Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Juha Sipilä - mies, jonka sana painaa suomalaisessa politiikassa

Sunnuntai 13.4.2014 - -Esko Erkkilä-

On ainutkertaista, että pienimmän oppositiopuolueen puheenjohtaja johtaa Suomen politiikkaa.

 

Vasemmistoliiton irtautuminen hallituksesta toki teki siitä nyt pienimmän oppositiopuolueen, mutta sen asema on heiveröinen, sillä olihan se hallituksessa rakentelemassa ja puolustamassa niitä lukemattomia hankkeita, joita nyt lähes päivittäin kuopataan.

 

Juha Sipilän johdolla Suomeen saatiin parisen viikkoa sitten sote-raamit. Ne merkitsivät, että Keskusta päästi hallituksen siitä häpeästä, johon se oli uppoutunut.

 

Perjantaina huhtikuun 11. päivänä kansalaiset saivat lopullisen varmuuden, että kokoomuksen ja demareiden suurella innolla ajama kuntien pakkoliitoshanke haudataan.

 

Kolme vuotta kestänyt kuntakohellus sai ansionsa mukaan!

 

 

Sain viime perjantai-iltana olla paikalla Keskustan Pirkanmaan piirin piirikokouksessa virallisena kokousedustajana, kun puheenjohtaja Juha Sipilä lyhyesti kertasi viime päivien tapahtumia ja linjasi tulevaa.

 

Piirikokous järjestettiin Kiikoisten Nuorisoseurantalolla – Kiikoisissa, joka uunituoreen päätöksen tuloksena liittyi Sastamalan kaupunkiin ja samalla siirtyi Satakunnasta Pirkanmaalle.

 

sipila1

 

 

Puheenjohtaja Juha Sipilä piti selkeän esityksen ja käydyn keskustelun aikana hän nousi puhujakorokkeelle useaan kertaan vastaamaan niihin kysymyksiin, joita piirikokouksen osanottajat hänelle esittivät.

 

 

Seuraavassa joitain pätkiä ja suoria lainauksia Juha Sipilän esittämistä linjauksista:

 

 

 

sipila2

 

 

”Halot ovat loppuneet ja nyt poltetaan huonekaluja”

 

 

 

sipila3

 

 

”Santeri Alkio suuttuisi ja sanoisi nykytilanteesta ehkä näin:

 

Älkää jättäkö velkaa lapsillenne

 

ja

 

Huolehtikaa, että koko maassa voi asua turvallisesti”

 

 

 

sipila4

 

 
”En lähtenyt politiikkaan pelleilemään”

 

 

 

sipila5

 

 

”Kuntien pakkoliitoslaki saatiin tänään tyrmättyä”

 

 

 

sipila6

 

”Tiimipelurit erotan jo neljän kilometrin päästä”
 
”Tupakkavero olisi lapsilisien leikkaamisen sijasta kelvannut , mutta SDP:lle tupakoitsijoiden asia on lapsiperheitä tärkeämpi”
 
”Piilovelkaa on löytynyt 10 miljardia”
 
”Piilovelka merkitsee, että Suomi on ylittänyt velkaantuneisuudeltaan kriittisen 60 %:n rajan bruttokansantuotteesta”
 
”Kasvupakettiin on petytty, sillä mm. sen kokonaissummasta 1/6 ohjataan Helsingin Olympiastadionin remontointiin – välttämättömään rakenneuudistukseen ei”
 
”Sote-ratkaisun toteuttamisessa yliopistolliset keskussairaalat tarvitsevat päällystakin”
 
”Julkisen sairaanhoidon on oltava niin vahva, että se pystyy kilpailemaan yksityisiä vastaan”
 
”Tiestön korjausvelka on 2,5 miljardia ja siitä 200 miljoonaa euroa on syntynyt nykyisen hallituksen aikana”

 

 

 

sipila7

 

 

Lopuksi Juha Sipilä painotti Keskustan eurovaaliteeman ”Koti kuntoon” tärkeyttä, sillä suomalaisten on nyt tehtävä niitä toimia, joita olemme vaatineet Kreikalta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, Keskustan Pirkanmaan piiri, Keskustan Pirkanmaan piiriin piirikokous, halot ovat loppuneet ja nyt poltetaan huonekaluja,

Hallitus kyykyttää lapsiperheitä

Perjantai 11.4.2014 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnassa eilen käyty välikysymyskeskustelu hallituksen perhepolitiikasta ja lapsilisien leikkaamisesta oli näyttö kokoomuksen ja SDP:n kylmästä suhtautumisesta lapsiperheisiin. Hallituksen pääpuolueet kyykyttävät lapsiperheitä.

 

Seurasin netin välityksellä eduskunnassa käytyä keskustelua ja voin todeta, että nykyisen hallituksen kyyti on lapsiperheille kylmää kyytiä!

 

 

vali1

 

Keskustan ryhmäpuheenvuoron käytti Mirja Vehkaperä.

 

 

 

vali2

 

 

Herätti suurta kummastusta kokoomuslaisten ”takapenkin Taavien” naureskelut, kun Vehkaperä selvitti mitä pihtiputaalaisen Niemisen perheelle hallituksen suunnitelmat merkitsevät vuositasolla eli yli tuhannen euron menetystä.

 

 

vali3

 

 

Kaiken huippu oli, kun pääministeri Jyrki Katainen perusteli lapsilisien leikkaamista yritysmaailman pärjäämisen takaamisella.

 

Onko todella niin, että heikoimmalta leikattu vaatimaton tuki on ainoa tae yritysmaailman pärjäämiselle?

 

vali4

Puheenjohtaja Juha Sipilä otti jälleen kerran esille, että tupakka-askin korottaminen 45 sentillä olisi korvannut hallituksen nyt ajaman lapsilisien leikkaamisen.

Sipilä kertoi, että hänelle Joensuun torilla tupakkamiehet sanoivat mielellään maksavansa tupakka-askistaan 45 senttiä nykyistä enemmän jos sillä pystytään estämään lapsilisien leikkaaminen.

 

SDP:lle ei mitenkään sovi tupakka-askin hinnan korottaminen, mutta lapsilisien leikkaaminen sopii. Näin sanoi SDP:n eduskuntaryhmä puheenjohtaja Jouni Backman

-

käsittämätöntä!

 

 

vali5

 

 

Kansanedustaja Arto Satonen Sastamalasta samaisti lapsilisien leikkaamisen sen kanssa, että joidenkin lasten isiltä heidän yrityksillään menee huonosti. Satonen vahvisti siis saman, jonka pääministeri Katainen jo sanoi.
 

 

 

vali6

 

 

Kimmo Tiilikainen muistutti, että pääministeri Katainen jättää Suomen, mutta ongelmat jäävät.

 

 

 

vali7

 

Olen tyytyväinen, että Perussuomalaisten Tampereen paikallisyhdistyksen jäsenyydestään erottama Laila Koskela myös käytti lapsilisien leikkaamista kritisoivan puheenvuoron.

Koskela puhuu harvoin, mutta asia oli niin merkittävä, että nyt myös hän käytti puheenvuoron.

 

 

Eilen käyty välikysymyskeskustelu oli surkea näytelmä niistä uhista, jotka nykyisen hallituksen toimenpiteet merkitsevät suomalaisten hyvinvoinnille.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsilisien leikkaaminen, välikysymys lapsilisien leikkaamisesta, Mirja Vehkaperä, Jyrki Katainen, Juha Sipilä, Jouni Backman, Arto Satonen, Kimmo Tiilikainen, Laila Koskela,

Sote-sovun syntyminen merkitsi Kokoomuksessa ja SDP:ssä monille suurta epäonnistumista!

Tiistai 25.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän aloitteesta ja hänen johdollaan syntynyt sote-ratkaisu kaipaa vielä tälläkin saitilla lisätarkastelua.

 

Oleellinen asia sote-ratkaisun syntymisessä oli, että sen syntyminen merkitsi Kokoomuksen, mutta myös SDP:n havitteleman kuntauudistuksen näyttävää hautaamista.

 

Tämä oli lopullinen tappio Kokoomuksen ministeri Henna Virkkuselle.

 

 

Surullisessa varsinaisessa sote-sotkussa onkin sitten paljon enemmän ministereitä, kansanedustajia ja muita Kokoomuksen sekä SDP:n riveissä ”kunnostautuneita” henkilöitä, joiden poliittinen ura sai katkeran kolhun sotkussa. Valitettavaa, että sote- ja kuntasotkuissa saivat melkoisen kolhun kylkeensä myös monet virkahenkilöt – etunenässä useat kansliapäälliköt, alivaltiosihteerit sekä monet muut.

