Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tein oikean päätöksen tasan 25 -vuotta sitten!

Keskiviikko 16.10.2019 - -Esko Erkkilä-

Tänään tulee kuluneeksi 25-vuotta, kun Suomessa järjestettiin kansanäänestys Euroopan Unioniin liittymisestä.

 

 

Kunnioittamani tahot, kuten MTK sekä Suomen Keskusta hoipertelivat, kun ainakin merkittävä osa niiden jäsenistä teki myyräntyötä Euroopan Unioniin liittymistä vastaan.

 

 

On viime päivinä ollut mukava havaita, että nämä ”hoipertelijat” ovat palanneet järkilinjalle ja kiittelevät liittymistämme Euroopan Unioniin!

 

 

Olin 16.10.1994 mukana agribisneksessä ja tiesin vallan hyvin, että EY:hyn liittyminen – se oli silloinen termi – merkitsee suuria haasteita suomalaiselle maataloudelle.

 

 

Uskoin kuitenkin jo silloin, että liittyminen Euroopan Unioniin on maataloudenkin kannalta oikea ratkaisu – nyt me kaikki tunnustamme, että näin on!

 

 

Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 25 vuotta sitten meitä Euroopan Unioniin liittymistä kannattavia oli 56,89 % ja liittymistä vastustavia vain 43,11 %.

 

 

Eduskunta kunnioitti kansanäänestyksen tulosta ja Suomi liittyi Euroopan Unioniin 1.1.1995!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: 16.10.1994, Euroopan Unioniin liittyminen, kansanäänestys Euroopan Unioniin liittymisestä, neuvoa-antava kansanäänestys Euroopan Unioniin liittymisestä, Hoipertelijat Euroopan Unioniin liittymisessä, MTK, Suomen Keskusta,

Kansa osasi valita oikein!

Tiistai 27.8.2019 - -Esko Erkkilä-

IMG_3788.JPG

 

 

Kierrätysneuvos Matti Järvenpään Rautapuistossa on eräänä teoksena kysymysmerkki, joka kuvastaa sitä epävarmuutta, joka ainakin vuonna 1994 liittyi siihen, että pitäisikö Suomen liittyä Euroopan Unioniin.

*****************

 

 

Suomi haki EY-jäsenyyttä – silloinen nykyisen EU:n termi - 18.3.1992 ja jäsenyysneuvottelut alkoivat helmikuun 1. päivänä 1993. Samaan aikaan alkoivat neuvottelut Itävallan, Norjan ja Ruotsin kanssa.

 

 

Neuvottelutulos parafioitiin 1.3.1994 ja sopimus allekirjoitettiin Korfun huippukokouksessa 24.6.1994. Suomi, Ruotsi että Norja kaikki alistivat neuvottelutuloksen vielä kansanäänestykselle. Kansanäänestys järjestettiin Suomessa 16. lokakuuta, Ruotsissa 13. marraskuuta ja Norjassa 28. marraskuuta 1994.

 

 

 

IMG_3789.JPG

 

 

Suomen kansanäänestyksessä Euroopan Unioniin liittymistä kannatti 56,89 % kansalaisista ja sitä vastusti 43,11 %.

 

 

Pirkanmaan vaalipiirissä liittymistä kannatti 54,77 % ja sitä vastusti 45,23 %.

 

 

On selvää, että kuuluin 16.10.1994 järjestetyssä kansanäänestyksessä enemmistöön ja en ole silloista päätöstäni saanut katua.

 

 

Luonnollista on, että Euroopan Unioniin liittyminen on ollut erityisesti maatalouteen liittyvissä asioissa haasteellista, mutta paljon vaikeampaa elämämme olisi, jos emme olisi 1.1.1995 liittyneet Euroopan Unioniin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kierrätysneuvos, Rautapuisto, EU-jäsenyys, Suomen EU-jäsenyys, Kansanäänetys EU:hun liittymisestä, EU-kansanäänestys 16.10.1994,

"Perseelleen Britannia kiusaa tekee, kun EU-eronsa kanssa temppuilee"!

Lauantai 13.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Vanha suomalaisen sananlasku kuuluu näin:

 

 

Perseelleen porsas kiusaa tekee, kun purtilonsa kaataa!

 

 

Muokkasi tämän juttuni otsikkoon hieman tuota perisuomalaista käsitystä kiukuttelusta ja sovelsin sitä Britannin nykyiseen poliittiseen tilanteeseen.

 

****************

 

Britannian brexit-sotkun pääsyyllinen on maan edellinen pääministeri David Cameron, jonka uhkapeli oman asemansa vahvistamisesta johti Britannian, mutta koko maailman epätietoisuuden tilaan talousasioiden pitkäjänteisestä hoitamisesta.

 

 

On valitettavaa, että myös meillä Suomessa on ”cameroneja”, jotka leikittelevät tulella ja ovat vaatimassa Suomen eroamista Euroopan Unionista.

 

 

Oletan, että Suomen ”cameronit” vaikenevat ensi sunnuntaina, kun eduskuntavaalien tulokset saadaan julkisuuteen.

 

 

Totean jälleen kerran, että äänestin 16.10.1994 järjestetyssä kansanäänestyksessä Euroopan Unioniin liittymisen puolesta ja eipä ole päätöstäni tarvinnut katua.

 

 

*****************

 

 

Olin viime tiistaista torstaihin kestäneen Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen itäiseen Viroon suuntautuneen virkistysmatkan matkanjohtajana ja matkamme aikana tuli täysin selväksi, että Viro ei lähde huuhailemaan EU-eron puolesta ja hyvä niin!

 

 

 

Euroopan Unioni on rahoittanut Virossa toteutettuja monia isojakin hankkeita, jotka pääasiassa ovat kohdistuneet maan infran kehittämiseen, mutta mukana on toki monia hankkeita, jotka ovat edesauttaneet Viron kulttuuri- ja taide-elämän virkistämistä.

 

 

 

On hyvä, että EU:n (osa)rahoittamat kohteet on merkitty kilvellä, jossa kerrotaan, että kyseessä on Euroopan Unionin rahoittama kohde.

 

 

Tässä muutama esimerkki:

 

 

 

 

IMG_0299.JPG

 

 

 

IMG_0339.JPG

 

 

 

IMG_0359.JPG

 

 

 

IMG_0391.JPG

 

 

 

Etsimättä tulee mieleen, että EU-rahoituksesta kertovia kilpiä on pyritty laittamaan kohteessa sellaisiin paikkoihin, joista niitä pitää etsimällä etsiä.

 

 

On myös kohteita, joissa ne on laitettu parhaalle paikalle ja se kertoo, että virolaiset ovat ylpeitä EU-jäsenyydestään.

 

***************

 

Vuoden 2017 tilastojen mukaan Viro oli EU:ssa nettosaaja 358 eurolla per henkilö.

 

 

Suurin nettomaksaja henkeä kohti oli Ruotsi 139 eurolla ja sitten Saksa 129 eurolla ennen Tanskaa, joka oli nettomaksaja 112 eurolla per asukas.

 

 

Suomen nettomaksuosuus per asukas vuonna 2017 oli 50 euroa ja mielelläni sen maksan, sillä se on pieni kustannus siitä, että Suomi saa kuulua Euroopan Unionin ytimeen.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Perseelleen Britannia kiusaa tekee, kun EU-eronsa kanssa temppuilee"!, Suomi on EU:ssa nettomaksaja, Viro on EU:ssa nettosaaja, EU-kansanäänestys 16.10.1994, Perseelleen porsas kiusaa tekee, kun purtilonsa kaataa! David Cameron,

Britannian brexit-sekoilu on vaientanut suomalaiset EU-eroa vaatineet ääriainekset

Perjantai 21.12.2018 - -Esko Erkkilä-

Britanniassa järjestettiin maan EU-erosta kansanäänestys 23. päivänä kesäkuuta 2016.  Britit äänestivät silloin, että tulisiko Ison-Britannian pysyä Euroopan unionin jäsenenä vai irtautua siitä. Äänestäjistä 52 % äänesti Euroopan unionista eroamisen puolesta ja 48 % EU-jäsenyyden puolesta.

 

 

Nyt voidaan yksimielisesti todeta, että kansanäänestykseen päätyminen oli silloisen pääministeri David Cameronin virheveto, sillä Cameron uskoi, että hän pystyisi eroamisella uhkaamalla neuvottelemaan Britannialla paremman aseman Euroopan unionissa.

 

 

Britannia ei kuitenkaan enää ole sellainen suurvalta, jolla olisi määräysvaltaa EU:ssa ja Britannia päätyikin kansanäänestyksen tuloksena sivuraiteelle Euroopan Unionissa.

 

 

Nyt Britannia on sekasortoisessa tilanteessa, kun pääministeri Theresa May yrittää neuvotella EU:n kanssa eroehdoista, mutta huonoin tuloksin.

 

 

Nostan hattua EU:n päättäjille, joilta ei löydy hitusenkaan verran ymmärtämystä Britannian toilailuille – sitä saa mitä pyytää!

 

 

On selvää, että Britannia ero EU:sta ”kovan brexin ehdoin” on hetkellisesti haaste myös jäljellejääville EU-maille, mutta erityisesti bisnesmaailman toimijat löytävät nopeasti uudet toimintamallit, joissa Britanniaa ei tarvita.

 

 

Britannian erohuuhailut ovat hiljentäneet myös niiden suomalaisten ääriliikkeiden toiminnot, jotka ovat julkisuudessa toitottaneet Suomen EU-eron siunauksellisuudesta.

 

 

En mainitse näitä ääriliikkeitä nimeltä, sillä lukijani osaavat ihan itsekin ne nimetä.

 

 

Vähimmässäkään mielessä en halua syyllistyä jumalanpilkkaan, mutta sen totean Britannian EU-eron osalta, että…

 

 

…Jumala tautia lisätköön!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansanäänestys Britanniassa EU-erosta, Britannian kansanäänestys, David Cameron, Theresa May, Suomen EU-eroa vaativat ääriainekset, Suomen EU-ero, Britannian EU-ero, Brexit, Brexit ei ole lääke,

Sallittua toki, mutta ihmettelen!

Tiistai 17.7.2018 - -Esko Erkkilä-

Olen tälläkin saitilla kai monesti kertonut, että 16.10.1994 äänestin Euroopan Unioniin liittymisen puolesta.

 

 

Kantani voitti!

 

 

En ole päivääkään katunut äänestämistäni, sillä ajattelin silloin ja nykyään yhä enemmän itseni parasta, mutta ajattelin jo silloin ennen kaikkea lastemme parasta.

 

 

EU-vastustajat vaahtoavat aina, että Suomi on suuri nettomaksaja Euroopan Unionille.

 

 

Nettomaksaja toki olemme, mutta viime vuonna nettomaksuosuutemme oli henkeä kohti laskettuna 54 euroa!  Perin mielelläni tuon summan maksan, jotta saan kuulua eurooppalaiseen perheeseen.

 

 

Suurimmat nettomaksajat EU:ssa olivat viime vuonna asukasta kohti laskettuna Ruotsi (158 €/hlö), Saksa (157 €/hlö) ja Tanska (137 €/hlö).

 

 

*******************

 

 

Sain runsas viikko sitten taas kerran tutustua vapaaseen liikkumiseen, joka on eräs Euroopan Unionin tarjoama vahvuus – eipä ollut minkäänlaisia esteitä, kun siirryimme Suomesta Viroon, Virosta Latviaan ja Latviasta Liettuaan – sama juttu paluumatkalla.

 

 

On toki sallittua, mutta ihmeellistä, kun esimerkiksi ties kenenkä johtaman Kansalaispuolueen ”puheenjohtaja” retostelee netissä Suomen erolle Euroopan Unioinista!

 

 

Kaikkea se vallanhimo sinänsä fiksuillakin ihmisillä teettää!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Neuvoa-antava kansanäänestys 16.10.1994, kansanäänestys, kansanäänestys 16.10.1994, EU-kansanäänestys, Kansalaispuolue, Populistit, nettomaksajat, Suomen nettomaksu on 54 euroa per henkilö,

Suomen maksuosuus EU:lle vuonna 2016 oli vain 54,00 euroa henkeä kohti!

Torstai 17.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Äänestin 16.10.1994 järjestetyssä neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä EU:hun liittymisen puolesta.

 

 

Myönteinen kantani EU:hun liittymisen puolesta on eräs kaikkien aikojen viisaimmista päätöksistäni.

 

 

Ajattelin silloin omia lapsiani ja muitakin suomalaisnuoria, joiden halusin elää itsenäisessä Suomessa, joka kuuluu vapaaseen ja yhtenäiseen Eurooppaan.

 

 

Enemmistö suomalaisista eli 56,9 % ajatteli samoin kuin minä ja Suomi liittyikin Euroopan Unioniin 1.1.1995.

 

 

Suomi oli vuosina 1996, 1997 ja 2000 nettosaaja, mutta sittemmin olemme olleet EU:ssa nettomaksaja.

 

 

Suurimmillaan olimme nettomaksajana vuonna 2014, jolloin maksumme olivat 809 miljoonaa euroa suuremmat kuin EU:lta saamamme tulot. Tuo 809 miljoonaa euroa merkitsi n. 162 euron suuruista satsausta sille taustatuelle, jota saimme vuonna 2014 EU:lta.

 

 

Olimme vuonna 2015 EU:n nettomaksaja 488 miljoonalla eurolla eli hieman alle satasella per henkilö ja vuonna 2016 nettomaksajaosuutemme oli ainoastaan 294 miljoonaa euroa eli vaivaiset 54 euroa henkilöä kohti.

 

 

54 euroa per henkilö on suurin piirtein samanlainen maksu kuin tulee olemaan Tampereen kaupungin perimä hulevesimaksu omakotitalokiinteistöltä.

 

 

54 euroa merkitsee viikossa hieman alle 10 euroa ja päivässä n. 0.15 euroa.

 

 

Olen tyytyväinen 16.10.1994 äänestyskopin hiljaisuudessa tekemääni päätökseen.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen maksuosuus EU:lle, neuvoa antava kansanäänestys 16.10.1994, Suomi liittyi Euroopan Unioniin 1.1.1995, Nettomaksaja EU:lle, Nettosaaja EU:lta, ,

Sauli Niinistö ottaa etäisyyttä Kokoomuksen Nato-kiivailuihin valitsijayhdistykseen tukeutumalla?

Tiistai 4.7.2017 - -Esko Erkkilä-

Veikkaan, että media on rakentamassa tammikuun 2018 presidentinvaaleista Nato-vaaleja.

 

 

Joku voi sanoa, että se on median tehtäväkin.

 

 

Media pyrkii luomaan olosuhteita vastakkainasettelulle ja Nato-kysymys on varmaan sellainen – vastakkainasettelu myy ja aikaansaa paljon klikkauksia!

 

 

Viisaat presidenttiehdokkaat välttävät kiivailuita Naton puolesta tai sitä vastaan.

 

 

Kuusi vuotta eli seuraavan presidentin toimikausi on pitkä aika ja nyt ei ole aika naulita Nato-kantoja koko kaudeksi - ei Natoon liittymisen puolesta tai siihen liittymistä vastaan!

 

 

Korkea esimieheni tapasi sanoa, että edetään asioissa maaston mukaan ja niin pitää myös Suomen edetä Nato-kysymyksessä.

 

 

**************

 

 

Nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö haluaa lähteä hakemaan jatkokautta valitsijayhdistyksen kautta.

 

 

Päätöksessä on nähtävissä ainakin se, että näin menetellessään Niinistö hakee etäisyyttä niihin Kokoomuksen höyrypäihin, jotka muitta mutkitta ja enempää ajattelematta sitoisivat Suomen hetimmiten Natoon.

 

 

****************

 

 

Luulen aikanaan osaavani arvioida Natoon liittymisen ja Naton ulkopuolelle jäämisen plussat ja miinukset, mutta siihen tilanteeseen en toivo Suomessa jouduttavan, että Natoon liittymisestä järjestettäisiin kansanäänestys.

 

 

Nato-kansanäänestystä vaativat ovat pahimman luokan hännystelijöitä, jotka luulevat kansanäänestystä vaatimalla siloittelevan omaa poliittista polkuaan.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Presidentivaalit 2018, Sauli Niinistö, Kokoomuksen Nato-myönteisyys, Nato-kansanäänestys,

Kansanäänestyksen vaatiminen Nato-jäsenyydestä on vastuunpakoilua!

Tiistai 28.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Monet johtavat suomalaispoliitikot vaativat kansanäänestystä mm. Nato-jäsenyyden päättämisestä.

 

 

En kannata kansanäänestyksiä monimutkaisista asioista ja näen, että Nato-kysymys on sellainen.

 

 

Toivon, että maailmanlaajuiset kokemukset Britannian kansanäänestyksestä suitsevat nyt myös suomalaisia vaatimasta kansanäänestystä Natoon liittymisestä.

 

 

Kansanäänestyksen vaatinen on politiikoilta vastuunpakoilua – ei uskalleta ottaa vastuuta.

 

 

Kannatan edustuksellista demokratiaa ja se merkitsee minulle, että vaaleissa valitut edustajat ovat saaneet kansalta täyden valtakirjan – en halua pilkkoa valtakirjaa siten, että tuosta saat päättää, mutta tuossa asiassa haluan pitää valtakirjan itselläni.

 

 

Ymmärrä poliitikkojen mielistelynhalun vaalikampanjan aikana, mutta en sitä hyväksy.

 

 

Vaalikampanjan aikana monet ehdokkaat lupaavat kansanäänestyksen esim. juuri Nato-kysymyksestä, kun luulevat siten saavansa lisää ääniä.  Ei se näin mene!

 

 

Lähes kaikki ovat yksimielisiä, että Suomen on hyvä pitää Nato-ovea raollaan.

 

 

Luotan Tasavallan Presidenttiin, hallitukseen ja eduskuntaan siten, että en tarvitse kansanäänestystä, jos he päättävät liittymisestä Natoon.

 

 

Toivon myös, että Tasavallan Presidentti, hallitus sekä eduskunta luottavat itseensä tässä asiassa eivätkä lähde piiloutumaan kansan taakse!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansanäänestys, Nato-kansanäänestys?, kansanäänestys Natoon liittymisestä,

Cameronin venäläinen ruletti tuhosi hänen uransa, kadotti loputkin Britannian maailmanvallasta ja sai aikaan suuria haasteita Euroopan Unionille

Maanantai 27.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Kansanäänestykseen päätyminen osoittaa aina huonoa johtajuutta päättäjiltä ja nyt saamme koko EU:ssa kokea, että miten Britannian pääministeri David Cameronin heikko johtajuus aiheuttaa suuria ongelmia entiselle maailmanvallalle Englannille ja suuria haasteita EU:lle.

 

 

Uskon, että EU haasteista selviää, mutta toki se vaatii Euroopan johtajilta nyt selkeitä toimenpiteitä.

 

 

Englannin kansanäänestystä ja sen lopputulosta voidaan kuvailla monella tapaa ja eräs tapa on viitata sitä vanhaan suomalaiseen sananlaskuun, joka kuuluu näin:

 

 

Paska putoaa rattailta!

 

 

 

Toinen tapa kuvailla Englannin kansanäänestystä on se, että…

 

 

…tulitikuilla ei pidä leikkiä!

 

 

 

Englantilaisten päätös eristää itsensä muusta maailmasta on valitettava ja sillä on kauaskantoiset seuraukset.

 

 

Kansanäänestyksen tuloksena ainakin Skotlanti tulee irtaantumaan Britanniasta ja liittymään sen jälkeen itsenäisenä valtakuntana Euroopan Unioniin – toivotan Skotlannin tervetulleeksi jäseneksi Euroon kansojen joukkoon!

 

 

Englannin irtaantumisen seurauksena Euroopan Unionin pitää läpikäydä tehokas ja radikaali muodonmuutos – jäsenmaiden on huolehdittava, että yhden merkittävän jäsenmaan poistumisen pitää näkyä Yhteisön tehokkuuden kohoamisena.

 

 

Elämme suurten muutosten aikaa ja emme saa jäädä suremaan Englannin kansanäänestyksen tulosta.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Britannian kansanäänestys, Englannin kansanäänestys, David Cameron, venäläinen ruletti, Cameronin venäläinen ruletti, Skotlanti, Skotlanti itsenäiseksi, Skotlanti Euroopan Unioniin, paska putoaa rattailta, tulitikuilla ei pidä leikkiä,

Euroopan Unioniin liittyminen pakotti maatalouskaupan tehostamaan toimintaansa

Lauantai 21.5.2016 - -Esko Erkkilä-

Äänestin 16.10.1994 järjestetyssä neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä Euroopan Unioniin liittymisen puolesta ja en ole äänestyspäätöstäni katunut.

 

Euroopan Unioniin liittyminen merkitsi maataloudelle suuria sopeutumisongelmia, mutta ilman liittymistä Suomessa ei ehkä tänään olisi omaa maataloutta lainkaan.

 

Otan esimerkiksi maatalouskaupan, sillä tunnen sen alan hyvin.

 

 

Ennen Euroopan Unioniin liittymistä meillä oli maataloustuotteilla, mutta myös maataloudessa tarvittavilla tuotantohyödykkeillä ns. korkea hintataso.

 

Korkea tuotantohyödykkeiden hintataso perustui paljolti niihin maatalouskaupan rakenteisiin, jotka olivat olleet voimassa sotien jälkeisestä ajasta alkaen.

 

 

Maatalouskaupassa toimi monia kaupparyhmittymiä, sillä oman siivunsa maataloustuottajien tulotasosta, mutta viimekädessä kuluttajien maksamista elintarvikkeista halusivat rahastaa Hankkija, SOK-osuuskaupat, K-ryhmä, Tuko. ja E-liike – tässä suurimmat välistävetäjät mainittuna.

 

 

Jokseenkin kaikissa Suomen kaupungeissa sijaitsi kaikkien maatalouskauppaa harjoittavien keskusliikkeiden maakuntakonttorit ja niissä suuri henkilöstömäärä.  Maakuntakonttoreiden henkilöstö ei koskaan nähnyt ”elävää asiakasta”, mutta merkittävän siivun maakuntakonttorit tarvitsivat tuottajien tarvitsemista koneista, lannoitteista, rehuista, torjunta-aineista ja mikä on suorastaan ihmeellistä, myös viljelijöiden teollisuudelle tai vientiin toimittamasta leipä- sekä rehuviljasta!

 

 

Maatalouskauppa rahasti siis mennen tullen niistä tuotantohyödykkeistä, joita tuottaja tarjosi myyntiin tai tarvitsi tuotantoonsa!

 

 

Maakuntakonttorit vaativat teollisuudelta normaalien tukkumyyntipalkkioiden lisäksi melkoiset kynnysrahat, jotta ne suostuivat myymään kotimaisen teollisuuden tuotantohyödykkeitä omille vähittäismyyntipisteilleen.

 

 

Seuraava porras, joka kävi teollisuuden kimppuun, olivatkin eri kaupparyhmittymien vähittäismyyntipisteet. Ne vaativat normaalin vähittäismyyntipalkkion lisäksi suorastaan mielikuvituksellisia summia kynnysrahaa, jotta ne suostuivat laskuttamaan teollisuuden tuotteita maataloustuottajille.

 

 

**************

 

 

Sain olla agribisneksessä sen ajan, jolloin teollisuus rohkeni sivuuttaa maatalouskaupan laskutustienä ja alkoi laskuttamaan maatiloja suoralaskutuksena.

 

 

On selvää, että hankkijat, sok-koot, keskot ja muut välistävetäjät julmistelivat kehitystä, mutta ne eivät pystyneet kääntämään kehityksen pyörää enää kohti menneisyyttä.

 

 

Teollisuus alkoi laskuttamaan maatiloja suoraan ja myös viljatilitykset hoituvat nykyisin teollisuudelta ja vientiliikkeiltä suoraan viljelijöille.

 

 

Väitän, että toimintojen tehostumisen on saanut aikaan Euroopan Unioniin liittyminen.

 

 

Myönnän, että tässä käsittelemäni näkökulma on rajallinen, mutta uskon niiden henkilöiden olevan harvassa, jotka esimerkiksi haluaisivat maatalouskaupan maakunnallisia konttoreita olevan joka kaupungissa ja että viljaa käyttävä teollisuus ei saisi maksaa viljatilitystä suoraan viljelijälle!

 

 

Kysykää EU:sta eroa ajavilta, että haluaisivatko he esim. maatalouskaupassa paluuta 1990-luvun menettelytapoihin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 16.10.1994, EU-kansanäänestys 16.10.1994, maatalouskaupan murros, välistävetäjät, maatalouskaupan välistävetäjät,

Jo Santeri Alkio näki EU-jäsenyyden ja euron tarpeellisuuden!

Torstai 31.3.2016 - -Esko Erkkilä-

Äänestin 16.10.1994 järjestetyssä kansanäänestyksessä Euroopan Unioniin liittymisen puolesta.

 

 

Äänestyspäätökseeni vaikutti oman hyvinvointini takaaminen sekä se, että halusin perhekuntamme nuorten saavan kasvaa eurooppalaisiksi Suomessa.

 

 

En ole päivääkään katunut äänestyspäätöstäni.

 

 

Suomessa käydään eriskummallista keskustelua Euroopan Uniosta eroamisen puolesta ja samat tahot intoilevat myös eroamisesta eurosta.

 

 

Haihattelua, vastuutonta ja oman populistisen henkilökuvan kiillottamista!

 

 

Erityisen vastenmielistä tämä vastuuttomuus on niiden henkilöiden – tai henkilön - osalta, joiden hyväksi minäkin olen tehnyt ruohonjuuritasolla poliittista työtä.

 

 ****************

 

Suomessa on paljon asioita, joihin pitäisi saada muutos, mutta muutoksentarpeen kärjessä eivät ole ero Euroopan Unionista tai eurosta.

 

 

Tunnen Maalaisliiton perustajan Santeri Alkion linjaukset huonosti, mutta pari asiaa häneltä tunnen ja hän on ne julkituonut 15.1.1920 julkaistussa ”Maan ääni” –lehdessä, jossa hän totesi näin:

 

 

 

”Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan yhdysvalloista.

 

On ilmeistä, että oman rauhan vuoksi Euroopan täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eriarvoista rahaa.”

 

 

Ilmiselvästi Santeri Alkio osasi jo tuolloin nähdä Euroopan Unionin ja euron tarpeellisuuden!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Santeri Alkio, EU-kansanäänestys 16.10.1994, Santeri Alkio ja EU, Santeri Alkio ja euro, ero EU:sta on haihattelua, ero eurosta on haihattelua,

EU-kriitikot eivät vieläkään hyväksy 16.10.1994 järjestettyä kansanäänestystä

Tiistai 12.5.2015 - -Esko Erkkilä-

Vietimme Eurooppa-päivää viime lauantaina eli 9.5.2015.

 

 

Suomessa järjestettiin kansanäänestys Euroopan Unioniin liittymisestä 16.10.1994 ja sen tulos oli EU-myönteinen, sillä kansanäänestyksessä 56,9 % kansalaisista kannatti Euroopan Unioniin liittymistä.

 

 

Kannatin Euroopan Unioniin liittymistä ja en ole päätöstäni katunut.

 

 

Eurooppa-päivän viettäminen nosti jälleen kerran esiin mielipiteitä, että kansa äänesti lokakuussa 1994 väärin!

 

 

On käsittämätöntä, että jokaisen vaalin ja äänestyksen jälkeen ilmoille putkahtaa esiin äänekäs vähemmistö, jonka mielestä vaalitulos tai äänestyspäätös oli väärä.

 

 

Paljon puhuttu kansan vaihtaminen olisi tämän protestijoukon mielestä se toimenpide, joka pitäisi tehdä.

 

 

Lokakuun 16. päivänä järjestetyn kansanäänestyksen osalta päätökseni oli helppo.

 

 

Halusin katsoa eteenpäin ja kannoin huolta tulevista sukupolvista – halusin kantaa vastuuta lapsistani sekä heidän aikalaisistaan ja äänestin EU-jäsenyyden puolesta.

 

 

Suomen jääminen seuraavaan EU-jäsenyyden hyväksyvien valtioiden joukkoon olisi ollut nöyryytys Suomelle – halusin, että liitymme eurooppalaiseen perheeseen etujoukoissa.

 

 

Tiesin ja tajusin ne ongelmat, jotka Euroopan Unioniin liittyminen toisi esim. maataloudelle ja kotieläintaloudelle, joiden parissa silloin tienasin leipäni.  Tajusin myös sen, että muutoksen pitää antaa tapahtua ja sen vauhdittaminen on vastuullani.  

 

 

Äänestin JAA ja en ole katunut!

 

 

 

 

yanestyseusta16102015

 

 

Pystypäin ja ylpeänä vedin Suomen siniristilipun salkoon Eurooppa-päivänä 9.5.2015.

 

 

Suomi kuuluu eurooppalaiseen perheeseen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU-kriitikot, EU-änkyrät, EU-kansanäänestys, EU-kansanäänestys 16.10.1994, 16.10.1994, neuvoa-antava kansanäänestys, neuvoa-antava kansanäänestys EU:sta,