Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Tuleeko Pirkanmaalle vahva ministerinsalkku?

Lauantai 4.4.2015 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaalla keskustellaan – Aamulehti keskustelun vauhdittajana – että saadaanko seuraavaan hallitukseen vahva salkku pirkanmaalaiselle.

 

 

Pidän tuosta aiheesta keskustelua aiheettomana, ennenaikaisena ja väärille urille vievänä.

 

 

On lapsellista kysellä kokoomuslaiselta, kahdeltakin demarilta, perussuomalaiselta, vihreältä, sitoutumattomalta ja jopa piraatilta sekä kommunistilta tätä asiaa, kuten Aamulehti eilen teki.  

Naurettavaa oli, että kokoomuslainen vastaaja tyrkkäsi itseään ministeriksi!

 

 

 

 

Aamulehti kysyi samassa jutussa asiaa myös Keskustan kansanedustaja Mikko Alatalolta, joka mielestäni ainoana antoi tolkullisen vastauksen kysymykseen.

 

 

Pirkanmaan senaattori vastasi näin:

 

 

”Vaikea sanoa.

 

Kansanedustajan työ on jo sinänsä arvokasta. Aktiivinen kansanedustaja on parempi kuin huono ministeri, joka esimerkiksi leikkaa koulutuspaikkoja maakunnasta.”

 

 

Saa nähdä, että älähtääkö koira, johon Mikko Alatalon kalikka kalahti?

 

 

 

********************

 

 

 

Kerron esimerkin kansanedustaja Mikko Alatalon aikaansaannoksesta, kun kerron Tampereen läntisen ohitustien syntyhistorian.

 

 

 

Asiaa oli vatvottu pitkään ja ratkaiseva keskustelu käytiin silloin hallituksessa istuneen Keskustan eduskuntaryhmässä.

 

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo sai Keskustan eduskuntaryhmässä Hannes Mannisen vakuuttuneeksi, että Tampereen läntinen ohitustie tarvitaan, sillä se palvelee Pirkanmaan lisäksi pohjois-Satakuntaa, Etelä-Pohjanmaata, Pohjanmaata, Keski-Pohjanmaata ja koko Pohjois-Suomea, koska kaikkien näiden maakuntien läntinen kumipyöräliikenne joutuu ohittamaan Tampereen.

hannesmanninen

 

 

Hannes Manninen ymmärsi asian ja näin ”tavallinen” kansanedustaja Mikko Alatalo pystyi tekemään Pirkanmaalle ja koko Suomella paljon suuremman palveluksen kuin esimerkiksi ministeri, joka leikkaa koulutuspaikkoja Pirkanmaalta ja muualta Suomesta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Harri Jaskari, Hanna Tainio, Sakari Puisto, Satu Hassi, Jukka Gustafsson, Yrjö Schafeitel, Laila Räikkä, Tuleeko Pirkanmaalle vahva ministerinsalkku?, Hannes Manninen,

Innostuminen tuo onnistumisia ja onnistumiset puolestaan lisäävät innostumista!

Keskiviikko 4.3.2015 - -Esko Erkkilä-

Sain olla maanantaina 2.3.2015 paikalla, kun Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan pirkanmaalaiset jäsenet Kokoomuksen Harri Jaskari ja Keskustan Mikko Alatalo julkistivat tulevaisuusvaliokunnan ”Luovan talouden tulevaisuus” –raportin.

 

 

Raportti koostuu kahdesta osiosta, joista Harri Jaskarin vastuulla on...

...”Innostunut yhteiskunta” –raportin julkistaminen.

 

 

Mikko Alatalon vastuulla puolestaan on...

...”Luovan talouden tulevaisuus – Luovien toimialojen digituotteiden kansainvälisen kasvun toimintamalli” –osion julkistaminen.

 

 

 

valiokunta1

 

 

Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Lipponen toimi kolmituntisen julkistamistilaisuuden puheenjohtajana.

 

 

 

 

valiokunta2

 

 

Kansanedustajat Mikko Alatalo ja Harri Jaskari ovat eri puoluekannoistaan huolimatta ennenkin esiintyneet yhdessä – Alatalo ja Jaskari ovat yhdessä tehneet paljon arvokasta työtä mm. Tampere-Pirkkalan lentoaseman tiimoilta.

 

 

 

 

valiokunta3

 

 

Kansanedustaja Mikko Alatalon taustatiimissä ovat tässä projektissa toimineet ainakin seuraavat henkilöt:

 

  • Markus Nordenstreng,  helsinkiläinen muusikko
  • Harri Rinne, tamperelainen muusikko ja lauluntekijä
  • Tapio Korjus, musiikkituottaja
  • Tanu-Matti Tuominen, Suomen kokenein digitaalisen sisällöntuotannon ja vuorovaikutteisen median asiantuntija

 

 

 

 

 

valiokunta4

 

 

Harri Jaskari ja Mikko Alatalo ovat työssään päätyneet mm. siihen yhteenvetoon, että Suomeen pitäisi perustaa pääministerivetoinen ”Luovan talouden neuvottelukunta”!

 
Jaskarin ja Alatalon mukaan neuvottelukunnan pitäisi kyetä tarvittaessa nopeaan ja ketterään säädöksenantoon sekä reagointiin.

 

 

Mikko Alatalon ja Harri Jaskarin esittelemässä raportissa analysoidaan suomalaista yritysrakennetta ja kiinnitetään suurta huomiota mm. sille, että;

 

 

Myynnin ja markkinointihenkisyyden osuutta tulee korostaa koulutuksessa kaikilla tasoilla.

 

 

Mainio huomio ja yritän lähiaikoina palata asian tiimoilta tarkemmin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Innostuminen tuo onnistumisia ja onnistumiset puolestaan lisäävät innostumista! Tulevaisuusvaliokunta, Päivi Lipponen, Harri Jaskari, Mikko Alatalo, Luovan talouden tulevaisuus,

Kypsyvätkö kokoomuslaiset?

Perjantai 10.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Suomen Kuvalehti paljasti, että hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen piti julkistaa mm. Tampereen seudun kuntien pakkoliitossuunnitelmat jo ennen joulua.

 

Poliittisesti epämiellyttävän esityksen torppasivat kuitenkin SDP:n ja Kokoomuksen johto ”epäviisaana” ja ”huonon ajankohdan” vuoksi.

 

Keskustan tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalo paljasti Virkkusen Tamperetta ja sen ns. kehyskuntia koskevat suunnitelmat Tamperelainen –lehdessä 5.1.2014 julkaistussa kirjoituksessaan.

 

Nyt näyttää, että Alatalon tekemät paljastukset alkavat polttamaan Pirkanmaan kokoomuslaisia kansanedustajia.

 

 

**********

 

 

Muutamia poimintoja eilen aamupäivällä YLE Tampereen tavoittamien Pirkanmaan kokoomuslaisten kansanedustajien mietteistä:

 

Kimmo Sasi: ”Perustuslain kannalta mahdolliset pakkoliitokset ovat kuitenkin ongelmallisia.”

 

Arto Satonen: ”Paras ratkaisu asiaan löytyy alueen kuntien omalla yhteistyöllä. Pakko tuntuu erittäin kaukaiselta asialta.”

 

Myös Harri Jaskari vierastaa pakkoa. Hän on sitä mieltä, että palveluiden järjestämisestä pitää pystyä ratkaisemaan alueellisella tasolla.

 

Pauli Kiuru ei tässä vaiheessa halua kommentoida asiaa. Hän sanoo näin: ”En ole nähnyt lakiehdotusta, joten en tiedä mitä se tulee sisältämään. Käymme asiaa kokoomusryhmässä läpi istuntokauden alkaessa helmikuun alussa.”

 

Yle Tampere ei tavoittanut kokoomuksen kansanedustaja Sofia VikmanŽa.

 

 

********

 

Odotan, että media selvittää lähipäivinä myös SDP:n pirkanmaalaisten kansanedustajien näkemykset ns. kehyskuntien pakkoliitoksista Tampereeseen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kehyskuntien pakkoliitokset Tampereeseen, Henna Virkkunen, Mikko Alatalo, Kimmo Sasi, Arto Satonen, Harri Jaskari, Pauli Kiuru, Sofia Vikman, pakkoliitokset, kokoomus ja kuntien pakkoliitokset,

Henna Virkkusen suunnitelmien selittämisessä on Pirkanmaan kokoomuksen kansanedustajilla, mutta myös demarikansanedustajilla melkoista haastetta!

Maanantai 6.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Hallinto- ja kuntaministeri, kokoomuksen Henna Virkkunen on aiheellisesti saanut ”tyyppimerkinnäkseen”…

 

…Robotti-Henna,…

 

 

…sillä niin tunteettomasti ja kylmästi hän puolustaa järjettömiä kuntaliitossuunnitelmiaan.

 

 

Lempinimikysymyksessä viittaan mm. ””Saara Koskinen”, www.123kotisivu.fi/SaaraKoo” kirjoitukseen, jossa perustellaan Virkkusen lempinimeä.

 

 

 

Suomen Kuvalehti paljasti Henna Virkkusen suunnitelmat 4.1.2014, kun se toimittaja Eeva-Liisa Hynysen kirjoittamassa jutussa kertoi, että Virkkusen piti paljastaa ns. kehyskuntien pakkoliitoksia koskevat lakilinjaukset jo joulun alla.

 

Tampereen seudulla Robotti-Hennan suunnitelmat merkitsisivät, että Pirkkala, Lempäälä, Kangasala, Nokia, Vesilahti ja Ylöjärvi liitettäisiin Tampereeseen.

 

Suomen Kuvalehti kertoi, että päähallituspuolueet Kokoomus ja SDP estivät Virkkusen suunnitelmien julkitulon ennen joulua.

 

 

On varmaa, että…

 

…Kokoomuksen…

 

  • Harri Jaskarilla
  • Pauli Kiurulla
  • Kimmo Sasilla
  • Arto Satosella

 

ja

 

  • Sofia Vikmanilla

 

 

…riittää selittämistä puoluetoverinsa suunnitelmissa.

 

Helpolla eivät pääse myöskään SDP:n pirkanmaalaiset kansanedustajat eli…

 

 

  • Jukka Gustafsson
  • Saara karhu
  • Hanna Tainio

 

ja

 

  • Pia Viitanen

 

 

…kun yrittävät parhain päin selitellä, että miksi taloutensa hyvin hoitaneet Tampereen naapurikunnat pitäisi liittää tehottomasta toiminnastaan tunnetuksi tiedettyyn Tampereeseen!

 

Samanlainen tilanne Kokoomuksen sekä SDP:n kansanedustajilla on Turun, Porin, Vaasan, Jyväkylän, Lahden, Kuopion sekä Joensuun alueilla.

 

Lähiviikkojen ja lähikuukausien kysymys on, että riittääkö Kokoomuksen ja SDP:n kansanedustajien pinna ja moraali kannattamaan Henna Virkkusen kuntaliitossuunnitelmia.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hallinto-ja kuntaministeri Henna Virkkunen, Henna Virkkunen, Saara Koskinen, www.123kotisivu.fi/SaaraKoo, Harri Jaskari, Pauli Kiuru, Kimmo Sasi, Arto Satonen, Sofia Vikman, Jukka Gustafsson, Saara Karhu, Pia Viitanen, Hanna Tainio,

Aamulehden järjestämä "Pormestarikatsastus" toi esille mielenkiintoisia seikkoja

Keskiviikko 7.11.2012 - -Esko Erkkilä-

Aamulehti järjesti auditoriossaan maanantaina 5.11.2012 avoimen keskustelutilaisuuden Tampereen kunnallisvaalituloksen seurauksista, tulevista taloudellisista ratkaisuista sekä pormestarin valinnasta.

 

Auditorio oli tupaten täynnä väkeä jo hyvissa ajoin ennen tilaisuuden ilmoitettua alkamisaikaa ja tämän vuoksi Pormestarikatsastukseksi nimetty tapahtuma päästiinkin aloittamaan hieman etuajassa!

 

Olin mukana tilaisuudessa.

 

 

a1

 

Tilaisuuden juontajana toimi Aamulehden päätoimittaja Jorma Pokkinen.

 

 

Keskustelemassa olivat seuraavat henkilöt:

 

 

a2

 

Vihreiden pormestariehdokas, nykyinen europarlamentaarikko Satu Hassi.

 

 

a3

 

Keskustan pormestariehdokas Timo Hanhilahti.

 

 

a4

 

Kokoomuksen ehdokasehdokas pormestariksi, kansanedustaja Harri Jaskari.

 

 

a5

 

Kokoomuksen toinen ehdokasehdokas pormestariksi, kaupunginvaltuutettu Harri Airaksinen.

 

 

a6

 

 

Kokoomuksen kolmas ehdokasehdokas pormestariksi, valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen.

Näitä rivejä kirjoittaessani tiedän, että Anna-Kaisa Ikonen voitti Kokoomuksen pormestariehdokaskisan ja hänestä tuli Kokoomuksen ehdokas Tampereen pormestariksi.

 

 

a7

 

SDP:n Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Atanas Aleksovski edusti demareita, sillä he eivät vielä ole päättäneet pormestariehdokastaan.

 

 

a8

 

Pormestarikatsastusta hallitsi se ongelmien vyyhti, jonka vanha valtuusto jättää nyt valitulle uudelle kaupunginvaltuustolle.

Aamulehti on ansiokkaasti muistuttanut väistyvän kaupunginvaltuuston perinnöksi jättämistä pulmista.

Voidaan perustellusti todeta, että kaikki panelistit ovat Satu Hassia lukuunottamatta (Hassi kun ei ole nyt Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen) laiminlyöneet päättyvän valtuustokauden aikana Tampereen ongelmien ratkaisun - ainakin Atanas Aleksovski oli tämän asian tunnustamisessa rehellinen.

 

 

a9

 

Aamulehden toimitus oli koonnut listan niistä toimenpiteistä, joista uusi kaupunginvaltuusto joutuu valitsemaan vaihtoehtoja kaupungin taloudellisen tilanteen kohentamiseksi.

Yleisö äänesti tärkeimmäksi toimenpiteeksi talouden tasapainottamisen.

Itse äänestin uuden valtuuston tärkeimmäksi työksi kaupungin organisaation tuulettamisen. Olen liike-elämässä tottunut tehokkaaseen toimintaan ja sen vuoksi tein valintani näin.

 

 

a10

 

Seuraavassa kysymyksessä tiedusteltiin keinoja, joilla Tampereen talous saataisiin tasapainoon.

Valtaosa yleisöstä – ja myös minä – näki, että kaupungin omaa toimintaa pitää tehostaa.

”Housuihinsa kuseskelijoitakin” eli niitä, jotka uskovat veroprosentin nostamisen tenhovoimaan oli valitettavan paljon, sillä se vaihtoehto sai 11,5 %:n kannatuksen.

Onneksi lisälainan ottaminen ei saanut kenenkään kannatusta.

Suuret investointihalukkuudet merkinnevät kuitenkin, että lisälainaa on otettava.

 

 

a11

 

Tampereen kaupungin palvelujen ulkoistamisesta on pitkin matkaa käyty vilkasta mielipiteiden vaihtoa.

Aamulehden toimitus oli sisällyttänyt palvelurakenteeseen liittyvän kysymyssarjan pormestariehdokkaiden ja myös yleisön vastattavaksi.

Yleisön vastauksissa ylivoimaisen suosion sai monituottajamalli, jossa on oman tuotannon lisäksi merkittävä rooli myös kolmannella sektorilla sekä yksityisiltä hankittavilla palveluilla.

Olin enemmistön kannalla.

 

 

Pormastarikatsastuksen lopputulemana voi todeta, että lyhyimmät ja iskevimmät vastaukset antoivat Keskustan Timo Hanhilahti sekä SDP:n Atanas Aleksovski.

Lyhyet ja täsmälliset vastaukset kertoivat kuulijoille, että he tuntevat panelisteista parhaiten Tampereen kaupungin asiat.

 

Kokoomuslaiset ehdokasehdokkaat sortuivat ylipitkiin vastauksiin ja se kertoi kuulijoille heidän heikosta tuntemuksestaan Tampereen kaupungin asioihin. Ylivertainen pitkien vastausten osalta oli Satu Hassi.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Satu Hassi, Timo Hanhilahti, Harri Jaskari, Harri Airaksinen, Anna-Kaisa Ikonen, Atanas Aleksovski, Jorma Pokkinen, Aamulehden Pormestarikatsastus, Pormestarikatsastus, Aamulehti,

Kuvasatoa Aamulehden ja Yle-Tampereen järjestämiltä vaalivalvojaisilta

Tiistai 30.10.2012 - -Esko Erkkilä-

Tamperelaisten puolueiden edustajat kokoontuivat ravintola Ziperiaan Yle Tampereen ja Aamulehden yhteiseen vaali-iltaan vaalipäivänä eli 28.10.2012 klo 19.30.

 

Aamulehti julkaisi nettisivuillaan mahtavan 88 kuvan kavalkadin vaali-illan tapahtumista.

 

Jään Aamulehteä selvästi heikommaksi, mutta tässä oma kuvakavalkadini samasta tilaisuudesta. Sen verran panen Aamulehteä paremmaksi, että liitän muutaman saatesanan jokaiseen kuvaan. Tämä sen vuoksi, että ounastelen monien lukijoideni olevan Tampereen ulkopuolelta.  Heidän palvelunsa vuoksi muutama saatesana jokaisen kuvan kohdalla lienee siis paikallaan! 

 

 

Aa1

 

Aamulehden päätoimittaja Jorma Pokkinen ja Ylen maakuntaradion päällikkö Maaria Grönfors toimivat tilaisuuden juontajina.

 

 

Aa2

 

 

Vihreiden Satu Hassi on todellisuudessa puolueen pormestariehdokas, vaikka häntä ei ole ehdokkaaksi virallisesti nimettykään.

 

 

Aa3

 

 

SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Atanas Aleksovskiin olen tottunut luottamaan, sillä hän toimii kaupunginhallituksen edustajana Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen johtokunnassa.

Saan lähes jokaisessa kokouksessa todeta näin:

”Olen jyrkästi samaa mieltä Atanaksen kanssa!”

 

 

Aa4

 

Keskustan pormestariehdokas Timo Hanhilahti on tässä Maaria Grönfors´n haastateltavana.

 

 

Aa5

 

21-vuotias kristillisdemokraattien pormestariehdokas Lauri Kangasniemi.

 

 

Aa6

 

SDP:n Pauli Ruoholahti sekä Atanas Aleksovski keskustelevat ja saman puolueen Aila Dunder-Järvinen hymyilee vieressä.

 

 

Aa7

 

 

Pirkanmaan Keskustanuorten toiminnanjohtaja Matleena Mikkonen (vasemmalla) oli pitkään kiinni Keskustan varavaltuutetun paikassa, mutta ääntenlaskun edetessä tilanne muuttui hieman. Oikealla Eva Back.

 

 

Aa8

  

Monien iloksi myös Matti Pitko oli paikalla.

Matilla toimittajanura vaan jatkuu, sillä hän on tehnyt Paavo Väyrysen kanssa sopimuksen, että Matti lopettaa toimittajan hommat vasta sen jälkeen, kun Paavosta tulee Suomen presidentti!

 

 

Aa9

 

 

Kansanedustaja Kimmo Sasi antoi asiantuntevia vastauksia toimittajien kysymyksiin.

 

 

Aa10

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirin johtokunnan jäsen Pirjo Männistö, toiminnanjohtaja Matleena Mikkonen ja kunnallisvaaliehdokkaamme Jenna Leppänen.

 


Aa11

 

 

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Harri Airaksinen ja kansanedustaja Harri Jaskari löivät kuvaajan pyynnöstä veljellisesti kättä, vaikka kisaavatkin tiukasti kokoomuksen pormestariehdokkaan paikasta.

 

 

Aa12

 

 

Keskustan voimamies Matti Järvinen kohosi ensiyrittämisellä Keskustan varavaltuutetuksi.

 

 

Aa14

 

Virkaiältään Suomen pitkäaikaisin apulaispormestari ja Keskustan pormestariehdokas Timo Hanhilahti koppasi kainaloonsa kokoomuksen Sointu Lankin (vas)  ja SDP:n  Aila Dunder-Järvisen.

 

 

Aa13

 

 

Hyvillä arvosanoilla Keskustan järjestämässä Pormestaripaneelissa arvioitu pormestari Timo P. Nieminen on tässä Maaria Grönfors´n haastateltavana.

 

 

Aa15

 

 

SDP:n Anneli Kivistö ja Keskustan Tampereen kunniapuheenjohtaja Matti Kaperi ovat Tampereella kokeneinta poliittista joukkoa.

 

 

Aa16

 

Tässä sain kamerani linssiin todellisen vaikuttajanelikon tamperelaisia kokoomusnaisia.

Vasemmalta ovat kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja ja pormestaritoimeen oleva ehdokasehdokas Leena Kostiainen, kansanedustaja Sofia Vikman, apulaispormestari Irja Tulonen ja entinen kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Riitta Koskinen.

 

 

img_2589.jpg

 

 

Vihreät olivat kovin harvalukuisina vaali-illassa, mutta apulaispormestari Olli-Poika Parviainen pääsi jopa toimittaja Kai Pohjasen haastateltavaksi.


Jatkan huomenissa kuvakerrontaani!


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Yle-Tampere, vaali-iltamat, Satu Hassi, Atanas Aleksovski, Timo Hanhilahti, Lauri Kangasniemi, Matti Pitko, Kimmo Sasi, Harri Airaksinen, Harri Jaskari, Leena Kostiainen, Sofia Vikman, Irja Tulonen, Riitta Koskinen, Olli-Poika Parviainen,

Tampereella tilaajalautakuntien valintamenettely lyö korville kuntalaisdemokratiaa

Tiistai 28.8.2012 - -Esko Erkkilä-

Heikki Siikaniva kummasteli Aamulehdessä 19.8.2012 kansanedustaja Harri Jaskarin sekä valtiosihteeri  Anna-Kaisa Ikosen halua omia itselleen uusia ja osin entisten kanssa päällekkäisiä virkoja.

 

Jaskari on ilmoittanut olevansa käytettävissä Tampereen pormestariksi ja Anna-Kaisa Ikonen valittiin vast´ikään Tampereen kaupunginhallituksen jäseneksi, kun Sanna Ojanen pyysi eroa opiskeluunsa vedoten.

 

Ekonomi Siikaniva paheksui Jaskarin tapauksessa sitä, että pormestariksi valittaessa Harri Jaskari joutuisi luopumaan kansanedustajan tehtävästä ja hänen tilalleen senaattoriksi nousisi Marja Tiura.

 

Mielestäni Marja Tiuran nouseminen kansanedustajaksi on OK, sillä onhan hänet kansa valinnut Kokoomuksen ensimmäiseksi varahenkilöksi viime eduskuntavaaleissa, joten tältä osin mielipiteeni eroaa Siikanivan käsityksestä. Siikanivan mielestä Tiura ei olisi kelvollinen kansanedustajaksi, mutta Pirkanmaan vaalipiirin äänestäjät päättivät asian toisin kuin Siikaniva näkee ja kansalaisten tahto on tässä asiassa määräävä.

 

Ikosen tapauksessa Siikaniva paheksui sitä, että valtiosihteerin työn lisäksi Ikonen salli valita itsensä Tampereen kaupunginhallituksen jäseneksi, vaikka valtiosihteerin työpöytä on Helsingissä.

 

Olen Siikanivan kanssa samaa mieltä Ikosen tapauksessa. Ymmärrän toki hyvin Ikosen menettelyn, sillä sen avulla hän edesauttaa itsensä näkyvillä pitämistä Tampereen pormestarivalinnoissa. On selvää myös se, että kuntakentän remontointi ministeri Henna Virkkusen nuottien mukaan ei ole niitä halutumpia virkoja.

 

Siikanivan paheksuma tehtävien kasautuminen samoille henkilöille on Tampereella tapana laajemmaltikin, sillä tilaajalautakuntiin voidaan valita jäseniksi ainoastaan kaupunginvaltuutettuja ja varavaltuutettuja. Menettely poikkeaa tavanomaisesta, mutta ei ole sinänsä laiton.

 

Tamperelainen menettely kaventaa demokratiaa ja on varma tae sille, että puolueet eivät voi valita tilaajalautakuntiin asiantuntevimpia jäseniään. On selvää, että kaupunginvaltuuston jäsenyys tai varavaltuutetun asema eivät voi olla este lautakuntien jäsenyydelle, mutta ne eivät myöskään voi olla järkevä edellytys lautakuntien jäsenyydelle.

 

Tampereella voimassa oleva systeemi syrjii erityisesti kaupungin palveluksessa olevia asiantuntijoita sekä niitä, jotka ovat yritysmaailman palveluksessa. Jos he eivät ole ehdolla kunnallisvaaleissa ja/tai eivät tule valituiksi kaupunginvaltuuston jäseniksi tai varavaltuutetuiksi, heillä ei ole mahdollisuuksia tilaajalautakuntien jäseniksi.

 

Tilaajalautakunnat käyttävät Tampereella käytännössä ylintä päätösvaltaa, sillä niillä on takanaan rahat, joilla kaupunkilaisten palvelut tuotetaan - lautakunnat edustavat tilaajaa.

 

Hieman mutkia oikoen voidaan todeta, että Tampereen kaupungin organisaatiossa johtokunnat edustavat tuottajaa eli niitä organisaatioita, jotka tuottavat kunnalliset palvelut. Tuottajien luottamushenkilöistä koostuvat johtokunnat joutuvat pelaamaan niillä pelimerkeillä, jotka lautakunnat päättävät. Johtokuntiin voidaan tamperelaisenkin menettelyn mukaan valita henkilöitä myös valtuuston tai varavaltuutettujen ulkopuolelta.

 

Käytän yllä johdonmukaisesti termiä ”tilaajalautakunnat”. Käytän sitä sen vuoksi, että Tampereellakin on kaksi lautakuntaa, joiden jäsenten ei tarvitse olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Ne ovat tarkastuslautakunta ja keskusvaalilautakunta. Omaan henkilökohtaista kokemusta keskusvaalilautakunnan työskentelystä, sillä toimin sen jäsenenä 2010 – 2012. Pyysin ja sain eron sen jäsenyydestä mahdollisen kunnallisvaaliehdokkuuteni vuoksi.

 

Tampereen menettelytapa tilaajalautakuntien henkilövalinnoissa on tiedostettava, kun suunnitellaan suur-Tamperetta.

 

On selvää, että tamperelainen tapa olisi voimassa myös suur-Tampereella.

 

Suur-Tampereen kauhukuvana on pidetty, että silloin esim. lempääläläiset suur-Tampereen päättäjät mahtuisivat yhteen taksiin.

Tampereen lautakuntajäsenten valintatapa merkitsee, että samaan taksiin mahtuisivat vallan hyvin myös Ylöjärveltä kotoisin olevat suur-Tampereen päättäjät!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen lautakunnat, Tampereen lautakuntavalinnat, Harri Jaskari, Anna-Kaisa Ikonen, Marja Tiura, Heikki Siikaniva, Henna Virkkunen, Suur-Tampere, Lempäälä, Ylöjärvi, Lempäälän päättäjät mahtuvat yhteen taksiin,

Durbanin ympäristökokouksessa turpaansa saaneessa Suomen valtuuskunnassa oli mukana peräti 43 henkilöä!

Maanantai 26.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Suomen valtuuskunnan saavutuksille Durbanin ympäristökokouksessa ei voi hurrata, sillä Suomella oli käsissään miljardiluokan voitonmahdollisuudet, mutta lopputuloksena Suomi joutuikin maksumieheksi.


Durbanissa tuli siis turpaan!

 

Olin yhteydessä Ympäristöministeriöön ja pyysin luetteloa henkilöistä, jotka edustivat Suomea Durbanissa. Ministeriölle on annettava tunnustus, sillä sain listan osanottajista nopeasti.

 

Pyysin sähköpostiviestissäni tietoa myös siitä, että milloin kukin valtuuskunnan jäsen oli paikalla Durbanissa, mutta sitä Ympäristöministeriöstä minulle ei suostuttu kertomaan.

 

Tässä lista henkilöistä, jotka olivat paikalla Durbanissa:

 

Puheenjohtaja

Ympäristöministeri Ville Niinistö

 

Varapuheenjohtajat

Pääneuvottelija Sirkka Haunia, ympäristöministeriö

Kansainvälisten asiain johtaja Jukka Uosukainen, ympäristöministeriö

 

