On suuri vahinko, että useimmilla sankarihautausmailla sankarivainajien hautakivissä ei ole mainintaa kaatumispaikkakunnasta!Sunnuntai 17.5.2020 - -Esko Erkkilä- Tänään vietämme Kaatuneiden päivää ja se merkitsee, että siniristiliput liehuvat lipputangoissamme ja niin myös minulla Viljakkalan Majajärvellä klo 8.00 – 21.00.Koen suurena puutteena, että monillakaan sankarihautausmailla ei ole hautakiviin merkittynä sankarivainajien kaatumispaikkakuntaa.Käsittämätöntä!*********************Arvostan synnyinseurakuntani Viljakkalan kirkkoherran, rovasti A. F. M. Bergiuksen toimintaa sen vuoksi, että hänen johdollaan Viljakkalan seurakunta päätyi kaivertamaan sotiemme sankarivainajien hautakiviin lähes jokaisen viljakkalalaisen sankarivainajan kohdalle kyseisen sankarivainajan kaatumispaikkakunnan!Selkeä maininta kaatumispaikkakunnasta antaa paljon lisätietoa Isänmaan puolesta kaatuneesta. Meille historiasta ja erityisesti sotahistoriasta kiinnostuneille kaatumispaikkakunnalla on erityistä arvoa.
Setäni Reino Erkkilä kohtasi matkansa pään 8.3.1940 eli vain muutama päivä ennen Talvisodan päättymistä ja hänen hautakivessään ei ole mainittuna kaatumispaikkakuntaa.Tiedän kuitenkin setäni viimeiset hetket, sillä hän kuului siihen muutaman miehen joukkoon, jotka löysivät Viipurista kannullisia jäähdytysnestettä, jota luulivat alkoholiksi ja sen nauttiminen teki näistä sotilaista sankarivainajia.Olen aikoinaan tilannut ja saanut kopion setäni kantakortista, joten minulla on todenpitoista tietoa setäni sankarikuolemasta.Onneksi setänikin kuitenkin pääsi Viljakkalan sankarihautausmaalle!***********************
Esitän, että seurakunnat kaivertavat sankarivainajien hautakiviin sen paikkakunnan nimen, jossa kyseinen sotilas kohtasi sankarivainajakuoleman!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaatuneiden muistopäivä 17.5.2020, rovsti Bergius. rovasti A. M. F. Bergius, Viljakkalan seurakunta, Viljakkalan sankarihautausmaa, Viljakkala, Viljakkalan sankariristi, |
Onko hallituksessa todellinen johtaja vaihtumassa!Perjantai 15.5.2020 - -Esko Erkkilä- Eduskunnan eilinen kyselytunti osoitti, että maamme poliittinen tilanne alkaa monessakin mielessä olemaan uudessa tilanteessa.Pääministeri Sanna Marin on tähän saakka soitellut hallituksessa ensi viulua, mutta nyt valtiovarainministeri Katri Kulmuni on nousemassa Marinin kanssa tasavertaiseen asemaan ja talouskysymyksissä selvästi edellekin.Katri Kulmunin tietämys ja asiantuntemus ovat nyt hallituksemme kulmakiviä.Tietämys ja asiantuntemus ilmenevät jämäkkänä ja varmana esiintymisenä ja sen saivat kokea herhiläisen tavoin hallitusta ja erityisesti valtiovarainministeriä hiillostaneet perussuomalaiset.Kyselytunnin alku oli yleisen ja vakiintuneen käytännön mukaisesti ”pyhitetty” suurimmalle oppositiopuolueelle eli perussuomalaisille, mutta huonosti heille kävi!Perussuomalaiset pyrkivät Euroopan Unionia ja euroa arvostelemalla kohentaa rajussa laskussa olevaa gallup-kannatustaan – surkea ja tuhoontuomittu yritys!Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen oli miellyttävä yllätys ja hän säestikin hyvin Katri Kulmunia perussuomalaisten änkyröinnissä.Pääministeri Sanna Marin oli toki eilenkin vakuuttava, mutta pientä huolestumista oli hänenkin kasvoiltaan luettavissa, sillä niin vakuuttavasti Katri Kulmuni esiintyi.Kyselytunnin alisuorittaja oli ääneen päässeistä ministereistä tavalliseen tapaan vihreiden sisäministeri Maria Ohisalo.******************Palaan vielä Katri Kulmunin pärjäämiseen eilisellä kyselytunnilla ja……arvostan sitä selkeyttä, jolla hän tyrmäsi vasemmistoliiton suunnalta tulleen ajatuksen, että Puolustusvoimien hävittäjähankinnat pitäisi arvioida uudestaan.Ei pidä uudelleenarvioida on myös minun vankkumaton kantani!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Onko hallituksessa todellinen johtaja vaihtumassa!, pääministeri Sanna Marin, valtiovarainministeri Katri Kulmuni, Eurooppaministeri Tytty Tuppurainen, sisäministeri Maria Ohisalo, |
Onko 16.10.1994 tapahtuneesta EU-äänestyksestä tulossa samanlainen Suomen kansakuntaa jakava yli satavuotinen riesa kuin vuoden 1918 Vapaussodasta?Tiistai 12.5.2020 - -Esko Erkkilä- Ei tarvitse olla kummoinenkaan kansakunnan tulkki, kun havaitsee sen katkeruuden, joka yhä elää suomalaisessa yhteiskunnassa vuoden 1918 tapahtumista.Katkeruutta ylläpitää hävinnyt osapuoli.Kunniakkaat Talvi- ja Jatkosota heikensivät tuota katkeruutta, sillä niissä Suomi taisteli yksituumaisena idän vihollista vastaan, mutta elintasomme kohotessa katkeruuden siemen on saanut taas itää – toki pienessä, mutta sitäkin äänekkäämmässä elinpiirissä.*********************Suomessa järjestettiin 16.10.1994 neuvoa-antava kansanäänestys Euroopan Unioniin liittymisestä.Neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulos oli se, että 56,89 % kannatti EU-jäsenyyttä ja 43,11 % vastusti sitä.On luonnollista, että kannatin EU-jäsenyyttä.Eduskunta äänesti EU-jäsenyydestä 18. marraskuuta 1994 ja silloin Suomen EU- jäsenyys hyväksyttiin äänin 152–45.************************Neuvoa-antaneesta kansanäänestyksestä ja eduskunnan selkeästä linjauksesta huolimatta urputtajia on riittänyt ja sen huomasi……taas kerran, kun 9.5.2020 vietimme Eurooppa-päivää ja siniristiliput liehuivat lipputangoissa.Valitettavan moni lipputanko tuolloin oli ilman lippua, mutta uskon ja toivon, että useimmat tyhjien lipputankojen omistajatkin ovat myötäsukaisia Suomen EU-jäsenyydelle!
-Esko Erkkilä- |
|
4 kommenttia . Avainsanat: EU-kansanäänestys 16.10.1994, Vapaussota 1918, Eurooppa-päivä 9.5.2020, |
Miksi Jumalanpalveluksia pitää nykyisin halveksua?Maanantai 4.5.2020 - -Esko Erkkilä- Tiedän, että erilaisissa yhteisöissä käytetään yhteisön sisäisessä kielenkäytössä vaikkapa asiakkaista, valvovista viranomaisista, kilpailijoista tai vaikkapa kauppakumppaneista halventavia ilmaisuja, mutta kyllä ne pidetään visusti oman piirin sisällä ja niistä ei hiiskuta ulkopuolisille.Harmikseni ja melkein vihaksi saakka olen viime aikoina havainnut, että seurakuntaväki halveksii Jumalanpalveluksia nimittämällä niitä jumiksiksi!Suomen evankelis-luterilainen kirkko tekee siis rankan poikkeuksen ja laajentaa seurakuntalaisia halveksivan ja heitä koskevan keskustelun sisäpiirikeskustelusta julkiseksi keskusteluksi!Käsittämätöntä, sillä Jumalanpalvelukset ovat minulle ja varmaan valtaosalle seurakuntalaisia Jumalanpalveluksia ja ne eivät ansaitse tuollaista ilmaisua! Kirjoitan Jumalanpalveluksen isolla alkukirjaimella ja haluan sillä osaltaan osoittaa kunnioitustani Jumalanpalveluksille.Olen suorastaan vihoissani, kun lauantaina 2.5.2020 kohtasin Ylöjärven seurakunnan nettisivuilla ilmoituksen, jossa mainostettiin peräti tuplajumispäivää!********************Sunnuntai 3.5. on tuplajumispäivä! Tervetuloa mukaan linjoille niin klo 10.00 bändimessuun kuin klo 17.00 kellarimessuunkin!Molemmat jumalanpalvelukset ovat katsottavissa sekä livenä että tallenteena täällä srk:n Facebook-sivulla. Bändimessu on lisäksi nähtävillä YouTuben puolella srk:n kanavalta www.youtube.com/ylojarvisrk. Nuorisotiimin organisoima Kellarimessu puolestaan myös YouTubessa Kellarin kanavalla.****************Jos seurakuntien alemman organisaatioaskelman työntekijät haluavat halventaa Jumalanpalveluksia nimittelemällä niitä jumiksiksi, on seurakuntien pappien ja viime kädessä seurakuntien luottamushenkilöiden puututtava lähes jumalanpilkkaa olevaan menettelyyn ja annettava noille seurakuntien työntekijöille selkeä ohje, että Jumalanpalvelukset ovat Jumalanpalveluksia ja eivätkä mitään jumalanpilkkatapahtumia!
-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Jumalanpalvelus, Jumalanpalvelus ei ole jumis, tuplajumis, seurakuntien alemman organisaatioaskelmalla olevien henkilöiden vastuuton menettely, seurakuntien pappien vastuu, seurakuntien luottamushenkilöiden vastuu, jumis on jumalanpilkkaa, jumalanpilkka, |
Ei niin hyvää, jotta eikö joku puuttuisi!Keskiviikko 29.4.2020 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa toimiva Karhe-Seura ry on julkaissut ”Karhelainen 7” -julkaisun, jonka alaotsikkona on ”Paikkakunnan sananparsia ja sananlaskuja”.Julkaisu on merkittävä kulttuuriteko, sillä sen sivuilla esitetään lähes tuhat karhelaisuuteen ja viljakkalalaisuuteen liittyvää sananpartta tai sananlaskua.Merkittävin osa aineistosta on Eero Hyynilän keräämää, mutta……myös edesmenneen setäni Väinö Erkkilän puolison Elle Erkkilän sekä Karhe-Seuran perinnepiirin keräämät sananparret ja sananlaskut muodostavat merkittävän osan tuon arvokkaan julkaisun aineistosta.Maatalousalan osaajana arvostan Viljakkalan entisen kanttorin Kaisu Taloselan taannoin fb-sivuillaan julkaisemaa sananlaskua, jota en ensilukemalla havainnut Karhe-Seura ry:n julkaisussa.Markuksen päivänä hän viestitti eli puuttuva sananlasku kuuluu näin:"Markuksen kylmä yö viepi kolmannen kuhilaan pellolta, kolmannen ruon niitulta, kolmannen kykän kauroista, kolmannen kalan padasta ja kolmannen halon pinosta."
Voikos sen selkeämmin kevään yöpakkasista sanoa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomalaiset sananlaskut, viljakkalalaiset sananlaskut, Viljakkala, Viljakkalan Karhe, Karhe, Karhe-Seura ry, |
Sain mielipiteilleni vaikutusvaltaista kannatustaPerjantai 17.4.2020 - -Esko Erkkilä- Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa tuli julkisuuteen eilen Maaseudun Tulevaisuuden julkaisemassa haastattelussa, jossa hän kantoi syvää huolta maamme elintarvikkeiden varmuusvarastojen tilanteesta.Sarvamaa toteaa haastattelussaan mm. näin:”Tähän asti suurin osa huoltovarmuuden haasteista on liittynyt lääketarvikkeiden kuten suojamaskien saatavuuteen. Pian voimme kuitenkin huomata katkoksia ja ongelmia myös elintarvikkeissa ja ruokatoimituksissa. On korkea aika tehdä päätöksiä myös ruuantuotannon huoltovarmuudesta".Sarvamaa jatkaa:”Tuotanto- ja toimitusketjujen häiriintyessä vaikutukset voivat olla massiivisia, mikä vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään. Erityisesti työvoiman saannin ongelmat voivat aiheuttaa suuria haasteita ruuantuotannolle, kun työntekijät eivät pääse rajasulkujen ja liikkumisrajoitusten vuoksi tiloille töihin keräämään satoa kriittisillä hetkillä. Tämä on jo tällä hetkellä todellisuutta ympäri Eurooppaa, myös Suomessa."*******************En halua olla ”pahanilman lintu”, mutta kannan huolta viljelijöiden työkunnosta vajaan kuukauden kuluttua alkavan kylvökauden kiireissä. Vielä suurempi huoli minulla on korjuukauden osalta, sillä merkittävät tutkijat esittivät eilen, että korona-kriisi jatkuu yhä pahenevana aina pitkälle syksyyn saakka.*******************Maamme huoltovarmuuden kannalta nyt olisi nopeasti kumottava Jyrki Kataisen hallituksen vuonna 2013 tekemä päätös, jolla puolitettiin maamme leipäviljavarastojen varmuusvarastomäärät!Rukiin osalta tilanne olisi nyt ripeillä toimenpiteillä pelastettavissa, sillä viime kesän ennätyssadon ansiosta viljelijöiden ja viljaliikkeiden varastoissa on riittävästi ruista, jotta varmuusvarastot saataisiin vuotta 2013 edeltävälle tasolle.Kauhukuvani on, että viljaliikkeet ryhtyvät nyt myymään varastoissaan ja viljeljöiden varastoissa olevaa ruista vientiin! Tätä emme voi sallia!Kiitokset Petri Sarvamaa aiheellisesta huolestasi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petri Sarvamaa, europarlamentaarikko Petri Sarvamaa, Jyrki Katainen, Jyrki Kataisen katastrofihallitus, leipäviljan varmuusvarastojen puolittaminen vuonna 2013, oliko järkevää puolittaa leipäviljan varmuusvarastot, |
Korona-kriisi avaa uusia mahdollisuuksia hengelliseen toimintaanMaanantai 13.4.2020 - -Esko Erkkilä- Olen huono ja matoinen matkamies hengellisellä saralla, mutta toki pyrin parempaan hartaudenharjoittamiseen.Vuonna 1915 syntynyt anoppini oli 1970-luvun alkuun saakka harras ortodoksi, mutta miehensä kuoleman jälkeen hän liittyi ”ympäristönsä paineen vuoksi” evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Ortodoksisuus ei hänestä kuitenkaan hävinnyt, sillä kaikki ortodoksisuuteen liittyvät pääsiäisen seudun jumalanpalvelukset hän seurasi televisiosta – pääsiäinen oli hänelle paljon suurempi juhla kuin joulu!*********************Annan tunnustuksen evankelis-luterilaisen kirkon monille seurakunnille, jotka ovat korona-kriisin aikana ottaneet toimintaansa uusia toimintamuotoja!Satuin facebookista saamani vihjeen perusteella seuraamaan 10.4.2020 eli pitkäperjantaina Ylöjärven kirkosta lähetettyä jumalanpalvelusta ja pidin näkemästäni.Ylöjärven seurakunnan vs. kirkkoherra Jyrki Koivisto oli ottanut ruudun haltuunsa ja hänen saarnaansa oli mukava seurata.Viishenkinen kvintetti……esitti virren 757……puhuttelevasti ja meitä kirkkokansaa ”oli paikalla” n. yhdeksänkymmentä!Isä meidän –rukoukseen oli helppo osallistua myös niiden, jotka eivät tuota rukousta osaa ulkoa.Kirkkoherra Jyrki Koiviston jakama Herran siunaus oli puhutteleva kokemus!Kiitokset Ylöjärven seurakunnalle ja toivon, että jatkossa nettijumalanpalvelus lähetetään myös Viljakkalan sekä Kurun kirkoista!Olellista on se, että eri uskontokuntien nettijumalanpalveluksiin voisi osallistua myös korona-kriisin jälkeen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Korona-kriisi avaa uusia mahdollisuuksia hengelliseen toimintaan, Korona-kriisi, Ylöjärven seurakunta, Viljakkalan seurakuntapiiri, Kurun kappeliseurakunta, kirkkoherra Jyrki Koivisto, ortodoksisuus, |
Hävittäjähankinnoista ei pidä luopua edes aikataulua rukkaamalla!Keskiviikko 8.4.2020 - -Esko Erkkilä- Korona-tilanne on antanut maamme puolustusvalmiudesta vähät välittäville tilaisuuden alkaa puhumaan hävittäjähankinnoista luopumisesta tai ainakin niiden viivästyttämisestä.Suomen nykyinen hävittäjäkalusto koostuu Hornet-hävittäjistä, jotka otettiin Suomessa käyttöön 1995–2000. Niiden elinkaareksi arvioitiin tuolloin 30 vuotta ja viimeiset Hornetit poistuvat käytöstä 2030 mennessä. Uusien hävittäjien pitäisi olla käytössä vuonna 2025 eli aikaa ei ole hukattavissa.Sain aikoinaan palvella reserviläisurani lopussa Ilmavoimien leivissä ja silloin opin tuntemaan mm. niitä pilotteja, jotka lensivät jenkeissä valmistettuja Hornetteja Suomeen.Tässä kuva eräässä kertausharjoituksessa saamastani palkintotaulusta, jonka sain ammunnoissa pärjäämisestäni.******************Puolustusvoimien logistiikkalaitos on lähettänyt 31.10.2019 tarkennetut tarjouspyynnöt Hornetit korvaavista hävittäjistä.Tarkennettu tarjouspyyntö koskee seuraavia monitoimihävittäjiä sekä niihin liittyviä järjestelmiä ja aseita: Boeing F/A-18 Super Hornet (Yhdysvallat), Dassault Rafale (Ranska), Eurofighter Typhoon (Iso-Britannia), Lockheed Martin F-35 (Yhdysvallat) ja Saab Gripen (Ruotsi).Kaikki ehdokkaana olevat hävittäjät olivat näytillä Pirkkalan tukikohdassa ennen korona-kriisiä ja Pirkkalan lentokentän itäisen laskeutumisreitin alla asuvana sain aitiopaikalta seurata hävittäjäehdokkaiden esittelylentoja.Suomen hallitus tekee päätöksen Hornet-kaluston seuraajasta vuonna 2021. Hankkeen budjetin enimmäismäärä on 10 miljardia euroa. Investoinnin suuruutta arvioitaessa pitää muistaa, että koronan extra-kustannukset Suomelle ovat ainakin 20 miljardia euroa.Niin olisihan Suomella toki vaihtoehto Hornettien korvaajaksi eli liittyminen Natoon, vaan eipä taida saada kannatusta edes niidenkään keskuudessa, jotka kritisoivat Hornettien korvaajien hankintaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hävittäjähankinnoista ei pidä luopua edes aikataulua rukkaamalla!, Boeing F/A-18 Super Hornet (Yhdysvallat), Dassault Rafale (Ranska), Eurofighter Typhoon (Iso-Britannia), Lockheed Martin F-35 (Yhdysvallat), Saab Gripen (Ruotsi), |
Suomen ensimmäinen tangokuningas Kauko Simonen on syntyisin Viljakkalasta!Perjantai 20.3.2020 - -Esko Erkkilä- Vuonna 1985 Seinäjoen Tangomarkkinoilla valittiin Suomen ensimmäinen tangokuningas ja Viljakkalassa syntyneestä Kauko Simosesta leivottiin silloin kaikkien aikojen ensimmäinen tangokuningas.Viljakkalalaisena tunnen Simosen perhekunnan lapset hyvin, sillä olen samaa ikäluokkaa vanhimpien lasten kanssa. Kauko on minua neljä vuotta nuorempi, mutta toki opin hänetkin tuntemaan jo nuorena.Kauko teki elämäntyönsä Puolustusvoimissa ja hänen sotilasarvonsa taitaa olla musiikkivääpeli. Hän asuu Rovaniemellä, mutta aina kesäisin hän käy esiintymässä synnyinkotinsa äärellä sijaitsevan Inkulan Holvisillan kesäjuhlilla.Lions Club Viljakkala on hankkinut Viljakkalan Seurojentalolle taulun, jossa muistutetaan Kauko Simosen valinnasta Suomen ensimmäiseksi tangokuninkaaksi.Kaukon voittokappale oli ”Satu ruskeista silmistä” ja googlaamalla ”Kauko Simonen Satu ruskeista silmistä” vuoden 1985 Tangomarkkinoiden voittokappale löytyy helposti – kannattaa kuunnella!*************** Minulla on lämmin henkilökohtainen muistelus Kaukosta, kun hänet takavuosina lyötiin kanssani Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan ritariksi Hämeenkyrössä.Meitä ritariksi lyötyjä oli silloin kuusi henkilöä ja katselimme, että kuka kiittäisi Ritarikunnan Suurmestaria saamastamme huomionosoituksesta.Kauko Simonen ratkaisi pulmamme ja kiitti ritarikuntamme Suurmestaria laulaen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen ensimmäinen tangokuningas Kauko Simonen on syntyisin Viljakkalasta!, Kauko Simonen, tangokuningas Kauko Simonen, Viljakkalan Inkula, Inkulan Holvisilta, Lions Club Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunta, |
Yli kellonympärys mieluisten asioiden parissa eilen!Perjantai 17.1.2020 - -Esko Erkkilä- Helsingin Messukeskuksessa järjestetään kaikille avoin tänään alkava MATKA 2020 –messutapahtuma, joka päättyy sunnuntaina 19.1.2020.Tapahtuma alkoi todellisuudessa jo eilen ammattilaispäivänä ja minulla oli ilo osallistua eilisille ammattilaispäiville.Olin tamperelaisen, mutta koko maata markkina-alueenaan pitävän Matkapojat Oy:n vieraana – Matkapojilla on ainakin kymmenen myyntitoimistoa eri puolilla maata!Matkapoikien avajaistilaisuus meille järjestettiin 13.1.2020 avatun uuden kauppakeskus Triplan tiloissa sijaitsevan Hotelli Triplan kokoustiloissa.Kauppakeskus Mal of Tripla on Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, sillä siellä on 250 eri liikettä ja palvelupistettä – Tripla sijaitsee Keski-Pasilassa ja hyvin lähellä Messukeskusta.Matkapoikien myyntijohtaja Jussi Salonen toimi tilaisuutemme isäntänä.***********************Sokos Hotels on maamme laajin hotelliketju, johon kuuluu 50 hotellia Suomessa, Tallinnassa ja Pietarissa.Sokos Hotels-ketjun edustajat kertoivat meille hotelleistaan ja tässä jokunen sana niistä – osasta minulla on henkilökohtaisia, mukavia ja mielenkiintoisia kokemuksia:Ketjun varsin mielenkiintoinen hotelli on Pietarissa sijaitseva Palace Bridge, jonka erikoisuus on ”Dans de Noir” –elämysravintola, jossa ruokaillaan pimeässä tilassa ja kaikki tarjoilijat ovat sokeita!Royal Vaasan erikoisuus on kaupungin kattojen yläpuolella sijaitseva uima-allas ja Royal Vaasaan pyrinkin aina työelämässä ollessani Vaasan-matkoillani yöpymään!Vahva suositus minulta!Turussa on useita Sokos Hotels-hotelleja ja omalta osaltani niistä tutuimmaksi muodostui Seurahuone, jossa yövyin ensimmäisen kerran jo vuonna 1970, mutta erityisen tutuksi se tuli työurani viimeisten viidentoista vuoden aikana, jolloin yövyin siellä ainakin kerran viikossa – vakiohuoneeni numero taisi olla 553!Kupittaalle on lähiaikoina nousemassa Turun uusin Sokos-hotelli!On luonnollista, että tamperelaisena olen kovin harvoin yöpynyt Hotelli Tammerissa, jonka virallinen nimi kaikessa komeudessaan nykyisin on;”Radisson Blu Grand Hotel Tammer Tampere”!Grand Hotelli Tammerissa on eräs kuuluisa huone ja se on kuuluisa sen vuoksi, että Mannerheim on joskus yöpynyt tuossa huoneessa ja kerran minäkin sain yöpyä tuossa muistorikkaassa huoneessa!Kiitokset Matkapojat Oy:lle, joka tarjosi eilen tuon mielenkiintoisen päivän – voitte olla varmoja, että tälle saitille ilmestyy lähipäivinä enemmänkin ”MATKA 2020” –tapahtumassa kokemaani!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matkapojat Oy, MATKA 2020, Messukeskus, Tripla, Mal of Tripla, Palace Bridge, Dans de Noir, sokeat tarjoilijat, Royal Vaasa, Hotelli Seurahuone Turku, Hotelli Tammer, Grand Hotel Tammer, Radisson Blu Grand Hotel Tammer Tampere, |
Kansalaisaloitteen toteuttaminen metsien avohakkuukiellosta ei onneksi tule toteutumaanMaanantai 13.1.2020 - -Esko Erkkilä- Ns. luonnonsuojelujärjestöt ovat masinoineen kansalaisaloitteen, jonka toteuttaminen merkitsisi valtion mailla avohakkuukieltoa. Masinointi tuotti tulosta ainakin niin paljon, että Eduskunnan pitää käsitellä kyseinen kansalaisaloite ja aloitteen käsittely alkoikin 14.11.2019.Vihreät ovat luonnollisesti olleet masinoijina kyseisen kansalaisaloitteen laatimisessa ja he myös kannattivat tuon kansalaisaloitteen hyväksymistä.Eduskunnassa 14.11.2019 käyty keskustelu on nähtävissä Eduskunnan pöytäkirjoista googlaten ”Pöytäkirjan asiakohta PTK 64/2019 vp”.Olen tutustunut edustajakohtaisiin puheenvuoroihin, mutta lainaan tässä muutamien kansanedustajien käyttämiä puheenvuoroja, kuten ”Metsälehti” on niitä toistanut ja kommentoinut 15.11.2019 ilmestyneessä numerossaan:”Avohakkuuta voidaan syystä pitää metsälajeille ja luontotyypeille tuhoisana”, arvioi vihreiden kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius.Totean Pirkka-Pekka Peteliuksen osalta, että taas hän toimi puheenvuorossaan siten, että joutuu lähitulevaisuudessa pyytelemään anteeksi ja nyt metsänomistajilta!”Minä ja puolueeni Keskusta kannatamme metsänomistajan vapautta valita oma hakkuumenetelmänsä. Jos jatkuva kasvatus on jonkun metsänomistajan toive kasvatusmenetelmänä, hänen on saatava kasvattaa silloin metsäänsä niin. Jos taas hän haluaa tehdä päätehakkuun, myös sen on onnistuttava. Nykyinen lainsäädäntö toimii siis tässä hyvin”, Keskustan Hanna Huttunen sanoi.”Mutta kyllä kieltämättä vähän kylmää kuulla näitä vihreiden puheenvuoroja, jotka antaisivat aika kylmää kyytiä maakunnille ja ylipäätään suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle sitä kautta”, Kokoomuksen Heikki Autto totesi.”Päätös aiheuttaisi suurta alueellista epäoikeudenmukaisuutta, ja avohakkuukiellolla olisi merkittäviä paikallisia vaikutuksia. Suomessa meillä ei ole sellaista tilannetta, että avohakkuiden kieltäminen tässä aloitteessa esitetyssä muodossa olisi tarpeen”, SDP:n Piritta Rantanen lausui.”Täyskiellon sijaan pitäisi siirtyä suunnitteluun kasvun maksimoimiseksi. Kukaan ei halua metsäänsä tuhota, ei myöskään valtio halua tuhota kallista metsäomaisuuttaan”, perussuomalaisten Jani Mäkelä sanoi.”En ymmärrä, että minkä tähden meidän pitäisi kieltää avohakkuut kokonaisuudessaan. Jos ajatellaan suomalaista metsätaloutta, niin sen vahvuus on nimenomaan siinä, että meillä nämä kasvavat nuoret metsät sitovat hiiltä. Jos me päästämme meidän metsämme lahoamaan pystyyn, niin nehän muuttuvat silloin päästölähteiksi”, Kristillisten Sari Essayah totesi.Poikkeuksellisen hyvin pärjännyt maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä nosti esiin myös kiellon taloudelliset vaikutukset.”Tuo avohakkuukielto tietäisi erittäin massiivisia taloudellisia vaikutuksia. Korjuun ja urakoinnin osalta osto maakunnissa vähenisi noin 40 miljoonalla eurolla. Tukin tarjonta vähenisi tuon miljoona euroa, joka on todella suuri määrä…”, Leppä kertoi.******************Seuraavaksi aloite siirtyy maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyyn, jota puheenjohtaa kansanedustaja Anne Kalmari.Tapasin kansanedustaja Anne Kalmarin 3.12.2019, kun olin erään seurueen mukana tutustumassa Eduskuntataloon ja silloin Kalmari totesi, että avohakkuukielto ei toteudu ainakaan sinä aikana, jolloin hän on Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajana.******************** Tuo kansalaisaloite on mahdoton toteuttaa myös sen vuoksi, että siitä ei ole mainintaa nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansalaisaloite, kansalaisaloite avohakkuukiellosta valtion metsissä, joutuuko Pirkka-Pekka Petelius seuraavaksi pyytelemään anteeksi metsänomistajilta?, avohakkuukielto ei toteudu, |
Ikäluokan 1947 kansalaiskoulu Viljakkalassa hoidettiin pääosin paikallisin opettajavoimin!Keskiviikko 8.1.2020 - -Esko Erkkilä- Laitan tähän tämän juttuni kuvituskuvaksi Viljakkalan seurojentalon satavuotisjuhlaesitteen kansikuvan.
Viljakkalan Seurojentalo on sadan vuoden aikana ehtinyt olemaan moneksi ja eräs vaihe sen kunniakkaassa historiassa on se, kun siellä 1960-luvun alkuvuosina toimi Viljakkalan kansalaiskoulu.Vuonna 1947 syntyneenä olin eräs niistä oppilaista, jotka kävimme kansalaiskoulun Viljakkalan Seurojentalolla, jota siihen aikaan kutsuttiin Viljakkalan Maamiesseurantaloksi.Tuolta ajalta ei ainakaan minulla ole valokuvia, mutta muistelen tuota aikaa ilman valokuvia:
********************
Toissapäivänä Viljakkalan Seurojentalon satavuotisjuhlissa totesimme Samuli Niittyojan kanssa, että vuosiluokka 1946 oli ensimmäinen, joka sai kansalaiskouluopetuksen Viljakkalan Maamiesseurantalolla ja Harri Niemisen kanssa totesimme, että ehkä vielä 1952-vuosiluokka sai siellä kansalaiskouluopetuksen, mutta jo 1949-vuosiluokka sai metallitöiden opetuksen Lääkärintalon autotallissa!Viljakkalan kansalaiskoulu ikäluokalle 1947 antoi oikein hyvät eväät elämäntaipaleellemme – kiitokset siitä mm. Viljakkalan Seurojentalolle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Maamiesseurantalo, Viljakkalan kansalaiskoulu Viljakkalan Maamieskoululla, Viljakkalan kansalaiskoulu, |
Juhlimme eilen Viljakkalan Seurojentalon kunniakasta satavuotishistoriaa!Tiistai 7.1.2020 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Maamiesseura järjesti 6.1.1920 talonsa vihkiäisjuhlan ja eilen lähes 200-henkinen juhlayleisö sai olla mukana juhlistamassa saman talon eli……Viljakkalan Seurojentalon satavuotisjuhlia.***********************Satavuotisjuhlan ohjelma oli samanlainen kuin vihkiäisjuhlankin!Viljakkalan vaakuna, jota kai nykyisin kuntaliitoksen jälkeen kutsutaan perinnevaakunaksi, oli kunniapaikalla juhlassa.Satavuotisjuhlan tervehdyspuheen piti Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen puheenjohtaja Outi Lähteenmäki ja……juhlan luonnikkaana juontajana toimi yhdistyksen sihteeri Olli Ihantola.Miiu ja Mariella esittivät torvisoittoa pariinkin otteeseen!Kaija Korpi-Hallila esitti ilman äänentoistolaitteita runon ja hän kertoi runonsa jälkeen, että runo on omistettu niille ahkerille ”muurahaisille” eli talkoolaisille, jotka ovat kunnostaneet talon siihen kuntoon, jossa se nyt on!Toki äänentoistolaitteet olivat, mutta onneksi Kaija oli niistä niin kaukana, että "ämyrit" eivät pystyneet pilaamaan herkän runon säkeistöjä!Kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto toi juhlapuheessaan Ylöjärven kaupungin tervehdyksen ja totesi mm., että suomalaiset seurojentalot ovat aina olleet tapahtumien keskiössä ja ne ovat tuoneet ja tuovat yhä edelleen oman leimansa paikalliseen historiaan.Sorvanto totesi, että seurojentalot antavat mahdollisuuden asukkaiden monipuoliseen osallistumiseen ja hän kiitti Viljakkalan Seurojentaloyhdistystä hyvästä sekä arvokkaasta työstä!Loppiaiskvartetti esiintyi kahdestikin – olikohan kvartetin nimi sorvattu ihan tätä juhlaa varten?******************* Vihkiäisjuhlan ohjelmassa vuonna 1920 oli ”Pukutanssi” ja sitä esittivät nyt satavuotisjuhlassakin Ylöjärven Tanssijat……jotka kaikki taisivat olla Eläkeliiton Ylöjärven yhdistyksen jäseniä!****************Ohjelmassa oli myös Venla Servon taidokasta viulunsoittoa sekä Viljakkalan Teatteriyhdistys Wimman tuottama näytelmäkappale, jonka oli ohjannut Jari Hiltunen ja taiteilijoina esiintyivät Harri Heiskanen sekä Ulla Lehtinen.Suomen ensimmäinen tangokuningas, Viljakkalan Inkulasta syntyisin oleva Kauko Simonen katseli kultataustaiselta kuvaltaan, kun……siitä melkein naapurista Viljakkalan Nisunperältä oleva Markku Ylijoki tahditti laulusolistina Viljakkalan Pelimannin 1 ½ tuntisia tansseja hienon juhlatilaisuuden päätteeksi.*****************Pohdimme Rouvan kanssa ennen juhlia, että millaisia ”kukkia” veisimme juhlivalle yhdistykselle.Kyselin pikkulinnuilta mahdollisia toiveita ja sain vastaukseksi, että kahvipaketteja aina tarvitaan ja sen vuoksi teimmekin onnittelukukiksemme……pienen kahvipakettiasetelman.Hienosta satavuotisjuhlasta kiittäen ja erikoisesti sitä talkooporukkaan arvostaen, joka työllään on saanut aikaiseksi nykyisen Viljakkalan Seurojentalon!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Seurojentloyhdistys, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Maamiesseura, Viljakkalan vaakuna, Viljakkalan perinnevaakuna, Viljakkala, |
On oikein, että Suomi on heti EU:hun liittymisen jälkeen hyödyntänyt EU-ruoka-avun!Sunnuntai 29.12.2019 - -Esko Erkkilä- Kuten eilen jutussani kertasin, Suomi liittyi 16.10.1994 suoritetun kansanäänestyksen perusteella Euroopan Unioniin 1.1.1995.Kiitokseni Suomen viranomaisille, jotka heti liittymisen jälkeen päättivät hyödyntää EU:n ruoka-avun käyttämisen Suomessa – ruotsalaiset kokivat maansa niin hyvätuloiseksi, että eivät halunneet hyödyntää tässä asiassa EU:n tarjoamaa taloudellista apua!Siirryin työnantajani Raisio Yhtymässä EU:hun liittymisen hetkellä myynti- ja markkinointitehtävistä raaka-ainehankinnan tehtäviin ja sain olla mukana, kun työnantajakonsernini oli keskeisellä sijalla EU-ruoka-apuun liittyvissä käytännön toimenpiteissä – uskallan todeta, että olin näistä asioista käytännön tasolla ehkä parhaiten perillä oleva henkilö koko maassa usean vuoden ajan.*******************Alkuvuosina vähävaraisten ruoka-aputuotteina olivat kuivat elintarvikkeet, joiden säilytyksessä ei ollut ongelmia. Tuotteina olivat vehnäjauho, sämpyläjauho, puurohiutale, makaroni, näkkileipä, hapankorppu, keksit sekä myslit – lähes kaikki olivat tuotteita, joita Raisio valmisti.Ruoka-aputuotteita toimittaneet yritykset eivät saaneet riihikuivaa rahaa, vaan maksuvälineenä olivat Euroopan Unionin omistamat interventioviljat!Menettely sopi silloiselle Raisiolle hyvin, sillä työnantajayksikköni Rehuraisio Oy tarvitsi rehuviljaa ja konsernin elintarvikeyksiköt valmistivat ruoka-apuun tarvittavia tuotteita.Aluksi menettelyä hallinnoi Maa- ja metsätalousministeriön interventioyksikkö ja myöhemmin valtion yhteishankintayksikkö Hansel – oli mielenkiintoista tehdä molempien kanssa kaupallista yhteistyötä!Seuraavassa vuosikohtaiset volyymit (tonneina), joita Suomessa on jaettu elintarvikeapuna vähävaraisille:
Oli oma taiteenlajinsa, kun vaikkapa 800 tonnin suuruiselle Elovena-kaurasuurimoerälle piti sorvata hinnaksi esimerkiksi 2.050 tonnia rehuohraa ajoneuvoon lastattuna vaikkapa Avena Siilot Oy:n Kokemäen viljavarastolla (kummatkaan tonnimäärät eivät ole todellisia, mutta kuvaavat homman etenemistä)!No, taskulaskimellahan siitä selvittiin ja pientä bisneksenpoikasta hinnoitteluun piti tietysti ujuttaa!Vuonna 2014 alkoi uusi vähävaraisten avun rahaston FEAN (The Fund for European Aid to the Most Deprived) uusi ohjelmakausi, mutta siitä ehkäpä jo huomenna tällä saitilla lisää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU-ruoka-apu, Vähävaraisten ruoka-apu, vähävaraisten EU-ruoka-apu, MMM:n Interventioyksikkö, Hansel, FEAN (The Fund for European Aid to the Most Deprived), |
Suomen maksuosuus EU:lle oli viime vuonna 105 euroa/henkilöLauantai 28.12.2019 - -Esko Erkkilä- Suomi liittyi Euroopan Unioniin 1.1.1995 – kannatin liittymistä ja en ole päivääkään silloista päätöstäni katunut.On selvää, että hyvästä eli Suomen eurooppalaisuudesta pitää maksaa ja niin onkin Suomen EU-jäsenyyden aikana tapahtunut kolmea vuotta lukuun ottamatta, sillä vuonna 1996 saimme EU:lta 72,6 M€, vuonna 1997 30,1 M€ ja vuonna 2000 peräti 275,9 miljoonaa euroa.Jäsenmailta kerättävät jäsenmaksut ovat Euroopan unionin suurin tulonlähde. Jäsenmaksut määräytyvät jäsenmaiden bruttokansantulon, arvonlisäkertymien sekä unionin keräämien maataloustullien ja tuontimaksujen mukaan.Viime vuonna maksuosuutemme EU:lle oli 580 M€ eli 105 euroa per asukas. Edellisvuonna maksuosuutemme oli vain 275 miljoonaa euroa.Viime vuonna EU:n nettomaksajamaat olivat:
Suurin nettosaajamaa henkilöä kohti viime vuonna oli Viro, joka sai EU:lta 410 euroa per henkilö.Viron saaman ”EU-tuen” pystyy aistimaan melkein joka paikassa Virossa matkaillessaan, sillä niin monissa paikoissa esiintyy läimäkki, jossa kerrotaan EU:n olleen mukana kyseisin kohteen rahoittamisessa.Kertaan vielä, että mielelläni maksan tuon oman maksuosuuteni ja hyvillä mielin koen myös sen, että Viro saa noin paljon tukea Euroopan Unionilta, sillä saivathan virolaiset kärsiä vuosikymmenet Neuvostoliiton miehityksestä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen maksuosuus EU:lle oli viime vuonna 105 euroa/henkilö, EU:n nettomaksajamaat, EU:n nettosaajamaat, |
Tampereen hiippakunnan alue muuttuu 1.1.2020Torstai 26.12.2019 - -Esko Erkkilä- Tampereen hiippakunta järjesti yhteistyökumppaneilleen kapitulin virastolla glögitilaisuuden 19.12.2019.Sain henkilökohtaisen kutsun tilaisuuteen ja mieluusti kutsua noudatinkin.Tilaisuutta isännöi Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo (vasemmalla) ja ”piispallisessa” keskusteluringissämme oli mukana myös edellinen piispamme Juha Pihkala.************************Eräs keskusteluaiheemme olivat ne aluemuutokset, jotka koskettavat Tampereen hiippakuntaa 1.1.2020.Vuodenvaihteessa Someron, Jämsän, Asikkalan, Hollolan ja Orimattilan seurakunnat sekä Lahden seurakuntayhtymä siirtyvät Tampereen hiippakunnasta muualle ja tilalle tulevat Sastamalan, Punkalaitumen, Parkanon, Kihniön sekä Virtain seurakunnat.Jatkossa Tampereen hiippakuntaan kuuluvat Tuomiorovastikunnan lisäksi Hämeenkyrön, Kangasalan, Hämeenlinnan sekä Tammelan rovastikunnat.Pidän muutosta järkevänä, sillä muutoksen jälkeen Pirkanmaalla ”hengellinen rälssi” vastaa maakuntajakoa.**********************Piispa Repo oli kiinnostunut puheenjohtamani Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen toiminnasta ja saa nähdä, että mitä ”perästä kuuluu”!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Tampereen hiippakunta, Tampereen Tuomiorovastikunta, Hämeenkyrön rovastikunta, Kangasalan rovastikunta, Tampereen seurakuntayhtymä, Piispa Matti Repo, Emeritus-piispa Juha Pihkala, Hämeenlinnan rovastikunta, Tammelan rovastikunta, |
Santeri Alkio täytti 50-vuotta vuonna 1912Keskiviikko 27.11.2019 - -Esko Erkkilä- Tunnen perin heikosti ”alkioni”, mutta hienoista lisäystä tietoihini hänestä sain, kun löysin Kansanvalistusseuran kalentereita 1900-luvun alkuvuosilta ja vuoden 1912 kalenterissa on W. Tarkiaisen kirjoittama juttu, jossa käsitellään tuona vuonna 50-vuotta täyttäneiden merkkimiesten elämää ja aikaansaannoksia.Mainittakoon, että Wiljo Tarkiainen oli naimisissa kirjailija Maria Jotunin kanssa.W.Tarkiainen käsittelee 9-sivuisessa jutussaan Santeri Alkion lisäksi Kauppis-Heikkiä eli Heikki Kauppista sekä Kalle Kajanderia.Kalenterin teksti on fraktuuraa, mutta hyvin osaan siä lukea.Olen aikaisemmin luullut, että tämä kuva on Alkiosta hieman vanhempana, mutta se onkin julkaistu jo vuonna 1912 eli Alkio on tuossa kuvassa alle 50-vuotias!
Näin W. Tarkiainen kertoo 50-vuotiaasta Santeri Alkiosta:*******************
”Santeri Alkio syntyi 17 p. kesäkuuta 1862 Laihialla, jossa hänen isänsä Juho Filander oli räätäli, sittemmin maakauppias. Pienillä varoillaan hän ei jaksanut kustantaa pojalleen suurempaa sivistystä kuin mitä pitäjän kansakoulussa oli saatavissa.Santeri, jolle jäi 17-vuotisena velkainen koti isän kuoltua hoidettavaksi, sai omin neuvoin ponnistaa taloudellisten vaikeuksien läpi ja hankkia itsellensä kirjallisen ja tietopuolisen sivistyksen. Täten hänestä tuli yksi maamme ei niinkään harvinaisia itseoppineita ja uupumaton, ihanteellinen kehitysaatteiden esitaistelija. Se näkyy hänen kirjoistaan sekä julkisesta toiminnastaan. Niitä kannattaa molempia edistysmieli ja valoisa usko hyvän lopulliseen voittoon.Kirjailijauransa hän aloitti 1885 julkaisemalla kyläkirjastossa ”Kuvaelmia katovuodelta 1867”, joka on syntynyt hänen omien lapsuudenmuistojensa ja havaintojensa pohjalla. Sitten seurasivat kertomukset ”Teerelän perhe” 1887, ”Eeva” 1888, ja ”Aikamme kuvia” (1889 ja 1891), joissa kaikissa hän kuvailee todellisuuden mukaan, mutta tuntuvalla tarkoituksellisuudella luonteita ja oloja kotiseudullaan. Varsinaisen kirjailijamaineensa hän saavutti kaksoisromaanillaan ”Puukkojunkkarit” ja ”Murtuvia voimia”, joista edellinen ilmestyi 1894 ja jälkimäinen 1896.Ne kuvaavat sitä hurjaa elämää, jota kuuluisat puukkojunkkarit viettivät viime vuosisadan keskivaiheilla eräässä etelä-Pohjanmaan pitäjässä, ja sitä tapojen muutosta, minkä körttiläisyys ja 1867:n katovuosi kovine koettelemuksineen vähitellen sai aikaan heidän keskuudessaan. Kuvaus on karkeaa kuten itse aihekin, mutta todenmukaista ja eloisaa. Me näemme ilmielävänä edessämme tuon raa`an ja järeäpiirteisen rahvaan kokonaisina kyläkuntina, näemme sen keskuudessa toimivat kauppiaat ja nimismiehet ihantelemattomassa todellisuuden valaistuksessa ja näemme yltiöpäisten puukkojunkkarien vastakohtana tasaantuneemmat körttiläiset jotka hengen asein, useimpa miesvoimallakin nousivat tuota vallatonta nyrkkivaltaa vastaan ja lopulta saivat aikaan muutosta parempaan päin.Puhtaana sielunelämän kuvauksena ehein ja syvin Alkion teoksista on kertomus ”Mennyt” (vuodelta 1892). Se esittää kansakoulunopettajan elämää kaukana maaseudulla, innokkaan ja edistyshaluisen miehen, jonka henkisesti ja aineellisesti ahtaat olot yhdessä hivuttavan taudin kanssa kaatavat vuoteelle ja pakoittavat murtumaan kesken parasta ikäänsä. Kirjailijan myöhemmistä tuotteista, esim. novellikokoelmasta ”Tienhaarassa” (vuodelta 1900) ja laajanpuoleisesta kertomuksesta ”Palvelusväkeä” (vuodelta 1904), tulee opettava tarkoitusperäisyys yhä selvemmin ja tietoisemmin näkyviin. Hän ei tyydy yksistään tasapuoliseen olojen kuvailemiseen, vaan hän tahtoo myös kasvattaa ja opettaa. Edellisessä kirjassa on kärki tähdätty juoppoutta, valheellisuutta, tekohurskautta y.m. paheita vastaan. Ja jälkimäisestä korottaa kirjailija äänensä palvelusväen sivistyspyrintöjen hyväksi.Varsinkin viime aikoina on Alkio luonteensa mukaisesti käyttänyt kynäänsäyhä enemmän käytännöllisten päämäärien palvelukseen. Hän on vuosikymmeniä vaikuttanut nuorisoliikkeen huomatuimpana johtomiehenä, esim. ”Pyrkijän” toimittajana (vuodesta 1890 alkaen), ja ottanut äskeisinä vuosina tehokkaasti osaa politiikkaankin ”Ilkka” lehden toimittajana vuodesta 1906 sekä maalaisliittolaisten edustajana valtiopäivillä. Hän on näin ollen ehtinyt jo suorittaa monilla alueilla laajan ja raskaan päivätyön sekä kirjailijana luoda huomattavan sarjan kuvia siitä ympäristöstä, jossa hän on elänyt. Hän ei ole kertomuksissaan yksistään katselija, joka antautuisi välittömästi nauttimaan vaihtelevista muodoista, vaan aktiivinen parannusten vaatija. Hänellä on aina mielessä aatteelliset päämäärät, joihin hän esityksellään tahtoo johtaa lukijaa. Tästä syystä ei hänen kuvauksensa ole koskaan naiivia ja harvoinpa aivan vapaata, mutta toiselta puolen sen merkitys ajan rientoihin ja kansan henkisen herättämiseen on suuresti arvioitava.”***************
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Santeri Alkio täytti 50-vuotta vuonna 1912, Santeri Alkio, Kansanvalistusseura, Kansanvalistusseuran kalenteri, Kansanvalistusseuran kalenteri vuodelta 1912, fraktuura, Kauppis-Heikki, Kalle Kajander, W. Tarkiainen, Wiljo Tarkiainen, Maria Jotuni, |
Osallistun mielelläni uuden korkea-annoksisen influenssarokotteen tutkimukseen!Torstai 21.11.2019 - -Esko Erkkilä- Kaikki yli 65-vuotiaat ovat saaneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tiedotteen, jossa kerrotaan etsittävän tuohon ikäluokkaan kuuluvia osallistumaan tutkimukseen, jossa tutkitaan suojaako uusi korkea-annoksinen influenssarokote paremmin kuin tavallinen influenssarokote 65 vuotta täyttäneitä sairaalaan joutumiselta sydän- ja verenkiertosairauksien ja hengityselinsairauksien vuoksi.Tutkimuksen yritysyhteistyökumppani THL:n ja maamme terveyskeskusten kanssa on globaali ranskalainen Sanofi, jolla on yli 100.000 työntekijää yli sadassa maassa.Sanofi Pasteur on se Sanofin liiketoimintayksikkö, joka on keskittynyt rokotteisiin; se toimittaa vuosittain yli miljardi rokoteannosta. Tämä mahdollistaa immunisaation 500 miljoonalle ihmiselle ympäri maailmaa joka vuosi.Tutkimus alkaa nyt syksyllä 2019 ja jatkuu kahden influenssakauden yli vuoteen 2021.Tavoitteena on saada mukaan n. 34.000 kummallakin influenssakaudelta eli yhteensä 64.000 tutkittavaa - olen nyt yksi ensimmäiselle influenssakaudelle valikoitunut koehenkilö!Suuret koehenkilömäärät kuvaavat sitä lääkeyritysten panostamista, joka tarvitaan uuden rokotteen lanseeraamiseksi.Koehenkilönä jouduin allekirjoittamaan suostumusasiakirjan, jossa valtuutin mm. suomalaiset ja ulkomaalaiset tutkijat perehtymään tuleviin sairaskertomuksiini – ulkomaisille tutkijoille antamani valtuutus on ymmärrettävää Sanofi-yrityksen kansainvälisyyden vuoksi.Varsinainen rokotus vastasi hyttysenpistoa eli ”ei tuntunut missään”!******************
Nyt vaan odottelemaan, että iskeekö minuun influenssa ja sitähän en tiedä olenko verrokkiryhmässä vai sainko tehostetun rokotteen!Mielenkiintoista, että saan pieneltä osaltani olla mukana kehittämässä lääketiedettä ja kannustan myös muita kutsun saaneita osallistumaan tähän kehitystyöhön!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: FinFluHD-rokotetutkimus, rokotetutkimus, rokotetutkimus yli 65-vuotiaille, Sanofi, Sanofi Pasteur, THL, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, terveyskeskukset, Hatanpään Puistosairaala, |
Metsäpeura Vipu Viljakkala ry:n yleisötilaisuudessa 14.11.2019Sunnuntai 17.11.2019 Vipu Viljakkala ry:n puheenjohtajana sain avata ja toivottaa nelikymmenhenkisen yleisöjoukon tervetulleeksi Viljakkalan Seurojentalolle 14.11.2019, jossa Vipu Viljakkala ry järjesti Suomen metsäpeuraan liittyvän yleisötilaisuuden.
Yhdistyksemme hallituksen jäsen Juha Riihioja oli jälleen käyttänyt asiantuntemustaan ja alustajana toimi Metsähallituksen metsäpeura-asiantuntija Sakari Mykrä-Pohja.
Metsäpeura on latinankieliseltään nimeltään ”Rangifer tarandus fennicus”.
Tässä historiatietoa metsäpeuran esiintymisestä Suomessa.
********************
Olin ennen tilaisuutta kriittisen asenteellinen metsäpeuran palauttamisesta Suomen luontoon, mutta saatuani uutta ja päivitettyä tietoa, olen valmis muuttamaan ennakkoasenteitani, mutta niistä joskus myöhemmin tarkemmin.
-Esko Erkkilä |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsäpeura, metsäpeura Vipu Viljakkalan yleisötilaisuudessa 14.11.2019, Vipu Viljakkala ry, Rangifer tarandus fennikus, Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Metsähallituksen metsäpeura-asiantuntija Sakari Mykrä-Pohja., |
Karl Frans Hjorth rakensi Tampereen Pispalanharjulle nykyisen haulitornin vuonna 1908Perjantai 1.11.2019 - -Esko Erkkilä- Pelastin muutama päivä sitten matkalaukullisen 1900-luvun alussa painettuja kirjoja joutumasta jätekuljetukseen. Kansanvalistusseuran kalentereita on painettu vuodesta 1881 alkaen ja vanhin minulla nyt oleva on vuoden 1912 kalenteri.Kalenterini kantta on ajan hammas syönyt, mutta sisäsivujen teksti on helposti luettavaa. Helposti ja helposti, sillä vuoden 1912 –kalenterissa vain mainokset ovat antikvaa ja kaikki muu teksti on fraktuuraa – onneksi osaan lukea myös fraktuuraa!Kaikissa nyt saamissani Kansanvalistusseuran kalentereissa on runsaasti mainoksia eri puolilla Suomea silloin toimineilta yrityksiltä.
Mainokset ovat Suomen teollisuus- ja yrityshistoriaa parhaimmillaan. *****************Tamperelaisyritykset ovat jo vuoden 1912 Kansanvalistusseuran kalenterissa hyvin esillä ja nyt kerron kuvien kera kahdesta yritysmainoksesta:Suomen Haulitehdas Osakeyhtiö oli rakentanut vuonna 1908 nykyisinkin Pispalanharjulla olevan haulitehtaan – haulitornin – ja on luonnollista, että tehtaan tuotteita piti mainostaa; kas näin: ”Metsästäjät!Suosikaa kotimaista teollisuutta, käyttäkää Tampereen haulia. Tampereen haulit ovat parhaitten ulkolaisten vertaiset. Haulit ovat 2 kilon kangaspusseissa, joihin tehtaan nimi, haulinumero ja suuruus ovat leimatut. Tampereen haulia on saatavina kaikissa ase-, rauta- ja muissa hyvin lajitelluissa kaupoissa. Tampereen Haulitehdas Osakeyhtiö”Jo tämän jutun otsikossa totean, että Karl Frans Hjorth oli Tampereen Haulitehtaan rakentamisen takana.Tässä Oy K. Hjorth Ab:n mainos samalla sivulla kuin Tampereen Haulitehdas Osakeyhtön mainos!Hjorth (1857 – 1919) oli Tampereella asunut kauppias ja tehtailija. Hän perusti vuonna 1881 Oy K. Hjorth Ab:n joka toimii edelleen urheilu- ja metsästysaseiden, niihin liittyvien tarvikkeiden ja urheiluvälineiden maahantuojana.
Hjorth oli vuodesta 1895 pääosakkaana Tampereen Haulitehdas Osakeyhtiössä joka oli jo vuodesta 1859 lähtien valmistanut hauleja Pyynikinharjun etelärinteessä sijainneessa haulitehtaassa. Vuonna 1908 yhtiö rakensi uuden haulitehtaan ja tehtaaseen liittyi yhä edelleenkin pystyssä oleva 55 metriä korkea teräsrakenteinen haulitorni. Haulitehdas oli toiminnassa vuoteen 1972 saakka. Tampereen kaupunki osti tehtaan haulitornin 1973 ja nykyisin se on suojelukohde. **************![]() Juttuni lopuksi tammikuussa 2014 patikkaretkelläni haulitornista ottamani ”nykykuva”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karl Frans Hjorth rakensi Tampereen Pispalanharjulle nykyisen haulitornin vuonna 1908, Haulitorni, Tampereen haulitorni, Kansanvalistusseuran kalenterit, Kansanvalistusseuran kalenteri 1912, Suomen Haulitehdas Osakeyhtiö, Karl Frans Hjorth, Oy K. Hjorth, |