Punajuurisato on kellarissa!Tiistai 27.9.2022 - -Esko Erkkilä- Sain eilen juureksista viimeisen eli punajuuren kellariin!Punajuurimaalla oli jokunen keltajuuri (kottikärryssä vasemmalla) ja myös ne ovat nyt kellarissa.Punajuuri on helppo viljeltävä, sillä ei ainakaan viime kesänä ollut tauteja eikä tuholaisia – parista punajuuresta jyrsijät tosin olivat hieman jyrsineet.Keltajuuren siemeniä en ostanut, mutta niitä oli mukana punajuuren siementen joukossa.Nettitiedon mukaan keltajuuri on mukava tuttavuus ja nyt onkin harkittava, että pitääkö sitä ihan oikeasti ensi keväänä hankkia!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Punajuurisato on kellarissa!, punajuuri, keltajuuri, |
Punajuuren pieni koenosto lupaa hyvää punajuurisatoa!Maanantai 19.9.2022 - -Esko Erkkilä- Pieni koenosto punajuurimaallamme antoi rohkaisevan tuloksen ja siitä näyttääkin kehkeytyvän kohtuullinen sato.Parhaiten näyttää menestyneen sylinterimallinen punajuuri, mutta myös pyöreästä punajuuresta on muodostumassa kunnollinen sato.Punajuuri on monessakin mielessä kiitollinen viljeltävä, sillä jo perkaamisvaiheessa se erottuu rikkakasveista helposti. Se ei kaipaa vähäisimmässäkään mielessä minkäänlaisia torjunta-ainekäsittelyjä; tänä vuonna punajuuret ovat saaneet olla rauhassa myös erilaisilta jyrsijöiltä, jotka joskus ovat vierailleet punajuurikasvustossamme.Punajuuri on säilyvyydeltään ihanteellinen juures, sillä se ei kaipaa kellarissa säilyäkseen esimerkiksi hiekkapetiä porkkanan tavoin.Sanotaan, että punajuuri säilyy jääkaapissa kuukausia yhdessä piparjuuren kanssa. Pitääpä nyt kokeilla hankkia piparjuuria kellariin punajuuren kaveriksi!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Punajuuren pieni koenosto lupaa hyvää punajuurisatoa!, punajuuri, keltajuuri, raitapunajuuri, |
Syksy on edennyt punajuuren korjuuvaiheeseen!Lauantai 11.9.2021 - -Esko Erkkilä- Punajuuri on juureksista se, jonka korjuuvaiheesta tietää syksyn edenneen pitkälle.Meillä oli eilen punajuuren sadonkorjuupäivä.Lajittelimme punajuuret koon mukaan kevytpeitteen päällä ja samalla punajuuret myös kuivahtivat.Mukana oli myös jokunen keltajuurikas, kuten kuvasta ilmenee.Sää oli eilen aurinkoinen, joten saimme punajuuret kuivina kellariin.Punajuuri on säilyvyydeltään hyvä, joten se on käyttökelpoinen pitkälle kevääseen saakka.****************Punajuuren viljelytekniikasta sen verran, että se kylvetään keväällä vasta sen jälkeen, kun kylvömaa on lämmennyt kunnolla. Porkkana sekä palsternakka suositellaan kylvettäväksi jo syksyllä, mutta punajuurelle se ei käy.Punajuurisatomme oli hyvä, joten meillä saadaan nauttia punajuuren värikylläisyydestä ruokapöydässä kevääseen saakka!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syksy on edennyt punajuuren korjuuvaiheeseen!, punajuuri, keltajuuri, punajuuren kylvöaika, porkkanan syyskylvö, palsternakan syyskylvö, |
Haastavin vaihe on nyt ohi!Perjantai 2.7.2021 - -Esko Erkkilä- Juuresten kasvattamisessa ensimmäinen ja toinen rikkakasvien perkaamiskerrat ovat haastavimmat, sillä silloin juuresten taimet ovat pieniä ja rikkakasvit vaan kasvavat sekä rehottavat!Eilen oli päivä, jolloin saimme Rouvan kanssa rikkakasvit perattua toiseen kertaan porkkana-, palsternakka- sekä punajuurimailta!Eivät taimet ihan mäntyjen pituisia ole, vaikka kuvissa ehkä hieman siltä näyttää!PorkkanaPalsternakkaPunajuuri************************Eihän rikkakasvien perkaaminen tähän pääty, mutta on se nyt helpompaa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Porkkanan viljelytekniikka, Palsternakan viljelytekniikka, Punajuuren viljelytekniikka, Porkkana, Palsternakka, Punajuuri, |
Juurekset säilyvät hiekassa hyvin!Torstai 8.4.2021 - -Esko Erkkilä- Pääsiäisen aikana piti olla hissukseen ja puuhastella vain neljän seinän sisällä kotosalla.Puuhaa riitti sisälläkin ja siitä pitivät osaltaan huolen viimekesäiset juurekset, joita laittelin uunijuureskuntoon.
Kirjoittelinkin jo uunijuureksistamme, mutta tässä hieman tarkemmin!Kaikki jäljellä olevat juurekset olivat laadultaan hyviä ja se on paljolti sen ansiota, että meillä he saavat olla lentohiekkaan säilöttyinä mökkimaailman kellarissa.Ilahduttavaa oli se, että omalla trekoolimaalla kasvaneita porkkanoita, palsternakkoja sekä punajuuria riitti vielä näin huhtikuun alkupäiviin saakka.Viime kesänä meillä porkkanalajikkeena oli lyhyt, tylppä ja vanttera lajike, mutta täysin kelvollinen ja laatuisa lajike se oli.Palsternakkoja oli talven tarpeista säästynyt vielä muutama muovisangollinen ja……sopivan kookkaita olivatkin - suurin painoi kuorittuna 486 grammaa!Viimeiset punajuuret olivat säilyneet hiekassa erinomaisesti ja vaikka……olivatkin pienikokoisia, niin herkullisia olivat!Porkkanat ja palsternakat pitävät siitä, että ne kylvetään jo syksyllä ja niin on myös meillä tehty viime syksynä pienelle alalle. Lisää kuitenkin tarvitaan kevätkylvöisesti ja samallahan niiden kylväminen onnistuu kuin punajuurten, joita ei voi syksyllä kylvääkään!-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juurekset säilyvät hiekassa hyvin!, porkkana, palsternakka, punajuuri, uunijuurekset, porkkana ja palsternakka kannattaa kylvää jo syksyllä, |
Ei moottorisahaa ja ei edes kirvestä!Lauantai 3.4.2021 - -Esko Erkkilä- Lapsuudenkodissa opin, että pitkäperjantaina ei käyty kylässä ja ei tehty töitäkään kuin välttämättömät kotieläinten hoitotyöt.Töistä pidättäytyminen teki kaikille selväksi, että pitkäperjantai oli todellakin pitkä päivä.Kirkolliselta merkitykseltään pitkäperjantai on Kristuksen ristiinnaulitsemis- ja kuolinpäivä ja se on kirkkovuoden ainoa surujuhla.******************Lapsuudenkodista saamani opin mukaan pidättäydyin eilenkin ulkotöistä vaikka niitä olisikin ollut ihan riittävästi – en pärryyttänyt moottorisahaa ja en tarttunut edes halkomakirveeseen!Sen verran tein töitä, että puuhastelin juuresten parissa ja laitoin niitä sellaiseen ”asentoon”, jotta niistä voidaan tehdä uunijuureksia.Löysin ”mennäviikolla” mökin kellarista vielä muutaman muovisangollisen porkkanoita, punajuuria sekä palsternakkoja ja ilokseni ne olivat säilyneet erinomaisessa kunnossa.Meillä on mökkimaailmassa omalla puolella hiekkakuoppa, jossa on juuresten talvisäilytykseen soveltuvaa lentohiekkaa – tuota hiekkaa pitää kesän aikana hankkia varastoon, jotta se on kuivaa, kun siihen säilötään juurekset.Porkkanaa jäi vielä saman verran seuraavien päivien työstämiseen, mutta nämä ovat jo nyt valmiita uunisjuuresaineksia.Jostain syystä kookkaita palsternakkoja oli jäänyt kellariin unohduksiin, mutta nyt niille tulee käyttöä – yksi iso muovisaavillinen jäi autotalliin vielä odottamaan.Erityisen ilahtunut olen pikkupunajuurista, joita löysin yhden muovisangollisen verran! Punajuurten laatu oli erinomainen.Löytyihän sitä mielekästä hommaa siis myös eiliselle pitkäperjantaille!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pitkäperjantai, pitkäperjantain viettäminen, uunijuurekset, juuresten säilyttäminen hiekassa, juurekset säilyvät hiekassa, porkkana, punajuuri, palsternakka, Kristuksen ristiinnaulitsemis- ja kuolinpäivä, |
Nyt on aika nauttia kesän viljelyhommien sadosta!Sunnuntai 7.2.2021 - -Esko Erkkilä- Hanget on korkeat nietokset sekä pakkanen paukkuu, mutta nyt on aika palata kesäaikaan ja nauttia kesäisten viljelytoimenpiteiden sadosta!Minulla oli eilen kunnia etsiä autotallissa olevien hiekkasaavien kätköistä porkkanoita, palsternakkoja sekä punajuuria, jotta Rouva pystyi valmistamaan niistä herkullisia uunijuureksia. Uunijuuresten joukkoon kuorin myös perunoita, mutta niitä emme säilytä hiekkasaaveissa.Kuorimani palsternakat ja porkkanat olivat kunnon kokoisia – viime kesänä meillä oli kasvussa porkkanoita, jotka ovat tukevia ja eivät niinkään tavallisen porkkanan muotoisia – laadukkaita ne kylläkin ovat.Viime kesän punajuuret ovat sopivan kokoisia ja hyvin ne ovat säilyneet hiekkapedillä.Kolme pellillistä uunijuureksia oli päivän saalis ja saaliista jäi suurin osa seuraavien päivien murkinaksi.Näin pakkasten keskellä osaa antaa arvoa niille kesän viljelytoimenpiteille, joiden ansiosta nyt riittää porkkanaa, palsternakkaa, punajuurta sekä perunaa omasta maasta!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uunijuurekset, peruna uunijuureksena, porkkana uunijuureksena, punajuuri uunijuureksena, palsternakka uunijuureksena, juuresten hiekkapeti, juuresten varastointi hiekassa, |
Taas eilen tuli eräs tärkeä treokoolikasvi sadonkorjuuseen!Sunnuntai 20.9.2020 - -Esko Erkkilä- Syksy saapuu ja ilma on ulkona kalseahko, mutta kuitenkin aurinkoinen ja otollinen sadonkorjuulle.Olemme jo aikaisemmin korjanneet talteen viitisenkymmentä kiloa punajuuria ja eilen saimme loputkin punajuuret kellariin.Punajuuremme säästyivät tänä vuonna jyrsijävahingoilta ja saimme kaikki punajuuret priimakuntoisina talteen.Punajuurisatomme riittää omaan käyttöömme vallan mainiosti ensi satoon saakka ja ilmeisesti Rouvalla on niistä osa tarjolla jopa ainakin yhdessä myyjäistapahtumassa syksyn aikana.Onhan se hieno asia, että punajuurisato onnistui!
-Esko Erkkilä- |
2 kommenttia . Avainsanat: Punajuuri, punajuuren sadonkorjuu, Trekooli = puutarha, |
Pernak kuoppaa ja ämmäp pirttii!Torstai 17.9.2020 - -Esko Erkkilä- Sain eilen kaivettua perunat talteen ja olen saavutuksestani tyytyväinen.Tuo viljakkalalainen sanonta toteutui kuitenkin vain osittain, sillä eilen nostetut perunat ovat nyt kuivumassa……varastossa ja odottavat siellä pääsyä kellariin.Viimeiseksi lajikkeeksi nostossa jäi Blue Congo ja totesin jälleen kerran, että sen nostaminen on illan hämärissä haastavaa, kun tummansinistä lajiketta on vaikea havaita mullan seasta.Blue Congo on sinällään hyvinkin satoisa lajike ja sen sadontuottokyky ei ole vuosien aikana heikentynyt vaikka olemmekin vuodesta toiseen käyttäneet istutuksessa sen omaa siementä.******************Tuon kansanomaisen otsikkolausahduksen toista osaa eli ”ämmäp pirttii” ei meillä pystytä noudattamaan vielä pitkään aikaan, sillä suurin osa punajuurista on vielä kasvamassa ja samoin porkkanoista – palsternakkojen sadonkorjuuta ei ole vielä aloitettukaan eli Rouvalla riittää puuhaa!Jokunen kurpitsakin vielä pilkistelee lehtiensä katveessa ja mullassa kasvavien tomaattien pääsato on vielä korjaamatta.Ensimmäistäkään tyrnimarjaa ei ole vielä poimittu ja myös luumusadosta on vasta osa poimittu, joten syyssadonkorjuuhommia kyllä riittää!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pernak kuoppaa ja ämmäp pirttii!, Blue Congo, palsternakan sadonkorjuu, tyrnin sadonkorjuu, tyrni, porkkana, punajuuri, palsternakka, luumu, |
Suomalaista ruokaa myös "Suomalaisen ruuan päivän" jälkeen!Perjantai 6.9.2019 - -Esko Erkkilä- Suomalaisen ruuan päivä oli 4.9.2019, mutta kun meillä on suomalaisen ruuan päivä 365 päivänä vuodessa, vietimme suomalaisen ruuan päivää myös eilen!
Valmistauduimme eilen Rouvan kanssa Viljakkalan Seurojentalolla ensi lauantaina eli 7.9.2019 järjestettävään ” Läheltä Sinulle” –tapahtumaan ja sen merkeissä riitti paljon puuhaa.
Porkkanat onnistuivat tänä kesänä hyvin ja esimerkiksi porkkanakärpäsen vioittumisia löysimme vain yhdestä porkkanasta!
Jyrsijät ovat yleensä melkoinen ongelma punajuurikasvustoissa, mutta nyt jyrsijöistä ei ole pienintäkään havaintoa.
Palsternakka alkaa kasvamaan kokoa vasta nyt, mutta mukavasti se on kasvanut kokoa jo nyt. Veikkaan, että Rouvan palsternakkaa riittää vain nopeimmille!
Varsiselleri tulee olemaa haluttu myyntiartikkeli Läheltä Sinulle –tapahtumassa.
Lehtikaali on meillä tänä vuonna hyvin rajallinen myyntiartikkeli, mutta ”ans kattoo ens vuonna”!
Kurpitsat ovat kasvaneet hyvin ja jos aurinkoisia säitä riittää, niin…!
Blue Congo –peruna taitaa taas loppua ennen Läheltä Sinulle –tapahtuman päättymistä!
Luumusato on kohtuullinen, mutta ei lähellekään sitä ennätysvuotta, jolloin saimme näistä samoista puista/pensaista 350 kiloa luumuja!
On tämä sadonkorjuuaika hienoa aikaa Viherpeukalolle!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomalaisen ruuan päivä, Joka päivä pitää olla suomalaisen ruuan päivä, Palsternakka - suomalainen ruoka, Läheltä Sinulle, Viljakkalan Seurojentao, Viljakkalan Seurojentalo Läheltä Sinulle, Porkkana Läheltä Sinulle, Punajuuri Läheltä Sinulle, Palsternakka |
Porkkana ja punajuuri eroavat optimaalisen kylvöajankohdan osalta toisistaan kuin yö ja päivä!Tiistai 21.5.2019 - -Esko Erkkilä- Porkkana ja punajuuri ovat Viherpeukaloiden suosituimmat juurekset ja niin myös meillä.
Molempien viljelytekniikka on kylvämisen jälkeen jokseenkin samanlainen, mutta kylvöaikavaatimukset porkkanalla ja punajuurella eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.
Porkkana kannattaa ehdottomasti kylvää jo syksyllä, sillä syyskylvö varhaistaa porkkanasadon saamista kevätkylvöön verrattuna viikoilla.
Punajuurta ei saa missään olosuhteissa kylvää syksyllä ja keväälläkin vasta sen jälkeen, kun maan lämpötila on pysyvästi ylittänyt 10 astetta.
Punajuuri on kaksivuotinen kasvi, joka kasvattaa ensimmäisenä vuotena lehtiruusukkeen ja mehevän juurimukulan. Toisena vuonna punajuuri kukkii ja tuottaa siemeniä.
Me ihmiset menemme punajuuren ”elämässä” väliin ja korjaamme omiksi tarpeiksemme sen mehevän juurimukulan heti ensimmäisen kasvuvuoden jälkeen.
Jos kylvämme punajuuren liian varhain ja sen siemenet kokevat maassa ollessaan kylmän vaiheen, kokee punajuuri saaneensa kylmäkäsittelyn ja alkaa jo ensimmäisen kasvukautensa lopulla kasvattamaan kukkavartta sekä siemeniä.
Kukkavartta pukkaava punajuuri on kelvoton ruokakäyttöön ja sitähän me emme halunneet.
Ilmastonkehittyminen – huomaatte, että en halua ilmiöstä käyttää kirosanaksi muodostunutta erästä toista sanaa – saattaa merkitä, että punajuuren optimaalinen kylvöajankohta Suomessa alkaa muodostumaan jo toukokuun lopulle, mutta varminta punajuuren kylvöajankohta on ajoittaa kesäkuun alkupäiviin.
Punajuuresta tässä toteamiseni pätee myös valkojuurikkaaseen sekä raitapunajuureen.
Palsternakka vertaantuu optimaalisen kylvöajankohdan osalta porkkanaan eli palsternakka kannattaa ehdottomasti kylvää kasvupaikalleen jo syksyllä.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: porkkana kannattaa kylvää syksyllä, palsternakka kannattaa kylvää syksyllä, punajuuri kylvetään lämmenneeseen maahan vasta kesäkuulla, valkojuurikas, raitapunajuuri, |
Joku tykkää pyöreistä, toinen pitkistä ja myyrät tykkäävät molemmista!Perjantai 9.9.2016 - -Esko Erkkilä- Eilinen aamupäivä kului joutuisasti, kun Rouvan kanssa teimme sadonkorjuuta punajuurille.
Meillä on punajuurta kasvamassa kolmessa eri paikassa – rivimetrejä on yhteensä satakunta tai ehkä hieman enemmän.
Sato on kohtuullinen tai oikeastaan hyvä ja laatu erinomainen. Maaperä on soveliasta punajuurelle, kylväminen tapahtui lämpimään maahan, lannoitus osui kohdalleen ja kasvinsuojelutoimenpiteet onnistuivat.
Eniten meillä oli ja on osa yhä edelleen kasvamassa pyöreää punajuurta.
Osa punajuuren käyttäjistä pitää pitkää punajuurta parhaana ja kun asiakkaan sana on laki, meiltä löytyy myös pitkää punajuurta.
Punajuuri on jänisten suurta herkkua ja sen vuoksi trekoolimaamme ympärillä on n. kaksisataa metriä jänisaitaa.
Jänisaita pitää ristihuulet aidan ulkopuolella, mutta myyrien tuhoja jänisaita ei estä.
Kuten kuvasta nähdään, niin myyrille kelpaavat sekä pyöreät punajuuret että pitkät punajuuret.
No, myyrien tuhon kohteeksi joutui vain toistakymmentä punajuurta, joten myyrätappiot jäivät kohtuullisiksi! **************
Nyt jännäämme, että miten punajuuremme kiinnostavat myyjäisyleisöä huomenna Viljakkalan Seurojentalolla ”Läheltä Sinulle” –tapahtumassa ja miten paljon punajuuria jää talveksi omaan käyttöömme!
Tervetuloa lauantaina Viljakkalan Seurojentalolle – sieltä punajuuriamme saa ostaa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: punajuuri, punajuuren sadonkorjuu, pyöreä punajuuri, pitkä punajuuri, myyrätuhot, myyrätuhot puutarhss |
Kasvun Ihme!Lauantai 23.8.2014 - -Esko Erkkilä- Me Viherpeukalot ja miksi ei muutkin, ovat näinä päivinä kokemassa Kasvun Ihmeitä.
Omalle kohdalleni Kasvun Ihmeitä realisoitui eilen useitakin, mutta päällimmäiseksi muistoihin jäivät härkäpavun sekä punajuuren Kasvun Ihmeet.
Härkäpavun sadonkorjuu on usein meillä jäänyt liian myöhäiseksi ja se on merkinnyt laatutason alenemista.
Poimin eilen puolet kasvussa olevista härkäpavuista ja nyt niiden laatutaso oli mainio.
Härkäpapuja viljellään myös rehukäyttöön, mutta omaan elintarvikekäyttöön rehuksi tarkoitettuja härkäpapuja ei kannata viljellä.
Omaan rehuhärkäpavuista omakohtaista kokemusta, kun joskus takavuosina laitoin viljelykseen kaukomailta näytteeksi tullutta härkäpapua.
Kaukomailta – oliko peräti Australiasta – tullut härkäpapu toki kasvoi tavanomaisesti, mutta sen laatu ei sopinut omaan makuuni. Näyte-erästä kasvaneet härkäpavut olivat maultaan kitkeriä ja eivät todellakaan sopineet elintarvikkeeksi.
Toinen eilen Kasvun Ihmeeksi kirjattava kasvi meillä oli punajuuri.
Sain illan hämärtyessä määräyksen noutaa trekoolimaalta muovisangollisen verran punajuuria.
Tein työtä käskettyä ja yllätyin, että punajuuremme ovat kasvaneet niin hyvin. Kuten kuvasta ilmenee, osa punajuuristamme on perinteisen pyöreitä ja osa puolestaan pitkänomaisia. Tässä joukossa oli myös yksi raitapunajuuri.
Aikaisempina vuosina punajuuremme ovat olleet paljon pienempiä, mutta siihen on kylläkin selkeä syy – jänikset ovat aiemmin verottaneet punajuuriamme.
Olemme vuosien saatossa huomanneet, että punajuuret ovat puutarhakasveista se, joka eniten miellyttää jäniksiä.
Laitoimme keväällä puutarhamaamme ympärille 200 metriä jänisverkkoa ja nyt voimme todeta, että investointimme oli kannattava.
************
Elämme Viherpeukalon kannalta kiivainta sadonkorjuun aikaa ja se merkitsee, että nyt Viherpeukalo saa ”palkkaa” joka päivä.
Saatan palata Viherpeukalona saamiini ”palkankorotuksiin” ja Kasvun Ihmeisiin joskus myöhemmin!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: härkäpapu, härkäpavun sadonkorjuu, punajuuri, punajuuren sadonkorjuu, raitapunajuuri, punajuurien jänissuojaus, |