Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Liikenneväylien korjausvelka on uhka talouden nousulle

Tiistai 18.4.2017 - -Esko Erkkilä-

Tiedot Suomen talouden noususta saavat päivät päivältä yhä vankempia todisteita.

 

 

Tilastokeskus kertoi viime viikon torstaina, että bkt kasvoi helmikuussa kolme prosenttia viime vuoden helmikuusta. Tammikuussa bkt kasvoi tarkentuneiden tietojen mukaan 3,7 prosenttia vuoden takaisesta. 

 

 

Talousviisaat ovat todenneet, että mahdottomasta on tulossa mahdollinen.

 

 

 

Talousnousulle on montakin uhkatekijää ja opposition jatkuva vähättely hallituksen aikaansaannoksista on eräs uhka.  Opposition räksyttäminen on luonnollista, sillä Suomen nousuun saaminen on osoitus hallituksen oikeaan osuneista toimista.

 

 

Todellinen nousun uhka on liikenneväylien korjausvelka ja sen pysyminen sitkeästi tasolla 2,5 miljardia euroa.

 

 

Kahden ja puolen miljardin suuruinen korjausvelka koostuu teiden, rataverkon ja vesiliikenneväylien kunnostustarpeesta, jotta ne saataisiin hyvään kuntoon.

 

 

Valtiovalta käyttää vuosittain n. 1,7 miljardia euroa korjausvelan lyhentämiseen ja sen lisäksi kunnat satsaavat samaan asiaan 1,4 miljardia euroa.  Näiden summien lisäksi hallitus on osoittanut tälle vaalikaudelle 900 miljoonaa euroa korjausvelan lyhentämiseen.

 

 

Huomamme, että liikenneväylien korjausvelka tulee kasvamaan tällä vaalikaudella, vaikka hallitus onkin osoittanut korjausvelan lyhentämiseen mainitun 900 miljoonaa euroa.

 

 

Hyvään vauhtiin päässyt Suomen nouseminen taloudellisesta suosta vaatii panostamista liikenneväylien korjausvelan supistamiseen.

 

 

Liikenneväylien korjausvelka ei paljon kiinnosta kuntavaalien voittajaa vihreitä, sillä heidän kannattajansa vähät välittävät maamme talouden isosta kuvasta – vihreille riittää, että polkupyörillä pääsee ajelemaan katujen jalkakäytävillä ja että sähköä saadaan pistorasiasta.

 

 

Erityisen huolestunut olen yksityisteiden kunnosta. Yksityistiet ovat se alkupolku kaikelle sille hyvälle, jota biotalouden kehittämisessä tarvitaan.

 

 

Biotalous maistuu sanana kaikille poliittisille puolueille, mutta sen kehittämistä ei osata, ei haluta ja ei myöskään ymmärretä sen enempää kuin sika ymmärtää hopealusikasta.

 

 

Olen Viljakkalassa ja Hämeenkyrössä osakkaana viidessä yksityistiessä sekä yhdessä metsäautotiessä ja koen vuosittain rahapussissani konkreettisesti sen paineen, joka kohdistuu yksityisteiden osakkaille tienpidosta.

 

 

Olen yhden yksityistien toimitsijamies ja kun Rouva on näiden lisäksi osakkaana kahdessa yksityistiessä Kälviällä, on varmaa, että tunnen ne vaikeudet, jotka liittyvät haja-asutusalueiden liikenneinfran kunnossapitoon.

********************

 

 

 

Kuvahaun tulos haulle esko erkkilä ja anne berner kuva

 

 

Heitimme lapsen pesuveden kanssa pois, kun hallitus joutui opposition painostuksen vuoksi luopumaan liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin kaavailemasta uudistuksesta.

 

 

Voimme olla varmoja, että Bernerin kaavailema uudistus tulee tavalla tai toisella voimaan lähivuosina, mutta ehtiikö liikenneväylien korjausvelka ennen sitä tuhota Suomen orastavan taloudellisen nousun?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liikenneväylien korjausvelka, Anne Berner, Anne Berner ja Esko Erkkilä, yksityistiet,

Onko Posti ryhtymässä Suomen Stasiksi?

Lauantai 15.4.2017 - -Esko Erkkilä-

Ministerium für Staatssicherheit, lyhennettynä MfS, kansanomaisesti Stasi, oli DDR:n valtiollinen turvallisuuselin. Se oli kymmenistä osastoista muodostunut organisaatio, jonka toiminta kattoi lähes kaiken mahdollisen DDR:n omien kansalaisten valvonnasta ulkomaanvakoiluun, vastavakoiluun ja radiotiedusteluun.

 

 

Stasi toimi läheisessä yhteistyössä Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n kanssa.

 

 

***********************

 

 

Julkisuuteen tuli eilen todellinen uutispaukku, kun Yrittäjäsanomat kertoi saaneensa haltuunsa Postin ohjeet ”Bensabongari” –operaatiosta, jolla Posti ja sen perusjakelun, varhaisjakelun ja kuljetuksen työntekijät keräisivät ABC-ketjulle jopa 800 sen kanssa kilpailevan bensa-aseman tolppahinnat.

 

 

Toiminta olisi suunnitelmien mukaan alkamassa jo 18.4.2017.

 

 

Yrittäjäsanomien haltuunsa saamassa Postin Bensabongari-ohjeistuksessa kerrotaan, että hintoja kerätään 600–800 asemalta 1–2 kertaa päivässä. Muutamalta kymmeneltä asemalta tietoja kerätään useita kertoja päivässä. Lauantaisin hintatietoja kerättäisiin 230 asemalta, sunnuntaisin joiltakin asemilta.

 

 

Suunnitelma on järkyttävä ja mieletön.

 

 

Yli neljäkymmentä vuotta yritysmaailmassa toimineena tiedän, että kilpailijatietojen selvittäminen on yrityksillä jatkuvaa toimintaa. Jos kilpailijatietojen hankinnassa käytetään Suomen valtion omistaman Posti Group Oyj:n tytäryhtiö Posti Oy:n voimavaroja, liikutaan vähintäänkin harmaalla alueella – kyseessä saattaa olla laiton toiminta.

 

 

Posti Oy:llä on kesäkuun 1. päivänä 2011 postilakiin kirjattu yleispalveluvelvoite, joka sisältää muun muassa kaikissa Suomen kunnissa arkisin, maanantaista perjantaihin, toimivat kirje- ja pakettipalvelut.  On selvää, että yleispalveluvelvoitteeseen ei sisälly määräävässä markkina-asemassa bensamarkkinoilla toimivan yrityksen pönkittäminen.

 

 

ABC-ketjun taholta todetaan, että Posti on eräs taho, jonka kanssa on käyty yhteistyöneuvotteluja.

 

 

On aiheellista kysyä, että onko ABC käynyt vastaavia yhteistyöneuvotteluja esimerkiksi paikallisten taksiyrittäjien ja Poliisin kanssa, sillä myös taksiyrittäjillä ja poliisilla olisi valmiina kattava verkosto bensahintojen kartoittamiseen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministerium für Staatssicherheit, Stasi, DDR:n Stasi, Posti Group Oyj, Posti Oy, Bensabongari, ABC:n hintaurkkijat, Posti ABC:n hintaurkkijana, Postilaki, Postin yleispalvelusäännös,

Tärkeä vaalipaneeli

Tiistai 4.4.2017 - -Esko Erkkilä-

 

 

IMG_8308.JPG

 

 

Tampereen Kaupunkilähetys ry järjesti eilen Hämeenpuiston ja Satakunnankadun kulmauksessa sijaitsevassa toimitilassaan vaalipaneelin, jossa käsiteltiin kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille tarkoitettua toimintaa.

 

 

 

IMG_8309.JPG

 

 

Olin Keskustan edustajana mielenkiintoisessa paneelissa, jossa keskityimme käsittelemään ”Iltalinjalla” –kansalaisten kohtaamispaikan nykytilannetta ja tulevaisuutta.

 

 

Iltalinjalla on kehitysvammaisille tarkoitettu matalan kynnyksen toimitila, joka tarjoaa mahdollisuuden tavata ihmisiä, saada neuvontaa ja ohjausta, harrastaa ja osallistua.

 

 

IMG_8327.JPG

 

 

Paneelin aluksi meille panelisteille tehdyt kysymykset keskittyivät tulevaan sote-ratkaisuun.

