Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Nokia sotkeutuu asioihin, jotka sille eivät todellisuudessa kuulu!

Keskiviikko 13.4.2011 - -Esko Erkkilä-

Hämmästyin monien tamperelaisten tavoin, kun Aamulehti uutisoi tiistaina 12.4.2011, että Nokian kaupunki pitää Lielahtea parhaana sijoituspaikkana Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n ja Tampereen Sähkölaitoksen Tammervoiman hyötyvoimalaitokselle.

Kyseessä on ilmiselvästi Nokian puuttuminen asiaan, joka kuuluu Tampereen kaupunginvaltuustolle.

En hyväksy Nokian sorkkimista asiaan.

Myönnän toki, että Nokialla lienee oikeus antaa lausunto asiasta, sillä onhan Nokian kaupunki Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n osakas.

Hämmästelen Nokian kantaa, sillä Lielahti on eri sijoituspaikkavaihtoehdoista toiseksi huonoin – huonoin on Peltolammille kaavailtu sijoituspaikka.

Aamulehden uutisen mukaan laitoksesta ei arviointiselostuksen mukaan aiheutuisi mitään merkittäviä vaikutuksia Nokian kaupungin alueelle.

Tämä Nokian toteamus antaa todella perustellun aiheen kysyä:

Miksi Nokia sotkeutuu asioihin, jotka eivät sille vaikuta tuon taivaallista?

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nokia, Nokian kaupunki, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Tampereen Sähkölaitos, Tammervoima, Pirkanmaan ELY-keskus, Lielahti, Peltolammi,

Mikko Alatalon yhteislaulutilaisuudet vetävät entistä suuremman yleisöjoukon laulamaan

Torstai 10.3.2011 - -Esko Erkkilä-

Tammerkosken sillalla on vuodesta 1995 alkaen YLE TV2:n kesäohjelmiin kuulunut yhteislauluohjelma. Ohjelmassa paikan päälle kerääntynyt yleisö laulaa juontajan ja orkesterin johdolla vanhoja yhteislauluja ja uusiakin kappaleita.

Ensimmäinen ohjelma lähetettiin kesäkuun 9. päivänä 1995. Juontajana oli Mikko Alatalo, joka toimi ohjelman isäntänä aina vuoteen 2001 asti. Tämän vuoksi Tammerkosken sillalla -ohjelma henkilöityy monien mielessä edelleen juuri Mikko Alataloon.

Mikko Alatalo ja Lempäälän Ideapark verestivät vanhoja muistoja, kun Mikko veti kaikille avoimen ja ilmaisen yhteislaulutilaisuuden Ideapark´n Keskuspuistossa keskiviikkona maaliskuun 9. päivänä.

Minulla oli tilaisuus piipahtaa tilaisuudessa.

Järjestäjät olivat hankkineet esiintymislavan eteen yli 200 tuolia käsittävän katsomon, joka oli melkein viimeistä sijaa myöten täynnä. Myös istumakatsomon ympärillä lukemattomat Mikon laulu- ja laulattamistaitoa ihailevat katsojat seurasivat tapahtumaa.

Mikko Alatalo esiintyi säestäjänsä Jammi Humalamäen kanssa ja tuloksena oli hieno tunnin pituinen laulutuokio.

Järjestäjät olivat monistaneet Mikon suosituimpien laulujen sanat jaettavaksi tilaisuuteen osallistuneille. Näin oli varmistettu se, että kaikki pystyivät osallistumaan yhteislaulutuokioon täysillä.

Mikon esiintymiset saavat kuulijat aina hyvälle tuulelle. Hänen vetämänsä yhteislaulutilaisuudet ovat kansankulttuuria parhaimmillaan.

Minua puhuttelee erityisesti Mikon esittämänä ”Viivy vielä hetki” –kappale.

Syynä on se, että ”reserviinsiirtymistilaisuudessani” viime joulukuussa suuri joukko työkavereitani esitti sen seisaalleen nousten minulle. Toki he tiesivät, että arvostan Mikko Alataloa ja hänen työtään maamme parhaaksi! 

Lähetän kiitokset vielä tässäkin työkavereilleni hienosta juhlasta!

Tässä muutama kuva Ideapark´n yhteislaulutilaisuudesta:

 

pict1384.jpg

 

Mikko paneutuu asiaansa aina täysillä!

 

 

pict1378.jpg

 

Mikko Alatalo ja hänen säestäjänsä Jammi Humalamäki ovat vauhtiin päästyään todella verraton show-kaksikko!

 

pict1375.jpg

 

Yli kaksisataahenkinen yleisö osallistui Mikko Alatalon yhteislaulutuokioon koko sydämellään ja palkitsi jokaisen esityksen suosionosoituksillaan.

 

Toivon, että en tee suurta tekijänoikeusrikkomusta, kun liitän mielikappaleeni sanat tähän:


Viivy vielä hetki,

yksi laulu on laulamatta,
pari sanaa on sanomatta
kun sut pitkästi aikaa näen.

Viivy vielä hetki,
yksi malja on tyhjentämättä,
lähtöitkut on itkemättä
ennenkuin erkanemme kotiinpäin.

Me teemme virheitä, harhailemme
mut älä anna menneiden painaa.
Rakas ystävä, toisillemme
me oomme ihmiset kaikki vaan lainaa.

Emme saa olla pahoillamme.
Perunamaan ja sen punaisen tuvan
saimme kumpikin tahoillamme,
siis tänään: saanko mä luvan?
 

 

 

-Esko Erkkilä-

3 kommenttia . Avainsanat: Ideapark, Lempäälän Ideapark, Mikko Alatalo, Tammerkosken sillalla, Viivy vielä hetki, Jammi, Jammi Humalamäki,

Työpajatyöskentelyä Tampereelle suunnitellun jätteenpolttolaitoksen sijoituspaikkavaihtoehdoista

Tiistai 5.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Sähkölaitos -yhtiöt ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy suunnittelevat hyö-tyvoimalaitosta (Tammervoima) Tampereen alueelle. Voimalaitoksen tehtävänä on tuottaa kaukolämpöä Tampereelle ja sähköä valtakunnan verkkoon. Suunnitellussa voimalaitoksessa käytetään pääasiallisena polttoaineena jätettä, joka on peräisin kotitalouksilta, julkisesta ja yksityisestä palvelutoiminnasta sekä kaupasta ja teollisuudesta.

 

 

Nyt on käynnissä hankkeen ympäristövaikutusten arviointi (YVA). Hankkeessa on neljä sijoituspaikkavaihtoehtoa: Lielahti, Rusko, Peltolammi ja Tarastenjärvi. Virkahenkilöt pyrkivät hämäämismielessä käyttämään Peltolammin sijoituspaikkavaihtoehdosta nimeä Sarankulma".

 

 

Osana hankkeen YVA-prosessia jokaisen sijoituspaikkavaihtoehdon lähiympäristön edustajille on järjestetty oma työpajatilaisuus.

 

Osallistuin Palokallion Omakotiyhdistys ry:n edustajana Peltolammin koululla keskiviikkona 29.9.2010 järjestettyyn työpajaan, jossa käsiteltiin Peltolammin sijoituspaikkavaihtoehtoa.

 

Paikalla oli edustajia 14 eri yhteisöstä, sillä edustettuina olivat;

 

  • Etelä-Alvari
  • Peltolammiseura
  • Toivion omakotiyhdistys ry
  • Palokallion omakotiyhdistys ry
  • Pirkkalan Hiihtäjät ry
  • Härmälän oky
  • Partolan osakaskunta
  • Toivion päiväkotiryhmä
  • Toivion koulu
  • Pirkkalan ympäristöyhdistys ry
  • Toivion koulun vanhempainyhdistys
  • Peltolammin koulun vanhempainyhdistys
  • Multisillan koulun vanhempainyhdistys
  • Multisillan Lähiöyhdistys ry

 

Hyötyvoimalahankkeen etenemisaikataulu merkitsee asemakaavoituksen aloittamista jo tänä vuonna, ympäristölupahakemuksen tekemistä ensi vuonna ja rakentamisen suunnitellaan aloitettavan v. 2012.

 

Peltolammin taakse suunnitellulla hyötyvoimalahankkeella on alueellisesti monta kilpailijaa.

 

Logistiikkakeskus, Tampereen tavaraliikenteen järjestelyratapiha, kolmostien ns. Puskiaisten oikaisu ja Tampereen läntinen ohitusrata ovat suunnitelmissa samoille alueille hyötyvoimalan (=jätteenpolttolaitos) kanssa.

 

Jäte- ja tuhkakuljetuksia vajaan 4 minuutin välein

 

 

Peltolammille suunnitellun hyötyvoimalan liikenneyhteydet olisi erittäin hankalat toteuttaa.

 

Liikenneväylänä on suunniteltu Patamäenkadun kautta suuntautuvaa vaihtoehtoa. Ennen Patamäenkadulle pääsyään jäteautot huristelisivat monilla nyt kohtuullisen rauhallisilla katuosuuksilla.

 

Työpajassa totesimme, että jatkossa liikenne suuntautuisi Kurikan eritasoliittymän kautta Toivion omakotialuetta hipoen "itse tapahtumapaikalle". Tätä vaihtoehtoa työpaja piti viimeiseen saakka vastustettavana, mutta suunnittelijoiden todennäköisesti ajamana.

 

Kolmas todennäköinen liikennöintivaihtoehto olisi Sääksjärven eritasoliittymästä Lempääläntien yli ja siitä edelleen nykyisiä ulkoilumaastoja halkoen jätteenpolttolaitoksen tontille.

 

Liikennemäärät tulevat olemaan hyötyvoimalalle valtavat. YVA-laskelmissa keskikuormakooksi lasketaan pakkaavilla jäteautoilla 7 tonnia/auto. Jätettä tullaan laitokselle kuljettamaan 180.000 tonnia vuodessa.

 

Jätteen lisäksi kuorma-autoliikennettä aiheuttaa tuhkan kuljettaminen. Tuhkaa syntyy 24.000 tonnia vuodessa ja laskelmissa sen poiskuljettaminen tapahtuu 35 tonnin täysperävaunuautoilla.

 

Jäte- ja tuhkakuljetukset merkitsevät, että polttolaitokselle johtavalla liikenneväylällä tulee kulkemaan kuorma-auto 3 minuutin ja 54 sekunnin välein. Tätä tapahtuu viitenä päivänä viikossa klo 07.00 alkaen ja ralli päättyy vasta klo 22.00!

 

Työpajan osanottajat olivat yksimielisiä, että Peltolammi ei ole sopiva paikka Tammervoiman suunnittelemalle hyötyvoimalalle.

 

Yhtä yksimielisiä työpajan osanottajat olivat, että Tarastenjärvi on ainoa oikea paikka suunnitellulle laitokselle.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tammervoima, Tampereen hyötyvoimalaitos, Tampereen jätteenpolttolaitos, Peltolammi, Epilä, Rusko, Tarastenjärvi,

Tampereen hyötyvoimalaitos pitää rakentaa Tarastenjärvelle

Lauantai 11.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Taustaa

 

Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n ja Tampereen Sähkölaitos -yhtiöiden hyötyvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiin liittyvä yleisötilaisuus järjestettiin tiistaina 31.8.2010 klo 18-21. Paikkana oli Tampereen yliopiston päärakennuksen sali A1.

 

Tilaisuus oli kaikille avoin ja olin tilaisuudessa läsnä. Paikalla oli hankkeesta vastaavien yhtiöiden, yhteysviranomaisen sekä hankkeen konsulttina toimivan Ramboll Finland Oy:n edustajia.

 

Tampereen hanke tuli ajankohtaiseksi sen jälkeen, kun Hämeenkyröön kaavailtu jätteenpolttolaitoshanke kariutui asukkaiden vastustuksen vuoksi.

 

Esitykset

 

Toimitusjohtaja Pentti Rantala, Pirkanmaan Jätehuolto Oy

  • Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toiminta-alueen asukasmäärä ylittää 500.000 henkeä vuoteen 2025 mennessä

 

Toimitusjohtaja Jussi Laitinen, Tampereen Sähkölaitos-yhtiöt

  • hyötyvoimalaitos edustaa vastuullista lähienergiaa
  • maakaasun energiavero viisinkertaistuu
    • huomautan nyt, että Pöyryn selvitys Gasum Oy:n toimeksiannosta saattaa muuttaa Laitisen tilaisuudessa esittämää tietoa
  • jätteenpoltto ei kuulu päästökaupan piiriin
  • kaukolämmön lähteet Tampereella
    • turve 17 %
    • maakaasu 72 %
  • jätteellä on laitokselle toimitettuna negatiivinen hinta
  • investoinnin arvo 90…100 M€
  • henkilöstötarve 15…20 henkilöä
  • 150.000 tonnia jätettä merkitsee 10 % Tampereen Sähkölaitoksen energianhankinnasta
  • Tampere on kooltaan ihanteellinen suunnitellun kokoisen laitoksen kannalta
    • koko polttolaitoksen teho pystytään hyödyntämään myös kesäaikana, jolloin energiantarve on alhaisimmillaan
  • rakentamisen suunnitellaan tapahtuvan v. 2010…2014 ja käyttöönoton v. 2014…2015
  • hanke toteutetaan Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n ja Tampereen Sähkölaitoksen yhteistyönä

 

Dosentti, FT Joonas Hokkanen, Ramboll

  • tarvittava asemakaavoitus aloitetaan vuoden 2010 aikana
  • hankkeeseen liittyvää biokaasulaitosta ei rakenneta muualle kuin Tarastenjärvelle. Jos hyötyvoimalaitos rakennetaan muualla, niin biokaasulaitos voidaan rakentaa erillisprojektina Tarastenjärvelle.
  • hyötyvoimalaitoksen teho on 1/5 Naistenlahden voimalan tehosta
  • Tampereen hyötyvoimalaitos on merkittävä hanke valtakunnankin mittakaavassa
  • YVA:ssa arvioitavat sijoitusvaihtoehdot ovat
    • Lielahti
    • Sarankulma
    • Rusko
    • Tarastenjärvi

 

Keskustelussa esiintulleita seikkoja

 

  • Sarankulmaan olisi rakennettava uusi tieyhteys
  • Sarankulman nimeksi muutettiin yleisötilaisuudessa Peltolammi
  • 180 milj. kilon (180.000 tonnia) raaka-ainetoimitukset merkitsevät, että hyötyvoimalaitokselle johtavalla tiellä liikkuu täysperävaunuautoja tai pakkaavia roskankuljetusautoja keskimäärin neljän minuutin välein arkipäivisin klo 07.00 ja 22.00 välillä (laskelmassa on EE:n muistuttamisen jälkeen huomioitu se, että autojen on palattava kuorman purkamisen jälkeen tyhjänä takaisin samaa tietä).
  • eri vaihtoehtopaikkojen sosiaaliset vaikutukset on arvioitava
    • miten hankkeen myönteisiä vaikutuksia voidaan vahvistaa?
  • Epilänharjun asukkaat yrittivät muuttaa Lielahden vaihtoehdon nimeksi Epilän vaihtoehto, mutta sitä ei hyväksytty
  • Peltolammin vaihtoehto sijaitsee luontonäkökohtien kannalta arvokkaalla kallioalueella. Alueen pienvesistöjä ei ole vielä pilattu.
  • Peltolammin vaihtoehto sijaitsee Peltolammin pohjoispään kohdalla heti radan länsipuolella
  • Sulkavuoreen suunniteltu keskusjätevedenpuhdistamo ja hyötyvoimalaitos eivät mahdu samaan kalliotilaan Sulkavuoressa
  • jos hyötyvoimalaitos rakennetaan Tarastenjärvelle, joudutaan kaukolämpöverkkoa rakentamaan 7 kilometriä, jotta päästään Tampereen nykyiseen kaukolämpöverkkoon. Rakentamismahdollisuudet selvitetään YVA:ssa.

 

Muuta

 

Vaihtoehdoista järjestetään syksyn aikana asukastyöpajoja, joihin kutsutaan kunkin alueen asukasyhdistysten edustajat. Palokallion Omakotiyhdistys ry saa kutsun Peltolammin vaihtoehtoa käsittelevään asukastyöpajaan.

 

Muita kutsuttavia tahoja ovat mm. Etelä-Alvari, Peltolammiseura ja Härmälän Omakotiyhdistys.

 

Asukastyöpajatoimintaa vetää Seela Sinisalo Ramboll´sta.

 

Vielä…        

 

Oletan, että hyötyvoimalaitos ja biokaasulaitos rakennetaan Tarastenjärvelle. Kannatin tätä vaihtoehtoa jo silloin, kun Hämeenkyrön suunnitelmat kariutuivat asukkaiden painostuksen vuoksi.

 

Tarastenjärvi-vaihtoehto ei kuitenkaan ole varma, joten muistutukset muiden vaihtoehtojen torppaamiseksi ovat paikallaan. Jokaisella mielipiteellä on vaikutusta, jotta järkevään ratkaisuun päädyttäisiin.

 

Pidän Tarastenjärveä hyvänä ratkaisuna senkin vuoksi, että toteutuessaan hanke vauhdittaisi 9-tien parannustöitä ainakin Atalan ja Tarastenjärven liittymän välillä. 9-tien parantaminen tulee aiheelliseksi myös sen vuoksi, että Nurmi-Sorilan rakennustyöt alkavat muutaman vuoden kuluessa.

 

Tarastenjärven vaihtoehtoa kannattaen

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tammervoima, Tampereen hyötyvoimalaitos, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Tampereen Sähkö, Ramboll, Sarankulma, Peltolammi, Lielahti, Epilänharju, Rusko, Tarastenjärvi, 9-tie,

Idea jalostui toiminnaksi vuodessa

Lauantai 4.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Tunnen tiettyä tyytyväisyyttä, että Tampereen Tarastenjärvelle ollaan suunnittelemassa hyötyvoimalaitoksen rakentamista.

 

Tyytyväisyyteni johtuu siitä, että esitin nyt toteutumassa olevan hankkeen idean runsas vuosi sitten Aamulehden ja Hämeenkyrön Sanomien mielipidepalstoilla.

 

No, rehellisyyden nimissä on uskottava, että Tampereella oli lähes valmiit suunnitelmat Hämeenkyrön hankkeen kaatumisen varalta!

 

Tunsin vuoden 2009 kesällä mielihyvää Hämeenkyröön suunnitellun jätteenpolttolaitoksen rakennushankkeen kaatumisesta ja esitin vastaavan laitoksen rakentamista Tampereen Tarastenjärvelle.

 

Tässä 8.6.2009 Aamulehdessä julkaistu mielipidekirjoitukseni, jonka myös Hämeenkyrön Sanomat julkaisi hieman myöhemmin.

 

Kirjoitus löytyy myös näiltä nettisivuilta viime kesältä.

 

Kirjoitus on pitkähkö, mutta tutustumisen arvoinen varsinkin nyt, kun siinä esittämäni seikat ovat toteutumassa.

 

==================

 

Hämeenkyrön jätteenpolttolaitoksesta luopuminen luo mahdollisuudet mm. 9-tien kunnostamiselle ja meluntorjunnalle

 

M-real ja Metsäliitto ovat luopumassa Hämeenkyröön kaavaillun jätteenpolttolaitoksen rakentamisesta.

 

Päätös oli odotettu ja oikea. Sillä on Hämeenkyrön kunnalle yksinomaan positiivisia vaikutuksia ja päätös antaa pontta monille Tamperetta ja koko Pirkanmaata koskeville hankkeille.

 

Hämeenkyrön jätteenpolttolaitos olisi joutunut tiukkaa kilpailutilanteeseen raaka-aineeksi tarvittavasta jätteestä. Lopputulema olisi ehkä ollut se, että Hämeenkyröön olisi ollut haalittava poltettavaa materiaalia keski-Euroopasta saakka. Toki sitä sieltä olisi saatavissa, mutta olisiko se ollut viisasta? Olisivatko jätteen maantiekuljetukset Porin ja Rauman satamista Hämeenkyröön olleet järkeviä - tuskin!

 

Hämeenkyrön jätteenpolttolaitoksesta luopuminen on tunnustus kunnan monille tahoille, jotka ovat tehneet pitkäjänteistä työtä pitäjän imagon luomisessa. Nyt heidän työnsä ei ole mennyt hukkaan.

 

Hämeenkyrön päätös antaa mahdollisuuden kehittää Tampereen Tarastenjärvellä sijaitseva jätteenkäsittelykeskus todelliseksi ympäristöosaamisen keskukseksi.

 

Olen hieman kateellisena seurannut lounais-hämäläisten hankkeita, joilla he ovat määrätietoisesti kehittäneet Forssassa sijaitsevaa Kiimassuon kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen keskittynyttä aluetta. Viimeisin Kiimassuon alueen kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen erikoistuva yksikkö, Envore Biotech Oy:n biokaasulaitos, vihittiin käyttöönsä kuluvan kesäkuun 1. päivänä. Laitos tulee lokakuussa täyteen vauhtiin päästyään ottamaan talteen 300 kuutiometriä metaania tunnissa. Se merkitsee energia-arvoltaan 300 litraa polttoöljyä. Näin mittava metaanin talteenotto ja hyödyntäminen on "timanttinen" ympäristöteko!

 

Kun Hämeenkyrön hanke nyt on saamassa onnellisen lopun, niin Tarastenjärvelle voidaan alkaa toteuttamaan Forssan Kiimassuon tapaista kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen erikoistunutta keskittymää. Kotitalouksien, laitosten ja yritysten suorittama jätteiden esilajittelu voidaan sen jälkeen hyödyntää täysimääräisesti.

 

Liikennemäärät 9-tiellä Tampereelta Oriveden suuntaan tulevat Tarastenjärven ympäristö-osaamiskeskuksen myötä kasvamaan.

 

Atalan ja Tarastenjärven risteyksen välinen 9-tien osuus on liikenneturvallisuuden kannalta Suomen eräs ongelmallisimmista tieosuuksista. Tieosuudella tapahtuu paljon liikenneonnettomuuksia ja valitettavan monet onnettomuudet ovat seuraamuksiltaan vakavia.

 

Kasvava liikenne Tarastenjärvelle antaa pontta kohentaa 9-tien liikenneolosuhteita nykyisestä moottoritien päättymäkohdasta ainakin Tarastenjärven risteykseen saakka. Myös Nurmi-Sorila -suunnitelmat sekä Aitolahden ja Teiskon alueiden kehittyminen vaativat 9-tien liikenneolosuhteiden parantamista tällä tieosuudella.

 

Tiehallinnolla on pätevät suunnitelmat 9-tien kehittämiseksi Tampereen ja Oriveden välillä. Suunnitelmat on palasteltava ja ensimmäinen vaihe olkoon Atalan ja Tarastenjärven välinen tieosuus.

 

9-tien liikennemelu, joka syntyy Atalan ja Tarastenjärven risteyksen välillä, on vakava haitta alueen asukkaille.  Vesistön vuoksi meluntorjuntatoimenpiteet ovat haasteellisia.

 

Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskuksen kasvavat volyymit sekä Nurmi-Sorila -suunnitelmat pakottavat yhteiskunnan nopeasti toteuttamaan sellaiset meluntorjuntaratkaisut, jotka merkitsevät liikennemelun alenemista Atalan ja Tarastenjärven risteysalueen välisellä tieosuudella.

 

-Esko Erkkilä-

 

===========

 

Varsin osuvaa tekstiä, vaikka sen itse toteankin.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrön polttolaitos, Tarastenjärvi, Tarastenjärven hyötyvoimalaitos, Tammervoima, 9-tie,

Yleisötilaisuus Tammervoiman hyötyvoimalaitoksen sijoituspaikkavaihtoehdoista

Perjantai 3.9.2010 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaan Jätehuolto Oy ja Tampereen Sähkölaitos-yhtiöt suunnittelevat jätepolttoainetta käyttävän hyötyvoimalaitoksen rakentamista Tampereelle.

 

Hanke sai vauhtia, kun Hämeenkyröön suunnitellun vastaavan laitoksen rakennushankkeesta luovuttiin.

 

Olen ollut ja olen edelleenkin sillä kannalla, että hanke on kannatettava ja nyt sitä ollaan toteuttamassa oikealle alueelle. Hämeenkyrö sijoituspaikkana olisi ollut virheratkaisu monestakin syystä.

 

Hanke edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA). YVA:ssa sijoitusvaihtoehtoina ovat Lielahti, Rusko, Sarankulma ja Tarastenjärvi.

 

YVA-ohjelmasta oli kaikille avoin yleisötilaisuus 31. elokuuta 2010 klo 18.00 Tampereen Yliopistolla - osallistuin tilaisuuteen.

 

Hankkeesta vastaaville tahoille on annettava tunnustus perusteellisesta valmistautumisesta sekä prosessin avoimuudesta. Laajat hankeasiakirjat ovat kaikkien nähtävissä hankkeesta vastaavien yritysten nettisivujen kautta ja luonnollisesti niihin pääsee myös Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen nettisivujen kautta.

 

Yleisötilaisuudessa oli kuutisenkymmentä kuulijaa ja runsas joukko henkilöitä hankkeen parissa toimivista yrityksistä sekä Pirkanmaan ELY-keskuksesta ja Tampereen kaupungilta.

 

Tilaisuuden johdattelijana toimi Leena Ivalo Pirkanmaan ELY-keskuksesta - hän toimii myös yhteysviranomaisen yhteyshenkilönä YVA-prosessissa.

 

Etelä-Alvarin puheenjohtaja Juhani Skogberg ehdotti, että hankkeessa eräänä vaihtoehtona olevan Sarankulman nimi muutettaisiin paremmin totuutta vastaavaksi eli Peltolammin vaihtoehdoksi.

 

Istuimme Skogberg´n kanssa rinnakkain ja keskustelimme asiasta, jonka Skogberg sitten esitti.

 

Hankevastaavat hyväksyivät nimenmuutosesityksen, joten Sarankulman vaihtoehto on jatkossa Peltolammin vaihtoehto.

 

Nimenmuutoksen jälkeen Peltolammin välittömään läheisyyteen kaavailtu sijoitusvaihtoehto kuvaa sijoituspaikkaa hyvin. Toivottavasti nimenmuutos myös aktivoi Peltolammin, Palokallion, Multisillan ja Härmälän asukkaita ottamaan kantaa Peltolammin sijoitusvaihtoehtoon.

 

Sarankulma-nimen ujuttamisyritys erään sijoituspaikkaehdokkaan nimeksi luo tietyn varjon hankkeen takana olevien suuntaan. Onko teollisuusalueen nimen valinnalla pyritty vähentämään asukkaiden kiinnostusta hankkeeseen? Mahdollinen ujuttamisyritys ei onnistunut, sillä asia on nyt korjattu.

 

Palaan myöhemmin yleisötilaisuuden muuhun antiin.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tammervoima, hyötyvoimalaitos, jätteenpolttolaitos, Hämeenkyrön jätteenpolttolaitos, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Tampereen Sähkölaitos, Tampereen Sähkölaitos-yhtiöt, Pirkanmaan ELY-keskus, Peltolammi, Peltolammiseura, Palokallio, Multisilta, Härmälä,

Iloa, vireyttä ja hyvää oloa

Sunnuntai 9.5.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupungin Elonpolkuja-verkosto järjesti 5.5.2010 Tampereen keskustassa Kevätkävely 2010 - tapahtuman. Tapahtuma oli suunnattu erityisesti seniori-ikäisille, mutta siihen osallistui kolmisensataa eri-ikäistä tamperelaista.

 

Ehdin osallistumaan tapahtumaan, jota suosi mitä hienoin kevätsää.

 

Tapahtuman lähtö oli Keskustorilla. Reitti kulki Tammerkosken rantamaisemissa ja maali oli Tallipihan perinnemiljöössä.

 

Tallipiha on elävä osa vanhaa Tamperetta. Tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeck rakennutti 1800-luvulla kauniin tallipihan...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, Elonpolkuja, Anna-Kaisa Ikonen, Hämeenlatu, Satakunnankatu, Kekkosentie, Pyhäjärvi, Tammerkoski, Näsijärvi

« Uudemmat kirjoitukset