Tavasesta päätetään TampereellaTiistai 31.5.2011 - -Esko Erkkilä- VESIHUOLTO. Tavase Oy:n toiminta on jäänyt Tampereen asukkaille ja luottamushenkilöille hämäräksi. Sain tästä varmuuden, kun eduskuntavaalien alla kyselin vaalimökeillä tamperelaisilta päättäjiltä, että miksi he ovat hyväksyneet tekopohjavesiratkaisun. Vastauksena sain ilmeisen häpeilevästi, että ”kun virkamiehet niin suosittelivat”.
Tampereen kaupunki omistaa 69,54 % Tavase Oy:n osakekannasta.
Tavase Oy:n tarkoituksena on toteuttaa Tampereen ja Valkeakosken seudun kuntien tekopohjavesihanke.
Kuulun niihin, jotka vastustavat Tavase-hanketta.
Hanketta vastustava kantani ei ole ensisijassa taloudellinen, vaan se perustuu sille, että hankkeelta puuttuu tyystin kokonaisjärkevyys. Se merkitsee sadetusalueiden täystuhoa.
Olen arvuutellut naapureiltani ja tutuilta, että kuinka suuria sadetusmääriä he luulevat Tavasen merkitsevän. Yleisin vastaus on ollut parin metrin tienoilla ja rohkeimmat ovat veikanneet sadetusmääräksi viittä metriä.
Kukaan ei ole osannut kuvitella sadetusmääräksi 863 metriä. Se merkitsisi ekokatastrofia.
Tavasen suunnittelemat sadetukset ovat hallitsemattomia. Pälkäneellä sadetukset tapahtuisivat viimeisimpien suunnitelmien mukaan asutuksen ja teollisuustonttien välittömässä läheisyydessä – tätä me tulevat vedenkäyttäjät emme voi hyväksyä.
Tavasen käyttäytyminen maanomistajia kohtaan on koesadetusten aikana ollut käsittämätöntä.
Tavase Oy ajaa isoilla koneilla pitkin maita ja mantuja lupia kyselemättä. Isojen koneiden luontoon jättämä jälki on karmaisevaa.
Tavasen suunnitelmien perusteluksi ei riitä se, että ainoastaan kolme prosenttia Suomen pinta-alasta soveltuu tekopohjaveden valmistamiseen sadettamalla.
Miksi uhraisimme Kangasalan ja Pälkäneen ainutlaatuiset harjumaisemat, kun harjujen vieressä järvissä riittää juomakelpoiseksi jalostettavaa vettä?
Tavase Oy:n johdon ja pälkäneläisten huonoista keskusteluväleistä kertoo, että vasta 18.4. pidetyssä tiedotustilaisuudessa johdolle selvisi, että eräs kaivo on porattu täsmälleen vanhan kaatopaikan kohdalle. Kaatopaikalle kuljetettiin 1960-luvulla kaksi hevoskärrykuormallista kasvinsuojelumyrkkyjä sen paloroinan joukossa, joka syntyi paikallisen maatalousmyymälän tulipalossa.
Tavase Oy:llä on vahvat kytkennät Tampereen Veteen, sillä Tampereen Veden toimitusjohtaja osallistuu Tavase Oy:n hallituksen kokouksiin asiantuntijajäsenenä.
Viittaan Tampereen Veden suunnitelmiin Sulkavuoreen suunnitellusta jäteveden keskuspuhdistamosta ja Tavase-suunnitelmista, kun totean, että Tampereen ”vesiputki” vuotaa suunnittelun, päätösvalmistelun, avoimuuden sekä varsinaisen päätöksentekomekanismin osalta molemmista päistään.
Voivatko tamperelaiset ja muut pirkanmaalaiset hyväksyä tämän?
Tampereen ympäristössä on lukuisia järviä, joissa on Päijänteen tapaan ”juotavan hyvää vettä”.
Kysyn ympäristöministerin tapaan, että miksi vaihtoehtoisia suunnitelmia ei ole tehty?
Olosuhteet ja väestön mielipide ovat muuttuneet siitä, kun tamperelaiset luottamushenkilöt toimivat virkamieskunnan kumileimasimina.
Tavase-hanke pitää lopettaa tai sen tehtävänantoa on muutettava.
Arvostelen myös Tavasen vastustajia: Miksi ette ole tulleet kertomaan Tampereelle mielettömistä suunnitelmista? Tavasen kohtalo päätetään Tampereella, ei Pälkäneellä.
Toivon, että järjestätte Tampereella tilaisuuksia, joissa kerrotte siitä ekologisesta uhasta, jonka Tavase tulee aikaansaamaan, jos sen suunnitelmat toteutettaisiin.
-Esko Erkkilä- ================ Aamulehti julkaisi tämän kirjoitukseni mielipideosastollaan 30.5.2011.
Julkaisukelpoisen mielipidekirjoituksen aikaansaaminen on prosessi, jossa asian kypsyttely ja tiivistäminen vie aikaa.
Mielipidekirjoituksen laadinnassa pätee ainakin omalla kohdallani, että ensimmäinen versio on tavattoman pitkä! Joku viisashan on sanonut kirjeensä saatesanoiksi: "Anteeksi, mutta minulla ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyesti!" -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tavase, |
Tätäkö perussuomalaisia äänestäneet naiset, sotaveteraanit ja vammaiset tarkoittivat?Maanantai 30.5.2011 - -Esko Erkkilä- Perussuomalaisten eduskuntaryhmä julkisti keskiviikkona 25.5.2011 julkilausuman, jota se kutsuu julistukseksi "syrjintää, rasismia ja väkivaltaa vastaan". Julkilausuma on herättänyt suurta huomiota, mutta se on hyvin tervetullut, koska se avaa persujen ajatusmaailman syrjintään sekä suosimiseen. Valitettavasti julkilausuma tulee julkisuuteen vasta nyt, sillä ennen eduskuntavaaleja julkaistuna se olisi paljastanut ”persujen todelliset karvat” kansalaisille jo ennen äänestyskopilla käyntiä. Vähäväkisten suosimisen kieltäminen on julkilausuman suuri asia.
Julkilausumassa päästellään mm. seuraavanlaista tekstiä:
”Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä.” Julistus jatkuu…
”Katsomme yksiselitteisesti, että julkisen vallan on kohdeltava jokaista ihmistä yksilönä, ei etnisen, kulttuurisen tai muun vastaavan ryhmän edustajana. Ketään ei pidä missään tilanteessa rangaista tai palkita taustansa vuoksi.”
Oikeusoppineet tulkitsevat persujen julkilausuman yksimielisesti perustuslain vastaiseksi. Se on heidän mielestään myös ristiriidassa Suomen solmimien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa.
Helsingin Sanomat on haastatellut kolmea professoritason erityisasiantuntijaa persujen julkilausumasta ja he kaikki pitävät julistusta perustuslain vastaisena. Haastattelut on julkaistu Helsingin Sanomissa 28.5.2011.
Helsingin yliopiston yleisen oikeustieteen professori Kaarlo Tuori pitää julkilausumaa ”erittäin ongelmallisena”.
Valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen Turun yliopistosta näkee, että julkilausuman toteutuminen merkitsisi tasa-arvon heikkenemistä nopeasti.
Helsingin yliopiston yleisen oikeustieteen professori Tuomas Ojanen sanoo, että julkilausuma on kamala ja se pitää tuomita.
Suomalainen lainsäädäntö perustuu mm. siihen, että sukupuolten välistä tasa-arvoa yritetään edistää määräämällä laissa, että valtion komiteoissa on oltava tietty määrä naisia. Myös koko vammaislainsäädäntö joutuisi suurten muutosten kohteeksi, jos persujen julistus hyväksyttäisiin, sillä koko vammaislainsäädäntö on positiivista erityiskohtelua. Persut haluavat romuttaa periaatteen, että vammaisia kohdellaan lainsäädännössä positiivisesti. Persujen julistuksen hyväksyminen merkitsisi mm. sitä, että vammaisille myönnetyt taksikuljetukset olisi tasapäistettävä normaalikuntoisten kansalaisten kanssa. Kuvottavaa! Sotaveteraanit ovat vuosien aikana saaneet tiettyjä etuja mm. kuntoutuksen saralla. Kummastuttaa, että persut haluavat kumota sotaveteraaneille muiden mielestä kuuluvat vaatimattomat etuudet!Ovatko sotiemme veteraanit tietoisia persujen linjasta?Persut haluavat romuttaa kaikki ne pienet etuudet, jonka sotiemme veteraanit ovat vuosikymmenten taistelulle itselleen saaneet – tätä en olisi uskonut edes persujen ehdottavan.
Tuomitsen jyrkästi persujen esittämän julkilausuman, sillä haluan säilyttää mm. naisilla, vammaisilla ja sotaveteraaneilla ne etuudet, jotka heille on ennen persuja saatu hankittua.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaisten julkilausuma, sotaveteraanit, vammaiset, perussuomalaisia äänestäneet, |
Vuohipukit puolustavat Rakveren linnoitusta!Sunnuntai 29.5.2011 - -Esko Erkkilä- Muu perhe oli aamupäiväuinnilla AQVA Hotel & Spa –kylpylässä Viron Rakveressä, kun torstaina 19.5.2011 tein yksinäni kävellen tutustumismatkan Rakveren kivilinnoitukseen.
Kivilinnoitus sijaitsee n. 300 metrin etäisyydellä Rakveren keskustasta. Matka ei ole metreissä pitkä, mutta se merkitsee aikamoista kiipeämistä Rakveren Vallimäelle.
Rakveren linnanrauniot ovat nykyään Rakveren tärkein ja suosituin turistinähtävyys. Termi ”linnanrauniot” tekevät paikalle hieman vääryyttä, sillä linnaan on saatu monenlaista elämää ja meininkiä.
Viron lipun näkeminen sykähdyttää aina. Muistan hyvin ajan, jolloin Viro oli Neuvostoliiton miehittämä ja silloin ei tullut kuuloonkaan, että missään olisi nähnyt Viron lippua. Kävin työn merkeissä useasti Virossa neuvostomiehityksen aikana ja vieläkin ne ajat tuntuvat painajaiselta tai pahalta unelta. Toisaalta olihan siinä oma viehätyksensä – jopa jännityksensä!
Linnoitusta lähestyttäessä oli yllätys, että linnoituksen valleilla käyskenteli ja hyppeli kolme vuohipukkia.
Hetken kuluttua yllätys oli vielä suurempi, kun näin vuohipukkien kiipeilevän rauniolinnan seinillä. Kiveys linnan seinällä oli miehen kulkemiseen liian kapea, mutta sielläpä vuohipukit kiipeilivät ja pudotusmatkaa kivikovalle tantereelle oli seitsemisen metriä!
Meitä ei pelota!
Pieni kilipukki katseli blogistia tarkasti.
Lauman johtajuus piti aina pienin väliajoin tarkistaa ja silloin sarvet kalisivat!
Tarjosin johtajalle (vasemmalla) kättäni, mutta sain vastaukseksi vihaisen ja yllättävän juonikkaan ”kierrepuskun” - pusku tuntui kädessäni viikon verran!
Rakveren linnoitusta vartioineita vuohipukkeja ystävyydellä ja saamastani pökkäyksestä huolimatta arvostaen
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakvere, Rakveren linnoitus, |
Viron nykypäivää ja maan historiaa nähtävillä RakveressäLauantai 28.5.2011 - -Esko Erkkilä- Olen kerran aikaisemmin pikaisesti poikennut Rakveressä, mutta nyt saimme perhekuntamme kanssa viettää siellä kokonaisen päivän, kun osallistuimme Türin kukkamarkkinoille suuntautuneelle kolmen päivän Viron-matkalle. Rakvere on vanha kaupunki, sillä se sai kaupunkioikeudet jo v. 1302. Asukkaita Rakveressä on hieman alle 17.000 henkeä.
Asuimme Kylpylähotelli Aqua Spa´ssa. Kuvassa näkyy Q-kirjaimen yllä Rakveren linnoituksessa liehuva Viron lippu pienenä pisteenä. Matkaa kylpylästä linnoitukselle on n. 300 metriä. Matka on jyrkkää ylämäkeä, mutta betonirappuset ovat hyvät.
Olemme vierailleet lähes kaikissa virolaisissa kylpylöissä ja v. 2008 valmistunut AQVA Hotel & Spa on eräs parhaista virolaisista kylpylöistä. Voin ehdottomasti suositella! Hoitoja kylpylässä ei käytännössä ole mahdollista saada ja siinä varmaan syy, että sinne järjestetään Suomesta kovin vähän matkoja. Kylpyläosasto on hotellivieraille avoinna lähes koko päivän, mutta kun hotelli sijaitsee kaupungin keskustassa, on uinti- ja saunomistuokioiden välissä helppo poiketa kaupungilla. Rakveren kivilinnoitus ja sen lähellä sijaitseva Tarvas-härkäpatsas ovat kaupungin merkittävimmät nähtävyydet, mutta ne sivuutan tässä jutussa maininnalla – palaan niihin myöhemmin.
Rakveren kaupunginaukio on moderni ja viihtyisä.Aukiolla on muutama keltainen sateenvarjomainen kello. Kun yhden kellon alitse kulkee, alkaa kuulumaan hienoa musiikkia. ”Musiikkkikellon” vierellä on poika polkupyörän kanssa ja torikiveykseen upotetussa pyöränjäljessä lukee: ”Noormees jalgrattaga muusikat kuulemas. Tänulikult Arvo Pärdile Rakvere linnalt”.
Voisikohan tekstin suomentaa vaikkapa näin:” Pyöräilevä nuorimies musiikkia kuuntelemassa. Taiteillut Arvo Pärdile Rakverestä.” Rakveren tori sijaitsee lähellä keskusaukiota. Näin toukokuussa torilla on runsaasti tarjolla taimia, kukkia ja tuonti- sekä kotimaisia vihanneksia.
Pihvitomaattien hinnassa oli sama ilmiö kuin Suomessa usean elintarvikkeen kohdalla eli tuontitavara on halvempaa kuin kotimainen! Virolainen pihvitomaatti maksoi 5,00 €/kg, kun puolalaisesta joutui maksamaan ainoastaan 3,00 €/kg!
Rakveren torilla taimia myyvät mummot osasivat kaupanteon, sillä kerrottuamme olevamme huomisin menossa Türin kukkamarkkinoille, ha tiesivät hintojen olevan siellä kolminkertaiset omiin hintoihinsa verrattuna. Mummot taisivat olla oikeassa!
Rakveressä muistetaan Viron historiaaRakveressä on laajat puistot ja eräässä puistossa on kaksi sotiin liittyvää muistomerkkiä:
"1918 - 1920 Wapadussojas langenneille" eli Viron Vapaussodassa 1918 - 1920 kaatuneille oli muistomerkki lähellä L.Koidula -katua. On paikallaan huomioida, että Lydia Koidulaa muistetaan Rakveressäkin, sillä hänelle on nimetty katu kaupungin keskustasta. Mainittakoon, että suomalaisista kaksi joukko-osastoa eli Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko ja Pohjan Pojat osallistuivat Viron Vapaussotaan.
Viron Vapaussodan muistomerkin läheisyydessä sijaitsee muistomerkki, joka on pystytetty Suuressa Isänmaallisessa Sodassa Neuvostoliiton puolesta kaatuneiden rakvereläisten muistoksi. Suuri Isänmaallinen Sota ajoittuu neuvostotulkinnan mukaan vuosille 1941 - 1945, sillä Neuvostoliiton Suomea vastaan aloittama Talvisota 1939 - 1940 oli vain "pieni rajakahakka".
Suuren Isänmaallisen Sodan muistomerkissä on kuvattuna Neuvostoliiton keskeiset tunnusmerkit: viisisakarainen punatähti, sirppi ja vasara.
Rakveren turistikartassa on mainittuna kaksi kirkkoa keskikaupungilla. Ne ovat Rakvere Kolmainu kirik ja Rakvere Pauluse kirik. Kolmainu kirik oli avoinna päivällä ainoastaan kolmisen tuntia ja sen aukioloaika ei sopinut ohjelmaani. Rakvere Pauluse kirik´n löysin helposti, mutta paikalla ei nykyisin ole kirkkoa, vaan Kalevi Hall - nimen saanut vanha temppelirakennus.
Kiersin komean kaksitornisen tiilirakennuksen ympäri, mutta totesin, että kaikki ovet ovat olleet kauan suljettuina. Tornien välissä oli suurilla kirjaimilla Kalevi Hall, mutta rakennuksen nykykäyttö jäi minulle täysin hämäräksi.
Vanhaa Rakvereä
Aitoa vanhaa Rakvereä on Pikk-katu ja sen varressa sijaitsevat rakennukset.
Näkymä Pikk-kadulta.
Vallimäellä sijaitsevat Rakveren kuuluisimmat nähtävyydet. Sinne toki pääsee autollakin, mutta parhaat (ja hengästyttävimmät) elämykset kokee, jos nousee kävellen Vallimäelle.
Vallimäen tuulimyllyllä on vain yksi siipi jotakuinkin kunnossa ja...
...tuulimyllyn ovi on ilmeisesti vuosikausia ollut tiukasti lukossa. Sopii kuitenkin uskoa, että lähivuosina Vallimäen tuulimylly avaa ovensa ja Rakvereen saapuvat turistit voivat nauttia tuulimyllyllä maittavia kahviannoksia sekä ihailla mäen juurella elävää kaupunkia.
Vallimäki on nimensä mukainen ja sen vallit liittyvät oleellisena osana Rakveren linnoituksen puolustusjärjestelmiin. Vallimäen vallien toiseen päähän on rakennettu laululava sekä sen eteen esiintymistasanne. Vallit toimivat hienosti luontaisena katsomona ja voi vain kuvitella isoja kuorotapahtumia laululavalle. Nyt paikalla ei ollut lisäkseni ketään.
Vallimäen tuulimyllyltä ja laululavan kohdalta näkyy Vallimäen toisella laidalla sijaitseva Rakveren linna. Linnasta ja siihen tutustumisesta kuitenkin omia juttuja aikanaan!
-Esko Erkkilä-
|
|
4 kommenttia . Avainsanat: Aqua Spa Rakvere, Vallimäki, rakveren laululava, Vallimäen tuulimylly, Pikk-katu, Rakveren linnoitus, |
Türin mielenkiintoiset kukkamarkkinatPerjantai 27.5.2011 - -Esko Erkkilä- Viron kevätpääkaupungissa Türissä järjestettiin kukkamarkkinat 18…20.5.2011. Türin kukkamarkkinat – Türi Lillelaat – järjestettiin nyt jo 34. kerran. Myös suomalaiset markanjärjestäjät ovat todenneet Türin kukkamarkkinoiden vetovoiman, sillä jo avajaispäivänä paikalla oli useita bussilastillisia suomalaisia.
Ensimmäisten joukossa – ehkä peräti ensimmäinen – suomalaisista matkanjärjestäjistä on ollut V-H Tuovinen Oy, joka nytkin oli mukana kahdella bussilla. Tässä Tuovisen bussit bussien parkkipaikalla rinnakkain.
Olin perhekuntani kanssa Tuovisen matkassa kolmen päivän reissulla. Me yövyimme Rakveressä ja Tuovisen toinen bussilastillinen - joka oli kahden päivän reissulla - yöpyi Vihulan Kartanossa.
Türin kukkamarkkinat on monipuolinen tapahtumakokonaisuus.
Pääpaino on taimien ja kukkien myyntitoiminnassa, mutta oheen mahtuu paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää.
Puutarhatekniikalla on tietty osuus markkinatarjonnassa, mutta sen merkitys rajoittuu paljon vähäisemmäksi kuin esim. Lepaan puutarhanäyttelyssä. Virossa puutarhanhoito tapahtuu ainakin harrastelijatasolla käsityökaluin ja siten sen alan tarjontaa ei kannata esitellä kukkamarkkinoilla.
Pieni kuvakimara antaa ehkä parhaan kuvan Türin kukkamarkkinoista ja tapahtuman monipuolisesta tarjonnasta:
Markkina-alueelle oli useita sisäänpääsyportteja. Tässä kuva käytävästä, joka alkoi sisäänpääsyporttimme kohdalta. Tällä käytävällä oli myynnissä kaikkea muuta kuin puutarhanhoitoon liittyviä tavaroita. Markkinoiden sisäänpääsymaksu oli suomalaisittain kohtuullinen eli kaksi euroa per henkilö!
Markkinapäivänä oli lämmin sää ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Vaimoni halusi ostaa hellehatun ja kas kummaa - heti ensimmäinen oli sopiva! Pientä opettelua virolaisille euro vielä merkitsee, sillä ainoastaan venäjää puhunut myyjä kirjoitti euron merkin sakarat sojottamaan vasemmalle! Oikean merkin nähtyään myyjä kovasti kiitteli saamastaan pienestä oppitunnista.
Kukkien amppelitarjonta markkinoilla oli runsasta.Tässä erään myyjän amppeleita...
...ja tässä erään toisen myyjän amppeleita!
Taimien esillepanossa oli lukemattomia viritelmiä. Tästä telineestä oli helppo valita haluttuja taimia.
"Peipsläärne seemne sibull" eli peipsiläinen siemensipuli oli markkinoiden eräs hittituote. Se oli myös varsin hintavaa, sillä kilohintahaarukka oli 15,00...18,00 €/kg. Ostin sitä kympillä eli sain siemensipulia sillä rahalla 667 grammaa! Oletan, että kyseessä on ryvässipuli, mutta varmuus asiasta saadaan vasta kesän mittaan. Kuvassa siemensipulipalmikon vieressä on peipsiläistä lahikasta. Käsitän, että kyseessä oli kuivattu lahna. Joku voi ihmetellä, että miten kuivattu lahna kuuluu kukkamarkkinoille, mutta kyllä se markkinatarjontaan usealla osastolla kuului!
Tällä myyjällä oli myynnissä mahtavia tomaatteja ja kasvihuoneessa kasvatettuja mansikoita.
Kivikkoryhmään sopivat mehikasvit (oikealla maassa) kiinnostivat meitä. Ne olivat hyvinvoivan näköisiä ja suuria. Hintaa mehikasveilla oli 2,50 €/kpl ja kympin kaupat teimmekin niistä!
"Oma talu kaup" merkitsee kai suoramyyntitilaa.
Vielä muutama kuva osastoista, jotka enemmän tai vähemmän liittyivät puutarhanhoitoon:
Kananpoikia ja ankanpoikasia oli eräällä myyjällä myytävänä ja hyvin näkyi kauppa käyvän.
Vuohenmaitosaippuan liittyminen puutarhateemaan oli hieman vaikeampi käsittää, mutta se on varmaa, että asiakaskontakteja syntyi vilkkaan käytävän varrella.
Löytyihän kukkamarkkinoilta myös tuppeensahattua lautaa. Polttotekniikalla tuppeensahattuun lautaan kirjaillut lauseet ja sananparret olivat osuvia.
Yhteenvetona...
...Türin kukkamarkkinoista on todettava, että kyseessä on mielenkiintoinen tapahtuma. Euroopan yhdentyminen merkitsee, että rajat ovat kasvienkin osalta madaltuneet ja voimme tuoda Suomeen monia mielenkiintoisia kasveja, siemeniä ja taimia mm. Virosta. Ennen EU:ta se ei ollut mahdollista.
Meidän perhekuntamme toi kymmenkunnan erilaisen puutarhakasvin taimia. On haastavaa nähdä, että menestyvätkö ne Suomessa. Tässä kuva Tuovisen bussin peräkärrytilasta, joka täyttyi isojenkin puutarhakasvien taimista!
Kiitokset V-H Tuovinen Oy:lle hienon matkan järjestämisestä. Jokohan pitää alkaa valmistautua uuteen matkaan toukokuussa 2012?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Türin kukkamarkkinat, Türi Lillelaat, V-H Tuovinen Oy, |
Viron maatalousministeri Helir-Valdor Seeder avasi Türin kukkamarkkinat perjantaina 20.5.2011Torstai 26.5.2011 - -Esko Erkkilä- Sain perhekuntani kanssa olla mukana mielenkiintoisella matkalla, jonka nokialainen matkanjärjestäjä V-H Tuovinen Oy järjesti Viroon Türin kukkamarkkinoille.
Lähdimme matkaan jo keskiviikkona 18.5.2011, vaikka kukkamarkkinoiden ensimmäinen päivä olikin vasta perjantaina. Matkasimme Tallinnan kautta Rakvereen, vietimme siellä kylpyläpäivän torstaina ja matkasimme Türiin Rakverestä varhain perjantai-aamuna.
Suosittelen Türin kukkamarkkinamatkaksi kahden yön ja kolmen päivän matkaa, sillä silloin ehtii näkemään Virossa paljon mielenkiintoista.
Türi sijaitsee keski-Virossa, joten sinne on lyhyt matka kaikkialta Virosta.
Türi on Viron kevätpääkaupunki. Tämän arvonimen saavuttamisessa on jokakeväisillä kukkamarkkinoilla – Lillelaat – ollut tärkeä merkitys. Nyt järjestetyt olivat järjestyksessä jo 34. markkinat.
Türin kaupungin puolesta juhlayleisön toivotti tervetulleeksi kaupunginjohtaja Aivo Prüssel.
Türin kukkamarkkinat ovat tärkeä tapahtuma koko Viron kannalta. Me juhlaväkenä saimme siitä vakuuttavan kuvan, kun Viron maatalousministeri Helir-Valdor Seeder avasi markkinat.
Seeder käsitteli lyhyessä puheessaan Viroa ja sen asemaa EU-perheen täysivaltaisena jäsenenä. Hän näki paljon myönteistä Viron EU-jäsenyydessä.
Seeder oli käänteissään niin nopea, että en ehtinyt kuvaamaan, kun hän toi Viron valtiovallan tervehdyksen kukkamarkkinoille ja suoritti niiden virallisen avauksen. Ehdin Seederin vauhtiin, kun hän veti salkoon Viron lipun kukkamarkkinoiden juhlakentällä.
Seederin vieressä kukkamarkkinoiden lippua vetää salkoon puuhakas naishenkilö messutoimistosta.
Löysin Suomen Tallinnan suurlähetystön nettisivuilta kuvan, jossa Suomen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila sekä Viron maatalousministeri Helir-Valdor Seeder ovat kesäisessä virolaismaisemassa. Vahvoja vaikuttajia molemmat!
Pyrin lähipäivinä kertomaan enemmän kukkamarkkinoiden kuulumisia, mutta myös muusta Viron matkallamme näkemästämme ja kokemastamme.
-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyrin kukkamarkkinat, Tyri Lillelaat, V-H Tuovinen Oy, Helir-Valdor Seeder, Viron maatalousministeri, |
Tampereen röllimetsät, lintukodot, takapihat, olohuoneet, kävelykuopat, kohtaamispaikat sekä kaupungin ylpeydenaiheet ja tapahtumaideatKeskiviikko 25.5.2011 - -Esko Erkkilä- Tampereella huhtikuussa 2011 toteutettuun avoimeen vetovoimaisuuskyselyyn saatiin 947 vastausta. Kysely oli perustiedon hankkimista osaksi kaupunkikeskustojen tutkimushanketta. Kyse oli EVE-tutkimushankkeesta. Tutkimushankkeen yleisötilaisuus pidettiin perjantaina 13. päivä toukokuuta Tampereen kaupungin valtuustosalissa. Olin paikalla mielenkiintoisessa tilaisuudessa. Kysely tuotti 4.991 näkemystä ja kehitysideaa kaupunkikeskustan nykytilanteesta ja kehitysideoista. Käyn läpi muutamia kysymyksiä ja niihin saatuja vastauksia. Voin jo nyt todeta, että vastaukset vastaavat omia näkemyksiäni, joten allekirjoitan ne muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta sellaisenaan. Kerron, että sama paikka saattaa eri ihmisten mielissä olla tyystin toisessa laidassa kuin toisen mielestä. Sen vuoksi sama paikka saattaa esiintyä esim. röllimetsänä ja lintukotona, vaikka niillä tässä tutkimuksessa tarkoitetaan toistensa vastakohtia.
Röllimetsiä......tiedusteleva kysymys halusi tietää keskikaupungilta paikat, joissa tamperelaiset suorastaan pelkäävät tai ovat ainakin varuillaan. Vastauksia tähän kysymykseen kertyi 1.349 eli huolestuttavan paljon.
Lintukoto......on paikka, jossa tamperelainen viihtyy ja tuntee olonsa turvalliseksi. Lintukodot saivat 852 mainintaa.
Takapihat......tarkoittivat tässä tutkimuksessa paikkoja, jotka ovat ympäristöltään heikkoja ja arveluttavia. Niitä yksilöitiin tässä tutkimuksessa 924.
Henkilökohtaisesti yllätyin, että Koskikeskus ei noussut listan kärkeen, sillä varsinkin sen Ratinan puoleisen takasisäänkäynnin vaiheilla on perin epäsiistiä ja levotonta meininkiä. Ehkä kaupunkilaiset eivät siellä joudu (iltaisin) liikkumaan?
Olohuone......tarkoitti tässä tutkimuksessa paikkaa, jossa tamperelainen viihtyy. ”Olohuoneita” mainittiin 1.288 kertaa eli Tampereelta löytyy paljon paikkoja, joissa kaupunkilaiset tuntevat viihtyvänsä – se on mainio asia.
Kävelykuopat...
...ovat paikkoja, jossa vastaajat aistivat jalankululle esteitä.
Kohtaamispaikkoja......tamperelaiset nimesivät yhteensä 1.606 kertaa eli eniten kaikista nimetyistä paikoista. Suuri vastausmäärä kertoo sen, että tamperelaiset kokevat keskikaupungin kokonaisuudessaan viihtyisäksi paikaksi. Lista muodostui seuraavaksi:
Finlaysonin puuttuminen listalta hämmentää, mutta se saattaa vastaajien mielestä olla liian kaukana, sillä onhan sinne matkaa ydinkeskustasta peräti parisataa metriä!
Ylpeydenaiheina......tamperelaiset nimesivät tutkimuksessa paikkoja yhteensä 1.069 kertaa.
Tapahtumaideat......keskittyivät kolmen termin ympärille ja ne ovat:
Niistä on helppo luoda tamperelaisten tapahtumaidea: ”Keskustorille konsertteja kesällä”!Muistuu mieleen pormestari Timo P. Niemisen tervetulotervehdys Mikko Alatalon 60-vuotiskonsertissa Tampere-talossa, jossa pormestari toivotteli taiteilija Mikko Alatalon pitämään yhteislaulutilaisuuksia kohta kuntoon saatavassa Vanhan kirjastotalon puistossa! Kiitän apulaispormestari Timo Hanhilahtea sekä arkkitehti Veikko Vänskää mielenkiintoisen seminaarin järjestämisestä 13.5.2011. Mielestäni sen parasta antia olivat tässä jutussa esitellyt asiat. -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EVE-tutkimus, röllimetsä, lintukoto, takapiha, olohuone, kävelykuoppa, kohtaamispaikka, ylpeydenaihe, tapahtumaidea, Mikko Alatalo, Timo P. Nieminen, Matti Heinivaho, Timo Hanhilahti, Veikko Vänskä, |
Tampereella on puute autojen pysäköintipaikoista, mutta joukkoliikenneyhteydet pelaavat hyvin ja polkupyöräilijät mahtuvat aina ohjaustangon levyisestä paikastaTiistai 24.5.2011 - -Esko Erkkilä- Tampereella huhtikuussa tehtyyn keskustan elinvoimaisuutta, vetovoimaa ja ekotehokkutta tutkivaan EVE-tutkimukseen vastasi 947 henkilöä. Vastanneet olivat pääasiassa urbeja eli keskikaupungilla asuvia. Tutkimusta esiteltiin Tampereen valtuustosalissa 13.5.2011. Henkilöautoliikennettä, pysäköintiä, julkista liikennettä sekä pyöräilyä koskevat tutkimustulokset olivat mielenkiintoisia. Tutkimuksentekijät havainnollistivat vastausten yhteenvetoa plussilla ja miinuksilla. Plussat merkitsivät tilanteen olevan kunnossa ja miinukset taas sitä, että asia ei ole kunnossa. Tässä joidenkin seikkojen plussat ja miinukset:
Samaan tutkimuslohkoon kuului myös kysymys siitä, että onko keskikaupungilla liukkaudentorjunta kunnossa. Muistiinpanoissani lukee OK ja sen vuoksi ihmettelenkin, että Tampereen kaupungin nettisivuilla todetaan saman tilaisuuden annista näin: ”Vastaajista 35 % pitää ydinkeskustan liukkauden torjuntaa epäonnistuneena.” Näin eri tavalla me tulkitsemme saman sanoman! Miksi Tampereen kaupungin tiedottaja ei kirjoittanut vaikkapa, että kaksi kolmasosaa tamperelaisista pitää keskikaupungin liukkaudentorjuntaa onnistuneena? Eräs seminaariosanottaja käytti mielestäni tässä kohtaa ansiokkaan puheenvuoron, kun hän totesi tamperelaisen polkupyöräilijän mahtuvan aina sellaisesta välistä, joka on polkupyörän ohjaustangon levyinen! Puheenvuoron käyttäjä täsmensi, että paikalla ei ole mitään väliä – yleensä paikka on sellainen, jossa polkupyöräily ei ole lainkaan sallittua! -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eve-tutkimus, pysäköintipaikat Tampereella, joukkoliikenneyhteydet Tampereella, polkupyöräily jalkakäytävillä, |
Tampere on mukana kaupunkikeskustojen elinvoimaisuutta, vetovoimaa ja ekotehokkuutta seuraavassa vertailussaMaanantai 23.5.2011 - -Esko Erkkilä- Tamperelaisilta kysyttiin huhtikuussa kaupungin keskustan vetovoimaisuuteen liittyviä tuntemuksia mm. turvallisuuteen, asiointiin ja keskustan yleiseen ilmeeseen liittyen. Kysely oli osa laajempaa EVE-tutkimusta, jota esiteltiin seminaarissa 13.5.2011. Osallistuin seminaariin. Tampereen osalta hanke kuuluu apulaispormestari Timo Hanhilahden vastuualueelle ja hän avasikin seminaarin. Hanhilahti totesi, että tamperelaiset ovat aiheellisesti ylpeitä kaupunkikeskustastaan. Siihen on perusteluina mm. se, että Tampereen keskusta on pärjännyt hyvin erilaisissa kyselyissä. Saattaa kuitenkin olla, että emme ehkä näe kaikkia kehittämiskohteita ja sen vuoksi ulkopuolisen näkemyksen kuuleminen on tärkeää, mainitsi Hanhilahti. Liikkujan, vierailijan, asukkaan ja matkailijan mielialojen, mielikuvien sekä tunnelmien tietäminen on tärkeää, jotta voimme rakentaa kaupunkikeskustamme entistä turvallisemmaksi, miellyttävämmäksi ja sujuvammaksi, jatkoi apulaispormestari Hanhilahti. Tampereen kaupungin virkamiehistä projektiarkkitehti Veikko Vänskä kaupunkikehitysryhmän keskustahankkeesta toimii yhdyshenkilönä konsulttiyritysten suuntaan. Kaupunkikeskustojen EVE index™ -mallinnusjärjestelmä vertailee tutkimuksessa mukanaolevien kaupunkien kaupunkikeskustojen ekotehokkuutta, vetovoimaa ja elinvoimaisuutta – sen vuoksi puhutaan EVE indeksistä. EVE-tutkimushankkeessa ovat mukana nyt seuraavat kaupungit:
Olen aina huolestunut rahasta ja erityisen huolestunut olen yhteisten rahojemme käytöstä. EVE-tutkimushankkeessa huolestuttaa se, että mukana (rahastamassa) on monia konsulttiyrityksiä sekä eräitä muita tahoja. Hankkeen tavoite on kasvattaa muutamassa vuodessa nyt mukanaolevien yhdeksän kaupungin lukumäärää tasolle 30…40. Kun sen lisäksi asukkaiden kyselytutkimus tullaan uusimaan kahden vuoden välein, on varmaa, että konsulttiyritykset tulevat pärjäämään hyvin. Kustannusten välttämiseksi käytinkin seminaarissa puheenvuoron, jossa toki annoin tunnustusta seminaariannille, mutta kannustin Veikko Vänskää tinkimään konsulteille maksettavat summat puoleen nykyisestä. On todettava, että konsulttien palkkioista ja niiden määrästä seminaarissa ei keskusteltu! Mittavissa projekteissa on hyvä tuntea hankkeen taustayhteisöt ainakin nimeltä. EVE-tutkimushankkeessa mukana ovat pääyhteistyökumppaneina:
Hankkeen muut yhteistyökumppanit ovat:
Projektin toimijat ovat eli käsittääkseni nämä veloittavat Tampereen kaupunkia tekemästään työstä:
Toivon, että pääyhteistyökumppaneiden, muiden yhteistyökumppaneiden sekä projetin toimijoiden tietäminen auttaa, kun lähdekritiikkiä käyttäen arvioimme EVE-tutkimustuloksia. Seminaarin anti oli mielenkiintoista ja palaan siihen näillä palstoilla myöhemmin. -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eve index, eve-tutkimus, apulaispormestari Timo Hanhilahti, Veikko Vänskä, Elävä Kaupunkikeskusta EKK ry, Kotialue Oy, Tuula Pohjola Consulting Oy, Tuula Pohjola, Pokko Lemminkäinen, Mikko Virkamäki |
Käsittämätöntä, että Tampereen kaupunki päivittää vammaispoliittisen ohjelmansa vain kymmenen vuoden väleinSunnuntai 22.5.2011 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupungin nettisivuille ilmestyi 29.4.2011 tiedote, että esitys Tampereen kaupungin vammaispoliittiseksi ohjelmaksi vuosille 2011-2016 luovutettiin pormestarille samana päivänä. Samassa tiedotteessa kerrotaan, että aiempi ohjelma oli peräisin vuodelta 2001. On mielestäni käsittämätöntä, että vammaispoliittinen ohjelma päivitetään ainoastaan kymmenen vuoden välein! En jaksa ymmärtää, sillä yhteiskunta on tänään tyystin toisenlainen kuin kymmenen vuotta sitten. Arvosteluni ei välttämättä koske sitä, että vammaisten asiat olisivat Tampereella retuperällä, mutta kymmenen vuoden välein tapahtuva tarkastelu ei ole tästä maailmasta. Ovatko vammaisjärjestöt nukahtaneet vai onko kyseessä byrokratian välinpitämättömyys? Tässä vaiheessa purkaustani haluan antaa tunnustuksen Tampereen kaupungin vammais- ja esteettömyysasiamies Jukka Kaukolalle, jonka määrätietoinen työ on vienyt vammaisasiaa Tampereella eteenpäin. Ilman Kaukolan joviaalia asioiden hoitamista vammaisten asiat olisivat Tampereella todella huonolla tolalla. Kritisoin vammaispoliittisen ohjelman laadinnassa myös sitä, että ohjelmaa ei viedä valtuustokäsittelyyn. Muistan jostain lukeneeni, että pormestarille luovuttamisen jälkeen ohjelma viedään tiedoksi kaupunginhallitukselle. On helppo arvata, että sen jälkeen ohjelma haudataan arkistoihin taas kymmeneksi vuodeksi, jotta päättäjien ei tarvitsisi tikullakaan koskea vammaisia koskevia asioita! Mistä löytyy se rohkea luottamushenkilö, joka uskaltaa ottaa vammaisten asian kunnolla esille?
----------- Edelläolevien rivien kirjoittamisen jälkeen sain tiedon ja kutsun tilaisuuteen, jossa vammaispoliittista ohjelmaa käydään tarkemmin läpi.
Tilaisuus pidetään Tampereen valtuustosalissa 25.5.2011 klo 16.30. Valittelen, että en pääse tilaisuuteen, mutta toivon sinne runsasta osanottoa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vammaispoliittinen ohjelma, Tampereen vammaispoliittinen ohjelma, Jukka Kaukola, vammais- ja esteettömyysasiamies, |
Sentteri-aika siirtyi muistojen joukkoonLauantai 21.5.2011 - -Esko Erkkilä- Luovutimme Hallituskadulla sijainneen Keskustan vaalihuoneiston avaimet vuokranantajalle maanantaina 9.5.2011. Muistorikas ja paljon miellyttäviä kokemuksia sisältänyt aika jäi taakse. Oli hieno tehdä talkootyötä keskustaväen kanssa! Sentteri vei ajastani valtaosan lähes viiden kuukauden ajan. Sentteriajan huippuhetkiä olivat monet tilaisuudet, jotka Keskustan Tampereen Kunnallisjärjestö sekä Keskustan Pirkanmaan piiri vaalikampanjan aikana siellä järjestivät. Pääministeri Mari Kiviniemi, ympäristöministeri Paula Lehtomäki, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen sekä maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila vierailivat vaalikampanjan aikana Sentterissä. Myös europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki sekä Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko ja Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen vierailivat Sentterissä. Lehdistö oli kiinnostunut Sentteri-vieraista ja joissakin tilaisuuksissa Sentterin ”ministerihuoneeksi” ristimämme henkilökunnan lepotila kävi ahtaaksi. Pirkanmaalaiset Keskustan kansanedustajaehdokkaat tarjosivat Sentterissä kuulijoille monet maukkaat tarjoilut. Mielestäni Tarja-Riitta Koskisen tarjoamat uunijuustot olivat yliveto! Eräs parhaista tilaisuuksista oli Keskustan naisehdokkaiden järjestämä yhteisesiintyminen. Koko päivän ajan oli hienoa ohjelmatarjontaa ja tarjoamiset toinen toistaan herkullisempia. Sentterissä vierailleiden arvovieraiden osalta kansanedustaja Mikko Alatalon työ ja hyvät suhteet valtakunnan ykköspäättäjiin olivat keskeisiä. Ilman Mikkoa Sentteri-vieraiden lista olisi paljon toteutunutta lyhyempi. Jätimme Sentterin siistiin kuntoon odottamaan seuraavia vuokralaisia. Talo menee syksyn alkaessa täysremonttiin ja siitä on remontin jälkeen tulossa eräs Tampereen keskikaupungin arvokiinteistöistä.
Tässä vielä muutama kuva hiljentyneestä Sentteri-tilasta:
Sentterin yleisilme sai laajaa tunnustusta raikkailla väreillään ja onnistuneilla yksityiskohdillaan. Kunnia tästä kuuluu Sentteri-emäntä Titta Mattilalle, joka muiden naisten kanssa oli onnistuneen sisustuksen "arkkitehtejä".
Yläsalon tasanteen Keskusta-logo ja sen viereen jättämämme pääministeri Mari Kiviniemen kuva jäivät odottamaan aikaa parempaa.
Alasalin seinällä Arkadianmäelle ensikertaa valittu Arto Pirttilahti sekä kolmannelle kaudelle valtakirjansa uusinut Mikko Alatalo jäivät odottamaan Sentteri-tilan uusia vuokralaisia.
Sentterin alasalin Keskusta-logon alla pidettiin monta mielenkiintoista ja tärkeää neuvonpitoa.
Kiitän kaikkia Pirkanmaan keskustalaisia, että sain toimia vaalikampanjan aikana Sentteri-isäntänä. Ilman Teidän valtuutustanne olisin jäänyt vaille hiehoja kokemuksia. Yhteistyö Sentteri-emäntä Titta Mattilan kanssa oli saumatonta.
Opin kampanjan aikana tuntemaan laajan joukon pirkanmaalaista keskustaväkeä, joka on luottavaisin mielin valmis uusiin koitoksiin.
Emme jää lepäämään, vaan seuraamme tiiviisti vaalivoittajien tekemisiä ja tulemme harjoittamaan tiukkaa oppositiopolitiikkaa!
-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan Pirkanmaan piiri, Mari Kiviniemi, Paula Lehtomäki, Paavo Väyrynen, Sirkka-Liisa Anttila, Anneli Jäätteenmäki, Mikko Alatalo, |
"Konsteilla meillä pannaan eikä suurilla munilla"Perjantai 20.5.2011 - -Esko Erkkilä- Otsikossa todettua vanhaa viljakkalalaista kansanviisautta käytettiin, kun pystyttiin keksimään joku hyvä uusi menetelmä tai työtapa jonkin eteentulleen ongelman ratkaisemiseksi. Kansanviisaus tuli mieleeni, kun kehittelin systeemiä, jolla syksyn ja kevään haravointijäte parhaiten saataisiin valkosipulimaan katteeksi.
Valkosipulimaan katetteessa ei todellisuudessa ole kyseessä jätteestä, vaan lehtipuhaltimella kerätystä arvokkaasta lehti- ja muuta ainesta sisältävästä materiaalista.
Lehtipuhallin on Viherpeukalon työvälineenä todellinen aarre, mutta se asia onkin ihan oman ”messunsa” aihe!
Valkosipulia meillä on satakunta rivimetriä ja tänä vuonna sen kehittyminen näyttää parhaalta moniin vuosiin.
Valkosipulin kynnet istutetaan syys…lokakuun vaihteessa ja näin ne pääsevät hyvään kasvuvauhtiin heti kevään koittaessa.
Tässä terhakoita valkosipuleita 14.5.2011. Oikealla näkyy viime syksynä ja nyt keväällä valkosipulimaan äärelle kasattua haravointijätettä.
Keväällä valkosipulin hoitotoimenpiteisiin kuuluvat haraus, voimakas typpilannoitus sekä rivivälien kattaminen lehtijätteellä. On luonnollista ja välttämätöntä, että valkosipulimaan kastelusta huolehditaan heti varhaisesta keväästä alkaen.
Meillä kesämökkitontin nurmikkoalueen puhaltaminen suoritetaan syksyin ja keväisin.
Lehtipuhaltimella kerätty aines kuljetetaan kottikärryillä valkosipulimaan äärelle. Siitä se keväällä toukokuun puolenvälin tietämillä ujutetaan valkosipulimaan katteeksi.
Tänä keväänä kehittelin katteenlevittämistä helpottavan rakennelman ja onnistuin mielestäni hyvin. Uskallan suositella samanlaisen viritelmän kyhäämistä.
Valkosipulimaalla riviväli meillä on 40 senttiä. ”Katteenlevittämiskarsinan” ulkoleveys on 30 senttiä, joten kyhäelmä mahtuu hyvin rivien väliin.
”Karsina-aitojen” väliin, kun karsina on asennettu valkosipulirivien väliin, mahtuu vallan mainiosti puhaltimella kerättyä materiaalia riittävästi, jotta katevaikutus saadaan aikaiseksi.
Rakensin kyhäelmän jätelaudoista, joita tontille oli vuosien varrella kertynyt. Ainoa todellinen kustannus oli naulakustannus, mutta niitäkin on vuosien saatossa kertynyt mökin varastoon aivan liiaksi.
Tässä vielä muutama kuva projektistani:
Jätelaudoista kyhäämäni "karsina" odottaa ensimmäisiä lehtiään. Vieressä vasemmalla työskentelysiltana toimiva lankku, jolla estetään liiallinen tallaaminen.
Työn alussa haravointijätettä tuntui olevan liiankin kanssa, mutta kaikki se saatiin sijoitettua paikalleen. On selvää, että noin suuri määrä haravointijätettä on arvokas maanparannuslisä seuraavaa vuotta ajatellen.
Ensimmäinen kaukalollinen haravointijätettä on kaukalossa! Työn edistyessä opin, että kaukalossa olevaa haravointijätettä kannatti hieman tiivistää, jotta se ei kaukalon poistamisen jälkeen menisi valkosipulinnaattien päälle.
Työ on edennyt, sillä oikealla on jo monta riviväliä saanut katteensa.
Kertaan valkosipulinkasvattamisen tärkeät pointit:
Yksi asia vielä; valkosipulinviljelyssä ei näyttäisi olevan monokulttuuriviljelyn ongelmia.
Meillä valkosipulia on viljelty lähes kymmenen vuotta samalla paikalla ja ongelmia ei ole esiintynyt – edes rivivälien suuntaa ei ole muutettu!
Plussaa valkosipulinviljelyssä on se, että varsinaisia kasvinsuojelutoimenpiteitä ei tarvita. Lannoituksesta on tietysti huolehdittava!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valkosipuli, kateviljely, valkosipulin kateviljely, konsteilla meillä pannaan, konsteilla meillä pannaan eikä suurilla munilla, Viljakkala, |
Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen 60-vuotisjuhla oli arvokas tilaisuusTorstai 19.5.2011 - -Esko Erkkilä- Syöpään liittyvä yhdistystoiminta alkoi Suomessa v. 1936, koska silloin perustettiin Suomen Syöpäyhdistys. Sotavuodet viivästyttivät maakunnallisten syöpäyhdistysten perustamista, sillä ensimmäinen maakunnallinen syöpäyhdistys perustettiin Turkuun vasta 12.4.1951. Tampereelle perustettiin maakunnallinen syöpäyhdistys 10.5.1951 ja se ehtikin ensimmäisenä maakunnallisena yhdistyksenä yhdistysrekisteriin! Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry vietti 60-vuotisjuhliaan Komediateatterin Juhlatalossa Tampereella tiistaina 10.5.2011. Olen toiminut syöpäyhdistyksessä tukihenkilönä vajaan kymmenen vuotta ja sen vuoksi olinkin kutsuvieraana mukana juhlassa. Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry:n puheenjohtaja sosiaalineuvos Seppo Rantanen käsitteli tervehdyssanoissaan yhdistyksen perustamista sekä tiettyjä virstanpylväitä vuosien varrelta. Yhdistys perustettiin Hotelli Tammerissa arvovaltaisten tamperelaisten toimesta. Perustajina oli 20 henkilöä, jotka olivat silloin ja myöhemminkin keskeisessä asemassa Tampereella. Rantanen mainitsi puheessaan ”aseveliakselin” toimineen syöpäyhdistystä perustettaessa. Rantanen oli poliittisen uransa aikana keskeinen toimija Tampereen aseveliakselin päättäjänä ja sen vuoksi – tai siitä huolimatta - poliittisen muisteluksen sisällyttäminen arvokkaan ja puolueettoman juhlan tervetulotoivotukseen voidaan perustellusti kyseenalaistaan. Pirkanmaan Hoitokodin perustaminen v. 1988 saattohoitoa varten sekä suolistosyövän seulontamenetelmien kehittäminen ovat Rantasen mukaan olleet Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tärkeitä saavutuksia vuosien varrella – näiden osalta Rantasen ajatuksiin on helppo yhtyä. Rantanen päätti juhlan avaussanansa ajatukseen Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen valoisasta tulevaisuudesta. Toimittaja, pastori Hilkka Olkinuoran juhlapuheen teemana oli: ”Elämä, arvot ja etiikka”. Pastori Olkinuora on tunnettu ja arvostettu mielipiteiden kiteyttäjä. Olen lukenut Olkinuoran tekstejä, mutta kuulin häntä ”livenä” vasta nyt ensimmäisen kerran. Ei ehkä ole oikeudenmukaista, että esitän pastori Olkinuoran ajatuksia vain teemoina ranskalaisin viivoin, mutta rohkenen sen kuitenkin niin tehdä:
Vähän humoristisena, mutta vakavana asiana pastori Olkinuora kertoi nuorten lääkärien keskuudessa tehdystä kyselystä, jossa kysyttiin nuorten lääkärien mielikuvaa hankalasta potilaasta. Epäsuosituin potilas nuorten lääkärien mielestä on ”vanha ämmä, jolla on remppoja”, kertoi Hilkka Olkinuora juhlapuheessaan. Toimittaja, pastori Hilkka Olkinuora kiteytti juhlapuheensa lopuksi, että juhlikaamme tätä työtä!
Potilaan puheenvuoron käytti Pirkko Lehtonen. Lehtosen runomittainen, pitkä ja liikehdintää sekä hieman kulissejakin vaatinut esitys oli kerrassaan mainio. Puheenjohtaja Seppo Rantasen kommentti oli: ”Ainutlaatuinen puheenvuoro”. Rantasen kommenttiin on helppo yhtyä. Juhlassa palkittiin parisenkymmentä syöpätyössä ansioitunutta yhdistyksen jäsentä, lääkäriä ja yhdistyksen työntekijää. Juhlan musiikista vastasi Pushkin Qintett. Juhla oli arvokas ja mieliinpainuva meille n. seitsemällekymmenelle henkilölle, jotka olimme paikalla. On paikallaan, että vapaaehtoistyöhön osallistuneita huomioidaan. Myös sellaisten henkilöiden extra-huomiointi on paikallaan, jotka saavat palkan syöpää vastaan tekemästään työstä – näin huomioidaan muitakin palkollisia. Huomioitujen joukossa oli myös tahoja, jotka ovat taloudellisesti tukeneet Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen toimintaa. Juhlan aikana tulivat mieleeni ne lukemattomat syöpäpotilaat, jotka parhaillaan kamppailevat syövän kanssa. Moniko palkituista on henkilökohtaisesti kokenut syövän? Kuinka hyvin me juhlayleisönä osasimme asettautua heidän tilanteeseensa? Pystyimmekö tällä juhlatilaisuudella auttamaan ja tukemaan todellisessa tilanteessa olevia syöpää sairastavia tai syöpää sairastaneita läheisimpiämme? Erityisesti juhlan hetkellä on pystyttävä kriittisesti arvioimaan kokonaisuuksia. -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry, Komediateatteri, Seppo Rantanen, Hilkka Olkinuora, Pirkko Lehtonen, Pushkin Qintett, Pirkanmaan Hoitokoti, suolistosyöpä, suolistosyövän selonta, saattohoito, |
Ensimmäinen eläkeläispäiväKeskiviikko 18.5.2011 - -Esko Erkkilä- Jäin eläkkeelle 1.12.2010, kun takanani oli 40 ja puoli vuotta yhtäjaksoisesti työelämää. Vasta viime maanantaina eli toissapäivänä 16.5.2011 sain viettää ensimmäisen todellisen eläkeläispäivän, sillä kiireitä on riittänyt. Kerron, että nautin ensimmäisestä todellisesta eläkeläispäivästäni – ei yhtään merkintää kalenterissa ja sain olla vapaa kuin taivaan lintu. Ei mitään kalenterimenoja ja vaimonikin armahti minut autotallin ja askarteluhuoneen siivoukselta – sain olla eläkkeellä! Eläkkeelle siirtymiseni jälkeen eduskuntavaalikuviot ovat täyttäneet kalenterini. Olen kiitollinen, että porukka on tarjonnut minulle hienon kokemuksen. Olen saanut työskennellä hienojen ihmisten kanssa vaalitaistelun ajan. Sain sen aikana kahteenkin kertaan haastatella Suomen pääministeriä suuren yleisöjoukon edessä. Niitä hetkiä ei suoda kaikille – kiitos siitä Pirkanmaan ja Tampereen Keskustaväelle. Myös useiden muiden ministereiden kanssa sain tehdä vaalityötä. Lisäksi Pertti Hakanen, Mikko Alatalo ja Klaus Pentti tarjosivat minulle juontotehtäviä omissa vaalijuhlissaan. Hienoja kokemuksia, joita en enää eläkevaarina uskonut kokevani! Eniten arvostan niitä 18 pirkanmaalaista kansanedustajaehdokasta ja heidän tukitiimiään, joiden kanssa sain vaalitaistelun aikana olla tekemisissä. Työmme loi vahvaa pohjaa sille, että Keskusta palaa entistä vahvempana valtakunnan johtavaksi voimaksi jo pian. Ajankohta riippuu tulevista vallanpitäjistä ja heidän aikaansaannoksistaan – ennusmerkit heidän onnistumiselleen eivät ole kummoisetkaan. Läheisin yhteistyökumppanini vaalitaistelun aikana oli Sentteri-emäntä Titta Mattila, jonka kanssa teimme tiivistä yhteistyötä. Titta ajoi omalla kustannuksellaan melkein päivittäin Tampereelle 40 kilometriä, joten minun kahdeksan kilometrin ajomatka Sentteriin oli sen rinnalla todella pieni panos. On sanomattakin selvää, että mitään korvausta talkootyöstämme emme saaneet emmekä pyytäneetkään! ”Eläkeläisvapauttani” ei kestänyt kuin yhden päivän, sillä eilen kalenterissani oli jo kaksi todella tärkeää palaveria ja tietysti täsmälleen samaan aikaan! Molemmat menot olivat toki mieluisia, sillä sain kutsun Tampereen Raatihuoneelle Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen 60-vuotisjuhlan merkeissä Tampereen kaupungin järjestämälle vastaanotolle ja samaan aikaan alkoi Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön kevätkokous. Olin hetken Raatihuoneella – sinne kun tavallinen riviluottamushenkilö pääsee perin harvoin – ja sitten suunnistin Keskustan kevätkokoukseen. Tapasin Raatihuoneella paljon eri yhteyksistä tutuiksi tulleita henkilöitä. Heitä kaikkia yhdisti syövän voittamiseksi tehtävä vapaaehtoistyö. Jälleen kerran tuli todistetuksi se, että naiset ovat syöpäyhdistystyössä selkeänä enemmistönä, nytkin korkeintaan 15 % Raatihuoneen vieraista oli miehiä. Emäntänä Raatihuoneella toimi apulaispormestari Anna-Kaisa Ikonen. Hänen tietonsa syövästä olivat hyvin päivitettyjä. Kiitän apulaispormestari Ikosta ja hänen kauttaan Tampereen kaupunkia, että kolmannen sektorin syöpätyö näin arvokkaalla tavalla huomioitiin. Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön kevätkokouksessa oli ilahduttavan paljon tamperelaista keskustaväkeä. Tulin kokoukseen kolmisen varttia myöhästyneenä, mutta se ei haitannut luottavaiseen tunnelmaan pääsemistä. Eduskuntavaalikritiikin jälkeen suuntasimme kohti seuraavia haasteita – presidentinvaaleja ja syksyllä 2012 odottavia kunnallisvaaleja. Presidentinvaalit ovat hyvä ”kertausharjoitus” kunnallisvaaleja ajatellen, sillä kunnallisvaalit ovat kunnallisjärjestön näkökulmasta vaalit, joissa paikallista panostamista tarvitaan. On varmaa, että niihin tamperelainen keskustaväki lähtee yhtenäisenä joukkona ja voimallisesti. Silloin taas eläkepäivistä ei ole tietoakaan! Toivottavasti terveyttä riittää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eläkevaari, 40 ja puoli vuotta työelämässä, Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry, Anna-Kaisa Ikonen, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, |
Katastrofi uhkaa kotimaista sika- ja siipikarjatuotantoaTiistai 17.5.2011 - -Esko Erkkilä- Seuraan edelleen tiiviisti maa- ja kotieläintalouden asioita, vaikka ne eivät työn merkeissä enää kuulukaan päivittäisiin tehtäviini. Olen erityisesti huolissani suomalaisen sika- ja siipikarjatuotannon tulevaisuudesta. Kotieläintalouden kustannuskehitys laukkaa kaukana edessä, kun suomalaisen tuottajan saama hinta tuotteistaan rämpii suossa. Saksalaisen dioksiiniskandaalin vaikutukset ovat vasta nyt realisoitumassa, kun skandaalin akuutissa vaiheessa pakkasvarastoihin ohjattujen saksalaisten ”dioksiinipossujen” lihat tulevat markkinoille. On selvää, että yhtälö ”dioksiinivaarassa ollut pakastettu liha” merkitsee kaupan sisäänostajille kunnon apajaa. Kaupan sisäänostajat kun ymmärtävät ainoastaan halvan hinnan päälle ja halpaa tavaraa he nyt tulevat ulkomailta saamaan! Peräänkuulutan päivittäistavarakauppaa hallitsevilta S- ja K-ryhmiltä nyt ylimmän johdon linjausta, että kotimaista sianlihan- ja siipikarjatuotantoa ei ajeta alas. Ei ole kansakunnan etu, jos joudumme jatkossa turvautumaan argentiinalaisen, brasilialaisen ja thaimaalaisen sianlihan ja broilertuotteiden varaan. Toivon, että suomalaisen elintarviketeollisuuden palveluksessa olevat henkilöt nyt yksissä tuumin liputtaisivat kotimaisen elintarviketuotannon puolesta. Luulisin sen olevan helppoa, sillä kysehän on heidän työpaikoistaan ja toimeentulostaan. Maailmantalouden kasvu nostaa kaikkien kotieläintalouden tuotantopanosten hintoja jatkossakin. Euroopan suhdannelaitosten yhdistys AIECE ennustaa, että viljan hinnat nousevat tänä vuonna 54 %! Samainen taho ennustaa, että viljan hinta säilyy korkealla tasolla myös ensi vuonna. Suomen rempallaan olevat hallitusneuvottelut eivät ennusta hyvää kotimaiselle ruuantuotannolle. On suuri vaara, että Sirkka-Liisa Anttilan vahvalla tietämyksellään ja merkittäviltä osiltaan myös hyvillä henkilökohtaisilla kontakteillaan hankkimat Suomi-plussat menetetään. Onko Suomella siihen varaa? Uuden maa- ja metsätalousministerin kiireisin tehtävä on estää sika- ja siipikarjatuotannon alasajo vuosina 2012…2013. Löytyykö ministeriksi sellaista henkilöä?
Kysyy -Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Argentiinalainen liha, brasilialainen liha, thaimaalainen broilerliha, kotimainen elintarviketeollisuus, hallitusongelma, maa- ja metsätalousministeri, Sirkka-Liisa Anttila, |
Puhemies Sauli Niinistön käyttäytyminen sai aiheellista arvostelua uuden eduskunnan täysistunnossa 10.5.2011Maanantai 16.5.2011 - -Esko Erkkilä- Uusi eduskunta käsitteli 10.5.2011 pidetyssä täysistunnossa eduskunnan tilintarkastajien tilintarkastuskertomusta eduskunnan tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja kirjanpidosta sekä hallinnosta vuodelta 2010. Kansanedustaja Timo V. Korhosen (kesk) esittelypuheenvuoron jälkeen Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari käytti puheenvuoron, jossa hän esitti, että… ”…uuden istuntokauden alkaessa on hyvä miettiä, mitä me kansanedustajat täällä teemme ja teemmekö me sen niin hyvin kuin osaamme.” Näin todettuaan Kalmari kohdisti sanansa eduskunnan edellisen puhemiehen toiminnalle, kun hän eduskunnan pöytäkirjan mukaan sanoi näin:
”On syytä miettiä tämän toiminnan taloudellisuutta ja tehokkuutta, ei niin, että puhemies median kanssa lyttää parlamentarismin ja retostelee eduskunnan rahankäytöllä, vaan niin, että me yhdessä miettisimme, miten asiat voisi tehdä taloudellisemmin ja tuottavammin.”
(Kyseessä on suora lainaus eduskunnan pöytäkirjasta, mutta alleviivaus on bloginkirjoittajan).
Sattuvasti sanottu! Tiedän, että useat edellisen eduskunnan jäsenistä kokivat puhemies Niinistön käyttäytymisen parlamenttia vähättelevänä. On hyvä, että Anne Kalmari puuttui asiaan ja hänen mielipiteensä tuli kirjattua eduskunnan pöytäkirjoihin. Toivon, että uuden eduskunnan puhemiehistö osaa puolustaa kansan valitsemia kansanedustajia ja heidän toimintaansa, eikä ole ensimmäisenä nakertamassa eduskunnan arvovaltaa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskunta 2011, Timo V. Korhonen, Anne Kalmari. Sauli Niinistö, eduskunnan puhemies, täysistunto, |
Kaatuneitten muistopäivä on eräs tärkeimmistä liputuspäivistämmeSunnuntai 15.5.2011 - -Esko Erkkilä- Tänään on toukokuun kolmas sunnuntai ja se merkitsee, että nyt liputamme kaatuneitten muistopäivän kunniaksi. Kaatuneitten muistopäivä on Itsenäisyyspäivän ja Puolustusvoimain lippujuhlapäivän rinnalla yksi niistä liputuspäivistä, joita eniten arvostan. Ne kaikki liittyvät isänmaallisuuteen ja siihen, että itsenäisyyttä ei saavutettu ilman uhrauksia. Muistopäivän viettäminen perustuu Talvisodan uhrien muistamiseen, sillä se sai alkunsa huhtikuussa 1940 pidetystä piispainkokouksesta, jossa oli ehdotettu suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä Talvisodassa kaatuneiden muistoksi sunnuntaina 19. toukokuuta 1940. Piispainkokouksen seurauksena Puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheim määräsi vappuna 1940, että uutta muistopäivää vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina ja sitä tuli viettää "nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä". Päätöksellään Mannerheim korosti kansallista yhtenäisyyttä. Se oli tärkeä askel, että Mannerheimiä pidetään suurimpana suomalaisena. Mannerheimin käsky koski vain Puolustusvoimia, mutta sitä alettiin noudattaa myös armeijan ulkopuolella. Päivää nimitettiin yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäiväksi - nykyinen nimi sillä on ollut vuodesta 1947 alkaen. Jatkosodan ja Lapin sodan myötä on muistettu myös noissa sodissa kaatuneita sekä nykyään kaikkia sodissa kaatuneita suomalaisia. Kaatuneitten muistopäivän liputusohjeet poikkesivat vuoteen 1995 saakka tavanomaisen liputuspäivän ohjeista. Tapana oli, että liput pidettiin klo 10-14 puolitangossa, muun osan päivästä (8-10 ja 14-21) kokotangossa. Kun toisen maailmansodan päättymisestä vuonna 1995 tuli kuluneeksi 50 vuotta, ohjeita muutettiin niin, että liputetaan normaaliin tapaan koko päivän kokotangossa. Lipun laskeminen puolitankoon keskipäivän ajaksi loi liputtamiseen aitoa tunnelmaa, mutta mm. liputtamisen suuritöisyys merkitsi menettelyn yksinkertaistamista. Nykyisin erityisesti kaupungeissa liputtamisesta huolehtivat moninaiset kiinteistönhuoltoyritykset ja niiden palvelut maksavat, joten liputusohjeiden yksinkertaistaminen oli siinäkin mielessä perusteltua. Yksi setäni on saanut viimeisen lepopaikkansa Viljakkalan sankarihautausmaalla, joten koen kaatuneitten muistamisen omakohtaisesti. Useat synnyinkotini naapuritalojen pojat ovat samalla sankarihautausmaalla kuin setäni. On ollut hieno havaita, että näiden talojen lipputangossa Suomen lippu on hulmunnut jokaisena kaatuneitten muistopäivänä, jotka muistan. Perheemme tavoite tänään on, että Suomen lippu liehuu Tampereen omakotitalomme sekä myös kesäasuntomme lippusaloissa. Haluamme näin kunnioittaa sodissamme kaatuneita.
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: kaatuneitten muistopäivä, sankarivainajat, Talvisota, Jatkosota, Lapin sota, Vapaussota, Viljakkalan sankarihautausmaa, |
Ei tullut takkia, ei ministerin raitahousuja, ei Audin nahkaista takapenkkiä, eikä edes tuluskukkaroa!Lauantai 14.5.2011 - -Esko Erkkilä- Muistamme, kun hiiri oli sadussa kissalle räätälinä. Huonostihan siinä kävi, sillä; ”Ei tullut takkia, tuli liivi. Ei tullut liiviä, tuli hanskat. Ei tullut hanskoja, tuli tuluskukkaro.” Sadun kissalla kävi kuitenkin paljon paremmin kuin persuille eduskuntavaaleissa - persut eivät saaneet edes tuluskukkaroa! Näemme, että persuista ei tullut ministereitä - jäi vain räksyttävä lauma tuuleen huutajia! Jo vaali-iltana häivähti mielessä Johannes Virolaisen sanat kokoomukselle heidän erään vaalimenestyksensä jälkeen: ”Mitä aiotte tehdä vaalivoitollanne?” Virolaisen sanat tulivat vaali-iltana mieleen persuja ajatellen – mitä aiotte vaalivoitollanne tehdä? Nyt tiedämme, että persut eivät saaneet vaalivoitollaan mitään aikaiseksi. Persut jatkavat samalla vastuuttomuuden tiellään, jolla kulkivat Timo Soinin ja hänen ideanikkareidensa kehittämien iskulauseiden esittäjinä ennen vaaleja. Iskulauseet villitsivät tietyn osan kansasta, mutta niiden avulla ei valtakuntaa pystytä vastuullisesti hallitsemaan. Vain diktatuureissa diktaattori voi sanella muidenkin menettelytavat. Timo Soini oletti omaavansa diktaattorin valtuudet ja luuli kaikkien muiden tanssivan hänen tahdissaan. Erehtyi ja pahasti! Diktaattoriksi hamuava Soini sai vahvasti kynsilleen, kun muut puolueet totesivat persut yhteistyökyvyttömiksi ja pullauttivat heidät yli hallituslaidan. Saattoi olla ehkä niinkin, että persuryhmä laittoi Soinin aisoihin. Soini saattoi myös tajuta, että persulaumassa ei ole hänen lisäkseen ministeriainesta omaavia yksilöitä. Mistä Soini olisi taikonut itsensä ja Raimo Vistbackan lisäksi ministerivalmiudet omaavia henkilöitä - ei mistään? Pakka on pahasti sekaisin. Persujen epäluotettavuudesta ja saamattomuudesta saa hyvän kuvan, jos kolmasosan eduskuntapaikoistaan menettäneet Vihreät jatkavat hallituksessa ja murskavoiton saavuttaneita persuja ei hallitukseen kelpuuteta. Näin pelaa suomalainen demokratia ja siihen on persujenkin taivuttava. "Ei auta, vaikka olisi kuinka ison talon poika" toteaa suomalainen sananlasku!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: persut. Timo Soini. persut oppositioon, hallitusneuvottelut, perussuomalaiset, eri tullut housuja. liituraitahousut, ei tullut takkia. ei tullut liiviä, tuli tuluskukkaro. |
Äitienpäivän tienoo ja sitä seuraava viikko ovat Viherpeukalolle kiireistä aikaaPerjantai 13.5.2011 - -Esko Erkkilä- Kevät on tänä vuonna edennyt hyvin, sillä lämpimät säät ovat vauhdittaneet kasvukauden alkamista. Kevääntulon nopeus on ainakin omalta kohdallani yllättänyt ja monet kevättyöt puutarhassa ovat viikon verran jäljessä siitä, mitä sääolot sallisivat. Äitienpäiväviikonlopun aikana aloitimme kylvö- ja istutuspuuhat, vaikka ne olisi aivan hyvin voitu aloittaa jo vapun tienoilla. Pussiperunat saatiin istutettua ja niiden päälle nelinkertaisesti kevytpeitteitä. Peitteet poistetaan runsaan parin viikon kuluttua ja niiden alta paljastuu hyvässä kasvuvauhdissa olevia perunantaimia. Tiukkaa tekee, jotta juhannuksena saadaan omasta pellosta uusia perunoita, mutta se on tavoite. Porkkanan, tillin ja aniksen kylvöhommat saimme hyvälle mallille äitienpäivän tienoilla. Ehkä porkkanaa kylvetään vielä toukokuun puolenvälin tienoilla hieman lisää. Sipulinsiementä ei ollut äitienpäiväksi hankittuna, joten niiden istuttaminen jää seuraavan viikonlopun hommaksi. Tavoitteena on istuttaa kahdeksan kilon verran istukas- ja punasipulia, jotta talvella ei tarvitse sipuleita ostaa kaupasta. Myös palsternakan siemeniä ei löytynyt ylivuotisesta siemenvarastosta, joten senkin kylväminen viivästyy. Punajuuren kylvön voi suorittaa vasta lämpimään maahan ja se merkitsee, että sen osalta kasvukauden alkaminen siirtyy kesäkuun alkupäiville.
Tässä muutama kuva äitienpäiväviikonlopun puutarhahommista:
Puutarhamaamme paras kohta on vahvamultainen kulmaus. Maa on niin vahvamultaista, että jyrsintä on toisen henkilön vedettävä köydellä, sillä terät möyhentävät maan niin syvältä, että matka ei muuten etene. Traktoriäestystä kunnon puutarhamaalla ei voi tehdä, sillä pyörät tallaavat maan niin tiukaksi, että kasvit eivät tule menestymään.
Istutuspenkit ovat 3,5 metriä leveitä eli yksi rivi on niin pitkä. Mitoitus perustuu harsojen leveyteen. Välikäytäviä emme käytä, vaan kaikki rivit ovat rinnakkain. Riviväli meillä on 40 senttiä.
Kylvökepin punainen osa on siemenpesä ja väritön osa siemenpesän kansi. Siemenet laitetaan siemenpesään ja kannen reikien asettelulla saadaan oikea rako, jotta erikokoiset siemenet tulevat maahan haluttuun tiheyteen. Kylvökeppi on välttämätön ja se helpottaa kylvötyötä valtavasti. Kylvötöiden jälkeen puutarhaliikkeet myyvät kylvökeppejä edullisesti - kympilla saattaa saada kaksikin keppiä!
Kylvökepin siemenraoksi kannattaa säätää niin pieni rako, että halutun siemenmäärän saaminen maahan merkitsee ainakin kaksi kertaa kylvökepin kulkemista saman paikan yli - tapaan säätää raon niin pieneksi, että tarvitaan kolme kylvökepin kulkemista! Meillä on tapana käyttää kylväjän kävelyalustana leveää lankkua, jotta maan tiivistyminen estyy. Lankkua tarvitsee siirtää harvoin, sillä kylvökepillä yltää hyvin kylvämään kuusi riviä samalta "lankunpaikalta". Lankkua tarvitsee myös se, joka peittää vakoon kylvökepillä kylvetyt siemenet.
Tänä vuonna oli juhlallista aloittaa puutarhakylvöt, kun mökin lipputangossa liehui Suomen lippu äitienpäivän kunniaksi!
-Esko Erkkilä-
|
|
2 kommenttia . Avainsanat: Viherpeukalo, puutarhatyöt, äitienpäivä, Suomen lippu, |
Vietämme tänään J. V. Snellmanin päivää eli suomalaisuuden päivääTorstai 12.5.2011 - -Esko Erkkilä- Toukokuun alkupuoliskolle ajoittuu useita liputuspäiviä.
Tänään eli 12. päivänä on jo kuukauden neljäs liputuspäivä, sillä nyt vietämme J. V. Snellmanin päivää, joka sai lisämääreen ”suomalaisuuden päivä” vuonna 1978.
Toukokuun aiemmat liputuspäivät ovat tänä vuonna olleet vappu, äitienpäivä ja Eurooppa-päivä.
Toukokuun 12. päivä on J. V. Snellmanin syntymäpäivä.
Snellmanin päivää suositeltiin liputuspäiväksi jo 1920-luvulla, mutta vasta vuonna 1952 päivä tuli almanakan liputuspäiväluetteloon.
Eurooppa-päivä toukokuun 9. päivänä ja suomalaisuuden päivä kolme päivää myöhemmin eli toukokuun 12. päivänä eivät ole ristiriidassa keskenään.
Snellmanin päivänä haluamme kunnioittaa keskeisen suomalaisuusmiehen J. V. Snellmanin muistoa ja niitä toimenpiteitä, joita hän aikaansai suomalaisuuden edistämiseksi. Eurooppa-päivä puolestaan muistuttaa meitä Euroopan yhdentymiskehityksen alkamisesta.
Erityisesti näinä päivinä, kun sulkeutuneisuus ja erakoituminen sekä toisaalta avoimuus käyvät maassamme poliittista vääntöä, on hyvä että Eurooppa-päivä ja suomalaisuuden päivä ovat näin lähekkäin.
Kannatan vahvaa suomalaisuutta, mutta tajuan, että eristäytyminen muusta maailmasta – erityisesti Euroopasta – tekisi ennen pitkää lopun myös suomalaisuudesta.
Suomi on osa Eurooppaa ja sen vuoksi lippusalossamme liehuu tänään suomalaisuuden päivän merkiksi Suomen lippu!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: J. V. Snellman, J. V. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä, Eurooppa-päivä, |