 

 

Totesin, että sote-ratkaisu merkitsee Iltalinjalle sitä, että toiminta jää edelleen kolmannen sektorin toimintana soten ulkopuolelle ja siten on ratkaisevaa, että miten Tampereen kaupunki jatkossa tukee Iltalinjalla –toimintaa.

 

Totesin selventävästi myös sen, että kehitysvammaiset kuten kaikki muutkin saavat jatkossa hoitoa esimerkiksi tapaturmiin tai sairauksiin maakuntien sote-hallinnolta.

 

 

 

IMG_8328.JPG

 

 

Kertasin yleisölle niiden investointien kustannukset, jotka nyt on päätetty ja osin jopa toteutettu:

 

  • Rantaväylän tunneli, 200 miljoonaa euroa
  • Rantaväylän tunnelin vaatimat Näsinkallion liittymäjärjestelyt, 40 miljoonaa euroa
  • Ratikka, vähintään 500 miljoonaa euroa, mutta todennäköisesti miljardi-investointi

 

 

Selvensin myös sen, että Tampere joutuu maakunta- ja soteratkaisun myötä alentamaan veroprosenttiaan nykyisestä 19,75 %:sta 12,3 %-yksiköllä eli jatkossa Tampereen pitää tulla toimeen vero-%:lla, joka on 7,45.

 

 

On selvää, että noin alhaisella vero-%:lla joudutaan karsimaan palveluja ja nostamaan kaikkia asiakasmaksuja.

 

 

Tilanne tietää kovia aikoja mm. kehitysvammaisille, sillä rahat eivät kerta kaikkiaan riitä.

 

 

***********************

 

 

Vaalipaneelin jälkeen olin tyytyväinen, sillä kaikki panelistit vakuuttivat, että vammaisten asiat priorisoidaan kaiken muun edelle. Valitettavaa vaan se, että panelistien joukossa oli lisäkseni ainoastaan KD:n Leena Rauhala, jolla on todellista valtaa puolueessaan ja jonka puheilla sekä mielipiteillä on painoarvoa Tampereen kuntapolitiikassa.

 

 

Kiitokset apulaispormestari Mikko Aaltoselle, joka yleisön joukosta jälleen kerran käytti asiallisen ja rakentavan puheenvuoron.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Iltalinjalla, Iltalinjalla Tampere, Tampereen Kaupunkilähetys ry, Rantaväylän tunneli, Ratikka,

Kuutonen ja kaksitoista

Sunnuntai 2.4.2017 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Keskusta osallistui eilen kahden vaalitilaisuuden järjestämiseen.

 

 

Olimme mukana omalla teltallamme Tammelantorilla ja sen lisäksi pidimme avoinna vaalimökkiämme Keskustorilla.

 

 

Aloitin päiväni aamuvarhaisella, kun aamuseitsemän tienoilla kävin täydentämässä vaalimökkimme varustusta päivän rientoja varten.

 

 

Tammelantorille kiiruhdin Johannes Jonoff´n kautta, jotta ehdimme sovittuun aikaan eli aamukahdeksaan mennessä torille.

 

 

Valtuustoryhmämme puheenjohtaja Matti Järvien, kaupunginvaltuutettumme Timo Vuohensilta sekä Viljo Lannetta olivat lisäksemme paikalla, kun laitoimme osastomme iskukuntoon – aamusää oli viileä ja tuulinen, mutta kahvit olivat tarjoiluvalmiit klo 9.00.

 

 

 

IMG_82412.JPG

 

 

Emme ole Johannes Jonoff´n kanssa mitään tusinamiehiä vaikka numeroni onkin kuusi eli puoli tusinaa ja Johanneksella numero on 12 eli tusina!

 

 

Johannes on juossut sata maratonia ja olen minäkin hiihtänyt 30 Finlandia-hiihtoa peräkkäisinä vuosina eli kuntoa on meiltä molemmilta löytynyt!

 

 

Johannes Jonoff on kulttuurimiehiä, sillä hän oli edellisen vaalikauden ajan Keskustan edustajana Sara Hildenin taidemuseon johtokunnassa.

 

Omista meriiteeteistäni totean, että olen ”istuva edustaja” Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa ja sen lisäksi olen ”kahden kaupungin luottamushenkilöloukussa”, sillä olen jäsen Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvostossa!

 

 

Niin, saimme Tammelantorilla käydä mainioita keskusteluja tamperelaisten kanssa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Esko Erkkilä ehdokasnumero 6, Johannes Jonoff ehdokasnumero 12, Tammelantori, Tampereen Infra Liikelaitos, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvosto,

Sulkavuoreen louhittavan keskuspuhdistamon rakennustyöt tulevat aiheuttamaan suuret tärinävauriot Viinikanlahdelta Sulkavuoreen saakka

Torstai 30.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Sulkavuoreen rakennettavan jätevesien keskuspuhdistamon rakennustyöt tulevat olemaan suuri kärsimys sekä katastrofi Viinikanlahdelta Sulkavuoreen ja Sulkavuoresta Pyhäjärveen louhittavan kalliotunnelin päällä asuville tamperelaisille ja niille liikehuoneistoille, jotka onnettomuudekseen sijaitsevat louhittavan tunnelin tärinäalueella.

 

 

Ikean räjäytystyöt ja Ikealta Helsingin suuntaan rakennetun moottoritien liittymän räjäytykset aiheuttivat monelle Palokallion alueella sijaitsevalle omakotitalolle suuruusluokaltaan 30.000 euron tärinävauriot.

 

 

Rantaväylän tunnelityömaan tamperelaisten kodeille aiheuttamat tärinävahingot ovat vielä kokonaissummaltaan toteamatta.

 

 

Ratikkatyömaa – jos hanke sitten aikanaan toteutuu – tulee vaurioittamaan määräämättömän määrän tamperelaisten koteja.

 

 

Suuressa vaarassa tulee olemaan Hatanpään koulu ja kysynkin, että miten koululaisten turvallisuus pystytään takaamaan, kun melkein koulun alle louhitaan suuri paskavesitunneli?

 

 

Paskavesitunneli tulee alittamaan pääradan sekä Tampere-Helsinki – moottoritien. Miten taataan rataturvallisuus ja moottoritien turvallisuus, kun tunneli tulee alittamaan ne molemmat?

 

 

Muodostaako paskavesitunnelin työmaa riskin niille usean kerroksen maantiesilloille, jotka sijaitsevat Sulkavuoren kupeella?

 

 

Ikean räjäytyshelvetin omakohtaisesti kokeneena omakotitaloasujana joudun perustellusti ennustamaan, että Sulkavuoren keskuspuhdistamotyömaa tulee aiheuttamaan poikkeuksellisen suuret vauriot Sulkavuoren kupeella sijaitsevien omakotitalojen lisäksi niille kiinteistöille, jotka epäonnekseen sijaitsevat sillä linjalla, jolle louhitaan paskavesitunneli Viinikanlahdelta Sulkavuoreen ja ”puhtaille vesille” Sulkavuoresta Pyhäjärveen.

 

 

Tunneli tulee käsittääkseni olemaan niin suuri, että siellä ajaminen on maansiirtoautoilla mahdollista – onneksi samaan tunneliin sijoitetaan paskavesiputki ja myös ns. ”puhtaan veden” purkuputki.

 

 

 

Sulkavuoren keskuspuhdistamon siirtotunnelien tärinäalueet on suunnitelmissa merkitty liian kapeiksi, sillä Ikea-helvetin kokeneena voin todeta, että tärinävaurioita kiinteistöille syntyy paljon laajemmalla alueella, kuin suunnitelmissa on ennakoitu.

 

 

On ainakin minulle itsestäänselvyys, että Tampereen kaupunki on velvollinen huolehtimaan jo tunnelin rakennustöiden urakkatarjouspyynnöissä siitä, että siirtotunneleiden räjäytystyöt suoritetaan riittävän pienillä kertaräjäytyksillä.

 

 

Kaikki laajennetulla tärinäalueella sijaitsevat asunnot – jokainen huone – pitää tutkia ennen räjäytystöiden aloittamista ja silloin on pitävästi todettava huoneistossa olevat aiemmat vauriot. Jos näin ei tehdä, on Tampereen kaupungin korvattava kaikki asunnoissa työmaan jälkeen havaitut vauriot täysimääräisesti.

 

 

Tampereen kaupunki ei saa räjäytys- ja tärinävaurioiden korvaamisessa yrittää piiloutua Tampereen Keskuspuhdistamo Oy:n selän taakse, sillä Tampereen kaupunki on tehnyt päätöksen keskuspuhdistamon rakentamisesta ja sen pitää yksiselitteisesti kantaa myös vastuu niistä vahingoista, joita keskuspuhdistamon rakentaminen aiheuttaa tamperelaisille.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sulkvuori, Sulkavuoren keskuspuhdistamo, jätevesien keskuspuhdistamo, Ikea-helvetti, Ikea-työmaan tärinävahingot, Rantaväylän tunneli, Rantaväylän tunnelityömaan aiheuttamat vahingot, Ratikkatyömaan aiheuttamat vauriot kodeille,

Miksi kuntavaaliehdokkaat eivät kerro saavutuksistaan?

Lauantai 25.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Minua ja varmaan lähes kaikkia kaupunkilaisia kummastuttavat ne lupaukset joita kuntavaaliehdokkaat tekisivät, jos tulisivat valituiksi.

 

 

En ole vielä tavannut sellaista kuntavaaliehdokasta, joka olisi kertonut, että mitä hän on saanut aikaiseksi.

 

 

Nyt teen poikkeuksen, sillä lupaan…

 

 

 

IMG_8103.JPG

 

 

…ehdokasesitteessäni mm. näin:

 

 

”Tunneliräjäytysten ja ratikan rakennustöiden aiheuttamat vauriot kaupunkilaisten kodeille pitää korvata täysimääräisesti.”

 

 

****************

 

 

Lunastin tämän lupaukseni jo etuajassa, kun ehdotin Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa 22.3.2017, että Tampereen kaupunki korvaisi eräälle Vallenrinkadun asukkaalle täysimääräisesti ne vahingot, jotka Tampereen kaupunki aiheutti asukkaalle, kun vuonna 2015 käytti Vallerinkatua temmellyskenttänään  ja sai aikaan asukkaan omakotitalossa suurta tuhoa.

 

 

Sain kannalleni Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja SDP:n Kari Walleniuksen. Valitettavasti hävisimme äänestyksessä 5 -2, sillä ne johtokunnan jäsenet, joiden taustaryhminä ovat Kokoomus, Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto, Vihreät ja Tampereen Puolesta ry halusivat, että Tampereen kaupunki saa vähät välittää niiden ongelmien korvaamisesta, jotka se on toimillaan aiheuttanut kaupunkilaisten kodeille.

 

 

Kari Wallenius yhtyi kokouspöytäkirjaan sanelemaani eriävään mielipiteeseeni.

 

 

Koska kyseinen Tampereen Infra Liikelaitoksen pöytäkirja on tarkastettu ja se on kaikkien nähtävissä Tampereen kaupungin nettisivuilla, julkaisen eriävän mielipiteeni tässä:

 

 

*********************

 

 

 

Esko Erkkilä                                                                                      ERIÄVÄ MIELIPIDE

Tampereen Infra Liikelaitos                                                             22.03.2017

 

 

 

Veikko Kosken ja Tiina Haikan oikaisuvaatimus tärinävahingon korvaamisesta

 

 

Esitän, että valittajien korvausvaatimus hyväksytään täysimääräisenä.

 

Esitykseni perusteluna esitän mm. seuraavaa;

 

  • valittajien omakotitalo on kivitalo ja ennen työn suorittamista olisi pitänyt tehdä kattava kuntokartoitus kohteessa
  • katutyön teettäjä on laiminlyönyt valittajien kohdalla ennakkoilmoituksen kuntokartoituksen suorittamisesta, sillä ennalta tehtävästä kuntokartoituksesta kertovat ilmoituslaput olivat loppuneen ja valittajat eivät koskaan saaneet tietoa siitä, että kiinteistöille ollaan tekemässä kuntokartoitusta
  • kiinteistölle ehti aiheutua tärinävahinkoja kaikissa kolmessa kerroksessa, kunnes 18.5.2015 Veikko Kosken pyynnöstä talossa suoritettiin valokuvauksia tärinän aiheuttaneista vahingoista ja vasta samassa yhteydessä taloon kiinnitettiin tärinämittarit
  • tärinämittarit poistettiin 22.10.2015 ja…
  • …5.11.2015 talossa suoritettiin valokuvauksia puutteellisilla valokuvausvälineillä

 

Esittelytekstissä oleva maininta alueella tehdyistä tärinämittauksista ja tärinöiden jäämisestä alle ohjearvojen on mitätön, sillä kiinteistölle aiheutui tärinävahinkoja jo ennen tärinämittausten suorittamista.  Kiinteistön omistaja on toiminut vastuullisesti, sillä hän on itse pyytänyt tärinävahinkojen kuvaamista ja tärinämittarien asentamista kohteeseen.

 

 

Paikan päällä tänään suorittamallani käynnillä olen todennut selkeän syy-yhteyden katurakennustyöstä aiheutuneen tärinän ja vahingonkärsijöiden esittämien lukuisten vahinkojen välillä.

 

*********

 

Vastaavat tärinävahingot olivat huomattavia aikoinaan Ikean ja sen liittymäramppien louhintatöiden aikana.  Myös Rantaväylän tunnelityömaan lähellä sijaitsevat asunnot kärsivät tärinäongelmista.

 

Esitän, että Veikko Kosken ja Tiina Hoikan tärinävahingon korvaamisen yhteydessä tehdyt virheet hyödynnetään ratikkatyömaalla, Viinikanlahdelta Sulkavuoreen ja Sulkavuorelta Pyhäjärvelle louhittavien tunneleiden räjäytystöissä sekä Lahdesjärven työpaikka-alueen pian alkavissa louhinnoissa.

 

Keskeinen kokemusoppi Tampereen kaupungille on, että vastuuhenkilöiden pitää prosessin aikana käydä vahinkokohteella, sillä kaupungin kanssa kiinteää bisnestä tekevän yrityksen antamiin lausuntoihin ei pidä luottaa.

 

 

Omakätiset allekirjoitukset

 

 

Esko Erkkilä                                           Kari Wallenius

 

 

*************************

 

 

 

Vaikka minun ja Kari Walleniuksen tahto ei tullutkaan Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan päätökseksi, toivon, että eriävän mielipiteemme kolme viimeistä kappaletta tulevat jatkossa ohjaamaan Tampereen kaupungin toimintaa silloin, kun Tampereen kaupungin rakennustoimenpiteet tuhoavat kaupunkilaisten koteja ja kaupungilla sijaitsevia liikehuoneistoja sekä Tampereen kaupungin julkisia rakennuksia, kuten kouluja ja oppilaitoksia.

 

 

Kiitän Tampereen kaupunkia, kun se nopealla aikataululla julkisti Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan 22.3.2017 pitämän kokouksen pöytäkirjan ja siten saattoi kokouksen päätökset julkisiksi.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ikean räjäytysvahingot, rantaväylän tunnelin räjäytysvahingot, ratikkatyömaan aiheuttamat vahingot. Lahdesjärven työpaikka-aleen räjäytysvahingot, Tampereen kaupunki on kuuro räjäytysvahinkojen korvaamiselle, Vallerinkatu,

Valmiina vastuuseen ja yhteistyöhön muiden vastuullisten tahojen kanssa

Maanantai 20.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Kuntavaaleihin on aikaa alle kolme viikkoa ja eilen sain minäkin aikaiseksi hyvien talkoolaiskavereideni kanssa ensimmäisen ehdokasesitteeni.

 

 

 

Henkilön Tampereen Keskusta kuva.

 

 

 

Haluan saada muutosta Tampereella moneenkin asiaan:

 

 

  • Tampereella tarvitaan uudenlaista otetta yrityshankintaan
    • elinkeinojohtajan asema pitää kohottaa siten, että hän raportoi suoraan pormestarille tai ainakin konsernijohtajalla

  • yli-investoinnit pitää ottaa uudelleen harkittaviksi, sillä emme saa syyllistyä siihen, että luovutamme Tampereen konkurssikypsänä lapsillemme

  • senioriväestön taloudellinen toimeentulo pitää varmistaa

  • on turvattava vaikutusmahdollisuus myös niille, joilla ei ole nettiä tai tietokonetta

  • omakotitalotonttien vuokrankorotuspolitiikka pitää kohtuullistaa, sillä ei ole oikein, että korostustilanteessa vuosivuokrasummaan lisätään yksi nolla perään

  • liikelaitosten ja kaupungin omistamien muiden yksiköiden yhtiöittämisvimman on loputtava

  • henkilöstön asema on turvattava muutoksessa

  • Tampereen kaupungin pitää kantaa vastuu tunnelityömaan ja mahdollisesti rakennettavan ratikan rakennustöiden aiheuttamista vaurioista kaupunkilaisten kodeille

  • Sulkavuoreen rakennettavalla puhdistuslaitokselle louhittavien siirtotunneleiden räjäytystöiden aiheuttamat vauriot on korvattava Tampereen kaupungin toimesta asukkaille sekä niille kiinteistöille, jotka tulevat töiden aikana vaurioitumaan

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valmiina vastuuseen, Esko Erkkilä 6, Tampereen kaupungin yrityshankinta, Tampereen yli-investoinnit, ilman nettiä olevat kansalaiset, liikelaitosten yhtiöittämisvimma, Rantaväylän tunnelityömaan räjäytysvahingot, Sulkavuori, ratikan työmaavahingot,

Pätkä vastauksistani YLE:n vaalikoneeseen

Maanantai 6.3.2017 - -Esko Erkkilä-

YLE:n vaalikone takkuili tänään, mutta sain kuitenkin vastaukseni tallennettua – tässä tiedoksenne osa vastauksistani:

 

 

******************

 

 

Miksi juuri sinut kannattaisi valita kunnanvaltuustoon?

Yli 40 vuoden kokemus vastuullisissa työelämän eri tehtävissä antaa vankan pohjan kuntapäättäjäksi. Yli 8 vuotta Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa on vahva tae. Omaan yhteistyökykyä eri suuntiin!

Mitä asioita haluat edistää tai ajaa tulevalla vaalikaudella?

Tampereen talous on saatava kuntoon, sillä vain niin voidaan turvata kaupunkilaisten hyvinvointi. Yritysten sijoittumista Tampereelle pitää edistää ja se tapahtuu mm. kaupungin koko henkilöstön kouluttamisella yritysystävälliseksi, kaupungin oman yrityspalveluyksikön perustamisella ja sen myötä asteettaisella luopumisella Tredea Oy:n toiminnasta. Yrityspalvelut pitää ottaa rohkeasti Tampereen kaupungin omalle vastuulle.

 

 

Mitkä ovat vaalilupauksesi? Nimeä kolme lupausta.

Vaalilupaus 1

Kaupungin toimintoja ei saa nykyistä laajemmin yhtiöittää, sillä yhtiöittäminen merkitsee demokraattisen päätöksenteon katoamista.

Vaalilupaus 2

Kehitysvammaisten, mielenterveyspotilaiden, senioriväestön, lasten ja nuorten aseman turvaaminen yhteiskunnan myllerryksessä.

Vaalilupaus 3

Ilman tietokonetta olevien kaupunkilaisten asema pitää turvata mm. asioiden valmistelussa, pankkiasioinnissa ja joukkoliikenteen lippuostoissa.

 

 

Tässäpä tärkeimmät

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: YLE:n vaalikone, ei lisää yhtiöittämisiä, Kehitysvammaisten ja mielenterveyspotilaiden ja senioriväestön sekä lasten ja nuorten aseman turvaaminen, ilman nettiä olevat seniorit!,

Tampereen kaupungin pitää vastata kaikista räjäytystöiden aiheuttamista vahingoista

Sunnuntai 5.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Ikean rakennustöiden aikana Palokallion alueella tapahtui monen omakotitalon kohdalla merkittäviä räjäytystöiden aiheuttamia vaurioita.

 

 

Puolenkymmentä alueemme omakotitaloa kärsi kukin suuruusluokaltaan 30.000 euron vahingot.

 

 

Tampereen kaupunki korvasi pienet vahingot – mm. meidän omakotitalomme osalta 300 euroa – mutta suurimmat vahingot jäivät lähes korvaamatta.

 

 

Tietojeni mukaan Rantaväylän tunnelityömaan räjäytykset aiheuttivat suurta vahinkoa lähialueen rakennuksille ja ihmisten kodeille.

 

 

Arvelen, että Tampereen kaupunki on kieltäytynyt korvauksista – kuulisin mielelläni yksityiskohtaisia tietoja vaurioista ja niiden korvaamisesta.

 

 

***********************

 

 

Tampereella on lähitulevaisuudessa kaksi merkittävää rakennuskohdetta, joiden suorittamisessa tulee syntymään suuria vahinkoja liike- sekä asuinrakennuksille.

 

 

Hankkeet ovat surullisenkuuluisa ratikka ja Sulkavuoreen rakennettava jätevesien keskuspuhdistamo.

 

 

Kuten yllä totesin, valitettavasti omaan kantapään kautta saatua kokemusta Tampereen kaupungin suorittamien räjäytystöiden vahingoista ja nyt haluankin etukäteen kertoa ratikkatyömaan sekä Sulkavuoren jätevesipuhdistamon rakennustöiden todennäköisesti aiheuttamista suurista vahingoista liikehuoneistoilla ja ihmisten kodeille.

 

 

Pyrin myöskin antamaan vinkkejä, että miten räjäytysvahinkoja voidaan ehkäistä ja myös siitä, että miten räjäytysvahinkojen korvaamiskysymyksissä pitää edetä.

 

 

Malttakaa – kerron asioista tarkemmin lähipäivinä tällä saitilla!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupungin pitää vastata kaikista räjäytystöiden aiheuttamista vahingoista, Ikea-työmaan aiheuttamat vauriot omakotitaloille, Rantaväylän tyunnelityömaan asunnoille aiheuttamat räjäytysvahingot, Ratikkatyömaan räjäytysvahingot.

Kannatan Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven ja Ylöjärven seurakuntien yhdistämissuunnitelmaa

Torstai 23.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Kotiseurakuntani Viljakkalan seurakunta joutui lakkautetuksi, kun Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin.

 

 

Viljakkalan seurakunta menetti kuntaliitoksen myötä statuksensa itsenäisenä seurakuntana ja siitä tuli Ylöjärven seurakunnan Viljakkalan seurakuntapiiri eli ei yhtään mitään.

 

 

Kuru ja Kurun seurakunta oli Kurun kunnan ja Ylöjärven kaupungin liittymisessä viisaampi ja siitä muodostui Kurun kappeliseurakunta.

 

 

On suuri ero seurakuntapiirillä ja kappeliseurakunnalla!

 

 

Aamulehti uutisoi eilen, että Hämeenkyrön, Ikaalisten, Jämijärven ja Ylöjärven seurakunnat suunnittelevat yhdistyvänsä yhdeksi seurakunnaksi.

 

 

Kannatan suunnitelmaa lämpimästi, sillä kaavailtu uusi seurakunta poistaisi ainakin osan siitä statusvajeesta, jonka Viljakkalan seurakunta joutui kokemaan, kun Viljakkalan kunta ja Ylöjärven kaupunki yhdistyivät.

 

 

Viljakkalan osalta Ylöjärvi on luonnoton yhdistymissuunta, sillä Viljakkalasta ainoa luonteva suunta on suunta Hämeenkyröön.

 

 

En ota tässä vaiheessa kantaa uuden suurseurakunnan nimeen, mutta toivon kaikesta sydämestäni, että Viljakkalan seurakuntapiiristä, Kurun kappeliseurakunnasta, Hämeenkyrön seurakunnasta, Ikaalisten seurakunnasta, Jämijärven seurakunnasta ja Ylöjärven seurakunnasta muodostettaisiin uusi seurakunta!

 

 

Sen verran otan kantaa, että uuden seurakunnan keskuspaikaksi nimettäisiin Hämeenkyrö!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan seurakunta, Viljakkala, Viljakkalan seurakuntapiiri, Viljakkalan kirkko, Kurun kappeliseurakunta, Hämeenkyrön seurakunta, Ikaalisten seurakunta, Jämijärven seurakunta, Ylöjärven seurakunta,

Miksi vain nuorille?

Torstai 16.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Suomen suurin rekrytointi- ja koulutustapahtuma…

 

 

 

IMG_7396.JPG

 

 

…Rekrytori, järjestettiin eilen Tampereen Messukeskuksessa.

 

 

Tapahtuman ennakkomainonnassa todettiin, että kyse on nuorille suunnatusta tapahtumasta, jossa yritykset, yhteisöt ja oppilaitokset esittelevät avoimia työ- ja opiskelupaikkoja.

 

 

Itse en enää kaipaile työpaikkaa, sillä yli neljänkymmenen vuoden yhtäjaksoinen työura lienee riittävä, mutta kiinnostukseni työelämän kehityssuuntiin vei minut mukaan tapahtumaan.

 

 

Tapasin Messukeskuksen käytävillä ja näyttelyosastoilla useita + 50 – ikäisiä tuttuja, jotka olivat tapahtumassa tosimielellä etsimässä työpaikkaa tai koulutuspaikkaa.

 

 

Tilanne saikin minut lähestymään eräitä tilaisuuden järjestäjiä ja peräämään sitä, että Rekrytori-tapahtumaan pitäisi jatkossa saada erillinen osasto + 50 –vuotiaille, jotka ovat joutuneet joko irtisanotuiksi tai muuten luopumaan työpaikastaan.

 

 

Sain myötämieltä ehdotukselleni.

 

 

Tutuilta saamani palautteen ansiosta perehdyinkin useiden eri näytteilleasettajien osastoihin ja kyselin heidän tarjontaansa + 50-vuotiaille.

 

 

Olin tyytyväinen, että useimmat näytteilleasettajat suorastaan vannoivat, että ikä ei ole este päästä mukaan heidän koulutusohjelmiinsa ja erilaisten ”työnetsintäohjelmien” piiriin.

 

 

Kuulemastani ja kokemastani huolimatta ehdotan, että seuraavaan Rekrytori-tapahtumaan luodaan erillinen osasto työ- ja koulutusmahdollisuuksien etsimiseen henkilöille, jotka ovat iältään + 50 vuotta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rekrytori, Rekrytori 2017, Rekrytori 2017 Tampereella, Rekrytori 2017 Tampereen Messukeskuksessa, yli 50-vuotiaiden työllistyminen,

Onnittelut Timo Tukialle hänelle myönnetystä Suomen Leijonan ritarikunnan ansiorististä!

Keskiviikko 8.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Olen toiminut agrologien koulukuntajärjestön luottamushenkilöpaikoilla vuodesta 1972 alkaen, jolloin tulin valituksi Etelä-Pohjanmaan Agrologit ry:n sihteeriksi.

 

Sitä aikaisemmin toimin Keski-Pohjanmaan Agrologit ry:n rivijäsenenä parisen vuotta.

 

 

Tampereelle tapahtuneen muuttomme jälkeen jatkoin aktiivista toimintaani koulukuntamme järjestötoiminnassa ja se olikin minulle sopivaa toimintaa, sillä agrologien järjestötoiminta on koulukuntatoimintaa, ei ammattiyhdistystoimintaa!

 

 

Nyt olen ollut jo kolmisenkymmentä vuotta rivijäsenenä Pirkanmaan Agrologit ry:ssä, mutta eilen sain pienoisen luottamustehtävän, kun yhdistyksemme vuosikokous valitsi minut puheenjohtajaksi vuosikokouksellemme.

 

 

Järjestimme vuosikokouksemme Villa Rauhasalossa Hämeenkyrössä – tuntematon paikka minulle aiemmin, mutta hieno tuttavuus eilen – voin suositella!

 

 

Tiiviin kunnallispoliittisen toiminnan välissä Pirkanmaan Agrologit ry:n vuosikokouksen puheenjohtajuus oli miellyttävä ja luonnikas kokemus.

 

 

 

IMG_7289.JPG

 

 

Pirkanmaan Agrologit ry jäsenmäärä on 243 agrologia ja puheenjohtajanamme on jo muutaman vuoden ajan toiminut hämeenkyröläinen Sastamalan kaupungin maatalousjohtaja Katariina Pylsy.

 

 

Vuosikokous valitsi nuorekkaan Katariinan jatkamaan puheenjohtajanamme myös seuraavaan vuosikokoukseemme saakka.

 

 

 

IMG_7301.JPG

 

 

Agrologien Liitto ry:n toiminnanjohtaja Esko Lappalainen oli taas kerran vuosikokouksemme vieraana ja hänen esitystään ajankohtaisista agrologiasioista kuuntelimme tarkkaavaisina.

 

 

Alkaneen vuoden toiminnasta Esko-kaimani kertoi, että maaliskuulla toteutettava opintomatka Portugaliin on jo nyt loppuunmyyty, mutta seuraava agrologimatka Douron alueelle pohjois-Portugaliin syksyllä on suunnitteilla.

 

 

Kerroin, että viime syksynä toteutettu samansisältöinen opintomatka oli täysmenestys ja suosittelinkin matkan varaamista välittömästi.

 

 

Kerroin, että laadin syksyn matkastamme omille nettisivuilleni yli parisenkymmentä matkaraporttia, jotka kukin saivat 800 – 1.200 lukijaa joka päivä.

 

 

IMG_7293.JPG

 

 

Vuosikokouksemme ”huippu” oli se, kun nuorekas puheenjohtajamme Katariina Pylsy ja liittomme toiminnanjohtaja Esko Lappalainen luovuttivat agrologi Timo Tukialle Tasavallan Presidentin myöntämän Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristin.

 

 

Timo Tukialla on monia ”agrologimaisia” luottamustehtäviä kotikunnassaan Mänttä-Vilppulassa sekä koko Pirkanmaalla – hän toimii mm. Pirkanmaan maakuntahallituksen toisena varapuheenjohtajana perussuomalaisten mandaatilla.

 

 

 

IMG_7304.JPG

 

 

Vuosikokouksen puheenjohtajana sai minäkin onnitella agrologi-veli Timoa Tasavallan Presidentin hänelle myöntämästä ansiomerkistä.

 

 

Tunnen työelämäni ajoilta Timo ja Riitta Tukian nyt omistuksessa olevan maatilayrityksen Vilppulassa oikein hyvin ja toivotankin tätäkin kautta ”merkilliselle” agrologiveljelle parhainta menestystä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit 2016 Portugalissa, agrologit2016, agrologi Timo Tukia, Agrologien liitto, Pirkanmaan Agrologit, Katariina Pylsy, Esko Lappalainen, Etelä-Pohjanmaan Agrologit, Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi,

Ei ole toivoakaan Tampereen talouden kuntoonsaamisesta!

Perjantai 3.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Olin eilen osanottajana tilaisuudessa, jonka järjesti…

 

 

 

IMG_7008.JPG

 

 

…MSL-Tampere.

 

 

 

Tilaisuuden teemana oli…

 

 

IMG_7010.JPG

 

 

…”Tampereen keskustan liikennejärjestelmä muutoksessa”

 

 

 

IMG_7011.JPG

 

 

 

Tilaisuuden avasi Keskustan kunniajäsen, kaupunginvaltuutettu ja MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.

 

 

IMG_7013.JPG

 

 

Tilaisuuden alustajana oli liikennepäällikkö Ari Vandell Tampereen kaupungilta.

 

 

 

Tilaisuuden anti oli tamperelaisittain masentavaa, sillä Tampereen kaupungin keskikaupunkia koskevat suunnitelmat merkitsevät toteutuessaan, että Tampereen kaupungin surkea taloudellinen tilanne tulee jatkumaan ja lähivuosien aikana edelleen vaikeutumaan.

 

 

Yritysmaailmaan ei tulla satsaamaan, mutta ihmisten kuljettamiseen polkupyörillä, ratikalla ja kävellen panostetaan.

 

 

Tilaisuuden annista olisi paljonkin kerrottavaa, mutta se on jo nyt todettava, että surkealta näyttää.

 

 

Se on todettava, että Lempäälän Ideapark, Ylöjärven Elo-kauppakeskus, Koivistonkylän ja Kalevan Prismat sekä Pirkkalan Partolassa sijaitsevat liikkeet tulevat hykertelemään käsiään, kun Tampereen keskustan liike-elämää tullaan vauhdilla ajamaan alas!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MSL-Tampere, Tampereen keskustan liikennejärjestelmä muutoksessa, Ideapark Lempäälä, Kauppakeskus Elo Ylöjärvellä, Koivistonkylän Prisma, Kalevan Prisma, Partolan liikkeet, Pirkkalan Partola, kuihtuva Tampereen keskusta, Tampereen talousongelmat,

Lehtileikkeitä ja muuta alkuperäismateriaalia Suomen sodista Sylvään koululla Sastamalassa

Torstai 19.1.2017 - -Esko Erkkilä-

Sain viikko sitten tutustua Sastamalassa Sylvään koululla Sastamalan Sotaveteraanit ry:n järjestämään pienoisnäyttelyyn, jossa oli esillä alkuperäisaineistoa Suomen sodista vuosilta 1939 – 1945.

 

 

Seuraavassa muutamia valokuvia tästä pienoisnäyttelystä:

 

 

 

IMG_6471.JPG

 

 

Hyvä yhteenveto Suomen taisteluvuosista alkaen itsenäisyysjulistuksestamme.

 

 

 

IMG_6468.JPG

 

 

TK-piirtäjien kuvia taistelutilanteista.

 

 

 

Seuraavassa Aamulehden aitoja etusivuja:

 

 

 

IMG_6478.JPG

 

 

Maailmapalon syttymisuutinen 2.9.1939

 

 

 

IMG_6476.JPG

 

 

27.11.1939

 

 

 

IMG_6481.JPG

 

 

30.11.1939

 

 

 

IMG_6482.JPG

 

 

1.12.1939

 

 

 

IMG_6479.JPG

 

 

29.2.1940

 

 

 

IMG_6480.JPG

 

 

6.3.1940

 

 

 

IMG_6477.JPG

 

 

14.3.1940 Aamulehti kertoi, että rauha on solmittu edellispäivänä.

 

 

 

 ***************

 Ja sitten Jatkosodan vetäytymisajan uutisia:

 

 

IMG_6484.JPG

 

 

15.6.1944

 

 

 

IMG_6483.JPG

 

 

16.6.1944

 

 

 

IMG_6485.JPG

 

 

30.6.1944

 

 

 ******************

 

 

IMG_6472.JPG

 

 

Näyttelyssä oli esillä myös rintamalla tehtyjä puhdetöitä.

 

 

Puhdetöiden tekeminen on näin jälkeenpäin hyvinkin ristiriitainen kysymys, sillä tuudittiko niiden näpertely joukot ja jopa johtajat luuloon, että vihollinen ei ala suuriin hyökkäyksiin?

 

 

En näin jälkiviisaana osaa arvostaa sitä, että jopa etulinjan komentajat sallivat niin mittavan puhdetöiden näpertelyn, kuin sitten tapahtui.

 

 

Isäni oli täyden ajan Talvisodassa, Jatkosodassa ja vielä myös Lapinsodassa ja hänellä ei ollut lainkaan puhdetöitä.  Sen sijaan isälläni oli ja jossain piironginlaatikossa minulla on edelleenkin ainakin yksi kultainen kirves, joka on rintapieleen neulalla kiinnitettävä tunnustus siitä, että sen haltija on kunnostautunut asemasodan aikana halonhakkuussa.

 

 

Yhden motin hakkaamisesta sai rautakirveen, hopeakirveen sai neljästä motista ja kultakirveen saamiseen piti hakata halkoja 16 mottia.

 

 

Pitääpä joskus tutkailla tuo piironginlaatikko, jotta näkee millaisen halonhakkuukirveen isäni on ansainnut!

 

 

Kiitokset Sastamalan Sotaveteraanit ry:lle mielenkiintoisen pienoisnäyttelyn aikaansaamisesta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen itsenäisyysjulistus, Vapaussota, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, Sastamalan Sotaveteraanit ry, Sylvään koulu, Sastamala,

Kansakuntamme turvallisuuden kulmakivet

Maanantai 16.1.2017 - -Esko Erkkilä-

Sastamalassa Sylvään koululla torstaina 12.1.2017 järjestetyn ”Kansakuntamme turvallisuus” –illan pääesiintyjä oli ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, Keskustan presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen.

 

 

 

sylvaa2.jpg

 

 

Alustuksensa aluksi Vanhanen totesi, että hänellä on nyt meneillään 73. seminaari ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sen jälkeen, kun Keskustan puoluekokous kesäkuussa 2016 valitsi hänet Keskustan presidenttiehdokkaaksi.

 

 

Olin paikalla virallisena puoluekokousedustajana, kun valitsimme

Matti Vanhasen presidenttiehdokkaaksemme.

 

************

 

Alustuksessaan Vanhanen paalutti selkeästi ne tekijät, jotka ovat kansallisen turvallisuuden kulmakivet.

 

Tässä ne luettelonmaisesti:

 1.      Viisas ulkopolitikkka

 

 2.      Uskottava puolustus

 3.      Kansallinen eheys

  • sosiaalinen eheys ja hyvä työllisyysaste, jotta kaikki kokevat sisäistä eheyttä

 

Vanhanen mainitsi esimerkkinä, että Ukraina ei ollut sisäisesti ehjä ja sen vuoksi valtaajan oli helppo iskeä sinällään itsenäiseen maahan.

 

 

Maanpuolustustahdon pitää olla korkea.

 

 

 

 

Suomalaisten maanpuolustustahtoa mitataan kerran vuodessa ja viime joulukuun tutkimuksessa maanpuolustustahtomme oli hieman laskenut.

 

 

Maanpuolustustahtomme on kuitenkin edelleen korkealla tasolla, sillä on maita, joissa se on 20 – 30 %.

 

 4.      Maan pitää olla taloudellisesti itsellinen

 

  • tähän kysymykseen liittyy läheisesti maan elintarvikkeiden omavaraisuus

 

Moniaalla maailmassa on säröjä itsellisyydessä;

 

  • skotlantilaisten eropyrkimykset Englannista
  • katalonialaisten eropyrkimykset Espanjasta
  • brittien brexit-äänestys

 

Kiitoksia ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhaselle – kaikesta näkee sekä aistii, että Sinulla on kypsiä, perusteltuja ja kannatettavia mielipiteitä maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sylvään koulu, Kansakuntamme turvallisuus, kansakuntamme turvallisuus-ilta, ulkoasiainvaliokunta, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen, Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen, Matti Vanhanen,

Antonio Guterres - YK:n pääsihteeri 1.1.2017 alkaen

Sunnuntai 8.1.2017 - -Esko Erkkilä-

Ulkomaanmatkoilla harvoin ehtii paneutumaan kohdemaan päivänpoliittisiin kysymyksiin ja uutisiin, mutta lokakuisella Portugaliin suuntautuneella agrologimatkallamme ehdin torstaina 6.10.2016 seuraamaan hotellihuoneemme televisiosta, kun portugalilaiset saivat suuren tunnustuksen – jopa voiton - maailmanpolitiikassa!

 

 

Lokakuun 6. päivänä viime vuonna varmistui, että Portugalin entinen pääministeri Antonio Guterres on 1.1.2017 alkaen YK:n pääsihteeri.

 

 

Guterresin valinta alkoi varmistumaan jo edellispäivänä, kun Venäjän YK-lähettiläs Vitali Tsurkin kertoi kansainväliselle lehdistölle, että Guterres on turvallisuusneuvoston jäsenmaiden keskuudessa selkeä suosikki.

 

 

Rádio e Televisão de Portugal, eli suomeksi Portugalin radio ja televisio on Portugalin valtion tukema yleisradiotoimintaa harjoittava yritys. Yleensä se lyhennetään kirjaimin RTP.

 

 

Seurasin RTP:n televisiolähetystä Rouvan kanssa huoneessamme 6.10.2016 hieman iltaseitsemän jälkeen, kun Guterresin valinta varmistui.

 

 

Tässä muutama kuva hotellihuoneemme television ruudulta kuvattuna:

 

 

 

IMG_4078.JPG

 

 

 

IMG_4079.JPG

 

 

 

IMG_4080.JPG

 

 

 

IMG_4081.JPG

 

 

*******************

 

Guterres seuraa YK:n pääsihteerinä eteläkorealaista Ban-Ki-moonia.

 

 

 

Yhdistyneitten kansakuntien turvallisuusneuvosto valitsee YK:n pääsihteerin ja YK:n yleiskokous nimittää hänet viideksi vuodeksi.

 

 

YK:n pääsihteerin virka-asunto sijaitsee Manhattanilla New York´ssa.

 

 

YK:ssa on vakiintunut käytäntö, että pääsihteeriä ei valita turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenmaista, jotka ovat Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat.

 

 ************

 

Portugalilla on aikaisemminkin ollut hyvä ”herraonni” kun jaetaan kansainvälisesti tärkeitä johtopaikkoja – muistamme, että Jose Manuel Barroso toimi kymmenen vuotta Euroopan komission puheenjohtajana vuodesta 2004 alkaen.

 

 

Mainittakoon, että Barroso toimi Portugalin pääministerinä vuosina 2002 – 2004 ja Guterres puolestaan häntä ennen eli vuosina 1995 – 2002.

 

 

Viikon verran YK:n pääsihteerinä toiminut Guterres vieraili YK:n pakolaisavun pääsihteerinä eli UNHCR:n johtajana Suomessa vuonna 2015.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit 2016 Portugalissa, agrologit2016, Antonio Guterres - YK:n pääsihteeri 1.1.2017 alkaen, Antonio Guterres, Jose Manuel Barroso, UNHCR, Rádio e Televisão de Portugal, RTP, Ban Ki-moon, YK:n turvallisuusneuvosto, YK:n yleiskokous,

Centro de Talassoterapia da Nazare eli Nazaren merivesikylpylä oli mielenkiintoinen kokemus

Keskiviikko 4.1.2017 - -Esko Erkkilä-

Portugaliin suuntautuneen lokakuisen agrologimatkamme viimeinen Portugal-päivä valkeni tavanomaisen leppeänä hotellissamme Nazare´ssa.

 

 

 

IMG_4408.JPG

 

 

Aloitin päiväni hotellimme uima-altaassa…

 

 

 

IMG_4415.JPG

 

 

…aamu-uinnilla.

 

 

 

Aamu-uinnin ja aamupalan jälkeen ohjelmamme jatkui edelleen vetisissä merkeissä, sillä siirryimme hotellin pikkubusseilla Nazaren rannalla sijaitsevaan…

 

 

 

IMG_4423.JPG

 

 

...Centro de Talassoterapia da Nazare  –merivesikylpylään pulikoimaan.

 

 

 

IMG_4424.JPG

 

 

Talassokeskuksessa oli saatavana monenlaisia hoitoja sekä hierontoja ja eräät seurueemme jäsenet niitä olivatkin viikon aikana oppaamme välityksellä varanneet.

 

 

 

IMG_4422.JPG

 

 

Talassokylpylän vastaanotossa jouduimme täyttämään lomakkeen, jossa ruksaamalla kerroimme terveydentilamme ja sen, että meillä ei ollut sellaisia sairauksia, jotka rajoittaisivat merivesikylpylässä käyntiä.

 

 

Kylpylä oli niin höyryinen, että valokuvaaminen ei ollut siellä mahdollista.

 

 

******************

 

 

Nazaren talassokylpylä hyödyntää kivennäisrikkaan meriveden ominaisuuksia.

 

 

Kylpylä hankkii merivetensä 300 metrin päästä ja merivesi lämmitetään lisäämättä siihen mitään lisäaineita – vesi vaihtuu jatkuvasti.

 

 

Kylpylän sisäilmassakin on aistittavissa jodirikas meri-ilma, joka Portugalissa tunnetaan reumaattisia sairauksia ja hengitystieongelmia parantavasta vaikutuksestaan.

 

 

Kylpylävieraille on tarjolla uima-allas lämmitetyllä merivedellä, vastavirta, turkkilainen sauna, melko voimakkaita vedenalaisia suihkuja sekä jääallas – kaikki niitä piti kokeilla ja erityisesti pidin vedenalaisista suihkuista, jotka pehmittivät pohkeita ja sääriä.

 

 

*****************

 

Muutama kommentti Nazaren talassokylpylästä ja sen vertailusta suomalaisiin sekä virolaisiin kylpylöihin.

 

 

  • merivesi kylpyvetenä on selkeä seikka, joka puhuu merivesikylpylän puolesta
  • yleinen siisteys ja pukuhuoneiden väljyys ovat haaste merivesikylpylälle
  • erilaisia saunoja merivesikylpylässä saisi olla enemmän
  • merivesikylpylän kylpyaikaa moni olisi halunnut pidentää
  • kipattava kylmävesikiulu sekä kylmävesiallas olivat plussaa merivesikylpylälle

 

 

Ymmärrän niitä Portugalin-matkaajia, jotka varaavat matkansa siten, että voivat käydä Nazaren merivesikylpylässä useamman kertaa matkansa aikana.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit 2016 Portugalissa, agrologit2016, agrologimatka Portugaliin2016, Centro de Talassoterapia da Nazare, Nazaren merivesikylpylä, Talasso-merivesikylpylä, Nazare, Talasso-merivesikylpylä Nazare´ssa,

Viini on Portugalille tärkeä vientituote

Tiistai 27.12.2016 - -Esko Erkkilä-

Portugalin BKT:sta palvelut muodostavat 75 %, teollisuus 22 % ja maatalous 3 %.

 

 

Maatalous työllistää väestöstä kuudenneksen, mutta sen tuottavuus on heikko.

 

 

Tärkeimmät maatalouden viestituotteet ovat viini ja kalatuotteet.

 

 

Eräs kohteemme agrologimatkallamme oli yritys nimeltään Caves Santa Marta; yritys sijaitsee Santa Marta de Penaguiao´n kylässä.

 

 

 

IMG_4008.JPG

 

 

Caves Santa Marta on yritysmuodoltaan osuuskunta ja siihen kuuluu 1.850 jäsentä.  Yritys työllistää 69 henkilöä.

 

 

Yritys tuottaa vuodessa viinejä n. 13 miljoonaa litraa, joka edustaa kymmenesosaa Douron alueen viinintuotannosta.

 

 

Caves Santa Marta vie viinejään useisiin maihin, joista voidaan mainita mm.:

 

 

Espanja, Ranska, Belgia, Luxemburg, Andorra, Alankomaat, Sveitsi, Saksa, Yhdysvallat, Kanada, Brasilia, Japani, Kiina, Angola, Unkari, Tsekin tasavalta ja Italia.

 

 

Tutustumiskäynnillämme aloitimme tehdaskierroksen oikeaoppisesti valmiin tavaran varastoista eli viinikellareista ja etenimme valmistuksen vuokaaviossa vastavirtaan eli lopuksi näimme, kuinka viinirypäleitä vastaanotettiin prosessiin.

 

 

 

***************

 

Nukahdin bussissa ennen saapumistamme kohteeseemme ja kaverit tekivät minulle pienen jekun ehkä tahtomattaan ja eivät herättäneet minua.

 

 

Heräsin ja aloin etsimään porukkaamme, mutta se ei ollutkaan helppo tehtävä.

 

 

Kiertelin tyhjissä tuotantotiloissa, mutta ei jälkeäkään porukastamme.

 

 

 

IMG_4010.JPG

 

 

Vihdoin tapasin erään henkilön, joka olikin yrityksen tuotantopäällikkö ja hän aloitti jäljittämään, että missä etenee ”gruppa Finlandia”!

 

 

 

IMG_4014.JPG

 

 

No, viinikellareista sitten tavoitin ryhmämme!

 

 

 

IMG_4023.JPG

 

 

Viinit saavat loppuarominsa suurissa tammisäiliöissä.

 

 

 

IMG_4026.JPG

 

 

Viinikellareiden jälkeen saimme maistajaisten merkeissä tutustua yrityksen valmistamiin viineihin.

 

 

 

*******************


 

Ja sitten se raaka-ainepuoli, johon tutustuimme viimeiseksi:

 

 

 

IMG_4012.JPG

 

 

Tapasin jo ”harharetkillä ollessani” näytteenottopisteen, jossa viinirypälekonttiin upotettavalla kairalla selvitettiin kuorman laatutaso.

 

 

 

IMG_4029.JPG

 

 

Näytteenottopiste muistutti pienoiskoossa sellaista näytteenottopistettä, joka Suomessa on käytössä kaikilla viljanvastaanottopisteillä.

 

 

IMG_4036.JPG

 

 

Viinirypäleitä tuova auto punnittiin ennen konttien tyhjentämistä ja toisen kerran sen jälkeen, kun rypälekontit oli tyhjennetty vastaanottoaltaaseen. Näin saatiin tietää kilolleen tehtaalle tuotujen viinirypäleitten määrä.

 

 

 

*****************

 

 

 

Kuljetuskontit tyhjennettiin…

 

 

 

IMG_4037.JPG

 

 

 

IMG_4038.JPG

 

 

 

IMG_4039.JPG

 

 

 

IMG_4040.JPG

 

 

 

IMG_4042.JPG

 

 

…vastaanottoaltaaseen, josta ne pohjakierukan avulla siirrettiin tuotantoprosessiin.

 

 

Hyvin tuttua tekniikkaa viljamaailmasta!

 

 

 

***************

 

 

 

IMG_4048.JPG

 

 

Oli luonnollista, että tehdasvierailun päätteeksi oli mahdollisuus ostosten tekemiseen tehtaanmyymälästä.

******************************

 

IMG_4045.JPG

 Oli aika kätellä isäntiämme ja tein sen oikein mielelläni sen tuotatopäällikön kanssa, joka johdatteli minut "eksyneen lampaan" porukkani kanssa yhteyteen!

************************

 

 

IMG_4028.JPG

 

 

Saimme koko matkamme aikana perin niukasti tietoa siitä, että miten EU tukee portugalilaista viininviljelijää ja vielä vähemmän saimme valaistusta siihen, että millaisia ovat Portugalin valtion kansalliset tukitoimenpiteet maan viininviljelijöille.

 

 

Varmuutta siitä, että tukea tulee EU:sta, saimme mm. tästä plakaatista, jossa kerrotaan Euroopan Unionin maataloutta koskevan ohjaus- ja tukirahaston ”läsnäolosta” tämän yrityksen toimintojen tukemisessa.

 

 

On selvää, että vierailumme kohteena ollut yritys on niin suuri, että sen toimintaa tuetaan kaikin mahdollisin keinoin ja myös se on varmaa, että näiden tukitoimien vaikutus yltää osuuskunnan jokaisen jäsenen viininviljelyksille.

 

 

Sopii hieman ihmetellä sitä salailua, joka selvästi oli vallalla, kun kyselimme EU:n tukitoimista portugalilaisen viininviljelijän hyväksi!

 

 

Kannattaa tiedostaa, että jokaisen nauttimamme viinipullollisen tuottamiseen on käytetty meidän yhteisiä varoja, jos viini on tuotettu EU-maissa!

Valtiollista tukea on luonnollisesti käytetty myös niiden viinien tuottamisessa, jotka on tuotettu EU:n ulkopuolella, mutta myydään meillä Suomessa - niiden tukemiseen käytettyjä rahoja me emme ole maksaneet, mutta tuottajavaltiot ovat maksaneet!

Ilmaisia tai puoli-ilmaisia viinejä tai muitakaan elintarvikkeita ei ole olemassa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit 2016 Portugalissa, agrologit2016, viinintuotannon tukeminen, viinintuotannon EU-tuet, kansalliset viinintuotannon tuet, Caves Santa Marta, Santa Marta de Penaguiao´n kylä, Santa Marta de Penaguiao, viinirypäleitten näytteenotto, näytteenotto,

Maantiekaahailu on vähentynyt, mutta vielä tarvitaan asennekasvatusta

Perjantai 16.12.2016

Tervehdin suurella mielihyvällä sitä kehitystä, jonka entistä suuremmat ylinopeussakot, tietoisuus korkeista sakoista sekä lisääntynyt nopeusvalvonta ovat saaneet aikaan maanteillä tavattuihin ylinopeuksiin.

 

 

Liikun hyvin usein Ylöjärven ja Viljakkalan välillä kulkevaa maantietä numero 2773, kun käyn Tampereelta mökilläni Viljakkalan Majajärvellä ja/tai jatkan matkaani kohti Viljakkalan Hanhijärvenkulmaa.

 

Kyseisellä maantienpätkällä perusnopeus on 80 km/h, mutta tuolla matkalla on myös kolme nopeusrajoitusaluetta eli vaarallisimmalla tienpätkällä Ylöjärven Takamaalla 60 mk/h ja aivan Takamaan koulun kohdalla 50 km/h.

 

 

Vastaavat 60 km/h ja 50 km/h -nopeusrajoitukset ovat Hämeenkyrössä Lavajärven kohdalla – hetken matkaa Lavajärveltä kohti Viljakkalaa tulee Komissa nopeusrajoitus, joka on 60 km/h.

 

 

Olen vuosikaudet toivonut, että kaikilla noilla nopeusrajoitusalueilla aloitettaisiin tiukka nopeusvalvonta ja ylinopeutta ajavien sakottaminen.

 

 

Nyt toiveeni alkaa toteutumaan, sillä poliisin kamera-auto on kuulemma jo pariinkin kertaan ollut tarkkailuasemissa Lavajärvellä ja Komissa.  Sakkoja on rapsahdellut ja pidän sitä hyvänä asiana.

 

 

Takamaalla tapahtui jokunen aika sitten tytön hengen vaatinut liikenneonnettomuus, kun ylinopeutta ajanut kaahari ajoi tytön päälle suojatiellä – suojatien kohdalla nopeusrajoitus oli ja on yhä edelleen 50 km/h!

 

 

En voi pienimmissäkään määrin yhtyä niiden valittajien valitusvirsiin, jotka esim. ”Viljakkalan pölinät” –fb-sivuilla jankuttavat, että nopeusvalvontaa ei pitäisi Komissa ja Lavajärvellä olla aamulla, kun väki menee töihin.

 

 

Juuri aamulla ja illalla töiden päättyä nopeusvalvontaa tarvitaankin, sillä silloin ovat pahimmat kaaharit liikenteessä!

 

 

Suurkiitos poliisille, että Ylöjärven Takamaalla ja Hämeenkyrön Lavajärvellä sekä Hämeenkyrön Komissa on aloitettu säännöllisen epäsäännöllinen nopeusvalvonta.

 

 

Kaaharit kuriin – se säästää ihmishenkiä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaaharit kuriin, Ylöjärven Takamaa, Hämeenkyrön Lavajärvi, Hämeenkyrön Komi, Takamaa, Lavajärvi, Komi,

Viinikirva oli tuhota Euroopan viininviljelyn 1800-luvun loppupuolella

Perjantai 18.11.2016 - -Esko Erkkilä-

Portugaliin suuntautuneen agrologimatkamme aikana kävimme monissa viinimuseoissa ja eräs sellainen oli…

 

 

 

museo1.jpg

 

 

…Peso da Reguassa, jossa vierailimme Douron viinialueen museossa eli Museu do Dourossa.
 

 

 

museo2.jpg

 

Museossa oli mielenkiintoista nähtävää ja eräs nähtävyyksistä oli kivitolppa, jollaisilla entisaikaan oli merkitty Douron viinialue maastoon.  Kivitolppia oli joskus kolmisensataa ja niitä on nyt löydetty n. 150 kappaletta – yksi kivitolpista on tässä museossa.

 

 

Kivitolppia oli siis noin vähän ja se kertoo, että Douron viinialue on pinta-alaltaan pieni.

 

 

 

museo3.jpg

 

 

Museossa on esillä viininviljelyssä tarvittavia työkaluja – työkalut ovat käsityökaluja, sillä jyrkkien rinteiden vuoksi viininviljelyä on jokseenkin mahdotonta koneistaa.

 

 

 

museo4.jpg

 

 

Merkittävä osa museon näyttelystä on omistettu viinikirvalle eli Phylloxeralle, joka 1860-luvulla oli tuhota viininviljelyn Portugalista, mutta myös koko Euroopasta.

 

 

Ensimmäinen viinikirvahavainto Euroopassa todettiin Ranskassa vuonna 1863 ja Portugalissa Douron jokilaakso todettiin saastuneeksi 1865.

 

 

 

museo5.jpg

 

 

Museossa oli kuvia lohduttomista rypäleviljelmistä, jotka Phylloxera-loinen on tuhonnut.

 

 

museo6.jpg

Kolmenkymmenen vuoden taistelun jälkeen vaivaan löydettiin ratkaisu, kun osattiin amerikkalaiseen viiniköynnöksen juureen varttaa eurooppalainen taimi.

 

 

Viinikirvasta vapaita alueita ovat nykyään Kypros, Kreeta, Kanariansaaret sekä Chile.

 

 

 

 

 

museo7.jpg

 

 

Viinimuseon pihalla tepasteli kanoja, jotka uteliaisuuttaan pyrkivät museon sisätiloihin.

 

 

 

museo8.jpg

 

 

Museon pihalla oli aito rabelos-purjevene, jollaisilla Douron alueen viinit taannoin kuljetettiin alavirtaan Portoon.

 

Dourosta on matkaa Portoon 180 kilometriä ja menomatka kesti 6 – 8 päivää, mutta paluumatka vastavirtaan olikin vaivalloisempi, sillä se saattoi kestää 14 päivästä aina kolmeen kuukauteen saakka!

 

 

 

museo9.jpg

 

 

Kuten jokseenkin kaikissa käyntikohteissamme, myös tämä museokäynti huipentui viininmaisteluun!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, Peso da Regua, Museu do Douro, Douro, Phylloxera, rabelos, Porto, Douro-joki, viinikirva,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »