Tanhuava valtiovarainministeriSunnuntai 24.10.2021 - -Esko Erkkilä- Viime elokuussa ilmestyi Pekka Perttulan kirjoittama kirja Ahti Pekkalasta; ”Ahti Pekkala – poliitikko ja valtiovarainministeri”.Ahti Pekkala toimi valtiovarainministerinä 1979 – 1986 ja tuohon aikaan liittyy ainoa henkilökohtainen muistelukseni tuosta perin suositusta kirstunvartijasta – kas näin:***Olin menossa samalla laivalla Ahti Pekkalan kanssa tuolloin Neuvostoliittoon kuuluneeseen Viroon; tarkkaa ajankohtaa en muista.Ahti Pekkala oli matkalla yksityishenkilönä, sillä tuolloin hän kuului Haapavedeltä kotoisin olevaan tanhuporukkaan, joka oli matkalla esiintymään Virossa.Tuolloin tullimuodollisuudet Tallinnan satamassa kestivät ikuisuuden, sillä mekin saimme jonottaa maahanpääsyä Tallinnan satamassa lähes kolme tuntia!Haapaveden tanhuporukka jonotti viereisessä jonossa maahanpääsyä ja niin myös silloinen valtiovarainministerimme!Ihailimme Ahti Pekkalan kärsivällisyyttä, sillä hän ei pienimmässäkään määrin käyttänyt valtiollista asemaansa maahanpääsynsä vauhdittamiseksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tanhuava valtiovarainministeri, valtiovarainministeri, valtiovarainministeri Ahti Pekkala, Ahti Pekkala - poliitikko ja valtiovarainministeri, Tallinnan satama, Tallinnan satama Neuvostoliiton aikana, Haapavesi, Haapaveden tanhuajat, Ahti Pekkala, Viro, |
Ratikkaliikenteen aloittaminen on vaikeuttanut sekä hankaloittanut julkisilla liikennevälineillä kulkemista eteläiseltä Tampereelta keskustaanKeskiviikko 13.10.2021 - -Esko Erkkilä- Ratikkaliikenteen aloittaminen on ollut suuri karhunpalvelus niille tamperelaisille, jotka asuvat Multisillassa, Peltolammilla ja Palokalliolla.Asun Palokalliolla ja ennen ratikkaa en koskaan etukäteen tutustunut bussiaikatauluihin, sillä niitä liikennöi niin tiheästi Lempääläntiellä kaupungin keskustaan, että siihen ei ollut tarvetta.Ratikkaliikenteen aloittamisen jälkeen etelän suunnasta keskustaan kulkevia bussivuoroja on vähennetty niin paljon, että bussien aikatauluihin on paneuduttava, ellei halua norkoilla bussipysäkeillä pitkään.Myönnän toki, että puolen tunnin ”norkoilu” on pientä siihen verrattuna miten entisaikaan maalla joutui odottamaan linja-autoja – meiltäkin oli kävelymatkaa lähimmälle linja-autopysäkille Hirvilahteen kolme kilometriä ja vasta sinne saakka käveltyään saattoi alkaa odottamaan linja-autoa.******************Tampereen keskustassa lähes tyhjät ratikat jyystävät seitsemän ja puolen minuutin välein Hervannasta Pyynikintorille ja TAYS:ltä Sorinaukiolle eli kaupunkilaisten palvelut eivät ole lainkaan tasapuolisia.Tasapuolisia kaupunkilaiset ovat ainoastaan siinä, että myös me syrjäisten kaupunginosien asukkaat maksamamme Tampereen joukkoliikenteen tappioita samalla summalla kuin ne, jotka pystyvät hyödyntämään ratikkareittejä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ratikkaliikenteen aloittaminen on vaikeuttanut sekä hankaloittanut julkisilla liikennevälineillä kulkemista eteläiseltä Tampereelta keskustaan, ratikka, ratikkalinja Pyynikintorilta Hervantaan, puolityhjät ratikat, Tampereen joukkoliikenteen tappio, |
Aluevaaleissa tarvitaan ehdokkaiksi johtamiseen sekä organisointiin pystyviä henkilöitäLauantai 9.10.2021 - -Esko Erkkilä- Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on myös ensi tammikuun 23. päivänä järjestettävillä aluevaaleilla, joita kutsutaan myös hyvinvointialueiden vaaleiksi (lyhenne hva-vaalit) sekä maakuntavaaleiksi.Puolueet lisäävät koko ajan kierroksia, kun valmistautuvat runsaan kolmen kuukauden kuluttua järjestettäviin aluevaaleihin.Olin eilen paikalla Koskikeskuksessa Tampereella, kun……tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen kannusti tamperelaisia sekä pirkanmaalaisia vaalityöhön.****************Aluevaaleissa valitaan kaikille hyvinvointialueille aluevaltuustot. Ne vastaavat sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä palo- ja pelastustoimea koskevasta päätöksenteosta omalla alueellaan maaliskuusta 2022 alkaen.Aluevaalit ovat siis luonteeltaan toki sosiaali- ja terveydenhuoltoon keskittyvät vaalit, mutta ilahduin, kun ministeri Kurvinen luetteli pitkän listan niiden ehdokkaiden ominaisuuksia, joita kaivataan alueiden päättäjiksi.Ilahduin sen vuoksi, että Kurvinen mainitsi kaikki ikäluokat ja siitä, että hänen mukaansa johtamisominaisuudet sekä organisointikyky ovat aluevaltuustoihin valittavilta tarvittavia ominaisuuksia.Olen ollut huomaavinani, että sosiaali- ja terveydenhoitoalan koulutuksen sekä sieltä kokemuksensa hankkineet ovat olleet omimassa aluevaltuutettujen hommat! Näin ei saa olla vaan johtamisominaisuudet sekä organisointikyky ovat aluevaltuutetuilta vaadittavia keskeisiä ominaisuuksia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aluevaaleissa tarvitaan ehdokkaiksi johtamiseen sekä organisointiin pystyviä henkilöitä, aluevaalit, mnaakuntavaalit, hyvinvointialueen vaalit, hva-vaalit, Koskikeskus, tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen, tiede- ja kulttuuriministeri, |
En aikoinaan kuullut Hyyrynmyllyn lattialankkujen alta lapsen puhetta!Tiistai 5.10.2021 - -Esko Erkkilä- Alan olla siinä iässä, että minua pyydetään oppaaksi, kun käsitellään Viljakkalassa vanhoja asioita!Mieluusti oppaaksi lähdenkin, jos minun odotetaan jotain muistavan ja tietävän.Hämeenkyrön Sanomien eli nykyisen UutisOivan toimittaja soitti ja pyysi minua oppaaksi Viljakkalan Myllykulmalla sijaitsevan Hyyrynmyllyn löytämiseksi.Kerroinkin eilisessä jutussani Hyyrynmyllystä.*********Valmistelin opastustani ja kävin etukäteen Hyyrynmyllyn nykyisen omistajan Hannu Koivumäen juttusilla, joten pystyimme olemaan avuksi toimittaja Anne Salmiselle.*********Toimittajan laatiman jutun otsikko oli ”Löytyykö Viljakkalasta kummituksia?” ja se julkaistiin UutisOivan Matkailulehdessä syyskuussa.Jutussa kerrottiin, että joskus Hyyrynmyllyssä jyviään jauhattamassa ollut mies kuuli myllyn lattialankkujen alta lapsen lorumaista puhetta ja kun lattia avattiin, niin sieltä löytyi lapsen ruumis.Juttu on minulle uusi ja vaikka olen penskana monesti käynyt myllyreissulla Hyyrynmyllyllä, en ole kuullut siellä kummittelevasta lapsesta mitään.******************Jokunen kuva tuosta käynnistäni Hyyrynmyllyllä:Myllyn nykyinen omistaja Hannu Koivumäki oli todellisena paikallisoppaana.Myllyn koneiston jäännökset ovat löydettävissä ja mielestäni säilyttämisen arvoiset – mutta mistä löytyisi paikka?Muistan tämän vesirattaan, joka kuului myllyn laitteistoon.Toimittaja haastatteli Hannu Koivumäkeä autenttisessa ympäristössä.Mukana oli myös Viljakkalan paikallishistoriaan hyvin perehtynyt toimittaja Hannu Sinisalo!Toivon todella, että Hyyrynmylly vielä joskus saataisiin toimimaan tai ainakin, että sen jäljelläolevat osat saataisiin jonnekin jälkipolvien tutkailtaviksi!Annan tukeni hankkeille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyyrynmylly, Viljakkalan Myllykulma, onko surmattu lapsi Hyyrzynmyllyn lattialankkujen alla?, kummitteleeko Hyyrynmyllyllä? UutisOiva, Löytyykö Viljakkalasta kummituksia, Viljakkala, |
11 kiloa porkkanoita puolentoista neliön suuruiselta alalta!Keskiviikko 29.9.2021 - -Esko Erkkilä- Kasvatimme kokeeksi porkkanoita kahdessa puulaatikossa, joissa yhteispinta-ala oli puolitoistaneliömetriä ja tulos oli laadullisesi mainio sekä määrältään hyvä.Porkkanat olivat edelleen hyvässä kasvussa, mutta eilen ne nostimme maasta.Porkkanat olivat tanakoita talvilaatuisia valioyksilöitä – ei puhettakaan porkkanakärpäsen vioituksista. Hyvä laatu oli varmaankin sen ansiota, että ne saivat kasvaa pitkälle keskikesään saakka harson alla.Kelpaa näitä noutaa kellarista joskus lopputalven aikana!Jos tässä jutussa joku opetus on, opetus on se, että porkkanalla kannattaa pitää harsot päällä mahdollisimman pitkälle, jotta säästytään porkkanakärpäsen vioituksilta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Porkkana, porkkanan sadonkorjuu, porkkanat harson alla, porkkanakärpäsen vioitus, talviporkkana, porkkanoiden säilyttäminen hiekassa, |
Hommasin narttutyrnien seuraksi kollipoikatyrnin!Perjantai 24.9.2021 - -Esko Erkkilä- Tyrni on yksineuvoinen kasvi, joten pitää istuttaa sekä hede- ja emitaimia, jotta saa satoa.Minulta meni aikoinaan parisenkymmentä vuotta, kun odotin kahden tyttötyrnin tekevän marjoja, mutta eihän siitä mitään tullut.Nyt meillä on sama tilanne synnyinkotini pihalla, kun liian innokkaat nurmikonleikkaajat olivat huolimattomia ja leikkasivat innoissaan myös kollipoikatyrnin taivaan tuuliin.Olen nyt metsästänyt kollipoikatyrniä, mutta monet isotkin taimikaupat – mm. Hankkija – levittelevät käsiään ja toteavat, että eivät ole saaneet valikoimiinsa kollipoikatyrnejä.Onneksi ymmärsin kääntyä Pinsiön taimiston puoleen ja sieltähän on saatavissa sekä tyttö- että kollipoikataimia.Nyt vaan pitää ottaa lapio käteen ja istuttaa Tarmo-kollipoikatyrni kahden vanhanpiian vierelle!****************Mökkimaailmassa meillä asia on kunnossa, sillä tyrnimaallamme on sopivassa suhteessa narttu- sekä kollipoikatyrnejä ja tyrnien sato on ollutkin mainio – paljon jää poimimattakin, joten tervetuloa poimimaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyrni on yksineuvoinen kasvi eli tarvitaan narttu- sekä kollipoikatyrnit jotta marjoja syntyy, Pinsiön taimisto, Pinsiön taimisto pystyy palvelemaan, |
Suomi elää metsästä!Lauantai 18.9.2021 - -Esko Erkkilä- Tuo otsikossa oleva toteamus sai toissapäivänä uutta puhtia, kun Metsä Group kertoi suunnittelevansa uutta tehdasyksikköä Äänekoskelle.Kyseessä on 200 miljoonan euron investointi ja 140 uutta työpaikkaa – rakentamisen aikana tarvittaisiin 1.000 henkilötyövuotta.Lisäksi uusi tehdas työllistäisi välillisesti parisensataa henkilötyövuotta.*****************Kyseessä on vientiin tähtäävästä toiminnasta, sillä uudessa tehtaassa valmistettaisiin Kerto LVL-tuotteita rakennusteollisuuden asiakkaille pääosin Eurooppaan ja Aasiaan.Kerto LVL-tuotteet ovat laminoitua viilutavaraa, jota käytetään monenlaisissa rakennushankkeissa uudisrakentamisesta kunnostamiseen ja korjausrakentamiseen saakka.Uuden tehtaan raaka-ainehankinta ulottuisi 150 kilometrin etäisyydelle Äänekoskelta, joten esim. Pirkanmaan pohjoisosan alueet olisivat hankinnan piirissä.Metsä Group on Suomen 15. suurin yritys ja sen emoyhtiön Metsäliitto Osuuskunnan omistavat n. 100.000 suomalaista metsänomistajaa; myös meidänkin perhekunnassa on kaksi Metsäliiton omistajaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi elää metsästä!, Metsä Group, Metsäliitto Osuuskunta, Äänekoski, Pirkanmaa Metsä Groupin hankinta-alueena, Metsä Groupin hankinta-alue, Kerto LVL-tuotteet, |
Vihreät julistautuivat nyt ihan itse huumehörhöiksi!Tiistai 14.9.2021 - -Esko Erkkilä- Pienet ovat hallituspuolueen rahkeet, kun ns. puoluekokouksessa on hieman alle 370 äänivaltaista osanottajaa! Näin oli kuitenkin Vihreillä viime viikonloppuna.Vihreiden puoluekokous julistautui 183 äänen voimalla virallisesti huumehörhöiksi, kun kannattavat kannabiksen käytön rangaistavuudesta luopumista!Meillä muilla on kuitenkin pientä toivonkipinää, sillä useat julkivihreät ovat joukoittain sanoutuneet irti puoluekokouspäätöksestään.******************On häkellyttävää, kun maamme hallituksen sisäministerin puolue päättää puoluekokouksessaan hyväksyä laittoman toiminnan. Eikö sisäministerillä, joka on Vihreiden puheenjohtaja, ole puolueessaan minkäänlaista arvovaltaa vai onko hän poliisiasioista vastaavana ministerinä tosiaan laittomuuden puolella?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vihreät julistautuivat nyt ihan itse huumehörhöiksi!, huumehörhöt, sisäministeri Maria Ohisalo, Maria Ohisalo, Vihreät, Vihreät puoluekokouspäätös, |
Yrittäjät pitävät Suomen pyörimässä!Maanantai 6.9.2021 - -Esko Erkkilä- Valtakunnallista Yrittäjän päivää vietetään aina syyskuun 5. päivänä ja niin myös eilen.Tänä vuonna Yrittäjän päivän erikoisteemana oli se, että kansalaisia kannustettiin kiittämään yrittäjiä siitä työstä, jota he ovat tehneet yhteiskunnan hyväksi.Yrittäjäjärjestöt kannustivat eilen liputtamaan Yrittäjän päivän kunniaksi ja mieluusti olisin sen tehnytkin, mutta jouduin päivän kuluessa muuttamaan mökiltä kotiin, joten molemmat lipputankoni olivat valitettavasti tyhjät!**************
Olen työelämäni aikana saanut tehdä paljon yhteistyötä bisnesmaailmassa toimivien yrittäjien kanssa ja osaan arvostaa yrittäjien toimintaa.Haluan bisnesmaailmassa toimivien perheyrittäjien osalta nostaa erityisasemaan perhekunnan naispuolisen vastuuhenkilön roolin.Pienissä perheyrityksissä laskutuksesta, kirjanpidosta sekä perinnästä huolehtii usein perheen emäntä ja hänen roolinsa on keskeinen pienyrityksen toiminnassa.Muistelen lämmöllä ja suurella arvonannolla useiden yrittäjäpariskuntien naisia, jotka ovat tarkkaan vahtineet, että teollisuuden myyntimiesten lupaamat alennukset ja menekinedistämisrahat ovat toteutuneet sovitusti.Hyvää Yrittäjän päivää tänäänkin!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Yrittäjät pitävät Suomen pyörimässä!, Yrittäjän päivä, Yrittäjän päivä 5.9.2021, Yrittäjän päivä syyskuun 5. päivänä, Yrittäjän päivä viralliseksi liputuspäiväksi, |
Kyllä ruplat ja kopeekat kelpasivat!Perjantai 3.9.2021 - -Esko Erkkilä- Sain työelämän aikana olla järjestämässä monia myyntikilpailujen palkintomatkoja Neuvostoliiton silloin miehittämään Viroon ja erityisesti Tallinnaan.Palkintomatkat Viroon saivat jakeluteidemme myyntimiehet kilvan myymään rehujamme, jotta pääsisivät Tallinnaan.Yleensä majapaikkamme Tallinnassa oli Viru-hotelli ja keskeisen sijaintinsa ansiosta se olikin hyvä paikka.Virun alakerrassa oli yökerho, jossa notkeat tytöt esittivät joka ilta hienon revyy-ohjelman.************Taisipa olla Pirkanmaan Osuuskaupan myymälänhoitajien ja myyntimiesten palkintomatka, kun jälleen kerran olimme Virussa ja päivän päätteeksi olimme seuraamassa Virun yökerhossa hienoa revyy-ohjelmaa.Jäimme porukalla ohjelman jälkeen vielä istuskelemaan yökerhoon ja tarjoiluhenkilökunta ryhtyi ajamaan meitä pois yökerhosta.Olimme jukuripäitä ja henkilökunta sai meidät metriltä nousemaan yökerhosta hotellin aulaan ja siitä edelleen majoituskerroksiin.Henkilökunta oli meille vihainen, sillä aiheutimmehan heille ylimääräistä hommaa.Henkilökunnan vihaisuus kuitenkin kaikkosi kertaheitolla, kun joku asiakkaistamme heitti taskuihinsa kertyneet ruplat ja kopeekat kuin kylvämällä henkilökunnalle! Me kaikki yhdyimme taskujemme tyhjentämiseen!Voi sitä kumartelua ja kiitollisuutta, jota saimme, kun äsken meille niin vihaiset henkilökunnan jäsenet alkoivat kontaten kerätä lattialta heille heitettyjä ruplia ja kopeekoita!Kaikkea sitä on tullut koettua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruplat, kopeekat, Pirkanmaan Osuuskauppa, Viru-hotelli, Viru-hotellin yökerho, Viron neuvostomiehitys, Neuvosto-Viro, Neuvostoliitto, |
Menetin kaksikymmentä vuotta, kun odotin kahden tyttötyrnin marjovan!Keskiviikko 1.9.2021 - -Esko Erkkilä- Elämme aikoja, jolloin on tyrnien sadonkorjuun aika.Vain tyttötyrnit tuottavat marjoja, mutta kollityrnit ovat välttämättömiä tyttötyrnien läheisyydessä, jotta marjoja saadaan poimittavaksi.****************Toin eräältä harjoittelutilaltani 1960-luvulla kaksi tyrnintainta ja istutin ne vierekkäin.Tyrnit kasvoivat hyvin, mutta marjoja ei ilmestynyt.Kahdenkymmenen opetteluvuoden jälkeen minulle selkeni, että tyrni on kaksikotinen eli sen hede- ja emikukat ovat eri pensaissa.Minun tyrnini olivat molemmat tyttöpensaita ja tunnettu totuushan on, että ”tytöt eivät keskenään saa lapsia”!Asiasta viisastuneena hankin yhden tyttötyrnin ja yhden kollityrnin. Jänis söi kollityrnin, mutta sen verran se ehti ruiskimaan elämän eliksiiriä, että kaksi ”vanhapiikatyrniä” tuotti heti ensimmäisenä vuonna kymmenkunta marjaa! Tiesin olevani oikeilla jäljillä!*************
Taimiliikkeet myyvät kahden narttupensaan ja yhden kollipensaan parttioita, mutta oikeilla istutusetäisyyksillä yksi kolli pystyy tyrnimaailmassa hoitelemaan jopa kahdeksan narttua.On luonnollista, että kollipensaisiin ei synny marjoja!Tyrninpoiminta on hidasta hommaa, sillä jokainen marja on poimittava erikseen.Poiminta on lämpimänä syyspäivänä kuitenkin mukavaa hommaa ja sitä olen nyt parina viime päivänä saanut tehdä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyrni on kaksikotinen, Tyrnin hedepensaat, Tyrnin emipensaat, Kollityrni pystyy hoitelemaan kahdeksan narttutyrniä, Kollityrni, Narttutyrni, |
Trekoolinharrastaja kiittää kesän lämpimiä säitä!Sunnuntai 15.8.2021 - -Esko Erkkilä- Kesä 2021 voidaan jo nyt kirjata trekoolinharrastajan kannalta onnistuneiden kesien joukkoon, sillä kaikkien puutarhakasvien sato on muodostumassa erinomaiseksi.Yksi ehto toki asialle on ja se on se, että kastelusta ja sadettamisesta on ollut huolehdittava.Meillä mökkimaailmassa vettä riittää Viljakkalan Majajärvessä ja kun käytössä on kaksi pumppua sadetukseen ja kasteluun, niin mikäpäs tässä!Mansikka- sekä sipulisato on jo korjattu ja molemmista muodostui ”parahultanen”!*****************Parhaillaan korjataan papusatoa ja myös siitä näyttää muodostuvan erinomainen.Perinteisten juuresten eli porkkanan, punajuuren sekä palsternakan osalta tilanne on vielä avoin, mutta kohtuullinen näyttää niidenkin sadosta muodostuvan.Lämmin – suorastaan kuuma kesä on pitänyt trekoolin taudit sekä tuholaiset kurissa. Lannoituksesta olen luonnollisesti huolehtinut, mutta mitään kasvinsuojeluaineita en ole edellisvuoden tapaan tänäkään kesänä käyttänyt!Luomuilijan leimaa en kuitenkaan missään tapauksessa halua saada, sillä silloin mielestäni mennään harhateille ja kauas!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Trekoolinharrastaja kiittää kesän lämpimiä säitä!, luomu, luomuilija, trekooli, trekoolinharrastaja, puutarhaharrastaja, avomaanviljely, |
Hellekausi on auttanut äkämäpunkin torjunnassa?Sunnuntai 1.8.2021 - -Esko Erkkilä- Äkämäpunkki on ikääntyneiden mustaherukkapensaiden paha riesa ja taistelua sitä vastaan on käytävä jatkuvasti.Tunnustan, että kärsin häviön tässä taistelussa synnyinkotini mustaherukkamaalla ja jouduin siellä hävittämään kaikki mustaherukkapensaat.Samaa taistelua olen käynyt runsaat puolenkymmentä vuotta mökkimaailmassani ja olin myös siellä jo häviön partaalla.Kevään ja alkukesän hellekausi on tullut avuksi ja nyt mökin mustaherukoista ollaan saamassa kaikkien aikojen paras herukkasato!En vielä uskalla ”lyödä rintoihini”, mutta tämän kesän osalta tilanne on pelastettu.On selvää, että taistelua äkämäpunkkia vastaan on jatkettava ja siinä taistelussa keskeinen toimenpide on herukkapensaiden leikkaaminen ja leikattujen oksien kuljettaminen pois pihapiiristä.-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: äkämäpunkki, Hellekausi on auttanut äkämäpunkin torjunnassa?, |
Viipalekurkkuja herkkukurkkujen reseptillä!Keskiviikko 21.7.2021 - -Esko Erkkilä- Hellesäät yllättivät ja avomaankurkut kasvoivat poikkeuksellisen nopeasti korjuukuntoon tai oikeastaan korjuukunnon ylikin.Hätä ei ole kuitenkaan kummoinenkaan, sillä ryhdyimme Rouvan kanssa pikaisesti avomaankurkkujen säilöntähommiin ja säilöntämenetelmäksi valitsimme sen, että teimme viipalekurkkuja herkkukurkkujen reseptillä!Aineksina olivat oman pellon avomaakurkkujen lisäksi omat piparjuuret sekä omat valkosipulit!Avomaankurkut ehtivät kasvamaan hieman ylisuuriksi, mutta ylisuuri koko ei haittaa viipalekurkuksi valmistamista.Mökkitontilla on muutamassa paikassa piparjuurta ja……sitä piti lapiolla kaivaa muutama isohko juurenmötkäle.Juurenmötkäleistä sai kuorimalla muutaman liemeen makua antavan piparjuuren!Piparjuuren kuorintatähteitä ei kannata laittaa kompostiin vaan ne pitää kaivaa sopivaan paikkaan, sillä niistä kasvaa uusia piparjuuriyksilöitä!Valkosipulit ovat ehtineet korjuukuntoon ja ne kuuluvatkin herkkukurkkujen vakioraaka-aineiksi!”Viipalointikoneena” meillä on tavallinen viipalointilauta ja sen käytössä on oltavakin varovainen, jotta viipalointia tapahtuu vain kurkuille!Ennusmerkit näyttävät, että viipalekurkkuja pitää valmistaa vielä monena päivänä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viipalekurkkuja herkkukurkkujen reseptillä!, Herkkukurkkuja, Viipalekurkkuja, Avomaankurkkuja, Valkosipuli, Piparjuuri, |
Haastavin vaihe on nyt ohi!Perjantai 2.7.2021 - -Esko Erkkilä- Juuresten kasvattamisessa ensimmäinen ja toinen rikkakasvien perkaamiskerrat ovat haastavimmat, sillä silloin juuresten taimet ovat pieniä ja rikkakasvit vaan kasvavat sekä rehottavat!Eilen oli päivä, jolloin saimme Rouvan kanssa rikkakasvit perattua toiseen kertaan porkkana-, palsternakka- sekä punajuurimailta!Eivät taimet ihan mäntyjen pituisia ole, vaikka kuvissa ehkä hieman siltä näyttää!PorkkanaPalsternakkaPunajuuri************************Eihän rikkakasvien perkaaminen tähän pääty, mutta on se nyt helpompaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Porkkanan viljelytekniikka, Palsternakan viljelytekniikka, Punajuuren viljelytekniikka, Porkkana, Palsternakka, Punajuuri, |
Koivunlimot tuovat Juhannuksen!Lauantai 26.6.2021 - -Esko Erkkilä- Lapsuuteni Juhannuksista ovat mieleeni jääneet rapunpieleen asennetut koivunlimot sekä rappujen eteen läheiseltä suolta noudettu sammalmätäs.Sammalmättään isä irrotti isolla kuokalla ja sen jälkeen se nostettiin aisarekeen, jolla Vappu-hevosemme veti sen pihaan.Sammalmätäs-perinne on jäänyt muistojen unholaan, mutta koivunlimoja edelleen noudamme Juhannuksen kunniaksi.Mökillä koivunlimojen pystyttäminen verannan eteen ei onnistu, sillä kiveys estää sen.Avuksi olemme kuitenkin keksineet eläkepäiville siirtyneet……maitotonkat, jotka aina kerran vuodessa saavat kunniatehtävän koivunlimojen pystytyksessä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koivunlimot tuovat Juhannuksen!, koivunlimot, sammalmätäs, aisareki, |
Kesä etenee nyt vauhdilla!Keskiviikko 16.6.2021 - -Esko Erkkilä- Kesän vauhdikkaan etenemisen huomaa siitä, että kasvien kukkiminen kestää vain muutaman päivän ja on oltava tarkkana, jotta ehtii ikuistamaan eri kasvin kukinnan.Tein eilen kamerakierroksen mökkitontillamme ja tuloksena mm. nämä kuvat:Päivänliljoja on moniaita eri lajikkeita ja tässä se, jota meillä on useassakin eri paikassa.Onko tämä ukko- vaiko jättilaukka? Monessa paikassa meillä on näitäkin!Kurjenmiekkoja on niitäkin useita eri versioita, mutta vain yksi niistä on kotoperäinen eli keltainen kurjenmiekka.Tämä on varmasti kotoperäinen, sillä olen sen kolmisenkymmentä vuotta sitten kaivanut maanomistajan luvalla naapurimme mutakuopasta, jossa sitä oli laaja esiintymä – nykyaikainen maatalous on täyttänyt tuon mutakuopan, joten sitä ei ole enää olemassa.Särkynyttä sydäntä meillä on kahta eri versiota. Kulotamme aina keväisin perennapenkkimme, mutta aina sieltä kesällä nousevat molemmat särkyneet sydämet!Meillä on useissa paikoissa akileijoja ja kaikki ne ovat todellista maatiaiskantaa, sillä ne on saatu anopin kukkapenkistä Kälviältä.Pitihän tuo eilinenkin kamerakierros päättää alppiruusuryhmäämme ihailemaan, sillä kohtapuoliin alppiruusujen kukinta-aika on ohi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päivänliljat, ukkolaukka, jättilaukka, keltainen kurjenmiekka, särkynyt sydän, akileija, alppiruusu, rodo, |
Korona-aika on pakottanut tehostamaan palaveri- sekä kokouskäytäntöjä!Perjantai 11.6.2021 - -Esko Erkkilä- Korona-aika jatkuu yhä, mutta siitä huolimatta puhun siitä tämän juttuni otsikossa menneessä aikamuodossa – se sallittaneen, sillä tuo viheliäinen vitsaus alkanee olla voiton puolella.Käsittelen korona-ajan vaikutuksia palaveri- sekä kokouskäytäntöihin ja vaikutukset ovat niihin voittopuolisesti positiiviset.Kokoukset ovat koronan vuoksi (ja sen ansiosta) siirtyneet pääosin nettiin ns. teams-kokouksiksi ja se on tehostanut osanottajien ajankäyttöä sekä tiivistänyt kokousten etenemistä.Kerron esimerkin eilisestä melko tärkeästä kokouksesta:Kävin toki eilenkin mökkimaailmasta kivikylässä eli Tampereella, mutta en jäänyt sinne odottelemaan illalla järjestettyä kokousta vaan osallistuin sitten aikanaan tuohon kokoukseen netin välityksellä.Sain sanottua sanottavani ja uskon, että muut kokouksen osanottajat antoivat arvon muutamalle asialle, jotka otin esille eli pystyin vaikuttamaan tekemiimme päätöksiin myös etänä!Kokous kesti runsaan tunnin ja jos olisin joutunut ajamaan mökiltä Tampereelle ”meno-paluuna”, olisi aikaani kulunut lähemmäs nelisen tuntia!Totean ”yksoikoisesti”, että etäkokoukset säästävät osanottajien aikaa sekä sen lisäksi tehostavat kokousten päätöksentekoa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Korona-aika on pakottanut tehostamaan palaveri- sekä kokouskäytäntöjä!, korona, korona-aika, koronan positiiviset seikat, |
Jäävätkö puoluekiertolaiset perussuomalaisiin?Lauantai 5.6.2021 - -Esko Erkkilä- Runsaan viikon kuluttua järjestettävät kuntavaalit ovat tuoneet ehdokasasetteluun uuden mielenkiintoisen ilmiön eli puoluekiertolaiset!Tarkastelen ja tunnen ehdokastilanteen Tampereella ja täytyy kummastella, että miten paljon perussuomalaiset ovat saaneet listoilleen puoluekiertolaisia.Perussuomalaisten ehdokaslistalla on kerran hypänneitä puoluekiertolaisia, mutta heidän listoilleen päätyneistä puoluekiertolaisista monet ovat hyppineet menneinä vuosina jo useita kertoja eri puolueiden karsinoissa!Puoluekiertolaisten joukossa on muutamia ihan laadukkaitakin henkilöitä ja voin todeta, että heitä on jopa enemmistö, mutta siitä huolimatta ihmettelen puoluekiertolaisuutta.Toki ymmärrän, että joillakin on niin kova halu kaupunginvaltuustoon, että haluaa himonsa vuoksi rynnistää sinne perussuomalaisena vaikka siten joutuukin alentumaan perussuomalaiseksi.Oikeastaan arvostan perus-perussuomalaisia ja suorastaan toivon, että he säilyttävät paikkansa puoluekiertolaisilta.Mutta tuohon otsikkokysymykseeni eli jäävätkö puoluekiertolaiset perussuomalaisiin?Perussuomalaiset tulevat ainakin kolminkertaistamaan kaupunginvaltuustossa jäsenmääränsä, joten puoluekiertolaisillekin löytyy pestejä.Kokonaan toinen asia tulee olemaan se, että onko perussuomalaisilla todellista valtaa Tampereen kaupunginvaltuustossa ja vallan puute saattaa merkitä, että ainakin joidenkin osalta puoluekiertolaisuus tulee jatkumaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jäävätkö puoluekiertolaiset perussuomalaisiin?, perussuomalaiset, puoluekiertolaiset, |
Tekopohjavesiyhtiö Tavase pitää haudata unhon yöhön!Lauantai 29.5.2021 - -Esko Erkkilä- Olen syksystä 2008 alkaen toiminut siten, että tekopohjavesiyhtiö Tavasen toiminta lopetettaisiin ja optimistina toivon, että nyt ollaan tuon mielettömän hankkeen lopettamisen kynnyksellä.Tavase Oy perustettiin joulukuussa 2002 ja sen nimi on lyhenne seuraavasta nimihirviöstä:”Tampereen ja Valkeakosken seudun kuntien tekopohjavesihanke”!Nimihirviö ei ole enää ajankohtainen, sillä Valkeakoski on hankkeesta irtaantunut ja nyt hankkeen maksumiehinä ovat ainoastaan Akaa, Kangasala, Lempäälä, Tampere sekä Vesilahti.Tavasen lopettaminen merkitsee Tampereelle suuruusluokaltaan 5 – 6 miljoonan euron suuruista alaskirjausta, mutta parempi sekin kuin ainaisesti mielettömässä hankkeessa kiikkuminen.Eräs kuntavaalitavoitteeni on Tavasen lopettaminen ja tiedän, että kanssani samaa mieltä olevia on paljon!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tekopohjavesiyhtiö Tavase pitää haudata unhon yöhön!, Tavase, Valkeakoski on irtaantunut Tavasesta, Kuntavaalitavoite; Tavasen lopettaminen, Tavasen lopettaminen, |