Bryssel - Euroopan vaiko vain Euroopan unionin pääkaupunki?Perjantai 31.1.2014 - -Esko Erkkilä- Palasin eilisen varhaistunteina kotiin kolmen päivän mielenkiintoiselta matkalta Brysselistä.
Pääsin tutustumaan paikan päällä Euroopan komissioon, Euroopan parlamenttiin, Suomen EU-edustustoon, Naton päämajaan sekä useiden suomalaisten edunvalvontajärjestöjen toimintaan Brysselissä.
Tarkoitukseni on lähipäivinä käsitellä tällä saitilla edellä luettelemieni toimielinten ja järjestöjen toimintaa tarkemmin, mutta tässä jutussa kerron Brysselistä kaupunkina sillä kokemuksella, jonka siitä kolmen ohjelmaa täynnä olleen päivän aikana sain.
Vaikka kyseessä oli tammikuu, orastavaa kevättä oli jo ilmassa. Mitään kukkaloistoa ei keskikaupungilla varmaan ole kesälläkään, mutta ensimmäiset istutukset puskivat maasta näkösälle.
Nurmikot taitavat Brysselissä olla ikivihreitä, sillä alueen ilmasto on tyypiltään leuto ja sateinen meri-ilmasto.
***********On selkeästi todettava, että Brysselin yleisilme ei ole siisti ja puhdas. Uskallan näin todeta, sillä mielipide ei ole yksinomaan omani.
Keskikaupungilla monet jalkakäytävät ovat laattakäytäviä ja kun useissa paikoissa laatat ovat irronneet, ne aiheuttavat suoranaisia vaaratilanteita.
Euroopan unionin hallintoon liittyvät monet toiminnot tuovat Brysseliin roppakaupalla rahaa ja on pienoinen ihme, että kaupungin infraa ei pystytä pitämään kunnossa.
Keskustelimme rempallaan olevista kaduista sekä jalkakäytävistä ja totesimme, että Bryssel ei ole lomanviettokaupunki.
Toki kaupungissa katujen puhtaanapidosta huolehditaan, sillä näimme mm. tämän ”katukärsäkkään” puhdistamassa katuja.
Jätehuollon järjestämisessä suomalaiset pystyisivät antamaan hyviä neuvoja ja käytänteitä brysseliläisille.
Roskat tuodaan suoraan kadulle ja siitä roska-autot keräävät ne aamun tunteina – jos keräävät.
Liikenne Brysselissä on vilkasta, mutta melko hyvin toimivaa. Kaupungissa on metroverkosto ja sen ansiosta merkittävä osa henkilöliikenteestä tapahtuu maan alla.
Kaduilla busseille ja takseille on varattu omat kaistansa ja ne on erotettu muusta liikenneväylästä kookkailla betonijöntiköillä.
Sähköpyörä on keskikaupungilla liikuttaessa varmasti kätevä kulkuneuvo. Kaupungilla näkyi muutamia sähköpyörien latausasemia, joissa pyörien vihreä valo kertoi, että ne olisivat olleet valmiita käyttöön.
Ainakin eräs sähköpyörien latausasema oli ”merkitty” tällä humoristisella pyöräilijällä.
Leuto sää keskitalvellakin houkuttelee ravintolat tuomaan pöytiä myös kaduille. Ulkopöydissä oli nyt vielä perin vähän asiakkaita, mutta kevään edetessä ulkopöydät tulevat täyttymään. Vanhassa kaupungissa ravintoloiden sisäänheittäjät osasivat heti muutaman saman suomea, kun ensiksi olivat varmistaneet kulkijan kansallisuuden. Näin toki myös muualla maailmalla!
Liikennevaloihin pysähtyneiden autojen välissä kuljeskeli kaukomaiden tapaan kerjäläisiä ja heitä näytti yöpyvän peitteiden alla myös kaduilla. Mikään suuri ongelma kerjäläisyys ei Brysselissä kuitenkaan ole.
*************Grand-Place on kaupungin keskusaukio.
Brysselin Grand-Place on kirjattu vuonna 1998 Unecon maailmanperintöluetteloon.
Toria pidetään yhtenä maailman kauneimmista aukioista.
Torin laidalla sijaitsevat mm. Kuninkaantalo sekä ammattikuntien talot.
Ranskalainen kirjailija Victor Hugo asui aikoinaan yhdessä torin laidalla sijaitsevassa talossa ja mm. hän piti Brysselin Grand-Placea maailman kauneimpana torina.
Grand-Placen laidalla sijaitseva Kaupungintalo on niin suuri, että en päässyt siitä riittävän kauas, jotta olisin saanut sen kokonaan mahtumaan kuvaan!
************
Belgian kuningas Philippe vannoi kuninkaan valan ja toisti valatekstin Belgian kolmella virallisella kielellä – hollanniksi, saksaksi ja ranskaksi – 21.7.2013.
Philippe on naimissa Mathilde d'Udekem d'Acozin kanssa ja heillä on neljä lasta.
Kuningasparin valokuvia näkyi kaupungilla eri paikoissa ja nämä kuvat olivat hotellimme vastaanottotilan seinällä.
***********Tämän jutun otsikosta vielä sen verran, että koskaan ei ole päätetty Euroopan pääkaupungista – ei edes Euroopan unionin pääkaupungista - yhtään mitään, mutta todellisuudessa Bryssel on sellaiseksi muodostunut.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bryssel, kuningas Philippe, kuningatar Mathilde, Grand-Place, Victor Hugo, Unesco, Euroopan komissio, Euroopan parlamentti, Naton päämaja, Mathilde d'Udekem d'Acoz, Bryssel 2014, |
Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamisen laillisuus ratkaistaan "hovissa"Torstai 23.1.2014 - -Esko Erkkilä- Synnyinkuntani Viljakkala solmi vapaaehtoisen kuntaliitoksen Ylöjärven kaupungin kanssa 1.1.2007.
Olen käsittänyt, että kuntaliitoksen neuvotteluvaiheessa Ylöjärven virkahenkilöt, mutta myös sen johdossa olleet kokoomuslaiset ja SDP:n luottamushenkilöt antoivat monenlaisia suullisia takeita, että Viljakkalaa kohdellaan kuntaliitoksen jälkeen tasapuolisesti muiden Ylöjärven alueiden kanssa.
Kuntaliitoksen jälkeen Ylöjärvi aloitti kuitenkin heti Viljakkalan näivettämisen ja halusi nujertaa ennen niin vilkkaan ja elämänmyönteisen pikkukunnan asukkaat toisen tai kolmannen luokan kansalaisiksi.
Viljakkalan kohtalo on ollut oppikirjamainen esimerkki, että miten kuntaliitoksessa käy sille kunnalle, joka liittyy, liitetään tai pakkoliitetään isompaan kuntaan.
Viimeisin huippu Ylöjärven virkahenkilöiden ja kokoomuslaisten sekä demaripäättäjien osalta oli, kun he alasajoivat Viljakkalan terveyspalvelut.
Se todella ihmetytti terveyspalvelujen alasajopäätöksen yhteydessä, että kaikki kokoomuksen sekä SDP:n kaupunginvaltuutetut olivat yksimielisiä Viljakkalan terveyspalvelujen alasajosta.
**********
Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo on nyt saanut uuden käänteen, kun päätöksestä on tehty valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.
Keskustan viljakkalalaiset Teuvo Hakanen ja Pekka Hietaniemi sekä perussuomalaisten viljakkalalainen Mauri Heiska ja kurulainen Matti Ylitalo ovat allekirjoittaneet valituksen, jossa Hämeenlinnan hallinto-oikeutta pyydetään kumoamaan tehty päätös. Kaikki valittajat ovat kaupunginvaltuutettuja Ylöjärven kaupunginvaltuustossa.
Eilen ilmestyneessä Ylöjärven Uutiset –lehdessä oli asiallinen ja perusteellinen juttu Hakasen, Hietaniemen, Heiskan sekä Ylitalon valituksesta ja sen valitusperusteista.Jutun otsikko oli:"Kaupunginvaltuuston joulukuinen päätös on kumottava"
Valittajien valitusperusteet olivat hyvin samanlaiset, joihin me Viljakkala-neuvostossa kiinnitimme huomiota. Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana tunnen neuvoston perustelut hyvin.
Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo oli käsittämätön prosessi, jossa kuntalaisdemokratialla ja kunnan eri alueiden tasa-arvoisella kohtelulla pyyhittiin lattiaa.
Kokoomus ja demarit tekivät arvottomalla tempullaan suuren palveluksen Keskustalle ja Perussuomalaisille, sillä seuraavissa vaaleissa viljakkalalaisen pitää olla käsittämättömän ”umpiluinen päästään”, jos vielä antaa äänensä joko kokoomukselle tai SDP:lle.
Keskustan ja perussuomalaisten vaalimenestys seuraavissa vaaleissa on toki kallis hinta sille, jonka Viljakkala ja sen asukkaat joutuvat Viljakkalan terveyspalvelujen alasajosta maksamaan.Näin on todettava, vaikka Hakanen, Hietaniemi, Heiska ja Ylitalo voittaisivatkin asiansa Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa. Toivon heille kuitenkin menestystä ”hovissa”!
Haluan lausua parhaat kiitokset Ylöjärven Uutisille koko Ylöjärven kannalta tärkeän uutisen tuomisesta julkisuuteen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo, valitus Viljakkalan terveyspalvelujen alasajosta, Teuvo Hakanen, Pekka Hietaniemi, Mauri Heiska, Matti Ylitalo, Keskusta Viljakkala, Perussuomalaiset Viljakkala, Perussuomalaiset Kuru, Kokoomus Ylöjärvi, |
EU:lle ei saa antaa roolia metsäpolitiikan toimijanaTorstai 16.1.2014 - -Esko Erkkilä- Suhtaudun pääosin myönteisesti Suomen EU-jäsenyyteen.
Koen EU:n rauhanjärjestönä, sillä EU:n jäsenmaat eivät ole koskaan sotineet toisiaan vastaan.
Toimin työaikanani elintarvikebisneksessä ja näen myös sen osalta EU-jäsenyytemme voittopuolisesti positiivisena seikkana.
Maatalouden alkutuotanto joutui toki EU-jäsenyyden alkuaikoina rajun sopeuttamisen kohteeksi ja tiukka sopeuttaminen jatkuu yhä.
On kuitenkin osattava arvioida myös se vaihtoehto maatalouden ja elintarviketalouden kannalta, että emme olisi EU:n jäsen. Helppo ei olisi ollut sekään tie!
Mikä taho esimerkiksi nykyisen hallituskoalition aikana olisi suonut suomalaiselle maataloudelle edes ne toimintamahdollisuudet, jotka edelliset hallitukset ovat pystyneet takaamaan?
Sanotaan, että Jari Koskinen on parasta, jota Kokoomus pystyy suomalaiselle maataloudelle ja elintarviketaloudelle tarjoamaan.
Totean, että Koskinen on varmaan parasta, jota Kokoomus pystyy tarjoamaan, mutta on samaan hengenvetoon todettava, että se on liian vähän. Suomen 141-neuvottelut ja niiden lopputulos ovat vakavin näyttö nykyhallituksen hampaattomuudesta Suomen maatalouden ja elintarviketalouden puolustajana.
Sen verran pitää Koskista puolustaa, että ehkä hän teki asian edestä jotain, mutta Jyrki Katainen Suomen pääministerinä jänisti täysin 141-neuvotteluissa roolinsa.
Olen joutunut sivusta seuraamaan telaketjukokoomuslaisten selittelyä 141-neuvottelujen kariutumisesta ja todennut, että neuvottelut eivät ehtineet edes alkaakaan, kun Kokoomus jo luovutti Suomen neuvotteluhankkeet!
*************
Nyt olen huolissani niistä EU:n pyrkimyksistä, joilla pyritään hamuamaan EU:lle roolia metsäasioiden hoitamisessa.
Sanon jyrkästi EI niille suunnitelmille, joita EU hamuaa metsäasioihin sekaantumisellaan.
Suomen ja Ruotsin liittyminen EU:hun toi yhteisöön täysin uudella tasolla olevan tietämyksen metsäasioissa, kuin siellä oli ennen.
Lainaan työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Esa Härmälän ajatuksia, kun hän pyrkii herättelemään meitä suomalaisia siitä uhasta, joka aiheutuisi, jos EU sekaantuisi yhteisön metsäpolitiikkaan:
Euroopan komissio on lähiaikoina julkaisemassa direktiiviehdotuksensa kiinteän biomassan kestävyyskriteereistä. Julkisuuteen on kuitenkin jo vuotanut direktiiviluonnos, jonka metsänhoitoa koskevaan osaan pitää suhtautua kriittisesti. On ongelmallista se, että EU on tulossa mukaan koko metsäpolitiikan säätelyyn energiapuun kestävyyskriteerien kautta. Mikäli komissiolle annettaisiin delegoitua toimivaltaa määritellä kriteerejä, eteen voi tulla Suomen metsäsektorin kannalta hankalia tulkintoja.
EU:n roolin kirkastaminen metsäasioihin sekaantumisessa on eräs kysymys, jolla kansalaisten pitää tentata suomalaisia MEP-ehdokkaita kohtapuoliin alkavassa EU-vaalikampanjoinnissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU:n sekaantuminen metsäasioihin, Esa Härmälä, Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Esa Härmälä, 141, 141-neuvottelut, Kokoomus ja 141-neuvottelut, Jyrki Katainen jänisti 141-neuvottelut, |
Kokoomuksen naisministerit varmistivat kansanedustajapaikkansa kohtelemalla kaltoin TamperettaTorstai 19.12.2013 - -Esko Erkkilä- Kokoomuksen Jyväskylästä kotoisin olevan Henna Virkkusen toiminta hallinto- ja kuntaministerinä on ollut luokatonta.
Hänellä on kuitenkin kova hinku jatkaa kansanedustajana myös vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen, vaikka Kokoomukselle on puolueena silloin käymässäkin kalpaten.
Oman kansanedustajapaikkansa varmistaakseen Virkkunen joutuu käyttämään samanlaisia keinoja, joita edellisen hallituksen sisäministeri ulvilalainen Anne Holmlund käytti.
Holmlund teki käsittämättömän päätöksen vuonna 2010, kun lopetti Tampereella sijainneen Pirkanmaan hätäkeskuksen ja siirsi sen toiminnot Ulvilan naapurikaupunkiin Poriin.
Tällä menettelyllä suositun leipurimestari Ilmari Holmlundin Anne-tytär varmisti paikkansa nykyisen Eduskunnan kansanedustajana.
Henna Virkkunen kulkee Anne Holmlundin viitoittamaa tietä ja sivuutti ansioituneemman Tampereen, kun päätti sijoittaa valtion yhteisiä perustietotekniikka- ja tietojärjestelmäpalveluja tuottavan palvelukeskuksen päätoimipaikan kotikaupunkiinsa Jyväskylään.
Palvelukeskuksen nimeksi on tulossa Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori ja se aloittaa toimintansa jo tammikuussa.
Miksi Tampereen kohtalona ovat Kokoomuksen naisministerit, jotka oman asemansa pönkittämiseksi ovat ottaneet hampaisiinsa Tampereen?On siinä Tampereen ja Pirkanmaan kokoomuslaisilla selittämistä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan hätäkeskus, Pirkanmaan hätäkeskuksen lopettaminen, Anne Holmlund, sisäministeri Anne Holmlund, Ilmari Holmlund, Henna Virkkunen, hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen, Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori, |
Viljakkala-neuvoston tarkennettu kannanotto Viljakkalan terveyspalvelujen alasajostaKeskiviikko 4.12.2013 - -Esko Erkkilä- Viljakkala-neuvosto päätti 27.11.2013 pitämässään kokouksessa tarkennetusta kannanotosta suunnitelmiin, jotka tähtäävät Viljakkalan terveyspalvelujen alasajoon.
Kannanottomme tuli julkiseksi eilen ja se kuuluu näin:
***************
Liite nro1/Viljakkala-neuvosto 27.11.2013 § 28
Viljakkala-neuvoston tarkennettu kannanotto
Viljakkala-neuvosto esittää, että suunniteltujen Viljakkalan terveyspalvelujen alasajon kustannukset pitää selvittää.Vuoden 2014 alusta voimaan tuleva hoitopaikan valintamahdollisuus muuttaa kuntien terveydenhoitokustannuksia radikaalisti.Jos puutteellisen valmistelun tuloksena Viljakkalaa koskevat suunnitelmat toteutetaan, kertyy Ylöjärvelle mittavia lisäkustannuksia viljakkalalaisten siirtyessä Hämeenkyrön, Ikaalisten ja Tampereen terveyspalvelujen käyttäjiksi.Suuri osa viljakkalalaisista on närkästynyt Viljakkalan terveyspalveluiden supistamisesta. Viljakkala-neuvoston saaman palautteen mukaan he siirtävät palvelunsa toisaalle, jopa vastoin omia etujaan. Ennustetun 5 %:n sijasta todellinen luku on jopa 50 % tai yli.Edellä mainitut seikat huomioiden tässä tilanteessa olisi realistista jättää asia toistaiseksi puutteellisesta valmistelusta johtuen avoimeksi ja siirtää vuodella.
**********
Kannanotto oli yksimielinen ja sitä olivat sorvaamassa
Kannanoton sekä kannanoton laatimiseen osallistuneiden jäsenten ilmoittamisen lähde on www.ylojarvi.fi –nettisivut.
Taidatkos sen selvemmin sanoa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suunnitelmat Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamiseksi, Viljakkala-neuvosto, Taina Isosaari, Riina-Kaisa Heiska, Pentti Korhonen, Niilo Nieminen, Taina Okkonen, Olavi Järvinen, Viljakkala, Viljakkala-neuvoston tarkennettu kannanotto, |
Selvitysmies Rauno Saari: Tampereen kaupunkiseudun ulkopuoliset Pirkanmaan kunnat muodostavat Pirkanmaan taloudesta vain prosentin murto-osia!Tiistai 3.12.2013 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunkiseutu koostuu kahdeksasta kunnasta. Ne ovat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi.
Tampereen kaupunkiseudun kunnat laativat vuoden 2013 aikana kaupunkiseudun tulevaisuuden vaihtoehtoja tarkastelevan selvityksen. Selvityksen nimi on;
"Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu - tulevaisuuden vaihtoehdot vaikutuksineen".
Selvityksen tavoitteeksi mainitaan, että se tarkoituksena on…
”…tukea kaupunkiseudun kilpailukykyä, elinvoimaisuutta, asukkaiden hyvinvointia sekä elinkeinoelämän kehitystä. Sillä vastataan myös uuden kuntarakennelain velvoitteeseen selvittää kuntaliitosten etuja ja haittoja.”
Tampereen kaupunkiseudun kunnat antoivat ex-maaherra Rauno Saarelle (SDP) tehtäväksi laatia kyseinen selvitys.
Selvitystyön alustavia tuloksia on syksyn aikana esitelty yleisötilaisuuksissa kaikissa kaupunkiseudun kunnissa.
Syksyllä kalenterini oli kovin täynnä, mutta ehdin kuitenkin yleisötilaisuuteen, joka pidettiin Ylöjärven asukaslautakunnan järjestämänä Ylöjärven valtuustosalissa 9.10.2013.
Tilaisuuden puheenjohtajana toimi Ylöjärven asukaslautakunnan puheenjohtaja Jussi-Pekka Ahonen (SDP) ja hyvin toimikin.
Olen tutustunut Jussi-Pekkaan Ylöjärven asukaslautakunnan alaisen Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana ja arvostan hänen toimintaansa, vaikka emme ”lennäkään samassa poliittisessa parvessa”.
Selvitysmies Saari oli päätynyt tarkastelemaan viittä eri vaihtoehtoista organisaatiomallia Tampereen kaupunkiseudun kuntakentän kehittämisessä.
Selvitysmies oli mielestäni päätymässä esittämään Tampereen kaupunkiseudulle ”Eurooppalainen kaupunki” –mallia.
Selvitystyö valmistuu tammikuussa 2014 ja silloin näemme lopullisesti, että mitä selvitysmies Rauno Saari todella esittää.
Ylöjärvellä järjestetystä yleisötilaisuudesta on nyt aikaa jo lähes kaksi kuukautta ja tuntumani on, että alkuhuuman jälkeen kaupunkiseudun kuntien päättäjät ovat ottamassa etäisyyttä Eurooppalaiseen malliin.
Ylöjärveltä emeritusmaaherra Rauno Saaren kokoamaan ohjausryhmään ovat kuuluneet vasemmalta lukien kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojus (kokoomus), kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivu (SDP) ja kaupunginjohtaja Pentti Sivunen (SDP).
***********
Yleisötilaisuudessa esitettiin kysymys, että miksi selvitystyössä ei ole tutkailtu koko Pirkanmaan muodostaman kunnan mahdollisuutta.
Selvitysmies totesi aivan oikein, että hänen tehtävänsä tulee Tampereen kaupunkiseudulta ja se koskee ainoastaan em. kahdeksan kunnan organisointimallin selvittämistä.
Vastauksensa asiallisen osuuden jälkeen selvitysmiehen suusta pääsi todellinen ”sammakko”, kun hän totesi, että Pirkanmaalla Tampereen kaupunkiseudun ulkopuolinen osa merkitsee kokonaisuudessa vain prosentin murto-osia!
*********
Tutkailin viime eduskuntavaalien kuntakohtaisia äänestystuloksia ja haluankin kysyä muutamilta Pirkanmaan kansanedustajilta, että miltä tuntuu Pirkanmaan ”syrjäseutujen” vähättely?
Osoitan kysymykseni vaikkapa Kokoomuksen Arto Satoselle (Sastamala) ja Pauli Kiurulle (Valkeakoski) sekä Perussuomalaisten Lea Mäkipäälle (Kihniö) ja Martti Mölsälle (Punkalaidun) ja vielä Keskustan Arto Pirttilahdelle (Mänttä-Vilppula)!
********* Muistutan kuntien päättäjiä, että selvitysmiehen näkemys on ainoastaan hänen näkemyksensä ja se ei saa estää järkevien päätösten tekemistä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunkiseutu, Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu - tulevaisuuden vaihtoehdot vaikutuksineen, selvitysmies Rauno Saari, Jussi-Pekka Ahonen, Ylöjärven asukaslautakunta, Viljakkala-neuvosto, Katja Luojus, Leena Joensivu, Pentti Sivunen, |
Mainio paikka, mutta syrjässä!Sunnuntai 1.12.2013 - -Esko Erkkilä- Jouduin neljäkymmentä vuotta kestäneen työurani aikana jatkuvasti toteamaan, että olin nuoruudessani saanut mainion työpaikan, mutta sen pääkonttori sijaitsi kaukana syrjä-Suomessa.
Työnantajani oli Raisio-konserni ja sen pääkonttori sijaitsee Raisiossa.
Sama totuus koskee myös Eläkeliiton Perniössä sijaitsevaa Lehmirannan loma- ja koulutuskeskusta.
Sain osallistua tällä viikolla Lehmirannassa järjestettyyn kaksipäiväiseen kotisivukoulutukseen.
Lehmiranta sijaitsee todella kaukana syrjä-Suomessa, mutta en tässä jutussani kritisoi koulutuskeskuksen sijaintia tämän enempää.
Eläkeliitto on Suomen suurin eläkeläisjärjestö, sillä sen jäsenmäärä n. 127.000 jäsentä on jokseenkin yhtä suuri, kuin muiden eläkeläisjärjestöjen jäsenmäärä yhteensä!
Lehmirannan lomakeskus on mittava kokonaisuus Perniössä – Perniö kuuluu nykyisin Salon kaupunkiin.
On tunnustettava, että kahden tiiviin kokouspäivän jälkeenkin eksyin Lehmirannan sokkeloisilla käytävillä! Lehmirannan käytävät ovat sokkeloiset sen vuoksi, että rakennuskompleksia on laajennettu jatkuvasti.
Lehmirannan lomakeskus sijaitsee aivan Lehmijärven rannalla. Tässä näkymä huoneestani Lehmijärvelle.
Jäi harmittamaan, että saamistani kannustuksista huolimatta en käynyt aamu-uinnilla Lehmijärvessä, vaikka sinne olisi ollut huoneestani matkaa vain kolmisenkymmentä metriä!
Muutamia kuvia Lehmirannan lomakeskuksesta:
Lomakeskuksen vastaanotto sijaitsee mäen päällä ja sen kautta pääsee sisätilojen käytäviä pitkin kaikkiin lomakeskuksen rakennuksiin ja sitä kautta myös majoitushuoneisiin.
Sain huoneen F-talosta (oikealla) ja se on uusin osa rakennuskompleksista.
Lehmirannassa on se erikoisuus, että sisäänkäynti on maanpinnan tasolta, mutta hissit vievätkin sitten alaspäin majoitus- ja kurssikerroksiin! Samantapainen systeemihän on Hotelli Mesikämmenessä Ähtärissä ja myös Tampereen Pispalassa samanlainen menettely on hyvin tavallista!
Lehmirannan ravintolassa tarjotaan maukasta itsetehtyä lähiruokaa.
Lehmirannan kylpyläosasto sopii hyvin ikääntyneellekin kylpylävieraalle, sillä uima-altaan syvyys on ainoastaan 1,35 metriä.
Lehmirannan lähitienoot soveltuvat hyvin kuntoiluun ja se on huomioitukin mm. siinä, että lomakeskuksessa on erään rakennuksen seinustalla vapaasti käytettävissä olevia kävelysauvoja. Omia kävelysauvoja ei siis tarvitse ottaa mukaan, kun menee lomailemaan Lehmirantaan.
************
Lehmirannan lomakeskuksen juhlasalin seinällä on muotokuvat Eläkeliiton neljästä entisestä puheenjohtajasta:
Kansleri V. J. Sukselainen oli Eläkeliiton toinen puheenjohtaja vuosina 1972 – 1987.
Sukselainen toimi kahdesti pääministerinä ja eduskunnan puhemiehenä useasti.
Pekka Silvola oli Eläkeliiton puheenjohtajana vuosina 1987 – 1995.
Silvola toimi Yleisradion ohjelmajohtajana 1970 – 1985.
Kouluneuvos Mauri Paananen lienee monille tuntemattomin Eläkeliiton puheenjohtajista – hän toimi puheenjohtajana 1995 – 2000.
Maaherra Hannu Tenhiälä toimi Eläkeliiton puheenjohtajana vuosina 2000 – 2012.
**********
En huomannut juhlasalin seinällä Eläkeliiton ensimmäisen puheenjohtajan, professori Alfred Salmelan muotokuvaa. Salmela toimi Eläkeliiton puheenjohtajana vuosina 1970 – 1971.
Vuodesta 2012 alkaen Eläkeliiton puheenjohtajana toimii kaupunkineuvos Hannes Manninen.
************
Lehmiranta on leppoisa paikka lomailuun ja virkistäytymiseen.On muistettava, että Lehmirannan runsas koulutustarjonta antaa mainiot mahdollisuudet myös itsensä kehittämiseen!Varaa itsellesi vaikkapa viikon jakso Lehmirannasta!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Eläkeliitto, Lehmiranta, Perniö Salo, V.J.Sukselainen, kansleri V.J.Sukselainen, Pekka Silvola, ohjelmajohtaja Pekka Silvola, Mauri Paananen, Hannu Tenhiälä, maaherra Hannu Tenhiälä, Eläkeliiton puheenjohtaja V.J. Sukselainen, Eläkeliiton puheenjohtajat |
Allekirjoita adressi Viljakkalan terveyspalvelujen puolesta!Perjantai 29.11.2013 - -Esko Erkkilä- Vanhukset, sairaat, lapset, lapsiperheet, työttömät ja muut yhteiskuntamme heikompiosaiset ovat se kohderyhmä, johon julkinen valta kohdistaa kurjistamistoimenpiteensä ensimmäisenä.
Jos joku tai jotkut näistä kohderyhmistä sattuvat asumaan hieman syrjemmällä ”maalikylistä”, hurraavat virkahenkilöt, että nythän me saimmekin todellisen jättipotin kurjistamissuunnitelmillemme!
Ylöjärven kaupungin virkahenkilöt ovat viime viikkoina panneet tuulemaa, kun ovat ottaneet tavoitteekseen alasajaa Viljakkalan terveyspalvelut nopealla aikataululla.
Viljakkala oli vireä pikkukunta Pirkanmaalla 31.12.2006 saakka, mutta vuoden 2007 alusta se liittyi Ylöjärven kaupunkiin.
Viljakkalan vaakuna.**********
Nyt Ylöjärven kaupungilla on hirmuinen kiire ajaa alas Viljakkalan terveyspalvelut.
Virkahenkilöiden tavoite on, että 12.12.2013 pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa virkahenkilöiden kumileimasimena (ainakin virkahenkilöiden tavoite Ylöjärvellä on se, että luottamushenkilöt toimivat kumileimasimina) toimiva kaupunginvaltuusto tekisi lopun Viljakkalan terveyspalveluista.
Virkahenkilöiden suunnitelmat ovat nostaneet viljakkalalaiset tiukkaan vastarintaan.
Internetissä on kaikkien allekirjoitettavana adressi, jonka tarkoituksena on pelastaa Viljakkalan terveyspalvelut.
Adressi löytyy googlaamalla vaikkapa näin: ”adressit Viljakkalan terveysasema”. Käy allekirjoittamassa, sillä jokainen nimi on tärkeä!
Nettiadressin puuhamiehinä toimivat Matti Ylitalo ja Teuvo Hakanen.
Adressin ”saatesanat” kuuluvat näin:
”Viljakkalan terveysaseman puolesta.Terveysaseman loppuminen tarkoittaa myös muiden palveluiden loppumista. Apteekki on riippuvainen terveysasemasta, myös suunnitellun kioskin laajennus ovat liipaisimella. Ylöjärvi lupasi viljakkalalaisille, että palvelut paranisivat. Näin ei kuitenkaan käynyt. Huolemme ei ole ainoastaan Viljakkala, sama voi seurata myös toiseen kuntaliitoskuntaan. Ole ystävällinen ja allekirjoita. Se on pieni teko sinulta, mutta suuri teko koko Viljakkalalle.
Myös Kurun Kievarista löytyy adressi.
Matti Ylitalo ja Teuvo Hakanen”
*********
Olen allekirjoittanut nettiadressin sijaluvulla 42, mutta kävin varmuuden vuoksi allekirjoittamassa viime keskiviikkona myös perinteisen paperiadressin Viljakkalan Kievarissa. ********Toistan Matti Ylitalon ja Teuvo Hakasen sanat:
Se on pieni teko sinulta, mutta suuri teko koko Viljakkalalle!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärvi, Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo, suunnitelma Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamiseksi, Teuvo Hakanen, adressit.com, Viljakkalan terveysaseman puolesta, |
Pekka Haavisto ei ole "keksinyt pyörää"Maanantai 25.11.2013 - -Esko Erkkilä- Julkisuudessa on viime päivinä kirjoitettu paljon siitä, kun omistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto on ilmoittanut laativansa dokumentit kaikista tapaamisista, joita hän käy valtionyhtiöiden johdon kanssa.
Ainakin minussa herättää suurta ihmetystä, että eikö näin ole tehty aikaisemmin?
Ehdin toimia liike-elämässä hieman yli 40 vuotta ja niistä viimeiset viitisentoista vuotta kohtuullisen vastuunalaisissa tehtävissä.
Tapanani oli laatia kaikista merkittävistä tapaamisistani muistio itselleni ja varsin usein lähetin sen tiedoksi myös neuvottelukumppanilleni ja tiedustelin, että näinhän me päätimme.
Jos ministerit eivät laadi ulkopuolisten kanssa käymistään neuvotteluista muistiota, niin on todella löperöä asioiden hoitamista!
Pidin tapanani, että toimitin muistiosta oman kappaleen myös esimiehelleni ja usein myös tämän esimiehelle sekä niille työtovereilleni, joita käymäni keskustelut koskivat.
Muistion laatiminen neuvotteluista on mielestäni itsestäänselvyys ja se on jämäkän johtamistavan keskeinen elementti.
***********
Olen useissa yhteyksissä todennut, että bisnesmaailman kokemuksilla ja johtamistavoilla olisi suurta tarvetta politiikassa.Muistioista laistaminen luo suuret mahdollisuudet epäselvyyksille ja kaikelle sille suhmuroinnille, joista poliitikkoja syytetään.Ministeri Haaviston menettelystä noussut kohkaaminen todistaa taas kerran, että näin on!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pekka Haavisto, omistajaohjaus Pekka Haavisto, omistajaohjaus, |
Luxemburg on ollut monessa rauhanturvaoperaatiossa mukanaPerjantai 15.11.2013 - -Esko Erkkilä- Saimme hyvän läpileikkauksen Diekirch´ ssä sijaitsevassa Luxemburgin kansallisessa sotamuseossa - ”Musee national d´histoire militaire Diekirch” – siitä, että kuinka aktiivinen pikkuinen Luxemburgin valtio on ollut ja on edelleenkin useissa rauhaturvaamiseen tähtäävissä hankkeissa.
Seuraavassa kuvasatoa siitä rauhanturvaamiseen liittyvästä toiminnasta, jota sotamuseossa esitellään:
Luxemburg on Naton perustajajäsen eli vuodesta 1949 alkaen. Useat rauhanturvaamistehtävät maailmalla tapahtuvat Naton toteuttamina, joten Luxemburgin perustajajäsenyys Natossa on luonut luonnollisen perustan sille aktiivisuudelle, joka on leimannut maan toimintaa rauhanturvaamisessa.
KFOR eli ”Kosovo Force” on Naton johtama ja YK:n valtuuttama rauhanturvaoperaatio Kosovon tasavallassa. Myös suomalaiset ovat olleet mukana KFOR –hankkeessa.
ISAF eli ”International Security Assistance Force” oli myös Naton johtama ja YK:n valtuuttama kriisinhallintaoperaatio ja sen tehtävänä oli luoda vakautta sekä turvallisuutta Afganistaniin.
IFOR eli ”Implementation Force” oli Nato-johtoinen rauhanturvaoperaatio Bosniassa ja Hertsegovinassa vuosina 1995 – 1996.
SFOR eli ”Stabilisation Force” oli edellisen operaation jatke Bosniassa ja Hertsegovinassa.
CIMIC eli ”Civil Military Cooperation” on siviili- ja sotilasyhteistyötä, jolla siihen osallistuvat joukot pyrkivät luomaan suhteita paikalliseen väestöön täyttääkseen vakauttavan tehtävänsä.
FINUL oli Unifil-johtoinen rauhanturvaoperaatio Libanonissa.
ECMM eli "European Union Monitoring Mission" oli operaatio, joka Luxemburgin osalta merkitsi EU:n tarkkailuvaltuuskunnan toimintaa Jugoslavian liittotasavallassa. Nyt EU:lla vastaavaa toimintaa on mm. Georgiassa
EUFOR Althea oli EU:n sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio Bosniassa ja Hertsegovinassa. Se tavallaan jatkoi SFOR –operaatiota.
EUSEC RD CONGO oli EU:n operaatio Kongon demokraattisessa tasavallassa. Suomen ulkoministeriö antoi jo vuonna 2003 lehdistötiedotteen, jossa se totesi Suomen hyväksyvän operaation, mutta ei lähetä sinne joukkoja. Suomi kuitenkin ilmoitti, että osallistumme EU:n operaation kustannuksiin. Diekirch´n sotamuseossa ollut aineisto kertoi, että Luxemburg lähetti joukkoja Kongoon vuonna 2006.
EUFOR TCHAD/RCA oli EU:n operaatio itä-Tsadissa (EUROFOR TCHAD/CAR) ja Keski-Afrikan tasavallassa. Myös Suomi osallistui operaatioon, jonka kustannukset olivat yhteensä n. 120 M€. **************
Muutamia kuvia niiltä osastoilta, joilla sotamuseossa kerrottiin niistä rauhanturvaamistehtävistä, joihin Luxemburg on osallistunut.
Kunnioitettavaa toimintaa pieneltä valtiolta!Kunnioitettavaa on myös se, että Luxemburgin osallistumiset rauhanturvaamistehtävissä on näin havainnollisesti tallennettu museoon!Olisiko myös Suomen rauhanturvaamistehtävät aiheellista taltioida tulevien sukupolvien tietoisuuteen?Minne?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Musee national d´histoire militare Diekirch, rauhanturvaaminen, rauhaan pakottaminen, Nato, KFOR, ISAF, IFOR, SFOR, CIMIC, FINUL, ECMM, EUMM, ALTHEA, EUSEC RD CONGO, EUFOR TCHAD/RSA, EUFOR TCHAD/CAR, Luxemburg, |
Kansallishistoriallinen sotamuseo Luxemburgin Diekirch`ssä on tutustumisen arvoinen paikka!Torstai 14.11.2013 - -Esko Erkkilä- Taannoisella Saksan ja Luxemburgin matkallamme kävimme miesporukalla tutustumassa Diekirch´ssä sijaitsevaan sotamuseoon.
Kansallinen sotamuseo eli ”Musee national d´histoire militaire Diekirch” sijaitsee runsaan puolen tunnin junamatkan etäisyydellä Luxemburgin kaupungin rautatieasemalta.
Museoon on helppo matkustaa, kun valitsee junaksi Diekirch´iin matkaavan junan. Diekirch on pääteasema, joten junamatkalla ei voi eksyä.
Museoon on helppo osata Diekirch´n rautatieasemalta, sillä museolle on hyvät opasteet ja kävelymatkaa asemalta alle kilometri.
Luxemburg ja Diekirch`n alue olivat toisessa maailmansodassa taistelutannerta, joten museoon on aikoinaan ollut helppo koota aitoa sotamateriaalia.Sotamateriaalin lisäksi museossa on runsaasti todellisiin sotimistilanteisiin soviteltuja luonnollista kokoa olevia nukkeja ja ne antavat aitoudellaan museolle vankkaa sodan tuntua.
Seuraavassa kuvia museon eri näyttelytiloista:
***********
Museossa on omistettu oma osastonsa myös sille, kun siviilit joutuivat sotatoimien vuoksi lähtemään evakkoon.
***********
Lukemattomien sotilaiden lopulliseksi kohtaloksi tuli sotatantereelle kaivettu kenttähauta.
************* Museossa on sotamateriaalia niin paljon, että sen yksityiskohtaiseen tutkimiseen menisi aikaa tunteja ja alan harrastajat saisivat museossa kulumaan aikaa päivätolkulla. Museoon on ollut tarjolla näyttelyesineitä niin paljon, että näyttelysalien pinta-ala voisi hyvinkin olla kaksinkertainen. Tässä kuvasarjassani on ainoastaan pieni osa niistä esineistä, joita museossa on. Museossa on erillinen osasto mm. sille rauhanturvatoiminnalle, johon Luxemburgin valtio on osallistunut. Katsotaan, että saanko siitä joskus aikaiseksi oman jutun. Diekirch`n sotilasmuseo on joka tapauksessa paikka, johon Luxemburgin kävijän kannattaa tutustua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luxemburg, Diekirch, Diekirch´n sotilasmuseo, Musee national d´histoire militaire Diekirch, kansallishistoriallinen sotamuseo, sotamuseo, |
Kansanedustaja Mikko Alatalon käyttämä Keskustan ryhmäpuheenvuoro Valtioneuvoston tulevaisuusselonteosta oli täyttä asiaaLauantai 9.11.2013 - -Esko Erkkilä- Eduskunta käsitteli torstaina 7. marraskuuta täysistunnossaan Valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa – asian otsikkona oli;
”Kestävällä kasvulla hyvinvointia”. Tulevaisuusselontekoa edeltänyt kyselytunti oli melkoista farssia, kun pääministeri Jyrki Katainen varsin epäuskottavasti yritti perustella kaveriltaan Pekka Himaselta miljoonalla eurolla hankittua tilkkutäkkiä.
Haluan tässä jutussani tuoda sanasta sanaan julki Keskustan ryhmäpuheenvuoron, jonka kyselytunnin jälkeen tulevaisuusselonteosta käydyssä käsittelyssä käytti tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalo.
Sain sähköpostiini toki Mikon puheluonnoksen, mutta siinä oli maininta ”muutosvarauksin”. Tässä on eduskunnan pöytäkirjoista kopioitu se puheenvuoro, jonka kansanedustaja Mikko Alatalo ”livenä” käytti:
************
Arvoisa puhemies!
Kataisen hallitus antaa eduskunnalle tulevaisuusselonteon, jonka nimi on "Kestävällä kasvulla hyvinvointia", siis hallitus, joka ei ole saanut aikaan kasvua eikä hyvinvointia. Sopivampi nimi olisi "Himoleikkaamisella pahoinvointia". Suomi on ajautunut talous- ja työttömyyskriisiin samalla, kun hyvinvointipalveluja on ajettu alas. Suomeen on saatava työtä ja kasvua, kuten ministerikin totesi itse. Suomea on uudistettava. Vain näin voidaan turvata hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus. Jos suunta ei muutu, edessä on lisää leikkauksia ja pahoinvointia. Politiikalla on vaikutettava yhteiskuntaan ja parannettava ihmisten arkea. Tarvitsemme 200 000 uutta työpaikkaa seuraavien kymmenen vuoden aikana. Keskustan ratkaisuja ovat kasvurahasto ja siirtyminen biotalouteen. Tarvitaan myös välittömiä toimia. Keskusta on esittänyt esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkatukea sekä 5 prosentin yrittäjätulovähennystä työllistäville pienyrittäjille. Arvoisa puhemies!Meidän on saatava koko Suomen voimavarat käyttöön. Maakuntakaavoilla on ratkaiseva merkitys siinä, haluammeko keskitetyn vai hajautetumman Suomen. Keskustan mielestä kaiken keskittäminen ei ole vastaus tulevaisuuteen. Tarvitsemme elinvoimaiset maakunnat ja maaseudun. Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja osaamiseen perustuvalla vihreällä kasvulla voidaan synnyttää uutta työtä koko Suomeen. Se korvaa maahantuontia, lisää vientiä ja vahvistaa vaihtotasettamme. Vihreä kasvu ei synny itsestään pelkkien markkinoiden varassa. Se tarvitsee valtiovallalta oikeanlaista politiikkaa. Vihreillä on ympäristöministerin salkku. Silti hallituksen politiikka on hiilenmustaa. Se on arvovalinta. Puhdas ilma ja vesi sekä kotimainen ruoka ovat valttejamme. Cleantech, joka tässä mainittiinkin, ja arktinen osaaminen ovat viennin näkökulmasta mahdollisuuksia teollisuudelle. On harkittava yhteistyön tiivistämistä rikkaan Norjan kanssa pohjoisilla alueilla. Siinä missä keskustajohtoiset hallitukset lisäsivät teollisuuden t&k-rahoja, nyt hallitus leikkaa. Suomen on panostettava osaamiseen. Esittämämme mittava kasvurahasto loisi rahoitusta muun muassa biotaloutta kehittäville kasvuyrityksille. Luonnonvarojen korkeassa jalostamisessa on mahdollisuuksia esimerkiksi kehittämällä uusia tuotteita puuraaka-aineesta. Arvoisa puhemies!Tulevaisuudessakin ihmisten, tavaroiden ja raaka-aineiden on voitava liikkua koko Suomessa. Valtion infra Oy on keskustan ratkaisu. Se vastaisi liikenneväylien rakentamisesta, sähköverkkojen omistamisesta ja bioenergian terminaaliverkoston perustamisesta. Kyse on myös huoltovarmuudestamme. On myös huolehdittava, että syrjäisilläkin seuduilla puhelimet kuuluvat, laajakaista toimii ja pienetkin tiet ovat kunnossa tulevaisuudessa ennen kuin maalaillaan suuria taivaanrannan maalauksia. Menestyminen kansainvälisessä kilpailussa edellyttää monipuolisuutta. Venäjä on meille suuri mahdollisuus. Pietarilaiset syövät jo nyt suomalaista leipää. Meidän pitää myös ymmärtää, mitä naapurissa tapahtuu. Suomalainen työ haastetaan maailmalla joka päivä. Palvelujen sähköistyminen vie työpaikkoja. Lisääntyvä verkkokauppa voi silti olla myös mahdollisuus hajautetussa yhteiskunnassa. Robotit eivät vähennä työtä sinänsä. Ne muuttavat sen mielekkääksi ja vapauttavat ihmiset tekemään motivoivampaa, luovaa tekemistä. On silti olemassa töitä, joissa ihmisen läsnäolo on välttämätön: lasten, sairaiden ja vanhusten hoidossa. Nyt kuntapalveluista on leikattu niin, että kunnat joutuvat lomauttamaan jopa lastensuojelun työntekijöitä. Kunta- ja sote-uudistuksen hallitus on ajanut umpikujaan. Tällaisena aikana oikeudenmukaisuuden vaatimus korostuu. Poliittisten päättäjien on huolehdittava niistä, joilla ei ole suurta rahaa tai etujärjestöjen voimaa takanaan. Sinipunan 90-luvun leikkauslistojen jälkiä korjataan vieläkin lasten ja nuorten pahoinvoinnissa ja ihmisten syrjäytymisessä. Nyt tämä sinipuna toistaa samat virheet. Kunta- ja sote-uudistuksen jälkiä voidaan ehkä korjata vielä vuonna 2030, ellei meno muutu. Keskusta on esittänyt ratkaisun siihen, miten sote-palvelut tulevaisuudessa hoidetaan kotikunta-maakunta-mallilla. Arvoisa puhemies!Viime kädessä kyse on arvoista. On huolestuttavaa, että itsekkyys ja syrjäytyminen ovat lisääntyneet, tulo- ja hyvinvointierot kasvaneet ja ennakkoluulot erilaisuutta kohtaan syventyneet. Suomi tarvitsee uudistavaa ilmapiiriä ja tekemisen asennetta. Terveiltä ja työkykyisiltä on voitava odottaa ahkeruutta ja työpanosta itsensä ja lähimpien hyväksi. Työnteon ja yrittämisen on oltava kannattavaa. Meidän on luotettava ihmisiin ja omaan vastuuseen erilaisten rajoitusten sijasta, joita me kyllä täällä osaamme tehdä. Suomen on oltava paras maa maailmassa lapsille ja nuorille. Suomi on selontekoja pullollaan. Tänään julkaistiin Himasen selvitys, jonka piti olla osa tätä selontekoa. Ihmettelemme, missä ovat ne viisi jättiläistä, ne eivät tässä valtioneuvoston selonteossa näy. Vai ovatko ne nyt kääpiöitä tilanteessa, jossa tarvitaan päätöksiä kasvun, työllisyyden, palvelujen ja oikeudenmukaisuuden, siis paremman Suomen puolesta? ********Haluan alleviivata ja toistaa Alatalon ryhmäpuheenvuoresta tämän pätkän:
”Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja osaamiseen perustuvalla vihreällä kasvulla voidaan synnyttää uutta työtä koko Suomeen. Se korvaa maahantuontia, lisää vientiä ja vahvistaa vaihtotasettamme. Vihreä kasvu ei synny itsestään pelkkien markkinoiden varassa. Se tarvitsee valtiovallalta oikeanlaista politiikkaa. Vihreillä on ympäristöministerin salkku. Silti hallituksen politiikka on hiilenmustaa. Se on arvovalinta.Puhdas ilma ja vesi sekä kotimainen ruoka ovat valttejamme.”
************ Mikko Alatalon ryhmäpuheenvuoro kannattaa lukea tarkasti, sillä siinä käsitellään juuri niitä asioita, jotka kansalaisia todella kiinnostavat!Alatalon puheenvuorossa painotetaan niitä arvoja, jotka ovat keskustalaiselle ajatusmaailmalle keskeisimpiä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Keskustan ryhmäpuheenvuoro Valtioneuvoston tulevaisuusselvityksestä, Pekka Himanen, Pekka Himasen floppi, Jyrki Kataisen kaveri Pekka Himanen, Himasen selvitys maksoi miljoona euroa, kansanedustaja Mikko Alatalo, |
Viljakkala-neuvostolta jämäkkä kannanotto Viljakkalan terveyspalvelujen puolesta!Keskiviikko 6.11.2013 - -Esko Erkkilä- Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin 1. tammikuuta 2007.
Viljakkala on kuntaliitoksen jälkeen ollut ”kivi kengässä” Ylöjärven virkahenkilöille ja he ovat monin eri tavoin pyrkineet heikentämään viljakkalalaisten elämää.
**********
Ylöjärven kaupunginvaltuusto päätti 11.4.2012, että kaupunkiin perustetaan Asukaslautakunta.
Asukaslautakunnan tehtävänä on; ”edistää kuntalaisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia kaupungin hallintoon, päätöksentekoon sekä palveluiden kehittämiseen. Toimielin kehittää kuntalaisdemokratian toimivuutta. Tavoitteiden saavuttamiseksi kuntalaisille, yhdistyksille ja yrityksille tarjotaan erilaisia mahdollisuuksia osallistua asioiden valmisteluun. Kuntalaisten ja kaupungin toimielimien sekä työntekijöiden välille tarjotaan monikanavaisia osallistumis- ja vuorovaikutusmahdollisuuksia.”
Ylöjärven kaupungin nettisivuilla todetaan edelleen näin: ”Asukaslautakunnan alaisia neuvostoja ovat Kuru-neuvosto, Viljakkala-neuvosto, lapsi- ja nuorisoneuvosto, mielenterveysneuvosto, vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto. Neuvostojen tehtävänä on mm. seurata edustamansa kuntalaisryhmän saamia palveluja. Asukaslautakunta valitsee neuvostojen jäsenet toimikaudekseen pääosin eri järjestöjen esitysten perusteella.”
***********
Olen Viljakkala-neuvoston jäsen ja minut on valittu sen varapuheenjohtajaksi 2013 – 2014.
Viljakkalan asukkaat ovat huolestuneita niistä suunnitelmista, joita Ylöjärven kaupungin virkahenkilöt ovat laatineet Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamiseksi.
Laadimme kokouksessamme 30.10.2013 selkeäsanaisen kannanoton Ylöjärven kaupungin virkahenkilöiden suunnitelmille.
Kannanottomme julkaistiin eilen Ylöjärven kaupungin nettisivuilla, joten nyt se on julkinen.
Kannanottomme kuuluu näin:
************
Liite nro 1/Viljakkala-neuvosto 30.10.2013 § 17
Viljakkala-neuvoston kannanotto
Viljakkalan terveyspalvelujen muutossuunnitelmat on tehty puutteellisin perustiedoin. Viljakkala-neuvosto vaatii, että Viljakkalan terveysasemasuunnitelmat täytyy siirtää, kunnes on kartoitettu tietoa eri kuntien asukkaiden halusta valita terveyskeskuksensa sekä tietoa nykyisen henkilökunnan todellisesta työmäärästä ja työnkuvien yhdistämisen mahdollisista vaikutuksista.
Ylöjärven kaupunki on kuntaliitosvaiheessa omilla toimenpiteillään aiheuttanut Viljakkalan terveyspalveluja käyttävän alueen kutistumisen, määrätessään Karhen ja Nisunperän asukkaat Ylöjärven pääterveysaseman asiakkaiksi omalääkäri-aluejaossa. Menettely heikensi Viljakkalan terveyspalvelujen järjestämistä ja vaikutti olennaisesti asiakaskäyntimääriin ja joiden vähyyteen suhteessa pääterveysaseman omalääkäreihin nyt vedotaan.
Terveydenhuoltolain 47 §:n (30.12.2010/1326) "Kiireettömän hoidon hoitopaikan valinta" mukaan kuntalainen voi itse valita, mistä kuntansa terveyskeskuksen terveysasemalta hän saa tarkoitetut terveydenhuollon palvelut. Näin alueiden asukkaat olisivat voineet 1.1.2012 alkaen siirtyä Viljakkalan terveyspalveluiden asiakkaiksi. Tiedottaminen lain voimaantulosta ja vaihdon mahdollisuudesta on ollut puutteellista, koska se ei ole tavoittanut em. kylien asukkaita laajamittaisesti. Ylöjärven kaupungin täytyy välittömästi tiedottaa ainakin Karhen ja Nisun asukkaille, että heillä on mahdollisuus vaihtaa terveysasemaansa.
Jos muutos lähipalvelupisteeksi tapahtuu, ei Viljakkalassa tarvitse olla hammaslääkäriä eikä lääkäriä tai sairaanhoitajaa. Kouluterveys hoidetaan sekä hammashuollon, että koululääkärin toimesta. Elokaaressa asuvia vanhuksia käydään hoitamassa tarpeen mukaan. Ja silloin kun näitä em. pakollisia (ja lain vaatimia) lääkärikäyntejä tehdään, ovat päivät työntäyteisiä. Akuuttivastaanottoa ei olisi siten lainkaan ja ennalta sovittuja kiireettömiä vastaanottoja tuskin järjestyy, ellei siitä tehdä päätöstä, jossa näkyy näiden mahdollisuuksien määrä vakituisesti.
Viljakkalan terveysaseman muuttaminen lähipalvelupisteeksi vaikuttaa myös ylikunnallisesti, sillä muutos merkitsee Viljakkalan toimipisteen statuksen muuttamista sellaiseksi, että esim. Itä-Ikaalisten ja Hämeenkyrön Lavajärven asukkaiden terveyspalvelut eivät ole Viljakkalassa mahdollisia. Laajennettu kiireettömän hoitopaikan valinta tulee voimaan 1.1.2014, jolloin valinnanvapaus laajenee koskemaan koko maan terveyskeskuksia ja erikoissairaanhoidon yksiköitä. Valinta käsittää terveysaseman palvelut kokonaisuutena sisältäen mm. terveysneuvonnan ja terveystarkastukset, seulonnat, sairaanhoidon, suunterveydenhuollon, lääkinnällisen kuntoutuksen ja neuvolapalvelut. Valinta ei koske kouluterveydenhuoltoa, opiskelijaterveydenhuoltoa eikä pitkäaikaista laitoshoitoa. Terveysasemaa voi vaihtaa enintään kerran vuodessa.
Tiedottaminen lakimuutoksesta on jo ennakkoon tärkeää, jotta terveyspalvelujen käyttäjät tietävät mihin sitoutuvat hoitopaikan valinnallaan tai valitsematta jättämisellään. Myös mahdollista kuntarajojen ylittämistä terveyspalvelujen perässä molempiin suuntiin (tulevat asiakkaat ja lähtevät asiakkaat) on syytä kartoittaa ja arvioida varsinkin kustannusnäkökulmasta ennen lopullista päätöksentekoa. Terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahden mukaan noin viidensadan asiakkaan lisäys Viljakkalan terveysasemalle jo asettaisi suunnitelmat uuteen valoon ja mahdollistaisi lääkärin työskentelyn jatkossakin Viljakkalassa.
Terveysaseman henkilöstön informoinnista on välittömästi huolehdittava ja heitä on kuultava ennen työnkuviin puuttumista.
Viljakkalan terveysaseman statuksen säilymisestä tai muuttumisesta huolimatta aiotaan Ylöjärven kaupungissa keskittää neuvolapalveluja. Viljakkala-neuvosto vaatii, että äitiys- ja lastenneuvolapalveluja ei eroteta eri toimipisteisiin ja ne on säilytettävä edelleen Viljakkalassa.
Viljakkala-neuvosto ehdottaa, että asukaslautakunta järjestää Viljakkalan asukkaille keskustelutilaisuuden ennen 18.11.2013 pidettävää kaupunginhallituksen kokousta. Uusi keskustelutilaisuus on tarpeellinen, jotta lähidemokratialle annetaan todellinen mahdollisuus toteutua asian käsittelyssä.
************
Taidatkos asiaa tämän selkeämmin ilmaista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärvi, Viljakkalan terveyspalvelujen alasajo, suunnitelma Viljakkalan terveyspalvelujen alasajamiseksi, Viljakkala-neuvoston puheenjohtaja Tiina Isosaari, Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtaja Esko Erkkilä, |
Preussin-päivät - näyttäviä sotilasasuja ja mielenkiintoista menoa Ehrenbreitsteinin linnoituksellaTorstai 24.10.2013 - -Esko Erkkilä- Ehrenbreitsteinin linnoituksella Koblenz´issa – Festung Ehrenbreitstein – järjestettiin syyskuun 28. ja 29. päivinä Preussin-päivät.
Satuimme olemaan silloin kaupungissa ja menimme sattumalta käymään linnoituksella. Jouduimme keskelle Preussin sodanaikaisiin asusteisiin pukeutuneita henkilöitä ja linnoituksella tapahtui paljon muutakin mielenkiintoista.
Saksalaisilla ei tunnetusti ole paljon aihetta ylpeyteen kummankaan maailmansodan tiimoilta ja sen vuoksi he mielellään muistelevatkin hieman vanhempia aikoja.
Pieni kuvakimara kertoo linnoituksessa näkemästämme enemmän kuin muutamat sanat:
**********
Oli joukkoomme eksynyt myös kaksi nykypäivän poliisia – eivät oikein tuntuneet luontevasti sopivan siihen ympäristöön!
*********
Myös palokunta-aate oli vahvasti mukana Preussin-päivillä!
**********
On annettava täysi tunnustus "Preussin armeijan sotilaille", sillä kovin auliisti he tulivat poseeraamaan turistien kanssa.Tässä pari kuvaa, joissa pääsin itseäni parempaan seuraan: Kesäpartani puolesta olisin ehkä täyttänyt preussilaissotilaan vaatimukset, mutta univormua jäi puuttumaan! ********* Kuva-aineistoa kertyi paljon lisää ja saatan joskus toisessa jutussa esitellä hieman rauhanomaisempia kuvioita, joita Ehrenbreitsteinin linnoituksessa Preussin-päivillä näimme!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koblenz, Ehrenbreitstein, Festung Ehrenbreitstein, Ehrenbreitsteinin linnoitus, Preussin-päivät, Maxim-konekivääri, Hiram Maxim, |
Yhdentoista ministeriön korkeimmat virkamiehet olivat Tampereella avaamassa hallintoaPerjantai 18.10.2013 - -Esko Erkkilä- Tampereella avattiin tiistaina 15.10.2013 ”Yhdessä yli esteiden – ilmoita avoimuuden esteestä” –kampanja.
Kampanjan avajaistilaisuus järjestettiin Vanhalla kirjastotalolla ja avaamiseen osallistuivat yhdestoista ministeriön korkeimmat virkamiehet eli kansliapäälliköt.
Tilaisuudesta kerrottiin laajasti etukäteen ja siitä kiitokset järjestäjille.
Valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen ja Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen avasivat kaikille avoimen tilaisuuden.
Sukunimensä mukaisesti aina niin iloinen ja sydämellisesti esiintyvä kansalaisvaikuttaja Milla Ilonen kertoi vaikuttamisen esteistä positiiviseen sävyyn.
Toisen puheenvuoron vaikuttamisen esteistä käytti Tampereen Maahanmuuttajaneuvoston varapuheenjohtaja Mustafa Kara; hänen olisi ehkä hyvä ottaa oppia Milla Ilosen positiivisesta asenteesta, kun puhuu vaikuttamisen esteistä.
Alkupuheenvuorojen jälkeen paikalle saapuneet kansalaiset hajaantuivat salin seinävierille rakennettujen eri ministeriöiden ständien äärelle keskustelemaan ministeriöiden korkeimman virkamiesjohdon kanssa.
Keskustelin lähes kaikkien kansliapäälliköiden kanssa ja on heti todettava, että kokemukseni olivat pelkästään positiivisia!
Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki on paljon vartijana, kun hän pyrkii ilmeisen määrätietoisesti, mutta valitettavasti kuitenkin ministeriönsä poliittisen päättäjän alaisena ohjailemaan Suomea pois tästä vakavasta taloudellisesta tilanteesta.
Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen on toinen johtava virkamies, jonka hallinnonalan ratkaisut ovat keskeisiä, kun maamme pyrkii taloudellisesti pääsemään selvemmille vesille.
Nykyisistä kansliapäälliköistä tunnen henkilökohtaisesti maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion.
Muistan Jaanan jo silloin, kun hän ministeriössä toimi rehuteollisuutta koskevien asioiden parissa. Varsinaiset kannuksensa Husu-Kallio hankki Euroopan komission terveys- ja kuluttajasuojaosaston varapääjohtajana sekä sen jälkeen Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtajana. Husu-Kallio on menettänyt ”näkyvyyttään” maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkönä, mutta uskon, että tämäkin asia petraantuu, kun hallitusvalta Suomessa vaihtuu. Huomasin, että GMO-kysymykset olivat kansalaisten mielessä, kun he keskustelivat Husu-Kallion kanssa.
Tiedustelin puolustusministeriön kansliapäälliköltä, kenraaliluutnantti Arto Rädyltä kertausharjoituksiin kutsuttavien reserviläisten määriä ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
En varmaan paljasta sotasalaisuuksia, kun kerron Rädyn todenneen, että vielä 2000-luvun aivan alussa kertausharjoituksiin kutsuttiin n. 20.000 reserviläistä vuosittain.
Nykyään määrä on ainoastaan n. 5.000 reserviläistä ja näin tulee jatkumaan vuoteen 2015 saakka. Sen jälkeen suunnitelmissa on kutsua kertausharjoituksiin n. 18.000 reserviläistä vuosittain.
Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg´ltä kysyin poliisiuudistuksen nykyvaihetta ja niistä muutoksista, joita poliisitoimen hoitamiseen on tulossa.
Nerg kertoi, että uudistuksessa pyritään vähentämään hallintoa ja viemään poliisitointa lähemmäs kansaa. Kansainvälisen rikollisuuden lisääntyminen aiheuttaa muutoksia poliisin toimintaan. Kysyin haja-asutusalueiden poliisitoiminnan näkymistä ja niiden osalta kansliapäällikkö Nerg totesi asian olevan haasteellinen. Tämä on helppo uskoa. Kansliapäällikkö Nerg teki asiantuntevan vaikutuksen. Sanoinkin sen hänelle ja viittasin siihen kohuun, jonka hänen valintansa aiheutti. Tuntuu, että saimme hyvän henkilön kansliapäälliköksi sisäministeriöön.
Tein hymyssäsuin kärjekkään kysymyksen sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukeelle, kun kysyin, että joko hänet on kelpuutettu SOTE-uudistusta pohtivaan ryhmään.
Sillanaukee totesi, että kansliapäällikkönä hän joka tapauksessa johtaa uudistusta. Heitin vinkkinä entiselle Tampereen apulaiskaupunginjohtajalle, että pysy sotkusta nyt erossa ja tule esiin ”uutena voimana” vasta sitten, kun nykyinen sotku on ajettu täydellisesti kiville!
Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoisen,…
…oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astolan…
…ja liikenneministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiaisen (oikealla) kanssa en ehtinyt keskustella lainkaan.
Pursiaisen kanssa tässä keskustelemassa Kaakkois-Alvarin puheenjohtaja Tero Vehviläinen.
Myös ympäristöministeriön kansliapäällikön Hannele Pokan juttusille en ehtinyt, sillä hänen puheilleen oli koko ajan jonoa. Olisin muistellut ainakin niitä aikoja, jolloin osallistumme rinta rinnan Suomi-juoksee juoksuihin!
On kerrassaan hieno asia, että hallinto avautuu ja kansalaisille annetaan mahdollisuus kertoa hallinnon avoimuuden esteistä.Valitettavasti nämä tilaisuudet ovat ainutkertaisia ja siinä mielessä me tamperelaiset saimme taas kerran olla etuoikeutetussa asemassa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Avoin Hallinto, Olli-Pekka Heinonen, Martti Hetemäki, Erkki Virtanen, Tiina Astola, Päivi Sillanaukee, Arto Räty, Jaana Husu-Kallio, Harri Pursiainen, Anita Lehikoinen, Päivi Nerg, Hannele Pokka, Anna-Kaisa Ikonen, Milla Ilonen, Yhdessä yli esteiden, |
Nyt on valkosipuleiden istutusaika!Perjantai 11.10.2013 - -Esko Erkkilä- Omaan kokemusta valkosipuleiden kotitarvekasvattamisesta n. viidentoista vuoden ajalta.
Elämme parhaillaan aikaa, jolloin ensi kesänä korjattavat valkosipulit pitää istuttaa.
Viime kesänä meillä oli valkosipulia kasvamassa n. 120 rivimetrin verran ja samaa alaa tavoittelemme saavamme kylvöön myös nyt.
Valkosipuli on siinä mielessä kiitollinen viljeltävä, että se ei kaipaa kasvinsuojeluaineita – ainoastaan kunnolliset kasvuneväät, riittävä kastelu sekä rikkakasvien torjunta riittävät.
Havainnollistan alkuviikon aikana suorittamiani valkosipulin istutushommia muutamalla valokuvalla:
Tässä pieni puutarhapenkki, josta syksyn alkaessa korjattiin valkosipulia n. 60 rivimetriltä. Alue on tässä kuvassa siinä kunnossa, johon se jäi syyskuussa valkosipulisadon korjaamisen jälkeen.
Valkosipulimaa kannattaa kalkita sekä lannoittaa fosfori- ja kalilannoitteella ennen jyrsimistä - kesällä on sitten typpilannoituksen vuoro. Jyrsimisellä luodaan olosuhteet ensi kesän kunnolliselle kasvulle – jyrsiminen pitää suorittaa niin syvälle, kuin jyrsimellä kohtuudella pystyy sen tekemään.
Jyrsimisen jälkeen seuraa istutuksen hikisin vaihe, kun tasakärkisellä lapiolla nostaa jyrsinnässä sivuun lentäneen maan takaisin valkosipuleiden kasvupaikalle. Sen jälkeen muoviharavalla tasoitetaan kasvualusta istutuskuntoon.
Tapaan ulkomaanmatkoiltani aina hankkia uutta valkosipulikantaa istutettavaksi. On selvää, että myös syksyllä korjattua omaa satoa käytämme istutuksessa. Riskien minimoimiseksi on hyvä sekoittaa tuontisiemen ja oma siemenkanta, jotta ei syntyisi laajoja aukkoja, jos jompikumpi ei lähtisikään kunnolla kasvuun. Tämä valkosipulikanta on viime kesän Viron matkaltamme ja se on laadukasta Piepsjärven vanhauskoisten sipulitien varrelta ostettua tavaraa. Markettien letitettyjä kiinalaisia valkosipuleita ei kannata yrittää siemensipuleiksi, sillä ne on käsitelty itämisenestoaineilla ja ne eivät varmasti idä!
Käytämme rivivälinä 40 senttiä ja istutus tapahtuu n. 15 sentin taimivälillä. Kunnollinen istutuslankku takaa sen, että istutustyössä ei tallata rivivälejä tiiviiksi.
Tänä vuonna minulla oli valkosipuleiden istutustyössä kaverina lähes kesy mustarastas, joka tuli etsimään matoja melkein saappaankärjestäni. ”Juttelimme” mustarastaan kanssa ja yhdessä päivittelimme sateista säätä!
Nyt jyrsimet käyntiin ja valmistamaan valkosipuleille kasvupaikkaa!Vielä ehtii!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: valkosipuli, valkosipulin istuttaminen, valkosipulin lannoitus, valkosipulin viljelytekniikka, |
Onko Kataisella, Urpilaisella ja Virkkusella hajuakaan niistä investoinnista, jotka tarvittaisiin kuntaliitosten tapahduttua tietojärjestelmiin?Perjantai 4.10.2013 - -Esko Erkkilä- Kokoomus ja SDP yrittävät puheenjohtajiensa toimesta ajaa Suomeen jättikuntiin perustuvaa kuntauudistusta. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen jääkylmänä aputyttönä häärii Henna Virkkunen.
Mainittu untuvakolmikko ei ilmeisesti omaa pienintäkään tietoa esimerkiksi siitä, että millainen investointi tarvittaisiin, jos heidän ajamansa kuntaliitossuma toteutettaisiin! Itä-Suomen yliopiston Informaatio- ja teknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen arvioi perjantaina 20.9.2013 Radio Suomen Ajantasassa, että kuntaliitoksissa puhuttaisiin miljardien eurojen suuruisista urakoista, kun kuntien tietojärjestelmät jouduttaisiin kertaheitolla uusimaan.
Satuin kuuntelemaan ohjelman ja siinä professori kertoi, että puhuttaisiin kolmesta viiteen miljardiin euroon yltävästä summasta, jos kuntaliitosten aiheuttamat tietojärjestelmätarpeet jouduttaisiin toteuttamaan!
On selvää, että kuntien tietojärjestelmiä on kehitettävä ja niihin pitää investoida, mutta kertaheitolla KIITOS EI!
Omaan kokemusta, että millaista on työelämä, kun erilaiset tietojärjestelmät omaavat yritykset fuusioidaan.
Erilaisten tietojärjestelmien yhteispeliä ei oikeastaan mitenkään saada toimimaan yhdessä – ei ainakaan järjellisillä kustannuksilla. Tietojärjestelmien uusiminen on kuntaliitostapauksissa siis välttämätöntä.
Kataisen, Urpilaisen ja Virkkusen ajama kuntauudistus on peruslähtökohdiltaan muutenkin toteuttamiskelvoton ja kun siihen liitetään kolmesta viiteen miljardiin kohoava tietojärjestelmien uusimistarve, niin koko kuntauudistussuunnitelma pitää heittää romukoppaan.
Professori Voutilainen esitti haastattelussaan, että tietojärjestelmien uusimistarve pitää ottaa eduskunnan käsittelyyn. Käsittelyn aikana on laitettava Voutilaisen mielestä vauhtia siihen, että eri ministeriöt alkaisivat paneutua niihin käytännön kysymyksiin ja niiden ratkaisemisesta aiheutuviin kustannuksiin, jotka kuntaliitossumasta aiheutuisivat.
On selvää, että esimerkiksi tietojärjestelmäalan yritysten kapasiteetti ei riittäisi noin valtavan urakan suorittamiseen ja toimituskykyä suurempi kysyntä nostaisi hinnat pilviin.
Olen professori Tomi Voutilaisen kanssa samaa mieltä ja esitän, että kuntaliitossuunnitelmien käytännön toteuttamiseen liittyvät ongelmat otetaan vakavaan käsittelyyn!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntaliitossuunnitelmat, tietojärjestelmät, tietojärjestelmien yhteensopivuus, professori Tomi Voutilainen, Itä-Suomen yliopiston Informaatio- ja teknologiaoikeus, |
Kunnallinen monopoli on pahempi kuin yksityinen?Tiistai 24.9.2013 - -Esko Erkkilä- Aamulehti julkaisi 8.9.2013 Lukijalta-palstallaan mielipidekirjoitukseni, jossa kritisoin Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n Nekalan jäteaseman aukioloaikoja, sillä jäteasema avaa porttinsa asiakkaille vasta klo 10.00.
Julkaisin Aamulehden julkaiseman mielipidekirjoitukseni näillä palstoilla 9.9.2013.
Kirjoitukseni ei soveltunut Pirkanmaan alueen kuluttajajätehuollosta vastaavalle kunnalliselle monopoliyhtiölle, sillä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n logistikkapäällikkö Timo Varsala oli saanut tehtäväkseen vastata kirjoitukseeni.
Aamulehti julkaisi Varsalan kirjoituksen 17.9.2013 eli yhdeksän päivää omaa kirjoitustani myöhemmin.
Kirjoituksessaan Varsala luonnehtii, että Tarastenjärven sekä Koukkujärven jätteenkäsittelykeskukset ovat ”jätehuollon hypermarketteja” ja Nekala niiden rinnalla vain ”lähikorttelin kivijalkakauppa”.
Varsalan vertaus ontuu pahasti, sillä ainakin meidän lähikorttelin kivijalkakauppa avaa ovensa aamuisin klo 7.00 ja sulkee ne vasta klo 23.00!
Toimitin vastineen vastineeni Aamulehdelle 20.9.2013.
Saattaa olla, että Aamulehti katsoo depatin päättyneeksi ja ei kirjoitustani enää julkaise, mutta julkaisen sen tässä.
Vastineen vastineeni otsikko oli tämän jutun otsikko ja varsinainen juttu kuuluu näin:
************ Juhlapuheissa tavataan sanoa, että yksityinen ja kunnallinen monopoli ovat molemmat yhtä pahoja asukkaille.Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toiminta Nekalan jäteaseman aukioloajoissa osoittaa, että kunnallinen monopoli voi olla pahempi kuin yksityinen monopoli.On varmaa, että yksityinen monopoliyritys muuttaisi aukioloaikansa alkamista lähemmäs aamuvarhaista, jos asiakkaat sitä toivoisivat.Kunnallinen monopoliyritys sen sijaan taistelee tutkainta vastaan ja haluaa avata porttinsa asiakaspalvelulle vasta hieman ennen puolta päivää.Käsittämätöntä!Esko ErkkiläTampere
************
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallinen monopoli, yksityinen monopoli, kunnallinen vai yksityinen monopoli on pahempi, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskus, Koukkujärven jätteenkäsittelykeskus, Nekalan jäteasema, Nekalan jäteaseman aukioloajat, |
Viron talvipääkaupungissa Otepäässä on nähtävää ja koettavaa kesälläkinKeskiviikko 11.9.2013 - -Esko Erkkilä- Otepään seutu on kruunattu ”Viron Talvipääkaupungiksi”, mutta siellä tapahtuu paljon monenlaista myös kesällä.
Saimme nähdä ja kokea tämän, kun elokuun puolivälin tienoilla olimme Virossa kartanokierroksella.
Kaupungin nimi tarkoittaa karhun päätä.
Otepää lähellä on Käärikun urheilukeskus, jossa sijaitsee kuuluisa Kekkosen latu, jonka Urho Kekkonen hiihti vuonna 1964 Viron vierailullaan. Emme käyneet Käärikun urheilukeskuksessa.
Otepään asukasluku on vain 2.000 asukasta, mutta se kohoaa silti joka talvi kaiken hiihtomaailman tietoisuuteen, kun siellä järjestetään maailmancupin osakilpailu.
Otepään urheilukeskuksessa…
…Tehvandin urheilupuistossa…
…on myös 90 metrin hyppyrimäki.
Hyppyrimäen huipulle pääsee portaita nousten ja myös hissillä.
Olin mukana siinä porukassa, joka nousi hyppyrimäen huipulle hissillä.
Tässä muutamia kuvia hyppyrimäen näköalatasanteelta:
Bussimme näkyy siellä jossain alhaalla.
Otepään kirkko kauko-objektiivilla hyppyrimäen näköalatasanteelta kuvattuna.
Taas turvallisesti maan pinnalla!
Urheilupuiston suuret korkeuserot luovat mainiot olosuhteet rankallekin harjoittelulle.
Otepään kaduilla oli vilkas rullasuksiliikenne, kun hiihtäjät suorittivat kesäharjoitteluaan.
*********
Poikkesimme Otepäähän tutustumisemme lopuksi kaupungin keskustassa ja huomasimme, että rullasuksittelun lisäksi kaupungin kaduilla suhisteli harjoituslenkeillään olevia kilpapyöräilijöitä aivan vaaraksi saakka!
********
Otepään keskustassa oli näyttäviä kukka-asetelmia…
…ja kauniita valaisinpylväissä olevia kukka-amppeleita.
Viihtyisä kaupunki tuo Otepää - kesälläkin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Otepää, Kääriku, Kekkosen latu, Tehvandi, Tehvandin urheilupuisto, Otepään maailmancup, Otepään hyppyrimäki, Viron talvipääkaupunki, Viron talvipääkaupunki - Otepää, |
Nekalan jäteaseman aukioloa syytä muuttaaMaanantai 9.9.2013 - -Esko Erkkilä- Nekalan jäteaseman aukioloa syytä muuttaa
Nykyisin portilla on aamuisin autojono odottamassa avautumista.
Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n Tarastenjärven ja Koukkujärven jätteenkäsittelykeskukset palvelevat asiakkaita arkipäivisin klo 06.30 alkaen. Sen lisäksi Koukkujärven jätteenkäsittelykeskus on avoinna lauantaisin klo 08.30 alkaen.
Tuntuu kummalliselta, että Nekalan jäteaseman työntekijät saapuvat työpaikalleen maanantaisin ja tiistaisin vasta klo 10 - keskiviikosta perjantaihin sentään jo yhdeksältä.
Nekalan jäteaseman palvelut ovat tärkeitä esim. keittiö-, sauna- tai jotain muuta remonttia tekeville tamperelaisille.
Jäteasemalle haluttaisiin viedä jo aamuvarhaisella remonttitöissä syntynyttä, monesti hyvinkin hyödynnettävissä olevaa materiaalia. Se on kuitenkin mahdollista vasta, kun työpäivä on jo hyvässä vauhdissa!
Nekalan jäteaseman heikko palvelukyky näkyy aamuisin, kun pitkät autojonot peräkärryillään odottavat jäteaseman avautumista.
Hankala tilanne saattaa olla joillekin remonttijätettä tuoville kimmoke, että jätekuorma puretaankin metsäautoteiden varrelle maanomistajien vaivoiksi.
Esitän, että Nekalan jäteaseman aamu-aukioloaika yhtenäistetään Tarastenjärven ja Koukkujärven jätteenkäsittelykeskusten kanssa!
Esko Erkkilä Tampere ********* Laadin tämän kirjoituksen torstaina 5.9.2013 ja toimitin sen samana päivänä Aamulehdelle, jotta hyväksyttäisiinkö se julkaistavaksi ”Lukijalta” –palstalla.
Kirjoitukseni täytti julkaisukriteerit, sillä se julkaistiin hieman kieliopillisesti fiksattuna jo sunnuntaina 8.9.2013 ilmestyneessä lehdessä. Yllä esittämäni versio on Aamulehden toimituksen kieliopillisesti fiksaama kirjoitus. Kirjoitus julkaistiin siis jo kolmantena päivänä sen lähettämisestä!
Liitin mukaan myös tämän valokuvan, mutta sitä ei lehdessä julkaistu – toimittajat ilmeisesti vakuuttuivat kuvan kertomasta niin, että juttuni läpäisi julkaisukynnyksen. Nyt odotan, että Aamulehdessä julkaistu kirjoitukseni tehoaisi ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy muuttaisi Nekalan jäteaseman aukioloajat asiakkaiden tarpeita huomioiviksi!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskus, Koukkujärven jätteenkäsittelykeskus, Nekalan jäteasema, jätehuoltopisteiden aukioloajat, |