Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Ministeri Jari Leppä oli eilen monessa mukana!

Perjantai 15.10.2021 - -Esko Erkkilä-

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on osoittamassa osaavuuteensa jo toisessa hallituksessa ja eilen sain seurata livenä hänen pärjäämistään aamupäivällä Tampereella ja iltapäivällä television kautta eduskunnan kyselytunnilla sekä illalla vielä A-studion A-Talk –ohjelmassa.

 

 

IMG_3505.JPG

 

Ministeri Leppä avasi eilen aamukymmeneltä KoneAgria 2021 – maa- ja metsätalousalan suurtapahtuman Tampereella Messu- ja Urheilukeskuksessa.

 

Leppä totesi puheenvuorossaan mm. näin:

 

”Te hyvä yleisö olette niitä henkilöitä, joiden ammattitaidolla jokainen suomalainen saa syödä omassa maassa kasvatettua, puhdasta ja turvallista ruokaa joka päivä. Ilman teidän ammattitaitoa, sitoutumista ja jatkuvaa osaamisenne kehittämistä emme olisi näin etuoikeutettuja nauttimaan maailman parhaita elintarvikkeita. Ilman teitä tulisi nälkä. Nyt olemme kuitenkin kannattavuuden osalta erittäin vaikeassa tilanteessa. Ennuste siitä, että maatalouden yrittäjätulo putoaisi tänä vuonna jopa viidenneksen heikon sadon ja kustannusten nousun takia on merkki kustannuskriisistä. Erityisesti lannoitteiden, rehun ja rakentamisen hinnat ovat nousseet merkittävästi. Yhtälö, jossa kustannukset kasvavat, mutta tuottajien saama korvaus ei muutu, on kestämätön.”

 

 

IMG_3524.JPG

 

Eduskunnan kyselytunnilla ministeri Leppä pääsi vastaamaan ainakin kahdesti ja hyvin pärjäsi!

 

 

IMG_3528.JPG

 

Illan A-Talkissa ministeri Lepällä oli ns. helppo vastustaja, sillä niin kaukana ympäristöministeri Krista Mikkosen ajatukset ovat maatalouskysymysten ytimestä!

 

****************

 

IMG_7040.JPG

 

 

Tämän juttuni lopuksi kaivelin tietokoneeltani kuvan, jossa yhdessä hämeenkyröläisen Klaus Pentin kanssa esiinnymme ministeri Jari Lepän kanssa tuiskusäässä Tammelantorilla vuonna 2018 – juonsin tuon tilaisuuden!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministeri Jari Leppä oli eilen monessa mukana!, Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, eduskunnan kyselytunti 14.10.2021, A-Talk 14.10.2021, ympäristöministeri Krista Mikkonen, KoneAgria 2021, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus,

"Sulla ne paimennettavat vaihtuvat"!

Sunnuntai 7.7.2019 - -Esko Erkkilä-

Olen kuluneiden kymmenkunnan vuoden aikana saanut aitiopaikalla seurata, että miten Suomessa ministereiden turvallisuuden vahtimistilanne on muuttunut.

 

 

Muistan vallan hyvin, kun muutama vuosi sitten ympäristöministeri Paula Lehtomäki saapui Keskustan vapputilaisuuteen yksikseen kahta kättä heilutellen Kirjastotalo Metson edessä järjestämäämme tilaisuuteen juhlapuhujaksi.

 

 

Samoin muistan oikein hyvin, kun silloinen liikenneministeri Anu Vehviläinen saapui tavallisena kadun kulkijana erääseen tilaisuuteemme, jonka järjestimme Tampereen Hervannassa DUO-kauppakeskuksessa.

 

 

Tänä päivänä tuo ei olisi mahdollista!

 

 

Olen vuosien aikana tullut kättelytutuksi erään turvamiehen kanssa, jolla on keskeinen rooli Tampereella ja Tampereen lähiseuduilla tapahtuvissa ministerivierailuissa.

 

 

Kyseinen kaveri on aina läsnä, kun kuka tahansa ministeri vierailee Tampereella tai lähikunnissa.

 

 

Viimeksi kättelin häntä 1.7.20129 Hämeenkyrön kirjastolla, kun hän oli kahden paikallisen poliisi kanssa varmistamassa liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin esiintymistä.

 

 

Totesin tuntemalleni turvamiehelle kätellessämme, että Sulla ne paimennettavat vaihtuvat – turvamies, jonka nimeä en tunne ja sitä minun ei tarvitse tunteakaan – vastasi, että tämä on mielenkiintoista!

 

 **************

 

”Tavallisilla” ministereillä on nähdäkseni autonkuljettajan lisäksi vain yksi paikallinen turvamies, mutta pääministerin turvallisuudesta maakuntavierailuilla huolehtii puolenkymmentä turvamiestä.

 

 

Ministereiden turvamiehiin on kokemukseni mukaan mahdollista saada inhimillinen kontakti, mutta pääministerin turvamiehet ovat työssään tunteettomia – näin pitää ollakin!

 

 

Joskus jollain kepu-risteilyllä olin samassa kerroksessa laivalla kuin pääministeri Sipilän turvamiehet ja silloin sain pienen häivähdyksen verran kontaktia pääministerin turvamiehiin.

 

 

Hallituksen jäsenten turvajärjestelyt ovat kokemukseni mukaan oikein mitoitetut!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministereiden turvallisuus, ministereiden turvajärjestelyt, ympäristöministeri Paula Lehtomäki, liikenneministeri Anu Vehviläinen, Kauppakeskus DUO,

Entisaikaan naiset pelkäsivät maailmanloppua ja miehet metsien loppumista

Perjantai 22.2.2019 - -Esko Erkkilä-

Radiolegenda Pekka Tiilikainen muisti 1950-luvulla Metsäradiota juontaessaan todeta, että naiset pelkäävät maailmanloppua ja miehet metsien loppumista.

 

 

Tiilikainen rauhoitteli, että ainakaan metsien loppuminen ei ole näköpiirissä.

 

 

Maailmanlopusta ei kukaan ota nykyään takeita, mutta metsien loppumisesta ei ainakaan Suomessa ole pienintäkään pelkoa.

 

 

 

**********************

 

 

 

Osallistuin viime keskiviikkona Tampereen Yliopistolla tilaisuuteen, jossa ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen alusti aiheesta...

 

 

 

IMG_7509.JPG

 

 

"Metsät hiilinieluja vai hyvinvointia, vai sekä että?"

 

 

 

 

IMG_74932.jpg

 

 

Pääsin ennen tilaisuutta jututtamaan ministeriä ”lähietäisyydeltä”!

 

 

 

***************

 

 

 

Tiilikais-Pekan aikoinaan esittämä vakuutus, että metsät eivät Suomesta lopu on tänäänkin vankalla pohjalla, sillä...

 

 

 

IMG_7517.JPG

 

 
...Luken eli Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen metsien kasvu on nyt tasolla 107 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja vastaavasti hakkuumäärät ovat keskimäärin 74 % kasvusta eli metsien loppumisesta ei ole pienintäkään pelkoa.

 

 

 

Ministeri Tiilikainen viittasi oheiseen kaavioon ja totesi, että käytännössä noin vuonna 1970 oli viimeinen sellainen vuosi, jolloin puuta on korjattu enemmän kuin on kasvanut.

 

 

Yhteenvetona on helppo todeta, että viimeisen 50 vuoden aikana metsien kasvu on ollut suurempi kuin puunkäyttö.

 

 

Ministeri Tiilikainen muistutti edellä olevan lisäksi, että Suomen vientituloista 20 % tulee metsätaloustuotteista ja sen lisäksi hän muistutti, että metsien virkistyskäyttöarvoa ei voi rahassa mitata.

 

 

 

Kiitokset asunto- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle sekä MSL-Tampereelle, joka oli järjestänyt tilaisuuden.

 

 

 

******************

 

 

 

IMG_7502.JPG

 

 

Mainion tilaisuuden avasi MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen ja…

 

 

 

IMG_7500.JPG

 

 

…sen juontajana toimi Euroopan Keskuspankin lakimies Petra Schulze Steinen.

 

 

 

IMG_7497.JPG

 

 

Mukana tilaisuudessa oli myös ministeri Kimmo Tiilikaisen erityisavustaja tamperelainen Vilhartti Hanhilahti - aikamoisia velikultia!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Entisaikaan naiset pelkäsivät maailmanloppua ja miehet metsien loppumista, ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, Kimmo Tiilikaisen erityisavustaja Vilhartti Hanhilahti, MSL-Tampere, MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen,

MTK:n traktorimarssilla saatiin paljon aikaan

Sunnuntai 11.12.2016 - -Esko Erkkilä-

Olin mukana MTK:n traktorimarssilla Helsingin Senaatintorilla 11.3.2016.

 

 

Maataloustuottajien suurmielenosoitukseen osallistui yli 5.000 viljelijää ja 700 traktoria.

 

 

Viestimme otettiin vakavasti ja siitä kertoo jo sekin, että paikalla olivat pääministeri Juha Sipilä, silloinen valtiovarainministeri Alexander Stubb sekä maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

 

 

Traktorimarssi sai yleisen hyväksynnän, sillä ruoka on niin lähellä jokaista suomalaista, että sen tuottamisen ongelmista ovat kaikki suomalaiset kiinnostuneita.

 

 

Suurmielenosoituksesta tällä saitilla kertovat raporttini löytyvät, kun googlaa ”Esko Erkkilä traktorimarssi”.

 

 

Mitäkö traktorimarssista jäi käteen?

 

 

Siitä jäi viljelijöille paljonkin ja saimme kuulla traktorimarssin tuloksista yhteenvedon perjantaina 9.12.2016 pidetyssä MTK-Pirkanmaan syyskokouksessa.

 

 

 

mtk1.jpg

 

 

En toista oheisessa kuvassa yksilöityjä tuloksia, mutta totean niiden olevan yhteisarvoltaan yli 90 miljoonaa euroa.

 

 

Kiitokset MTK:lle traktorimarssin järjestämisestä, sillä se havahdutti päättäjät tajuamaan sen tilanteen, johon elintarvikkeidemme alkutuotantoa oltiin ajamassa.

 

 

Kiitokset myös Juha Sipilän johtamalle hallitukselle, joka osasi nähdä ”ajan merkit” ja ryhtyi toimenpiteisiin suomalaisen ruuantuotannon alasajon lopettamisessa.

 

 

Kuntavaalit 9.4.2017 ovat seuraava virstanpylväs, jolloin jokaisen suomalaisen velvollisuus on äänestyskopin hiljaisuudessa tehdä sellaisia päätöksiä, että suomalaisen ruuantuotannon edellytykset turvataan.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MTK, MTK-Pirkanmaa, traktorimarssi, traktorimarssi 11.3.2016, MTK:n traktorimarssi, pääministeri Juha Sipilä, valtiovarainministeri Alexander Stubb, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, kuntavaalit 9.4.2017,

Ministeri Kimmo Tiilikainen lunastaa viljelijöiden traktorimarssilla antamansa lupauksen

Lauantai 12.11.2016 - -Esko Erkkilä-

Olin paikalla Helsingin Senaatintorilla maaliskuun 11. päivänä, kun sinne oli vyörynyt talonpoikien traktorimarssi vaatien viljelijöille oikeudenmukaisuutta elintarvikeketjun ensimmäisenä ja tärkeimpänä osana.

 

 

Senaatintorille kokoontui 5.000 viljelijää ja 700 traktoria – olin yksi marssijoista ja pääsin henkilökohtaisiin keskusteluihin silloin mm. pääministeri Juha Sipilän kanssa.

 

 

Torille saapui – taisi olla suoraan Kiinaan suuntautuneelta menekinedistämismatkaltaan ministeri Kimmo Tiilikainen ja lupasi, että tukien maksatuksessa tussaroinut Mavi eli Maaseutuvirasto yhdistetään moitteettomasti toimivaan Eviraan eli Elintarviketurvallisuusvirastoon.

 

 

Tunnen Eviran entisen pääjohtaja Jaana Husu-Kallion, joka nykyisin toimii maa-ja metsätalousministeriön kansliapäällikkönä.

 

 

Kysyin Senaatintorilla Husu-Kalliolta tuoreeltaan kommenttia korkean esimiehensä kertomasta, mutta kunnon virkahenkilönä kansliapäällikkö ei lähtenyt enempään kommentointiin.

 

 

Oma oletukseni on, että nykyinen kansliapäällikkö ja entinen Eviran pääjohtaja kuunteli Tiilikaisen kertomaa mielihyvällä.

 

 

 

*****************

 

 

Asia eteni eilen eli perjantaina 11.11.2016 päätösvaiheeseen, kun maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kertoi, että Evira ja Mavi eli Maaseutuvirasto yhdistetään.

 

 

Tunnen työelämän ajoilta Eviran ja pidän sitä hyvinhoidettuna virastona ja elintarvikealaa valvovana viranomaisena.

 

 

Mavia eli Maaseutuvirastoa ja sen toimintatapoja en henkilökohtaisesti tunne, mutta julkisuudessa olleiden tietojen mukaan sen toiminta on monissa asioissa ollut kelvotonta.

 

 

Pidän ministeri Tiilikaisen päätöstä oikeana; pidän sitä oikeana eritoten, jos uudessa yhdistettävässä virastossa Eviran toimintatavat ja toimintakulttuuri pääsevät vallitseviksi.

 

 

Uskon, että Eviran ja Mavin yhdistämisellä saavutetaan myös niitä päämääriä, joita Keskusta on peräänkuuluttanut, kun se on vaatinut normienpurkutalkoita!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ministeri Kimmo Tiilikainen lunastaa viljelijöiden traktorimarssilla antamansa lupauksen, Kimmo Tiilikainen, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, Tiilikainen yhdistää Eviran ja Mavin, Mavi ja Evira yhteen, Evira ja Mavi yhteen,

"Keskustalaiset eivät tule kaupunkeihin ulkopuolisina valtaajavoimina, koska he jo ovat siellä"

Keskiviikko 21.9.2016 - -Esko Erkkilä-

Otsikkolauseen on kehitellyt Lempäälän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Kuisma ja tuo lause oli kattoteemana viime lauantaina, kun viiden suurimman kaupungin Keskusta-aktiivit kokoontuivat Helsinkiin Keskustan puoluetoimistolle ”Kaupungissa on Keskusta” –seminaariin.

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ry:n puheenjohtajana olin mukana seminaarissa.

 

 

Tässä pieni kuvakavalkadi seminaarista:

 

 

 

semi1.jpg

 

 

Otsikkolause valkokankaalle heijastettuna.

 

 

 

semi2.jpg

 

 

Sain tervehtiä maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaista ennen seminaarin alkamista.

 

 

 

semi3.jpg

 

 

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen näytti suunnan seminaariväelle, että miten Keskusta etenee suurissa kaupungeissa.

 

 

 

semi4.jpg

 

 

Oli mukava kuulla kolme päivää seminaarin jälkeen Kimmo Tiilikaiselta vastaus toimittajan kysymykseen, että miten maatalousministerin ja ympäristöministerin hatut sopivat samaan päähän. Kimmo Tiilikainen vastasi:

"Minulla on vain yksi hattu - maatalous- ja ympäristöministerin hattu!"

 

 

 

semi5.jpg

 

 

Turun kaupunginvaltuuston keskustalainen jäsen Alas Ali antoi hyviä vinkkejä, että miten maahanmuuttajia saadaan kuntavaaliehdokkaiksi Keskustan listoille.

 

 

 

semi6.jpg

 

 

Myös puoluesihteeri Jouni Ovaska piipahti tervehtimässä seminaarin osanottajia!

 

 

 

semi7.jpg

 

 

Kiitokset järjestösuunnittelija Matias Ollila, joka oli koko seminaarin primus motor!

 

 

 

Ei mennyt lauantai-päivä hukkaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaupungissa on Keskusta, Juha Kuisma, Kimmo Tiilikainen, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, Alas Ali, Alas Ali Turku, Matias Ollila, Jouni Ovaska, puoluesihteeri Jouni Ovaska,

Oikea päätös!

Maanantai 19.9.2016 - -Esko Erkkilä-

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on viime eduskuntavaalien jälkeen tehnyt useita onnistuneita päätöksiä.

 

 

Eräs Sipilän onnistuneista päätöksistä on se, kun hallitukseen nimettiin sama henkilö maatalous- ja ympäristöministeriksi.

 

 

Arvostan nykyhallituksen ministereistä kuutta henkilöä ja yksi arvostamistani ministereistä on maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

 

 

Maatalous- ja ympäristöasiat ovat niin lähellä toisiaan, että maatalouden, metsätalouden ja ympäristöasioiden vastuut on järkevää asettaa yhden ja saman ministerin alaisuuteen.

 

 

Meillä Suomessa on valitettavaa kokemusta, kun ympäristöministeri haraa kaikkia järkeviä hankkeita vastaan, jotka olisivat elintärkeitä esimerkiksi maataloudella ja järkevälle metsänhoidolle – nyt sitä ongelmaa ei ole, kun sama henkilö vastaa ministerinä maatalousasioista, metsätalousasioista ja ympäristöasioista!

 

 

On tärkeää ja luottavaista tietää, että hallituksessa asuntoasioista vastaavana ministerinä toimii ympäristöministeri eli Kimmo Tiilikainen.

 

 

 

tiilikainenkimmo.jpg

 

 

Tapasin maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen 17.9.2016 Helsingissä lauantai-aamuna ja täytyy jälleen kerran todeta, että tapaaminen Kimmo Tiilikaisen kanssa on tavalliselle keskustalaiselle aina pienoinen juhlahetki!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maatalousministeri Kimmo Tiilikainen, ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, asuntoministeri Kimmo Tiilikainen, Kimmo Tiilikainen,

Termin "jäte" käyttäminen pitäisi kokonaan kieltää!

Perjantai 12.2.2016 - -Esko Erkkilä-

Keskustan politiikka- ja toimintapäivillä Tampereen Yliopistolla eräs ohjelmaosio oli lauantaina 6.2.2016 seminaari, jonka teemana oli;

 

 

Jätteestä ja romusta uutta bisnestä

 

 

Osallistuin seminaariin, vaikka samaan aikaan olisi ollut mahdollista osallistua moneen muuhunkin seminaariin.

 

 

 

 

sivu1.jpg

 

 

Seminaarin puheenjohtajana toimi kansanedustaja Hanna Kosonen.

 

 

 

 

sivu2.jpg

 

 
Europarlamentaarikko Hannu Takkula selvitti kiertotalouden roolia EU:n agendalla.

 

 

 

 

sivu3.jpg

 

 

Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen kertoi johtamansa konsernin saavutuksista eri polttoaineiden osuuden kehityksestä yrityksen energiantuotannossa.

 

 

 

 

sivu4.jpg

 

 

Yrityksen polttoainepaletissa on vuosien aikana tapahtunut melkoisia muutoksia;

  • polttoöljyn osuus on minimoitu (tummanruskea)
  • jyrsinturpeen osuus on alentunut (vaaleanruskea)
  • puun osuus on kasvanut (vihreä)

 

 

 

sivu5.jpg

 

 

Metener Oy:n toimitusjohtaja Erkki Kalmari esitti…

 

 

 

 

sivu6.jpg

 

 

…piirakkakuvion avulla Suomen biokaasupotentiaalia ja hän pääsi tasolle 25 TWh, kun Loviisan ydinvoimalayksikkö tuottaa vuodessa n. 4 TWh!

Kahdestakymmenestäviidestä TWh:sta Kalmarin mukaan olisi peräti 17,8 TWh:a saatavissa peltobiomassasta - tässä olen Kalmarin kanssa samaa mieltä, mutta...

 

 

...minua häiritsi Kalmarin esityksessä tavattomasti se, kun hän käytti termiä…

 

 

…”elintarviketeollisuuden jäte”.

 

 

En voi hyväksyä moista termiä ja käytinkin yleisöpuheenvuoron, jossa totesin, että elintarviketeollisuudessa ei synny kiloakaan jätettä!

 

 

 

 

sivu7.jpg

 

 

Minua lämmittikin kovasti, kun maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoi seminaarin lopussa virallisessa puheenvuorossaan näin:

 

 

"Erkkilän Esko kiteytti seminaarin, kun sanoi, että jätteitä ei ole lainkaan, koska toisen "jäte" on toiselle raaka-aine!"

 

 

Olipa hyvä seminaari ja nuo ministeri Tiilikaisen sanat tuntuivat mukavilta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan politiikka- ja toimintapäivät 2016, Hannu Takkula, Hanna Kosonen, Erkki Kalmari, Markus Tykkyläinen, Napapiirin Energia ja Vesi Oy, ministeri Kimmo Tiilikainen, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, jäte-sana pitäisi kieltää,

Neljän vuoden korpivaellus ministerivierailujen osalta on päättynyt

Perjantai 15.1.2016 - -Esko Erkkilä-

Keskusta oli hallitusvastuusta poissa neljä pitkää vuotta.

 

 

Neljän vuoden aikana kokoomus, SDP, vasemmistoliitto, vihreät, RKP ja kristillisdemokraatit ajoivat Isänmaamme sellaiseen kurimukseen, että siitä nouseminen on vaikeaa.

 

 

Keskustan kenttäväen kannalta neljä oppositiovuotta merkitsivät, että emme saaneet maakuntavierailuille keskustalaisia ministereitä.

 

 

Keskustan kenttätoimijan kannalta on aina ”palkintohetki”, kun saa junailla tilaisuutta, jossa esiintyy keskustalainen ministeri.

 

 

Tiedän Suomen vaikean taloustilanteen, johon ajauduimme edellisen hallituksen aikana ja ymmärrän, että keskustalaisten ministerien vierailut maakunnissa ovat myös nyt harvinaista herkkua – Keskustan ministereitä tarvitaan päätöksenteon ytimessä ja heidän maakuntamatkansa saavat odottaa.

 

 

Me Tampereen keskustalaiset olimme tyytyväisiä, kun saimme maakuntaamme Kimmo Tiilikaisen ja Anu Vehviläisen.

 

 

Ministerit esiintyivät Tampere-talossa ”Seutufoorumi 2015” –tapahtumassa 3.11.2015.

 

 

Seutufoorumi on Tampereen kaupunkiseudun kuntien – Tampere, Nokia, Ylöjärvi, Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Orivesi ja Vesilahti – yhdessä järjestämä tilaisuus, jossa käsitellään tämän talousalueen kysymyksiä.

 

 

Tässä pieni kuvakollaasi Kimmo Tiilikaisen ja Anu Vehviläisen vierailuista Tampereella 3.11.2015:

 

 

 

tre1.jpg

 

 

Keskustanaisten Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Minna Sarvijärvi ja Keskustan Pirkanmaan piirin piirihallituksen jäsen Antti Juva olivat yhdessä kanssani vastaanottamassa ministeri Kimmo Tiilikaista Tampere-talolle!

 

 

 

 

tre2.jpg

 

 

On tällä vaalikaudella melkoisen varmaa, että maa- ja metsätalousministeri ja ympäristöministeri eivät taistele keskenään, sillä Kimmo Tiilikainen hoitaa kumpaakin ministeripestiä!

 

 

 

 

tre3.jpg

 

 

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen.

 

 

 

 

tre4.jpg

 

 

Anu Vehviläisen puheenvuoro Seutufoorumin päätteeksi sai suuret suosionosoitukset!

 

 

 

 

tre5.jpg

 

 

Lehdistöä kiinnosti Anu Vehviläisen suunnitelmat – Aamulehden Aki Taponen jututtaa Vehviläistä ja Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Riitta Koskinen seuraa taustalla.

 

 

 

 

tr6.jpg

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö järjesti Seutufoorumin jälkeen Tampereen Sokoksella yleisötilaisuuden, jossa hyväntuulinen ministeri Vehviläinen piti mielenkiintoisen esityksen.

 

 

 

 

tre6.jpg

 

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön sihteeri Raija Moilanen antoi Anu Vehviläiselle ”tuunaamansa” heijastimen muistoksi Tampereella käynnistä!

 

 

Kiitoksia Kimmo Tiilikaiselle ja Anu Vehviläiselle – ehkä jo huomenna saan kertoa seuraavasta ministerivierailusta Tampereelle!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kimmo Tiilikainen, Anu Vehviläinen, Tampere-talo, maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen, ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen,

"Se on miehellä, kun puukko vie"

Lauantai 26.12.2015 - -Esko Erkkilä-

Otsikossa oleva vanha suomalainen sananlasku tulee mieleen, kun vertailee joulukuussa 2011 Etelä-Afrikan Durbanissa päättyneen kansainvälisen ilmastokokouksen päätöksiä nyt Pariisissa päättyneen vastaavan kokouksen päätöksiin.

 

 

Durbanin kokouksen päätöksillä Suomelle tuli rajusti turpaan, sillä Suomen metsien hiilinielusta tuli päästö!

 

 

On selvää, että Durbanin tapaiseen päätökseen Suomen osalta jouduttiin vain siksi, että siellä Suomen valtuuskuntaa johti Vihreitten Ville Niinistö.

 

 

****************

 

 

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kommentoi Durbanin ilmastokokouksen päätöksiä joulukuussa 2011 näin:

 

 

”Ei tällä ole yleisen oikeudenmukaisuuden ja maalaisjärjen kanssa mitään tekemistä”.

 

 

”Ilmastonmuutosta vastaan pitää taistella kaikin käytössä olevin keinoin mutta joku roti hallituksellakin pitäisi olla Suomen etujen puolustamisessa. Ympäristöministeri Ville Niinistö on nyt tehnyt näyttävän irtioton edellisen hallituksen linjasta, jonka mukaan Suomen metsien biologinen hiilinielu ei voi yhtäkkiä muuttua laskennalliseksi päästöksi. Se on kuitenkin selvää, että tästä vääryydestä tulee Suomelle lasku ja sen laskun maksavat suomalaiset veronmaksajat”, Marttila jatkoi vuonna 2011.

 

 

”40 miljoonan puukuutiometrin hiilinielun markkinahinta olisi nykyisellä EU:n päästökauppajärjestelmän 8 euron hinnalla n. 300 miljoonaa euroa ja 25 eurolla jopa 1.000 miljoonaa euroa. Palkinnoksi hyvästä metsänhoidosta ja metsiemme kasvusta saamme nyt kymmenien miljoonien eurojen laskun”, Marttila päivitteli Durbanin sähellyksen jälkeen.

 

 

 

 

Suomalaisten onneksi hiljattain päättyneen Pariisin ilmastokokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toimi keskustalainen Kimmo Tiilikainen ja kansainvälisen kokouksen lopputulokset olivat Suomen kannalta tyystin toisenlaiset kuin Ville Niinistön tyrimien Durbanin kokouksen päätökset vuonna 2011.

 

 

Pariisin ilmastokokous oli YK:n 21. ilmastokokous, jossa saavutettua sopua voidaan pitää historiallisena.

 

 

Metsäkysymykset saivat sopimuksessa ansaittua tilaa. Suomalaiset voivat olla tyytyväisiä, että globaali linjaus metsien hoidon ja kestävän metsätalouden merkityksestä hiilinielun ylläpitäjänä pysyi sopimuksessa loppuun asti.  

 

 

Uutta on se, että myös maatalous tunnustetaan osana ratkaisua. Ruokaturvan rooli sopimuksessa on selkeä. Sekä metsien rooli että ruokaturva kirjattiin perussopimukseen.

 

 

– Maan hiilinielu tarvitsee tuottavan maan, jota ilmastonmuutos uhkaa. Ilahduttavaa oli seurata maatalouden vahvaa nousua. Maatalous nähtiin monissa puheissa ensi kertaa myös keskeisenä osana ratkaisua. Ei vain ruuantuottajana mutta myös hiilen sitojana, kiittelee MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola.

 

 

– Oli aistittavissa, että Pariisissa päästiin lähemmäs maa- ja metsätalouden erityispiirteitä. Sektoreitamme ei enää rinnasteta suoraan pelkkiin ihmistoiminnan päästöihin, vaan ne ymmärretään osana yhteistyötä luonnon kanssa. Toimemme eivät enää ole samassa korissa piipputeollisuuden kanssa, toteaa Pietola.

 

 

Kiitokset kaikkien suomalaisten – yllätys, yllätys myös Vihreitten – kiittämälle Pariisin ilmastosopimukselle on sulka hattuun myös pääministeri Juha Sipilälle, joka hallitusta muodostaessaan yhdisti maa- ja metsätalousministerin sekä ympäristöministerin tehtävät.

 

 

Ministeripestien yhdistämisellä saavutettiin se etu, että nyt myös ympäristöministeri toimii aidosti suomalaisten parhaaksi!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Se on miehellä kun puukko vie, maa- ja metsätalousministeri ja ympäristöministeri, Maa- ja metsätalousministeri ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, Ville Niinistö, Durbanin ympäristökokous, Pariisin ympäristökokous, hiilinielut, MTK,

Durbanin ympäristökokouksessa turpaansa saaneessa Suomen valtuuskunnassa oli mukana peräti 43 henkilöä!

Maanantai 26.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Suomen valtuuskunnan saavutuksille Durbanin ympäristökokouksessa ei voi hurrata, sillä Suomella oli käsissään miljardiluokan voitonmahdollisuudet, mutta lopputuloksena Suomi joutuikin maksumieheksi.


Durbanissa tuli siis turpaan!

 

Olin yhteydessä Ympäristöministeriöön ja pyysin luetteloa henkilöistä, jotka edustivat Suomea Durbanissa. Ministeriölle on annettava tunnustus, sillä sain listan osanottajista nopeasti.

 

Pyysin sähköpostiviestissäni tietoa myös siitä, että milloin kukin valtuuskunnan jäsen oli paikalla Durbanissa, mutta sitä Ympäristöministeriöstä minulle ei suostuttu kertomaan.

 

Tässä lista henkilöistä, jotka olivat paikalla Durbanissa:

 

Puheenjohtaja

Ympäristöministeri Ville Niinistö

 

Varapuheenjohtajat

Pääneuvottelija Sirkka Haunia, ympäristöministeriö

Kansainvälisten asiain johtaja Jukka Uosukainen, ympäristöministeriö

 

Jäsenet

Osastopäällikkö Jorma Julin, ulkoasiainministeriö

Suurlähettiläs Tiina Myllyntausta, ulkoasiainministeriö

Finanssineuvos Outi Honkatukia, valtiovarainministeriö

Ympäristöjohtaja Veikko Marttila, maa- ja metsätalousministeriö

Neuvotteleva virkamies Juhani Tirkkonen, työ- ja elinkeinoministeriö

Ympäristöneuvos Jaakko Ojala, ympäristöministeriö

EU-erityisasiantuntija Merja Turunen, valtioneuvoston kanslia


Asiantuntijat ja avustajat

Ulkoasiainneuvos Markku Niinioja, ulkoasiainministeriö

Lähetystöneuvos Markku Aho, ulkoasiainministeriö

Lähetystöneuvos Tito Gronow, ulkoasiainministeriö

Neuvonantaja Matti Nummelin, ulkoasiainministeriö

Tarkastaja Johanna Pietikäinen, ulkoasiainministeriö

Lainsäädäntösihteeri Maria Pohjanpalo, ulkoasiainministeriö

Erikoistutkija Folke Sundman, ulkoasiainministeriö

Ulkoasiainsihteeri Petra Yliportimo, ulkoasiainministeriö

Erityisasiantuntija Anne Tarvainen, ulkoasiainministeriö

Suurlähettilään sihteeri Beverley Harris, ulkoasiainministeriö

Kuljettaja Sonnyboy Chuma, ulkoasiainministeriö

Harjoittelija Janne Posti, ulkoasiainministeriö

Ympäristöylitarkastaja Jaana Kaipainen, maa- ja metsätalousministeriö

Tutkija Matti Kahra, maa- ja metsätalousministeriö

Erityisavustaja Paloma Hannonen, ympäristöministeriö

Tiedottaja Karoliina Kinnunen Mohr, ympäristöministeriö

Neuvotteleva virkamies Tuomas Kuokkanen, ympäristöministeriö

Neuvotteleva virkamies Harri Laurikka, ympäristöministeriö

Suunnittelija Outi Leskelä, ympäristöministeriö

Ylitarkastaja Paula Perälä, ympäristöministeriö

Neuvotteleva virkamies Tuija Talsi, ympäristöministeriö

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen, eduskunta

Talousvaliokunnan jäsen Harri Jaskari, eduskunta

Tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen, eduskunta

Ympäristövaliokunnan valiokuntaneuvos Marja Ekroos, eduskunta

Tutkimusprofessori Ilkka Savolainen, VTT

Tilastopäällikkö Riitta Pipatti, Tilastokeskus

Varttunut tutkija Tarja Tuomainen, Metla

Erityisasiantuntija Aira Kalela, Global Gender and Climate Alliance

Ilmastovastaava Hanna-Kaisa Kangas, WWF Suomi

Kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hakkarainen, Kepa

Ilmastolähettiläs Tom Henriksson, Allianssi

Elinkeinopoliittinen asiantuntija Pia Björkbacka, SAK

 

Osanottajalista herättää paljon kysymyksiä. Teen tässä niistä muutaman:

 1.      Miksi maksajien edustajat puuttuvat kokonaan. Tarkoitan maksajilla metsänomistajien, MTK:n ja metsäteollisuuden edustajia.

 2.      Poliittisista päättäjistä olivat mukana vain Kokoomuksen tamperelaisedustaja Harri Jaskari, Vasemmistoliiton oululaisedustaja Martti Korhonen ja Vihreiden tamperelaisedustaja Oras Tynkkynen. Miksi SDP:n, Suomen Keskustan ja Perussuomalaisten edustajaa ei kelpuutettu paikalle?

 3.      Miksi joku Kepa oli edustettuna valtuuskunnassa? Järjestö toteaa nettisivuillaan itsestään näin: ”Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa on järjestöjen yhteistyö-, vaikuttamis- ja palvelujärjestö.”  Kysyn, että palveleeko järjestö Suomen etuja?

 4.      Nuorissa on tulevaisuus, mutta kuinka pitkälle ajateltua oli se, että Suomen nuorisotyö - Allianssi oli mukana virallisessa valtuuskunnassa, mutta ei esim. MTK?

 5.      Myös naisnäkökulman esilletuonti on tärkeää, mutta oliko Global Gender and Climate Alliance GGCA - järjestön edustajan mukanaolo välttämätöntä? Järjestö saa avustuksena Suomen valtiolta riihikuivaa rahaa 2,6 M€ vuosina 2010-2011 ja kertoo nettisivuillaan tehtävästään mm. näin: GGCA ajaa naisnäkökulman parempaa huomioimista ilmastonmuutokseen liittyvässä päätöksenteossa ja toiminnassa ja näin ollen pyrkii parantamaan naisten asemaa suhteessa ilmastonmuutokseen. 

Suomessa on lukuisia naisjärjestöjä, jotka olisivat varmasti osanneet pitää Suomen puolta paremmin kuin Global Gender and Climate Alliance GGCA!

 

Olen taipuvainen uskomaan, että Durbanin ympäristökokouksen Suomen kannalta surkea lopputulos selittyy merkittäviltä osin, kun tutustuu Suomen valtuuskunnan kokoonpanoon.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Durbanissa tuli turpaan!, Durban, Durbanin ilmastokokous, ympäristöministeri Niinistö, Ville Niinistö, Harri Jaskari, Martti Korhonen, Oras Tynkkynen,

Muutin perusteellisesti käsitystäni YouTube´sta

Perjantai 28.1.2011 - -Esko Erkkilä-

Olen luullut ja pitänyt YouTubea kaikenlaisten kohellusten esityspaikkana, jonne nuoret ovat tallentaneet päättömyyksiään toisten kaltaistensa katseltavaksi.

Luulo ei tässäkään tapauksessa ole ollut tiedon väärtti ja olenkin nyt saanut korjata käsityksiäni. Teen muutoksen mielelläni.

Mielenmuutokseni syynä ovat ne videonpätkät, jotka Tero Mäenpää kuvasi Sentterin avajaisissa ja sitten tallensi YouTube´n sivustoille.

Sentteri on Tampereen Hallituskadulle maanantaina tammikuun 24. päivänä avattu kansalaisten kohtaamispaikka, jonka taustaryhminä ovat Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö sekä Keskustan Pirkanmaan piiri.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki avasi Sentterin ja toteutti avajaisten yhteydessä yhdessä kansanedustaja Mikko Alatalon kanssa ”Lounastunnin lauluhetken”.

Poliittiselta sanomaltaan merkittävä videonpätkä on ympäristöministeri Paula Lehtomäen Sentterin avaustervehdys. Esitys kestää lähes seitsemän minuuttia ja se sisältää vankkaa ASIAA. Tämän pätkän oli kahden päivän aikana katsellut n. 500 henkilöä.

Sentterin avajaisissa kuvattujen YouTube-pätkien helmi on Paula Lehtomäen ja Mikko Alatalon yhteisestä lauluesityksestä taltioitu ”Viivy vielä hetki”. Sen pituus on n. kaksi minuuttia. Taltiointi on saavuttanut suuren suosion, sillä kahden päivän aikana sitä on katseltu n. 11.500 kertaa!  

Miten Sentterin avajaisvideoita ja ympäristöministeri Paula Lehtomäen avajaistervehdystä sekä Lehtomäen ja Mikko Alatalon lauluesityksiä pääsee katsomaan?

Se käy helposti.

Ensiksi pitää tietenkin netissä mennä YouTubeen – www.youtube.com on oikea osoite.

Hakusanavaihtoehtoja on useita. Lyhyin oikeaan osoitteeseen vievä hakusana on ”alatalo2011”. Voi käyttää myös vaikkapa tätä pitkää hakusanaa ”mikko alatalo ja paula lehtomäki

Kuten alussa totesin, niin muutin käsitystäni YouTube:sta tiedonvälittäjänä mieluusti.

YouTube on mainio kanava saada myös tärkeää ASIAA kansalaisten tietoisuuteen!

Suosittelen katsomaan ympäristöministeri Paula Lehtomäen Sentteri-puheenvuoron ja sen lähistöllä on myös hänen lauluesityksiään kansanedustaja Mikko Alatalon kanssa. Sentteri-isäntänä vilahdan heidän takanaan minäkin ”Sankarit”-kappaleen lopussa!  

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: YouTube, Sentteri, ympäristöministeri, Paula Lehtomki, Mikko Alatalo, Sentterin avajaiset, Sentteri-isäntä, Sentteri-emäntä, Viivy vielä hetki, Sankarit, Leuhkat eväät,

Ympäristöministeri Paula Lehtomäen vakuuttava esiintyminen Sentteri-avajaisissa

Tiistai 25.1.2011 - Esko Erkkilä

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön, Keskustan Pirkanmaan piirin, Keskustanaisten Pirkanmaan piirin sekä Pirkanmaan keskustanuorten toteuttama kansalaisten kohtaamispaikka Sentteri avattiin Tampereella maanantaina tammikuun 24. päivänä.

Avajaiset keräsivät Hallituskadulla sijaitsevaan talkoovoimin kunnostettuun huoneistoon yli satapäisen avajaisyleisön.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki hoiti mallikkaasti avajaismuodollisuudet.

Sinivalkonauhan leikkaamisen sijaan ministeri Lehtomäki suoritti Sentterin avaamisen leikkaamalla palan järjestäjien paikalle hankkimasta ruisleivästä!

Ruisleipä oli leivottu tamperelaisessa Mikon Leipä Oy:ssä kotimaisesta rukiista – lähiruokaa siis parhaimmillaan.

Lähellä leivottuun kotimaisista raaka-aineista valmistettuun ruisleipään sisältyy paljon symboliikkaa. Ruis mielletään vahvaksi sekä ravitsevaksi viljaksi ja kotimainen elintarvike on näinä aikoina entistäkin turvallisempi valinta ruokapöytään.

Avajaispalan jälkeen talkooporukka Sentterin keittiössä viipaloi kookkaan ruisleivän läsnä olleille makupaloksi ja ne katosivatkin hetkessä voilla täydennettyinä tyytyväisen avajaisyleisön suihin.

Ympäristöministeri Lehtomäki kertoi tervehdyspuheessaan paljon puhutun jätevesiasian nykyvaiheesta.

Vihervirkamiesten jujuttaman RKP:n silloisen ympäristöministeri Enestam`n vahvistama jätevesiasetus sisälsi monia ylilyöntejä. Keskustan Paula Lehtomäki on nyt saamassa paljon porua aiheuttaneen jätevesien käsittelyä koskevan laki- ja asetuspaketin järkeväksi.

Rajanvetona voidaan todeta, että huussin olemassaolo on ratkaiseva, kun kiinteistökohtaisesti arvioidaan tarvittavia jätevesiratkaisuja. Ulkohuussi ja kantovesi merkitsevät, että kiinteistöllä ei tarvita kummoisiakaan jätevesijippoiluja.

Keskustalaisena oli ilo seurata ministeri Lehtomäen osaamista. Poliitikkona Lehtomäki on vakuuttava ja ilonpitäjänä verraton.

Ministeri Lehtomäki ja kansanedustaja Mikko Alatalo intoutuivat esittämään huikeita laulunumeroita avajaistilaisuudessa. Lehtomäen pari soolopätkää Alatalon säestäessä olivat lauluosaamista parhaimmillaan.

Tilaisuuden juontajana oli mukava havaita, että ministeri Lehtomäki viihtyi tamperelaisten ja pirkanmaalaisten seurassa. Etukäteen sovittu klo 12.00:n takaraja ylittyi reippaasti, kun pirkanmaalainen yleisö innostui tenttaamaan ministeriä.

Ministeri Lehtomäen esiintymien jälkeen pirkanmaalaiset Keskustan kansanedustajaehdokkaat esittelivät itsensä ja kertoivat niistä asioista, joita he aikovat kansanedustajina ajaa.

Kiitän ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä, Keskustan pirkanmaalaisia kansanedustajaehdokkaita sekä tilaisuuteen saapuneita tamperelaisia ja pirkanmaalaisia hienosta avajaistilaisuudesta!

Keskustalaisena on levollinen olo, kun kevään eduskuntavaalit lähestyvät. Meillä on vakuuttavan pääministerin lisäksi osaavia, esiintymistaitoisia ja vakuuttavia ministereitä vaikka muille jakaa! Kaikki Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat ovat ”hetivalmiita” kansanedustajiksi!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristöministeri, ympäristöministeri Paula Lehtomäki, Sentteri, Hallituskatu, Mikko Alatalo, Jan-Erik Enestam, jätevesiasetus, jätevesilaki, Mikon Leipä Oy, Mikko Virtanen,

Sentterin avajaiset tänään Tampereen Hallituskadulla - tervetuloa!

Maanantai 24.1.2011 - -Esko Erkkilä-

Sentteri on Suomen Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön ja Keskustan Pirkanmaan piirin yhteishanke vaalihuoneiston merkeissä Tampereella. Hankkeessa ovat mukana myös Pirkanmaan Keskustanaiset sekä Pirkanmaan Keskustanuoret.

Sentteri sijaitsee Hallituskatu 7:ssä.  Kyse on runsaan sadan neliön suuruisesta liiketilasta, joka on talkoovoimin kunnostettu tapaamispaikaksi ja erilaisten pientilaisuuksien toteuttamista varten.

Sentteriin löytää, kun noudattaa ohjetta:  ”Kauppahallin Hallituskadun puoleiselta sisäänkäynniltä 30 askelta Takon suuntaan kadun vastakkaisella puolella

Sentteri on keskustalaisten kansanedustajaehdokkaiden ja aktiivisten kansalaisten kohtaamispaikka.

Sentterin pyörittäminen on haaste Tampereen ja koko Pirkanmaan keskustaväelle, sillä tarkoitus on pitää se avoinna helmikuun puolenvälin tienoilta kaikkina päivinä eduskuntavaaleihin saakka. Keskustalainen talkooväki ja Pirkanmaan keskustalaiset luottamushenkilöt tulevat vastaamaan Sentterin käytännön toiminnasta. Tarjolla on kahvia, teetä sekä mehua. Teematapahtuminen yhteydessä tarjonta mukaillaan tilaisuuden teemaan soveltuvaksi.

Sentteri-emännäksi on valittu Titta Mattila ja Sentteri-isännäksi Esko Erkkilä. Olemme junailleet Sentterin kunnostustalkoot ja vastaamme siitä, että Sentterissä on paljon aktiivista toimintaa.

-------------

Sentterin avajaiset järjestetään maanantaina tammikuun 24. päivänä. Ovet ovat avoinna tänään klo 10.00 – 19.30.

Sentterin avajaisvieraana on ympäristöministeri Paula Lehtomäki.

Ministeri Lehtomäki on Sentterin avajaisissa lupautunut virittämään

                      Lounastunnin lauluhetken

yhdessä kansanedustaja Mikko Alatalon kanssa. Lauluhetki ja ministerin esitys

                      ”Huussin purkaminen ja rakentaminen uudelleen”

ajoittuvat heti klo 11.00 jälkeen. Esityksessään ministeri kertoo paljon huomiota saaneen jätevesiasetuksen ratkaisuvaiheista, jotka juuri näinä päivinä ovat ratkaisuvaiheessa.

Kansanedustaja Mikko Alatalo esiintyy Sentterissä tänään uudestaan klo 16.30.

Tampereen apulaispormestari Timo Hanhilahti ehtii avajaisiin klo 19.00 tienoilla ja on lupautunut silloin valottamaan ajankohtaisia Tampereen kaupungin näkymiä.

Avajaispäivänä paikalla ovat tavattavissa Keskustan Pirkanmaan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat.

Kannattaa seurata Sentteri-ilmoittelua, sillä tulossa on paljon mielenkiintoisia vieraita ja tapahtumia!

Tervetuloa Sentteriin heti avajaispäivänä!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Suomen Keskusta, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Keskustan Pirkanmaan piiri, ympäristöministeri Paula Lehtomäki, Paula Lehtomäki, Mikko Alatalo, Timo Hanhilahti, apulaispormestari Timo Hanhilahti, Titta Mattila, Esko Erkkilä,

Ministeriöitä pitää pystyä yhdistämään

Tiistai 1.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila esittää, että seuraavissa hallitusneuvotteluissa pohdittaisiin maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön yhdistämistä.

 

Kannatan ministeri Anttilan ehdotusta, sillä tehokkuuden lisääminen on liike-elämän tapaan välttämätöntä myös kunta- ja valtiontaloudessa.

 

Anttila haluaa, että ministeriöiden yhdistämisessä otettaisiin oppia työ- ja elinkeinoministeriön mallista.

 

Työ ja elinkeinoministeriön vastuualueeseen...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, Sirkka-Liisa Anttila, Mauri Pekkarinen, Anni Sinnemäki