Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Euroopan maantieteellinen keskus sijaitsee paikassa 54 astetta 54 minuuttia pohjoista leveyttä ja 25 astetta 19 minuuttia itäistä pituutta

Keskiviikko 8.8.2018 - -Esko Erkkilä-

Monenlaista saimme kokea heinäkuun alussa, kun me Kyröläismatkaajat teimme kenraali Pentti Lehtimäen johdolla matkan Baltiaan.

 

 

Eräs kohteemme oli Euroopan maantieteellinen keskus n. 26 kilometriä Vilnasta pohjoiseen.

 

 

Paikka sijaitsee lähellä Purnuskes-kylää.

 

 

 

IMG_2249.JPG

 

 

Paikkaan on ohjausviittoja…

 

 

 

IMG_2252.JPG

 

 

…jotka ohjaavat kulkijan…

 

 

 

IMG_2253.JPG

 

 

…todelliseen Euroopan keskipisteeseen!

 

 

 

IMG_2255.JPG

 

 

Vuonna 2004 kuvanveistäjä Gediminas Jokubonisin luoma muistomerkki rakennettiin Euroopan maantieteellisen keskuksen paikkaan. Monumentti on valkoinen graniittipylväs, jonka yläpäässä on tähtien kruunu.

 

 

 

IMG_2258.JPG

 

 

Merkkikiven ja monumentin ympärillä on iso viherkenttä ja sen laidalla on eurooppalaisten maiden lippurivistö.

 

 

 

********************

 

 

On vielä todettava, että Euroopan keskipisteen sijainnista on olemassa myös toisenlaisia mielipiteitä ja erilaiset mielipiteet johtuvat mm. siitä, että Euroopan ja Aasian välisen rajan määrittelyssä on erilaisia koulukuntia.

 

 

Myös erilaiset bisnesnäkökohdat vaikuttavat siihen, että mitä kohtaa pidetään Euroopan maantieteellisenä keskipisteenä.

 

 

******************

 

 

IMG_2260.JPG

 

 

 

IMG_2268.JPG

 

 

On selvää, että käyntiä Euroopan maantieteellisessä keskuspaikassa piti hieman juhlia ja kenraali sekä mainio kuljettajamme Raivo. joka on ollut mukana kuljettajana kaikilla 15:llä Kyröläismatkallamme, olivat tuoneet mukanamme muutaman samppanjapullon ja niiden voimalle me juhlimme käyntiämme paikassa 54 astetta 54 minuuttia pohjoista leveyttä ja 25 astetta 19 minuuttia itäistä pituutta!

 

 

 

Ja matka jatkui!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka2018, Baltia2018, 54 astetta 54 minuuttia pohjoista leveyttä ja 25 astetta 19 minuuttia itäistä pituutta, Gediminas Jokubonis, The geographical centre of Europe, Europos centre, Europos geografinis Centras, Vilnus,

Suomalaista musiikkia viljakkalalaisten voimin

Torstai 19.7.2018 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry tapaa kesäisin järjestää seurojentalolla muutaman kerran Keskiviikkokahvilan, jossa paikkakuntalaiset tai lähiseutujen esiintyjät esittävät musiikkia.

 

 

 

IMG_2825.JPG

 

 

Tänä kesänä Keskiviikkokahviloita oli neljästi ja kesän viimeinen järjestettiin eilen.

 

 

Kesäohjelmaani kuuluu ainakin kerran osallistua Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen järjestämään Keskiviikkokahvilaan ja eilen osallistuinkin kesän viimeiseen Kesäkahvilaan.

 

 

 

IMG_2805.JPG

 

 

Tilaisuudessa Aarre Aalto – pitäjämme omia poikia – esiintyi laulaen ja häntä säesti Kaisu Talosela.

 

 

Alkujuonnossaan Aarre kertoi, että tilaisuuden ohjelma painottuu varsin paljon lintuaiheisiin lauluihin ja niin myös tapahtui.

 

 

 

IMG_2814.JPG

 

 

Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen puuhakas sihteeri Leena Kunttu (vasemmalla) avasi tilaisuuden ja lauluhetken jälkeen hän myös antoi pienet muistolahjat esiintyjille.

*********************

 

 

Tilana Viljakkalan Seurojentalo on minulle hyvin tärkeä, sillä kävin siellä mm. kansalaiskouluni aikoja sitten.

 

 

Seurojentalon juhlasali toimi poikien puutöiden opetustilana ja siellä olen tehnyt mm. oikein hienon keittiöjakkaran.

 

 

**********************

 

 

 

Arvostan suuresti niitä lauluja, joita Aarre Aalto esitti, sillä monet niistä toivat mieleen mukavia muistoja ja kerron niistä yhdestä eli Irwin Goodmanin ”Maailma on kaunis”.

 

 

En omaa niinkään muistoja tuosta kappaleesta, mutta Irwiniin liittyvästä Ryysyrannasta, jonka Irwin rakennutti Hattulaan.

***************

 

 

Vastasin parisen vuotta Hämeenlinnassa sijaitsevan entisen OTK:n rehutehtaan maatilarehujen myynnistä sen jälkeen, kun yrityksen omistajaksi tuli Raisio Yhtymä.

 

 

Eräs sopimusautoilijamme oli Koskelainen Oy ja Irwinin Ryysyranta oli pakkohuutokaupassa siirtynyt Koskelaisten omistukseen.

 

 

Koskelainen ja minä pidimme joskus Ryysyrannassa kahden miehen palaverin autorahdeista ja kun pääsimme molempia tyydyttävään lopputulokseen, niin yrittäjä soitti äidilleen, joka asui Ryysyrannan toisessa päässä, että voisitko keittää kahvit ja teet, jotta me voisimme ”Raision miehen” kanssa tulla juomaan neuvottelukahvit.

 

 

Lähdimme kulkemaan Ryysyrantaa sisätiloissa kohti äiti-Koskelaisen huoneita ja muistan, että matka oli pitkä. Kuljimme Ryysyrannan kuuluisan uima-altaan ohi, mutta matkamme jatkui ja jatkui.

 

Lopulta saavuimme äiti-Koskelaisen luo ja nautimme neuvottelumme harjakaiskahvit.

 

 

Se oli aikaa se!

 

 

Irwinin Ryysyrannasta ja sen pakkohuutokaupasta löytyy tarkempaa tietoa, jos googlaa: ”Irwin Goodman Ryysyranta” tai ”Irwin Goodman Ryysyrannan pakkohuutokauppa”.

 

 

 

Meni vähän kauaksi Viljakkalan Seurojentalon Keskiviikkokahvilasta, mutta minkäs sille voi!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry, Irwin Goodman, Antti Hammarberg, Ryysyranta, Hattulan Ryysyranta, Irwinin Ryysyranta,

Sallittua toki, mutta ihmettelen!

Tiistai 17.7.2018 - -Esko Erkkilä-

Olen tälläkin saitilla kai monesti kertonut, että 16.10.1994 äänestin Euroopan Unioniin liittymisen puolesta.

 

 

Kantani voitti!

 

 

En ole päivääkään katunut äänestämistäni, sillä ajattelin silloin ja nykyään yhä enemmän itseni parasta, mutta ajattelin jo silloin ennen kaikkea lastemme parasta.

 

 

EU-vastustajat vaahtoavat aina, että Suomi on suuri nettomaksaja Euroopan Unionille.

 

 

Nettomaksaja toki olemme, mutta viime vuonna nettomaksuosuutemme oli henkeä kohti laskettuna 54 euroa!  Perin mielelläni tuon summan maksan, jotta saan kuulua eurooppalaiseen perheeseen.

 

 

Suurimmat nettomaksajat EU:ssa olivat viime vuonna asukasta kohti laskettuna Ruotsi (158 €/hlö), Saksa (157 €/hlö) ja Tanska (137 €/hlö).

 

 

*******************

 

 

Sain runsas viikko sitten taas kerran tutustua vapaaseen liikkumiseen, joka on eräs Euroopan Unionin tarjoama vahvuus – eipä ollut minkäänlaisia esteitä, kun siirryimme Suomesta Viroon, Virosta Latviaan ja Latviasta Liettuaan – sama juttu paluumatkalla.

 

 

On toki sallittua, mutta ihmeellistä, kun esimerkiksi ties kenenkä johtaman Kansalaispuolueen ”puheenjohtaja” retostelee netissä Suomen erolle Euroopan Unioinista!

 

 

Kaikkea se vallanhimo sinänsä fiksuillakin ihmisillä teettää!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Neuvoa-antava kansanäänestys 16.10.1994, kansanäänestys, kansanäänestys 16.10.1994, EU-kansanäänestys, Kansalaispuolue, Populistit, nettomaksajat, Suomen nettomaksu on 54 euroa per henkilö,

Naisvalta, mutta hyvä niin!

Tiistai 26.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Toimin bisnesmaailmassa yli neljäkymmentä vuotta ja esimiehenä en koskaan kiinnittänyt valintatilanteessa huomiota, että oliko kyseessä mies vaiko nainen.

 

 

Keskeistä minulle oli, että pystyin valitsemaan avoinna olevaan tehtävään parhaan ehdokkaan.

 

 

Olin varmaan ensimmäinen rehualan esimies, joka valitsi kenttämyyntitehtävään naisen ja en koskaan joutunut katumaan päätöstäni.  Huomaan, että nykyään myös muut esimiehet luottavat naisten osaamiseen kenttämyyntitehtävissä.

 

 

 

Keskustan osalta politiikan huipulla naisia on Sotkamon puoluekokouksen jälkeen puoluejohdossa enemmistö, sillä puoluesihteerimme on nainen ja hänen lisäkseen kolmesta varapuheenjohtajasta kaksi on naisia.

 

 

Keskustan Europarlamenttiryhmä on nykyään 100 prosenttisesti naisia, sillä Hannu Takkulan siirryttyä Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi hänen tilalleen europarlamentaarikoksi nousi kansanedustaja ja agrologi Elsi Katainen. Takkula oli puolestaan noussut europarlamentaarikoksi sen jälkeen, kun Olli Rehn siirtyi ministeriksi Sipilän ensimmäiseen hallitukseen ja sittemmin Suomen Pankkiin.

 

 

Paavo Väyrynen puolestaan jätti Euroopan parlamentin monivivahteisten vaiheiden jälkeen ja kun Mikael Pietikäistä eivät europarlamentaarikon hommat kiinnostaneet, niin Väyrysen tilille europarlamentaarikoksi kohosi Mirja Vehkaperä.

 

 

Entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki on ollut Keskustan riveistä valittuna europarlamentaarikkona jo vuodesta 2004 alkaen.

****************

 

 

Kaikki Keskustan Mepit esiintyivät Keskustan puoluekokouksessa Sotkamossa 8. - 10.2018 ja silloin sain heidät myös kamerani linssiin – kas näin:

 

 

 

IMG_0359.JPG

 

 

Anneli Jäätteenmäki

 

 

 

IMG_0377.JPG

 

 

Elsi Katainen

 

 

 

IMG_0376.JPG

 

 

Mirja Vehkaperä

 

 

 

 

IMG_0373.JPG

 

 

Ja tässä kaikki Keskustan Mepit samassa kuvassa!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan europarlamentaarikot, Anneli Jäätteenmäki, Elsi Katainen, Mirja Vehkaperä,

Alkaako Tampere taipumaan Pirkanmaa-myönteiseksi!

Lauantai 16.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Kritisoin taannoin tällä saitilla sitä, että Tampere on yrittämässä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026.

Nyt, kun Tampere on solminut kyseisestä aiheesta yhteistyötä tavoittelevan aiesopimuksen Mänttä-Vilppulan kanssa, olen valmis lieventämään kantaani.

Kantani lieventämiseen vaikuttaa oleellisesti se, että Tampere haluaa kulttuuripääkaupunkihankkeeseen mukaan myös muita Pirkanmaan kuntia.

Tampereen taipuminen yhteistyöhön Mänttä-Vilppulan kanssa ja se, että se haluaa samaan konsortioon myös muita Pirkanmaan kuntia kertoo, että persaukinen Tampere ei pysty yksinään toteuttamaan niin suurta projektia, kuin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi hakeminen merkitsee.

On toivottavaa, että Tampereen nöyrtyminen yhteistyöhön Mänttä-Vilppulan kanssa sekä yhteistyöhalukkuus myös muiden pirkanmaalaiskuntien kanssa on osoitus siitä, että maakuntamme keskuskaupunki arvostaa kaikkia prkanmaaliskuntia - merkittävä suunnanmuutos aikaisempaan.

Tampereen nöyrtyminen kertoo myös sen ikiaikaisen totuuden, että taloudelliseen kaaokseen itsensä ajanut kunta, kaupunki tai yritys ei pysty tositilanteessa sanelemaan yhteistyön ehtoja, vaan ne sanelevat tykkänään toiset tahot!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen taloudellinen tilanne, Tampere ja Mänttä-Vilppula yhteistyöhön, Tampereen ja Mänttä-Vilppulan yhteistyö Euroopan kulttuuripääkaupungiksi,

Tosiasiat unohtuivat

Lauantai 2.6.2018 - -Esko Erkkilä-

                                                                                                                              Tampereen kaupunginhallitus päätti 28.5.2018, että Tampere tavoittelee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026 ja samalla se päätti käynnistää Tampere Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 –hankkeen.

 

Vuonna 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkina toimii yksi suomalainen kaupunki ja aiemmin hakemuksestaan ovat kertoneet Mänttä-Vilppula sekä Oulu.

 

 

Hakemus Euroopan suomalaiseksi kulttuuripääkaupungiksi pitää jättää vuonna 2020, jonka jälkeen riippumaton eurooppalainen asiantuntijaelin päättää jatkoon selvinneet suomalaishakemukset.

 

 

Hakuprosessi on pitkä ja vaatii paljon työtä sekä ennen kaikkea rahaa. Hankkeeseen on tämän vuoden bujetissa varattu 300.000 euroa ja kahtena seuraavana vuonna hakuprosessiin ennakoidaan tarvittavan 400.000 – 500.000 euron rahoitus kumpanakin vuonna.

 

 

 

***********************

 

 

Tampereen ennakoidaan tänä vuonna tekevän 60 miljoonan euron suuruisen alijäämäisen taloudellisen tuloksen, mutta se ei päättäjiä tunnu paljoakaan kiinnostavan, kun uusia rahanreikiä suunnitellaan koko ajan.

 

 

Ratikasta ei opittu mitään!

 

 

**********************

 

 

Tampere haki edellisen kerran Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2011, mutta huonolla menestyksellä, sillä Turku tuli valituksi ja Mänttä-Vilppulakin taisi kiilata Tampereen edelle.

 

 

 

 

Minulla on mökin perinnehuusin seinällä juliste, jolla Tampere pyrki vakuuttamaan kotimaiset tahot erinomaisuudestaan vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiksi.

 

 

Juliste on vuosien saatossa joutunut lintujen hakkaamaksi ja hiirien nakertamaksi, mutta Tampereen silloinen hakuslougan ”Tunnetta, taidetta, tarinaa” näkyy edelleen selvästi.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2011, Tampere Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026,

Suomen maksuosuus EU:lle vuonna 2016 oli vain 54,00 euroa henkeä kohti!

Torstai 17.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Äänestin 16.10.1994 järjestetyssä neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä EU:hun liittymisen puolesta.

 

 

Myönteinen kantani EU:hun liittymisen puolesta on eräs kaikkien aikojen viisaimmista päätöksistäni.

 

 

Ajattelin silloin omia lapsiani ja muitakin suomalaisnuoria, joiden halusin elää itsenäisessä Suomessa, joka kuuluu vapaaseen ja yhtenäiseen Eurooppaan.

 

 

Enemmistö suomalaisista eli 56,9 % ajatteli samoin kuin minä ja Suomi liittyikin Euroopan Unioniin 1.1.1995.

 

 

Suomi oli vuosina 1996, 1997 ja 2000 nettosaaja, mutta sittemmin olemme olleet EU:ssa nettomaksaja.

 

 

Suurimmillaan olimme nettomaksajana vuonna 2014, jolloin maksumme olivat 809 miljoonaa euroa suuremmat kuin EU:lta saamamme tulot. Tuo 809 miljoonaa euroa merkitsi n. 162 euron suuruista satsausta sille taustatuelle, jota saimme vuonna 2014 EU:lta.

 

 

Olimme vuonna 2015 EU:n nettomaksaja 488 miljoonalla eurolla eli hieman alle satasella per henkilö ja vuonna 2016 nettomaksajaosuutemme oli ainoastaan 294 miljoonaa euroa eli vaivaiset 54 euroa henkilöä kohti.

 

 

54 euroa per henkilö on suurin piirtein samanlainen maksu kuin tulee olemaan Tampereen kaupungin perimä hulevesimaksu omakotitalokiinteistöltä.

 

 

54 euroa merkitsee viikossa hieman alle 10 euroa ja päivässä n. 0.15 euroa.

 

 

Olen tyytyväinen 16.10.1994 äänestyskopin hiljaisuudessa tekemääni päätökseen.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen maksuosuus EU:lle, neuvoa antava kansanäänestys 16.10.1994, Suomi liittyi Euroopan Unioniin 1.1.1995, Nettomaksaja EU:lle, Nettosaaja EU:lta, ,

Hyvää kesäaikaa!

Sunnuntai 25.3.2018 - -Esko Erkkilä-

Varhaislukijani lukevat tätä juttuani talviajassa, mutta kun kolme tuntia tästä maaliskuun viimeisestä sunnuntaipäivästä on kulunut, niin silloin olemme kesäajassa.

 

 

Taidan kuulua vähemmistöön, kun kannatan kesäaikaa ja siihen siirtymistä synkän talven jälkeen.

 

 

Suomalaiset europarlamentaarikot ehdottivat vuonna 2016 EU:n komissiolle, että kesäajasta luovuttaisiin – en kannata suomalaismeppien ehdotusta.

 

 

Kesäaikaan siirtyminen kertoo, että kevät ja kesä ovat saapumassa. Pidän kesästä ja sen vuoksi pidän myös kesäajasta.

 

 

Mielelläni menetän kesäaikaan siirtymisessä sen yhden tunnin, sillä tiedän saavani sen takaisin lokakuun viimeisenä sunnuntaina klo 04.00.

 

 

 

**********************

 

 

 

Kesäaikaan siirtymisestä minulla on eräs henkilökohtainen muistelus:

 

 

Olin maaliskuun viimeisenä sunnuntaina vuonna 1981 asiakasmatkan vetäjänä Espanjassa.

 

 

Tutustuimme Zaragozassa maatalousnäyttelyyn ja ajoimme vuokra-autoilla Barcelonaan maaliskuun viimeisenä lauantaina ja yövyimme hotellissa.

 

 

Onneksi eräs asiakkaistamme muisti yöllä, että aamulla onkin kesäaika ja hän herätti seurueemme tuntia suunniteltua aikaisemmin!

 

 

Jos tämä asiakkaamme ei olisi herättänyt meitä tuntia suunniteltua aikaisemmin, olisin kenties vieläkin Barcelonassa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kesäaika, kesäaikaan siirtyminen, suomalaismepit, suomalaiset europarlamentaarikot, Zaragoza, Barcelona,

"Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle"!

Tiistai 20.3.2018 - -Esko Erkkilä-

Haastava otsikkoteemainen alustus Pirkanmaan Sote-uudistuksen muutosjohtaja Jaakko Herralalta, jonka hän piti Tampereella Kirjastotalo Metson neuvotteluhuoneessa perjantaina 16.3.2018 – sain olla esitystä kuuntelemassa!

 

 

 

IMG_7725.JPG

 

 

Muutosjohtaja Herralan esityksen aiheena oli yksinkertaisesti

 

 

Sote- ja maakuntauudistus

 

 

 

Muutosjohtaja Herrala kertasi uudistuksen lähihistorian ja totesi, että Vanhasen ensimmäinen hallitus käynnisti hankkeen vuonna 2006.

 

 

Kataisen hallitus keskeytti hankkeen vuonna 2011 ja Stubb´n hallitus pääsi sote-järjestämislain keskeisistä pykälistä ja jatkotoimista vuonna 2014 ratkaisuun parlamentaarisessa valmisteluryhmässä, mutta perustuslakivaliokunta tyrmäsi sote-esityksen vuonna 2015.

 

 

Sote ja maku-uudistukset tulivat keväällä 2015 Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan ja eri vaiheiden jälkeen hallitus päätyi antamaan sote-uudistuksesta uuden esityksen eduskunnalle alkuvuodesta 2018.

 

 

Sote-uudistuksen kolme keskeisintä tavoitetta

 

  • kustannusten kasvun hillitseminen
  • asiakaslähtöisyys
  • yhdenvertaisuus

 

 

Muutosjohtaja Herrala esitteli kaksi asiaa, joiden sanoma täytyy pitää kirkkaana mielessä, kun tarkastelemme sote-uudistuksen tarpeellisuutta:

 

 

 

IMG_7730.JPG

 

 

Eri tekijöiden vaikutus ennenaikaiseen kuolleisuuteen ja…

 

 

 

IMG_7740.JPG

 

 

…eri sote-lohkojen kustannuskehitys vuodesta 2016 vuoteen 2025.

 

 

Luvuista huomataan, että erikoissairaanhoito on yhä edelleen suurin kustannustekijä, mutta perusterveydenhuollon kustannukset alenevat ja toiseksi suurimmaksi kustannustekijäksi nousee ikäihmisten palvelut sekä kolmanneksi suurimmaksi kustannustekijäksi vammaispalvelut!

 

 

Ajateltavaa meille kaikille!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle"! Sote-muutosjohtaja Jaakko Herrala, Jaakko Herrala,

Miksi ihannoidaan vain naisten ja nuorten ehdokkaiden osuutta vaaleissa?

Torstai 15.3.2018 - -Esko Erkkilä-

Maassamme järjestettiin viime huhtikuussa kuntavaalit.

 

 

Kuntavaalien jälkeen tammikuussa olivat presidentinvaalit ja ensi syksynä järjestetään maakuntavaalit.

 

 

Vuoden 2019 keväällä järjestetään eduskuntavaalit ja pian niiden jälkeen eurovaalit.

 

 

Vaaleja siis riittää!

 

 

*****************

 

 

Puolueet etsivät parhaillaan ehdokkaita maakuntavaaleihin ja sieluni silmin näen, että kohtapuoliin eri puolueet alkavat kertomaan julkisuuteen, että kuinka hyvin ne ovat saaneet maakuntavaaleihin naisehdokkaita ja nuoria ehdokkaita.

 

 

Eipä siinä mitään pahaa, mutta puolueiden välisessä tiedotuskilpailussa unohdetaan kertoa varttuneen väen osuus ehdokkaista.

 

 

Maakuntavaaleissa jos missä, kaikilla puolueilla on mielestäni suuri tarve saada ehdokkaikseen kokeneita ja koko maakunnan tuntevia ehdokkaita.

 

 

Varttuneet ja kokeneet ehdokkaat tuntevat elämänkokemuksensa perusteella maakuntien tilanteet, tarpeet ja kehityskohteet.  Toki nuorillakin on paikkansa maakuntavaaliehdokkaina, mutta heille ei ole ymmärrettävistä syistä ehtinyt kertyä maakunnallista näkemystä asioiden hoitamisesta.

 

 

Ehdotan, että eri puolueet lisäävät jatkossa tiedostusaineistoonsa 60 + -vuotiaiden maakuntavaaliehdokkaiden osuuden ehdokasmäärästään.

 

 

Varttuneen väen osuus lähentelee monilla alueilla neljäsosaa alueen väestöstä ja on puolueiden etu, että esimerkiksi 60 + -ikäisten maakuntavaaliehdokkaiden osuus ja lukumäärä kerrotaan julkisuuteen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nuorten ehdokkaiden osuus, Naisehdokkaiden osuus, Varttuneen väestön osuus ehdokkaista, maakuntavaalit 2018, Kuntavaalit 2017, Eduskuntavaalit 2019, eurovaalit,

Parasta eilisissä presidentinvaaleissa oli Juha Sipilän ilmoitus Keskustan vaalivalvojaisissa

Maanantai 29.1.2018 - -Esko Erkkilä-

Eilisten presidentinvaalien tulosyllätykset rajoittuivat siihen, kun kaksi populistiehdokasta sai paljon vähemmän ääniä kuin ounasteltiin ja siihen, että johtavan oppositiopuolueen ehdokas pystyi puolittamaan Paavo Lipposen kuusi vuotta sitten saaman ”kaikkien aikojen pohjanoteerauksen”!

 

 

Vaalivalvojaisissa kuulimme Keskustan ja koko Suomen kannalta huojentavan tiedon, kun Juha Sipilä ilmoitti asettuvansa ehdolle puheenjohtajaksi Keskustan ensi kesäkuussa Sotkamossa järjestettävässä puoluekokouksessa.

 

 

Sipilän ilmoitus selkiinnytti jo nyt Keskustan ja koko Suomen linjaa, sillä erohaihattelut Euroopan Unionista ja eurosta saadaan nyt unohtaa – populisteille varmaan kova paikka!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: politiikan populistit, Suomi pysyy EU:ssa, Suomen valuutta on jatkossakin euro,

Santeri Alkio näki kauas

Lauantai 6.1.2018 - -Esko Erkkilä-

Tulevissa presidentinvaaleissa eräs jakolinja ehdokkaiden kesken on heidän suhtautumisessaan Euroopan Unioniin ja yhteisvaluutta euroon.

 

 

Ehdokkaista kaksi eli Laura Huhtasaari ja Paavo Väyrynen markkinoivat itseään EU- ja eurovastaisuudellaan.  Valitettavasti heidän huutonsa saa jonkinlaista vastakaikua äänestäjissä.

 

 

Tunnen ”Alkioni” heikosti, mutta erään keskeisen Santeri Alkion linjauksen tunnen ja se on hänen jo lähes sata vuotta sitten lausumansa Euroopan Unionista ja yhteisvaluutta eurosta!

 

 

Santeri Alkio totesi 15.1.1920 "Maan ääni" lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan näin:

 

 

”Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan yhdysvalloista.

On ilmeistä, että oman rauhan vuoksi Euroopan täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eriarvoista rahaa.”

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Santeri Alkio näki kauas, Santeri Alkio, EU-vastaisuus, euro-vastaisuus, Paavo Väyrynen, Laura Huhtasaari,

Pirkanmaan Säätiön "Suomi sodasta syntynyt" -seminaari Viljakkalassa 16.9.2017

Lauantai 23.9.2017 - -Esko Erkkilä-

IMG_2667.JPG

 

 

Syntyperäisenä viljakkalalaisena arvostan, että Pirkanmaan Säätiö järjesti hienon ”Suomi sodasta syntynyt” –seminaarin Viljakkalan Seurojentalolla lauantaina 16.9.2017 – olin mukana seminaariyleisössä.

 

 

 

IMG_2668.JPG

 

 

Viljakkalan Seurojentalo on ollut meille viljakkalalaisille tärkeä paikka jo lähes sata vuotta, sillä talo rakennettiin vuonna 1919.

 

 

 

IMG_2479.JPG

 

 
Viime sotiimme Viljakkalan Seurojentalo liittyy mm. siten, että siellä kokoontuivat Viljakkalan miehet lokakuussa 1939 ja lähtivät sieltä Talvisotaan 14.10.1939.

 

 

 

IMG_2478.JPG

 

 

Viljakkalan miehet marssivat tältä paikalta Hämeenkyröön Heinijärven kansakoululle, josta jatkoivat marssiaan Siuron asemalle.

 

 

Siuron asemalta miehet matkasivat junakuljetuksessa silloisessa Sippolan kunnassa sijaitsevalle Kaipiaisten asemalle, josta jatkoivat marssien Enäjärven kylään, jossa alkoi tiivis koulutusjakso.

 

 

Sippola yhdistyi Anjalan kanssa vuonna 1975 Anjalankosken kauppalaksi, josta tuli kaupunki vuonna 1977; vuonna 2009 Anjalankoski liittyi uuteen Kouvolan kaupunkiin.

 

 

Tunnen Kaipiaisten asemanseudun, sillä siellä sijaitsee yksi kolmesta Rehuraisio Oy:n rehutehtaista ja monet tehtaalla työskentelevät asuvat Enäjärvellä.

 

 

 

*****************

 

 

 

 

IMG_2626.JPG

 

 

Pirkanmaan Säätiön hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen selvitteli seminaarin alkupuheenvuorossaan lottien merkitystä Talvi- ja Jatkosodassa.

 

 

 

IMG_2629.JPG

 

 

Pirkanmaan Säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Jouni Koskela johdatteli esityksessään seminaariyleisöä sotiimme Suomen Sodasta alkaen Vapaussodan, Talvisodan, Jatkosodan ja Lapinsodan kautta siihen rauhantilaan, jossa olemme saaneet maatamme rakentaa jo yli 70 –vuotta.

 

 

Talvisodan osalta Koskela muistutti, että silloin suomalaisten puolella taisteli ”Kenraali Talvi”!

 

 

 

IMG_2632.JPG

 

 

Filosofian maisteri Arto Ojakoski on tutkimustyössään paneutunut Ikaalisten suojeluskunnan historiaan ja kertoi 60 henkilöä käsittäneelle seminaariyleisölle siitä merkityksestä, joka suojeluskunnilla oli maanpuolustuksen kannalta ennen sotiamme.

 

Ojakoski painotti suojeluskuntien tiivistä yhteistyötä lottajärjestön kanssa.

 

 

Ojakosken esityksen teemana oli: ”Marssit ja manööverit – Ikaalisten suojeluskunta 1919 – 1939”.

 

 

 

IMG_2639.JPG

 

 

Jouni Koskela palasi mikronin taakse ja palautti seminaariyleisön mieliin Talvisotamme ja Jatkosotamme eri vaiheita.

 

 

Esityksensä Koskela tiivisti laatimaansa mukaelmaan Tapio Rautavaaran ”Korttipakka” –laulusta.

 

 

Alkuperäinen Tapio Rautavaaran esittämä koskettava kappale löytyy, kun googlaa ”Tapio Rautavaara korttipakka”!

 

 

Koskela muistutti, että juhlimme itsenäisyyttämme vain yhtenä päivänä vuodessa, mutta Suomi on itsenäinen myös niinä 364:nä muuna päivänä!

 

 

 

IMG_2641.JPG

 

 

Pirkanmaan Sotaveteraanipiirin puheenjohtaja Pasi Alhon esityksen aihe oli ”Sotiemme veteraanit – Veljeä ei jätetä”.

 

 

Alho muistutti, että Talvi- ja Jatkosodassa kaatui 90 000 sotilasta, haavoittui 200 000 ja kotinsa menetti rajan taakse yli 400 000 suomalaista.

 

 

 

IMG_26522.JPG

 

 

Arvokkaan seminaarin puheosuuden päätti kansanedustaja ja Karjalan Liitto ry:n puheenjohtaja Pertti Hakanen.

 

 

Hakanen on aikoinaan toiminut kouluttajana Porin Prikaatissa ja hän pohti, että olisiko kantahenkilökunnan suorittamalle varusmiesten koulutustyölle eduksi, jos kouluttajat olisivat päässeet tutustumaan viime sotiemme taistelupaikkoihin.

 

 

Monilla taistelupaikoilla käyneenä totean, että taistelupaikkoihin tutustuminen antaisi perspektiiviä varusmiesten kouluttamiseen!

 

 

 

IMG_2656.JPG

 

 

Kunnallisneuvos Pirkko Vuolle lauloi Kaisu Taloselan säestämänä Veteraanin iltahuudon.

 

 

IMG_2660.JPG

 

 

Pirkanmaan Säätiön hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja hallituksen varapuheenjohtaja Jouni Koskela ojensivat seminaarin esiintyjille kirjalahjat muistoksi erinomaisesta seminaarista.

 

 

 

IMG_2661.JPG

 

 

Juhlavan seminaarin asia-anti päättyi yhteisesti laulettuun Maamme-lauluun.

 

 

 ***************

 

 

 

Tilaisuus jatkui ”muonituksella” ja kahvituksella.

 

 

 

IMG_2617.JPG

 

 

”Marskin muona”, josta on merkintä kersantti Niilo Koskelan asevelikalenterissa 4.6.1944, oli mallina sille tarjoilulle, jota seminaariyleisölle tarjottiin.

 

 

  • kahvinkorviketta 10 g
  • sokeria 15 g
  • keksejä 50 g
  • marmeladia 50
  • viinaa 100 g

 

 

 

IMG_2615.JPG

 

 

Kahvinkorviketta ei ollut, mutta sen sijaan saimme nauttia Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n puheenjohtaja Outi Lähteenmäen (istumassa) ja sihteeri Leena Kuntun trahteeraamaa kahvia – viinakin oli pääosin korvattu Pommac-juomalla.

 

 

 

IMG_2666.JPG

 

 

Kiitokset Pirkanmaan Säätiölle mieliinpainuneen seminaarin järjestämisestä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Säätiön "Suomi sodasta syntynyt" -seminaari Viljakkalassa 16.9.2017, Suomi sodasta syntynyt, Pirkanmaan Säätiö, Viljakkalan Seurojentalo,

Miellyttävä tuoksumuisto säilyy mielessä vuosikymmenet!

Tiistai 19.9.2017 - -Esko Erkkilä-

Tämän juttuni otsikkona voisi vaihtoehtoisesti olla vaikkapa tämä:

 

”Erikoinen tuoksumuisto säilyy mielessä vuosikymmenet!”

 

 

Osallistuin viime lauantaina Pirkanmaan Säätiön järjestämään seminaariin Viljakkalan Seurojentalolla ja seminaariyleisöllä oli mahdollisuus tutustua talossa sijaitsevaan pankkimuseoon.

 

 

Nykyisen Seurojentalon tiloissa toimi aikoinaan Viljakkalan Säästöpankki ja pankinjohtajan entisessä huoneessa on tänäänkin…

 

 

 

IMG_2614.JPG

 

 

…pankinjohtaja Hugo Salvaksen muotokuva.

 

 

Pankinjohtaja Salvaksen muotokuva tuo minulle mieleeni miellyttävän muiston vaikka kyse onkin hänen polttamastaan sikaarista ja sen sikaarintuoksusta!

 

 

Pääsin pikkupoikana käymään vanhempieni mukana Viljakkalan Säästöpankissa ja vaikka emme useinkaan nähneet pankinjohtaja Hugo Salvasta, hänen polttamansa sikaarintuoksu leijaili pankkisalissa.

 

 

En ole tupakkamies ja suorastaan vihaan tupakanhajua, mutta Viljakkalan Säästöpankissa 1950-luvulla leijaillut sikaarintuoksu muistuu yhäkin mieleeni miellyttävänä kokemuksena.

 

 

********************

 

 

Tiedemiehet toteavat, että tuoksut ja hajut herättävät tunteita ja tuovat mieleen tunteita tehokkaammin kuin mitkään muut aistimukset.

 

 

Syy on siinä, miten aivomme käsittelevät hajuaistimukset. Hajut kulkevat aivoissa melko lyhyttä reittiä hajukeskukseen, joka on yhteydessä aivojen limbiseen järjestelmään.

 

 

Samaan paikkaan, joka käsittelee tunteita – näin sanovat tiedemiehet!

 

 

He jatkavat, että ihmiset muistavat tuoksuja helpommin kuin vaikkapa valokuvia!

 

 

 

Missähän saisin haistella hyvän sikaarin tuoksuja?

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: tuoksumuisto, erikoinen tuoksumuisto, mielleyttävä tuoksumuisto, aivojen limbinen järjestelmä, Viljakkalan Säästöpankki, Viljakkalan Seurojentalo, Hugo Salvas,

Asiallista pohdintaa

Sunnuntai 17.9.2017 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Säätiö järjesti eilen Viljakkalan Seurojentalolla seminaarin, jonka otsikko oli

 

”Suomi sodasta syntynyt”.

 

 

Seminaariannista on aineksia useampaankin blogikirjoitukseen, mutta keskityn nyt sen puheenvuoron käsittelyyn, jonka kansanedustaja Pertti Hakanen piti seminaarin yhteenvetopuheenvuorona.

 

 

Kansanedustaja Hakasen työhistoriaan kuului toimiminen opistoupseerina varusmiesten kouluttamisessa Porin Prikaatissa Säkylässä.

 

 

Kansanedustaja Pertti Hakanen toimii Karjalan Liiton puheenjohtajana ja jo ennen sitä sekä valintansa jälkeen hän saanut tutustua luovutetulla alueella Talvi- sekä Jatkosodan kunniakkaisiin taistelupaikkoihin.

 

 

 

IMG_2652.JPG

 

 

Hakanen kysyi oikeastaan itseltään eilisessä puheenvuorossaan, että olisiko hän pystynyt parempaan varusmiesten koulutustyöhön, jos hän olisi ennen koulutustyötään saanut tutustua sotiemme taistelupaikkoihin?

 

 

 

*********************

 

 

 

Olen tavallaan joutunut samaan tilanteeseen kuin Hakanen, mutta hieman eri perspektiivistä.

 

 

Varusmiehen peruskoulutusjaksolla ja ei ehkä vielä aliupseerikoulutuksessakaan olisi ollut hyötyä tutustumisesta sotiemme taistelupaikkoihin.

 

 

Reserviupseerikoulutuksessa asia olisi kohdaltani ollut toinen, sillä mm. joukkojen sijoittamisessa puolustustaisteluun olisi ollut hyötyä, jos pohjana olisi ollut tutustuminen sotiemme taistelupaikkoihin.

 

 

Joukkojen sijoittamisessa mittasuhteet ovat todellisessa sodassa tyystin toiset kuin opetustilanteissa.

 

 

Opetustilanteissa joukkueet ja komppaniat sijoiteltiin ainakin omalla RUK-aikanani liian sumppuun ja sijoittelu ei vastannut tositilannetta.  Sumppusijoittelu olisi estynyt, jos RUK-oppilaat olisivat päässeet tutustumaan todellisiin taistelupaikkoihin.

 

 

Tunnen vaikkapa Taipaleenjoen taistelumaaston melko hyvin ja tiedän ryhmityksemme syvyyden, joka oli etulinjan taistelijoiden takana.  Syvyyttä oli Taipaleenjoelta aina Keljaan saakka tai oikeastaan Sakkolan asemalle tai jopa Kiviniemeen saakka. Jos vihollinen olisi saanut läpimurron Taipaleessa,sen jatkoeteneminen olisi ollut vaikeaa.

 

 

Olen laatinut Taipaleenjoen taistelupaikkoihin tutustumisistani useitakin kirjoituksia ja ne löytyvät, jos googlaa: ”Esko Erkkilä Taipaleenjoki”!

 

 

*****************

 

 

Sain varusmiespalveluksen jälkeen osallistua varsin moniin kertausharjoituksiin ja niissä toki päästiin joukkojen sijoittelussa oikeisiin mittasuhteisiin.

 

 

Vastaukseni Pertti Hakasen kysymykseen on se, että sotiemme taistelupaikkoihin tutustuminen toisi arvokasta taustatietoa siihen koulutustyöhön, jolla kantahenkilöstö kouluttaa varusmiehiä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Pirkanmaan Säätiö, Viljakkalan Seurojentalo, Suomi sodasta syntynyt, Karjalan Liitto, Karjalan Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen, Taipaleenjoki, Porin Prikaati, Kelja, Sakkolan asema, Kiviniemi,

Menoa ja meininkiä!

Sunnuntai 10.9.2017 - -Esko Erkkilä-

Viljakkalan Seurojentalolla oli eilen perinteinen ”Läheltä Sinulle” –tapahtuma.

 

 

Rouvalla oli tapahtumassa oma myyntipöytä ja minä olin matkassa apupoikana.

 

 

 

Tässä muutama kuva Rouvan myyntipöydästä ennen ryysiksen alkamista:

 

 

 

IMG_2459.JPG

 

 

 

IMG_2460.JPG

 

 

 

IMG_2461.JPG

 

 

 

**********************

 

 

Asiakkaat kaipaavat kotimaista lähiruokaa ja sen vuoksi oli mukava seurata, kun Viljakkalan Majajärvellä kasvatetut juurekset tekivät hyvin kauppansa.

 

 

Oli hieman vaikea hahmottaa, että miten päivän teemaan eli ”Läheltä Sinulle” -teemaan soveltuvat Kiinassa ja kaukomailla valmistetut rihkamatuotteet.

 

 

Tilaisuus alkoi klo 10.00 ja Seurojentalon Juhlasalissa oli varsinainen härdeli päällä ensimmäisen puolitoistatuntisen aikana.

 

 

Olimme Rouvan kanssa paikalla tilaisuuden loppuun saakka eli kello iltapäiväkahteen, mutta rihkamakauppiaat kokoilivat kamppeensa jo puoliltapäivin.

 

 

”Läheltä Sinulle” on paljon muutakin kuin myyntitapahtuma – ainakin se on paljon muuta meille, joiden juuret ovat Viljakkalassa.

 

 

Toivottavasti ensi kesä on juuresten ja muiden puutarhatuotteiden kasvattamisen kannalta parempi kuin päättyvä kesä, jotta vuoden 2018 syksyllä ”Läheltä Sinulle” –tapahtumassa Rouvan myyntipöydällä olisi tarjolla mm. valkosipuleita ja papuja!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Viljakkalan Seurojentalo, Läheltä Sinulle, Läheltä Sinulle -tapahtuma,

Pitäisikö Tampereen hakea Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026?

Maanantai 21.8.2017 - -Esko Erkkilä-

Euroopan unioni on valinnut yhden tai useamman kaupungin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodesta 1985 lähtien.

 

Idean Euroopan kulttuuripääkaupungista esitti Kreikan kulttuuriministerinä toiminut näyttelijä Melina Mercouri.

 

 

Suomalaisista kaupungeista Helsinki oli vuonna 2000 Euroopan kulttuuripääkaupunki yhdessä useiden muiden kaupunkien kanssa ja Turku vuonna 2011 yhdessä Tallinnan kanssa.

 

 

Suomi on jo nyt saanut ”maapaikan” vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi yhdessä Slovakian kanssa, mutta kaupungit päätetään myöhemmin.

 

 

Vaikka EU valitseekin Euroopan kulttuuripääkaupungin, voi valituksi tulla myös Euroopan unionin ulkopuolisen maan kaupunki – vuonna 2000 kulttuuripääkaupunkina oli Bergen Norjasta ja jo vuonna 2008 Stavanger myös Norjasta!

 

 

 

IMG_1574.JPG

 

 

Tampere haki vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, mutta Turku vei voiton.

 

Tässä hieman ulkomuodoltaan kärsinyt juliste, jolla Tampere markkinoi asukkailleen vuoden 2011 hankettaan.

 

 

 

Tampereen kulttuuripääkaupunkihanke on viisaasti otettu huomioon nykyisen pormestarin Lauri Lylyn pormestariohjelmassa.

 

 

On suuri onni Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeelle, että se ei sisältynyt Tampereen edelliseen pormestariohjelmaan, sillä nyt hankkeelle on saatavissa laaja kansalaistuki.

**************

 

Myös Mänttä-Vilppula on kertonut hakevansa vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi ja sen osalta pidän toivottavana, että Tampere ja Mänttä-Vilppula toimisivat prosessissa yhteistyössä

 

 

Pormestari Lyly on viisaasti linjannut toiveenaan, että hankkeissa olisi mukana koko Pirkanmaa.

 

 

Hakemukset vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi pitää jättää vuonna 2020 ja nyt kannustankin omalta osaltani Tamperetta selvitysten ja ohjelman laatimiseen sekä aikanaan jättämään hakemuksen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euroopan kulttuuripääkaupunki, Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026, Tampere Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026, Melina Mercouri,

Abrukan saarelta merenpohjaa pitkin kävellen Vehasensaareen

Lauantai 29.7.2017 - -Esko Erkkilä-

IMG_0929.JPG

 

 

Tässä kartassa esiintyy Kuressaaren vieressä sijaitseva Abrukan saari ja sen vieressä Vehasen saari.

 

 

 

Nämä saaret tulevat aina mieleeni, kun muistelen ensimmäistä käyntiäni Saarenmaalla ja Kuressaaressa.

 

 

 

***********************

 

 

Käyntini oli eräänlainen korruptiomatka, sillä isäntänä vuonna 1995 toteutuneella ”opintomatkalla” oli Kesko.

 

 

Suomi oli juuri liittynyt Euroopan Unioniin ja Kesko oletti, että viljamarkkinoilla kaikki jatkuu entisellään eli teollisuus vastaanottaa edelleen viljaa vain niiltä tavarantoimittajilta, joihin sillä on hyvät suhteet.

 

 

Tämän oletuksen pohjalta Kesko halusi järjestää ”opintomatkan” Raision Maatalousryhmän henkilöille Saarenmaalle.

 

 

Vastasin silloin ostopäällikkönä yhtiömme rehuviljan hankinnasta ja sain kutsun matkalle.

 

 

Majoituimme Kuressaaressa matkustajakotitasoiseen majapaikkaan ja iltaohjelmassamme oli laivamatka Abrukan saarelle.

 

 

Abrukan saaren lähivedet ovat matalia ja sen vuoksi emme päässeet aluksellamme rantaan saakka, vaan jouduimme rantautumaan pienveneillä tai osa kahlaamalla.

 

 

Illanvietto Abrukassa oli kaikin puolin rattoisa ja hyvää ruokaa sekä juomia tarjoiltiin Keskon toimesta riittävästi.

 

 

Merenkäynti voimistui illan edetessä ja isäntämme totesivat, että paluumatkamme ei ole mahdollista Abrukasta.

 

 

Viereisellä Vahasensaarella oli kuulemma toimiva syväsatama ja kun sinne piti kulkea polviin saakka yltävässä ”meripolussa”, niin jouduimme kahlaamaan muutaman sadan metrin matkan Vahasensaarelle.

 

 

Kaikki matkalaiset olivat siinä kunnossa, että kahluumatka onnistui ja kukaan ei kaatunut veteen.  Kokemus oli tuokin!

 

 

 

Vahasensaarella piti kulkea kilometrin verran satamaan ja kulkeminen tapahtui kurapolkuja pitkin kenkiä kantaen ja paljain jaloin.

 

 

Tarjoilut paranivat aluksella ja maittia riitti.

 

 

Muistan aina ne huonetoverini ja työkaverini kuraiset jalat, jotka aamulla pilkistivät hänen sängystään puhtaiden ja valkoisten lakanoiden välistä, kun aloimme heräillä ensimmäiseen aamuumme Saarenmaan Kuressaaressa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kursesaari, Saarenmaa, Abruka, Vahasensaari, Vahanen, Saarenmaa2017, Saarenmaa1995, Suomen liittyminen Euroopan Unioniin, viljakauppa EU:ssa,

Saarenmaan ja Hiidenmaan väliä liikennöivä lautta on rakennettu Kuressaaressa!

Tiistai 25.7.2017 - -Esko Erkkilä-

Viro vapautui neuvostomiehityksestä vuonna 1991, liittyi Natoon vuonna 2004 ja sai valuutakseen euron vuonna 2011.

 

 

Hämmästyttävää kehitystä!

 

 

Taannoisella Saarenmaan ja Hiidenmaan matkallamme hämmästyimme, kun kuulimme, että Saarenmaan ja Hiidenmaalla liikennöivä lautta – Soela – on rakennettu Saarenmaan Kuressaaressa!

 

 

 

IMG_0896.JPG

 

 

Matkasimme Sörvanniemeen, kun heti Kuressaaren ulkopuolella näimme tieviitan, jossa luki

 

 

Baltic Workboats AS

 

Yritys sijaitsee Nasvan satamassa Kuressaaressa.

 

 

 

IMG_0624.JPG

 

 

Saarenmaan ja Hiidenmaan välillä liikennöivä Soela-alus on aloittanut liikennöintinsä tämän vuoden huhtikuussa.

 

 

Kuljimme Soelalla Saarenmaalta Hiidenmaalle ja illalla takaisin - tässä kuvassani Soela on saapumassa Tiigrin satamaan Saarenmaalla.

 

******************

Soela on kolmas alus siinä sisaralusten sarjassa, jonka Baltic Workboats AS on rakentanut Viron Merenkulkulaitokselle.

 

 

Soelan kuljetuskapasiteetti on 200 matkustajaa ja 32 autoa.

 

 

Kaksi aikaisempaa alusta ovat valmistuneet vuonna 2015 ja ne liikennöivät manner-Viron ja Vormsien sekä Kihnun saarten välillä – Soelan sisaralusten nimet ovat Ormsöön ja Kihnu Virveen.

 

 

Kaikki kolme sisaralusta kuuluvat 45 m:n jääluokan lauttoihin ja niiden suunnittelu sekä rakentaminen on siis tapahtunut Baltic Workboats AS:n telakalla.

 

 

On hienoa, että Viron laivanrakennusteollisuus on saanut aikaiseksi mm. nämä kolme alusta, jotka palvelevat manner-Viron ja sen eri saarten välistä liikennettä!

Erityisesti pitää arvostaa, että nämä kolme alusta on suunniteltu ja rakennettu Saarenmaalla, Kuressaaressa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viron vapautuminen, Viron liittyminen Natoon, Viron hyväksyminen euroon, Viron laivanrakennusteollisuus, Soela, Ormsöön, Kihnu Virveen, Saarenmaa2017, Hiidenmaa2017, Baltic Workboats AS, Kuressaari,

Ranskalaiset pelastivat Euroopan

Maanantai 8.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Ranskan eilen käydyt presidentinvaalit päättyivät Euroopan voittoon, kun Emmanuel Marcon voitti presidentinvaalien toisen kierroksen.

 

 

Äärioikeistoa edustava Marine Le Pen sai äänistä vain 35 prosenttia, kun Marcon keräsi äänistä lähes kaksikolmasosaa eli yli 65 prosenttia.

 

 

Ranskan presidentinvaalien tulos yllätti, sillä Le Penin vaalitappio oli ennusteita suurempi.

 

 

Tulos oli suuri voitto Euroopalle, se oli voitto Euroopan taloudelle ja se oli voitto Euroopan turvallisuudelle.

 

 

Ranskan vaalitulos merkitsee, että Englannin kanaalin merkitys Euroopan jakajana kasvaa, sillä Englanti kulkee brexit-äänestyksen tuloksena kauas pois Euroopasta ja Ranska puolestaan rakentaa yhtenäistä Eurooppaa.

 

 

Marconin vaalivoitto on voitto myös Suomelle, sillä Le Penin voitto olisi merkinnyt vakavaa uhkaa Suomen talouselämälle ja jopa turvallisuudelle.

 

 

Brexit-tulos ja Marconin voitto Ranskassa merkitsevät merkittävää muutosta Euroopan valtioiden voimasuhteissa; Englannin painoarvo vähenee ja Ranskan painoarvo kasvaa.

 

 

Eurooppa on tänään eurooppalaisempi kuin eilen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ranskalaiset pelastivat Euroopan, Ranskan presidentinvaalit 2017, Emmanuel Marcon, Marine Le Pen,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »