Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Se on valkosipulin istutusaika nyt!

Lauantai 22.10.2022 - -Esko Erkkilä-

Nyrkkisääntönä on, että valkosipulit pitää istuttaa kaksi viikkoa ennen talventuloa.

 

Saatoin eilen olla hieman aikaisessa, kun istutin valkosipulit jo nyt. 

 

Toisaalta kokemuksen tuomalla varmuudella uskallan todeta, että valkosipulit saavat tulla kunnolliselle ”oraalle” jo ennen talventuloa ja siitä huolimatta niistä saadaan hyvä sato.

 

 

IMG_6358.JPG

 

Valkosipulimaa pitää jyrsiä moneen kertaan ja syvälle, kalkita hyvin ja lannoittaa väkevästi, jotta siitä saadaan hyvä sato ensi syksynä.

 

Ensi kevään aikana rikkakasvien torjunnasta on huolehdittava ja kesän aikana on ainakin kahdesti maalle annettava kunnollinen N-lannoitus eli typpilannoitus.

 

 

IMG_6372.JPG

 

Sain virolaisia valkosipulinsiemensipuleita Leila Hanhivaaralta Rakveren tuliaisina ja niistä riitti siemensipuleita valkoiseen merkkikeppiin saakka – kaksikolmasosaa valkosipulimaastani istutin oman tuotannon siemensipuleilla!

 

 

 

Nyt vaan odottamaan kevättä 2023!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Se on valkosipulin istutusaika nyt!, valkosipuli, valkosipulin istuttaminen, Rakvere, Rakveren tori,

Lehtokotiloiden saastuttamalla alueella käytettyjä puutarhatyökaluja ei saa käyttää lehtokotiloista vapaina säilyneillä alueilla

Sunnuntai 28.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Jatkan eilen aloittamaani juttua lehtokotiloista ja korostan tämän juttuni otsikossa toteamaani seikkaa eli lehtokotiloiden saastuttamalla alueella käytettyjä puutarhatyökaluja ei saa käyttää lehtokotiloista vapaina säilyneillä alueilla.

 

 

Tuo periaate on ehdoton, sillä yhteiset puutarhatyökalut ovat eräs syy lehtokotiloiden saastuttamien alueiden lisääntymiseen.

 

 

Tunnen tilanteen henkilökohtaisesti, sillä Tampereella sijaitseva omakotitalotonttimme on lehtokotiloiden saastuttamaa aluetta, mutta mökkimaailmamme Viljakkalan Majajärvellä on ainakin toistaiseksi pystytty pitämään lehtokotiloista vapaana alueena.

 

 

Majajärven mökkitontin säilyttäminen lehtokotilovapaana on merkinnyt ja merkitsee yhäkin sitä, että yhtään puutarhatyökalua ei saa viedä sinne Tampereelta! Sääntö on ehdoton!

 

 

Lehtokotilo on aktiivinen kiipeilijä ja koska säilytän henkilöauton peräkärryäni Tampereen omakotitontilla, pelkään koko ajan että lehtokotilot kiipeävät peräkärryn pohjaan ja sen jälkeen vitsit olisivatkin vähissä.

 

 

On luonnollista, että ainuttakaan tainta Tampereelta emme voi siirtää mökillemme, sillä se tietäisi välittömästi lehtokotilosaastuntaa.

 

 

Monesti erilaisilla nettikirppiksillä ja pölinätoreilla kerrotaan, että tarjoajan tontilta on mahdollisuus saada hienojenkin kasvien taimia, mutta siihen tarjoukseen ei voi tarttua, jos haluaa pitää tonttinsa lehtikotilovapaana.

 

 

 

******************

 

 

 

Kevennyksenä, mutta todella vakavana asiana kerron erään kokemuksemme Rakveren torilta Virosta, kun kysyimme torimummulta, että onko hänen tontillaan tiguja – lehtokotilohan on viroksi tigu.

 

 

Mummu näytti ja kertoi, että tiguja on, mutta sen jälkeen hän matki kanankotkotusta – kot, kot, kot – ja kertoi, että tiguista heillä ei ole mitään haittaa, sillä kot, kot eli kanat ovat pihalla vapaina ja pitävät huolen tiguista.

 

 

Arvata saattaa, että emme olleet kiinnostuneita mummun tarjoamista erittäin mielenkiintoisistakin taimista!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lehtokotilo, Arianta arbustorum, Lehtokotilot valtaavat jatkuvasti uusia alueita, Ferramol, Tigudetörje, Baltic Agro, K-Rauta Rakvere, Itäviro2019, tigu, lehtokotilosaastuneilla alueilla käytettyjä puutarhatyökaluja ei saa siirtää puhtaille alueille,

Lehtokotilot ovat puutarhassa iljettävä ilmestys ja ne valloittavat jatkuvasti uusia alueita

Lauantai 27.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Lehtokotilo – latinankieliseltä nimeltään Arianta arbustorum – on viherpeukalon suuri riesa ja se näyttää koko ajan muodostuvan yhä suuremmaksi riesaksi.

 

 

Säästyimme vuosikaudet Tampereen omakotitalollamme vuosikaudet sen tuhoilta, mutta nyt tonttimme on ollut jo kymmenkunta vuotta lehtokotiloiden saastuttama.

 

 

Seurasin tiiviisti lehtokotilokannan leviämistä ja totesin, että saastunut alue levisi parisenkymmentä metriä vuodessa.

 

 

Lehtokotilolla oli meille edetessään esteenä asfaltoitu katu, mutta valitettavasti se ei pystynyt lainkaan estämään tuon nilviäisen etenemistä.

 

 

 

IMG_0758.JPG

 

 

Kuvassa harvinaisen pienikokoisen lehtokotilon pieneksi käynyt kotilo, jonka löysin pihaltamme.

 

 ******************

 

Lehtokotilon torjunta on vaikeaa ja täydellisen onnistumisen mahdollisuudet ovat pienet.

 

 

Meillä lehtokotiloiden torjuntaan tai oikeammin niiden karkottamiseen on käytetty Ferramol-tuotteita, mutta niiden hinnat suomalaisissa puutarhakaupoissa ovat järkyttävän korkeat, sillä kymmenen kilon pakkauksesta pyydetään lähes 90 euroa – onneksi tuotetta ei ole varastotuotteena saatavilla monessakaan liikkeessä.

 

 

 

IMG_0755.JPG

 

 

Taannoisella matkallamme Viroon ostimme viiden pussukan erän Tigudetörje – nimistä virolaisvalmistetta, joka soveltuu lehtokotiloiden karkottamiseen.  Ostimme erän Rakveren K-Raudasta.

 

 

Kahden ja puolen kilon suuruisen pussin hinta virolaisissa puutarhaliikkeissä liikkuu tasolla 0,84 €/kg eli hinta Virossa on vain vajaat kymmenesosa Suomen hinnoista. On toki todettava, että kyse ei ole samasta tuotteesta, mutta käyttötarkoitus ja ilmeisesti myös karkotusteho ovat samat!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lehtokotilo, Arianta arbustorum, Lehtokotilot valtaavat jatkuvasti uusia alueita, Ferramol, Tigudetörje, Baltic Agro, K-Rauta Rakvere, Itäviro2019,

Rekisterinumero olisi passannut!

Maanantai 21.5.2018 - -Esko Erkkilä-

Kävin viikonvaihteessa Rakveressä sekä Tyrin Kukkamarkkinoilla ja monenmoista houkutusta kohtasin matkalla.

 

 

IMG_9082.JPG

 

 

 

IMG_9084.JPG

 

 

 

 

Erään houkuttimen kohtasin Rakveressä, jossa käyntikohteemme Liliinan naapuripihassa oli pysäköitynä houkuttelevan oloinen Lexus.

 

 

Autoalan asiantuntijat sanovat, että Lexus on Toytan vastaus sille luulolle, että Toyota on ainoastaan edullisten, jopa halpojen automerkkien merkki.

 

 

Rakveressä kuulemani autoalan asiantuntijan mielestä Mercedez-Benz, Volvo ja BMW eivät ole vieläkään pystyneet luomaan Lexukselle todellista kilpailijaa.

 

 

Rakveressä tapaamani Lexuksen lisähoukuttimena oli rekisterinumero eli ONLY1.

 

 

Hienosta muotoilusta ja houkuttelevasta rekisterikilvestä huolimatta päätin jatkaa ajamista Focuksella!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rekisterinumero ONLY1, ONLY1, Rakvere,

Tuttuja tapaamassa Rakveren linnoituksella

Torstai 25.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Käynti Rakveren linnoituksessa kuuluu aina ohjelmaani, kun käyn Tyrin Kukkamarkkinoilla ja niin tapahtui myös tänä keväänä.

 

 

 

IMG_9501.JPG

 

 

Rakveren linnoituksen  – Rakvere Linnus – alkujuuret juontavat ainakin 1200-luvulta saakka ja kolmisatavuotinen rakennustyö sai linnoituksen kukoistusvaiheeseen joskus 1500-luvulla.

 

 

Rakveren linnoitus on historiansa eri vaiheissa kuulunut Tanskan kuninkaille, Liiviläisen ritarikunnan ritarimunkeille sekä Ruotsin ja Puolan valtioiden omistukseen.  On luonnollista, että Viron neuvostomiehityksen aikana linnoitus oli myös Neuvostoliiton vallan alla.

 

 

 

IMG_9504.JPG

 

 

Linnoituksen alueella sijaitsee kuvanveistäjä Tauno Kangron veistämä Tarvas-patsas. Patsas on Pohjoismaiden suurin eläinaiheinen patsas ja sen aikaansaamisessa vuonna 2002 suomalaisilla – erityisesti lapualaisilla - oli ratkaiseva merkitys.

 

Patsaan graniittijalustassa on lyhyt kertomus Rakveren historiasta viroksi, ruotsiksi, tanskaksi, saksaksi, puolaksi ja venäjäksi, mutta ei suomeksi.  Jalustaan kirjatuista sponsoreista toki suurin osa on suomalaisia yrityksiä ja yksityishenkilöitä.

 

 

 

IMG_9505.JPG

 

 

 

IMG_9516.JPG

 

 

Linnoituksen ”vakioisäntäväkeen” kuuluvat iäkäs vuohipukki ja sen kaverina kuttu.

 

 

Vuohipukki lienee sama yksilö, joka taannoin puski minua eräänlaisella kierrepuskulla käteeni siten, että tunsin puskemisen vielä viikkoja linnoituksessa käyntini jälkeen.  Nyt vuohipukki on hyvinkin lauhkea ja jopa sen liikkuminen näytti olevan vaikeaa.

 

 

 

IMG_9510.JPG

 

 

Vuohipukin kaverina oleva kuttu on hyvävoimainen ja virkeä!

 

 

 

IMG_9525.JPG

 

 

En tiedä, että miten yleisiä aasit olivat Euroopan keskiaikaisissa linnoituksissa, mutta Rakveren linnoituksessa aasi on ollut jo useita vuosia.

 

 

 

IMG_9528.JPG

 

 

Tulin hyvin toimeen aasin kanssa - joku saattaa kommentoida, että kaksi aasia!

 

 

 

IMG_9533.JPG

 

 

 

IMG_9537.JPG

 

 

Olimme lähestymässä linnoituksen hevosen pilttuuta, kun ratsastajatyttö lähti ratsastamaan sillä.

 

 

 

IMG_9540.JPG

 

 

Ratsastajatyttö ajoi hevosen kevyeen hikeen ja palasi linnoitukseen ja silloin pääsin tutustumaan hevoseen.

 

 

Lapsuudessani puhuttiin hevosen pääntaudista ja nyt huomaan googlettamisen tuloksena, että pääntauti on hevosilla melko yleinen sairaus.

 

 

”Vanhat äijät” koettelivat hevosen päätä ja jos hevonen esteli päänsä koettelemista, niin äijät totesivat hevosella olevan pääntaudin.

 

 

Käytin äijiltä perimääni diagnostisointikeinoa ja totesin, että Rakveren linnoituksen hevonen ei pode pääntautia, sillä hevonen suorastaan tykkäsi, kun rapsuttelin sen päätä!

 

 

 

IMG_9547.JPG

 

 

Rakveren linnoituksella käymiseeni liittyy joka kerta savipikarillinen malvasianviiniä ja niin myös tällä kerralla.

 

 

Malvasianviinin maistelun jälkeen jatkoimme alas kaupungille – ensi vuonna ehkä taas Rakveren linnoitukselle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren linnoitus, Rakvere linnus, malvasianviini, Tarvas, Tarvas-patsas, Tauno Kangro, vuohipukki, kuttu, linnoituksen aasi, Tyrin Kukkamarkkinat,

Taimiostoksilla Rakveren torilla

Tiistai 23.5.2017 - -Esko Erkkilä-

Tärkeä välietappi matkallamme Tyrin Kukkamarkkinoille on…

 

 

 

IMG_9406.JPG

 

 

…Rakvere ja sen aamuinen tori, sillä tapaamme majoittua kahdeksi yöksi Rakveressä ennen Tyrin Kukkamarkkinoille menoa. 

 

 

Näin teimme myös tänä vuonna.

 

 

 

IMG_9422.JPG

 

 

Rakveren tori on kooltaan pieni, mutta kukantaimien tarjonta siellä on riittävää.

 

 

 

******************

 

 

Emme tapaa kuitenkaan ostaa kukantaimia, mutta erilaiset tomaatintaimet ja paprikantaimet sekä kurpitsantaimet kiinnostavat  -  tässä muutamia kuvia taimitarjonnasta:

 

 

 

IMG_9414.JPG

 

 

 

IMG_9417.JPG

 

 

 

IMG_9413.JPG

 

 

 

 

***********************

 

 

 

IMG_9411.JPG

 

 

Rakveren torilla ei ole paljon taimimyyjiä, mutta taimet ovat laadukkaita sekä hinnaltaan edullisia.

 

 

Lehtokotilot – viroksi tikut – ovat aina vaarana, mutta me emme ole saaneet ”tikusaastuneita” taimia milloinkaan.

 

 

Joskus tiedustelimme eräältä mummulta, että onko hänen palstallaan tikuja ja mummu kertoi, että onhan niitä. Mummo kuitenkin kertoi, että pihassa käyskentelevät ”irtokanat” huolehtivat niistä  - emme ostaneet taimia tältä mummolta!  Meillä ei ollut yhteistä kieltä mummon kanssa, mutta hän kertoi, että ”kot, kot” –hoitavat tikut pois tontilta!

 

**********************

 

 

IMG_9409.JPG

 

 

Myyjät ovat Rakveren torilla…

 

 

 

IMG_9408.JPG

 

 

…ystävällisiä ja mukavia.

 

******************

 

IMG_9421.JPG

 

 

Tässä tämänkertaiset ostoksemme Rakveren torilta.

 

 

Saavuimme Tampereelle seuraavan päivän aamuhämärissä ja Rakveren ostoksemme jäivät bussiimme.

 

 

Ei mitään hätää kuitenkaan, sillä Matkatoimisto V-H Tuovisen Tuula Tuovinen tuli aamusella avaamaan toimiston ovet ja sieltä sain ostoksemme omiin hoteisiimme!

 

 

 

Kiitokset Tuula Tuoviselle!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren tori, Tyrin Kukkamarkkinat, V-H Tuovinen,

Viron miehittäjä hävitti vuonna 1940 Vapaussodan muistomerkin Rakveressä

Keskiviikko 25.5.2016 - -Esko Erkkilä-

Puhun kokemuksesta, kun totean, että Rakveressä käydessään kannattaa varata yksi kokonainen päivä kaupunkiin tutustumiseen.  Se merkitsee, että Rakveressä pitää olla samalla matkalla vähintään kaksi yötä.

 

 

vapaus1.jpg

 

 

Osoitteessa L. Koidula tn, 12 A sijaitseva Vapaussodan muistomerkki paljastettiin 30. elokuuta 1925.

 

 

Patsaan kuusiportaisen betonijalustan valmisti rakennusmestari Reinhold Veigel rakennusinsinööri Ferdinand Gustav Adoffin johdolla.

 

 

Pronssivalokset tehtiin Italiassa kuvanveistäjä Amandus Adamsonin mallien mukaan.

 

 

Muistomerkin kokonaiskorkeus oli yli 8,5 m, pronssivalosten korkeus noin 2 m.

Muistomerkissä oleva teksti kuuluu näin:

Vapadussojas langennuile

eli vapaasti suomentaen "Vapaussodassa kaatuneille".

 

 

Neuvostomiehittäjät tuhosivat muistomerkin syksyllä 1940.

 

 

Nykyinen patsas, entisen patsaan kopio, paljastettiin 30. elokuuta 1992 – kahden paljastuspäivän väliä oli siis tasan 67 vuotta!

 

 

Nykyisen patsaan tekivät kuvanveistäjä Lembit Palm ja arkkitehti Kuno Raude.

Muistomerkki on korjattu vuonna 2004.

 

 

vapaus2.jpg

 

 

Patsaan jalustaan on kiinnitetty vuonna 1999 kivilaatta, jossa on 31 suomalaisen kaatuneen taistelijan nimet ja kivilaatan otsikkotekstinä lukee

 

 

Ensimmäinen suomalainen vapaajoukko

taisteli pohjoisrintamalla 1919

 

 

Kivilaatan allekirjoituksena on

 

 

Nurmon kunta

Lapuan kaupunki

Suomen opetusministeriö

Lapuan Viro-Suomi seura

 

 

 

Kunnia niille suomalaisille, jotka taistelivat Viron itsenäisyyden puolesta Viron vapaussodassa 1918 – 1920 ja kiitokset niille suomalaistahoille, jotka vuonna 1999 kiinnittivät kunnialaatan Viron vapaussodassa Rakveren tienoilla kaatuneille suomalaissotilaille.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Vapaussodan muistomerkki, kuvanveistäjä Lembit Palm, arkkitehti Kuno Raude, Nurmon kunta, Lapuan kaupunki, Suomen opetusministeriö, Lapuan Viro-Suomi seura, Lydia Koidula,

Rakveren tehtaanmyymälät tulivat taas kerran koluttua!

Tiistai 24.5.2016 - -Esko Erkkilä-

Türin Kukkamarkkinareissuumme kuuluu perinteisesti kahden yön yöpyminen Rakveressä ja niin tapahtui myös nyt.

 

 

Perinteistä oli myös käyntimme kolmessa tehtaanmyymälässä ja niistä käynneistämme pieni kuvakertomus:

 

 

 

tehdas1.jpg

 

 

Pellavatehdas Liliinan tehtaanmyymälä on kohde, jossa eurot vaihtuvat joutuisasti erilaisiksi pellavatuotteiksi.

 

 

 

 

tehdas2.jpg

 

 

Nyt myymälässä oli menossa aito pellavatuotteiden kudontanäytös ja se kiinnosti retkeläisiämme.

 

 

 

 

tehdas3.jpg

 

 

Liliinan esiliinat ovat aina olleet haluttuja ostoskohteita.

 

 

Olen aiempina vuosina hankkinut täältä possu- sekä vasikkaesiliinat ja tarkoitukseni oli nyt ostaa kanaesiliina, mutta varastossa oli ainoastaan lasten kokoja, joten se jäi ostamatta.

 

 

 

 

tehdas4.jpg

 

 

Kun en saanut kanaesiliinaa, niin ostin herrasmiehen esiliinan – olisikohan tällä käyttöä erilaisilla markkinoilla?

 

 

 

 

tehdas5.jpg

 

 

Liliinan lähellä lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsee Päts Sahver eli Pätsin leipomo ja konditorio, jossa pitää aina Rakveressä käydessä poiketa.

 

 

 

 

tehdas6.jpg

 

 

Päts´n taidokkaita leivonnaisia.

Nyt itse yrittäjä-Päts ei ollut paikalla, mutta olen useina vuosina saanut keskustella hänen kanssaan. Herra Päts tuntee hyvin Suomen olosuhteet ja erityisen kiinnostunut hän on yrittämisen esteistä sekä mahdollisuuksista Suomessa.

Täytyy erikseen mainita, että ainakin yrittäjäuransa alkuaikoina yrittäjä-Päts hankki osan tarvitsemistaan jauhoista Suomesta - meillä oli yhteisiä bisneskumppaneita!

 

 

 

 

tehdas7.jpg

 

 

Seuraava kohteemme oli Eesti Portselan Oy, jonka tehdas ja sen yhteydessä oleva tehtaanmyymälä sijaitsevat muutaman kilometrin etäisyydellä Rakveren keskustasta.

"Tehtaanmyymälä avoinna työpäivinä 10.00 - 16.00"

 

 

”Tarvekeramiikkaa myytävänä”

 

 

 

 

tehdas8.jpg

 

 

Yritys on suomalaisomisteinen ja se on toiminut tällä paikalla vuodesta 2006 alkaen.

 

 

Bussikuskit sanovat, että keramiikkaa myyvät tehtaanmyymälät ovat heidän painajaisiaan, sillä sieltä retkeläisille kertyy painavat ostokset! Näin kävi tälläkin kertaa!

 

 

 

Nämä kolme tehtaanmyymälää vinkiksi niille, jotka ovat suuntaamassa matkaansa Rakvereen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Liliina, Päts Sahver, Eesti Portselan Oy, tehtaanmyymälä, Rakveren tehtaanmyymälät, Türin Kukkamarkkinat,

"Noormees jalgrattaga muusikat kuulamas"

Sunnuntai 22.5.2016 - -Esko Erkkilä-

Kuvanveistäjä Arvo Pärd´n veistos ”Noormees jalgrattaga muusikat kuulamas”

Rakveren torilla on jokavuotisen reissumme eräs kohde, kun käymme Türin kukkamarkkinoilla.

 

 

Kukkamarkkinareissuumme kuuluu kaksi yötä Rakveressä ja silloin tapaamme käydä tapaamassa polkupyöräpoikaveistosta.

 

 

 

 

rakvere1.jpg

 

 

Arvo Pärd on syntynyt Paidessa 1935 ja tämä veistos on paljastettu vuonna 2010 eli kuvanveistäjän 75-vuotisjuhlavuonna.

 

 

 

”Noormees jalgrattaga muusikat kuulamas” –veistoksen paljastuspuheessa todettiin mm., että veistos on ”Monument” – katkelma paljastuspuheesta tässä:

 

 

Täna, 11. septembril 2010, linna aukodaniku Arvo Pärdi 75. juubelisünnipäeval avame me Rakvere keskväljakul skulptuurigrupi “Poiss jalgrattal muusikat kuulamas”. See ei ole aga pelgalt üks armas ja kaunis skulptuur. See on Monument. Teetähis. Monument unistustesse uskumisele. Monument, milles on sees sügav sõnum. Sõnum sellest, et igas väikeses poisis, igas väikeses tüdrukus on peidus jumalik säde ja et igast väikeset poisist, igast väikesest tüdrukust ükskõik, kui väikeseks linnas või ka linnakeses ta ka ei elaks, võib saada - maailmainimene. Tuleb ainult väga, väga oma unistustesse uskuda ning selle nimel visa tööd teha.

Samas on see kuju Rakvere linnarahva tänuavaldus - Arvo Pärdile ja just selle eest, et olles täna maailmainimene, on ta jäänud oma südames tänaseni selleks siiraks väikeseks Rakvere poisiks, kes siin turuplatsi künklikul munakivisel sillutisel jalgrattal ümber posti tiirutas ning enda südames oma Unistust kandis - Unistust saada Heliloojaks.

Tänan Sind ARVO. Palju õnne sünnipäevaks!"

 

 

 

 

rakvere2.jpg

 

 

 

 

Halusin ottaa kyytiä nuorenmiehen polkupyörän tarakalla ja kyyti oli vakaata!

 

 

Poiketkaahan polkupyöräpojan patsaalla, kun käytte Rakveressä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Noormees jalgrattaga muusikat kuulamas", Arvo Pärt, Rakvere, Rakvere linnus,

Saarenmaan hyväntahtoinen jättiläinen Suur-Tölli ja vaimonsa Piret

Maanantai 19.10.2015 - -Esko Erkkilä-

Saarenmaalainen tarina kertoo, että muinoin saarella eleli suurikokoinen ja voimakas jättiläinen nimeltään Tölli.

 

 

Tölli asui yhdessä vaimonsa Piretin kanssa.

 

 

Tölli oli suuresta koostaan huolimatta ystävällinen ja hän puolusti saarenmaalaisia sekä auttoi hätään joutuneita kalastajia.

 

 

Tölli ja Piret elävät edelleen saarenmaalaisten mielissä sankarihahmoina.

 

 

 

 

tolli1.jpg

 

 

Tölli ja Pieret ovat saaneet vuonna 2002 patsaan Kuressaareen.

 

 

Patsaan on veistänyt tunnettu virolainen kuvanveistäjä Tauno Kangro.

 

 

Kangron hyvin tunnettu toinen veistos eli ”Tarvas” seisoo ylväänä Viron toisella laidalla eli Rakveren muinaislinnan vierellä.

Huomaan nyt, että siitä on jo kauan, kun olimme perhekuntana viikon kylpylälomalla SPA-hotelli Meressä - silloin tätä patsasta ei vielä ollut!

 

 

 

 

tolli2.jpg

 

 

Tölliä ja Piret´ä esittävä veistos sijaitsee SPA-hotelli Meren edessä – veistos näkyy tässä kaukaa otetussa kuvassa heikosti, mutta se näkyy tarkasti katsoen kuvan vasemmassa alalaidassa.

 

 

 

 

tolli3.jpg

 

 

Patsaan selityksessä todetaan, että Suur-Tölli ja Piret ovat tässä saaneet suuren kalansaaliin – no, sehän ilmenee ilman selityksiäkin! Yksi kala on pudonnut pariskunnan kantamasta veneestäkin!

 

 

Veistoksen selityksessä todetaan myös se, että se on paljastettu 24.4.2002 ja sen materiaalina on pronssi sekä dolomiittikivi – dolomiittikiveä esiintyy Saarenmaalla yleisesti.

 

 

 

 

tolli4.jpg

 

 

Tässä veistos on toisesta suunnasta kuvattuna.

 

 

 

Tölliä ja hänen vaimoaan esittävä veistos sijaitsee lähellä Georg Ots-, Mere- sekä Ryytli- SPA-kylpylöitä ja Kuressaaren keskustasta sen luokse on kävelymatkaa kilometrin verran!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suur-Tölli, Piret, Suur-Töllin vaimo Piret, Saarenmaa, Kuressaari, SPA-hotelli Meri, Tauno Kangro, Tarvas-patsas, Rakvere, saarenmaa2015,

Tapasin vanhan kaverini Rakveren linnoituksessa ja teimme sovinnon!

Keskiviikko 27.5.2015 - -Esko Erkkilä-

Olen viime vuosina käynyt vuosittain Rakveressä Tyrin Kukkamarkkinareissulla ja kun siellä olen, niin aina käyn myös Vallimägi-kukkulalla sijaitsevassa Rakveren linnoituksessa.

 

 

 

 

valli1

 

 

Rakveren linnoituksen alkuvaiheet ajoittuvat jo ennen vuotta 1226.

 

 

Linnaa korjataan koko ajan ja kunnostusprojektissa EU:n myöntämät tuet ovat tärkeällä sijalla.

************

 

 

Entisaikaan linnoituksissa piti piiritystilanteiden ruokahuollon turvaamiseksi olla monia eläimiä.

 

 

Sianlihaa ritarit eivät syöneet, joten linnoituksissa ei ollut sikoja, mutta muita eläimiä sitäkin enemmän.

 

 

Rakveren linnoituksessa – Rakvere linnus – on nykyäänkin monia eläimiä elävöittämässä linnan elämää.

 

 

 

 

valli2

 

 

 

 

valli3

 

 

 

 

valli4

 

 

 

 

valli5

 

 

 

 

valli6

 

 

 

 

valli7

 

 

 

 

valli8

 

 

 

*************

 

 

Olen vuosin varrella oppinut tuntemaan Rakveren linnoituksessa asustelevan ärhäkkään vuohipukin.

 

 

 

 

valli9

 

 

Takavuosina vuohipukki oli oikeinkin ärhäkkä ja sen kierteinen pusku yllätti minut kerran niin, että iskua vastaanottanut käteni oli kipeä päivätolkulla.

 

 

 

 

valli10

 

 

Nyt vuohipukki oli telonut oikean etujalkansa ja se konkkasi menemään kolmella jalalla.

 

 

 

 

valli11

 

 

Tarjosin vuohipukille sovinnon kättä ja niin lauhkeaksi pukki oli muuttunut, että unohdimme menneet ja teimme sovinnon.

 

 

Toivon, että pukin jalka saadaan paranemaan ja pystymme taas ensi keväänä tapaamaan – voimme silloin vähän koetella:

Pukki puskea ja minä väistellä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren linnoitus, Rakvere linnus,

Rakveressä riittää nähtävää ja koettavaa

Lauantai 23.5.2015 - -Esko Erkkilä-

Tapaan kummastella kanssaihmisiä, jotka vuodesta toiseen lomailevat ulkomailla samassa paikassa.

 

 

Pohjaa kummasteluiltani vie se tapa, jolla olen jo useita vuosia osallistunut Tyrin kukkamarkkinoille.

 

 

Tyrin kukkamarkkinareissuumme kuuluu olla ennen kukkamarkkinoita kaksi yötä Rakveressä ja niin tapahtui tänäkin vuonna.

 

 

Rakvere sijaitsee Tallinna – Narva –tien varrella ja molempiin kaupunkeihin Rakverestä on matkaa n. 100 kilometriä.

 

 

Tyrin kukkamarkkinat järjestetään vuosittain toukokuun puolenvälin tienoilla ja niin myös tänä vuonna.

 

 

 

 

rakv1

 

 

Tapaamme Rakveressä asua Aqua Hotel Spa:ssa ja siellä on oikein hyvät kylpylämahdollisuudet.

 

 

Hotellin kylpyläosastolla on yli puolentusinaa erilaisia saunoja ja muutenkin hyvät kylpylämahdollisuudet. Harmi, että kiireinen matkaaja ehtii käyttämään hotellin kylpyläpalveluja aivan liian vähän!

 

 

Pieni ulkouintiallas sekä ”kylmäavanto” ovat erityisiä suosikkejani.

 

***************

 

 

Käynnistämme Rakveren torilla sekä vierailustamme Eesti Portselan Oy:n keramiikkatehtaalle olen jo kirjoittanut jutut tällä saitilla.

************

 

 

 

 

rakv2

 

 

Rakveren Vallimägi-kukkulalle ennen vuotta 1228 rakennettu muinaislinna on jokakeväinen tutustumiskohteeni.

 

 

Tarkoitukseni on lähipäivinä laatia oma juttunsa muinaislinnassa käynnistämme.

Sen voin jo nyt kertoa, että tapasin siellä vanhan tappelukaverini, mutta valitettavasti kaverini oli nyt kolmijalkainen, sillä sen toinen etujalka ”ei sallinut ottaa päälleen lainkaan”!

 

 

 

 

rakv3

 

 

Baltian maiden suurin eläinaiheinen veistos, Tarvas-patsas, on jokakeväinen tutustumiskohteeni.

 

 

Aihetta olisi, jos siitäkin ehtisin laatimaan taas kerran uunituoreen jutun – katsotaan.

 

 

 

 

rakv4

 

 

Vallimäeltä eli muinaislinnalta ja Tarvas-patsaalta johtaa jyrkät rappuset hotellille. Alaspäin mennessä niitä on helppo kulkea, mutta ylöspäin mentäessä kulkemisessa on haastetta.

 

 

*************

 

 

 

Vielä Aqua Hotel Spa:sta se, että hotellikylpylän tunnus on vesipisara.

 

 

 

 

rakv5

 

 

Tunnus toistuu hotellin lisärakennuksen ulkoasussa,…

 

 

 

 

rakv6

 

 

…huonenumerokylteissä,…

 

 

 

 rakv7

 

 

…hotellihuoneen sängynpäätyseinän koristetyynyissä,…

 

 

 

 

rakv8

 

 

…hotellihuoneen pöydän muotoilussa ja jopa…

 

 

 

 

rakv9

 

 

…hotellihuoneen pesuhuoneen lavuaarin muotoilussa!

 

 

 

Suosittelen poikkeamaan Viron kuudenneksi suurimmassa kaupungissa Rakveressä ja muistakaa varata aikaa vierailuunne!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rakvere, Aqua Hotel Spa Rakvere, Rakveren muinaislinna, Rakveren kivilinna, Tarvas, Tarvas-patsas, Vallimägi Rakvere,

Rakveren torilla on keväisin hyvä taimitarjonta

Tiistai 19.5.2015 - -Esko Erkkilä-

Taisi olla jo ainakin viides kerta, kun kävimme Viron kevätpääkaupungissa Tyrissä kukkamarkkinoilla.

 

 

Meille on muodostunut tavaksi kolmen päivän reissu ja molemmat yöt yövymme Rakveressä.

 

 

Rakveren tori on pieni tori, mutta siellä on riittävä taimitarjonta meidän tarpeisiin.

 

 

Ostimme Rakveren torilta tomaatintaimia, kurpitsantaimia, paprikantaimia sekä verenpisarantaimia.

 

 

 

Muutamia kuvia torikierrokseltamme:

 

 

 

rak1

 

 

 

 

rak2

 

 

 

 

rak3

 

 

 

 

rak4

 

 

 

 

rak5

 

 

 

 

rak6

 

 

 

 

rak7

 

 

 

 

rak8

 

 

 

 

rak9

 

 

 

 

rak10

 

 

 

**********************

 

 

 

 

 

rak11

 

 

 

Ostosreissun saalis matkavalmiiksi pakattuna hotellin parvekkeella!

Hintaa ostoksille kertyi hieman alle 30 euroa.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakveren tori, Rakvere, Tyrin kukkamarkkinat, Tyri lillelaat,

T-juttuja

Keskiviikko 13.5.2015 - -Esko Erkkilä-

Facebookissa on vallalla villitys, että fb-kaverit värkkäävät juttuja, joissa jutun jokainen sana alkaa sillä kirjaimella, joka on jutun julkaisemisen viikonpäivän ensimmäinen kirjain.

 

 

Sen verran olen minäkin vietävissä, että kirjoitin eilen jutun fb-kavereitteni kummasteltavaksi, jonka jokainen sana alkoi T-kirjaimella, sillä olihan eilen tiistai!

 

 

Tämmöisen jutun sain aikaiseksi:

 

=============================

 

Tiistain tuuli tuivertaa,

tekee talon talviseksi.

Tallon tieten tahtoen trekoolille,

taimet tuikkaan turvaan talvisäältä.

Toki toivon taivaalta tavallista toukosäätä.

 

***********

 

Torstaina Tuovisella Tallinnaan –

Tyriin taimia taikomaan.

Tuttuja tavataan, terveiset toivotellaan!

Tarvas tarkastetaan, tuulimylly tutkaillaan,

tallikarja tavataan.

Töytäiseekö tutut taas?

Tummut todistelevat taimet tikuvapaiksi,

totta torisevat, tutkittu takavuosina.

Taimet tarkoin tarkastetaan,

tuodaan turvallisesti Tampereelle – Tuulako tuo?

Turvallisesti tutulla taksilla taimikuorma tavoitteeseen!

 

=====================

 

 

Jokunen selityksen sana lienee paikallaan:

 

Torstaina matkaamme Tallinnan kautta Rakvereen, jossa jo ehkä torstaina, mutta viimeistään perjantaina jokakeväinen käynti Rakveren muinaislinnassa.

 

Muinaislinnassa vuohiperhe seikkailee muureilla. Isäpukin kierrepusku on yllättänyt minut joka vuosi – saa nähdä, että yllättääkö nyt?

 

Tarvas-patsas ja valleilla sijaitseva tuulimylly on taas jokakeväiseen tapaan ”auditoitava”.

 

Taimia hankitaan perjantai-aamuna Rakveren torilta maalaismummuilta, jotka vakuuttavat taimien olevan ”tikuvapaita” eli niissä ei ole etanoita – ei ole ollutkaan.

 

Lauantaina Tyrin kukkamarkkinoilla ja joitain hankintoja sieltäkin!

 

Tuovisen matkassa jo varmaan viidettä kertaa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren muinaislinna, Tyri, Tyrin kukkamarkkinat,

Tapasin Rakveren linnoituksessa vanhan kaverini

Perjantai 6.6.2014 - -Esko Erkkilä-

Rakveren linnoituksessa käyminen kuuluu aina ohjelmaani, kun poikkean Rakveressä.

 

Näin siitä huolimatta, vaikka olen käynyt linnoituksessa monia kertoja.

 

Pieni kuvakertomus, kun kävin linnoituksessa 15.5.2014:

 

 

 

linnus1

 

Rakvere Linnus eli Rakveren linnoitus on aikojen kuluessa kuulunut Tanskan kuninkaille, liiviläisen ritarikunnan ritarimunkeille, Ruotsille ja Puolalle.

 

 

 

linnus2

 

 

Linnoitusta on viime vuosina korjattu ja vuonna 2012 akuutti korjaustyö saatiin päätökseen.
Euroopan Unioni on tukenut linnoituksen kunnostamista.
 
On luonnollista, että säiden armoilla oleva avolinnoitus vaatii koko ajan kunnossapitoa.

 

 

 

linnus3

 

Linnanpiha on ollut linnoituksen ydin ja se on sitä myös nykypäivänä.

 

Linnanpihalla paikalliset ritariasuihin pukeutuneet esiintyjät askaroivat niitä toimia, joita linnassa on vuosisatoja sitten tehty.

Kuva on otettu linnoituksen tornista.

 

 

 

linnus4

 

 

Linnasali on paikka, joka soveltuu vaativienkin juhlien pitopaikaksi.

 

 

 

linnus5

 

Vilkaisin varastohuoneeseen ja siellä oli aitoja kynttelikköjä odottamassa seuraavia juhlia.

 

 

 

linnus6

 

Linnasalin kulmassa vartioi maailmanmenoa haarniska.

 

 

 

linnus7

 

 

Linnanpihan viereisellä aukiolla on shakkipelikenttä, jolla linnanherrat pelasivat shakkia. Linnanherrat istuivat ylhäällä tasanteilla ja antoivat shakkinappuloiden siirto-ohjeet alhaalla työskenteleville.

 

 

 

linnus8

 

1500-luvulla linnanvoudit olivat tunnettuja hauskasta elämästään ja seikkailuistaan.

 

Oleellinen osa linnanvuotien hauskanpidossa oli Malvasian viinillä.

 

Malvasian viini on vanhin liköörimäinen viini ja pitihän sitä pikarillinen nauttia minunkin, kun linnoituksessa kävin.

Kuvan otti tarjoilijatyttö, joka kertoi hurjia juttuja mm. niistä taisteluista, joita virolaiset ja saksalaiset sotilaat kävivät Sinimäellä 1944.

Sinimäen taisteluista puhutaan aivan liian vähän Suomen sotahistoriassa, mutta ne pelastivat maamme itsenäisyyden, kun puna-armeija ei päässyt Tallinnaan ja siten saattamaan Karjalan Kannaksella taistelleita suomalaisjoukkoja mottiin. 

 

 

*************

 

 

 

Kerroin tämän jutun otsikossa, että tapasin Rakveren linnoituksessa vanhan kaverini.

 

 

linnus9

 

Monivuotinen kaverini on vuohipukki, joka viettää ainakin kesäajat Rakveren linnoituksessa ja linnoituksen valleilla.

 

Kaverini on rauhoittunut ja sen käytös on nykyään seesteistä, mutta sitä se ei ollut muutama vuosi sitten, kun se puski sille tarjoamaani kättäni oikein kunnolla.

 

Olen toki tottunut yhteistyöhön eläinten kanssa, mutta Rakveren linnoituksen vuohipukin kierteinen pukkaus yllätti minut silloin täydellisesti!

 

Nyt emme löytäneet riitaa keskenämme!

 

 

Suosittelen poikkeamaan Rakveren linnoituksessa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren linnoitus, Rakvere Linnus, Malvasian viini, Sinimäen taistelut, Sinimäkien taistelut,

"Noormees jalgrattaga muusikat kuulamas"

Lauantai 24.5.2014 - -Esko Erkkilä-

tori1

 

 

Rakveren torilla on teos, jossa polkupyöräilevä nuorimies kuuntelee musiikkia.

 

Tapaamme aina keväisillä Türin kukkamarkkinareissuillamme pysähtyä Rakveressä yöpyessämme ihailemaan tätä rakvereläisen Arvo Pärdilen tekemää mainiota teosta.

 

 

 

Miksikö poika kuuntelee musiikkia?

 

 

tori2

 

 

No, se johtuu siitä, että Rakveren torilla on useita keltaisia ”kelloja”, joista yhden alle mentäessä alkaa kuulua hienoa musiikkia!

 

 

 

tori3

 

 

Rakveren varsinainen tori ei ole suuruudella pilattu, mutta siellä on keväisin kuitenkin taimimyyjiä, joten siellä kannattaa poiketa taimiostoksilla.
 

 

 

tori4

 

 

Taimiostokset Rakveren torilta ovat edullinen hankintoja ja voi olla varma, että ne eurot, jotka taimista maksaa, menevät varmasti taimien alkutuottajalle.

Olemme jo monena vuonna hankkineet tomaatin ja paprikantaimemme Rakveren torilta.

 

 

 

tori5

 

 

Myös kukkia ja kukantaimia myydään Rakveren  torilla.

 

 

 

****************

 

 

Puutarhakasvien taimien tuominen Virosta on pääsääntöisesti sallittua, mutta perunansiemenen sekä tulipolte-nimisen bakteeritaudin vuoksi sen isäntäkasvien tuominen Suomeen on kiellettyä.

 

Tulipoltteen isäntäkasveja ovat Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran nettisivujen mukaan seuraavat kasvit:

 

  • omenapuut (Malus)
  • päärynäpuut (Pyrus)
  • pihlajat (Sorbus)
  • orapihlajat (Crataegus)
  • tuomipihlajat (Amelanchier)
  • tuhkapensaat (Cotoneaster)
  • ruusukvittenit (Chaenomeles)
  • kvittenit (Cydonia)
  • mispelit (Mespilus)
  • japaninmispelit (Eriobotrya)
  • tulimarjat (Pyracantha)
  • Photinia davidiana.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Noormees jalgrattaga muusikat kuulamas, Rakvere, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Arvo Pärdile, Rakveren tori,

Tarvas-patsas on Rakveren symboli

Torstai 22.5.2014 - -Esko Erkkilä-

Rakveren kaupunki sijaitsee n. sata kilometriä Tallinnasta itään ja se on Viron viidenneksi suurin kaupunki.

 

Rakvere sai kaupunkioikeudet jo vuonna 1302 ja sen suomalaiset ystävyyskaupungit ovat Lapua sekä Lappeenranta.

 

 

 

 

 

tarvas1

 

 

Eräs kaupungin symboleista on Vallimäellä sijaitseva Tarvas-patsas.

 
Patsas kuvaa alkuhärkää ja sen on veistänyt virolainen Tauno Kangro.

 

 

 

tarvas2

 

 

Pronssinen Tarvas-patsas painaa 8.000 kiloa ja se paljastettiin vuonna 2002, kun Rakveren kaupunki täytti 700 vuotta.

Tarvas on Baltian suurin eläinaiheinen patsas.

 

 

 

tarvas3

 

 

Tarvas-patsaalla on vahvat taustat myös Suomessa, sillä Lapualta liikkeelle lähtenyt kansalaiskeräys tuotti kolmasosan patsaan kustannuksista.

 

Lahjoittajien nimet on kaiverrettu patsaan jalustaan ja nimien sekä lahjoittajayhteisöjen joukossa on useita suomalaisia henkilöitä ja yhteisöjä.

 

 

***********

 

Rakveressä toimiva koripalloseura ”BC Rakvere Tarvas” hyödyntää Tarvas-patsaan saamaa julkisuutta ja käyttää tunnuksenaan alkuhärkää, ”tarvas”. Seura pelaa koripalloa Viron pääsarjatasolla.

 

 

***********

 

 

Rakveren kaupunki sijaitsee lähellä Tallinna – Narva –maantietä ja suosittelenkin poikkeamaan Rakveressä, kun kuljette tätä Tallinnan ja Pietarin välistä valtatietä.

 

Rakvere on tietysti ihan omankin matkan arvoinen paikkakunta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Rakvere, Tarvas-patsas, BC Rakvere Tarvas, Tauno Kangro,

Rakveren linnoituksessa kannattaa poiketa useastikin

Keskiviikko 9.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Elokuisella agrologien Viron kartanomatkalla eräs kohde oli Rakveren vanha linnoitus.

 

Olen käynyt linnoituksessa useita kertoja aikaisemmin, mutta tälläkin kerralla sain uutta tietoa linnoituksesta ja sen eri vaiheista.

 

 

linnus1

 

 

”Uuden tiedon” jakajana toimi mainio linnanneito eli Margit-opas!

 

 

 

linnus2

 

 

Linnoituksen alueella sijaitsee ”Tarvas” –patsas, jonka on veistänyt virolainen Tauno Kangro. 

Patsas on Baltian alueen suurin eläinaiheinen veistos. 

Patsaan toteuttamisessa on suomalaisilla ollut vahva panos ja se selviää, kun tarkastelee patsaan jalustaan kaiverrettujen hanketta tukeneiden henkilöiden sekä yhteisöjen nimiä.

 

 

 

linnus3

 

 

Margit esitteli eräässä huoneessa sijaitsevan syvän kaivannon ja kertoi siihen liittyen, että linnassa oli aina kuution verran ihmisvirtsaa säiliössä! Miksi?

Ihmisvirtsaa käytettiin, kun tykit ammuttaessa kuumenivat ja niitä piti viilentää – virtsa oli viilentämiseen tehokkaampaa kuin vesi!

 

 

linnus4

 

 

Saimme linnanpihalla maistella keskiaikaisten ritarien lempijuomaa, Malvaasian viiniä. 

Kerrassaan erinomaista!

 

 

 

linnus5

 

 

Koulukuntamme toiminnanjohtaja Esko Lappalainen halusi kokeilla, että miltä tuntuu oleminen kädet ja pään lukitsevassa ”jalkapuussa”.  Rakennelma oli tarkoitettu heiveröisemmille henkilöille kuin Esko, joten todelliseen kokeiluun saakka ei päästy.

 

 

 

linnus6

 

 

Kidutuskammio ja kuolemanhuone kuuluivat linnakierroksemme ohjelmaan – ei heikkohermoisille!

 

 

 

linnus7

 

 

Linnan sisäpihalla sijaitsee isokokoinen shakkilauta ja siihen soveltuvat isot shakkinappulat.

Korkea-arvoiset linnanisännät istuskelivat pihan eri puolilla sijaitsevilla parvekkeilla ja alempiarvoiset asukit siirtelivät shakkinappuloita linnanisäntien antamien peliohjeiden mukaan.

 

 

 

linnus8

 

 

Osallistuimme kappelissa Margit´n ohjaamana lausuntahetkeen…

 

 

 

linnus9

 

 

…ja sen jälkeen Margit antoi perusteellisen opetuksen linnan runsaisiin miekkavalikoimiin sekä miekkojen käyttämiseen.

Olen aiemmin arastellen tutkaillut näitä miekkoja, mutta nyt Margit laittoi miekat ja sapelit leiskumaan!

 

 

linnus10

 

 

Vielä viimeinen silmäys Tarvas-patsasta kohti ja matka seuraaviin seikkailuihin saattoi alkaa!

 

 

Rakveren linnoituksella on mainiot nettisivut: www.rakverelinnus.ee – kannattaa poiketa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren linnoitus, www.rakverelinnus.ee, Tarvas, Tarvas-patsas, Tarvas-veistos, Malvaasian viini, agrologit Virossa 2013,

Tarton kauppahallissa ja torilla kannattaa poiketa!

Sunnuntai 29.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Tarton kauppahalli ja sen vieressä sijaitseva tori ovat vilkkaita kauppapaikkoja.

 

Molemmat sijaitsevat Emajoen rannalla Tarton keskustassa.

 

Emajoella on pituutta 100 kilometriä ja sen korkeusero on tuolla matkalla ainoastaan 3,6 metriä – joki laskee lännestä Peipsijärveen.

 

 

ema1

 

 

Tarton kauppahallin edustalla on ”Pronssisika” -veistos, jonka on veistänyt Mati Karmin.

 

 

ema2

 

 

Sian toisella puolella on tärkeää informaatiota, sillä sieltä saa ohjeet sianruhon oikeasta paloittelusta – käytännöllistä, kun perheenemäntä on menossa lihaostoksille kauppahalliin! 

Paloitteluohjeissa näytetään havainnollisesti, että mistä kohdasta on peräisin sisefilee ja mistä puolestaan karbonaad.

 

 

ema3

 

 

Olen aina ihaillut HK:n omistaman ja Rakveressä toimivan lihanjalostustehtaan kattomainonnan teemaa: ”Elamusi igaks päevaks!”. Se kai tarkoittaa suurin piirtein, että elämyksiä joka päiväksi.

 

 

Muutamia kuvia kauppahallin vihannes- ja juurestarjonnasta:

 


 

ema4

 

 


ema5

 


 

ema6

 

 


ema7

 

 


************

 


 

ema8

 

 

Emajoki virtaa leppoisasti Tarton halki ja leppoisasti tehtäväänsä suorittivat myös poliisit, jotka hiljalleen ajelivat Emajoella seuraten vilkkaan kauppa- ja tapahtumapäivän sujumista.

 

 

 

ema9

 

 

Melkein kauppahallin vieressä sijaitsee Turuhall eli torihallit, joiden myyntipöydilla on runsas tarjonta.

 


 

Yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa ja siksi muutamia kuvia toritarjonnasta:

 

 

 

ema10

 

 


ema11

 


 

ema12

 

 


ema13

 

 


ema14

 


 

ema15

 

 


ema16

 


 

ema17

 

 


ema18

 

 


ema19

 


 

ema20

 

 


ema21

 


 

ema22

 

 

**********

 

 

ema23

 


Pyrin ulkomaanmatkoillani aina hakeutumaan toreille ja muille sellaisille paikoille, joissa tavalliset ihmiset liikkuvat.

Kauppahalli ja torihallit ovat Emajoen rannalla paikkoja, joihin Tartossa kannattaa tutustua!

 

 

-Esko Erkkilä- 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit Virossa 2013, Tartto, Tarton kauppahalli, Tarton tori, Emajoki, Pronssisika, Pronssisika-veistos, Mati Karmin, HK, HK-Scan, Rakvere, Elamusi igaks päevaks!,

"Herra Limppu" on perustanut konditoria- ja leipämyymälän Rakvereen

Perjantai 24.5.2013 - -Esko Erkkilä-

Suomalaisille Rakveren-kävijöille linnoituksen ja Tarvas-patsaan ohella tärkeä kohde on OÜ Liliinan tehtaanmyymälä, jossa myydään erilaisia tekstiilejä.

 

Olen kirjoittanut Liliinasta jutun tälle saitille 22.5.2012 ja se löytyy helposti googlaamalla vaikkapa näin ”Esko Erkkilä Liliina”.

 

Nyt lähelle Liliinan tehtaanmyymälää on perustettu mielenkiintoinen uusi myymälä eli…

 

pats1

 

…PÄTS Sahver.

 

Kyseessä on leipä- ja konditoriamyymälä. Myymälän osoite on Jaama 11.

 

PÄTS Sahver´lla on omat facebook-sivut – kannattaa käydä kurkkaamassa!

 

 

pats2

 

Keskustelin PÄTS Sahver´n yrittäjän Heiki Hallik´n kanssa ja totesimme, että meillä on yhteisiä yritystuttavia.

 

PÄTS Sahver käyttää tuotteidensa raaka-aineena Lahdessa toimivan Oy Karl Fazer Ab:n Fazer Myllyn sekä Tartossa toimivan Tartu Veskin eli AS Tartu Mill´n jauhoja.

 

Tunnen molemmat yritykset, sillä sain aikoinaan tehdä yhteistyötä molempien yritysten kanssa ja olen suorittanut tavarantoimittajia koskevan auditoinnin molemmissa myllyissä.


Kumpikin yritys selvisi auditoinneista hyvin.

 

 pats3


Bussilastillinen innokkaita ostajia teki PÄTS Sahver´n myymälään aikamoisen kuhinan.

 

Heiki Hallik kertoi, että hänellä on pitkä ura takana leipomomaailmassa ja sen jälkeen nyt neljä kuukautta yrittäjyyttä.

 

Perhekuntamme osti PÄTS Sahverilta leipiä ja hyviltä ne ovat koto-Suomessa maistuneet.

 

 

pats4

 

Tiedustelin Heikiltä, että mitä Päts merkitsee suomeksi. Heiki sanoi, että se on se toinen termi, joka leivällä on – hän ei kuitenkaan muistanut päts-sanan suomennosta.  

 

Bussikuskimme Indrek Korba tuli seuraavalla matkaetapilla apuun ja kertoi, että päts on suomeksi limppu! Heiki oli siis oikeassa, vaikka ei limppua muistanutkaan.

 

Päts ja limppu merkitsevät, että Viron ensimmäisen presidentin Konstantin Päts´n sukunimi oli suomeksi ”Limppu”!


Nyt tiedän, että bussi kannattaa pysäköidä Liliinan ja PÄTS Sahverin puoliväliin, sillä molemmat myymälät on hyviä käyntikohteita.


Puoliväliin parkkeeraamisella on sekin hyvä puoli, että silloin pääsee helposti ihastelemaan...



pats5

 

...hyvinhoidettuja omakotitalojen pihoja tai...



pats6


...käymään hienosti restauroidulla Rakveren rautatieasemalla. Harmi vaan, että asemarakennus ei enää ole alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, vaan siellä toimii "kirbukas" eli kirpputori!



Poiketkaahan PÄTS Sahverin fb-sivuilla ja Rakveressä käydessänne yrityksen myymälässä ja myös Liliinan myymälässä!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: PÄTS Sahver, Liliina, Rakvere, Rakveren rautatieasema, Rakveren asemarakennus, V-H Tuovinen, Heiki Hallik,

Vanhemmat kirjoitukset »