Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pienikin kunta voi toimia tehokkaasti ja taloudellisesti!

Torstai 23.2.2012

Kutsuimme MSL-Tampereen kuntaseminaarin viidenneksi, mutta ei suinkaan vähäisimmäksi puheenvuoron käyttäjäksi perussuomalaisten kansanedustajan ja Kihniön kunnanvaltuuston puheenjohtajan Lea Mäkipään.

 

Ehdotimme Mäkipäälle puheenvuoronsa otsikoksi:

 

”Pienen kunnan menestymisen mahdollisuus”

 

Olimme tyytyväisiä, että kansanedustaja Mäkipää vastasi myöntävästi yhdistyksemme sihteerin ja Tampereen kaupunginvaltuutetun Anna-Kaarina Rantaviita-Tiaisen välittämään kutsuun.

 

Arvostimme Lea Mäkipään ja entisen kuntaministeri Tapani Töllin saapumista tilaisuuteemme esiintyjiksi, sillä samaan aikaan Eduskunnassa oli meneillään kyselytunti!



Lea_Makipaa

 

Kansanedustaja Lea Mäkipää totesi esityksensä aluksi, että hänelle annettu otsikko on haastava ja monet kuntatalouden asiantuntijatkin ovat asiaa pohtineet.

 

Kihniön kunnanvaltuuston puheenjohtajana Mäkipää totesi kuntapäättäjänä elävänsä tuota pienen kunnan arkea ja olevansa mukana sen selviämishaasteissa lähes päivittäin.

 

Hän totesi, että pelkät numerotiedot eivät välttämättä anna oikeaa kuvaa siitä, miten kunnissa asiat hoidetaan.

 

Mäkipää muisteli, että Kihniötä on oltu jo vuosikymmenet yhdistämässä minne milloinkin.

 

Esimerkkinä Mäkipää mainitsi vuoden 1969, jolloin Kihniön kunnanvaltuusto taas kerran läänille antamassa vastineessa totesi:

 

Kunnalliset palvelut eivät yhdistymisessä parane, veroäyrin hinta ei alene, mutta kehitys ja vireys mitä kunnassa nykyisin on, tukahtuisivat.”

 

Tilanne ei ole 43 vuoden aikana tuosta paljoa muuttunut, jatkoi Mäkipää.

 

 

Lea_Makipaa_ja_MSL

 

Kansanedustaja Mäkipää totesi hallituksen lupaavan, että kunnassa palvelut säilyvät.

Tämä on varmasti totta, mutta missä asti ne palvelut ovat yhdistämisen jälkeen? Ne voivat olla jopa sadan kilometrin päässä liitetyn kunnan keskuksesta.”, totesi Mäkipää.

 

Tampereen kehyskuntalaiset saisivat Suur-Tampereen muodostumisen jälkeen hakea palvelunsa Tampereelta, oli Lea Mäkipään näkemys Suur-Tampereen muodostumisesta.

 

Kihniön osalta Mäkipää otti esimerkiksi uimahallin ja totesi, että sitä heidän ei kannata rakentaa, mutta ei sitä tulisi Kihniöön kuntaliitoksen jälkeenkään!

 

Terveys- ja vanhuspalveluiden osalta Kihniön kunnanvaltuuston puheenjohtaja Lea Mäkipää totesi mm. seuraavaa:

 

isoissa kunnissa esim. terveydenhoitopalveluihin on pitkät jonot. Samoin vanhuspalvelut ovat heikoissa kantimissa.

 

Runsaan 2000 asukkaan Kihniön kunta on todettu niin terveydenhoidon, kuin vanhuspalveluidenkin osalta mallikunnaksi. Usein suurilla kunnilla on 5 – 10 prosentin suuruuslisä palveluiden kustannuksissa.

 

Kuntien ikärakenne ei parane kuntarajoja siirtelemällä, totesi Mäkipää ja jatkoi:

 

”Verotulojen tasaus on se keino, millä syrjäseutujen asukkaiden palvelu- ja elämisen mahdollisuudet on turvattava. Jatkuvasta talouskasvusta nauttivien kuntien tulee verotulontasauksella olla tukemassa koko maan asuttuna pitämistä.”

 

 

Kansanedustaja Lea Mäkipää totesi MSL-Tampereen tarjoamalla foorumilla, että pienetkin kunnat ovat tasapainottaneet palveluvarustustaan väestökehityksen mukaan jo ainakin 90- luvulta alkaen ja tekevät niin varmasti vastaisuudessakin.

 

Valtiovaltaa ei siinä tarvita päsmäröimässä.”

 

Kansanedustaja Lea Mäkipää kannatti kuntien välistä yhteistyötä ja totesi siitä tämän jutun loppusanoiksi sopivasti näin:

 

”Reilusti ja avoimesti toimiva kuntayhteistyö antaa pienelle kunnalla hyvät mahdollisuudet säilyttää oma terve identiteettinsä ja hakea sellaiset palvelut naapurikunnasta, mihin ei pienellä kunnalla ole yksinään resursseja. Jokainen kunta maksaa ostopalvelutarpeestaan käytön mukaisen korvauksen.”

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lea Mäkipää, Kansanedustaja Lea Mäkipää, Kihniö, Kihniön kunnanvaltuuston puheenjohtaja Lea Mäkipää, kuntauudistus, Virkkusen kuntamalli, MSL, MSL-Tampere, Tapani Tölli,

Yhteistyön kehittäminen ja sen tiivistäminen on vaihtoehto Suur-Tampereelle

Keskiviikko 22.2.2012 - -Esko Erkkilä-


MSL-Tampereen kuntaseminaarin valmisteluissa ehdotimme Lempäälän kunnanjohtaja Olli Viitasaarelle samanaiheista kommenttipuheenvuoroa kuin ehdotimme Tampereen talous- ja strategiajohtaja Juha Yli-Rajalalle.


Ehdottamamme aihe oli

 

”Onko Suur-Tampere toimiva malli – etuja ja haittoja”

 

Otaksuimme, että Yli-Rajala toisi esiin etuja ja Viitasaari puolestaan haittoja.


Emme pettyneet Yli-Rajalan kohdalla ja samoin kävi myös Viitasaaren näkökulmien kanssa – tilanne muodostui tilaisuuden järjestäjän kannalta hyväksi, sillä juuri erilaisia näkökulmia halusimme!

 

Olli_Viitasaari1

 

Lempäälän kunnanjohtaja Olli Viitasaari totesi esityksenä aluksi, että VM:n esitys uusista kunnista ei ollut Tampereen seudulla enää yllätys.

Esityksen perustelujen pinnallisuutta Viitasaari kuitenkin kummeksui - hän totesi, että ne suorastaan ärsyttävät.

 

Viitasaari totesi heti esityksenä alkajaisiksi, että ”Virkkusen kuntamalli” on ratkaisumallina huono.

 

Lempäälän kunnanjohtaja kertoi Lempäälän kunnanvaltuuston hyväksyneen kunnalle strategian vuoteen 2025 saakka ja siinä todetaan, että Lempäälä on itsenäinen, hyvän asumisen ja kilpailukykyisten palvelujen kunta.

 

Kunnanjohtaja Viitasaari jatkoi, että valtuusto tarkisti strategiaa viime syksynä ja kirjasi siihen vielä varmuuden vuoksi lisäyksen, että Lempäälä suhtautuu myönteisesti seutuyhteistyöhön, koska se on vaihtoehto kuntaliitoksille. Viitasaari painotti, että valtuusto oli linjauksessaan yksimielinen.

 

Olli_Viitasaari2

 

Kuntaliiton kantaa Lempäälän kaltaisiin kehyskuntiin kunnanjohtaja Olli Viitasaari kummeksui.

 

Viitasaari totesi, että Kuntaliiton hallitus on jo viime keväänä hyväksynyt kannanoton, jonka mukaan tulevaisuuden kuntarakenteen pohjaksi tarvitaan vahvat peruskunnat.

 

Kannanoton jälkeen Kuntaliiton suunnasta ei ole kuulunutkaan paljon mitään. ”Se on hämmästyttävää”, totesi Viitasaari.

 

Kunnanjohtaja Olli Viitasaari jatkoi, että suuremmissa kunnissa olisi varmasti helpompi karsia lähipalveluja. Tämä asia pitäisi kuntalaisille kertoa avoimesti eikä antaa sellaista kuvaa, että kuntaliitokset on keino ylläpitää nykyinen palvelurakenne, jatkoi Viitasaari.

Loppuyhteenvetonaan Lempäälän kunnanjohtaja Olli Viitasaari totesi, että ei usko Suur-Tampereen nopeaan syntymiseen.

Hän peräänkuulutti yhteistyön kehittämisen ja tiivistämisen olevan vaihtoehto Suur-Tampereelle.

 

”Toivottavasti meidän seutukunnalle annetaan mahdollisuus kokeilla tätä yhteistyön tiivistämistä.”

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Olli Viitasaari, kunnanjohtaja Olli Viitasaari, Lempäälän kunnanjohtaja Olli Viitasaari, Suur-Tampere, kuntauudistus, Virkkusen kuntamalli, MSL-Tampere, MSL, Lempäälä, Kuntaliitto,

Tapani Tölli - vakuuttava kunta-asioiden asiantuntija Suomessa!

Sunnuntai 19.2.2012 - -Esko Erkkilä-

Olemme MSL-Tampereen piirissä tyytyväisiä, kun saimme entisen kuntaministerin ja nykyisen kansanedustajan Tapani Töllin alustajaksi viime torstaina Tampereella järjestämäämme kuntaseminaariin.

 

Tölli hyväksyi esittämämme teeman alustuksensa aiheeksi eli

 

”Kuntarakenteen vaihtoehdot ja Virkkusen malli”

 

 

Tapani_Tolli_ja_MSL-viiri

 

Entinen kuntaministeri Tapani Tölli piti vahvan ja asiantuntevan alustuksensa MSL-Tampereen pöytästandaarin vierellä

 

Alustuksensa alussa Tölli totesi, että ”Virkkusen kuntamalli” on laadittu Kataisen hallitusohjelman mukaan ja hallituksen on väärin piiloutua virkamiesten selän taakse, sillä tehtävänannossa hallitus on jo selkeästi rajannut virkamiesten liikkumarajat.

 

Selvityksen lopputulos on yksiniittinen ja käytännössä vaihtoehdoton, koska kuntien välinen yhteistyömahdollisuus on suljettu pois, totesi Tölli ”Virkkusen kuntamallista”.

 

Hallituksen linjan heikkouksista ”Virkkusen kuntamallissa” kansanedustaja Tapani Töllillä oli pitkä asialista.

 

  • esitys on ideologinen ja poliittinen valinta
  • hyvin toimiva kuntien välinen yhteistyö pyritään lakkauttamaan
  • esitys unohtaa ihmisen, lähidemokratian, kuntien tehtävät alueensa elinkeinojen kehittäjänä sekä sen, että Suomi on alueiltaan hyvin erilainen

 

”Virkkusen kuntamallilla” on Töllin mukaan täysin epärealistinen aikataulu. Tarvitaan uusi kuntalaki ja uusi valtionosuuslaki sekä uudet sote-huollon sekä toisen asteen opetuksen järjestämisalueet. Näiden laadintaan ei suunnitellulla aikataululla ole mahdollisuuksia.


 

Tapani_Tolli

 

Kansanedustaja Tapani Tölli jatkoi esitystään selventämällä, että mitä ”Virkkusen kuntamalli” merkitsisi käytännössä:

 

Kyseessä ei suinkaan ole kuntauudistus, vaan kyse on valta- ja keskittämispolitiikasta. Se merkitsee, että toisilta otetaan, jotta toisilla elämä voisi jatkua entisenlaisena.

 

”Virkkusen mallissa” hyväksytään, että kehyskunnat näivettyvät ja maaseutu autioituu sekä tyhjenee.

 

Malli merkitsee valtavia investointipaineita keskuskaupunkeihin; mistä rahat? Asumiskustannukset kohoavat kaikilla ja ”uudistus” merkitsee omaisuuden uusjakoa.

 

Tölli totesi, että ”Virkkusen kuntamalli” on murtamassa tärkeitä yhteiskuntamme peruspilareita.

 

  • paikalliset vaikuttamismahdollisuudet kaventuvat
  • yhteisen sopimisen kulttuuri murenee
  • perustuslailla turvattua kunnallista itsehallintoa kyseenalaistetaan
  • keskusvallan ote tiukkenee alueellisissa ja paikallisissa asioissa
  • maakuntaliittojen tehtävien ja päätösvallan alasajo tulee todeksi

 

Entinen kuntaministeri Tapani Tölli katsoi alustuksessaan myös tulevaisuuteen ja siitä osiosta ehkä huomenissa hieman lisää!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tapani Tölli, entinen kuntaministeri Tapani Tölli, kansanedustaja Tapani Tölli, Virkkusen kuntamalli, kuntauudistus, MSL-Tampere,

"Möhköfanttikauppiaat Virkkunen-Pajunen-Vapaavuori tulevat nielemään karvaan kalkin..."

Torstai 16.2.2012 - -Esko Erkkilä-

Kuntauudistuskeskusteluun ollaan saamassa vaikuttavuutta, kun Kokoomuksen kansanedustajat ovat uskaltautuneet tulla julkisuuteen Virkkusen kuntamallia arvostelevilla mielipiteillään.


Mallia antaa espoolaisen kokoomuskansanedustajan Sanna Lauslahden 14.2.2012 klo 9.15 julkaistu kirjoitus Uudessa Suomessa.


Kirjoituksen otsikko on;

Miljoonakaupunki vain levittäisi Helsingin ongelmia


Pirkanmaalla Lauslahden kirjoitus voitaisiin aivan hyvin muuttaa muotoon; Suur-Tampere vain levittäisi Tampereen ongelmia ja Varsinais-Suomessa sama asia voitaisiin ilmaista näin: Suur-Turku vain levittäisi Turun ongelmia.


Sen verran kokoomuskansanedustaja suojelee puoluesisartaan, että hän kutsuu Virkkusen kuntakarttaa ”virkamiesesitykseksi”. Todellisuudessahan kuntakarttaesitys on laadittu pääministeri Jyrki Kataisen (kokoomus) ja ministeri Henna Virkkusen (kokoomus) yksityiskohtaisten ohjeiden mukaiseksi.


Kansanedustaja Lauslahden kirjoitus on täyttä asiaa joka sana. Se on suoraan Keskustan linjauksista lainattua tekstiä, joka sitten on sovitettu pääkaupunkiseudun kuvioihin.


Lauslahti toteaa kirjoituksensa alussa:

Ehdotus on vanhanaikainen, kallis ja päätöksentekoa jäykistävä sekä kansalaisista etäännyttävä ratkaisu.



Laittamattomasti sanottu kokoomuslaiselta kansanedustajalta kokoomuslaisesta ehdotuksesta – monen kansalaisen luottamus kokoomuslaiseen päätöksentekoon horjuu, kun osa omistakin uskaltaa sitä arvostella suorin sanoin!


Lisään sulkuihin muutaman sanan, kun liitän tähän Lauslahden kirjoituksesta pätkän.


Kilpailu synnyttää (Tampereen seutukunnan) alueelle dynamiikkaa ja mahdollistaa parhaiden käytäntöjen vertailemisen. Tällaisten positiivisten tekijöiden poistaminen olisi vahingollista koko (Tampereen) seudulle, kun (Tampereen) tehottomat hallinnolliset rakenteet saisivat mahdollisen suurliitoksen jälkeen kaikessa rauhassa kalkkeutua niille sijoilleen.

Korostan, että sulkuihin lisätyt sanat ovat allekirjoittaneen makustelua ajankohtaisesta asiasta - muu teksti on kansanedustaja Sanna Lauslahden!


Sanna Lauslahden kirjoitus on tuonut Uuden Suomen nettisivuille lukemattoman määrän Lauslahtea kannustavia kommentteja.


Tämän jutun otsikko on osa Viktor Flinkkilän kommentista, joka kuuluu koko pituudeltaan seuraavasti:


Erinomainen blogi. Möhköfanttikauppiaat Virkkunen-Pajunen-Vapaavuori tulevat nielemään karvaan kalkin, kun heille valkenee että koko heidän ideoimansa mammuttikuntahanke tulee kaatumaan rytisten kuin Goljatti aikanaan.”


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Henna Virkkunen, Sanna Lauslahti, Jussi Pajunen, Jan Vapaavuori, kuntauudistus, kuntien pakkoliitokset, Suur-Tampere,

Tammikuun 8. päivä 2012 oli kansalaisille kokoomuksenmusta keskiviikko

Perjantai 10.2.2012 - -Esko Erkkilä-

Kokoomus halusi niputtaa kahden sen ajaman suuren uudistuksen julkistamisen toissapäivälle eli keskiviikolle tammikuun 8. päivälle 2012.


Kun sen lisäksi matkapuhelinyhtiö Nokia ilmoitti samana päivänä Salon tehtaalla lopetettavan matkapuhelinten valmistuksen, olivat ainekset mustalle keskiviikolle valmiit.


Näin muodostui käsite

Kokoomuksenmusta keskiviikko


vai pitäisikö sanoa

Kokoomusmusta keskiviikko?



Oli mielenkiintoista, mutta totuudenmukaista, kun Iltasanomat uutisoi torstaina pääteemanaan


Suomi järkkyi


ja Iltalehti puolestaan oli värittänyt torstain extra-numeronsa mustaksi sekä kertoi etusivullaan


Kaikki meni


Iltapäivälehtien lööpit olivat kerrankin totuudenmukaisia!


Kansalaiset äänestivät viime vuoden eduskuntavaaleissa Keskustan varoittavasta sormesta huolimatta niin, että kokoomuksenmusta keskiviikko oli mahdollinen.


On enemmän kuin todennäköistä, että Kokoomus saa maksaa kokoomuksenmustasta keskiviikosta puolueena kalliin hinnan. Se merkitsee, että keskiviikosta tulee Kokoomukselle musta. Heidän kannaltaan voidaan siis puhua myös mustasta keskiviikosta.


Uutisankkuri Matti Rönkä haastatteli keskiviikkoiltana hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusta TV:n iltauutisissa.


Virkkunen toisteli aiemmin päättämäänsä eikä piitannut lainkaan esimerkiksi professori Aimo Ryynäsen esittämistä mielipiteistä.


Virkkunen näki uutisstudiossa professori Ryynäsen haastattelun, jossa kokenut, itsekin kuntapäättäjänä Orimattilassa toimiva professori totesi toimittaja Sari Ahon haastattelemana mm. näin:


Sari Aho:


Täällä Päijät-Hämeessä kunnat sulautettaisiin joko kahdeksi tai yhdeksi suurkunnaksi.

Mitä tuo yhdistäminen merkitsisi täällä Orimattilassa?


Aimo Ryynänen:


Kyllähän se merkitsee aika kylmää suihkua mahdollisuuksille kehittää kaupunkia Orimattilan ja orimattilalaisten eduista lähtevästi.

On nimittäin hyvä muistaa, että kunta on voimavara ja paikkakunnan kehityksen moottori, joka kokoaan yhteen ihmiset, yritykset, asukkaat, yhdistykset niin edelleen.

Kun valot kaupungintalosta sammuvat, tämä voimavara menetetään. Meidän asioistamme tulevat päättämään sellaiset ihmiset, jotka eivät välttämättä tunne paikkakunnan tarpeita, ihmisten oloja, ihmisten vaatimuksia.


Sari Aho:


Uskotteko Te, että kuntarajoja siirtämällä voidaan saada aikaiseksi säästöjä?


Aimo Ryynänen:


Tähän ei varmaan usko kukaan. Aiemmat kokemukset eivät sitä tue eivätkä myöskään tutkijoiden aiemmat tutkimukset tästä.

Jos säästöjä aiotaan tehdä, ne tehdään liitoskuntien asukkaiden kustannuksella. Se tarkoittaa sitä, että liitoskuntien palvelut viedään keskuskaupunkiin - valot sammutetaan vähitellen liitoskunnista. Se tulee vaikuttamaan monella tavalla näiden liitoskuntien asemaan.”


Sari Aho:
 

Millaiset terveiset lähetätte kuntaministeri Virkkuselle?


Aimo Ryynänen:

Ministeri Virkkunen: Kun tällä kuntarajojen siirtelyhankkeella ei tunnu olevan kansalaisten välitöntä suoraa kannatusta, olisi varmaan järkevää kiikuttaa tämän työryhmän paperit sinne ministeriön arkistoon arkistoivaksi samalle hyllylle, missä ne 60-luvun lopun vastaavankaltaisen harjoitelman paperit lojuvat ilman, että ne johtivat mihinkään ja käynnistää todellinen uudistus, jossa rakenteiden, rajojen asemasta kiinnitetään huomiota palvelujen toteuttamiseen, toimintatapoihin, järkevien vaihtoehtojen etsimiseen ja ottaa mukaan tähän kunnat niin, että niillä on aito mahdollisuus vaikuttaa tähän valmisteluun. Ja ennen kaikkea, valtiota ei pidä jättää tästä sivuun, vaan valtiolla on samanlainen vastuu peruspalveluista kuin kunnillakin.

Nyt näyttää vähän siltä valtio vetäytyy kuntien selän taakse ajatellen, että kun tehdään tämä kuntamylläkkä, niin siinä on sitten valtio hoitanut oman leiviskänsä. Näinhän asia ei ole. Valtion vastuutahan tässä ennen muuta perätään.

Tässä oli painavia sanoja kokeneelta tutkijalta ja kuntapäättäjältä!

Kokemattoman kokoomuslaisen kuntaministerin olisi nyt syytä kuunnella kokenutta kokoomuslaista ”kuntaprofessoria”!


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kokoomuksenmusta keskiviikko, kokoomusmusta keskiviikko, musta keskiviikko, Aimo Ryynänen, professori Aimo Ryynänen, Orimattila, kuntauudistus, kuntakohellus, Matti Rönkä, Henna Virkkunen,

Tulipahan ainespuita kunnallisvaaleihin!

Torstai 9.2.2012 - -Esko Erkkilä-

Suomen Kuvalehden tammikuun 13. päivä julkistama hallituksen esitys kuntauudistukseksi paljastui eilen karuksi todellisuudeksi.


Suomen Kuvalehti siis osoitti, että sen uutisiin voi luottaa.


Toissapäivänä Suomen Kuvalehti paljasti, että valtionhallinnossa eli hallituspiireissä otettiin viime syksynä keskusteluun lokakuun 2012 kunnallisvaalien siirtäminen poikkeuslailla mahdollisesti syksyyn 2014.


Kunnallisvaalien siirtämissuunnitelma kuntauudistuksen kohtaaman vastarinnan vuoksi tuntuu käsittämättömältä, mutta kaikkea voimme näköjään odottaa Kataisen kokoomuslaiselta vasemmistohallitukselta.


Suomen Kuvalehden paljastukset kuntarajojen muuttamiseksi pitivät paikkansa ja nyt on uskottava, että myös kunnallisvaalien siirtosuunnitelma on ollut vakavasti esillä Kataisen johdolla.


Kun kuntauudistukseen ja kunnallisvaalien siirtosuunnitelmiin lisätään varuskuntapaikkakuntien harventaminen, on kyse kerrassaan megaluokan myllerryksistä, joita Kokoomuksen Jyrki Kataisen hallitus esittää.


Rohkeudesta Kokoomusta ei voi syyttää, sillä omien tarkoitusperiensä vuoksi se asettaa koko puolueen tulevaisuuden veitsenterälle. Kuntauudistus, kunnallisvaalien siirtohanke ja varuskuntien lakkauttaminen ovat kova pala kiihkeimmällekin kokoomuslaiselle.


Kokoomuksen esitysten nukkeprinsessana kuntauudistuksen osalta on toiminut hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen. Nukkeprinssin rooli varuskuntien lakkauttamisessa on työnnetty Ilkka Kanervalle, joka on istuvan eduskunnan pitkäaikaisin kansanedustaja.


Käytin termejä ”nukkeprinsessa” ja ”nukkeprinssi” sen vuoksi, että kuntauudistus, kunnallisvaalien siirtokaavailut sekä varuskuntien lopettaminen ovat pääministeri Jyrki Kataisen ja pääministeripuolue Kokoomuksen pitkäaikainen haave. Haaveen edistäjiksi tarvittiin nukkeprinsessa ja nukkeprinssi, jotka sitten haaveiden kariutuessa voidaan siirtää sivuun ja palkita heidän vaivanpalkkansa jollakin korkealla viralla.


Jään mielenkiinnolla odottamaan Kanervan siirtymistä uuteen tehtävään, mutta erityisesti odotan Henna Virkkusen nopeaa eroa ministeripestistään sen vuoksi, että siirto korkeaan palkkiovirkaan tuli Keskustan päättäväisen toiminnan vuoksi tarpeelliseksi ja siten ajankohtaiseksi.


Keskustalaisena pitäisi olla tyytyväinen siitä, että kuntauudistus- ja kunnallisvaalien siirtosuunnitelmat sekä varuskuntien lakkauttaminen tulivat vihdoin kaikkien tietoon.


Tyytyväisyyttä alentaa kuitenkin sen tuskan tietäminen, jota kokoomuslainen politiikka sai eilen aikaan lukemattomissa perheissä työpaikkojen menettämisen vuoksi. Varuskuntien lopettaminen merkitsee monelle varuskunnissa maanpuolustustyötä tehneelle töiden katkeraa loppumista.


Se merkitsee monelle paikkakunnalle todellista suoneniskua, sillä kaikki lopetettavat varuskunnat ovat sijaintipaikkakuntansa suuria työllistäjiä.


Kuntauudistus laittaa kylmänväreet kulkemaan liitoskuntien asukkaiden selkäpiissä.



Vaikeuksia tulevat kohtaamaan myös ne asukkaat, jotka ovat sellaisten kuntien asukkaita, joihin kokoomushallitus on liittämässä muita kuntia. Demokratia heikkenee sekä byrokratia tulee kasvamaan ja sellainen tilanne ei ole koskaan tavalliselle kansalaiselle onneksi.



Nyt on huolehdittava, että kunnallisvaalit järjestetään ajallaan.

Syksyn kunnallisvaaleissa on jokaisen velvollisuus äänestää sellaisia puolueita ja henkilöitä, jotka vastustavat vallan keskittämistä ja kantavat aitoa huolta vähäväkisistä.



-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kokoomusmusta keskiviikko, kuntauudistus, kuntien pakkoliitokset, kuntakohellus, Suomen Kuvalehti, varuskuntien lopettaminen, Henna Virkkunen, Ilkka Kanerva, Jyrki Katainen, kunnallisvaalit 2012,

Laimea kiinnostus presidentinvaalien toiseen kierrokseen merkitsee, että monet lipputangot jäävät tänään ilman lippua!

Sunnuntai 5.2.2012 - -Esko Erkkilä-

Tänään on kaksinkertainen liputuspäivä; J.L. Runebegin päivä ja Tasavallan Presidentin vaalipäivä.


Ennakkotunnelmat ovat kuitenkin sellaiset, että hyvin harvassa lipputangossa liehuu tänään Suomen lippu, sillä laimeus presidentinvaaleihin merkitsee laiskuutta lipun nostamiseksi myös J.L Runebergin kunniaksi. Harmi J. L. Runebergin kannalta!



tyhjalipputanko



Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Suomen liput hulmusivat jokseenkin kaikissa lipputangoissa, mutta tänään asia on ilmeisesti toinen.


Presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle selvinneet ehdokkaat ovat kuin samalla muotilla valettuja – juuri sen vuoksi kiinnostus kansalaisten keskuudessa vaalien toiselle kierrokselle on ollut laimeaa.


On selvää, että laimeasta kiinnostuksesta huolimatta joko Niinistö tai Haavisto saa tänään enemmän ääniä kuin ”veljensä” ja tulee sen vuoksi valituksi.


Kansalaisten kannalta on hyvä, että presidentinvaalien jälkeen päästään ”itse asiaan” eli valmistautuminen syksyn kunnallisvaaleihin voi kunnolla alkaa.


Tavallisen suomalaisen kannalta on jokseenkin yhdentekevää, onko presidenttinä Haavisto tai Niinistö.


Tärkeää on sen sijaan se, että kuinka syksyn kunnallisvaalien tuloksena hoidetaan suomalaisten käytännön asiat. Niiden osalta ratkaisevaa on kunnallisvaalien tulos.


Kunnallisvaaleissa keskustalaiset ja järkevät kokoomuslaiset sekä järki-demarit löytävät yhteisen sävelen ja Kataisen-Virkkusen-Urpilaisen –linja saa kansalaisten tuomion – näin uskon!

Ennen kunnallisvaaleja on odotettavissa Kataisen-Urpilaisen -hallitukselta ennennäkemättömän kovat talouslinjaukset.

On mielenkiintoista nähdä, että suostuuko presidentinvaaleissa vasemmiston ehdokkaista hyvin pärjännyt Paavo Arhinmäki ja hänen johtamansa Vasemmistoliitto tavallista suomalaista kuristaviin toiminpiteisiin.

Näemmekö hallituskriisin jo ennen kunnallisvaaleja?


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: J. L. Runeberg, Tasavallan Presidentinvaali, Suomen lippu, Jyrki Katainen, Henna Virkkunen, Jutta Urpilainen, kunnallisvaalit 2012, kuntauudistus, kuntakohellus, kuntateurastus, kuntien pakkoliitokset,

Vasemmistolaisministerit liittyivät sekoilevien ministereiden joukkoon!

Tiistai 31.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Kokoomuksen hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen kuntien pakkoliitoshuuhailullaan sekä vihreiden ympäristöministeri Ville Niinistö Durbanin ”turpaanottamisellaan” ovat osoittaneet Kataisen-Urpilaisen vasemmistohallituksen ministereinä kykenemättömyytensä hallituksen jäseniksi.


Eilen eli maanantaina tammikuun 30. päivänä kaksi uutta Kataisen hallituksen vasemmistolaista naisministeriä teki todelliset pohjanoteeraukset ministeritehtävissään.


SDP:n peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson laittoi koko ihmiskuntajärjestyksen uusiksi, kun hän esitti, että myös miesten pitää saada tulla raskaaksi!


On käsittämätöntä, että Suomen hallituksen jäsen -  peruspalveluministeri - ajaa lainmuutosta, joka mahdollistaisi, että mies voisi tulla raskaaksi. Näin siitä huolimatta, että lainmuutos liittyisi translakiin.


Eilen aamulla ministeriöstä tuli lehdistölle tietoja, joiden mukaan peruspalveluministeri on ollut hyvin aktiivinen sellaisen lakimuutoksen edistämisessä, joka mahdollistaisi miehen raskauden.


Asiasta nousseen kohun jälkeen SDP:n ministeri  Guzenina-Richardson on vierittänyt syytä avustajiensa niskoille.



Toinen eilen sekoillut vasemmistolaisministeri oli vasemmistoliiton Merja Kyllönen, joka esitti työtehtävissä käytetyn oman auton kilometrikorvausten alentamista.


Todella ihmeelliseksi Kyllösen esityksen tekee se, että kilometrikorvausten alentamista sovellettaisiin ainoastaan Jyväskylän eteläpuolisilla alueilla!


Eräänä Kyllösen perusteena on, että Jyväskylän eteläpuolella julkinen liikenne toimii niin hyvin, että työntekijän oman auton käyttämiseen työtehtävissä ei ole tarvetta.


Kyllösen esitys ei ole tästä maailmasta.


Puhun kokemuksesta, sillä toimin yli 40 vuotta tehtävissä, joissa oman auton käyttäminen oli välttämätöntä.


En voi kuvitella tilannetta, että esim. myyntihenkilöt voisivat työtehtävissään kokonaan tukeutua julkiseen liikenteeseen.


Työnantaja edellyttää vaikkapa päivittäistavarakaupalle yrityksen tuotteita myyviltä henkilöiltä 6 – 10 asiakaskäyntiä päivässä. Myyntimiehillä on aina mukaan näytteitä sekä mainosmateriaalia ja niiden kuljettaminen julkisissa liikennevälineissä olisi mahdotonta.


Aamulla taipaleelle lähdettäessä olisi konttorilta otettava mukaan suuret määrät tuotenäytteitä ja mainosmateriaalia, jotta niitä riittäisi kaikilla asiakaskäynneillä jaettavaksi.


Kyllösen esitys on naurettava, mutta kun sellaisen tekee hallituksen ministeri, on tyhmäkin esitys otettava vakavasti.


Tähän saakka Kataisen hallituksen ministereistä ovat rankimmin sekoilleet Kokoomuksen ja Vihreiden ministerit.

Suomalainen sananlasku toteaa, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja Suomen hallituksessa näyttää nyt toteutuvan vauhdilla sananlaskun viisaus – nyt sekoilevat oikein kunnolla Kokoomuksen ja Vihreiden ministereiden lisäksi myös  SDP:n ja Vasemmistoliiton ministerit! Milloin KD:n Päivi Räsänen ja RKP:n Stefan Wallin sekä Anna-Maja Henriksson liittyvät sekoilevien joukkoon?


MG-R:n ja Merja Kyllösen sekoilujen jälkeen tulee etsimättä mieleen, että ovatko kyseiset ministerit saattaneet kaikki oman hallinonalansa muut ongelmat jo kuntoon, kun ehtivät pelehtimään miesten raskauksien ja työajojen kilometrikorvausten alentamisen parissa!


Kysyn vaan!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Henna Virkkunen, Ville Niinistö, kuntauudistus, kuntien pakkoliitokset, Durbanin hiilenmustat päätökset, Durbanin ympäristökokous, Maria Guzenina-Richardson, Seta, Merja Kyllönen, kilometrikorvaukset, kilometrikorvausten alentaminen,

Keskustallakin riittää haastetta, jotta kansalaiset tiedostavat hallituksen esittämän kuntauudistuksen turmiollisuuden

Lauantai 28.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Suomen Kuvalehti on toiminut kiitettävästi kansalaisten parhaaksi, kun se on julkistanut hallituksen suunnitelmia kuntauudistuksesta ja kuntien pakkoliitoksista.


Hallituksen suunnitelmien julkistaminen on ollut erityistä myrkkyä Kokoomukselle, jonka presidenttiehdokas Sauli Niinistö on kannattamassa kuntien pakkoliitoksia.


Jälkien häivyttämistä Niinistöltä on se, kun hän ja hänen lakeijansa vastasivat Suomen Keskustan kuntauudistusta koskevaan kysymykseen Keskustan kantaa myötäilevästi. En usko Niinistön muuttaneen kantaansa, vaan kyse on hänen sumutusyrityksestään.


Suomen Kuvalehti on eilen eli 27.1.2012 klo 08.46 julkistanut uutisen Taloustutkimuksen Suomen Kuvalehden toimeksiannosta laatimasta kyselystä, jossa kysyttiin yli tuhannelta suomalaiselta, että kannattavatko he hallituksen esittämää kuntauudistusta.



Vastauksista ilmenee, että 14 % kansalaisista pitää Suomen Keskustan linjaa parhaana kuntauudistuksen arvioinnissa.


Puolueista Keskustan osuus on ylivoimaisesti suurin, sillä seuraavaksi eniten kannatetaan Kokoomuksen linjaa eli 9 % antaa Kokoomuksen linjalle parhaan arvosanan. Demarien linja saa kannatusta neljän %-yksikön verran ja perussuomalaisten linja kolme %-yksikköä. Vasemmistoliitto ja Vihreät jäävät ”enon osille”, sillä niiden linjaa kuntauudistuksessa pitää parhaana yksi vastaaja sadasta eli tuloksena molemmilla puolueilla on tasan 1 %-yksikköä!


Kyselyn uutinen ja puolueiden haaste on se, että peräti 68 % vastaajista ei osaa nimetä puoluetta, joka olisi parhaiten pystynyt viestittämään kantansa kuntauudistukseen.


Tulos on suuri haaste Suomen Keskustalle ja se osoittaa, että puolueen selkeä viesti ei ole vielä  tavoittanut suuria kansanjoukkoja.


Opin liike-elämässä totuuden, että yrityksen viesti on mennyt perille vasta sitten, kun sen kertominen kuulostaa viestin esittäjältä jo niin tutulta, että sen kertaaminen tuntuu turhalta.


Näin on myös hallituksen suunnitteleman kuntauudistuksen ja kuntien pakkoliitossuunnitelmien kohdalla. Hallituksen katalat suunnitelmat eivät vielä ole havahduttaneet suuria kansanjoukkoja.


Keskustan ja myös muiden vastuullisten tahojen on nyt terästäydyttävä ja löydettävä uusia tapoja kertoa niistä ongelmista, joita hallituksen suunnittelema kuntauudistus ja kuntien pakkoliitokset merkitsisivät tavalliselle kuntalaiselle.


Presidentinvaalien toisen kierroksen eteneminen antaa oivan tilaisuuden kertoa Keskustan kanta ja vaatia jatkoon selvinneiltä ehdokkailta pontevasti suhtautumista Keskustan linjaan.


Hallituksen ja erityisesti Kokoomuksen totuudenhetki koittaa kuitenkin vasta sitten, kun hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen uskaltaa viimeinkin tulla uuden kuntakarttansa kanssa julkisuuteen ja kaiken kansan arvioitavaksi.


Pelkään Suomen Kuvalehden kertomien ennakkotietojen valossa, että synnyinkuntani Viljakkalan kohtalo odottaa monien kuntien asukkaita eli kaikki ennen niin virkeän kunnan palvelut ajetaan alas kuntaliitoksen jälkeen.


Viljakkalassa koetut kokemukset pelottavat!



-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntauudistus, kuntateurastus, Kokoomuksen kuntauudistus, Henna Virkkunen, Viljakkala, Viljakkalan kohtalo,

Paavo Väyrysen sekä Suomen Keskustan päättäväinen ja nopea puuttuminen kuntateurastussuunnitelmiin alkavat tuottamaan tulosta

Perjantai 27.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Nykyhallitus, mutta erityisesti Kokoomus, on ottanut ykkösasiakseen kansalaisdemokratian halveksimisen ja diktatorisen hallintotavan, kun se tavoittelee todellista kuntateurastusta.


Keskustan presidenttiehdokas VTT Paavo Väyrynen otti suunnitelmiin tiukan kannan erityisesti sen jälkeen, kun Suomen Kuvalehti paljasti hallituksen aikeet kuntien lukumäärän saattamisesta tasolle 70 kuntaa.


Suomen Keskusta on koko ajan vastustanut Kokoomuksen johtohenkilöiden ajamaa uudistusta.


Innokkaimmat kuntateurastajat ovat Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö, pääministeri Jyrki Katainen, hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen sekä Virkkusen aseenkantajaksi palkattu valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen.


Paavo Väyrysen ja Suomen Keskustan työ alkaa nyt tuottaa tulosta, sillä julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan kuntauudistusta ollaan siirtämässä jopa yli syksyllä 2012 pidettävien kunnallisvaalien!


On luonnollista, että Henna Virkkunen riensi siirtosuunnitelmien julkitulon jälkeen heti kertomaan, että kuntateurastus toteutetaan alun perin laaditun aikataulun puitteissa.


Kuntauudistuksen siirtäminen kunnallisvaalien jälkeiseen aikaan merkitsee Suomen Keskustalle melkoista äänivyöryä, sillä se on ainoana puolueena järjestelmällisesti ja yksituumaisena vastustanut järjetöntä hanketta.


On annettava tunnustus ”järkikokoomuslaisille”, lähinnä ns. kehyskuntien luottamushenkilöille, jotka ovat alusta alkaen toimineet asiassa viisaasti ja yhdessä Suomen Keskustan kanssa.


Tunnustus on annettava myös SDP:n väistyvälle puoluesihteeri Mikael Jungner´lle, joka jo varhain ilmoitti Savon Sanomien haastattelussa, että demarit eivät hyväksy kuntien pakkoliitoksia.


Oli mielenkiintoista todeta Aamulehden ”Jälkilöylyt” –tapahtumassa 23.1.2012, kun Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistön apulainen ja myötäjuoksija Pirkko-Liisa Ollila yritti taistella totuutta vastaan ja uskotteli, että kuntien pakkoliitokset eivät kuuluisi presidenttiehdokas Sauli Niinistön keinovalikoimaan.


Kuntien pakkoliitosten isä Jyrki Katainen on taustalla, kun kokematon kuntaministeri Henna Virkkunen toistelee kuntien pakkoliitosten välttämättömyyttä ja toimenpiteen nopeaa aikataulua.


Voimme olla melkoisen varmoja, että Kokoomus on taustasuunnitelmissaan varautunut Henna Virkkusen nopeaan siirtämiseen kuntaministerin paikalta jo hyvissä ajoin ennen syksyn kunnallisvaaleja.


Jos Virkkunen saa jatkaa käsittämättömiä suunnitelmiaan vielä syksyn alkaessakin, on Kokoomus todella heikoilla syksyn kunnallisvaaleissa.


Sen vuoksi veikkaan, että nykyiselle hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkuselle ollaan Kokoomuksen piirissä jo nyt kaavailemassa hyväpalkkaista virkaa tai tointa mahdollisimman kaukana päivän politiikasta.


Kokoomus ei yksinkertaisesti kestä Virkkusen politiikkaa syksyn kunnallisvaaleissa!




-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntateurastus, kuntauudistus, kuntien pakkoliitokset, pakkoliitokset, Kokoomus ja kuntien pakkoliitokset, Pirkko-Liisa Ollila, Aamulehden Jälkilöylyt,

Paavo Väyrynen hieno presidentinvaalikampanja loi hyvän pohjan Keskustan pärjäämiselle syksyn kunnallisvaaleissa

Maanantai 23.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on käyty ja Keskustan ehdokkaan VTT Paavo Väyrysen saama ääniosuus on mainio saavutus, vaikka kolmas sija kaksivaiheisessa vaalissa ei luonnollisestikaan tyydytä.


Toisella kierroksella kansalaisilla ei ole valinnanvaraa, sillä molemmat sinne selviytyneet ovat monessa asiassa toistensa klooneja.


Onneksi Paavo Väyrynen pystyi avaamaan monen kansalaisen silmät maamme poliittisesta suunnasta ja se on merkittävä etu Keskustalle syksyn kunnallisvaaleissa.


Kuntauudistus, kuntien pakkoliitokset, monet maamme turvallisuutta heikentävät suunnitelmat, ulkopolitiikan kokemattomat oppipojat ja jopa itsenäisyyttämme uhkaava liittovaltiokehitys ovat Väyrysen ansiosta nyt paljon syvällisemmin kansan tietoisuudessa kuin aikaisemmin.


Henkilökohtaisesti en jaksa heittää päälleni tuhkaa, vaan uskon Paavo Väyrysen hienosti vedetyn presidentinvaalikampanjan tuloksena tänä vaikeanakin hetkenä Isänmaan tulevaisuuteen.


Keskustaväen on nyt pelastettava se, mitä presidentinvaalien osalta on pelastettavissa.

 
Jokaisen keskustalaisen on itse päätettävä, että miten menettelee presidentinvaalien toisella kierroksella – oman ratkaisuni olen jo tehnyt.


Kirjoitan näitä tulevaisuudenuskoisia rivejä myöhään vaalipäivän iltana.


Surutyöhön meillä ei ole pienintäkään syytä, vaan nyt aloitamme tiiviin valmistautumisen syksyn kuntavaalikoitokseen. Paavo Väyrynen antoi meille ”kuivia sytykepuita” sille, että pystymme syksyn kunnallisvaaleissa hyvään vaalitulokseen.




img_0984.jpg


Talvisessa lipputangossa tänään liehunut Suomen lippu velvoittaa meitä muistamaan Isänmaamme edun.


Nyt jos koskaan maamme tarvitsee keskustalaista politiikkaa!



-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: presidentinvaalit 2012, Paavo Väyrynen, kuntauudistus, kuntien pakkoliitokset,

Julkisuuteen vuotanut Kokoomuksen salainen kuntateurastushanke varmisti Paavo Väyryselle hyvän tuloksen presidentinvaaleissa

Lauantai 14.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Suomen Kuvalehti teki eilen todellisen valtiomiesteon, kun se klo 07.45 toi julkisuuteen Kokoomuksen suunnitteleman kuntateurastushankkeen kuntakohtaiset lahtaukset.


Totea asia itse osoitteessa www.suomenkuvalehti.fi


Kokoomus joutui kiipeliin ”housut kintuissa”, sillä Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän vastine tuli julkisuuteen vasta klo 11.38 eli lähes neljä tuntia Suomen Kuvalehden suorittaman julkistuksen jälkeen. Neljä tuntia on näissä asioissa pitkä aika ja kertoo siitä, että Kokoomus ei osannut varautua sen laatimien salaisten kuntateurastussuunnitelmien julkituloon ennen presidentinvaaleja.


Julkisuuteen on kerrottu, että mainitun työryhmän työ jatkuu yli presidentinvaalien, sillä kaikkihan tiesivät, että kuntateurastushankkeiden ennenaikainen julkitulo tuo pitkän kannon Niinistön presidenttitielle.


Nyt tuo kanto tuli, kun Suomen Kuvalehti julkisti kokoomuslaisten aikeet.

Kuntateurastukselle julkisen kuvan antaa kokematon kuntaministeri Henna Virkkunen. Hänen apunaan toimii Virkkusen tamperelainen valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen, joka ennen tätä pestiään toimi Tampereella apulaispormestarina.


Todellinen arkkitehti kuntateurastuksessa on kuitenkin Kokoomus puolueena ja Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on se lopullinen vastuunkantaja, joka joutuu kantamaan poliittisen vastuun kuntateurastuksista.


Pääministeri Jyrki Kataista haastateltiin uutisvuodon johdosta eilisissä TV:n iltauutisissa ja oli hämmästyttävää huomata, että kuinka ”tietämätön” Katainen olikaan Kokoomuksen suur-unelmasta eli kuntateurastuksesta!


Samasta asiasta kysyttiin myös Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistöltä ja hän ei teeskennellyt yhtä tietämätöntä kuin Katainen.


Niinistön haastattelujuonnossa YLE Tampereen toimittaja Kai Pohjanen totesi aivan oikein, että Niinistö on ollut ainoa presidenttiehdokas, jolta on herunut ymmärtämystä pakkoliitoksille.


Toimittaja Pohjanen kertasi Suomen Kuvalehden paljastukseen nojautuen, että Suomeen jäisi salaisen suunnitelman toteuttamisen jälkeen vain 70 kuntaa.


Niinistö vastasi: ”Kyllä sitten käy aikamoinen apuharvennus, jos tuollaisiin lukuihin päädyttäisiin.”


”En kyllä jaksa uskoa” oli Niinistön kokoomuslaiseen koreografiaan perustuva lopputoteamus.


Näinhän Niinistön oli pakko vastata, jotta hän pystyisi säilyttämään ainakin osan hänelle kaavailluista äänistä niiltä kokoomuslaisilta, jotka ovat jo aiemmin ilmoittaneet suhtautuvansa pakkoon perustuvaan kuntauudistukseen vastahakoisesti.
 


Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen on kommentoinut salaisen kuntateurastussuunnitelman julkituloa näin:


”Täytyy onnitella tutkivaa journalismia, joka on onnistunut kaivamaan tiedon, jota on tietoisesti haluttu viivyttää.”


Olen samaa mieltä kuin Tiilikainen!


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Kuvalehti, kuntateurastus, kuntauudistus, Jyrki Katainen, Sauli Niinistö, Henna Virkkunen, Anna-Kaisa Ikonen, Kimmo Tiilikainen,

Tapahtumarikas vuosi 2012 on alkanut!

Sunnuntai 1.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Alkavaa vuotta kuvataan usein vastasyntyneellä tai vauvaikäisellä lapsella.

 

 

img_0306.jpg

 

Näin teen minäkin, sillä löysin laatikoistani Suomen Kuvalahden nidotun vuosikerran vuodelta 1928 ja 1.1.1928 ilmestyneessä numerossa on kuvattuna pieni poikalapsi.

 

Kuvan julkaisupäivästä on tänään siis kulunut 84-vuotta!

 

Toivottelen kaikille blogini lukijoille tämän kuvan myötä Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2012!

 

Poliittisen tarkastelun näkökulmasta moni asia ei vuoden 2012 alkaessa suinkaan ole viaton pikkulapsi vaan ”rampa ankka”.

 

Nykyinen hallitus täyttää ”rampa ankka” –määritelmän täydellisesti.

 

Hallituksen märkäkorvaministerit ovat kaikkien ennusmerkkien perusteella ajamassa Suomen todelliseen suohon vuonna 2012. Ympäristöministeri Niinistö kunnostautui tässä oikein olan takaa jo viime vuoden lopulla, kun hän löperöllä menettelyllään sai ”neuvoteltua” Suomelle Durbanin ympäristökokouksessa mittavat lisäkustannukset.

 

Kuntaministeri Virkkunen on otaksuttavasti helmikuun alkupäivinä tulossa julkisuuteen kuntauudistuspaketillaan, joka on jo tässä vaiheessa saanut ”karvat nousemaan pystyyn” jopa omilta puoluetovereiltaan sekä kuntalaisten parasta ajattelevilta demareilta.

 

Pääministeri Katainen on lupaillut, että maaliskuun aikana kansalaiset saavat kylmää kyytiä hallituksen toimenpiteiden tuloksena. Hallitus ei näissä päätöksissään pysty säilyttämään yksituumaisuuttaan, sillä järkevät tahot alkavat katsella poispääsyä kansalaisia kurittavasta politiikasta. On siis helppo ennakoida, että hallitus tulee jo kevättalven aikana olemaan todellinen...

...rampa ankka.

 

Myös Tampereen kaupunginvaltuusto on rampa ankka, sillä sen viimeinen vallassaolovuosi tulee olemaan vaikea. Esimakua kaupunginvaltuuston rampautumisesta saimme nähdä, kun se ei pystynyt tekemään järkevää päätöstä Tavase-kysymyksessä.

 

Tampereen kaupunginvaltuusto nosti kätensä pystyyn ja siirsi Tavasesta luopumisen syksyllä 2012 valittavalle uudelle kaupunginvaltuustolle. On enemmän kuin todennäköistä, että Tampere luopuu luonnottomasta hankkeesta vasta vuonna 2013, sillä nykyvaltuusto ei päätöstä pysty ilmeisesti tekemään!


Se on todettava positiivista Tampereen kaupunginhallituksen sekä kaupunginvaltuuston osalta, että ne pystyivät ottamaan Tampereen kaupungin virkahenkilöiltä pois valtuudet antaa Tavaselle lisärahoitusta virkahenkilöiden päätöksellä. Nyt mahdollisen lisärahoituksen myöntäminen on vaaleilla valittavien luottamushenkilöiden vastuulla!


===========

 

Tulen mahdollisuuksien mukaan seuraamaan kriittisesti yhteiskunnassa tapahtuvia asioita myös vuonna 2012.


Mottoni on edelleen:

 

Esko uskaltaa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uusi vuosi, 2012, Suomen Kuvalehti, Suomen Kuvalehti 1.1.1928, Ville Niinistö, Henna Virkkunen, Jyrki Kataisnen, kuntauudistus, Durbanin ympäristökokous, rampa ankka, Esko uskaltaa!,

Suur-Tampereen syntyminen loisi Pirkanmaalle valtavan demokratiavajeen

Keskiviikko 28.9.2011 - -Esko Erkkilä-

Vastustan – vaikka olenkin tamperelainen – kokoomusvaikuttajien eli kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkusen, valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikosen sekä nyt myös pormestari Timo P. Niemisen himoitsemaa suur-Tamperetta.

 

Omaan henkilökohtaista kokemusta Viljakkalan liittymisestä Ylöjärveen ja olen nähnyt sen tuskan, jonka kuntaliitos on aiheuttanut viljakkalalaisille.

 

Palvelut ovat kadonneet yksi toisensa jälkeen ja ennen kukoistava kunta on kuihtunut Ylöjärven takamaaksi.

 

En tunne edes vahingoniloa siitä, että suur-Tampereen syntyminen merkitsisi ylöjärveläisille saman kalkin juottamista kuin he ovat tehneet viljakkalalaisille.

 

Vaikka pormestari Niemisen ehdotuksessa uuden suur-Tampereen ulkopuolelle jäisikin Hämeenkyrö, on enemmän kuin varmaa, että myös Hämeenkyrö liitettäisiin suur-Tampereeseen. En soisi kuntaliitosta hämeenkyröläisille.

 

Kataisen-Urpilaisen ylileveä hallitus on kuntauudistuksessa asettamassa täysin kokemattoman ministeri-raukan mahdottomaan tehtävään. Virkkunen ei näytä käsittävän tehtävänsä mahdottomuutta.

 

Kaavaillun suur-Tampereen valtuustossa olisi 75 valtuutettua, kun heitä nyt on itsenäisissä kunnissa 368. Kyse on siis valtavasta demokratiavajeesta, jonka kokoomus yhdessä demarien kanssa pahimpaan bresneviläiseen tapaan aikoo toteuttaa – jo on aikoihin eletty!

 

Nostan hattua Keskustan puoluesihteeri Timo Laaniselle, joka Lempäälässä 19.9.2011 pidetyssä avoimesti totesi, että Keskusta on aidosti huolissaan kuntauudistushumussa menetettävistä luottamushenkilöpaikoista. Laaninen ei tarkoittanut yksinomaan Keskusta menettämiä luottamushenkilöpaikkoja, vaan nyky-Tampereen ulkopuolisten alueiden menettämiä luottamushenkilöpaikkoja.

 

Menetetyt luottamushenkilöpaikat koskisivat kaikkia puolueita ja erityisesti he merkitsisivät pienten puolueiden sekä nykyisten kuntien päätösvallan kaventumista.

 

Suur-Tampere merkitsisi virkamiesvallan kasvamista, sillä harvat luottamushenkilöt eivät pystyisi paimentamaan virkahenkilöitä läheskään samalla intensiivisyydellä kuin nyt.


Vastustan kokoomuksen ja demareiden ajamaa kuntauudistusta, sillä se toisi mm. Pirkanmaalle valtavan demokratiavajeen!

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suur-Tampere, kuntakapina, Henna Virkkunen, Anna-Kaisa Ikonen, Timo P. Nieminen, kuntauudistus, Kataisen ylileveä hallitus,

« Uudemmat kirjoitukset