Olemme omavaraisia tomaattien osalta!Keskiviikko 9.8.2023 - -Esko Erkkilä- Elämme sitä aikaa vuodesta, jolloin ei tarvitse kaupasta ostaa tomaatteja, sillä saamme niitä aivan riittävästi omalta lasiverannaltamme ja mökiltä avomaan viljelyksiltämme.Ensimmäiset tomaatit ovat kypsyneet sekä kypsymässä……mökillä ja……myös omakotitalomme lasiverannalta saamme jo melkoista satoa!Oman sadon tomaatit ovat todellinen makunautinto niihin tomaatteihin verrattuna, joita on marketeissa tarjolla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Olemme omavaraisia tomaattien osalta!, Tomaatit, tomaatit lasiverannalta, tomaatit avomaalta, |
Miksi Hämeenpuiston Puistofiesta on onnistuttu tussaroimaan?Maanantai 7.8.2023 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunki on järjestänyt Hämeenpuistossa Puistofiestan jo 12 kertaa, kun……eilinen tapahtuma lasketaan mukaan.Olen ollut osallisena Puistofiestaan monta kertaa ja taustajärjestöinäni on ollut Eläkeliiton Tampereen yhdistys sekä Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, joiden molempien puheenjohtajana olen saanut toimia.Uskon, että puistossa seisova Minna Canth suree sitä alennustilaa, johon Hämeenpuiston Puistofiesta on joutunut!********Muistan ajat, jolloin Hämeenpuistossa oli Puistofiestassa järjestöjen ja yritysten osastoja Näsinkalliolta Eteläpuistoon saakka – nyt osastoja oli hädintuskin Näsinkalliolta Vapaudenaukiolle saakka!******Poikkesin paikalla heti aamupäiväyhdeltätoista ja totesin, että paljon oli tyhjiä osastonpaikkoja.**************Se kuitenkin ilahdutti, että……Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen voimahahmot Liisa Flinck-Vasama sekä Aila Ollonen olivat paikalla ja samoin……Janne Riitakorpi oli valmiina ”Politiikan harrastajien ” –Keskusta-osastolla tapaamaan kansalaisia!Kiitokset Liisalle, Ailalle sekä Jannelle aktiivisuudestanne!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Miksi Hämeenpuiston Puistofiesta on onnistuttu tussaroimaan?, Hämeenpuiston Puistofiesta, Puistofiesta, Puistofiesta ennen ja nyt, Hämeenpuisto, Tampereen kaupunki, Minna Canth´n patsas Hämeenpuistossa, Eläkeliitto Tampere, Keskusta Tampere, |
Puhelin ja puhelinkeskustelut ovat menettämässä asemiaan!Lauantai 5.8.2023 - -Esko Erkkilä- Olen mökkipalon tiimoilta joutunut olemaan tiiviisti kuluneen kolmen kuukauden aikana yhteydessä eri viranomaisiin sekä muihin tahoihin.Olen tänä aikana todennut, että erityisesti viranomaisten kanssa viestintä perustuu sähköiseen asiointiin ja esimerkiksi pelkästään puhelinkeskusteluilla on asioita melkein mahdotonta hoitaa!Osaan toki sähköisen viestinnän alkeet, mutta vaikeaa tähän tilanteeseen on minunkin ollut vaikea sopeutua.Surkutellen suhtaudun niihin kansalaisiin, jotka eivät omista tietokonetta, eivät osaa sähköpostiviestintää ja joutuvat tukeutumaan vain kirjalliseen sekä puhelinviestintään.Yksoikoisesti totean, että ilman tietokonetta olevan kansalaisen on mahdotonta hakea esimerkiksi rakennuslupaa!Surullista, mutta totta – pahinta on se, että tilanne tulee pahenemaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puhelin ja puhelinkeskustelut ovat menettämässä asemiaan!, sähköinen asiointi, kirjoitusviestinnällä ei pärjää, puhelinviestinnällä ei pärjää, viranomaiset tukeutuvat sähköiseen asiointiin, |
Mansikan osalta se onnistui, mutta miten käy pensasmustikalle?Keskiviikko 2.8.2023 - -Esko Erkkilä- Rastaat ja kaikenmoiset paskonärhit ovat ongelma mansikka- sekä pensasmustikkakasvustoilla. Myös punaherukkapensaat ovat noiden siivekkäiden tuhotöiden kohteena.Olemme vuosikaudet suojanneet mansikka- ja pensasmustikkamaamme verkottamisella, mutta tänä vuonna luotimme……muovisten haukkojen käyttämiseen.Tuulet osuvat mansikkamaallemme hyvin ja se merkitsi, että muovihaukat tekivät todellisentuntuisia hyökkäyksiä mansikkamaalla.***********Meillä on pensasmustikkamaita kahdessa eri paikassa ja niillä tuuliolosuhteet ovat rauhallisemmat kuin mansikkamaallamme, mutta siitä huolimatta pyrimme nyt hoitamaan lentävien tuholaisten torjunnan noilla……muovisilla haukankuvilla.Saa nähdä, että miten onnistumme!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mansikan osalta se onnistui mutta miten käy pensasmustikalle? Linnunpelättimet, rastaat ja paskonärhet, mansikan suojaus linnuilta, pensasmustikan suojaus linnuilta, |
Palsternakka on kaksivuotinen kasvi!Sunnuntai 30.7.2023 - -Esko Erkkilä- Meillä on kasvatettu palsternakkaa jo useiden vuosien ajan, mutta viime kesänä sen viljely epäonnistui, kun huolehdin rikkakasvien poistamisesta huonosti – oma oli syy!Viimevuotiset palsternakat ovat kuitenkin kasvaneet voimallisesti tänä vuonna……ja kukkivat hienosti.*************Kirjallisuustieto kertoo, että mehiläiset sekä kimalaiset tykkäävät palsternakan kukista ja keräävät niistä mettä.Kirjallisuustieto pitää paikkansa, sillä kimalaiset viihtyvät myös meidän palsternakan kukissa.******************Palsternakan kukat ovat erikoisen näköisiä ja olemme niitä laittaneet ihailtaviksi kukkien tapaan pihanurmikollemme!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palsternakka on kaksivuotinen kasvi!, palsternakka, mehiläiset, kimalaiset, |
Kesän ensimmäiset avomaantomaatit on herkuteltu!Sunnuntai 23.7.2023 - -Esko Erkkilä- Rouva huolehtii meillä avomaantomaattien kasvattamisesta mökkimaailmassa sekä myös omakotitalomme verannalla ja tontillamme Tampereella.Ensimmäiset avomaantomaattiemme herkuttelut saimme kokea eilen, kun ‘Balkonzauber’-pensastomaattimme oli varttunut sadonkorjuuvaiheeseen.
********************Rouva kylvi tomaatinsiemenet maaliskuulla, kouli ne huhtikuulla ja sen jälkeen ne ovatkin saaneet kasvaa lasiverannalla sekä nyt viimeksi talon seinustalla ulkona.Pensastomaatti Balkonzauber`n tieteellinen nimi on Solanum lycopersicum ja Siemenkauppa.com luonnehtii nettisivuillaan sitä näin:Tiiviskasvuinen ja matala lajike ruukkukasvatukseen parvekkeella, terassilla tai avomaalla. Tomaatit keskikokoisia, makeita ja maukkaita. Korjaa vähitellen. Viihtyy ravinteikkaassa, läpäisevässä maassa, suojaisessa paikassa. Kastele säännöllisesti. Lehtihankojen "varkaita" ei poisteta.-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kesän ensimmäiset avomaantomaatit on herkuteltu!, avomaatomaatti, pensastomaatti, pensastomaatti Balkonzauber, Balkonzauber, Siemenkauppa.com, |
Irto- eli heittokuutiometrillinen klapeja "kutistuu" pinokuutiometriksi kertoimella 0,6!Keskiviikko 12.7.2023 - -Esko Erkkilä- Olen tuntenut huonoa omaatuntoa, kun esikoisemme meille keväällä tuoma traktorin peräkärryllinen klapeja on ollut kippauspaikalla levällään.Eilen ryhdistäydyin ja aloitin hajallaan olevien klapien pinoamisen häkkeihin.Työ edistyi yllättävän nopeasti, sillä sain puolet klapeista pinottua……häkkeihin.Iso klapikasa ”kutistui” pieneksi ja sitä kautta tuli käytännössä todetuksi puun eri mittayksiköiden muuntokertoimet!********************Kirjallisuustiedon mukaan muuntokertoimet ovat seuraavat:
Totean, että kirjallisuustieto pitää paikkansa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Irto- eli heittokuutiometrillinen klapeja "kutistuu" pinokuutiometriksi kertoimella 0, 6!, irtokuutiometri, heittokuutiometri, pinokuutiometri, kiintokuutiometri, puun eri mittayksiköiden muuntokertoimet, |
Valkosipulin sadonkorjuuaika lähestyy!Maanantai 10.7.2023 - -Esko Erkkilä- Valkosipulin viljelyala on meillä nyt poikkeuksellisen pieni ja syynä on viime syksynä vallinnut siemenpula.Olemme perinteisesti hankkineet valkosipulin siemensipuleita Virosta Tallinnan Jaama-torilta tai kesäisin Venäjän matkoillamme.Viime syksynä ei ollut matkaa Tallinnaan ja Venäjällekään ei ollut mahdollista matkustaa – oli siis tukeuduttava omaan siemensipulikantaan ja se oli hyvin rajallinen.Valkosipulit ovat sinällään kasvaneet hyvin, sillä huolehdimme kuivana kautena sadetuksesta.
************************Sain eilen perattua rikkakasvit valkosipulimaalta ja nyt saamme odottaa jonkin aikaa, jotta pääsemme valkosipuleiden sadonkorjuuseen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valkosipulin sadonkorjuuaika lähestyy!, valkosipuli, valkosipulin sadonkorjuu, valkosipuleiden siemensipulit, valkosipöulin siemensipuleita Tallinnan Jaama-torilta, Tallinna, Jaama-tori, |
Olemme mansikanpoiminnan kynnyksellä!Torstai 29.6.2023 - -Esko Erkkilä- Mansikkasadosta näyttää muodostuvan kohtuullinen, mutta kuivuus merkitsee pienikokoisia mansikoita. Toisaalta marjojen koko saattaa sadetuksen ansiosta vielä kasvaa.Muutaman päivän kuluttua saamme satokauden ensimmäiset mansikat maisteltavaksemme!Eilinen sade oli mansikoille toivottu, mutta sen loputtua laitoin sadettajat päälle ja annoin niiden sadettaa runsaat parisen tuntia!****************
Mansikanpoiminta-aika on omalta kohdaltani mukavaa aikaa, sillä perhekuntamme sisäisen työnjaon mukaan poiminnasta vastaa Rouva!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Olemme mansikanpoiminnan kynnyksellä!, mansikanpoiminta, mansikka, |
Jokaisenmaa ja jokaisenkieli!Keskiviikko 28.6.2023 - -Esko Erkkilä- Kyllä maailma on menossa hulluksi, sillä nyt Metsähallitus kieltää ”jokamiehenoikeudet”-sanaparin käyttämisen ja se halutaan korvata termillä ”jokaisenoikeudet”!Lyön löylyä hulluksien kiukaalle sekä ehdotan. että ”isänmaa” termi korvataan termillä ”jokaisenmaa” ja termi ”äidinkieli” korvataan termillä ”jokaisenkieli”!Miltä kuulostaa?
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Jokaisenmaa ja jokaisenkieli!, isänmaa, äidinkieli, Isänmaa joutuu pannaan, Äidinkieli joutuu pannaan, Metsähallitus menossa metsään, Metsähallitus, |
Elämmekö suurten muutosten aikaa?Tiistai 27.6.2023 - -Esko Erkkilä- Wagner-yksikön eteneminen Moskovan porteille ja siihen liittyvät monet seikat saattavat merkitä suuria muutoksia koko maailman rakenteissa.Selvältä näyttää nyt, että presidentti Putinin asema on horjumassa ja siihen kehitykseen on kaikkien hyvä olla tyytyväisiä.Toisaalta Putinin ajaminen nurkkaan saattaa merkitä, että Putin painaa ydinasenappia ja se ei merkitse hyvää.Elämme jännittäviä aikoja!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elämmekö suurten muutosten aikaa?, Putin, Vladimir Putin, |
Näyttää tulevan hyvä tomaattisato!Maanantai 26.6.2023 - -Esko Erkkilä- Kasvukauden alkupuoliskolla on puutarhakasvien kannalta ollut mukavan lämmintä ja kunhan kastelusta on huolehdittu, ovat satonäkymät lupaavat.Porkkanan sekä perunan osalta suurtuottajat ja kaupan keskusliikkeet ovat vieneet niiden hinnat niin alas, että kotitarvekasvattajan mielenkiinto on niiden osalta lopahtanut.Meillä on mökkimaailman avomaalla ja omakotitalomme lasiverannalla muutama kymmenen tomaatintainta kasvamassa ja satonäkymät ovat lupaavat.Lasiverannalla tomaatintaimet kasvavat ”kasvihuoneolosuhteissa” ja hyvin on kasvu edistynytkin – kelpaa Rouvan olla tyytyväinen!Kokemuksesta tiedän, että aidossa mullassa kasvaneet tomaatit ovat laadultaan ”herkkutomaatteja” – nyt vaan pitää malttaa, jotta tomaatit ehtivät kypsyä!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Näyttää tulevan hyvä tomaattisato!, tomaattisato, aidossa mullassa kasvaneet tomaatintaimet, herkkutomaatit, |
Kasvun olosuhteet ovat kunnossa!Keskiviikko 21.6.2023 - -Esko Erkkilä- Monipäiväinen hellesää, toimivat sadetuslaiteet ja pörssisähkö ovat viime aikoina muodostaneet optimiolosuhteet hyvälle trekoolikasvien kasvattamiselle.Hellesää luo perustan trekoolikasvien kasvamiselle ja kun sitä pystyy täydentämään kattavalla sadettamisella, ovat peruslähtökohdat kunnossa.Pörssisähkö on viime aikoina mahdollistanut, että sadettimet ovat saaneet jauhaa päivät pitkät!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kasvun olosuhteet ovat kunnossa!, monipäiväinen helle, toimivat sadettimet, pörssisähkö, |
Avoimet kylät -tapahtuma 10.6.2023Tiistai 13.6.2023 - -Esko Erkkilä- Avoimet kylät –tapahtuma on Suomen suurin kylätapahtuma ja viime lauantaina siihen liittyvää tapahtumaa vietettiin mm. Viljakkalan seurojentalolla.Viljakkalan Seurojentaloyhdistys sekä Viljakkalan Martat olivat yhdistäneet voimansa ja järjestivät seurojentalolla ”Keskeneräiset käsityöt” –näyttelyn!Eräs viehättävä osasto oli erään tunnetun kyläläisen osasto, jossa esiteltiin lampaanvillan jalostamista lämpimiksi tuotteiksi!Seurojentalon seinällä ylpeänä sijaitseva Viljakkalan vaakuna valvoi tämänkin tilaisuuden sujumista!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Avoimet kylät -tapahtuma 10.6.2023, Avoimet kylät, Viljakkala, Viljakkalan Martat, Viljakkalan Seurojentaloyhdisty, Viljakkalan seurojentalo, Viljakkalan vaakuna, |
Sen tunsi luissa ja ytimissä!Lauantai 10.6.2023 - -Esko Erkkilä- Pirkkalan lentoasema on yksi niistä tukikohdista joita Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien johtama kansainvälinen Arctic Challenge Exercise 23 -lentotoimintaharjoitus Rovaniemellä ja Pirkkalassa sekä Ruotsin Luulajassa ja Norjan Ørlandissa käyttivät tukikohtinaan. Harjoitus päättyi eilen ja siihen osallistui noin 3 000 sotilasta. Arctic Challenge Exercise on vuoden suurimpia lentoharjoituksia Euroopassa.Eilen oli siis tuon harjoituksen viimeinen päivä ja aamusella sain seurata tuon harjoituksen sujumista Tampereen taivaalla – sama juttu myös iltapäivä viiden tienoilla!Pirkkalan lentoaseman itäisen lähestymisreitin alapuolella asuneena olen tottunut lentomeluun, mutta eiliset Arctic Challenge Exercise 23-harjoitukset olivat jotain muuta!Eiliset melut eivät rajoittuneet pelkkään meluun, sillä lentomelun lisäksi oli aistittavissa suorastaan tärinää, kun lentokoneet ylittivät asuinalueemme!Onneksi olivat omia ja eivät mitään Varsovan liiton koneita!-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Sen tunsi luissa ja ytimissä!, lentomelu, Tampere-Pirkkala -lentoasema, Arctic Challenge Exercise 23, Varsovan liitto, |
Tänään saamme viettää Puolustusvoimain lippujuhlapäivää Nato-maana!Sunnuntai 4.6.2023 - -Esko Erkkilä- On historiallinen päivä, sillä tänään vietettävää Puolustusvoimain lippujuhlapäivää saamme viettää ensimmäistä kertaa Nato-maana!Paljon on aikaa kulunut siitä, kun Ylipäällikkö Mannerheimin täyttäessä Jatkosodassa 75 vuotta 4. kesäkuuta 1942 Suomen valtioneuvosto antoi hänelle Suomen marsalkan arvon ja määräsi syntymäpäivän Puolustusvoimain lippujuhlaksi.Suomi hyväksyttiin puolustusliitto Naton jäseneksi maaliskuun 30. päivänä 2023, kun viimeinenkin Nato-maa hyväksyi jäsenhakemuksemme.Siniristilippumme liehuu tänään vankalla perustalla, sillä takanamme mahdollisessa kriisitilanteessa on koko Nato!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tänään saamme viettää Puolustusvoimain lippujuhlapäivää Nato-maana! Suomen marsalkka Mannerheim, Puolustusvoimain lippujuhlapäivä, Nato, Suomen Nato-jäsenyys, |
On hienoa, että Tampereen ja Pirkkalan taivaalla on meneillään mittava lentosotaharjoitus!Perjantai 2.6.2023 - -Esko Erkkilä- Valitettavasti en eilen ehtinyt kuvaamaan yhtäkään Pirkkalaan suuntautunutta lentosotaharjoitukseen kuuluvaa yhtäkään ylilentoa, jotka kuuluivat Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien johtamaan kansainväliseen Arctic Challenge Exercise 23 - lentotoimintaharjoitukseen.Harjoitukseen osallistuu joukkoja ja ilma-aluksia 14 maan asevoimista. Isäntämaiden lisäksi harjoituksessa ovat mukana Tanska, Alankomaat, Belgia, Iso-Britannia, Italia, Kanada, Ranska, Saksa, Sveitsi, Tšekki ja Yhdysvallat.Vaikka en ehtinytkään kuvaamaan alueemme yli lentäneitä lentokonemuodostelmia, oli hienoa seurata neljän ja jopa kuuden hävittäjän yhteislentoa kohti Pirkkalan tukikohtaa.Sain aikoinaan maavoimista siirron Ilmavoimiin reserviläisaikani loppupuolella ja erityisesti arvostan sitä, että sain viimeisimmän reserviläisylennykseni yliluutnantiksi Ilmavoimien riveissä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: On hienoa että Tampereen ja Pirkkalan taivaalla on meneillään mittava lentosotaharjoitus! Lentosotaharjoitus Pirkkalassa, Arctic Challenge Exercise 23 - lentotoimintaharjoitus, |
Käärmeentappolapioista en luovu!Torstai 1.6.2023 - -Esko Erkkilä- Tänään astuu voimaan säännös, joka pääsääntöisesti kieltää kyykäärmeen tappamisen.Säännökseen sisältyy onneksi lausumia ja takaportteja, jotka sallivat kyykäärmeen lopullisen poistamisen muonavahvuudesta.***************Jouduin vuonna 1968 kasvinkeruumatkalla kyykäärmeen puremaksi, ambulanssilla Tampereen Keskussairaalaan ja sitä tietä viikon sairaslomalle.Ei se purema ihmeeltä tuntunut, mutta operointipöydällä nilkkaani isketty vasta-ainepiikki oli kova kokemus – teki mieli potkaista helvetin kuuseen kaikki hoitopöydän yläpuolella valaisseet valaisimet!Viikon sairaslomahan siitä tuli!*********Mökkitonttini on kyykäärmeille mieluista aluetta ja sen vuoksi eri puolilla tonttia on varattuna……lähemmäs kymmenkunta lapiota, joiden avulla tontilla tapaamani kyykäärmeet saavat lopullisen niitin!Tänään voimaanastuva päätös ei tule muuttamaan toimintaani, vaan mökkitontilla tapaamani kyykäärmeet saavat lähimmästä lapiosta lähdön muurahaisten temmellyskentäksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Käärmeentappolapioista en luovu!, kyykäärmeen tappaminen saa jatkua, kyykäärme, |
Näyttävä kukinta on koristeomenapuun "sato"!Sunnuntai 28.5.2023 - -Esko Erkkilä- Rakensimme omakotitalon vuonna 1988 ja istutimme tontillemme yhden kirsikkapuun, kaksi luumupuuta ja yhden koristeomenapuun.Näiden lisäksi siirsimme tontillemme viisi männyntainta.Istutetuista ja siirretyistä puista on jäljellä kaksi mäntyä ja koristeomenapuu.****************Sisäänkäynnin vieressä olevan koristeomenapuun ”sato” on nyt parhaimmillaan, sillä kukinnallaan se on todellinen pihamaan kaunistus!Harmillista, että koristeomenapuun omenat eivät mielestämme ole ihmisille syömäkelpoisia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Näyttävä kukinta on koristeomenapuun "sato"!, koristeomenapuu, koristeomenapuun kukinta, |
Saadaanko kaahaajat kuriin liikennemerkeillä?Keskiviikko 24.5.2023 - -Esko Erkkilä- Olen osakkaana ja toimitsijamiehenä Viljakkalan Majajärvellä sijaitsevalla Majajärven yksityistiellä.Vajaan kahden kilometrin pituisella tiellä on osakkaita hieman yli kolmisenkymmentä ja niistä lapsiperheitä muutama.Tiellä ajetaan aivan liian lujaa ja muutamat ulkopuoliset hurjastelevat moottoripyörillään vastuuttomasti.******************Teimme tiekokouksessa päätöksen, että hankimme tien alkupäähän 30 km/h-nopeusrajoitusmerkit.Nopeusrajoitusmerkkien asentamiseen tarvittiin Ylöjärven kaupungin lupa, sillä saamme kaupungilta vuosittain pienen yksityistieavustuksen.Lupa tuli helposti ja ei edes maksanut mitään.Järjestimme asennustalkoot viime lauantaina ja eihän viideltä mieheltä kauaa kulunut, kun saimme nopeusrajoitusalueen molempiin päihin merkit pystyyn!On selvää, että merkit eivät sinällään estä hurjastelijoita, mutta ehkä niillä joku positiivinen vaikutus on!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saadaanko kaahaajat kuriin liikennemerkeillä?, Nopeusrajoitusmerkki yksityistielle, yksityistie, Viljakkala, Majajärvi, Majajärven yksityistie, Ylöjärven kaupunki, yksityistieavustukset, |