveranta jää melkein kokonaan lumipenkan taakse. Lumipenkkojen kaltevuuskulmat ovat tietysti moitteettomasti 45 asteen kulmassa!

 

 

pict1188.jpg

 

Kulkuväylä kompostille pitää talvellakin olla kunnollinen ja lumipenkkojen kaltevuuskulma luonnollisesti 45 astetta!

 

 

Yli 40-vuotta sitten tuskalla ja vanhemman kurssin ”ohjauksessa” opitut työtavat ovat nyt todellisena lumitalvena saaneet toteutua käytännössä.

Kiitän nuorena saamastani opista - silloin saatua oppia on nyt ollut mainio soveltaa käytäntöön!  

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mustiala, Mustialan Maatalousopisto, agrologi, Agrologien Liitto, minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa,

Katri-Helenan lavasäteily on edelleen täydellistä!

Sunnuntai 5.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Agrologit ry järjesti pikkujoulutilaisuutensa kruunuksi osallistumisen Katri-Helenan "Joulutaivas" esitykseen Tampere-talon Isossa salissa torstaina joulukuun 2. päivänä.

 

Pirkanmaan Agrologit ry:n jäsenenä olin paikalla.

 

Katri-Helenaan vuodet eivät vaikuta, sillä hän on yhtä raikas esiintyjä kuin vuonna 1966, jolloin sain ensimmäisen kerran nähdä hänet Aitoon Honkalan lavalla.

 

Katri-Helena esitti Tampere-talossa jouluaiheisen kavalkaadin suosituimmista joululauluista ja mukana hänen ohjelmistossaan oli myös talviseen aikaan hyvin sopivia muita kappaleita.

 

Säestävä orkesteri oli kuusi-miehinen. Kaikki Katri-Helenan taustaorkesterin jäsenet ovat huippumuusikoita, joten parituntinen Tampere-talossa oli hieno elämys.

 

Väkeä oli "tupa täynnä", sillä vapaita paikkoja oli ainoastaan muutama.

 

Katri-Helenan valttina on luonnollisuus ja hänen esiintymistaitonsa on kerrassaan valloittava.

 

Totesimme tauolla, että tänään emme kuule "Puhelinlangat laulaa" -kappaletta. Näin luonnollisesti olikin, sillä joulutaivas-aiheiseen konserttiin se ei kuulunut.

 

Katri-Helenan artistiura on nyt kestänyt 47 vuotta eli hän on aloittanut levytysuransa vuonna 1963.

 

Katri-Helenan "Joulutaivas" -konsertit jatkuvat eri puolilla Suomea lähes jouluun saakka.

 

Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan ja kokemaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Katri-Helena, Joulutaivas, Tampere-talo, Pirkanmaan Agrologit,

« Uudemmat kirjoitukset