Kaupinojan saneeraus tekee Tavasesta tarpeettomanSunnuntai 27.11.2011 - -Esko Erkkilä- Vesihanke. Tampereen kaupunginvaltuuston budjettipäätös 21.11.2011 oli viimeistä edellinen naula Tavase-hankkeen arkkuun. Päätös merkitsee 5 miljoonan euron suuruisen määrärahan myöntämistä Kaupinojan vedenkäsittelylaitoksen saneeraamiseen.
Määrärahan myöntäminen on kaukokatseinen päätös, sillä se merkitsee todellisuudessa Tavase-hankkeen hautaamista.
Summa hyväksyttiin Kaupinojan investoinnin aloittamiseksi ensi vuonna. Kaupinojan kokonaisinvestointi tulee olemaan 12 miljoonaa euroa, mutta kun se tekee Tavase-hankkeen tarpeettomaksi, se on paras päätös, joka Tampereella on tehty aikoihin. Päätöksestä koituu hyvää kaikille Tavase-hankkeen piirissä olleille kunnille – päätös on parasta seutukuntapolitiikkaa pitkiin aikoihin.
Kaupinojan investointi merkitsee laitoksen kapasiteetin kohottamista korkeammalle tasolle kuin konsanaan Tavase-suunnitelmat merkitsisivät.
Näsijärveen 800 metrin etäisyydelle rannasta 20 metrin syvyyteen asennettava imuputki takaa tasalämpöisen (10…12 astetta) raakaveden saannin laitokselle.
Kyseisellä paikalla Näsijärven syvyys on 60 metriä, joten imuputken sijoituspaikka on ihanteellinen.
Mainittakoon, että nyt Roineesta Ruskon laitokselle johdettavan järviveden lämpötila voi kesällä nousta jopa 20 asteeseen – myöskään tekopohjavesihankkeissa ei edes teoriassa päästä Näsijärven vettä viileämpiin lämpötiloihin.
Kaupinojan investoinnin toteuttaminen merkitsee, että Tampereella veden omavaraisuus on sen jälkeen 2,3 kertainen!
Kaupinojan vesilaitokselle tehtävä investointi muodostuu vuosien saatossa edulliseksi, kun veden siirtolinjat Kaupista Tampereen keskustaan ovat vain murto-osa Tavase-hankkeen vaatimista siirtolinjainvestoinneista.
Kaupinojan investointi tuli mahdolliseksi pitkän ja kaukokatseisen ympäristötyön tuloksena. Näsijärven puhdistuminen on ollut vauhdikasta, ja se mahdollistaa Kaupinojan hankkeen toteuttamisen.
Tampereen kaupunginvaltuuston tekemä päätös merkitsee valtavaa kustannussäästöä ja se on myös merkittävä ympäristöteko.
Nyt on paikallaan kysyä, turmeleeko Sulkavuoreen suunniteltu jäteveden keskuspuhdistamo pysyvästi Pyhäjärven niin, ettei siellä päästä koskaan Näsijärven puhtauteen?
On mielenkiintoista nähdä, miten Tampere ja muut Tavaseen sekaantuneet kunnat pystyvät pääsemään irti luonnottomasta ja kalliista hankkeesta.
Ehdotan, että tamperelaiset päättäjät ottavat tapahtuneet töppäilyt aikaisempien päättäjien tekemänä vahinkona ja ajavat Tavase Oy:n konkurssiin.
Tavase Oy:n konkurssi maksaa Tampereelle lähes kymmenen miljoonaa euroa, mutta se on kuitenkin pienemmän riesan tie, kun vaihtoehtona on Pälkäneen, Kangasalan sekä Pinsiön harjumaisemien tuhoutuminen ja toimimaton laitos!
Viimeinen naula Tavase Oy:n arkkuun on, kun Tampereen kaupunginvaltuusto päättää syksyllä 2012 Kaupinojan laitoksen saneeraamiseen vielä tarvittavan seitsemän miljoonan euron myöntämisestä vuoden 2013 budjetissa!
Esko Erkkilä Tampere
Tämä teksti on julkaistu Aamulehden ”Lukijalta”-palstalla 26.11.2011! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaupinojan vesilaitos, Ruskon vesilaitos, Tampereen Vesi, Tavase Oy, Kaupinojan vesilaitoksen saneeraaminen, Pinsiönkankaalle Tavase Oy:n imeytysalue? Tavase Oy ja Pinsiö, Tampereen kaupunginvaltuusto, |
Kaupinojan vedenpuhdistuslaitos turvasi tamperelaisten vesihuollon eilen ja tänään sekä pystyy siihen myös tulevaisuudessaSunnuntai 20.11.2011 - -Esko Erkkilä- Tamperelaiset saivat kokea eilen ja tänään, että Kaupinojan vedenpuhdistuslaitoksella on jo nyt valmiudet hoitaa Tampereen vesihuolto Näsijärven vettä käyttäen vaivattomasti ja turvallisesti. Roineen raakavesipumppaamolla ilmenneen sähkökatkoksen vuoksi Tampereen normaalissa vedenjakelussa on ongelmia, mutta tamperelaisilla ei ole hätää, sillä Kaupinojan vedenpuhdistuslaitos pystyy huolehtimaan Tampereen vesihuollosta ongelmitta. Poikkeustilanne alkoi eilen eli lauantaina 19.11.2011 kello 18.00 alkaen ja jatkuu tänään niin kauan, että häiriö saadaan korjattua. Kaupinojan vedenpuhdistuslaitos käyttää raakavetenään siis Näsijärven vettä. Tilanne todistaa todeksi sen, että Tavase-hanke on täysin tarpeeton. Vastustan Tavase-hanketta.Aluksi vastustin hanketta sen luontoa tuhoavan vaikutuksen vuoksi, mutta nyt motiivikseni ovat sen lisäksi kohonneet taloudelliset seikat. Ei voi olla oikein, että Pälkäneen ja Kangasalan ainutlaatuisiin harjumaisemmiin sadetetaan vettä 863 metrin korkuinen vesipatsas vuodessa, kun alueen normaalisadanta on vain tuhannesosa siitä eli n. 75 senttiä vuodessa! On selvää. että alueen kasvillisuus ja koko ekosysteemi tuhoutuvat. Tavase Oy:n esittämä kustannusarvio 57 miljoonaa euroa on neljäsosa asiantuntijoiden esittämästä kustannusarviosta, joka on tasoa 198 miljoonaa euroa. Sadassayhdeksässäkymmenessäkahdeksassa miljoonassa eurossa on huomioitu Pinsiöön välttämättä tarvittava lisäimeytysalue. Siinä on sen lisäksi huomioitu ainoastaan kymmenen miljoonaa euroa hankkeesta aiheutuvien ympäristövahinkojen korvauksiin. Kymmenellä miljoonalla eurolla ei makseta kummoisiakaan korvauksia Pälkäneen ja Kangasalan harjujen sekä Pinsiönkankaan tuhoutumisesta ikiajoiksi! Toivon, että parhaillaan ”päälläoleva” poikkeustilanne herättää tamperelaiset päättäjät, jotta he uskaltavat heittää Tavase-hankkeen unohduksiin!On kokonaisuuden kannalta parasta, että Tampereen kaupunki kirjaa nyt Tavase-seikkailuistaan kymmenen miljoonan euron tappiot, kuin saa aikaan veronmaksajille 200 miljoonan euron kustannukset ja toimimattoman sekä ympäristöä tuhoavan laitoksen.Tampereen osuus kahdensadan miljoonan laitoksen kustannuksista olisi 140 miljoonaa eli suurempi summa kuin minkään Tampereen kaupungin nyt havittelemista suurhankkeista.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaupinojan vedenpuhdistamo, Tavase, Tavase Oy, |
Puuvuori - joka hetki muuttuva taideteos YlöjärvelläLauantai 19.11.2011 - -Esko Erkkilä- Sain olla mukana, kun Pirkanmaan Metsäkeskuksen retkikunta metsäluontoneuvoja Matti Äijön opastuksella tutustui Puuvuori-taideteokseen Ylöjärvellä 11.11.2011.
Puuvuori (Treemountain)-maataideteos sijaitsee Pinsiönkankalla Ylöjärvellä Tampereen kaupungin omistamalla soranottoalueella. Se on amerikkalaisen taiteilija Agnes Denesin suunnittelema taideteos, joka koostuu n. kymmenestä tuhannesta matemaattisen kaavan mukaan istutetusta puusta.
Biologinen ja taatusti luonnonmukainen sekä luontoa kunnioittava taideteos vihittiin käyttöön vuonna 1996.
Teos on 420 metriä pitkä ja 270 metriä leveä eli sen pinta-ala on hieman yli 11 hehtaaria. Korkeutta Puuvuorella on 28 metriä.
Teos koostuu 10 600 kartiomaiselle soramäelle matemaattisen mallin mukaan istutetusta männyntaimesta.
Taimet on istutettu spiraalin muotoon eli alhaalta pääsisi vuoren huipulle istutustainten väliä etenemällä.
Vuorelle on vapaa pääsy ja vuoren juurelta pääsee huipulle taideteoksen rinteelle muodostuneita kulku-uria pitkin.
Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaari kävi Ylöjärven Asuntomessujen aikaan istuttamassa muutaman männyntaimen Puuvuoreen vuonna 1996.
Puuvuoren alaosassa sijaitsevat männyntaimet kärsivät nykyään ilmiselvästi ravinnevajeesta, sillä ne ovat kärsivän näköisiä. ”Terveyslannoitus” olisi niille paikallaan, sillä ilman lannoitusta niillä on kolkko kohtalo odottamassa.
Huipulla ja lähellä huippua kasvavat männyt ovat saaneet kasvaa ravinnerikkaassa siirtomaassa. Siirtomaa on kuljettu istutuskuoppiin kottikärryillä ja muilla tavoilla. Se on männyille selvästi liian ravinnerikasta ja sen vuoksi huipulla kasvavat männyt ovat ”räkämäntyjä” eli kasvumaa ei ole tyypillistä mäntyjen kasvumaata.
Puuvuori nykyasussaan. Asu muuttuu joka vuosi, sillä männyt kasvavat.
Näkyy selvästi, että taideteoksen alaosassa sijaitsevat männyt tarvitsevat lannoitusta, sillä ne ovat ravinnevajauksen vuoksi kuolemassa.
Näkymä Puuvuoren laelta pohjoisen suuntaan. Siellä Tampereen kaupungin soranotto jatkuu ja sorakuopan maisemointi saa vielä jonkun vuoden odottaa.
Näille seuduilleko Tavase Oy kaavailee Pinsiönkankaan imeytyskenttiään? Tavase Oy:n suunnitelma Pinsiönkankaan tuhoamiseksi on surkea suunnitelma ja sen vuoksi toivonkin, että Tampereen luottamushenkilöt uskaltavat torpata koko mielettömän hankkeen. Parempi kymppimillin tappio nyt, kuin kahdensadan miljoonan investointi, joka ei toimi, mutta tuhoaa Pälkäneen ja Kangasalan ainutkertaiset harjumaisemat sekä Pinsiönkankaan.
Näkymä Puuvuoren laelta etelän suuntaan.
Retkikuntamme autot odottavat meitä 28 metriä alempana kuin Puuvuoren huippu.
Puuvuori on merkittävä tutustumiskohde Ylöjärvellä ja mielellään suo, että entistä lukuisammat henkilöt pääsevät näkemään sorakuopan onnistuneen maisemointihankkeen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puuvuori, Ylöjärven Asuntomessut, Martti Ahtisaari Ylöjärvellä, Martti Ahtisaari, Tavase Oy, Tavasen laajentuminen Pinsiöön, |
Tavase on tulossa Pinsiöön - ovatko kyläläiset ja Hämeenkyrön, Ylöjärven sekä Nokian kuntapäättäjät hereillä?Torstai 3.11.2011 - -Esko Erkkilä- Hämeenkyrön Sanomat julkaisi tämän mielipidekirjoitukseni 1.11.2011. Otsikkona oli ytimekkäästi: "Tavase on tulossa Pinsiöön"
Tässä kuva mielipidekirjoituksesta: ---------------------- Tavase Oy on Tampereen ja Valkeakosken seudun kuntien hanke, jonka tarkoituksena on hankkia osakaskunnilleen tekopohjavettä.
Tavasen alkuperäinen suunnitelma on valmistaa tekopohjavettä sadettamalla Roineen vettä Pälkäneen sekä Kangasalan harjuihin ja kerätä harjuihin sadetettu järvivesi ”pohjavetenä” Tampereen ja Valkeakosken seudun asukkaiden talousvedeksi.
Sadetusmäärät olisivat yli tuhatkertaiset alueen normaalisadantaan verrattuna, sillä harjuihin tultaisiin sadettamaan Roineen vettä jopa 863 metrin korkuinen vesipatsas vuosittain!
On selvää, että Suomen kauneimmat harjumaisemat eivät olisi entisensä, jos tämä toiminta sallittaisiin.
Hanke on saanut päivä päivältä entistä suuremman vastarinnan Pälkäneellä sekä Kangasalla ja tämän vuoksi Tavasen jo vuosia taustalla olleet suunnitelmat imeytyskenttien rakentamiseksi Pinsiöön ovat tulleet ajankohtaisiksi.
Kangasalan valtuusto joutuu käsittelemään Tavasessa pysymisen uudestaan, sillä 18.10.2011 ilmeni, että 1.400 kuntalaista allekirjoitti adressin, jossa vaaditaan Kangasalan eroamista Tavasesta. Kangasala-prosessi tulee nopeuttamaan Tavasen suunnitelmia aloittaa tekopohjavesilaitoksen rakentaminen Pinsiöön.
On luonnollista, että Tavasen toimiva johto kieltää Pinsiön suunnitelmien heti tapahtuvan toteuttamisen, mutta myöntää, että Tampereen ja Valkeakosken seutujen vesitarpeen kasvaessa Pinsiö tulee olemaan laajentumissuunta.
Hallinnon perusperiaate on avoimuus, mutta Pälkäneen ja Kangasalan kokemuksista tiedämme, että avoimuus asioiden valmistelussa ei koske kuntien liikelaitoksia ja tässä tapauksessa Tavase Oy:tä.
Ovatko Pinsiön asukkaat tietoisia, että kylää uhkaa ”vedenpaisumus” ja toimiminen Tampereen sekä Valkeakosken seutukuntien tekopohjavesialueena?
Valmistetaanko tamperelaisten tarpeisiin ohjattava tekopohjavesi Pinsiössä sadettamalla, kaivoimeytyksenä vai allasimeytyksenä?
Mistä Pinsiön kankaille imeytettävä vesi otettaisiin?
Kuinka maankäyttö Pinsiössä muuttuisi, kun kylään jouduttaisiin rakentamaan veden esikäsittelylaitos vesistön ääreen, putkistot vesistöstä kankaille, imeytysalueet kankaalle ja vesiputkistot, joilla Pinsiössä valmistettu tekopohjavesi johdettaisiin Tampereen vesijohtoverkostoon?
Kysymyksiä on paljon ja nyt on kyläläisten aika pohdiskella niitä.
Tavase-hanke olisi viisainta lopettaa. Lopettamisen tekee vaikeaksi se, että hankkeeseen on jo nyt tuhlattu kymmenkunta miljoonaa euroa.
Pälkäneen ja Kangasalan alueelle suunnitellun tekopohjavesilaitoksen kustannus olisi nykylaskelmien mukaan lähes 150 milj. euroa ja Pinsiön laajennuksen osalta puhutaan n. 65 milj. euron kustannuksesta!
Ehdotan, että hanke kuopattaisiin ja Tampereen kaupunki kirjaisi kertyneet tappiot tilinpäätökseensä. On parempi ottaa kymmenen miljoonan tappio nyt, kuin tuhota Pälkäneen, Kangasalan sekä Pinsiön harjut ja saada yhteiskunnan vastuulle toimimaton ja luonnonvastainen tekopohjavesilaitos.
On korkea aika, että Hämeenkyrön, Ylöjärven ja Nokian kuntapäättäjät nyt etsivät tietoa Tavase Oy:n suunnitelmista. Suunnitelmat ovat pitkällä, mutta ne ovat vasta toimivan johdon ja Tavase Oy:n hallituksen ”kirjoituspöydillä”, joten jotain on vielä tehtävissä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase Oy, Tavase Oy on tulossa Pinsiöön, Pinsiö, Hämeenkyrö, Ylöjärvi, Nokia, Hämeenkyrön Sanomat, |
Toiveunia vai tietoista harhauttamista - miksi?Tiistai 1.11.2011 - -Esko Erkkilä- Tavase Oy tuli eilen julkisuuteen kertomalla tekopohjavesihankkeensa yleissuunnitelmasta ja esitteli samalla oman versionsa hankkeen kustannusarviosta.
Tekopohjaveden vertaaminen luomuveteen on ennenkuulumatonta luomu-käsitteen raiskaamista.
Tekopohjavettä valmistettaisiin pumppaamalla Suomen kauneimpiin harjumaisemiin Roineen vettä 863 metriä korkea vesipatsas vuosittain. Hyväksyykö luomuväki ja pirkanmaalaiset sen, että normaalisadantaan verrattuna suoritetaan keinokastelua tuhatkertaisella määrällä ja näin syntynyttä tekopohjavettä kutsutaan luomuvedeksi?
Tavase Oy:n esittelemä kustannusarvio on varsinainen tekeles. Kyseessä on joko ymmärtämättömyydessä laadittu kustannusarvio tai sitten Tavasen tarkoitus on tietoisesti harhauttaa osakaskuntien päättäjiä ja heidän kauttaan Tampereen seutukunnan asukkaita.
Tavase Oy kertoo eilen lehdistölle toimittamassaan tiedotteessaan, että kustannusarvio on investointien osalta 57 miljoonaa euroa. Kaiken huippuna Tavasen tiedotteessa todetaan, että kustannusarvioon sisältyvät myös siirtolinjojen investoinnit. Uskokoon ken tahtoo.
Olen nähnyt useita varjolaskelmia Tavasen kustannuksista ja on todettava, että Tavasen eilen esittämät luvut pitää vähintään kertoa kahdella ja ehkä jopa kolmella, jotta tarvittavat investoinnit olisivat valmiina.
Vastustan Tavase Oy:n suunnitelmia ja esitän, että koko hanke olisi nyt kuopattava.
Taloudelliset seikat ovat kuitenkin vasta toisella sijalla vastustamiseni perusteluissa.
Tavase Oy:n suunnittelema tekopohjavesilaitos on mielestäni ekologisesti täysin kestämättömällä pohjalla ja se asia on tärkein peruste sille, että vastustan hanketta.
Mainitsin jo edellä, että tekopohjaveden valmistamisessa pumpattaisiin Pälkäneen ja Kangasalan harjuihin yli tuhatkertaiset vesimassat alueen normaalisadantaan verrattuna.
On selvää, että mikään luontokohde ei kestä 863 metrin korkuisen vesipatsaan pumppaamista luontoon. On täysin varmaa, että harjumaisemaan pumpattuna tuollaiset vesimassat muuttaisivat luonnon täysin toiseksi kuin se on nyt.
Toivon, että viimeistään nyt, kun Tavase Oy:n on esittänyt luonnottoman alhaiset kustannusarvioluvut, huomataan että kyse on suuresta bluffista. Ihmettelen ja kysyn, että kenen tarkoitusperiä bluffi palvelee?
-Esko Erkkilä- PS. Huomenna on näille sivuille tulossa mielenkiintoinen kirjoitus Tampereen vesiasioiden eräästä häpeällisimmästä kohteesta eli siinä valotetaan tilannetta Hervannassa Houkanojalla! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase Oy, luomuvesi, luomuvettä, Houkanoja, Houkanojan myrkkyskandaali, pormestarin siisteyskampanja, ECO2-hanke, |
Annan tunnustusta demareille sekä vihreilleMaanantai 17.10.2011 - -Esko Erkkilä- Olen antanut näillä palstoilla perin säästeliäästi tunnustusta demareille ja vihreille. Syynä on yksinkertaisesti se, että tunnustuksen antamiselle ei ole ollut aihetta.
Nyt aihetta on ja mieluusti annankin tunnustusta demarien ja vihreiden toiminnalle.
Kyse on molempien osalta toiminnasta Tavaseen liittyvissä seikoissa.
Demarit......tai täsmällisesti ilmaistuna Kangasalan Sosialidemokraatit ansaitsevat tunnustuksen siitä, että he järjestivät Kangasalla Uimahalli Kuohun neuvotteluhuoneessa 13.10.2011 kaikille avoimen keskustelutilaisuuden Tavasesta.
Oli ensimmäinen kerta, kun osallistuin demarien järjestämään tilaisuuteen ja kokemukseni ovat kokonaan positiiviset.
Tilaisuuden puheenjohtajana toiminut Anja Aarnio antoi kohtuudella puheenvuoroja Tavasen vastustajille ja näin totuus paljastui kaikille tilaisuuden osanottajille.
On hyvä, että Kangasalan demarit ovat keräämässä tietoa Tavasesta ja tietämyksen lisääntyminen tulee kasvattamaan mielettömän hankkeen vastustamista.
Vihreiden......osalta annan tunnustusta Tampereen Vihreille, sillä myös he ovat nyt useissa eri yhteyksissä ottaneet etäisyyttä Tavase-hankkeeseen.
Tampereen Vihreiden nettisivuille 7.10.2011 klo 13.38 ilmestyneessä tiedotteessa todetaan, että Vihreät olisivat päästämässä Pälkäneen Tavase-piinasta.
Annan Tampereen Vihreille ainoastaan puolittaisen tunnustuksen, sillä heidän Tavase-linjauksensa jää puolitiehen, kun he eivät vaadi koko Tavase-vouhotuksen lopettamista. Hyvä kuitenkin edes tämä, sillä se on hyvä alku Vihreiden Tavase-kriittisyydelle.
Erityisen hyvää Tampereen Vihreiden julkitulossa on seuraava lause:
”Edelleen Vihreät pitää tärkeänä, että Tavase Oy tuo viipymättä omistajakunnille lisärahoitusesityksen kertyneiden velkojen maksamiseksi.”
Olen tyytyväinen, että Tavase-tietoa jaetaan, sillä se merkitsee automaattisesti kriittisyyden kasvamista luonnottomaan hankkeeseen.
Tervetuloa Tavase-kriittisten joukkoon!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Kangasalan demarit, Tampereen Vihreät, Uimahalli Kuohu, |
Elintarvikkeiden alkuperän ilmoittamisvelvollisuuden pitää laajentua tulevaisuudessa koskemaan myös vettäPerjantai 16.9.2011 - -Esko Erkkilä- lintarvikkeiden alkuperän ilmoittamismääräykset ovat laajenemassa.
Euroopan parlamentti on päättänyt, että alkuperämerkinnän pakollisuus laajennetaan koskemaan sian-, lampaan-, vuohen- ja siipikarjanlihaa. Tällä hetkellä alkuperä pitää ilmoittaa esimerkiksi naudanlihan ja tuoreiden vihannesten sekä hedelmien kohdalla.
Elintarvikkeiden alkuperävaatimusten laajentamisen takana on, että kuluttajalla pitää olla käytettävissään kaikki oleellinen tieto elintarvikkeiden alkuperästä.
On luonnollista, että elintarvikkeiden alkuperä kiinnostaa kuluttajia, sillä onhan esim. biopolttoaineisiin käytetyillä raaka-aineilla, kuten soija- sekä palmuöljyllä samanlaiset paineet. Kuluttajat eivät hyväksy biopolttoaineita, jotka on tuotettu sademetsiä raiskaamalla.
Tekopohjavesihanke Tavase aiheuttaisi toteutuessaan, että sen piirissä toimivien elintarviketeollisuusyritysten olisi jatkossa ilmoitettava käyttävänsä tuotteidensa valmistamisessa epäekologisesti valmistettua tekopohjavettä. Jos yritys toimii oman vesihuoltonsa varassa, tätä ilmoitusvelvollisuutta ei luonnollisesti olisi.
Jos Tavase-hankkeen sallitaan jatkavan, saattaa tulevaisuudenkuva olla tyystin toisenlainen kuin se on nyt.
Vaikkapa lihanjalostustuotteissa tilanne voi olla se, että yritys A toteaa tuoteselostuksessaan käyttävänsä Lakeuden raikkaita pohjavesiä. Vastaavasti pirkanmaalainen yritys B joutuisi toteamaan, että heidän tuotteidensa valmistuksessa on käytetty Pälkäneen ja Kangasalan harjumaisemiin imeytettyä tekopohjavettä.
Näin menetellen kuluttaja voisi päättää, että ostaako tuotetta, jonka valmistuksessa on käytetty luontaista pohjavettä. Vaihtoehtona olisi harjumaisemiin imeytetty vesi, jonka keinotekoisessa valmistamisessa luontainen sademäärä on ylitetty yli tuhatkertaisesti alueen normaaliin sademäärään verrattuna!
Salliiko pirkanmaalainen elintarviketeollisuus tamperelaisten ja pirkanmaalaisten kuntapäättäjien jatkaa Tavase-hanketta?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, elintarvikkeiden alkuperä, tekopohjavesi, |
Yksi dia vakuutti kaikki !Torstai 8.9.2011 - -Esko Erkkilä- Tampereen Sulkavuoreen suunnitellun keskuspuhdistamon YVA-tilaisuuden parasta antia torstaina 25.8.2011 Tampereen valtuustosalissa oli Tampereen Veden toimitusjohtaja Pekka Pesosen esityksessään esittämä Näsijärven ja Pyhäjärven tilaa kuvaava dia.
Pesosen esittämässä diassa kuvattiin Näsijärven sekä Pyhäjärven vedenlaatua 1970-luvun alussa ja nyt.
Pyhäjärven osalta tilanne on vajaan neljänkymmenen vuoden aikana parantunut selvästi. Sen osalta ei enää olekaan korjaantumista odotettavissa, sillä Sulkavuoreen suunniteltu keskuspuhdistamo ”pitää siitä huolen”. On suuri todennäköisyys, että Pyhäjärvi pysyy pilaantuneena seuraavan sadan vuoden ajan!
Näsijärven tila on kohentunut siten, että koko järvessä vesi on nyt korkealaatuista. On ilahduttavaa, että veden laatu on koko Näsijärvessä erinomainen.
Tampereen Veden toimitusjohtaja Pesosen esittämän dian sanoma merkitsee, että Pälkäneelle ja Kangasalle suunniteltu sadetusmenetelmällä toimiva Tavase-hanke on tarpeeton. Yksi dia vakuutti siis kaiken oleellisen!
On mainio asia, että Tampereen Vesi on aloittanut Kaupin vanhan vedenottamon koekäytön ja ohjaa jo nyt Näsijärven vettä Tampereen vesijohtoveteen. Pesosen esittämä dia varmistaa, että tamperelaiset juovat turvallista vettä, jota ei ole tuotettu epäekologisesti.
Tiedän, että Tampereen eri poliittiset tahot käyvät parhaillaan keskusteluja Tavase-hankkeesta luopumisesta.
Ymmärrän päättäjien tuskan, sillä Tavaseen nyt sijoitettu 12 miljoonaa euroa on iso summa hukkaan heitettäväksi. Se on kuitenkin verrattomasti pienempi summa kuin 200 miljoonaa euroa, joka olisi Tavasen todellinen kustannusvaikutus, jos sen annettaisiin valmistua.
Summassa on huomioitu Pinsiöön tarvittava toinen imeytysalue. Pälkäneen imeytysalueesta Tavase joutunee varmuudella luopumaan ja Kangasalan imeytyskapasiteetti ei riitä, joten sen vuoksi joudutaan tuhoamaan myös Pinsiön harjumaisemat.
Toivon, että hankkeen kannattajat huomioivat toimitusjohtaja Pesosen esittämät seikat ja luopuvat järjettömästä, kalliista ja toimimattomasta hankkeesta.
Tavasen Pälkäneen ja Kangasalan harjuihin pumppaaman ja sadettaman vesipatsaan korkeus olisi suunnitelmien mukaan 863 metriä vuodessa! Se olisi yli tuhatkertainen alueen luontaiseen sademäärään verrattuna. Kyseessä olisi siis suorastaan ympäristörikos!
Kiitän toimitusjohtaja Pekka Pesosta havainnollisen dian esittämisestä ja toivon, että Tampereen päättäjät toimivat Pesosen esittämän tiedon pohjalta.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Pekka Pesonen, Tampereen Vesi, Sulkavuori, |
Tavase Oy:n vähäinenkin arvovalta ja merkitys karisee, sillä se hävisi oikeudessa Pälkäneen kunnalle ja tuomittiin maksamaan kunnan oikeudenkäyntikulutTorstai 30.6.2011 - -Esko Erkkilä- Tavase Oy haastoi Pälkäneen kunnan käräjäoikeuteen ja vaati kunnalta noin 60 000 euroa vahingonkorvauksia korkoineen. Tavase haastoi Pälkäneen oikeuteen, koska kunta ei suostunut maksamaan osaa laskusta, joka aiheutui Tavasen tutkimusputkelle tehdystä ilkivallasta. Käräjöinti tuli Tavaselle kalliiksi, sillä sen pitää maksaa Pälkäneelle oikeudenkäyntikuluja noin 19 000 euroa. Tuomittu summa on Tavasen maksukyvylle suuri, sillä yhtiö oli juuri anelemassa viittä miljoonaa euroa toimintansa jatkamiseksi. Onneksi Tampereen päättäjät eivät suostuneet lisärahoitukseen. Surullisen kuuluisan Tavase Oy:n toiminta käynnistyi vuoden 2003 alkupuolella. Yhtiön tarkoituksena on hankkia tarvittava raakavesi, valmistaa tekopohjavesi ja myydä se osakkaille. Yhtiön suurin osakas on Tampere, sillä se omistaa Tavase Oy:n osakekannasta lähes 70 %. Tekopohjaveden valmistamiseksi Tavase Oy suunnittelee sadettavansa Roineen järvivettä Kangasalan ja Pälkäneen harjumaisemiin 863 metriä vuodessa – luitte aivan oikein eli Tavase Oy:n suunnitelmissa on sadettaa lähes kilometrin korkuinen vesipatsas Suomen kauneimpiin harjumaisemiin! Kun tiedämme, että Suomessa keskimääräinen sademäärä on n. 70 senttiä vuodessa, on varmaa, että jokainen toteaa Tavase Oy:n suunnitelmien mielettömyyden. Tampereen kaupungin omistama liikelaitos – Tampereen Vesi – on ennakoinut Tavase Oy:n suunnitelmien epärealistisuuden ja on aloittanut koeajot Näsijärven veden hyödyntämiseksi Tampereen seudun vesihuollossa. Tampereen Kaupissa sijaitseva vesilaitos on koekäytössä ja se toimittaa jo nyt Näsijärven vedestä puhdistettua vettä Tampereen vesijohtoverkostoon. Toivon, että Tampereen päättäjät ottavat ”järjen käteensä” ja lopettavat järjettömän Tavase-hankkeen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase Oy, Tampereen Vesi, Pälkäne, |
Tavase-hanke on nykymuodossaan tarpeeton, sillä Näsijärven vettä puhdistetaan Kaupin vesilaitoksella Tampereen seudun talousvedeksi jo nyt!Maanantai 20.6.2011 - -Esko Erkkilä- Etelä-Alvarin vierailukäynnillä 23.5.2011 Tampereen Veden Viinikanlahden puhdistamolle tuli tietoon yllättävä ja mieluisa tieto…
…Näsijärven vesi on puhdistunut niin, että nykykaavailujen mukaista Tavasea ei tarvita!
Tampereen ja sen lähiseutujen vedestä 70 % on Roineesta pumpattua vettä. Roineen vesi kulkee 7 kilometrin matkan Ruskon vesilaitokselle, jossa se suodatetaan hiekkasuodatuksella ja puhdistetaan aktiivihiilellä ”vesitornikelpoiseksi” käyttövedeksi. Tampereen ja niiden lähikuntien vedestä, jotka saavat vetensä Tampereelta, pohjavettä on 30 %. Se saadaan Messukylän, Mustalammen sekä kahden Ylöjärvellä sijaitsevan pohjavedenottamon kautta. Tampereen länsipuolella pohjaveden osuus on muuta aluetta suurempi.
Tavasen kokemien vastoinkäymisten tuloksena Tampereen Kaupissa vuonna 1929 käyttöönotetun vesilaitoksen uusi koekäyttö on alkanut! Se käyttää raakavetenään Näsijärven ”juotavan hyvää” vettä.
Kaupin vesilaitoksen koekäyttö merkitsee nyt muutaman tunnin pituisia käyntijaksoja päivittäin ja silloin syntyvä vesi ohjataan Tampereen käyttövedeksi. Kaupin vesilaitoksen vesi merkitsee koekäyttövaiheessa vasta pientä osuutta veden kokonaistarpeesta, mutta tärkeintä on se, että Näsijärven vesi osoittautunut kelvolliseksi raakavedeksi!
Tavasen mielettömien nykysuunnitelmien vastustajana olen tyytyväinen, että Näsijärven vesi on laadukasta tamperelaisten ja seudun lähikuntien käyttövedeksi. Näsijärven vedenlaadun koheneminen merkitsee sitä, että Tavase-suunnitelmat voidaan heittää romukoppaan ja turvautua todelliseen ”lähiveteen”! Kannustan lukemattomien tamperelaisten ja pirkanmaalaisten kanssa, että Tampereen Vesi jatkaa Kaupin vesilaitoksen koekäyttöä. Ehdotan, että Tampereen Vesi laatii laskelmat niille investoinneille, joita tarvitaan, jotta Kaupin vesilaitoksen kapasiteetti vastaisi tulevaisuuden vesitarpeita yhdessä Roineen veden sekä luontaisen pohjaveden kanssa.
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Tavase, Kaupin vesilaitos, Näsijärvi, |
"Tavase on täyttä arpapeliä ilman uusia tutkimuksia"Torstai 2.6.2011 - -Esko Erkkilä- Aamulehti julkaisi etusivullaan kesäkuun 1. päivänä kuuden palstan jutun, jonka otsikko on toistettu tämän jutun otsikossa. Lehdistön tärkeä tehtävä on puuttua yhteiskunnassa esiintyviin epäkohtiin ja Tavase-asiaa käsittelemällä Aamulehti tekee näin. Aamulehti julkaisi 30.5.2011 mielipidepalstallaan kirjoitukseni, joka oli tällä palstalla tiistaina 31.5.2011. Mainitsin jo silloin, että mielipidekirjoituksen saaminen julkaisuvalmiiksi on pitkä prosessi. Tässä ensimmäinen (ja pitkä) versio jutusta, joka sittemmin julkaistiin tiivistettynä Aamulehdessä:
==============
17.05.2011
Tampere voi ja sen pitää toimia Tavase-kysymyksessäTampereen kaupunki omistaa 69,54 % Tavase Oy:n osakekannasta. Tampereen lisäksi muita osakaskuntia ovat suunnitellun vedenkulutuksen mukaan lueteltuina Valkeakoski, Akaa, Kangasala, Lempäälä ja Vesilahti. Hankkeessa on välillisesti mukana myös Pirkkala, joka saa yli 90 % talousvedestään Tampereelta. Myös Nokia ja Ylöjärvi ovat tavallaan hankkeessa mukana, sillä niille voidaan tarvittaessa johtaa vettä Tampereelta. Tavase Oy:n tarkoituksena on toteuttaa Tampereen ja Valkeakosken seudun kuntien tekopohjavesihanke. Tavase Oy:n toiminta on jäänyt hankkeen suurimman osakaskaupungin Tampereen asukkaille, veronmaksajille sekä myös luottamushenkilöille hämäräksi. Sain tästä varmuuden, kun eduskuntavaalien alla kyselin vaalimökeillä tamperelaisilta päättäjiltä, että miksi he ovat hyväksyneet tekopohjavesiratkaisun. Vastauksena sain ilmeisen häpeilevästi, että ”kun virkamiehet niin suosittelivat”. Vasta viime aikojen tapahtumat ovat nostaneet Tavasen toiminnot julkisuuteen myös Tampereella. Valtiovalta tutustui Tavase-hankkeeseen 24.1.2011, kun ympäristöministeri Paula Lehtomäki vieraili Pälkäneen kunnan vieraana. Ministeri Lehtomäki ihmetteli, että miksi suunnittelussa ei ole lainkaan käsitelty tekopohjavesiratkaisun ohella mitään muita vaihtoehtoja? Kuulun niihin, jotka vastustavat Tavase-hanketta. Tavasen aiheuttamat kustannukset ovat Tavase Oy:n mukaan nykyään tasoa 45 milj. euroa. Todellisia kustannuksia kertyisi paljon enemmän, jos hanke toteutettaisiin. Esitetyssä summassa eivät ole mukana esim. veden siirtolinjastot, jotka osakaskunnat joutuisivat itse maksamaan. Hanketta vastustava kantani ei ole ensisijassa taloudellinen, vaan se perustuu sille, että hankkeelta puuttuu tyystin kokonaisjärkevyys. Se merkitsee sadetusalueiden täystuhoa. Ei voi olla oikein, että Kangasalan ja Pälkäneen harjumaastoihin sadetettaisiin vuodessa järvivettä sellaiset määrät, että sadetukset vastaisivat viisinkertaisesti Näsinneulan korkeutta! Luitte aivan oikein: Tavasen ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa 17.4.2003 kerrotaan sellaiset sadetusmäärät, että ne merkitsisivät 863 metrin korkuisen vesipatsaan sadettamista vuodessa. On selvää, että mikään luontomaisema ei tätä kestä, sillä normaali sademäärä Suomessa asettuu tasolle 0,7 metriä vuodessa! Olen arvuutellut naapureiltani ja tutuilta, että kuinka suuria sadetusmääriä he luulevat Tavasen merkitsevän. Yleisin vastaus on ollut parin metrin tienoilla ja rohkeimmat ovat veikanneet sadetusmääräksi viittä metriä – jo sekin merkitsisi monien mielestä ekokatastrofia! Tavasen suunnittelemat sadetukset ovat hallitsemattomia ja suunnitelmat vaihtuvat nopeassa tahdissa. Uusia lupia Tavase ei aio hankkia, vaikka suunnitelmat ovat myönnettyjen lupien hyväksymisen jälkeen muuttuneet radikaalisti. Pälkäneellä sadetukset tapahtuisivat viimeisimpien suunnitelmien mukaan asutuksen ja teollisuustonttien välittömässä läheisyydessä – tätä me tulevat vedenkäyttäjät emme voi hyväksyä. Pälkäneen rauniokirkko kärsii jo nyt maaperän liiallisesta kosteudesta ja Tavasen suunnitelmat laittaisivat kirkon ”uimaan” ja rauniokirkon lähipellot pitäisi ilmeisesti salaojittaa, sillä harjuun sadetettu vesi ei ohjaudu kaivoihin. Tavasen suunnittelijat ovat unohtaneet vanhan kansanviisauden: ”Vedellä on notkea selkä”. Tavasen käyttäytyminen maanomistajia kohtaan on koesadetusten aikana ollut käsittämätöntä. Eräs maanomistaja Kangasalta kertoi, että paikallinen suunnistusseura kysyy luvan rastin sijoittamiseen suunnistuskilpailun ajaksi, mutta Tavase Oy ajaa isoilla koneilla pitkin maita ja mantuja lupia kyselemättä. Isojen koneiden luontoon jättämä jälki on karmaisevaa. Tavasen suunnitelmien perusteluksi ei riitä se, että ainoastaan 3 % Suomen pinta-alasta soveltuu tekopohjaveden valmistamiseen sadettamalla. Miksi uhraisimme Kangasalan ja Pälkäneen ainutlaatuiset harjumaisemat, kun harjujen vieressä järvissä riittää juomakelpoiseksi jalostettavaa vettä? Tavase Oy:n johdon ja pälkäneläisten huonoista keskusteluväleistä kertoo, että vasta 18.4.2011 pidetyssä tiedotustilaisuudessa johdolle selvisi, että eräs kaivo on porattu täsmälleen vanhan kaatopaikan kohdalle. Kaatopaikalle on 1960-luvulla kuljetettu kaksi hevoskärrykuormallista kasvinsuojelumyrkkyjä sen paloroinan joukossa, joka syntyi paikallisen maatalousmyymälän tulipalossa. 1960-luvulla kasvinsuojeluaineet olivat todellisia myrkkyjä, sillä muistan itsekin MTT:n Pälkäneen koeasemalla harjoittelijana v. 1968 toimiessani, että mm. omenatarhassa käytettiin kovia aineita. Aikooko Tavase Oy nyt tehdä tamperelaisille tarjoamastaan juomavedestä todellisen myrkkycoctailin? Tavase Oy:llä on vahvat kytkennät Tampereen Veteen, sillä Tampereen Veden toimitusjohtaja osallistuu Tavase Oy:n hallituksen kokouksiin asiantuntijajäsenenä – näin kertoi Tavase Oy:n toimitusjohtaja Petri Jokela Pälkäneellä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa 18.4.2011. Viittaan Tampereen Veden salaperäisiin suunnitelmiin Sulkavuoreen suunnitellusta jäteveden keskuspuhdistamosta ja Tavase-suunnitelmista, kun totean, että Tampereen ”vesiputki” vuotaa suunnittelun, päätösvalmistelun, avoimuuden sekä varsinaisen päätöksentekomekanismin osalta molemmista päistään. Voivatko tamperelaiset ja muut pirkanmaalaiset hyväksyä tämän? Vesi muodostuu tulevaisuudessa entistä tärkeämmäksi ja sen vuoksi sen pitkäjänteiseen hankintaan pitää panostaa.Tampereen ympäristössä on lukuisia järviä, joissa on Päijänteen tapaan ”juotavan hyvää vettä”. Kysyn ympäristöministerin tapaan, että miksi vaihtoehtoisia suunnitelmia ei ole tehty? Olosuhteet ja väestön mielipide ovat muuttuneet siitä, kun tamperelaiset luottamushenkilöt toimivat virkamieskunnan kumileimasimina. Tavase-hanke pitää lopettaa tai sen tehtävänantoa on muutettava. Ei ole Tampereen ja sen lähikuntien kunniaksi, jos Kangasalan ja Pälkäneen harjut tuhotaan sadettamalla niille vuosittain 863 metrin korkuinen vesipatsas. Olemme vastuussa tuleville sukupolville ja kuka päättäjä haluaa olla tuhoamassa maankuulut harjumaisemat? Arvostelen myös Tavasen vastustajia: Miksi ette ole tulleet kertomaan Tampereelle mielettömistä suunnitelmista? Tavasen kohtalo päätetään Tampereella, ei Pälkäneellä. Arvostan Tavasen vastustajien vuosia kestänyttä työtä, sillä Teidän ansiostanne asia on nyt nousemassa foorumille, jossa se päätetään – se päätetään Tampereella! Toivon, että järjestätte Tampereella tilaisuuksia, joissa kerrotte siitä ekologisesta uhasta, jonka Tavase tulee aikaansaamaan, jos sen suunnitelmat toteutettaisiin. Olen vakuuttunut, että tamperelaiset asukkaat sekä veronmaksajat havahtuvat ja Tampereen luottamushenkilöt tulevat tietoa saatuaan reivaamaan vanhoja päätöksiään! On viisautta uskaltaa muuttaa vanhoja päätöksiä! Tervetuloa Tampereelle! Uskon, että Pälkäneeltä on lyhyempi matka Tampereelle tulla kertomaan tosiasioita, kuin on Tampereelta Pälkäneelle mennä kuulemaan niitä samoja asioita! -Esko Erkkilä- ============ Toivon, että kirjoitukseni pidempään versioon tutustuminen auttaa perehtymään Tavase-ongelmaan!
-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase Oy, |
Tampereen kaupungin tarkastuslautakunta puuttui Tavase-kysymykseen ja osakemerkintäsuunnitelma meni uuteen valmisteluunKeskiviikko 1.6.2011 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupungin tarkastuslautakunta julkisti viime vuotta koskevan arviointikertomuksensa 23.5.2011. Kaupunginvaltuusto käsitteli arviointikertomusta samana päivänä. Tarkastuslautakunta käsitteli arviointikertomuksessaan Tavase-hanketta perusteellisesti. Tarkastuslautakunnan yhteenveto Tavase-hankkeesta kuuluu näin:
”Tekopohjavesihanke on kohdannut vastustusta ja edennyt paljon alkuperäisiä suunnitelmia hitaammin. Hankkeen vastustajat ovat esittäneet epäilyjä mm. sadetusimeytyksen sujuvuudesta, veden laadusta ja ympäristövaikutuksista. Nämä asiat tulisi saada selvitettyä niin perusteellisesti, että päättäjät ja imeytysalueen asukkaat voisivat hyväksyä hankkeen jatkamisen luotettavan tiedon pohjalta ja hyvän kuntayhteistyön merkeissä. Hankkeen kokonaiskustannukset sekä tuotettavan pohjaveden hinta pitää myös olla tiedossa, jotta hankkeen jatkoon voidaan sitoutua ja lisärahoitusta suunnitteluun myöntää. Tekopohjavesihankkeen jatkosta päättäminen tulisi rohkeasti neuvotella yhdessä osakkaiden kanssa uusien päivitettyjen kustannus- ja tutkimustietojen perusteella.”
Arvostan tarkastuslautakunnan selkeää kannanottoa. Arviointikertomuksen Tavase-osuus merkitsee, että hankkeen kaipaamaa lisärahoitusta ei voida myöntää, sillä kaupunginvaltuusto hyväksyi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen yksimielisesti. Kaupunginvaltuusto velvoitti kaupunginhallitusta ja lautakuntia ryhtymään toimiin arviointikertomuksessa esitettyjen huomioiden johdosta sekä raportoimaan niistä valtuustolle lokakuun 2011 loppuun mennessä.
Kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen ihmettelen Tampereen kaupungin virkamiesten toimia, sillä he esittivät 30.5.2011 kaupunginhallitukselle seuraavaa:
”Päätösehdotus.
Johtaja Yli-Rajala: Kaupunginhallitus päättää,
Onneksi kaupunginhallitus päätti kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti pidättäytyä lisärahan myöntämisestä Tavase Oy:lle ja palautti asian uuteen valmisteluun. Tavase Oy pyysi osakaskunniltaan lisärahoitusta 5 miljoonaa euroa. Koska Tampereen kaupungin omistusosuus Tavase Oy:stä on 69,54 %, se olisi Tampereen maksuosuutena merkinnyt lähes 3,5 M€! Paljon Tavase olisi taas saanut pahaa aikaiseksi viidellä miljoonalla eurolla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, Tavase Oy, |
Tavasesta päätetään TampereellaTiistai 31.5.2011 - -Esko Erkkilä- VESIHUOLTO. Tavase Oy:n toiminta on jäänyt Tampereen asukkaille ja luottamushenkilöille hämäräksi. Sain tästä varmuuden, kun eduskuntavaalien alla kyselin vaalimökeillä tamperelaisilta päättäjiltä, että miksi he ovat hyväksyneet tekopohjavesiratkaisun. Vastauksena sain ilmeisen häpeilevästi, että ”kun virkamiehet niin suosittelivat”.
Tampereen kaupunki omistaa 69,54 % Tavase Oy:n osakekannasta.
Tavase Oy:n tarkoituksena on toteuttaa Tampereen ja Valkeakosken seudun kuntien tekopohjavesihanke.
Kuulun niihin, jotka vastustavat Tavase-hanketta.
Hanketta vastustava kantani ei ole ensisijassa taloudellinen, vaan se perustuu sille, että hankkeelta puuttuu tyystin kokonaisjärkevyys. Se merkitsee sadetusalueiden täystuhoa.
Olen arvuutellut naapureiltani ja tutuilta, että kuinka suuria sadetusmääriä he luulevat Tavasen merkitsevän. Yleisin vastaus on ollut parin metrin tienoilla ja rohkeimmat ovat veikanneet sadetusmääräksi viittä metriä.
Kukaan ei ole osannut kuvitella sadetusmääräksi 863 metriä. Se merkitsisi ekokatastrofia.
Tavasen suunnittelemat sadetukset ovat hallitsemattomia. Pälkäneellä sadetukset tapahtuisivat viimeisimpien suunnitelmien mukaan asutuksen ja teollisuustonttien välittömässä läheisyydessä – tätä me tulevat vedenkäyttäjät emme voi hyväksyä.
Tavasen käyttäytyminen maanomistajia kohtaan on koesadetusten aikana ollut käsittämätöntä.
Tavase Oy ajaa isoilla koneilla pitkin maita ja mantuja lupia kyselemättä. Isojen koneiden luontoon jättämä jälki on karmaisevaa.
Tavasen suunnitelmien perusteluksi ei riitä se, että ainoastaan kolme prosenttia Suomen pinta-alasta soveltuu tekopohjaveden valmistamiseen sadettamalla.
Miksi uhraisimme Kangasalan ja Pälkäneen ainutlaatuiset harjumaisemat, kun harjujen vieressä järvissä riittää juomakelpoiseksi jalostettavaa vettä?
Tavase Oy:n johdon ja pälkäneläisten huonoista keskusteluväleistä kertoo, että vasta 18.4. pidetyssä tiedotustilaisuudessa johdolle selvisi, että eräs kaivo on porattu täsmälleen vanhan kaatopaikan kohdalle. Kaatopaikalle kuljetettiin 1960-luvulla kaksi hevoskärrykuormallista kasvinsuojelumyrkkyjä sen paloroinan joukossa, joka syntyi paikallisen maatalousmyymälän tulipalossa.
Tavase Oy:llä on vahvat kytkennät Tampereen Veteen, sillä Tampereen Veden toimitusjohtaja osallistuu Tavase Oy:n hallituksen kokouksiin asiantuntijajäsenenä.
Viittaan Tampereen Veden suunnitelmiin Sulkavuoreen suunnitellusta jäteveden keskuspuhdistamosta ja Tavase-suunnitelmista, kun totean, että Tampereen ”vesiputki” vuotaa suunnittelun, päätösvalmistelun, avoimuuden sekä varsinaisen päätöksentekomekanismin osalta molemmista päistään.
Voivatko tamperelaiset ja muut pirkanmaalaiset hyväksyä tämän?
Tampereen ympäristössä on lukuisia järviä, joissa on Päijänteen tapaan ”juotavan hyvää vettä”.
Kysyn ympäristöministerin tapaan, että miksi vaihtoehtoisia suunnitelmia ei ole tehty?
Olosuhteet ja väestön mielipide ovat muuttuneet siitä, kun tamperelaiset luottamushenkilöt toimivat virkamieskunnan kumileimasimina.
Tavase-hanke pitää lopettaa tai sen tehtävänantoa on muutettava.
Arvostelen myös Tavasen vastustajia: Miksi ette ole tulleet kertomaan Tampereelle mielettömistä suunnitelmista? Tavasen kohtalo päätetään Tampereella, ei Pälkäneellä.
Toivon, että järjestätte Tampereella tilaisuuksia, joissa kerrotte siitä ekologisesta uhasta, jonka Tavase tulee aikaansaamaan, jos sen suunnitelmat toteutettaisiin.
-Esko Erkkilä- ================ Aamulehti julkaisi tämän kirjoitukseni mielipideosastollaan 30.5.2011.
Julkaisukelpoisen mielipidekirjoituksen aikaansaaminen on prosessi, jossa asian kypsyttely ja tiivistäminen vie aikaa.
Mielipidekirjoituksen laadinnassa pätee ainakin omalla kohdallani, että ensimmäinen versio on tavattoman pitkä! Joku viisashan on sanonut kirjeensä saatesanoiksi: "Anteeksi, mutta minulla ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyesti!" -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, |