Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

"Kiitos sulle Esko; tämän takia me täällä olemme!"

Torstai 30.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Rannekanavaoireyhtymällä tarkoitetaan tilannetta, jossa käden peukalonpuoleista osaa hermottava keskihermo on puristuksissa kämmeneen johtavassa rannekanavassa.

 

 

Rannekanavanoireyhtymää poteva kokee peukalonsa olevan kylmä, tunnoton ja muutenkin ”pelistä poissaoleva” – kipu peukalossa on jatkuvaa ja kipuilu on kovinta öisin.

 

 

Kuuluin siihen 1 – 2 prosenttiin miehistä, jotka joutuvat kokemaan rannekanavaoireyhtymän – naisista saman joutuu kokemaan 2 – 5 prosenttia!

 

 

Rannekanavaoireyhtymän syytä ei varmuudella tiedetä, mutta kyseessä lienee vahvasti perinnöllinen taipumus, mutta myös ylipaino, nivelreuma, diabetes, munuaissairaudet ja kilpirauhasen vajaatoiminta ovat riskitekijöitä.

On mielestäni selvää, että runsas tietokonehiiren käyttäminen pahentaa rannekanavaoireyhtymää, joten koko ajan oireita nytkin lisään!

 

 

Sairautta – sillä sairaudesta kai on kyse – yritetään hoitaa lastoittamalla ranne, mutta omakohtaisen kokemukseni mukaan perin heikolla menestyksellä.

 

 

Omalla kohdallani lastoittaminen tehtiin mielestäni virheellisesti eli liian lyhyellä lastoituksella. Toisella lastoituskerralla vaadin lastoittamaan käteni sormenpäitä myöten, mutta Tampereella Hatanpään sairaalassa lastoittajana toiminut ”kaikkitietävä” osa-aikainen lastoittaja ei suostunut siihen, vaan teki täysin toimimattoman lastoituksen.

 

 

Onneksi pääsin leikkaukseen, mutta liian myöhään, sillä pysyvänluonteisia vaurioita ehti syntymään.

 

 

Oireet jäivät kolme varttia kestäneessä paikallispuudutuksessa tehdyssä leikkauksessa Hatanpäälle, mutta peukaloni toiminta yskähtelee edelleen.

 

 

*****************

 

 

Rannekanavani leikkaus suoritettiin 27.3.2019 ja silloin leikkaava lääkäri ilmoitti soittavansa 29.5.2019 eli noin kahden kuukauden kuluttua.

 

 

Lääkäri soitti eilen eli täsmälleen sovittuna aikana.

 

 

Kerroin, että varsinaiset kivut jäivät Hatanpäälle kaksi kuukautta sitten, mutta tunto peukaloon on alkanut palailla vasta viimeisen viikon aikana.

 

 

Lääkäri totesi tilanteen kehittymisen olevan normaalia ja saattaa kulua ainakin vielä kuukausi, että tilanne kohenee koko ajan.

 

 

 

Evästykseni rannekanavaoireyhtymään poteville on se, että älkää pitkittäkö leikkaukseen pyrkimistä, sillä vain leikkaus pystyy parantamaan vaivan. Nopea leikkaukseen pääseminen vähentää niitä pysyviä vaurioita, joita ongelma aiheuttaa.

 

 

Olen luottavaisin mielin peukaloni puolesta ja kiittelinkin minua leikannutta lääkäriä vuolaasti ja kannustin häntä tärkeässä työssään.

 

 

Lääkäri – jonka nimeä en tiedä – sanoi puhelunsa lopuksi nuo otsikossa olevat sanat:

 

 

 

”Kiitos sulle Esko; tämän takia me täällä olemme!”

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rannakanavaoireyhtymä, lastoitushoito rannakanavaoireyhtymässä, leikkaushoito rannekanavaoireyhtymässä, älä pitkitä hoitoon pääsemistä rannekanavaoireyhtymässä,

Jokainen vaali on oma kisansa

Torstai 16.5.2019 - -Esko Erkkilä-

Huhtikuun 14. päivänä järjestetyissä eduskuntavaaleissa eri puolueet saivat seuraavat määrät kansanedustajia:

 

  • SDP                                              40
  • Perussuomalaiset                       39
  • Kokoomus                                   38
  • Keskusta                                     31
  • Vihreät                                        20
  • Vasemmistoliitto                        16
  • RKP                                               9
  • Kristillisdemokraatit                    5
  • Muut                                              2

 

 

Nyt käydään hallitustunnusteluja SDP:n johdolla ja mukana ovat SDP:n lisäksi Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP.

 

 

Julkisuudessa on melkoinen älämöly, että miksi Keskusta on mukana hallitustunnusteluissa, kun se kärsi vaalitappion.

 

 

Alämöly on mielestäni aiheeton, sillä saihan Keskusta 31 kansanedustajaa siitä huolimatta, että joutui edellisessä hallituksessa kantamaan suurimman vastuun Suomen talouden kuntoon saattamisesta.

 

 

Älämölyäjiltä unohtuu, että Keskusta sai vaaleissa 11 kansanedustajaa enemmän kuin Vihreät ja lähes kaksikertaisen määrän kuin Vsemmistoliitto.

 

 

Mielestäni Keskustalla on vahva mandaatti osallistua hallitustunnusteluihin ja niihin osallistumista kannatin myös niissä laajoissa kyselyissä, jotka suunnattiin Keskustan jäsenistölle ennen hallitustunnusteluihin ryhtymistä.

 

 

On selvää, että Keskustan on pitäydyttävä niissä kynnyskysymyksissä, jotka se asetti hallitustunnustelijalle antamissaan vastauksissa, kun hallitustunnustelija kartoitti eri puolueiden näkemyksiä hallituksen muodostamiseksi.

 

 

Koko ajan on pidettävä mielessä, että nyt on kyseessä vasta hallitustunnustelut ja mihinkään suuntaan Keskustan ei tässä vaiheessa pidä rikkoa siltoja.

***************

 

 

Viittaan tuossa otsikossani kisoihin ja vertaankin nyt käytyjä eduskuntavaaleja Hiihdon Maailmancup-kisoihin – siellä jokainen kilpailu on oma kisansa ja ei siellä tulosluetteloita laadittaessa katsella, että millaisia muutoksia tuloslistassa oli edelliseen kilpailuun verrattuna.

 

 

Toki viime kaudella Johannes Klaebo voitti miesten kisan, mutta ei suinkaan ylivoimaisesti.

 

 

Ingvid Flugstad Östberg oli puolestaan naisten osalta ykkönen.

 

 

Eduskuntavaalituloksen ja hiihdon maailmancup-tulosten rinnastaminen on siinä mielessä perusteltua, että Klaebon ja Östbergin voitoista huolimatta useat osakilpailut päättyivät muiden voittoihin.

 

 

Eduskuntavaalit 2019 on käyty ja nyt ollaan hallitustunnusteluissa eri puolueiden saamien kansanedustajapaikkojen pohjalta – mielestäni pitää elää tätä päivää eikä pähkäillä neljän vuoden takaisia vaalituloksia!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 14.4.2019, hallitustunnustelut eduskuntavaalien 2019 tulosten pohjalta, Hiihdon Maailmancup, Johannes Klaebo, Ingvid Flugstad Östberg,

Canalis capri pitää leikata mahdollisimman pian

Perjantai 12.4.2019 - -Esko Erkkilä-

Canalis capri eli rannekanavan ahtauma iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja sen hoitamiseen pitää paneutua välittömästi.

 

 

Olen jostain lukenut, että 3 – 5 % naisista saa canalis caprin ja miehistä sen kohteeksi joutuu n. 2 %. Uskon noita lukuja nyt, kun olen asiasta keskustellut monien kanssa!

 

Rannekanavan ahtauman syntysyitä ei tarkasti tunneta, mutta se tiedetään, että silloin käden peukalonpuoleista osaa hermottava keskihermo on puristuksissa kämmeneen johtavassa rannekanavassa.

 

 

Rannekanavan ahtauma kohtasi minut heinäkuussa 2018 ja se kiusasi minua 9 kuukautta, kunnes pääsin leikkaushoitoon.

 

****************

 

Lääkärit yrittivät aluksi lastoittaa kättäni, jotta ”kanavat” avautuisivat, mutta ainakin minun tapauksessani heikoin tuloksin. Ensimmäinen lastani oli aivan liian lyhyt ja toisen lastan tekijäksi osui projektitöitä tekevä entinen lääkintävahtimestari, joka ei hänkään suostunut tekemään minulle sormenpäihin saakka ulottuvaa lastaa – oli todellinen jääräpää!

 

 

 

Pääsin leikkaukseen lopultakin melko nopeasti ja puolen tunnin kuluttua leikkauksesta minua 24/7 vaivannut kipu ja särky loppuivat!

 

 

Leikkauksessa hermopinne vapautetaan puolisen tuntia kestävässä leikkauksessa – leikkaus tehdään paikallispuudutuksessa ja potilas saa lähteä kotimatkalle välittömästi leikkauksen jälkeen.

 

 

 

IMG_9352.JPG

 

 

Käteni paketoitiin sairaalassa ja paketin sai purkaa kolmantena päivänä leikkauksen jälkeen.

 

 

 

IMG_9354.JPG

 

 

Tästä nähdään, että minne viilto tehtiin ja kuten huomaatte, niin leikkaushaavaan ommeltiin 5 tikkiä.

 

 

 

Puhun kokemuksesta, kun kannustan canalis carpis-potilasta hakeutumaan nopeasti hoitoon ja pyrkimään mahdollisimman pian leikkaushoitoon.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Canalis capri, rannekanava-ahtauma, rannekanava-ahtauman leikkaushoito, leikkaushoito, sormisärky,

Mainio esitys sydäniskurin eli defibrillaattorin käyttämisestä

Tiistai 26.2.2019 - -Esko Erkkilä-

Puheenjohtamani Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenet kokoontuvat joka toinen maanantai jäsentapaamiseen, jonne pyrimme aina järjestämään mielenkiintoista ohjelmaa.

 

 

Eilisessä kokoontumisessamme tutustuimme sydäniskurin eli defibrilaattorin käyttämiseen.

 

 

 

IMG_7580.JPG

 

 

Defibrillaattori eli sydäniskuri on sydämen käyntihäiriön hoitokeino ja niitä sijaitsee erilaisissa julkisissa paikoissa, sillä niitä on hotelleissa, kauppakeskuksissa, laivoissa, satamissa, lentokentillä ja monissa muissa paikoissa – määräysten mukaan se kuuluu matkustajalentokoneiden pakolliseen vakiovarustukseen.

 

 

Neuvovan defibrillaattorin, niin sanotun "maallikkosydäniskurin", käyttöä ei ole Suomessa rajoitettu, vaan kuka tahansa voi käyttää laitetta.

 

 

IMG_7583.JPG

 

 

Meille laitetta esitteli Tammed Oy:n toimitusjohtaja Kari Kuusisto.

 

 

 

IMG_7581.JPG

 

 

”Potilaana” esittelytilanteessa oli Little Anne.

 

 

 

IMG_7584.JPG

 

 

Sydänpysähdystilanteessa kämmenselällä tunnustellaan, että hengittääkö potilas.

 

 

 

IMG_7585.JPG

 

 

Varapuheenjohtajamme Liisa Flinck-Vasama esitteli sydäniskurin pakkauksesta löytyviä elektrodeja, jotka tarrakiinnityksellä kiinnitetään potilaan rintaan.

 

 

 

 

IMG_7586.JPG

 

 

Elektrodeista toinen kiinnitetään oikean solisluun päälle ja toinen vasempaan kylkeen.

 

 

 

Sydäniskurit ohjaavat käyttäjää kuuluvalla äänellä suomeksi toimimaan oikein.

 

 

On luonnollista, että heti alussa auttajan pitää ottaa puhelimitse yhteyttä hätänumeroon 112 ja siltä myös hätäkeskuspäivystäjä auttajaa ohjaa toimimaan oikein.

 

 

Kiitokset toimitusjohtaja Kari Kuusistolle hienosti toteuttamasta esittelytunnista, joka kirvoitti jäseniltämme monia tarkentavia kysymyksiä.

 

 

Suosittelen lämpimästi eläkeläiskerhojen ja myös muiden yhdistysten paneutumaan sydäniskurin toimintaan, sillä se kuuluu jokaisen hallittaviin perustaitoihin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sydäniskuri, defibrillaattori, Tammed Oy, toimitusjohtaja Kari Kuusisto, Little Anne,

Bisnesmaailmasta politiikkaan ja politiikasta bisnesmaailmaan tarvittaisiin paljon nykyistä enemmän siirtyjiä

Lauantai 23.2.2019 - -Esko Erkkilä-

Viime päivät on julkisuudessa kohkattu liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin asettumisesta ehdolle ruotsalaisen SEB-pankin hallitukseen.

 

 

Kohkaaminen on ollut pääasiassa negatiivista, mutta nyt alkaa joukossa olla yhä enemmän myös järkeviä kommentteja, kun ymmärretään, että suomalainen nainen on haluttu persoona kehittämään kansainvälistä pankkikonsernia.

 

 

 

annejaesko.JPG

 

 

Olen muutaman kerran tavannut Anne Bernerin ja tapaamisteni sekä muidenkin kokemusteni perusteella arvostan korkealle hänen asiantuntemuksensa ja toimintansa.

 

 

On selvää, että jotkut Anne Bernerin ajatukset ovat olleet ajastaan edellä ja se on merkinnyt, että monet nykypäättäjät eivät vielä ole olleet kypsiä niiden välittömään toteuttamiseen.

 

 

Varmaa on kuitenkin, että tulevien vuosien aikana Anne Bernerin nyt esittämät ajatukset ja linjaukset tulevat maamme päättäjien päätöksiksi sitten aikanaan.

 

 

******************

 

 

 

Politiikan vanhoilliset ”perustoimijat” eivät hyväksy laajakatseisten henkilöiden astumista omana pitämälleen hiekkalaatikolle ja tästä on perimmältään kysymys myös Anne Bernerin arvostelemisessa. Media tuo tähän ryöpytykseen oman, mutta sinällään täysin asiantuntemattoman vivahteen.

 

 

 

******************

 

 

Tunnen tiettyä yhtäläisyyttä Anne Bernerin kanssa, sillä ryhdyin paikallispolitiikan pikkutoimijaksi sen jälkeen, kun olin toiminut yritysmaailmassa kahdessakin tapauksessa yrityssaneeraajana.

 

 

Olen ylpeä siitä paikallispolitiikan pikkutoimijuudestani, jolloin sain kahdeksan ja puolen vuoden aikana olla saneeraamassa aluksi Tampereen Infratuotanto Liikelaitosta – sittemmin lyhyesti Tampereen Infra Liikelaitosta – tuloskuntoon vuosina 2009 -> 2017.

 

 

Vuodet 2009 – 2012 toimin johtokunnan varapuheenjohtajana, seuraavat kaksi vuotta demarien mandaatilla johtokunnan jäsenenä ja viimeiset kaksi ja puoli vuotta keskustan mandaatilla – erityisesti arvostan, että demarit luottivat kykyyni toimia johtokunnassa heidän mandaatillaan.

 

 

Erityiskiitokset osoitan nyt myrskynsilmään mielestäni aiheetta joutuneelle SDP:n Atanas Aleksovskille, joka oli Tampereen Infran johtokunnassa kaupunginhallituksen edustajana koko sen kahdeksan ja puoli vuotta, jonka minäkin siellä olin!

 

 

Saimme Infran henkilöstömäärän puristettua 795 henkilöstä tasolle 430 henkilöä ja liikelaitoksemme palvelutaso säilyi entisellään.

 

 

Siitä olen tyytyväinen, että johtokunnan jäsenet eivät olleet luottamustoimessaan kokoomuslaisia, demareita, vasemmistoliittolaisia, vihreitä, perussuomalaisia tai keskustalaisia, vaan olimme tamperelaisten parasta ajavia luottamushenkilöitä!

 

 

Kiitokset Anne Bernerille ja kiitokset pääministeri Juha Sipilälle, joka osasi jo vaalikauden alussa luottaa Anne Bernerin osaamiseen.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Berner, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, Anne Berner SEB-pankin hallitukseen,

Juha Väätäinen on ehtinyt ja ehtii yhäkin paljoon!

Maanantai 18.2.2019 - -Esko Erkkilä-

Piippolassa vuonna 1941 syntynyt Juha Väätäinen iskostui jokaisen suomalaisen mieliin, kun hän Helsingissä vuonna 1971 järjestetyissä Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskisoissa voitti kultaa sekä 5 000 metrin ja 10 000 metrin kilpailuissa.

 

 

Juoksuradan lisäksi Väätäinen on ollut vikkelä myös politiikassa, sillä hän oli vuonna 1972 kokoomuksen jäsen ja myös eduskuntavaaliehdokas.

 

 

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Julma-Juha oli keskustan ehdokas Helsingin vaalipiirissä, mutta ei tullut silloinkaan valituksi.

 

 

Väätäistä onnisti vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, kun hänet valittiin perussuomalaisten kansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä.

 

 

*****************

 

 

Juha Väätäinen on ehtinyt paljoon myös taidemaalarina ja hän viettikin niissä merkeissä 2000-luvun alussa kymmenkunta vuotta Malagassa Andalusiassa – olen muuten kohtapuoliin menossa viikon lomamatkalle Malagaan!

 

 

 

*****************

 

 

 

IMG_7422.JPG

 

 

Juha Väätäinen (kolmas vasemmalta) osallistui perussuomalaisten edustajana viime tiistaina Finlandia-talolla STM:n järjestämän ikäihmisten hyvinvointia käsitelleen seminaarin puolueiden edustajien paneeliin.

 

 

Liikuntaneuvos Väätäinen pärjäsi paneelissa hyvin ja hän osasi paneelin jälkeen ”vetää oikeasta narusta”, kun luovutti paneelin juontajille Sallan Onkamojärven maisemia kuvaavat taulunsa!

 

 

 

IMG_7438.JPG

 

 
Professori Jaakko Valvanne sai oman taulunsa ensiksi ja sen jälkeen…

 

 

 

IMG_7439.JPG

 

 

…Väätäinen kipaisi paikalleen ja toi sieltä toisen taulun toimittaja Eva Polttilalle!

 

 

Tuli taas kerran todistetuksi, että poliitikot asettuvat mieluusti kuvattavaksi, kun pyysin Paavo Arhinmäkeä ja Aila Paloniemeä samaan kuvaan Eva Polttilan kanssa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Väätäinen, liikuntaneuvos Juha Väätäinen, taidemaalari Juha Väätäinen, ex-kansanedustaja Juha Väätäinen, Jaakko Valvanne, Eva Polttila, Paavo Arhinmäki, Aila Paloniemi,

Kaikki puolueet vakuuttavat ennen vaaleja arvostavansa jopa ikäihmisiä!

Sunnuntai 17.2.2019 - -Esko Erkkilä-

STM:n Finlandia-talossa 14.2.2019 järjestämän Juhlaseminaarin eräs odotetuimmista ohjelmanumeroista oli puolueiden edustajien paneeli, jonka otsikkona oli…

 

 

…”Miten varaudumme väestön ikääntymiseen?"

 

 

Seurasin mielenkiinnolla paneelia.

 

 

Paneelissa käytettiin runsaasti puheenvuoroja, mutta pienintäkään eroa eri puolueiden näkökannoissa ei ollut, vaan kaikki pyrkivät ottamaan ”kaiken ilon irti” ajankohtaisesta ikäihmisten hoitotilanteesta.

 

 

Seminaaritilassa oli kommenttiseinä ja sinne heijastetuissa seminaariyleisön mielipiteissä kuvastui sittenkin parhaiten ajankohtainen tilanne vanhustenhoidossa.

 

 

  • ”Ikääntyvä on aikuinen ihminen elämänsä loppuun saakka”
  • ”Miksi kaikki keinot ovat nyt näitä tulipalojen sammuttamista?”
  • ”Omavalvonnan varaan jättäminen on ollut löperö ratkaisu”
  • ”Nyt kuulemme yhdestä suusta, että törkeät laiminlyönnit ovat tulleet yllätyksenä”
  • ”Kaivetaanko nyt Sari Sairaanhoitaja naftaliinista?”
  • ”Koko ketju on perattava”

**********************

 

 

IMG_7428.JPG

 

 

Paneelia johdattelivat professori Jaakko Valvanne ja toimittaja Eva Polttila.

 

 

 

Puolueidensa edustajina paneeliin osallistuivat;

 

 

 

IMG_7387.JPG

 

 

Aila Paloniemi (keskusta) ja Markku Eestilä (kokoomus)

 

 

 

IMG_7403.JPG

 

 

Sari Essayah (kristillisdemokraatit) oikealla ja Anneli Kiljunen (SDP)

 

 

 

IMG_7402.JPG

 

 

Paavo Arhinmäki (vasemmistoliitto) ja Juha Väätäinen (perussuomalaiset)

 

 

 

IMG_7410.JPG

 

 

Heli Järvinen (vihreät)
 

 

 

IMG_7415.JPG

 

 

Veronica Rehn-Kivi (ruotsalainen kansanpuolue)

 

 

 

******************

 

 

 

Paneelin loppuvaiheessa kommenttiseinälle ilmestyi hyvinkin paikkansa pitävä kommentti:

 

 

Ennen vaaleja yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaikki puolueet vakuuttavat ennen vaaleja arvostavansa jopa ikäihmisiä!, Aila Paloniemi, Markku Eestilä, Sari Essayah, Anneli Kiljunen, Paavo Arhinmäki, Juha Väätäinen, Heli Järvinen, Veronica Rehn-Kivi, Eva Polttila, Jaakko Valvanne,

Käteisellä maksavat kertalipun käyttäjät ja seniorilippuun oikeutetut joutuvat eilisestä alkaen Tampereen joukkoliikenteessä suurimpien korotusten maksajiksi

Perjantai 4.1.2019 - -Esko Erkkilä-

Tampereen joukkoliikenteessä otettiin eilen käyttöön entistä korkeammat lipunhinnat.

 

 

Arvata saattaa, että tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa peräkkäiseen tappiolliseen tilinpäätökseen tähtäävä Tampere kurittaa joukkoliikenteen käyttäjiä vaikka juhlapuheissa muuta todistellaankin.

 

 

IMG_5770.JPG

 

 

Sain Tampereen Eläkeläisvaltuuston ja Vanhusneuvoston jäsenenä perehtyä 31.10.2018 niihin korotussuunnitelmiin, joita virkamiehillä jo silloin oli Joukkoliikennelautakunnan päätökseksi.

 

 

 

IMG_5778.JPG

 

 

Joukkoliikenteen lipunhintojen korotusesityksen taustalla oli jo silloin nähtävissä oleva joukkoliikenteen tappiotason kohoaminen edellisvuoden 13,2 miljoonan tasosta peräti hieman yli 15 miljoonaan euroon.  Tappiotaso merkitsee, että jokainen 232.407:sta tamperelaisesta osallistui viime vuonna maksumiehenä joukkoliikenteen maksajaksi n. 64,6 eurolla per henkilö!

 

 

Meille esitetystä taulukosta ilmenee, että tänä vuonna Tampereen kaupungin tappioennuste on 13,8 miljoonaa euroa ja kun kaupungin väkimäärä on kasvanut tasolle 240.000 asukasta, niin joukkoliikenteen tappion kattamiseen jokainen tamperelainen osallistuu n. 58 eurolla!

 

 

Totuus on hyvä tiedostaa! No, on jokaisen asia, että uskooko Tampereen kaupungin talousennusteisiin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen taloustilanne, Tampereen talous on kuralla, Tampereen joukkoliikenne, Tampereen joukkoliikenteen tappio,

Joulukaurojen tarjoaminen Vappu-hevoselle merkitsi, että Isäni ei tavannut Joulupukkia

Maanantai 24.12.2018 - -Esko Erkkilä-

Tänään on Jouluaatto ja on paikallaan muistella menneitä Jouluaattoja.

 

 

Vaikka olenkin pienen maalaistalon poika vaatimattomista oloista, niin lapsuuden Jouluaattoihini kuului Joulupukin vierailu.

 

 

Meillä on aina lapsuudessani ollut hevonen ja sen avulla tehtiin raskaimmat maatalouden työt.

 

 

Lapsuusaikojeni hevosena meillä oli täysmusta Vappu-hevonen ja myöhempinä vuosina ”tavallisen” värinen Tyttö. Vapulla oli Poju-niminen orivarsa ja muistan hämärästi, kun Poju menetti pihanurmikolla kalleimpansa eli siitä tehtiin ruuna.

 

 

Se on raakaa peliä kun hevoset nai, siinä tanner jyskää ja aitaa kaatuu, kirjoitti Väinö Linna Tuntemattomassa sotilaassa. 

Raakaa peliä oli myös se, kun Poju salvettiin.

 

**********

 

Mutta piti kirjoittaa siitä, kun meillä kävi Joulupukki!

 

 

 

Isä piti hyvän huolen hevosistaan ja eräs esimerkki siitä oli se, kun hän Jouluaatto-iltana lähti antamaan kauroja Vapulle.

 

 

Meillä lapsilla oli suuren harmituksen aiheena se, kun Joulupukki poikkesi meillä juuri silloin, kun Isä oli tallissa tarjoilemassa Vapulle joulukauroja eli Isä ei milloinkaan varhaislapsuutemme aikana nähnyt Joulupukkia.

 

 

Tai saattoivatpa pihamaalla kohdatakin, kun Joulupukki meni ovesta ulos ja Isä oli tulossa tallista sisälle!

 

 

********************

 

 

No, kyllä Isä toki myöhemmin tapasi Joulupukin meillä pirtissäkin.

 

 

Tätini asui meillä naapurissa miehensä Uunon kanssa ja joskus Jouluaattona Aino-tätini saapui meille, mutta Uuno oli kuulemma vielä jäänyt kotiin.

 

 

Hetken kuluttua eteisessä kopisteltiin ja Joulupukkihan sieltä oli saapumassa.

 

 

Joulupukki oli vähän heikossa kunnossa, sillä hän kaatui joulukuusemme juurelle, mutta siitä huolimatta joululahjat tulivat jaettua.

 

 

Joulupukin heikohko olo jatkui ja hänet saateltiin porukalla käsikynkkää eteiseen ja edelleen ulos.

 

 

Hetken kuluttua Uunokin saapui ja myös hän oli hieman huonossa kunnossa ja me lapsetkin huomasimme, että kummisetämme oli ”astunut korkin päälle”!

 

 

Sen pituisia ja tosia nämä joulumuistot lapsuudenajan Joulupukeista!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joulupukki, "Se on raakaa peliä kun hevoset nai - siinä tanner jyskää ja aitaa kaatuu", oriista ruunaksi, orivarsa, ruuna, tamma,

Haapahake tukilastan raaka-aineena

Keskiviikko 19.12.2018 - -Esko Erkkilä-

Julkisuudessa puhutaan paljon puun uusista käyttömahdollisuuksista ja erityisesti siitä, että puu voi olla raaka-aineena monissa korkean teknologian toiminnoissa.

 

 

Minulla on viime päiviltä kokemusta puuraaka-aineen käyttämisestä lääketieteessä tai olisiko realistisempaa todeta, että kuntouttavassa toiminnassa.

 

 

Olen varmaan ollut liian aktiivinen tietokonehiiren käyttäjä, sillä ”hiirikäteni” ranteessa on ilmennyt rannekanavaoireyhtymää eli oikean käteni peukalo ei ole täysin kunnossa.

 

 

Lääkäri määräsi siihen öisin pidettävän rannetuen ja rannetuen käyttäminen ei ole ainakaan pahentanut oireita.

 

 

 

IMG_6717.JPG

 

 

Minulle on nyt muovailtu kaksikin rannetukea, joita käytän öisin.

 

 

Entisaikaan – olen murtanut ranteeni kuluneiden vuosikymmenten aikana kahdestikin – rannetuki tai oikeastaan rannekipsaus tehtiin kipsivaloksena, mutta nykyisin ainakin rannetuet valmistetaan haapahakkeesta valmistettuja ohuita levyjä muovailemalla.

 

 

Haapahakkeesta valmistetut levyt muotoillaan aluksi rannetuen kokoiseksi ja sen jälkeen levyä kuumennetaan eräänlaisessa mikroaaltouunissa.

 

 

Mikroaaltouunilämmityksen jälkeen haapahakkeesta leikattu levy muotoillaan ranteeseen sopivaksi ja siinäpä rannetuki alkaakin olla valmis.

 

 

Luonnollisesti rannetuki pehmustetaan ja siihen kiinnitetään tarranauhat, joilla rannetuki voidaan iltaisin kiinnittää paikoilleen.

 

 

Suomalaisittain on harmillista, että rannetuen ja varmaan moneen muuhunkin tukemiseen tarvittavien tukien ja ”kipsauskaukaloiden” muotoiluun tarvittavien haapahakkeesta valmistettavien tarvikkeiden vaatima haapahake on alkuperältään virolaista!

 

 

Onko suomalainen haapahake muka liian kallista vai eikö sitä ole saatavilla?

 

 

Valmistetaanko rannetukiin ja kipsauskaukaloihin tarvittavat haapahakelevyt Suomessa vai ovatko nekin tuontitavaraa?

 

 

Vastaukset vinkkinä asiasta kiinnostuneille!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Haapahake tukilastan raaka-aineena, haapahake, rannetuki, rannekanavaoireyhtymä, rannekanavan oireyhtymän kuntouttaminen, suomalainen haapahake, haapahake lääketieteelliseen käyttöön, virolainen haapahake, rannekanavaoireyhtymä,

Mielenkiintoinen päivä eilenkin!

Torstai 22.11.2018 - -Esko Erkkilä-

Osaan olla tyytyväinen, että jokainen päivä on erilainen ja mielenkiintoinen.

 

 

Esimerkkinä erilaisesta ja mielenkiintoisesta päivästä kerron muutamalla kuvalla höystettynä eilisestä päivästä.

 

 

Eilisen päiväni ohjelma piti alkaa jo aamukahdeksalta hammaslääkärin vastaanotolla, mutta kai minun virhemerkintäni vuoksi hammaslääkäriaikani siirtyi kuukaudella.

 

 

Hammaslääkäriajan siirtymisen vuoksi eiliseni alkoi vasta klo 11.40. jolloin sain olla asiantuntevan sairaanhoitajan vastaanotolla Hatanpään sairaalassa, jossa minulle muovailtiin suomalaisesta haapapuusta valmistettu rannetuki – olenkohan ollut liiankin aktiivinen läppärini käyttäjä!

 

 

Iltapäiväkahdeksi kiirehdin Hämeenkyrön Heiskalle, jossa pidin alustuksen Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen vertaistukihenkilötoiminnasta. Tilaisuus oli Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistyksen järjestämä ja mielestäni pystyin pitämään kiinnostavan alustuksen.

 

 

 

***************

 

 

 

IMG_6109.JPG

 

 

Iltakuudeksi olin saanut kutsun Tampereen Raatihuoneelle ja aina sinne kutsun saaminen tuntuu suurelta kunnianosoitukselta.

 

 

 

IMG_6110.JPG

 

 

Raatihuonetta ympäröivät monenlaiset ratikan rakentamiseen liittyvät ongelmat, mutta niistä huolimatta Tampereen Raatihuone seisoo ylväästi paikoillaan.

 

 

 

IMG_6131.JPG

 

 

Osa meistä Vanhusneuvoston jäsenistä kokoontui yhteiskuvaan ennen Juhlasaliin kutsumista!

Harmittelen, että en kiinnittänyt rintaani aikoinaan agrologitoiminnan tiimoilta saamaani Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansioristiä, sillä sen käyttämiseen soveltuvia juhlatapahtumia on aivan liian harvakseltaan.

 

 

 

IMG_6141.JPG

 

 

Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja Anne-Mari Jussila toimi tilaisuutemme emäntänä - hyvin toimikin!
 

 

 

IMG_6143.JPG

 

 

Tilaisuuden keskeisimmät "ohjaajat" olivat Vanhusneuvoston puheenjohtaja Arja Ojalaa (oikealla) sekä esittelijäsihteerimme Kirsi Nurmio. Aikaansaava parivaljakko!

 

 

 

IMG_6167.JPG

 

 

Hakeudun aina Tampereen Raatihuoneelle kutsuvieraana päässeenä Pekka Halosen vuonna 1908 maalaaman "Veneentervaaja" -taulun luokse. Kyseessä on 110 -vuotta vanha teos ja yhä edelleen se tuoksuu mielestäni tervalle!

 

 

 

IMG_6212.JPG

 

 

Lopulta oli aika siirtyä katselemaan Keskustorilla rakenteilla olevaa Joulutoria sekä alkaa kotimatka Koskipuistosta linjalla 50 kohti Palokalliota ja odottamaan uusia tapahtumia, joita tulee riittämään!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rannetuki, tukihenkilötoiminta, Tampereen Raatihuone, Vanhusneuvosto,

Vesiliikennevilskettä, kun matkasimme Venetsiaan!

Tiistai 6.11.2018 - -Esko Erkkilä-

Käynti Venetsiassa on jokaisen Italiassa vierailevan unelmissa ja niin myös meillä, jotka teimme matkan Italiaan syys-lokakuun vaihteessa.

 

 

Unelmamme toteutui, kun vierailimme Venetsiassa 3.10.2018.

 

 

Venetsiassa ei ole autoliikennettä, sillä kaupunki sijaitsee 118 saarella.

 

 

 

IMG_4824.JPG

 

 

Saavuimme Venetsian-matkallamme Troncetton autoparkkiin, jossa matkanjohtajamme Heidi osti meille lippuautomaatista menoliput Venetsiaan.

 

 

 

IMG_4826.JPG

 

 

Troncettosta  matkustimme kanavaa – Canal Grande - pitkin…

 

 

 

IMG_4854.JPG

 

 

…Piazza San Marcolle eli Pyhän Markuksen torille.

 

 

Canal Grandella oli vilkas liikenne ja seuraavassa muutamia kuvia kanaaliliikenteestä sekä niistä rakennuksista, jotka sijaitsevat kanaalin äärellä:

 

 

 

IMG_4829.JPG

 

 

 

IMG_4833.JPG

 

 

 

IMG_4834.JPG

 

 

 

IMG_4835.JPG

 

 

 

IMG_4836.JPG

 

 

 

IMG_4837.JPG

 

 

 

IMG_4839.JPG

 

 

 

IMG_4840.JPG

 

 

 

IMG_4841.JPG

 

 

 

IMG_4842.JPG

 

 

 

IMG_4843.JPG

 

 

 

IMG_4844.JPG

Rautatieasema eli Ferrovia

 

 

 

IMG_4845.JPG

 

 

 

IMG_4848.JPG

 

 

 

IMG_4849.JPG

 

 

 

IMG_4850.JPG

 

 

 

IMG_4851.JPG

 

 

 

IMG_4852.JPG

 

 

 

IMG_4855.JPG

 

 

 

IMG_4858.JPG

 

 

 

IMG_4860.JPG

 

 

 

IMG_4861.JPG

 

 

 

IMG_4863.JPG

 

 

 

IMG_4870.JPG

 

 

 **********************

 

 

IMG_4871.JPG

 

 

Saavuimme Pyhän Markuksen torille ja pääsimme uusiin seikkailuihin!

Siitä kai olemme yhtä mieltä, että saapumisreitti Venetsiassa Pyhän Markuksen torille poikkeaa melkoisesti siitä, kun saavumme Mannerheimintietä Helsingin keskustaan tai Lempääläntietä Tampereella Viinikan liikenneympyrään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venetsia, Pyhän Markuksen tori, Troncetton autoparkki, Piazza San Marco, Canal Grande, Italia2018, Mannerheimintie, Lempääläntie, Viinikan liikenneympyrä,

S-ryhmän halpuuttamisinto on vakava uhka suomalaiselle elintarviketuotannolle ja jopa maamme hyvinvoinnille

Perjantai 21.9.2018 - -Esko Erkkilä-

En ole ainoa, joka on surullisena seurannut maamme suurimman kaupparyhmän eli S-ryhmän halpuuttamiskampanjaa.

 

Kauas on S-ryhmä irtaantunut juuristaan, jotka sentään ovat olleet eräs suomalaisen yhteiskunnan peruspilareita osuustoimintaliikkeen perustajan Hannes Gebhard´n ajoista alkaen.

 

Viimeisin S-ryhmän toimenpiteistä, jotka horjuttavat uskoa kauppaketjun vastuulliseen toimintaan on se, kun S-ryhmä ostaa broileria erilaisten elintarvikekohujen runtelemasta Brasiliasta.

 

S-ryhmän hankinnoista vastaavan johtajan mukaan Suomesta ei ole löytynyt vastaavaa raaka-ainetta!

 

On itsestään selvää, että Suomesta ei löydykään salmonellalla höystettyä broilerinlihaa ja kun Suomessa elintarviketeollisuuden ja alkutuotannon piirissä toimivien työolotkin ovat kohtuullisessa kunnossa, niin eipä Suomesta löydykään sellaista broilerinlihaa, jota S-ryhmä haluaa myydä!

 

 

S-ryhmän harjoittama halpuuttamisvimma on entistäkin selvemmin kääntynyt kotimaisen elintarviketuotannon halveksimiskampanjaksi.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: S-ryhmä, halpuuttaminen on kotimaisen tuotannon halveksuntaa, S-ryhmän salmonellabroilerit, salmonellabroilerit, salmonella, Hannes Gebhard,

"Jo otti ohraleipä"!

Tiistai 4.9.2018 - -Esko Erkkilä-

Sakari Virkkusen Suomalainen fraasisanakirja (Otava 1974) antaa fraasille "Jo otti ohraleipä" seuraavan merkityksen: ”kun käy huonosti”.

 

 

Maataloudelle päättymässä oleva kasvukausi merkitsee mm. viljasatojen osalta todellista ”Jo otti ohraleipä” –tilannetta, sillä maamme viljasato on jäämässä 2,7 miljardiin kiloon.

 

 

Miljardit kilot eivät varmaan tavalliselle henkilölle anna osviittaa tilanteesta, mutta kun totean, että maamme viljasato on viime vuosina ollut seuraavanlainen…

 

  • 2013 -> 4,0 miljardia kiloa
  • 2014 -> 4,1 miljardia kiloa
  • 2015 -> 3,7 miljardia kiloa
  • 2016 -> 3,5 miljardia kiloa
  • 2017 -> 3,4 miljardia kiloa

 

…niin kaikki ymmärtävät tilanteen vakavuuden.

 

 

Olen työni puolesta seurannut maamme viljamarkkinoita vuodesta 1970 saakka ja erityisen tiiviisti Suomen, EU:n, Euroopan ja koko maailman viljatilanteita vuoden 1994 syksystä alkaen, jolloin Suomen liittyminen Euroopan Unioniin alkoi varmistumaan.

 

Tiedostan tilanteen vakavuuden, sillä viljatilanteiden seuranta jatkuu kohdallani yhä edelleen, vaikka olenkin eläkkeellä.

 

 

Luonnonvarakeskus julkisti 30.8.2018 kesän 2018 satoennusteen, joka kuvastaa satotilannetta elokuun 27. päivänä.

 

 

”Miesmuistiin” tilanne on ainutlaatuinen, sillä ainoastaan kauran osalta sato näyttää riittävän vastaamaan kotimaista kulutusta.

 

 

Rukiin osalta tilanne on ollut tiedossa jo vuoden verran, sillä rukiin kylvöala jäi viime syksynä 17.300 hehtaariin, kun se esimerkiksi edellissyksynä oli 28.900 hehtaaria.

 

 

Rukiin kokonaiskäyttö vuosittain on jo pitkään asettunut tasolle 95 – 105 miljoona kiloa vuodessa, mutta kun nyt kokonaissato jää Luken ennusteen mukaan 49 miljoonaan kiloon, on ensi talvena laitettava leivän joukkoon puolet ”petäjäistä” eli tuontiruista.

 

En varmaan ole ainoa, joka mielenkiinnolla nyt odottaa kuluvana ajankohtana tapahtuneiden rukiin kylvöalojen pinta-alatietoja, sillä niiden perusteella pystytään varsin tarkasti ennustamaan vuoden 2019 ruissadon määrä.

 

 

Heikko viljasato koko Euroopassa on nostamassa viljojen hinnat ehkä peräti ennätystasolle ja se merkitsee kuluttajalle kohoavia elintarvikkeiden hintoja ja maataloustuottajille entistä tukalampaa taloustilannetta.

 

 

Ei hyvä lainkaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Jo otti ohraleipä"!, Luke, Luonnonvarakeskus, Puolet petäjäistä, viljasadot jäivät ennätysalhaisiksi, talonpojan taloudellinen tilanne kiristyy, satoennuste 2018,

Pyhän Pietarin ja Pyhän Paavalin kirkko Vilnassa...

Perjantai 27.7.2018 - -Esko Erkkilä-

…oli Kyröläismatkamme ensimmäinen kohde maanantaina 9.7.2018.

 

 

Matkanjohtajamme kenraali Lehtimäki opasti meitä, että varmin arvaus Baltian ja keski-Euroopan kirkkoja tunnistettaessa on todeta, että kyseessä on Pietari-Paavalin kirkko!

 

 

Tämä toteamus pätee myös Vilnassa!

 

 

Pietari-Paavalin kirkkoa Vilnassa pidetään Puolan ja Liettuan liittovaltion barokin mestariteoksena.

 

 

 

Tässä muutamia kuvia Pietari-Paavalin kirkon kirkkosalista:

 

 

 

IMG_2042.JPG

 

 

 

IMG_2044.JPG

 

 

 

IMG_2045.JPG

 

 

 

IMG_2048.JPG

 

 

 

IMG_2049.JPG

 

 

 

IMG_2050.JPG

 

 

 

IMG_2054.JPG

 

 

IMG_2056.JPG

 

 

 

*************************

 

 

 

 

Paavi Johannes Paavali II kävi Liettuan kierroksellaan vuonna 1993 myös tässä kirkossa ja vierailun muistoksi kirkossa on hänen kuvansa sekä muistolaatta vierailusta:

 

 

 

IMG_2051.JPG

 

 

 

IMG_2052.JPG

 

 

 

IMG_2053.JPG

 

 

***********************

 

IMG_2060.JPG

 

Jätimme Vilnan Piotra i Pawla –kirkon ja jatkoimme seuraaviin kohteisiin.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pyhän Pietarin ja Pyhän Paavalin kirkko, Pyhän Pietarin ja Pyhän Paavalin kirkko Vilnassa, Kyröläismatka2018, Baltia2018, Vilnus, Vilna, Pietro i Pawla, Paavi Johannes Paavali II, Johannes Paavali II, Johannes Paavali II Vilna,

Neitsyt Maria on ilmestynyt Euroopassa viidesti ja niistä ensimmäisen kerran Liettuassa

Maanantai 23.7.2018 - -Esko Erkkilä-

Katolisen uskonnon mukaan Neitsyt Maria ilmestyi Euroopassa ensimmäisen kerran asukkaille Liettuan Siluvassa niin, että vuonna 2008 siellä vietettiin tämän ilmestymisen 400-vuotisjuhlia.

 

 

Paavi Benedictus XVI lähetti erikoislähettiläänsä näihin 400-vuotisjuhliin

 

 

Katolinen kirkko on hyväksynyt Euroopassa viisi Neitsyt Marian ilmestymistä ja niistä siis varhaisimpana Siluvassa tapahtuneen ilmestymisen.

 

 

 

IMG_1907.JPG

 

 

Taannoisella Baltiaan suuntautuneella Kyröläismatkallamme pidimme retkikahvituokion hieman ennen saapumistamme Siluvan ilmestymispaikkaan – saimme hieman etäämmältä katsella kirkkoa, jonne…

 

 

 

IMG_1926.JPG

 

 

…sitten kahvihetkemme jälkeen pääsimme käymään.

 

 

 

IMG_1928.JPG

 

 

Kirkon sisäänkäynti.

 

 

 

IMG_1921.JPG

 

 

Kaunista ja juhlavaa. Paavi Benedictus XVI (paavina 2005 – 2013) siunasi vuonna 2006 uudet kultaukset tähän Mariaa ja Jeesusta esittävään taideteokseen.

 

 

 

IMG_1929.JPG

 

 

Paavi Johannes Paavali II (paavina 1978 – 2005) vieraili Siluvassa vuonna 1993 ja hänen vierailunsa muistoksi kirkon vierellä sijaitsee hänen näköispatsaansa.

 

Samalla matkallaan Johannes Paavali II vieraili monissa muissakin paikoissa Liettuassa, mm. Ristikukkulalla.

Kannustan suunnittelemaan Liettuan-matkanne niin, että pääsette käymään Siluvassa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Neitsyt Maria, Neitsyt Marian ilmestyminen, Neitsyt Marian ilmestyminen Siluvassa, Neitsyt Marian ilmestyminen Liettuassa, Paavi Johannes Paavali II, Paavi Benedictus XVI, Dievo Sunus, Per Amzius Tebus Garbinamas Dievo Sunus,

Käynti Liettuan Siauliain lähellä sijaitsevalla Ristikukkulalla on aina puhutteleva kokemus

Keskiviikko 18.7.2018 - -Esko Erkkilä-

Baltiaan suuntautuneen Kyröläismatkamme ensimmäinen kohde Liettuan puolella oli käynti Ristikukkulalla.

 

 

Olen kerran aikaisemminkin käynyt Ristikukkulalla, mutta mielellään siellä käy useammastikin.

 

 

Ristikukkula liittyy jo 1800-luvun puolivälistä siihen toimintaan, joka Liettuassa on ollut aluksi Venäjän ja myöhemmin Neuvostoliiton toimintaa vastaa.

 

 

Liettulaiset ovat ”aina” tuoneet ristejä Ristikukkulalle.

 

 

Ristien lukumäärästä on tietoja vuodesta 1900 alkaen ja silloin niitä oli 130 kappaletta.

 

 

Liettuan neuvostomiehityksen aikana Ristikukkulan ristit tuhottiin maansiirtotraktoreilla neljästi, mutta jokaisen tuhoamiskerran jälkeen liettualaiset toivat kukkulalle – oikeastaan kukkuloita on kaksi – uusia ristejä.

 

 

Liettua uudelleenitsenäistyi vuonna 1990 ja silloin Ristikukkulalla sanotaan olleen n. 55.000 ristiä.

 

 

Nykyistä ristien määrää ei tiedä kukaan, mutta valtavasti niitä on.

 

 

Seuraavassa muutama kuva Ristikukkulasta ja siellä olevista risteistä:

 

 

 

IMG_1822.JPG

 

 

 

IMG_1823.JPG

 

 

 

IMG_1826.JPG

 

 

IMG_1827.JPG

 

 

 

IMG_1828.JPG

 

 

 

IMG_1829.JPG

 

 

 

IMG_1830.JPG

 

 

 

 

***************************

 

 

 

IMG_1819.JPG

 

 

 

IMG_1820.JPG

 

 

 

Paavi Johannes Paavali II vieraili 7.9.1993 Ristikukkulalla ja vierailun kunniaksi Ristikukkulan aukiolla on ristiinnaulittua kuvaava veistos sekä veistoksen jalustassa paavin tervehdys.

 

 

 

*************************

 

 

 

IMG_1846.JPG

 

 

Ristikukkulalla muistetaan myös niitä Metsäveljiä, jotka toisen maailmansodan päättymisen jälkeen taistelivat sisseinä miehittäjää eli Neuvostoliittoa vastaa.

 

 
Metsäveljien muistoksi Ristikukkulalla on maakunnittaiset kiviristit miehittäjää vastaan tapahtuneen sissitoiminnan muistoksi ja sitä kunnioittaen.

 

 

 

Ristikukkula on Liettuan eräs tärkeimmistä turistikohteista ja suosittelen siellä käyntiä!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ristikukkula, Liettuan Ristikukkula, Metsäveljet, Liettuan Metsäveljet, Kyröläismatka2018, Baltia2018, Paavi Johannes Paavali II,

Aikuisalkiolaiset talkoohommissa

Sunnuntai 15.7.2018 - -Esko Erkkilä-

Aamulehti ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto Järjestivät eilen Tampereen Tammelantorin tapahtumalavalla yleisötilaisuuden, jossa EU:n tulevaisuutta ruotivat europarlamentaarikot Anneli Jäätteenmäki (kesk./ALDE), Miapetra Kumpula-Natri (sd./S&D), Sirpa Pietikäinen (kok./EPP), Pirkko Ruohonen-Lerner (ps./ECR) ja Henna Virkkunen (kok./EPP).

 

 

Ennen yleisötilaisuuden alkamista Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ja ”Annelin ystävät Pirkanmaalla” -facebook-ryhmä järjestivät oheistilaisuuden, jossa kansalaisilla oli mahdollisuus tavata europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki.

 

 

Ideoimme tilaisuutemme yhdessä kunnallisneuvos Pirkko Vuolteen kanssa edellispäivänä, sillä puolueorganisaatiomme ei informoinut asiasta etukäteen mitenkään. No, eivätpä myös muiden puolueorganisaatiot olleet kertoneet paikallisille toimijoille, sillä vain Perussuomalaisilla oli vaatimaton osasto Tammelantorilla.

 

 

 

 

****************

 

 

  

 

IMG_2660.JPG

 

 

Aikuisalkiolaiset talkoolaiset vasemmalta; Keskustan kunniajäsen Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, kunnallisneuvos Pirkko Vuolle ja aktiivi Kirsti Silen - minä vain varjona kuvassa mukana!

 

 

 

IMG_2673.JPG

 

 

Nyt mukana myös Anneli Jäätteenmäki sekä vasemmalta Risto Hieta, Kaisa Leppänen ja Annelista oikealle me "Aikuisalkiolaiset"!

 

 

 

IMG_2679.JPG

 

 

Anneli toimi innokkaana kansalaisten tapaajana ja tarjoili kahvia sekä mehua!

 

 

 

IMG_2681.JPG

 

 

Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Anneli Jäätteenmäki ja myös minä.

 

 

 

IMG_2683.JPG

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön kunniapuheenjohtaja Matti Kaperi on Annelin pitkäaikainen tukija.

 

 

 

IMG_2685.JPG

 

 

Kunnallisjärjestömme varapuheenjohtaja Joonas Soukkio saapui myös tilaisuuteemme.

 

 

 

IMG_2687.JPG

 

 

Tammelantorin tapahtumalavalla järjestetyn tapahtuman järjestivät Aamulehti ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto. Tapahtuman juonsi Aamulehden artikkelitoimituksen päällikkö Matti Mörttinen.

 

 

 

IMG_2697.JPG

 

 

Lavalla EU:n tulevaisuutta ruotivat europarlamentaarikot Anneli Jäätteenmäki (kesk./ALDE), Miapetra Kumpula-Natri (sd./S&D), Sirpa Pietikäinen (kok./EPP), Pirkko Ruohonen-Lerner (ps./ECR) ja Henna Virkkunen (kok./EPP).

 

 

 

IMG_2691.JPG

 

 

Anneli Jäätteenmäki loisti ja säteili paneelissa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aikuisalkiolaiset, Anneli Jäätteenmäki, Annelin ystävät Pirkanmaalla, Aamulehti, ERuroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto, Sirpa Pietikäinen Henna Virkkunen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Miapetra Kumpula-Natri,

Naisvalta, mutta hyvä niin!

Tiistai 26.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Toimin bisnesmaailmassa yli neljäkymmentä vuotta ja esimiehenä en koskaan kiinnittänyt valintatilanteessa huomiota, että oliko kyseessä mies vaiko nainen.

 

 

Keskeistä minulle oli, että pystyin valitsemaan avoinna olevaan tehtävään parhaan ehdokkaan.

 

 

Olin varmaan ensimmäinen rehualan esimies, joka valitsi kenttämyyntitehtävään naisen ja en koskaan joutunut katumaan päätöstäni.  Huomaan, että nykyään myös muut esimiehet luottavat naisten osaamiseen kenttämyyntitehtävissä.

 

 

 

Keskustan osalta politiikan huipulla naisia on Sotkamon puoluekokouksen jälkeen puoluejohdossa enemmistö, sillä puoluesihteerimme on nainen ja hänen lisäkseen kolmesta varapuheenjohtajasta kaksi on naisia.

 

 

Keskustan Europarlamenttiryhmä on nykyään 100 prosenttisesti naisia, sillä Hannu Takkulan siirryttyä Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi hänen tilalleen europarlamentaarikoksi nousi kansanedustaja ja agrologi Elsi Katainen. Takkula oli puolestaan noussut europarlamentaarikoksi sen jälkeen, kun Olli Rehn siirtyi ministeriksi Sipilän ensimmäiseen hallitukseen ja sittemmin Suomen Pankkiin.

 

 

Paavo Väyrynen puolestaan jätti Euroopan parlamentin monivivahteisten vaiheiden jälkeen ja kun Mikael Pietikäistä eivät europarlamentaarikon hommat kiinnostaneet, niin Väyrysen tilille europarlamentaarikoksi kohosi Mirja Vehkaperä.

 

 

Entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki on ollut Keskustan riveistä valittuna europarlamentaarikkona jo vuodesta 2004 alkaen.

****************

 

 

Kaikki Keskustan Mepit esiintyivät Keskustan puoluekokouksessa Sotkamossa 8. - 10.2018 ja silloin sain heidät myös kamerani linssiin – kas näin:

 

 

 

IMG_0359.JPG

 

 

Anneli Jäätteenmäki

 

 

 

IMG_0377.JPG

 

 

Elsi Katainen

 

 

 

IMG_0376.JPG

 

 

Mirja Vehkaperä

 

 

 

 

IMG_0373.JPG

 

 

Ja tässä kaikki Keskustan Mepit samassa kuvassa!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan europarlamentaarikot, Anneli Jäätteenmäki, Elsi Katainen, Mirja Vehkaperä,

Liian paljon liian nopesti!

Tiistai 19.6.2018 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana eilen valtuustoryhmämme kokoukseen, jossa käsittelimme klo 16.30 alkaneessa kokouksessa esilletulevia asioita.

En jäänyt paikanpäälle seuraamaan kaupunginvaltuuston kokousta, vaan kiirehdin mökille Viljakkalan Majajärvelle ja nyt "toisella silmällä" seuraan kaupunginvaltuuston verkkolähetystä.

Keskeistä kokouksessa on se, että kaikilla on huoli Tampereen kaupungin heikosta taloudellisesta tilanteesta. Teot ja päätökset kuitenkin puuttuvat, sillä vain puhetta piisaa.

Puheen pärinää kuunnellessa tulee etsimättä mieleen, että mistä löytäisimme sen "Sipilän", joka laittaisi Tampereen talouden kuntoon kolmessa vuodessa eli tekisi saman tempun, jonka Keskusta-johtoinen hallitus sai aikaan maassamme.

Otsikossa mainittu totuus on rahoitusjohtaja Jukka Männikön toteamus, jossa taitaa olla koko Tampereen talouskatastrofin ydin.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen taloustilanne, Tampereen kaupunginvaltuusto 18.6.2018,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »