Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi: "Tulevaisuuden näkymät ovat sumeat!"Keskiviikko 22.3.2023 - -Esko Erkkilä- Metsäasiat eivät olleet minulle työelämäni aikana keskiössä ja sen vuoksi olenkin hyvin kiinnostunut metsäasioihin keskittyvistä esityksistä.Petra Schultze Steinen järjestämässä ajankohtaisseminaarissa 17.03.2023 Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja……Karoliina Niemi totesi kattoteemanaan, että puupohjainen biotalous syrjäyttää fossiilitaloutta ja pitää Suomen pyörät pyörimässä.Metsäjohtaja Karoliina Niemi muistutti, että suomalaisten hyvinvointi ja julkisen talouden pohja on tehty puusta.Niemi muistutti myös siitä, että Suomen talousmetsistä on vapaaehtoisesti sertifiointi 93 % ja mustikka- sekä puolukkapeitteiset metsät ovat viime vuosina kasvaneet.Huolena metsäjohtaja Karoliina Niemi totesi perikuntien ja kuolinpesien osuuden metsäpinta-alasta.Vielä totean sen, että Paula Lehtomäki on Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja ja minulla oli taannoin kunnia kuljettaa häntä erään tilaisuuden jälkeen Ylöjärveltä Tampereen rautatieasemalle!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi: "Tulevaisuuden näkymät ovat sumeat!", Metsäteollisuus ry, Metsäjohtaja Karoliina Niemi, Toimitusjohtaja Paula Lehtomäki, Petra Schulze Steinen, |
Suomessa voi ministeriin törmätä keskellä katua!Tiistai 12.10.2021 - -Esko Erkkilä- Kyllä Suomi on yhä edelleen turvallinen maa, sillä meillä voi keskellä päivää törmätä ministeriin kadulla.Olen vuosien saatossa saanut olla järjestämässä yleisötilaisuuksia Tampereella, joissa pääesiintyjänä on ollut ministeri.Muistelemani tilaisuudet ovat olleet ulkoilmassa järjestettyjä yleisötilaisuuksia ja mieleeni tulevat ainakin ne tilaisuudet, joissa ministerit Paula Lehtomäki sekä ministeri Anu Vehviläinen ovat olleet esiintymässä – molemmat ministerit ”saapastelivat” tilaisuuksiin ilman turvamiehiä eli vapaina kansalaisina; Anu Vehviläinen on ollut useassakin tilaisuudessa, joissa olen ollut päävastuullisena.Myös pääministerin esiintymisissä olen saanut olla vastuullinen ja silloin kyseessä on ollut arvostamani Mari Kiviniemi. Pääministerin läsnäolo yleisötilaisuuksissa on jo vuosia sitten merkinnyt turvahenkilöstön läsnäoloa, mutta niistä jutuista yksityiskohtaista muistelua ehkä joskus myöhemmin.******************Eilen törmäsin ministeriin keskellä päivää Tampereen ydinkeskustassa, kun……valtiovarainministeri Annika Saarikko huikkasi minulle tervehdyksensä Tampereen Raatihuoneen edustalla – Saarikko oli yhdessä erityisavustaja Antti Kivelän kanssa menossa tapaamaan pirkanmaalaisia päättäjiä Raatihuoneelle.
***Olin Annikan pirkanmaalaisena tukihenkilönä, kun Keskustalle taannoin valittiin uusi puheenjohtaja. Tehtävä oli mieluisa ja projektimme oli tuloksekas!-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomessa voi ministeriin törmätä keskellä katua!, Annika Saarikko, valtiovarainministeri Annika Saarikko, Anu Vehviläinen, ministeri Anu Vehviläinen, Paula Lehtomäki, ministeri Paula Lehtomäki, Mari Kiviniemi, pääministeri Mari Kiviniemi, |
Toista se oli ennen!Tiistai 21.1.2020 - -Esko Erkkilä- Eilinen juttuni perustui omakohtaisiin kokemuksiini siitä, että miten vähän pääministerin turvallisuusasioihin kiinnitettiin huomiota vielä alle kymmenen vuotta sitten.Jatkan nyt samalla aiheella ja kerron omakohtaisia kokemuksiani ”tavallisten” ministereiden esiintymisestä ja sitä kautta heidän turvallisuuteensa liittyvien asioiden hoitamisesta vajaat kymmenkunta vuotta sitten.**************Meillä oli joskus yleisötilaisuus Kauppakeskus Duossa Tampereen Hervannassa ja olimme saaneet vieraaksemme ministeri Anu Vehviläisen.Kello lähenteli sovittua aikaa ja sieltähän ministeri sitten saapuikin – yksinään polkua pitkin kävellen ja hyväntuulisena kuin vain Anu Vehviläinen osaa.Ei ollut turvamiehiä ministerin mukana!****************Toinen muistelukseni koskee silloista ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä, joka joskus oli juhlapuhujanamme Keskustan Vapputilaisuudessa Hämeenpuistossa Kirjastotalo Metson edessä.Sama juttu tässäkin tapauksessa, että ministeri saapui juhlapaikalle yksikseen kävellen ja aikaa näistä levottomista ajoista on vain alle kymmenen vuotta!Oli kai joku toinen kerta, kun Paula Lehtomäki ministerinä ollessaan oli Tampereen yleisötilaisuuden jälkeen puhumassa Ylöjärven kaupungintalolla. En muista, että olinko minä ministerillä kyytipoikana Ylöjärvelle, mutta sen muistan oikein hyvin, kun tulimme kaksistaan minun autollani tilaisuuden jälkeen Tampereelle ja kyyditsin ministerin Tampereen Rautatieasemalle Helsinkiin menevään junaan.Ei ollut siis silloinkaan ministerillä turvamiehiä matkassa, sillä kaksistaan matkasimme Ylöjärveltä Tampereelle!*********************Nämä muistelukseni osoittavat, että ministereiden turvallisuusvartiointia ei käytännössä ollut laisinkaan vajaat kymmenen vuotta sitten, mutta nykyään tilanne on tyystin toinen.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministereiden turvallisuus, Paula Lehtomäki, Anu Vehviläinen, Kirjastotalo Metso, Kauppakeskus Duo, Ylöjärven Kaupungintalo, |
"Sulla ne paimennettavat vaihtuvat"!Sunnuntai 7.7.2019 - -Esko Erkkilä- Olen kuluneiden kymmenkunnan vuoden aikana saanut aitiopaikalla seurata, että miten Suomessa ministereiden turvallisuuden vahtimistilanne on muuttunut.
Muistan vallan hyvin, kun muutama vuosi sitten ympäristöministeri Paula Lehtomäki saapui Keskustan vapputilaisuuteen yksikseen kahta kättä heilutellen Kirjastotalo Metson edessä järjestämäämme tilaisuuteen juhlapuhujaksi.
Samoin muistan oikein hyvin, kun silloinen liikenneministeri Anu Vehviläinen saapui tavallisena kadun kulkijana erääseen tilaisuuteemme, jonka järjestimme Tampereen Hervannassa DUO-kauppakeskuksessa.
Tänä päivänä tuo ei olisi mahdollista!
Olen vuosien aikana tullut kättelytutuksi erään turvamiehen kanssa, jolla on keskeinen rooli Tampereella ja Tampereen lähiseuduilla tapahtuvissa ministerivierailuissa.
Kyseinen kaveri on aina läsnä, kun kuka tahansa ministeri vierailee Tampereella tai lähikunnissa.
Viimeksi kättelin häntä 1.7.20129 Hämeenkyrön kirjastolla, kun hän oli kahden paikallisen poliisi kanssa varmistamassa liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin esiintymistä.
Totesin tuntemalleni turvamiehelle kätellessämme, että Sulla ne paimennettavat vaihtuvat – turvamies, jonka nimeä en tunne ja sitä minun ei tarvitse tunteakaan – vastasi, että tämä on mielenkiintoista!
**************
”Tavallisilla” ministereillä on nähdäkseni autonkuljettajan lisäksi vain yksi paikallinen turvamies, mutta pääministerin turvallisuudesta maakuntavierailuilla huolehtii puolenkymmentä turvamiestä.
Ministereiden turvamiehiin on kokemukseni mukaan mahdollista saada inhimillinen kontakti, mutta pääministerin turvamiehet ovat työssään tunteettomia – näin pitää ollakin!
Joskus jollain kepu-risteilyllä olin samassa kerroksessa laivalla kuin pääministeri Sipilän turvamiehet ja silloin sain pienen häivähdyksen verran kontaktia pääministerin turvamiehiin.
Hallituksen jäsenten turvajärjestelyt ovat kokemukseni mukaan oikein mitoitetut!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministereiden turvallisuus, ministereiden turvajärjestelyt, ympäristöministeri Paula Lehtomäki, liikenneministeri Anu Vehviläinen, Kauppakeskus DUO, |
Mainio valinta Juha Sipilältä - onneksi olkoon Paula Lehtomäki!Lauantai 20.6.2015 - -Esko Erkkilä- Pääministeri Juha Sipilä on valinnut Paula Lehtomäen valtiosihteerikseen.
Paula Lehtomäen valinta valtiosihteeriksi osoittaa Juha Sipilän taitoa valita lähitiimiinsä todellisia osaajia.
Onnittelen Paula Lehtomäkeä nimityksen johdosta ja uskon, että tässä tehtävässä hän pystyy todella hyvin hyödyntämään vahvuuksiaan.
Lehtomäen venäjänkielen taito on taito, jonka maamme poliittisissa johdossa vain harvat taitavat – Paulalta venäjänkieli onnistuu!
Paula Lehtomäki on tunnettu laulutaidoistaan ja myös se taito on ilman muuta uudelle valtiosihteerille lisämeriitti! ***************************
Sain tutustua Paulan laulutaitoihin jo vuonna 2011, kun hän ympäristöministerinä tammikuun 24. päivänä avasi Tampereella Keskustan Sentteri-vaalihuoneiston. Sain toimia Sentteri-isäntänä ja silloin Paulan Mikko Alatalon yhdessä laulamat laulut olivat iloista politiikantekoa parhaimmillaan.
Valitettavasti Youtube on jo poistanut Paulan ja Mikon yhteislaulut sivuiltaan tai ainakaan minä en niitä löytänyt.
Keskusta on hyödyntänyt Paula Lehtomäen taitoja mm. viime helmikuussa, kun hän Keskustan eduskuntavaaliristeilyllä toimi eräänä tilaisuutemme pääjuontajana.
Tässä kuva, kun Paula Lehtomäki samaisella risteilyllä haastattelee puheenjohtaja Juha Sipilää. On todettava, että on turvallinen olo, kun Paula Lehtomäki toimii jonkin tilaisuuden juontajana tai esiintyjänä. *****************
Taannoin sain toimia Paula Lehtomäen autonkuljettajana, kun hän vieraili Pirkanmaalla kahdessakin tilaisuudessa.
Näissä tilaisuuksissa - Tampereella ja Ylöjärvellä - Paula Lehtomäki alusti Suomen asemasta Euroopan Unionissa. Tuolloin toimin myös juontajana Tampereella järjestetyssä tilaisuudessa.
Näistä tilaisuuksista laatimani juttu löytyy, kun googlaa ”Esko Erkkilä Paula Lehtomäki”. **********************
Laaja keskustalaisten joukko sai joskus Paula Lehtomäeltä hyvän opetuksen, kun hän Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa painotti, että kukaan keskustalainen ei saa enää käyttää puolueestamme termiä ”Keskustapuolue”, sillä puolueemme on ollut jo vuodesta 1988 alkaen ”Suomen Keskusta” tai lyhyemmin ilmaistuna ”Keskusta”.
Olen omaksunut Paula Lehtomäen opetuksen ja puutun aina tilanteeseen, jos joku keskustalainen käyttää puolueestamme termiä ”Keskustapuolue”!
Arvostan valtiosihteeri Paula Lehtomäen osaamista ja olen varma, että hän onnistuu tehtävässään!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtiosihteeri Paula Lehtomäki, Paula Lehtomäki, |
Mörököllejä ja hapanta naamaa näyttäviä ei ollut Keskustan eduskuntavaaliristeilyllä!Torstai 12.2.2015 - -Esko Erkkilä- Lähestyvät eduskuntavaalit ja niitä edeltävä vaalitaistelu ovat mielenkiintoista seurattavaa mm. siltä kannalta, että miten ehdokkaat suhtautuvat eri tilanteisiin.
Keskustan eduskuntavaaliristeily osoitti, että mörököllejä tai hapanta naamaa näyttäviä ei ollut risteilyväen keskuudessa.
Kuljeskelin laivalla aktiivisesti ja en tavannut yhtäkään mörökölliä enkä myöskään sellaisia, jotka olisivat näyttäneet hapanta naamaa.
Pieni kuvakimara puhukoon:
Annika Saarikko
Paula Lehtomäki
Monica Lamberg, Tampere
Pilvi Kärkelä, Pirkanmaa
Jouni Ovaska, Pirkanmaa
Arto Pirttilahti, Pirkanmaa
Matti Vanhanen
Raija Moilanen, Pirkanmaa
Arto Pirttilahti, Timo Hanhilahti, Minnan Sarvijärvi ja Pertti Hakanen Pirkanmaalta
Olli-Pekka Nurmi, Pirkanmaa
Jouni Ovaska, Pirkanmaa ja Minna-Maaria Sipilä
Juha Sipilä
Anne Berner
Maria-Kaisa Aula
Teuvo Hakanen, Pirkanmaa ja Paula Sihto
Matias Ollila
Kimmo Tiilikainen
Ja kaiken kukkurana…
…aviopari ja kansanedustajaehdokkaat Timo Kaunisto (keskusta) sekä Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihreät) Hämeenlinnasta!
Tämä kuvasarja osoittaa, että mörököllejä ei ollut matkassa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Annika Saarikko, Paula Lehtomäki, Monica Lamberg, Pilvi Kärkelä, Jouni Ovaska, Arto Pirttilahti, Raija Moilanen, Olli-Pekka Nurmi, Timo Hanhilahti, Minna Sarvijärvi, Pertti Hakanen, Teuvo Hakanen, Anne Berner, Timo Kaunisto, Juha Sipilä, Paula Sihto, |
Santeri Alkio näki kauasKeskiviikko 16.10.2013 - -Esko Erkkilä- Olen luonteeltani toteuttaja ja syvälliset menneisyyteen pohjaavat pohdinnat eivät ole koskaan olleet sitä toimintaa, johon olisin jaksanut perehtyä..
Ikä ja kokemus ovat kuitenkin tuoneet kiinnostukseni piiriin ainakin ripauksen syvällisemmän pohdiskelun arvostamista.
Viittaan edelliseen, kun totean, että olen keskustalaisena kenttätoimijana huonosti perehtynyt Alkiooni eli Keskustan ja sen edeltäjien aatepohjan luojan ajatusmaailmaan.
Eilen koin pienoisen ahaa-elämyksen, kun sain olla kahdessakin tilaisuudessa, joissa kansanedustaja Paula Lehtomäki vieraili Pirkanmaalla ja taustoitti Euroopan Unionin syvimpiä saloja.
Sain toimia juontajana siinä Kirjastotalo Metsossa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa Paula Lehtomäki alusti keskustalaisesta vinkkelistä EU-näköaloja.
********
Suhtaudun myönteisesti Euroopan Unioniin ja kerron nyt, että annoin aikoinaan jo EU-kansanäänestyksessä ääneni liittymisen puolesta
*******
Ilahduin, kun kansanedustaja Paula Lehtomäki kertoi keskustalaisen aatepohjan luojan Santeri Alkion jo vuonna 1920 linjanneen visionäärisesti nykyisen EU:n tarpeellisuudesta!
Osoittaa Santeri Alkion kaukonäköisyyttä, kun hän 15.1.1920 julkaistussa ”Maan ääni”-lehdessä totesi näin:
”Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan yhdysvalloista.On ilmeistä, että oman rauhan vuoksi Euroopan täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eriarvoista rahaa.”
********
Totesin tilaisuuden juontajana yleisölle Kirjastotalo Metsossa, että nämä Santeri Alkion sanat luovat vahvan selkänojan sille toiminnalle, jolla Keskusta valmistautuu ensi toukokuun 25. päivänä järjestettäviin europarlamenttivaaleihin!
Sain Santeri Alkion sanoista eilen vahvistuksen myös sille äänestyskopin hiljaisuudessa 16.10.1994 tekemälleni päätökselle, jolla asetuin puoltamaan Suomen EU-jäsenyyttä.
Alkion sanoma on myös vahva viesti sille toiminnalle, jota voimieni mukaan tulen tekemään lähikuukausien aikana Keskustan vaalimenestyksen eteen toukokuun eurovaaleissa!
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Santeri Alkio, Maalaisliitto, Keskustapuolue, Suomen Keskusta, Keskusta, Paula Lehtomäki, kansanedustaja Paula Lehtomäki, Kirjastotalo Metso, Ylöjärvi-sali, Ylöjärven kaupungintalon Ylöjärvi-sali, Pirkko Vuolle, |
Sentteri-aika siirtyi muistojen joukkoonLauantai 21.5.2011 - -Esko Erkkilä- Luovutimme Hallituskadulla sijainneen Keskustan vaalihuoneiston avaimet vuokranantajalle maanantaina 9.5.2011. Muistorikas ja paljon miellyttäviä kokemuksia sisältänyt aika jäi taakse. Oli hieno tehdä talkootyötä keskustaväen kanssa! Sentteri vei ajastani valtaosan lähes viiden kuukauden ajan. Sentteriajan huippuhetkiä olivat monet tilaisuudet, jotka Keskustan Tampereen Kunnallisjärjestö sekä Keskustan Pirkanmaan piiri vaalikampanjan aikana siellä järjestivät. Pääministeri Mari Kiviniemi, ympäristöministeri Paula Lehtomäki, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen sekä maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila vierailivat vaalikampanjan aikana Sentterissä. Myös europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki sekä Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko ja Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen vierailivat Sentterissä. Lehdistö oli kiinnostunut Sentteri-vieraista ja joissakin tilaisuuksissa Sentterin ”ministerihuoneeksi” ristimämme henkilökunnan lepotila kävi ahtaaksi. Pirkanmaalaiset Keskustan kansanedustajaehdokkaat tarjosivat Sentterissä kuulijoille monet maukkaat tarjoilut. Mielestäni Tarja-Riitta Koskisen tarjoamat uunijuustot olivat yliveto! Eräs parhaista tilaisuuksista oli Keskustan naisehdokkaiden järjestämä yhteisesiintyminen. Koko päivän ajan oli hienoa ohjelmatarjontaa ja tarjoamiset toinen toistaan herkullisempia. Sentterissä vierailleiden arvovieraiden osalta kansanedustaja Mikko Alatalon työ ja hyvät suhteet valtakunnan ykköspäättäjiin olivat keskeisiä. Ilman Mikkoa Sentteri-vieraiden lista olisi paljon toteutunutta lyhyempi. Jätimme Sentterin siistiin kuntoon odottamaan seuraavia vuokralaisia. Talo menee syksyn alkaessa täysremonttiin ja siitä on remontin jälkeen tulossa eräs Tampereen keskikaupungin arvokiinteistöistä.
Tässä vielä muutama kuva hiljentyneestä Sentteri-tilasta:
Sentterin yleisilme sai laajaa tunnustusta raikkailla väreillään ja onnistuneilla yksityiskohdillaan. Kunnia tästä kuuluu Sentteri-emäntä Titta Mattilalle, joka muiden naisten kanssa oli onnistuneen sisustuksen "arkkitehtejä".
Yläsalon tasanteen Keskusta-logo ja sen viereen jättämämme pääministeri Mari Kiviniemen kuva jäivät odottamaan aikaa parempaa.
Alasalin seinällä Arkadianmäelle ensikertaa valittu Arto Pirttilahti sekä kolmannelle kaudelle valtakirjansa uusinut Mikko Alatalo jäivät odottamaan Sentteri-tilan uusia vuokralaisia.
Sentterin alasalin Keskusta-logon alla pidettiin monta mielenkiintoista ja tärkeää neuvonpitoa.
Kiitän kaikkia Pirkanmaan keskustalaisia, että sain toimia vaalikampanjan aikana Sentteri-isäntänä. Ilman Teidän valtuutustanne olisin jäänyt vaille hiehoja kokemuksia. Yhteistyö Sentteri-emäntä Titta Mattilan kanssa oli saumatonta.
Opin kampanjan aikana tuntemaan laajan joukon pirkanmaalaista keskustaväkeä, joka on luottavaisin mielin valmis uusiin koitoksiin.
Emme jää lepäämään, vaan seuraamme tiiviisti vaalivoittajien tekemisiä ja tulemme harjoittamaan tiukkaa oppositiopolitiikkaa!
-Esko Erkkilä-
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan Pirkanmaan piiri, Mari Kiviniemi, Paula Lehtomäki, Paavo Väyrynen, Sirkka-Liisa Anttila, Anneli Jäätteenmäki, Mikko Alatalo, |
Vaalityö on tehty - edessä pitkä iltapuhde vaalitulosten laskennassaSunnuntai 17.4.2011 klo 14.36 - -Esko Erkkilä- Kirjoitan näitä ajatuksia vaalipäivänä iltapäivällä, kun äänestyspaikat ovat avoinna vielä kuutisen tuntia. Poikkesin keskikaupungilla ja siellä innokkaimmat kansanedustajaehdokkaat jakoivat esitteitään sekä olivat äänestäjien tentattavana.
Mikko Alatalo oli Keskustan vaalimökin tietämillä Seija-vaimonsa kanssa. Äänestäjät tuntuivat kiittelevän Mikkoa hyvästä työstä.
Taitettu indeksi tuntui tänäänkin olevan usein kysytty aihe. Huomasin, että Mikon vastaukset taitetusta indeksistä olivat vastuullisia. Hän peräänkuulutti erityistoimenpiteitä, jotta eläkkeensaajien ostovoima voitaisiin turvata. Torikäyntini jälkeen poikkesin Sentterissä.Käyntini aikana tuli hieman haikea olo, sillä ”Sentteri-elämä” on tämän illan Vaalivalvojaisten jälkeen jäämässä muistojen joukkoon. Tuskin ehdin lainkaan Keskustan Vaalivalvojaisiin, sillä Tampereen Keskusvaalilautakunnan jäsenyys merkitsee työntäyteistä ja pitkää iltapuhdetta. Olin Sentterissä yksin ja tallensi muutaman kuvan vaalihuoneistostamme, jossa niin monta hienoa tapahtumaa sain omalta osaltani olla toteuttamassa. Tapahtumista mieleenjäävin oli pääministeri Mari Kiviniemen vierailu ja se, että sain vetää pääministerin ”haastattelutuokion”. Myös Paula Lehtomäen avajaistilaisuus sekä Paavo Väyrysen käynti Sentterissä ovat helmiä muistojeni joukossa. Tässä pieni kuvakimara vaalipäivänä Sentteristä, kun siellä yksikseni hetken vietin:
Tässä Sentterin ikkunanäkymä kulkijan silmin todettuna.
Alasalin takaseinä ja ...
...ja myös sivuseinä ovat hienoja vaalijulisteita täynnä.
Yläsalin seinällä on kaksi tuppeensahattua lautaa, jotka toimivat pienesitteiden näytekappaleiden sijoituspaikkana!
Keskustan puoluetoimisto onnistui ehdokkaiden yhteisjulisteen laadinnassa ja sen vuoksi se sai arvoisensa paikan myös Sentterissä.
Yläsalista Alasaliin johtava portaikko sai seinälleen kolme pääministeri Mari Kiviniemeä esittävää julistetta.
Yläsalin ylätasanne, jossa monet Suomen keskeiset poliittiset päättäjät ovat alkuvuoden aikana esiintyneet. Nyt tasanteella yksinäinen televisio odotti Vaalivalvojaisten alkamista!
Näkymä Sentteristä Hallituskadulle. Oli mukava havaita, että Keskustan ehdokasjulistetta tutkailtiin tarkasti vielä vaalipäivänäkin!
Kiitoksen paikkoja tulee vielä varmaan useita, mutta kiitän jo tässä vaiheessa kaikkia niitä, jotka vierailitte Sentterissä. Kiitän myös niitä lukuisia talkoolaisia, joiden avulla saimme Tampereelle uutta Keskustalaista kulttuuria - vaalihuoneiston Eduskuntavaalien merkeissä!
-Esko Erkkilä- Sentteri-isäntä |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Mikko Alatalo, Seija Alatalo, Mari Kiviniemi, Paula Lehtomäki, Paavo Väyrynen, |
Sentterin avajaiset - todella hieno tilaisuus!Tiistai 22.2.2011 - -Esko Erkkilä- Palaan vasta nyt hienoon tilaisuuteen, joka järjestettiin jo melkein kuukausi sitten eli 24.1.2011. Kyse on Sentterin avajaisista. Sentteri on Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n sekä Keskustan Pirkanmaan piirin yhteishanke vaalikahvilan merkeissä. Olimme ajoissa liikkeellä, sillä halusimme tilaisuuden tullen varmistaa hyvän paikan Tampereelta, jonne tamperelaiset ja pirkanmaalaiset voisivat tulla tapaamaan Keskustan pirkanmaalaisia kansanedustajaehdokkaita. Sentteri sijaitsee Hallituskatu 7:ssä. Ohjeemme sinne on seuraavalainen: Kolmekymmentä askelta Takon suuntaan Kauppahallin Hallituskadun puoleiselta sisäänkäynniltä! Saimme Sentterin avajaisvieraaksi ympäristöministeri Paula Lehtomäen. Lehtomäki ja pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat "vetivät väkeä tuvan täyteen"! Pieni kuvakavalkaadi antaa ehkä parhaan kuvan Sentterin avajaisjuhlallisuuksien etenemisestä:
Aina hymyilevä ympäristöministeri Paula Lehtomäki saapui ajallaan Sentteriin. "Taustavarmistajana" tässä Eino Råman.
Paula Lehtomäen Sentteri-vierailu ajoittui luonasaikaan ja sen vuoksi hän sekä kansanedustaja Mikko Alatalo ideoivatkin yhteisen lauluhetkensä "Luonastunnin lauluhetkeksi". Lauluhetki-taltiointi on saanut valtavan suosion YouTube´ssa, sillä sitä on nyt katseltu n. 12.000 kertaa! Katso Paulan ja Mikon yhteislaulu nettiosoitteesta www.youtube.com. Hakusanalla "alatalo2011" se löytyy varmasti. Itse löysin sen ensimmäisen kerran haulla "Paula Lehtomäki ja Mikko Alatalo" Samasta osoitteesta ja samoilla hakusanoilla löytyy myös ympäristöministeri Lehtomäen Sentterissä pitämä avajaispuhe. Käy katselemassa ja kuuntelemassa - nauti ja ihaile hienoa musisointia sekä täyttä ASIAA!
Eduskunnan keväällä omaehtoisesti jättävä kansanedustaja Klaus Pentti toi Sentteri-avajaisiin tervehdyksen Eduskunnasta. Klaus Pentin tapaista valtiomiestä on vaikea löytää, sillä niin perusteellisesti Pentti on paneutunut eduskuntatyöhön - hänellä on puheissaan aina vankkaa tietoa ja sanomaa.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n tervehdyksen tilaisuuteen toi puheenjohtaja Antti Juva.
Puheenjohtaja Antti Juva luovutti Sentteri-emäntä Titta Mattilalle Emännänkupin ja Sentteri-isäntä Esko Erkkilälle Isännänkupin. Emäntä ja Isäntä kiittävät huomionosoituksesta!
Sentterin avajaismuodollisuudet olivat varsinaisen avaamisen osalta pitkään harkinnan ja ideoinnin kohteena. Lopputuloksena päädyimme siihen, että hankimme tamperelaiselta Mikon Leipä Oy:ltä kunnollisen suomalaisesta rukiista leivotun ison ruisleivän.
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki leikkasi ruisleivästä palan ja sen myötä Sentteri tuli avatuksi. (Valokuva: Jussi Westinen). Saattoi olla ensimmäinen kerta, kun ruisleivän leikkaaminen symbolisoi jonkin tilan tai toimipisteen avaamista. Mielestämme se sopi hyvin Sentterin avajaissymboliksi, sillä Keskustan eräs perusarvo on kotimainen ruoka. Olen ruisleivän leikkaamisen käyttämisestä "avajaisnauhan katkaisun" sijaan hieman ylpeä, sillä idea kypsyi vaimoni Ritva Erkkilän esittämän idean pohjalta.
Tässä ruisleipäidean keksijä Ritva Erkkilä valmistelemassa Sentterin keittiössä tarjoilukuntoon Teiskossa valmistettuja mainioita porkkanaleivoksia. Huomaattehan Sentterin sisustusmaalauksessa, tuolin pehmikkeissä sekä tarjoiluhenkilökunnan asusteissa hyvin väri väriin sointuvat väritykset!
Seuraavaksi Sentterin avajaistilaisuudessa päästiin pääasiaan eli Keskustan Pirkanmaan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaiden puheenvuoroihin.
Valitan, että ensimmäisenä esiintynyttä Vesilahden Ari Arvelaa bloginpitäjän digikameran muistista ei löydy. On jatkossa oltava aktiivisempi, että myös Arvelasta saadaan näille sivuille kuva.
Ari pitää maanviljelijöiden sekä yrittäjien asiat mielessään ja niiden myötä hän on kohonnut pirkanmaalaisten kärkivaikuttajien joukkoon.
Bloginpitäjän digikameran muistiin ovat tallentuneet seuraavat kansanedustajaehdokkaat, jotka esiintyivät avajaisjuhlassa:
Pertti Hakanen Sastamalasta
Hanna Holma Kangasalta
Tarja-Riitta Koskinen Juupajoelta
Katariina Kähkölä Lempäälästä
Tarmo Niemenmaa Tampereelta
Arto Pirttilahti Mänttä-Vilppulasta
Matti Äijö Ikaalisista
Päivi Hiltunen Hämeenkyröstä
Onnistuneen avajaistilaisuuden viimeisenä esiintyjänä ja alustajana oli Tampereen apulaispormestari Timo Hanhilahti. Hanhilahden esitys käsitteli ajankohtaisia Tampereen, mutta myös Tampereen seutukuntaa koskettelevia asioita.
Bloginpitäjä ja Sentteri-isäntä toivoo, että Sentteri pystyy tuomaan piristävää uutta tamperelaiseen ja pirkanmaalaiseen politiikkaan sekä lisäämään tavallisen kansalaisen vaikutusmahdollisuuksia.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan Pirkanmaan piiri, Paula Lehtomäki, www.youtube.com, Klaus Pentti, Antti Juva, Timo Hanhilahti, www.pirkanmaankeskusta.net |
Ympäristöministeri Paula Lehtomäen vakuuttava esiintyminen Sentteri-avajaisissaTiistai 25.1.2011 - Esko Erkkilä Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön, Keskustan Pirkanmaan piirin, Keskustanaisten Pirkanmaan piirin sekä Pirkanmaan keskustanuorten toteuttama kansalaisten kohtaamispaikka Sentteri avattiin Tampereella maanantaina tammikuun 24. päivänä. Avajaiset keräsivät Hallituskadulla sijaitsevaan talkoovoimin kunnostettuun huoneistoon yli satapäisen avajaisyleisön. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki hoiti mallikkaasti avajaismuodollisuudet. Sinivalkonauhan leikkaamisen sijaan ministeri Lehtomäki suoritti Sentterin avaamisen leikkaamalla palan järjestäjien paikalle hankkimasta ruisleivästä! Ruisleipä oli leivottu tamperelaisessa Mikon Leipä Oy:ssä kotimaisesta rukiista – lähiruokaa siis parhaimmillaan. Lähellä leivottuun kotimaisista raaka-aineista valmistettuun ruisleipään sisältyy paljon symboliikkaa. Ruis mielletään vahvaksi sekä ravitsevaksi viljaksi ja kotimainen elintarvike on näinä aikoina entistäkin turvallisempi valinta ruokapöytään. Avajaispalan jälkeen talkooporukka Sentterin keittiössä viipaloi kookkaan ruisleivän läsnä olleille makupaloksi ja ne katosivatkin hetkessä voilla täydennettyinä tyytyväisen avajaisyleisön suihin. Ympäristöministeri Lehtomäki kertoi tervehdyspuheessaan paljon puhutun jätevesiasian nykyvaiheesta. Vihervirkamiesten jujuttaman RKP:n silloisen ympäristöministeri Enestam`n vahvistama jätevesiasetus sisälsi monia ylilyöntejä. Keskustan Paula Lehtomäki on nyt saamassa paljon porua aiheuttaneen jätevesien käsittelyä koskevan laki- ja asetuspaketin järkeväksi. Rajanvetona voidaan todeta, että huussin olemassaolo on ratkaiseva, kun kiinteistökohtaisesti arvioidaan tarvittavia jätevesiratkaisuja. Ulkohuussi ja kantovesi merkitsevät, että kiinteistöllä ei tarvita kummoisiakaan jätevesijippoiluja. Keskustalaisena oli ilo seurata ministeri Lehtomäen osaamista. Poliitikkona Lehtomäki on vakuuttava ja ilonpitäjänä verraton. Ministeri Lehtomäki ja kansanedustaja Mikko Alatalo intoutuivat esittämään huikeita laulunumeroita avajaistilaisuudessa. Lehtomäen pari soolopätkää Alatalon säestäessä olivat lauluosaamista parhaimmillaan. Tilaisuuden juontajana oli mukava havaita, että ministeri Lehtomäki viihtyi tamperelaisten ja pirkanmaalaisten seurassa. Etukäteen sovittu klo 12.00:n takaraja ylittyi reippaasti, kun pirkanmaalainen yleisö innostui tenttaamaan ministeriä. Ministeri Lehtomäen esiintymien jälkeen pirkanmaalaiset Keskustan kansanedustajaehdokkaat esittelivät itsensä ja kertoivat niistä asioista, joita he aikovat kansanedustajina ajaa. Kiitän ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä, Keskustan pirkanmaalaisia kansanedustajaehdokkaita sekä tilaisuuteen saapuneita tamperelaisia ja pirkanmaalaisia hienosta avajaistilaisuudesta! Keskustalaisena on levollinen olo, kun kevään eduskuntavaalit lähestyvät. Meillä on vakuuttavan pääministerin lisäksi osaavia, esiintymistaitoisia ja vakuuttavia ministereitä vaikka muille jakaa! Kaikki Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat ovat ”hetivalmiita” kansanedustajiksi! -Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristöministeri, ympäristöministeri Paula Lehtomäki, Sentteri, Hallituskatu, Mikko Alatalo, Jan-Erik Enestam, jätevesiasetus, jätevesilaki, Mikon Leipä Oy, Mikko Virtanen, |
Sentterin avajaiset tänään Tampereen Hallituskadulla - tervetuloa!Maanantai 24.1.2011 - -Esko Erkkilä- Sentteri on Suomen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön ja Keskustan Pirkanmaan piirin yhteishanke vaalihuoneiston merkeissä Tampereella. Hankkeessa ovat mukana myös Pirkanmaan Keskustanaiset sekä Pirkanmaan Keskustanuoret. Sentteri sijaitsee Hallituskatu 7:ssä. Kyse on runsaan sadan neliön suuruisesta liiketilasta, joka on talkoovoimin kunnostettu tapaamispaikaksi ja erilaisten pientilaisuuksien toteuttamista varten. Sentteriin löytää, kun noudattaa ohjetta: ”Kauppahallin Hallituskadun puoleiselta sisäänkäynniltä 30 askelta Takon suuntaan kadun vastakkaisella puolella” Sentteri on keskustalaisten kansanedustajaehdokkaiden ja aktiivisten kansalaisten kohtaamispaikka. Sentterin pyörittäminen on haaste Tampereen ja koko Pirkanmaan keskustaväelle, sillä tarkoitus on pitää se avoinna helmikuun puolenvälin tienoilta kaikkina päivinä eduskuntavaaleihin saakka. Keskustalainen talkooväki ja Pirkanmaan keskustalaiset luottamushenkilöt tulevat vastaamaan Sentterin käytännön toiminnasta. Tarjolla on kahvia, teetä sekä mehua. Teematapahtuminen yhteydessä tarjonta mukaillaan tilaisuuden teemaan soveltuvaksi. Sentteri-emännäksi on valittu Titta Mattila ja Sentteri-isännäksi Esko Erkkilä. Olemme junailleet Sentterin kunnostustalkoot ja vastaamme siitä, että Sentterissä on paljon aktiivista toimintaa. ------------- Sentterin avajaiset järjestetään maanantaina tammikuun 24. päivänä. Ovet ovat avoinna tänään klo 10.00 – 19.30. Sentterin avajaisvieraana on ympäristöministeri Paula Lehtomäki. Ministeri Lehtomäki on Sentterin avajaisissa lupautunut virittämään Lounastunnin lauluhetken yhdessä kansanedustaja Mikko Alatalon kanssa. Lauluhetki ja ministerin esitys ”Huussin purkaminen ja rakentaminen uudelleen” ajoittuvat heti klo 11.00 jälkeen. Esityksessään ministeri kertoo paljon huomiota saaneen jätevesiasetuksen ratkaisuvaiheista, jotka juuri näinä päivinä ovat ratkaisuvaiheessa. Kansanedustaja Mikko Alatalo esiintyy Sentterissä tänään uudestaan klo 16.30. Tampereen apulaispormestari Timo Hanhilahti ehtii avajaisiin klo 19.00 tienoilla ja on lupautunut silloin valottamaan ajankohtaisia Tampereen kaupungin näkymiä. Avajaispäivänä paikalla ovat tavattavissa Keskustan Pirkanmaan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat. Kannattaa seurata Sentteri-ilmoittelua, sillä tulossa on paljon mielenkiintoisia vieraita ja tapahtumia! Tervetuloa Sentteriin heti avajaispäivänä! -Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Suomen Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan Pirkanmaan piiri, ympäristöministeri Paula Lehtomäki, Paula Lehtomäki, Mikko Alatalo, Timo Hanhilahti, apulaispormestari Timo Hanhilahti, Titta Mattila, Esko Erkkilä, |
Suomen Keskustan onnistunut suurristeily RiikaanTorstai 30.9.2010 - -Esko Erkkilä- Suomen Keskusta järjesti omalle väelleen suurristeilyn Helsingistä Riikaan 25. - 27.9.2010 m/s Baltic Princess-laivalla.
Suurristeily toimi ensi kevään eduskuntavaalien lähtölaukauksena. Risteilyllä oli hyvä tunnelma - kaikesta näki, että keskustaväki lähtee luottavaisena viiden ja puolen kuukauden kuluttua järjestettäviin eduskuntavaaleihin.
Olin risteilyllä mukana ja voin vakuuttaa, että tunnelma risteilyllä oli luottavainen. Keskustalla on kaikki eväät päästä Suomen suurimmaksi puolueeksi jo kolmannen kerran peräkkäin.
Erityisen tyytyväinen voi olla nuorten suuresta osanotosta risteilylle. Julkisuudessa Keskustaa mainitaan menneisyyden kansanliikkeeksi, mutta todellisuus on vallan toista.
Risteilyllä oli koko matkan ajan korkeatasoisia seminaareja ja ajankohtaiskeskusteluja, joissa olivat mukana raskaan sarjan suomalaiset vaikuttajat.
Keskustan monet ministerit olivat pääministeri Mari Kiviniemen johdolla mukana. Osan keskustaministereistä oli jäätävä koti-Suomeen, sillä hallituksen on oltava koko ajan päätösvalmiina.
Ministereistä mukana olivat ympäristöministeri Paula Lehtomäki, maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula ja kuntaministeri Tapani Tölli. Pääsin keskustelemaan kaikkien ministereiden kanssa.
Europarlamentaarikoista mukana olivat Anneli Jäätteenmäki sekä Riikka Manner.
Tamperelaisista kansanedustajaehdokkaista mukana olivat Vilhartti Hanhilahti ja Mikko Alatalo.
Useat Pirkanmaan keskustalaiset kansanedustajaehdokkaat olivat tukijoukkoineen mukana risteilyllä.
Keskustan piiritoimistolta olivat menossa mukana Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Ritva Männistö sekä Keskustanaisten Pirkanmaan piiri ry:n toiminnanjohtaja Pirkko Vuolle - he kunnostautuivat monessa asiassa; erikoisesti Ritva ja Pirkko pääsivät esille mainioina laulajina Mikko Alatalon vetämässä yhteislaulutilaisuudessa.
Olen tyytyväinen, että pääsin risteilylle mukaan. Risteily osoitti laajalle kenttäväelle ja mukana seuranneelle mediaväelle, että Keskusta on menossa kohti hyvää vaalitulosta.
-Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, Keskustan suurristeily, Riika, Mari Kiviniemi, Paula Lehtomäki, Juha Rehula, Tapani Tölli, Sirkka-Liisa Anttila, Anneli Jäätteenmäki, Riikka Manner, Vilhartti Hanhilahti, Mikko Alatalo, |
Haja-asutusalueiden jätevesiasetus pitää muuttaa järkeväksiTorstai 23.9.2010 - -Esko Erkkilä- Vuonna 2004 säädetyn jätevesiasetuksen mukaan haja-asutuksen jätevesistä pitää puhdistaa 90 prosenttia orgaanisesta aineesta, 85 prosenttia fosforista ja 40 prosenttia typestä. Asetus koskee kaikkia uudisrakennuksia. Vanhojen rakennusten on täytettävä vaatimukset vuoden 2013 loppuun mennessä. Astus on aiheuttanut paljon hämminkiä ja vastustusta. Likakaivosysteemejä markkinoivia tahoja asetus on palvellut. Maaseutuväelle ja mökkiläisille on myyty kalliita ja toimimattomia järjestelmiä. Toivottavasti asiaan saadaan nyt järkeä, kun pääministeri Mari Kiviniemi lupasi pääministerin haastattelutunnilla 19.9.2010, että ympäristöministeri Paula Lehtomäki antaa asetusmuutosesityksen, jolla asetuksen pahimmat ongelmakohdat muutetaan. Haja-asutusalueiden jätevesiasetus on osoittautunut kohtuuttomaksi maaseudun väestölle ja myös monille kaupunkilaisille, sillä sen järjettömyydet koskevat myös mökkiläisiä. Järjen puuttuminen jätevesiasetuksesta on esimerkki siitä toiminnasta, jota demari- ja viherpiipertäjävirkamiehet Ympäristöministeriössä puuhastelevat. Poliittisesti vastuulliset puolueet eivät Ympäristöministeriön perustamisen aikoihin ymmärtäneet sitä merkitystä ja vaaraa, joka oli muodostumassa. Ympäristöministeriö annettiin demareiden ja vihreiden temmellyskentäksi. Ministeriöön muodostui virkamieskunta, jonka tärkein tehtävä näyttää olevan vaikeuttaa kansalaisten elämää. Oli surullista lukea Iltasanomista 20.09.2010, että ministeri Jan-Erik Enestam´lle asian esitellyt virkamies oli sisällyttänyt valmistelutekstiinsä vääriä tietoja, kun Enestam esittelevänä ministerinä ajoi haja-asutusalueiden jätevesiasetusta. Nyt kyseinen virkamies kommentoi yksioikoisesti: "En ota kantaa". Toivon, että Paula Lehtomäki nyt toimii kentältä saamansa palautteen mukaan ja muuttaa jätevesiasetuksen pahimmat kohdat oikeudenmukaisiksi ja järjellisiksi. Siihen Lehtomäellä on täysi oikeus, sillä ovathan ministeriöt päällikkövirastoja, joiden päättäjä viime kädessä on ministeri. -Esko Erkkilä- |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: haja-asutusalueiden jätevesiasetus, Mari Kiviniemi, Paula Lehtomäki, |
"Teknologiassa tarvitaan jotain, jota ei vielä ole keksitty"Tiistai 9.2.2010 klo 22.01 - -Esko Erkkilä- Ympäristöministeri Paula Lehtomäki totesi otsikkototuuden tiistaina 9.2.2010 Tampereen Yliopistolla järjestetyssä Valtioneuvoston kanslian, Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan, Tampereen yliopiston, Pirkanmaan liiton ja Ulkopoliittisen instituutin yhdessä järjestämässä "Tulevaisuusfoorumissa". Osallistuin n. kahdensadan muun asiasta kiinnostuneen kanssa tilaisuuteen.
Tulevaisuusfoorumin puheenjohtaja toimi Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Marja Tiura ja sen avasi Tampereen Yliopiston rehtori Kaija Holli. Hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen muistutti, että... |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tulevaisuusfoorumi, Paula lehtomäki, Oras Tynkkynen, Mikko Alatalo |