Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Suomen Keskustaan tulee väkeä oikealta sekä vasemmalta ja Tampereen Keskustorilla sitä tuli vielä takakauttakin!

Tiistai 3.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Torikauppiasyhdistys ry järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat.

 

Osallistuimme markkinoille eilen ja osastomme suosio myötäili niitä tuulia, jotka nykyään puhaltelevat Keskustalle suotuisasti.

 

 

 

markkinat1

 

 

Rakensimme telttakatoksemme ilman erottelevia seiniä, sillä halusimme noudattaa valtakunnallisia trendejä ja toivottaa väkeä Keskustaan niin oikealta kuin vasemmaltakin. 

Lisäsimme tähän periaatteeseen eilen sen, että Keskustaan ja sen toimintaan pääsi tutustumaan Tampereen Keskustorilla myös takakautta! 

Ja kyllä osastollamme riittikin vipinää!

 

 

**********

 

Keskustan oikeaksi koettu poliittinen toiminta ja puheenjohtaja Juha Sipilän kiitteleminen olivat se keskeinen asiasisältö, jolla tamperelaiset, pirkanmaalaiset ja kauempaakin tulleet halusivat kiitellä meitä Tampereen keskustalaisia!

 

On suuri ilo olla keskustalainen!

 

Muutama yli-innokas Rantaväylän tunnelin puolestapuhuja ja vastustaja kävi toki kiistelemässä asiasta osastollamme niin kuumana, että jouduin pyytämään heitä siirtymään hieman sivummalle ja jatkamaan kiistelyään siellä.

 

 

*********

 

Tarjosimme vieraillemme kahvia sekä keksejä juttelun vauhdittamiseksi.

 

”Kuivat” tarjoilutarvikkeet olin hankkinut osastollemme jo viime viikolla ja eilen piti enää hankkia kahvin kanssa tarjottava maito sekä keksit.

 

Niiden etsiminen olikin Tampereen Sokoksesta pienen tuskan takana, sillä pidän periaatteena, että Keskustan osastolla ei tarjoilla tuontielintarvikkeita eikä merkittömiä tuotteita.

 

 

markkinat2

 

 

 

Onneksi Tampereen Sokos joutuu pitämään valikoimissaan Valion Tampereen Nekalassa pakkaamaa pirkanmaalaista maitoa ja löytyihän keksihyllystäkin alimmalta hyllyltä Hämeenlinnassa valmistettuja Vanajan-keksejä.

 

 

*********

 

Päivän aikana useat Keskustan tamperelaiset luottamushenkilöt ja aktiivitoimijat vierailivat osastollamme.

 

 

markkinat3

 

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo oli osastollamme pitkän tovin ja kertoi olleensa Helsingin Sanomien haastattelussa ajankohtaisesta autoverouudistukseen liittyvästä kysymyksestä.

Hesarin haastattelu on taas kerran malliesimerkki siitä liikennepoliittisen asiantuntemuksen arvostuksesta, jota media osoittaa Pispalan senaattoria kohtaan!

Tässä kaksi Mikkoa keskustelee autoverouudistukseen liittyvistä haasteita; vasemmalla Tampereen pormestarin erityisavustaja Mikko Närhi ja oikealla kansanedustaja Mikko Alatalo.

 

 

********

 

Olen erittäin tyytyväinen siihen palautteeseen, jota saimme eilen Tampereen Markkinoilla.

 

On helppo todeta, että teimme oikean päätöksen, kun päätimme jatkaa osallistumistamme Maanantaimarkkinoilla – ilmiselvästi Keskustaa kaivataan Tampereen Keskustorilla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Torikauppiasyhdistys ry, Keskustorin Maanantaimarkkinat, Keskusta, Juha Sipilä, Valio Tampere, Vanajan keksit,

Hella Wuolijoki oli syntynyt Viron Taageperassa

Sunnuntai 1.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Näytelmäkirjailija, poliitikko, Yleisradion pääjohtaja ja liikenainen Hella Wuolijoki syntyi Virossa Helmen kunnan...

 

 

wuolijokii

 

...Taageperan kylässä.

 

Olen jo parissa aiemmassa jutussani kertonut Taageperan kartanolinnasta ja Hella Wuolijoen synnyintalo sijaitsee lähellä Taageperan kartanolinnaa.

 

 

wuolijoki

 

 

Tässä talossa syntyi Ella Murrik vuonna 1886.

 

 

 Wuolijokiii

 

Hella Wuolijoen synnyinkodin seinässä on tämä laatta, jossa kait kerrotaan, että EU sekä Viron valtio ovat osallistuneet kohteen kunnostamiseen.

 

Vastaavia laattoja näkee hyvin monien uusien EU-maiden erilaisissa kohteissa.

 

********

 

Ella Murrik siirtyi Suomeen 1904 ja aloitti opiskelunsa Helsingin Yliopistossa, jota silloin kutsuttiin Aleksanterin yliopistoksi.

 

Ella avioitui kansanedustaja Sulo Wuolijoen kanssa 1908 ja sen jälkeen hän käytti nimeä Hella Wuolijoki.

 

Hella Wuolijoella on ollut merkittäviä rooleja Suomen historiassa.

 

Eräs hänen ”nykypäivän rooleistaan” on se, että hän on ulkoministeri Erkki Tuomiojan isoäiti, sillä Hella ja Sulo Wuolijoen tytär Vappu oli suurlähettiläs Sakari Tuomiojan puoliso.

 

Yksi tekemättömistä töistäni on se, että pitäisi lukea Erkki Tuomiojan kirja ”Häivähdys punaista”. Kirjassa ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta ja tämän sisaresta Salme Pekkalasta.

 

Agrologien Viron-matkamme opas kertoi, että hän toimi oppaana, kun Erkki Tuomioja kävi tutustumassa isoäitinsä lapsuudenmaisemiin.

 

Hella Wuolijoen asema on Suomen historiassa värikäs ja osin myös kiistanalainen.

 

Jaksan henkilökohtaisesti uskoa, että Hella Wuolijoella oli tietty rooli, kun Neuvostoliiton Tukholman suurlähettiläs Aleksandra Kollontai toimi välittäjänä Talvisodan rauhaan päätyneissä Suomen ja Neuvostoliiton välisissä neuvotteluissa.

 

Aleksanda Kollontain isä oli venäläinen kenraali ja äiti suomalaisen puutavarakauppiaan tytär ja Aleksandra viettikin lapsena kesiään Kuusaan hovissa Muolaalla.  Muistan, kun Muolaan hovista oli jotain jäljellä vielä kymmenkunta vuotta sitten, mutta nyt hienosta kartanosta ei liene enää mitään jäljellä.

 

Pysähtykää edes valokuvaamaan Hella Wuolijoen syntymäkoti, kun olette liikenteessä Helmen kunnan Taageperan kylässä, sillä niin merkittävästä henkilöstä on kyse, kun puhutaan Hella Wuolijoesta!

 

 

-Esko Erkkilä-

5 kommenttia . Avainsanat: Agrologit Virossa 2013, Hella Wuolijoki, Ella Murrik, Helme, Taagepera, Sulo Wuolijoki, Sakari Tuomioja, Vuokko Tuomioja, Erkki Tuomioja, ulkoministeri Erkki Tuomioja, Aleksandra Kollontai, Kuusaan hovi, Salme Pekkala,

Vasemmistoliittolainen liikenneministeri Merja Kyllönen alueellistaa valtion toimintoja Helsinkiin ja Viroon!

Torstai 15.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Valtiovarainministeriön nettisivuilla todetaan alueellistamisesta näin:

 

”Alueellistamisella tarkoitetaan valtion yksikköjen ja toimintojen sijoittamista pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.”

 

Samainen tietolähde toteaa alueellistamisen tavoitteista seuraavaa:

 

”Alueellistamisen tavoitteista säädetään alueellistamislaissa.

Tavoitteena on

  • turvata valtion tehtävien tuloksellista hoitamista ja työvoiman saantia valtion tehtäviin,
  • edistää maan tasapainoista alueellista kehitystä; sekä
  • tukea työllisyyttä maan eri osissa.”

 

Kaiken pitäisi siis olla kunnossa, mutta nyt värikkäästä kielenkäytöstään tunnetun liikenneministeri Merja Kyllösen ”peukalon alla” oleva Finavia Oyj toteuttaa alueellistamista perin oudosti.

 

Finavia ilmoitti maanantaina 12.8.2013, että Tampereella Aitovuoressa sijaitsevat aluelennonjohtopalvelut siirrettäneen Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

 

Aluelennonjohdolla on tärkeä osuus lentotuvallisuuden varmistamisessa, sillä Aitovuoresta valvotaan kaikkia Suomen ylilentoja ja sen lisäksi sieltä valvotaan lentoliikenteen sujumista Suomen kaikkien 25 lentoaseman välillä.

 

 

Mutta ei tässä vielä kaikki!

 

 

Liikenneministeri Merja Kyllösen (vasemmistoliitto) vastuulle kuuluva Finavia Oyj ilmoitti aluelennonjohtoon liittyvistä järjestelyistä kertoessaan, että se tutkii mahdollisuuksia ulkoistaa lennonneuvontapalvelut Viroon!

 

 

Kerrassaan luovaa alueellistamista!

 

 

Lennonneuvontapalvelut ovat lentoliikenteen sujumisen ja lentoturvallisuuden kannalta elintärkeä toiminto, sillä niillä palvellaan lentoyhtiöitä ja lentäjiä heidän operatiivisessa toiminnassaan. Lentosään kertominen ja reittiselostukset ovat sitä toimintaa, jota lennonneuvontapalvelut tarjoavat.

 

 

********

 

 

Julkisuudessa kerrotaan, että ministeri Kyllösen vastuualueelle kuuluvan Finavia Oyj:n toimet ovat tulleet liikenneministerille ”puun takaa”.

 

Tuntuu suorastaan pelottavalta, että lentoliikenteestä ja sen turvallisuudesta vastaavalla ministerillä ei ole tietoa hän vastuualueensa eräästä tärkeimmästä seikasta.

 

Ihmettelen myös sitä, että Kataisen-Urpilaisen hallitus on nyt romuttamassa Matti Vanhasen hallitusten ja Mari Kiviniemen hallituksen aikana liikkeelle lähtenyttä alueellistamista.

 

Kataisen hallituksen alueellistamisen ”miedontamista” saattoi kyllä jo odottaakin, sillä Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa siitä todetaan näin:

 

”Valtion toimintojen alueellistamisen tulokset ja menettelytavat selvitetään ja sen pohjalta jatketaan alueellistamista; sekä valtion toimintojen alueellistamisen laatua ja kustannustehokkuutta arvioidaan.”


Ainakin näin jälkikäteen on helppo huomata, että jo hallitusohjelmaan on kirjattu se, jota Kataisen-Urpilaisen hallitus on johdonmukaisesti noudattanut eli maakuntien kurjistaminen ja heikompien alueiden lyömistä!

 

 

********

 

Toivoa sopii, että nyt kun Finavia Oyj:n suunnitelmat on saatu ”puun takaa” myös liikenneministeri Merja Kyllösen tietoon, hän menettelee Finavia Oyj:n suunnitelmien kanssa samoin kuin hän menetteli ns. Kyllösen giljotiinilistan paljastuttua.

 

Giljotiinilistahan koski Valtatie 8:n uudistamistöiden jäädyttämistä Turun ja Porin välillä.

 

Listan tultua julkisuuteen Kyllönen lupasi näin:

 

”Kun saan sen käsiini, revin sen tuhanneksi kappaleeksi. Varmuuden vuoksi vielä poltan sen.”

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alueellistaminen, lentoliikenteen toimintojen ja palvelujen alueellistaminen Helsinkiin, lentoliikenteen palvelujen ulkoistaminen Viroon, Merja Kyllönen, liikenneministeri Marja Kyllönen, kun saan sen käsiini revin sen tuhanneksi kappaleeksi,

"Kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen"

Maanantai 12.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Otsikon sanat ovat Mikael Agricolan Rukouskirjan esipuheesta vuodelta 1544.

 

 

 

agri1

 

 

Ne ovat kirjoitettuna myös siinä Agricolan patsaan jalustassa, joka sijaitsee Viipurissa Pietari-Paavali kirkon edustalla.

 

Katselimme patsasta heinäkuun alussa sukulaismiehen kanssa, kun olimme iltakävelyllä Viipurissa.

 

 

 

agriextra



Tässä otsikon sanat Agricolan patsaan jalustassa.




agri2

 

 

Patsas on kopio siitä Emil Wikströmin veistämästä patsaasta, joka asetettiin Viipurin tuomiokirkon edustalle vuonna 1908.

Nykyinen patsas on paljastettu vuonna 2009.

Tämän patsaan jalusta on veistetty Antreassa eli nykyisessä Kamenogorskissa.

 

 

 

agri3

 

 

Patsaan kauluskivenä on alkuperäinen, osin vaurioitunut Emil Wikströmin suunnittelema kivi.

 

 

agri4

 

 

Patsaassa lukee suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi ”Autuaita ovat rauhantekijät”

 

 

Mikael Agricolan patsas sopii hyvin Viipuriin, sillä hänen todennäköinen hautapaikkansa on Viipurin vanhassa tuomiokirkossa.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikael Agricola, Kyllä se kuulee suomen kielen joka ymmärtää kaikkein mielen, Viipuri, Viipurin vanha tuomiokirkko, Mikael Agricolan hautapaikka, autuaita ovat rauhantekijät, Pietari-Paavalin kirkko,

Mansikka-aika oli ja meni - nyt on aika istuttaa mansikantaimia!

Perjantai 19.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Kaksi asiaa yllättää suomalaiset joka vuonna; talventulo ja mansikka-ajan päättyminen!

 

On varmaa, että talventulo tulee taas joskus marraskuussa yllätyksenä kaikille autoilijoille ja kova yllätys oli myös tällä viikolla monille, kun mansikka-aika päättyi.

 

mansikka1

 

 

Tässä on melkein vihoviimeiset mansikat, jotka meillä poimittiin elokuun 16. päivänä.  Saattaa olla, että jokunen mansikka vielä löytyy, mutta niillä ei ole enää mitään käytännön merkitystä.

 

 

Mansikan ympärillä puuhastelu ei kuitenkaan pääty poiminnan päättymiseen vaan nyt pitää satsata tulevaisuuteen!

 

Meillä mansikka-ala oli tänä vuonna poikkeuksellisen pieni, sillä kynnimme viime syksynä merkittävän osan vanhoista mansikkapenkeistä, koska niiden ikä alkoi lähennellä jo kymmentä vuotta.

 

Nyt on tarvetta lisätä mansikka-alaa, sillä olemme tottuneet, että saamme mansikkaa säilöön 150 – 200 kiloa aina syksyisin – nyt omaan säilöntään saimme mansikkaa tuskin sataa kiloa!

 


 

mansikka2

 

Muokkasimme uutta mansikkamaata yhteensä kolmisenkymmentä rivimetriä. Ei siis järin paljon, mutta sen verran kuitenkin.

Tässä pidempi uusi mansikkapenkki on valmiina, jotta siihen voidaan asentaa kasteluputki. Kasteluputki on muoviputki, johon on moottorisahalla viilletty aukko vajaan puolen metrin välein.

 

 


mansikka3

 

 

Tässä mansikkapenkki, jonka sisällä on kasteluputki.

 

 



mansikka4

 

 

Mansikkakangasta ei riittänyt aivan koko penkin pituudelle, vaan alapäähän jouduttiin käyttämään aumamuovia. Aumamuovi soveltuu hyvin mansikkapenkin katteeksi, sillä nykyajan mansikkamuovit ovat liian ohuita, jotta niitä kannattaisi käyttää.

 



 

mansikka5

 

 

Käytimme mansikantaimina edellisvuonna istutettujen taimien rönsyjä.

Rönsyistä kannattaa käyttää yleensä vain lähinnä emotainta kasvaneet. Näistä rönsyistä käytin neljästä ylimmäisestä vain lähinnä emotainta kasvaneet, mutta alimmasta kelpuutin käyttöön myös emotaimesta toisen yksilön.

 



 

mansikka6

 

 

Tässä äskeisistä rönsyistä kelpuuttamani taimet.

 

 



mansikka7

 

 

Tässä valmis uusi mansikkapenkki, joka tuottaa jo ensi vuonna satoa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: mansikanviljely, mansikan viljelytekniikka, mansikan lisääminen rönsyistä, mansikantaimien istuttaminen,

Saimme käydä vieraisilla Urho ja Sylvi Kekkosen kodissa - Tamminiemessä!

Lauantai 6.7.2013 - -Esko Erkkilä-

Sain tilaisuuden vierailla Urho ja Sylvi Kekkosen kodissa kesäkuun 13. päivänä, kun osallistuin Keskustan Sahalahden paikallisosaston järjestämälle matkalle Tamminiemeen ja Eduskuntaan.

 

 

tammi1



Tamminiemi on nyt museona, mutta se on toiminut kolmen presidenttimme eli Risto Rytin, Garl Gustav Emil Mannerheimin sekä Urho Kekkosen virka-asuntona.

 

Tamminiemestä muodostui presidentti Kekkoselle todellinen koti, sillä se muutettiin hänen palvelukodikseen Kekkosen presidenttikauden päätyttyä.

 

 

tammi2

 

 

Tamminiemen ovista käy nykyisin melkoinen vilske, kun ”Suomen viimeisestä todellisesta presidentistä” kiinnostuneet kansalaiset ja myös ulkomaalaiset käyvät tutustumassa Tamminiemeen.

 

 

tammi3

 

 

Amos Anderssonin Suomen Valtiolle Tasavallan Presidentin asunnoksi vuonna 1940 lahjoittama Tamminiemi on mereltä päin katseltuna hieno kokonaisuus.

 

 

tammi4

 

 

Tamminiemessä ja sen lähipoluilla ovat liikkuneet monet merkittävät henkilöt ja minä sain tilaisuuden tallentaa valokuvaan Tamminiemen edessä sahalahtelaisen Simo Arran.

 

 

tammi5

 

 

Tamminiemen saunassa on laitettu monia Suomen asioita oikeaan järjestykseen – tässä Tarmo Aaltosen ottamassa kuvassa olen Tamminiemen saunan edustalla.

 

Tamminiemen saunan kopio on Hauholla nykyisin agrologi Karl Fazer´n omistamalla Hahkialan kartanolla. Hahkialan sauna on pohjaratkaisuiltaan täsmälleen samanlainen kuin Tamminiemen kuuluisa sauna, mutta se on Tamminiemen saunan peilikuva.

 

Hahkialan kartanon sauna on minulle ulkopuolelta tuttu jo aikoja sitten, sillä olin vuosiharjoittelijana silloin Keskon omistamalla Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetilalla vuonna 1966!

 

Pääsin sittemmin useitakin kertoja saunomaan Hahkialan saunassa työurani aikana, kun Kesko järjesti Hahkialassa yhteistyökumppaneilleen erilaisia tilaisuuksia ja palavereja.

 

 

tammi6

 

 

Presidentti Kekkosen työhuone on edelleen siinä kunnossa, että arvostettu presidenttimme voisi milloin vain asettua työpöytänsä taakse.

 

 

tammi7

 

 

Kekkosen takana tilaustyönä vuonna 1956 teetetyn kirjahyllyn päällä näkyvä ”Vesieste” –taideteos on Multialla syntyneen tamperelaisen Pentti Papinahon veistämä. Sama teos on suurikokoisena nähtävissä Tampereella Ratinan stadionilla.

 

 

tammi8

 

 

Tässä on vielä uudestaan Kekkosen työpöytä hieman toisesta näkökulmasta.

 

 

Kekkonen tapasi järjestää pienet kokoukset työhuoneessaan.

 

 

Tamminiemessä oli Kekkosen aikana monia merkittävien suomalaisten taiteilijoiden töitä esillä ja ne ovat yhä edelleenkin paikoillaan.

 

 

tammi9

 

 

Reidar Särestöniemen ”Ilves kohtaa Jäämeren” on massiivinen ja värikylläinen teos.

 

 

tammi10

 

 

Essi Renwall: ”Ihmisiä työssä”.

 

 

tammi11

 

 

Portaikossa oli Elsa Montell-Saanion ripsiraanu-työ, jota erityisesti seurueemme naisväki ihasteli.

 

 

tammi12

 

 

Presidentti Kekkosen makuuhuoneessa olevalla työpöydällä oleva kalenteri on jätetty avoimeksi Kekkosen kuolinpäivän kohdalta.

 


tammi13



Kekkosen lahjaksi saama ”Ainutlaatuinen Pispala” on saanut paikan päällimmäisenä hänen makuuhuoneensa kirjoista.

 

 

 

tammi14

 

 

Sylvi Kekkosen makuuhuoneen pöydällä oli yhteiskuva perheen pojista Matista ja Tanelista.

 

 

 

tammi15

 

 

Perheen ruokapöytänä oli perheen kokoon soveltuva pöytä, jota toki pystyi suurentamaan niin, että pöydän äärelle mahtui kahdeksankin ruokailijaa.

 

 

tammi16

 

 

Ruokailutilan erikoisuus oli liukuoven taakse ”piilotettu” baariosasto.

 

 

tammi17

 

 

Tamminiemen keittiössä kaapit olivat standardityötä, joten siellä ei ollut mitään luksusta.

Keittiössä emäntä sekä apuemäntä laittoivat ruuat ja hovimestari huolehti ruokien tarjoilusta. Kekkonen ei käynyt keittiössä, vaan kaikki viestit keittiöön kulkivat hovimestarin välityksellä.

 

****

Käynti Tamminiemessä on elämys ja suosittelen lämpimästi siellä käymistä kaikille!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tamminiemi, Tamminiemen sauna, Urho Kekkonen, Sylvi Kekkonen, Reidar Särestöniemi, Vesieste-taideteos, Pnetti Papinaho, Ilves kohtaa Jäämeren, Elsa Montell-Saanio, ripsiraanu, Essi Renwall, Ainutlaatuinen Pispala,

Keskustan tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia: galluppien kärkipaikka ja ylivoimaisesti paras asema inhokkipuolueiden listalla!

Maanantai 24.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Helsingin Sanomat julkisti ennen juhannusta TNS Gallup´lla teettämänsä tutkimuksen, jossa selvitettiin puolueiden kannatusta eduskuntavaaleissa.


HS uutisoi teettämästään tutkimuksesta näin:

 

********

 

Kokoomuksen kannatus vaipui alle 20 prosentin ensimmäistä kertaa HS:n gallupissa sitten vuoden 2004.

Keskusta on noussut suurimmaksi puolueeksi Helsingin Sanomien teettämässä galluptutkimuksessa. Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, keskustaa äänestäisi 20,6 prosenttia äänioikeutetuista.

Puolue on petrannut kannatustaan huhtikuun mittauksesta 1,5 prosenttiyksikköä.

Kokoomuksen kannatus on luisunut alle 20 prosentin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2004.

Myös Sdp:n alamäki jatkuu – puoluetta äänestäisi enää vain 16,8 prosenttia suomalaisista.

*********

Helsingin Sanomat jatkaa uutisointiaan näin:


Keskusta on noussut vuoden takaisesta noin 16 prosentin kannatuksesta melkein viisi prosenttiyksikköä. Sipilä valittiin puheenjohtajaksi kesäkuussa 2012.

TNS Gallupin toimialajohtaja Juhani Pehkosen mukaan keskusta kerää kannatusta tasaisesti miehiltä ja naisilta. Uusia äänestäjiä puolue kalastelee menestyksekkäästi nukkuvista ja kokoomuslaisista.

 

 

On tärkeää huomata, että mitä hallituspuolueiden hiipuvasta kannatuksesta Helsingin Sanomien mukaan toteaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus, tiukka kokoomuslainen. Hän toteaa ykskantaan, että…


…nykyinen laajapohjainen hallitus on yrittäjän kannalta huono ratkaisu.

 

***********

Helsingin Sanomat julkaisi juhannusviikolla toisenkin Keskustan kannalta positiivisen uutisen, kun se julkisti Karoliina Liimataisen laatimassa jutussa sen, että Keskusta on ylivoimainen ykkönen listalla, jossa kansalaiset määrittelivät puolueen, jolle he viimeisimpänä antaisivat ”inhokkiäänensä”.

Inhokkilistalla ylivoimaisena ykkösenä oli Perussuomalaiset, joille 34 % suomalaisista antaisi miinusäänen, jos se olisi mahdollista.


 

hsinhokkiaanet

 

Kuvasta nähdään, että toiseksi inhotuin puolue Suomessa oli HS:n tutkimuksen mukaan Kokoomus. Kokoomukselle suomalaisista 18 % antaisi inhokkiäänensä, jos se olis mahdollista.

Keskusta nauttii suomalaisten keskuudessa parhainta suosiota, sillä Keskustalle ainoastaan 2 % suomalaisista olisi valmis antamaan inhokkiäänensä!

Tutkimuksen suurin ansio on se, että tulokset kertovat kuluneen kahden vuoden aikana tapahtuneen muutoksen.

Keskustan kohdalla inhokkiäänten osuus on puolittunut, kun se esim. kokoomuksella on kahden vuoden aikana kasvanut 4:llä %-yksiköllä!

 

On muistettava, että gallup-suosion piikkipaikasta ja inhokkiäänien vähäisyydestä huolimatta Keskusta on edelleenkin eduskunnan pienin oppositiopuolue.

 

Työtä suomalaisille paremman tulevaisuuden takaamisesta on jatkettava, mutta on rohkaisevaa, että ennusmerkit Keskustan tekemän työn arvostuksen lisääntymisestä ovat koko ajan voimistumassa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustalla kärkipaikka gallupsuosiossa, Keskusta, inhokkipuolueet, perussuomalaiset suurin inhokkipuolue, kokoomus toiseksi suurin inhokkipuolue,

Miksi Eduskuntatalon Valtiosalissa on ainoastaan viiden presidenttimme rintakuvat?

Torstai 20.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Eduskuntatalon Valtiosalissa on viiden presidenttimme rintakuvat.

 

Rintakuvansa ovat Valtiosaliin saaneet:

 

 

presi1

 

K.J. Ståhlberg

 


 

presi2

 

L.K. Relander

 


 

presi3

 

P.E. Svinhufvud

 


 

presi4

 

Kyösti Kallio

 

 


presi5

 

Urho Kekkonen

 

 

On ounasteltavissa, että Sauli Niinistön rintakuva liitetään aikanaan kuudentena presidenttinä Valtiosalin seinällä esiintyvien valtiomiesten joukkoon.

 

Miksi Risto Ryti, C.G.E. Mannerheim, J.K.Paasikivi, Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen eivät ole päässeet tähän joukkoon?

 

Syy on yksinkertainen: Vain Ståhlberg, Relander, Svinhufvud, Kallio ja Kekkonen ovat toimineet tasavallan presidentin ja myös eduskunnan puhemiehen tehtävissä!

 

Nykyinen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö toimi eduskunnan puhemiehenä vuosina 2007 – 2011 ja sen vuoksi on odotettavissa, että hänen rintakuvansa ilmestyy aikanaan Valtiosalin seinälle.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntatalo, Valtiosali, eduskunnan puhemies, K.J. Ståhlberg, L.K. Relander, P.E. Svinhufvud, Kyösti Kallio, Urho Kekkonen, Sauli Niinistö,

Myös kateviljelyssä on huolehdittava rikkakasvien kitkemisestä

Sunnuntai 16.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Puuhastelin eilen muutaman hetken valkosipulimaiden kimpussa, kun poistin niille ilmestyneitä rikkakasveja.

 

Meillä valkosipulimaita on kolmella eri ”vainiolla”, kuten pieniä valkosipulipenkkejä kutsun.

 

Kaikkiaan valkosipulimaita syysistutuksena meillä on n. 130 metriä ja nyt myös kevätkylvöstä kokeeksi kymmenkunta metriä. Metrille valkosipuleita istutetaan keskimäärin kolme kappaletta, joten valkosipuleita meillä lienee kasvussa hieman yli nelisensataa yksilöä.

 

 

valko1

 


Syksyllä istutetut valkosipulit ovat hyvässä kasvussa ja niistä on odotettavissa kohtuullinen sato.

Valkosipuli on siinä mielessä kiitollinen kasvi, että sillä en ole havainnut monokulttuuriongelmaa eli sitä, että samalla paikalla viljeltynä satotaso laskisi.

Meillä valkosipulia on viljelty samoilla paikoilla yli kymmenen vuotta ja satotaso näyttää vaan kohentuvan!

 

valko2

 


Meillä valkosipulin viljelyssä noudatetaan kateviljelyä eli riviväleihin laitetaan heti taimettumisvaiheen jälkeen lehtikate.

Lehtikatteesta huolimatta valkosipulimaalle ilmestyy vesiheinää ja jopa suuria ohdakkeita – tai mitäpä lienevätkään – ja ne pitää poistaa kitkemällä ennen juhannusta.

Näiden rikkakasvien poistaminen tapahtui siten, että oli kaivauduttava niiden juurille maahan ja vedettävä sitten koko kasvi pois. Kasvi itsessään on niin piikikäs, jotta sen maanpäälliseen osaan ei pysty paljain käsin tarttumaan.

 

 

valko3

 

 

Tässä on rikkakasveista puhdistettu syysistutettu valkosipulimaa – ”mittatikkuna” tavallinen muovisanko.

 

 

valko4

 

 

Samainen muovisanko keväällä istutettujen valkosipuleiden mittatikkuna.

Kyllä näistäkin saattaa satoa tulla, mutta ehkä ei aivan yhtä runsasta kuin syysistutuksista.

Huomaa kuitenkin, että kuvan oikeassa laidassa on tavallisia istukassipuleita, sillä valkosipuleita on porkkanarivin vieressä vain kaksi ja puoli riviä!

 

 

Suosittelen valkosipuleille syysistutusta, kateviljelyä ja rikkakasvien mekaanista poistamista ennen juhannusta – näin saadaan hyvä sato!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valkosipulin kateviljely, valkosipulin viljely, valkosipulin viljelytekniikka, valkosipulin syysistutus, valkosipulin kevätistutus, kateviljely,

Pitääkö tämäkin vielä kokea: SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen johtama Valtiovarainministeriö suunnittelee elintarvikkeiden arvonlisäveron korottamista 57,1 prosentilla!

Keskiviikko 5.6.2013 - -Esko Erkkilä-

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen johtama Valtiovarainministeriö julkaisi perjantaina 31.5.2013 68-sivuisen julkaisun, jonka nimi on:

 

Julkisen talouden kestävyys ja rakenneuudistukset.

 

Julkaisupäiväksi oli ilmeisen tarkoituksellisesti valittu kesäinen perjantai, jotta tiedotusvälineet eivät olisi puuttuneet tyrmääviä näköaloja esittelevään julkaisuun.

 

Jutta Urpilaisen (SDP) johtama ministeriö onnistui ovelassa tempauksessaan, sillä asiakirja sai ansaitsemaansa julkisuutta vasta tämän viikon alkaessa.

 

Olen yrittänyt kahlata asiakirjaa lävitse ja voin todeta, että se vilisee kansalaisten elämää kurjistavia ehdotuksia lähes kaikilla sen 68 sivulla!

 

En puutu nyt sen tarkemmin julkaisun sivulla 21 esitettyyn ”Ympäristörasitusta lisäävät tuet” –taulukkoon,  kuin mainitsemalla, että Urpilaisen johtaman ministeriön mielestä ympäristörasitusta mahdollisesti lisääviä tukia ovat mm. asuntolainojen korkovähennys (540 M€) sekä maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (544 M€)!

 

Vaatii melkoista luovuutta, että asuntolainojen korkovähennys tai maatalouden kansallinen tuki merkitsisivät ympäristörasitusta – konsulttina lienee käytetty Ville Niinistön (vihreät) johtaman ministeriön ”asiantuntemusta”!

 

Puutun jyrkästi julkaisun 2.2 –kohtaan, jonka otsikko kuuluu näin:

 

”Arvonlisäverokantojen yhtenäistäminen”.

 

Kohdan käsittely alkaa julkaisussa sivulta 22.

 

Joudun vieläkin tiivistämään kommentointiani ja kohdistan kritiikkini sille, että Urpilaisen johtama ministeriö pohtii – lienee tehnyt jo sitovat suunnitelmatkin – että elintarvikkeiden arvonlisäverokanta nostettaisiin nykyisestä 14 prosentista 22 prosenttiin. Kahdeksan %-yksikön korotus olisi siis huimat 57,1 %! Kertaheitolla!

 

Urpilaisen johdolla työskentelevät virkamiehet toteavat korkean esinaisensa iloksi, että elintarvikkeiden, ravintoloiden ruokamyynnin ja rehujen arvonlisäveron korottaminen merkitsee valtion kirstuun lisätuloja 1.355 miljoonaa euroa.

 

Virkamiehet toki toteavat, että kyse on ”staattisesta laskelmasta” eli laskelmassa ei ole huomioitu veronkorotuksen mahdollisesti aiheuttamia kulutuskäyttäytymisen muutoksia.

 

Lääkkeissä arvonlisäverokanta on nyt vain 10 %, mutta jos Urpilaisen poppoon suunnitelmat toteutettaisiin, niin lääkkeiden arvonlisäveron korottamisesta 22 prosenttiin valtiovarainministeri saisi peräti 316 miljoonaa euroa uutta jaettavaa Kreikan ja muiden maiden pankeille! On selvää, että valtiovarainministeriön mielestä lääkkeiden arvonlisäverokantaa pitää korottaa, sillä tarvitaanhan lisää rahaa etelä-Euroopan hulttiomaille!  Lääkkeiden arvonlisäverokannan korottaminen olisi ainoastaan vaivaiset 120 % - mitäs tuo nyt on, sillä onhan sairailla varaa maksaa; näin kai kulkee ajatus valtiovarainministeriössä!

 

Vastustan jyrkästi Jutta Urpilaisen johtaman valtiovarainministeriön suunnitelmia arvonlisäverokantojen yhtenäistämiseksi, sillä se merkitsisi ruuan rajua kallistumista, vaikeuksia suomalaiselle elintarvikkeiden alkutuotannolle ja elintarviketeollisuuden työntekijöille.

 

Valtiovarainministeriön suunnitelmat olisivat lopullinen isku kotimaiselle huoltovarmuudelle, kun elintarvikkeiden hinnat kohoaisivat pilviin.

 

Halvat tuontielintarvikkeet valtaisivat markkinat ja suomalaisten ruokailutottumukset suuntautuisivat epäterveellisten suuhunpantavien suuntaan.

 

Vastustan jyrkästi ja tiedän tasan tarkkaan, että mitä vastustan!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: elintarvikkeiden arvonlisävero, Jutta Urpilainen, Valtiovarainministeriön suunnitelmat elintarvikkeiden arvonlisäveron korottamiseksi, ympäristörasitusta lisäävät tuet, asuntolainojen korkovähennys, lääkkeiden arvonlisäveron korottaminen,

"Kirjeitä rintamalta" - Viljakkalan Mieslaulajien vappukonsertti oli hieno kulttuuritilaisuus

Tiistai 4.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Vietämme tänään Puolustusvoimain lippujuhlan päivää. Päivällä on pitkät perinteet, sillä nykyisen päivän edeltäjän eli Sotaväen lippujuhlan päivää vietettiin toukokuun 16. päivänä vuosina 1919 – 1939.

 

Erinäisten vaiheiden jälkeen kesäkuun 4. päivä – Suomen marsalkka Mannerheim´n syntymäpäivä – vakiintui Puolustusvoimain lippujuhlan päiväksi.

 

Arvostan Puolustusvoimain lippujuhlapäivää ja tänään siniristilippu tulee hulmuamaan mökin ja myös kotimme lipputangoissa!

 

************

 

Tämä juttuni liittyy ainakin tietyllä tavalla Puolustusvoimain lippujuhlan päivään, sillä nyt kerron Viljakkalan Mieslaulajien konsertista runsas kuukausi sitten.

 

Viljakkalan Mieslaulajat konsertoi vappuna eli toukokuun 1. päivänä Viljakkalan Seurojentalolla.

 

Konsertin teemana oli ”Kirjeitä rintamalta”.

 

Viljakkalan Mieslaulajilla on vankat perinteet, sillä kuoro on perustettu jo vuonna 1936, joten kolmen vuoden kuluttua on odotettavissa 80-vuotisjuhlakonsertti.

 

Konsertti toteutettiin yhteistyössä Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n kanssa.

 

Kiirehdin Tampereen vappujuhlista kotipitäjäni konserttitapahtumaan, sillä tiesin lavalla esiintyvän tuttuja kavereita.

 

 

konsertti1

 

 

Viljakkalan Seurojentalon lava ja sen taustalla hieman kulahtanut taustamaisema olivat puitteet hienolle kulttuurihetkelle.

 


Järjestäjät olivat nähneet sota-ajan tunnelman luomisessa vaivaa, sillä esiintymistilan rekvisiittana oli deaktivoituja museoaseita.

 

 

konsertti2

 

 

Konekivääri,…

 

 

konsertti3

 

 

…Suomi-konepistooli…

 

 

konsertti4

 

…ja pikakivääri Dektarjev eli Emma.

 

 

Isäni, joka oli kahta haavoittumistaan lukuun ottamatta koko ajan mukana Talvisodassa, Jatkosodassa ja vielä Lapin sodassakin kenraali Hersalon johtamassa laivalla tehdyssä koukkauksessa Tornioon, taisteli sodat pikakivääriampujana. Taisteluparinaan hänellä oli autoilijana sittemmin toiminut saman kylän mies eli Simo Niittunen.

 

Kerrotaan, että kun isäni näki jollain Sotaveteraanien matkalla Säkylässä vanhana miehenä Emman, niin hänen silmiinsä tuli innostunut kiilto, kun näki tutun aseen!

 

*********


Viljakkalan Mieslaulajien konsertti käsitti kaikkiaan 18 mieliinpainuvaa kappaletta.

 

Konsertti alkoi naapuripitäjän eli Hämeenkyrön nobelistin F. E. Sillanpään sanoittamalla Marssilaululla.

 

Olen kirjoittanut lyhyen jutun Sillanpään Marssilaulu-kansanoppeeran kantaesityksestä tälle saitille 24.10.2009. Juttuni löytyy googlaten vaikkapa näin: ”Esko Erkkilä Marssilaulu”.

 

Sillanpään sanoittaman ja Aimo Mustosen säveltämän Marssilaulun jälkeen Viljakkalan Mieslaulajat esittivät seuraavat kappaleet:

 

  • Porilaisten marssi
  • Lottien laulu
  • Raatteen tie
  • Elämä juoksuhaudoissa
  • Kirje isältä
  • Karjalan Katjuusa
  • Liisa pien´
  • Iso Iita
  • Meripojan preivi
  • Muistoja pohjolasta
  • Säkkijärven polkka
  • Korsu-valssi
  • Vartiossa
  • Pienet kukkivat kummut
  • Ilta Skanssissa
  • Kynttilöiden syttyessä
  • Finlandia-hymni

 

 

konsertti5

 

Viljakkalan Mieslaulajat oli asettunut Seurojentalon näyttämölle ja näyttämön eteen siten, että en saanut samalla kerralla kuvaa koko kuorosta, mutta…

 

 

konsertti6

 

 

…kahteen kuvaan laulajat pystyin ikuistamaan.

 

 

konsertti7

 

Kuoroa säesti haitariduo Jarmo Mäkinen ja Pekka Mäkelä.

 

 

konsertti8

 

 

Viljakkalan Mieslaulajia johtaa kanttori Heidi Olkinuora, joka esitti soolona Lottien laulun.

Tässä Olkinuora yhdessä toisen sooloesityksen esittäneen eli Markku Ylijoen kanssa.

 

 

konsertti9

 

Markku Ylijoen soolona esittämän koskettavan kappaleen nimi oli ”Kirje isältä”.

Hieno tulkinta Markulta – kiitos!

 

 

 

Parhaiten olen kuorolaisista oppinut tuntemaan…

 

 

konsertti10

  

…naapurinpoika ja koulukumppani Antti Hietamäen,…

 

 

konsertti11

 

 

…sekä Viljakkalassa pitkään rakennusmestarina toimineen Matti Simosen.

Kiitokset Matille vieläkin niistä opeista ja ohjeista, jotka häneltä olen vuosien saatossa saanut rakentamisessa ja yksityistien toimitsijamiehenä!

 

 

konsertti12

 

 

Hietamäen Antti ja Simosen Matti pistivät esitysten aikana pystyyn…

 

 

 

konsertti13

 

…jopa pienoisen show´n!

 

 

Kiitokset Viljakkalan Mieslaulajille ja Viljakkalan Seurojentaloyhdistykselle hienon kulttuuritapahtuman järjestämisestä.

 

Milloin saamme kokea seuraavan konsertin?

 

Uskallan esittää seuraavaa konserttia varten toiveena oman ja isäni mielikappaleen...


”Äänisen aallot”.

 

Olen kerran saanut olla mukana Petroskoissa hotellissa, kun retkikuntamme laulunosaajat lauloivat hotellin parvekkeella illalla – tai ehkä oli jo yöaikaa – ”Äänisen aallot” ja Ääninen loiski siinä vieressä. Sen tunnelman muistan aina!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Mieslaulajat, Markku Ylijoki, Heidi Olkinuora, Antti Hietamäki, Matti Simonen, Leo Saimaja, Petri Mikkonen, Juhani Malkamäki, Juha Mäkinen, Arvo Seurujärvi, Jouko Härkki, Taisto Nurkkala, Jarmo Mäkinen, Pekka Mäkelä, Viljakkalan Seurojentalo,

Karaokekisan tuomareilla on useita kohteita, joihin he kiinnittävät huomiota valitessaan kisan voittajaa

Sunnuntai 2.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Sain aivan uuden kokemuksen, kun olin mukana Eläkeliiton Pirkanmaan yhdistyksen karaokekisan järjestelyissä tiistaina 28.5.2013.

 

Pirkanmaan piiri oli antanut järjestämisvastuun Eläkeliiton Tampereen Yhdistys ry:lle ja sen hallituksen jäsenenä sain olla tiiviisti mukana järjestelyissä.

 

 

karaoke1

 

 

Valitsimme kisapaikaksi Uudenkylän Työväentalo Oy:n omistaman tanssipaikka Tapiolan Tampereen Kissanmaalla.

Paikkavalintamme osui oikeaan, sillä Tapiolan tilat soveltuivat erinomaisesti karaokekisan järjestämiseen.

 

 

karaoke2

 

 

Eläkeliitto on selkeästi Suomen suurin eläkeläisjärjestö, sillä järjestön jäsenmäärä on hieman päälle 127.000 henkilöä.

Karaokekisan järjestäminen vaati monia ennakkopalavereita ja käyntejä tutustumassa paikkoihin.

Tässä Eläkeliiton Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Elina Paukkunen ja Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtaja Matti Kaperi pitävät palaveria vielä hetki ennen kisojen alkamista.

 

 

karaoke3

 

 

Kisan teknisestä toteuttamisesta vastasi Pekka Hilden, jolla on meriittinä mm. viimevuotinen Eläkeliiton Pirkanmaan karaokemestaruus.

Hilden on pitkän linjan musiikkimies, sillä on toiminut muusikkona mm. Olavi Virran ja Laila Kinnusen taustayhtyeissä.

Hilden suoritti kisan ”äänenavauksen” ennen varsinaisen kisan alkamista . mestarismiehen esitys!

 

 

karaoke4

 

 

Miesten sarjassa voiton vei Esko Lampinen ja hän matkaakin Kaustisille Eläkeliiton valtakunnallisiin karaokemestaruuskisoihin edustamaan miesten sarjassa Pirkanmaata.

 

 

 

Naisten sarjassa osanottajia oli 6 henkilöä ja kaikkien esitykset olivat korkealuokkaisia.

 

 

karaoke5

 

 

Raili Haukijärven esitys oli mielestäni mukaansatempaava ja ammatillinen – uskallan paljastaa, että annoinkin yleisöäänestyksessä ääneni hänelle!

 

 

karaoke6

 

Sirpa Lindroos,…

 

 

karaoke7

 

…Reetta Virkki…

 

 

karaoke8

 

 

…ja Anneli Ilmonen esittivät hienosti omat kappaleensa,…

 

 

karaoke9

 

 

…mutta naisten sarjan voiton vei Sinikka Arvola Lempäälästä!

 

 

karaoke10

 

 

Sinikka Arvola voitti tuomareiden arvosteleman kisan, mutta sen lisäksi hän voitti myös yleisöäänestyksen.

 

Tässä Sinikka Arvola kuuntelee, kun toiminnanjohtaja Elina Paukkunen lukee voittajalle luovutetun kunniakirjan tekstiä.

 

 

karaoke11

 

Karaokekisan tuomarointi on tarkkaa ja monipuolista puuhaa.

 

Pääsin katselemaan tuomariston ”nuotteja” kisan tuomaroinnissa ja totesin, että moneen kohtaan tuomarit kiinnittävät huomiota.

 

Arvostelukohteita ovat mm. nämä:

 

  • sävelpuhtaus
  • tekstin ja rytmin käsittely
  • sanojen sanonta
  • laulun sopivuus esittäjälle
  • tulkinta
  • laulutyyli – sopiiko kappaleeseen
  • esiintyminen yleisölle
  • lavakarisma
  • pukeutuminen
  • äänenkäyttö

 

Osallistuminen karaokekisan järjestämiseen oli kiintoisa kokemus ja siinä sai taas oppia paljon uutta!

 

 

Toivottelen Esko Lampiselle ja Sinikka Arvolalle menestystä

Kaustisen kansanlääkintäkeskuksessa

9. lokakuuta järjestettävissä Eläkeliiton valtakunnallisissa karaokemestaruuskisoissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Kaperi, Uudenkylän Työväentalo Oy, Tapiola Tampere, Pekka Hilden, Esko Lampinen, Raili Haukijärvi, Sirpa Lindroos, Reetta Virkki, Sinikka Arvola,

Käytöstä poistetut betoniset kaivonrenkaat ja rumpuputket saivat uuden elämän vihannesten "ruukkuina"

Sunnuntai 19.5.2013 - -Esko Erkkilä-

Latojen seinustoilla paksun ruohon tai jopa puskiston peitossa näkee usein käytöstä poistettuja betonisia kaivonrenkaita ja betonisia rumpuputkia. Näin myös meillä, sillä ladon seinustalla tätä tavaraa oli ”silmän ilona” lähemmäs parikymmentä vuotta.

 

Monta vuotta oli ajatuksena, että noista saisi hyviä kasvualustoja puutarhakasveille!

 

Toteutus kuitenkin viivästyi, sillä monisatakiloisten betonituotteiden siirteleminen ja kuljettaminen ei onnistu ilman konevoimaa.

 

Koitti kuitenkin aika, että sain ne siirrettyä mökkitontillemme ja viime kesänä jo kokeilimme tomaattien sekä paprikoiden kasvattamista kaivonrenkaassa ja muutamassa betonisessa rumpuputkessa.

 

rumpu1

 

 

Aloitimme "isojen ruukkujen aikakauden" kesäkurpitsoiden kasvattamisella moottorisahalla katkaistuissa muovitynnyreiden puolikkaissa jo vuosia sitten ja homma onnistui vallan hyvin.

Muovitynnyrikasvatuksessa on huolehdittava, että tynnyrin terävä reuna pyöristetään halkaistulla muoviputkella siten, että laidan yli kasvavat kasvit eivät vioitu. Erityisen tärkeää tämä on kesäkurpitsalle, sillä se saattaa hyvin kasvaessaan muodostaa kurpitsoja jopa nurmikolle tynnyrin ulkopuolelle.

 

 

rumpu2

 

Varsinaisen elämäntyönsä kaivossa tehnyt betoninen kaivonrengas on mainio ”ruukku” isoillekin kasveille. Kaivonrenkaalla on sekin hyvä puoli, että sitä ei saa pienellä konevoimaisella tönäisyllä kaatumaan!

Minulla on tönäisemisestä kova kokemus viime viikonvaihteelta, kun kompostimultaa rumpuputkille tuodessani kaadoin traktorilla yhden rumpuputken ja siinähän olikin pariksi tunniksi ylimääräistä askaretta, jotta sain sen konstailtua vaijerivedoilla ja muilla konsteilla taas pystyyn! Yksin lihasvoimalla metriselle rumpuputkelle ei paljon mahda!

 

 

rumpu3

 

Rumpuputket ovat ergonomisesti ihanneratkaisu paprikoiden, tomaattien ja kurpitsoiden hoitotoimenpiteille, sillä rikkaruohojen kitkemisen pystyy suorittamaan suoralla selällä!

 

 

rumpu4

 

Kevät on oikeastaan nyt varhainen, mutta on varmaa, että saamme myös tänä keväänä kokea hallaöitä. Hallantorjunnan onnistumiseksi on laitettava tukikeppejä ja tukirautoja, jotta harsot eivät ole liian tiukalla kasvien ympärillä.

 

 

rumpu5

 

Harsot olisi saatava paikoilleen mahdollisimman löysästi, jotta eristysvaikutus olisi riittävä. Toisaalta harsot on saatava tiukalle, jotta ne eivät tuulessa lähde lepattamaan ja irtoa paikoiltaan.

 

 

 

Kannustan kokeilemaan tynnyrinpuolikkaita, kaivonrenkaita, rumpuputkia ja muita vastaavia isoja ”astioita” hyötykasvien – miksei myös kukkien – isoina ruukkuina puutarhassa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: paprikan kasvatus, kurpitsan kasvatus, koristekurpitsan kasvatus, kesäkurpitsa, kesäkurpitsan kasvatus, tomaatin kasvatus,

Toivottavasti voimme luottaa apulaispormestari Pekka Salmen lupaukseen!

Torstai 16.5.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereelle taannoin rakennettu Ikea-tavaratalo aiheutti rakennusaikanaan lähialueellaan sijaitseville taloille todellisen Ikea-helvetin.

 

Ikea-liittymien vaatimat louhinnat aiheuttivat suurta vahinkoa Palokallion alueen omakotitaloille.

 

Ikea-tavaratalon vaatimien louhintojen ohella Tampereen kaupunki tuki ruotsalaisjätin rantautumista Tampereelle peräti 30 miljoonaa euroa maksavilla liikennejärjestelyillä.

 

 

Vaimoni asiantuntevan rakentamissuunnittelun ansioista omakotitalomme rakennettiin huolella ja sen ansiosta talomme kärsi Ikea-helvetissä vain 600 euron vahingot. Tampereen kaupunki korvasi meille aiheutuneet vahingot.

 

Lähempänä Ikea-helvettiä sijainneet omakotitalot kärsivät suuret räjäytystöiden aiheuttamat vahingot, sillä useat talot kärsivät puolueettoman arvioinnin mukaan yli 30.000 euron vauriot.

 

Teimme Palokallion Omakotiyhdistyksen toimesta Tampereen kaupungin kanssa ns. Ikea-sopimuksen, mutta kaupunki on tulkinnut sopimusta todellisessa paikassa vessapaperin arvoiseksi.

 

Arvostan Tampereen ensimmäistä pormestaria Timo P. Niemistä monessa asiassa, mutta tässä asiassa hän juoksupoikineen veti oikein kunnolla nenästä meitä palokalliolaisia.

 

Meille oli pitävä valitus Ikean Tampereelle tulemisen estämiseksi Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa, mutta tyhmyyksissämme vedimme sen pois, kun pormestari hännystelijöineen lupasi meille yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista.

 

********

 

Pelkäämme, että meitä odottaa Ikea-helvettiä pahempi tilanne, kun Lahdesjärven teollisuusaluetta ollaan laajentamassa Ikeasta etelään moottoritien itäpuolella.

 

Meille on kerrottu, että Ikean eteläpuoliselta alueelta joudutaan räjäyttämään kalliota peräti seitsemän metrin verran, jotta alue saadaan tasaiseksi!

 

Räjäytykset merkitsisivät täystuhoa omakotitaloillemme!

 

Laadin meitä vaanivasta uhasta kysymyksen viime viikolla olleelle kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja pormestarin asukasillalle. En itse päässyt paikalle, mutta kysymykseni kuului näin:

 

**********

 

Pelkäämme Lahdesjärven alueelle Ikean eteläpuolelle moottoritien varteen suunniteltuja mammuttilouhintoja.

 

Olemme saaneet kuulla, että alueelta tullaan louhimaan jopa seitsemän metrin verran kalliota, jotta Ikean eteläpuolinen alue saadaan tasaiseksi. Sen lisäksi tulevat ne louhinnat, jotka tarvitaan maanpinnan tasosta alaspäin tapahtuvalle rakentamiselle.

 

Ns. Ikea-louhinnat aiheuttivat Palokallion omakotialueella useihin omakotitaloihin suuret vahingot. Puolueettomien arvioiden mukaan useat talot kärsivät yli 30.000 euron vahingot.

 

On todennäköistä, että suunniteltavat louhinnat aiheuttaisivat taloillemme Ikea-louhintoja suuremmat vahingot.

 

Aikooko Tampereen kaupunki toteuttaa Lahdesjärven alueella Ikea-louhintoja suuremmat räjäytystyöt?

 

Jos aikoo, miten Palokallion omakotialueen taloille tapahtuvat vauriot aiotaan minimoida?

 

Kuinka Tampereen kaupunki aikoo korvata Lahdesjärven uusista louhinnoista Palokallion omakotitaloille aiheutuvat räjäytysvahinkovauriot?

 

 

*********

 

En päässyt tilaisuuteen, mutta olen tyytyväinen apulaispormestari Rekka Salmen kysymykseeni antamaan vastaukseen.

 

Salmi oli vastannut näin:

 

Lahdesjärvellä ei aiota käynnistää laajoja räjäytyksiä vaan suunnittelussa mennään maaston muotojen ehdoilla.  

 

********

 

Lyhyt vastaus, mutta toivon, että se pitää tosipaikassa kutinsa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pekka Salmi, apulaispormestari Pekka Salmi, Ikea, Ikea-helvetti, Lahdesjärvi, Ikea-räjäytykset, Ikea-louhinnat. Lahdesjärven louhinnat,

On aika lannoittaa, harata ja laittaa kate valkosipulimaalle

Maanantai 13.5.2013 - -Esko Erkkilä-

Meillä on tapana äitienpäivän tienoilla laittaa kate valkosipulimaalle ja niin teimme myös tänä vuonna.

 

Istutamme valkosipulit syksyllä, jotta ne pääsevät kasvun vauhtiin heti varhain keväällä.

 

Kokemus on osoittanut, että paras aika valkosipuleiden istuttamiselle on kolmisen viikkoa ennen talven saapumista. Ainoa ongelma oikean hetken määrittelyssä on se, että kukapa tietää kolmea viikkoa aikaisemmin, että milloin talvi saapuu!

 

 

valko1

 


Viime syksynä istutetut valkosipulit ovat ehtineet jo parikymmensenttisiksi, mutta toki joukossa on niitäkin, joiden kasvuunlähtö takkuaa. On kuitenkin todettava, että satonäkymät ovat tänä keväänä poikkeuksellisen hyvät – taimiriveissä ei ole juuri lainkaan aukkoja.

Laitoimme viime syksynä hieman lisää valkosipulia, kun sopivaa siementä oli eri matkoilta tullut hankittua mukavasti. Tapaan ulkomaanmatkoilla poikkeilla toreilla ja hankkia valkosipuleita siemeneksi.

Rivimetrejä on kasvussa nyt n. 130, joten valkosipuliyksilöitä saattaa olla kasvamassa nelisensataa.

Tässä kuvassa on vanha sinkkiämpäri mittatikkuna sille tilanteelle, joka valkosipulimaallamme oli äitienpäivänä.

 

 

valko2

 


Keväällä valkosipulille pitää antaa typpeä, sillä typpivaje on eräs valkosipulisadon rajoittava tekijä.

Tässä oleva lehdiltään kellastuva yksilö kärsii selvästi typpivajeesta.

Olen joskus hankkinut ureaa ja se on korkean N-pitoisuutensa ansiosta mainio kevätlannoite valkosipulille. Ureassa typpeä on 46,3 %.

 

 

valko3

 

 

Typpilannoituksen jälkeen harasin valkosipulimaan.

 

 

valko4

 

 

Olen joltain kirpputorilta joskus hankkinut 5-piikkisen hanhenjalkaharan ja se on mainio valkosipulimaan, mutta myös juuresmaiden harauksessa. Tällä haralla tulee kertavedolla hyvää ja tehokasta jälkeä niille puutarhakasveille, jotka on kylvetty tai istutettu 40 sentin rivivälillä.

Meillä on toki myös 3-piikkinen hanhenjalkahara, mutta sillä joutuu vetämään kahdesti, jotta saa syntymään kelvollista jälkeä.

 

 

valko5

 

 

Käytämme valkosipulimaan katteena nurmikoilta lehtipuhaltimen avulla kerättyjä lehtiä. Nyt lehdet eivät kuitenkaan riittäneet ja sen vuoksi osalle maata käytimme katteena polttopuiden pilkkomispaikalle syntynyttä tavaraa. Puuperäinen kate merkitsee, että ensi vuonna typpilannoitukseen on kiinnitettävä normaaliakin suurempaa huomiota.

 

Katteen levittämisessä tarvitaan kuvassa näkyviä ”työvälineitä”.

Tärkein työväline on omatekoinen riviväliin sopiva jätelaudasta kyhätty kaukalo, joka on välttämätön, jotta katelehdet saadaan pysymään rivivälissä.

Käytöstä poistetulla lasten pulkalla on kätevä kuljettaa lehtiä kaukaloon laitettavaksi.

Leveä lankku on välttämätön apuväline kaikessa puutarhanhoidossa, jossa tehdään viljelytoimenpiteitä riviviljellyille kasveille.

 

 

valko6

 

 

Katteen saaneelta valkosipulimaalta on vaikea havaita valkosipulintaimia, sillä ne ”hukkuvat” katteen syleilyyn. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun valkosipulit kasvavat ja kate tiivistyy maan pinnalle.

 

Seuraava viljelytoimenpide valkosipulimaalla on kastelu ja siitä pitääkin huolehtia kunnolla.

 

Nyt valkosipulimaan hoitaminen on varsin helppoa, sillä viljelytoimenpiteet rajoittuvat jatkossa kasteluun ja siihen, että kerran vielä on huolehdittava typpilannoituksesta. Myös katteen läpi kasvavat rikkakasvit on poistettava, jotta ne eivät haittaa valkosipuleiden kasvamista!

 

 

Laatuisaa valkosipulisatoa odotellen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valkosipulin viljelytekniikka, valkosipulin istuttaminen, valkosipulin lannoitus, valkosipulin kate,

Anneli Jäätteenmäki: Tehtäväni EU-parlamentissa on puolustaa Suomea ja suomalaisia!

Perjantai 10.5.2013 - -Esko Erkkilä-

Kansalaisilla oli keskiviikkona 8.5.2013 mainio tilaisuus kuunnella europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäkeä Kirjastotalo Metsossa Tampereella.

 

Tilaisuuden järjestämisestä vastasi Eurooppatiedotus ja paikalla oli seitsemisenkymmentä kiinnostunutta kuulijaa.

 

 

anneli1

  

Olen toki tavannut Suomen ensimmäisen naispuolisen pääministerin useinkin, mutta vasta nyt pääsin kuuntelemaan hänen esitystään ”livenä”.

 

Pidin Jäätteenmäen esityksestä moneltakin kantilta.

 

Tärkein on se, että Jäätteenmäki hallitsee asiansa ja tuntee Suomen EU-historian tarkasti.

 

Toisekseen Anneli Jäätteenmäki on mainio esiintyjä; lähes kaksituntinen esitys ilman muistiinpanoihin tukeutumista ja silti hyvin jäsennelty esitys.

 

 

anneli2

 

Anneli Jäätteenmäki ei tarvinnut mikrofonia, sillä hänellä on kantava ääni. Jäätteenmäen esiintyminen oli parasta oppia esityksen teknisestä toteuttamisesta – lähellä yleisöä ja vapaata liikkumista kuulijoiden edessä.

 

Otan joitain asioita esille, joita Keskustan europarlamentaarikko Jäätteenmäki tilaisuudessa käsitteli:

 

  • Jäätteenmäki lupasi palata kymmenen vuoden kuluttua siihen, että tuleeko Turkista EU:n jäsenvaltio

 

  • Saksa sekä Ranska ovat käytännössä lopettaneet liittymisneuvottelut Turkin kanssa ja kun EU-kielteisyys myös Turkissa on kasvanut, niin nopeaa edistymistä asiassa ei ole odotettavissa

 

  • Jäätteenmäki totesi, että pienenkin maan edustaja pystyy vaikuttamaan EU-parlamentissa. Esimerkkinä vaikuttamisesta Anneli Jäätteenmäki mainitsi, kun hän kokosi ympärilleen tietyn porukan europarlamenttiedustajia ja he pystyivät kumoamaan komission esittämän ja jopa Suomen hallituksen hyväksymän turvemaiden kyntökiellon!

 

  • etsin maaliskuulla tänä vuonna ilmestyneen lehtiuutisen, jossa Anneli Jäätteenmäki kommentoi turvemaiden kyntökiellon kaatumista näin:

 

”– Kielto kohtelisi epäreilulla tavalla erityisesti Pohjois-Suomen laajentavia kotieläintiloja. Toivon, että Suomen hallituskin ymmärtää asian tärkeyden ja tukee nyt parlamenttia asiassa.”


Turvemaiden kyntökiellon lakitekninen termi kuuluu muuten näin: "Hiilirikkaiden maiden ensikyntökielto"!

 

 

  • Jäätteenmäki kummeksui Suomen hallituksen toimintaa, jolla tuetaan Kreikan pankkeja. Kreikan pankit operoivat rikollisen rahan kanssa ja sitä maan pankeille tukea myöntävät maat eivät saisi hyväksyä.

 

  • työttömyys on Euroopan suurin ongelma

 

  • eurobondeista Jäätteenmäki totesi, että niiden käyttöönotto johtaisi Euroopassa moraalikatoon

 

  • Jäätteenmäki kummeksui, että Suomen saamista aluekehitysrahoista suuret summat kuluvat hallintoon ja rahansaajakohteet saavat rahoista aivan liian pienen osan. Jäätteenmäki vertasi Suomen tilannetta Saksaan ja totesi, että Saksan maakuntaitsehallinnon ansiosta saksalainen aluekehitysrahojen saaja saa samasta rahasummasta enemmän kuin Suomessa. Helsingin väliportaat vievät myönnetyistä aluekehitysrahoista hallinnollisiin kustannuksiin järkyttävän suuren osan.

 

 

anneli3nyt

 

Oli mannaa kuulla, kun Anneli Jäätteenmäki luonnehti lopuksi toimintaansa EU-parlamentissa näin:

 

En ole hallituksen käskyläinen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anneli Jäätteenmäki, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki, hiilirikkaiden maiden ensikyntökielto, Eurooppatiedotus, Turkin EU-jäsenyys, turvemaiden kyntökielto, Kreikka, Kreikan tukipaketit, eurobondit, aluekehitysrahoitus,

Valtuuston puheenjohtajan ja pormestarin asukasillat ovat valtakoalition yksipuolinen äänitorvi

Torstai 9.5.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereella on käytössä useita erilaisia keinoja asukasdemokratian laajentamiseksi.

 

Eräs parhaista keinoista olivat kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja pormestarin yhteiset asukasillat. Näin oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivaisen (vihreät) ja pormestari Timo P. Niemisen (kokoomus) valtakaudella.

 

Viime syksyn kunnallisvaalien tulos romutti hyvän menettelyn, sillä nyt valtuuston puheenjohtajan ja pormestarin asukasilloiksi kutsutuista tilaisuuksista on muodostunut valtakoalition kilpalaulantatilaisuus.

 

Irene Roivaisen ja Timo P. Niemisen aikana valtaapitänyt ns. XL-ryhmä huolehti tunnontarkasti, että jokaisessa asukasillassa saivat puheenvuoroja myös silloisen valtakoalition ulkopuoliset SDP, Vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja SKP. Kaikki kaupunginvaltuustossa edustettuina olleet puolueet olivat yleisön edessä vastaamassa kysymyksiin yhdessä XL-ryhmän edustajien kanssa.

 

Nyt kokoomus, SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP ovat romuttaneet tämänkin kaupunkilaisten kuntademokratiamahdollisuuden, sillä valtakoalition ulkopuolelle jääneiden perussuomalaisten, keskustan, kristillisten, sitoutumattomien ja SKP:n edustajat päästetään hädin tuskin saliin. Ei puhettakaan, että heillä olisi nimetty paikka kaupunkilaisten edessä!

 

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja pormestarin sekä apulaispormestareiden mielestä on kai riittävää, kun asukasillan ilmoituksissa mainitaan paikalla olevan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin, pormestari Anna-Kaisa Ikonen, apulaispormestarit Pekka Salmi, Leena Kostiainen, Olli-Poika Parviainen ja Mikko Aaltonen…

 

”…sekä muita kaupunginvaltuutettuja.”  


Vahvennus on tämän jutun kirjoittajan.


***********


asukasiltaoikea


Valtakoalitiolta on ehkä jäänyt huomaamatta asukasillan mainoksissa se, että otsikossa todetaan näin:


Pormestarin ja kaupunginvaltuuston


ASUKASILTA


*********


Onko "kaupunginvaltuusto" todellinen kaupunginvaltuusto ilman perussuomalaisia, keskustalaisia, kristillisdemokraatteja, sitoutumattomia ja SKP:n kaupunginvaltuutettuja?


*********

 

Miksi kokoomus, SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP pelkäävät perussuomalaisia, keskustalaisia, kristillisdemokraatteja, sitoutumattomia ja SKP:tä?

 

Olen laittanut mieluusti merkille, että SKP:n kaupunginvaltuutettu Jari Heinosen tästä asiasta jo vuonna 2011 jättämä valtuustoaloite tulee Tampereen kaupunginvaltuuston käsittelyyn 13.5.2013.

 

On mielenkiintoista kuulla, että kuka valtakoalition edustaja ilkeää puolustella kansalaisdemokratiaa polkevaa menettelyä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja pormestarin asukasilta, asukasilta, kuntalaisdemokratia, Sanna Marin, pormestari Anna-Kaisa Ikonen, Pekka Salmi, Leena Kostiainen, Olli-Poika Parviainen, Mikko Aaltonen, Timo P. Nieminen, Irene Roivainen,

Nyt malttia!

Tiistai 30.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Eilisen uutinen oli, kun Yle Uutiset kertoi Keskustan nousseen Suomen suosituimmaksi puolueeksi.

 

Tilanne ei toki enää yllättänyt, sillä niin kompuroivaa, vastuutonta ja linjatonta Kataisen-Urpilaisen hallituksen taival on viime aikoina ollut.

 

Hallituksen sisäiset ristiriidat ja pääministeri Kataisen lapsellinen fantastisuuden hokeminen ovat olleet isku vasten suomalaisten kasvoja.

 

Jyrki Kataisen toiminta on vakuuttanut, että hänestä ei ole kansakunnan johtajaksi.

 

Oikeastaan surettaa, että SDP on joutunut vielä kovemman mankelin puristukseen kuin kokoomus. Näin erityisesti, kun peilaan kokoomuksen ja SDP:n toimintaa Tampereella. Mielelläni soisin demareille paremman myötätuulen, kuin heillä nyt on.

 

Keskustan kohoaminen jo vaalikauden tässä vaiheessa piikkipaikalle on tietynlainen yllätys – miellyttävä toki sellainen.

 

Keskustan vastuullinen toiminta on tuonut tulosta.

 

Keskustan nouseminen kärkeen merkitsee, että keskustalaisilta vaaditaan nyt malttia.

 

Vaikka gallupeissa nyt olemmekin piikkipaikalla, on meillä edelleen vain neljänneksi eniten kansanedustajia.

 

Keskustalaisten on tehtävä työtä samalla tahdilla tai mieluusti kaksinverroin enemmän kuin ennen, jotta saamme valtakunnan asiat oikeille raiteille. Seuraava mahdollisuus työntekoon on huomenna, kun ympäri maata järjestetään Keskustan Wappu-tapahtumia.

 

********

 

On nostettava hattua Vasemmistoliitolle, jonka puheenjohtaja Paavo Arhinmäki teki puolueensa kannalta oikean ratkaisun, kun kuunteli Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän opetuksia osinkoveroasiassa.

 

Arhinmäen oppivaisuus on nyt tuomassa tulosta, sillä Vasemmistoliiton kannatus on hallituspuolueista kehittynyt parhaiten.

 

********

 

On mielenkiintoista nähdä, että millaisia irtiottoja Ylen uusimman mielipidetutkimuksen tulokset aiheuttavat hallituksen suurimpien puolueiden piirissä.

 

Ei tarvitse omata suuriakaan ennustajan lahjoja, kun ennustaa, että päähallituspuolueiden keskinäinen nokittelu tulee tiivistymään.

 

Kokoomuksen ja SDP:n keskinäinen nokittelu sopii Keskustalle, mutta tulee olemaan turmiollista suomalaisille.

 

Kansalaisten kannalta on huonoa se, että nykyhallituksen toiminta tulee jatkumaan vielä kaksi pitkää vuotta. Millaiseen sekasortoon Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen ehtivätkään saada Suomen ennen seuraavia eduskuntavaaleja?

 

Selkeä linjani on, että Keskusta voi mennä hallitusvastuuseen vasta uusien eduskuntavaalien jälkeen – ottopojaksi Keskustan ei pidä nykyhallitukseen lähteä!

 

Säännönmukaisiin eduskuntavaaleihin on aikaa kaksi vuotta.

 

Tiedostusvälineissä on kerrottu joistakin tapauksista, joissa kokoomuslainen valtuutettu on jättänyt entisen puolueensa ja siirtynyt muualle.

 

On mielenkiintoista seurata, että löytyykö kokoomuslaisilta kansanedustajilta rohkeutta hypätä pois hukkuvasta laivasta ja jättää ”kykypuolue” seilailemaan tyrskyävälle merelle.

 

Jos Kataisen hallitus sinnittelee hallitusvastuussa vaalikauden loppuun saakka, saattaa järkevillä kokoomuksen kansanedustajilla olla riittävästi aikaa varmistaa paikkansa jonkin muun puolueen parlamenttiedustajana myös seuraavassa eduskunnassa.

 

Loikkaukset kokoomuksesta ovat kansanedustajatasolla hyvinkin mahdollisia!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta ykköseksi,

Tampereen Tarastenjärvelle rakennettavan hyötyvoimalaitoksen tekniset ratkaisuvaihtoehdot on tutkittava huolella

Torstai 25.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Kannatan Tampereen Sähkölaitos Oy:n tytäryhtiön Tampereen Energiantuotanto Oy:n ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n yhdessä Tampereen Tarastenjärvelle suunnitteleman hyötyvoimalaitoksen rakentamista.

 

Alun perin laitoksen toiminnan piti perustua arinapolttoon, mutta nyt on kisaan tullut vahvasti myös kaasutustekniikkaan perustuva tekninen ratkaisu.

 

En ole jätteenpolton ammattilainen, mutta käsitän, että arinapoltto on jo vuosikymmenet sitten kehiteltyä tekniikkaa, kun puolestaan kaasutustekniikka on menetelmänä uusia ja kehittyneempi versio.

 

Kaasutustekniikasta ei vielä ole laajempaa kokemusta, joten alan konkarit luottavat enemmän arinapolttoon.

 

Tampereen Sähkölaitos Oy:n sekä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimesta ollaan nyt nopealla aikataululla selvittämässä arinapolton ja kaasutustekniikan kokonaisedullisuutta.

 

Peräänkuulutan molempien omistajayhtiöiden luottamushenkilöiden roolia puolueettoman selvityksen vaatijoina.

 

Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja on vaihtumassa ja näen perusteltuna, että yhtiön uudella toimitusjohtajalla olisi keskeinen rooli polttotekniikan valinnassa.

 

Korostan polttotekniikkojen vajavaista tuntemustani, mutta muistutan, että kaasutusvaihtoehto antaisi kotimaisille ja osin jopa tamperelaisille alan valmistajille pääsyn toteuttamaan innovaatioitaan käytännössä.

 

Kaasutustekniikkaan perustuvan laitoksen laitetoimittajina voisivat toimia ainakin Metso Power Oy ja BMH Technology Oy.

 

Kuten alussa jo totesin, suhtauduin lämpimästi Tammervoima Oy:n perustamiseen.

 

On mielestäni perusteltua, että Tammervoima Oy:n käyttöönottama polttotekniikka ”olisi viimeistä huutoa” ja että se mahdollisimman laajalti perustuisi suomalaisten innovaatioiden varaan!

 

 

-Esko Erkkilä-

5 kommenttia . Avainsanat: Tarastenjärven hyötyvoimalaitos, Tampereen Sähkölaitos Oy, Tampereen Energiantuotanto Oy, kaasutustekniikka, Metso Power Oy, BMH Technology Oy, Pirkanmaan Jätehuolto Oy,

Keskustan Pirkanmaan piirin vuosikokouksessa Ylöjärvellä oli hieno tunnelma!

Sunnuntai 21.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan piirin vuosikokous järjestettiin Koulutuskeskus Valossa Ylöjärvellä 19.4.2013.

 

Koulutuskeskuksen 200 hengen auditorio oli viimeistä paikkaa myöten lähes täynnä, joten kokous kiinnosti pirkanmaalaista keskustaväkeä.

 

valo1

 

Kokousedustajien ilmoittautumisia ottivat vastaan Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä (vasemmalla) ja Elina Sieppi yhdessä Eliisa-tyttärensä kanssa.

 

 

valo2

 

Puheenjohtaja Juha Sipilä saapui kokouspaikalle jo varhain ja pääsi kättelemään Pirkanmaan keskustalaisia ”yhtenään”. Tässä on kättelyvuorossa Reijo Hoppula Luopioisista.

 

 

valo3

 

Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajat Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti virittivät puheenjohtaja Juha Sipilän kanssa piirikokousyleisön hienoon tunnelmaan!

 

 

valo4

 

Myös hämeenkyröläinen Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska ja Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Ritva Männistö olivat melkein juhlatuulella ennen kokouksen alkamista.

 

 

valo5

 

Koulutuskeskus Valon auditorio täyttyi lähes viimeistä paikkaa myöten piirikokouksen osanottajista.

 

 

valo6

 

Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Koskinen toivotti salintäyteisen yleisön tervetulleeksi kokoukseen.

 


valo7

 

Koulutuskeskus Valo on Ylöjärven eräs ylpeydenaihe ja ihan syystä. Valon koulutuspäällikkö Satu Kaakkomäki suoritti koulutuskeskuksen esittelyn kokousväelle.

 

 

valo8

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Pertti Hakanen heitti avaussanoissaan lisää löylyä kokouksen positiiviseen tunnelmaan.

 

 

valo9

 

Piirikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Hietaniemi Viljakkalasta ja toiminnanjohtaja Ritva Männistö kirjasi kokouksen sihteerinä kokouksen tekemät päätökset.

 

 

valo10

  

Piirin puheenjohtaja Pertti Hakanen selvitteli kevättalven aikana yhdessä toiminnanjohtajan kanssa tekemänsä kuntakierroksen tunnelmia.

Kokousten kritiikki oli ajettu hienolla tietokoneohjelmalla kysymyskohtaisesti ”pilviksi” ja Keskustan tehtävä oli kiteytynyt kuntakierroksilta saadun palautteen mukaan näin:

 

”Koko Suomen puolue”!

 

Taidatkos sen paremmin sanoa ja tiivistää!

 

 

valo11

 

Kokouksen odotetuimman puheenvuoron käytti Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

 

 

valo12

 

On selvää, että puheenjohtaja Sipilä havainnollisti sanomaansa ja Keskustan viestiä kakkaralla!

 

Kakkarassa on kuvattuna yhteiskunnalle ja ihmiselolle tärkeitä aihealueita:

 

  • Julkinen talous
  • Vastuunotto
  • Talouskasvu
  • Huolenpito

 

Sipilä havainnollisti kakkaran avulla, että miten eri osa-alueet muuttuvat, kun jotain näistä muutetaan tai ne muuttuvat.

 

 

valo13

 

Ylöjärven keskustalaiset ”tahtonaiset” Riitta Koskinen ja Minna Sarvijärvi luovuttivat puheenjohtaja Juha Sipilälle kunnon muistot ja maistiaiset Ylöjärveltä.

Riitta Koskinen on juuri luovuttanut Sipilälle Ylöjärvestä kertovan kirjan ja Minna Sarvijärvi puolestaan lausuu saatesanoja eväspussille, joka sisälsi mm. ylöjärviläisiä nisujauhoja!

 

 

valo14

 

 

Pirkanmaan omat kansaedustajat eli Mikko Alatalo…

 

 

 

valo15

 

…ja Arto Pirttilahti kertoivat kokousyleisölle ajankohtaisia kuulumisia parlamentista.

 

 

 

Olen saanut osallistua muutamaan Keskustan Pirkanmaan piirin syys- ja vuosikokoukseen, mutta tunnelmaltaan ja tulevaisuuden uskoltaan paras oli toissapäivänä Ylöjärvellä Koulutuskeskus Valossa järjestetty kokous.

 

Tästä on keskustaväen luottavainen tunnelma jatkaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan Pirkanmaan piiri, Koulutuskeskus Valo, Ylöjärvi, Juha Sipilä, kakkara, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Pilvi Kärkelä, Ritva Männistö, Riitta Koskinen, Minna Sarvijärvi, Elina Sieppi, Pertti Hakanen, Jouni Ovaska, Pekka Hietaniemi,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »