Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Osuuskauppavaalit - tunkkainen tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä!

Torstai 21.3.2024 - -Esko Erkkilä-

IMG_9531.JPG

 

S-ryhmän osuuskauppavaalien äänestysaika päättyi eilen ja toivoa sopii, että kyseessä olivat viimeiset osuuskauppavaalit, sillä kyseinen pelleily ei sovi kaupallisen yrityksen toimintaan.

 

Toki osuuskappavaaleissa on kuluneiden vuosien aikana tapahtunut siistiytymistä ja sen ovat havainneet monet aikaisempina vuosina ehdokkaina olleetkin.

 

Taitaa olla vain kymmenkunta vuotta aikaa, kun ”vaaleissa” valitut saivat osuuskaupan ostoksistaan ylimääräisiä alennuksia ja vielä kehtasivat rehennellä asiantilalla!

 

Viimeisin uudistus oli se, kun puolueet olivat vahvasti ja näkyvästi mukana – silloin paikat jaettiin vaaliliittojen kesken, mutta nyt jokainen ehdokas kisailee paikasta edustajistossa henkilökohtaisesti.

 

********************

 

Osuuskauppa on kaupallinen yritys ja olettaisi, että sen ”hallintoon” valitut omaisivat poikkeuksellisen suuret kaupalliset tiedot ja kaupallisen kokemuksen. Näin ei suinkaan ole, sillä useimmat ehdokkaat omaavat kykyjä tyystin toisenlaisilla elämänalueilla – jos niilläkään!

**********

 

Osuuskauppavaalit ovat häpeätahra S-ryhmälle ja toivon tosiaan, että meneillään olevat ”vaalit” ovat kaupparyhmän viimeiset!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Osuuskauppavaalit - tunkkainen tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä!, S-ryhmä, osuuskauppavaalit,

Kaupan keskusliikkeiden suurella mölinällä toitottavat elintarvikkeiden hinnanalennukset koskevat vain kaupan omia tuotemerkkejä!

Maanantai 4.3.2024 - -Esko Erkkilä-

Vaikeuksissa olevat elintarvikeyritykset ovat langenneet valmistamaan kaupan keskusliikkeille niiden omia tuotemerkkejä eli private label-tuotteita.

 

Muistan vallan hyvin, kun K-ryhmä aloitti merkkituotteiden kopioinnin vuonna 1986 – olin erään etelä-pohjalaisen K-kaupan markkinoilla, kun kauppias saapui Seinäjoella pidetystä kokouksesta suurella tohinalla ja uhosi, että nyt Kesko tuo markkinoille jotain ennenkuulumatonta.

 

S-ryhmä katseli Keskon toimintaa monta vuotta, mutta sitten sekin toi markkinoille merkittömät tuotteet ja risti ne Rainbow-tuotteiksi.

 

Pirkka- ja Rainbow-tuotteet ovat laadultaan kakkos- tai kolmosluokan tuotteita, joissa kuluttajalaadulla ei ole mitään roolia, sillä ne ovat pelkkiä rahantekotuotteita päivittäistavarakaupalle.

 

***************

 

Nyt kaupan keskusliikkeet toitottavat suureen ääneen, että ne ovat alentaneet myymiensä elintarvikkeiden hintoja!

 

Toitottaminen on täyttä sontaa, sillä hinnanalennukset koskevat ainoastaan kaupan omia tuotemerkkejä eli private-label-tuotteita!

 

****************

Arvostan suomalaisen elintarviketeollisuuden toimintaa, kun se ei ole nöyrtynyt kaupan keskusliikkeiden vaatimuksiin merkkituotteiden hinnanalennuksista!

 

 ********************

 

On selvää, että meidän ostoskoriimme ei eksy kaupan omia tuotemerkkejä!

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Kaupan keskusliikkeiden suurella mölinällä toitottavat elintarvikkeiden hinnanalennukset koskevat vain kaupan omia tuotemerkkejä!, kaupan omat tuotemerkit, Keskon Pirkka, S-ryhmän Rainbow, suomalainen elintarviketeollisuus, private label,

Polttoaineasemat tekevät nyt väkevää tulosta!

Perjantai 3.6.2022 - -Esko Erkkilä-

Venäjän hyökkäyssodan eräs sivuilmiö on polttoaineiden raju hinnannousu.

 

Autoilijoiden on nyt oltava tarkkaavaisina, sillä polttoaineasemat korottavat hintojaan eri tahtiin.

 

Esimerkkini on Ylöjärveltä, jonka ohi ajoin 31.5.2022 aamupäivällä ja tankkaustarve oli suuri, sillä polttoainemittari vilkutteli punaista.

 

Tapaan tankata S-ryhmän ABC-polttoaineasemilla, mutta nyt onneksi totesin muilta polttoaineasemilta alueellisen markkinahinnan.

 

 

IMG_5428.JPG

 

Ylöjärven S-Marketin ABC-asemalla 31.5.2022 klo 10.21 hintanoteeraus oli 95-oktaaniselle bensalle 2,4990 €/litra.

 

 

IMG_5429.JPG

 

Pidin hintaa kiskurihintana ja ajoinkin Ylöjärven Teboil-asemalle ja en turhaan ajanutkaan, sillä siellä 95-oktaanisen bensan hintanoteeraus klo 10.36 oli 2,3790 €/litra!

 

 

Pidän S-ryhmän hinnoittelupolitiikkaa ryöstämisenä, sillä 0,1200 €/litran suuruinen hinnanero on käsittämätön ja sitä ei lievennä yhtään S-ryhmän mittarihinnoista jäsenilleen myöntämät alennukset ja bonukset!

 

 

.Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Polttoaineasemat tekevät nyt väkevää tulosta!, ABC, S-ryhmä, Teboil, Ylöjärven S-Marketin ABC-jakelupiste,

Osuuskauppavaaleihin ehdokkaana osallistuva munaa itsensä ja taustaryhmänsä

Keskiviikko 15.1.2020 - -Esko Erkkilä-

S-ryhmä julistaa ja mainostaa suurella mainosbudjetillaan 25.3 – 6.4.2020 järjestettäviä edustajistovaalejaan.

 

Ehdokasasettelu näihin vaaleihin alkoi 13.1.2020 ja se päättyy 31.1.2020.

 

S-ryhmän edustajistovaalit ovat suurta humpuukia ja vaaleihin osallistuvat ehdokkaat munaavat itsensä sekä myös taustaryhmänsä ja syynä on se toiminta, jota S-ryhmä harjoittaa.

 

Erityisen karmeaa on ollut S-ryhmän harjoittama ”halpuuttaminen”, jonka tuo kaupparyhmä on kohdistanut paljolti suomalaisiin elintarviketuotannon alkutuottajiin, mutta erityisesti halveksimalla kuluttajien arvostelukykyä.

 

Toki S-ryhmä on nyt ymmärtänyt toimintansa mielettömyyden ja luopunut ”halpuuttamisesta”, mutta liian myöhään ja vain pintapuolisesti, sillä yhä edelleen sen toiminta on kuluttajien, suomalaisen maataloustuotannon ja asiakkaiden halventamista.

 

”Hallintohenkilöidensä” julkisesta korruptiosta tuo kaupparyhmä lienee luopunut, mutta takavuosina nuo hallintohenkilöt kai saivat erikoisalennuksen jopa ostamistaan tuotteista!

 

Käytän toki S-ryhmän palveluita minäkin, sillä esimerkiksi polttoainealan johtavana toimijana sen mittarihinnat ovat kilpailukykyisiä, mutta tarkkana polttoaineostoksissakin pitää olla, sillä valtateiden varsilla olevilla jakeluasemilla bensan ja dieselöljyn hinnat hipovat taivaita.

 

Pidän erittäin lyhytnäköisenä, että esimerkiksi poliittisen taustaryhmäni jäseniä houkutellaan ryhtymään S-ryhmän edustajiston ehdokasasettelussa vaaliehdokkaiksi.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Osuuskauppavaaleihin ehdokkaana osallistuva munaa itsensä ja taustaryhmänsä, halpuutaminen on kuluttajien halveksimista, halpuuttaminen on tavarantoimittajien halveksimista, halpuuttaminen on kotimaisten ruuantuottajien halveksimista, S-ryhmä,

Tunnustan, että näin olisin minäkin menetellyt ABC-ketjun toimitusjohtajana!

Perjantai 8.11.2019 - -Esko Erkkilä-

S-ryhmä teki vuonna 1998 päätöksen ABC-liikenneasemaketjun perustamisesta ja nyt tuo liikenneasemaverkko on kasvanut käsittämään yhteensä 430 tankkauspistettä sisältäväksi ketjuksi.

 

Kerrotaan, että ketjun nimen keksimisessä oli haasteita, mutta sitten joku ehdotti nimeksi ABC ja sehän siitä sitten tuli.

 

ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia sekä ABC CarWash -autopesuja.

 

********************

 

Käytän toki minäkin pääasiassa ABC-ketjun palveluja, mutta tiedostan sen olevan yhteiskunnallisesti ja kilpailullisesti ongelmallista, sillä liian suureksi ei pitäisi voida nousta.

 

 

ABC-ketju hyödyntää ne kaikki markkinataloudelliset näkökohdat, jotka markkinataloudessa yritys voi hyödyntää.

 

ABC-ketjun nouseminen parissa kymmenessä vuodessa alan markkinajohtajaksi on merkinnyt kuntien ja kaupunkien kaavoituskysymyksissä ilmeisen suoraviivaisia toimenpiteitä, joissa kunnalliset luottamushenkilöt ovat joutuneet ”puun ja kuoren väliin”, sillä ABC-asemat ovat sijoittuneet paikkakunnan halutuimmille tonteille.

 

Viittaan juttuni otsikkoon ja totean, että parhailla paikoilla sijaitsevat ABC-liikenneasemat osaavat asettaa hinnoittelunsa ”viimmesempäälle”!

 

 

IMG_5225.JPG

 

 

Polttoainehinnat vaihtelevat päivittäin, mutta totesin 29.10.2019, että ABC Lahdesjärven liikenneasemalla polttoainehinnat olivat pilvissä, sillä 95-bensasta pyydettiin 1,5990 euroa per litra.

 

Tunnistin hinnan nylkyrihinnaksi ja ajoin viiden kilometrin päässä sijaitsevalle Koivistonkylän Prisman pihassa olevalle ABC:n kylmäasemalle, jossa samaa tuotetta myytiin hinnalla 1,5290 euroa per litra!

 

******************

 

Tarinan opetus on se, että karta polttoaineiden ostamista suosituimmilta ABC-asemilta ja keskitä ostoksesi hieman sivummalla oleville tankkauspisteille.

 

 

Toki totean, että noin minäkin tuotteet hinnoittelisin, jos olisin ABC-ketjun toimitusjohtaja eli rahat pois lurjuksilta, jotka asioivat suosituimmilla liikenneasemilla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ABC-liikenneasemat, S-ryhmän liikenneasemat, ABC-Lahdesjärvi, ABC-Koivistonkylän Prisma,

S-ryhmän halpuuttamisinto on vakava uhka suomalaiselle elintarviketuotannolle ja jopa maamme hyvinvoinnille

Perjantai 21.9.2018 - -Esko Erkkilä-

En ole ainoa, joka on surullisena seurannut maamme suurimman kaupparyhmän eli S-ryhmän halpuuttamiskampanjaa.

 

Kauas on S-ryhmä irtaantunut juuristaan, jotka sentään ovat olleet eräs suomalaisen yhteiskunnan peruspilareita osuustoimintaliikkeen perustajan Hannes Gebhard´n ajoista alkaen.

 

Viimeisin S-ryhmän toimenpiteistä, jotka horjuttavat uskoa kauppaketjun vastuulliseen toimintaan on se, kun S-ryhmä ostaa broileria erilaisten elintarvikekohujen runtelemasta Brasiliasta.

 

S-ryhmän hankinnoista vastaavan johtajan mukaan Suomesta ei ole löytynyt vastaavaa raaka-ainetta!

 

On itsestään selvää, että Suomesta ei löydykään salmonellalla höystettyä broilerinlihaa ja kun Suomessa elintarviketeollisuuden ja alkutuotannon piirissä toimivien työolotkin ovat kohtuullisessa kunnossa, niin eipä Suomesta löydykään sellaista broilerinlihaa, jota S-ryhmä haluaa myydä!

 

 

S-ryhmän harjoittama halpuuttamisvimma on entistäkin selvemmin kääntynyt kotimaisen elintarviketuotannon halveksimiskampanjaksi.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: S-ryhmä, halpuuttaminen on kotimaisen tuotannon halveksuntaa, S-ryhmän salmonellabroilerit, salmonellabroilerit, salmonella, Hannes Gebhard,

S-ryhmän halpuuttamiskampanja on alkanut näkymään tuotepuutteina S-liikkeiden hyllyillä ja pakastealtailla

Torstai 22.2.2018 - -Esko Erkkilä-

HKScan Oyj:n Rauman broilertehtaalla on ollut tuotannollisia ongelmia ja sen vuoksi yhtiön broilertuotteiden toimituksissa on ollut vaikeuksia.

 

 

Tuntuu, että suurimmat tuotepuutokset ovat tulleet ilmi S-ryhmän kaupoissa.

 

 

Ymmärrän asian siten, että S-ryhmän kauppoihin kohdistuneet suurimmat ongelmat liittyvät S-ryhmän yhä jatkuvaan halpuuttamiskampanjaan.

 

 

Otaksun, että S-ryhmä on halpuuttamisinnossaan kohdistanut suurimmat agressionsa markkinajohtaja HKScan´n markkinointiyhtiö HKScan Finland osakeyhtiöön eli on pyrkinyt tuhoamaan tavarantoimittajan terveen katerakenteen.

 

 

Tässä ehkä syy siihen, että tavarapuutteet ovat suurimmat S-ryhmässä!

 

 

 

***************************

 

 

 

Olen perhekuntani kanssa tottunut käyttämään jano- ja ruokajuomana Olvin KevytOlo Pohjoisen karpalo-kivennäisvettä.

 

 

 

IMG_7380.JPG

 

 

Tuotetta sai lähi-Prismastamme Tampereen Koivistonkylästä, mutta viime vuoden lopulta alkaen tätä tuotetta ei ole saanut Koivistonkylän Prismasta.

 

 

Poikkesin eilen Koivistonkylän Prismassa ja ilahduin, kun haluamaani kivennäisvettä oli saatavilla kuusi pullollista!

 

 

Ennakoin, että mielijuomani saatavuusongelmat varmaan jatkuvat ja pyysinkin juomaosaston hoitajaa paikalle.

 

 

Pitkällisten selvittelyjen jälkeen ilmeni, että kyseistä mielijuomaani on varastossa vielä 12 pulloa ja oli luonnollista, että halusin ostaa ne kaikki eli yhteensä 18 pullollista.

 

 

Juomaosaston hoitaja kertoi, että heillä on jatkuvasti tilauksessa Olvin KevytOlo Pohjoisen karpalo-kivennäisvettä, mutta he saavat sitä vai kuusi pulloa viikkokuormassa.

 

 

Koivistonkylän Prismassa on kyllä tarjolla kaikenmaailman privat label-juomia, mutta minulle kelpaa ainoastaan kunnollinen kotimaisen valmistajan merkkituote.

 

 

Epäilen, että myös Olvilla kysyntä ylittää tuotantomahdollisuudet ja sen vuoksi myös siellä valitaan ne asiakkaat, joille puutostuotteita toimitetaan.

 

 

*****************

 

 

On luonnollista, että ongelmatilanteissa tavarantoimittaja asettaa asiakasryhmät siihen järjestykseen, joka on asiakkaiden yhteistyökyky tavarantoimittajan kanssa. 

Olen melkoisen varma, että tavarantoimittajat eivät pidä halpuuttamiskiimaista S-ryhmää tällä hetkellä kovinkaan yhteistyöhön kannustavana kumppanina ja sen vuoksi S-ryhmän hyllytilat alkavat olla perin aukkoisia!

 

 

Asiakkaidenkin kannalta halpuuttaminen alkaa tuomaan suuria ongelmia!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: halpuuttaminen, halpuuttamiskiimainen, halpuuttamiskiimainen S-ryhmä, halpuuttaminen alkaa ilmetä tavaransaantiongelmina, tavaransaantiongelmat, S-ryhmän tavaransaantiongelmat, HKScan Oyj, Olvi, Olvin KevytOlo, Olvin KevytOlo Pohjoisen karpalo-juoma

Niin tuttua private label -tuotteista!

Tiistai 23.1.2018 - -Esko Erkkilä-

S-ryhmä joutui eilen kertomaan, että sen myymässä…

 

 

…Rainbow Makeaa maissia -tuotteessa on löydetty listeriabakteeria (Listeria monocytognes) yli lainsäädännössä sallitun enimmäismäärän ja sen vuoksi S-ryhmä on oma-aloitteisesti suorittanut kyseisen tuotteen takaisinvedon.

 

 

Tuskin kenellekään on yllätys, että kyseessä on tuontielintarvike, sillä listerialla höystetyn tuotteen on valmistanut puolalainen Pinguin Foods Polska Sp. z o.o..

 

 

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran verkkosivuilla kerrotaan listeriasta mm. seuraavaa:

 

 

Listeria monocytogenes on ympäristössä esiintyvä bakteeri, jota voi esiintyä myös käsittelemättömissä elintarvikkeissa kuten raa’assa lihassa ja kalassa, pastöroimattomassa maidossa ja tuoreissa kasviksissa sekä näistä valmistetuissa tuotteissa silloin, kun valmistusprosessi ei tuhoa listeriaa. Myös kuumennetut tuotteet voivat saastua listerialla lämpökäsittelyn jälkeen. Jälkisaastumisen riski on sitä suurempi, mitä enemmän valmiita tuotteita käsitellään valmistuksen jälkeen (esim. siivutus, suikalointi, paloittelu). Sama listeriakanta voi tehokkaasta pesusta huolimatta säilyä tuotantolaitoksessa monia vuosia saastuttaen aika ajoin tuotteita.

 

Evira kertoo listerian riskiryhmistä näin:

 

Vanhukset

Vastustuskyvyltään heikentyneet henkilöt (esimerkiksi syöpä- ja aids-potilaat, maksa- ja munuaistauteja sairastavat, elinsiirtopotilaat, diabeetikot tai kortisonilääkitystä saavat)

 

Raskaana olevat naiset

Vaarassa ovat erityisesti iäkkäät ja henkilöt, joilla on vaikeita perustauteja. Listerioosiin sairastuu vuosittain 20–60 henkilöä ja suurin osa sairastuneista on ollut yli 70 -vuotiaita.

 

Vastustuskyvyltään heikentyneillä listerioosi ilmenee tavallisesti vaikeana yleisinfektiona tai aivokalvontulehduksena. Kuolleisuus listerioosiin on korkea, jopa 20 – 40 %. Raskaana olevilla listerioosi ilmenee kuumetautina, joka muistuttaa tavanomaista influenssaa (kuume, päänsärky, lihaskivut) ja joka voi johtaa keskenmenoon tai ennenaikaiseen synnytykseen.

 

 

*********************

 

Toivon, että S-ryhmän eilen kertoma takaisinveto herättää kuluttajat huomaamaan tuontielintarvikkeissa piilevät vakavat riskit ja sen, että erityisen riskialttiita ovat kaupan omat merkkituotteet eli esimerkiksi Rainbow ja Pirkka.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: takaisinveto, S-ryhmän suorittama takaisinveto, private label, merkittömät tuotteet, Rainbow-tuotteet, Pirkka-tuotteet, Pinguin Foods Polska Sp. z o.o.,

Private label -tuotteet ovat elintarviketeollisuudelle jopa suurempi riesa kuin S-ryhmän halveksimiskampanja

Maanantai 23.1.2017 - -Esko Erkkilä-

S-syhmän halpuuttaminen jota aiheellisesti kutsutaan kotimaisten elintarvikkeiden halveksimiseksi, on vakava paikka Suomen huoltovarmuudelle, suomalaiselle alkutuotannolle ja suomalaiselle elintarviketeollisuudelle.

 

 

Kaikkien, jotka kantavat huolta suomalaisesta alkutuotannosta ja suomalisesta elintarviketeollisuudesta, pitää tuomita S-ryhmän halpuuttaminen, mutta samalla on muistettava, että Kesko ja K-ryhmä aloittivat aikoinaan Suomessa private label-tuotteiden markkinoinnin, kun se toi markkinoille Pirkka-tuotesarjan.

 

 

Muistan hyvin, kun ollessani 1970-luvulla tavallisena rivimyyntimiehenä Etelä-Pohjanmaalla sain ensimmäisen kerran kuulla eräältä kauppiaalta, että Kesko tuo markkinoille jotain ”todella uutta”.  Kyseinen kauppias oli Seinäjoen Keskon luottamushenkilökauppiaita ja hän rehvasteli minulle, että nyt Kesko tulee laittamaan elintarviketeollisuuden polvilleen.

 

 

Kesko aloitti Pirkka-sarjansa tietyillä elintarvikkeilla, joiden valmistajiksi se sai heikoissa taloudellisissa tilanteissa olleita suomalaisia elintarvikeyrityksiä.  Vahvat elintarvikeyritykset eivät taipuneet valmistamaan Pirkka-tuotteita, mutta nyt niitä taitavat valmistaa jo kaikki suomalaiset elintarvikevalmistajat.

 

 

Keskon Pirkka-tuotteiden lumo ylsi jopa rehuseoksiin saakka ja myös minun työnantajani oli kohteena, kun Kesko kinusi sitä ryhtymään Pirkka-rehuseosten valmistajaksi.

 

 

Rehuraisio Oy:n ja Alfa-Rehun osalta Kesko löi kirveensä kiveen, sillä niin alas emme vaipuneet, että olisimme alkaneet valmistamaan Pirkka-rehuseoksia!

 

 

Tänä päivänä K-ryhmän myynnistä Pirkka-tuotteet muodostavat merkittävän osan ja huomattava osa niistä valmistetaan ulkomailla – voi surkeus!

 

 

Minulle on suurta kärsimystä joutua sellaiseen pieneen K-kauppaan, jossa lähes koko tuotesortimentti on Pirkka-tuotteita.

 

 

Kuluttajan on hyvä tiedostaa, että Keskon Pirkka-tuotteet ja S-ryhmän Rainbow-tuotteet ovat talouselämämme suuri ongelma, sillä ne ovat ensinnäkin heikkolaatuisia kopioita kunnon merkkituotteista ja ne nakertavat sitä vaatimatonta taloudellista perustaa, joka suomalaisella elintarviketeollisuudella on ollut ja osin vieläkin on.

 

 

Minun ostoskoriini ei päädy Pirkka-  eikä Rainbow-tuotteita ja kannustan kaikkia Teitä toimimaan samoin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: private label, private label-tuotteet, merkittömät tuotteet, Pirkka-tuotteet, Rainbow-tuotteet, S-ryhmän halveksimiskampanja, S-ryhmän halpuuttaminen,

S-ryhmä panostaa nyt kotimaisten kasvisten halveksimiseen!

Lauantai 14.1.2017 - -Esko Erkkilä-

S-ryhmä eli SOK ja S-ryhmän osuuskaupat aloittivat viime vuonna monien elintarvikkeiden halveksimisen, kun se oli alentavinaan eräiden elintarvikkeiden hintoja.

 

 

S-ryhmä kutsuu elintarvikkeiden halveksimistaan halpuuttamiseksi.

 

 

Elintarvikkeiden hintojen alentaminen on sinänsä hyvä asia, mutta kun tuntee liike-elämän lainalaisuudet, on selvää, että halpuuttamisessa on kyse tinkiminen ostohinnoista – kauppa ei katteistaan luovu!

 

 

S-ryhmä panostaa 9.1.2017 alkaen erityisesti kotimaisten kasvisten halveksimiseen, sillä se kertoi silloin alentaneensa lähes 900 kotimaisen tuotteen hintaa ja pääpaino oli erityisesti kotimaisissa kasviksissa.

 

 

S-ryhmän liturgian mukaan halveksiminen toteutettaisiin kiertoa nopeuttamalla ja hävikkiä alentamalla.

 

 

Halveksiminen eli hintojen alentaminen toteutettaisiin muka S-ryhmän katteista tinkimisellä, mutta tämä väite osoittautui heti samana tai seuraavana päivänä outoon valoon, kun S-ryhmän sisäänostaja oli tuottajalle perustellut aiempaa halvempaa hintaa sillä, että nyt S-ryhmä alkaa halveksimaan myös kotimaisia kasviksia!

 

 

Kyse oli ilmeisesti johdetusta toiminnasta, sillä mistäpä kauppa muualta halvemmat hinnat taikoisi kuin tuottajan siivua kaventamalla.

 

 

Kotimaisten kasvisten hintojen alentamisessa eli halveksimisessa on kyse silmänkääntötempusta ja se ilmenee mm. SOK:n tiedotteessa, jossa todetaan:

 

 

*******************

 

 

Kasvisten voimakas hintavaihtelu tuo oman haasteensa niiden pitkäaikaisen alhaisemman hintatason määrittelemiseen.

 

 

”Kasvisten hinnat elävät koko ajan esimerkiksi sesongin ja satotilanteiden mukaan. Emme voi luvata sentilleen samoja hintoja kasviksille kuukaudesta toiseen mutta sen lupaamme, että kotimaisten kasvisten hinnat ovat jatkossa meillä halvempia kuin aiempina vastaavina satokausina”.

 

 

****************************

 

 

Hyvä esimerkki kotimaisten kasvisten – tässä tapauksessa perunan – kuluttajahinnan jakautumisesta on analyysi viiden vuoden ajalta eli vuosilta 2011-2015:

 

 

 

 

 

Tuottajahinta on Luonnonvarakeskuksen virallisista tilastoista, kuluttajahinta Tilastokeskuksen tilastoista ja pakkaamohinta Kasvistieto Oy:n tilastoista.

 

 

Kasvistieto Oy kerää ja välittää päivittäin avomaan ja kasvihuonevihannesten sekä hedelmien ja marjojen tuottajahintoja ja markkinatietoa tietokonepohjaisen verkon avulla.

Kasvistieto Oy toimii tiiviissä yhteistyössä myös viranomaisten kanssa. Sen keräämiä hintatietoja toimitetaan myös maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskukselle (TIKE), joita se edelleen toimittaa EU-komissiolle sekä käyttää tilastoissaan. MMM käyttää hintoja hallinnollisten päätösten pohjana ja esim. kansallisten tukien tulonmenetyslaskelmat perustuvat Kasvistieto Oy:n hintoihin.

 

******

Manittakoon, että viime keskiviikkona eli 11.1.2017 ruokaperunan tuottajahinta Iisalmen seudulla oli 0,16 €/kg.

 

 

************************

 

 

 

S-ryhmä leikkii kotimaisten elintarvikkeiden ja nyt erityisesti kotimaisten kasvisten halveksimisella vakavalla asialla.

 

 

Jos tuottajiin ja tuottajahintoihin kohdistuva elintarvikkeiden halveksiminen jatkuu, on koko kotimainen elintarviketuotanto vaarassa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: S-ryhmä panostaa nyt kotimaisten kasvisten halveksimiseen!, halpuuttaminen, halpuuttaminen on tuottajien halveksimista, halpuuttaminen on halveksimista, kotimaisten kasvisten halveksiminen, elintarvikkeiden halveksiminen, perunan tuottajahinta, LUKE,

Kenen selkänahasta ja kenen lompakosta?

Tiistai 9.8.2016 - -Esko Erkkilä-

S-ryhmä tuli eilen ulos julkisuuteen ja kertoi tammi-kesäkuun tuloksestaan.

 

 

En tiedä, että pitäisikö itkeä vai nauraa, kun S-ryhmän tulos kohosi edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 73 miljoonasta eurosta peräti 87 miljoonaan euroon.

 

 

Liikevaihtoa S-ryhmä tahkosi puolivuotisjaksolla 5.336 miljoonaa euroa - veroton liikevaihto.

 

 

S-ryhmä kertoo maksaneensa asiakkaille bonuksia 171 miljoonaa euroa, kun edellisvuoden alkupuoliskolla summa oli 165 miljoonaa euroa.

 

 

Eilen julkisuuteen kerrotut luvut herättävät lukuisia kysymyksiä ja mielipiteitä – esitän niistä tässä nyt kolme:

 

 

Kysymys 1: Kenen selkänahasta noin kova tulos on tehty?

 

 

Kysymykseen on helppo vastata ja se on tehty suomalaisen maataloustuottajan eli ruuan alkutuottajan selkänahasta.  S-ryhmän halpuuttaminen on keskeinen syy suomalaisen maataloustuottajan taloudelliseen pahoinvointiin.

 

 

Kysymys 2: Kenen lompakosta noin hyvä tulos on tehty?

 

 

Yksiselitteisesti noin hyvä tulos on tehty kuluttajan lompakon kustannuksella.

 

 

 

Toteamus: S-ryhmän bonusjärjestelmä merkitsee, että ryhmän hinnoissa on ilmaa merkittävästi.

 

 

Bonuksina puolen vuoden aikana maksetut 171 miljoonaa euroa on peritty kassoilla ylihintana kuluttajilta, sillä bonukset eivät suinkaan ole S-ryhmän rahaa, vaan kuluttajilta perittyä ylihintaa.

************

 

 

Kuten yllä totesin, niin S-ryhmä kertoo verottoman myyntinsä olleen alkuvuonna 5.336 M€.

 

 

Jos S-ryhmän myynnissä keskimääräinen arvonlisävero-% on 20, niin verollinen myynti asettuu tasolle 6,4 miljardia.

 

 

Bonuksina maksettu 171 M€ on 6,4 miljardista eurosta n. 2,6 % eli ainakin sen verran S-ryhmän laskijaekonomit joutuvat ohjeistamaan tuotteiden hinnoittelusta vastaaviaan.

Tuo 2,6 % on se bonusvara, joka tuotehinnoittelussa pitää lisätä normaalin myyntipalkkion päälle!

 

 

 

 

Olen työelämän aikana joutunut/saanut ”pelata” erilaisten kanta-asiakasjärjestelmien kanssa, joten uskon tuntevani pelin faktat.

 

 

Valistunut arvaukseni on, että S-ryhmä laittaa hinnoittelussaan tuotteisiin ”bonusvaraa” 3 %.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: S-ryhmän tulos tammi-kesäkuussa 2016, halpuuttaminen, halpuuttaminen otettu talonpojan selkänahasta, bonusrahat ovat tuotteista perittyä ylihintaa.

Osuuskappojen aloittama halpuutuskampanja on vienyt tuottajilta jo yli 300 miljoonaa euroa!

Lauantai 16.4.2016 - -Esko Erkkilä-

S-ryhmä on voimallisesti rummuttanut halpuutuskampanjaansa ja kansa on siinä uskossa, että osuuskaupat ovat tinkineet omista katteistaan.

 

 

Katinkontit - kaiken ovat maksaneet maataloustuottajat ja erityisesti kotieläintuottajat!

 

 

Sanoin heti S-ryhmän halpuutuskampanjan alkaessa, että viulut tulevat maksamaan tuottajat ja nyt näemme, että olin oikeassa.

 

 

Kauppa ja varsinkin siinä tilanteessa, jossa suomalainen päivittäistavarakauppa on, ei koskaan tule hoitamaan asioitaan siten, että sen katteet alenisivat.

 

 

On jokseenkin varmaa, että kauppa ja erityisesti S-ryhmän päivittäistavarakauppa, on parantanut katteitaan halpuutuskampanjan aikana.

 

 

S-ryhmä ajaa toimillaan alas suomalaista elintarviketuotantoa. Suomalaisen elintarviketuotannon alasajaminen merkitsee maamme huoltovarmuuden rapauttamista – tähän ovat johtamassa kaupan halpuutuskampanjat.

 

 

S-ryhmän halpuuttamiskampanja on suuri tulonsiirto alkutuottajilta kaupalle ja kuluttajille.

 

 

Halpuutuskampanjassa on kyse aluepolitiikasta, jossa S-ryhmä on autioittamassa suomalaista maaseutua ja tukemassa kivikylien kuluttajia. Suurin voittaja on kuitenkin päivittäistavarakauppa, joka parantaa halpuuttamisella katteitaan.

****************

 

 

Parhaillaan on menossa S-ryhmän edustajistovaalit ja on jokseenkin varmaa, että valtaosalla ehdokkaista ei ole pienintäkään käsitystä siitä, että mihin ne yritykset ovat suomalaista kansantaloutta viemässä, joiden hallintoon he pyrkivät.

 

 

On naurettavaa, että osuuskappavaalien ehdokkaat kampanjoivat jopa sillä, että eläkeläisten taitettu indeksi pitäisi muuttaa!

 

 

Voi aikoja, voi tapoja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SOK:n halpuutuskampanja, S-ryhmän halpuuttaminen, osuuskauppojen halpuuttamiskampanja, osuuskauppavaalit, osuuskauppojen edustajistovaalit,

Pääsen S-ryhmän vihreällä kortilla kuluttajan taivaaseen riistämään suomalaista alkutuottajaa

Torstai 10.3.2016 - -Esko Erkkilä-

Uskallan häpeillen tunnustaa, että lompakossani on S-ryhmän vihreä kortti.

 

 

 

 

vihreakortti.jpg

 

 

Tunnustan asian häpeillen sen vuoksi, että S-ryhmän vihreän kortin omistavana olen osasyyllinen siihen halpuuttamiseen, jolla kyseinen kaupparyhmä on nyt tuhoamassa suomalaisen maatalous- ja kotieläintuotannon.

 

 

Halpuuttaminen on sanahirviö jo sinänsä, mutta sen aikaansaama vaikutus suomalaisessa yhteiskunnassa on osoittautunut vastuuttomaksi.

 

 

S-ryhmän kaupallinen valta Suomen päivittäistavarakaupassa on kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, että se pystyy laittamaan kenet tahansa toimijan kontalleen ja sen se on jo tehnytkin.

 

 

Halpuuttaminen ja private label-tuotteiden hyllyosuuden kasvattaminen ovat kuolinisku suomalaiselle alkutuotannolle, suomalaiselle elintarviketeollisuudelle, suomalaiselle huoltovarmuudelle ja kaikelle sille hyvälle, joka oli leimaa-antavaa suomalaisen päivittäistavarakaupan, suomalaisen elintarviketeollisuuden ja suomalaisen alkutuotannon kesken vielä jokunen vuosi sitten.

 

 

Me vihreän S-kortin omistajat kasvatamme käkeä pesässämme tai jopa kyytä povellamme.

 

 

Parhaillaan nimeään seuraaviin kuntavaaleihin tunnetuksi tekevät poliitikonalut kuopivat karsinoissaan, kun ovat ilmoittautuneet ehdokkaiksi S-ryhmän osuuskauppojen edustajistovaaleihin.

 

 

Edustajiston rooli S-ryhmän hallinnossa on kuvitteellis-viitteellinen ja en pätkääkään usko siltä suunnalta löytyvän apuja, että S-ryhmä muuttaisi toimintatapojaan isänmaallisemmiksi.

 

 

On kuitenkin luonnollista, että tulen käyttämään äänioikeuttani, mutta sellaisen ehdokkaan löytäminen, joka ymmärtäisi liike-elämän perustiedot saattaa olla haasteellista.  Liike-elämän perustietoihin lasken sen, että ymmärtää vastuunsa suomalaisen elintarvikeketjun säilymisestä ja sen eri osapuolten kohtuullisesta toimeentulosta.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: halpuuttaminen, private label-tuotteet, Rainbow, S-ryhmä, S-ryhmän edustajistovaalit, edustajistovaalit, vihreä kortti, suomalaisen maatalouden ongelmat, suomalaisen kotieläintalouden ongelmat, suomalaisen elintarviketeollisuuden ongelmat,

Ei ollut yllätys, että S-ryhmä on sotkeutunut riistobroilerin käyttämiseen

Torstai 26.11.2015 - -Esko Erkkilä-

S-ryhmän aloittaman halpuutuksen ja kyseisen kaupparyhmän kotimaisen elintarviketuotannon halveksunnan jälkeen ei ollut minkäänlainen yllätys, että S-ryhmä on sotkeentunut thaimaalaisen riistobroilerin käyttämiseen ruokapöydässämme.

 

 

Kiitokset Finnwatchin kartoituksesta ja Maaseudun Tulevaisuus –lehdelle tuon kartoituksen julkistamisesta, jonka tuloksena suomalaiset kuluttajat saivat tiedon asiasta.

 

 

Sen jälkeen, kun S-ryhmä aloitti halpuutuksen, on ollut selvää, että S-ryhmä joutuu tukeutumaan maailmalla liikkuvien halpojen ja laadultaan epämääräisten sekä alkuperältään kyseenalaisten tuotteiden tuomiseen Suomen markkinoille.

 

 

On todennäköistä, että riistobroilerin markkinoiminen on ainoastaan jäävuoren huippu siitä kyseenalaisesta toiminnasta, johon S-ryhmä on ryhtynyt halpuutus-kampanjansa myötä.

 

 

 

 

riistobroiler.jpg

 

 

Suuri yllätys ja valtavan pettymyksen aihe riistobroiler-kysymyksessä on, että Snellman on langennut samaan häpeälliseen toimintaan kuin S-ryhmä.

 

 

Mainoksiin ei voi luottaa – sen osoittaa Herra Snellmanin toiminta!

 

 

 

Mitäkö riistobroier sitten on merkinnyt?

 

 

Tässä muutamia tosiseikkoja S-ryhmän ja Snellmanin myymistä broilereista ja niiden thaimaalaisista tavarantoimittajista:

 

  • epäselvyydet palkoista pidätettävistä maksuista

  • rajoitettu vapaus valita ja vaihtaa työnantajaa

  • vaatimattomat työnantajan tarjoamat majoitustilat

  • tehtaiden työntekijöiltä on peritty erilaisia rekrytointimaksuja, joilla heidät on velkaannutettu työnantajalleen jo ennen töiden aloittamista

  • työntekijöiltä on takavarikoitu henkilökohtaisia asiakirjoja, kuten passeja ja työlupia.

  • työvoimavälittäjät pidättävät mielivaltaisesti osan työntekijöiden palkoista

 

Kohtuuttomat rekrytointiin liittyvät maksut yhdistettynä työntekijöiden henkilökohtaisten asiakirjojen takavarikoimiseen viittaavat pahimmillaan pakkotyöhön.

 

 

On todettava, että S-ryhmän ja Snellmanin lisäksi thaimaalaista riistobroileria käyttävät Maaseudun Tulevaisuuden uutisoinnin mukaan mm.:

 

  • Sodexo

  • Restelin ravintolat

  • Picnic

  • Kitchen Joy –ateriat

  • Findus-pakasteet

  • Dr. Oetker –valmispitsat

  • TTM Food Import

  • Dencon Foods

  • Euro Poultry

 

Tunnen suomalaisen ja ulkomaisen broilertuotannon ja tiedän, että heikkojen työ- sekä heikkojen kasvatusolosuhteiden lisäksi ulkomainen broilertuotanto nojautuu täysin erilaiseen lääkkeiden ja antibioottien käyttämiseen kuin Suomessa!

 

 

Haluatko Sinä arvoisa lukijani käyttää riistobroileria?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: riistobroiler, S-ryhmä, S-ryhmän riistobroiler, Snellman, Herra Snellman, Snellmanin riistobroiler, herra Snellmanin riistobroiler, halpuutus, halpuutus ja riistobroiler,

Viljelijän tuntipalkka oli viime vuonna 60 senttiä ja tänä vuonna se tulee olemaan vähemmän!

Torstai 12.11.2015 - -Esko Erkkilä-

Luonnonvarakeskuksen julkaisemat ennakkotiedot kertovat, että viljelijöiden keskituntipalkka viime vuonna oli 60 senttiä.

Viljelijän työpalkka saadaan, kun yrittäjätulosta vähennetään oman ja vieraan pääoman korkovaatimus.

Yrittäjätuloksi lasketaan tuotteista markkinoilta saatu hinta sekä tuet.

Oman pääoman korkovaatimus on 4,7 %.

Viljelijät tekivät viime vuonna keskimäärin 2.000 työtuntia.

Huolestuttavaa, joskin esimerkiksi minun tiedostamaani oli, että osa maatiloista ei viime vuonna saanut yrittäjätuloa lainkaan - Luonnonvarakeskuksen ennakkotiedon mukaan maatiloista 36 prosenttia ei saanut viime vuonna yrittäjätuloa lainkaan.

****************

 luke.jpg

Luonnonvarakeskuksen raporttiaineistoon kuuluu "käppyrästö", josta selviää yrittäjätulon kehittyminen tuotantosuunnittain vuodesta 2000 alkaen.

Käyrästöltä selviää, että viljatiloilla yrittäjätuloa on koko ajan saatu vähiten.

Sikatilojen heikko taloustilanne ja se, että tilanne romahti vuonna 2013 tulee todistetuksi tätä käyrästöä tutkimalla.

Muistutan vielä kerran, että käsitteestä "Yrittäjätulo" pitää vähentää oman ja vieraan pääoman korkovaatimus, jotta päästää "Viljelijän työpalkkaan".

Tilanne on suomalaisen maataloustuotannon kannalta hälyyttävä, sillä tässä esitetyissä luvuissa ja käyrästöissä ei ole vielä lainkaan huomioitu esim. sitä vakavaa ongelmaa, jonka S-ryhmän aloittama "halpuuttaminen" on aiheuttanut ja aiheuttaa viljelijän palkkaan.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luonnonvarakeskus, viljelijän tuntipalkka, viljelijän tuntipalkka on 60 senttiä, S-ryhmän halpuuttaminen, halpuuttaminen, halpuuttaminen tuhoaa viljelijän talouden,

Halpuutus ajaa ahdinkoon alkutuottajan, elintarviketeollisuuden ja lopulta myös kuluttajan

Sunnuntai 14.6.2015 - -Esko Erkkilä-

Lukijoilleni ei liene yllätys, että kritisoin voimakkaasti kaupan omia merkkejä ja S-ryhmän markkinoimaa ”halpuutusta”.

 

 

Kaupan omat merkit – Rainbow ja Pirkka etunenässä – ovat ajaneet ja ajamassa suomalaisen alkutuotannon sekä suomalaisen elintarviketeollisuuden kestämättömään tilanteeseen.

 

 

Olen tyytyväinen, että suomalainen elintarviketeollisuus Saarioinen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kaisu Avotien suulla on viimeinkin uskaltanut avata suunsa tälle polttavalle ongelmalle.

 

 

 

 

saarioinen

 

 

Kaisu Avotie toteaa eilen Aamulehden etusivulla: ”Halpuutus ajaa ahdinkoon”!

 

 

Kaupan omat merkit – private label-tuotteet – ja halpuuttaminen ovat jakeluteiden keinoja, joilla ne laittavat suomalaisen elintarviketeollisuuden jaloilleen ja nöyryyttävät sitä ahdinkoon saakka.

 

 

Halpuuttamisen esitaistelija on S-ryhmä ja kadun syvästi, että olen joskus ollut taustatoimijana, kun S-ryhmälle on valittu luottamushenkilöitä.

 

 

Olin yhtä ajattelematon kuin ne SOK-osuuskauppojen luottamushenkilöelimiin valitut henkilöt, jotka taannoin eivät edes osanneet hävetä, kun S-ryhmä myönsi heille jopa päivittäistavaraostoista ylimääräistä alennusta.

 

 

Vieläkö nyt S-ryhmä myöntää erikoisalennuksia luottamushenkilöilleen ja yhäkö he rohkeavat suorastaan ylpeillä saamistaan alennuksista?

 

 

On valittaen todettava, että olemme – myös minä – kasvattaneet S-ryhmästä käenpojan, joka kuppaa merkittävän siivun alkutuottajan leivästä ja saattaa suomalaisen elintarviketeollisuuden suuriin vaikeuksiin!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: halpuutus, S-ryhmän luottamushenkilöt, private label, Rainbow-tuotteet, Pirkka-tuotteet,

S-ryhmän bonushuijaus paljastui

Tiistai 24.2.2015 - -Esko Erkkilä-

Laitilassa pääkonttoriaan pitävä Lännen Omavoima Oy lähetti eilen julkisuuteen tärkeän tiedotteen:

 

 

 

****************

 

 

S-bonusyhteistyö päättyy 31.3.2015

 

 

Lännen Omavoiman ja Osuuskauppa Keulan välinen s-bonusyhteistyö päättyy 31.3.2015, jonka jälkeen maksetut sähkölaskut eivät enää kerrytä s-bonusta.

 

 

****************

 

 

Tiedotteen julkistamiseen liittyy se, että Lännen Voima Oy alentaan myyntihintojaan n. seitsemän prosenttia!

 

 

Lännen Voiman myyntijohtaja Juhani Kluuskeri kertoi eilen, että n. puolet hinnanalennuksesta johtuu S-bonusjärjestelmästä luopumisesta ja puolet markkinahintojen alenemisesta.

On käsittämätöntä, että ne Lännen Omavoima Oy:n asiakkaat, jotka eivät ole olleet oikeutettuja S-bonukseen ovat maksaneet rajua ylihintaa käyttämästään sähköstä.

 

Jokainen joka on toiminut liike-elämässä tietää, että bonuksia pystytään maksamaan asiakkaille vain sen vuoksi, että yrityksen asiakkailtaan nyhtämissä hinnoissa on ollut ”ilmaa” eli ylihintaa.

 

 

Minua on aina ärsyttänyt, että S-ryhmän myymälät julistavat isoissa julisteissa, että tämä ja tämä myymälä on viime vuonna maksanut asiakkaille bonusta vaikkapa 1.300.00 euroa.

 

 

Huijausta tyystin!

 

 

Olisi reilumpaa kertoa julisteissa, että juuri tämä myymälä on viime vuonna perinyt asiakkaillaan ylihintaa 2.600.000 euroa ja on siitä palauttanut S-bonuksena 1.300.000 euroa!

 

 

Näin olisi tullut kerrottua totuus!

 

 

Jokainen järkevä ihminen tietää, että S-ryhmällä ja ei millään kauppaketjulla ole sellaista rahapajaa, josta voitaisiin maksella bonuksia. Kyllä jokainen palautuksena S-bonuksena saatu euro on veloitettu asiakkailta kaksinkertaisena ja sitten näin ryövätystä ylihinnasta palautetaan puolet asiakkaille S-bonuksena.

 

 

Kiitän sähköyhtiö Lännen Omavoima Oy:tä, joka hintojen alennuksellaan ja alennuksen perusteista kertoessaan paljasti kouriintuntuvalla tavalla S-ryhmän bonushuijauksen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lännen Omavoima Oy, S-bonus, Bonushuijaus, S-ryhmän bonushuijaus,

Törkymarkkinoinnin pohjanoteeraus - Keskon lanseeraama suomalainen Pirkka-varhaisperuna

Lauantai 22.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Kesko ”kunnostautui” juhannuksen aikaisessa päivittäistavaramarkkinoinnissaan oikein kunnolla, kun se se lanseerasi markkinoille Pirkka-varhaisperunan.

 


 

varhaiskesko

 

 

Eipä ole suomalaista kuluttajaa ehkä koskaan laitettu niin halvalla ja suurella pilkalla, kuin Kesko nyt teki!

 



varhaissok

 

Juhannuksen varhaisperunamarkkinoilla SOK peittosi Keskon puhtaasti, sillä S-ryhmän varhaisperunamainos oli huolella ja taidolla laadittu. Kiitokset siitä SOK:lle.

 

 

Luulevatko Keskon markkinointijippoilijat ja muut rikkiviisaat, että suomalaisen perunanviljelijän tuottama varhaisperuna voisi olla Pirkka-nimistä private label-tuotetta?

 

Sellaiseen asentoon kuu ja aurinko eivät koskaan asetu, että suomalaisen perunanviljelijän tuottama peruna, porkkana tai mikään muukaan pellontuote olisi Pirkka-tuotetta! Toivon, että tämä perustotuus porautuisi myös Keskon elintarvikekaupasta vastaavien johtajien kalloon!

 

Private label-tuotteet ovat kunnollisten tuotteiden rinnalla puoliviallisia halpaversioita ja puoliviallisesta halpaversiosta ei todellakaan voi puhua, kun tuotteena on suomalainen varhaisperuna, jota myydään juhannusmarkkinoille.

 

Ymmärtäisin, jos Kesko myisi ruotsalaista tai vaikkapa espanjalaista perunaa Pirkka-varhaisperunana, mutta että suomalaista! Kehtaavatkin!

 

Pidän Keskon toimintaa käsittämättömänä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: private label, private label-tuote, private label-tuotteet, Kesko, K-ryhmä, törkymarkkinointi, riman alitus, SOK, S-ryhmä,

S-ryhmän myymät Rainbow-tuotteet ovat osoittautuneet jopa hengenvaarallisiksi

Perjantai 31.5.2013 - -Esko Erkkilä-

On ollut yleisesti tiedossa, että kaupan private label -tuotteet ovat merkkituotteiden rinnalla surkeita kopioita.

 

S-ryhmän Rainbow- ja Keskon Pirkka –”tuotemerkit” ovat tunnetuimmat private label –tuotteet.

 

Private label-tuotteiden avulla kaupan keskusliikkeet parantavat tulostaan, sillä pieni ero myyntihinnassa on vain osa siitä hintaerosta, joka on kunnollisten tuotteiden ja private label –tuotteiden hankintahinnassa.

 

Nyt on osoittautunut, että puljaamalla merkittömien tuotteiden kanssa kauppa vaarantaa jopa kansalaisten terveyden.

 

S-ryhmän myymistä Rainbow- merkkisistä ”Rainbow Ruokaisat Pannukasvikset 450 g” -tuotteesta löydettiin vaarallista hulluruohoa.

 

Hulluruoholla höystetyt Rainbow-pakasteet aiheuttivat ennen takaisinvetoa ainakin yhdeksän hulluruohomyrkytystä.  Tapauksista kolme vaati sairaalahoitoa.

 

Kyseessä on laaja ongelma, sillä SOK kertoi takaisinveto-operaation yhteydessä, että epäkelpoa Raibow -tuotetta on heidän Prismoistaan, S-marketeistaan, Sokoksista ja muista ryhmän myymälöistä myyty 11.2.2013 jälkeen yhteensä noin 30.000 asiakkaalle!

 

Rainbow-pakasteista tavatut laajat myrkkysiemenlöydökset ovat vakava muistutus kansalaisille merkittömien tuotteiden riskeistä.

 

 

*********

 

 

S-ryhmä on asiakkaiden omistama ja sen hallinnossa on laaja joukko valtakunnan sekä kunnalliselämän johtavia poliitikkoja.

 

Osoitan kysymykseni S-ryhmän osuuskauppojen luottamushenkilöinä toimiville ja kysyn heiltä:

 

Miten Te valtakunnan ja kunnalliselämän johtavat poliitikot huolehditte johtamanne yrityksen toiminnasta?

 

Oletteko osuuskauppojen hallinnossa vain toimihenkilöiden narutettavina olevia ”luottamushenkilökilpiä”?

 

Miten aioitte toimia, sillä S-ryhmän Rainbow-huuma on kohoamassa jopa asiakkaiden ruokaturvallisuutta uhkaavaksi toiminnaksi?

 

-Esko Erkkilä-

5 kommenttia . Avainsanat: private label, private label-tuotteet, Rainbow, Pirkka, Eldorado, merkittömät tuotteet, kopiotuotteet, halpatuotteet, hulluruoho, SOK ja hulluruoho, S-ryhmä ja hulluruoho, Dujardin Foods, Datura, Datura-rikkakasvi, Datura stramonium, koiso-kasvit, Prisma,

Valion investointipäätös luo uskoa kotimaisen elintarviketeollisuuden tulevaisuudelle

Keskiviikko 22.5.2013 - -Esko Erkkilä-

Valio Oy julkisti eilen investoivansa Tampereen meijerin tuotannon kehittämiseen reilut 30 miljoonaa euroa kahden seuraavan vuoden aikana.

 

Me tamperelaiset otimme tiedon suurella mielihyvällä vastaan, mutta Valion päätöksellä on laajempaakin vaikutusta. Se rohkaisee kaikkia suomalaisia, että jollakin lohkolla voi mennä hyvin!

 

Yritän seuraavassa hieman pohtia, että mitä kaikkea Valion investointipäätös merkitsee.

 

Taustatiedoksi on todettava, että olen tiedotusvälineistä ja Valion nettisivuilta saamani tiedon varassa.

 

Valion päätös rohkaisee maamme maidontuotantoketjun kaikkia osapuolia, sillä se osoittaa, että vientimarkkinoiden oletetaan vetävän suomalaisia maitotaloustuotteita jatkossa entistä paremmin.

 

Olen erityisen iloinen siitä, että suomalaisen elintarviketeollisuuden työntekijät saavat investointipäätöksen myötä tunnustuksen hyvästä ja laadukkaasta toiminnastaan.

 

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry on taho, jonka jäseniä olen aina arvostanut. He ovat olleet ja joutuvat olemaan varmaan jatkossakin vaikeassa paikassa, kun kaupan keskusliikkeet ovat koko ajan lisäämässä tuontielintarvikkeiden osuutta tarjonnassaan.

 

Toivon, että Valion investointipäätös herättäisi päivittäistavarakaupan valtiaat S-ryhmän ja Keskon huomaamaan, että suomalaiset elintarvikkeet ovat korkealaatuisia ja sellaisia, joita uskaltaa tarjota kuluttajille. Onkohan toiveeni toiveajattelua päivittäistavarakaupan ruhtinaiden suuntaan?

 

Valion investointipäätös merkitsee välitöntä uskonvahvistusta pirkanmaalaiselle, satakuntalaiselle ja varsinais-suomalaiselle maidontuotantotilalle. Valion Tampereen meijerille maidonhankinnan hoitaa Tampereella toimiva Länsi-Maito, jonka hankinta-alue yltää Pirkanmaan lisäksi myös Satakuntaan sekä Varsinais-Suomeen.

 

Valion eilen julkistama investointipäätös tuo välillisesti hyötyä koko Suomen maidontuotantoketjulle, sillä Valion lisääntyvä vientitoiminta on toivon mukaan jatkossakin niin kannattavaa, että se tukee kotimaan markkinoita.

 

Näin myönteisenä hetkenä täytyy kuitenkin käsitellä maitoketjun ongelmakohtiakin.

 

Suuri ongelmakohta on kuntien hankintaosaamisen vajavaisuus, joka näkyy tuontituotteiden osuuden kasvamisena myös maitotaloustuotteissa kuntien julkisissa paikoissa ja laitoksissa.

 

Kuntien ja kaupunkien hankintaosaaminen rajoittuu yleensä siihen, että ostetaan halvinta elintarviketta mitä markkinoilta on saatavissa. Kuntien hankintaorganisaatiot eivät osaa kilpailuttaa tavarantoimittajia muuten kuin halvalla hinnalla.

 

En lähde tässä ja nyt opastamaan kuntien hankintaorganisaatioita esim. maidon ja maitotaloustuotteiden hankinnassa, mutta tiedän, että keinoja laadukkaiden elintarvikkeiden hankintaan on.

 

Heikko hankintaorganisaatio joutuu tyytymään siihen, että se laatii tarjouspyynnöt ainoastaan halvan hinnan kriteereillä!


*********

 

Tänään kaikilla suomalaisilla, pirkanmaalaisilla ja tamperelaisilla on syytä hyvään mieleen, sillä Valion eilen julkistama investointisuunnitelma on suuri asia!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valio Oy, Valio, Valion Tampereen meijeri, Länsi-Maito, Pirkanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry, S-ryhmä, Kesko,

Vanhemmat kirjoitukset »