Karhen Markkinat ovat Viljakkalassa kesän eräs kohokohta!Maanantai 4.7.2016 - -Esko Erkkilä- Lapsuuteni aikana Viljakkalassa toimi kuusi koulua; Kirkonkylä, Hanhijärvi, Nisu, Karhe, Heinälammi ja Hepo-oja.
Viljakkalan siirtyi kuntien taivaaseen 1.1.2007 ja nyt meillä on vain kaksi koulua; Kirkonkylän koulu ja Karhen koulu.
Sanoin äsken ”meillä”, sillä joskus viljakkalalainen on aina viljakkalalainen!
Viime lauantaina eli 2.7.2016 Karhen koulun Vanhemmat ry järjestivät Karhen koulun kentällä Karhen Markkinat ja se oli jälleen kerran oikea voimannäyte pienen kylän elinvoimasta!
Tässä kuvakimara Karhen Markkinoista 2016:
Näytteilleasettajia markkinoilla oli lähemmäs sata ja hyvän sään ansiosta tunnelma markkinoilla oli korkealla.
Osallistuin markkinoille Ylöjärven kaupungin luottamushenkilönä eli Viljakkala-neuvoston jäsenenä, mutta toinen roolini oli…
…toimia Rouvan roudarina, kun hän osallistui markkinoille omalla myyntipöydällään.
Rouva myi tiffany- ja sulatuslasitöitään, mansikoita, sipuleita sekä kuunlilja-taimiaan.
Kauppa kävi kuulemma mukavasti!
******************
Kysyimme Viljakkala-neuvoston osastolla kyläläisiltä palautetta – risuja ja ruusuja – siitä, että miten Ylöjärven kaupungin päättäjät ovat huomioineen viljakkalalaisten asiat.
Tulemme Viljakkala-neuvostossa analysoimaan saamamme palautteen ja toimittamaan sen omilla kommenteillamme varustettuina asioista vastaaville virkamiehille sekä luottamushenkilöpäättäjille.
****************
Oli ilahduttavaa, että keskeiset puolueet olivat mukana markkinoilla.
Markkinaetikettiin kuuluu, että kaikki näytteilleasettajat osallistuvat ja tukevat muiden näytteilleasettajien osastojen pystyttämistä, vaikka keskenään kilpailtaisiinkin.
Tämän vuoksi avustinkin Vihreiden (kaupunginvaltuutetut Jussi Kytömäki ja Minna Sorsa kuvassa) ja …
…Keskustan (vasemmalta Pekka Hietaniemi, Arvo Uusitalo ja Minna Sarvijärvi) telttakatoksien pystyttämistä.
Myös Kokoomus, Perussuomalaiset sekä SDP olivat markkinoilla omilla osastoillaan!
Politiikassa pätee sama sääntö kuin bisnesmaailmassa eli henkilösuhteita ei saa koskaan tärvellä vaikka asiat riitelisivätkin.
Pidä mielessä tämä:
”Tämän päivän kilpailijasi voi huomenna olla suurin asiakkaasi tai esimiehesi!”
Kiitokset Karhen koulun Vanhemmat ry:lle hienon markkinatilaisuuden järjestämisestä – ensi vuonna uudestaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhen Markkinat 2016, Karhen Markkinat, tiffany-työt, sulatuslasityöt, Ylöjärven Keskusta, Ylöjärven Vihreät, Karhen koulu, Viljakkalan Kirkonkylän koulu, Hanhijärven koulu, Nisun koulu, Hepo-ojan koulu, Heinälammin koulu, Viljakkala-neuvosto, |
Kamala tilanne; olet näyttelyssä esittelijänä nimilappu rinnassa ja puhuttelemaan tulee henkilö, jonka Sinun pitäisi tunteaSunnuntai 3.7.2016 - -Esko Erkkilä- Olen ollut esittelijänä 1970-luvun alusta alkaen lukemattomilla markkinoilla ja näyttelyissä, jolloin rinnassani on ollut nimeni sekä edustamani yrityksen nimi.
On kamala tunne, kun puheilleni tulee henkilö, joka tuntee minut joko ”luonnostaan” tai rinnassani olevan nimilapun perusteella, mutta minulla ei ole harmaintakaan aavistusta, että kuka on minua puhutteleva henkilö.
”Apinan tuntevat kaikki, mutta apina ei tunne ketään!”
Eläkevaarina luulin, että nuo tilanteet ovat ohi, mutta mitä vielä.
Viimeksi törmäsin noihin tilanteisiin eilen, kun olin…
…nimilappu rinnassani esittelemässä Viljakkala-neuvoston toimintaa Karhen Markkinoilla.
Olen Ylöjärven kaupungin virallinen luottamushenkilö Viljakkala-neuvoston jäsenenä, sillä Ylöjärven kaupunginvaltuusto on valinnut minut tuohon luottamustoimeen Vipu Viljakkalan esityksestä ja edustan Viljakkala-neuvostossa henkilöitä, jotka omistavat Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon.
Useita kertoja sain eilenkin jutella henkilöiden kanssa, jotka tunsivat minut, mutta minä en heitä! Kaikki keskustelut olivat kuitenkin hyviä ja toivon, että pystyn hyödyntämään ne Viljakkala-neuvostossa viljakkalalaisten parhaaksi.
********************
Kerron tositapauksen, jossa olin täysin ”ulalla” keskustelukumppani taustasta:
Olin isäntänä kauppakumppaneidemme palkinto- ja koulutusmatkalla Budapestissa.
Olimme lähdössä paluulennolle Budapestista Helsinkiin, kun puheilleni tuli naishenkilö, joka puhutteli minua ”Hei Esko” –tyyliin.
Kävin korvieni välissä läpi kaikki tuntemani naiset Hangosta Petsamoon, mutta ei tärpännyt.
Ei pienintäkään aavistusta, että kuka on tuo nainen, joka puhuttelee minua noin tuttavallisesti!
Ehkä nainenkin huomasi tilanteeni ja kertoi, että kuka hän on.
Kyseessä oli synnyinkotini lähimmän naapurin emännästä Viljakkalasta!
En voinut pienessä mielessänikään osta arvata, että tapaan kolmensadan metrin päässä synnyinkodistani sijaitsevan naapurinemännän Budapestin lentokentällä! Olemme Tuulan kanssa monta kertaa nauraneet kohtaamistamme Budapestin lentokentällä!
-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: esittelijänä näyttelyssä, esittelijänä maatalousnäyttelyssä, Apinan tuntevat kaikki, mutta apina ei tunne ketään!, |
Jauhesammuttimen ja sammutuspeitteen käyttöä pitää opetellaLauantai 2.7.2016 - -Esko Erkkilä- MTK-Viljakkala järjesti jäsenilleen torstaina 30.6.2016 illanvieton ja samalla koulutustilaisuuden, jossa opeteltiin tulipalojen alkusammutusta.
Tilaisuus järjestettiin Viljakkalan Hangasjärven rannalla sijaitsevan Viljakkalan Karhen metsästäjien omistaman Toivolan tanssipaikan piha-alueella…
…paikan, jossa vielä on ihailtavissa 1.1.2007 ”kuntien taivaaseen” siirtyneen Viljakkalan kunnan hieno vaakuna.
****************
Alkusammutuskoulutuksen ensimmäinen aihe oli jauhesammuttimen käyttökoulutus.
Yhdistyksemme nuorimmat jäsenet olivat innokkaimpia koulutettavia ja he oppivatkin nopeasti,…
…että jauhesammuttimella tuli taltutetaan lakaisuliikkeellä!
Rasvakattilaan syttynyt tuli saattaa yllättää kenet vaan ja koska vaan.
Jos rasvakattilaan syttynyttä tulta yrittää taltuttaa vedellä se on paha virhe, sillä silloin tulenlieskat saattavat nousta jopa seitsenmetrisiksi – näin meille opetettiin.
Seuraavassa kuvasarjassa ”tuttu mannekiini” näyttää, että miten rasvakattilaan syttynyt tuli oikeaoppisesti sammutetaan sammutuspeitteellä.
Kas näin:
Lopuksi tyytyväinen ”oppilas” kävelee hyväksytyn suorituksen antaneena käristämään MTK-Viljakkalan tarjoamia grillimakkaroita!
Kiitokset MTK-Viljakkalalle onnistuneesta koulutusillasta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alkusammutus, jauhesammuttimen käyttö, sammutuspeitteen käyttäminen, MTK-Viljakkala, Toivolan lava, Toivolan lava Viljakkalassa, Toivolan lava Ylöjärvellä, Viljakkalan Karhen metsästäjät, sammutuspeite, Viljakkalan vaakuna, |
Vaaleilla on väliä!Torstai 30.6.2016 - -Esko Erkkilä- Monesti kuulee sanottavan, että äänestämisellä ei ole merkitystä tai että vaaleilla ei ole väliä.
Hallitus julkisti eilen sote-uudistuksen päälinjat, jotka merkitsevät maamme siirtymistä maakuntaitsehallintoon.
Kuka olisi jaksanut Kataisen-Urpilaisen hallituksen synkimpinä aikoina uskoa, että Suomeen tulee maakuntamalli hallintomalliksi?
Se on kuitenkin nyt tulossa sen vaalituloksen myötä, jolla kansalaiset viime eduskuntavaaleissa äänestivät Keskustan Suomen suurimmaksi puolueeksi ja sitä kautta pääministeripuolueeksi - vaaleilla on siis väliä!
Muistan Kataisen-Urpilaisen vallassaolon kukkeimpina hetkinä sen tyrmistyksen ja toivottomuuden, kun nämä nyttemmin rintamakarkureiksi (aiheestakin) siirtyneet vallanpitäjät rakentelivat Suomea muutaman suurkunnan Suomeksi.
Tyrmistys oli suurta esimerkiksi Tampereen kehyskunnissa, joiden hyvinhoidettu talous olisi ollut muisto vaan, jos ne olisi pakkoliitetty Tampereeseen.
Sitä kuitenkin kokoomuksen Katainen ja SDP:n Urpilainen kaavailivat!
Suuria muutoksia muistellaan useinkin tapahtuneen vuosikymmeniä sitten. On kuitenkin paikallaan joskus muistella niitä pöhköjä suunnitelmia, joita tilapäisesti valtaannousseilla puolueilla oli muutama vuosi sitten.
Kepeät mullat Kataisen-Urpilaisen ihmeellisille kuntasuunnitelmille ja parhainta menestystä Keskustan pitkäaikaiselle tavoitteella – maakuntaitsehallinnolla, joka nyt on toteutumassa.
Vaaleilla on väliä ja äänestämässä kannattaa käydä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaaleilla on väliä!, Kataisen-Urpilaisen kuntateurastussuunnitelmat, Tampereen kehyskunnat, kehyskunnat, maakuntahallinto, maakuntaitsehallinto, Keskustan ajama maakuntamalli, sote-linjaukset 2016, |
Röyhylän kesäkimara - hulvaton musiikkikomedia Hämeenkyrön Heiskalla!Keskiviikko 29.6.2016 - -Esko Erkkilä- Olin Rouvan kanssa eilen Maaseudun Taiteellisen Teatterin kesän ensimmäisessä kesäteatterinäytöksessäni.
Kyseessä oli Beni Siltalan ohjaama musiikkikomedia, joka toteutettiin yli kahdenkymmenen harrastelijanäyttelijän voimin.
En ole aiemmin ollut teatterikappaleen kantaesityksessä ja ensi-illassa, mutta eilen olin.
Suosittelen lämpimästi ja suositteluni toteuttamiseen onkin useita mahdollisuuksia, sillä Röyhylän kesäkimara esitetään Hämeenkyrön Heiskalla eilisen jälkeen vielä 21 kertaa!
Ohjelmalehtisen kansi näyttää tältä!
Musiikkikomedian päähenkilöt ovat Raija Mäensivu ja Aarre Aalto – tuttuja henkilöitä myös siviilielämästä; Aarre on ”vanha” viljakkalalainen ja tuttu jo meidän molempien lapsuudesta alkaen.
Kaiken takana on Maaseudun Taiteellisen Teatterin puheenjohtaja Kauno Perkiömäki – Viljakkalassa asuva monitoimimies.
**************
Muutama kuva musiikkikomedian roolihenkilöistä:
Menkää ihmeessä katsomaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Röyhylän kesäkimara, Röyhylän kesäkimara 2016, Hämeenkyrön Heiska, Maaseudun Taiteellinen Teatteri, Kauno Perkiömäki, Raija Mäensivu, Aarre Aalto, Beni Siltala, |
Kansanäänestyksen vaatiminen Nato-jäsenyydestä on vastuunpakoilua!Tiistai 28.6.2016 - -Esko Erkkilä- Monet johtavat suomalaispoliitikot vaativat kansanäänestystä mm. Nato-jäsenyyden päättämisestä.
En kannata kansanäänestyksiä monimutkaisista asioista ja näen, että Nato-kysymys on sellainen.
Toivon, että maailmanlaajuiset kokemukset Britannian kansanäänestyksestä suitsevat nyt myös suomalaisia vaatimasta kansanäänestystä Natoon liittymisestä.
Kansanäänestyksen vaatinen on politiikoilta vastuunpakoilua – ei uskalleta ottaa vastuuta.
Kannatan edustuksellista demokratiaa ja se merkitsee minulle, että vaaleissa valitut edustajat ovat saaneet kansalta täyden valtakirjan – en halua pilkkoa valtakirjaa siten, että tuosta saat päättää, mutta tuossa asiassa haluan pitää valtakirjan itselläni.
Ymmärrä poliitikkojen mielistelynhalun vaalikampanjan aikana, mutta en sitä hyväksy.
Vaalikampanjan aikana monet ehdokkaat lupaavat kansanäänestyksen esim. juuri Nato-kysymyksestä, kun luulevat siten saavansa lisää ääniä. Ei se näin mene!
Lähes kaikki ovat yksimielisiä, että Suomen on hyvä pitää Nato-ovea raollaan.
Luotan Tasavallan Presidenttiin, hallitukseen ja eduskuntaan siten, että en tarvitse kansanäänestystä, jos he päättävät liittymisestä Natoon.
Toivon myös, että Tasavallan Presidentti, hallitus sekä eduskunta luottavat itseensä tässä asiassa eivätkä lähde piiloutumaan kansan taakse!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansanäänestys, Nato-kansanäänestys?, kansanäänestys Natoon liittymisestä, |
Cameronin venäläinen ruletti tuhosi hänen uransa, kadotti loputkin Britannian maailmanvallasta ja sai aikaan suuria haasteita Euroopan UnionilleMaanantai 27.6.2016 - -Esko Erkkilä- Kansanäänestykseen päätyminen osoittaa aina huonoa johtajuutta päättäjiltä ja nyt saamme koko EU:ssa kokea, että miten Britannian pääministeri David Cameronin heikko johtajuus aiheuttaa suuria ongelmia entiselle maailmanvallalle Englannille ja suuria haasteita EU:lle.
Uskon, että EU haasteista selviää, mutta toki se vaatii Euroopan johtajilta nyt selkeitä toimenpiteitä.
Englannin kansanäänestystä ja sen lopputulosta voidaan kuvailla monella tapaa ja eräs tapa on viitata sitä vanhaan suomalaiseen sananlaskuun, joka kuuluu näin:
Paska putoaa rattailta!
Toinen tapa kuvailla Englannin kansanäänestystä on se, että…
…tulitikuilla ei pidä leikkiä!
Englantilaisten päätös eristää itsensä muusta maailmasta on valitettava ja sillä on kauaskantoiset seuraukset.
Kansanäänestyksen tuloksena ainakin Skotlanti tulee irtaantumaan Britanniasta ja liittymään sen jälkeen itsenäisenä valtakuntana Euroopan Unioniin – toivotan Skotlannin tervetulleeksi jäseneksi Euroon kansojen joukkoon!
Englannin irtaantumisen seurauksena Euroopan Unionin pitää läpikäydä tehokas ja radikaali muodonmuutos – jäsenmaiden on huolehdittava, että yhden merkittävän jäsenmaan poistumisen pitää näkyä Yhteisön tehokkuuden kohoamisena.
Elämme suurten muutosten aikaa ja emme saa jäädä suremaan Englannin kansanäänestyksen tulosta.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Britannian kansanäänestys, Englannin kansanäänestys, David Cameron, venäläinen ruletti, Cameronin venäläinen ruletti, Skotlanti, Skotlanti itsenäiseksi, Skotlanti Euroopan Unioniin, paska putoaa rattailta, tulitikuilla ei pidä leikkiä, |
Sammalmätäs rappujen edessä kuuluu viljakkalalaiseen juhannusperinteeseenPerjantai 24.6.2016 - -Esko Erkkilä- Verestin eilen viljakkalalaista juhannusperinnettä, kun hain mökin ulkorapun eteen sammalmättään.
Sammalmätäs juhannuksena ulkorapun edessä on vanha viljakkalalainen tapa ja halusin verestää kotini perinnettä.
Entisaikaan sammalmätäs haettiin juhannusaattona tai jo aatonaattona läheiseltä suolta ja se noudettiin hevosen vetämällä aisareellä portaiden pieleen.
Isä irrotti mättään suolta kuokalla ja nostimme sen miesvoimin aisarekeen.
Mätäs laitettiin edellisenä juhannuksena noudetun mättään päälle – edellisvuoden mätäs oli kulunut melkein olemattomiin.
*************
Tässä muutama kuva eilisestä juhannusmättään noutamisestani:
Otin mättään kuivalta maalta ja jätin suomättäät odottamaan seuraavia vuosia. Minulla ei ole hevosta, mutta Valmet on ja sillä noudin juhannusmättääni omasta metsästä.
Kuivanmaan mätäs ei luonnollisesti ole läheskään kunnon suomättään veroinen, mutta ehkä kuivanmaan mätäskin nyt kelpaa.
Suomätäs oli hieno tervetulotoivotus kaikille vieraille ja samaa merkitsee tämä vaatimaton kuivanmaan juhannusmätäskin!
Tänään juhannuskoivut metsästä paikoilleen ja Juhannus voi tulla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sammalmätäs, viljakkala, viljakkalan juhannusperinne, juhannusperinteet Viljakkalassa, |
Tampereen Vanha tavara-asema - komea rakennus, mutta kannattaako sittenkään siirtää?Torstai 23.6.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereen Vanha tavara-asema on paljon tamperelaista historiaa kokenut rakennus, joka on valmistunut vuonna 1907.
Rakennuksen on suunnitellut Rautatiehallituksen pääarkkitehti Bruno Granholm.
Kävin tutustumassa rakennukseen eilen ja syynä oli se, että sen siirtourakka oli tulossa Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa päätettäväksi eilen illansuussa.
Vanha tavara-asema eilisessä asussaan. Tämä rakennus olisi tarkoitus siirtää kokonaisena parisenkymmentä metriä vasemmalle!
Tavara-asemalla säilytettiin Vapaussodan aikana punavankeja.
Osa tavara-aseman puurakenteisista varastoista tuhoutui Tampereen pommituksissa vuonna 1940.
Tavara-asema on nyt tarkoitus siirtää kokonaisena runsaat parisenkymmentä metriä, sillä sen paikalle ollaan rakentamassa katua.
Tampereen kaupunginhallitus on hyväksynyt siirtourakkaan käytettäväksi 1,6 miljoonaa euroa ja tehtävämme on nyt valita urakkakilpailun voittaja.
1,6 miljoonaa euroa on iso kasa rahaa ja muistutankin, että tuon summan on siirtoon varannut Tampereen kaupunginhallitus – Tampereen Infra Liikelaitos ei rahoja ole varannut.
On perusteltua kysyä, että miten viisasta on käyttää taloudellisissa ongelmissa olevan kaupungin varoja vanhojen rakennusten siirtelyyn!
Eikö katuun olisi voitu tehdä vanhan tavara-aseman kohdalla mutkaa, sillä ainakin minun autossani on ohjauspyörä ja kääntyvät etupyörät!
Vanha tavara-asema on tarkoitus siirtää tässä kuvassa näkyvän Morkun kohdalle – Morkku on entinen rautatieläisten seuratalo, joka tullaan lähipäivinä purkamaan. Kuvasta saa käsityksen siitä siirtomatkasta, joka on tarkoitus tehdä!
Toivon, että pian saan kertoa miten Vanhan tavara-aseman siirtäminen edistyy!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanha tavara-asema, Tampereen Vanha tavara-asema, Vanhan tavara-aseman siirtäminen, Vanhan tavara-aseman säilyttäminen, |
Oikea valinta - Antti Kaikkonen!Keskiviikko 22.6.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan eduskuntaryhmä valitsi eilen uudeksi ryhmänjohtajakseen Antti Kaikkosen.
Valinta on oikea ja se merkitsee, että Keskusta katsoo tämänkin henkilövalinnan kohdalla eteenpäin.
Kaikkonen on neljännen kauden kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä Tuusulasta.
On tärkeää, että Keskustan keskeisiä henkilövalintoja kohdistuu suurten kaupunkiseutujen alueelle, sillä niillä eteneminen merkitsee Keskustalle maamme johtavan puolueen aseman vankistumista.
Toinen merkittävä seikka Kaikkosen puolesta on se, että hän on vankka ulkopolitiikan taitaja – nykyisin hän toimii eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.
Kaikkosen ryhmänjohtajuuden ansiosta Keskustan keskeisissä asemissa on nyt kaksi ulkopolitiikan taitajaa – Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen ja Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen!
Puheenjohtaja ja pääministeri Juha Sipilä on nopeasti omaksunut vastuullisen ulkopolitiikan kuviot ja kun hänellä nyt on sivustoillaan henkilöt, jotka omaavat ulkopolitiikassa tarvittavat taidot, voivat suomalaiset olla luottavaisia.
***************
Tässä kuva Antti Kaikkosesta puheenjohtamassa Keskustan puoluekokouksessa 10.6.2016 tilaisuutta, jossa Matti Vanhanen, Anneli Jäätteenmäki ja Rene Nyberg keskustelivat Suomen ulkopolitiikasta.
Mielenkiintoinen tilaisuus ja toivon, että voin palata sen antiin myöhemmin.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Antti Kaikkonen, kansanedustaja Antti Kaikkonen, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen, |
Saparopossu on suomalainen erikoisuusTiistai 21.6.2016 - -Esko Erkkilä- Pidämme luonnollisena, että sialla on saparo pikkupossusta teurastusikään saakka.
Näin ei ole keski-Euroopan suurissa sikatalousmaissa, vaan siellä sikojen saparot leikataan jo pieninä.
Saparon typistäminen tehdään ilman kivunlievitystä ja voimme olla varmoja, että saparon leikkaaminen ilman puudutusta tekee kipeää. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että saparon leikkaaminen aiheuttaa sialle pidempäänkin kipua.
Miksi suurissa sikatalousmaissa sikojen saparot leikataan?
Syynä on sikojen kärsimä stressi ja se, että stressisika puree kaveriltaan saparon poikki.
Stressiä aiheuttavat mm. liian pieni karsinatila eli ahtaus, riittämätön kaukalotila, jotta siat eivät pääse syömään yhtä aikaa vaan osa joutuu odottamaan ruuan saamista sekä ilman virikkeitä oleminen.
Kuivikkeet ovat yksi viriketekijä ja se merkitsee, että sioilla pitää olla karsinoissaan kuiviketta.
Suomen Sikatalousyrittäjien puheenjohtaja Martin Ylikännö – kuvassa Keskustan Seinäjoen puoluekokouksessa – isännöi muutama päivä sitten saksalaista Alasaksin osavaltioparlamentin maapäivien maatalousvaliokunnan ryhmää, johon kuului 15 kansanedustajaa eri puolueista – osa edustajista oli itse sikatilallisia.
Vieraat olivat halunneet tutustua saparollisiin sikoihin ja niihinhän Suomessa pääsee helposti tutustumaan.
Saksassakin pyritään saparollisiin sikoihin ja niistä maksetaan sikafarmarille extraa sikojen hyvinvointikorvauksena 16,50 €/sika.
Summa tuntuu suomalaisista sianlihantuottajista ruhtinaallisen suurelta, mutta siitä huolimatta vain n. prosentti saksalaisista sianlihantuottajista on lähtenyt mukaan.
Suomessa saparoiden leikkaamista ei ole merkittävästi tehty milloinkaan ja täydellinen leikkauskielto tuli voimaan jo vuonna 2002.
Olisi Suomen etu, jos saparoiden leikkauskielto tulisi voimaan koko EU:n alueella, sillä se olisi suuri edistysaskel sikojen hyvinvoinnin saralla koko EU:ssa ja se parantaisi suomalaisen sianlihan kilpailuasetelmia kotimaassa ja Suomen vientimaissa.
Tässä pointti kotimaisen ruuan puolestapuhujille ja suomalaisille EU-parlamentaarikoille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: saparopossut, vain Suomessa kasvaa saparopossuja, sikojen saparoiden leikkaaminen, saparoiden leikkaaminen, saparoiden typistäminen, Saksassa maksetaan saparopossuista hyvinvointikorvausta 16, 50 euroa/sika, |
On oikein, että ministereiden lukumäärää ei lisätä!Maanantai 20.6.2016 - -Esko Erkkilä- Kokoomuksen puheenjohtajaksi Lappeenrannan puoluekokouksessa valittu Petteri Orpo kaavaili, että hallituksen ministerimäärää pitäisi kasvattaa.
On ymmärrettävää, että Kokoomusta repineen puheenjohtajataiston voittajana selvinneellä Orpolla olisi tarvetta hyvitellä kisassa omiaan ja myös häviölle jääneitä kokoomuslaisia.
Orpolla oli ilmeisesti mielessään siirtää sivuun opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ja valita erikseen kokoomuslainen opetusministeri ja kulttuuriministeri. Voi Orpo nytkin siirtää Sanni G-L:n sivuun, mutta kahta muuta kokoomuslaista hän ei voi sille paikalle valita.
Keskustalainen pääministeri Juha Sipilä oli kuitenkin toista mieltä ja Orpo sai palata Sipilän ja Soinin kanssa pitämästään neuvonpidosta tyhjin käsin – ministerimäärää ei kasvateta!
Pääministeri Juha Sipilä vahvisti päätöksensä eilen Yle Radion Suomen pääministerin haastattelutunnilla.
Sipilä korosti haastattelutunnilla, että ministerien määrää ei lisätä, jotta ministeriöiden välinen yhteistyö paranisi.
Ulkopuolisellekin on aikaisemmin tullut selväksi, että ministeriöiden välissä on suuret raja-aidat.
Ehkä suurimmat raja-aidat ovat olleet maatalousministeriön ja ympäristöministeriöiden välillä.
Maatalous- ja ympäristöministeriöt toimivat kuitenkin pääosin samalla vastuualueella ja sen vuoksi juuri niiden välisen yhteistyön pitäisi olla kitkatonta.
Nyt yhteistyö toimii, kun maatalous- ja ympäristöministerinä on sama henkilö – Kimmo Tiilikainen.
Kaikki tietävät, että erillinen ympäristöministeri – viime aikoina Vihreiden edustaja – on tullut kalliiksi Suomen talouselämälle.
Kiitän pääministeri Juha Sipilää selkeästä kannanotosta, että hallituksen ministerimäärää ei kasvateta.
Sipilän linjaus on johtajuutta parhaimmillaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ministereiden lukumäärää ei kasvateta, Juha Sipilä Yle Radion haastattelutunnilla 19.6.2016, pääministerin haastattelutunti 19.6.2016, Timo Soini, Petteri Orpo, |
Elovena on suomalainen - pirkanmaalainen - tuote!Lauantai 18.6.2016 - -Esko Erkkilä- Elovena on eräs perisuomalaisista brändeistä, joka on jokaisen suomalaisen tietoisuudessa.
Elovenalla on värikäs menneisyys, mutta nykyisin se valmistetaan Raision Nokian myllyllä pääosin pirkanmaalaisesta kaurasta – toki Eloveenaan päätyvää kauraa tulee Nokialle myös Satakunnasta, Etelä-Pohjanmaalta ja kauempaakin.
On oikein, että Raisio kertoo valtateiden varrella sopimusviljelijöiden pelloilla, että missä Elovena-kauraa on kasvamassa.
Eräs tällainen paikka on Viljakkalassa Seppo Lehtomäen pellolla, jossa omistamani Maatalousyhtymä Erkkilän vuokramies Ville Koivuniemi viljelee Elovena-kauraa.
Lehtomäen kaurapelto sijaitsee paikassa, jossa on helppo saada samaan kuvaan Viljakkala-kyltti, Viljakkalan kirkko sekä Elovena-kaurahalme!
Ville viljelee kauraa myös Maatalousyhtymä Erkkilän pelloilla, joten myös minä voin sanoa olevani Elovena-viljelijä.
Elintarvikkeiden alkuperä kiinnostaa kuluttajia yhä enemmän ja sen vuoksi Ville Koivuniemen, Seppo Lehtomäen sekä Raision kampanja Elovena-viljelijöiden esiin nostamisessa on tärkeä asia.
Hyvä Raisio ja hyvä Elovena!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elovena, Raisio, Elovena ja Raisio, Raision Nokian mylly, Elovena-kauran sopimusviljely, |
Keskustan puoluekokouksessa kaikki varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaat kävivät esittäytymässä pirkanmaalaisilleTorstai 16.6.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Seinäjoella 10.-12.6.2016 pidetyn puoluekokouksen ohjelmassa luki lauantain 11.6.2016 klo 8.00 – 10.00 kohdalla näin:
”Piirien ryhmäkokouksia Seinäjoki Areenalla”
Kerron pienen kuvakimaran kera, että mitä tuolloin tapahtui Keskustan Pirkanmaan piirin osalta – sama muuten tapahtui myös muiden piirien kohdalla.
Keskustan puoluekokouksessa istutaan siten, että kukin piiri istuu omilla paikoillaan. Meille pirkanmaalaisille oli varattuna hieman yli sata istumapaikkaa ja ne täyttyivät virallisista kokousedustajista.
Lauantaina aamutuimaan kaikki varapuheenjohtajaehdokkaat ja kaikki puoluesihteeriehdokkaat kävivät esittäytymässä meille ja pitivät kukin ”hissipuheen” pituisen esittelyn.
Varapuheenjohtajaehdokkaiden ja puoluesihteeriehdokkaiden taso oli korkea ja sanoimmekin, että Keskustalle pitäisi valita seitsemän varapuheenjohtajaa ja viisi puoluesihteeriä!
Puolueemme säännöt eivät kuitenkaan sitä salli, joten piti valita kolme varapuheenjohtajaa ja yksi puoluesihteeri.
Mutta siitä esittelystä!
Istuimme omilla paikoillamme ja ehdokkaat esiintyivät edessämme ja siitä nyt sitten kaksitoista kuvaa!
Ensin varapuheenjohtajaehdokkaat:
Hannakaisa Heikkinen, kansanedustaja, terveystieteiden maisteri Kiuruvedeltä
Hanna Huttunen, metsätalousinsinööri, yrittäjä sekä viljatilan emäntä Outokummusta
Anne Kalmari, kansanedustaja, MMM ja agronomi Kivijärveltä
Katri Kulmuni, kansanedustaja, Suomi-Venäjä –seuran puheenjohtaja Torniosta
Antti Kurvinen, kansanedustaja, oikeustieteen maisteri Kauhavalta
Juha Rehula, perhe- ja peruspalveluministeri, sosionomi Hollolasta
Annina Ruottu, politiikkatieteiden FT & VTM Liedosta
Puoluesihteeriehdokkaat:
Mari Kokko, yhteiskuntatieteiden maisteri ja tradenomi, viestintävastaava Helsingistä
Sami Kilpeläinen, valtiotieteiden maisteri, agronomi MMM, hankintajohtaja Vantaalta
Jouni Ovaska, kasvatustieteiden maisteri, opettaja Hämeenkyröstä
Riikka Pirkkalainen, filosofian maisteri, eduskunta-avustaja Iisalmesta
Olli Riikonen, hallintotieteen maisteri, kunnanjohtaja Tohmajärveltä
Kiitokset kaikille ehdokkaille hienoista esittelyistä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Kalmari, Mari Kokko, Antti Kurvinen, Riikka Pirkkalainen, Jouni Ovaska, Annina Ruottu, Hanna Huttunen, Katri Kulmuni, Olli Riikonen, Hannakaisa Heikkinen, Sami Kilpeläinen, Juha Rehula, |
Naisehdokkaat saivat Keskustan varapuheenjohtajaäänestyksessä 61,3 % äänistä!Keskiviikko 15.6.2016 - -Esko Erkkilä- Julkisuudessa – jopa keskustalaisen toimesta – on valitettu, että Seinäjoen puoluekokouksessa puoluejohtoon valittiin liian vähän naisia.
Valitettavasti myös Suomenmaa-lehti on asettunut valittajien joukkoon.
Olen asiasta samaa mieltä, mutta syy ei ole se, etteikö naisia olisi äänestetty.
Perustelen asiaa äänestystuloksella.
Varapuheenjohtajaäänestyksessä annettiin 6.376 hyväksyttyä ääntä ja niistä naisehdokkaat saivat 3.910 ääntä eli 61,3 % annetuista äänistä.
En tunne virallisten puoluekokousedustajien sukupuolijakaumaa, mutta olen jokseenkin varma, että useat miehet minun tapaani äänestivät naisehdokkaita.
Puheenjohtaja Juha Sipilän asemasta ei ollut puoluekokouksessa pienintäkään erimielisyyttä ja puoluesihteeriäänestys kääntyi myös miesehdokkaan eli Jouni Ovaskan hyväksi.
Kolmesta varapuheenjohtajasta edellisellä puoluekokouskaudella kaksi oli naisia eli Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen – nyt kumpikaan ei ollut ehdolla ja syynä Anun kohdalla oli halu panostaa kunta- ja uudistusministerin tehtävien hoitamiseen ja Annika haluaa panostaa siihen toimintaan, jota pian alkava perhe- ja peruspalveluministerin pesti merkitsee.
Naisehdokkaista ainoastaan Katri Kulmuni ylsi varapuheenjohtajaksi ja muut naisehdokkaat jäivät suurista äänimääristään huolimatta valitsematta.
Äänten jakautuminen monella erinomaiselle naisehdokkaalle merkitsi, että Katri Kulmuni on nyt alkaneella puoluekokouskaudella ainoa nainen Keskustan puoluejohdossa.
On luonnollista, että kaikilla on vapaus asettua ehdokkaaksi, mutta olisiko esim. Keskustanaisten pitänyt hieman koordinoida naisten ehdokasasettelua, jotta puoluejohtoon olisi saatu enemmän naisia?
Jäsendemokratia on puhunut ja pulinat pois!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hannakaisa Heikkinen, Anne Kalmari, Annina Ruottu, Hanna Huttunen, Katri Kulmuni, Juha Rehula, Antti Kurvinen, |
Kaksi luottamustehtävää Keskustan puoluekokouksessaMaanantai 13.6.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan kolmipäiväinen puoluekokous Seinäjoella päättyi eilen.
Olin mukana virallisena puoluekokousedustajana – mandaattini olin saanut Keskustan Tampereen kunnallisjärjestöltä.
Tulen varmaan palaamaan puoluekokoustapahtumiin tällä saitilla useastikin, mutta näin tuoreeltaan kommentoin niitä kahta luottamustehtävää, jotka sain hoidettavakseni tuossa 4.000 hengen tapahtumassa.
Puoluekokous valitsi minut aloitevaliokunnan jäseneksi ja siinä riittikin puuhaa, sillä käsiteltävänämme oli selvästi yli 200 puoluekokousaloitetta.
Puoluekokousaloitteet ja niiden hyväksymiset viitoittavat Keskustan poliittista toimintaa.
Yli kahdensadan puoluekokousaloitteen käsittelyyn pääsin valmistautumaan jo ennen puoluekokousta, kuten muutkin aloitevaliokunnan jäsenet.
Puoluekokousaloitteiden käsittelyyn meiltä kului paikan päällä kolme tuntia ja useiden kohdalla kävimme perusteellisen keskustelun siitä, että miten esittelemme aloitteet ”suurelle salille”.
Muutaman kerran jouduimme äänestämään, mutta päätöksemme olivat ilmeisen oikeita, sillä kaikki aloitevastukset hyväksyttiin suuressa salissa ilman muutoksia – saamme siis olla työhömme tyytyväisiä!
Toinen luottamustehtäväni puoluekokouksessa oli, kun minut valittiin puoluekokouksen pöytäkirjan tarkastajaksi.
Olen ollut eräitä kertoja erilaisten kokousten pöytäkirjan tarkastajana, mutta 4.000 hengen kolmipäiväisen kokouksen pöytäkirjan tarkastajana toimiminen on kuitenkin jotain aivan uutta!
Kiitokset Teille kaikille, jotka valitsitte minut näihin mielenkiintoisiin luottamustehtäviin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan puoluekokous 2016, Keskustan puoluekokous Seinäjoella, Keskustan puoluekokouksen aloitevaliokunta, Keskustan puoluekokouksen pöytäkirjan tarkastaminen, |
"Rekkabarometri" kertoo, että Suomi on nousemassa kuntoon!Sunnuntai 12.6.2016 - -Esko Erkkilä- Talousviisaat yllättyivät, että alkuvuoden aikana Suomen talouskasvu oli peräti 1,6 %.
Suuriin riemunkiljahduksiin ei ole kuitenkaan aihetta, mutta ilmeisesti pahin on ohitettu.
Kotimainen kysyntä ja sen elpyminen ovat alkuvuoden talouskasvun takana. Nyt tarvittaisiin kuitenkin vientiin ”äksöniä”, jotta saisimme taloutemme kunnolla nousuun.
Tätä kirjoitettaessa Tampereella kokoontuva Metalliliitto epäröi kilpailukykysopimuksen hyväksymistä. Osoittaisi suurta piittaamattomuutta, jos vientimme kannalta tärkeä ammattiliitto hylkäisi kilpailukykysopimuksen.
Mainitsen kirjoitukseni otsikossa sanan ”rekkabarometri”!
Me valtateillä liikkuvat pystymme koko ajan havainnoimaan rekkabarometrin kehittymistä eli sitä, miten paljon valtaväylillä liikkuu kumipyörillä tavaraa.
Rekkabarometri näyttää hyvältä ja muutos kuljetustarpeessamme on viime aikoina ollut melkoinen.
Mökkini sijaitsee pääradan varrella hieman Tampereelta Seinäjoen suuntaan ja myös ”rautatiebarometri” näyttää hyvältä.
Raahesta Hämeenlinnaan päivittäin kulkeva teräsrullia kuljettava tavarajuna on viime aikoina kasvattanut vaunumääriään. Kahden sähköveturin vetämä vaunujono on pidentynyt ja se, jos mikä kertoo taloutemme elpymisestä.
On todella lyhytnäköistä, jos Metalliliitto osoittaa peukalollaan alaspäin, kun kysytään kilpailukykysopimuksen hyväksymisestä.
Neuvo Metalliliitolle:Katsokaa omaa sekä suomalaisten parasta ja näyttäkää Rinteelle ”närhen munat”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi kuntoon, Keskusta; Suomi kuntoon, rekkabarometri, rautatiebarometri, närhen munat, Antti Rinne, Metalliliitto, |
Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajat Mikko Alatalo, Pertti Hakanen ja Arto Pirttilahti voivat olla tyytyväisiä!Lauantai 11.6.2016 - -Esko Erkkilä- Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner jakoi torstaina 9.6.2016 yhteensä 264 M€ maantie- ja rautatiekohteille perusväylänpidon lisärahoitukseksi vuosille 2017 – 2019.
Summa ei sisällä kaupunkiseutujen tukemiseen suunnattua 70 M€:a eikä yksityisteiden parantamiseen suunnattua 30 M€:n suuruista valtionavustusta.
Pirkanmaalle rahapotista tuli 25,3 M€ ja onkin luonnollista, että alueemme keskustalaiset kansanedustajat…
Mikko Alatalo
Pertti Hakanen
ja
Arto Pirttilahti
…olivat enemmän kuin tyytyväisiä!
Anne Bernerin toiminta ansaitsee suuren kiitoksen ja olen varma, että Keskustan puoluekokousväki tulee sitä hänelle Seinäjoella antamaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Berner, Mikko Alatalo, Pertti Hakanen, Arto Pirttilahti, |
Näyttelyosastoilla jaettavat makeiset ovat yleensä yhtä kärsimystäTorstai 9.6.2016 - -Esko Erkkilä- Yritykset, yhteisöt ja yleensäkin erilaisissa näyttelyissä esiintyvät tahot tarjoilevat osastoillaan monesti makeisia ja yrittävät silläkin tavoin tehdä ”itseään tykö” asiakkaisiin.
Valtaosassa tarkoitus kääntyy päinvastaiseksi, sillä lähes kaikki markkinoilla ja näyttelyissä tarjottavat makeiset ovat kelvottomia.
Valitettavasti joudun liittämään kelvottomien karkkien jakajien joukkoon entisen työnantajani sekä myös nyky-Keskustan.
En tiedä, että ketkä tekevät yrityksissä ja yhdistyksissä päätökset jaettavista makeisista, mutta sen totean, että yleensä päätökset ovat menneet metsään!
Markkina- ja näyttelyvastaavana olen monesti joutunut kieltämään makeisten tarjoamisen, sillä hankitut makeiset ovat olleet ilmeisen halpoja, mutta kelvottomia.
Näyttelyosaston tarkoituksena on tuoda yritykselle uusia asiakkaita ja yhdistykselle uusia jäseniä ja tätä perimmäistä tarkoitus ei saa romuttaa sillä, että osastolla tarjotaan kelvottomia makeisia.
***************
Kerron omakohtaisen kokemuksen onnistuneesta makeishankinnasta näyttelyihin ja markkinoille:
Toimin runsaat pari vuotta myyntipäällikkönä Raisiolle ostetussa Alfa-Rehussa Hämeenlinnassa.
Toimme markkinoille tryffelinmaulla terästetyn Ponteva-sianrehusarjan ja sen vauhdittamiseksi hankimme porvoolaiselta Brunberg´lta tryffelimakeisia ”irtotavarana”!
Sian suurinta herkkua ovat tryffelit, joten syy-yhteys tryffelinmakuisella sianrehulla ja tryffelimakeisella oli ilmeinen.
Sen tuo tryffeli-operaatio minulle merkitsi, että nyt en ota suuhuni tryffelimakeisia, sillä niitä tuli kyllästymiseen saakka nautittua Alfa-Rehun aikana erilaisissa yhteyksissä asiakkaiden kanssa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: makeistarjoilut näyttelyissä, Alfa-Rehu, tryffeli, tryffelikarkit, tryffelimakeiset, tryffeli on sialle suurta herkkua, |
Se merkki paikkansa ties!Keskiviikko 8.6.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Pirkanmaan piirin piiritoimistolla vietettiin maanantaina 6.6.2016 kaksikin juhlahetkeä, kun Tampereen Keskustan ahkeralle talkoolaiselle ja aktiiviselle keskustalaiselle…
…Kaarina Peltomäelle luovutettiin Keskustan kultainen ansiomerkki ja MSL-Tampereen viiri.
Keskustan kultainen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, jolla on 40 vuoden ansiokas toiminta puolueen luottamus- tai muissa tehtävissä sekä vähintään 60 vuoden ikä.
Ansiomerkin kiinnitti Kaarinan rintaan Tampereen Keskustan valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.
Anna-Kaarina toi ansiomerkin luovutuspuheessaan esille sen monipuolisen toiminnan, joissa Kaarina Peltomäki on kuluneiden vuosikymmenten aikana ansioitunut.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana keskityin kiittämään Kaarinaa siitä korvaamattoman uskollisesta talkootyöstä, jota hän on tehnyt Keskustan hyväksi ”turuilla ja toreilla”.
Huomionosoitukset Kaarina Peltomäelle eivät jääneet siihen, että hänelle luovutettiin Keskustan kultainen ansiomerkki, sillä nyt oli vuorossa MSL-Tampereen huomionosoitus.
Jouni Koskela ja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen luovuttivat Kaarinalle yhdistyksen viirin.
Onnittelen Kaarina Peltomäkeä niistä huomionosoituksista, jotka hänelle kohdistuivat 6.6.2016 ja kiitän häntä siitä työstä, jota hän on tehnyt ja tekee edelleenkin Tampereella Keskustan hyväksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan kultainen ansiomerkki, Keskustan kultainen ansiomerkki Kaarina Peltomäelle, MSL-Tampere, |