 

Lista on niin pitkä, että sitä tuskin pystyy muistinvaraisesti edes muistamaan, mutta lupaan yrittää. Keskityn kuitenkin ainoastaan ministereihin sekä kansanedustajiin:

 

  • ensimmäinen epäonnistuja oli SDP:n peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
  • toinen epäonnistuja SDP:n osalta oli Susanna Huovinen, joka vaihdettiin Maria Guzenina-Richarson´n tilalle 24.5.2013
  • Kokoomuksen osalta ensimmäinen epäonnistuja oli sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko
  • seuraava kokoomuslainen epäonnistuja oli Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo, hänet jonka pääministeri Katainen nimitti ”messiaaksi” ja hänen piti johtaa asiat ojennukseen
  • viimeisin epäonnistuja onnettomassa prosessissa oli kokoomuslainen elinkeinoministeri ja Kataisen manttelinperijäksi ennakoitu Jan Vapaavuori
  • on selvää, että myös SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jouni Backman saa vahvan epäonnistujan viitan harteilleen

 

Totesin jo edellä, että useiden ministeriöiden virkahenkilöt saivat vakavan kolhun maineeseensa, kun joutuivat Kokoomuksen, SDP:n ja koko hallituksen painostamina ”ehdottelemaan hulluja”.

 

 

***********

 

 

On selvää, että Juha Sipilän johdolla aikaansaatu sote-sopimus vaatii edelleen paljon neuvotteluja, jotta asiat saadaan oikealle tolalle.

 

Sote-sopimukseen päässeet puolueiden puheenjohtajat ovat nimenneet työryhmän, jonka mandaatti koskee sopimuksen yksityiskohtien viilaamista.

 

Työryhmän muodostavat Juha Rehula (keskusta), Hanna Mäntylä (perussuomalaiset), Jan Vapaavuori (kokoomus) sekä Susanna Huovinen (SDP); ”takiaispuolueiden” edustajista ei ole havaintoa!

 

On positiivista, että hallitus tunnusti voimattomuutensa lähes kolmen vuoden jankkaamisen jälkeen, mutta se on valitettavaa, että aikaa hukattiin hallituksen jääräpäisyyden vuoksi aivan liikaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote-sopu, Juha Sipilä, Sopu-Sipilä, Maria Guzenina-Richardson, Paula Risikko, Susanna Huovinen, Petteri Orpo, Jan Vapaavuori. Jouni Backman, Juha Rehula, Hanna Mäntylä, kuntauudistus, kuntauudistuksen kuoppaaminen, Henna Virkkunen,

Sopu-Sipilä sai aikaan sote-sovun!

Maanantai 24.3.2014 - -Esko Erkkilä-

Juha Sipilän paluu töihin oli onni Suomelle, sillä hänen johdollaan Suomi sai ratkaisun hallituksen keittämään sote-soppaan.

 

Sipilän johdolla saadusta sovusta kerrottiin eilen klo 14.00 alkaneessa tiedotustilaisuudessa.

 

On varmaan ensimmäinen kerta, kun pienimmän oppositiopuolueen puheenjohtajan aloitteesta ja ilmeisesti johdolla on saatu ratkaisuun näin suuri asia.

 

Asioiden eteneminen osoittaa sen laajan luottamuksen, jota Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä nauttii hallituksen, toisen oppositiopuolueen sekä tavallisten suomalaisten keskuudessa. Pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri Urpilainen olivat selkä edellä vastaantulijoita Sipilän ideoimasta ratkaisusta päätettäessä.

 

 

Oli suorastaan hupaisaa seurata, kun hallituksen pientoimijat – Vasemmistoliitto, Vihreät, RKP ja Kristillisdemokraatit – oli tiedotustilaisuuden istumajärjestyksessä sysätty sivummalle!

"Takiaispuolueiden" istuttaminen sananmukaisesti takavasemmalle oli ymmärrettävää, sillä niille kuulemma kerrottiin Keskustan, SDP:n, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten neuvottelemasta ratkaisusta vasta tiedotustilaisuutta edeltävänä päivänä!

Tiedotustilaisuudessa RKP:n Haglund ja Vihreitten Niinistö osasivat luonnikkaasti vetää sivuosaan joutuneen roolinsa asioita kommentoidessaan.

 

Nyt saadun sote-ratkaisun eräs keskeisimmistä elementeistä on, että sote-ratkaisun napanuora Kokoomuksen ja SDP:n ajamaan kuntauudistukseen katkaistiin. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen toki yritti tiedotustilaisuudessakin jankuttaa, että hallituksen ajamaa kuntauudistusta jatketaan. Uskokoon ken haluaa!

 

Tiedotustilaisuudessa kysyttiin, että keneltä tuli aloite tästä tavasta avata sote-solmu. Pääministeri Kataiselle oli vaikeaa ja mahdotonta myöntää, että uudistuksen keskeinen moottori oli Keskusta ja sen puheenjohtaja Juha Sipilä.

 

Nyt saatu ratkaisu osoitti viimeistään kaikille sen tosiasian, että hallitus ajoi itsensä umpikujaan sote-asiassa ja se tarvitsi umpikujasta päästäkseen opposition apuun.

 

 

Juha Sipilä käytti tiedotustilaisuudessa useita järkeviä puheenvuoroja.

 

Sipilä mainitsi mm. sen, että maamme talousahdinko oli ratkaisun suurin ”keksijä”.

 

Juha Sipilä totesi, että nyt linjattu sote-uudistus antaa mahdollisuuden esim. seuraaville toimenpiteille:

 

 

  • tietojärjestelmien kehittäminen
  • STM:n ohjaustoimenpiteiden nykyistä tehokkaampi vaikuttaminen
  • jatkuvan kehittämisen ja parantamisen –periaatteen toteuttaminen

 

Kiitän Juha Sipilää sekä hänen taustajoukkojaan, jotka ovat viime päivien aikana tehneet ympärivuorokautista työtä nyt julkistetun ratkaisun aikaansaamiseksi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Juha Sipilän johdolla tehty sote-päätös, Keskusta ja sote-uudistus,

Tänään puhun suulla suuremmalla

Perjantai 28.2.2014 - -Esko Erkkilä-

Lukijani tietävät, että tällä saitilla julkaisemani kirjoitukset edustavat omaa henkilökohtaista näkemystäni kulloinkin käsittelemästäni asiasta.

 

Tänään teen poikkeuksen, sillä nyt olen kopioinut tekstini eilen ilmestyneestä Juha Sipilän blogikrjoituksesta.

 

Puheenjohtajamme eilinen blogikirjoitus kuuluu näin:

 

 

********

 

Takaisin töihin

 

Torstai 27.2.2014 klo 13:26

 

Sain keskiviikkona tulokset pitkään jatkuneista tutkimuksista, joilla selvitettiin keuhkoveritulppani uusiutumisen syitä. Tutkimuksissa ei löytynyt erityistä syytä tai perinnöllistä taipumusta sairauteen. Noin viidenneksessä tapauksista syyksi osoittautuu jokin muu vakava sairaus, joka olisi vaatinut rankempia jatkohoitotoimenpiteitä. Myös tällainen on kohdallani poissuljettu.

 

Haluan kiittää Oulun yliopistollisen sairaalan pätevää ja ammattitaitoista henkilökuntaa hyvästä hoidosta ja huolella tehdyistä tutkimuksista. Kiitos myös kaikille tsemppiviestien lähettäjille ja Keskustan joukkueelle siitä, että minun ei ole tarvinnut olla huolissani tehtävieni hoitumisesta.

Uusi lääke on purrut selvästi aiempaa tehokkaammin ja sen on osoitettu poistaneen myös kesäisen tukoksen jäännökset. Olen valmis palaamaan töihin sairauslomani päätyttyä 17. maaliskuuta.

 

Tauko on antanut poikkeuksellisen mahdollisuuden katsoa Suomen poliittista keskustelua etäämmältä ja paneutua asioihin, joihin ei muuten olisi ollut aikaa. Suomi tarvitsee selvitäkseen suuria muutoksia ja rohkeita ratkaisuja. Odotan innolla kuntoutusjakson päättymistä ja töihin palaamista. Meillä on paljon tehtävää.

 

 

 

***************

                                  

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä,

Ovatko kaikki kokoomuslaiset "henna virkkusia" - näyttävätpä olevan!

Perjantai 24.1.2014 - -Esko Erkkilä-

Seurasin eilen illalla pätkän TV1:n A-studiota, jossa aiheena oli

 

"Kunnat pakkoraossa"

 

 

 

pakko1

 

 

Ohjelman juontajana toimi Susanna Päivärinta ja keskustelijoina olivat…

 

 

pakko2

 

 

…kokoomuksen Lasse Männistö,…

 

 

pakko3

 

 

…SDP:n Antti Lindtman,…

 

 

 

pakko4

 

 

…Pirkkalan pormestari Helena Rissanen (SDP)…

 

 

 

pakko5

 

 

…ja Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

 

 

Olen aiemmin luullut, että kokoomuksen kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen on tyystin oma ihmislajinsa, jolle järkipuhe on täysin vierasta, mutta erehdyin, sillä kansanedustaja Lasse Männistö osoittautui samanlaiseksi tunteettomaksi ja ympäristöstään piittaamattomaksi henkilöksi kuin Virkkunen.

 

On tietysti luonnollista, että kun Männistö on Virkkusen klooni, se tietää Keskustalle yksinomaan positiivista 19.4.2015 järjestettävissä eduskuntavaaleissa, mutta kalliin hinnan suomalaiset joutuvat maksamaan männistöjen ja virkkusten linjasta sitä ennen.

 

Lopuillaan oleva kokoomusvalta on varmaan tiedossa niin Männistöllä kuin Virkkusellakin, mutta siitä huolimatta he haluavat ”hevostella” kuntauudistushuumassaan kuin heidän valtansa jatkuisi vielä 19.4.2015 jälkeenkin.

 

Voin sanoa, että kokoomusvalta ei tule runsaan vuoden kuluttua jatkumaan, vaan sen jälkeen maahan saadaan uusi komento.

 

Eilen nähty A-studio vahvisti kokoomusvallan päättymisen!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Susanna Päivärinta, Lasse Männistö, Antti Lindtman, Helena Rissanen, pormestari Helena Rissanen, Juha Sipilä, A-studio, Kunnat pakkoraossa,

Kotimaisten keksien ja piparkakkujen löytäminen kaupan hyllyiltä vaatii sitkeyttä

Tiistai 8.10.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Torikauppiaat ry järjestää kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat.

 

Eilen oli lokakuun ensimmäinen arkimaanantai ja sen myötä Keskustorilla Maanantaimarkkinat.

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestölle on vakiintunut markkinapaikka torin keskivaiheilla aivan Hämeenkadun viereisen jalkakäytävän reunalla.

 

Saimme osastomme valmiiksi ennen aamukahdeksaa ja silloin pääsimme aloittamaan aamukahvitarjoilut markkinaväelle.

 

 

lokamarkkinat1

 

 

Tässä osastomme on valmiina vastaanottamaan ensimmäiset Keskustan kuulumisista kiinnostuneet tamperelaiset.

Levitin torikiveykselle kaksi matonpätkää ja useat vieraamme kehuivat niiden antavan samaa tunnetta, kuin julisteemme toteamus;


On

kotiin

tulon

aika.

 

 

 

Ensimmäisen tunnin ajan tarjoilimme kahvin mustana ja ilman ”kastettavaa”, sillä kaupat avaavat ovensa Tampereen keskustassa vasta klo 9.00.

 

Periaatteemme on, että tarjoamme osastollamme ainoastaan kotimaisia elintarvikkeita ja se saa aikaan monesti haasteellisia tilanteita.

 

 

lokamarkkinat2

 

 

Kahvimaitona tarjottavan maidon osalta tilanne on helppo, sillä Tampereen keskustankin liikkeet joutuvat pitämään valikoimissaan Valion Tampereen meijerin pakkaamaa Pirkanmaalla tuotettua maitoa.

 

 

lokamarkkinat3

 

 

Myös palasokerin kohdalla tilanne on helppo, sillä Kirkkonummella Kantvik´ssä toimiva Suomen Sokeri Oy on markkinajohtaja palasokerimarkkinoilla.

 

 

Keksien ja piparkakkujen osalta tilanne on hankala, sillä kaupan keksi- ja piparkakkuhyllyt notkuvat ulkomaalaisvalmisteisia tuotteita.

 

 

lokamarkkinat4

 

 

Eilen minua taas kuitenkin onnisti, sillä löysin lattialla kontaten Tampereen Sokoksen alimmalta keksihyllyltä ylistarolaisen Tasangon Herkkutuote Oy:n valmistamia piparkakkuja!

 

 

 

 

lokamarkkinat5

 

 

Hankinnat oli taas kerran saatu tehtyä ja pystyimme paneutumaan täysillä niiden asioiden selvittelyyn, joita markkinaväki meiltä kyseli.

 

Tunnustuksen antaminen puheenjohtaja Juha Sipilälle oli markkinaväen mielissä päällimmäisenä!

 

 

*********

 

Henkilökohtaisesti päivän aikana lämmitti ne kannustavat puheenvuorot, jotka sain Aamulehdessä 2.10.2013 julkaistusta mielipidekirjoituksestani ”Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan”.

 

 

lokamarkkinat6

 

 

Tässä kuva kirjoituksestani.

 

 

********

 

Markkinapäivästä jäi jälleen kerran ”mukava maku”, sillä Keskustan sanomaa arvostetaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: On kotiin tulon aika, Valion Tampereen meijeri, Valio Oy:n Tampereen tuotantolaitos, Suomen Sokeri Oy, Kantvik, Kirkkonummi, Ylistaro, Tasangon Herkkutuote Oy, Tampereen kaupunki loisti poissaolollaan, Tampereen yritysasiamies, Juha Sipilä, Keskusta,

Suomen Keskustaan tulee väkeä oikealta sekä vasemmalta ja Tampereen Keskustorilla sitä tuli vielä takakauttakin!

Tiistai 3.9.2013 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Torikauppiasyhdistys ry järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat.

 

Osallistuimme markkinoille eilen ja osastomme suosio myötäili niitä tuulia, jotka nykyään puhaltelevat Keskustalle suotuisasti.

 

 

 

markkinat1

 

 

Rakensimme telttakatoksemme ilman erottelevia seiniä, sillä halusimme noudattaa valtakunnallisia trendejä ja toivottaa väkeä Keskustaan niin oikealta kuin vasemmaltakin. 

Lisäsimme tähän periaatteeseen eilen sen, että Keskustaan ja sen toimintaan pääsi tutustumaan Tampereen Keskustorilla myös takakautta! 

Ja kyllä osastollamme riittikin vipinää!

 

 

**********

 

Keskustan oikeaksi koettu poliittinen toiminta ja puheenjohtaja Juha Sipilän kiitteleminen olivat se keskeinen asiasisältö, jolla tamperelaiset, pirkanmaalaiset ja kauempaakin tulleet halusivat kiitellä meitä Tampereen keskustalaisia!

 

On suuri ilo olla keskustalainen!

 

Muutama yli-innokas Rantaväylän tunnelin puolestapuhuja ja vastustaja kävi toki kiistelemässä asiasta osastollamme niin kuumana, että jouduin pyytämään heitä siirtymään hieman sivummalle ja jatkamaan kiistelyään siellä.

 

 

*********

 

Tarjosimme vieraillemme kahvia sekä keksejä juttelun vauhdittamiseksi.

 

”Kuivat” tarjoilutarvikkeet olin hankkinut osastollemme jo viime viikolla ja eilen piti enää hankkia kahvin kanssa tarjottava maito sekä keksit.

 

Niiden etsiminen olikin Tampereen Sokoksesta pienen tuskan takana, sillä pidän periaatteena, että Keskustan osastolla ei tarjoilla tuontielintarvikkeita eikä merkittömiä tuotteita.

 

 

markkinat2

 

 

 

Onneksi Tampereen Sokos joutuu pitämään valikoimissaan Valion Tampereen Nekalassa pakkaamaa pirkanmaalaista maitoa ja löytyihän keksihyllystäkin alimmalta hyllyltä Hämeenlinnassa valmistettuja Vanajan-keksejä.

 

 

*********

 

Päivän aikana useat Keskustan tamperelaiset luottamushenkilöt ja aktiivitoimijat vierailivat osastollamme.

 

 

markkinat3

 

 

Kansanedustaja Mikko Alatalo oli osastollamme pitkän tovin ja kertoi olleensa Helsingin Sanomien haastattelussa ajankohtaisesta autoverouudistukseen liittyvästä kysymyksestä.

Hesarin haastattelu on taas kerran malliesimerkki siitä liikennepoliittisen asiantuntemuksen arvostuksesta, jota media osoittaa Pispalan senaattoria kohtaan!

Tässä kaksi Mikkoa keskustelee autoverouudistukseen liittyvistä haasteita; vasemmalla Tampereen pormestarin erityisavustaja Mikko Närhi ja oikealla kansanedustaja Mikko Alatalo.

 

 

********

 

Olen erittäin tyytyväinen siihen palautteeseen, jota saimme eilen Tampereen Markkinoilla.

 

On helppo todeta, että teimme oikean päätöksen, kun päätimme jatkaa osallistumistamme Maanantaimarkkinoilla – ilmiselvästi Keskustaa kaivataan Tampereen Keskustorilla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Torikauppiasyhdistys ry, Keskustorin Maanantaimarkkinat, Keskusta, Juha Sipilä, Valio Tampere, Vanajan keksit,

Onnistunut johtaminen on johtamista "maaston mukaan"!

Lauantai 24.8.2013 - -Esko Erkkilä-

Otsikon toteamus ja siitä saamani omakohtaiset kokemukset tulivat mieleeni, kun luin Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän todenneen Mikkelin torilla kiveen hakatusta hallitusohjelmasta ja sen noudattamisesta näin:

 

”Sellainen ei ole tämän päivän johtamista.”

 

Omakohtainen kokemukseni tulee työelämästä ja muistan, kun eräs nuori jääräpäinen päällikkö – vai oliko hänellä peräti johtajan titteli – vaati myyntimiehiltä tarkat käyntisuunnitelmat yli vuoden päähän tulevaisuuteen; jos ei nyt päiväkohtaisesti, mutta ainakin kuukausitasolla jos ei viikkotasolla!

 

Myyntimiesten suoranaisena esimiehenä tunsin, että pieleen mennään ja pahasti.

 

Tämä aika oli raskainta aikaa työssäni, mutta…

 

 

…siitäkin selvittiin!

 

Selviäminen oli sitä, että saimme yksikkömme johtajaksi sittemmin vuorineuvokseksi kohonneen yritysjohtajan, joka halusi johtaa yritystä ”maaston mukaan”, kuten hän itse johtamistapaansa luonnehti.

 

Maaston mukaan johtaminen oli sitä, että suunnitelmia toki laadittiin, mutta päivän markkinatilanne oli se pohja, jonka mukaan toimittiin.

 

No, tuleva vuorineuvos hoiteli hommat siten, että jääräpäinen nuorimies osasi lähteä etsimään töitä muualta ja hänen päätöksensä oli suuri helpotus koko organisaatiolle.

 

Jääräpäisen nuorukaisen lähdön jälkeen ja tulevan vuorineuvoksen johtamana alkoi yksikkömme voimakas kehittyminen. Töissä oli taas mukava olla ja tulosta syntyi!

 

 

*******

 

Nykyhallituksen pilkuntarkka hallitusohjelma ja sen pilkuntarkka noudattaminen eivät mahdollista hallituksen tekemään sellaisia päätöksiä, joita nyt tarvittaisiin.

 

Sellainen ei ole tämän päivän johtamista!

 

Lukijani voivat itse päätellä, että kuka tai ketkä ovat nykyhallituksessa niitä jääräpäisiä vastavalmistuneita nuorukaisia, jotka ovat ammentaneet oppinsa oppikirjoista tai peräti jenkeistä, mutta joilla ei ole näkemystä ympärillä tapahtuneista muutoksista.

 

On valmistauduttava siihen, että vasta seuraavat eduskuntavaalit on se ”vuorineuvos”, joka pystyy syrjäyttämään vallasta nämä jääräpäiset ja kokemattomat nuoret?

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hallitusohjelma, Kataisen hallituksen hallitusohjelma, tästäkin selvitään, siitäkin selvittiin, Juha Sipilä, Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen,

Tykätään Juha Sipilä polkemaan Oulusta Helsinkiin!

Lauantai 29.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä perusti myöhään viime keskiviikkona eli 26.6.2013 facebook-ryhmän, jonka nimi on:



Jos 100.000 tykkää tästä, pyöräilen Oulusta eduskuntaan

Sipilä toteaa ryhmän ”perustamissanoissaan”;


”Kesä on haasteiden aikaa. Tässäpä olisi sellainen. Pistättekö miehen tien päälle? Jos tykkääjien määrä täyttyy heinäkuun loppuun mennessä, lupaan pyöräillä Oulusta Helsinkiin eduskunnan syksyn ensimmäiseen istuntoon.”


Satuin istumaan tuolloin facebook´n ääressä ja pääsin sijaluvulle 205 Sipilän pukkaamisessa matkalle pyörällä Oulusta Helsinkiin.


Kommentoin tuoreeltaan Sipilän sivustoa ja totesin, että perustetaan välikirimaali Tampereen Keskustorille.


Tykkäämiset lisääntyvät kaiken aikaa ja kun naputtelen näitä rivejä perjantaina aamulla, on tykkäämisiä kertynyt n. 13.500!


Oululaisen Kaleva-lehden jutussa Sipilä toteaa naurahtaen ideastaan mm. näin:


"Kuntoliikunnalla on iso merkitys julkiseen talouteen ja ihmisten jaksamiseen. Keväällä oli sen verran kiire, että tuli liikuttua aika vähän. Jos tämä innostaisi treenaamaan".

 

Sipilä kertoo halunneensa myös heittää liikuntahaasteen muille kansanedustajille.

 

"Sivun julkaisemisen jälkeen alkoi tulla viestiä, että mukana pyöräillään ainakin osa matkaa. Tästä voi tulla hauskakin reissu, mutta katotaan sitä sitten kun ollaan lähempänä sataa tuhatta tykkääjää".


Toivon, että Sipilä ensinnäkin saa tarvittavat 100.000 tykkäystä ja sen lisäksi sitä, että hän valitsee pyöräilyreitikseen vaikkapa näin:


Oulu – Kokkola – Seinäjoki – Tampere – Hämeenlinna – Helsinki!

 

Eduskunnan syysistuntokausi alkaa 4.9.2013 klo 14.00, joten Sipilän pyöräilyjotos – jos se toteutuu – saapuu Tampereen tietämille syyskuun alkupäivinä; pitääpä varata kalenteriin tilaa!


 

eskojajaguar

Omistan Jaguar-merkkisen polkupyörän ja sillä saattaa olla vaikea pärjätä Sipilän tahdissa, sillä pyörässäni ei 1950-luvun tapaan ole vaihteita. Olen kuitenkin valmis polkemaan ainakin pätkän Sipilän seurueessa jos ja kun hän saapuu retkellään Tampereelle!

 


Käykäähän tykkäämässä, jotta saamme Juha Sipilän pyörämatkalle!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jos 100.000 tykkää tästä, Jos 100.000 tykkää tästä pyöräilen Oulusta Helsinkiin, Oulusta Helsinkinkiin, eduskunnan syysistuntokausi, eduskunnan syysistuntokausi 2013, Juha Sipilä, Jaguar, Jaguar-polkupyörä,

Juha Sipilä: "Eihän tätä tekisi, jos ei tee tätä hyvällä mielellä"

Lauantai 15.6.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Sahalahden paikallisyhdistys järjesti Kangasalan alueen jäsenilleen kesäretken Helsinkiin torstaina 13.6.2013.

 

Sain kutsun omalla kustannuksella toteutettavalle retkelle ja olinkin mukana hienolla kesäretkellä.

 

Matkamme kohteina olivat Tamminiemi, Eduskuntatalo sekä osallistuminen lehteriyleisönä kyselytunnille.

 

Näimme Eduskuntatalolla hymysuin, mutta myös otsa rypyssä politiikkaa tekeviä kansanedustajia.

 

Saavuimme Eduskuntatalon pihamaalle ja odottaessamme oppaiden saapumista, tuli paikalle Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja Keskustan poliittinen sihteeri Helena Pakarinen.

 

Sipilä oli ilahtunut näkemästään kesäretkiporukasta ja kiirehti kättelemään meitä jokaista.

 

etalo1

 

 

Tamperelaisia oli lisäkseni mukana matkassa Keskustan Hervannan paikallisyhdistys ry:n puheenjohtaja Tarmo Aaltonen.

Aaltonen (selin vasemmalla) totesi Sipilälle, että Sinä se vaan jaksat tehdä politiikkaa hymysuin.

Olin vieressä, kun Sipilä vastasi näin:

 

Eihän tätä tekisi, jos ei tee tätä hyvällä mielellä!


Hieno ja kannustava toteamus. Toki kaikki näkevät, että Sipilä pitää työstään kansanedustajana ja puoluejohtajana!



etalo2

 


Tässä Sipilä tervehtii Risto Keskistä (oikealla). Opin tuntemaan Keskisen jo kauan sitten sianlihantuottajana, jonka talous oli aina kunnossa.

Simo Arra myhäilee kuvassa keskellä.

 

etalo3

 


Hymy on herkässä myös tässä!

 

 

etalo4

 

 

Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Heikki Lahtinen ja Keskustan poliittinen sihteeri Helena Pakarinen olivat myös yhtä hymyä!

 


**********

 

Olimme Eduskuntatalossa kansanedustaja Arto Pirttilahden vieraana ja Arto tarjosi meille myös kahvit.

 

etalo5

 


Pyrin laatimaan kansanedustaja Arto Pirttilahden poliittisesta sanomasta myöhemmin erillisen jutun, mutta sen voin jo tässä todeta, että perin hyvätuulinen oli myös Arto.

 

 

etalo6

 


Meitä kävi tervehtimässä myös Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen ja voin todeta, että Tiilikainen oli hyvin tyytyväinen Keskustan nykytilanteeseen.

Tiilikaisen tyytyväisyys näkyi mainiosti hänen koko olemuksestaan!

 

**********

 

Totesin tämän jutun alussa, että tapasimme kesäretkemme aikana myös sellaisia politiikkoja, jotka jostain kumman syystä näyttävät tekevän politiikkaa otsa rypyssä.

 

 

etalo7

 

Tässä välikysymyskeskustelun aikana kuvaamani politiikko, jonka otsalla rypyt näyttävät syvenevän päivä päivältä!

 

Kiitän Hanna Holmaa, joka toimi kesäretkemme kipparina – retki oli erittäin onnistunut!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestö, Keskustan Sahalahden paikallisyhdistys, Hanna Holma, Heikki Lahtinen, Juha Sipilä, Arto Pirttilahti, Kimmo Tiilikainen, Helena Pakarinen, Tarmo Aaltonen, Keskustan Hervannan paikallisyhdistys,

Kataisen hallitus sai kevättodistukseensa huonot arvosanat myös hallituksen sisältä

Torstai 30.5.2013 - -Esko Erkkilä-

Yle julkisti eilen uusimman mielipidetutkimuksensa puolueiden kannatuksesta.

 


tv1



Tässä kuva Ylen nettisivuilta!

 

Keskusta on kuukauden aikana kohentanut asemaansa peräti 2,3 %-yksikköä ja sitä kannattaa nyt 21,7 % suomalaisista.

 

Päivän kuorrutuksena Yle järjesti illalla kahden tunnin keskustelun siitä, miten hallitus on tähän mennessä onnistunut tavoitteissaan.

 

Keskusteluun osallistuivat puolueiden puheenjohtajat.

 

Keskustelu antoi hyvän kuvan puolueiden ja puoluejohtajien suhtautumisesta ajankohtaisiin asioihin.

 

Tässä muutamia kuvia ja puheenjohtajien valikoituja toteamuksia.

 

 

tv2

 

 

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä:

 

”Itse koulutin aikoinaan 250 henkilöä muuntokoulutuksella – pitäisi ottaa nytkin käyttöön.”

”Vihreä talous tuo töitä koko Suomeen.”

 

 

 

tv3

 

 

Pääministeri Jyrki Katainen (kokoomus):

 

”Suomalaisten yritysten palveluja ja tuotteita ei osteta.”

 

 

 

tv4

 

 

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (SDP):

 

”Se ei ole tehonnut vielä.”

 


 

tv5

 

 

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki:

 

”Kukaan ei voi olla tähän hallitukseen tyytyväinen.”

”Timo Soini on pelkkä kupla, joka puhuu työntekijöiden puolesta.”

 

 

tv6

 

 

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen:

 

”Täytyy saada joustoa, että henkilö voi myydä asuntonsa.”

 

 

 

tv7

 

 

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö:

 

 

”Uusi epävarmuuden aalto on nyt.”

 

 

tv8

 


RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund:

  

”Mitkään hokkus-pokkus –temput eivät toimi.”

 

 

tv9

 

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini:

 

”Nuorelle miehelle työttömyyttä pahempaa on vain sota.”

 

 


tv10

 

 

Mainion keskustelun johdattelijoina toimivat Katri Makkonen ja Jan Andersson.

 

 

On selvää, että Ylen keskustelu vahvisti eilen julkistetun mielipidetiedustelun suuntaa puolueiden kannatuksessa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen, Paavo Arhinmäki, Ville Niinistö, Carl Haglund, Päivi Räsänen, Juha Sipilä, Timo Soini, Katri Makkonen, Jan Andersson, Yle, Yle Uutiset,

Pieni kuvakertomus Keskustan Pirkanmaan piirin vuosikokouksesta 2013

Tiistai 23.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Kerroin Keskustan Pirkanmaan piirin vuosikokouksesta jo toissapäivänä, mutta tilaisuus oli niin antoisa, että on vielä kerran paikallaan palata kokousantiin ja nyt pienoisen kuvakimaran merkeissä!

 

 

val1

 

Koulutuskeskus Valo on aiheellisesti Ylöjärven eräs ylpeydenaihe.

 

 

val2

 

Koulutuskeskuksen seinässä oleva logo on aistikkaasti suunniteltu ja toteutettu.

 

 

val3

 

 

Ylöjärven kaupunginvaltuuston III varapuheenjohtaja Tapani Tienari toivotti puheenjohtaja Juha Sipilän tervetulleeksi Ylöjärvelle.

 

 

val4

 

 

Tamperelaiset Kaarina Peltomäki (vasemmalta), Tarmo Aaltonen ja Anitta Aaltonen tutkailemassa, että millaisia arvontapalkintoja he voittivat.

 

 

val5

 

Tampereen jämerät talousmiehet Pentti J. Ilmari (vasemmalla) ja Toivo Aura valmiina tekemään kauaskantoisia päätöksiä.

 

 

val6

 

Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Ritva Männistö ja Tuukka Liuha Lempäälästä ovat kymmenen minuuttia vaille valmiit siirtymään päätöksiä tekemään.

 

 

val7

 

Viljakkalasta paikalle olivat tulleet mm. Arja Mattila ja Markku Ylijoki (vasemmalla) sekä Arvo Uusitalo.  Takana on hämeenkyröläinen Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska syventyneenä keskusteluun.

 

 

val8

 

Ylöjärven Riitta Koskisella ja Esko Arolalla riitti pohdittavaa vielä kokouksen alkuhetkilläkin.

 

val9

 

Puheenjohtaja Juha Sipilä ja Pirkkalan Raili Naskali keskustelivat, että milloin Sipilä saapuu Pirkkalaan!

 

 

val10

 

Kansanedustaja Mikko Alatalolla oli kieli keskellä suuta, kun hän keskusteli piirin puheenjohtaja Pertti Hakasen kanssa.

 

 

val11

 

Puheenjohtaja Sipilä hauskuutti yleisöä, kun hän esitteli kakkaraa, joka indikoi Keskustan ja SDP:n kannatuksen kehittymistä.

 

 

val12

 

Jos kakkaran vipuja käänsi myötäpäivään, niin Keskustan suosio kasvoi!

 

 

val13

 

Jos kakkaran vipuja käänsi puolestaan vastapäivään, niin Keskustan kannatus kasvoi taas!

 

 

Kokousyleisö totesi, että tämä kakkarahan se vasta hyvä on!

 

 

val14

 

 

Liitän tähän lopuksi kai jo kolmannen kerran kuvan, jossa kansanedustajat Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti ja puheenjohtaja Juha Sipilä ovat iloisia Keskustan joka päivä kohoavasta suosiosta!


**************


On todettava, että Alatalon, Pirttilahden ja Sipilän yhteiskuva on kenties paras ottamistani kuvista kautta aikojen.


Kuvaa saa jakaa vapaasti ja kuvaajan nimeäkään ei tarvitse mainita!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Tapani Tienari, Pentti J. Ilmari, Toivo Aura, Ritva Männistö, Tuukka Liuha, Arja mattila, Markku Ylijoki, Arvo Uusitalo, Jouni Ovaska, Esko Arola, Riitta Koskinen, kakkara, Raili Naskali, Mikko Alatalo, Pertti Hakanen, Arto Pirttilahti,

Tuli etuajassa, mutta hyvä näin!

Maanantai 22.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Kaikille politiikkaa seuraaville on ollut jo pidemmän aikaa selviö, että Keskusta nousee Suomen suosituimmaksi puolueeksi.

 

Esimakua tulevasta saimme, kun MTV3 Uutisten haltuunsa saaman tutkimuksen tulokset tulivat julkisuuteen. Tutkimus oli tarkoitettu puolueiden sisäiseen käyttöön, mutta MTV3:n Uutiset saivat sen käyttöönsä.

 

Tutkimus ei ole perinteinen puolueiden kannatusta mittaava tutkimus, vaan se etsii suosituimmat puolueet ja toisaalta inhokkipuolueet.

 

Tutkimuksen on tehnyt TNS Gallup.

 

Suosituimpien puolueiden järjestys ja niiden saamat tulokset ovat eilen julkistetussa tutkimuksessa seuraavat:

 

  • Keskusta 42 %
  • SDP 36 %
  • Kokoomus 34 %
  • Vihreät 32 %
  • Vasemmistoliitto 29 %
  • Perussuomalaiset 27 %

 

Kansalaisten mielipiteet inhokkipuolueista tukevat suosituimpien puolueiden listaa, sillä suurimmat puolueet ovat inhokkilistalla seuraavassa järjestyksessä:

 

  • Perussuomalaiset 61 %
  • Vasemmistoliitto 55 %
  • Vihreät 55 %
  • Kokoomus 54 %
  • SDP 51 %
  • Keskusta 44 %

 

Tuloksista huomataan, että näin tarkastellen SDP on ajanut ohi ”polvihousupoikapuolueen” eli Kokoomuksen.

 

MTV3 Uutisten suorittama tutkimus sisältää tietyn virhemarginaalin, mutta sen kertoma tulos tuli ainakin minulle muutaman kuukauden etuajassa.

 

Kansalaiset ovat tiedostaneet SDP:n ja erityisesti Kokoomuksen vaikeudet hyvin tehokkaasti.

 

Tulokset kertovat, että kansalaisia ei pysty jymäyttämään. Vapaa tiedonvälitys on A ja O oikean tiedon saamisessa. Tämän hallituspuolueet ovat unohtaneet, kun ne esim. kehysriihensä jälkeen järjestivät naurettavuuden rajoja koetelleen tiedotustilaisuuden.

 

Liitän tämän juttuni loppuun sen saman kuvan, jonka julkaisin eilispäivän blogissani eli Mikko Alatalon, Arto Pirttilahden ja Juha Sipilän iloiset ilmeet Keskustan Pirkanmaan piirin vuosikokouksessa 20.4.2013.

 

 

valo3

 

Kuvasta heijastuu se meininki, jonka myös kansalaiset ovat noteeranneet Keskustan toiminnassa!  

Julkaisin saman kuvan facebook´ssa illan viimeisinä hetkinä 20.4.2013 ja oli mieluisaa todeta, että kuvani sai vuorokauden aikana lähes 120 tykkäystä ja lukemattomia käyntikertoja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTV3 Uutiset, suosituimmat puolueet, inhokkipuolueet, Keskusta on suosituin puolue, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Juha Sipilä,

Keskustan Pirkanmaan piirin vuosikokouksessa Ylöjärvellä oli hieno tunnelma!

Sunnuntai 21.4.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan piirin vuosikokous järjestettiin Koulutuskeskus Valossa Ylöjärvellä 19.4.2013.

 

Koulutuskeskuksen 200 hengen auditorio oli viimeistä paikkaa myöten lähes täynnä, joten kokous kiinnosti pirkanmaalaista keskustaväkeä.

 

valo1

 

Kokousedustajien ilmoittautumisia ottivat vastaan Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä (vasemmalla) ja Elina Sieppi yhdessä Eliisa-tyttärensä kanssa.

 

 

valo2

 

Puheenjohtaja Juha Sipilä saapui kokouspaikalle jo varhain ja pääsi kättelemään Pirkanmaan keskustalaisia ”yhtenään”. Tässä on kättelyvuorossa Reijo Hoppula Luopioisista.

 

 

valo3

 

Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajat Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti virittivät puheenjohtaja Juha Sipilän kanssa piirikokousyleisön hienoon tunnelmaan!

 

 

valo4

 

Myös hämeenkyröläinen Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska ja Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Ritva Männistö olivat melkein juhlatuulella ennen kokouksen alkamista.

 

 

valo5

 

Koulutuskeskus Valon auditorio täyttyi lähes viimeistä paikkaa myöten piirikokouksen osanottajista.

 

 

valo6

 

Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Koskinen toivotti salintäyteisen yleisön tervetulleeksi kokoukseen.

 


valo7

 

Koulutuskeskus Valo on Ylöjärven eräs ylpeydenaihe ja ihan syystä. Valon koulutuspäällikkö Satu Kaakkomäki suoritti koulutuskeskuksen esittelyn kokousväelle.

 

 

valo8

 

 

Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Pertti Hakanen heitti avaussanoissaan lisää löylyä kokouksen positiiviseen tunnelmaan.

 

 

valo9

 

Piirikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Hietaniemi Viljakkalasta ja toiminnanjohtaja Ritva Männistö kirjasi kokouksen sihteerinä kokouksen tekemät päätökset.

 

 

valo10

  

Piirin puheenjohtaja Pertti Hakanen selvitteli kevättalven aikana yhdessä toiminnanjohtajan kanssa tekemänsä kuntakierroksen tunnelmia.

Kokousten kritiikki oli ajettu hienolla tietokoneohjelmalla kysymyskohtaisesti ”pilviksi” ja Keskustan tehtävä oli kiteytynyt kuntakierroksilta saadun palautteen mukaan näin:

 

”Koko Suomen puolue”!

 

Taidatkos sen paremmin sanoa ja tiivistää!

 

 

valo11

 

Kokouksen odotetuimman puheenvuoron käytti Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

 

 

valo12

 

On selvää, että puheenjohtaja Sipilä havainnollisti sanomaansa ja Keskustan viestiä kakkaralla!

 

Kakkarassa on kuvattuna yhteiskunnalle ja ihmiselolle tärkeitä aihealueita:

 

  • Julkinen talous
  • Vastuunotto
  • Talouskasvu
  • Huolenpito

 

Sipilä havainnollisti kakkaran avulla, että miten eri osa-alueet muuttuvat, kun jotain näistä muutetaan tai ne muuttuvat.

 

 

valo13

 

Ylöjärven keskustalaiset ”tahtonaiset” Riitta Koskinen ja Minna Sarvijärvi luovuttivat puheenjohtaja Juha Sipilälle kunnon muistot ja maistiaiset Ylöjärveltä.

Riitta Koskinen on juuri luovuttanut Sipilälle Ylöjärvestä kertovan kirjan ja Minna Sarvijärvi puolestaan lausuu saatesanoja eväspussille, joka sisälsi mm. ylöjärviläisiä nisujauhoja!

 

 

valo14

 

 

Pirkanmaan omat kansaedustajat eli Mikko Alatalo…

 

 

 

valo15

 

…ja Arto Pirttilahti kertoivat kokousyleisölle ajankohtaisia kuulumisia parlamentista.

 

 

 

Olen saanut osallistua muutamaan Keskustan Pirkanmaan piirin syys- ja vuosikokoukseen, mutta tunnelmaltaan ja tulevaisuuden uskoltaan paras oli toissapäivänä Ylöjärvellä Koulutuskeskus Valossa järjestetty kokous.

 

Tästä on keskustaväen luottavainen tunnelma jatkaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, Keskustan Pirkanmaan piiri, Koulutuskeskus Valo, Ylöjärvi, Juha Sipilä, kakkara, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Pilvi Kärkelä, Ritva Männistö, Riitta Koskinen, Minna Sarvijärvi, Elina Sieppi, Pertti Hakanen, Jouni Ovaska, Pekka Hietaniemi,

Facebook - hyödyllinen ja nopea tiedonvälityskanava

Tiistai 26.2.2013 - -Esko Erkkilä-

Liityin useiden vuosien lievän painostuksen tuloksena facebook ´iin.

 

En ole ainakaan vielä katunut liittymistäni, sillä ”naamakirjan” kautta saa uutta ja ennen kaikkea tuoretta tietoa monista asioista.

 

Otan kaksi esimerkkiä - molemmat liittyvät eri tavoilla kansanedustaja Mauri Pekkariseen.


 1.      Ensimmäinen esimerkki:

 

Pekkarinen ehdotteli Ykkösaamussa helmikuun 23. päivänä, että Tuomo Puumalan olisi paikallaan asettua Keskustan europarlamenttiehdokkaaksi ensi vuoden EU-vaaleissa.

 

Puumala ”otti kopin” Pekkarisen ehdotuksesta ja kysyi facebookissa kavereidensa mielipidettä asian johdosta.

 

Tuomo toteaa facebookissa samana päivänä näin:

 

”Pekkarisen Mauri kosiskeli minua tänään Ykkösaamussa eurovaaliehdokkaaksi. Kun vastaavia pyyntöjä on nyt tullut aika paljon eri puolilta Suomea, niin kyllä kai sellainenkin vaihtoehto täytyy punnita. Onko kavereilla asiaan vankkoja mielipiteitä?”

 

Puumala on saanut kysymykselleen paljon tykkäämisiä sekä monia kommentteja.

 

Kommentit ovat olleet pääasiassa ehdokkuuteen kannustavia.

 

Toivon, että Tuomo Puumala lähtee Keskustan ehdokkaaksi EU-vaaleihin, sillä maan tilanne vaatii nyt parhaiden voimien asettautumista EU-vaaleissa ehdokkaaksi.

 

Keskustan tilanne on EU-vaalien osalta nyt poikkeuksellisen vahva, sillä Paavo Väyrysen, Anneli Jäätteenmäen, Hannu Takkulan ja Timo Kauniston ilmoitukset ehdokkuudesta ovat vahva viesti Keskustan pärjäämisestä.

 

Uskallan olla luottavainen ja todeta, että pari keskustalaista meppiä saa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen kutsun ministeripostille Juha Sipilän ensimmäiseen hallitukseen. Sen vuoksi Keskustan ainakin viisi eniten ääniä EU-vaaleissa saavaa ehdokasta pääsee keskeisille paikoille EU-parlamenttiin ja Suomen hallitukseen!

 

2.      Toinen esimerkki:

 

Samassa Ykkösaamu-lähetyksessä Mauri Pekkarinen piti mahdollisena, että venäläinen Rosatom tulisi Fennovoiman laitostoimittajaksi.

 

Pekkarinen täydensi esittämäänsä ajatusta Facebook´ssa ja totesi siellä näin:


”Mikäli Fennovoima valitsisi Rosatomin, se saattaisi kyllä merkitä päätöksenteon palaamista eduskuntaan. Näin siksi, että Fennovoiman saamassa periaatepäätöksessä määritellään käytettävä teknologia tavalla, jota Rosatomin laitokset eivät ehkä täyttäisikään.”

 

Kiitän Mauri Pekkarista asiantuntevista lausunnoista – lausunnot kuvaavat sitä asiantuntemusta, joka Suomessa on ainoastaan Pekkarisella.

 

Olen tyytyväinen, että Fennovoima sai rakennusluvan Pyhäjoelle suunnittelemalleen ydinvoimalalle.

 

Jos Rosatomin valinta laitetoimittajaksi merkitsee uutta käsittelyä Eduskunnassa, näen Rosatomin valinnalle varsin korkean kynnyksen.

 

Tiedän Arevan ongelmat suomalaisen rakennuskulttuurin noudattamisessa ja kun Toshiballa ei ole lähiseudulta merkittäviä referenssejä, niin ymmärrän puheet Rosatomin mukaantulosta Pyhäjoen ydinvoimalan laitetoimittajaksi. E.ON:n luopuminen Fennovoiman osakkuudesta saattaa lisätä uuden laitetoimittajavaihtoehdon mukaantuloa ydinvoimalan laitetoimittajaksi ja jopa omistajaksi.

 

Kuitenkin se, että Rosatom merkitsisi uuden eduskuntakäsittelyn alkamista painaa mielipiteeni sille kannalle, että Rosatom ei tule kyseeseen Fennovoiman laitetoimittajana.

 

Juttuni alkuperäinen aihe oli facebook´n merkitys tiedonvälittäjänä.

 

Kertomani esimerkit vahvistavat ”naamakirjassa” esitettyjen mielipiteiden ja taustojen esittämisen merkitystä kansalaiskeskustelun vauhdittajana.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: facebook, Mauri Pekkarinen, Tuomo Puumala, EU-vaalit, Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Hannu Takkula, Timo Kaunisto, Fennovoima Oy, Pyhäjoki, Rosatom, Areva, Toshiba, Fennovoiman laitetoimittaja, Juha Sipilä,

Keskustan kuntaseminaari antoi vahvoja eväitä kuntauudistus- ja sote-keskusteluihin

Torstai 21.2.2013 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskusta järjesti tiistaina 19.3.2013 Kansallismuseon auditoriossa Helsingissä ajankohtaisseminaarin, jonka otsikko oli;

 

”Kunta, kuntalaiset ja palvelut tulevaisuudessa – kuntien uudistamisen perusteet.”

 

Tunnen vahvaa mielenkiintoa kuntauudistusta sekä sote-hapuilua kohtaan ja hankkiuduin omalla kustannuksellani junakyydillä paikalle. On helppo todeta, että en pettynyt!

 

 

seminaarisipila

 

Tilaisuuden avasi Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja…

 

 

 

seminaaritolli

 

…seminaarin puheenjohtajana toimi kansanedustaja Tapani Tölli.

 

 

Keskusta oli hankkinut seminaarin alustajiksi todelliset huippunimet ja esittelen alustajat tässä omalla kamerallani ottamieni kuvien kera:

 

 

seminaarihaveri

 

Arto Haveri, Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun professori 

Aihe: Kuntauudistus paikallisen itsehallinnon näkökulmasta

 

 

seminaarimeklin

 

Pentti Meklin, emeritusprofessori 

Aihe: Kuntapalvelujen järjestämisen rahoitus tulevaisuudessa

 

 

seminaarikinnunen

 

Juha Kinnunen, Itä-Suomen yliopiston professori, dekaani 

Aihe: Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

 

 

seminaariprattala

 

Kari Prättälä, Kuntaliiton johtava lakimies, OTL 

Aihe: Kuntauudistus lainsäädännön näkökulmasta

 

 

seminaariharisalo

 

Risto Harinen, Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun professori 

Aihe: Kunta-valtio –suhde

 

 

seminaariuimonen

 

Risto Uimonen, Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja 

Aihe: Kuntauudistus – hoitaako vallanpitäjien vahtikoira tehtäväänsä?

 

 

Kuntaliiton projektipäällikkö Sini Sallisen alustuksen aihe oli ”Kunnallisen itsehallinnon kokonaisuus” – valitettavasti Sallisen kuvaaminen meni mielenkiintoista alustusta kuunnellessa minulta ohi!

 

Alustuksia oli kuuntelemassa lähes salintäysi kuulijoita.

 

Lähes kaikki Keskustan kansanedustajat olivat paikalla ja erityisen  ilahduttavaa oli se, että myös monet hallituspuolueiden kansanedustajat olivat kuuntelemassa alustuksia.

 

Alustusten jälkeen käytiin perusteellinen keskustelu ja se sujui kansanedustaja Tapani Töllin isällisessä ohjauksessa.

 

*******

 

Keskustan puoluetoimiston väelle on annettava suuri tunnustus, sillä kaikkien alustajien esitysmateriaalit ovat jo eilisestä alkaen olleet kaikkien nähtävissä www.keskusta.fi  -sivuilla.

 

Keskustan nettisivuilla oli eilen illalla myös videotallenteet useimmista alustuksista! Videotallenteet ovat katsottavissa kohdasta ”Keskusta TV”.

 

Esitysmateriaalin esilläolo sekä videotallenteet merkitsevät, että minulla ei ole suurtakaan tarvetta käsitellä mainion seminaarin antia näillä sivuilla.

 

Kiitokset vielä kerran hienosta seminaarista ja nopeasta toiminnasta Keskustan puoluetoimistolle!

 

Poiketkaahan katsomassa aineistoja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Tapani Tölli, Arto Haveri, Pentti Meklin, Juha Kinnunen, Kari Prättälä, Risto Harisalo, Risto Uimonen, Sini Sallinen, Keskustan kuntaseminaari, Kansallismuseo, Kansallismuseon auditorio, www.keskusta.fi,

Nettiäänestäjät: Juha Sipilä voitti Soinin ja Kataisen!

Keskiviikko 13.2.2013 - -Esko Erkkilä-

Eduskunnassa käytiin eilen mielenkiintoinen keskustelu oppositiojohtajien ja pääministeri Kataisen kesken.

 

Aiheena oli hallituksen toimintapolitiikka.

 

Väittelyn voittaja ratkaistiin asiakysymysten perusteella ja Yle Uutiset antoi kuulijoiden sekä katselijoiden ratkaista väittelyn voittajan.

 

Äänestykseen vastasi lähes 26.000 kansalaista eli otos kertoo luotettavasti kansalaismielipiteen.

 

 

vaittelysipila

 

Äänestykseen osallistuneiden mukaan väittelyn voittaja oli Keskustan Juha Sipilä. Hän sai 37 prosenttia annetuista äänistä.

 

 

vaittelysoini

 

Toiseksi sijoittui perussuomalaisten Timo Soini, joka sai 33 prosenttia äänistä.

 

 

vaittelykatainen

 

Hännänhuippuna oli pääministeri Jyrki Katainen, joka sai 30 prosenttia äänistä.

 

 

Seurasin väittelyn televisiosta ja huomasin, että perussuomalaisten Timo Soini ajautui väittelyssä täysin statistin osaan – eväät eivät riittäneet. Soini halusi tässäkin keskustelussa omia pellen roolin ja se hänelle omasta pyynnöstään suotakoon.

 

Pääministeri Kataiselle oli haamukirjoittaja väsännyt mahtipontisen puheen, mutta sen esittämisessä Kataiselta puuttui se tausta, joka muiden kirjoittaman puheen esittämisessä on tavanomaista. Kannettu vesi ei kaivossa pysy!

 

Puheenjohtaja Juha Sipilä pystyi elämään tilanteen mukaan ja hän hallitsi väittelyn kuluessa muuttuneet asetelmat – myös kuulijat huomasivat tämän, sillä Sipilän voitto nettiäänestyksessä oli yllättävän selvä.


Mielelläni annan tunnustuksen...

 

vaittelyheinaluoma

...puhemies Eero Heinäluomalle,...


...jonka johdolla suomalaisille annettiin katseltavaksi näytelmä, joka ei todellakaan ole kunniaksi nykyhallitukselle ja sen pääministerille.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Timo Soini, Jyrki Katainen, Eero Heinäluoma,

Terveisiä politiikka- ja toimintapäiviltä sekä Keskusta-risteilyltä Tallinnaan!

Maanantai 4.2.2013 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskusta järjesti politiikka- ja toimintapäivät Helsingissä ja niiden jälkeen risteilyn Tallinaan 2. – 3.2.2013.

 

Olin mukana ”maatapahtumassa” ja myös risteilyllä.

 

Maatapahtumat toteutettiin Keskustan historiaan kiinteästi liittyvällä Ostrobotnialla sekä sen vieressä sijaitsevalla Helsingin kaupungin ruotsinkielisellä työväenopistolla eli Arbiksella.

 

Tunnelma kaikissa tapahtumissa oli rento ja tulevaisuudenuskoinen. Kaikesta aisti, että Keskustalla on nyt tekemisen meininki.

 

Ohjelmaa oli runsaasti ja kun monet ohjelmaosiot tapahtuivat samanaikaisesti, oli ongelmia valita itselle mielenkiintoisin tapahtuma.

 

Me tamperelaiset teimme tiettyä jakoa, jotta ainakin joku meistä pystyi olemaan läsnä tärkeimmissä tapahtumissa.

 

Tämä oli jo toinen politiikka- ja toimintapäivätapahtuma jolle pääsin osallistumaan. Keskustan politiikkaristeilyille olen kuluneen neljän vuoden aikana voinut osallistua kaikille!

 

Politiikka- ja toimintapäivien annista riittäisi juttua moniksi päiviksi, mutta tänään pelkistän tunnelmat kahteen toteamukseen.

 

  • Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen tiivisti, että kokoomus syyllistää nyt ihmisiä ja toitottaa, että älkää vain oleskelko.

 

  • Eurovaaleihin ilmoittautunut Timo Kaunisto puolestaan totesi puheenjohtaja Juha Sipilän esiintymisestä, että Sipilä ei puhunut paperista vaan sydämestä!

 

 

Me tamperelaiset liikuimme ahkerasti väen joukossa ja loimme monia uusia kontakteja Keskustan johtohenkilöihin. Uskon, että nämä kahden päivän aikana luodut kontaktit ja henkilökohtaiset jutustelut merkitsevät jatkossa Keskusta-päättäjien tilaisuuksia Tampereella.

 

Tässä malliksi pari valokuvaa Tampereen Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahden keskusteluista...

 

 

hanhilahti1

 

…kansanedustaja Simo Rungrenin…

 

 

hanhilahti2

 

…ja puheenjohtaja Juha Sipilän kanssa.

 

 

Pysäytin Rungrenin ja Sipilän luoksemme ja pyysin heitä keskusteluihin pienen tamperelaisryhmämme kanssa.

Saimme molemmissa keskusteluissa uutta tietoa ja pystyimme välittämään Rungrenille sekä Sipilälle niitä asioita, jotka ovat Tampereelle tärkeitä!


Jälleen kerran tuli osoitetuksi se, että päättäjien kanssa pitää rohkeasti käydä keskusteluihin, sillä vain siten voi viedä asioita eteenpäin.

 

Tarkoitukseni on lähipäivinä palata tällä saitilla joihinkin niistä asioista, jotka nousivat pintaan tapahtumissa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suome Keskusta, politiikka- ja toimintapäivät, Ostrobotnia, Arbis, Helsingin kaupungin ruotsinkielinen työväenopisto, Juha Sipilä, Simo Rungren, Timo Hanhilahti, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö,

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö tukee Juha Sipilää, kun tämä toteaa, että hiekka valuu hallituksen tiimalasissa

Perjantai 4.1.2013 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö piti syyskokouksensa 28.12.2012 ja antoi kokouksestaan seuraavan tiedonannon:

 

Tiedonanto oli julkaisuvapaa heti.

 

*************

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön vuosikokous pidettiin 28.12.2012 . Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Esko Erkkilä. Varapuheenjohtajana alkavalla kaudella toimii Antti Juva ja kunnallissihteerinä jatkaa Titta Mattila.

 

Kokouksessa Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö muistutti, että hallituksen virheellinen toiminta STX-telakan loistoristeilijätilauksessa merkitsee ongelmia myös Pirkanmaalle ja Tampereelle.

 

Telakan alihankkijoina olleet pirkanmaalaisyritykset ja niiden työntekijät joutuvat nyt omalta osaltaan toimimaan maksumiehinä hallituksen saamattomuudelle.

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö tukee puheenjohtaja Juha Sipilän hallitukselle tekemää kysymystä; mitkä ovat ne teollisuus- ja yhteiskuntapolitiikan toimet, joilla hallitus aikoo viedä Suomen uudelleen kestävän kasvun ja hyvinvoinnin uralle?

 

Lisätietoja

 

Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön pj. Esko Erkkilä  050 556 4878

ja varapj . Antti Juva p. 050 511 1716

 

**********

 

Emme tiedotetta laatiessamme osanneet aavistella, että STX-telakka joutuu näin nopeasti aloittamaan YT-neuvottelut Turun ja Rauman telakoillaan.

 

YT-neuvottelujen aloittaminen sai jopa elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren tunnustamaan, että loistoristeilijätilauksen lipuminen Ranskaan nopeutti YT-neuvottelujen aloittamista.

                                         

Kokoomusministerin herääminen karuun todellisuuteen tuli valitettavasti liian myöhään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puheenjohtaja Juha Sipilä, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Jan Vapaavuori, hiekka valuu hallituksen tiimalasissa, STX-telakka, STX-telakan YT-neuvottelut,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »