"Vuonna 2050 lähiporkkanat tuodaan Pietarista...Perjantai 8.7.2016 - -Esko Erkkilä- …ja Suomen pelloilla kasvaa kompostoituvaa elektroniikkaa, lääkkeitä ja biomateriaalia 3D-tulostukseen”!
Näin totesi Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehitysjohtaja Olli Hietanen vauhdikkaassa esityksessään EU-parlamentin varapuhemiehen Anneli Jäätteenmäen järjestämässä keskustelutilaisuudessa Keskustan puoluekokouksen oheistapahtumassa Seinäjoella 10.6.2016.
Olli Hietasen esitys sisälsi paljon raikkaita avauksia kaikkeen siihen jota tulevaisuus ehkä tuo tullessaan.
Kehitysjohtaja Olli Hietanen oli otsikoinut alustuksensa näin:
”Biotalouden iso kuva: seuraavat 20 vuotta muuttavat maailmaa enemmän kuin edelliset 200”
Otan Hietasen esityksestä esimerkiksi sen osuuden, jossa hän visioi fotosynteesiklusterin (esimerkkinä puuntuotanto) liiketoimintatasoja:
1. Palvelut, kun puu on pystyssä:
2. Puutuotteet
3. Kuidut ja massa
4. Molekyylit ja kemikaalit
5. Energia
Yhteenvetonaan kehitysjohtaja Olli Hietanen totesi, että jokainen puu pitää tulevaisuudessa pystyä myymään sataan kertaan ja kymmenen kertaa jo ennen, kuin se kaadetaan!
Me tarvitsemme näitä ollihietasia, jotka herättelevät meitä ajattelemaan asioita kokonaan uudesta vinkkelistä!
Kiitokset Anneli Jäätteenmäelle, jonka seminaarista saimme paljon uusia ajatuksia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anneli Jäätteenmäki, EU-parlamentin varapuhemies Anneli Jäätteenmäki, kehitysjohtaja Olli Hietanen, |
Nyhtökaura on merkittävä askel kaurankäytön edistämisessäTorstai 7.7.2016 - -Esko Erkkilä- Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki järjesti Keskustan Seinäjoen puoluekokoksen oheistapahtumana...
...Ruokainnovaatioilla menestykseen –keskustelutilaisuuden Seinäjoki Areenalla 10.6.2016.
Oli luonnollista, että elintarvikealan ammattilaisena ja MEP Anneli Jäätteenmäen tukijana osallistuin tilaisuuteen.
Keskustelutilaisuuden avauksessaan Anneli Jäätteenmäki toi terveiset EU-parlamentin ruokakeskusteluista, joissa...
sekä
...ovat nousseet keskiöön.
Keskustelutilaisuuden pääaihe oli
Nyhtökaura ja suomalaisen ruuan innovaatiot.
Nyhtökaurasta meille oli kertomassa nyhtökauran kehittäjä ja sen valmistamiseen keskittyneen yrityksen ”Golden & Green Foods Ltd” n puuhanainen, elintarviketieteiden tohtori Reetta Kivelä, joka toimii yrityksen teknologiajohtajana.
Reetta Kivelä omaa laajan kokemuksen suomalaisesta elintarviketeollisuudesta, sillä hänen työhistoriaansa kuuluvat Atria Oyj sekä Fazer Oy – hänet valittiin joulukuussa 2015 Vuoden nuoreksi tutkijayrittäjäksi. *************
Minulle oli pienoinen pettymys, että nyhtökaurassa on kauraa ainoastaan 15 -20 % sekä sen lisäksi ruotsalaista härkäpapua ja hernettä.
Keskustelin tilaisuudessa Kivelän kanssa ja hän totesi olevansa valmis ostamaan suomalaisia härkäpapu- ja hernefraktioita, jos niitä olisi saatavilla. Tässä olisi mahdollisuus suomalaisille härkäpavun ja herneen jalostajille!
Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ja yrittäjä Reetta Kivelä olivat silminnähden tyytyväisiä nyhtökauran hyvin alkaneesta alkutaipaleesta.
Keskustelutilaisuuden lopuksi Anneli Jäätteenmäen kotimaan avustaja markkinointiekonomi Sari Kujala järjesti yleisölle nyhtökauran maistajaiset.
Olen rehellinen ja joudun toteamaan, että nyhtökauran maku jää selvästi jälkeen kunnon jauhelihasta, jonka korvaajaksi se on osaltaan suunniteltu.
Vaikka nyhtökauran raaka-ainepaletti onkin nyt ”pohjoismaalainen” ja maussakin on vielä kehitettävää, on selvä, että sen imgomerkitys kauralle on jo nyt vahvasti positiivinen.
Toivon nyhtökauran kehittämiselle vahvaa tulevaisuutta - erityisesti toivon, että sen kaura-, härkäpapu- sekä herneosuudet saataisiin pikaisesti suomalaisiksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anneli Jäätteenmäki, Reetta Kivelä, Sari Kujala, nyhtökaura, nyhtökauran raaka-aineet, |
Euroopan uudet jännitteetKeskiviikko 6.7.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan puoluekokouksessa 10.6.2016 samanaikaisesti puoluekokousosanottajien valtakirjojen tarkastuksen kanssa oli mielenkiintoinen keskustelupaneeli ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
On luonnollista, että osallistuin aktiivisena seuraajana, kuvaajana ja muistiinpanojen tekijänä keskustelupaneeliin.
Keskustelutilaisuuden juontajana toimi kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan silloinen puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Keskustelun laatu oli taattu, sillä keskusteluun osallistuivat Keskustan eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja Matti Vanhanen, Euroopan parlamentin jäsen ja varapuhemies Anneli Jäätteenmäki sekä suurlähettiläs Rene Nyberg.
Matti Vanhanen ja Anneli Jäätteenmäki ovat kaikille tuttuja ulko- ja turvallisuuspolitiikan taitajia, mutta suurlähettiläs Rene Nyberg tarvinnee pienen esittelyn.
Rene Nyberg nimitettiin suurlähettilääksi Moskovaan vuonna 2000 ja vuonna 2004 hän siirtyi suurlähettilääksi Berliiniin.
Vuonna 2008 Nyberg aloitti konsulttiyritys East Office´n toimitusjohtajana – eläkkeelle hän siirtyi vuonna 2013.
Suurlähettiläs Nyberg on yksi neljän henkilön työryhmästä, jolta Suomen Ulkoasiainministeriö tilasi arvion Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista Suomen valtion ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelun yhteydessä – selonteko valmistui huhtikuussa 2016.
Suurlähettiläs Nybergin lisäksi työryhmään kuuluivat Mats Bergquist, Francois Heisbourg sekä Teija Tiilikainen.
Sain tuon selonteon kansanedustaja Pertti Hakaselta ja olen tutustunut siihen.
****************
Muutamia kirjauksia Vanhasen, Jäätteenmäen ja Nyberg´n käymästä keskustelusta:
Rene Nyberg:
”Kumpikaan (EU ja Nato) ei voi tehdä päätöksiä, etteivätkö ne vaikuttaisi toiseenkin.”
Anneli Jäätteenmäki:
”Kyllä jännitys näkyy Euroopan parlamentissa. Nyt keskusteluja hallitsee muuttoliikkeen hallinta EU:n ulkopolitiikassa, EU:n sisäpolitiikassa ja EU-maiden sisäpolitiikassa.”
”Nykyinen muuttoaalto Afrikasta on vain pientä alkusoittoa – Afrikkaan pitää saada kehitystä, sillä muuten muuttoaalto kiihtyy.”
Matti Vanhanen:
”EU tarvitsee strategian, jossa yhteispelissä ovat mukana EU, Yhdysvallat ja Kiina.” ”Afrikasta voi tulla väkeä 100 miljoonaa, mutta voi tulla 200 miljoonaa”
Vakavia ja isoja asioita!
************************
Tuon keskustelutilaisuuden jälkeen seuraavana päivänä valitsimme Matti Vanhasen Keskustan presidenttiehdokkaaksi vuoden 2018 presidentinvaaleihin ja jo tässä referoimani keskustelun perusteella olin vakuuttunut, että olemme tekemässä oikean valinnan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euroopan uudet jännitteet, muuttoaalto Afrikasta, Antti Kaikkonen, Matti Vanhanen, Anneli Jäätteenmäki, Rene Nyberg, arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista, Teija Tiilikainen, Mats Bergquist, Francois Heisbourg, |
Suomi nousuun ruoka- ja juoma-alan voimallaTiistai 5.7.2016 - -Esko Erkkilä- Elintarviketeollisuusliitto järjesti Keskustan puoluekokouksen oheistapahtumana mielenkiintoisen otsikkoaiheisen seminaarin Seinäjoella 10.6.2016.
Päivälleen 40-vuotta elintarviketeollisuudessa töitä tehneenä osallistuin innolla seminaariin.
Seminaari rakentui Elintarviketeollisuusliitto ry:n…
…toimitusjohtaja Heikki Juutisen alustukseen ja sitä seuranneeseen paneelikeskusteluun, johon myös läsnäolijat saivat osallistua.
Paneelikeskustelussa todettua (henkilöt vasemmalta):
Panelistit ihmettelivät yksimielisesti, että meillä voidaan julkisin varoin ostaa sellaisia elintarvikkeita, joita Suomessa ei saisi tuottaa!Uskallan todeta, että työurani aikana tunsin jokseenkin kaikki suomalaisen elintarvikealan keskeiset vaikuttajat henkilökohtaisesti, mutta tämän tilaisuuden esiintyjistä olen aikoinaan tehnyt yhteistyötä ainoastaan toimitusjohtaja Heikki Juutisen kanssa! Sitä se senioriteetti teettää!
*****************
ETL:n teesit yhdellä slaidilla esitettynä.
Ja vielä muutama totuus:
******************
Tämän jutun otsikoksi oli vahvasti mielessäni se toteamus, jolla toimitusjohtaja Heikki Juutinen kommentoi Venäjän asettamia elintarvikkeiden tuontirajoituksia eli
"Kiitoskirje Putinille 10 vuoden kuluttua!"
Tällä Juutinen tarkoitti, että Venäjän vientiongelmien vuoksi suomalainen elintarviketeollisuus joutuu nyt etsimään korvaavia markkinoita!
****************
Kiitän Elintarviketeollisuusliittoa mainion seminaarin järjestämisestä – taas kerran saan olla tyytyväinen uravalintaani, kun sain olla koko nelikymmenvuotisen työurani ajan suomalaisen elintarviketeollisuuden palveluksessa!Suurinkin herra syö talonpojan kädestä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi nousuun ruoka- ja juoma-alan voimalla, Elintarviketeollisuusliitto ry, Osuuskunta MaitoSuomi, Atria Suomi Oy, , MTK-Etelä-Pohjanmaa, Altia Oyj |
Kamala tilanne; olet näyttelyssä esittelijänä nimilappu rinnassa ja puhuttelemaan tulee henkilö, jonka Sinun pitäisi tunteaSunnuntai 3.7.2016 - -Esko Erkkilä- Olen ollut esittelijänä 1970-luvun alusta alkaen lukemattomilla markkinoilla ja näyttelyissä, jolloin rinnassani on ollut nimeni sekä edustamani yrityksen nimi.
On kamala tunne, kun puheilleni tulee henkilö, joka tuntee minut joko ”luonnostaan” tai rinnassani olevan nimilapun perusteella, mutta minulla ei ole harmaintakaan aavistusta, että kuka on minua puhutteleva henkilö.
”Apinan tuntevat kaikki, mutta apina ei tunne ketään!”
Eläkevaarina luulin, että nuo tilanteet ovat ohi, mutta mitä vielä.
Viimeksi törmäsin noihin tilanteisiin eilen, kun olin…
…nimilappu rinnassani esittelemässä Viljakkala-neuvoston toimintaa Karhen Markkinoilla.
Olen Ylöjärven kaupungin virallinen luottamushenkilö Viljakkala-neuvoston jäsenenä, sillä Ylöjärven kaupunginvaltuusto on valinnut minut tuohon luottamustoimeen Vipu Viljakkalan esityksestä ja edustan Viljakkala-neuvostossa henkilöitä, jotka omistavat Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon.
Useita kertoja sain eilenkin jutella henkilöiden kanssa, jotka tunsivat minut, mutta minä en heitä! Kaikki keskustelut olivat kuitenkin hyviä ja toivon, että pystyn hyödyntämään ne Viljakkala-neuvostossa viljakkalalaisten parhaaksi.
********************
Kerron tositapauksen, jossa olin täysin ”ulalla” keskustelukumppani taustasta:
Olin isäntänä kauppakumppaneidemme palkinto- ja koulutusmatkalla Budapestissa.
Olimme lähdössä paluulennolle Budapestista Helsinkiin, kun puheilleni tuli naishenkilö, joka puhutteli minua ”Hei Esko” –tyyliin.
Kävin korvieni välissä läpi kaikki tuntemani naiset Hangosta Petsamoon, mutta ei tärpännyt.
Ei pienintäkään aavistusta, että kuka on tuo nainen, joka puhuttelee minua noin tuttavallisesti!
Ehkä nainenkin huomasi tilanteeni ja kertoi, että kuka hän on.
Kyseessä oli synnyinkotini lähimmän naapurin emännästä Viljakkalasta!
En voinut pienessä mielessänikään osta arvata, että tapaan kolmensadan metrin päässä synnyinkodistani sijaitsevan naapurinemännän Budapestin lentokentällä! Olemme Tuulan kanssa monta kertaa nauraneet kohtaamistamme Budapestin lentokentällä!
-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: esittelijänä näyttelyssä, esittelijänä maatalousnäyttelyssä, Apinan tuntevat kaikki, mutta apina ei tunne ketään!, |
Jauhesammuttimen ja sammutuspeitteen käyttöä pitää opetellaLauantai 2.7.2016 - -Esko Erkkilä- MTK-Viljakkala järjesti jäsenilleen torstaina 30.6.2016 illanvieton ja samalla koulutustilaisuuden, jossa opeteltiin tulipalojen alkusammutusta.
Tilaisuus järjestettiin Viljakkalan Hangasjärven rannalla sijaitsevan Viljakkalan Karhen metsästäjien omistaman Toivolan tanssipaikan piha-alueella…
…paikan, jossa vielä on ihailtavissa 1.1.2007 ”kuntien taivaaseen” siirtyneen Viljakkalan kunnan hieno vaakuna.
****************
Alkusammutuskoulutuksen ensimmäinen aihe oli jauhesammuttimen käyttökoulutus.
Yhdistyksemme nuorimmat jäsenet olivat innokkaimpia koulutettavia ja he oppivatkin nopeasti,…
…että jauhesammuttimella tuli taltutetaan lakaisuliikkeellä!
Rasvakattilaan syttynyt tuli saattaa yllättää kenet vaan ja koska vaan.
Jos rasvakattilaan syttynyttä tulta yrittää taltuttaa vedellä se on paha virhe, sillä silloin tulenlieskat saattavat nousta jopa seitsenmetrisiksi – näin meille opetettiin.
Seuraavassa kuvasarjassa ”tuttu mannekiini” näyttää, että miten rasvakattilaan syttynyt tuli oikeaoppisesti sammutetaan sammutuspeitteellä.
Kas näin:
Lopuksi tyytyväinen ”oppilas” kävelee hyväksytyn suorituksen antaneena käristämään MTK-Viljakkalan tarjoamia grillimakkaroita!
Kiitokset MTK-Viljakkalalle onnistuneesta koulutusillasta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alkusammutus, jauhesammuttimen käyttö, sammutuspeitteen käyttäminen, MTK-Viljakkala, Toivolan lava, Toivolan lava Viljakkalassa, Toivolan lava Ylöjärvellä, Viljakkalan Karhen metsästäjät, sammutuspeite, Viljakkalan vaakuna, |
Julkisissa elintarvikehankinnoissa on nyt hankittava sellaista ruokaa, jonka tuottamista suomalaisilta viljelijöiltä vaadimmePerjantai 1.7.2016 - -Esko Erkkilä- Sipilän hallitus teki 29.6.2016 merkittävän päätöksen, kun se hyväksyi periaatepäätöksen julkisten elintarvike- ja ruokapalveluhankintojen vastuullisuudesta.
Päätös astui voimaan heti, joten sen vaikutukset tulevat näkymään välittömästi julkisissa elintarvike- ja ruokapalvelusopimuksissa.
Tasan neljäkymmentä vuotta suomalaisen maatalouden ja suomalaisen kotieläintalouden palveluksessa toimineena tervehdin hallituksen päätöstä suurella mielihyvällä.
Tilanne onkin tähän saakka ollut useiden elintarvikkeiden osalta nurinkurinen, sillä päiväkoteihin, kouluihin, vanhainkoteihin, kaupunkien ja kuntien ruokaloihin sekä laitoksiin on voitu hankkia sellaisia elintarvikkeita, joiden tuottaminen Suomessa olisi laitonta.
Otan esimerkiksi sianlihan ja sellaiset lihajalosteet, joiden raaka-aineena on käytetty possunlihaa; Suomessa sikojen saparonleikkaamiset on kielletty jo vuonna 2002, mutta useimmissa sikatalousmaissa saparonleikkaukset ovat edelleen mahdollisia ja niin myös menetellään.
Nyt julkisia elintarvikehankintoja tekevien on varmistuttava siitä, että hankittava sianliha ja sianlihatuotteet on valmistettu sioista, joiden saparoa ei ole typistetty!
Päätös asettaa aivan uusia velvoitteita elintarvikkeita julkisiin hankintoihin myyvälle kaupalle sekä jalostavalle teollisuudelle, sillä niiden pitää kertoa julkisia hankintoja tekeville tahoille tuotteidensa alkuperästä paljon nykyistä tarkemmin. Valitettavaa on se, että tavalliselle kuluttajalle voidaan edelleen myydä sellaista ruokaa ja sellaisia elintarvikkeita, joiden tuottaminen olisi Suomessa laitonta.
Hallituksen päätös parantaa ruuan alkutuottajan asemaa, se luo uusia työpaikkoja kotimaiseen elintarviketeollisuuteen ja lisää monin tavoin paikallista elinvoimaa.
Päätös on jälleen esimerkki nykyisen hallituksen ripeästä päätöksenteosta – Suomi nousuun!
Liitän tähän loppuun 29.6.2016 ilmestyneen asiaa koskevan Valtioneuvoston tiedotteen: ***************
Valtioneuvoston periaatepäätös Valtioneuvoston yleisistunto 29.6.2016 13.00 Maa- ja metsätalousministeriö Valtioneuvoston periaatepäätös julkisten elintarvike- ja ruokapalveluhankintojen arviointiperusteista (ympäristömyönteiset viljelytavat, elintarviketurvallisuutta ja eläinten hyvinvointia edistävät tuotanto-olosuhteet) Ministeri Esittelijä Asia Esitys Vaikutukset Päätös
******************
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: julkiset elintarvikehankinnat, julkiset ruokapalveluhankinnat, saparopossu, Valtioneuvoston periaatepäätös julkisten elintarvike- ja ruokapalveluhankintojen arviointiperusteista, |
Vaaleilla on väliä!Torstai 30.6.2016 - -Esko Erkkilä- Monesti kuulee sanottavan, että äänestämisellä ei ole merkitystä tai että vaaleilla ei ole väliä.
Hallitus julkisti eilen sote-uudistuksen päälinjat, jotka merkitsevät maamme siirtymistä maakuntaitsehallintoon.
Kuka olisi jaksanut Kataisen-Urpilaisen hallituksen synkimpinä aikoina uskoa, että Suomeen tulee maakuntamalli hallintomalliksi?
Se on kuitenkin nyt tulossa sen vaalituloksen myötä, jolla kansalaiset viime eduskuntavaaleissa äänestivät Keskustan Suomen suurimmaksi puolueeksi ja sitä kautta pääministeripuolueeksi - vaaleilla on siis väliä!
Muistan Kataisen-Urpilaisen vallassaolon kukkeimpina hetkinä sen tyrmistyksen ja toivottomuuden, kun nämä nyttemmin rintamakarkureiksi (aiheestakin) siirtyneet vallanpitäjät rakentelivat Suomea muutaman suurkunnan Suomeksi.
Tyrmistys oli suurta esimerkiksi Tampereen kehyskunnissa, joiden hyvinhoidettu talous olisi ollut muisto vaan, jos ne olisi pakkoliitetty Tampereeseen.
Sitä kuitenkin kokoomuksen Katainen ja SDP:n Urpilainen kaavailivat!
Suuria muutoksia muistellaan useinkin tapahtuneen vuosikymmeniä sitten. On kuitenkin paikallaan joskus muistella niitä pöhköjä suunnitelmia, joita tilapäisesti valtaannousseilla puolueilla oli muutama vuosi sitten.
Kepeät mullat Kataisen-Urpilaisen ihmeellisille kuntasuunnitelmille ja parhainta menestystä Keskustan pitkäaikaiselle tavoitteella – maakuntaitsehallinnolla, joka nyt on toteutumassa.
Vaaleilla on väliä ja äänestämässä kannattaa käydä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaaleilla on väliä!, Kataisen-Urpilaisen kuntateurastussuunnitelmat, Tampereen kehyskunnat, kehyskunnat, maakuntahallinto, maakuntaitsehallinto, Keskustan ajama maakuntamalli, sote-linjaukset 2016, |
Röyhylän kesäkimara - hulvaton musiikkikomedia Hämeenkyrön Heiskalla!Keskiviikko 29.6.2016 - -Esko Erkkilä- Olin Rouvan kanssa eilen Maaseudun Taiteellisen Teatterin kesän ensimmäisessä kesäteatterinäytöksessäni.
Kyseessä oli Beni Siltalan ohjaama musiikkikomedia, joka toteutettiin yli kahdenkymmenen harrastelijanäyttelijän voimin.
En ole aiemmin ollut teatterikappaleen kantaesityksessä ja ensi-illassa, mutta eilen olin.
Suosittelen lämpimästi ja suositteluni toteuttamiseen onkin useita mahdollisuuksia, sillä Röyhylän kesäkimara esitetään Hämeenkyrön Heiskalla eilisen jälkeen vielä 21 kertaa!
Ohjelmalehtisen kansi näyttää tältä!
Musiikkikomedian päähenkilöt ovat Raija Mäensivu ja Aarre Aalto – tuttuja henkilöitä myös siviilielämästä; Aarre on ”vanha” viljakkalalainen ja tuttu jo meidän molempien lapsuudesta alkaen.
Kaiken takana on Maaseudun Taiteellisen Teatterin puheenjohtaja Kauno Perkiömäki – Viljakkalassa asuva monitoimimies.
**************
Muutama kuva musiikkikomedian roolihenkilöistä:
Menkää ihmeessä katsomaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Röyhylän kesäkimara, Röyhylän kesäkimara 2016, Hämeenkyrön Heiska, Maaseudun Taiteellinen Teatteri, Kauno Perkiömäki, Raija Mäensivu, Aarre Aalto, Beni Siltala, |
On oikein, että ministereiden lukumäärää ei lisätä!Maanantai 20.6.2016 - -Esko Erkkilä- Kokoomuksen puheenjohtajaksi Lappeenrannan puoluekokouksessa valittu Petteri Orpo kaavaili, että hallituksen ministerimäärää pitäisi kasvattaa.
On ymmärrettävää, että Kokoomusta repineen puheenjohtajataiston voittajana selvinneellä Orpolla olisi tarvetta hyvitellä kisassa omiaan ja myös häviölle jääneitä kokoomuslaisia.
Orpolla oli ilmeisesti mielessään siirtää sivuun opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ja valita erikseen kokoomuslainen opetusministeri ja kulttuuriministeri. Voi Orpo nytkin siirtää Sanni G-L:n sivuun, mutta kahta muuta kokoomuslaista hän ei voi sille paikalle valita.
Keskustalainen pääministeri Juha Sipilä oli kuitenkin toista mieltä ja Orpo sai palata Sipilän ja Soinin kanssa pitämästään neuvonpidosta tyhjin käsin – ministerimäärää ei kasvateta!
Pääministeri Juha Sipilä vahvisti päätöksensä eilen Yle Radion Suomen pääministerin haastattelutunnilla.
Sipilä korosti haastattelutunnilla, että ministerien määrää ei lisätä, jotta ministeriöiden välinen yhteistyö paranisi.
Ulkopuolisellekin on aikaisemmin tullut selväksi, että ministeriöiden välissä on suuret raja-aidat.
Ehkä suurimmat raja-aidat ovat olleet maatalousministeriön ja ympäristöministeriöiden välillä.
Maatalous- ja ympäristöministeriöt toimivat kuitenkin pääosin samalla vastuualueella ja sen vuoksi juuri niiden välisen yhteistyön pitäisi olla kitkatonta.
Nyt yhteistyö toimii, kun maatalous- ja ympäristöministerinä on sama henkilö – Kimmo Tiilikainen.
Kaikki tietävät, että erillinen ympäristöministeri – viime aikoina Vihreiden edustaja – on tullut kalliiksi Suomen talouselämälle.
Kiitän pääministeri Juha Sipilää selkeästä kannanotosta, että hallituksen ministerimäärää ei kasvateta.
Sipilän linjaus on johtajuutta parhaimmillaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ministereiden lukumäärää ei kasvateta, Juha Sipilä Yle Radion haastattelutunnilla 19.6.2016, pääministerin haastattelutunti 19.6.2016, Timo Soini, Petteri Orpo, |
Vammaisten ja osatyökykyisten työllistämiseen pitää panostaaSunnuntai 19.6.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan puoluekokoukselle jätetyt aloitteet ja niiden hyväksyminen ovat puolueelle vahva viitoitus tulevalle toiminnalle. Sama merkitys on niillä puheenvuoroilla, joita ”suuressa salissa” käytetään.
Otan puheenvuoroista esille tamperelaisen puoluekokousedustaja Lotta Järvisen puheenvuoron, jossa hän peräänkuulutti vammaisten sekä osatyökykyisten työllistymistä.
Lotta Järvisen puoluekokouspuheenvuoro on kokonaisuudessaan tässä!
"Arvoisa puoluekokousväki! Koulutus on varmin tie työllistyä, ja varsinkin toimintarajoitteisen työnhakijan työnsaannissa se on avainasemassa. Yhteiskuntamme hukkaa paljon voimavaroja ja vahvuuksia, jos työllistymisen mahdollisuuksia ei lähdetä aktiivisesti moninaistamaan. Onnistuneita työllistymisen tarinoita on olemassa ja ne rohkaisevat etenemään asiassa! Erilaisuus pitää päätösten teossa nähdä rasitteen sijaan mahdollisuutena. Työelämässä tämä tarkoittaa tähän asti syrjittyä vähemmistöä ilman mahdollisuutta työntekoon, koska heillä ei vielä ole tarvittavia työntekoon mahdollistavia tukitoimia. Alhainen koulutustaso, vähäiset työnsaantimahdollisuudet ja perustulon varassa eläminen johtavat siihen, että sosioekonominen asema on melkein väistämättä heikompi kuin vammattomalla väestöllä. Vammaisten työhön osallistuminen on muita vähäisempää ja vammaiset ovat muita vähemmän koulutettuja. Veronkorotusten, maksukiristysten ja kasvavan työttömyyden oloissa on entistä tärkeämpää jatkaa työtä osallistumisesteiden poistamiseksi ja tulojen pienenemisen estämiseksi."
Kiitän Lottaa hänen puheenvuorostaan ja yhdyn niihin suosionosoituksiin, joita puoluekokous antoi hänen puheelleen.
Esitän, että Lotta ja hänen taustaryhmänsä tekevät tästä asiasta puoluekokousaloitteen Keskustan Sotkamon puoluekokoukseen vuonna 2018 ja jos se siellä hyväksytään, se muodostaa Keskustan virallisen linjan sen jälkeen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan puoluekokous 2016, Keskustan puoluekokous Seinäjoella 2016, Lotta Järvinen, |
Elovena on suomalainen - pirkanmaalainen - tuote!Lauantai 18.6.2016 - -Esko Erkkilä- Elovena on eräs perisuomalaisista brändeistä, joka on jokaisen suomalaisen tietoisuudessa.
Elovenalla on värikäs menneisyys, mutta nykyisin se valmistetaan Raision Nokian myllyllä pääosin pirkanmaalaisesta kaurasta – toki Eloveenaan päätyvää kauraa tulee Nokialle myös Satakunnasta, Etelä-Pohjanmaalta ja kauempaakin.
On oikein, että Raisio kertoo valtateiden varrella sopimusviljelijöiden pelloilla, että missä Elovena-kauraa on kasvamassa.
Eräs tällainen paikka on Viljakkalassa Seppo Lehtomäen pellolla, jossa omistamani Maatalousyhtymä Erkkilän vuokramies Ville Koivuniemi viljelee Elovena-kauraa.
Lehtomäen kaurapelto sijaitsee paikassa, jossa on helppo saada samaan kuvaan Viljakkala-kyltti, Viljakkalan kirkko sekä Elovena-kaurahalme!
Ville viljelee kauraa myös Maatalousyhtymä Erkkilän pelloilla, joten myös minä voin sanoa olevani Elovena-viljelijä.
Elintarvikkeiden alkuperä kiinnostaa kuluttajia yhä enemmän ja sen vuoksi Ville Koivuniemen, Seppo Lehtomäen sekä Raision kampanja Elovena-viljelijöiden esiin nostamisessa on tärkeä asia.
Hyvä Raisio ja hyvä Elovena!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elovena, Raisio, Elovena ja Raisio, Raision Nokian mylly, Elovena-kauran sopimusviljely, |
Keskustan puoluekokouksessa kaikki varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaat kävivät esittäytymässä pirkanmaalaisilleTorstai 16.6.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Seinäjoella 10.-12.6.2016 pidetyn puoluekokouksen ohjelmassa luki lauantain 11.6.2016 klo 8.00 – 10.00 kohdalla näin:
”Piirien ryhmäkokouksia Seinäjoki Areenalla”
Kerron pienen kuvakimaran kera, että mitä tuolloin tapahtui Keskustan Pirkanmaan piirin osalta – sama muuten tapahtui myös muiden piirien kohdalla.
Keskustan puoluekokouksessa istutaan siten, että kukin piiri istuu omilla paikoillaan. Meille pirkanmaalaisille oli varattuna hieman yli sata istumapaikkaa ja ne täyttyivät virallisista kokousedustajista.
Lauantaina aamutuimaan kaikki varapuheenjohtajaehdokkaat ja kaikki puoluesihteeriehdokkaat kävivät esittäytymässä meille ja pitivät kukin ”hissipuheen” pituisen esittelyn.
Varapuheenjohtajaehdokkaiden ja puoluesihteeriehdokkaiden taso oli korkea ja sanoimmekin, että Keskustalle pitäisi valita seitsemän varapuheenjohtajaa ja viisi puoluesihteeriä!
Puolueemme säännöt eivät kuitenkaan sitä salli, joten piti valita kolme varapuheenjohtajaa ja yksi puoluesihteeri.
Mutta siitä esittelystä!
Istuimme omilla paikoillamme ja ehdokkaat esiintyivät edessämme ja siitä nyt sitten kaksitoista kuvaa!
Ensin varapuheenjohtajaehdokkaat:
Hannakaisa Heikkinen, kansanedustaja, terveystieteiden maisteri Kiuruvedeltä
Hanna Huttunen, metsätalousinsinööri, yrittäjä sekä viljatilan emäntä Outokummusta
Anne Kalmari, kansanedustaja, MMM ja agronomi Kivijärveltä
Katri Kulmuni, kansanedustaja, Suomi-Venäjä –seuran puheenjohtaja Torniosta
Antti Kurvinen, kansanedustaja, oikeustieteen maisteri Kauhavalta
Juha Rehula, perhe- ja peruspalveluministeri, sosionomi Hollolasta
Annina Ruottu, politiikkatieteiden FT & VTM Liedosta
Puoluesihteeriehdokkaat:
Mari Kokko, yhteiskuntatieteiden maisteri ja tradenomi, viestintävastaava Helsingistä
Sami Kilpeläinen, valtiotieteiden maisteri, agronomi MMM, hankintajohtaja Vantaalta
Jouni Ovaska, kasvatustieteiden maisteri, opettaja Hämeenkyröstä
Riikka Pirkkalainen, filosofian maisteri, eduskunta-avustaja Iisalmesta
Olli Riikonen, hallintotieteen maisteri, kunnanjohtaja Tohmajärveltä
Kiitokset kaikille ehdokkaille hienoista esittelyistä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Kalmari, Mari Kokko, Antti Kurvinen, Riikka Pirkkalainen, Jouni Ovaska, Annina Ruottu, Hanna Huttunen, Katri Kulmuni, Olli Riikonen, Hannakaisa Heikkinen, Sami Kilpeläinen, Juha Rehula, |
Kaksi luottamustehtävää Keskustan puoluekokouksessaMaanantai 13.6.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan kolmipäiväinen puoluekokous Seinäjoella päättyi eilen.
Olin mukana virallisena puoluekokousedustajana – mandaattini olin saanut Keskustan Tampereen kunnallisjärjestöltä.
Tulen varmaan palaamaan puoluekokoustapahtumiin tällä saitilla useastikin, mutta näin tuoreeltaan kommentoin niitä kahta luottamustehtävää, jotka sain hoidettavakseni tuossa 4.000 hengen tapahtumassa.
Puoluekokous valitsi minut aloitevaliokunnan jäseneksi ja siinä riittikin puuhaa, sillä käsiteltävänämme oli selvästi yli 200 puoluekokousaloitetta.
Puoluekokousaloitteet ja niiden hyväksymiset viitoittavat Keskustan poliittista toimintaa.
Yli kahdensadan puoluekokousaloitteen käsittelyyn pääsin valmistautumaan jo ennen puoluekokousta, kuten muutkin aloitevaliokunnan jäsenet.
Puoluekokousaloitteiden käsittelyyn meiltä kului paikan päällä kolme tuntia ja useiden kohdalla kävimme perusteellisen keskustelun siitä, että miten esittelemme aloitteet ”suurelle salille”.
Muutaman kerran jouduimme äänestämään, mutta päätöksemme olivat ilmeisen oikeita, sillä kaikki aloitevastukset hyväksyttiin suuressa salissa ilman muutoksia – saamme siis olla työhömme tyytyväisiä!
Toinen luottamustehtäväni puoluekokouksessa oli, kun minut valittiin puoluekokouksen pöytäkirjan tarkastajaksi.
Olen ollut eräitä kertoja erilaisten kokousten pöytäkirjan tarkastajana, mutta 4.000 hengen kolmipäiväisen kokouksen pöytäkirjan tarkastajana toimiminen on kuitenkin jotain aivan uutta!
Kiitokset Teille kaikille, jotka valitsitte minut näihin mielenkiintoisiin luottamustehtäviin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous 2016, Keskustan puoluekokous Seinäjoella, Keskustan puoluekokouksen aloitevaliokunta, Keskustan puoluekokouksen pöytäkirjan tarkastaminen, |
Tänään Seinäjoelle!Perjantai 10.6.2016 - -Esko Erkkilä- Seinäjoella alkaa tänään Keskustan puoluekokous ja matkaan sinne heti aamutuimaan.
Olen puoluekokouksen virallinen edustaja ja kun sen lisäksi minut on valittu aloitetoimikunnan jäseneksi, niin kiireiset kolme päivää ovat tiedossa.
Autoni on täynnä tavaraa, sillä päätöspäivän lippumarssilla on useita järjestölippuja myös Tampereelta.
Eniten autostani vievät tilaa äänentoistolaitteet, joita tullaan käyttämään puoluesihteeriehdokas Jouni Ovaskan ständillä, sillä kisa puolueen kolmesta varapuheenjohtajasta ja puoluesihteeristä tulee olemaan vielä kokouspaikalla tiukka.
Tämä on minulla vasta neljäs puoluekokous ja parhaimmat muistot ovat Rovaniemeltä neljä vuotta sitten.
Rovaniemellä valitsimme Juha Sipilän puolueemme puheenjohtajaksi ja voin aidosti todeta, että ”vedin viivani” Sipilälle jo ensimmäisessä äänestyksessä.
Lähdin Rovaniemelle Väyrysen-miehenä, mutta muutin mieltäni puoluekokouksen aikana – voitte arvata, että olen mielenmuutoksestani nykyisin hyvin tyytyväinen!
Otan mukaani läppärini, mutta en ole lainkaan varma, että aikaa jäisi tehdä puoluekokouksen aikana blogi-päivityksiä.
Puoluekokoukseen on mukava mennä ja yksi syy on se, että Keskusta palasi viimeisimmässä YLE-gallupissa taas piikkipaikalle.
Seuratkaahan Keskustan puoluekokousta mediasta, sillä eri tiedotusvälineet tulevat seuraamaan kokoustamme mielenkiinnolla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous 2016, Keskustan puoluekokous Seinäjoella, |
Näyttelyosastoilla jaettavat makeiset ovat yleensä yhtä kärsimystäTorstai 9.6.2016 - -Esko Erkkilä- Yritykset, yhteisöt ja yleensäkin erilaisissa näyttelyissä esiintyvät tahot tarjoilevat osastoillaan monesti makeisia ja yrittävät silläkin tavoin tehdä ”itseään tykö” asiakkaisiin.
Valtaosassa tarkoitus kääntyy päinvastaiseksi, sillä lähes kaikki markkinoilla ja näyttelyissä tarjottavat makeiset ovat kelvottomia.
Valitettavasti joudun liittämään kelvottomien karkkien jakajien joukkoon entisen työnantajani sekä myös nyky-Keskustan.
En tiedä, että ketkä tekevät yrityksissä ja yhdistyksissä päätökset jaettavista makeisista, mutta sen totean, että yleensä päätökset ovat menneet metsään!
Markkina- ja näyttelyvastaavana olen monesti joutunut kieltämään makeisten tarjoamisen, sillä hankitut makeiset ovat olleet ilmeisen halpoja, mutta kelvottomia.
Näyttelyosaston tarkoituksena on tuoda yritykselle uusia asiakkaita ja yhdistykselle uusia jäseniä ja tätä perimmäistä tarkoitus ei saa romuttaa sillä, että osastolla tarjotaan kelvottomia makeisia.
***************
Kerron omakohtaisen kokemuksen onnistuneesta makeishankinnasta näyttelyihin ja markkinoille:
Toimin runsaat pari vuotta myyntipäällikkönä Raisiolle ostetussa Alfa-Rehussa Hämeenlinnassa.
Toimme markkinoille tryffelinmaulla terästetyn Ponteva-sianrehusarjan ja sen vauhdittamiseksi hankimme porvoolaiselta Brunberg´lta tryffelimakeisia ”irtotavarana”!
Sian suurinta herkkua ovat tryffelit, joten syy-yhteys tryffelinmakuisella sianrehulla ja tryffelimakeisella oli ilmeinen.
Sen tuo tryffeli-operaatio minulle merkitsi, että nyt en ota suuhuni tryffelimakeisia, sillä niitä tuli kyllästymiseen saakka nautittua Alfa-Rehun aikana erilaisissa yhteyksissä asiakkaiden kanssa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: makeistarjoilut näyttelyissä, Alfa-Rehu, tryffeli, tryffelikarkit, tryffelimakeiset, tryffeli on sialle suurta herkkua, |
Se merkki paikkansa ties!Keskiviikko 8.6.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Pirkanmaan piirin piiritoimistolla vietettiin maanantaina 6.6.2016 kaksikin juhlahetkeä, kun Tampereen Keskustan ahkeralle talkoolaiselle ja aktiiviselle keskustalaiselle…
…Kaarina Peltomäelle luovutettiin Keskustan kultainen ansiomerkki ja MSL-Tampereen viiri.
Keskustan kultainen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, jolla on 40 vuoden ansiokas toiminta puolueen luottamus- tai muissa tehtävissä sekä vähintään 60 vuoden ikä.
Ansiomerkin kiinnitti Kaarinan rintaan Tampereen Keskustan valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.
Anna-Kaarina toi ansiomerkin luovutuspuheessaan esille sen monipuolisen toiminnan, joissa Kaarina Peltomäki on kuluneiden vuosikymmenten aikana ansioitunut.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana keskityin kiittämään Kaarinaa siitä korvaamattoman uskollisesta talkootyöstä, jota hän on tehnyt Keskustan hyväksi ”turuilla ja toreilla”.
Huomionosoitukset Kaarina Peltomäelle eivät jääneet siihen, että hänelle luovutettiin Keskustan kultainen ansiomerkki, sillä nyt oli vuorossa MSL-Tampereen huomionosoitus.
Jouni Koskela ja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen luovuttivat Kaarinalle yhdistyksen viirin.
Onnittelen Kaarina Peltomäkeä niistä huomionosoituksista, jotka hänelle kohdistuivat 6.6.2016 ja kiitän häntä siitä työstä, jota hän on tehnyt ja tekee edelleenkin Tampereella Keskustan hyväksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan kultainen ansiomerkki, Keskustan kultainen ansiomerkki Kaarina Peltomäelle, MSL-Tampere, |
Omapahan on asiansa, mutta ihmettelen!Tiistai 7.6.2016 - -Esko Erkkilä- Naapuripuolueen edustajana on vaikeaa ja tahditontakin kommentoida Kokoomuksen puheenjohtajapeliä, mutta kun se ryntäsi aivan ”iholle” Tampereen torikauppiasyhdistyksen 6.6.2016 järjestämillä kesäkuun Maanantaimarkkinoilla, niin tohdin siihen ottaa ainakin lievästi kantaa.
Kokoomuksen telttakatos on perinteisesti Keskustan telttakatoksen vierellä Maanantaimarkkinoilla ja meillä oli oiva tilaisuus seurata, kun Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaat Alexander Stubb, Petteri Orpo ja Elina Lepomäki olivat naapuriosastolla yleisön tavoitettavissa.
En ota tämän otsikon lisäksi enempää kantaa Kokoomuksen puheenjohtajapeliin, kun julkaisen pienen kuvakimaran Keskustan telttakatoksen vierellä sijainneen Kokoomuksen osastolta maanantaina 6.6.2016 klo 16.30 – 17.00!
Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Jaana Viilo karvaturrinsa kanssa, apulaispormestari Leena Kostiainen ja valtiovarainministeri Alexander Stubb.
Ministeri Petteri Orpo ja Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Jaana Viilo.
Kansanedustaja Harri Jaskari kuuluu Elina Lepomäen tukijoukkoihin.
Apulaispormestari Leena Kostiainen tukee Alexander Stubb´a.
Kansanedustaja Hjallis Harkimo kuuluu Petteri Orpon tukijoukkoihin.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen on vaiti, että ketä ehdokkaista hän tukee!
On mielenkiintoista nähdä, että miten Kokoomuksen puoluekokouksen puheenjohtajaäänestyksessä Lappeenrannassa ensi viikonvaihteessa käy!Toivon, että kokoomuslaiset jaksavat nähdä Suomen edun ja eivät sorru liialliseen Suomen kolmanneksi suurimman puolueen yhtenäisyyttä repivään peliin.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kokoomuksen puheenjohtajakilpa, Alexander Stubb, Petteri Orpo, Elina Lepomäki, |
Kilpailukykysopimuksen aikaansaaminen oli voitto järjelle, Juha Sipilälle ja Keskustalle sekä SuomelleSunnuntai 5.6.2016 - -Esko Erkkilä- Järki voitti vihdoinkin, kun kilpailukykysopimus sai riittävän kattavuuden ja se tuli eri osapuolten hyväksymäksi.
Kun viime päivinä kuunteli SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn ja EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen kommentteja, oli helppo uskoa, että molemmat ovat vastuuntuntoisia johtajia.
Kokonaisuuden kannalta on valitettavaa, että vientialojen kannalta tärkeä logistiikkaketju ei lähtenyt mukaan sopimukseen.
On toivottavaa, mutta valitettavasti epätodennäköistä, että esimerkiksi AKT ymmärtäisi maamme tilanteen vakavuuden ja pidättäytyisi lakoista.
Positiivista tilanteessa on, että SDP on jotenkin kantamassa vastuuta Suomen taloudellisesta tilanteesta, mutta maamme politiikan pelle eli vihreiden Ville Niinistö jaksaa pelata käsittämätöntä peliään ja arvostella solmittua kilpailukykysopimusta. Kaikesta näkee, että ministeri-Audin takapenkin nahanhajuisesta miljööstä luopuminen ottaa politiikan pelle Niinistölle lujille!
On Suomelle suuri onni, että Vihreät pysyvät päätöksenteon ulkopuolella ainakin seuraavat kolme vuotta ja toivon mukaan myös sen jälkeen.
Kilpailukykysopimuksen solmiminen on suuri askel Suomen taloustilanteen kuntoon laittamisessa.
Näen sen olevan suuri askel myös siinä mielessä, että hallituksella vapautuu nyt voimavaroja muiden maamme taloutta uhkaavien synkkien pilvien hälventämiseen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kilpailukykysopimus, Lauri Lyly, Jyri Häkämies, AKT, politiikan pelle, politiikan pelle Ville Niinistö, |
Maakuntaitsehallinto tulee ja sen valmistelu tulee tapahtua siihen mandaatin omaavien organisaatioiden johdollaLauantai 4.6.2016 - -Esko Erkkilä- Kaikki järkevät tahot ovat hyväksyneet, että Suomeen tulee maakuntaitsehallinto 1.1.2019.
On varmaa, että edes kaikki Keskustaa viime eduskuntavaaleissa äänestäneet eivät tajunneet, että miten suuren uudistuksen puolesta he äänestivät, kun ”vetivät viivansa” keskustalaisen ehdokkaan puolesta.
Jokainen Keskustalle annettu ääni oli ratkaiseva maakuntaitsehallinnon puolesta ja sillä ei ole merkitystä, että pääsikö kyseisen äänen saanut keskustalainen eduskuntaan.
Nyt on alkamassa maakuntaitsehallinnon valmisteluvaihe.
Vaikka maakuntaitsehallinto tulee voimaan vasta vuoden 2019 alussa, ovat maakuntaitsehallinnon valmistelutoiminnot alkaneet tai alkamassa näinä päivinä.
On tärkeää, että valmistelu tapahtuu päätöskykyisten ja päätöksiin mandaatin saaneiden organisaatioiden toimesta.
Maakuntaliittovetoisesti maakuntahallintoon siirtymisen valmistelu on mielestäni ainoa oikea vaihtoehto.
Tiedän, että on ajatuksia esimerkiksi Pirkanmaalla, että valmisteluun pitäisi osallistua kaikki Pirkanmaan kunnat. Ajatus on mahdoton, sillä valmisteluorganisaatio paisuisi n. seitsemänkymmenen henkilön suuruiseksi ja kaikki osaamme arvioida, että sellainen porukka ei pystyisi päätöksiin.
Valmistelusta pitää omana yksilönään sulkea yksittäiset kunnat ja tässä tarkoitan erityisesti Tamperetta.
Erityisen vahingollista olisi, jos maakuntaitsehallinnon valmisteluun Pirkanmaalla osallistuisi alueen kummajainen eli Tampereen kaupunkiseutu –niminen organisaatio!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maakuntaitsehallinto, maakuntaitsehallinnon valmistelu maakuntaliitot, Tampereen kaupunkiseutu, |