Aloitevaliokunnan jäsenyys Keskustan puoluekokouksessa - mielenkiintoinen kokemusSunnuntai 10.7.2016 - -Esko Erkkilä- Puoluekokousaloitteet ovat tärkeässä roolissa, kun linjataan Keskustan poliittisia tavoitteita.
Kesäkuussa järjestetylle puoluekokoukselle jätettiin 248 puoluekokousaloitetta.
Puoluekokouksen valitsemana aloitevaliokunnan jäsenenä sain olla läpikahlaamassa aloitteista 211, sillä puolueen järjestötoimintaan liittyvät 37 aloitetta käsitteli järjestövaliokunta.
Aloitevaliokunnan puheenjohtajaksi valitsimme Keskustaopiskelijoiden Anniina Sippolan (toinen oikealta) ja valiokuntamme sihteereinä toimivat Elina Das Bhowmik, Ilkka Miettinen sekä oikealla kuvassa oleva Timo Portaankorva.
Pirkanmaan piirin toisena edustajana aloitevaliokunnassa toimi Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtaja Minna Sarvijärvi. Kolmantena pirkanmaalaisena aloitevaliokunnan kokoukseen osallistui kansanedustaja Arto Pirttilahti.
Puoluehallitus oli valmistellut vastaukset kaikkiin aloitteisiin ja se oli pohjaesityksenä, kun aloitevaliokunta käsitteli vastausesitykset.
Hyväksyimme aloitevaliokunnassa valtaosan puoluehallituksen vastausesityksistä, mutta melkoiseen osaan puoluehallituksen esityksistä teimme muutoksia.
Aloitevaliokunnan hyväksymät esitykset menivät seuraavana aamuna eli 12.6.2016 ”suureen saliin” hyväksyttäviksi.
Valiokuntamme puheenjohtaja Anniina Sippola esitteli puoluekokoukselle niiden aloitteiden vastaukset, joihin olimme edellisillan yli kolmituntisen kokouksemme aikana tehneet muutoksia puoluehallituksen vastausesityksiin.
Aloitevaliokunnan esittämiin vastauksiin käytettiin muutama yksittäinen puheenvuoro, mutta lopulta kaikki ehdottamamme vastaukset hyväksyttiin ja nyt ne muodostavat sen linjan, jota Keskusta aloitteissa esitetyissä asioissa noudattaa.
Kaikki aloitteet ja niihin puoluekokouksen antamat vastaukset löytyvät Keskustan verkkosivuilta.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous 2016, Keskustan puoluekokouksen aloitevaliokunta 2016, Anniina Sippola, Minna Sarvijärvi, Arto Pirttilahti, |
Vammaisten ja osatyökykyisten työllistämiseen pitää panostaaSunnuntai 19.6.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan puoluekokoukselle jätetyt aloitteet ja niiden hyväksyminen ovat puolueelle vahva viitoitus tulevalle toiminnalle. Sama merkitys on niillä puheenvuoroilla, joita ”suuressa salissa” käytetään.
Otan puheenvuoroista esille tamperelaisen puoluekokousedustaja Lotta Järvisen puheenvuoron, jossa hän peräänkuulutti vammaisten sekä osatyökykyisten työllistymistä.
Lotta Järvisen puoluekokouspuheenvuoro on kokonaisuudessaan tässä!
"Arvoisa puoluekokousväki! Koulutus on varmin tie työllistyä, ja varsinkin toimintarajoitteisen työnhakijan työnsaannissa se on avainasemassa. Yhteiskuntamme hukkaa paljon voimavaroja ja vahvuuksia, jos työllistymisen mahdollisuuksia ei lähdetä aktiivisesti moninaistamaan. Onnistuneita työllistymisen tarinoita on olemassa ja ne rohkaisevat etenemään asiassa! Erilaisuus pitää päätösten teossa nähdä rasitteen sijaan mahdollisuutena. Työelämässä tämä tarkoittaa tähän asti syrjittyä vähemmistöä ilman mahdollisuutta työntekoon, koska heillä ei vielä ole tarvittavia työntekoon mahdollistavia tukitoimia. Alhainen koulutustaso, vähäiset työnsaantimahdollisuudet ja perustulon varassa eläminen johtavat siihen, että sosioekonominen asema on melkein väistämättä heikompi kuin vammattomalla väestöllä. Vammaisten työhön osallistuminen on muita vähäisempää ja vammaiset ovat muita vähemmän koulutettuja. Veronkorotusten, maksukiristysten ja kasvavan työttömyyden oloissa on entistä tärkeämpää jatkaa työtä osallistumisesteiden poistamiseksi ja tulojen pienenemisen estämiseksi."
Kiitän Lottaa hänen puheenvuorostaan ja yhdyn niihin suosionosoituksiin, joita puoluekokous antoi hänen puheelleen.
Esitän, että Lotta ja hänen taustaryhmänsä tekevät tästä asiasta puoluekokousaloitteen Keskustan Sotkamon puoluekokoukseen vuonna 2018 ja jos se siellä hyväksytään, se muodostaa Keskustan virallisen linjan sen jälkeen!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan puoluekokous 2016, Keskustan puoluekokous Seinäjoella 2016, Lotta Järvinen, |
Keskustalla on viidessä suurimmassa kaupungissa suuria mahdollisuuksiaPerjantai 17.6.2016 - -Esko Erkkilä- Kaikki varmaan muistavat jutut kahdesta kenkäkauppiaasta, jotka menivät myyntimatkoille Afrikkaan.
Pessimisti sähkötti, että ei tänne voi mitään myydä, silla kaikki kulkevat paljain jaloin.
Optimisti puolestaan sähkötti kotimaahan, että täällä on rajattomat mahdollisuudet myydä kenkiä, sillä kaikki kulkevat paljain jaloin.
Käytin virallisena puoluekokousedustajana puheenvuoron Keskustan puoluekokouksessa Seinäjoella. Puheenvuoroni osui ajallisesti hieman ennen henkilövalintoja ja puheellani oli n. 4.000 kuulijaa.
Olin tapani mukaan optimisti.
Keskityin puheenvuorossani Keskustan kannatukseen viidessä suurimmassa kaupungissa ja totesin, että edellisissä kuntavaaleissa Keskustalla oli suurimmissa kaupungeissa tämmöiset kannatusluvut;
Yhteensä viidessä suurimmassa kaupungissa Keskusta sai äänistä 4,3 % ja oli 7. suurin puolue.
Jatkoin, että koko maassa Keskusta sai edellisissä kuntavaaleissa 18,7 % äänistä ja oli maan 3. suurin puolue.
”Jos koko maan luvuista jätetään huomioimatta Keskustan tulos viidessä suurimmassa kaupungissa, oli Keskustan osuus 23,9 % ja sillä olisi tullut selkeä ykköstila.”
****************
Sain puheenvuoroni jälkeen suosionosoitukset ja käytävillä monet puoluekokousedustajat antoivat tunnustusta puheenvuorolleni.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous 2016, Keskusta, |
Kaksi luottamustehtävää Keskustan puoluekokouksessaMaanantai 13.6.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan kolmipäiväinen puoluekokous Seinäjoella päättyi eilen.
Olin mukana virallisena puoluekokousedustajana – mandaattini olin saanut Keskustan Tampereen kunnallisjärjestöltä.
Tulen varmaan palaamaan puoluekokoustapahtumiin tällä saitilla useastikin, mutta näin tuoreeltaan kommentoin niitä kahta luottamustehtävää, jotka sain hoidettavakseni tuossa 4.000 hengen tapahtumassa.
Puoluekokous valitsi minut aloitevaliokunnan jäseneksi ja siinä riittikin puuhaa, sillä käsiteltävänämme oli selvästi yli 200 puoluekokousaloitetta.
Puoluekokousaloitteet ja niiden hyväksymiset viitoittavat Keskustan poliittista toimintaa.
Yli kahdensadan puoluekokousaloitteen käsittelyyn pääsin valmistautumaan jo ennen puoluekokousta, kuten muutkin aloitevaliokunnan jäsenet.
Puoluekokousaloitteiden käsittelyyn meiltä kului paikan päällä kolme tuntia ja useiden kohdalla kävimme perusteellisen keskustelun siitä, että miten esittelemme aloitteet ”suurelle salille”.
Muutaman kerran jouduimme äänestämään, mutta päätöksemme olivat ilmeisen oikeita, sillä kaikki aloitevastukset hyväksyttiin suuressa salissa ilman muutoksia – saamme siis olla työhömme tyytyväisiä!
Toinen luottamustehtäväni puoluekokouksessa oli, kun minut valittiin puoluekokouksen pöytäkirjan tarkastajaksi.
Olen ollut eräitä kertoja erilaisten kokousten pöytäkirjan tarkastajana, mutta 4.000 hengen kolmipäiväisen kokouksen pöytäkirjan tarkastajana toimiminen on kuitenkin jotain aivan uutta!
Kiitokset Teille kaikille, jotka valitsitte minut näihin mielenkiintoisiin luottamustehtäviin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous 2016, Keskustan puoluekokous Seinäjoella, Keskustan puoluekokouksen aloitevaliokunta, Keskustan puoluekokouksen pöytäkirjan tarkastaminen, |
Tänään Seinäjoelle!Perjantai 10.6.2016 - -Esko Erkkilä- Seinäjoella alkaa tänään Keskustan puoluekokous ja matkaan sinne heti aamutuimaan.
Olen puoluekokouksen virallinen edustaja ja kun sen lisäksi minut on valittu aloitetoimikunnan jäseneksi, niin kiireiset kolme päivää ovat tiedossa.
Autoni on täynnä tavaraa, sillä päätöspäivän lippumarssilla on useita järjestölippuja myös Tampereelta.
Eniten autostani vievät tilaa äänentoistolaitteet, joita tullaan käyttämään puoluesihteeriehdokas Jouni Ovaskan ständillä, sillä kisa puolueen kolmesta varapuheenjohtajasta ja puoluesihteeristä tulee olemaan vielä kokouspaikalla tiukka.
Tämä on minulla vasta neljäs puoluekokous ja parhaimmat muistot ovat Rovaniemeltä neljä vuotta sitten.
Rovaniemellä valitsimme Juha Sipilän puolueemme puheenjohtajaksi ja voin aidosti todeta, että ”vedin viivani” Sipilälle jo ensimmäisessä äänestyksessä.
Lähdin Rovaniemelle Väyrysen-miehenä, mutta muutin mieltäni puoluekokouksen aikana – voitte arvata, että olen mielenmuutoksestani nykyisin hyvin tyytyväinen!
Otan mukaani läppärini, mutta en ole lainkaan varma, että aikaa jäisi tehdä puoluekokouksen aikana blogi-päivityksiä.
Puoluekokoukseen on mukava mennä ja yksi syy on se, että Keskusta palasi viimeisimmässä YLE-gallupissa taas piikkipaikalle.
Seuratkaahan Keskustan puoluekokousta mediasta, sillä eri tiedotusvälineet tulevat seuraamaan kokoustamme mielenkiinnolla!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous 2016, Keskustan puoluekokous Seinäjoella, |
Taisimme pudota maailmantilastoissa kakkossijalle!Maanantai 30.5.2016 - -Esko Erkkilä- Usein luullaan, että Kiinan kommunistisen puolueen puoluekokous olisi maailman suurin puoluekokous.
Näin ei suinkaan ole, sillä viimeisimpään Kiinan kommunistisen puolueen puoluekokoukseen vuonna 2012 osallistui ainoastaan 2.200 osanottajaa.
Kirjoitin ”ainoastaan”, sillä Keskustan puoluekokoukseen osallistuu ainakin 3.000 osanottajaa.
Keskustan puoluekokous on siis ollut maailman suurin puoluekokous, mutta toukokuussa 2016 pidetty Pohjois-Korean kommunistisen puolueen puoluekokous saattoi olla osanottajamäärältään suurempi kuin Keskustan puoluekokous.
Saattaa olla, että Pohjois-Korea pudotti Keskustan puoluekokousten osanottajamäärissä toiselle tilalle!
*******************
Keskusta järjestää puoluekokouksen kahden vuoden välein ja pidämme seuraavan puoluekokouksemme Seinäjoella 10.-12.6.2016.
Olen puoluekokouksessa virallinen edustaja, sillä Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö valitsi minut yhdeksi kolmesta puoluekokousedustajastaan.
Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallitus puolestaan valitsi minut puoluekokouksen aloitevaliokunnan jäseneksi, joten Seinäjoella on tiedossa työntäyteinen viikonloppu.
Puoluekokoukselle on jätetty yhteensä 248 aloitetta, joista aloitevaliokunta käsittelee 210 aloitetta.
Valmisteluaineistosta näen, että aloitevaliokunnan käsittelyyn tulevat puoluekokousaloitteet ovat puoluekokousasiakirjassa 158 sivulla eli perehtymistä vaaditaan.
Puoluekokousaloitteet ja niiden käsittely puolueen korkeimmassa päättävässä elimessä – puoluekokouksessa – on jäsendemokratiaa parhaimmillaan.
Olen aikaisemminkin ollut virallisena puoluekokousedustajana, mutta Seinäjoella saan toimia vastuullisessa tehtävässä aloitevaliokunnan jäsenenä – odotan tehtävää mielenkiinnolla!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan puoluekokous 2016, Keskustan puoluekokous Seinäjoella 10.-12.6.2016, |
Tasan vuoden kuluttua tiedämme kuntavaalituloksenSunnuntai 10.4.2016 - -Esko Erkkilä- Tasan vuosi eilisestä eteenpäin on kuntavaalit koettu.
Tuleva vuosi merkitsee meille aktiiveille työntäyteisiä päiviä, viikkoja ja kuukausia.
Keskustan osalta merkittävä tapahtuma ensi kesänä tulee olemaan Seinäjoella pidettävä puoluekokous 10.-12.6.2016.
Olen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön viime torstaina eli 7.4.2016 tekemän päätöksen mukaan virallinen puoluekokousedustaja Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön mandaatilla.
Vastuu painaa, sillä tulemme valitsemaan Suomen suurimmalle puolueelle puoluesihteerin ja koko puheenjohtajiston.
Toivon ja uskon, että Juha Sipilän valinta jatkamaan Keskustan puheenjohtajana on itsestäänselvyys.
Varapuheenjohtajista tulemme äänestämään, sillä työssään hyvin onnistuneet Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen ovat molemmat ilmoittaneet luopuvansa varapuheenjohtajuudesta.
Hyväksyn Annikan sekä Anun – jotka hyvin tunnen – ratkaisut.
Anu haluaa paneutua kunta- ja uudistusministerin tehtäväänsä täysillä ja Annika, kun saa Juha Rehulan jälkeen hoidettavakseen perhe- ja peruspalveluministerin tehtävät, on luonnollista, että myös hän haluaa keskittyä ministeritehtävien täysipainoiseen hoitamiseen.
Puoluesihteeriksi tarvitsemme kenttää tuntevan ja kentällä kiertävän henkilön – kannatan Jouni Ovaskan valintaa Keskustan puoluesihteeriksi!
Kesäkuun 10.-12. päivä tulevat olemaan Suomen poliittisen tulevaisuuden kannalta tärkeitä päiviä, sillä silloin myös Kokoomus järjestää Keskustan ohella puoluekokouksensa.
Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, kun ennakoi, että Kokoomuksen puoluekokous on uutisarvoltaan suurempi kuin Keskustan puoluekokous.
En lähde lyömään lisää sytykepuita Kokoomuksen puoluekenttään, mutta totean, että suomalaiset seuraavat suurella mielenkiinnolla kykypuolueen puoluekokouksessaan tekemiä henkilövalintoja.
Kokoomuslaiset ovat kesäkuun alussa temppelinharjalla, kun linjataan Suomen tulevaisuutta!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous 10.-12.6.2016, Kokoomuksen puoluekokous 10.-12.6.2016, |
En luota henkilöön, jolla on velkaa 684.000 euroa!Lauantai 28.6.2014 - -Esko Erkkilä- Kokoomus piti puoluekokouksensa Lahdessa 13. – 15.6.2014.
Puoluekokouksessa 500 kokoomuslaista päätti, että Suomen seuraava pääministeri on Alexander Stubb.
Toki pääministerivalinta teki tietyt juridiset kiemurat, mutta tosiasiassa 500 kokoomuksen puoluekokousedustajaa päätti, että kenestä tulee Jyrki Kataisen jälkeen Suomen seuraava pääministeri.
***************
Tukeudun eilisen Iltasanomien kertomaan, kun totean, että…
…Suomen pääministeri Alexander Stubb´lla on puolisonsa kanssa velkaa 684.187 euroa!
Kuusisataakahdeksankymmentäneljätuhatta-satakahdeksankymmentäseitsemän euroa on mummonmarkoissa neljämiljoonaakuusikymmentäseitsemäntuhatta-yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyksi markkaaa ja seitsemäntoista penniä!
Miten Suomen pääministerillä voi olla velkaa yli 684.000 euroa eli vanhoissa markoissa yli 4 miljoonaa markkaa?
Suomen pääministeri on paljon vartija ja erityisesti hän on paljon vartijana maamme taloudellisissa kysymyksissä.
Voitko Sinä luottaa henkilöön, jolla on puolisonsa kanssa velkaa 684.000 euroa?
Minä en luota!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kokoomuksen puoluekokous Lahdessa 13. - 15.6.2014, Kokoomuksen puoluekokous, Kokoomuksen puoluekokous 2014, Alexander Stubb, Stubbilla hirviömäinen asuntolaina, Stubbin asuntolaina, Iltasanomat 27.6.2014: Stubbilla hirviömäinen asuntolaina, |
Keskusta kannustaa kuntalaisdemokratian kehittämisessä Tampereen Alvari -toiminnan sekä Ylöjärven Viljakkala- ja Kuru-neuvostojen tyyppiseen toimintaanSunnuntai 22.6.2014 - -Esko Erkkilä- Keskustan toiminnan kehittämisessä puoluekokousaloitteilla on tärkeä rooli.
Taannoin päättyneelle Turun puoluekokoukselle jätettiin 260 puoluekokousaloitetta Keskustan piirien, Keskustan kunnallisjärjestöjen sekä Keskustan paikallisyhdistysten toimesta.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana olen tyytyväinen, että monet Keskustan tamperelaiset järjestöt jättivät useita puoluekokousaloitteita.
Olin keskeisenä toimijana, kun Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö jätti puoluekokousaloitteen, joka kuului näin: ************
KUNTALAISDEMOKRATIAA PITÄÄ KEHITTÄÄ MONIPUOLISIN TAVOIN
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry esittää, että kuntalaisdemokratiaa pitää kehittää luovasti, monipuolisesti, ennakkoluulottomasti ja erilaisin tavoin eri kunnissa.
Kuntalaisdemokratian merkitys korostuu koko ajan, sillä tiedonvälitys monipuolistuu, tarpeet ovat kunnissa erilaiset ja kuntakokokin varmaan tulee kasvamaan. Tarvitaan erilaisia malleja, jotta kansalaiset voivat helposti myös vaalien välissä osallistua oman kuntansa kehittämiseen.
Onnistunut kuntalaisdemokratia merkitsee parhaimmillaan kahdensuuntaista tiedonvälitystä; päättäjät saavat oikeaa sekä suoraa palautetta kuntalaisilta päätöstensä perustaksi ja kuntalaiset puolestaan todenpohjaista tietoa tehtyjen päätösten perusteluiksi.
Kuntalaisdemokratian paras onnistuminen on kuitenkin se, kun kuntalaiset pystyvät aidosti vaikuttamaan asioihin jo niiden valmisteluvaiheessa.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry on pannut tyydytyksellä merkille Tampereen kaupungin Alvari-toiminnan, joka perustuu alueellisen vaikuttamisen periaatteeseen. Kaupungin jakaminen neljään Alvari-alueeseen on merkinnyt alueellisten ongelmien välittymistä päättäjien tietoisuuteen.
Toisena esimerkkinä Tampereen kunnallisjärjestö haluaa tuoda esille Ylöjärven kaupungissa toimivat alueelliset Viljakkala- ja Kuru-neuvostot, jotka perustettiin sen jälkeen, kun Viljakkala sekä Kuru liittyivät kuntaliitoksessa Ylöjärven kaupunkiin.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry toteaa kokemukseen perustuen, että Alvari- järjestelmässä ja Ylöjärven Viljakkala- sekä Kuru-neuvostoissa on paljon parannettavaa, mutta molemmat ovat oikeansuuntaisia toimenpiteitä kuntalaisdemokratian edistämisessä.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry kannustaa Suomen Keskustaa tukemaan uusia, erilaisia ja ennakkoluulottomia hankkeita kuntalaisdemokratian edistämisessä.
******************
Puoluehallitus puolsi aloitettamme ja sen vastausesitys kuului näin:
”Puoluekokous yhtyy täysin Tampereen kunnallisjärjestön näkemykseen kuntalaisdemokratian kehittämisestä. Keskustan kunnallisvaaliohjelmassa 2012 yksi kolmesta kärkiteemasta oli nimenomaan kunnan asukkaiden ja heidän yhteisöjensä vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen kansanvaltaisesti valitun valtuuston ja muiden päätöksentekoelinten rinnalla.
Kuntalaisilla ja myös kunnassa osan vuotta asuvilla vapaa-ajanasukkailla on tiedoistaan, taidoistaan ja arkipäivän kokemuksistaan kumpuavaa osaamista ja resursseja, joita ei vielä ole tarpeeksi hyödynnetty kuntalaisten yhteiseksi hyväksi. Myös kolmannen sektorin järjestöjä tulee kuulla entistä vahvemmin ja ottaa ne mukaan palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen.
Aloitteessa on kiinnitetty huomiota oleelliseen näkökulmaan; jokaisen kunnan on löydettävä omista ja asukkaiden lähtökohdista parhaat lähivaikuttamisen muodot. Yhtä ja samaa reseptiä kaikille kunnille ei ole olemassa.
Etenkin asukasmääriltään suurissa ja pinta-alaltaan laajoissa kuntaliitoskunnissa voidaan jopa harkita kunnanosavaltuustoja tai Rovaniemen kaltaisia aluelautakuntia omine budjetteineen ja päätösvaltoineen. Toisissa kunnissa voivat toimia paremmin ns. kevyemmät kuntalaisdemokratian muodot kuten kylä- ja kaupunkiosavaltioparlamentit, avoimet keskustelu- ja palautetilaisuudet, kansalais- ja käyttäjäraadit tai vaikkapa sosiaalisen median ja muiden sähköisten palaute- ja ideajärjestelmien hyödyntäminen.
Olipa kuntalaisdemokratian muoto mikä tahansa, on tärkeintä että kunnan asukkaat tulevat aidosti kuulluiksi ja he kokevat voivansa vaikuttaa kotikuntansa asioihin. Näennäisdemokratia vain etäännyttää ja passivoi asukkaita.
Puoluekokous panee tyytyväisyydellä merkille aloitteessa mainitut Tampereen ja Ylöjärven lähidemokratiakokeilut. Niiden kokemuksia – niin onnistumisia kuin havaittuja ongelmiakin – tulee hyödyntää Pirkanmaata laajemminkin kuntalaisten lähivaikuttamisen edistämisessä.”
*********
Olen tyytyväinen Puoluehallituksen vastausesitykseen ja erityisesti siihen, että puoluekokousaloitteemme hyväksyttiin näillä vahvoilla puoltolauseilla Keskustan ohjenuoraksi jatkossa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan puoluekokous 2014, Keskustan puoluekokousaloitteet 2014, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puoluekokousaloite 2014, Alvari, Alvari-toiminta, Viljakkala-neuvosto, Kuru-neuvosto, Ylöjärvi, |
Henkilövalinnat Keskustan puoluekokouksessa 14.6.2014Tiistai 17.6.2014 - -Esko Erkkilä- Keskustan puoluekokous 13. – 15.6.2014 Turussa oli hieno kokemus – käytän ensimmäisen kerran nykytermiä, kun totean sen olleen…
…voimaannuttava kokemus!
Kokouksen toinen päivä eli lauantai keskittyi henkilövalintoihin ja niiden tiimoilta pienoinen kuvakertomus:
************
Puheenjohtajakysymyksessä edettiin täydellisen yksimielisyyden linjalla, joten puheenjohtajaehdokkaiden viime hetken työskentelyä ei tarvittu.
Juha Sipilä valittiin yksimielisesti jatkamaan Keskustan puheenjohtajana.
************
Varapuheenjohtajiksi oli tarjolla seitsemän ehdokasta ja puoluesihteeriksi kolme henkilöä, joten päivään riitti vipinää.
Keskustan puoluekokouksessa piirit istuvat salissa piireittäin, joten ehdokkaiden viime hetken esittelyt tapahtuvat kunkin piirin edessä penkkirivien välissä.
Aikaa piirikohtaisiin esittelyihin on tunti ja sinä aikana ehdokkaan pitää kiertää kaikki piirit, joten sanomansa tiivistäminen on kullanarvoinen taito tässä vaiheessa.
Keskustan Pirkanmaan piiriä puoluekokouksessa johti piirin toinen varapuheenjohtaja Vilhartti Hanhilahti, sillä puheenjohtajallamme Pertti Hakasella sekä varapuheenjohtaja Riitta Koskisella oli puoluekokouksen aikaan molemmilla perhejuhlamenoja.
Ensimmäisenä pirkanmaalaisille kävi esittäytymässä varapuheenjohtajaehdokkaista Liisa Ansala.
Liisa Ansala sai vaalissa 311 ääntä ja sijoittui viidenneksi.
Toisena pirkanmaalaisille esiintyi Katri Kulmuni ja hän sai vaalissa 543 ääntä, jolla sijoittui neljänneksi.
Ann-Mari Kemell oli varapuheenjohtajaehdokkaista seuraava pirkanmaalaisille esiintynyt ehdokas. Vaalissa hän sai 307 ääntä, jolla heltisi kuudes sija.
Juha Rehulan ei esiintyessään tarvinnut nousta tuolille, sillä pitkänä miehenä hänen pituutensa riitti myös takariveillä istuneiden pirkanmaalaisten nähtäväksi.
Rehula korjasi varapuheenjohtajavaalissa suurimman äänisaaliin eli 1.304 ääntä ja hän jatkaa Keskustan varapuheenjohtajana.
Annika Saarikko kiipesi ketterästi tuolille ja piti sieltä pirkanmaalaisille puheensa.
Myös Annika jatkaa Keskustan varapuheenjohtajana, sillä hän sai toiseksi eniten ääniä eli 1.237.
Kokenut Anu Vehviläinen on tekemässä vahvaa paluuta maamme politiikan terävimpään kärkeen ja myös me pirkanmaalaiset huomasimme sen viimeistään silloin, kun Anu kävi esittäytymässä pirkanmaalaisille puoluekokousedustajille kokoussalissa.
Vehviläinen sai vaalissa 642 ääntä ja sillä heltisi varapuheenjohtajakisassa kolmas sija sekä Keskustan varapuheenjohtajuus.
Varapuheenjohtajaehdokkaista viimeisenä pirkanmaalaisille kävi esittäytymässä Paula Sihto.
Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajana toimiva Sihto sai 186 ääntä.
*************
Pirkanmaa ja Päijät-Häme muodostivat yhdessä äänestyspaikan numero X ja sen osalta ehdokkaiden henkilökohtaiset äänimäärät olivat seuraavat:
**************
Kolmesta puoluesihteeriehdokkaasta ensimmäisenä pirkanmaalaisille puoluekokousedustajille kävi esiintymässä Timo Laaninen.
Laaninen sai vaalissa 869 ääntä eli 58,8 % annetuista äänistä ja tuli siten valituksi Keskustan puoluesihteeriksi jo ensimmäisellä äänestyskierroksella.
Toisena puoluesihteeriehdokkaana pirkanmaalaisille esiintyi Janne Seurujärvi. Hän sai vaalissa 450 ääntä.
Kolmantena puoluesihteeriehdokkaana meille esiintyi Jasi Kuokkanen, joka sai vaalissa 160 ääntä.
Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen yhteisellä äänestyspaikalla puoluesihteerivaalissa äänestettiin näin:
*****************
Olen vakuuttunut, että nyt valittu puoluejohto pystyy luotsaamaan Keskustan vaalivoittoon vuoden 2015 eduskuntavaaleissa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan puoluekokous Turussa 2014, Juha Sipilä, Juha Rehula, Annika Saarikko, Anu Vehviläinen, Timo Laaninen, Liisa Ansala, Katri Kulmuni, Ann-Mari Kemell, Paula Sihto, Janne Seurujärvi, Jasi Kuokkanen, |
Puoluekokouksen lippumarssi Turussa oli vahva näyttö Keskustan elinvoimastaMaanantai 16.6.2014 - -Esko Erkkilä- Keskustan 75. sääntömääräinen puoluekokous järjestettiin Turussa 13. – 15.6.2014.
Olin koko ajan paikalla virallisena kokousedustajana.
Puoluekokouksen viimeisen päivän ohjelmaan kuuluu perinteisesti lippumarssi ja eilen se alkoi Turun Kauppatorilta.
Lippumarssiin ryhmittäydyttiin piireittäin ja tässä osa kansallispukuihin pukeutuneista Keskustan Pirkanmaan piirin jäsenistä valmistautumassa lippumarssiin.
Puoluejohto marssi lippumarssin kärjessä ja tässä puheenjohtaja Juha Sipilä sekä puoluesihteeri Timo Laaninen suunnittelevat lähtöryhmitykseen järjestäytymistä.
Järjestäytymisryhmitys on saatu valmiiksi ja nyt puoluejohto voi odotella lippumarssin alkamista. Vasemmalta Sipilä, Vehviläinen, Laaninen, Saarikko ja Rehula.
Tässä vielä lähikuva lippumarssiin valmistautuvasta puoluejohdosta.
Lippumarssille ”teki tietä” kaksi ratsukkoa ja varsinkin vasemmanpuoleinen oli matkan alussa vaikea pideltävä. Matkan edetessä sekin sopeutui tärkeään tehtäväänsä.
Lippumarssin kärjessä kulkenutta Suomen lippua kantoi Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula…
…ja toisena lippuna kulkenutta Keskustan lippua kantoi puheenjohtaja Juha Sipilä.
Piireistä ensimmäisenä marssi aakkosjärjestyksen mukaisesti Etelä-Häme.
Toisena piirinä oli vuorossa seuraavan puoluekokouksen isäntäpiiri eli Etelä-Pohjanmaa.
Aakkosjärjestyksen mukaisella paikallaan marssirivistössä marssi Pirkanmaan piiri.
Piirin nimikylttiä kantoi Raili Naskali ja piirin lippu oli piirihallituksemme varapuheenjohtajan Riitta Koskisen käsissä.
Keskustan Pirkanmaan piirin kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistysten liput muodostivat vankan lippulinnan marssirivistössä.
Piirimme lippulinnan perässä marssi suuri joukko puoluekokoukseen osallistuneita pirkanmaalaisia.
Olympialaisten tapaan puoluekokouksen järjestävä piiri marssi lippumarssin viimeisenä eli nyt se oli Keskustan Varsinais-Suomen piiri.
Otin kuvan kaikkien piirien marssirivistöistä ja oikaisustani huolimatta en ehtinyt paikalla, kun lippumarssin kärki saapui marssin päätepaikkaan.
Sen verran kuitenkin ehdin, että ehdin liittymään Pirkanmaan piirin marssirivistöön marssin viimeisten metrien ajaksi.
Vielä muutama kuva Keskustan Pirkanmaan piirin marssijoista:
*************
Puheenjohtaja Juha Sipilä otti vastaan kaikki marssijat ja siinä kuultiin myös kevyttä huulenheittoa!
Keskustan Turun puoluekokouksen lippumarssi Aurajoen rannalla oli puoluekokousosanottajille unohtumaton elämys!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan puoluekokous Turussa 2014, Juha Sipilä, Juha Rehula, Annika Saarikko, Anu Vehviläinen, Timo Laaninen, Keskustan lippumarssi puoluekokouksessa 2014, lippumarssi, puoluekokous 2014, Raili Naskali, Riitta Koskinen, |
"Tämä maa tarvitsee Keskustaa"Lauantai 14.6.2014 - -Esko Erkkilä- Otsikkolause sisältyi puheeseen, jonka Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä piti eilen Turussa alkaneen kolmipäiväisen Keskustan puoluekokouksen alkajaisiksi.
Sipilän avaussanojen jälkeen alkoivat suosionosoitukset, jotka Juha Sipilä joutui lopettamaan ja alkoi puheensa vaikka suosionosoitukset vain jatkuivat.
Puoluekokousyleisö keskeytti Sipilän puheen suosionosoituksilla kymmenkunta kertaa ja puheen jälkeen yleisö nousi seisaalleen ja taputti puheenjohtaja Sipilälle!
Puoluekokouspaikkanamme on Turun Messukeskus ja sen pääsisäänkäynnillä puoluekokousyleisöä tervehtivät mm. varapuheenjohtajaksi ehdolla olevan Anu Vehviläisen roll-up –mainokset!
**********
Kuljin puoluekokousyleisön joukossa ja etsin kamerani linssiin Keskustan kansanedustajia sekä muita keskeisiä keskustalaisia.
Tässä tuloksia:
Tapasin Anu Vehviläisen myös livenä ja toivottelin hänet huomenissa tervehtimään Keskustan pirkanmaalaisia puoluekokousedustajia – Anu lupasi tulla!
Juha Sipilä oli käytäväkeskusteluissa monien suosittu kuvauskohde ja keskustelukumppani.
Puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska Hämeenkyröstä liikuskeli hyväntuulisena porukan keskellä.
Paavo Väyrynen viihtyi koko avauspäivän kokouspaikalla ja usein hän oli tavattavissa ”kaksoisolentonsa” eli roll-upin vierellä! Pyysin Paavoa poseeraamaan ja hyvän kuvan sainkin.
Kansanedustaja Tuomo Puumala.
Varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Annika Saarikko. Annikan tavaramerkkinä olevat liinat loppuivat alkuunsa, mutta Annika lupasi niitä tulevan lauantaiksi lisää. Odotan omaani!
Kansanedustajat Mikko Savola ja Elsi Katainen.
Totesin jälleen kerran Sirkka-Liisa Anttilalle, että hänen maa- ja metsätalousministeriaikana oli levollinen olo ruokaturvallisuuden osalta, sillä Sirkka-Liisa ministerinä ja Jaana Husu-Kallio Eviran pääjohtajana olivat luotettava työpari.
Kansanedustaja Aila Paloniemen kanssa keskustelimme molempia kiinnostavista asioista.
Kansanedustaja Antti Kaikkonen.
Ex-meppi Hannu Takkula ja puoluesihteerivaalissa mukana oleva Janne Seurujärvi ovat molemmat ”pohjoisen poikia”. Saa nähdä, että nouseeko Takkula varasijalta Brysselin koneeseen!
Jouni Ovaska ja varapuheenjohtajan paikkaa tavoitteleva Ann-Mari Kemell.
******************
Lainaan tämän juttuni lopuksi kaksi kohtaa Juha Sipilän puheesta:
”Nyt on taas mukava olla keskustalainen”
”Tätä maata on uudistettava rohkeasti ja pidettävä kaikki mukana”
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous 2014, Juha Sipilä, Annika Saarikko, Aila Paloniemi, Anu Vehviläinen, Paavo Väyrynen, Jouni Ovaska, Ann-Mari Kemell, Antti Kaikkonen, Tuomo Puumala, Mikko Savola, Elsi Katainen, Sirkka-Liisa Anttila, Hannu Takkula, Janne Seurujärvi, |
Juha Rehula: Keskustalle kunnallisvaalien kannatus 18,7 % oli paras mahdollinen tulos!Tiistai 20.11.2012 - -Esko Erkkilä- Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula oli puhumassa Keskustan Pirkanmaan piirin sääntömääräisessä syyskokouksessa 17.11.2012 Tampereella. Käsittelen tässä jutussani varapuheenjohtaja Juha Rehulan syyskokouksessamme esilleottamia asioita, sillä ne ovat varteenotettavia ja keskustalaisia sekä ilmeisesti muitakin kiinnostavia.
Kansanedustaja Mikko Alatalo ja edellisissä eduskuntavaaleissa Keskustan ehdokkaana ollut Iinu Kuusento Nokialta toivottivat varapuheenjohtaja Juha Rehulan tervetulleeksi Tampereelle.Kaikilla oli hymy herkässä!
Varapuheenjohtaja kansanedustaja Juha Rehula on eloisa ja värikkääseen sanankäyttöön valmis esiintyjä. Nämä Rehulan ominaisuudet tekevät hänestä kiinnostavan puhujan.
Keskustan kunnallisvaalitulosta Rehula kommentoi toteamalla, että se oli paras mahdollinen.
Rehula totesi, että jos Keskustan kannatus olisi ylittänyt 20 %, niin olisimme helposti jääneet lepäämään laakereillemme ja jos se olisi ollut 15 %:n tietämillä, olisi se ehkä lannistanut.
Rehula kuvasi Keskustan kunnallisvaalitulosta myös hieman toisin, kun hän herätteli kokousväkeä ja sanoi, että kunnallisvaalitulos oli Keskustan huonoin 36 vuoteen. Siitä huolimatta tulos ylitti kaikki ennakkoveikkailut ja osoitti, että Keskusta on nousun tiellä.
Rahalla Keskusta ei mainiota kunnallisvaalitulostaan tehnyt, vaan tulos oli sydämellä tehty työvoitto!
Rehula ryyditti esitystään havainnollistamalla sanomaansa piirustuksella.Vasemmalla on nykyhetki ja piirustuksen oikeassa laidassa se hetki, jolloin Keskusta järjestää Turussa puoluekokouksen. Turun puoluekokous järjestetään kesäkuussa 2014 eli n. puolentoista vuoden kuluttua. Matka Turkuun tuntuu nyt pitkältä, mutta ajalla on taipumus kulua nopeasti.
Pääministeri Kataisen johtamasta hallituksesta ja sen toiminnasta Rehulalla oli paljonkin sanottavaa.
Rehula totesi, että hallitus antaa lähes päivittäin sellaisia vastapalloja joihin on helppo vastata.
Islannin valvontalennot, kuntauudistus, sote-uudistus, liikennehankkeiden torppaaminen, sekoilu toisen asteen koulutuksen järjestämisessä, aluerahoituksen leikkaamiset ja monet muut seikat osoittavat, että… …hallituksen päätöksentekokyky on halvaantunut.
Kataisen Tukholmassa töräyttämä kotiäitien syyllistäminen ei ollut vahingossa laukaistu möläytys, vaan se kuuluu oleellisena osana Kokoomuksen kansalaisia ja vähäväkisiä kuristavaan toimintaan.
Sairausajan karenssi, sairasloman palkanalennus, lapsilisien poistaminen Kokoomuksen luokittelemalta heikommalta ainekselta ja nyt kotiäitien syyllistäminen lapsien kotona tapahtuvan hoidon vuoksi ovat selkeä jatkumo, joka on linjana luotu Kokoomuksen sisäpiirissä. Jatkumoon kuuluu oleellisena osana mm. se, että Lapin yliopistossa opiskelleet ja sieltä valmistuneet kelpaavat Kokoomuksen mielestä vain lumitöiden tekijöiksi!
Kiitän varapuheenjohtaja Juha Rehulaa asioiden taustoittamisesta.Me pirkanmaalaiset saimme uskonvahvistusta niistä analysoinneista ja linjauksista, joita kuulimme häneltä!
Oli mukavaa kuulla, kun Rehula lupasi tulla Tampereelle uudestaankin.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Rehula, varapuheenjohtaja Juha Rehula, Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula, Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo, Iinu Kuusento, Keskustan puoluekokous Turussa 2014, Kataisen kotiäitien syyllistäminen, kotiäitien syyllistäminen, |
Juha Sipilä: "Vastaukseni on luja kyllä!"Keskiviikko 13.6.2012 - -Esko Erkkilä- Keskustan Rovaniemen puoluekokouksen pääjuhlan odotetuin vaihe oli puheenjohtaja Juha Sipilän linjapuhe.
Olin pääjuhlassa paikalla ja voin vakuuttaa, että meillä keskustalaisilla on nyt tulevaisuuteen uskova ja luottavainen suhtautuminen tulevaisuuteen.
Otsikossa oleva Juha Sipilän linjapuheeseensa sisällyttämä lause oli ja on vastaus hänen itsensä esittämään kysymykseen, että tarvitaanko meitä.
Kerron pienen kuvakavalkadin välityksellä Lappi Areenan tunnelmista Keskustan puoluekokouksen pääjuhlassa:
Rovaniemen halki edenneen lippumarssin tavoin Juha Rehula toi siniristilipun pääjuhlaan.
Pertti Hakanen toi Lappi Areenalle Keskustan Pirkanmaan piirin järjestölipun. Pirkanmaan lippuairueina olivat Ritva Männistö (vasemmalla) ja Päivi Koppanen.
Puhujakorokkeella Juha Rehulan kannatteleman Suomen lipun vierelle sijoittautuivat puheenjohtaja Juha Sipilän kantamana Keskustan lippu ja Keskustan Lapin piirin puheenjohtaja Janne Seurujärven kannattelema Lapin piirin järjestölippu.
Lapin Sotilassoittokunnan alkumusiikin jälkeen Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen lausui tervetulosanat. Pääjuhlan teemana oli Santeri Alkion syntymän 150-vuotisjuhlavuosi ja sen vuoksi Kurvinen siteerasikin joitain Alkion lausumia totuuksia. Olen saanut olla pitämässä lukemattomia tupailtoja ja sen vuoksi pidin Kurvisen mainitsemasta Alkio-lausumasta, joka kuului näin:
Tupailloissa ihmisellä järki lähtee liikkeelle!Alkion lausumaa totuutta voidaan soveltaa nykyajan poliittisiin tupailtoihin eli toritapahtumiin. Ainakin me Tampereen keskustalaiset pyrimme toimimaan siten, että toritapahtumissa järki lähtee liikkeelle!
Media on puoluekokouksen jälkeen repostellut, että räppäri Ironfacen esiintyminen ei muka olisi sopinut Keskustan juhlaan. Minä ja lukemattomat muut juhlayleisön joukossa nauttivat Ironfacen kahdesta esityksestä, jotka olivat nimeltään: ”Pyöritä maailmaa” ja ”Te tuutte alas”. Ironface itsekin toki totesi, että hänellä on nyt meneillään eräs erikoislaatuisemmista keikoistaan!
Taiteilija Esko Lehtimäki esitti Santeri Alkiota monologissa, joka kuvasi lähelle iltaan ehtinyttä Alkiota. Monologi oli sijoitettu vuoteen 1929 ja kun Alkio kuoli 1930, niin ilta oli tuolloin jo lähellä Santeri Alkiota. Monologissa Alkio tarkasteli ja analysoi mm. Vapaussotaan liittyneitä kuvioita; sen syitä ja myös sodan jälkeistä porvarillisen ylimystön toimintaa. Monologin tuottamisen kantavana voimana oli ollut filosofian tohtori ja professori Kari Hokkanen – Hokkanen on aikoinaan toiminut Alkio-opiston rehtorina, joten hän varmasti osaa tulkita Alkion tekstejä. Olin sijoittunut juhlasalissa siten, että jouduin kuvaamaan "Alkion" videotaululta ja sen vuoksi kuva on epätarkka.
Jalustalla seisoneet liputkin odottivat jännityksellä puheenjohtaja Juha Sipilän linjapuhetta.
Puheenjohtaja Sipilän linjapuhe on julkaistu Keskustan nettisivuilla. Tekee kuitenkin vääryyttä itselleen, jos tukeutuu pelkästään netissä julkaistuun Sipilän puhetekstiin – kyllä puhe piti itse kuunnella paikan päällä! Tukeudun omaan muistiini ja muistiinpanoihini, kun referoin puheenjohtaja Juha Sipilän linjapuhetta muutamilla ranskalaisilla viivoilla:
Sipilä linjasi näin:Keskittäminen ei ole suomalaisten haave. Keskittäminen tuhoaa luontoa. Hajauttaminen suojelee luontoa! Kunta on ihmisten lähiyhteisö ja kansanvallan kulmakivi. Sanelua ja pakkoliitoksia Keskusta ei hyväksy! Näiden lauseiden jälkeen kolmituhantinen pääjuhlayleisö puhkesi jälleen kerran suosionosoituksiin.Nykyhallitusta Sipilä luonnehti näköalattomaksi ja totesi sen valinneen linjakseen hitaan taantumisen linjan – hallitus ajaa vimmalla alas suomalaista yhteiskuntaa.
Sain jo paluumatkalla viestejä, että olen seurannut Sipilän puhetta tarkkaavaisena, sillä naamaani on kuulemma näytetty ruudun täydeltä Ylen iltauutisissa. Varmistin asian kotiin päästyäni Yle-Areenasta ja näinhän tässä on näköjään käynyt! En omaa pienintäkään tietoa, että mistä ja kuinka minua on kuvattu television iltauutisiin.
Puheenjohtajan linjapuheen jälkeen juontaja Julius Oförsagd pyysi edellispäivänä valitun puoluejohdon kokonaisuudessaan Sipilän seuraksi lavalle. On selvää, että Sipilän linjapuhe ja uuden johtoviisikon esiintyminen saivat yleisöltä pitkään jatkuneet suosionosoitukset!
Pääjuhlan viimeisen puheenvuoron sai käyttää Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen. Koulukuntasiskoni Elsi-agrologi toivotteli herttaiseen tyyliinsä puolueväen turvalliselle kotimatkalle.
Lopuksi puoluekokousväki lauloi sydämensä kyllyydestä ”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa…” ja kansallislaulumme kaikuikin väkevästi Lappi Areenalla!
”Yhdessä” –teeman ympärille rakentunut Suomen Keskustan 74. sääntömääräinen puoluekokous oli päättynyt!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Antti Kurvinen, Santeri Alkio, Elsi Katainen, Juha Rehula, keskustan puoluekokous, Pertti Hakanen, Ritva Männistö, Päivi Koppanen, Janne Seurujärvi, Ironface, |
Suomen Keskustan puoluekokousedustajien lippumarssi Rovaniemen keskustassa oli vahva osoitus keskustalaisen kansanliikkeen voimasta!Tiistai 12.6.2012 - -Esko Erkkilä- Ennen Keskustan puoluekokouksen pääjuhlaa järjestetty lippumarssi halki Rovaniemen keskustan oli vahva osoitus Suomen Keskustan voimasta ja vahvuudesta.
Lähes kolmetuhatta keskustalaista osallistui mainiossa marssisäässä järjestettyyn lippumarssiin.
Olin mukana n. kahden kilometrin pituisen reitin kulkeneella marssilla.
Marssi alkoi tietysti valmisteluilla ja tässä tamperelaiset puoluekokousedustajat Jari Rajasalo (vasemmalla), Arja Hirvenoja sekä Antti Juva ovat hymyssäsuin matkalla lippumarssin järjestäytymispaikalle.
Marssirivistön kärjessä kulkeneen Suomen siniristilipun kantajana toimi edellispäivänä Keskustan varapuheenjohtajaksi valittu Juha Rehula. Suomen Keskustan lippua kantoi puheenjohtaja Juha Sipilä. Sipilän rinnalla marssivat varapuheenjohtajat Annika Saarikko sekä Riikka Manner.
Etelä-Häme…
...ja Etelä-Pohjanmaa marssivat seuraavina.
Keskustan Helsingin piirin…
…ja Itä-Savon jälkeen…
…oli vuorossa Kainuu. Kainuun piirijärjestön edustajien marssilauluna oli Ilmari Kiannon vuonna 1911 sanoittama ja Oskar Merikannon säveltämä ”Nälkämaan laulu” ja komeasti se kainuulaisilta kajahtikin!
Keski-Pohjanmaan…
…ja Keski-Suomen piirin…
…jälkeen oli vuorossa Kymenlaakso, jonka lipunkantajana toimi ex-kansanedustaja Markku Pakkanen.
Keskustan Pirkanmaan piirin nimikylttiä kantoi Raili Naskali Pirkkalasta ja piirimme lippu oli Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajan Pertti Hakasen vankoissa käsissä. Piirimme kärjessä marssivat kansallispuvuissaan Raili Naskalin lisäksi vasemmalta luetellen: Ritva Männistö, Arja Mattila, Joakim Roth, Riitta Koskinen, Päivi Koppanen ja Pirkko Vuolle.
Tässä Pirkanmaan piirin marssirivistön keskivaihetta….
…ja tässä ”loppupään valvojat”.
Valokuvaamisen jälkeen liityin Pirkanmaan piirin loppupään valvojiin ja tässä kuva meitä seuranneesta Keskustan Pohjois-Karjalan piirin marssirivistön kärjestä.
Lippumarssin seuraajia katujen varrella oli paljon. Joukossa oli tuttujakin ja tässä turkulainen Jarmo Laivoranta…
…sekä Tauno Mäkelä Vilppulasta seuraavat marssia.
Rovaniemelle saapuneet ulkomaiset turistit ihmettelivät monien satojen metrin pituista marssirivistöä, joka kajautteli maakuntalauluja marssiessaan.
Poistuin välillä marssirivistöstä ja pienen oikaisun ansiosta pääsin taas ottamaan muutaman kuvan Pirkanmaan piirin marssijoista.
Arvo Uusitalo synnyinkunnastani Viljakkalasta liittyi Pirkanmaan marssijoiden joukkoon matkan varrella ja hän toimikin Pirkanmaan ”lukkona” koko loppuosuuden!
Marssi päättyi Rovaniemen kaupungintalolle. Tässä Eero ja Arja Mattila Viljakkalan Nisulta käärivät kantamaansa lippua odottamaan seuraavaa merkkitapahtumaa.
Marssin ensikertalainen Keskustan Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jari Rajasalo oli silminnähden tyytyväinen marssikokemukseensa.
Marssin jälkeen europarlamentaarikon ja Keskustan uunituoreen varapuheenjohtajan Riikka Mannerin Nikolas-poika oli tyytyväinen päästyään äitinsä syliin.
Kuvakertomukseni päätteeksi vielä kuvia kansallispukuisista pirkanmaalaisista marssijoista:
Riitta Koskinen Ylöjärveltä
Arja Mattila Viljakkalasta
Pirkko Vuolle Viljakkalasta
Osallistuin Keskustan puoluekokousohjelmaan kuuluvaan lippumarssiin nyt ensimmäistä kertaa. Kokemus oli vertaansa vailla.Toivon, että pääsen kokemaan jotain vastaavaa Keskustan seuraavassa puoluekokouksessa Turussa vuonna 2014!
-Esko Erkkilä- |
3 kommenttia . Avainsanat: Keskustan puoluekokous, puoluekokouksen lippumarssi, |
Arvoisat puoluekokousedustajat!Maanantai 11.6.2012 - -Esko Erkkilä- Olen elämäni aikana pitänyt esityksiä erilaisille yleisöille ainakin pari tuhatta kertaa - saattaa olla, että esiintymisiä on kertynyt vuosien saatossa tuplastikin, mutta suurimman kuuntelijajoukon sain lauantaina, kun käytin puheenvuoron Keskustan puoluekokouksessa Rovaniemellä.
Olin toiseksi viimeinen puhuja ennen puheenjohtajaäänestyksiä ja Lappi Areenalla oli puhettani kuuntelemassa n. 4.000 puheenjohtajaäänestyksiin valmistautuvaa puoluekokousedustajaa ja puoluekokouksen seuraajaa. Tupa oli täynnä!
Näin puhuin elämäni suurimmalle yleisölle:
Arvoisat puoluekokousedustajat, puheenjohtaja-, varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaat sekä viime eduskuntavaaleissa ehdollaolleet jäsenemme!
Tuon Teille terveiset Tampereelta.
Tampereella Keskustan toiminta on ollut tuloksekasta, sillä onhan meillä mm. apulaispormestarina Timo Hanhilahti; Suomen ensimmäinen keskustalainen apulaispormestari.
Kohdistan sanomani Teille kaikille arvoisat läsnäolijat ja perusteena on Keskustan pärjääminen koko maassa, mutta erityisesti suurissa kaupungeissa.
Suurissa kaupungeissa on paljon potentiaalia Keskustalle.
Useat keskustalaiset viime eduskuntavaalien ehdokkaat saivat hyvän äänisaaliin esim. Tampereella.
Nyt on meidän kaikkien huolehdittava, että pystymme turvaamaan kaikkien viime eduskuntavaaleissa suurista kaupungeista saadut äänet pysymään Keskustalla syksyn kunnallisvaaleissa.
Suurista kaupungeista saadut äänet ovat tärkeä osa siitä äänimäärästä, jolla ratkaistaan monien maakunnallisten organisaatioiden luottamushenkilöpaikat.
Kiitän jo etukäteen kaikkia siitä tuesta, jota tulemme suurissa kaupungeissa saamaan Teiltä!
-----
Puheenjohtajan merkkikello soi ja minuutin pituinen puhe oli pidetty. Käytän puhuessani yleensä vain iskusanaliuskaa muistini tukena, mutta puheajan rajoittaminen minuuttiin merkitsi, että jouduin lukemaan paperista ennalta valmistelemani tekstin. Kuvat ovat tamperelaisen puoluekokousedustaja Arja Hirvenojan kamerallani ottamia.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous, |
Keskustan puoluekokousiltamat järjestettiin 60 metrin syvyydessä!Sunnuntai 10.6.2012 klo 2.18 - -Esko Erkkilä- Terveisiä Keskustan puoluekokousiltamista Rovaniemeltä! Ne järjestettiin kuudenkymmenen metrin syvyydessä Santavuoren kallion sisällä sijaitsevassa Santaparkissa.
Santaparkin sisäänkäynnin jälkeen…
…laskeudutaan sadan metrin matkalla sopivasti alaspäin…
…välitasanteelle.
Välitasanteen jälkeen laskeudutaan edelleen sadan metrin kävelymatkan aikana taas syvemmälle vuoren sisään ja…
…saavutaan Santaparkin juhlasaliin.
Juhlasalissa esittäytyi Keskustan uudistunut johtoviisikko.
Puheenjohtaja Juha Sipilä
Varapuheenjohtajat Annika Saarikko,…
…Riikka Manner…
…ja Juha Rehula.
Puoluesihteeri Timo Laaninen. Puoluekokouksen toisesta päivästä jäi mieleen yhtenäisyyttä kuvaava mieliala.Ylimmän johdon tällä kokoonpanolla Keskustalla on mahdollisuuksia vaikka minne saakka!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous, Juha Sipilä, Annika Saarikko, Riikka Manner, Juha Rehula, Timo Laaninen, |
Keskustan uusi puoluejohto on valittuSunnuntai 10.6.2012 - -Esko Erkkilä- Kerron lyhyesti ja täydennän myöhemmin:
Puheenjohtajaksi Juha Sipilä
Varapuheenjohtajiksi:
Annika Saarikko
Riikka Manner
Juha Rehula
Puoluesihteeriksi Timo Laaninen... ...(joka tässä kertoo ääntenlaskun aikana tunnelmistaan Riikka Uosukaiselle)
Täydennän Rovaniemen kuulumisia toivottavasti jo tänään!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous, Juha Sipilä. Annika Saarikko, Riikka Manner, Juha Rehula, Timo Laaninen, |
Puheenjohtajaehdokkaiden kielenkäyttö muuttui terävämmäksi, kun valintaäänestys lähestyyLauantai 9.6.2012 - -Esko Erkkilä- Keskustan puheenjohtajavalinta tapahtuu tänään iltapäivällä.
Lappi Areenalla eilen klo 18.30 alkaneessa puheenjohtajataiston viimeisessä yhteisessä keskustelussa ehdokkaiden kielenkannat avautuivat ajoittain lähes kiivastahtiseen sanailuun saakka. Yleisö piti näkemästään ja kuulemastaan, sillä jokseenkin jokaisen puheenvuoron jälkeen kuultiin suosionosoituksia.
Keskustelua johdatteli Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen.
Ehdokkaat olivat ryhmittäytyneet esiintymislavalle pöytien ääreen.
Timo Kaunisto muistutti, että ”hevosen vaihtaminen ei riitä”. Sen lisäksi Keskustan pitää Kauniston mielestä löytää toimintalinja keskusta-vasemmistolaisesta perustasta. Tästäkin puheenvuorosta Kaunisto sai suosionosoituksia!
Tuomo Puumala peräänkuulutti, että Keskustan uuden puheenjohtajan on oltava yhdistävä tekijä puolueelle ja hänen on osattava kuunnella kansalaisia. Eri mieltä olevat on Puumalan linjauksen mukaan saatava lähimmäs puoluejohtoa.
Juha Sipilä totesi: ”Johtamaani Keskustaan sopivat kaikki.” Sipilän mielestä Mari Kiviniemeä olisi pitänyt tukea enemmän. ”Nyt pitää katsoa eteenpäin” oli Juha Sipilän resepti huomiselle.
Paavo Väyrynen luotti Keskustan puoluekokouksen kykyyn valita puheenjohtajaksi paras henkilö. ”Valinta tulee olemaan onnistunut, kun 3.000 keskustalaista miettii viikonvaihteen ajan, että kenestä tulee puheenjohtaja.”
Keskustelin päivän aikana lukemattomien puoluekokousosanottajien kanssa ja minulle jäi se tuntuma, että Juha Sipilän asemat ovat puoluekokouksen aikana kohentuneet ja hänestä saattaa tänään tulla Keskustan uusi puheenjohtaja!
Juttelin Juha Sipilän kanssa päivän tunnelmista. Ihailin Sipilän toimintaa päivän aikana - koko ajan hän oli liikenteessä yleisön joukossa ja teki tuttavuutta entisten ja uusien tuttaviensa kanssa!
Myös Tuomo Puumalan kanssa pääsin kiittämään häntä oikein kädestä pitäen siitä mallikkaasta esiintymisestä, jonka Puumala suoritti Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön osastolla Tampereen Markkinoilla 4.6.2012! Eilen pystyin päivittämään tälle palstalle kesken päivän uutta tietoa – saa nähdä, että ehdinkö kertomaan tuoreet tunnelmat uuden puheenjohtajan valinnasta tänään ennen iltaohjelmamme alkamista!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous, Timo Kaunisto, Tuomo Puumala, Juha Sipilä, Paavo Väyrynen, |
Puoluekokousmatka on alkanut!Perjantai 8.6.2012 - -Esko Erkkilä- Aamuvirkuimmat tämän palstan lukijat näkevät nämä rivit perjantaina 8.6.2012 klo 00.00.
Olen täsmälleen samalla kellonlyömällä noussut bussiin Tampereen linja-autoasemalla ja matkamme kohti Rovaniemeä ja Keskustan puoluekokousta on alkanut.
Bussi on täpötäynnä, sillä matkassa on viitisenkymmentä pirkanmaalaista puoluekokousedustajaa. Muilla kulkutavoilla Rovaniemelle on tulossa ainakin sama määrä pirkanmaalaisia, joten kokonaisedustuksemme kohoaa tasolle satakunta kokousedustajaa.
Aikataulusuunnitelman mukaan olemme perillä Rovaniemellä tänään klo 12.00.
Keskustan puoluekokouspaikkana toimii Lappi Areena ja siellä puoluekokousosanottajien valtakirjojen tarkastaminen alkaa klo 10.00.
Ohjelman mukaan Rovaniemellä on runsaasti erilaisia oheistapahtumia mm. Lordinaukiolla sekä Lapin Urheiluopistossa Santaparkissa.
Santaparkissa alkaa varmaan mielenkiintoinen ja erittäin ajankohtainen ”Terve tulevaisuus tehdään kunnissa” –ajankohtaisseminaari klo 12.30, mutta todennäköisesti en ehdi sinne.
Varsinainen puoluekokous alkaa klo 15.00 ja silloin on oltava paikalla.
Jossain vaiheessa on ehdittävä kirjautumaan hotelliin, jotta kahden yön majoittuminen on turvattu.
On selkeästi todettava, että kaikki puoluekokouskulut menevät omasta pussistani, sillä mikään taho ei maksa edes osaa puoluekokouskuluistani.
Tutkailin hotellini tietoja ja siellä kaikissa huoneissa on langaton internet-yhteys.
Kannettava tietokoneeni on matkassa ja ainakin suunnittelen, että pystyn paikan päältä päivittämään tuoretta tietoa näille sivuille. Mitään en pysty lupaamaan, mutta sitä yritän.
Jos yritykseni ei onnistu, niin sen varalle tällä palstalle on kyllä kaikille päiville varattuna oma juttunsa eli näille sivuille ilmestyy Keskustan puoluekokouksenkin aikana joka tapauksessa uusi juttu!
Sammalleimulla ei ole mitään yhteyttä tähän juttuun, mutta koska otin eilen mökillämme tämän kuvan, niin liitän sen tähän loppuun!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Suomen Keskusta, puoluekokous Rovaniemellä, Keskustan puoluekokous, Keskustan puoluekokous Rovaniemellä, Lappi Areena, |