Arvoton näytelmä, jonka pääesiintyjät ovat perussuomalaisetTorstai 13.5.2021 - -Esko Erkkilä- Eduskunnassa on järjestetty viime tiistaina, keskiviikon vastaisena yönä ja vielä eilen klo 18.50 alkaneessa täysistunnossa arvoton näytelmä, jossa pääosassa ovat olleet perussuomalaiset, kun on heidän järjestämässään jarrutuskeskustelussa käsitelty……”hallituksen esityksestä eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä”.Jarrutuskeskustelu saattaa kestää vielä pitkään – kestääkö jarrutuskeskustelu ensi viikolle saakka!Myönnän, että olen joissain asioissa ymmärtänyt perussuomalaisten näkemyksiä, mutta tämä jarrutuskeskustelu on tehokkaasti tyrehdyttänyt ymmärtämykseni.On vastenmielistä, että perussuomalaiset päättävät puheenvuoronsa toteamuksella, että jatkavat perustelujaan (=jarruttamista) seuraavassa puheenvuorossaan.Tuo meneillään oleva arvoton näytelmä alentaa koko eduskunnan arvostusta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arvoton näytelmä jonka pääesiintyjät ovat perussuomalaiset, Arvoton näytelmä, Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä, Perussuomalaiset jarruttavat, |
Kuntavaaliehdokkuus on useiden asioiden pohdiskelua ja merkitsee ainakin 50 euron suuruista satsausta!Keskiviikko 12.5.2021 - -Esko Erkkilä- Lähdin kuntavaaliehdokkaaksi ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja sen jälkeen kaikissa muissakin kuntavaaleissa siten, että olen ehdokkaana myös nyt kesäkuussa järjestettävissä kuntavaaleissa.
Kuntavaaliehdokkuus merkitsee kohdaltani ainakin 50 euron suuruista satsausta, sillä sen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö on päättänyt ehdokasmaksuksi.Seuraavassa esittelen itseni:Olen palvellut liike-elämässä yli 40 vuotta ja koko sen ajan agribisneksessä.Jo työelämän aikana minulle avautui luottamustehtäviä, mutta pääosan niistä sain eläkkeelle siirtymiseni jälkeen.******** Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajuus (6 vuotta)
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eläkeliiton Tampereen yhdistys, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, MSL-Tampere, Viljakkala-neuvosto, Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen Vanhusneuvosto, |
Tampere edelläkävijäksi eturauhassyövän seulonnoissa!Tiistai 11.5.2021 - -Esko Erkkilä- Kokemusasiantuntijana tarjosin Aamulehdelle juttuani eturauhassyöpäseulonnoista ja lehti julkaisi sen eilen.Juttuni ”raakaversio” tässä…”Tampere edelläkävijäksi eturauhassyövän seulonnoissa!Suomessa todetaan naisilla n. 5 000 uutta rintasyöpätapausta vuodessa ja miehillä todettujen eturauhassyöpien osalta liikutaan samoissa lukemissa.Syöpäsäätiöltä saamieni tietojen mukaan naisten rintasyöpätapauksista todetaan seulonnoissa n. 35 – 40 prosenttia.Miehillä ei edelleenkään ole eturauhassyövän seulontoja, mutta sama tietolähde kertoo, että PSA-testiin perustuva seulonta on vähentänyt eturauhassyövän aiheuttamia kuolemia viidenneksellä.Kiitokset Tampereen kaupungille, joka on kokeilukuntana mukana suolistosyövän seulonnoissa. Tampereella kaupunkilaisten innostus suolistosyövän seulontaan on ollut kiitettävää, sillä kiinnostus on liikkunut 80 %:n tasolla – neljällä prosentilla seulontoihin osallistuneista on todettu syöpä. Mainittakoon, että suolistosyöpä on harvinaisempi kuin rinta- tai eturauhassyöpä, sillä tapauksia on ”vain” 3 000 tapausta vuodessa.Muut suolistosyöpäseulonnan kokeilukunnat ovat: Jyväskylä, Kaarina, Kustavi, Muurame, Orivesi, Oulu, Paimio, Posio, Sauvo, Säkylä ja Ylitornio.*******************Minulla todettiin vapaaehtoiseen PSA-seulontaan perustuva eturauhassyöpä syksyllä 2001. Syöpä poistettiin leikkaamalla ja mitään ongelmia ei ole kahdenkymmenen vuoden aikana ilmaantunut – hiihdin Finlandia-hiihdon helmikuussa 2002 ja muutamana talvena myös sen jälkeen.Miesten eturauhassyöpäseulonnan tutkimuskärki on paljolti Tampereella ja tutkimushankkeet ovat saaneet merkittävää taloudellista tukeakin.Ehdotan, että Tampereella aloitetaan eturauhassyöpäseulonnat, sillä se olisi mainio tilaisuus osoittaa johtajuutta myös sillä osa-alueella.Fimlab Laboratoriot Oy ottaa PSA-kokeita ilman lääkärinmääräystä jo nyt ja näytteenotto maksaa 25,50 € eli kyseessä ei ole kustannuskysymys.Eturauhassyöpäseulonnan ensimmäinen PSA-koe pitäisi ajoittaa hieman yli viiteenkymmeneen vuoteen ja toinen n. 55 vuoden ikään.Tuumasta toimeen!Esko ErkkiläPirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilö 2000-luvullaKuntavaaliehdokas (Kesk.)”….ja Aamulehdessä ilmestynyt juttu puolestaan……tässä.Voitte arvata, että puhelin on eilen soinut ja netti on laulanut, kun olen saanut kirjoituksestani positiivista palautetta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere edelläkävijäksi eturauhassyövän seulonnoissa!, Eturauhassyövän seulonnat, rintasyöpäseulonnat, suolistosyöpäseulonnat, syöpäseulonnat, |
"Ei niitä ymmällä!"Maanantai 10.5.2021 - -Esko Erkkilä- Eilinen alkoi etukäteen ostetun……äitienpäiväruusun noutamisella kylmästä varastosta ja sen luovuttamisella Rouvalle.Sen jälkeen oli vuorossa……siniristilipun nostaminen salkoon, sillä onhan Äitienpäivä eräs tärkeimmistä liputuspäivistämme.******************
Muistan erään Äitienpäiväjuhlan Viljakkalan Hanhijärven koululla, jossa sain olla mukana eräässä pienoiskuvaelmassa yhdessä minua vuotta nuoremman naapurinpojan eli Hietamäen Pentin kanssa.Yleisönä oli nelisenkymmentä koulupiirimme äitiä ja esitimme Pentin kanssa kahta alakoululaista, jotka opettaja oli laittanut nurkkaan jonkin vallattomuutemme vuoksi.Roolinani oli pohdiskella monia asioita, jotka vanhemmat olivat määränneet, mutta joita emme lapsina hyväksyneet emmekä ymmärtäneet.En enää jaksa muistaa pohdintojani, mutta sen muistan, että jokaisen pohdintani jälkeen Pentti totesi:”Ei niitä ymmällä!”Mikään ei ole muuttunut, sillä myös nyt on paljon asioita, joita emme ymmärrä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Ei niitä ymmällä!!, Ei niitä ymmärrä, Äitienpäivä, Äitienpäivä 2021, Äitienpäiväjuhla, Äitienpäiväjuhla Viljakkalassa Hanhijärven koululla, Hanhijärven koulu, Hanhijärven kansakoulu, Viljakkala, nurkassaolorangaistus, Äitienpäiväruusu, |
Hautausmaalla tapaa tuttuja!Sunnuntai 9.5.2021 - -Esko Erkkilä- Eilen oli Äitienpäiväaatto ja monien matka suuntautui eilen hautausmaalle.Myös minä kävin perhekuntani kanssa laittamassa ensimmäiset kesäkukat läheistemme haudoille.Hautausmaalle ei kannata mennä kiireellä, sillä rauhallisella tutustumisella hautausmaalla tavoittaa parhaiten sen rauhan ja kiireettomyyden jota ihminen kaipaa.*************Eilisen hautausmaakäyntimme aikana Viljakkalan kirkossa oli meneillään siunaustilaisuus ja huomasin, että kyseessä oli tuttu vainaja.Eilen Äitienpäiväaattona hautausmaalla oli useita seurueita, jotka olivat samoilla asioilla kuin me eli laittamassa läheisten haudoille ensimmäisiä kesäkukkia.Tunsin hautapaikat ja lähestyin rohkeasti henkilöitä, jotka ahersivat läheistensä haudoilla. Molemmissa tapauksissa oli kyse koulukavereistani, joiden kanssa kävin Hanhijärven kansakoulua vuosikymmenet sitten.Kansakoulukaverini arvostivat lähestymistäni ja molemmista tapaamisistamme kehkeytyi antoisa muistelutapahtuma.Totesimme, että monet yhteisistä tutuistamme ovat jo siirtyneet sen rajan taakse, josta ei ole paluuta, mutta me saamme jatkaa eloamme täällä.Olen kiitollinen eilisistä kohtaamisistani Viljakkalan hautausmaalla!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Hautausmaalla tapaa tuttuja!, Viljakkalan hautausmaa, Äitienpäiväaatto 2021, Hanhijärven kansakoulu, Hanhijärven kansakoulu Viljakkalassa, |
On kiitoksen paikka, kun siihen on aihetta!Lauantai 8.5.2021 - -Esko Erkkilä- Omistan yli 10 vuoden ikäisen Ford Focuksen ja vasta sen mittaristossa sijaitsevan infotaulun sammuminen sai minut tietämään, että kyseessä on tuon automerkin perusvika.Ford Focuksella on tavanomainen takuuaika, mutta maahantuoja on kuulemma myöntänyt mittaristolle poikkeuksellisesti kuusi vuotta kestävän vaihtotakuun.En kuitenkaan päässyt tuon extra-vaihtotakuunkaan piiriin, sillä aikaa oli käyttöönotosta kulunut jo liikaa.*******************Merkkihuolto kertoi, että uusi mittaristo maksaa hieman yli 1 000 euroa, mutta onneksi sain sieltä vinkin käydä näyttämässä autoani……Elehuolto Oy:n korjaamolla Tampereella.Elehuolto on autoelektroniikan huoltoon ja korjaamiseen erikoistunut yritys. Sen korjauspalvelut kattavat eri automerkkien mittaristot, moottorinohjainlaitteet ja muut ohjausyksiköt. Yritys korjaa myös raskaan kaluston elektroniikkaa.Ongelmani oli siinä mielessä paha, että keskipoika sekä Elehuolto Oy:n asiantuntija kertoivat, että matka saattaa loppua milloin vain ja missä vain.Elehuolto korjasi infotaulun heti, mutta kertoi, että näyttö on rikki ja se on vaihdettava.Uusi näyttö tuli kahden päivän kuluttua ja sen paikallaanlaittaminen kesti vartin verran – nyt homma on taas kunnossa!Mitäkö homma maksoi?Mittariston poisottaminen, korjaaminen, takaisinlaittaminen, uusi näyttö, uuden näytön vaihtaminen mittaristoon, taas mittariston poisottaminen ja takaisinlaittaminen maksoivat yhteensä 250 euroa!Mittaristossa sijaitseva infotaulu on tärkeä, sillä sen avulla toimii kello, ulkolämpömittari, matkamittari, trippimittari, se kertoo polttoaineen riittävyydestä ja monesta muusta seikasta – ilman sitä autolla-ajo on melkein mahdotonta!Saamani palvelu oli erinomaista ja hinta oli enintään kohtuullinen, joten suosittelen autojen mittaristo-ongelmien korjaamisessa Tampereella Postitorvenkadulla sijaitsevan Elehuolto Oy:n palveluksien käyttämistä!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: On kiitoksen paikka kun siihen on aihetta!, Elehuolto Oy, Ford Focus mittaristo-ongelma, |
Puutarhamaiden sadettaminen on välttämättömyysPerjantai 7.5.2021 - -Esko Erkkilä- Hyvät ”vesikaupat” ovat trekoolituotannon peruskivi ja onneksi meillä mökkimaailmassa tämä on kunnossa, sillä mökkitonttimme rajautuu n. 120 metrin pituudelta Majajärveen.Tontillemme on vuosien aikana luotu sadettamisen mahdollistama runkovesiputkisto, jossa viime kesänä tehtyjen uudistusten myötä on kymmenkunta ulosottomahdollisuutta.**********************
Sadettamisen perusjuttu ovat toimivat pumput ja ne sain eilen pelittämään!Tehokkaampi pumppu pystyy pyörittämään kahta sadetinta ja useampia sadettimia meillä ei olekaan.Pienempi pumppu on teholtaan riittävä pihakasvien ja pihakukkien kasteluun, mutta se soveltuu myös järviveden käyttämiseen pesukoneen vetenä – järvivesi täyttää työvaatteiden pesemiseen tarvittavan laatutason.Keväisin on aina pienoisen juhlahetken paikka, kun sadetus- ja kastelupumput saadaan pelittämään ja eilen oli se päivä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puutarhamaiden sadettaminen on välttämättömyys, sadettaminen, sadetus, sadetuspumput, |
Yleinen työttömyyskassa YTK on ammattiliittokytkennöistä vapaa työttömyyskassaTorstai 6.5.2021 - -Esko Erkkilä- Yleinen työttömyyskassa YTK (aiemmin Yksityisalojen työttömyyskassa) on ammattiliittoihin sitoutumaton suomalainen työttömyyskassa.Se on perustettu vuonna 1991, joten se täyttää tänä vuonna 30 vuotta. YTK on jäsenmäärällä mitattuna Suomen suurin työttömyyskassa, sillä sen jäsenmäärä ylitti 12.4.2021 500 000 jäsentä.YTK:n pääkonttori sijaitsee Loimaalla ja varsinkin alussa sitä kutsuttiin nimellä ”Loimaan kassa”!*****************Ammattiyhdistystaustaiset työttömyyskassat antavat mieluusti kuvan, että ne maksavat kokonaan työttömyysturvan rahoituksen, mutta niin ei suinkaan ole:
****************Olin työurani alussa jäsenenä Agrologien Liiton Työttömyyskassassa, mutta kun se liittyi ties minkä muun työttömyyskassan kanssa ties mihin muuhun, niin valitsin työttömyyskassakseni YTK:n ja olin valintaani tyytyväinen.Jälkeenpäin ajatellen työttömyyskassaan liittymiseni ei ollut tarpeellista, sillä en ollut työurani aikana päivääkään työtön.YTK:n jäsenmaksu oli aikanani kohtuullinen eli tasoa 60 – 90 euroa vuodessa, joten vakuutusmaksuni työttömyyden kohdatessa olisi ollut kohtuullinen – nyt YTK:n jäsenmaksu on 119 € vuodessa.Kannustan liittymään YTK:n jäseneksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yleinen työttömyyskassa YTK on ammattiliittokytkennöistä vapaa työttömyyskassa, YTK, Loimaan kassa, Yleinen työttömyyskassa YTK, |
Valkosipulimaa kaipaa nyt kosteutta!Keskiviikko 5.5.2021 - -Esko Erkkilä- Loppuviikolle on ennustettu lumisateita ja nyt ne ovatkin toivottuja ainakin valkosipulimaan osalta, sillä kuivuus vaivaa.Valkosipulit pitää istuttaa syksyllä ja hyvin ne ovatkin talvehtineet, mutta nyt kaivataan pikaisesti sadetta joko vetenä tai lumena.Sääennusteet ovat jo usean päivän ajan luvanneet loppuviikolle lumisateita ja kovasti toivonkin, että lumisade-ennusteet toteutuvat.Olen toki lannoittanut valkosipulit, mutta eihän lannoitteiden ravinteet kuivassa maassa mihinkään liukene ja sen vuoksi naatit alkavat kellastua.Hommahan olisi sillä hoidettu, että olisin laittanut sadetuslaitteet pelittämään, mutta on mukamas ollut muita kiireitä.Kuivuudesta on se hyvä puoli, että peruna- ja sipulimaiden jyrsiminen on onnistunut hyvin ja nyt vaan pitää pikkuhiljaa alkaa valmistautumaan varhaisperunan sekä myös sipulien istuttamiseen.**********************Tällä viikolla valkosipulimaan kastelu joko lumisateen kautta tai sadettamalla ja ensi viikolla varhaisperunan sekä sipulien istuttaminen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valkosipulimaa kaipaa nyt kosteutta!, valkosipuli, valkosipulimaan sadettaminen, |
Vuokraeurot ovat tärkeitä, mutta vuokramaiden tehokas viljely on vielä tärkeämpää!Tiistai 4.5.2021 - -Esko Erkkilä- Synnyinkotini viljelymaat on salaojitettu ja muutenkin hyvässä viljelykunnossa.Viljelymaat ovat vuokrattuina naapurille ja hän soittelikin eilen, sillä kirjallisesti sovittu vuokra-aika on päättymässä.Sovimme jatkavamme vuokrakontrahtia ja annoin vuokramiehelle tehtäväksi hoitaa byrokratian kiemurat allekirjoituksia vaille valmiiksi.Yhden ehdon asetin ja se on se, että maillamme ei luomuilla tulevallakaan vuokrakaudella.En voisi sallia, että isäni ja osin jopa minun raivaamilla pelloilla alettaisiin kasvattamaan paskaruohoja!*****************Onneksi vuokramiehemme oli teettänyt ulkopuolisella asiantuntijalla laskelman, jossa vertailtiin hänen nykyistä voimaperäistä viljelymenetelmäänsä ja paskaruohojen kasvattamiseen keskittyvää luomuilua – tulos oli odotettu, sillä voimaperäinen viljely oli osoittautunut taloudellisesti paremmaksi.Taas saan olla levollisin mielin ainakin viisi vuotta, sillä ainakaan sinä aikana pelloillamme ei luomuilla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tehoviljely pitää paskaruohot poissa, luomu, luomuilu, paskaruohot, peltomaiden vuokraaminen, |
Tulosta tekevä yritys on kansalaisten kannalta paras yritys!Maanantai 3.5.2021 - -Esko Erkkilä- Kaikkien koronaongelmien ohella olemme viime päivinä saaneet lukea useiden yritysten hyvistä osavuosituloksista ensimmäisen vuosineljänneksen osalta.Hyvät osavuositulokset ovat osin yllättäviäkin, mutta sitäkin enemmän toivottuja.Meillä kaikilla on syytä tyytyväisyyteen, sillä hyvät osavuositulokset kielivät maamme taloustilanteen noususta.Hyvät osavuosikatsaukset kertovat kulukurista, mutta vielä enemmän kasvaneista volyymeista.Kasvava volyymi merkitsee kiinteiden kustannusten jakautumista suuremmalle volyymille ja sitä kautta monien yritysten tulokset ovat kohentuneet.On aihetta antaa tunnustusta yritysjohdoille ja yritysten koko henkilöstöille hyvin sujuneesta ensimmäisestä vuosineljänneksestä – tätä Suomi tarvitsee!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tulosta tekevä yritys on kansalaisten kannalta paras yritys!, kannattava yritys, osavuosikatsaukset, Suomen talous kohenee, |
Kuulijoitaan arvostava esiintyjä valmistautuu esitykseensä hyvin!Sunnuntai 2.5.2021 - -Esko Erkkilä- Taiteilija ja neljän vaalikauden kansanedustaja Mikko Alatalo täytti eilen eli 1.5.2021 tasan 70 vuotta.Toimin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana kuusi vuotta vuosina 2013 – 2018 ja sain tuona aikana tutustua Mikkoon syvällisesti. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuulijoitaan arvostava esiintyjä valmistautuu esitykseensä hyvin!, Mikko Alatalo, Onnittelut Mikko Alatalolle, Mikko Alatalo 70 vuotta!, |
Se olis sitten sonnanajopäivä tänään!Lauantai 1.5.2021 - -Esko Erkkilä- Näin Vappuna tulee elävästi mieleen ne lapsuuden ja kloppipoika-ajan vaput, jolloin kotitilalla ja monella muullakin tilalla oli oikea aika sonnanajolle.Navetan ruuma – hienommin sanottuna lantala – oli talven aikana täyttynyt ääriään myöten ja vapunpäivä oli perinteisesti se päivä, jolloin se tyhjennettiin.Meillä oli varsin tilava ruuma, sillä sen lattiataso oli – ja on yhä edelleen – kolmisen metriä navetan lantakourua alempana; syy tähän on se, että meillä navettarakennus on rakennettu rinteeseen.Talikkopelillä sonnat lastattiin joko aisarekeen tai kovapyöräkärryyn ja hevosen vetämänä arvokas, ravinnerikas kuorma kuljetettiin kynnöspellolle.Hevonen, aisareki tai kovapyöräkärryt olivat kevätviljamaiden fysikaalisten ominaisuuksien kannalta hyvä ratkaisu, sillä eipä tapahtunut maan tiivistymistä.*******************Ruuma on olemassa edelleenkin, mutta eipä ole ollut lehmiä tai hevosta enää vuosikymmeniin, joten tänään ohjelmassa ei ole sonnanajopäivää, mutta tokihan suomalaista työtä pitää tänään kunnioittaa ja laittaa siniristilippu liehumaan!Hyvää suomalaisen työn päivää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vappu, vapunpäivä, vapunpäivä 2021, sonnanajo, sonnanajopäivä, Vappu on oikea sonnanajopäivä, kevätviljamaiden tiivistyminen, |
Nyt se on saletti!Perjantai 30.4.2021 - -Esko Erkkilä- Kehysriihi on puitu ja tuloksena oli useita hyviä ratkaisuja:
************************Kirsikkana puuron päällä se, että kotitalousvähennystä laajennetaan ja parannetaan – odotan mielenkiinnolla, että millaista remppaa meille on tulossa!Kehysriihen sopu merkitsee omien tuntojeni toteutumista, sillä vain päättäjän paikalla pystyy tekemään päätöksiä!Onneksi olin aikoinaan valitsemassa Annikaa puheenjohtajaksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt se on saletti!, Kehysriihi, kotitalousvähennys laajenee, Annika Saarikko, |
Pesuaineella puhdasta ja kirkastaTorstai 29.4.2021 - -Esko Erkkilä- Sain eilen tehtäväkseni hankkia painepesuriimme lisävarusteeksi vaahdottimen.Vaahdottimen avulla painepesurilla voidaan pestäville pinnoille levittää pesuainetta.Kokeilimme vaahdotinta lasiverantamme ulkopuolisiin lasiseiniin ja tulos oli todella hyvä.Luulin verantamme lasiseinät puhtaiksi, mutta vaahdottamisen ja huuhtelun jälkeen ne vasta ovat puhtaat.Ihmeen paljon sitä kaupunki-ilmassakin on epäpuhtauksia vaikka kaikki kadut ovat asfaltoidut ja muutenkin ilma tuntuu puhtaalta.*************************Muistuipa tuossa pesuhommien aikana tosi juttu Seinäjoen konttoriltamme:Eräs asiakas tuli käymään ja sanoi hyvää tarkoittaen: ”Olishan nuo ikkunat hyvä pestä vähän ennen kun niistä ei enää näe torille!”*************************Kevät on kevätsiivousten aikaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: painepesuri, vaahdotin, |
Eilen tuli kuluneeksi 76 vuotta, kun viimeinen saksalainen sotilas poistui SuomestaKeskiviikko 28.4.2021 - -Esko Erkkilä- Vietimme eilen eli huhtikuun 27. päivänä Kansallista veteraanipäivää.Kansallinen veteraanipäivä on virallinen liputuspäivä ja sitä on vietetty vuodesta 1987 alkaen ja kuten otsikostakin ilmenee, niin päivä ajoittuu siihen, että milloin viimeinen saksalainen sotilas poistui Suomesta.Oli luonnollista, että eilen Suomen lippu……liehui lipputangossamme!**************************Kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo lähetti Mannerheimille 28.4.1945 sähkeen: ”Ilmoitan täyttäneeni Ylipäälliköltä syyskuussa 1944 saamani tehtävän. 27.4. kello 13.30 mennessä saksalaiset sotavoimat on karkotettu Pohjois-Suomesta.”**************************Vuonna 1915 syntynyt isäni osallistui alusta alkaen Talvisotaan sekä myös Jatkosotaan ja olipa hän vielä Lapinsodassa ajamassa saksalaisia pois Suomesta.Kunnia sotaveteraaneillemme, jotka toiminnallaan takasivat Itsenäisen Isänmaamme!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansallinen veteraanipäivä, Talvisota, Jatkosota, Lapinsota, Siilasvuo, Mannerheim, |
Mökki pikkuhiljaa kesäasentoon!Tiistai 27.4.2021 - -Esko Erkkilä- Olen viime päivät valmistellut mökkiä kesäasentoon ja eilen sain siinä hommassa pitkän harppauksen eteenpäin, sillä poltin pari pesällistä kaikissa tulisijoissa tulta ja……asensin kuumavesikierukan muuripataan!Kuumavesikierukan asentamista edelsi kellarissa sijaitsevan painevesipumpun käynnistäminen ja onneksi myös se käynnistyi – nyt taas riittää kaivovettä talousvetenä.Muuripadasssa tai oikeammin Kotapadassa oleva kuumavesikierukka on järjestyksessä jo toinen, sillä tyhjensin ensimmäisen vedestä huolimattomasti ja kierukka halkesi jäätymisen seurauksena – onneksi esikoisemme teki uuden kierukan!Kierukassa on kupariputkea 21 metriä ja kun siellä vesi lämpiää puilla, ovat käyttökustannukset edulliset!Mökkimaailmassa olosuhteet alkavat olla kohdillaan, kun lämpöä sekä vettä riittää ja nettikin pelittää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mökki pikkuhiljaa kesäasentoon!, kuumaa vettä kuparikierukalla, |
"Parempi sian tonkima syksyllä, kuin kynnetty keväällä"!Maanantai 26.4.2021 - -Esko Erkkilä- Olin syksyllä syyssaamaton, kun en huolehtinut trekoolimaiden syyskynnöistä.Nyt yritin paikata saamattomuuttani, kun kynnin suurimman trekoolimaamme sekä pienen kaistaleen viimevuotista perunamaata.Niin, mistäpä minä olisin sen sian viime syksynä saanut tonkimaan trekoolimaamme!Valmet 502 näytti taas kyntensä, kun ”Kyntäjä” –auroilla hoidin homman – välteiksihän noita auroja entisaikaan kutsuttiin!Siitä on vasta runsaat kolmisenkymmentä vuotta, kun nyt kyntämälläni alueella kasvoi tiheä ja komea kuusikko!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Parempi sian tonkima syksyllä kuin kynnetty keväällä!" Syyskyntö, kevätkyntö, |
On polttopuiden aika!Sunnuntai 25.4.2021 - -Esko Erkkilä- Mökkiaika on näinä päivinä alkamassa ja se kestää toukokuun alusta lokakuun loppupuolelle saakka eli lähes puolisen vuotta.Jos entinen meno saa jatkua, tulen viettämään mökillä lähes koko tuon ajan.********************Mökillämme on lämmönlähteenä lämpöpumppu, sähköpatterit kaikissa huoneissa sekä leivinuuni, kaksi puulämmitteistä takkaa, puilla toimiva lämminvesisäiliö pesuhuoneessa ja puulämmitteinen kiuas saunassa.Polttopuita siis tarvitaan ja niitä on varattuna jo nyt runsaaksi vuodeksi.Puita tarvitaan myös vuonna 2023 ja sitä tarvetta varten……toin mökille eilen traktorin peräkärrykuormallisen kuivia polttopuita.Kiitokset keskipojalle, joka oli hoitanut pilkkomisen!Taas on luottavainen olo polttopuiden riittävyydestä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: polttopuut, leivinuunin polttopuut, kiukaan polttopuut, kamarin polttopuut, pirtin polttopuut, lämminvesivaraajan polttopuut, lämpöpumppu, sähköpatterit, |
Pää saappaaseen ja pallit pois!Lauantai 24.4.2021 - -Esko Erkkilä- Katselin tuossa jollain netin keskustelupalstalla, kun kyseltiin, että missä kannattaisi koiralta pallit leikata ja mitä homma maksaisi.Isäni kotona olivat kaikki koirat olleet rodultaan Suomen pystykorvia ja niin myös meillä ne kaksi koiraa, jotka meillä aikoinaan oli.Viljakkalan Niemenperän Erkkilässä koirien nimi oli aina ollut Sälli ja samaa perinnettä jatkoimme myös meillä noille molemmille koirille.Mutta siitä koirien salvamisesta!Meillä oli naapurissa teurastamiseen ja muuhunkin hommaan kykenevä pätevä mies ja kun salvamisen aika koitti, niin Sälli vietiin tuonne naapuriin.Väljä nahkasaapas oli hyvä apuväline ja sinne koiran pää, jotta sukukalleudet jäivät hyvin esille.Partakoneen terällä viillot ja pallit olivat hangella!Siihen aikaan ei käytetty mitään kipulääkkeitä, sillä koira vaan nuoleskeli kotiin juostessaan haavoja ja hyvin ne paranivatkin!Tärkeätä operaatiossa oli se, että se tapahtui poissa kotoa eli naapurissa, sillä jo se lopetti koiran juoksuhalut!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kollikoiran katsraatio, koiran salvaminen, |