Pianotaiteilija Janne Anttila ja musiikin monitaituri Jouni Joronen olivat kesän viimeisen (!) keskiviikkokahvilan musikantit Viljakkalan SeurojentalollaTorstai 16.7.2015 - -Esko Erkkilä- Arvostan korkealle, että Viljakkalan Seurojentaloyhdistys järjestää kesäisinä keskiviikkoina keskiviikkokahvilan Viljakkalan Seurojentalolla.
Keskiviikkokahvilaan kuuluu kahvittelua ja mukavaa musisointia.
Kesä ei ole vielä kuin alussa, mutta eilen Viljakkalan Seurojentalolla järjestettiin kesän viimeinen keskiviikkokahvila.
Pystyin sovittamaan menoni niin, että pääsin osallistumaan eiliseen keskiviikkokahvilaan.
Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen puuhanainen ja yhdistyksen sihteeri Leena Kunttu toivotti yleisön tervetulleeksi tapahtumaan.
Kesän viimeinen keskiviikkokahvila veti salin melkein salin täyteen, sillä paikalla oli yli 60 paikkakuntalaista ja Viljakkalan kesäasukasta.
Pianotaiteilija Janne Anttila loihti ilmoille kesäisiä musiikkitunnelmia, sikermän ”Josef Josef etsii metsäkukkia Eldankajärven jäältä” ja löytyihän pianon koskettimilta myös aito Säkkijärven polkka!
Ennakkotiedoista mukavasti poiketen Janne Anttila esitteli toisena musikanttina Hämeenkyrön Lavajärvellä asuvan Jouni Jorosen (vasemmalla), joka urkurin, pianistin, kitaristin ja laulajan taidoillaan esitti Anttilan kanssa duettona useita yleisölle mieluisia kappaleita.
Kiitokset Viljakkalan Seurojentaloyhdistykselle, sillä meillä kaikilla oli yhtä hauskaa kuin tilaisuudesta kiittäneellä Leena Kuntulla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, pianisti Janne Anttila, musiikkitaiteilija Jouni Joronen, Hämeenkyrön Lavajärvi, Lavajärvi, Eldankajärven jää, |
Viljakkalan Seurojentalolla oli historian havinaa sunnuntaina 26.10.2014Tiistai 28.10.2014 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Seurojentalo on meille viljakkalalaisille tärkeä paikka, sillä sieltä ovat viljakkalalaiset lähteneet puolustamaan Isänmaataan ja siellä on toiminut mm. Viljakkalan Säästöpankki, Viljakkalan kansanhuolto ja Viljakkalan kansalaiskoulu.
Lukuisat tiukat ja leppoisatkin kokoukset on pidetty siellä.
Viljakkalan Seurojentalon entinen nimi on Viljakkalan Maamiesseurantalo ja siellä on pidetty kaksikin Maalaisliitto/Keskustapuolueen/Keskustan merkittävää tilaisuutta.
Puolueen puheenjohtaja Johannes Virolainen vieraili Viljakkalassa presidentinvaalikampanjansa aikana, mutta tärkein poliittinen tilaisuus Viljakkalan Maamiesseurantalolla oli, kun Urho Kekkonen vieraili siellä presidentinvaalikampanjansa aikana 1956.
Varmistin asian viime sunnuntaina herastuomari Matti Kivimäeltä, joka kertoi sanoneensa päätössanat Kekkosen vaalitilaisuuden jälkeen vuonna 1956.
Kivimäki kertoi, että vaalitilaisuuden avasi myöhemmin Viljakkalan Säästöpankin toimitusjohtajana toiminut agrologi Antti Hietaniemi - myös Hietaniemi on Kivimäen tapaan edelleen hyvissä voimissa.
Kerron, että miksi Viljakkalan Seurojentalolla oli viime sunnuntaina historian havinaa?
Historian havinaa oli sen vuoksi, että Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö järjesti Seurojentalolla Keskustan kirkkopyhän Jumalanpalveluksen jälkeen Keskusta-lounaan ja tilaisuuden juhlapuhujana oli Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula. Saimme siis taas kerran Viljakkalaan Keskustan keskeisellä paikalla vaikuttavan henkilön!
Olin paikalla, kun puolueemme varapuheenjohtaja esiintyi tilaisuuden juhlapuhujana.
Keskusta-lounas aloitettiin pitopöydän antimilla.
Viljakkalalaisen pitopöydän olivat kattaneet (oikealta) Pirkko Vuolle, Elina Sieppi ja Mari Kaipio.
Ruokailu kesti lähes tunnin ja sen jälkeen Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Koskinen toivotti salintäyden yleisön tervetulleeksi ja avasi tilaisuuden.
Koskinen esitteli paikallaolleet keskustalaiset seurakuntavaaliehdokkaat.
Kansanedustajaehdokas Minna Sarvijärvi esitteli näkemyksiään paremman Suomen rakentamisessa.
Biotalouteen panostaminen, huoltovarmuudesta huolehtinen sekä omavaraisuuden lisääminen olivat Minnan listan kärkikohteita.
”Jokainen kauppareissu on äärimmäisen tärkeä kotimaisen ruuan sekä työllisyyden hoidon kannalta” oli Minna Sarvijärven kannatettava linjaus.
Kansanedustajaehdokas Teuvo Hakanen Viljakkalasta muistutti Suomen energiapolitiikasta, että metsähakkeen ja turpeen kilpailukyvystä kivihiiltä vastaan huolehdittaisiin.
Myös tiestön kunto sekä vuokrapeltojen tukioikeuslysymykset askarruttivat Hakasta.
Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula totesi juhlapuheessaan johtajuusvajeen, joka Suomessa nyt vallitsee.
Rehula palautti juhlayleisön mieleen sen juurevan suomalaisuuden, vastuunkannon, yrittäjyyteen kannustamisen sekä huolenpidon, joita jo Santeri Alkio aikoinaan painotti.
”Keskusta on sovittelija, yhteistyön rakentaja ja ääripäiden tasoittaja” mainitsi varapuheenjohtaja Rehula.
Keskusta kannattaa paikallisuutta, on heikomman puolella, haluaa uudistaa ja halu vastuunkantoon ovat niitä elementtejä, joille Keskusta nojaa tulevaisuudessakin, vakuutti Juha Rehula.
Sopi hyvin juhlapäivän teemaan, kun Juha Rehula vakuutti, että Keskusta toimii kristillisten arvojen merkeissä.
Tasa-arvo, sen kaikissa muodoissaan, on Keskustan tärkeä ohjenuora; alueellinen tasa-arvo, sukupuolten välinen tasa-arvo ja ylisukupolvinen tasa-arvoa saivat Rehulan esityksessä erityismaininnan.
Puheenjohtaja Juha Sipilän kehittelemä ”kakkara” oli tärkeässä roolissa Rehulan esityksessä.
Istuin lähes vastapäätä Rehulaa ja sain hänen esityksensä jälkeen ottaa lähikuvan kakkarasta.
Kakkarassa julkinen talous, huolenpito, talouskasvu sekä vastuunotto ovat sidoksissa toisiinsa. Kiinnitin erityistä huomiota siihen, että julkisen talouden kasvattaminen pienentää muiden osa-alueiden osuutta.
Oli mukava seurata, kun Juha Rehula antoi pikaoppitunnin Minnan Sarvijärvelle kakkaran käyttämisestä.
Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Koskinen kiitti varapuheenjohtaja Juha Rehulaa mielenkiintoisesta juhlapuheesta ja luovutti hänelle pöytäliinan muistolahjaksi.
Havaitsin, että kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Koskisella ja Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Tapani Tienarilla on keskenään hyvät välit – niin on myös meillä Tampereella!
Kiitokset järjestäjille hienosta sunnuntaitapahtumasta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Seurojentalo, Kekkonen Viljakkalassa, Virolainen Viljakkalassa, Rehula Viljakkalassa, Keskusta-luonas Viljakkalassa, varapuheenjohtaja Juha Rehula, Santeri Alkio, Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö, |
Kyläkirpparisuunnistuksen merkitys on paljon muutakin kuin tavaroiden ostaminenLauantai 26.7.2014 - -Esko Erkkilä- Pikku-Pispalalaiset, Mannin asukasyhdistys ja Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ovat järjestäjinä eilen alkaneessa Viljakkalan kyläkirpparisuunnistuksessa.
Tapahtumassa talot järjestävät tonteilleen myytäviä tavaroita ja kansa käy vaihtelevin tuloksin ostamassa niitä.
Tapahtuma alkoi eilen ja se kestää useimpien myyjien osalta sunnuntaihin saakka.
Olen aina pyrkinyt osallistumaan asiakkaana Viljakkalan kyläkirpparisuunnistukselle ja niin tein myös eilen.
Totean tämän juttuni otsikossa, että kyläkirpparisuunnistus on paljon muutakin kuin tavaroiden ostamista.
Sitä se todella on!
Vanhojen tuttavuuksien vahvistaminen, uusien tuttavuuksien luominen, tuttujen paikkojen katseleminen ”uusin silmin”, ennenkäymättömissä paikoissa käyminen – tätä kaikkea kyläkirpparisuunnistus on!
**********
Muutama kuva maisemista, jotka ovat vuosien aikana tulleet tutuiksi ja joihin kyläkirpparisuunnistuksella sain hetkeksi pysähtyä:
Näkymä naapurilta meille!
Tähän näkymään liittyy paljon edellisen sukupolven työtä – hieman myös omaa työtäni.
Parvilahti ja Markansaari!
Näkymä Viljakkalan Kirkkojärvelle ja kirkonkylään.
Kototilan ”Alanen lato” rypsivainion keskellä. Olisi pitänyt osua paikalle viikkoa aikaisemmin, niin olisipa maisema ollut keltainen!
Männistönmäestä kohti Koivuniemeä.
Konkarinmäestä kohti Hanhijärveä.
**********
Niin, näkihän kirpparisuunnistuksella muutakin:
Kaunisto, jota pikku-pispalalaiset kutsuvat nykyisin kylätalokseen.
Kauniston seinäkello on pysähtynyt aikaan entiseen.
Tässä talossa toimi ennen Viljakkalan hammaslääkäri.
Sitä aiemmin talossa toimi myös Viljakkalan kunnanlääkäri.
Olen opiskellut talon autotallissa kansalaiskoulun aikana metallitöitä!
Paljon muistoja liittyy tähän taloon Viljakkalan Kurjella!
Viljakkalan Elonkaari, josta nyt Ylöjärven kaupunki pyrkii lopettamaan kaikki palvelutoiminnot!
Sahtitynnyreitä eräällä kohteella.
Sahtitynnyrit laitettiin paisumaan jokeen tai lammikkoon hyvissä ajoin ennen sahdinteon aloittamista.
Valitettavasti sahdintekokulttuurikin on hiipumassa Viljakkalassa.
************
Tein toki myös kauppaa kyläkirpparisuunnistuksella:
Sen koin puutteeksi, että missään ei ollut myytävänä todellisia ”äijä-tuotteita” eli romuja joka äijälle.
Vihjeeksi ensi vuodelle!
Arvostan Pikku-Pispalalaisten, Mannin asukasyhdistyksen ja Viljakkalan Seurojentalonyhdistyksen puuhahenkilöitä aktiivisuudesta Viljakkalan kyläkirpparisuunnistuksen järjestämisessä.
Poiketkaahan kohteilla tänään ja osa on avoinna myös sunnuntaina!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan kyläkirppasrisuunnistus, Pikku-Pispala, Pikku_pispalalaiset, Mannin asukasyhdistys, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, Kaunisto, Kauniston kylätalo, kenttäpullo int/40, Peltiteos Oy, Konkarinmäki, Hanhijärvi, Viljakkalan Hanhijärvi, |
Kolmannen sektorin toimijat - kuten Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys ja LC-Viljakkala - tekevät arvokasta työtä syrjäseutujen asukkaiden hyväksiMaanantai 7.7.2014 - -Esko Erkkilä- Erilaiset yhdistykset, järjestöt, yhteisöt ja muut kolmannen sektorin toimijat tekevät arvokasta työtä vanhusten, yksinäisten ihmisten ja muiden apua tarvitsevien hyväksi niin syrjäseuduilla kuin myös kaupungeissa.
Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys ry tekee tätä työtä Viljakkalassa.
Yhdistys on perustettu vuonna 2004 ja sen tarkoituksena on tarjota Viljakkalan kyläläisille, yhdistyksille ja seuroille yhteinen kokoontumis- ja harrastuspaikka ja siten lisätä ihmisten välistä kanssakäymistä sekä parantaa yhdistysten toimintaedellytyksiä.
Yhdistyksen toiminnan tukipiste on Viljakkalan Seurojentalo.
Viljakkalan Seurojentalo on entinen Viljakkalan Maamiesseurantalo ja Maamiesseuran logo on edelleen kunniapaikalla Seurojentalon kahviossa.
Arvostan, että samalla seinällä on myös Viljakkalan vaakuna.
**********
Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen tärkeä toimintamuoto kesäisin ovat Keskiviikkokahvilat, jotka alkoivat tänä vuonna kesäkuun 12. päivänä ja ne jatkuvat heinäkuun puoleenväliin saakka.
Osallistuin Keskiviikkokahvilaan heinäkuun 2. päivänä ja siitä tilaisuudesta muutama kuva:
Tilaisuus alkoi kahvittelulla ja sen jälkeen yhdistyksen sihteeri Leena Kunttu toivotti…
…yli viisikymmenhenkisen yleisön tervetulleeksi.
Keskiviikkokahviloiden ohjelma on musiikkipainotteista ja tällä kerralla Viljakkalan oma poika Aarre Aalto esitti yleisöön meneviä kappaleita Risto Hiltusen säestämänä.
Aarren ensimmäinen kappale oli ”Lemminkäisen äiti”, joka on Eino Leinon kirjoittama ja Oskar Merikannon säveltämä laulu.
1. Tuima on tuuli ja pimeä on taivo, suuri on ulapalla aaltojen raivo, lahti on tyyni ja selkeä vaan. Kussa mun kotkani kulkeekaan?
2. Joudu jo kotihin ja lentosi heitä! Taikka jo ajeletkin aaltojen teitä, poikani pieni ja hentoinen. Lahti on tyyni ja rauhainen.
3. Ulkona ulapalla myrskyt ne pauhaa, täällä on lämmintä ja täällä on lauhaa, lahti on tyyni ja selkeä vaan. Laske jo lahtesi valkamaan!
Aarre Aallon välijuonnot olivat mielenkiintoisia, kun hän kertoi mm. Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan urkuri Frans Linnavuoresta ja tämän suhtautumisesta siihen musiikkiin, jota Tampereen Tuomiokirkossa oli soveliasta esittää.
*****************
Viljakkalan Seurojentalo-yhdistykselle kiitokset kulttuuritarjonnan järjestämisestä Viljakkalaan.
Erityiskiitokset Lions Club Viljakkalalle joka huolehti, että Elonkaaren asukkaiden kyyditykset onnistuivat Keskiviikkokahvilaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys, Viljakkalan Seurojentalo, LC-Viljakkala, Lions Club Viljakkala, Keskivikkokahvila, Aarre Aalto, Risto Hiltunen, Eino Leino, Oskar Merikanto, Lemminkäisen äiti, Frans Linnavuori, Tampereen Tuomiokirkko, |
Nyt on joulumyyjäisten kulta-aikaa!Torstai 5.12.2013 - -Esko Erkkilä- Marraskuun loppupuolisko ja joulukuun alkupäivät ovat erilaisten myyjäisten kulta-aikaa.
Omalta kohdaltani erityisen kiireistä myyjäisten aikaa oli viime lauantaina eli 30.11.2013, sillä poikkesin silloin neljissä eri myyjäisissä.
Aloitin myyjäisvierailuni tänä vuonna jo kuitenkin lauantaina marraskuun 23. päivänä, jolloin Lavajärven Maamiesseura järjesti Hämeenkyrön Päivölässä joulumyyjäiset.
Päivölän myyjäiset olivat siinä mielessä ”omakohtaiset”, että toimin kuljettajana vaimolleni, jolla oli oma myyntipöytänsä näissä myyjäisissä.
Tässä kuva vaimoni myyntipöydästä.
Päivölän myyjäiset ovat perinteisesti kaksipäiväiset ja tänä vuonna toinen myyjäispäivä eli sunnuntai oli kuulemma ollut erityisen vilkas.
Päivölän myyjäisissä myyntipöytien tuotteet olivat korkealaatuisia ja ostajia oli mukavasti Tampereelta saakka.
Laajin myyntipöytä – tai oikeastaan kaksikin myyntipöytää – oli Hämeenkyrön Lavajärvellä asuvalla Raija Mäensivulla, joka on käsityöalan todellinen taitaja Luontomummo –toiminimellään.
********Ja sitten muutama valokuva siitä todellisesta myyjäispäivästä eli marraskuun 30. päivästä!
Aloitin myyjäisvierailuni Frantsilan Kehäkukasta, joka oli toinen niistä paikoista, joissa toteutettiin…
…Marrastori- tapahtuma.
Kehäkukassa oli oma myyntipöytä mm. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistyksellä ja ostinkin sieltä Tuula Klug´n (vasemmalla) ja Orvokki Peltomäen myyminä Holvisillan Joulu 2013 –joululehden.
Holvisilta sijaitsee Viljakkalan Inkulassa, ja Holvisillan Joulu on ”Inkulan Holvisilta ry:n” jo perinteeksi muodostunut joululehti. Nyt ilmestynyt numero on järjestyksessään jo numero 14.
Kehäkukassa oli eräällä osastolla myynnissä puhutteleva Vaari-tyyny!
Seuraava myyjäispaikka oli minulle aiemmin täysin tuntematon, vaikka luulinkin tuntevani naapuripitäjä Hämeenkyrön hyvin.
Hämeenkyrön Nuorisoseura järjestämät joulumyyjäiset Kyrölässä olivat miellyttävä tuttavuus.
Kyrölä sijaitsee Frantsilan Kehäkukkaa vastapäätä Pappilanjoen toisella puolella.
Kyrölän myyjäisten erikoisuus oli kahvit, joiden kyytipojaksi oli tarjolla monenlaisia täytekakkuja.
Tarjolla oli ainakin;
***********
Kylätoimintakeskus Heiskalla järjestetty Marrastori –tapahtuma oli päivän kolmas hämeenkyröläinen joulumyyjäistapahtuma, jolle osallistuin.Yläkuvassa Kylätoimintakeskus Heiskan "tienviitta" kolmostien kupeessa ja alakuvassa kuva Heiskan pihapiiristä!
Myös Heiskan Marrastorilla oli vaimollani oma myyntipöytä.
Myyntipöydällä oli erilaisten lasitöiden lisäksi tarjolla moninaisia leivonnaisia.
Kauppa kävi kuulemma hyvin!
Heiskan isossa salissa oli myyntipöytä ”Viikinkiseppä” Joona Peltoniemellä.
Sepäntakoma veitsi oli todella ”veitsenterävä”, sillä aanelos-paperiarkista näytti olevan helppo vuolla paperilastuja!
***********
Kolmen hämeenkyröläistapahtuman jälkeen siirryin Viljakkalaan ja siellä…
…Lions Club Viljakkalan järjestämille ”Viljakkalan Jouluvipinöille” Viljakkalan koululle.
Viljakkalan Jouluvipinöillä näin tänä vuonna ensimmäisen kerran Joulupukin!
Jouluostosten makuun pääsin Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen osastolla, jossa Outi Lähteenmäki (vasemmalla) ja Asta Niittyoja myivät itsetehtyjä koruja. Parit helmet siirtyivät tältä osastolta pukinkonttiin!
***********
Joulumyyjäiset ovat eräs tapa virittäytyä joulunviettoon.Myyjäisillä tapaa tuttuja sekä näkee sen valtavan käsityöinnostuksen ja suoranaisen taituruuden, jota kylillä harrastetaan.Kannustan poikkeamaan joulumyyjäisissä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lavajärven Päivölä, Lavajärven Maamiesseura, Luontomummo, Frantsilan Kehäkukka, Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys, Inkulan Holvisilta ry, Kyrölä, Kylätoimintakeskus Heiska, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, Outi Lähteenmäki, Asta Niittyoja, |
Viljakkalassa osataan arvostaa lähellä tuotettuja tuotteita ja oman kulmakunnan yrityksiäPerjantai 13.9.2013 - -Esko Erkkilä- Perhekuntamme osallistui lauantaina syyskuun 7. päivänä Viljakkalan Seurojentalolla järjestetyille Läheltä Sinulle –markkinoille. Myyntituotteemme olivat Viljakkalan Majajärvellä kasvattamamme juurekset ja marjat.
Vaimoni hoiti tuotteet myyntikuntoon sekä myös myynnin ja minun kontolleni jäi ainoastaan tuotteidemme logistiikasta huolehtiminen.
Tältä näytti myyntipöytämme ennen asiakkaiden saapumista. Myyntipöydän kuvaaminen ennen asiakkaiden saapumista oli oikea ratkaisu, sillä ovien avauduttua väentungos oli melkoinen. Ajoissa tapahtunut kuvaaminen oli siinäkin mielessä oikein, sillä ensimmäiset tarjolla olleet tuotteet – valkosipulit – loppuivat puolen tunnin ostoryntäyksen jälkeen.
Myyntipöydällämme oli tarjolla punajuuria, palsternakkoja, raitapunajuuria, porkkanoita, valkosipuleita, keltaista vahapapua, vihreitä papuja, tavallista sipulia sekä punasipulia. Näiden lisäksi oli tarjolla tyrnejä. Näytteeksi ja erikoisuutena tarjosimme ilmaiseksi härkäpapuja sekä mangoldia.
Kauppa kävi niin hyvin, että paluulogistiikalla oli huolehdittava ainoastaan muutamasta sipulinipusta takaisin ”mökkimaailmaan”.
Myyntipöytäämme vastapäätä oli Viljakkalan Marttojen myyntipöytä ja uskon, että he vetivät markkinoiden parhaimman myynnin.
Toisena kasvituotemyyjänä markkinoilla oli Meiserin puutarha, joka keskittyi purkeissa kasvavien chilien myyntiin. Meiserit tarjosivat chiliä pieninä maistiaissiivuina ja ytyä niissä tuntui olevan. Chilit sopivat oikein hyvin myös koristekasveiksi.
Yrittäjät Harri ja Susanna Meiseri olivat tyytyväisiä tuotteidensa menekkiin.
*********
Seuraavassa pieni kuvakimara muista sisätiloissa toimineista myyntipisteistä:
********
Veikko Hietamäki (vasemmalla) esitteli kalastusasioita ja Seppo Hyypöläinen (oikealla) puolestaan hankki uusia jäseniä Suomen suurimman eläkeläisjärjestön eli Eläkeliiton toimintaan.
Tampereen Seudun Työväenopisto – joka vastaa kansalaisopistotoiminnasta Viljakkalassa – oli myös mukana matkassa kahden henkilön voimin.
********
Tilaisuuden järjestäjät, myyjät ja eritoten ostajat olivat tyytyväisiä markkinapäivän antiin.
Kiitokset järjestäjille hienon tilaisuuden järjestämisestä – ensi syksynä uudestaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Läheltä Sinulle, Läheltä Sinulle -tapahtuma Viljakkalassa, Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Martat, Meiserin puutarha, Viljakkalan Majajärvi, Majajärvi, Eläkeliitto, Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys, Tampereen Seudun Työväenopisto, |
"Kirjeitä rintamalta" - Viljakkalan Mieslaulajien vappukonsertti oli hieno kulttuuritilaisuusTiistai 4.6.2013 - -Esko Erkkilä- Vietämme tänään Puolustusvoimain lippujuhlan päivää. Päivällä on pitkät perinteet, sillä nykyisen päivän edeltäjän eli Sotaväen lippujuhlan päivää vietettiin toukokuun 16. päivänä vuosina 1919 – 1939.
Erinäisten vaiheiden jälkeen kesäkuun 4. päivä – Suomen marsalkka Mannerheim´n syntymäpäivä – vakiintui Puolustusvoimain lippujuhlan päiväksi.
Arvostan Puolustusvoimain lippujuhlapäivää ja tänään siniristilippu tulee hulmuamaan mökin ja myös kotimme lipputangoissa!
************
Tämä juttuni liittyy ainakin tietyllä tavalla Puolustusvoimain lippujuhlan päivään, sillä nyt kerron Viljakkalan Mieslaulajien konsertista runsas kuukausi sitten.
Viljakkalan Mieslaulajat konsertoi vappuna eli toukokuun 1. päivänä Viljakkalan Seurojentalolla.
Konsertin teemana oli ”Kirjeitä rintamalta”.
Viljakkalan Mieslaulajilla on vankat perinteet, sillä kuoro on perustettu jo vuonna 1936, joten kolmen vuoden kuluttua on odotettavissa 80-vuotisjuhlakonsertti.
Konsertti toteutettiin yhteistyössä Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n kanssa.
Kiirehdin Tampereen vappujuhlista kotipitäjäni konserttitapahtumaan, sillä tiesin lavalla esiintyvän tuttuja kavereita.
Viljakkalan Seurojentalon lava ja sen taustalla hieman kulahtanut taustamaisema olivat puitteet hienolle kulttuurihetkelle.
Järjestäjät olivat nähneet sota-ajan tunnelman luomisessa vaivaa, sillä esiintymistilan rekvisiittana oli deaktivoituja museoaseita.
Konekivääri,…
…Suomi-konepistooli…
…ja pikakivääri Dektarjev eli Emma.
Isäni, joka oli kahta haavoittumistaan lukuun ottamatta koko ajan mukana Talvisodassa, Jatkosodassa ja vielä Lapin sodassakin kenraali Hersalon johtamassa laivalla tehdyssä koukkauksessa Tornioon, taisteli sodat pikakivääriampujana. Taisteluparinaan hänellä oli autoilijana sittemmin toiminut saman kylän mies eli Simo Niittunen.
Kerrotaan, että kun isäni näki jollain Sotaveteraanien matkalla Säkylässä vanhana miehenä Emman, niin hänen silmiinsä tuli innostunut kiilto, kun näki tutun aseen!
********* Viljakkalan Mieslaulajien konsertti käsitti kaikkiaan 18 mieliinpainuvaa kappaletta.
Konsertti alkoi naapuripitäjän eli Hämeenkyrön nobelistin F. E. Sillanpään sanoittamalla Marssilaululla.
Olen kirjoittanut lyhyen jutun Sillanpään Marssilaulu-kansanoppeeran kantaesityksestä tälle saitille 24.10.2009. Juttuni löytyy googlaten vaikkapa näin: ”Esko Erkkilä Marssilaulu”.
Sillanpään sanoittaman ja Aimo Mustosen säveltämän Marssilaulun jälkeen Viljakkalan Mieslaulajat esittivät seuraavat kappaleet:
Viljakkalan Mieslaulajat oli asettunut Seurojentalon näyttämölle ja näyttämön eteen siten, että en saanut samalla kerralla kuvaa koko kuorosta, mutta…
…kahteen kuvaan laulajat pystyin ikuistamaan.
Kuoroa säesti haitariduo Jarmo Mäkinen ja Pekka Mäkelä.
Viljakkalan Mieslaulajia johtaa kanttori Heidi Olkinuora, joka esitti soolona Lottien laulun. Tässä Olkinuora yhdessä toisen sooloesityksen esittäneen eli Markku Ylijoen kanssa.
Markku Ylijoen soolona esittämän koskettavan kappaleen nimi oli ”Kirje isältä”. Hieno tulkinta Markulta – kiitos!
Parhaiten olen kuorolaisista oppinut tuntemaan…
…naapurinpoika ja koulukumppani Antti Hietamäen,…
…sekä Viljakkalassa pitkään rakennusmestarina toimineen Matti Simosen. Kiitokset Matille vieläkin niistä opeista ja ohjeista, jotka häneltä olen vuosien saatossa saanut rakentamisessa ja yksityistien toimitsijamiehenä!
Hietamäen Antti ja Simosen Matti pistivät esitysten aikana pystyyn…
…jopa pienoisen show´n!
Kiitokset Viljakkalan Mieslaulajille ja Viljakkalan Seurojentaloyhdistykselle hienon kulttuuritapahtuman järjestämisestä.
Milloin saamme kokea seuraavan konsertin?
Uskallan esittää seuraavaa konserttia varten toiveena oman ja isäni mielikappaleen...”Äänisen aallot”.Olen kerran saanut olla mukana Petroskoissa hotellissa, kun retkikuntamme laulunosaajat lauloivat hotellin parvekkeella illalla – tai ehkä oli jo yöaikaa – ”Äänisen aallot” ja Ääninen loiski siinä vieressä. Sen tunnelman muistan aina!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Mieslaulajat, Markku Ylijoki, Heidi Olkinuora, Antti Hietamäki, Matti Simonen, Leo Saimaja, Petri Mikkonen, Juhani Malkamäki, Juha Mäkinen, Arvo Seurujärvi, Jouko Härkki, Taisto Nurkkala, Jarmo Mäkinen, Pekka Mäkelä, Viljakkalan Seurojentalo, |
"Lempeä kohtelu elukoille tekee ne hiljaisiksi,...Lauantai 27.4.2013 - -Esko Erkkilä- …kesyiksi säyseiksi olennoiksi, jotka eivät pelkää ja kammoksu ihmistä, vaan päinvastoin pitävät niitä hyvinä ystävinään ja parhaimpina suojelijoinaan. Lehmää tulee taputtaa ja sille kauniisti puhella lypsämään ruvetessa. Tällä tapaa saadaan ne hyvälle mielelle ja hyvin antamaan maitonsa. ”
Näin alkanut Anna Maria Sankarin vuonna 1906 laatima karjanhoitokirja on esillä Viljakkalan Seurojentalolla järjestettävässä Tampereen seudun työväenopiston Viljakkalan perinnepiirin näyttelyssä.
Näyttely oli avoinna jo eilen ja myös tänään siihen pääsee tutustumaan klo 10.00 – 15.00.
”Perinnettä Viljakkalasta” on näyttelyn teema ja se keskittyy kolmen teeman ympärille;
Seurojentalon pihassa oli ikaalislaisen Leevi Kasken pyörillä liikkuva aito takosepän paja.
Nuoren takosepän touhuja oli videolle tallentamassa näyttelytapahtuman johtaja ja perinnepiirin vetäjä Hannu Sinisalo. Sinisalo on tehnyt suuren työn viljakkalalaisen elämänmuodon tallentajana. Työstä saa pientä esimakua googlaamalla vaikkapa; ”viljakkalan perinnepiiri”.
Näyttämön edessä touhusi miesten piiri ja siinä syntyi taitajien käsissä mm. aitoja luutia!
Viljakkalalaiseen maidontuotantoon ja maidonjalostukseen liittyvät esineet ja muistot oli kerätty Seurojentalon seinällä olevan Eero Järnefeltin vuonna 1887 maalaaman Lehmisavu-teoksen kopion eteen.
Osaston helmi oli Viljakkalan Karjantarkkailuyhdistykselle aikoinaan kuuluneet karjantarkkailijan työvälineet. Muistan, kun yhdistyksen pitkäaikainen karjantarkkailija Laura Ruokkeinen liikkui näiden välineiden kanssa kylillä. Tarkasti ottaen maidontuottajaisännät kuljettivat laitteita ja Ruokkeista hevosillaan seuraavaan taloon!
Ihantolan emäntä Anna-Maija Sankari laittoi pyynnöstäni maidon rasvapitoisuuden määrittämisessä käytetyn sentrifugin pyörimään.
Kokkausvälineitä ja keittokirjoja esitelleellä osastolla huomiota herätti vuonna 1943 painettu ”Pois pula ja puutteet” –kirja. Kirjan alaotsikkona oli ”Keinot ja korvikkeet käyttöön”.
********* Perinnepiirin eräs kulttuuriteko on ollut laatia 32-sivuinen vihkonen, jonka nimi on: ”Uusia vanhoja uutisia Viljakkalasta 1895-1967”.
Vihkosessa on aitoja ilmoituksia ja lehdissä julkaistuja juttuja Viljakkalasta tuolta ajalta.
On selvää, että ostin vihkosen viidellä eurolla ja nyt minulla on materiaalia tutustua tuohon aikaan. *******
Kiitän Hannu Sinisaloa ja Viljakkalan perinnepiiriä tärkeästä työstä ja sen työn saattamisesta julkisuuteen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Tampereen seudun työväenopisto, Viljakkalan perinnepiiri, Viljakkalan Seurojentalo, Hannu Sinisalo, Leevi Kaski, Viljakkalan Karjantarkkailuyhdistys, tarkkailukarjakko, Laura Ruokkeinen, tarkkailukarjakko Laura Ruokkeinen, |
"Myyräntyötä metsissä ja pihoissa"Perjantai 15.2.2013 - -Esko Erkkilä- Synnyinkunnassani Viljakkalassa toimii paikallisten kulttuuriarvojen ja ympäristönäkökohtien vaalimiseen keskittynyt yhdistys Vipu Viljakkala ry. Yhdistyksen tavoitteena on hyvän elinympäristön järkevä ja pitkäjänteinen kehittäminen.
Vipu Viljakkala ry järjesti Viljakkalan Seurojentalolla mielenkiintoisen luontoillan torstaina tammikuun 31. päivänä.
Illan teemana oli tämän jutun otsikko.
Olen Vipu Viljakkala ry:n jäsen ja osallistuin mielenkiintoiseen tapahtumaan.
Illan asiantuntijaksi oli saatu Metsäntutkimuslaitoksen metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen.
Vipu Viljakkala ry oli saanut luennoitsijaksi todella korkeatasoisen tiedemiehen, sillä professori Henttonen on alansa siteeratuimpia tutkijoita.
Heikki Henttonen on mukana kansainvälisellä ISIHighly Cited.comSM -listalla. Tälle listalle pääsevät kultakin tieteenalalta ne tutkijat, joiden julkaisuihin viitataan muiden tutkijoiden julkaisuissa kaikkein eniten. Suomesta Highly Cited -listoille on kaikkiaan päässyt yhdeksän tutkijaa ja Henttonen on yksi heistä.
Tilaisuuden avasi Vipu Viljakkala ry:n puheenjohtaja Ismo Friman.
Professori Henttonen kertoi, että hänen työnantajallaan Metlalla eli Metsäntutkimuslaitoksella on lakisääteinen velvollisuus tuholaisseurantaan ja tuholaisennusteiden laatimiseen. Metla toteuttaa tehtäväänsä julkaisemalla kahdesti vuodessa myyräraportin Metsälehdessä. Raportti sisältää katsauksen menneeseen ja ennusteen myyräkannan tulevasta vaihteluista ajallisesti ja alueellisesti.
Myyräkannan vuosittaiset vaihtelut ovat suuria. Tässä kuvassa vasemmalla ylhäällä on esitetty vuoden 1988 myyräkanta ja sen jälkeen myyräkannan kehittyminen vuosittain siten, että alhaalla oikealla kuvataan tilannetta vuonna 2011.
Metsänhoitoyhdistykset seuraavat Metlan myyräennustuksia tarkkaan, mutta valitettavasti metsänomistajat ottavat ne huonosti huomioon metsänhoitotöitä suunniteltaessa.
On toki myös todettava se, että puuntaimia tuottavat taimistot tuottavat uusia taimia tasaisesti vuodesta toiseen eli ”taimilogistiikka” on tietynlainen este myyräennusteiden huomioimiselle metsänviljelyssä.
Professori Henttonen totesi, että pahana myyrävuonna myyrien taimikoille aiheuttamat vahingot yltävät tasolle 20 miljoonaa euroa!
Usein ajatellaan, että myyrien luontainen torjunta olisi tehokas tapa myyrävahinkojen estämisessä.
Professori Heikki Henttonen kävi luettelonomaisesti läpi joitakin myyrätuhojen estämiskeinoja:
Professori Henttonen listasi metsänviljelyssä tekijöitä, jotka lisäävät myyrien tuhovaaraa:
Omaan henkilökohtaista kokemusta lehtikuusen onnistuneesta istuttamisesta n. 15 vuotta sitten runsaan hehtaarin alueelle. Kysyin Henttoselta lehtikuusen herkkyydestä myyrätuhoille ja sain vastauksen, että lehtikuusi on herkkä myyrätuhoille. Meillä istuttaminen sattui ilmeisesti sopivaan ajankohtaan, sillä myyrätuhoja ei ole ilmennyt.
Esityksensä lopuksi professori Henttonen käsitteli myyräkuumetta ja siihen liittyviä seikkoja.
Myyräkuume on suomalainen sairaus, sillä EU:n alueella tavattavista myyräkuumetapauksista 70 % tavataan Suomessa.
Suomessa todetaan vuodessa n. 1.000 – 3.500 tautitapausta. On kuitenkin muistettava, että ainoastaan 20 % tartunnan saaneista saa akuutin taudin, joten infektioita on vuodessa jopa 15.000 tapausta.
Myyräkuumeen isäntälaji on metsämyyrä ja muissa myyrälajeissa sitä ei ilmene.
Lopputalven aikana lähes kaikki metsämyyrät ovat taudinkantajia.
Myyräkuumeen tartunta tulee ihmiseen tavallisimmin puuliiterin pölyn kautta.
Riskitekijöitä myyräkuumeen saamiseen ovat ammatti (maanviljelijä), harrastukset, olla nuori mies, tupakointi.
Myyräkuumeessa akuuteista tapauksista 5 % joutuu dialyysiin.
Se on tavallaan lohdullista, että myyräkuumeen sairastamisen jälkeen henkilölle syntyy ikuinen immuniteetti!
Kiitän Vipu Viljakkalaa mielenkiintoisen luontoillan järjestämisestä.
Taas kerran tuli todettua se, että jos todellisella asiantuntijalla on kyky ja taito esittää asiansa mielenkiintoisesti, on esitystä ilo kuunnella.Professori Heikki Henttosella on taito esittää asiat mielenkiintoisesti ja sen vuoksi häntä on ilo kuunnella!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Metsäntutkimuslaitoksen metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen, Heikki Henttonen, Vipu Viljakkala ry, Viljakkalan Seurojentalo, Ismo Friman, myyräennusteet, myyräkuume, |
Läheltä Sinulle -markkinatapahtuma Viljakkalan Seurojentalolla sai väen liikkeelleSunnuntai 19.8.2012 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry järjesti eilen Viljakkalan Seurojentalolla markkinatapahtuman, jonka teemana oli ”Läheltä Sinulle”.
Myyntipöytien rakenteluvaiheessa otettu kuva kertoo, että Seurojentalon pääsali oli täynnä myyntipöytiä, joilla oli tarjolla mm. vihanneksia, juureksia, leivonnaisia, käsitöitä, koruja ja kirpputoritavaraa.
Olin mukana vaimoni apupoikana auttamassa häntä mökkitontillamme viljeltyjen kasvisten myynnissä. Myyntipöydällämme oli tarjolla tavallista sipulia, punasipulia, valkosipulia, porkkanaa, punajuurta ja Siikli-perunaa. Sen lisäksi meillä oli tarjolla akanhuulen taimia ja myös suppea valikoima lasitöitä. Myyntipöytämme koristeena oli ”pärekopallinen” kehäkukkia leikkokukkina ja myös niillä olisi ollut kysyntää.
Porkkanat ja punajuuret loppuivat heti alkuunsa, sillä niiden osalta myyntipöytämme oli tyhjä puoli tuntia ovien avaamisen jälkeen! Pääsin jossain vaiheessa myyntipöydän taakse ja hieno possuesiliinani herätti ansaittua ihastusta – se on valmistettu pellavasta!
Myyntipöytämme naapurissa oli tarjolla moninaisia leivonnaisia.
Viljakkalan Martat olivat myös valmistaneet suuren valikoiman erilaisia leipomuksia ja myös heidän myyntipöytänsä tuotteet loppuivat ennen myyntiajan päättymistä.
Markkinapäivä vakuutti ja opetti taas kerran, että kuluttaja arvostaa kotimaista ruokaa. Lisäarvoa sille antaa, että ruoka on tuotettu lähellä.
Seurojentalon ulko-osastolla moottorisahaveistäjä Juha Käkelä esitteli taitojaan. Käkelä asuu Ylöjärven Takamaalla ja tekee päivätyönsä ohella moottorisahataidetta. Tässä Käkelä esittelee pikkukarhua, jonka veistämiseen häneltä kuluu aikaa kolme minuuttia. Tulos on alansa maailmanennätys ja voimme nähdä sen toteutumisen syksyllä televisio-ohjelmassa, jossa tehtaillaan eri alojen maailmanennätyksiä.
Olen oppinut tuntemaan Juha Käkelän karhuveistosten tekijänä, mutta häneltä onnistuu myös muiden eläinveistosten tekeminen. Tässä malliksi superhauki.
Eniten Käkelää työllistävät koiranomistajat ja oman koiransa puuveistoksena saa häneltä siten, että toimittaa Käkelälle sähköpostilla muutaman digikuvan koirastaan. Käkelän sähköpostiosoite on juhakakela(at)gmail.com.
Kiitokset Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:lle suositun markkinatapahtuman järjestämisestä.Erityiskiitos tapahtumaan osallistuneille ostajille, sillä Teidän ansiostanne tilaisuudesta jäi ”hyvä maku suuhun”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry, Läheltä Sinulle, Viljakkalan Martat, kotimainen ruoka, lähiruoka, Juha Käkelä, moottorisahataiteilija Juha Käkelä, Viljakkalan Maamiesseurantalo, |
Kulttuurihetki polttopuiden pilkkomisen lomassaTorstai 19.7.2012 - -Esko Erkkilä- Olen jo monena vuonna saanut vapautuksen mansikoiden poiminnan raskaasta tehtävästä.
Tänä vuonna olen saanut osittaisvapautuksen myös mansikoiden perkaamisesta pakastuskuntoon. Vapautuksen ”hintana” on se, että huolehdin päivittäin muutaman tunnin ajan polttopuiden pilkkomista klapikoneella ja pilkottujen klapien pinoamisesta kattojen alle.
Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry järjesti eilen eli keskiviikkona heinäkuun 18. päivä keskiviikkokahvilan ja sain luvan siirtää polttopuiden pilkkomista parilla tunnilla, jotta pystyin osallistumaan synnyinpitäjäni kulttuuritapahtumaan.
Keskiviikkokahvilassa tunnelmoi taiteilija Aarre Aalto ja hänen säestäjänään toimi Risto Hiltunen.
Aarre Aalto on syntyjään viljakkalalainen ja muistan hänet jo ”polvihousupoikana”, kun hän esiintyi erilaisissa tilaisuuksissa. Aarre on osannut aina laulaa ja vuodet ja varmaan myös koulutus ovat koulineet hänestä korkeatasoisen esiintyjän. Aarren taitoja ovat hyödyntäneet ne moninaiset tahot, jotka ovat vuosien saatossa tuottaneet lähiseudulla erilaisia musiikkiprojekteja. Aarre toimi kylällämme takavuosina sahayrittäjänä ja monet ovat ne tukit, jotka olemme hänen sahallaan laudoiksi sahauttaneet.
Miellyttävän kulttuuritilaisuuden avasi Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen sihteeri Leena Kunttu.
Risto Hiltusen säestämänä Aarre Aalto esitti yli nelikymmenpäiselle yleisölle mm. seuraavat kappaleet:
Keskiviikkokahvilan tunnelmoinnin päätti yhteisesti laulettu ”Kotimaani ompi Suomi”.
Keskiviikkokahvila keräsi Seurojentalolle runsaan kuulijajoukon. Osa tuli paikalle autoilla, mutta myös näillä kulkuvälineillä oltiin matkassa.
*****
Viljakkalan Seurojentalon kunnostaminen on edennyt hyvin ja mm. talon ulkomaalaus on saatu suoritettua. Seurojentalolla esteettömyydestä on huolehdittu hyvin ja koska arvostan esteettömyyden huomioimista, sen huomioimisesta suurkiitos kunnostuksesta vastanneille!
Näyttämön vieressä sijaitseva ”Lasten huone” alkaa olla joitain tapettiratkaisuja vaille valmis. Huoneessa toimi aikoinaan Viljakkalan Kansanhuolto. Seurojentalon kunnostustöiden rahoittamisessa tietty osuus on saatu kunnostamalla talon kalustoon aina kuuluneet tuolit ja myymällä hopealaatalla varustettuja nimikkotuoleja viljakkalalaisille. Tuolit jäivät luonnollisesti Seurantalon käyttöön. Olemme vaimoni kanssa hankkineet oman nimikkotuolin, mutta en pienistä etsiskelyistäni huolimatta sitä nyt löytänyt. Huomasin, että monet nimikkotuolin hankkineet ovat jo siirtyneet viimeisen rajan yli.
Viljakkalan vaakuna säilyy ylväänä Viljakkalan Seurojentalon ravintolatilan seinällä. Sitä eivät voi mitkään kuntaliitokset himmentää! Olen tyytyväinen, että isäni aikoinaan Viljakkalan kunnan luottamushenkilönä hankki minulle Viljakkalan vaakunaviirin – se säilyy arvo-omaisuutenani myös tulevaisuudessa.
Olen ylpeä viljakkalalaisuudestani!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys, Aarre Aalto, Risto Hiltunen, Leena Kunttu, Viljakkalan vaakuna, esteettömyys, Viljakkalan Kansanhuolto, Viljakkalan vaakunaviiri, |
Lähiruoka ja lähellä valmistetut tuotteet kiinnostivat ViljakkalassaPerjantai 2.9.2011 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys järjesti ”Läheltä Sinulle” –tapahtuman Viljakkalan Seurojentalolla lauantaina elokuun 27. päivänä. Tapahtuma alkoi aamukymmeneltä ja asiakkaita riitti myyntipöytien ympärillä tasaisesti koko viiden tunnin aukioloajan. Tilaisuuden tarkoituksena oli esitellä paikallista osaamista ja tehdä tunnetuksi Viljakkalassa ja lähiseudulla tarjolla olevia palveluja sekä tuotteita. Myyjiä oli Viljakkalasta, Hämeenkyröstä, Ikaalisista ja myös Ylöjärven Työväenopisto oli paikalla esittelemässä Viljakkalassa olevaa tarjontaansa. Järjestöistä Eläkeliitto esitteli paikallista toimintaansa. Lähiruoka oli vahvasti esillä tapahtumassa, sillä tarjolla oli paikallista palvattua porsaanlihaa, kutunjuustoa, suklaata, vihanneksia, marjoja, juureksia sekä laaja valikoima herkullisia leivonnaisia. Lähiseudun kädentaitajat olivat esillä itse valmistamillaan monipuolisilla tekstiili- ja ompelutuotteillaan, puukoilla, koruilla, paperituotteillaan sekä laajalla kirjolla erilaisia lahjaesineitä. Lisäksi tapahtumassa oli tarjolla kauneudenhoitoon ja siivoukseen soveltuvia tuotteita.
Viljakkalan Marttayhdistys on eräs Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen jäsenyhdistyksistä ja he olivatkin tapahtumassa vahvasti esillä herkullisilla leivonnaisillaan ja kuivakukilla. Marja-Liisa Alanen (vasemmalla) ja Viljakkalan Marttayhdistyksen puheenjohtaja Johanna Servo-Rassa (keskellä) esittelevät Sinikka Taposelle (oikealla) marttojen monipuolisen myyntipöydän tarjontaa. Myös Serafiina Rassa on myyntipöydän takana opettelemassa asiakaspalvelua.
Karhen Villisika –yrityksen Janne Korpilahti oli mukana tapahtumassa. Tällä kerralla grillausvartaassa pyöri tavallinen sikapossu. Kuvan possu teki päivän aikana kauppansa siten, että ajoittain oli possunlihan ostajia jonoksi saakka.
Tilaisuuden erikoisuudeksi oli saatu Suomen Metsästäjäliiton Satakunnan piirin osasto. Osasto oli pystytetty Seurojentalon taakse ja siellä viljakkalalainen piirikouluttaja Veikko Hietamäki opasti halukkaita riistalaukauskoulutuksessa. Aseena oli ilmakivääri ja laukaukset ammuttiin suksisauvojen avulla tehdyltä tuelta. Kaija-Leena Heinonen ampuu ja Vesa Heinonen seuraa ammunnan tuloksia. Kouluttajana toiminut Veikko Hietamäki (oikealla) pitää huolen turvamääräyksien noudattamisesta. Elna Mäkipää seuraa taustalla mummon osumatarkkuuden onnistumista. Viljakkalan Seurojentalo-yhdistyksen puheenjohtaja Outi Lähteenmäki ja sihteeri Leena Kunttu olivat tyytyväisiä tapahtuman onnistumiseen. He olivat iloisia paikallisten yrittäjien kiinnostuksesta ja totesivat, että tapahtumalla haettu paikallisen osaamisen esiintuonti onnistui hyvin. Paikallista osaamista on runsaasti haja-asutusalueilla ja sen kannustaminen on nyt ja erityisesti jatkossa erityisen tärkeää.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys, Karhen Villisika, Viljakkalan Marttayhdistys, Suomen Metsästäjäliiton Satakunnan piiri, |
Kuntaliitokset ja haja-asutusalueiden syrjintäpyrkimykset puhuttivat ViljakkalassaTorstai 7.4.2011 - -Esko Erkkilä- Kansanedustajaehdokkaat Päivi Hiltunen ja Mikko Alatalo järjestivät yhteisen vaalijuhlan Viljakkalan Seurojentalolla sunnuntaina 3.4.2011. Mukana juhlassa oli myös lähipäivinä emeritus-kansanedustajaksi siirtyvä maanviljelysneuvos Klaus Pentti.
Keskustan Viljakkalan paikallisosaston puheenjohtaja Pekka Hietaniemi kosketteli jo avauksessaan niitä ongelmia, joita kuntaliitokset tuovat. Pekka Hietaniemi edustaa ainakin kolmannessa sukupolvessa Viljakkalan etuja ajavia ansioituneita kunnallismiehiä.
On aina ollut hienoa kuulla kansanedustaja Klaus Pentin selkeitä selostuksia Eduskunnassa päätetyistä ja keskustelluista asioista. Klaus Pentille on kertynyt omakohtaista eduskuntakokemusta 8 vuotta, mutta isänsä Arvo Pentin kautta hän on saanut seurata suomalaista huippupolitiikkaa vuosikymmeniä.
Kansanedustaja Klaus Pentti kertoi esimerkkien valossa siitä muuttuneesta käytännöstä, jota ympäristöviranomaiset ovat alkaneet soveltaa haja-asutusrakentamisessa. Uussovellusten perusteena eivät voi olla muuttuneet lait tai asetukset, sillä niitä ei ole muutettu. Asian korjaamiseksi on välttämätöntä, että Keskusta menestyy seuraavissa vaaleissa.
Kansanedustajana kahdeksan vuotta istunut ja näissä vaaleissakin kansanedustajaehdokkaana oleva Mikko Alatalo oli edellispäivänä nimetty raikuvin suosionosoituksin Keskustan Pirkanmaan piirin toimesta ministeriehdokkaaksi. Alatalon huolenaiheena olivat Pirkanmaan liikenneasiat, vaikka niihin onkin hänen sekä Klaus Pentin toimesta saatu paljon parannusta. Työn on kuitenkin jatkuttava, sillä mm. solmittu mittava bioenergiapaketti merkitsee alemman luokan teille kovaa käyttöä. Alempi tieverkko ei nykymenolla kestä käytön lisääntymistä.
Mikko Alatalo esitti puheenvuoronsa lopuksi herkän kappaleensa ”Hyasinttien aika”. Olen saanut kuulla sen Mikon esittämänä lukemattomia kertoja, mutta se on aina yhtä puhutteleva.
Kansanedustajaehdokas Päivi Hiltunen aloitti kunnallispoliitikon uransa edellisissä kunnallisvaaleissa ja jo nyt hän on vahvoin edellytyksin kansanedustajaehdokas.
Hiltunen on leimallisesti perheasioiden asiantuntija, mutta koko elämänkirjo on hänelle tuttua. Ruokaturvallisuus ja se, että elintarvikeketjun alkupään toimijoiden on saatava työlleen kohtuullinen korvaus, ovat perhe- ja mielenterveysasioiden lisäksi Päivi Hiltusen agendalla. Päivi Hiltusen on tiedoiltaan, kokemukseltaan ja esiintymistaidoltaan henkilö, joka saa varmasti paljon aikaan Arkadianmäellä!
Vaalijuhlan ”jälkiparlamentissa”......pohdittiin keinoja, joilla Viljakkalan asemaa Ylöjärven kaupungin hylkäämänä takakylänä saataisiin kohennettua.Hämeenkyrön toimet kunnan itsenäisyyden säilyttämisessä olivat keskeisesti esillä. Kysyttiin, että millainen osa Viljakkalasta kuuluisi elimellisesti Hämeenkyrön ja Ikaalisten mahdollisesti perustamaan Kyrösjärven kuntaan/kaupunkiin? Kaikkia sitovaa jälkiparlamentin päätöstä ei saatu – ja ei ollut toki tarkoituskaan – aikaiseksi, mutta tärkeitä viestejä saimme annettua kansanedustajaehdokkaille. Kiitän lämpimästi Päivi Hiltusta, Mikko Alataloa ja Klaus Penttiä, että he uhrasivat tiukasta aikatalustaan hetken Viljakkalan murheille. Mikon ja Päivin panos merkitsee, että viljakkalalaisten kannattaa muistaa numerot 191 (Mikko Alatalo) ja 196 (Päivi Hiltunen), kun he vaalikopin yksinäisyydessä antavat äänensä alueen hyväksi työtä tekeville tuleville kansanedustajajille.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päivi Hiltunen, MikkoAlatalo, Klaus Pentti, Pekka Hietaniemi, Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, |