Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Suomen Keskustan puoluekokousedustajien lippumarssi Rovaniemen keskustassa oli vahva osoitus keskustalaisen kansanliikkeen voimasta!

Tiistai 12.6.2012 - -Esko Erkkilä-

Ennen Keskustan puoluekokouksen pääjuhlaa järjestetty lippumarssi halki Rovaniemen keskustan oli vahva osoitus Suomen Keskustan voimasta ja vahvuudesta.

 

Lähes kolmetuhatta keskustalaista osallistui mainiossa marssisäässä järjestettyyn lippumarssiin.

 

Olin mukana n. kahden kilometrin pituisen reitin kulkeneella marssilla.

 

marrsijariarjaantti

 

Marssi alkoi tietysti valmisteluilla ja tässä tamperelaiset puoluekokousedustajat Jari Rajasalo (vasemmalla), Arja Hirvenoja sekä Antti Juva ovat hymyssäsuin matkalla lippumarssin järjestäytymispaikalle.

 

marssikarki

 

Marssirivistön kärjessä kulkeneen Suomen siniristilipun kantajana toimi edellispäivänä Keskustan varapuheenjohtajaksi valittu Juha Rehula.

Suomen Keskustan lippua kantoi puheenjohtaja Juha Sipilä. Sipilän rinnalla marssivat varapuheenjohtajat Annika Saarikko sekä Riikka Manner.

 

marssietelahame

 

Etelä-Häme…

 

 

marssietelapohjanmaa

 

...ja Etelä-Pohjanmaa marssivat seuraavina.

 

 

marssihelsinki

 

Keskustan Helsingin piirin…

 

 marssiitasavo

…ja Itä-Savon jälkeen…

 

 

marssikainuu

 

…oli vuorossa Kainuu.

Kainuun piirijärjestön edustajien marssilauluna oli Ilmari Kiannon vuonna 1911 sanoittama ja Oskar Merikannon säveltämä ”Nälkämaan laulu” ja komeasti se kainuulaisilta kajahtikin!

 

 

marssikeskipohjanmaa

 

Keski-Pohjanmaan…

 

marssikeskisuomi

 

…ja Keski-Suomen piirin…

 

 

marssikymenlaakso

 

…jälkeen oli vuorossa Kymenlaakso, jonka lipunkantajana toimi ex-kansanedustaja Markku Pakkanen.

 

marssipirkanmaankarki

 

Keskustan Pirkanmaan piirin nimikylttiä kantoi Raili Naskali Pirkkalasta ja piirimme lippu oli Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajan Pertti Hakasen vankoissa käsissä.

Piirimme kärjessä marssivat kansallispuvuissaan Raili Naskalin lisäksi vasemmalta luetellen: Ritva Männistö, Arja Mattila, Joakim Roth, Riitta Koskinen, Päivi Koppanen ja Pirkko Vuolle.

 

marssipirkanmaakeski

 

Tässä Pirkanmaan piirin marssirivistön keskivaihetta….

 

 

marssipirkanmaaloppu

 

…ja tässä ”loppupään valvojat”.

 

marssipohjoiskarjala

 

Valokuvaamisen jälkeen liityin Pirkanmaan piirin loppupään valvojiin ja tässä kuva meitä seuranneesta Keskustan Pohjois-Karjalan piirin marssirivistön kärjestä.

 

 

marssilaivoranta

 

Lippumarssin seuraajia katujen varrella oli paljon.

Joukossa oli tuttujakin ja tässä turkulainen Jarmo Laivoranta…

 

marssitaunomakela

 

…sekä Tauno Mäkelä Vilppulasta seuraavat marssia.

 

marssiulkomaalaiset

 

Rovaniemelle saapuneet ulkomaiset turistit ihmettelivät monien satojen metrin pituista marssirivistöä, joka kajautteli maakuntalauluja marssiessaan.

 

marssipirkanmaauusi1

 

Poistuin välillä marssirivistöstä ja pienen oikaisun ansiosta pääsin taas ottamaan muutaman kuvan Pirkanmaan piirin marssijoista.

 

marssipirkanmaauusi2

 

marssipirkanmaauusi3

 


marssipirkanmaauusi4

 


marssipirkanmaauusi5

 


pirkanmaauusiarvouusitalo

 

Arvo Uusitalo synnyinkunnastani Viljakkalasta liittyi Pirkanmaan marssijoiden joukkoon matkan varrella ja hän toimikin Pirkanmaan ”lukkona” koko loppuosuuden!


marssieerojaarjamattila

 

Marssi päättyi Rovaniemen kaupungintalolle.

Tässä Eero ja Arja Mattila Viljakkalan Nisulta käärivät kantamaansa lippua odottamaan seuraavaa merkkitapahtumaa.

 

 

marssijarioikein

 

Marssin ensikertalainen Keskustan Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jari Rajasalo oli silminnähden tyytyväinen marssikokemukseensa.

 

marssiriikkamannernikolas

 

Marssin jälkeen europarlamentaarikon ja Keskustan uunituoreen varapuheenjohtajan Riikka Mannerin Nikolas-poika oli tyytyväinen päästyään äitinsä syliin.

 

Kuvakertomukseni päätteeksi vielä kuvia kansallispukuisista pirkanmaalaisista marssijoista:

 

 

riittakoskinenok

 

Riitta Koskinen Ylöjärveltä

 

arjamattila

 

Arja Mattila Viljakkalasta

 

 

pirkkovuolle

 

Pirkko Vuolle Viljakkalasta

  

Osallistuin Keskustan puoluekokousohjelmaan kuuluvaan lippumarssiin nyt ensimmäistä kertaa. Kokemus oli vertaansa vailla.

 

Toivon, että pääsen kokemaan jotain vastaavaa Keskustan seuraavassa puoluekokouksessa Turussa vuonna 2014!

 

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Keskustan puoluekokous, puoluekokouksen lippumarssi,

Arvoisat puoluekokousedustajat!

Maanantai 11.6.2012 - -Esko Erkkilä-

Olen elämäni aikana pitänyt esityksiä erilaisille yleisöille ainakin pari tuhatta kertaa - saattaa olla, että esiintymisiä on kertynyt vuosien saatossa tuplastikin, mutta suurimman kuuntelijajoukon sain lauantaina, kun käytin puheenvuoron Keskustan puoluekokouksessa Rovaniemellä.

 

Olin toiseksi viimeinen puhuja ennen puheenjohtajaäänestyksiä ja Lappi Areenalla oli puhettani kuuntelemassa n. 4.000 puheenjohtajaäänestyksiin valmistautuvaa puoluekokousedustajaa ja puoluekokouksen seuraajaa. Tupa oli täynnä!

 

Esko_puhuu1

 

Näin puhuin elämäni suurimmalle yleisölle:

 

Arvoisat puoluekokousedustajat, puheenjohtaja-, varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaat sekä viime eduskuntavaaleissa ehdollaolleet jäsenemme!

 

Tuon Teille terveiset Tampereelta.

 

Tampereella Keskustan toiminta on ollut tuloksekasta, sillä onhan meillä mm. apulaispormestarina Timo Hanhilahti; Suomen ensimmäinen keskustalainen apulaispormestari.

 

Kohdistan sanomani Teille kaikille arvoisat läsnäolijat ja perusteena on Keskustan pärjääminen koko maassa, mutta erityisesti suurissa kaupungeissa.

 

Suurissa kaupungeissa on paljon potentiaalia Keskustalle.

 

Useat keskustalaiset viime eduskuntavaalien ehdokkaat saivat hyvän äänisaaliin esim. Tampereella.

 

Nyt on meidän kaikkien huolehdittava, että pystymme turvaamaan kaikkien viime eduskuntavaaleissa suurista kaupungeista saadut äänet pysymään Keskustalla syksyn kunnallisvaaleissa.

 

Suurista kaupungeista saadut äänet ovat tärkeä osa siitä äänimäärästä, jolla ratkaistaan monien maakunnallisten organisaatioiden luottamushenkilöpaikat.

 

Kiitän jo etukäteen kaikkia siitä tuesta, jota tulemme suurissa kaupungeissa saamaan Teiltä!

 

-----

 

Esko_puhuu2

 

Puheenjohtajan merkkikello soi ja minuutin pituinen puhe oli pidetty.


Käytän puhuessani yleensä vain iskusanaliuskaa muistini tukena, mutta puheajan rajoittaminen minuuttiin merkitsi, että jouduin lukemaan paperista ennalta valmistelemani tekstin.

Kuvat ovat tamperelaisen puoluekokousedustaja Arja Hirvenojan kamerallani ottamia.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous,

Keskustan puoluekokousiltamat järjestettiin 60 metrin syvyydessä!

Sunnuntai 10.6.2012 klo 2.18 - -Esko Erkkilä-

Terveisiä Keskustan puoluekokousiltamista Rovaniemeltä!


Ne järjestettiin kuudenkymmenen metrin syvyydessä Santavuoren kallion sisällä sijaitsevassa Santaparkissa.


Santapark

 

Santaparkin sisäänkäynnin jälkeen…

 


luola1

 

…laskeudutaan sadan metrin matkalla sopivasti alaspäin…

 

Luola2

 

…välitasanteelle.

 

luola3

 

Välitasanteen jälkeen laskeudutaan edelleen sadan metrin kävelymatkan aikana taas syvemmälle vuoren sisään ja…

 

Santapark_sisalta

 

…saavutaan Santaparkin juhlasaliin.

 

johtoviisikko1

 

Juhlasalissa esittäytyi Keskustan uudistunut johtoviisikko.

 

Juha_Sipila

 

Puheenjohtaja Juha Sipilä

 


Annika

 

Varapuheenjohtajat Annika Saarikko,…


 

Riikka1

 

…Riikka Manner…

 

Juha_Rehula

 

…ja Juha Rehula.


 

Laaninen

 

Puoluesihteeri Timo Laaninen.


Puoluekokouksen toisesta päivästä jäi mieleen yhtenäisyyttä kuvaava mieliala.

 

Ylimmän johdon tällä kokoonpanolla Keskustalla on mahdollisuuksia vaikka minne saakka!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous, Juha Sipilä, Annika Saarikko, Riikka Manner, Juha Rehula, Timo Laaninen,

Keskustan uusi puoluejohto on valittu

Sunnuntai 10.6.2012 - -Esko Erkkilä-

Kerron lyhyesti ja täydennän myöhemmin:

 

Juha_Sipila_pj

 

Puheenjohtajaksi Juha Sipilä

 


Varapuheenjohtajiksi:

 

Annika

 

Annika Saarikko

 

 

Riikka

 

Riikka Manner

 

 

Juha_Rehula

 

Juha Rehula

 

 

 

Laaninen_ja_Uosukainen

 

Puoluesihteeriksi Timo Laaninen...

...(joka tässä kertoo ääntenlaskun aikana tunnelmistaan Riikka Uosukaiselle)

 

 

Täydennän Rovaniemen kuulumisia toivottavasti jo tänään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous, Juha Sipilä. Annika Saarikko, Riikka Manner, Juha Rehula, Timo Laaninen,

Puheenjohtajaehdokkaiden kielenkäyttö muuttui terävämmäksi, kun valintaäänestys lähestyy

Lauantai 9.6.2012 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puheenjohtajavalinta tapahtuu tänään iltapäivällä.

 

Lappi Areenalla eilen klo 18.30 alkaneessa puheenjohtajataiston viimeisessä yhteisessä keskustelussa ehdokkaiden kielenkannat avautuivat ajoittain lähes kiivastahtiseen sanailuun saakka. Yleisö piti näkemästään ja kuulemastaan, sillä jokseenkin jokaisen puheenvuoron jälkeen kuultiin suosionosoituksia.

 

Keskustelua johdatteli Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen.

 

Puheenjohtajaehdokkaat

 

Ehdokkaat olivat ryhmittäytyneet esiintymislavalle pöytien ääreen.

 

 Kaunisto

 

Timo Kaunisto muistutti, että ”hevosen vaihtaminen ei riitä”. Sen lisäksi Keskustan pitää Kauniston mielestä löytää toimintalinja keskusta-vasemmistolaisesta perustasta. Tästäkin puheenvuorosta Kaunisto sai suosionosoituksia!

 

Puumala

 

Tuomo Puumala peräänkuulutti, että Keskustan uuden puheenjohtajan on oltava yhdistävä tekijä puolueelle ja hänen on osattava kuunnella kansalaisia.

Eri mieltä olevat on Puumalan linjauksen mukaan saatava lähimmäs puoluejohtoa.

 

Sipila

 

Juha Sipilä totesi: ”Johtamaani Keskustaan sopivat kaikki.”

Sipilän mielestä Mari Kiviniemeä olisi pitänyt tukea enemmän. ”Nyt pitää katsoa eteenpäin” oli Juha Sipilän resepti huomiselle.

 

Vayrynen

 

Paavo Väyrynen luotti Keskustan puoluekokouksen kykyyn valita puheenjohtajaksi paras henkilö. ”Valinta tulee olemaan onnistunut, kun 3.000 keskustalaista miettii viikonvaihteen ajan, että kenestä tulee puheenjohtaja.”

 

Keskustelin päivän aikana lukemattomien puoluekokousosanottajien kanssa ja minulle jäi se tuntuma, että Juha Sipilän asemat ovat puoluekokouksen aikana kohentuneet ja hänestä saattaa tänään tulla Keskustan uusi puheenjohtaja!


 Esko_ja_Juha


Juttelin Juha Sipilän kanssa päivän tunnelmista.

Ihailin Sipilän toimintaa päivän aikana - koko ajan hän oli liikenteessä yleisön joukossa ja teki tuttavuutta entisten ja uusien tuttaviensa kanssa!


Esko_ja_Tuomo


Myös Tuomo Puumalan kanssa pääsin kiittämään häntä oikein kädestä pitäen siitä mallikkaasta esiintymisestä, jonka Puumala suoritti Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön osastolla Tampereen Markkinoilla 4.6.2012!


Eilen pystyin päivittämään tälle palstalle kesken päivän uutta tietoa – saa nähdä, että ehdinkö kertomaan tuoreet tunnelmat uuden puheenjohtajan valinnasta tänään ennen iltaohjelmamme alkamista!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous, Timo Kaunisto, Tuomo Puumala, Juha Sipilä, Paavo Väyrynen,

Puoluekokousmatka on alkanut!

Perjantai 8.6.2012 - -Esko Erkkilä-

Aamuvirkuimmat tämän palstan lukijat näkevät nämä rivit perjantaina 8.6.2012 klo 00.00.

 

Olen täsmälleen samalla kellonlyömällä noussut bussiin Tampereen linja-autoasemalla ja matkamme kohti Rovaniemeä ja Keskustan puoluekokousta on alkanut.

 

Bussi on täpötäynnä, sillä matkassa on viitisenkymmentä pirkanmaalaista puoluekokousedustajaa. Muilla kulkutavoilla Rovaniemelle on tulossa ainakin sama määrä pirkanmaalaisia, joten kokonaisedustuksemme kohoaa tasolle satakunta kokousedustajaa.

 

Aikataulusuunnitelman mukaan olemme perillä Rovaniemellä tänään klo 12.00.

 

Keskustan puoluekokouspaikkana toimii Lappi Areena ja siellä puoluekokousosanottajien valtakirjojen tarkastaminen alkaa klo 10.00.

 

Ohjelman mukaan Rovaniemellä on runsaasti erilaisia oheistapahtumia mm. Lordinaukiolla sekä Lapin Urheiluopistossa Santaparkissa.

 

Santaparkissa alkaa varmaan mielenkiintoinen ja erittäin ajankohtainen ”Terve tulevaisuus tehdään kunnissa” –ajankohtaisseminaari klo 12.30, mutta todennäköisesti en ehdi sinne.

 

Varsinainen puoluekokous alkaa klo 15.00 ja silloin on oltava paikalla.

 

Jossain vaiheessa on ehdittävä kirjautumaan hotelliin, jotta kahden yön majoittuminen on turvattu.

 

On selkeästi todettava, että kaikki puoluekokouskulut menevät omasta pussistani, sillä mikään taho ei maksa edes osaa puoluekokouskuluistani.

 

Tutkailin hotellini tietoja ja siellä kaikissa huoneissa on langaton internet-yhteys.

 

Kannettava tietokoneeni on matkassa ja ainakin suunnittelen, että pystyn paikan päältä päivittämään tuoretta tietoa näille sivuille. Mitään en pysty lupaamaan, mutta sitä yritän.

 

Jos yritykseni ei onnistu, niin sen varalle tällä palstalle on kyllä kaikille päiville varattuna oma juttunsa eli näille sivuille ilmestyy Keskustan puoluekokouksenkin aikana joka tapauksessa uusi juttu!

 

sammalleimu

 

Sammalleimulla ei ole mitään yhteyttä tähän juttuun, mutta koska otin eilen mökillämme tämän kuvan, niin liitän sen tähän loppuun!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Suomen Keskusta, puoluekokous Rovaniemellä, Keskustan puoluekokous, Keskustan puoluekokous Rovaniemellä, Lappi Areena,

Keskustan johtopaikoille on tarjolla päteviä henkilöitä!

Maanantai 14.5.2012 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan puoluekokous lähestyy, sillä keskustaväki kokoontuu Rovaniemelle kesäkuun 8. – 10. päivinä päättämään puolueen linjauksista ja henkilövalinnoista seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.

 

Tulemme Rovaniemellä valitsemaan puolueelle puheenjohtajan, kolme varapuheenjohtajaa sekä puoluesihteerin.

 

Henkilövalintojen ohella tulemme päättämään lukuisista Suomen Keskustan toimintaan liittyvistä kysymyksistä.

 

Minut on valittu viralliseksi puoluekokousedustajaksi ja olen lähdössä Rovaniemelle.

 

Tampere on Suomen Keskustan kannalta tärkeä kaupunki ja olemme saaneet täällä tehdä uraauurtavaa keskustalaista politiikkaa. Suomen ensimmäinen keskustalainen apulaispormestari Timo Hanhilahti on hienosti hoitanut tehtävänsä koko kulumassa olevan vaalikauden.

 

On muistettava, että Hanhilahti on nyt virkavuosiltaan Suomessa kaikkien aikojen ”vanhin” apulaispormestari!

 

Tamperelaisilla oli kunnia saada perjantaina toukokuun 11. päivä henkilökohtaisesti tutustua kolmeen puoluejohtoon pyrkivään kandidaattiin.

 

Kulttuuriravintola Kivessä järjestetyssä tilaisuudessa esittäytyivät esiintymisjärjestyksessä seuraavat johtajakandidaattimme:

  • Sami Kilpeläinen, puoluesihteeriehdokas

  • Arto Pirttilahti, varapuheenjohtajaehdokas
  • Juha Sipilä, puheenjohtajaehdokas

 

Sami_Kilpelainen

 

Puoluesihteeriehdokas Sami Kilpeläinen on 34-vuotias valtiotieteiden maisteri, agronomi MMM ja toimii nyt MTK:n maitoasiamiehenä.

Elintarvike- ja maitoalan kokemuksestani huolimatta tapasin Sami Kilpeläisen nyt vasta ensimmäisen kerran.

Ensitapaaminen oli Samin kannalta vakuuttava, sillä sain puoluesihteeriehdokkaastamme luotettavan sekä innostavan kuvan.

Sami lähetti edellispäivänä keskusta-vaikuttajille Sami-kirjeen sähköpostiviestinä ja kävimme sen tiimoilta hänen kanssaan edellisiltana mielenkiintoisen sähköisen keskustelun.

Kilpeläinen osasi kirjeessään pureutua juuri niihin seikkoihin, joihin olen halunnut Keskustassa puuttua koko vajaan neljä vuotta kestäneen poliittisen toimintani ajan.

Tulemme kuulemaan Sami Kilpeläisestä jatkossakin!

 

 

Arto_Pirttilahti

 

Keskustan varapuheenjohtajaehdokas Arto Pirttilahti on pirkanmaalaisille ja myös minulle tuttu mies.

Mänttä-Vilppulasta kotoisin oleva koulukuntakolleegani Pirttilahti on valoisana ja positiivisena henkilönä juuri oikea persoona kokoamaan Keskustan voimavarat kaupungeissa sekä maaseudulla puhaltamaan ”yhteiseen hiileen”.

Artsi on vahvoilla, kun Rovaniemellä olen kirjoittamassa varapuheenjohtajaehdokkaan nimeä äänestyslippuun - ja perusteluna minulla ovat asiasyyt, ei pelkästään se että Artsi on agrologi!

 

Juha_Sipila

 

Kempeleläinen Juha Sipila on insinöörismies, mutta siitä huolimatta (vai juuriko sen vuoksi!) hän on vahvoilla Keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Sipilällä on vahva yritystausta ja arvostan sitä.

Olen omissa luottamushenkilöympyröissäni todennut, että yritystaustasta on suuri hyöty myös politiikassa. ”Poliittiset broilerit” ovat oma lukunsa ja heidän rinnalleen politiikkaan tarvitaan yritysmaailmassa karaistuneita osaajia. Yritysmaailman kokemus on korvaamaton resurssi politiikassa.

Toimin 38-vuotta yritysmaailmassa ja vasta sen jälkeen rohkenin siirtyä politiikkaan.

Juha Sipilässä meillä Keskustassa on pätevä vaihtoehto johtamaan puolue selville vesille.

Sipilän kuuleminen todisti minulle sen, että tässä vaiheessa ei kannata lukita mielipiteitään Keskustan puheenjohtajakysymyksessä!

 

Mikko_Alatalo

 

Kulttuuriravintola Kivessä järjestetyssä tilaisuudessa sai taas kerran huomata sen perusteellisuuden, jolla kansanedustaja Mikko Alatalo paneutuu asioihin.

Kuvittelen, että ainakin Pirttilahden ja Sipilän esittämät asiat olivat Mikolle tuttuja jo aikaisemmin, mutta siitä huolimatta tamperelais-senaattori teki ahkerasti muistiinpanoja ja osallistui keskusteluun terävillä kysymyksillä.

Näitä oman maakunnan asioiden ajajia ja valtakunnan parasta ajattelevia kansanedustajia me tarvitsisimme enemmän!

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön varapuheenjohtajana ja vaalipäällikkönä kiitän Sami Kilpeläistä, Arto Pirttilahtea ja Juha Sipilää esiintymisestä tamperelaisille.

On varmaa, että Teidän kaikkien osalta esiintymisenne Tampereella vei Teitä lähemmäs tavoittelemaanne Keskustan johtopaikkaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rovaniemen puoluekokous, Sami Kilpeläinen, Arto Pirttilahti, Juha Sipilä, Timo Hanhilahti, Mikko Alatalo,

Lahdessa tehtiin oikeita henkilövalintoja

Sunnuntai 13.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan puoluekokous Lahdessa on tehnyt henkilövalinnat puoluejohtoon.

 

Puheenjohtajaksi valittiin Mari Kiviniemi ja varapuheenjohtajiksi Tuomo Puumala, Annika Saarikko sekä Timo Kaunisto. Puoluesihteerin pestin sai Timo Laaninen.

 

Tunnen henkilökohtaisesti kaikki valitut ja luotan heidän taitoihinsa johtaa Suomen Keskusta Suomen suurimmaksi puolueeksi kevään 2011 eduskuntavaaleissa.

 

Mari Kiviniemen johdolla Keskusta saa avaimet siihen, että kaupunkien ovet Suomen Keskustalle avautuvat. Mari on kotoisin Jalasjärveltä, joten hän tuntee myös maakuntien tarpeet ja odotukset.

 

Tuomo Puumala on laaja-alainen vaikuttaja Keski-Pohjanmaalta Kokkolasta, mutta hänellä on suuri kannattajajoukko myös muissa maakunnissa. Puumala oli leimallisesti nuorten ehdokas puoluejohtoon.

 

Annika Saarikko teki nopean nousun puoluejohtoon. Saarikon monipuolinen kokemus eri tehtävissä sekä nuorten tuki selittävät hänen suosionsa. Annikan nyt tekemä askel on vasta ensimmäinen hänen matkallaan maamme keskeiseen vaikuttajaryhmään.

 

Timo Kauniston tuoreet mielipiteet puheenjohtajataistossa tasoittivat hänen tietään varapuheenjohtajaksi. Sain monesti keskustella Timon kanssa ennen puheenjohtajavalintoja ja voin vahvasti todeta, että Timo on mies paikallaan Suomen Keskustan varapuheenjohtajana. Onnittelut Vakka-Suomen ja Varsinais-Suomen suuntaan!

 

Timo Laanisen valinta puoluesihteeriksi toteutui juuri sillä ylivoimaisuudella, joka oli aistittavissa jo jonkin aikaa. Mediataidot ja vahva kokemus Keskustan taustavaikuttajana olivat ne eväät, jotka takasivat Laanisen valinnan.

 

Toivotan puoluejohtoon valitulle viisikolle parhainta menestystä ja tiedän, että koko keskustaväki ajattelee samoin.

 

Nyt alkaa haastava kymmenen kuukauden rupeama, jonka jälkeen kevään eduskuntavaaleissa linjoitetaan Suomen suunta neljäksi seuraavaksi vuodeksi. Vastuulliset suomalaiset antavat eduskuntavaaleissa luottamuksensa nyt valitulle Keskusta-johdolle!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, Lahden puoluekokous, Mari Kiviniemi, Tuomo Puumala, Annika Saarikko, Timo Kaunisto, Timo Laaninen

Terveisiä Lahdesta!

Lauantai 12.6.2010 klo 8.48 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan puoluekokous alkoi eilen Lahdessa. Olin mukana aamun Talousseminaarista illan puheenjohtajatenttiin saakka.

 

Henkilövalinnat tehdään tänään. En pääse paikan päälle, sillä meillä on tänään pienimuotoiset sukujuhlat, kun nuorimmainen päätti opintiensä.

 

Tunnelma Lahdessa oli innostunut ja rakentava.

 

Eroava puheenjohtaja Matti Vanhanen sai puoluekokouksen avanneen puheenvuoronsa jälkeen raikuvat ja pitkät suosionosoitukset. Väki nousi seisomaan ja jatkoi suosionosoituksiaan - näin menetellään harvoin Suomessa! Vanhanen sai omiltaan hänelle kuuluvan tunnustuksen.

 

Tapasin eilen monta Suomen keskeistä päättäjää ja keskustelin heidän kanssaan. Suomen ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki, ministeri Juha Rehula ja kansanedustaja Anne Kalmari olivat henkilöitä, joiden kanssa en ole aiemmin keskustellut kahden kesken. Niistä keskusteluista ehkä joskus myöhemmin.

 

Puheenjohtaja- ja puoluesihteerikisa ratkeavat tänään.

 

Mari Kiviniemen ja Timo Kauniston vauhti ja varmuus ovat kasvaneet kisan edetessä. Mauri Pekkarisella ja Paavo Väyrysellä varmuutta on ollut ennenkin ja erityisesti Pekkarisella myös vauhtia.

 

Juttelin puoluesihteerikisan molempien pääehdokkaiden - Jarmo Korhosen ja Timo Laanisen kanssa eilen. Heidän kisastaan tulee tiukka. Kisan kolmannen ehdokkaan Simo Sorsan tapasin eilen ensimmäisen kerran. Hänellä ei ole mahdollisuuksia puoluesihteerikisassa, vaikka pystyvä henkilö onkin.

 

Keskustalaiset saavat hyvän puoluesihteerin on hänen etunimensä sitten Jarmo tai Timo.

 

 

Levollisena ja innostuneena Lahden henkilövalintoja odottaen

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, puoluekokous, Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi, Mauri Pekkarinen, Paavo Väyrynen, Timo Kaunisto, Jarmo Korhonen, Timo Laaninen, Simo Sorsa, Anneli Jäätteenmäki, Juha Rehula, Anne Kalmari

Terveiseni Lahteen huomenna kokoontuvalle Keskusta-väelle

Torstai 10.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Tarjosin Suomenmaan julkaistavaksi terveiseni ja "ohjeeni" Lahteen 11…13.6.2010 kokoontuvalle Keskusta-väelle.

 

Peräänkuulutin kirjoituksessani yksimielisyyttä henkilövalintojen jälkeen.

 

Suomenmaa julkaisi kirjoitukseni 8.6.2010 ilmestyneessä lehdessä.

 

Tässä terveiseni:

 

-----------------------------

 

Lahdesta pitää lähteä yksimielisenä

 

Suomen Keskustassa on käyty osin kiivastakin keskustelua Lahden puoluekokouksen henkilövalinnoista. Se kuuluu keskustalaiseen perinteeseen.

 

Nyt pitää kuitenkin jokaiselle olla selvää, että Lahdesta lähtee kotimatkalla yhtenäinen Suomen Keskusta. Henkilövalinnat tehdään Lahdessa ja niihin ei pidä olla kenelläkään poikkipuolista sanaa kahteen vuoteen.

 

Kenttä on Keskustalle valtava voimavara ja sen päätösten mukaan pitää kaikkien toimia..

 

Olemme huolestuneina kuunnelleet viestejä, että Keskusta lähtisi Lahdesta kahtiajakautuneena - nämä ajatukset on nyt haudattava.

 

Kaikki puheenjohtajaehdokkaat ovat käyneet Tampereella esiintymässä. Myös lähes kaikki varapuheenjohtajaehdokkaat sekä puoluesihteeriehdokkaat ovat olleet meillä arvioitavina.

 

Kaikki ehdollaolevat täyttävät kriteerit, joita johtohenkilöiltämme vaaditaan.

 

 

Meillä on edessämme kymmenen kuukauden pituinen tiukka taival, jonka lopputuloksena kevään vaaleissa ratkaistaan Suomen suunta. Siinä työssä pitää olla yksimielisesti niiden päätösten takana, jotka Lahdessa tehdään!

 

-Esko Erkkilä-

Tampere

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, Lahden puoluekokous

Kaupungin työntekijöille ei kuulu maksaa palkkaa puoluekokousmatkoilta

Torstai 27.5.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupungin henkilöstöjaosto teki puheenjohtajansa Olli-Poika Parviaisen (vihr.) johdolla itsestään selvän päätöksen, kun se kieltäytyi maksamasta palkkaa kaupungin palkollisille siltä ajalta, jonka nämä käyttävät työaikaansa puoluekokouksiin osallistumisiin.

 

Päätöksellä kumottiin Tampereen ilmeisen "ikiaikainen" menettelytapa, jolla on vuosikymmenet tuettu vasemmistopuolueiden satraappien puoluekokousmatkailua.

 

Ihmettelen suuresti henkilöstöjaoston varajäsenen Pekka Salmen (sdp) lausuntoja, kun hän kummeksuu päätöstä.

 

Salmen kummeksumisessa on outoja perusteluita ainakin kahdesta syystä.

 

Salmi oudoksuu päätöksen ajankohtaa - hän kokee päätöksen XL-ryhmän rokottamiseksi, joka suuntautuu demareihin. Sen lisäksi Salmi perustelee, että palkallinen puoluekokousmatka oli varmistettu virkamiehiltä!

 

Linjakkaan päätöksen tekemisellä ei ole yhteyttä demarien Joensuun puoluekokoukseen - menettely vaan sattui nyt viimeinkin tulemaan henkilöstöjaoston tietoon ja se reagoi ilman viivettä. Hyvä niin!

 

Virkamiesten "lupaukseen" vetoaminen ei ole Tampereella nykypäivää - Tampereella luottamushenkilöt päättävät, eivät virkamiehet.  Kyse on niin merkittävästä perusasiasta, että siitä ei pitäisi olla kenelläkään virheellisiä käsityksiä - ei edes tulevalla kansanedustajaehdokas Salmella!

 

Kiitän Olli-Poika Parviaista ja hänen johdollaan toimivaa henkilöstöjaostoa oikeasta päätöksestä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunki, Olli-Poika Parviainen, SDP:n puoluekokous, XL-ryhmä, Pekka Salmi

« Uudemmat kirjoitukset