Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Hämeenlinnassa on Pohjoismaiden suurimmat muraalit!

Perjantai 13.8.2021 - -Esko Erkkilä-

Olin 40 ja puoli vuotta kestäneen työurani aikana sen viimeiset neljäkymmentä vuotta Raisio Yhtymän palveluksessa.

 

Työnantajani juridinen nimi vaihtui tuona aikana monesti, mutta kaikki työnantajayhtiöni kuuluivat Raisio Konserniin.

 

Tuosta ajasta vastasin runsaan parin vuoden ajan konserniin kuuluneen Alfa-Rehu Oy:n maatilarehuseosten markkinoinnista ja työpaikkani sijaitsi silloin Hämeenlinnassa Kantolan teollisuusalueella.

 

Työpaikkani sijaitsi jykevien viljasiilojen katveessa ja ne kaikki kuuluivat silloin Raisio Yhtymän eri tulosyksiköille.

 

Siilot on alun perin rakentanut OTK, mutta kun sillä meni aikoinaan taloudellisesti hieman heikosti, niin OTK:n ajasta ei jo silloin ja vielä vähemmän nyt, on varsin vähän mitään jäljellä.

 

Viljasiilot ovat kuitenkin sellaisia, että ne kestävät vuosia ja näin on käynyt myös Hämeenlinnan Kantolassa.

 

Siilot ovat nykyään valtio-omisteisen eli meidän kaikkien omistuksessa ja omistuksesta vastaa Suomen Viljava Oy eli alun perin Valtion Viljavarasto.

 

****************

 

Suomen Viljava Oy:n viljasiilot ovat nyt saaneet uutta raikasta ilmettä, kun…

 

 

IMG_2815.JPG

 

…australialainen taiteilija Guido van Helten toteutti syyskuussa 2017 Pohjoismaiden suurimman muraaliteoksen Hämeenlinnaan.

Van Helten maalasi Suomen Viljava Oy:n viljasiilojen julkisivuun 56 metriä korkean teoksen.

 

 

IMG_2814.JPG

 

Van Heltenin työt ovat valtavia, lähes fotorealistisia muotokuvia. Hän on tunnettu erittäin tarkkana ihmiskasvojen kuvaajana.

 

 

Koen, että van Heltenin Kantolan viljasiilojen kupeeseen maalaamat muraalit ovat tietynlainen kunnianosoitus suomalaiselle elintarviketeollisuudelle ja viljanjalostusteollisuudelle, jonka parissa sain tehdä työtä päivälleen neljäkymmentä vuotta.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenlinnassa on Pohjoismaiden suurimmat muraalit!, muraali, Suomen Viljava Oy, Raisio Yhtymä, Melia Oy, Valtion Viljavarasto, Kantolan teollisuusalue, Guido van Helten, Alfa-Rehu Oy, Rehuraisio Oy,

Tampereen stressaavasta kaupunkiliikenteestä kannattaa lähteä rauhoittumaan moottoritielle!

Torstai 12.8.2021 - -Esko Erkkilä-

Omaan eiliseltä kaksi hyvin erilaista liikennekokemusta eli 162 kilometrin pituisen rauhoittavan ajon moottoritiellä pääkaupunkiseudulta Tampereelle ja sen jälkeen tamperelaisen ratikkahelvetin.

 

Ratikkahelvetti on todellisuutta Tampereella ja jouduin sen omakohtaisesti kokemaan eilen iltapäiväneljän tienoilla.

 

Yleensä kartan Tampereen keskustaan menemistä millään kulkutavalla, mutta eilen hairahduin suorittamaan Tampereen keskustan läpiajon – olipa kammottava kokemus ja en haluaisi kenenkään kokevan samaa eli pysykää poissa Tampereen keskustasta.

 

On käsittämätöntä, että jotkut hehkuttavat Tampereen ratikan puolesta vaikka se onkin tuhonnut ennen niin mukavan ja liikenteeltään joustavan kaupungin.

 

*****************

 

Se toinen eilinen liikennekokemukseni olikin rauhoittava, kun ajelin pääkaupunkiseudulta moottoritietä Tampereelle.

 

Asetin vakionopeudensäätäjän 110 kilometrin tuntinopeuden kohdalle ja annoin Focukseni tehdä työt!  Todellinen nopeuteni oli varmaan hieman yli 100 km/h, sillä kaikki henkilöautot ajoivat ohitseni; se ei kuitenkaan minua haitannut, sillä nautin rauhallisesta ajamisesta.

 

Valitettavasti koin eiliset liikennekokemukseni väärässä järjestyksessä ja nyt viisaankin siten, että Tampereella Särkänniemen suunnalta Hämeenpuiston läpiajaneet ja Ratinan sillan jonot kokeneet käyvät rauhoittumassa moottoritiellä mutkin Hämeenlinnassa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen stressaavasta kaupunkiliikenteestä kannattaa lähteä rauhoittumaan moottoritielle!, Tampereen ratikkaongelmat, Ratikka toi Tampereelle liikenneongelman, Tampereen ratikka, Tampereen ratikkahelvetti, ratikkahelvetti, Hämeenpuisto, Ratina, Viinikka

Useat korkea-arvoiset saksalaiskomentajat kävivät tervehtimässä Mannerheimia Mikkelin klubilla

Keskiviikko 11.8.2021 - -Esko Erkkilä-

Palaan vielä Mikkelin klubin rooliin Mannerheimin sodanaikaisessa toiminnassa.

 

 

IMG_2600.JPG

 

Mikkelin klubin seinänällä on tästä toiminnasta kertova arvokas reliefi:

 

 

Suomen marsalkka

M AN N E R H E I M

otti vastaansa vieraansa

tässä huoneistossa

sodan 1941 – 1945 aikana

 

**************

 

IMG_2605.JPG

 

Vuoristojoukkojenkenraali Dietel 2.2.1942

 

 

IMG_2606.JPG

 

Tykistönkenraali Jodl 4.9.1941

 

 

IMG_2607.JPG

 

Myös Tasavallan Presidentti Risto Ryti oli Mannerheimin vieraana Päämajassa.

 

 

IMG_2601.JPG

 

Mikkelin klubilla eli Päämajassa on myös kuvanveistäjä Veikko Leppäsen veistämä Mannerheimin pienoiskokoinen ratsastajapatsas – veistos on valmistunut vuonna 1957.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikkelin klubi, Vuoristojoukkojenkenraali Dietel, Tykistönkenraali Jodl, Tasavallan Presidentti Risto Ryti, Marsalkka Mannerheim, kuvanveistäjä Veikko Leppänen,

Marskin ryyppy ja vorschmack!

Tiistai 10.8.2021 - -Esko Erkkilä-

Kyröläismatkamme huipentui, kun nautimme Mikkelin klubilla ”kevyen iltapalan”, johon kuului Marskin ryyppy sekä riittävästi vorschmackia.

 

Vorschmack oli Marskin suurta herkkua ja se valmistetaan jauhetusta lihasta, vedestä ja anjoviksesta.

 

Olen edellisen kerran nauttinut vorschackia yli 30 vuotta sitten erään teatteriesityksen jälkeen Turussa.

 

 

IMG_2589.JPG

 

 

IMG_2590.JPG

 

 

Mikkelin klubilla on ”omat ruokailuvälineet” ja ne lisäävät ruokailujen arvokkuutta.

 

 

IMG_2593.JPG

 

 

Marskin ryyppy tarjoillaan piripintaisilla laseilla ja ilman läikyttämistä oleminen merkitsee tiettyä taituruutta.

 

IMG_2595.JPG

 

Vorschmackin kanssa tarjoillaan perunasosetta.

 

 

On suuri kunnia päästä Mikkelin klubille aistimaan Mannerheimin ruokailutapoja!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Marskin ryyppy, Mikkelin klubi, vorscmack,

Viranomaisten ja erityisesti poliittisten päättäjien on nyt toimittava!

Sunnuntai 8.8.2021 - -Esko Erkkilä-

Koko maailma ja Suomi siinä mukana on nyt kärvistellyt korona-taudin pinteessä joulukuusta 2019 alkaen.

 

 

Viranomaiset ja erityisesti poliittiset päättäjät ovat tilanteessa ymmällään.

 

Ymmällään oloa ruokkivat ne tahot, jotka itsellisistä syistä vastustavat tehokkaita rajoitustoimenpiteitä.

 

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry on edustamansa alan etujärjestö ja se on viime päivinä ollut äänekkäin koronarajoitusten vastustaja.

 

Olen eri mieltä MaRa ry:n kanssa ja kannustan viranomaisia määräämään entistä tehokkaampia rajoitustoimia, jotta saamme koronatilanteen hallintaan.

 

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru on hallituksessa edustanut tiukinta linjaa koronarajoitusten aikaansaamiseksi.

 

Krista Kiuru on muuten vihoviimeinen ministeri jota kannatan, mutta arvostan hänen koronalinjauksiaan.

 

Toivon, että Krista Kiurun linjaukset saavat laajempaakin kannatusta hallituksen piirissä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viranomaisten ja erityisesti poliittisten päättäjien on nyt toimittava!, koronarajoitukset, Krista Kiuru, Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry,

Eipä tarvitse trossata, kun kertoo sipulinkasvatuksen onnistumisesta!

Lauantai 7.8.2021 - -Esko Erkkilä-

Trossata on etelä-pohjaismurretta ja merkitsee ”ylpeillä”/”kerskua”/”uhmata”, mutta mitään noista ei tarvitse tehdä, kun kerron sipulinkasvatuksemme onnistumisesta tänä vuonna!

 

IMG_27902.JPG

 

Meillä on tänä vuonna tavallista istukassipulia, ryvässipulia sekä punasipulia kasvamassa runsaat sata rivimetriä ja sadoksi näyttää muodostuvan kaikkien aikojen paras.

 

 

IMG_2788.JPG

 

Sadosta on korjattuna vasta pieni osa.

 

Esikuivatamme sipulit harvalla verkolla ja näyttää siltä, että sipulimme ovat niin kookkaita, että mitään apuverkkoja ei tänä vuonna tarvita.

 

Kaikkien aikojen parhaan sipulisadon avaimiksi uskallan listata lämpimän kesän sekä riittävän sadettamisen.

 

 

IMG_2791.JPG

 

Ensi talvena sipuleita riittää!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Trossata, istukassipuli, ryvässipuli, punasipuli,

Poimintakavereita!

Perjantai 6.8.2021 - -Esko Erkkilä-

Olen viime päivien aikana perehtynyt mustaherukoiden poimimiseen ja sitä hommaa näyttää jatkuvan yhä edelleen.

 

Poimimisen aikana olen saanut tutustua moniin erilaisiin ötököihin, jotka elelevät mustaherukkapensaissamme.

 

 

IMG_2781.JPG

 

Leppäkerttuja on pensaissa paljon!

 

 

IMG_2779.JPG

 

 

Erilaisia luteita tippuu jatkuvasti pensaista maahan ja jotkut myös marjastusämpäriin.

 

 

IMG_2785.JPG

 

Nimettömän sormeni kohdalla on naamioitumisen todellinen suurmestari, sillä se on täydellisesti herukkapensaan oksan kanssa samanlainen!

 

 

Tuota naamioitumistaitoa pitää suorastaan ihailla!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: leppäkerttu, puutarhaluteet,

Oopperalaulaja Martti Talvela hankki Inkilän kartanon omistukseensa vuonna 1980

Torstai 5.8.2021 - -Esko Erkkilä-

Kyröläismatkamme kulttuuri- ja sotahistoriasisältöä sisältyi Juvalla tutustuminen kahteenkin kohteeseen eli oopperalaulaja Martti Talvelan hautaan sekä Inkilän kartanoon.

 

 

IMG_2545.JPG

 

Oopperalaulaja Martti Talvela syntyi Hiitolassa vuonna 1935 ja hän siirtyi perheensä kanssa Talvisodan evakkoon Kerimäelle.

 

Hyökkäysvaiheen aikana perhe palasi Hiitolaan, mutta joutui Jatkosodan aikana uudestaan evakkoon ja nyt Vähäkyrön kautta Orimattilaan.

 

Oopperalaulaja kuoli vuonna 1989 ja on haudattuna Juvan vanhalla hautausmaalla – poikkesimme Kyröläismatkallamme Talvelan haudalla.

 

*************************

 

Talvela hankki Juvalla sijaitsevan Inkilän kartanon vuonna 1980 ja muutti sinne asumaan seuraavana vuonna.

 

Inkilän kartano oli Talvisodan lopulla Päämajan käytössä ja marsalkka Mannerheim asui siellä kahden viikon ajan.

 

****************

 

 

IMG_2566.JPG

 

Pistäydyimme Kyröläismatkallamme Inkilän kartanon talouspihalla…

 

 

IMG_2569.JPG

 

…ja totesimme, että kartano elää voimallisen maatalouden harjoittamisen aikaa!

 

 

Emme halunneet häiritä kartanon elämää vaan palasimme takaisin tulojälkiämme myöten!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oopperalaulaja Martti Talvela, Inkilän kartano, Inkilänhovi, Marsalkka Mannerheim, Talvisota, Jatkosota, Juvan vanha hautausmaa, Hiitola, Kyröläismatka 2021,

Joensuun bunkkerimuseo on osa Salpalinjaa

Keskiviikko 4.8.2021 - -Esko Erkkilä-

IMG_2510.JPG

 

Salpalinja, viralliselta nimeltään Suomen Salpa, oli Talvisodan jälkeen vuosina 1940 – 1941 ja maamme itärajan tuntumaan vuonna 1944 Virolahdelta Savukoskelle rakennettu puolustuslinja.

 

Salpalinjan linnoitteita on yhä jäljellä monissa paikoissa ja taannoisella Kyröläismatkallamme tutustuimme Salpalinjaan kuuluvaan…

 

 

IMG_2508.JPG

 

…Joensuun bunkkerimuseoon.

 

 

IMG_2516.JPG

 

Bunkkerimuseossa on aito korsu, jossa on majoituskorsun lisäksi asemat panssaritorjuntatykille sekä konekiväärille.

 

 

IMG_2514.JPG

 

Korsussa oli myös konekiväärikupu.  Kupuja oli kahdenlaisia eli pyöreä yhdelle miehelle ja soikea kahdelle miehelle.

 

Kupuja oli kolmenlaisia eli kevyt, keskiraskas ja raskasmalli.

 

 

IMG_2519.JPG

 

Museoalueella oli myös espanjalainen ratsu eli siirrettävä piikkilankaeste.

 

 

***************

 

 

IMG_2525.JPG

 

 

IMG_2527.JPG

 

 

Museoalueen viereisellä omakotialueella oli käytetty Salpalinjan kiviesteitä eräänlaisina ”sisustuselementteinä”!

 

 

Kannattaapa poiketa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joensuun bunkkerimuseo on osa Salpalinjaa, Salpalinja, Joensuun bunkkerimuseo, espanjalainen ratsu, Suomen Salpa, Virolahdelta Savukoskelle,

Hallitusti villiintynyt!

Tiistai 3.8.2021 - -Esko Erkkilä-

Piparjuuri on monivuotinen paksujuurinen ja suurilehtinen ristikukkaiskasvi joka on kotoisin Itä-Euroopasta.

 

IMG_2772.JPG

Meillä mökkimaailmassa piparjuurta kasvaa monessa paikassa ja voidaankin todeta, että se on hallitusti villiintynyt!

 

IMG_2770.JPG

Piparjuurta käytetään meillä oikeastaan vain herkkukurkkujen mausteena ja samassa tarkoituksessa myös viipalekurkkujen sekä kurkkurelishin valmistuksessa.

 

Tässä laskettelupulkallinen vastakaivettuja piparjuuria!

 

IMG_2771.JPG

 

Hoikka piparjuuriyksilö!

 

IMG_2773.JPG

 

Kuorittuja ja käyttövalmiita piparjuuria!

 

IMG_2774.JPG

 

Piparjuuren kuorintatähteitä ei kannata laittaa kompostiin vaan kaivaa ne maahan, sillä niin menetellen saadaan uusia piparjuuriyksilöitä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitusti villiintynyt!, Piparjuuri, piparjuuren kasvattaminen,

Suomessa pääsee kauas itään!

Maanantai 2.8.2021 - -Esko Erkkilä-

On varmaan monille yllättävä tieto, että Suomen maankamaralla pääsee n. seitsemänkymmentä kilometriä idemmäs kuin on Pietari!

 

Tuo paikka sijaitsee Ilomantsin Hattuvaaran Virmajärvellä ja on nimeltään ”Itäpiste”.

 

 

IMG_2489.JPG

 

Taannoisella Kyröläismatkallamme poikkesimme Suomen ja EU:n mantereella sijaitsevalla itäisimmällä pisteellä ja tässä kaksi luutnanttia – kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki ja yliluutnantti Esko Erkkilä – poseeraavat ja meidän välissämme Virmajärven saaressa näkyy Suomen ja Venäjän välinen rajapiste!

 

Rajapisteen takana näkyvä maasto on Venäjän Karjalan tasavaltaa ja Suojärven piiriä.

 

 

IMG_2481.JPG

 

 

Katselupaikalta on 170 metriä matkaa rajapaalulle.

 

 

IMG_2482.JPG

 

Mainio oppaamme Rauno Suhonen selosti näkymäämme ja kertoi, että nyt olemme n. 70 kilometriä idempänä kuin Pietarin kaupunki – uskomatonta!

 

IMG_2476.JPG

 

Rajapisteen lähelle -  parisadan metrin etäisyydelle – pääsee autoilla ja parkkipaikalta pitää kävellä köysin erotettua käytävää pitkin tuolle katselupaikalle.

 

 

IMG_2477.JPG

 

Paikalla saa valokuvata vapaasti, mutta köysien yli ei saa mennä!

 

 

En toisiaan ole tiennyt, että Suomessa pääsee Pietarin kaupunkia idemmäs!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomessa pääsee kauas itään!, Ilomantsin Hattuvaaran Virmajärvi, Itäpiste, 70 kilometriä Pietaria idemmäs, sotakamreeri Rauno Suhonen,

Hellekausi on auttanut äkämäpunkin torjunnassa?

Sunnuntai 1.8.2021 - -Esko Erkkilä-

Äkämäpunkki on ikääntyneiden mustaherukkapensaiden paha riesa ja taistelua sitä vastaan on käytävä jatkuvasti.

 

Tunnustan, että kärsin häviön tässä taistelussa synnyinkotini mustaherukkamaalla ja jouduin siellä hävittämään kaikki mustaherukkapensaat.

 

Samaa taistelua olen käynyt runsaat puolenkymmentä vuotta mökkimaailmassani ja olin myös siellä jo häviön partaalla.

 

Kevään ja alkukesän hellekausi on tullut avuksi ja nyt mökin mustaherukoista ollaan saamassa kaikkien aikojen paras herukkasato!

 

 

IMG_2753.JPG

 

En vielä uskalla ”lyödä rintoihini”, mutta tämän kesän osalta tilanne on pelastettu.

 

 

IMG_2760.JPG

 

On selvää, että taistelua äkämäpunkkia vastaan on jatkettava ja siinä taistelussa keskeinen toimenpide on herukkapensaiden leikkaaminen ja leikattujen oksien kuljettaminen pois pihapiiristä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: äkämäpunkki, Hellekausi on auttanut äkämäpunkin torjunnassa?,

Kyröläismatkojen ohjelmaan kuuluu aina shampanjahetki!

Lauantai 31.7.2021 - -Esko Erkkilä-

Hämeenkyröläissyntyinen kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki on järjestänyt jokakesäisen Kyröläismatkan jo lähemmäs kaksikymmentä kertaa.

 

Olen saanut osallistua kaikille Kyröläismatkoille, jotka alkoivat hämeenkyröläisten ja viljakkalalaisten sotaveteraanien sekä heidän läheistensä sotahistoriamatkoina rajan taakse jääneille taistelupaikoille.

 

Nyt heinäkuussa ensimmäisen kerran Kyröläismatka suuntautui pelkästään Suomeen ja syynä oli luonnollisesti korona!

 

 

Kyröläismatkoilla on yksi pysyvä ohjelmanumero ja se on, kun kenraali tarjoaa osanottajille shampanjapullojen poksautuksen. Shampanjapullojen poksautushetki on aina arvoitus, sillä vain kenraali päättää tuon tapahtuman ajankohdan!

 

 

*****************

 

 

 

IMG_24502.JPG

 

Nyt paikkana oli Ilomantsin mottitaistelujen päämuistomerkki ja siellä ensimmäisen shampanjapullon korkki lensi korkeuksiin!

 

 

IMG_2449.JPG

 

Mukana oli sotakamreeri Rauno Suhonen,…

 

 

IMG_2466.JPG

 

…joka toimi Kyröläismatkamme asiantuntevana oppaana matkamme Ilomantsin osuudella.

 

Voin suositella sotakamreeria oppaaksi Ilomantsiin ja sen lähiseuduille suuntautuville matkoille!

 

 

IMG_2458.JPG

 

Neljän shampanjapullollisen jälkeen pääsimme jatkamaan matkaamme - tyhjät pullot otimme luonnollisesti mukaamme!

 

 

Arvostan kenraalin tapaa huomioida retkeläiset!

 

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka 2021, Ilomantsi, Ilomantsin mottitaistelujen päämuistomerkki, sotakamreeri, sotakamreeri Rauno Suhonen,

Ilomantsin mottitaistelujen päämuistomerkillä on useiden joukko-osastojen muistokiviä

Perjantai 30.7.2021 - -Esko Erkkilä-

Taannoisella Kyröläismatkallamme eräs matkamme pääkohteista oli Ilomantsin mottitaistelujen päämuistomerkki.

 

 

IMG_2467.JPG

 

Päämuistomerkki koostuu kahdesta 122 mm:n haupitsista, joiden keskellä on…

 

 

IMG_2453.JPG

…muistomerkin luonnetta kuvaava muistokivi asiaankuuluvine laattoineen.

 

 *****************

 

Tällä avaralla mäellä oli Jatkosodan loppuvaiheessa heinä-elokuussa 1944 tykkipatterin tulenjohtopaikka. Mäeltä oli hyvä näkyvyys 5,7 kilometrin päässä sijaitsevaan Hattuvaaraan, johon pyrkineiden vihollisjoukkojen hyökkäykset tykistökeskityksillä estettiin.

 

 

Muistomerkin on suunnitellut Sulo Leppänen ja se paljastettiin 27.9.1981.

 

 

*****************

 

 

Päämuistomerkin reunoilla on Ilomantsissa taistelleiden eri joukko-osastojen muistokiviä ja niistä voidaan todeta, että Ilomantsin taisteluihin osallistui useita joukko-osastoja eri puolilta Suomea.

 

 

IMG_2443.JPG

 

 

IMG_2444.JPG

 

 

IMG_2445.JPG

 

 

IMG_2446.JPG

 

 

IMG_2447.JPG

 

 

IMG_2448.JPG

 

 

IMG_2457.JPG

 

 

 

Ilomantsin taisteluja johti kenraalimajuri Erkki Johannes Raappana.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilomantsin mottitaistelujen päämuistomerkillä on useiden joukko-osastojen muistokiviä, Ilomantsin mottitaistelujen päämuistomerkki, muistomerkin suunnittelija Sulo Leppänen, kenraalimajuri Erkki Raappana,

Ilomantsin Oinassalmella sijaitseva muistomerkki kertoo suomalaisten tärkeästä torjuntavoitosta

Torstai 29.7.2021 - -Esko Erkkilä-

Talvisodassa vihollinen pyrki useilla hyökkäyksillään Ilomantsissa saamaan suomalaiset jättimäiseen mottiin eteläisimmillä rintamalohkoilla.

 

Merkittävä vihollisen hyökkäys pystyttiin torjumaan vuoden 1939 joulukuussa Ilomantsin Oinaansalmella.

 

Suomalaiset joukot pitivät pintansa Talvisodan loppuun saakka ja vihollisen hyökkäysyritykset torjuttiin.

 

 ****************

 

 

IMG_2433.JPG

 

 

Oinaansalmen taisteluiden muistomerkki on massiivinen ja siinä on kuvanveistäjä Veikko Jalavan veistämä reliefi.

 

Muistomerkki paljastettiin 30.8.1959 ja on nimeltään ”Parivartio”.

 

Reliefissä on teksti:

 


"Tolvajärvi - Oinassalmi - Kallioniemi vesistölinjalla puolustivat Suomen miehet isänmaan vapautta talvisodassa 1939-40."

 

 

Aloitimme taannoisella Kyröläismatkallamme Ilomantsin taisteluihin tutustumisen Oinaansalmen muistomerkillä!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilomantsin Oinassalmella sijaitseva muistomerkki kertoo suomalaisten tärkeästä torjuntavoitosta, Ilomantsi, Ilomantsin taistelut, Oinassalmen muistomerkki, Parivartio, kuvanveistäjä Veikko Jalava, Talvisota, Kyröläismatka 2021,

Lönnrothin petäjä liittyy tiiviisti Kalevalan syntyyn!

Keskiviikko 28.7.2021 - -Esko Erkkilä-

Taannoisella Kyröläismatkallamme poikkesimme matkamme kulttuuriosuudella tutustumaan Kesälahdella sijaitsevaan…

 

 

IMG_2409.JPG

 

…Lönnrothin petäjään!

 

 

Tämän petäjän juurella Elias Lönnroth juhannusviikolla 1828 kuunteli runonlaulaja Juhana Kainulaisen taitamia loitsu- ja metsästysrunoja sekä merkitsi niitä muistiin.

 

 

Kerrotaan, että näistä runoista sai alkunsa Lönnrothin keräämä Kalevala.

 

 

Petäjä sijaitsi ja sijaitsee yhä Juhana Kainulaisen kotitalon pihapiirissä.

 

 

 

IMG_2414.JPG

 

 

Lönnrothin petäjän kanssa samaan pihapiiriin on rakennettu vuonna 1989 Juhanantupa, mutta koronatilanne on iskenyt tähän varmasti mielenkiintoiseen kohteeseen kovalla kädellä, sillä se oli käyntimme aikana suljettu.

 

****************

 

Jouduimme tekemään Lönnrothin petäjän nähdäksemme lähes 50 kilometrin ylimääräisen lenkin, mutta tietoisuus Kalevalan alkuvaiheista korvasi ajelumme!

 

 

Vielä se, että Kesälahti liitettiin Kiteen kaupunkiin vuonna 2013 eli ”kaupungin vilinässä” ajelimme!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyröläismatka 2021, Lönnrothin petäjä, Kesälahti, Kitee, Juhanantupa, Kalevala, Elias Lönnroth, Juhana Kainulainen,

"Tää on meiän maa!"

Tiistai 27.7.2021 - -Esko Erkkilä-

Otsikossa olevat sanat sopivat jokaisen suomalaisen Talvi- ja Jatkosodan sotilaan sanomiksi, mutta varmuudella ne ovat Talvisodassa Kollaanjoella taistelleen tarkka-ampuja Simo Häyhän sanomia.

 

Häyhän oman kirjanpidon mukaan hän ampui 542 vihollissotilasta ja samaan lukumäärään on päätynyt myös Kollaanrintamalla vapaaehtoispappina toiminut kansanedustaja Antti Rantamaa.

 

Kansanedustaja Antti Rantamaa on Kollaan taisteluista kirjoittanut kirjan ”Parlamentin palkeilta Kollaanjoen kaltahille”.  Olen lukenut tuon kirjan ja sen antaa hyvää taustatietoa Kollaan taisteluista – suosittelen.

 

 *************

 

Simo Häyhä kehitteli sotatoimilleen muutaman erikoisen toimintamuodon ja ne olivat ilmeisen tehokkaita, sillä tuloksia syntyi.

 

 

  • Häyhä ei koskaan käyttänyt kiikaritähtäintä vaan käytti avotähtäintä ja tämä sen vuoksi, että kiikaritähtäimestä olisi saattanut välkehtiä heijastus, jolla vihollinen olisi pystynyt paikantamaan suomalaisen tarkka-ampujan

 

  • Häyhä jäädytti ampuma-asemansa edessä olevan lumipenkan, jotta laukauksen jälkeen mahdollisesti pöllähtänyt lumi ei olisi paikantanut viholliselle häntä

 

  • Häyhä söi lunta ja sitä sen vuoksi, että lämmin hengitysilma ei olisi auttanut vihollista paikantamaan häntä

 

 

Simo Häyhän Talvisota päättyi vaikeaan haavoittumiseen 6.3.1940, mutta hän selvisi kuitenkin niin, että palasi tajuihinsa 13.3.1940 eli Talvisodan päättymispäivänä.

 

 

Simo Häyhä sai elää pitkän elämän, sillä hän kuoli vuonna 2002!

 

 

Kaikki kunnia Simo Häyhälle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kollaa ja Simo Häyhä-museossa pääsee tutustumaan maailman kuuluisimpaan tarkka-ampujaan Simo Häyhään, Simo Häyhä, Kollaa, Kollaa ja Simo Häyhä -museo, Antti Rantamaa, Parlamentin palkehilta Kollaanjoen kaltahille,

Pääratamme tarvitsee toisen raiteen Tampereen ja Seinäjoen välille

Sunnuntai 25.7.2021 - -Esko Erkkilä-

 

Näin kesäaikaan seuraan päivittäin niitä rataongelmia, jotka ovat jokapäiväisiä pääradallamme Tampereen ja Seinäjoen välillä.

 

 

Meiltä pakkolunastettiin aikoinaan pääratamme rakentamiseksi neljä hehtaaria parasta kasvullista metsämaata.  Maittemme kohdalla on nyt Majajärven liikennepaikka, josta ”pikajunavauhtia” on matkaa Tampereen rautatieasemalle 16 minuuttia.

 

Majajärven liikennepaikalla on kaksoisraiteet ja saankin päivittäin seurata, kun joku henkilöjunista tai tavarajunista ohjataan sivuraiteelle, jotta nopeampi henkilöjuna pääsee ohittamaan liikennepaikan pysähtymättä.

 

Helsinki–Tampere–Seinäjoki–Oulu–Tornio-välillä kulkeva päärata on kriittisen tärkeä väylä paitsi Suomelle myös koko EU:lle. Tämän osoittaa EU:n maaliskuussa pääradalle vahvistama Euroopan ydinverkkokäytävän status.

 

 

******************

 

 

IMG_2718.JPG

 

 

Seurasin toissapäivänä, kun pohjoisen suunnalta liikkunut henkilöjuna pysähtyi Majajärven liikennepaikalle…

 

 

IMG_2719.JPG

 

…ja odotti etelän suunnalta saapuvaa pikajunaa runsaat viisi minuuttia!

 

 

Eilen seurasin samanlaista systeemiä, kun pohjoisen suunnalta saapunut tukkeja kuljettava tavarajuna joutui pysähtymään Majajärvellä ja odotti etelästä saapuvaa henkilöjunaa.

 

*****************

Asiaan on toki herätty, mutta vie varmaan ainakin kymmenen vuotta ennen kuin Tampereen ja Seinäjoen välille saadaan toinen raide!

 

Kannustan Pirkanmaan Liittoa ja muita vastuullisia tahoja työskentelemään sen puolesta, että pääradallemme Tampereen ja Seinäjoen välille saadaan pikaisesti toinen raide!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pääratamme tarvitsee toisen raiteen Tampereen ja Seinäjoen välille, Tampere-Parkano-Seinäjoki -rata, Parkanon rata, Pirkanmaan Liitto, Euroopan ydinverkkostatus,

Myös verantamatot pitää aina joskus pestä!

Lauantai 24.7.2021 - -Esko Erkkilä-

Hellesäät näyttävät jatkuvan ja se luo mahdollisuuden jopa verantamattojen pesemiselle.

 

 

Ryhdyin tuumasta toimeen ja eilen pesin kymmenkunta verantakäytössä olevaa mattoa.

 

 

IMG_2710.JPG

 

Meillä on tehokas Kärcher ProHD 200 pesuri ja kun vettä Majajärvessä riittää, niin siitä vaan!

 

 

IMG_2712.JPG

 

Tehokas pesuri ja pressu, siinäpä pari, joiden avulla puhdasta syntyy.

 

Järveen on riittävästi etäisyyttä, jotta pesuvedet eivät päädy järveen.

 

 

IMG_2708.JPG

 

Näkeehän se, että verantamatoista lähtee likaa.

 

 

IMG_2715.JPG

 

Mattoteline ei riittänyt kuivausalustaksi, vaan…

 

 

IMG_2716.JPG

 

…avuksi piti ottaa mansikkamaan rastasverkkojen tukirakennelmat - no, niitähän ei nyt enää alkuperäiseen tarkoitukseensa taas vajaaseen vuoteen tarvita!

 

 

IMG_2713.JPG

 

Mattojenpesussa tärkeä työkalu on koukkupääkeppi, jolla liotusvaiheessa saadaan matot ”uppeluksiin” ja sitten jossain vaiheessa pyydysteltyä liotusaltaista jatkokäsittelyyn!

 

 

Mattojenpesusäät näyttävät muuten jatkuvan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mattojenpesu, painepesuri, Kärcher, Kärcher ProHD 200,

Pitääkö herukat poimia karoineen vai voiko karat jättää pensaaseen?

Perjantai 23.7.2021 - -Esko Erkkilä-

Otsikossa esittämäni kysymys on ainakin varttuneelle väelle helppo, sillä entisaikaan herukat piti ehdottomasti poimia karoineen.

 

 

Olen sen aikakauden lapsi, jonka nuoruudessa oli ehdottoman välttämätöntä, että herukat piti poimia karoineen.

 

 

****************

 

 

IMG_2705.JPG

 

Olen muutaman päivän ajan käynyt kilpajuoksua kaikenmaailman rastaiden ja paskonärhien kanssa, että kenelle mökkitontilla kasvavat punaherukat kuuluvat.

 

 

Eilen ratkaisin asian ja poimin kaikki punaherukat talteen ja tein sen niin, että…

 

 

IMG_2706.JPG

 

…herukkaämpäriin kertyi vain sellaisia punaherukoita, joissa ei ole karoja!

 

 

Punaherukkasato ei ollut kummoinenkaan, sillä marjoja kertyi vain vajaa muovisangollinen.

 

 

Poimimani punaherukat tulevat olemaan osa siitä marja-annoksesta, joka odottaa minua aina aamuisin ja se osaltaan selittää sen, että poimin eiliset punaherukat ilman karoja!

 

 

Muita aamuisen marja-annokseni marjoja tulevat olemaan pensasmustikka sekä mansikkahillo! Toki mukana saattaa olla myös mustaherukkaa, mutta se riippuu siitä, että viitsinkö poimia osan mustaherukoista ilman karoja!

 

 

Yksinkertaista!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pitääkö herukat poimia karoineen vai voiko karat jättää pensaaseen?,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »