Puoluevaihtajat päätyvät persuihinKeskiviikko 24.2.2021 - -Esko Erkkilä- Kuntavaalit järjestetään vajaan kahden kuukauden kuluttua, jos koronatilanteessa ei tapahdu rajua käännettä huonompaan suuntaan.Ehdokasasettelun viimeinen päivä on 9.3.2021 eli puolueet ottavat loppukiriä kuntavaaliehdokkaiden löytämiseksi.Olen seurannut ehdokasasettelua kotikaupungissani Tampereella ja eräs keskeinen havainto on se, että puolueidenvaihtajia on ennenäkemätön määrä.Ehdokasasettelussa virta vie perussuomalaisiin ja heitä onkin helppo veikata suurimmaksi puolueidenvaihtajien saalistajaksi. Perussuomalaisiin päätyneissä ehdokkaissa on jopa sellaisia, jotka huhtikuun kuntavaaleissa ovat poliittisen historiansa aikana jo neljänsissä leireissä!Tunnen nykyisten perussuomalaisten poliittisen historian jo Pientalopoikien ajalta ja totean, että se poliittinen suuntaus ei ole koskaan ollut mieleeni.Tunnen useita perussuomalaisia ja monet heistä ovat arvostukseni ansaitsevia – uskallan näistä arvostukseni omaavista mainita mm. porkanmaalaiset kansanedustajat Veijo Niemi, Sami Savio sekä Sakari Puisto ja perussuomalaisten tamperelaisen nokkamiehen Lassi Kalevan.Persujen listoille ovat päätymässä joitain monet muut puolueet kokeneita konkareita ja on selvää, että heitä kiinnostaa ainoastaan oma henkilökohtainen läpipääsy Tampereen kaupunginvaltuustoon.On mielenkiintoista nähdä, että montako kaupunginvaltuutettua perussuomalaiset saavat Tampereella, mutta nykyisen neljän kaupunginvaltuutetun tuplaaminen lienee vähimmäismäärä ja valtuutettujen kolminkertaistaminenkaan ei ole mahdottomuus.Perussuomalaisten äänisaaliilla he saavat vaalimatematiikan vuoksi merkittävän määrän luottamushenkilöpaikkoja, mutta tuskin heidän todellinen merkityksenä tulee olemaan kummoinenkaan, sillä vastuullisuutta tarvitaan ja siitä muut puolueet huolehtivat!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puoluevaihtajat, puoluevaihtajat päätyvät perussuomalaisiin, perussuomalaiset, kuntavaalit 18.4.2021, kuntavaalit 2021, |
"Parasta ennen" -päiväys ei suinkaan ole elintarvikkeen viimeinen käyttöpäivä!Keskiviikko 10.2.2021 - -Esko Erkkilä- Muistan työelämän ajalta, kun ”konttorin naiset” poistivat ruokailuhuoneemme jääkaapista pois ne elintarvikkeet, joiden ”Parasta ennen” –päivämäärä oli mennyt tai oli menemässä vanhaksi.Ainakaan kotimaiset elintarvikkeet eivät menetä ”käyttöoikeuttaan” tuon päivämäärän koittaessa.Meille on hankittu Valion mansikkajogurtteja joskus……ennen viime vuoden joulukuun puoliväliä, joilla ”Paras ennen/ Best före” –päiväys oli 19.12.2020 eli vajaat kaksi kuukautta sitten.Olen noita mansikkajogurtteja nautiskellut niin, että parttian viimeisen jogurttipurkin nautin eilen.Jogurtit ovat olleet jääkaapissamme ja tuon viimeisenkin jogurttipurkin laatu oli mitä parhain!Olen jälleen varma, että ainakin kotimaisten elintarvikkeiden pakkauksissa ilmoitettu ”Parasta ennen” –päiväys on vain viitteelliskuvitteellinen!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: "Parasta ennen" -päiväys ei suinkaan ole elintarvikkeen viimeinen käyttöpäivä!, Parasta ennen-päiväys, Viimeinen käyttöpäivä, suomalainen elintarvike, Valion mansikkajogurtti, Valio, |
Kantapään kautta opittuaKeskiviikko 8.7.2020 - -Esko Erkkilä- Länsimaisen hygieniakäsityksen mukaan Neuvostoliitossa ja sen hajoamisen jälkeisissä maissa hygienia oli ja on yhä edelleenkin varsin kyseenalaista.Poikkeuksen heikosta hygieniatasosta ovat jo Neuvostoliiton aikana tehneet myllylaitokset.********************Omaan työelämän ajalta kokemusta jokseenkin kaikista Suomessa toimivista myllylaitoksista, sillä olen käynyt auditoimassa ne melkein kaikki. Auditointikäyntien syy oli se, että ne toimittivat myllyteollisuuden rehujakeita työnantajayritykseni raaka-aineiksi.Suomalaisten myllyjen hygieniataso on korkea – se on korkea viljanvastaanottotiloista aina jauho- sekä rehujaesiiloihin saakka.*******************Sain työurani aikana tutustua myllylaitoksiin myös Virossa sekä Venäjällä.Merkillepantavaa virolaisessa myllyssä sekä Kontupohjan myllyssä Venäjällä oli se, että myllytilojen siisteys ja pölyttömyys olivat huippuluokkaa. Samaa ei voinut sanoa kyseisten myllyjen ulkotiloista, sillä varikset ja paskonärhit mellastivat molempien myllyjen kaatosuppiloiden ympärillä.Syy entisten neuvostoliittolaismaiden myllyjen poikkeukselliseen sisätilojen puhtauteen paljastui Kontupohjan myllyllä, kun näimme kuvia pölyräjäytysten tuhoamista myllyrakennuksista.Tiedän, että Suomessakin on ollut ainakin yksi myllyrakennusta kohdannut pölyräjähdys, mutta Kontupohjan myllyn vastaanottoaulassa näimme kuvia kymmenkunnasta myllyrakennuksesta, jotka Neuvostoliiton aikana olivat tuhoutuneet pölyräjähdyksessä.USA:ssa pölyräjähdykset viljankäsittelylaitoksissa ovat aiheuttaneet suurta taloudellista tuhoa ja ihmishenkien menetyksiltäkään ei ole vältytty.Myllyjen lisäksi pölyräjähdysvaara on mm. turve- ja pellettitehtailla.Lämpövoimalat ja niiden vastaanottoaltaisiin sekä vastaanottoaltaiden lähistölle kertyvä pöly on oivallinen paikka pölyräjähdykselle. Muistan, kun kerran tarjosin kaurankuorijauhoa Tampereella lämpövoimalan polttoaineeksi, niin kaupat olisivat syntyneet, mutta lämpövoimalan käytöstä vastaava insinööri ei uskaltanut vastaanottaa kaurankuorijauhoa sen suuren pölyämisominaisuuden vuoksi.Googlettamalla ”pölyräjähdys” saa esille lukemattoman määrän tapauksia, joissa pölyräjähdys on saanut pahoja aikaan.***********************Tehokas tapa estää pölyräjähdys on sisätilojen ehdoton puhtaus ja tämän seikan olivat kantapään kautta oppineet jo Neuvosliiton aikana maan myllyteollisuusjohtajat!Minä sain saman opin Kontupohjan myllyllä Äänisen rannalla vuonna 2006!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elintarvikehygienia, myllyjen hygieniataso, hygienia viljanjalostuksessa, suomalaiset myllyt, pölyräjähdys, pölyräjähdysvaara, |
Kauan se vei, mutta vaikeimman kautta se tuli!Tiistai 26.5.2020 - -Esko Erkkilä- Lähdin opintielle vuonna 1965 ja agrologi-opintojen jälkeen siirryin työelämään vuonna 1970.Olin työelämässä jokapäiväisesti neljäkymmentä ja puoli vuotta ja tuona aikana tein täydellä työpanoksella työtä suomalaisen ruuan, suomalaisen kuluttajan, suomalaisen talonpojan ja maamme huoltovarmuuden hyväksi.Tuohon yli nelikymmenvuotiseen työrupeamaan kuului vaikeitakin hetkiä ja eräät niistä muistuvat katkerina vieläkin mieleeni.Taisi olla jo 1960-luvun puolella, kun SDP:n kansanedustaja Arvo Salo lanseerasi yleiseen maataloutta ja kotimaista elintarviketuotantoa halveksivan slouganin:”Tapa talonpoika päivässä”!Tuo Arvo Salon julistus oli synkkänä varjona maamme politiikassa ja maatalouspolitiikassa vuosikymmenet.******************Onneksi nyt tilanne on myös demarileirissä muuttunut, sillä pääministeri Sanna Marin totesi Aamulehden erikoishaastattelussa 21.5.2020 mm. näin; (suora sitaatti lehden toimituksellisesta tekstistä):”Hän listaa, että hengityssuojaimien ja muiden terveydenhuollon välineiden kotimainen tuotanto olisi pitänyt saada käyntiin aiemmin, ja vastedes Suomen huoltovarmuutta on parannettava.Toinen iso kysymys on kotimaisen ruuantuotannon turvaaminen poikkeuksellisissa oloissa.”*******************Kauan se vei, mutta tulihan se sieltä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tapa talonpoika päivässä, SDP: Tapa talonpoika päivässä, Arvo Salo, Arvo Salo: Tapa talonpoika päivässä, Suomen huoltovarmuus, suomalainen kuluttaja, suomalainen talonpoika, suomalainen ruuantuottaja, Sanna Marin, Sanna Marin Aamulehdessä 21.5.2020, |
Ei niin hyvää, jotta eikö joku puuttuisi!Keskiviikko 29.4.2020 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa toimiva Karhe-Seura ry on julkaissut ”Karhelainen 7” -julkaisun, jonka alaotsikkona on ”Paikkakunnan sananparsia ja sananlaskuja”.Julkaisu on merkittävä kulttuuriteko, sillä sen sivuilla esitetään lähes tuhat karhelaisuuteen ja viljakkalalaisuuteen liittyvää sananpartta tai sananlaskua.Merkittävin osa aineistosta on Eero Hyynilän keräämää, mutta……myös edesmenneen setäni Väinö Erkkilän puolison Elle Erkkilän sekä Karhe-Seuran perinnepiirin keräämät sananparret ja sananlaskut muodostavat merkittävän osan tuon arvokkaan julkaisun aineistosta.Maatalousalan osaajana arvostan Viljakkalan entisen kanttorin Kaisu Taloselan taannoin fb-sivuillaan julkaisemaa sananlaskua, jota en ensilukemalla havainnut Karhe-Seura ry:n julkaisussa.Markuksen päivänä hän viestitti eli puuttuva sananlasku kuuluu näin:"Markuksen kylmä yö viepi kolmannen kuhilaan pellolta, kolmannen ruon niitulta, kolmannen kykän kauroista, kolmannen kalan padasta ja kolmannen halon pinosta."
Voikos sen selkeämmin kevään yöpakkasista sanoa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomalaiset sananlaskut, viljakkalalaiset sananlaskut, Viljakkala, Viljakkalan Karhe, Karhe, Karhe-Seura ry, |
Suomalaiset pilotit lensivät F-18 D - Hornetit USA:sta Suomeen!Maanantai 23.3.2020 - -Esko Erkkilä- En ole koskaan ollut mikään mestariampuja rynnäkkökiväärillä tai pystykorvalla, mutta kun joskus kertausharjoituksissa sain yksikön varapäällikkönä olla samassa porukassa esimieheni eli erään kapteenin kanssa ”työparina”, niin sain minäkin palkinnoksi vuonna 1995……tämmöisen taulun.Kyseessä on tuolloin vielä meikäläisittäin F-18 D kaksipaikkainen koulutuksessa käytettävä hävittäjä, myöhemmän elinkaaripäivityksen myötähän tyyppi on muuttunut F/A-18:ksi, kun Suomenkin Hornetit ovat saaneet ilmasta maahan -toimintakyvyn.Nämä D-mallit rakennettiin USA:ssa McDonnel Douglasin - nykyään Boeingin - tehtailla ja lennettiin meikäläisten lentäjien toimesta Atlantin yli; Suomi tilasi näitä konetyyppejä seitsemän kappaletta ja koneet luovutettiin yhdessä Patrian tehtailla valmistettujen 57 Hornet F-18C- mallin kanssa Ilmavoimille marraskuusta 1995 elokuuhun 2000.Samoissa kertausharjoituksissa vuonna 1995 - jolloin sain tuon palkintotaulun – sain olla mukana saunaillassa, jossa seurassamme oli kaksi tai kolme Ilmavoimien pilottia, jotka lensivät nuo Hornetit jenkeistä Suomeen.Kertoivat mielenkiintoisista kokemuksista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomalaiset pilotit lensivät F-18 D - Hornetit USA:sta Suomeen!, Hornet, Hornet F-18 D, Hornet F/A-18, Hornet F-18C, Boeing, McDonnel Douglas, kertausharjoitukset, |
Kotimainen ruoka ja suomalainen maaseutu ovat nyt arvossaan!Lauantai 21.3.2020 - -Esko Erkkilä- Kotimaisen ruuan, suomalaisen alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden, huoltovarmuuden sekä suomalaisen maaseudun arvo on nopeasti saanut puolestapuhujia jopa niistä, jotka aikoinaan julistivat, että......"Tapa talonpoika päivässä"*********************”Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee” on vanha suomalainen sananlasku, mutta silläkin uhalla uskallan muistella nykyisin työministeri Tuula Haataisen (SDP) valtiosihteeri Ville Kopran taannoista julkista puuskahdusta, jossa hän puolusteli sitä, Espoon koululaisille tarjoillaan saksalaista lihaa!Kuinkahan 9.1.2020 nimityksen valtiosihteeriksi saanut Ville Kopra nyt ajattelee – saattaapa katua twiittiään!***************On demarileirissä viime päivinä tapahtunut paljon myönteistäkin ja siitä esimerkkinä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun sanoma maatalouslomituksen turvaamisesta.
Kiuru muistutti, että lomituksen ansiosta kotieläintuottajalla on mahdollisuus irtautua raskaasta ja sitovasta työstään.Kuka olisi vielä viikko sitten uskonut, että Krista Kiuru joskus sanoo noin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kotimainen ruoka ja suomalainen maaseutu ovat nyt arvossaan!, saksalaista lihaa Espoo koululaisille, valtiosihteeri Ville Kopra, Krista Kiuru, maatalouslomitus ja Krista Kiuru, Tapa talonpoika päivässä! |
Yhä kiristyvässä korona-tilanteessa on suomalaisittain positiivisiakin puolia!Tiistai 10.3.2020 - -Esko Erkkilä- Korona-virus etenee nyt kiihtyvällä vauhdilla kaikkialla.Korona-viruksen vaikutukset ovat hämmästyttävän nopeasti koskettamassa myös meitä kaikkia suomalaisia.Huomenna vaikutuksia saattaa olla jo paljon enemmän tietoa kuin tänään, mutta otan esille kaksikin vaikutusta, jotka meidän positiivisen maailmankatsomuksen omaavien on helppo nähdä myönteisinä asioina – kas näin:1. Suomalaisten laadukkaiden, puhtaiden ja alkuperältään tunnettujen elintarvikkeiden asema on jo nyt kohonnut uudelle tasolle.On helppoa ennustaa, että lähipäivien aikana innokkaimpienkin ulkomaisia elintarvikkeita puolustavien ”sävel” tulee saamaan yhä enemmän mollivoittoisempia virityksiä.Toisaalta suomalaisen alkutuotannon, elintarviketeollisuuden ja jatkojalostuksen sekä elintarvikekaupan on entistä enemmän panostettava siihen, että saavutettu laatutaso pystytään säilyttämään ja siitä, että pystymme tilanteen kertomaan luotettavasti kuluttajille ja mikä tärkeää, myös niille ulkomaisille ostajille, jotka ovat kiinnostuneita suomalaisista elintarvikkeista!2. Polttoaineiden hintataso romahti eilen ja myös se on helppo nähdä myönteisenä kehityksenä.Vaikka eilen matkustinkin vain julkisilla kulkuneuvoilla, on polttoaineiden hinnanmuutos nähtävä yksityisautoilun kannalta positiivisena seikkana.Julkiset liikennevälineet ja niihin pakkautuvat suuret ihmisjoukot ovat mitä parhain taustatekijä kaikenlaisille virustartunnoille – yksityisautoilussa tätä tartuntavaaraa ei samassa mittakaavassa ole.Saapa nähdä, että mikä on tilanne vaikkapa kahden päivän kuluttua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhä kiristyvässä korona-tilanteessa on suomalaisittain positiivisiakin puolia!, Korona, Korona-tilanne, Suomalaisten elintarvikkeiden alkuperä, Suomalaisten elintarvikkeiden puhtaus, Suomalaisten elintarvikkeiden korkea laatu, Ruuan jäljitettävyys, |
Flora-margariineja ja eikä myöskään Ingmariini-tuotteita valmisteta Suomessa!Sunnuntai 1.3.2020 - -Esko Erkkilä- Valitettavan monella kuluttajalla on vankka luulo, että Flora-margariinit olisivat suomalaisia tuotteita – katinkontit, sillä ne valmistetaan Puolassa ja rahdataan Suomeen!Sama harhaluulo on myös monilla niillä, jotka ostavat Ingmariinia, sillä ne valmistetaan puolestaan Ruotsissa.Parhaiten elintarvikkeiden valmistusmaa selviää, kun tutkailee tuotteen EAN-koodia.Eurooppalainen Artikkeli Numerointi (European Article Number) eli EAN-koodi on alunperin tarkoitettu pakatuille päivittäistavaroille, mutta nykyään koodeja löytyy lähes mistä tahansa tuotteesta.Koodin kaksi ensimmäistä numeroa ilmaisevat tuotteen valmistus- tai pakkausmaan. Suomen tunnus on 64, Ruotsin 73 ja esimerkiksi Puolan 87.***********************Tutkailin tässä päivänä eräänä marketin rasvahyllyllä Floran sekä Ingmariinin EAN-koodeja ja tältä ne näyttivät:Flora-margariini; 8 719200 071780 eli Puolassa on valmistettu!Ingmariini; 7 310860 560907 eli Ruotsissa on valmistettu!Selvyyden vuoksi totean, että en tietenkään ostanut noita tuotteita!****************** Poikkesin jääkaapillamme ja löysin sieltä……Bunge Finland Oy:n Raisiossa valmistaman Keiju-margariini; 6 438207 011620Jääkaapissamme oli myös……Valio Oy:n Seinäjoella valmistamaa Oivariinia; 6 408430 030309!Yhteenvetona EAN-numeroista se, että koodin kaksi ensimmäistä numeroa ilmaisevat tuotteen valmistus- tai pakkausmaan. Viisi seuraavaa lukua kertovat valmistajan, viisi seuraavaa taas yksilöivät tuotteen ja viimeinen on tarkistusnumero.Huolehditaanhan, että ruokakaapissamme on mahdollisimman paljon elintarvikkeita, joiden EAN-numero alkaa numeroilla 64…!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Flora-margariinia ei valmisteta Suomessa, Ingmariinia ei valmisteta Suomessa, Flora, Ingmariini, Keiju, Oivariini, Keiju ja Oivariini ovat suomalaisia tuotteita, |
Henkilöt voivat olla lakossa, mutta työt eivät voi mennä lakkoon!Maanantai 3.2.2020 - -Esko Erkkilä- Eipä olisi nykypäivänä uskonut sellaisen mekkalan syntymistä, jonka ammattiyhdistysliike on saanut aikaan nykyisen lakkotilanteen tiimoilta.
Erityisesti harmittelen, että ihan järkeviksikin tuntemani henkilöt ovat ay-kiimassaan heittäytyneet täysin vastuuttomiksi.
Olen vuosikymmenten aikana nähnyt monenlaista lakko- ja ay-kiimaa, joten mielestäni omaan työmarkkinatilanteisiin taustaa ja vastuullisuutta – muistutan ay-kiimaisia siitä, että kaikki lakot päättyvät aikanaan ja sen jälkeen pahimpienkin lakkopukarien ja lakkopäälliköiden pitää pystyä yhteistyöhön vastuullisten henkilöiden kanssa.
Ay-sanastossa ”rikkuri” taitaa olla se pahin termi, jolla he nimittelevät vastuullisia henkilöitä.
Mielestäni iljettävin olento maan päällä on lakkovahti, joka pyrkii estämään vastuullisten henkilöiden pääsemisen työpaikoilleen.
Paljon olisi muisteltavaa työuran ajoilta lakkojen tiimoilta, sillä nelikymmenvuotinen työnantajani Raisio Tehtaat/Raision Yhtymä/Raisio oli varsinkin 1970- ja 1980-luvuilla oikein todellinen lakkopesäke.
Päivääkään en ole ollut ammattiyhdistysliikkeen jäsen ja sen vuoksi – vaiko siitä huolimatta – olin mielestäni arvostettu ja jopa aikaansaapa osanen Raision rakentamisessa siihen mittakaavaan ja valovoimaisuuteen, jossa Raisio parhaina päivinään oli!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Henkilöt voivat olla lakossa, Työt eivät voi mennä lakkoon!, Ammattiyhdistysliike, ay-liike menettää merkitystään, rikkuri, lakkovahti, rikkuri on työmarkkinoiden vastuullinen toimija, lakkovahti on kirosana suomalaisessa yhteiskunnassa, |
Miksi Jenni Haukio ei esitä, että kenenkään ei pitäisi ostaa Meyer Turun telakan laivoja tai Serlan Emboja?Sunnuntai 8.12.2019 - -Esko Erkkilä- Kiitokset kaikille Teille, jotka olette myötäsukaisesti kommentoineet eilistä blogikirjoitustani, jossa annoin tukeni Hannakaisa Heikkisen ja Katriina Lepän protestille Jenni Haukion käsittämättömästä kannanotosta suomalaista maataloustuottajaa ja erityisesti suomalaista kotieläintuottajaa vastaan!Pidän niistä palautteista, joissa todetaan, että jos Jenni Haukion ajattelutapaa laajennettaisiin vaikkapa telakkateollisuuteemme, olisi asiakkaiden pidättäydyttävä hankkimasta suomalaisten valmistamia laivoja, sillä niiden hitsaussaumoja ei ole osattu tehdä oikein!Toisena esimerkkinä minulle on kuluneen vuorokauden aikana todettu, että Haukion ajattelutapaa noudattaen kuluttajien pitäisi olla ostamatta Serlan Emboja, jotta sellutehtaat vähitellen ehtyisivät ja puut saisivat kasvaa!Jenni Haukion puheet suhtautumisesta suomalaiseen maatalouteen ja suomalaiseen kotieläintalouteen ovat käsittämättömiä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jenni Haukio, Mayer Turku, miksi ostaa Mayer Turun valmistamia laivoja, Serla, Serlan Embo, Jeenni Haukio; miksi ostaa Serlan Emboja?, Jenni Haukio; miksi ostaa Mayer Turun valmistamia laivoja?, suomalainen telakkateollisuus, puunjalostusteollisuus, |
Helene Schjerfbeck oli eräs suomalaisen kultakauden taiteilijoista...Maanantai 7.10.2019 - -Esko Erkkilä- …ja useita hänen teoksiaan on nähtävissä Mäntässä Serlachiuksen Gösta-museon toisessa kerroksessa.
Helene Schjerfbeck syntyi Suomen suuriruhtinaskunnan aikana vuonna 1862 Helsingissä ja kuoli vuonna 1946 Ruotsissa.
Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsingissä.
Serlachiuksen Gösta-museossa on siis useita Schjerfbeck´n teoksia ja niistä tarkemmin tässä kahdesta, joihin tutustuin taannoisella Pirkanmaan Agrologit ry:n 80-vuotisjuhlamatkalla:
Astereita, vuodelta 1884
Punainen pää vuodelta 1915
Eräässä näyttelyhuoneessa on useitakin Helene Schjerfbeck´n maalauksia – tällä seinustalla äärimmäisenä oikealla tuo äsken mainitsemani ”Punainen pää”.
Kyseessä on öljyväri- ja lyijykynätyö kankaalle, maalaus on kooltaan 37 x 36 cm!
**************Helene Schjerfbeck on ollut 2010-luvulla ainakin kahdesti poikkeuksellisen huomion kohteena, sillä vuonna 2012 hänen syntymänsä 150-vuotispäivän kunniaksi lyötiin kaksi miljoonaa kappaletta 2 euron arvoisia juhlarahoja ja kun Schjerfbeck´n syntymäpäivä on Suomen kuvataiteen päivä, niin vuonna 2017 tuona päivänä sisäasiainministeriö suositteli kansalaisia liputtamaan Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helene Schjerfbeck oli eräs suomalaisen kultakauden taiteilijoista, Helene Schjerfbeck, Helene Schjerfbeck kahden euron kolikossa, Serlachius-museot, Serlachiuksen Gösta-museo, |
Suoma-tapahtumiin osallistuvien yritysten olisi syytä laajentaa tietämystään myös lähiseutujen kohteista tietämiseen!Tiistai 24.9.2019 - -Esko Erkkilä- Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys – SUOMA ry järjestää vuosittain kahdesti näyttelytapahtuman kohderyhmänään yritysten ja yhdistysten matkavastaavat. …Suoma-tapahtuman Tampereella Torni-hotellin aulatiloissa.
Mukana oli 86 näytteilleasettajaa ja ne muodostivat valtaosan suomalaisesta majoitus- ja kulttuuritarjonnasta. Myös laivanvarustamot olivat kattavasti mukana. Yritysten ja yhdistysten matkavastaavat tarvitsevat ”ainespuita” tehtävänsä suorittamiseen ja siihen Suoma- tapahtumat ovat erinomainen tietolähde. Puutun jo tämän juttuni otsikossa erääseen haasteeseen ja se on se, että majoitus- ja ruokapalveluja tarjoavien yritysten esittelijät ovat perin kapea-alaisia tiedoiltaan, kun asiakas – mm. minä – kyselen, että minne muualle kannattaisi matkalla tutustua kuin juuri heidän ”erinomaisiin ruoka- ja majoituspalveluihin”! Useinkin asiakas – eli vaikkapa minä – joutuu entisen kokemuksensa perusteella kyselemään tai jopa opastamaan innokasta esittelijää hänen ”pyydystään” lähellä sijaitsevien kohteiden sisältöön. On selvää, että matkavastaavat joutuvat suunnittelemaan jäsenilleen koko matkakokonaisuuden ja siinä jokunen majoitus- tai ruokapalvelu on vain pieni osa. ***************Kaikesta huolimatta sain eilen muutamia hyviä ideoita eläkeläisjäsentemme tutustumismatkojen järjestämiseen. Otan kolme esimerkkiä: Nokia……sijaitsee Tampereen kupeessa, mutta sinne matkamme ovat suuntautuneet perin harvoin. Nokian Kesäteatteri on maakunnan kuuluisampia ja laadukkaimpia kesäteattereita, joten ehkäpä sinne jo ensi kesänä! Nokian kaupungin osastolla oli messutapahtuman suurin ”korruptiolahja” eli melkein mökkinaapurissamme sijaitsevan Suojärven Suklaatila Oy:n valmistama suklaalevy!
Eurajoki……on työelämän ajoilta minulle tuttu pitäjä ja niin ovat myös siellä sijaitsevat Vuojoen kartano sekä… …sekä TVO:n ydinvoimala.
TVO:n ydinvoimalaan ja Vuojoen kartanoon kun yhdistää tutustumisen Euran Kauttualla sijaitsevaan Ahlströmin Ruukinpuistoon, niin siinäpä saakin Tampereelta kulumaan mielenkiintoisen retkipäivän. Isonkyrön……Napuella entisen Isonkyrön Osuusmeijerin tiloissa toimiva kohde eli Kyrö Distellery Company olisi mainio tutustumiskohde ja sen jälkeen teatteriesitys Seinäjoen Kaupunginteatterissa.
Kolmenkymmenen hengen matka Seinäjoelle ja mutkin Isoonkyröön saattaisi tulla halvimmaksi junalla ja paikallisella bussilla käynti Isossakyrössä. Isonkyrön Osuusmeijerissä on aikoinaan luotu ja valmistettukin Oltermanni-juusto, joten meijeriin tutustuminen olisi mitä parhainta suomalaisen elintarviketeollisuuden ja maidonjalostamisen historiaa. Vielä se, että Napuella käytiin verinen taistelu 19.2.1714, jossa kaatui yli 4.000 sotilasta Ruotsin ja Venäjän joukoista!Yksi kohde vielä kiellon päälle ja se olisi tutustuminen……Fazerin vierailukeskukseen Vantaalla.
Käyntikohteena se soveltuisi vallan mainiosti johonkin Helsingin reissuun!
Näitä pitää kehitellä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suoma, Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys ? SUOMA ry, Nokian Kesäteatteri, Suojärven Suklaatila Oy, Vuojoen kartano, TVO:n ydinvoimala, Kauppuan ruukki, Kyrö Distellery Company, Napuen taistelu, Isonkyrön Osuusmeijeri, Oltermanni-juusto, Fazer, |
Suomalaista ruokaa myös "Suomalaisen ruuan päivän" jälkeen!Perjantai 6.9.2019 - -Esko Erkkilä- Suomalaisen ruuan päivä oli 4.9.2019, mutta kun meillä on suomalaisen ruuan päivä 365 päivänä vuodessa, vietimme suomalaisen ruuan päivää myös eilen!
Valmistauduimme eilen Rouvan kanssa Viljakkalan Seurojentalolla ensi lauantaina eli 7.9.2019 järjestettävään ” Läheltä Sinulle” –tapahtumaan ja sen merkeissä riitti paljon puuhaa.
Porkkanat onnistuivat tänä kesänä hyvin ja esimerkiksi porkkanakärpäsen vioittumisia löysimme vain yhdestä porkkanasta!
Jyrsijät ovat yleensä melkoinen ongelma punajuurikasvustoissa, mutta nyt jyrsijöistä ei ole pienintäkään havaintoa.
Palsternakka alkaa kasvamaan kokoa vasta nyt, mutta mukavasti se on kasvanut kokoa jo nyt. Veikkaan, että Rouvan palsternakkaa riittää vain nopeimmille!
Varsiselleri tulee olemaa haluttu myyntiartikkeli Läheltä Sinulle –tapahtumassa.
Lehtikaali on meillä tänä vuonna hyvin rajallinen myyntiartikkeli, mutta ”ans kattoo ens vuonna”!
Kurpitsat ovat kasvaneet hyvin ja jos aurinkoisia säitä riittää, niin…!
Blue Congo –peruna taitaa taas loppua ennen Läheltä Sinulle –tapahtuman päättymistä!
Luumusato on kohtuullinen, mutta ei lähellekään sitä ennätysvuotta, jolloin saimme näistä samoista puista/pensaista 350 kiloa luumuja!
On tämä sadonkorjuuaika hienoa aikaa Viherpeukalolle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomalaisen ruuan päivä, Joka päivä pitää olla suomalaisen ruuan päivä, Palsternakka - suomalainen ruoka, Läheltä Sinulle, Viljakkalan Seurojentao, Viljakkalan Seurojentalo Läheltä Sinulle, Porkkana Läheltä Sinulle, Punajuuri Läheltä Sinulle, Palsternakka |
Mansen Mörinät keräsi taas kerran suuren joukon maanrakennusalan ammattilaisia PirkkalaanMaanantai 8.4.2019 - -Esko Erkkilä-
Mansen Mörinät ovat aina keväällä järjestettävä maanrakennuskone- ja kuljetuskalustoalojen ammattilaisten messutapahtuma, joka nimestään huolimatta keskittyy Pirkkalaan Tampereen läntisen ohitustien varrella sijaitseviin liikkeisiin.
Toki ”Mörinä- liikkeitä” osallistuu tapahtumaan myös Tampereelta sekä Lempäälästä.
Nyt Mansen Mörinät toteutettiin 5. – 6.4.2019 ja osallistuin niille vierailemalla muutamissa Pirkkalassa sijaitsevissa alan yrityksissä heti ensimmäisenä ”mörinäpäivänä”.
Eniten minua kiinnostivat…
…polttopuiden pilkontaan sekä…
…nurmikonleikkuuseen liittyvät koneet.
***********************
Rotatorin konekentällä näkyi useita…
…myytyjä maantiivistysjyriä sekä…
…asiakkaita odottavia järeitä kaivinkoneita.
Kaikesta huomasi, että maamme talous on saatu kuntoon ja ainakaan vielä talouselämän pelot synkkenevistä näkymistä eivät ole murentaneet yritysten uskoa tulevaisuuteen.
Melkoinen huoli tulevaisuudesta on kuitenkin kansalaisten keskuudessa tunnistettavissa, sillä SDP:n ja Vihreiden vaalivoittoa pelätään!
********************
Mansen Mörinöissä nälkä ei pääse yllättämään, sillä näyttelyvieraille on maittavia tarjottavia jokseenkin kaikkien yritysten toimesta.
Tässä kuva Mateko Oy:n tarjoamista Kivikylän kotimaisesta lihasta valmistetuista grillimakkaroista, joita oli grillissä varattuna suuret määrät.
Rotator on perinteisesti ollut anteliain yritys näyttelyvieraiden ateriatarjonnassa ja niin myös nyt, sillä siellä tarjottiin kaikille näyttelyvieraille Kauppahallin Kotiruoka Oy:n valmistamaa lounasta - ilmaiseksi!
Kiitokset Suomen suurimpien konepäivien kaikille järjestäjille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mansen Mörinät, Mansen Mörinät 2019, Mateko Oy, Rotator Oy, SDP:n mahdollinen vaalivoitto arveluttaa yrityksiä, Vihreiden mahdollinen vaalimenestys olisi myrkkyä yrityksille ja suomalaisten hyvinvoinnille, |
Munamiehen valan pystyy tekemään turvallisesti vain SuomessaTorstai 28.3.2019 - -Esko Erkkilä- Elintarvikkeiden turvallisuus on nykypäivänä entistä tärkeämpi asia ja hyvä meidän suomalaisten kannalta, sillä suomalaiset elintarvikkeet ovat turvallisia.
Otan esimerkiksi suomalaisen kananmunan, sillä se on maailmanlaajuisestikin tarkastellen ainoa, joka taatusti on salmonellavapaa.
**************
Työskentelin suomalaisen rehuteollisuuden palveluksessa päivälleen neljäkymmentä vuotta ja sain sinä aikana tehdä kahdesti munamiehen valan.
Munamiehen vala kuuluu jokaisen tehdä, joka työskentelee kananmunatuotannon parissa ja vaade koskee myös niitä rehuteollisuuden henkilöitä, jotka myyvät kananmunantuottajille rehuseoksia.
Munamiehen vala tehdään siten, että suuhun laitetaan kokonainen tuore kananmuna, ja muna murskataan suussa ja koko ”latinki” syödään kertaheitolla operaation seuraajien hurratessa vierellä!
Kokemuksesta voin kertoa, että munamiehen valan tekeminen oikeuttaa valantekijän täysivaltaiseksi kananmunatuotannon asiantuntijaksi!
*****************
Kokemuksesta kerron myös sen, että valantekemisen jälkeen vielä viikonkin kuluttua poskipielistä löytyy kananmunankuoria, mutta nehän on helppo pureskella ja saattaa ruuansulatuskanavassa eteenpäin.
Rehualan ”yleismiehenä” sain tehdä munamiehen valan vain kahdesti, mutta esimerkiksi kananrehujen tuotepäälliköt saivat erilaisissa munantuotantoon liittyvissä tilaisuuksissa tehdä munamiehen valan useita kertoja kuukaudessa.
Totuuden nimessä on todettava, että munamiehen vala tehtiin tavallisesti sen jälkeen, kun rehuasiakkaita oli koulutettu alan hienouksiin ja sen jälkeen nautittu muutama tilkallinen virvokkeita!
Munamiehen valan turvallinen tekeminen on eräs esimerkki suomalaisten elintarvikkeiden puhtaudesta ja turvallisuudesta, sillä se ei olisi mahdollista vaikkapa Saksassa tai Tanskassa, joissa maissa ei ole mitään takeita, että tuore kananmuna olisi salmonellavapaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomalainen kananmuna on salmonellavapaa, salmonella, salmonellavapaus, salmonellapuhtaus, tuore kananmuna, tuore suomalainen kananmuna on salmonellavapaa, munamiehen vala, |
Jouduin avaamaan Lidl´n oven!Tiistai 5.3.2019 - -Esko Erkkilä- Olen tähän saakka rehvastellut, että en ole vielä milloinkaan avannut Suomessa Lidl´n ovea ja syynä on se nurjamielisyys, jolla Lidl saapuessaan Suomeen kohteli suomalaisia elintarvikkeita, suomalaista elintarviketeollisuutta ja suomalaisia elintarviketyöläisiä.
Minulle on kerrottu ja myös uskon siihen, että Lidl on muuttanut toimintalinjaansa ja nykyisin siellä kuulemma ovat hyvin esillä suomalaiset elintarvikkeet.
Olen kuitenkin tässä asiassa pitkävihainen ja en ole avannut Lidl´n ovea.
******************
Tunnustan, että nyt olen avannut Lidl´n oven ja se tapahtui viime viikolla Tampereella Ratinan kauppakeskuksessa sijaitsevassa Lidl-myymälässä.
Kerron tarkemmin:
Kameralaukussani oli 20 sentin arvoinen tyhjä muovinen pullo ja erehdyksessä laitoin sen sellaiseen palautusautomaattiin, jonne laitetut pullot hyvitetään vain viereisessä Lild´n myymälässä.
Nolona jouduin menemään Lidl`n myymälään, sillä en toki tohtinut heittää kahdenkymmenen sentin arvoista pullonpalautuskuittia roskikseenkaan.
Kiersin lyhyintä reittiä kassalle ja esitin palautuskuittini. Kassaneiti kysyi, että eikö muuta ja minä vastasin, että pitäiskö olla muuta!
No, sain kakskymmensenttiseni ja nyt en enää voi kerskailla, että en ole milloinkaan avannut Lidl´n ovea Suomessa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jouduin avaamaan Lidl´n oven!, Lild, Lidl hyljeksi suomalaisia elintarvikkeita, Lidl hyljeksi suomalaista elintarviketeollisuutta, Lidl hyljeksi suomalaista elintarviketyöntekijää, Lidl`n pullonpalautusautomaatti, |
Suomalaisomisteiset agribisnesyritykset alkavat olla muisto vain!Perjantai 11.1.2019 - -Esko Erkkilä- Maatalouden tuotantopanoksia myyvät suomalaisomistuksessa olevat yritykset alkavat nykyisin olla vain kaukainen muisto.
Suomalaisomistuksen puute elintarvikeketjun alkupäässä eli tuotantopanosten myynnissä on vakava puute jopa huoltovarmuuden kannalta.
Olen erityisen huolestunut ns. säkkilinjan yritysten siirtymisestä ulkomaalaisomistukseen.
Huoltovarmuuden kannalta pitää olla huolestunut myös konekaupan yritysten puolesta, sillä Suolahdessa valmistettavan traktorin lisäksi myös ns. ”kovan kalun” yrityksissä ainakin myytävät tuotteet ovat pääosin ulkomaalaisia.
****************
Maataloudelle elintärkeitä tuotantopanoksia valmistavien ja myyvien yritysten myynnin ulkomaisille omistajille aloitti se, kun valtiollinen lannoiteyhtiö Kemira myytiin norjalaisille.
Kemira myytiin norjalaisille silloin, kun nykyisin Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajana toimiva kokoomuslainen Jyri Häkämies oli hallituksessa omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä.
****************
Keskusosuusliike Hankkija ehti kuppaamaan suomalaisten maanviljelijöiden varoja ja sitä kautta myös suomalaisten kuluttajien rahoja vuodesta 1905 alkaen aina vuoteen 1992 saakka, jolloin yritys ajautui konkurssiin.
Ennen Hankkijan konkurssia oli yhtiön keskeinen osa eli maatalous- ja konekauppa jo siirretty Hankkija-Maatalous Oy –nimiselle tytäryhtiölle, joka aloitti toimintansa vuonna 1988. Saman vuoden heinäkuussa Hankkija-Maatalous Oy omistajaksi tuli SOK 50 %:n omistusosuudella.
Muistan tarkasti, että olin tankkaamassa Nilsiän eräällä huoltoasemalla autoani, kun tieto SOK:n tulemisesta Hankkija-Maatalous Oy:n omistajaksi tuli julkisuuteen.
Vuonna 1993 yhtiö siirtyi kokonaisuudessaan SOK:n eli aikoinaan Hankkijan pahimman kilpailijan omistukseen.
SOK myi enemmistön Hankkija-Maatalous Oy:stä tanskalaiselle Danish Agro Holding A/S:lle vuonna 2013 ja sopi samalla koko yhtiön siirtymisestä uudelle omistajalle vuosien 2015–2017 aikana.
Yli sata vuotta suomalaista talonpoikaa kupanneen yrityksen taival päättyi siis tanskalaisomistukseen ja vaikka yrityksen nimenä onkin nyt Hankkija Oy pitää muistaa, että kyseessä on tanskalaisomisteinen yritys.
****************
Keskon maatalouskauppa oli vielä runsas vuosi sitten vakava kilpailija tanskalaisomisteiselle Hankkijalla.
Toki se on tanskalaisyrityksen vahva kilpailija tänään, mutta ei enää suomalaisomistuksessa, sillä Kesko myi maatalouskauppansa ruotsalaiselle Lantmännenille vuoden 2017 loppupuoliskolla.
***************
Ruotsalainen Lantmännen on nyt entistä vahvempi toimija suomalaisessa agribisneksessä, sillä se osti Raisio Oyj:n Raisio Agro Oy:n naudanrehuihin liittyvät liiketoiminnot siten, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) hyväksyi kaupan 23.10.2018. ********On mielenkiintoista jatkossa seurata Lantmännenin toimintoja Suomessa, sillä jo nyt se omistaa siivun myös HK-Scan Ruokatalosta!
Mihin Lantmännen ehtiikään?
Suomalaisomisteista ”säkkilinjan” agribisnestä on toki edelleen olemassa, mutta pääosa siitä on valitettavan tiukasti sidottu teurastamoiden ja lihanjalostusteollisuuden toimintoihin, joten suomalainen talonpoika joutuu valitsemaan yhteistyökumppanikseen joko norjalais,- tanskalais – tai ruotsalaisomisteisen kauppakumppanin tai joutuu asettumaan teurastamonsa talutusnuoraan.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agribisnes, suomalaisomisteinen agribisnes, Keskusosuusliike Hankkija, Hankkijan konkurssi, SOK:n omistama Hankkija-Maatalous Oy, Kemiran myynti norjalaisille, Jyri Häkämies myyntimiehenä, Danish Agro Holding A/S, Lantmännen, Keskon maatalouskauppa, |
Munamiehenvalan tekeminen oli haastava juttu!Lauantai 22.12.2018 - -Esko Erkkilä- Kananmunantuotanto ja sen kiinteä seuranta olivat nelikymmenvuotisen työurani aikana tärkeä osa työstäni, sillä olihan työnantajani pitkät ajan maamme johtava kananrehujen valmistaja.
Kananmunatuotanto on Suomessa pysynyt jo pitkät ajat tasolla 70 – 75 miljoonaa kiloa vuodessa.
Viime vuonna Suomen kanamäärä oli 3,9 milj. kanaa ja se määrä tuotti kananmunia 73,5 miljoonaa kiloa.
Kananmunien kulutus viime vuonna oli 66,7 miljoonaa kiloa, joten kananmunien omavaraisuusaste oli tasoa 112 % eli vientitoimintaa tarvittiin jonkin verran.
Mutta piti kirjoittaa siitä munamiehenvalasta!
Kaikkien kananmuna-alalla toimivien ja agribisneksessä mukanaolevien piti uransa jossain vaiheessa tehdä munamiehenvala.
Munamiehenvala tehtiin koulutustilaisuuksien ja yhteispalaverien yhteydessä – useinkin saunailloissa ja siinä vaiheessa, kun oli päästy vapaamuotoisen ohjelman ja virvokkeiden pariin.
Munamiehenvalassa tuore ja keittämätön kananmuna laitetaan suuhun ja murskataan hampailla, jotta kananmunan hienoa makua pääsee nauttimaan.
Muutama päivä valanteon jälkeenkin poskista yhä löytää kananmunankuoria, mutta niistä tietää, että munamiehenvala on onnistuneesti tullut tehtyä.
Onneksi en missään vaiheessa ollut esimerkiksi siipikarjanrehujen tuotepäällikkö, sillä sen tehtävän hoitamisen luontaisetuihin kokemukseni mukaan kuului munamiehenvalan uudistaminen monien tilaisuuksien yhteydessä!
***********************
Suomessa munamiehenvalan suorittaminen oli silloin ja on yhä edelleen turvallista, sillä suomalaisessa kananmunassa ei ole milloinkaan tavattu munansisäistä salmonellaa.
Samaa turvallisuutta ei ole kuin ehkä Ruotsissa, mutta esimerkiksi Tanskassa ja Saksassa tilanne on tyystin toinen – puhettakaan eteläisen Euroopan maiden kananmunista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: munamiehenvala, kananmunatuotanto Suomessa vuonna 2017, kananmunien kotimainen kulutus 2017, kananmunien omavaraisuusaste 2017, suomalainen kananmuna on salmonellavapaa, salmonella ja ulkomaiset kananmunat, |
Haapahake tukilastan raaka-aineenaKeskiviikko 19.12.2018 - -Esko Erkkilä- Julkisuudessa puhutaan paljon puun uusista käyttömahdollisuuksista ja erityisesti siitä, että puu voi olla raaka-aineena monissa korkean teknologian toiminnoissa.
Minulla on viime päiviltä kokemusta puuraaka-aineen käyttämisestä lääketieteessä tai olisiko realistisempaa todeta, että kuntouttavassa toiminnassa.
Olen varmaan ollut liian aktiivinen tietokonehiiren käyttäjä, sillä ”hiirikäteni” ranteessa on ilmennyt rannekanavaoireyhtymää eli oikean käteni peukalo ei ole täysin kunnossa.
Lääkäri määräsi siihen öisin pidettävän rannetuen ja rannetuen käyttäminen ei ole ainakaan pahentanut oireita.
Minulle on nyt muovailtu kaksikin rannetukea, joita käytän öisin.
Entisaikaan – olen murtanut ranteeni kuluneiden vuosikymmenten aikana kahdestikin – rannetuki tai oikeastaan rannekipsaus tehtiin kipsivaloksena, mutta nykyisin ainakin rannetuet valmistetaan haapahakkeesta valmistettuja ohuita levyjä muovailemalla.
Haapahakkeesta valmistetut levyt muotoillaan aluksi rannetuen kokoiseksi ja sen jälkeen levyä kuumennetaan eräänlaisessa mikroaaltouunissa.
Mikroaaltouunilämmityksen jälkeen haapahakkeesta leikattu levy muotoillaan ranteeseen sopivaksi ja siinäpä rannetuki alkaakin olla valmis.
Luonnollisesti rannetuki pehmustetaan ja siihen kiinnitetään tarranauhat, joilla rannetuki voidaan iltaisin kiinnittää paikoilleen.
Suomalaisittain on harmillista, että rannetuen ja varmaan moneen muuhunkin tukemiseen tarvittavien tukien ja ”kipsauskaukaloiden” muotoiluun tarvittavien haapahakkeesta valmistettavien tarvikkeiden vaatima haapahake on alkuperältään virolaista!
Onko suomalainen haapahake muka liian kallista vai eikö sitä ole saatavilla?
Valmistetaanko rannetukiin ja kipsauskaukaloihin tarvittavat haapahakelevyt Suomessa vai ovatko nekin tuontitavaraa?
Vastaukset vinkkinä asiasta kiinnostuneille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Haapahake tukilastan raaka-aineena, haapahake, rannetuki, rannekanavaoireyhtymä, rannekanavan oireyhtymän kuntouttaminen, suomalainen haapahake, haapahake lääketieteelliseen käyttöön, virolainen haapahake, rannekanavaoireyhtymä, |