Jäsenet

Osastopäällikkö Jorma Julin, ulkoasiainministeriö

Suurlähettiläs Tiina Myllyntausta, ulkoasiainministeriö

Finanssineuvos Outi Honkatukia, valtiovarainministeriö

Ympäristöjohtaja Veikko Marttila, maa- ja metsätalousministeriö

Neuvotteleva virkamies Juhani Tirkkonen, työ- ja elinkeinoministeriö

Ympäristöneuvos Jaakko Ojala, ympäristöministeriö

EU-erityisasiantuntija Merja Turunen, valtioneuvoston kanslia


Asiantuntijat ja avustajat

Ulkoasiainneuvos Markku Niinioja, ulkoasiainministeriö

Lähetystöneuvos Markku Aho, ulkoasiainministeriö

Lähetystöneuvos Tito Gronow, ulkoasiainministeriö

Neuvonantaja Matti Nummelin, ulkoasiainministeriö

Tarkastaja Johanna Pietikäinen, ulkoasiainministeriö

Lainsäädäntösihteeri Maria Pohjanpalo, ulkoasiainministeriö

Erikoistutkija Folke Sundman, ulkoasiainministeriö

Ulkoasiainsihteeri Petra Yliportimo, ulkoasiainministeriö

Erityisasiantuntija Anne Tarvainen, ulkoasiainministeriö

Suurlähettilään sihteeri Beverley Harris, ulkoasiainministeriö

Kuljettaja Sonnyboy Chuma, ulkoasiainministeriö

Harjoittelija Janne Posti, ulkoasiainministeriö

Ympäristöylitarkastaja Jaana Kaipainen, maa- ja metsätalousministeriö

Tutkija Matti Kahra, maa- ja metsätalousministeriö

Erityisavustaja Paloma Hannonen, ympäristöministeriö

Tiedottaja Karoliina Kinnunen Mohr, ympäristöministeriö

Neuvotteleva virkamies Tuomas Kuokkanen, ympäristöministeriö

Neuvotteleva virkamies Harri Laurikka, ympäristöministeriö

Suunnittelija Outi Leskelä, ympäristöministeriö

Ylitarkastaja Paula Perälä, ympäristöministeriö

Neuvotteleva virkamies Tuija Talsi, ympäristöministeriö

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen, eduskunta

Talousvaliokunnan jäsen Harri Jaskari, eduskunta

Tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen, eduskunta

Ympäristövaliokunnan valiokuntaneuvos Marja Ekroos, eduskunta

Tutkimusprofessori Ilkka Savolainen, VTT

Tilastopäällikkö Riitta Pipatti, Tilastokeskus

Varttunut tutkija Tarja Tuomainen, Metla

Erityisasiantuntija Aira Kalela, Global Gender and Climate Alliance

Ilmastovastaava Hanna-Kaisa Kangas, WWF Suomi

Kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hakkarainen, Kepa

Ilmastolähettiläs Tom Henriksson, Allianssi

Elinkeinopoliittinen asiantuntija Pia Björkbacka, SAK

 

Osanottajalista herättää paljon kysymyksiä. Teen tässä niistä muutaman:

 1.      Miksi maksajien edustajat puuttuvat kokonaan. Tarkoitan maksajilla metsänomistajien, MTK:n ja metsäteollisuuden edustajia.

 2.      Poliittisista päättäjistä olivat mukana vain Kokoomuksen tamperelaisedustaja Harri Jaskari, Vasemmistoliiton oululaisedustaja Martti Korhonen ja Vihreiden tamperelaisedustaja Oras Tynkkynen. Miksi SDP:n, Suomen Keskustan ja Perussuomalaisten edustajaa ei kelpuutettu paikalle?

 3.      Miksi joku Kepa oli edustettuna valtuuskunnassa? Järjestö toteaa nettisivuillaan itsestään näin: ”Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa on järjestöjen yhteistyö-, vaikuttamis- ja palvelujärjestö.”  Kysyn, että palveleeko järjestö Suomen etuja?

 4.      Nuorissa on tulevaisuus, mutta kuinka pitkälle ajateltua oli se, että Suomen nuorisotyö - Allianssi oli mukana virallisessa valtuuskunnassa, mutta ei esim. MTK?

 5.      Myös naisnäkökulman esilletuonti on tärkeää, mutta oliko Global Gender and Climate Alliance GGCA - järjestön edustajan mukanaolo välttämätöntä? Järjestö saa avustuksena Suomen valtiolta riihikuivaa rahaa 2,6 M€ vuosina 2010-2011 ja kertoo nettisivuillaan tehtävästään mm. näin: GGCA ajaa naisnäkökulman parempaa huomioimista ilmastonmuutokseen liittyvässä päätöksenteossa ja toiminnassa ja näin ollen pyrkii parantamaan naisten asemaa suhteessa ilmastonmuutokseen. 

Suomessa on lukuisia naisjärjestöjä, jotka olisivat varmasti osanneet pitää Suomen puolta paremmin kuin Global Gender and Climate Alliance GGCA!

 

Olen taipuvainen uskomaan, että Durbanin ympäristökokouksen Suomen kannalta surkea lopputulos selittyy merkittäviltä osin, kun tutustuu Suomen valtuuskunnan kokoonpanoon.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Durbanissa tuli turpaan!, Durban, Durbanin ilmastokokous, ympäristöministeri Niinistö, Ville Niinistö, Harri Jaskari, Martti Korhonen, Oras Tynkkynen,

Nyt pitää hyökätä!

Tiistai 8.2.2011 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan kaksi tämän hetken kärkikansanedustajaa – Keskustan Mikko Alatalo ja Kokoomuksen Harri Jaskari – järjestivät maanantaina helmikuun 7. päivänä yhteisen vaalitilaisuuden Waynes Coffeessa Finlayson´n Siperiassa.

Tilaisuudesta oli ollut tietoa jo pitkään ja sen vuoksi se olikin hyvin odotettu.

Olin mukana tilaisuudessa.

Kahden kansanedustajan vaalitilaisuuden puheenjohtajana toimi tietokirjailija, konsultti, toimittaja ja yrittäjä Mikko Närhi.

Kaikesta näki ja kuuli, että kyseessä olivat kärkikansanedustajat ja toivonkin, että ehdin lähipäivinä palaamaan tarkemmin niihin asioihin, joita Jaskari sekä Alatalo käsittelivät.

Tämän kirjoituksen otsikko liittyy hieman provokatoriseen kysymykseen, jonka puheenjohtaja salli minun esittää Alatalolle ja Jaskarille.

Kysyin maakuntaradioiden lyhentyneestä lähetysajasta, mutta kiinnitin päähuomioni siihen, että onko Tampereen Tohloppi tulevaisuudessa  muisto vain, kun puhutaan YLE:n tuotantopaikkakunnista.

Ilahduin, kun molemmat Pirkanmaan kärkikansanedustajat olivat yksimielisiä siitä, että Tampere tulee jatkossakin toimimaan Yleisradion tuotantopaikkakuntana.

Alatalon kannan Yleisradion hallintoneuvoston jäsenenä osasin ennakoidakin, mutta erityisen tyytyväinen olen Jaskarin vastaukseen.

Jaskari perusteli aivan oikein, että Tohloppiin on pitkä matka Helsingistä ja sen vuoksi tamperelaisten ei kannata kiinnittyä liian tiiviisti Tohloppiin. Pitää hyökätä ja tarjota Ylelle uusia toimitiloja keskeltä Tamperetta!

Pasilasta on verrattomasti helpompi matkustaa junalla Tampereen keskustaan kuin Tohloppiin monen mutkan kautta. Tunnen logistiikan peruskuviot ja tiedän, että Jaskarin puheessa on itua.

Mikko Alatalo loi lisää sisältöä Jaskarin sanomaan, kun hän kokeneena televisiokasvona muistutti TV2:n tuotantotiimin ylivertaisesta osaamisesta. Toimituspuoli on viime aikoina horjahdellut, mutta sitä loistavaa osaamista, jota TV2:n tuotantoväellä on, sitä ei ole mistään rahallakaan saatavissa, totesi kansanedustaja Alatalo.

Sain hieman kärjekkääseen kysymykseeni minua miellyttävän ja tyydyttävän vastauksen.

Hyökkäyssuunnitelma on laadittu ja nyt on Tampereen ylimmän johdon ryhdyttävä toimeen – aikaa ei ole hukattavaksi.

Jaskari ja Alatalo pystyvät kumpikin tahollaan pehmittämään raskaalla poliittisella tykistöllään televisiotoiminnan jatkumisen puolesta Tampereella. Nyt on jalkaväen eli Tampereen ylimmän luottamushenkilöjohdon hoidettava osaltaan se, että hyökkäys tuo toivotun tuloksen eli televisiotoiminta pysyy ja voi kehittyä Tampereella!

Ehdotan, että TV2:lle tarjotaan parhaat toimitus- ja tuotantotilat Kansi- ja Keskusareenan tiloista!

Älä nuku Rikard Bjurström vaan toimi!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Harri Jaskari, Waynes Coffee, Mikko Närhi, TV2, Tohloppi, Kansi ja Keskusareena, Rikard Bjurström,

Kokoomuskarsinassa rytisee

Sunnuntai 12.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampere-Pirkkala -lentoaseman terminaalirakennuksen rahoituskiemurat ovat aiheuttaneet rytinää Pirkanmaan Kokoomus-karsinassa.

 

Rytinän aiheuttajina ovat kunnostautuneet kaikki pirkanmaalaiset kokoomuskansanedustajat, sillä kilven kiillottamisella on kiire, kun huhtivaalit lähestyvät.

 

Kokoomus-pakan sekoittajana kunnostautui Mikko Alatalo, joka osasi kertoa osuudestaan 1,1 M€:n suuruisen määrärahan saantiin.

 

Kansa osaa arvostaa Alatalon toimintaa Tampereen, Pirkanmaan ja "puolen Suomen" parhaaksi.

 

Kokoomuksella on kiire poimia ne rippeet, jotka Alatalon onnistumisen jälkeen jäivät poimittaviksi.

 

En tunne kaikkia taustakuvioita, mutta vahvasti oletan, että Harri Jaskarilla oli Kokoomuksessa keskeinen rooli, kun terminaalirahoituksesta päätettiin.

 

Se lienee kiistatonta, että Mikko Alatalon neuvottelut Hannes Mannisen kanssa lopulta ratkaisivat asian kääntymisen Tampereella ja Pirkanmaalle myönteiseksi. Vasta Alatalon ja Mannisen neuvonpidon tuloksena pääministeripuolue antoi tukensa Tampere-Pirkkalan -lentoaseman kehittämiselle.

 

Kokoomuskansanedustajista Kimmo Sasi ja Heikki A. Ollila istuvat tärkeillä paikoilla, mutta tässä prosessissa heille taisi jäädä "leimasinkansanedustajan" rooli - he löivät leiman päätökseen, joka oli todellisuudessa Alatalon ja Jaskarin toimesta neuvoteltu.

 

On hyvä, että Tampere-Pirkkalan -lentoaseman terminaalikysymyksen ratkaisuvaiheet käydään perusteellisesti läpi. Kansalaiset haluavat tietää, että ketkä kansanedustajat todella pystyvät toimimaan Pirkanmaan parhaaksi.

 

Sen tietämyksen valossa, jonka olen asiasta muodostanut, ovat Alatalo sekä Jaskari onnistujia. He ansaitsevat maakunnan luottamuksen myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Harri Jaskari, Kimmo Sasi, Heikki A. Ollila, Hannes Manninen, Tampere-Pirkkalan -lentoasema,

"Valepukki Alatalo jatkaa Aamulehden toimittajien ja äänestäjien kusetusta!"

Perjantai 10.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Yllä on suora otsikkolainaus tamperelaisen oppositiokansanedustajan ylevästä hengentuotteesta, jonka hän julkaisi Aamulehden blogiosastolla joulukuun 1. päivänä klo 14.30.

 

Kansanedustaja käy kuumana kuin uuninkoukku, kun Mikko Alatalo ja Harri Jaskari onnistuivat saamaan valtiolta lupauksen osallistua Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalin rakennuskustannuksiin.

 

Kyseinen kansanedustaja on muutama viikko sitten "kunnostautunut" eduskunnan kyselytunnilla oman pesän likaamiseen Tampereen tunneliasiassa raskaimman jälkeen.

 

On luonnollista jatkumoa hänen linjalleen, että hän käy nyt kuumana, kun samasta vaalipiiristä valitut kansanedustajat ovat aikaansaaneet merkittävää hyvää Tampereelle, Pirkanmaalle ja puolelle koko Suomea.

 

Johdonmukaisuutta siis kyseiseltä kansanedustajalta löytyy eli hän mollaa niitä Pirkanmaalta valittuja kansanedustajia, jotka pitävät Tampereen ja Pirkanmaan puolta ja saavat aikaan konkreettisia päätöksiä, jotka kehittävät Tamperetta, Pirkanmaata ja puolta koko Suomea.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Harri Jaskari, Tampere, Pirkanmaa,

Tamperelaisilla, pirkanmaalaisilla ja "puolella Suomea" on aihetta hyppiä ilosta ilmaan!

Perjantai 3.12.2010 - -Esko Erkkilä-

Aamulehden etusivulla oli eilen monipalstainen kuva, jossa kansanedustajat Mikko Alatalo ja Harri Jaskari hyppäävät riemusta lähes kattoon saakka.

 

Etu- ja nelossivun juttu selvittivät kahden pirkanmaalaisen kansanedustajan ilon: Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalin laajennukseen on vihdoin saatu varmennettua kauan kaivattu valtion rahoitusosuus.

 

Alatalo ja Jaskari hyppivät ilosta, mutta samaan on aihetta kaikilla tamperelaisilla, pirkanmaalaisilla ja lähes "puolella suomalaisista", sillä Tampere-Pirkkalan lentoaseman vahvistaminen matkustajalentoasemana saa nyt kaivattua pontta.

 

Kansanedustajan onnistuminen saa tietysti muut kansanedustajat happamiksi ja asenne "Väärin sammutettu" nousee heidän valituksessaan pintaan. Valitus ja urputtaminen korostuvat nyt, sillä jatkoa hamuavat kansanedustajat vaanivat ja vahtivat muiden tekemisiä silmä tarkkana.

 

Aamulehden jutussa kerrotaan Alatalon maininneen, että aloitteita tulee ja menee, mutta ratkaisevat neuvottelut käydään henkilökohtaisesti. Ovatko urputtajat tyytyneet yhteisten kannanottojen allekirjoittamiseen ja eivät ole sen jälkeen pystyneet rakentavaan yhteistoimintaan päättäjien kanssa? Tätä hieman ounastelen.

 

Oleellista on, että asia on saatu hyvään vauhtiin. Toivottavasti myös Finavia uskaltaa ottaa sen lopullisen askeleen, joka vielä tarvitaan, jotta laajennusosaa päästään rakentamaan.

 

Työmiehet ovat palkkansa ansainneet ja tässä tapauksessa se on maakunnan kärkikansanedustajien saama positiivinen julkisuus.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Mikko Alatalo, Harri Jaskari, Tampere-Pirkkala lentoasema, Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaali,

Kokoomuskansanedustaja on liittynyt "Kakunjakajien Suureen Veljeskuntaan"

Lauantai 13.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Tamperelainen kansanedustaja ja huhtivaalien kansanedustajaehdokas Harri Jaskari kirjoittaa Aamulehden blogeissa 10.11.2010 ja mankuu valtion tukea sähköautobisnekseen.

 

Jaskari ei tukia suoraan vaadi, vaan hän tekee sen kiertoteitse.

 

Luettelemalla Ison-Britannia tukevan sähköauton hankintaa 5.000 punnalla, Ruotsin suunnittelevan samanlaista panostusta ja Tanskan luopuvan 100.000 ensimmäisen sähköauton kohdalla autoveron perimisestä Jaskari viittaa vahvasti siihen, että valtion rahakukkarolla pitäisi käydä Suomessakin.

 

Kokoomuskansanedustaja on siis heittänyt vaalitaistelun alkumetreillä vastuullisuuden roskakoppaan ja siirtynyt kakunkasvattajista Kakunjakajien Suureen Veljeskuntaan.

 

Kannatan panostamista sähköautotuotannon tiettyihin osa-alueisiin, mutta sähköautoihin kohdistuva suora tuki ei ole perusteltua.

 

Lisäsin Jaskarin mielipiteen kirvoittamaan viestiketjuun oman mielipiteeni ja totesin siinä näin:

 

------------------

 

Minulla oli tilaisuus n. kuukausi sitten tutustua Think City -sähköauton valmistukseen Uudessakaupungissa ja myös tehdä koeajo sillä.

 

Tapahtumaan liittyi niin paljon ylikorostettua luottamuksellisuutta, että pystyn kommentoimaan Jaskarin aloittamaa viestiketjua ainoastaan yleisellä tasolla.

 

Kokemuksesta tiedämme, että bulk-teollisuus, erityisesti metalliteollisuudesta, on nopeassa tahdissa häipynyt Suomesta aluksi Euroopan halpamaihin ja lyhyen välivaiheen jälkeen esim. Intiaan tai Kiinaan. Monet suomalaiset bulk-valmistajat ovat siirtäneet tuotantonsa suoraan Euroopan ulkopuolelle.

 

Sähköautojen valmistaminen, jos mikä, on metalliteollisuudessa bulk-teollisuutta.

 

Autojen komponentit ja valmiit autot joudutaan rahtaamaan kalliita rahteja ja laivauskuluja säästämättä Suomeen ja Suomesta. Suomen markkinat ovat liian pienet kannattavalle toiminnalle.

 

Monipuolisiin tukiaisiin perustuva bulk-tuotanto ei ole mahdollista eikä järkevää. Tämän oletan olevan helppoa uskoa ja hyväksyä erityisesti kokoomuskansanedustajan ja -kansanedustajaehdokkaan.

 

Sähköautoihin liittyvien innovaatiomahdollisuuksien osalta tilanne on toinen.

 

Erityisesti sähköautojen akkumaailman täytyy olla nopean kehittymisensä varhaistaipaleella. Ei voi olla totta, että auton painosta puolet koostuu akuista ja että niiden lataukseen kuluu niin paljon aikaa ja energiaa, kuin nyt on tilanne.

 

Nykyiset sähköautot sijoittuvat hieman parempaan luokkaan kuin kehittyneet mopoautot. Niistä on ainoastaan harvoissa tapauksissa mahdollisuus muodostua perheen ainut auto.

 

Kannustan suomalaisia ja pirkanmaalaisia yrityksiä panostamaan sähköautoihin liittyvän teknologian kehittämiseen. Päämäärä pitää asettaa realistisesti ja turhia haihatteluja pitää karttaa - tosiasiat pitää muistaa eduskuntavaalihuumassakin!

 

-------------------

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sähköauto, Harri Jaskari, kakunkasvattajat, kakunjakajat, verohelpotukset,

Oikea päätös, mutta forum, jolla se kerrottiin ei ollut onnistunut

Keskiviikko 9.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Aamulehdessä on "Tehtävät vaihtuvat" -osasto, jolla kerrotaan - usein kuvien kera - uusiin asemiin talouselämässä siirtyneistä henkilöistä. Kyse on yleensä henkilön ylennyksestä.

 

Sunnuntaina 6.6.2010 osastolla oli seuraava uutinen:

 

"Tampereen Särkänniemi Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivainen, hallitukseen valittiin myös Harri Jaskari."

 

Päätös on oikea, mutta valinnasta kertominen ei mielestäni kuulu "Tehtävät vaihtuvat" -osastolle. Poliittisista valinnoista uutisoiminen liike-elämän nimityksistä kertovalla palstalla ei täytä hyvän mediakäytännön kriteerejä. Toki tiedän osakeyhtiön hallituksen tehtävät ja vastuun, mutta siitä huolimatta uskallan olla tätä mieltä.

 

Henkilöjärjestelyt Särkännniemi Oy:n johtopaikoilla...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Särkänniemi Oy, Olavi Joenpolvi, Miikka Seppälä, Kristiina Järvelä, Irene Roivainen, Harri Jaskari