Vietimme Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen Itsenäisyyspäiväjuhlaa jo eilenTiistai 6.12.2016 - -Esko Erkkilä- Olimme Eläkeliiton Tampereen yhdistyksessä päivän verran etuajassa, kun järjestimme jäsenillemme Itsenäisyyspäiväjuhlan jo eilen.
Tässä pieni kuvakertomus onnistuneesta juhlastamme:
Yhdistyksen puheenjohtajana sovin jo hyvissä ajoin Tampereen aluetoimiston päällikön everstiluutnantti Marko Alamäen kanssa, että hän tulee tuomaan juhlaamme Puolustusvoimien tervehdyksen.
Varmistin asian Alamäen kanssa eilen aamulla, sillä olen kokemuksen kautta oppinut, että asiat pitää aina varmistaa.
Everstiluutnantti Alamäki piti seikkaperäisen esityksen Puolustusvoimien roolista.
Jäsenemme Salme Suonpää kiitti everstiluutnantti Alamäkeä selkeästä esityksestä.
Salme Suonpään lähiomainen on kaatunut Tali-Ihantalan torjuntataisteluissa vuonna 1944.
Yhdistyksemme sihteeri Pirkko Tilvis luovutti everstiluutnantti Alamäelle Eläkeliiton Pirkanmaan piirin Joululehden.
Everstiluutnantti Alamäki kertoi tilaisuudesta sopiessamme, että hänen tehtäväänsä kuuluu oikean tiedon levittäminen Puolustusvoimien toiminnasta ja olikin helppo havaita, että Alamäki viihtyi tilaisuudessamme.
Yhdistyksemme emäntä Liisa Kellokumpu (vasemmalla) ja tämänkertainen apuemäntä Marja Halme olivat pukeutuneet Itsenäisyyspäivänjuhlaan hyvin soveltuviin sinisiin asuihin.
Jäsenemme Ritva Nyberg halusi tarjota täytekakut kaikille Itsenäisyyspäiväjuhlamme osanottajille - kiitokset Ritvalle!
Myös Ritva oli pukeutunut itsenäisyytemme juhlaväreihin.
Kirsi Hellsten loihti soittimestaan Itsenäisyyspäiväjuhlaan soveltuvia säveliä.
Runotaitajamme Irja Lehmus esittää tavallisesti tilaisuuksissamme itse kirjoittamiaan runoja, mutta nyt hän esitti juhlaväelle Maaria Leinosen kirjoittaman runon "Vain pimeässä näkyvät tähdet". Runon viimeinen säkeistö kuuluu näin: On se Sinullekin annettutehtävä jouluna ja joulun jälkeen;iloksi Sinutkin on tarkoitettuiloa viemään, valoa pimeäänhymyä, hyvää sanaaKukaan ei niin köyhäettei jaettavaksiystävällisyyden lahjaakukaan ei niin rikasettei sitä tarvitsisi.Ilo annettu jaettavaksivalo vietäväksi eteenpäin.Hyvää Joulua ihmiset -Iloa, Valoa, Rauhaa.
Yhdistyksemme musiikkivastaavan Pekka Hildenin johdolla päätimme Itsenäisyyspäiväjuhlamme yhteisesti seisaaltamme laulamaamme Lippulauluun:
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: everstiluutnantti Marko Alamäki, Irja Lehmus, Pekka Hilden, Kirsi Hellsten, Marttala Tampere, |
Miksi se jää aina viimetinkaan?Lauantai 3.12.2016 - -Esko Erkkilä- Pidän itseäni kohtuullisen kokeneena puhujana. Olen toki pitkäsanainen, sillä yleensä minulla ei ole aikaa sanoa sanomaani lyhyesti!
Se hieman rasittaa, että tavallisesti puheeni valmistelu jää viimetinkaan.
Työelämän aikana sattui useasti, että tein iskusanaliuskan puhettani varten vasta parkkipaikalla, kun olin menossa vaikkapa onnittelukäynnille yhteistyökumppanin luo.
Iskusanaliuskan tekeminen on aina ollut minulle tuttua ja nyt kehitin iskusanaliuskasta uuden version, kun laadin tervetulopuhetta Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen 40-vuotisjuhliin.
Tein tavallista enemmän töitä – toki tapani mukaan viimetingassa – sillä kirjoitin puheeni sanasta sanaan paperille, mutta lisäsin paperiversioon kynällä iskusanat jokaisen kappaleen alkuun.
Tällä menetelmällä puheestani ei tullut paperista lukemista, mutta siitä huolimatta puheen jäsentely pysyi kuosissa.
Kammoksun paperista lukien pidettyjä puheita, sillä ne mielestäni suorastaan halveksivat kuulijoita.
Tässä puheeni, jota terästin iskusanoilla – puhuin vapaasti, mutta sanasta sanaan kirjoitettu puhe oli takavarmistuksena. Vinokirjaimin kirjoitetut ja alleviivatut tekstit kirjoitin kynällä puheluonnokseni joukkoon.
**************************
Arvoisa Eläkeliiton puheenjohtaja, arvoisa terveyttä ja toimintakykyä edistävistä palveluista sekä ikäihmisten palveluista vastaava apulaispormestari, hyvät kutsuvieraat – arvoisat Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsenet!
Ongelmat, vaikeudetIkäihmisten osalta kuulemme näinä aikoina paljon ongelmista ja niistä vaikeuksista, joita ikäihmiset kohtaavat.
Tänään vain positiivisiaHaluan kuitenkin tänään Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen 40-vuotismerkkipäivänä ottaa esille ainoastaan niitä positiivisia seikkoja, joita me ikäihmiset saamme tänä päivänä kohdata ja joista voimme iloita.
TerveysSeniori-iässä terveys on seikka, josta saamme joka päivä iloita, kunhan pysymme edes kohtuullisessa kunnossa.
Talous
Penniä tai nykyään senttejä pitää meidän jokaisen venyttää, mutta uskon, että meillä monilla oli lapsena ja on aikuisenakin ollut taloudellisesti tiukempaa.
AsuinolosuhteetAsunto-olosuhteet olivat meillä lapsuudessamme heikommat kuin nykyään – muistan, kun meilläkin pirtin ikkunoihin kertyi talvipakkasilla huurretta, jopa jäätä; nykyään saamme kovillakin pakkasilla viihtyä kodeissamme kevyissä vaatteissa.
Perhe ja läheiset
Perhe ja läheiset – erityisesti lapset ja lastenlapset – tuovat meille iloa, toki myös murheita, mutta tänään emme murheita muistele.
Maailma on pienentynyt
Uskallan laskea myönteiseksi asiaksi myös se, että maailma on tavallaan pienentynyt; tänään olemme osa laajempaa kokonaisuutta kuin ennen. Nyt näemme kauas, kun ennen katselimme maailmaa ”saunan räppänästä”! Tiedän toki vallan hyvin, että maailman pienentymisestä meillä on toisenlaisiakin mielipiteitä.
RAUHA
Eräs suuri asia – asioista ehkä suurin, on se rauhantilanne, joka Suomessa vallitsee.
Joukossamme on aktiivisia jäseniä, jotka muistavat omakohtaisesti sota-ajat. On joskus paikallaan tiedostaa myös meidän 1940-luvun lopulla syntyneiden se, että synnyinhetkellämme Suomi oli ollut rauhantilassa vasta muutaman vuoden ja rauha oli syntymämme aikana nuori ja osin myös heiveröinen.
Hyvät Juhlavieraat!
Talous
Juhlassa on hieman noloa puhua taloudesta, mutta kun on kyse kiitoksista, se sallittaneen.
Omarahoitus
Kiitokset jäsenistöllemme siitä omarahoitusosuuden vaalimisesta, jota olemme pystyneet toteuttamaan.
Kiitokset Tampereen kaupungille
Haluan lausua tässä yhteydessä kiitokset Tampereen kaupungille, joka suhtautuu myötäsukaisesti ikäihmisten toimintaan. Kiitokset apulaispormestari Mikko Aaltonen siitä taloudellisesta tuesta, jota olemme kaupungilta saaneet. Olemme päättymässä olevan vuoden aikana monipuolistaneet toimintaamme ja monipuolistamisen tarkoituksena on jäsenistömme vireyden kehittäminen sekä terveyden vaaliminen.
Uudet toimintamuodot
Hyvät Ystävät!
Tervetuloa Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen 40-vuotisjuhlaan, tehdään tästä juhlasta eteenpäinkatsova tuokio – viihtykää!
TervetuloaEteenpäinkatsova tuokioViihtykää !
*************************
Jopa Rouva kommentoi, että puheeni oli onnistunut – jatkan siis samalla tekniikalla!
Huomaan muuten sen, että juttuuni ei sisälly edes yritystä vastata otsikon kysymykseen - no joskus toiste sitten ehkä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puheluonnos, iskusanaliuska, iskusanat, paperista lukeminen aliarvioi kuulijat, puheen valmistelu, onnistunut puhe, |
Junamatka Douro-joen upeissa rantamaisemissaTorstai 1.12.2016 - -Esko Erkkilä- Lokakuisen agrologimatkamme ohjelmassa oli tiistain 4.10.2016 kohdalla otsikossa mainittu ohjelmanumero ja sen tiimoilta nyt muutama kuva sekä selostava saatesana!
Matkasimme majapaikkakunnaltamme Vila Realista bussilla kauniita portugalilaismaisemia ihaillen läheiseen Peso de Reguaan.
Olimme Peso de Reguan rautatieasemalla hyvissä ajoin sillä,…
…asemalla oppaamme Mika Palon jakamissa matkalipuissa junamme lähtöajaksi kerrottiin 9.09.
Rautatieasemalla oli hyvää aikaa tehdä ostoksia…
…ja viettää aikaa junanlähtöä odotellen.
Reguan asemalla kuuluu kuvaan, että siellä on makeisten myyjiä,…
…jotka myyvät itsevalmistamiaan makeisia…
…euron kappalehintaan.
Rebucados-niminen makeinen on valmistettu hellalla kuumennetulla pannulla. Sen raaka-aineina ovat vesi, sokeri, hunaja ja sitruuna – makeisen loppusilaus on jokaisen myyjän salaisen reseptin aikaansaama.
Makeinen on kova ja se nautitaan imeskelemällä.
Reguan aseman rebucados-makeista on valmistettu ja asemalla myyty jo vuodesta 1879 alkaen.
Pitihän sellaisia ostaa!
****************
Juna saapui täsmällisesti ja nousimme junaan.
Matkasimme joenrantaa pitkin ylävirtaan eli kohti Espanjan rajaa ja ihailimme Douro-joen maisemia.
Konduktööri tarkisti lippumme ja kaikki selvisimme tarkastuksesta ilman moitteita.
Douro-joki lipui (oikealle) laiskasti kohti parinsadan kilometrin päässä odottavaa Atlantia…
…ja jokiliikennekin oli hiljaista.
Covelinhas oli Reguasta lähdettyämme ensimmäinen asema; se on pieni kylä Peso de Reguan kaupungissa, sillä siellä on ainoastaan hieman yli 200 asukasta, mutta oma rautatiepysäkki kuitenkin.
On hyvin tyypillistä monissa paikoissa keski- ja etelä-Euroopassa, että jokiväylän toisella puolella kulkee rautatie ja toisella puolella maantie – näin myös Douro-jokilaaksossa!
Ohitimme Ferrao´n pienen seisakkeen ja jatkoimme ylävirran suuntaan.
Viherpeukalon syke tiheni, kun näimme junaradan ja joen välisellä kapealla rantakaistaleella kaktuksia. Valitettavasti niitä ei päässyt lähempää ihailemaan!
Junamatkamme alkoi olla lopuillaan ja…
…saavuimme Pinhao´n rautatieasemalle.
Pinhaon rautatieasemalla olikin mielenkiintoista nähtävää, mutta niistä joskus toiste!
Sen verran avaan jo nyt, että kyseessä oli tutustuminen azulejo-taideteoksiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, SUBLU Tour Portugal Suomi-matkatoimisto, Douro-jokilaakso, Douro Portugal, Vila Real, Peso de Regua, rebucados, rebucados-makeinen, Pinhao, azulejo, rebucados da Regua, traditional sweets, Sucres Traditionels |
Museu do Espumante - kuohuviinimuseo Dalvadesin kylässä PortugalissaKeskiviikko 30.11.2016 - -Esko Erkkilä- Viinintuotanto on ollut kautta aikain tärkeä elinkeino Portugalissa ja se merkitsee, että maassa on monia museoita, jotka liittyvät viininvalmistukseen.
Eräs sellainen sijaitsee pohjois-portugalilaisessa Dalvaresin kylässä – pääsimme tutustumaan museoon taannoisella agrologien viininkorjuumatkallamme Portugaliin.
Kyseinen museo on nimeltäänMuseu do Espumanteja se on erikoistunut kuohuviinimuseoksi.
Kuohuviinimuseo on rakennettu kunnan omistamaan jo rappeutumaan päässeeseen kiinteistöön, joka on museoksi muuttamisen jälkeen saanut uuden elämän.
Museossa on kuohuviininvalmistuksessa tarvittua esineistöä, joista tässä muutama kuva:
***************
Museossa oli ”pölysinetin” alla takavuosina valmistettuja laadukkaita vuosikertakuohuviinejä.
***************
Museon nauttimasta arvostuksesta kertoo, että Portugalin pääministerinä ja sittemmin EU-komission puheenjohtajana toiminut Jose Manuel Barroso on vieraillut museossa.
Saimme vierailla saman pöydän äärellä, jolla Barroso on aikanaan kirjoittanut nimensä museon vieraskirjaan.
*****************
Kuohuviinin valmistamiseen liittyy tiettyä gloriaa ja siitä kertovat mm. ne hienot puvut, merkit ja arvokkaat liput, joilla on paikkansa kuohuviinimuseossa.
************************
On luonnollista, että kuohuviinimuseossa vierailumme huipentui ja päättyi kuohuviinien maistajaisiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit 2016 Portugalissa, agrologit2016, Museu do Espumante, Kuohuviinimuseo Dalvades, Jose Manuel Barroso, |
Markkinat määrittelevät tuotteiden menekin myös joulumyyjäisissä!Sunnuntai 27.11.2016 - -Esko Erkkilä- Kulumassa oleva viikonvaihde taitaa olla vilkkain viikonvaihde joulumyyjäisten vinkkelistä.
Piipahdin eilen kolmissa joulumyyjäisissä ja saan seurata joulumyyjäistilannetta muutenkin tarkasti lähietäisyydeltä, sillä Rouva on innokas myyjä lähiseudun joulumyyjäisissä. Myös tuttavapiiristäni kuulemani havainnot vahvistavat tuntumaani joulumyyjäistilanteeseen.
Joulumyyjäisissä on valtavasti tarjolla hienoja käsitöitä, omatekoisia kauniita koruja ja kaikenlaisia kivoja tavaroita, joita olisi mukava hankkia itselle tai läheisille joululahjoiksi.
Valitettavasti on todettava, että niillä on perin heikko markkinaimu – ihmiset eivät osta sellaisia tuotteita, joita eivät välttämättä tarvitse jokapäiväisessä elämässään.
Tilanne on pettymys niille taitajille, jotka osaavat loihtia hienoja koruja ja käsitöitä.
Markkinaimua puolestaan on juureksilla, laatikkoruuilla ja sellaisilla leipomatuotteilla, jotka soveltuvat osaksi ”jokapäiväistä leipäämme”. Toki erilaiset pullat, leivokset, kuivat kakut ja muut kahvipöydän herkut tekevät kauppansa, mutta suurinta kiinnostusta on kuitenkin reiluista ruokaleivistä ja vastaavista tuotteista.
Hinnaltaan edulliset käsityötuotteet tekevät kauppansa, mutta niidenkin hinta pitää jäädä alle kymmenen euron.
Rouva on muuttanut myyjäistuotteidensa painopisteen juureksiin ja sellaisiin leivontatuotteisiin, joita tarvitaan ruokapöydässä – toki hänellä on myyntivalikoimissaan hienoja lasitöitäkin, mutta useimmiten ne jäävät ostajien suunnalta suuren ihastelun kohteiksi – toki niistäkin näyttää kauppoja syntyvän!
Tässä muutama kuva Rouvan tiffany- ja sulatuslasitöistä, joita hänellä on seuraavan kerran myynnissä Ylöjärvellä Kauppakeskus Elossa 3.12.2016 – tervetuloa silloin kaupoille!
Rouvan suunnittelemat ja tekemät lasilyhdyt ovat aidosti uniikkeja tuotteita, sillä niitä ei varmasti ole kahta samanlaista.
Sulatuslasilautaset ja tiffany-tuotteet ovat mainioita lahjoja pukinkonttiin.
Lapset – erityisesti tytöt – ovat ihastuneita Rouvan tekemistä pikkuenkeleistä.
Myös minä saan osallistua enkeleiden valmistamiseen lasinleikkaamisen ja hionnan osalta, mutta kolvaamiseen en ole saanut lisenssiä, sillä se on minulle liian vaativaa hommaa!
Tervetuloa Eloon 3.12.2016!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kauppakeskus Elo 3.12.2016, myyjäiset Kauppakeskus Elossa 3.12.2016, Minna Sarvijärven järjestämät myyjäiset, Minna Sarvijärven järjestämät myyjäiset Elossa 3.12.2016, tuffanytyöt, sulatuslasityöt, joulumyyjäiset, |
Jose Manuel Barroso nauttii suurta kunnioitusta portugalilaisten keskuudessaKeskiviikko 23.11.2016 - -Esko Erkkilä- Jose Manuel Durao Barroso toimi Portugalin pääministerinä vuosina 2002 - 2004.
Barroso toimi ensimmäisen kerran Euroopan komission puheenjohtajana vuosina 2004 - 2009 ja hän johti komissiota myös kaudella 2010 - 2014.
Barroso nautti komission puheenjohtajana ollessaan suurta arvostusta Portugalissa.
Tapasimme Barroson kuvan ainakin kaksi kertaa eri yhteyksissä taannoisen lokakuussa toteutetun agrologimatkamme aikana.
Kerroin toissapäivänä Quinta da Varzean viinitilalla nauttimastamme kartanolounaasta ja eilen kerroin kyseisen viinitilan omistaja varakreivitär Maria Manuel Cyrne´stä ja hänen meille kertomistaan ”evästyksistä”.
Osoittaa matkanjohtajamme Mika Palon mainioita verkostoja, kun pääsimme tutustumaan varakreivittären edustusasuntoon sekä hänen omistamaansa hotelliin.
Kuvia varakreivittären asunnosta:
******************
Ja kuvia hotellista:
****************
Näkymä hotellin terassilta.
************************
Muotokuva varakreivittären kaksospojista.
Ja sitten se tämän jutun tärkein kuva:
Jose Manuel Barroso, varakreivitär Maria Manuel Cyrne ja kaksospojat!
******************
Kiitokset varakreivitär Maria Manuel Cyrnelle maukkaasta lounaasta, arvostettavista elämänviisauksista ja siitä, että me agrologimatkaajat pääsimme tutustumaan asuntoonne sekä hotelliinne!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, SUBLU Tour Portugal Suomi-matkatoimisto, Jose Manuel Barroso, Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso , Quinta da Varzean -viinitila, |
"Älkää koskaan lakatko unelmoimasta!"Tiistai 22.11.2016 - -Esko Erkkilä- Nuo otsikossa toistetut sanat olivat yksi suurimmista viisauksista, joita saimme kokea agrologien viininkorjuumatkalla Portugalissa lokakuun alussa.
Ne lausui meille sen lounaspaikan eli Quinta da Varzean omistaja…
…varakreivitär Maria Manuel Cyrne, jossa nautitusta lounaasta eilen kerroin.
Varakreivitär, joka tässä yhdessä oppaamme Mika Palon kanssa, on syntynyt vuonna 1964.
Kymmenvuotiaana varakreivitär menetti kotinsa Portugalin neilikkavallankumouksessa, mutta sai ostettua sen takaisin 24 vuoden kuluttua.
Kodin saaminen takaisin oli varakreivittären elämässä suuri asia, mutta ehkä vielä suurempi asia oli se, kun hän synnytti kaksospojat varttuneella iällä.
Näiden kahden suuren asian vuoksi varakreivitär Maria Manuel Cyrnellä on perusteita todeta:
” Älkää koskaan lakatko unelmoimasta!”
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, varakreivitär Maria Manuel Cyrne, Maria Manuel Cyrne, Quinta da Varzea, Hotel Rural Casa dos Viscondes da Varzea, |
Portugalilainen kartanolounas on kulinaristin huippuhetkiä!Maanantai 21.11.2016 - -Esko Erkkilä- Kartanolounas Portugalin Britiandessa Quinta da Varzean viinitilalla eli Hotel Rural Casa dos Viscondes da Varzea´ssa oli agrologimatkallamme esimerkki lounaasta, joka jää matkaajalle mieleen hienona gastronomisena kokemuksena.
Tässä jutussani on vähemmän tekstiä, mutta sitä enemmän kuvia kuvaamassa hienoa lounastamme:
Bon apetit!
Yleisnäkymä siitä ulkoilmalounastilasta, jossa saimme nauttia lounaamme.
Kattaus odotti meitä.
Kuvia etu- ja lämminruokapöydästä:
*******************
Eturuokakeitto lautasella
Kylmiä alkupaloja lautasella
Lämmintä ruokaa lautasella
**************************
Kuvia jälkiruokapöydästä:
Voiko jälkiruokalautasellinen olla herkullisempi!
Kahvia lopuksi - en toki ole nauttinut kahvia 35 vuoteen, mutta kauppansa teki vieruskavereille!
Noista lounashetkistä osaa nauttia vielä nytkin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, kartanolounas Portugalissa, portugalilainen kartanolounas, Britiande, Quinta da Varzea, Hotel Rural Casa dos Viscondes da Varzea, Bon apetit!, |
Nossa Senhora dos Remedios -pyhiinvaelluskirkon 686 askelmaaSunnuntai 20.11.2016 - -Esko Erkkilä- Lamego on 27.000 asukkaan kaupunki pohjois-Portugalissa.
Lamego ja sen kuuluisin nähtävyys Nossa Senhora dos Remedios –pyhiinvaelluskirkko oli eräs kohteemme lokakuun alussa tekemällämme agrologien viininkorjuumatkalla Portugaliin.
Lamegon pyhiinvaelluskirkossa valokuvaaminen on kiellettyä, joten kirkon sisältä minulla ei ole valokuvia.
Nossa Senhora dos Remedios – kirkon kuvaaminen on myös ulkoa vaikeaa, sillä kirkko on niin suuri, että kuvaajalla on vaikeuksia päästä tarpeeksi kauas.
Kirkon historia juontaa aina 1300-luvulle saakka, mutta nykyisen kirkon rakentaminen alkoi vasta vuonna 1750.
Kirkon julkisivussa on viitteitä barokki- ja rokokoo –tyyleistä; rakennusmateriaalina on käytetty graniittia.
Julkisivua reunustaa kaksi kellotornia.
Kirkolle johtaa Lamegon keskuspuistosta 686 rappusta – onneksi me saimme kulkea nuo rappuset alamäkeen eli kirkolta keskuspuistoon!
Portaikossa on yhdeksän ”lepotasannetta”.
Koko portaikon matkalla on kappeleita, patsaita, suihkulähteitä ja obeleskejä; tässä niistä muutamia valokuvia:
Voin vakuuttaa, että 686 askelman kulkeminen alaspäin kävi sekin työstä ja sen vuoksi pitikin ihailla niitä turisteja ja pyhiinvaeltajia, jotka kiipesivät meitä vastaan kun olivat jalan matkalla pyhiinvaelluskirkkoon.
Todelliset pyhiinvaeltajat kiipeävät nuo 686 askelmaa paljain jaloin kontaten ja on selviö, että perille päästyään heillä on polvet verillä.
Osa pyhiinvaeltajista kiipeää nuo portaat toki kontaten, mutta eräänlaiset tyynyt polviensa suojana.
******************
Otimme matkamme ainoan ryhmäkuvan, kun taustanamme oli Nossa Senhora dos Remedios – kirkko! Mainio matkanjohtajamme Mika Palo polvillaan!
Vielä viimeinen silmäys Lamegon Nossa Senhora dos Remedios –pyhiinvaelluskirkkoon; tuolta me hetki sitten taivalsimme ne 686 askelmaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, Lamego, Nossa Senhora dos Remedios, Nossa Senhora dos Remedios-pyhiinvaelluskirkko, pyhiinvaeltajat, |
Douro-joen komein maisema - Sao Leonardo de Galafuran näköalapaikka!Lauantai 19.11.2016 - -Esko Erkkilä- Saimme taannoisella Portugalin agrologimatkallamme suorastaan ahmia hienoja maisemia Douro-jokilaaksossa, mutta monet kertovat, että näkymät Sao Leonardo de Galafuran näköalapaikalta ovat ylivertaiset.
Kävimme tällä 640 metriä merenpinnasta olevalla näköalapaikalla ja näkymät olivat hienot.
Portugalin taivaalla on jatkuvasti ja joka hetki lentokoneiden jälkeensä jättämiä tiivistysjuovia, sillä maan ilmatilassa on vilkas lentoliikenne.
Kipusimme parkkipaikalta portaita pitkin varsinaiselle näköalapaikalle,…
…josta näköalat olivatkin tosi hulppeat.
Douro-joki kiemurtelee tässä Espanjan puolelta kohti Atlanttia. Matkaa valtamerelle (oikealle) jokea pitkin on näiltä seuduilta parisensataa kilometriä.
Tämä näköalapaikka on aikoinaan inspiroinut portugalilaisen Miguel Torgan kirjoittamaan kauniita ja puhuttelevia runoja Douro-joen kauneudesta.
Miguel Torga (1907 – 1995) oli taiteilijanimi, sillä hänen oikea nimensä oli Adolfo Correia da Rocha. Hän oli pitkäaikainen Nobel-kirjallisuuspalkintoehdokas, mutta ei milloinkaan tullut palkituksi kirjallisuuden Nobel-palkinnolla.
Eräs Torgan runo on taltioitu näköalapaikalla sijaitsevan kappelin seinään.
Runossa ihannoidaan sitä neitseellistä universumia, joka on kuin juuri syntynyt ja sitä ikuista harmoniaa, hiljaisuutta sekä tyyneyttä, joka tällä paikalla vallitsee.
Näköalapaikalla järjestetään vuosittain elokuun toisena viikonloppuna festivaali, jossa on mukana lukuisia vierailijoita, jotka nauttivat tämän paikan kauneudesta – festivaalivieraat ovat etuoikeutettuja maisemien suhteen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, SUBLU Tour Portugal Lda -matkatoimisto, Sao Leonardo de Galafura, Sao Leonardo de Galafuran - näköalapaikka, Miguel Torga, Adolfo Correia da Rocha, |
Viinikirva oli tuhota Euroopan viininviljelyn 1800-luvun loppupuolellaPerjantai 18.11.2016 - -Esko Erkkilä- Portugaliin suuntautuneen agrologimatkamme aikana kävimme monissa viinimuseoissa ja eräs sellainen oli…
…Peso da Reguassa, jossa vierailimme Douron viinialueen museossa eli Museu do Dourossa.
Museossa oli mielenkiintoista nähtävää ja eräs nähtävyyksistä oli kivitolppa, jollaisilla entisaikaan oli merkitty Douron viinialue maastoon. Kivitolppia oli joskus kolmisensataa ja niitä on nyt löydetty n. 150 kappaletta – yksi kivitolpista on tässä museossa.
Kivitolppia oli siis noin vähän ja se kertoo, että Douron viinialue on pinta-alaltaan pieni.
Museossa on esillä viininviljelyssä tarvittavia työkaluja – työkalut ovat käsityökaluja, sillä jyrkkien rinteiden vuoksi viininviljelyä on jokseenkin mahdotonta koneistaa.
Merkittävä osa museon näyttelystä on omistettu viinikirvalle eli Phylloxeralle, joka 1860-luvulla oli tuhota viininviljelyn Portugalista, mutta myös koko Euroopasta.
Ensimmäinen viinikirvahavainto Euroopassa todettiin Ranskassa vuonna 1863 ja Portugalissa Douron jokilaakso todettiin saastuneeksi 1865.
Museossa oli kuvia lohduttomista rypäleviljelmistä, jotka Phylloxera-loinen on tuhonnut.
Kolmenkymmenen vuoden taistelun jälkeen vaivaan löydettiin ratkaisu, kun osattiin amerikkalaiseen viiniköynnöksen juureen varttaa eurooppalainen taimi.
Viinikirvasta vapaita alueita ovat nykyään Kypros, Kreeta, Kanariansaaret sekä Chile.
Viinimuseon pihalla tepasteli kanoja, jotka uteliaisuuttaan pyrkivät museon sisätiloihin.
Museon pihalla oli aito rabelos-purjevene, jollaisilla Douron alueen viinit taannoin kuljetettiin alavirtaan Portoon.
Dourosta on matkaa Portoon 180 kilometriä ja menomatka kesti 6 – 8 päivää, mutta paluumatka vastavirtaan olikin vaivalloisempi, sillä se saattoi kestää 14 päivästä aina kolmeen kuukauteen saakka!
Kuten jokseenkin kaikissa käyntikohteissamme, myös tämä museokäynti huipentui viininmaisteluun!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit2016, Agrologimatka Portugaliin 2016, Peso da Regua, Museu do Douro, Douro, Phylloxera, rabelos, Porto, Douro-joki, viinikirva, |
ReportterinaKeskiviikko 16.11.2016 - -Esko Erkkilä- Eläkeliiton Pirkanmaan piirin jäsenet tekivät pyhiinvaellusmatkan Heinäveden Valamon luostariin 26. – 27.4.2016.
Olin mukana mielenkiintoisella matkalla.
Olen kirjoittanut matkastamme muutaman jutun näillekin sivuille ja ne löytyvät, jos googlaa ”Esko Erkkilä Heinäveden Valamo”.
Sain piirimme toiminnanjohtajalta toivomuksen, jotta kirjoittaisin pyhiinvaellusmatkastamme jutun myös järjestömme joululehteen.
Tein työtä käskettyä ja nyt, kun joululehtemme on ilmestynyt, on juttuni julkaistu.
Eläkeliiton Pirkanmaan piirin joululehden nimi tänä vuonna on
Joulunaikaan 2016
Juttuni on lehden alussa sivuilla 6 ja 7 – mukana on muutama kuva, jotka otin matkamme aikana.
Liitän juttuni tähän siinä muodossa kuin se on julkaistu joululehdessämme:
**********************
Eläkeliiton Pirkanmaan piirin pyhiinvaellusmatka Heinäveden Valamoon 26.-27.4.2016
Pyhiinvaellusmatkat ovat kaiketi aina pitkiä ja hankaliakin, mutta niiden anti matkalaisille korvaa matkan pituuden.
Näin kävi myös meille Pirkanmaan eläkeliittolaisille, jotka huhtikuun lopulla osallistuimme Pirkanmaan Eläkeliiton järjestämälle pyhiinvaellusmatkalle Heinäveden Valamoon.
Matka oli kiinnostava, sillä bussilastillinen matkansa varanneita täyttyi nopeasti!
Heinäveden Valamossa tulkitaan, että Laatokalla 1300-luvulla perustettu luostari toimii nyt Heinävedellä ja Laatokalle jäi ainoastaan luostarin seinät, joskin myös siellä on sittemmin virinnyt luostarin hengellinen toiminta.
Verraton opas ja mainio seuramies opasmunkki Simeon johdatteli vierasryhmäämme paneutumaan ortodoksisuuteen ja Valamon sekä myös Suomen historiaan – kiitokset Simeonille!
Laatokan Valamon arvoesineistöä evakuoitiin helmikuussa 1940 Laatokan jäätietä pitkin Lahdenpohjaan 41 rautatievaunulastillista. Arvoesineistö on nyt pääosin Heinävedellä ja se antaakin Heinäveden Valamolle todellisen luostarin puitteet.
Matkalaiset saattoivat osallistua jo saapumispäivän ehtoopalvelukseen ja seuraavana aamuna aamupalvelukseen luostarin Talvikirkossa.
Vajaan kilometrin etäisyydellä luostarista sijaitseva hautausmaa oli monen matkalaisen tutustumiskohde. Hautausmaalla on Valamon asukkaiden hautojen lisäksi läheisen Lintulan nunnaluostarin kilvoittelijoiden hautoja.
Valamon hautausmaalla on useiden hautojen päällä grobnitsoja eli puusta valmistettuja pientä majaa muistuttavia hirsi- tai lautarakenteisia hautamuistomerkkejä.
Grobnitsat eli grobut olivat jatkosodan aikana Vienan Karjalassa Uhtuan suunnalla puna-armeijan vihaamia, sillä neuvostosotilaat luulivat suomalaisten piileskelevän grobnitsojen alla ja tulittavan sieltä vastustajiaan.
Heinäveden Valamon hautausmaalle on haudattuna myös kulttuuripersoonia, mm. runoilija Pentti Saarikosken viimeinen leposija on siellä.
Saarikoski vietti Heinäveden Valamossa useita jaksoja ja vaikka hän ei kääntynytkään ortodoksiksi, on hän saanut viimeisen leposijansa samalla hautausmaalla Valamon veljien kanssa.
Saarikosken hauta on suosittu käyntikohde ja kävijät ovat tuoneet haudalle kukkien sijasta suuren valikoiman kyniä!
Luostarin kahvila-ravintola Trapesan kotiruokatyyppiset ruokatarjoilut olivat maittavia ja majoitushuoneiden rauha ilman televisiota tai radiota loivat rauhaisat puitteet luostarivierailulle.
Samovaari kuuluu oleellisena osana ortodoksialueen esineisiin ja niitä on Trapesa-ruokasalissa ja viereisissä Keisarin kabinetissa sekä Punaisessa salissa esillä lähes kolmekymmentä erilaista – kaikki peräisin Laatokan Valamosta!
Matkalaiset kiittävät matkan järjestäjiä ja Valamon luostaria mielenkiintoisesta matkasta – saimme kokea ortodoksisuuden muotorikkauden ja sen rauhan, joka luostarissa vallitsee.
******************
Eläkeliiton Pirkanmaan piirin joululehti sisältää tänä vuonna 122 sivua, se maksaa 8,00 € ja sitä on saatavilla mm. minulta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heinäveden Valamo, pyhiinvaellusmatka, pyhiinvaellusmatka Heinäveden Valamoon, Pentti Saarikoski, Pentti Saarikosken hauta Heinäveden Valamossa, |
Sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta!Tiistai 15.11.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n syyskokous torstaina 10.11.2016 oli hieno kokemus, sillä kokous oli keskusteleva, sopuisa ja eteenpäinkatsova.
Sääntöjen mukaan syyskokouksen puheenjohtajana toimii kunnallisjärjestön puheenjohtaja eli se tiesi minulle lähes viisituntisen kokouksen puheenjohtajuutta.
Lämmitti, kun sain kokouksen jälkeen muutaman kommentin, että olin onnistunut kokouksen puheenjohtajana hyvin.
Henkilövalinnat ovat aina syyskokousten suola ja niin myös meidän kokouksessamme.
On mukava todeta, että puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kunnallisjärjestön sihteerin valinnassa syyskokouksemme oli yksimielinen.
Varapuheenjohtajaksi valittiin Antti Juva, sihteeriksi Raija Moilanen ja sain kolmannen vuoden jatkopestin kunnallisjärjestömme puheenjohtajaksi.
Syyskokouksemme lopuksi uusi johtokunta kokoontui yhteiskuvaan ja tässä eturivissä vasemmalta Raija Moilanen, Johannes Jonov, Aino-Riikka Simula ja Raija Kytöharju.
Takarivissä vasemmalta lukien minun rinnallani kunnallisjärjestömme kunniapuheenjohtaja Matti Kaperi, Toivo Aura, Matti Järvinen, Joonas Soukkio, Lotta Järvinen, Vilhartti Hanhilahti, Tero Saarinen ja Mikko Kriikku.
Kuvasta puuttuu uusi varapuheenjohtajamme Antti Juva ja kuvassa oleva Joonas Soukkio ei ollut edes ehdolla, mutta hänet valittiin pari päivää myöhemmin Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallituksen jäseneksi – Joonas ryhtyy mitä ilmeisimmin meillä hoitamaan sähköistä maailmaa!
Vuosi 2017 tulee olemaan vahva vaalivuosi, sillä huhtikuussa järjestettävien kuntavaalien lisäksi ensi vuonna on tehtävä vahvasti töitä tammikuussa 2018 järjestettävien presidentinvaalien tiimoilta ja varsinkin maakuntavaalien tiimoilta, jotka järjestetään samana päivänä kuin presidentinvaalien ensimmäinen kierros eli 28.1.2018!
Työtä siis riittää ja kaikkien vaalien osalta Keskustan näkymät ovat valoisat!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskusta Tampereella, Tampereen Keskusta, Kokemusta ja nuoruutta, kuntavaalit 9.4.2017, presidentinvaalit 28.1.2018, maakuntavaalit 28.1.2018, |
Ministeri Kimmo Tiilikainen lunastaa viljelijöiden traktorimarssilla antamansa lupauksenLauantai 12.11.2016 - -Esko Erkkilä- Olin paikalla Helsingin Senaatintorilla maaliskuun 11. päivänä, kun sinne oli vyörynyt talonpoikien traktorimarssi vaatien viljelijöille oikeudenmukaisuutta elintarvikeketjun ensimmäisenä ja tärkeimpänä osana.
Senaatintorille kokoontui 5.000 viljelijää ja 700 traktoria – olin yksi marssijoista ja pääsin henkilökohtaisiin keskusteluihin silloin mm. pääministeri Juha Sipilän kanssa.
Torille saapui – taisi olla suoraan Kiinaan suuntautuneelta menekinedistämismatkaltaan ministeri Kimmo Tiilikainen ja lupasi, että tukien maksatuksessa tussaroinut Mavi eli Maaseutuvirasto yhdistetään moitteettomasti toimivaan Eviraan eli Elintarviketurvallisuusvirastoon.
Tunnen Eviran entisen pääjohtaja Jaana Husu-Kallion, joka nykyisin toimii maa-ja metsätalousministeriön kansliapäällikkönä.
Kysyin Senaatintorilla Husu-Kalliolta tuoreeltaan kommenttia korkean esimiehensä kertomasta, mutta kunnon virkahenkilönä kansliapäällikkö ei lähtenyt enempään kommentointiin.
Oma oletukseni on, että nykyinen kansliapäällikkö ja entinen Eviran pääjohtaja kuunteli Tiilikaisen kertomaa mielihyvällä.
*****************
Asia eteni eilen eli perjantaina 11.11.2016 päätösvaiheeseen, kun maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kertoi, että Evira ja Mavi eli Maaseutuvirasto yhdistetään.
Tunnen työelämän ajoilta Eviran ja pidän sitä hyvinhoidettuna virastona ja elintarvikealaa valvovana viranomaisena.
Mavia eli Maaseutuvirastoa ja sen toimintatapoja en henkilökohtaisesti tunne, mutta julkisuudessa olleiden tietojen mukaan sen toiminta on monissa asioissa ollut kelvotonta.
Pidän ministeri Tiilikaisen päätöstä oikeana; pidän sitä oikeana eritoten, jos uudessa yhdistettävässä virastossa Eviran toimintatavat ja toimintakulttuuri pääsevät vallitseviksi.
Uskon, että Eviran ja Mavin yhdistämisellä saavutetaan myös niitä päämääriä, joita Keskusta on peräänkuuluttanut, kun se on vaatinut normienpurkutalkoita!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministeri Kimmo Tiilikainen lunastaa viljelijöiden traktorimarssilla antamansa lupauksen, Kimmo Tiilikainen, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, Tiilikainen yhdistää Eviran ja Mavin, Mavi ja Evira yhteen, Evira ja Mavi yhteen, |
Tervettä, että johtavia henkilöitä siirtyy bisnesmaailmasta politiikkaanTorstai 10.11.2016 - -Esko Erkkilä- Olen sulatellut Amerikan presidentinvaalien tulosta tätä kirjoittaessani hieman enemmän kuin kellonympäryksen verran.
Eilen aamulla mielessäni oli, että jos olisin twitterissä, olisin twiitannut näin:
”Brexit, ratikka ja vielä tämä!”
Olen toki twitterissä, mutta en käytä sitä, joten aamuinen tunnelmani jäi ainoastaan tässä kertomaani.
Brexit ja ratikka ovat suuruusluokaltaan kovin erilaisia, mutta molemmat ovat turmioksi; brexit koko Euroopalle ja ratikka Tampereelle.
Eilisen aikana suhtautumiseni Trump´n vaalivoittoon jalostui koko ajan positiivisemmaksi ja näin illan tullen pidän hyvänä asiana, että Trump voitti.
Toisaalta, mitäpä minulla tai kenelläkään muulla suomalaisella oli ollut mahdollisuuksia vaikuttaa USA:n presidentinvaaleihin!
Tein työelämässä yli neljänkymmentä vuotta kestäneen työuran ja vasta työurani viimeisinä parina vuonna otin askeleita kunnallispolitiikkaan ja aloin seuraamaan aktiivisesti myös valtakunnan politiikkaa.
Pidän erinomaisena asiana, että bisnesmaailmassa toimineet henkilöt siirtyvät tuulettamaan politiikkaa – olen vaatimaton esimerkki tästä kehityksestä.
Kannan tiettyä huolta niistä Trump´n puheista, joissa hän vastustaa kansainvälisen kaupan vapauttamista.
Kansainvälinen kauppa ja sen vapaus ovat peruspilareita, jotta globaalilla hyvinvoinnilla on mahdollisuus kasvaa.
Toinen huolta aiheuttava seikka on se, että miten Trump suhtautuu Natoon ja esimerkiksi siihen, että miten Nato jatkossa suojaa Baltian maita.
Uskon, että presidentti Trump on eri henkilö kuin presidenttiehdokas Trump!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Brexit ratikka ja vielä tämä!, Brexit ja ratikka, Trump, presidenttiehdokas Trump ja presidentti Trump, Presidentti Trump, presidenttiehdokas Trump, |
Tampereen naapurikunnista kuuluu hyväksyvää hyrinää!Keskiviikko 9.11.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupunginvaltuusto päätti viime maanantaina eli 7.11.2016, että Tampereelle rakennetaan ratikka.
Tampereen kannalta järjetön päätös merkitsi, että heti päätöksen jälkeen Tampereen naapurikunnista kuului hyväksyvää hyrinää, sillä Tampereen päätös merkitsee lukuisten yritysten siirtymistä Tampereelta pois ja luonnollisin valinta yrityksille ovat Pirkkala, Nokia, Kangasala sekä Ylöjärvi.
Ratikkapäätös on lopullinen niitti sille, että Tampere on vajonnut syvälle kriisikunnaksi.
Tampereella nuorisotyöttömyys on jo nyt yli 25 % ja ratikkapäätös merkitsee, että yritysinvestoinnit karkaavat entistä nopeampaan tahtiin naapurikuntiin – onnittelut Pirkkalalle, Nokialle, Kangasalle sekä Ylöjärvelle.
Sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Tampereen veroprosentiksi muodostuu 7,45 – luuleeko joku, että sillä pystytään hoitamaan kunnollinen palvelutaso lapsille, nuorille, koululaisille, vanhuksille, eläkeläisille, vammaisille, erityisryhmiin kuuluville ja yleensäkin Tampereen kaupunkilaisille?
Ratikkapäätös, päätöksen rahoitus ja päätöksen jälkikrapula ovat karua koettavaa tamperelaisille.
Muutan hieman souganiani:
Ratikkarahoilla olisi saatu ilmainen joukkoliikenne koko Tampereelle!
Toisen slouganini pidän voimassa:
Miljardihanke se on!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ratikka, Tampereen ratikka, Ratikka on miljardihanke, Tampereen taloustilanne, Kriisikunta Tampere, Ratikkarahoilla olisi saatu ilmainen joukkoliikenne koko Tampereelle, Tampereen kehyskunnat, kehyskunnat, Tampereen seutukunta, |
Yhdellä äänellä on merkitystä!Lauantai 5.11.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupungin nettisivuilta saamme todeta, että yhdellä äänellä on merkitystä kaikille tamperelaisille, kun tutustumme Tampereen Vesi Liikelaitoksen johtokunnan 22.9.2016 pitämän kokouksen pöytäkirjaan.
Kokouksen esityslistalla oli esitys, että veden kulutusmaksua korotettaisiin.
Käsittelyn aikana Elisa Hiltunen (Tampereen Perussuomalaiset) esitti, että veden kulutusmaksua ei korotettaisi.
Jäsen Anne Sällylä (Kokoomus) kannatti Hiltusen esitystä.
Jäsen Ilkka Hietaniemi (Kokoomus) esitti, että alkuperäinen esitys hyväksyttäisiin eli että veden kulutusmaksuja korotettaisiin.
Suoritetussa äänestyksessä johtokunnan jäsenistä Elisa Hiltunen (Tampereen Perussuomalaiset), Anne Sällylä (Kokoomus), Antti Juva (Suomen Keskusta) sekä Tero Mettinen (SDP) kannattivat Elisa Hiltusen esitystä.
Ilkka Hietaniemi (Kokoomus) sekä johtokunnan puheenjohtaja Johanna Roihuvuori (Vihreät) halusivat kurittaa tamperelaisia ja kannattivat Hietaniemen esitystä eli puolsivat veden kulutusmaksujen korottamista.
Lopputulos oli äänin 4 – 2 ja se merkitsi, että Tampereella ei veden kulutusmaksuja koroteta.
Etsimättä tulee mieleen, että vesimaksujen korotusesitys oli "ylhäältä johdettu" ja sen tarkoituksena oli löytää lisää rahoituspohjaa Tampereen ratikalle!
Ei onnistunut. mutta tarkkana pitää kaikkien luottamushenkilöiden olla - Juva oli tarkkana.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Vesi Liikelaitos, Tampereen Vesi Liikelaitoksen johtokunta, yksi ääni, yhdellä äänellä on merkitystä, Antti Juva, Tampereen vesimaksujen korotus, Tampereen vesimaksujen korotusesitys, |
"Lounas Dao-viinien kera"Perjantai 4.11.2016 - -Esko Erkkilä- Otsikossa kertaamani maininta oli agrologien Portugalin-matkamme sunnuntaille 2.10.2016 kirjatussa ohjelmassa.
Piti netistä tarkistaa, että mitä tarkoitetaan Dao-viineillä
Tässä eräs selitys:
”Dão – Vuoristoinen DOC-appellaatio melko keskellä Portugalia. Suuri osa alueen viineistä on hyvin tanniinisia ja reilusti tammitettuja punaviinejä.” Siis lounaalle Dao-viinien kera!
Ruokailu Portugalissa on aina juhlahetki ja niin oli tämäkin lounaamme.
Muutamia kuvia ja pieniä selityksiä:
Lounaspaikkamme edessä torilla oli häpeäpaalu, joka entisaikaan Portugalissa vastasi suomalaista jalkapuuta.
Saimme luonasta odotellessamme tutustua, maistella ja ostaa herkullisia soseita – jokunen purkki siirtyi retkeläistemme laukkuihin.
Eturuokana meille tarjoiltiin riistamakkaraa lihapullien muodossa…
…ja sen yhteydessä kuohuviiniä!
Lämpimänä ruoka saimme oliiviöljyssä ruskistettuja porsaan noisetteja…
…ja viininä Dao-punaviini ”Casa de Santar” eli sen viinitilan viini, jossa ennen lounastamme vierailimme.
Jälkiruuaksi meille tarjottiin appelsiinivanukasta ja vaniljajäätelöä
Jälkiruokaviininä oli Douron viinialueen muscatel-viini eli ”Moscatel do Douro”.
Kuvassa tyhjä pullo, mutta takaoikealla olevassa lasissa tätä viiniä!
Portugalilainen lounas viineineen on elämys!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Dao-viinit, agrologit2016, Douron viinialue, Douron jokilaakso, Moscatel do Douro, Casa de Santor-punaviini, kuohuviini, |
Ainakin Viljakkala-neuvoston ja Kuru-neuvoston pitää saada jatkaaKeskiviikko 2.11.2016 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven kaupungissa toimii osana kuntademokratiaa ja asukasvaikuttamista kuusi neuvostoa:
Neuvostot toimivat asukaslautakunnan alaisina.
********************
Osallistuin Viljakkala-neuvoston jäsenenä Ylöjärven valtuustosalissa torstaina 27.10.2016 järjestettyyn tilaisuuteen, jossa pohdittiin neuvostojen roolia seuraavalla vaalikaudella.
Tilaisuuden lopuksi teimme ryhmätöitä ja pyrimme löytämään niitä kulmakiviä, joiden varaan Ylöjärven neuvostot rakentaisivat työnsä kesäkuun alusta vuonna 2017.
”Vanhana” viljakkalalaisena ja Viljakkala-neuvoston jäsenenä olin ilahtunut, kun eräs ryhmistämme totesi omassa yhteenvedossaan, että ainakin Viljakkala-neuvosto sekä Kuru-neuvosto pitää säilyttää!
Perusteluna tällä ryhmällä oli se, että jos Ylöjärvi joskus liitettäisiin Tampereeseen, olisi välttämätöntä, että Tampereen päätöksenteon eräs elin olisi Ylöjärvi-neuvosto!
Hyvin perusteltu, joskin nyt näyttää siltä, että noin elinvoimasta kaupunkia kuin Ylöjärvi ei tulla liittämään Tampereeseen – pikemminkin päinvastoin.
Kuntaliitosten puolestapuhujat Jyrki Katainen ja Henna Virkkunen ovat siirtyneet Brysseliin ja heidän silloiset taustaryhmänsä ovat myös ottaneet lusikan kauniiseen käteensä ja tukevat maakuntauudistusta.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mielenterveysneuvosto, lapsi- ja nuorisoneuvosto, vammaisneuvosto, vanhusneuvosto, Viljakkala-neuvosto, Kuru-neuvosto, Ylöjärven asukaslautakunta, Tampereen liittäminen Ylöjärveen, Ylöjärven liittäminen Tampereeseen, Ylöjärvi-neuvosto, |
Eilisen paras uutinen!Tiistai 1.11.2016 - -Esko Erkkilä- Minulla oli eilen kolme palaveria ja kaikki ne ajoittuivat alkamisajaltaan iltapäiväneljään ja sen jälkeen.
Kun menin päivän kolmanteen palaveriin klo 19.00, niin minulta arvuuteltiin, että mikä on päivän paras uutinen.
Olin sen verran tietoinen päivän poliittisista kokouksista ja vastasin kyselijöille, että taitaa kyse olla 3,2 miljoonasta eurosta!
Osuin oikeaan, sillä vasta silloin kuulin, että Tampereen kaupunginhallitus on päivällä päättänyt olla myöntämättä 3,2 miljoonaa euroa läpikotaisin homehtuneen tavara-aseman siirtoon!
*****************
Tampereen vanha tavara-asema piti siirtää 24 metriä nykyiseltä paikaltaan, jotta tavara-aseman paikalle voitaisiin rakentaa Ratapihankatu ilman mutkia.
Tässä muutamia kuvia vanhasta tavara-asemasta – kuvat olen ottanut viime viikolla.
Kuvista saa selvän käsityksen siirtourakan mahdottomuudesta, sillä vanha ja heikkokuntoinen homehtunut tiilirakennus ei olisi kestänyt siirtoa.
Tampereen päättäjille uskoteltiin aluksi, että siirto maksaisi 700.000 euroa, mutta lukuisten hinnantarkistusten jälkeen on päädytty siihen, että kustannusarvio olisi 3,2 miljoonaa euroa. Olin ”avaamassa” siirtourakan tarjouskuoria, sillä homman käytännön peräänkatsojana olisi ollut Tampereen Infra Liikelaitos.
Jätin Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa 22.6.2016 eriävän mielipiteeni siirtourakan hyväksymisestä. Eriävä mielipiteeni on kirjattu pöytäkirjaan aivan oikein ja se kuuluu näin:
"Vanhan tavara-aseman siirtoasia pitää palauttaa kaupunginhallitukselle uuteen valmisteluun ja sen syynä on kaupunginhallituksen 14.4.2016 asettaman tavoitehinnan ylittyminen kaksinkertaiseksi."
Päättäjät vitkuttelivat selkeän esitykseni toteuttamista yli neljä kuukautta, mutta eilen asia sai minulle mieluisan lopun.
********************
Vastuuttoman siirtourakkasuunnitelman syynä oli se adressi, jonka allekirjoitti 1.978 henkilöä – he vaativat tavara-aseman säilyttämistä.
Adressi ja sen allekirjoittajat löytyvät, kun googlaa: ”Adressi Tampereen vanha tavara-asema”!
On helppo taskulaskimella laskea, että 3,2 miljoonan euron siirtokustannus tulisi hoidettua, jos jokainen adressin allekirjoittaja maksaisi 1.618,80 euroa! On luonnollista, että kukaan ei pystyi takaamaan, että olisiko tavara-asema ehjä siirron jälkeen.
Kiitän Tampereen kaupunginhallitusta järkevästä päätöksestä ja hieman pahoittelen niiden järkevien tamperelaisvaltuutettujen asemaa, kun nyt he eivät pysty kaupunginvaltuuston kokouksessa kertomaan mielipidettään kehnosta hankkeesta.
Hyvä kuitenkin edes näin!
-Esko Erkkilä- |
|
6 kommenttia . Avainsanat: Vanha tavara-asema, Tampereen Vanha tavara-asema, Vanhan tavara-aseman siirtäminen, Vanhan tavara-aseman säilyttäminen, Vanha tavara-asema polttelee tamperelaispoliitikkojen kynsiä, Esko Erkkilän eriävä mielipide, |