Karhen Markkinat ovat paljon muutakin kuin pelkkä myynti- ja ostostapahtuma!Sunnuntai 30.6.2019 - -Esko Erkkilä- Entisaikaan Viljakkalassa oli kuusi kansakoulupiiriä ja kuusi kansakoulua – Kirkonkylä, Hanhijärvi, Nisu, Karhe, Hepo-oja ja Heinälammi.
Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin 12 vuotta sitten, mutta jo sitä ennen koulujen määrä supistui kahteen eli nykyään kouluja on vain kirkonkylässä ja Karhella.
Karhella on aktiivinen Karhen koulun vanhemmat ry ja he ovat jo monina vuosina järjestäneet koulun kentällä Karhen Markkinat.
Vuoden 2019 Karhen Markkinat järjestettiin eilen ja olin mukana Viljakkala-neuvoston osastolla tapaamassa Viljakkalan vakituisia asukkaita sekä Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon omistavia.
Hoidimme yhdessä Asser Vuolteen kanssa Viljakkala-neuvoston osaston ja asukkailla oli mahdollisuus antaa kauttamme palautetta Ylöjärven kaupungin päättäjille.
Asukaskyselyyn vastanneiden kesken arvoimme hedelmä- ja vihanneskorin ja arvonnassa onnettarena toimi…
…viereiseltä osastolta Tuuliina!
Arvonnan virallisena valvojana ja tapahtuman valokuvaajana toimi kaupunginvaltuutettu Pekka Hietaniemi!
Koriarvonnassa onni suosi Veikko Hietamäkeä ja kori saatiin toimitettua voittajalle heti markkinoiden päätyttyä – onnittelut Viljakkala-neuvoston puolesta!
*******************
Pikainen silmäys palautteeseen kertoi, että Viljakkalan asukkailla ja siellä vapaa-ajanasunnon omistavilla on tärkeää palautetta Ylöjärven päättäjille. Palaute julkaistaan Ylöjärven kaupungin verkkosivuilla seuraavan Viljakkala-neuvoston kokouksen jälkeen – kokouspäivämäärä on 10.9.2019!
**********************
Viljakkala-neuvoston varsinaisista jäsenistä kaksi on jäseninä Ylöjärven kaupunginvaltuustossa ja sen lisäksi meillä on hyvät henkilökohtaiset suhteet kaikkiin Ylöjärvellä toimiviin poliittisiin päättäjiin.
Kokoomuksen osastolla kamerani tavoitti vasemmalta lukien Katja Luojuksen, Juho Ojareksen ja Ossi Sippolan,…
…Vihreiden osastolla kolmannestusinan Ylöjärven päättäjiä sekä…
…Keskustan osastolla Minna Sarvijärven, joka tässä poseeraa yhdessä Asser Vuolteen kanssa.
Itselleni yhteistoiminta kaikkien Ylöjärvellä toimivien poliittisten päättäjien kanssa on mutkatonta, sillä Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana mikään puolue ei ole taustatoimijanani.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhen koulun vanhemmat ry, Karhen Markkinat, Viljakkala-neuvosto, Ylöjärven Kokoomus, Ylöjärven Vihreät, Ylöjärven Keskusta, |
Sairasta touhua!Maanantai 29.4.2019 - -Esko Erkkilä- Tämänpäiväisen blogikirjoitukseni aihetta ei tarvinnut kauaa etsiskellä, sillä kuulun siihen suomalaisten valtaenemmistöön, jotka saavat päänsärkyä, kun mainitaan sana ”ilmastonmuutos”!
Päänsärkyni eräs aihe on se Antti Rinteen kysymys eduskuntapuolueille, joka kuuluu näin:
”Oletteko sitoutuneet globaalisti ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen 1,5 asteeseen? Oletteko sitoutuneet siihen, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja sen jälkeen nopeasti hiilinegatiivinen?”
Rinteen kysymys on mahdoton toteuttaa Suomessa, sillä emme voisi globaalisti sitoutua mihinkään ja kaikkein vähiten ilmastohaihatteluun.
Päänsärkyni ykkösaihe ei kuitenkaan tänään ole Antti Rinteen jorinat, vaan kannan suurta huolta siitä humpuukista, jota Vihreiden ex-kansanedustaja Antero Vartian vouhotukset vaativat kuluttajilta jokapäiväisten palveluiden lisämaksuista, joita pitäisi maksaa extrana vaikkapa ravintolapalveluista, polttoaineostoista, vakuutusmaksuista tai lennoista!
Miksi Vihreät eivät vaatineet Antero Vartian asettumista eduskuntavaaliehdokkaaksi ja miksi he eivät kohdistaneet hänelle sellaista äänivyöryä, että hänen ei olisi tarvinnut sekaantua Compensate-säätiön tapaisiin kansalaisia kurittavaan toimintaan!
***************
Onneksi en ole St1:n tai Nordean asiakas sekä vain poikkeustilanteissa käytän Finnairin palveluja, mutta siitä olen surullinen, että Antero Vartia on pystynyt hompottamaan myös OP Vakuutuksen, jonka asiakas perhekuntamme on kaikkien vakuutustemme osalta.
Onneksi Vartian vaatimat maksut ovat tässä vaiheessa vain vapaaehtoisia lisäkustannuksia suomalaisille, mutta vaarana on niiden sisällyttäminen jatkossa hompottamiseen langenneiden yritysten hinnastohintoihin lisähintana!
Sairasta touhua!
-Esko Erkkilä-
|
|
2 kommenttia . Avainsanat: Sairasta touhua!, Sairasta touhua Vihreiden Antero Vartialta!, Compensate-säätiö, Ex-kansanedustaja Antero Vartia, Vihreiden ex-kansanedusta Antero Vartia, St1, St1 toimii väärillä perusteilla, OP Vakuutus, OP Vakuutus toimii väärillä periaatteilla, |
Mansen Mörinät keräsi taas kerran suuren joukon maanrakennusalan ammattilaisia PirkkalaanMaanantai 8.4.2019 - -Esko Erkkilä-
Mansen Mörinät ovat aina keväällä järjestettävä maanrakennuskone- ja kuljetuskalustoalojen ammattilaisten messutapahtuma, joka nimestään huolimatta keskittyy Pirkkalaan Tampereen läntisen ohitustien varrella sijaitseviin liikkeisiin.
Toki ”Mörinä- liikkeitä” osallistuu tapahtumaan myös Tampereelta sekä Lempäälästä.
Nyt Mansen Mörinät toteutettiin 5. – 6.4.2019 ja osallistuin niille vierailemalla muutamissa Pirkkalassa sijaitsevissa alan yrityksissä heti ensimmäisenä ”mörinäpäivänä”.
Eniten minua kiinnostivat…
…polttopuiden pilkontaan sekä…
…nurmikonleikkuuseen liittyvät koneet.
***********************
Rotatorin konekentällä näkyi useita…
…myytyjä maantiivistysjyriä sekä…
…asiakkaita odottavia järeitä kaivinkoneita.
Kaikesta huomasi, että maamme talous on saatu kuntoon ja ainakaan vielä talouselämän pelot synkkenevistä näkymistä eivät ole murentaneet yritysten uskoa tulevaisuuteen.
Melkoinen huoli tulevaisuudesta on kuitenkin kansalaisten keskuudessa tunnistettavissa, sillä SDP:n ja Vihreiden vaalivoittoa pelätään!
********************
Mansen Mörinöissä nälkä ei pääse yllättämään, sillä näyttelyvieraille on maittavia tarjottavia jokseenkin kaikkien yritysten toimesta.
Tässä kuva Mateko Oy:n tarjoamista Kivikylän kotimaisesta lihasta valmistetuista grillimakkaroista, joita oli grillissä varattuna suuret määrät.
Rotator on perinteisesti ollut anteliain yritys näyttelyvieraiden ateriatarjonnassa ja niin myös nyt, sillä siellä tarjottiin kaikille näyttelyvieraille Kauppahallin Kotiruoka Oy:n valmistamaa lounasta - ilmaiseksi!
Kiitokset Suomen suurimpien konepäivien kaikille järjestäjille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mansen Mörinät, Mansen Mörinät 2019, Mateko Oy, Rotator Oy, SDP:n mahdollinen vaalivoitto arveluttaa yrityksiä, Vihreiden mahdollinen vaalimenestys olisi myrkkyä yrityksille ja suomalaisten hyvinvoinnille, |
Vihreät puolustelevat intohimoisesti, kun heidän ehdokkaansa jäi rysän päältä kiinni laittomasta toiminnastaSunnuntai 7.4.2019 - -Esko Erkkilä- Julkaisin fb-sivullani ja sen lisäksi ”Tampereen kuntapolitiikka” –fb-sivulla valokuvat Vihreiden Jaakko Mustakallion ja Kokoomuksen Anne-Mari Jussilan vaalimainoksista, jotka molemmat on kiinnitetty luvattomasti eläviin puihin.
Kuvat yllä.
Kuvien julkaisemisesta nousi erityisesti Tampereen kuntapolitiikka- sivuilla metakka, kun Vihreät puolustelivat aatetoverinsa laitonta menettelyä!
Menettely on selkeästi laitonta järkisyiden vuoksi, mutta menettely on laitonta myös niiden ohjeiden perusteella, jotka Tampereen kaupunki on antanut vaalimainonnasta 14.4.2019 järjestettävien eduskuntavaalien osalta.
Tampereen kaupungin antamat ohjeet tässä:
Yleisillä alueilla maksuttomia vaalimainospaikkoja vain mainostelineilläJulkaistu 26.3.2019 11.28 Eduskuntavaalimainonta kaupungin mainostelineillä alkaa keskiviikkona 27.3.2019. Tampereen kaupunki tarjoaa puolueille ja valitsijayhdistyksille 17 vaalimainostelinettä eri puolilla kaupunkia. Kaupungin yleisillä alueilla ei ole muita maksuttomia mainospaikkoja, eikä mainoksia saa omatoimisesti kiinnittää esimerkiksi valaisinpylväisiin, aitoihin eikä sähkökaappeihin.
***********
Ohjeissa ei ole erikseen mainittu Tampereen kaupungin alueella kasvavia eläviä puita, mutta asiayhteydestä on jokaiselle selvää, että vaalimainoksia ei saa kiinnittää eläviin puihin.
Oletukseni on, että kirjoitustani vastaan pyristelevät henkilöt ovat suuntaukseltaan Vihreitä ja jos näin voittopuolisesti on, näen tilanteen eriskummallisena.
Vihreät ovat olevinaan luontoa arvostavia, mutta todellisuudessa heidän toimintansa on aivan jotain muuta.
Ajatusleikkinä jokainen voi pohtia, että millaisen ryöpytyksen Vihreät olisivat nostaneet, jos laittoman vaalimainonnan tekijänä olisivat olleet perussuomalaiset!!
Tutustukaa ”Esko Erkkilä” ja ”Tampereen kuntapolitiikka” facebook-sivuihin, niin näette kuinka intohimoisesti Tampereen Vihreät puolustelevat erään johtajansa laitonta menettelyä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vihreä ehdokas jäi rysän päältä kiinni laittomasta toiminnasta, Vihreät kiinnitävät vaalimainoksiaan laittomasti eläviin puihin, Tampereen Vihreät, Vihreät Tampereella, |
Vihreiden puheenjohtajan toilailut ajavat nyt ohi Trakain linnan kalleudet!Lauantai 4.8.2018 - -Esko Erkkilä- Suuri anteeksipyyntö lukijoilleni, sillä tänään en kerrokaan Trakain linnan kammioiden henkeäsalpaavista näkymistä, vaan joudun muutamalla sanalla kommentoimaan Vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon toilailuja.
Vihreiden ykkösmieheltä katosi totaalisesti hyvät käytöstavat, kun hän tukholmalaisella homoklubilla roimi selkää jotain homoystäväänsä. Taudinkuvaan kuuluu, että vihreiden puheenjohtaja esiintyy kuvissa paidattomana.
Aalto väitti, että oli ottanut yhden oluen, mutta nuo temput kertovat jostain muusta.
Touko Aallon toilailut menevät yli ymmärryksen.
Olemmeko me suomalaiset niin sairaita, että äänestämme seuraavissa eduskuntavaaleissa vihreitä?
Heidi Hautalan ja muiden viherpiipertäjien toilailut vielä jotenkin ymmärtää, mutta heidän nykyisen puheenjohtajansa harhahypyt avioliiton kaidalla saralla ja nyt myös homomaailmassa menevät kaiken ymmärryksen yli.
Tästäkö Suomen seuraava pääministeri – Luojan kiitos ei!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puheenjohtaja Touko Aallon toilailut, Vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon homotoilailut, Toumo Aalto, Onko Suomella varaa Touko AAltoon?, Kyröläismatka2018, Balkan2018, Trakain linna, Trakai, |
Mikko Alatalo 1.5.2018: "Tampereella ajatellaan lähinnä, että yksi euro ratikalle tuo 3-4 euron hyödyn rakennusyhtiöille."Keskiviikko 2.5.2018 - -Esko Erkkilä- Tampereen Keskusta järjesti eilen Vihreä Vappu-tilaisuuden Hämeenpuiston tapahtuma-aukiolla Kirjastotalo Metson edessä.
Kerroimme tapahtumastamme Tamperelainen-lehdessä ja jaoimme samaa ilmoitusta facebookissa.
Ennakoimme sateista säätä ja sen vuoksi pystytimmekin kaksi telttakatosta suojaamaan yleisöä, äänentoistolaitteitamme ja tarjottavaamme.
Johannes Jonoff (vasemmalla) ja Reijo Laitinen täyttivät ilmapalloja tapahtumayleisön viihdykkeeksi.
Jarmo Toivola ja Raija Moilanen huolehtivat siman sekä donitsien tarjoilemisesta – Raija Moilanen juonsi tilaisuutemme.
On selvää, että sima sekä donitsit olivat Suomessa valmistettuja.
Keskustan valtuustoryhmän kunnallissihteeri Raija Moilanen, joka on sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen ja joka on Tampereen pormestarin nimittämän köyhyyden ennaltaehkäisevän työryhmän jäsen, kertoi työryhmän työskentelystä.
Reijo Laitinen on puolestaan sen työryhmän jäsen, jonka pormestari on nimittänyt tutkimaan huumeongelman tilannekuvaa Tampereella. Laitinen valotti vappujuhlayleisölle työryhmän aikaansaannoksia.
Kunnallisjärjestön puheenjohtajana kerroin ”eläväni” netissä 24/7, mutta siitä huolimatta tai paremminkin juuri sen vuoksi olin huolissaan niistä 70.000 tamperelaisesta, joilla ei ole tietokonetta eikä nettiä.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunnan jäsen ja Keskustan Pirkanmaan piirihallituksen varapuheenjohtaja Aino-Riikka Simula toi vapputilaisuuteen nuorten toivorikkaan tervehdyksen.
Tilaisuudessa juhlapuheen piti kansanedustaja Mikko Alatalo ja hän aloitti puheensa näin:
”Viisi vuotta Suomen talous polki paikallaan, vaikka kansainvälinen talous oli kääntynyt selvään kasvuun finansiikriisin jälkeen. Suomi ajautui taantumaan, ihmiset menettivät työpaikkansa ja hallituspuolueet äänestivät omat esityksensä eduskunnassa nurin.
Keskustalaisille sanottiin, että tehkää jotakin. Me lupasimme 200 000 uutta työpaikkaa kymmenen vuoden aikana. Nyt kolmessa vuodessa on syntynyt 100 000 uutta työpaikkaa.
Saavutamme kunnianhimoisen 72 prosentin työllisyysastetavoitteen tällä vaalikaudella. Talous kasvoi lähes kolmen prosentin vauhtia jo viime vuonna.
Velkaantuminen on taittunut ja velkasuhde jatkaa laskuaan."
"Lupasimme laittaa omais- ja perhehoidon kuntoon. Näin olemme tehneet.
Lupasimme hakea kasvua biotaloudesta ja digitalisaatiosta. Metsäteollisuuden jätti-investoinnit ovat paras esimerkki biotalouden etenemisestä.
Lupasimme pitää kuntien tehtävät ja talouden tasapainossa. Näin on toimittu.
Lupasimme purkaa turhia normeja. Niitä on purettu useita satoja.
Ja lupasimme viedä sote- ja maakuntauudistuksen maaliin. Nyt se on eduskunnan käsissä.”
*************************
Mikko täyttää aina Vappuna vuosia ja Reijo Laitinen yllätti koko juhlayleisön Mikolle osoittamallaan onnittelulaululla!
Kyyhkyläiset – Mikko ja Seija Alatalo kertoivat Vappujuhlan jälkeen kiirehtivänsä Mikon merkkipäivän viettoon!
Myös minä onnittelen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Keskusta, Keskustan Vihreä Vappu Tampereella 1.5.2018, |
Ratikka raiskaa nyt jo Raatihuoneenkin!Lauantai 10.3.2018 - -Esko Erkkilä- Tampereella ollaan pääsemässä ratikan vuoksi todelliseen tuhovaiheeseen, kun lähipäivinä idästä länteen kulkevat bussilinjat ohjataan Raatihuoneen rappusia hipoen kohti Puutarhakatua.
On varmaa, että jos nämä kaikki ratikkatyömaan haitat olisivat edes osaksi olleet päättäjien tiedossa päätösvaiheessa, niin tamperelaiset olisivat säästyneet ratikalta, sen miljardiin kohoavilta kustannuksilta ja niiltä vaikeuksilta, jotka nyt tuosta täysin turhasta hankkeesta aiheutuvat.
Kaikesta tästä saamme kiittää niitä kaupunginvaltuutettuja, jotka aikoinaan äänestivät Rantaväylän tunnelin puolesta.
Tuki Rantaväylän tunnelille oli Vihreiden vaatima maksu sille, että he saivat ratikan.
Ennakkotietojen mukaan Raatihuoneen raiskaaminen ratikan vuoksi alkaa 19.3.2018, mutta jo nyt Raatihuoneen portaiden eteen rakennetaan betoniporsailla eristettyjä karsinoita busseille ja jalankulkijoille. Jotta Vihreät saisivat tässäkin asiassa täysimääräisen hyvityksen Rantaväylän tunnelin puolesta toimimiselleen, rakennetaan Raatihuoneen eteen myös viherpyöräilijöille omat karsinat.
Tässä muutama kuva niistä karsinanrakennuspuuhista, joita parhaillaan tehdään Raatihuoneen portaiden alapäässä:
*************
Talvi kun on, niin rakennustöissä tarvitaan massiivisia kaasukäyttöisiä maanlämmittimiä, jotta Raatihuoneen edustaa pystytään oikein kunnolla raiskaamaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ratikka raiskaa nyt jo Raatihuoneenkin!, Ratikka raiskaa Tampereen, Vihreiden tuki Rantaväylän tunnelille, Tampereen Raatihuone, Aleksis Kivenkatu, Puutarhakatu, |
Joka puhkesi delfiinimyrsky Tampereen Vihreissä ja Tampereen Kokoomuksessa!Maanantai 29.8.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereen Särkänniemi Oy:n delfinaariossa olleet neljä pullokuonodelfiiniä on viikonvaihteen aikana siirretty Kreikassa Ateenan lähellä Spatassa sijaitsevaan Attica Parkin (The Attica Zoological Park) delfinaarioon eilen.
Uuden sijoituspaikan ovat valinneet eurooppalaiset merinisäkäseläinlääkärit ja -asiantuntijat eläinten hyvinvointi tärkeimpänä kriteerinään.
”Päätös on Särkänniemen delfiinien kannalta paras mahdollinen. Delfiinit saavat isommat tilat, sitoutuneen hoitohenkilökunnan ja tarvitsemansa huolenpidon. Kuulimme laajasti alan asiantuntijoita ja kartoitimme kaikki vaihtoehdot, ja tämä oli myös EEP:n kansainvälisten merinisäkäseläinlääkärien ja -asiantuntijoiden yksimielinen sitova suositus”,...
...kertoo Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.
Kevään kuntavaaleihin valmistautuvien Tampereen Vihreiden ja Tampereen Kokoomuksen riveissä on noussut aikasmoinen älämöly tapahtuneesta.
Vihreät ovat tietysti oma lukunsa, mutta ihmettelen, että Tampereen Kokoomus on jopa pormestari Anna-Kaisa Ikosesta alkaen tullut julkisuuteen arvostelemaan Tampereen Särkänniemi Oy:n hallituksen päätöstä.
Arvostelijat eivät tunne osakeyhtiölakiamme, kun vaativat jopa yhtiön hallituksen eroamista – osakeyhtiön hallitus on yhtiökokouksen valitsema ja hallitus voidaan vaihtaa vain yhtiökokouksen päätöksellä.
Huvittavinta on se, kun Vihreiden ”pankolla makaavat pojat” ovat suuriäänisesti vaatimassa Irene Roivaista tilille. Kiitän Irene Roivaista suoraselkäisestä suhtautumisesta oman puolueensa ”pankolla makaavien poikien” suuntaan.
En myöskään ymmärrä Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikmania, kun hän Tampereen Särkänniemi Oy hallituksen puheenjohtajana on kutsumassa koolle yhtiön hallitusta ensi tiistaille ja käsittelemään asiaa – eikö yhtiön hallituksen puheenjohtaja ole ollut itse päättämässä delfiinien siirrosta ja siirron yhteydessä noudatettavista tiedotusmenettelyistä?
Särkänniemen delfiinien kohtalosta on kuluneiden kuukausien aikana Vihreät, Kokoomus ja alun perin taisi olla eräs demarivaltuutettu keittäneet sopan, jolle nyt on eilen saatu kelpo ratkaisu.
Toivon, että nyt pääsemme keskustelemaan kevään kuntavaaleihin valmistautuvassa kaupungissamme Vanhan tavara-aseman siirrosta ja erityisesti ratikkauskovaisten hellimästä ratikasta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Delfiinimyrsky, Delfiinit, Särkänniemen delfiinit, Tampereen Vihreät, Tampereen Kokoomus, Tampereen Särkänniemi Oy, Tampereen Särkänniemi Oy:n hallitus, Attica Park, The Attica Zoological Park, Vanhan tavara-aseman siirto, Ratikka, |
Karhen Markkinat ovat Viljakkalassa kesän eräs kohokohta!Maanantai 4.7.2016 - -Esko Erkkilä- Lapsuuteni aikana Viljakkalassa toimi kuusi koulua; Kirkonkylä, Hanhijärvi, Nisu, Karhe, Heinälammi ja Hepo-oja.
Viljakkalan siirtyi kuntien taivaaseen 1.1.2007 ja nyt meillä on vain kaksi koulua; Kirkonkylän koulu ja Karhen koulu.
Sanoin äsken ”meillä”, sillä joskus viljakkalalainen on aina viljakkalalainen!
Viime lauantaina eli 2.7.2016 Karhen koulun Vanhemmat ry järjestivät Karhen koulun kentällä Karhen Markkinat ja se oli jälleen kerran oikea voimannäyte pienen kylän elinvoimasta!
Tässä kuvakimara Karhen Markkinoista 2016:
Näytteilleasettajia markkinoilla oli lähemmäs sata ja hyvän sään ansiosta tunnelma markkinoilla oli korkealla.
Osallistuin markkinoille Ylöjärven kaupungin luottamushenkilönä eli Viljakkala-neuvoston jäsenenä, mutta toinen roolini oli…
…toimia Rouvan roudarina, kun hän osallistui markkinoille omalla myyntipöydällään.
Rouva myi tiffany- ja sulatuslasitöitään, mansikoita, sipuleita sekä kuunlilja-taimiaan.
Kauppa kävi kuulemma mukavasti!
******************
Kysyimme Viljakkala-neuvoston osastolla kyläläisiltä palautetta – risuja ja ruusuja – siitä, että miten Ylöjärven kaupungin päättäjät ovat huomioineen viljakkalalaisten asiat.
Tulemme Viljakkala-neuvostossa analysoimaan saamamme palautteen ja toimittamaan sen omilla kommenteillamme varustettuina asioista vastaaville virkamiehille sekä luottamushenkilöpäättäjille.
****************
Oli ilahduttavaa, että keskeiset puolueet olivat mukana markkinoilla.
Markkinaetikettiin kuuluu, että kaikki näytteilleasettajat osallistuvat ja tukevat muiden näytteilleasettajien osastojen pystyttämistä, vaikka keskenään kilpailtaisiinkin.
Tämän vuoksi avustinkin Vihreiden (kaupunginvaltuutetut Jussi Kytömäki ja Minna Sorsa kuvassa) ja …
…Keskustan (vasemmalta Pekka Hietaniemi, Arvo Uusitalo ja Minna Sarvijärvi) telttakatoksien pystyttämistä.
Myös Kokoomus, Perussuomalaiset sekä SDP olivat markkinoilla omilla osastoillaan!
Politiikassa pätee sama sääntö kuin bisnesmaailmassa eli henkilösuhteita ei saa koskaan tärvellä vaikka asiat riitelisivätkin.
Pidä mielessä tämä:
”Tämän päivän kilpailijasi voi huomenna olla suurin asiakkaasi tai esimiehesi!”
Kiitokset Karhen koulun Vanhemmat ry:lle hienon markkinatilaisuuden järjestämisestä – ensi vuonna uudestaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhen Markkinat 2016, Karhen Markkinat, tiffany-työt, sulatuslasityöt, Ylöjärven Keskusta, Ylöjärven Vihreät, Karhen koulu, Viljakkalan Kirkonkylän koulu, Hanhijärven koulu, Nisun koulu, Hepo-ojan koulu, Heinälammin koulu, Viljakkala-neuvosto, |
Vapun osuminen sunnuntaille estää sonnanajon tänään!Sunnuntai 1.5.2016 - -Esko Erkkilä- Vasemmistopuolueet ja ay-änkyrät ovat omineet Vapun omaksi juhlapäiväkseen.
Maalla ennen aikaan Vappu oli tärkeä päivä, sillä silloin ajettiin ruumaan eli lantalaan kertynyt lehmänpaska, hevosen lanta ja myös ihmisten samaan ruumaan aikaansaamat jätökset pellolle lannoitteeksi.
Sonnanajo Vappuna oli oikeaa työntekoa. Vappu on työn juhla ja sonnanajo sopi oikein hyvin päivän ohjelmaan.
Tänään Vappu osuu sunnuntaille ja se merkitsee, että maallakaan ei tänään pystytä hyödyntämään Vappua sen todelliseen merkitykseen.
Vapun merkitys on muuttunut myös meille porvaripuolueita kannattaville, sillä mekin järjestämme Vappujuhlia.
Puhumme Vappunakin asiaa, jotta Suomi saataisiin nousuun.
Meille Vappu on Kevään Juhla, joka merkitsee talven taittumista.
Saan tänään olla järjestämässä Keskustan Vihreää Vappua Tampereella Hämeenpuistossa ”Uutinen” –patsaan vierellä. Uutinen-patsas sijaitsee Kirjastotalo Metson edessä.
Olen iloinen, että paikalla ovat puhumassa kaikki Pirkanmaan keskustalaiset kansanedustajat eli
ja
Puheen keväiselle Tampereelle pitää Keskustan Tampereen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.
Tervetuloa Hämeenpuistoon tänään klo 11.00!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Vihreä Vappu, Vappu on Työn Juhla, |
Pääsen S-ryhmän vihreällä kortilla kuluttajan taivaaseen riistämään suomalaista alkutuottajaaTorstai 10.3.2016 - -Esko Erkkilä- Uskallan häpeillen tunnustaa, että lompakossani on S-ryhmän vihreä kortti.
Tunnustan asian häpeillen sen vuoksi, että S-ryhmän vihreän kortin omistavana olen osasyyllinen siihen halpuuttamiseen, jolla kyseinen kaupparyhmä on nyt tuhoamassa suomalaisen maatalous- ja kotieläintuotannon.
Halpuuttaminen on sanahirviö jo sinänsä, mutta sen aikaansaama vaikutus suomalaisessa yhteiskunnassa on osoittautunut vastuuttomaksi.
S-ryhmän kaupallinen valta Suomen päivittäistavarakaupassa on kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, että se pystyy laittamaan kenet tahansa toimijan kontalleen ja sen se on jo tehnytkin.
Halpuuttaminen ja private label-tuotteiden hyllyosuuden kasvattaminen ovat kuolinisku suomalaiselle alkutuotannolle, suomalaiselle elintarviketeollisuudelle, suomalaiselle huoltovarmuudelle ja kaikelle sille hyvälle, joka oli leimaa-antavaa suomalaisen päivittäistavarakaupan, suomalaisen elintarviketeollisuuden ja suomalaisen alkutuotannon kesken vielä jokunen vuosi sitten.
Me vihreän S-kortin omistajat kasvatamme käkeä pesässämme tai jopa kyytä povellamme.
Parhaillaan nimeään seuraaviin kuntavaaleihin tunnetuksi tekevät poliitikonalut kuopivat karsinoissaan, kun ovat ilmoittautuneet ehdokkaiksi S-ryhmän osuuskauppojen edustajistovaaleihin.
Edustajiston rooli S-ryhmän hallinnossa on kuvitteellis-viitteellinen ja en pätkääkään usko siltä suunnalta löytyvän apuja, että S-ryhmä muuttaisi toimintatapojaan isänmaallisemmiksi.
On kuitenkin luonnollista, että tulen käyttämään äänioikeuttani, mutta sellaisen ehdokkaan löytäminen, joka ymmärtäisi liike-elämän perustiedot saattaa olla haasteellista. Liike-elämän perustietoihin lasken sen, että ymmärtää vastuunsa suomalaisen elintarvikeketjun säilymisestä ja sen eri osapuolten kohtuullisesta toimeentulosta.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: halpuuttaminen, private label-tuotteet, Rainbow, S-ryhmä, S-ryhmän edustajistovaalit, edustajistovaalit, vihreä kortti, suomalaisen maatalouden ongelmat, suomalaisen kotieläintalouden ongelmat, suomalaisen elintarviketeollisuuden ongelmat, |
Tarinallistamalla matkailuun uutta virtaa!Perjantai 30.10.2015 - -Esko Erkkilä- Hämeenkyrössä, Viljakkalassa, Kurussa ja Ylöjärvellä on alkanut mielenkiintoinen projekti, jossa paikkakuntien asukkaiden, yritysten ja alueen paikallishistoriaa tarinallistetaan, jonka jälkeen tarinat pyritään hyödyntämään alueen matkailun kehittämisessä.
Hankkeen hallinnollisena vetäjänä toimii Ylöjärven Yrityspalvelu Oy ja sen yhteistyökumppanina on Hämeenkyrön Yrityspalvelut Oy.
Idea asiasta on lähtöisin alueen matkailuyrittäjien Vihreä Sydän Matkailuyrittäjät ry:ltä.
Tarinallistamishanke on saamassa EU-rahaa Leader-ryhmä Kantri ry:ltä. Hankkeen kesto on 9 kuukautta ja sen budjetti 47.000 €, josta tukea 80 %.
Hankkeen aloitustapahtuma oli Ylöjärven valtuustosalissa maanantaina 26.10.2015 – olin paikalla tilaisuudessa.
Hanketta esittelivät hankkeen vetäjä Vilja Pylsy…
…sekä Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n elinkeinosihteeri Tiina Rinne-Järvensivu.
Käytin tilaisuudessa pari puheenvuoroa ja kannatin hanketta.
Mielestäni Viljakkalan ja Kurun rooli on hankkeessa tärkeä, sillä näiden kuntien kuntaliitokset Ylöjärveen eivät ole sujuneet kitkattomasti.
Erityisesti Viljakkalan osalta on ollut ongelmia ja uskalsin kertoa odottavani, että tämäntapaiset projektit joissa Hämeenkyrö ja Ylöjärvi esiintyvät yhtenä kokonaisuutena parantavat niitä haavoja, joita Viljakkalan kuntaliitos sen luontaisen kumppanin Hämeenkyrön sijaan Ylöjärveen on aikaansaanut.
Annoin tunnustusta Ylöjärven seurakunnalle, joka on osannut tuotteistaa nyky-Ylöjärven alueella sijaitsevat kirkot, kun on järjestänyt linja-autokierroksen, jossa on tutustuttu Ylöjärven kirkkoihin.
Viljakkalassa sijaitseva Haverin kaivosalue on ehtymätön tarinoiden lähde, jonka kaupallistaminen on edelleen lapsenkengissä.
Ylöjärven Takamaalla sijainneen Ylöjärven kuparikaivoksen matkailullista hyödyntämistä vaikeuttaa se, että entinen kaivosalue on nykyään tehokkaassa hyötykäytössä Puolustusvoimien Teknillisellä Tutkimuslaitoksella.
Tilaisuudessa käytettiin kriitinen puheenvuoro alueen historian käyttämisestä apuna matkailun hyödyntämisessä.
Olen tiukasti eri mieltä ja uskon, että alueen historian hyödyntäminen auttaa alueen matkailuyrittäjiä saamaan tämän projektin avulla uutta ilmaa siipiensä alle.
Toivottelen hankevetäjälle myötätuulta ja ehkäpä minäkin tulen hänelle jonkun tarinan tarjoamaan Hämeenkyrön, Viljakkalan ja kenties myös Ylöjärven osalta – Kuru on minulle vieraampi, mutta uskon, että sieltä hankevetäjä saa moniakin hyviä tarinoita ainespuikseen, jotta…
…tässä kerrotut hankkeen lopputulokset täyttyisivät!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vihreä Sydän Matkailuyrittäjät ry, Vihreä Sydän -projekti, Ylöjärven Yrityspalvelu Oy, Hämeenkyrön Yrityspalvelut Oy, Kantri ry, hankevetäjä Vilja Pyldy, elinkeinosihteeri Tiina Rinne-Järvensivu, Ylöjärven seurakunta, Haveri, Viljakkala, Kuru, Ylöjärvi, |
Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikuntaan uusi ritariTorstai 29.10.2015 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven valtuustosaliin viime maanantaina Vihreä Sydän -tarinallistamishankkeen starttitilaisuuteen kokoontunut yleisö sai olla todistamassa hienoa tapahtumaa, kun Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunta löi uuden jäsenen ritarikuntaan - ritarikuntaan, jossa olen jäsen numero 307.
Ritarikunnan 659. jäsen on nyt luontokuvaaja Harri Luojus.
Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunta tekee työtä hämeenkyröläisen kulttuurin puolesta ja antaa työnsä tuloksena mm. kulttuuristipendejä.
Ylöjärven valtuustosalissa järjestetyn ritariksilyöntitilaisuuden aluksi ritarikunnan Suurmestari Eero Pylsy luki ritariksiasettamisen asiakirjan.
Luontokuvaaja Harri Luojuksen ritariksilyöntiä todisti Suurmestarin lisäksi neljä Ritarikunnan sarvipäätä.
Hämeenkyrö on vankka sahtipitäjä ja sen vuoksi Hämeenkyrön vaakunassakin kuvatulla sarvella on tärkeä rooli, kun lyödään uusia ritareita.
Ritariksilyöntiseremoniaan kuuluu, että ritariksilyödyn pitää maistaa sarvesta hämeenkyröläistä sahtia…
…ja sitä pitää maistaa molemmille jaloille.
Tässä näyte nuorimman ritariveljemme luontokuvaaja Harri Luojuksen kuvasta, jossa hän on ikuistanut harjumasmalon!
*************
Vielä pieni muistelus tilaisuudesta, jossa minut lyötiin Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnan ritariksi.
Meitä lyötiin samalla kerralla ritareiksi kuusi henkilöä ja yksi meistä oli Suomen ensimmäinen tangokuningas Viljakkalassa syntynyt ja hyvin tuntemani Kauko Simonen.
Ainahan jonkun täytyy pitää kiitospuhe ja Kauko otti ohjat käsiinsä, kun kiitti ritarikunnan Suurmestaria laulaen!
Oli hieno ”kiitospuhe”!
************
Viime päivinä on nähty, että henkilötietosäännösten rikkomisesta saa potkut jopa hallituspuolueen kolmas varapuheenjohtaja ja sen vuoksi en uskalla nimetä ritarikumppaneitani, mutta sen totean, että olen Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunnassa rinnan eduskunnan erään entisen puhemiehen, eräiden entisten varapuhemiesten sekä useiden entisten ministereiden kanssa.
Annan suuren tunnustuksen agrologi-veli Eero Pylsylle, joka tarinallistamalla Hämeenkyrön Sarvipäät on luonut ritarikunnan, joka tekee työtä kyröläisen kulttuurin puolesta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vihreä Sydän -projekti, Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunta, Suurmestari Eero Pylsy, luontokuvaaja Harri Luojus, tangokuningas Kauko Simonen, Kauko Simonen Viljakkala, |
Värien käyttäminen auttaa biotalouden monipuolisuuden hahmottamisessaSunnuntai 1.2.2015 - -Esko Erkkilä- Keskusta on jo Vanhasen hallituskausien kuluessa korostanut biotalouden merkitystä Suomen taloustilanteen pelastajana.
Kataisen ja Stubb´n hallituskausien aikana biotalouden ”viestikapula” putosi ja asiassa mentiin voimakkaasti taaksepäin.
Päähallituspuolueen lisäksi vihreiden hellimä hiilenmusta energiapolitiikka jää synkäksi jaksoksi suomalaisessa energiapolitiikassa.
***********
Biotalous käsitetään usein vain hakkeen käyttämiseksi polttokattiloissa ja risujen keräämiseksi metsistä.
Biotalous on laaja mahdollisuuksien verkosto ja eräs tapa hahmottaa sen monimuotoisuutta on kuvata biotalouden osatekijöitä eri väreillä.
Valitettavasti en saa tähän juttuuni värejä, joten on tyydyttävä kirjalliseen kuvaukseen:
Vihreä biotalous
Keltainen biotalous
Sininen biotalous
Punainen biotalous
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Biotalous, Vihreä biotalous, Keltainen biotalous, Sininen biotalous, Punainen biotalous, |
Kokoomus pyyhki Helsingin kaupunginvaltuustolla lattiaaLauantai 29.11.2014 - -Esko Erkkilä- Kokoomus jatkaa valitsemallaan tiellä, kun Helsingin kaupunginvaltuustossa sen valtuustoryhmä tuppisuuna nosti kokemusta vailla olevan vihreiden Anni Sinnemäen Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi.
Sinnemäen valinta Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi oli erikoinen näytelmä.
Näytelmän loppunäytöksen toteuttajaksi joutui Helsingin kaupunginvaltuusto ja voidaankin perustellusti todeta, että Kokoomus pyyhki lattiaa Helsingin kaupunginvaltuustolla.
Herättää kummastusta, että kukaan kokoomuslainen ei käyttänyt Helsingin kaupunginvaltuustossa puheenvuoroja, kun käsiteltiin kaupunkisuunnittelusta vastaavaa apulaiskaupunginjohtajaa!
Näytelmä vahvisti todeksi myös sen julkisuudessa kerrotun, että Vihreät on Kokoomuksen puisto-osasto.
Sinnemäen vastaehdokkaana oli seitsemän vuotta samaa apulaiskaupunginjohtajuutta hoitanut SDP:n Hannu Penttilä.
Poliittinen kähmintä vei Kokoomuksen tuella ja heidän toimestaan voiton asiantuntemuksesta.
Asiantuntemus sivuutettiin myös Vihreiden sisäisissä kahinoissa, sillä puolueen asiantuntija kaupunkisuunnitelussa Osmo Soininvaara ei kelvannut puolueen enemmistölle, vaan he valitsivat ehdokkaakseen kaupunkisuunnittelussa täydellisen untuvikon Anni Sinnemäen.
Vihreät osoittivat, että apulaiskaupunginjohtajavalinnassa ei ollut pienimmissäkään määrin kyse asiaosaamisen kunnioittamisesta.
Sinnemäen valinnan tukeminen on linjassa niiden lukemattomien töppäysten kanssa, joissa Kokoomus on viime aikoina ollut osallisena.
Kokoomuksen asettuminen Sinnemäen taakse on linjassa myös sen nousu-uran kanssa, jolle SDP on nyt pääsemässä.
On enemmän kuin todennäköistä, että Kokoomuksen sekoilut Sinnemäki-tapauksessa kasvattavat SDP:n suosiota.
Mikäs siinä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sinnemäen valinta, Anni Sinnemäki Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi, Hannu Penttilä, Osmo Soininvaara, Vihreät on Kokoomuksen puisto-osasto, |
Vihreiden mukanaolo hallituksessa on ollut muiden hallituspuolueiden vastuuttomuutta!Perjantai 17.10.2014 - -Esko Erkkilä- Alexander Stubb on koko pääministeriaikansa saanut paljon ”lunta tupaa” ja aiheesta on saanutkin.
Viime päivät ovat kuitenkin osoittaneet, että Stubb´n toiminta on saanut aikaan myös positiivista – tarkoitan sitä, että hän edesauttoi Vihreitä jättämään hallituksen!
Ensiksi Vihreiden lähdön jälkeen hallitus linjasi, että metsähakkeen tukea nostetaan ja turpeen verotusta kevennetään.
Metsähake- ja turvepäätöksen jälkeen Stubb´n hallituksen uusi ympäristöministeri sai tehtäväkseen ilmoittaa, että hallitus vetäytyy pakkolunastuspainotteisesta soidensuojeluohjelmasta.
Kaikki nämä päätökset ovat olleet todellista myrkkyä Vihreille.
Vihreiden katkerat kommentit osoittavat nyt kaikelle kansalle, että heidän mukanaolonsa hallitusvastuussa ovat olleet muiden hallituspuolueiden vastuuttomuutta!
************
Metsähakkeen tuen nostamisesta ja turpeen verotuksen alentamisesta pääministeri Stubb on todennut näin (lainaus Maaseudun Tulevaisuus-lehdestä 7.10.2014):
”Kotimaisen turpeen ja metsähakkeen käyttö kivihiilen sijasta olisi ilmastoystävällisempää, parantaisi kauppatasetta jättäen rahat kotimaahan, ja olisi satsaus suomalaiseen työhön. Tulemme tekemään turpeen ja metsähakkeen osalta ratkaisuja, jotka varmistavat niiden kilpailukyvyn suhteessa kivihiileen”.
Stubb´n lausunto kuulostaa kovin keskustalaiselta ja oikein hyvä niin, että oppi on tavoittanut myös Kokoomuksen!
***********
Ministeri Sanni Gran-Laasonen toteaa soidensuojeluohjelman pysäyttämisestä mm. näin (lainaukset Ympäristöministeriön tiedotteesta 15.10.2014):
”Metsien suojeluun tähtäävässä METSO-ohjelmassa vapaaehtoisesta suojelusta on saatu erittäin hyviä kokemuksia ja sitä ovat kiitelleet kaikki. Haluan selvittää, voitaisiinko vapaaehtoisuuteen perustuvalla suojelulla saada hyviä tuloksia aikaan myös soidensuojelussa".
Ja näin:
"Jos rakennamme maanomistajien kanssa hyvää yhteistyötä vapaaehtoisuuden pohjalta, rakennamme samalla luottamusta ja positiivista asennetta luonnonsuojelua kohtaan. Tätä asennetta me tarvitsemme, sillä Suomen luonnosta ja ympäristöstä huolehdimme me kaikki yhdessä. Vastakkainasettelun sijaan etsitään uutta tapaa toimia; yhteistyötä ja vapaaehtoista tahtoa toteuttaa samat soidensuojelutavoitteet".
Näen, että on annettava tunnustusta myös muiden puolueiden toimille, jos ne ovat kannatettavia.
Keskustalaisena totean, että nyt on tunnustuksen paikka Kokoomukselle, kun se ja sen ministerit ovat linjanneet hallituksen suhtautumista metsähakkeen tukeen, turpeen verotukseen ja soidensuojeluohjelmaan! Pelkään kuitenkin, että Kokoomuksen linjauksissa on pukinsorkka haudattuna eli nyt vaalihuumassa annetut lupaukset unohdetaan huhtikuun 19. päivän jälkeen - "unohtamisen" ainoa estämiskeino on se, että Keskusta on kevään eduskuntavaalien jälkeen Suomen suurin puolue!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vihreiden mukanaolo hallituksessa on ollut muiden hallituspuolueiden vastuuttomuutta!, Vihreät jättivät hallituksen, Vihreät ulos hallituksesta, Vihreiden katkerat kommentit, Metsähake, turpeen verotus, soidensuojeluohjelma, |
Kokoomus joutui jo hallituspuolueena taipumaan Keskustan energiapoliittiselle linjalle!Perjantai 10.10.2014 - -Esko Erkkilä- Suomen talous syöksyy elokuun tullitilastojen mukaan yhä syvemmälle, sillä elokuussa vientimme oli 6 % pienempi kuin vuotta aikaisemmin ja myös tuontimme aleni, sillä se oli elokuussa 7 % miinusmerkkinen edellisvuoden elokuuhun verrattuna.
Luvut ovat synkkiä ja hallitus seisoo tumput suorana.
**********
”Tumput suorana” on kuitenkin nyt tarkasteltuna hieman karrikoitu ilmaisu, sillä viime tiistaina eli 7.9.2014 pääministeri Stubb ilmoitti, että Kokoomus on päätynyt Keskustan pitkään esittämälle linjalle ja päättänyt muuttaa turve- ja hakelinjauksiaan.
Toivottavasti pitää paikkansa, kun Stubb lupasi näin:
”Turpeen ja metsähakkeen osalta tulemme tekemään ratkaisuja, jotka varmistavat niiden kilpailukykyä suhteessa kivihiileen.”
Keskustan kansanedustaja ja ex-ministeri Mauri Pekkarinen kommentoi Stubb´n lupausta:
”Siperia on opettanut hallitusta. Kahden vuoden hiilivaelluksen jälkeen hallitus on kääntänyt takkinsa ja kuunnellut Keskustan röykytystä!”
On hyvä, että jo nykyinen hallitus lupaa tehdä keskustalaista energiapolitiikkaa. Toivottavasti Stubb´n lupaus ei jää vain lupaukseksi.
Stubb´n lupauksen täyttämistä helpottaa oleellisesti se, että talouden jarruporukka eli Vihreät ottivat livohkat hallituksesta. Sopii toivoa, että Vihreät pysyvät poissa hallituksesta ainakin kahden vaalikauden ajan!
Vihreiden jarrumiehen roolia kuvastaa hyvin tamperelaisen kansanedustaja Kimmo Sasin lausahdus:
”Nyt kun vihreät eivät ole enää hallituksessa, voidaan turpeesta jälleen puhua.”
Toivon, että Stubb´n lupaukset tulevat voimaan, jotta voidaan todeta, että Vihreiden sekä Kataisen ja Stubb´n hallitusten hiilenmusta energiapolitiikka on ohi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kokoomus taipui, Keskustan energiapoliittinen linja, Vihreät pois hallituksesta, Suomen vienti ei vedä, Suomen vienti takkuaa, Tullitilastot elokuussa 2014, turpeen verotus, metsähakkeen tuki, hallituksen hiilenmusta energipolitiikka, hiilenmusta, |
Pirkanmaan senaattoreilla oli hymy herkässäSunnuntai 28.9.2014 - -Esko Erkkilä- Keskustan Pirkanmaan piirin piirikokouksessa eilen oli luottavainen tunnelma seuraavia eduskuntavaaleja odoteltaessa.
Pirkanmaan molemmat Keskusta-senaattorit – Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti – olivat yhtä hymyä, kun he valmistautuivat antamaan piirikokoukselle lyhyen raportin ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä.
Kansanedustaja Mikko Alatalo totesi kahteenkin kertaan, että kevään eduskuntavaalien jälkeen Keskustan on mentävä korjaamaan Isänmaan asiat, kun nykyhallitus ja sen edeltäjä ovat saaneet maamme asiat umpikujaan.
Toimin juontajana piirikokouksen jälkeen Jugend-torilla järjestetyssä Keskustan Pirkanmaan piirin vaalistartissa ja totesin, että arvostan kansanedustaja Mikko Alatalon käyttämää termiä ”Isänmaa”.
Totean tässäkin, että ”Isänmaa” –termin käyttäminen sopii hyvin sen politiikan kuvailemiseen, jota Keskusta noudattaa.
Kansanedustaja Arto Pirttilahti vaati puheessaan, että ”Pyörät on saatava pyörimään”!
Pirttilahti – joka hetki sitten valittiin Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmien puheenjohtajaksi – vaati, että turpeen verotus ja hakkeen oikeudenmukainen kohtelu on saatava sille tasolle, että Vihreiden hiilenmusta energiapolitiikka on vain synkkä muisto! ************
Uskon, että Keskustan Pirkanmaan kansanedustajaryhmän koko tuplaantuu, kun eilen nimetty kansanedustajaehdokasryhmä ehtii jalkaantua Pirkanmaan eri kuntiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Keskusta, Keskustan Pirkanmaan piiri, vihreiden hiilenmusta enenrgiapolitiikka, , |
Suuri helpotus - kukaan ei jää kaipaamaan!Tiistai 16.9.2014 - -Esko Erkkilä- Hallitusrintamalta kuului eilen ensimmäisen kerran yli kolmeen vuoteen myönteisiä kuulumisia – Vihreät ovat jättämässä hallituksen!
Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaana ollut elinkeinoministeri Jan Vapaavuori osoitti jämäkkyyttä, kun hän kertoi hallituksen esittävän ensi torstaina, että Fennovoiman Pyhäjoelle suunnitteleman ydinvoimalan suunnitelmaa päivitetään ja sitä ehdotetaan tietyin edellytyksin hyväksyttäväksi.
Hiilenmustaa energiapolitiikkaa ajavan Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kertoi Vapaavuoren tiedotustilaisuuden jälkeen, että hän tulee esittämään puolueensa päättäville elimille hallituksesta lähtemistä.
Niinistön kertoma on suuri helpotus suomalaisille ja nyt pitää toivoa, että Ville Niinistö pitää sanansa.
On varmaa, että Niinistön ilmoitus aiheuttaa monien niiden kansanedustajien kohdalla mielenmuutoksen, jotka ovat tähän saakka suhtautuneet kriittisesti Pyhäjoen Hanhikivelle suunnitellun laitoksen rakentamiseen.
Vihreät ovat ”takiaispuolueen” roolissaan saaneet Kataisen-Urpilaisen ja Stubb´n-Rinteen hallituksissa kohtuuttoman suuren aseman – jarrumiehen aseman.
On varmaa, että Vihreiden rooli hallituksessa on ollut merkittävä syy Suomen nykyisille ongelmille.
En ole varmaan ainoa, joka toivottelee Vihreille mahdollisimman pitkää kautta poissa vallan kammareista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Fennovoima, Pyhäjoen ydinvoimalaluvan hyväksyminen, Vihreät lähtevät hallituksesta, Vihreät pois hallituksesta, Ville Niinistö, Jan Vapaavuori, |
Ratikkapäätös oli onnetonta jatkumoa Rantaväylän tunnelillePerjantai 20.6.2014 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginvaltuutetut tekivät maanantaina 16.6.2014 kaupunkilaisten kukkarolle vahvan loven tekevän päätöksen, kun hyväksyivät, että ratikan suunnittelua Tampereelle jatketaan.
Kyse on Vihreiden saamasta koplausmaksusta Kokoomukselta, kun Vihreät aikoinaan kannattivat Kokoomukselle ja sen rahoittajille elintärkeän Rantaväylän tunnelin rakentamista.
Vihreät olivat periaatteessa vastaan Rantaväylän tunnelia, mutta kun heille luvattiin vastapalvelukseksi ratikka, niin tuki Kokoomuksen ykköshankkeelle heltisi helposti!
Kyseessä oli koplausten koplaus, jonka tamperelaiset saavat kokea palveluiden jatkuvana heikentymisenä!
Tampereen ratikka on todellisten asiantuntijoiden antamien lausuntojen perusteella täysin turha hanke ja sen turhuuden osaa jokainen järki-ihminen päätellä ihan maalaisjärjellä.
****************
Turussa on jo nyt ratikka ja se on mahdottoman oikeassa käytössä – jäätelökioskina!
****************
On todella surullista, että yhteiskunnan varoja tuhlataan hyödyttömään hankkeeseen, kun maakunnan eli Pirkanmaan hyvinvoinnille olisi paljon tarpeellisempiakin hankkeita rahoitettavana.
Nyt on pantava toivoa sille, että valtiovalta osaa olla viisas ja ei lähde tukemaan Tampereen ratikkahanketta.
Pirkanmaalla tarvitaan rahaa 3-tien, 9-tien ja 12–tien sekä alemman tieverkoston kunnostamiseen – niiden kunnostaminen toisi hyvinvointia koko maakunnalle.
Ratikkavouhkaajat ovat suuriäänisiä melskaajia, joilla ei monillakaan ole kummoistakaan kokemusta työelämästä ja esim. yritysmaailmassa hankittuja kannuksia on tuskin kenelläkään.
Nostan hattua niille kahdelle kokoomuslaiselle ja kolmelle demarille, jotka omien puolueidensa valtavirrasta poiketen uskalsivat äänestää ratikkaäänestyksessä tamperelaisten puolesta.
Erityisen arvostukseni saavat ne kaupunginvaltuutetut, jotka osasivat tunneliäänestyksessä sekä myös nyt ratikkaäänestyksessä valita EI – nappulan!
Meillä on nyt kriittiset hetket, jotta kohta aloittava Stubb-hallitus pitää kyntensä poissa Tampereen ratikkahankkeesta – uskon vahvasti, että seuraava hallitus näin tulee joka tapauksessa tekemään!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rantaväylän tunneli, Ratikka, ratikan koplaaminen Rantaväylän tunneliin, kokoomus ja vihreät koplasivat, Turun ratikka, Valio-ratikka, jäätelöratikka Turussa, |