Ratikkaliikenteen aloittaminen on vaikeuttanut sekä hankaloittanut julkisilla liikennevälineillä kulkemista eteläiseltä Tampereelta keskustaanKeskiviikko 13.10.2021 - -Esko Erkkilä- Ratikkaliikenteen aloittaminen on ollut suuri karhunpalvelus niille tamperelaisille, jotka asuvat Multisillassa, Peltolammilla ja Palokalliolla.Asun Palokalliolla ja ennen ratikkaa en koskaan etukäteen tutustunut bussiaikatauluihin, sillä niitä liikennöi niin tiheästi Lempääläntiellä kaupungin keskustaan, että siihen ei ollut tarvetta.Ratikkaliikenteen aloittamisen jälkeen etelän suunnasta keskustaan kulkevia bussivuoroja on vähennetty niin paljon, että bussien aikatauluihin on paneuduttava, ellei halua norkoilla bussipysäkeillä pitkään.Myönnän toki, että puolen tunnin ”norkoilu” on pientä siihen verrattuna miten entisaikaan maalla joutui odottamaan linja-autoja – meiltäkin oli kävelymatkaa lähimmälle linja-autopysäkille Hirvilahteen kolme kilometriä ja vasta sinne saakka käveltyään saattoi alkaa odottamaan linja-autoa.******************Tampereen keskustassa lähes tyhjät ratikat jyystävät seitsemän ja puolen minuutin välein Hervannasta Pyynikintorille ja TAYS:ltä Sorinaukiolle eli kaupunkilaisten palvelut eivät ole lainkaan tasapuolisia.Tasapuolisia kaupunkilaiset ovat ainoastaan siinä, että myös me syrjäisten kaupunginosien asukkaat maksamamme Tampereen joukkoliikenteen tappioita samalla summalla kuin ne, jotka pystyvät hyödyntämään ratikkareittejä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ratikkaliikenteen aloittaminen on vaikeuttanut sekä hankaloittanut julkisilla liikennevälineillä kulkemista eteläiseltä Tampereelta keskustaan, ratikka, ratikkalinja Pyynikintorilta Hervantaan, puolityhjät ratikat, Tampereen joukkoliikenteen tappio, |
Kunnalliseen luottamustoimeen valittavalta ei voida vaatia sähköpostiosoitetta!Keskiviikko 6.10.2021 - -Esko Erkkilä- Sähköpostiosoitetta pidetään nykyisin itsestäänselvyytenä jokaisen kansalaisen varusteena.On kuitenkin monia kansalaisia, jotka eivät ole sähköpostiosoitetta itselleen hankkineet ja ainakin minä haluan kunnioittaa heidän päätöstään.**************Törmäsin tuohon ongelmaan muutama päivä sitten ja juttu eteni näin:Olen Vipu Viljakkala ry:n puheenjohtaja ja olin kaksi kulunutta valtuustokautta Ylöjärven kaupungin luottamushenkilö, kun kuuluin Viljakkala-neuvostoon. Kahdeksasta vuodesta ensimmäiset kaksi vuotta olin Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtaja, seuraavat kaksi vuotta tavallinen rivijäsen ja viime valtuustokauden ajan eli neljä vuotta toimin Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana.Viljakkala-neuvoston toiminnan tarkoitus on olla Viljakkalan kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin. Neuvoston tarkoituksena on seurata tämän kaupunginosan lähipalveluja ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia kaupungin osastoille ja lautakunnille palvelujen kehittämisen suhteen.Katson, että kahdeksan vuotta saman luottamushenkilöelimen jäsenenä on sopiva aika ja ilmoitin, että en enää ole käytettävissä Viljakkala-neuvostoon.Tämän vuoksi puheenjohtamani Vipu Viljakkala ry esittää Viljakkala-neuvoston jäseniksi henkilöitä, joilla varajäseneksi ehdottamallamme henkilöllä ei ole sähköpostiosoitetta!Ehdotusesityksen lomakkeelle on pakollisena tietona pläjäytetty ehdotetun henkilön sähköpostiosoite!Menettely on käsittämätöntä, sillä käsittääkseni missään ei ole määritelty, että kunnalliseen luottamushenkilötehtävään esitetyllä henkilöllä pitäisi olla sähköpostiosoite!Herätys Ylöjärven kaupunki!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kunnalliseen luottamustoimeen valittavalta ei voida vaatia sähköpostiosoitetta!, sähköpostiosoite, Viljakkala-neuvosto, Vipu Viljakkala ry, Ylöjärvi, Ylöjärven kaupunki, |
On selvää, että 2,8 miljardin kilon viljasato aiheuttaa suuria vaikeuksia viljasadon riittävyydelle ja nostaa elintarvikkeiden hintojaTorstai 30.9.2021 - -Esko Erkkilä- Luonnonvarakeskuksen satoennuste viljansatorviotilanteesta on karua kerrottavaa, sillä satoarvioennuste päätyy vain 2,8 miljardiin kiloon.Miljardit kilot ovat tavalliselle kansalaiselle varmaan hämäriä, mutta kun kerron tavanomaisen viljasadon viime vuosina olleen lähemmäs 4 miljardia kiloa, niin tilanne alkaa selvitä kaikille.Viime vuonna eli 2020 saatu sato oli 3,3 miljardia kiloa ja jo se oli 2000-luvun osalta kolmanneksi heikoin.Nyt ennakoitu sato on merkinnyt suurta hintahyppäystä ylöspäin esimerkiksi rehuohran osalta ja se on ajamassa sianlihantuotannon suuriin vaikeuksiin.Rehuohrasato alenee ennusteiden mukaan peräti 22 %; rehuohran hinnat olivat viime vuonna tasoa 130 €/tonnia ja nyt noteeraukset liikkuvat tasolla 210 €/tonni! Lihasian kasvattaminen on jo nyt ollut tappiollista ja rehuohran hinnankorotus merkitsee 16,00 €/lihasika, niin vitsit on vähissä!**************Kotieläintuotannon vaikeuksia lisäävät lannoitteiden sekä muiden maatalouden ja erityisesti kotieläintalouden tarvitsemien hyödykkeiden rajut hinnankorotukset – olemme suurten vaikeuksien äärellä!Lihanjalostusteollisuus käy parhaillaan päivittäistavarakaupan kanssa hintaneuvotteluja vuoden 2022 ensimmäisen jakson hinnoista ja on selvää, että elintarvikkeiden hinnat tulevat selvästi kohoamaan.Tuhoavatko kohoavat hinnat kotimaisen elintarviketuotannon on nyt ”tuhannen taalan kysymys”!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: LUKE, Luonnonvarakeskus, Satoennuste, Viljojen satoarvio on vain 2, 8 miljardia kiloa, Lihanjalostusteollisuuden hintaneuvottelut kaupan kanssa, |
On vastuutonta, että eturauhassyöpää ei vieläkään etsitä seulomalla!Maanantai 27.9.2021 - -Esko Erkkilä- Olemme julkisuudesta saaneet todeta, että syöpäseulonnat ovat nyt laajentuneet suolistosyövän havaitsemiseen.Hyvä niin, mutta edelleen on suuri epäkohta se, että maamme yleisintä syöpää eli miesten eturauhassyöpää ei edelleenkään haluta seuloa.Suolistosyövillä tarkoitetaan paksusuolen sekä peräsuolen syöpiä ja niitä todettiin vuonna 2019 yhteensä 3.028 henkilöllä.Samana vuonna miehillä todettiin 5.245 eturauhassyöpää!Olen elävä esimerkki – siis todella elävä – siitä, että eturauhassyövän seulonta tuo tulosta, sillä sain vuonna 2001 työkaveriltani ohjeen, että minun pitäisi käydä PSA-kokeessa.Noudatin kehotusta ja minulla todettiin kohonnut PSA-arvo, joka sitten jatkotutkimuksissa todettiin eturauhassyöväksi. Minut leikattiin vuonna 2001 ja tässäpä kirjoittelen.On mahdotonta ymmärtää terveysviranomaisten vatulointia, kun yhä edelleenkään eturauhassyövän seulontaa ei ole saatu aikaiseksi.Onko vajaat tuhat eturauhassyöpään vuosittain kuollutta miestä yhä edelleenkin liian pieni lukumäärä?
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: On vastuutonta että eturauhassyöpää ei vieläkään etsitä seulomalla! Eturauhassyöpä, eturauhassyöpäseulonnat on saatava käyntiin PSA-tutkimus, PSA-seulonta, suolistosyövät, suolistosyöpä, |
Hommasin narttutyrnien seuraksi kollipoikatyrnin!Perjantai 24.9.2021 - -Esko Erkkilä- Tyrni on yksineuvoinen kasvi, joten pitää istuttaa sekä hede- ja emitaimia, jotta saa satoa.Minulta meni aikoinaan parisenkymmentä vuotta, kun odotin kahden tyttötyrnin tekevän marjoja, mutta eihän siitä mitään tullut.Nyt meillä on sama tilanne synnyinkotini pihalla, kun liian innokkaat nurmikonleikkaajat olivat huolimattomia ja leikkasivat innoissaan myös kollipoikatyrnin taivaan tuuliin.Olen nyt metsästänyt kollipoikatyrniä, mutta monet isotkin taimikaupat – mm. Hankkija – levittelevät käsiään ja toteavat, että eivät ole saaneet valikoimiinsa kollipoikatyrnejä.Onneksi ymmärsin kääntyä Pinsiön taimiston puoleen ja sieltähän on saatavissa sekä tyttö- että kollipoikataimia.Nyt vaan pitää ottaa lapio käteen ja istuttaa Tarmo-kollipoikatyrni kahden vanhanpiian vierelle!****************Mökkimaailmassa meillä asia on kunnossa, sillä tyrnimaallamme on sopivassa suhteessa narttu- sekä kollipoikatyrnejä ja tyrnien sato on ollutkin mainio – paljon jää poimimattakin, joten tervetuloa poimimaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyrni on yksineuvoinen kasvi eli tarvitaan narttu- sekä kollipoikatyrnit jotta marjoja syntyy, Pinsiön taimisto, Pinsiön taimisto pystyy palvelemaan, |
Kyllä ruplat ja kopeekat kelpasivat!Perjantai 3.9.2021 - -Esko Erkkilä- Sain työelämän aikana olla järjestämässä monia myyntikilpailujen palkintomatkoja Neuvostoliiton silloin miehittämään Viroon ja erityisesti Tallinnaan.Palkintomatkat Viroon saivat jakeluteidemme myyntimiehet kilvan myymään rehujamme, jotta pääsisivät Tallinnaan.Yleensä majapaikkamme Tallinnassa oli Viru-hotelli ja keskeisen sijaintinsa ansiosta se olikin hyvä paikka.Virun alakerrassa oli yökerho, jossa notkeat tytöt esittivät joka ilta hienon revyy-ohjelman.************Taisipa olla Pirkanmaan Osuuskaupan myymälänhoitajien ja myyntimiesten palkintomatka, kun jälleen kerran olimme Virussa ja päivän päätteeksi olimme seuraamassa Virun yökerhossa hienoa revyy-ohjelmaa.Jäimme porukalla ohjelman jälkeen vielä istuskelemaan yökerhoon ja tarjoiluhenkilökunta ryhtyi ajamaan meitä pois yökerhosta.Olimme jukuripäitä ja henkilökunta sai meidät metriltä nousemaan yökerhosta hotellin aulaan ja siitä edelleen majoituskerroksiin.Henkilökunta oli meille vihainen, sillä aiheutimmehan heille ylimääräistä hommaa.Henkilökunnan vihaisuus kuitenkin kaikkosi kertaheitolla, kun joku asiakkaistamme heitti taskuihinsa kertyneet ruplat ja kopeekat kuin kylvämällä henkilökunnalle! Me kaikki yhdyimme taskujemme tyhjentämiseen!Voi sitä kumartelua ja kiitollisuutta, jota saimme, kun äsken meille niin vihaiset henkilökunnan jäsenet alkoivat kontaten kerätä lattialta heille heitettyjä ruplia ja kopeekoita!Kaikkea sitä on tullut koettua!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruplat, kopeekat, Pirkanmaan Osuuskauppa, Viru-hotelli, Viru-hotellin yökerho, Viron neuvostomiehitys, Neuvosto-Viro, Neuvostoliitto, |
Kyllä peruna vaatii kosteutta myös kasvukautenaan!Torstai 2.9.2021 - -Esko Erkkilä- Vanha kansa sanoo, että peruna tarvitsee vettä vain keitettäessä.Rohkenen olla asiasta eri mieltä ja perusteluina käytän viime kesän viljelytekniikkaamme, lähipäivien taannoisia runsaita sateita sekä eilen aloittamaani perunan sadonkorjuuta!En ole kummoinenkaan perunan viljelytekniikan asiantuntija, mutta kun perehdyin pintapuolisesti perunan viljelytekniikkaan, totesin;”veden puutteen olevan kaikkein yleisin syy pieneen perunasatoon ja sen vaikuttavan myöskin sadon laatuun monin tavoin negatiivisesti”.Asiantuntijat toteavat, että vedellä on aivan ratkaiseva vaikutus sadonmuodostukselle.Hämmästyin eilen perunoidemme suuresta mukulakoosta. (Talouspaperirulla mittatikkuna).
Viljelytekniikkamme on tavallaan vahingossa osunut kohdalleen, sillä punajuurten, valkosipulien sekä palsternakan sadettaminen on kesän aikana yltänyt perunamaalle saakka!Pitää kai jatkossa ottaa sadetusohjelmaan myös perunamaan sadettaminen!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kyllä peruna vaatii kosteutta myös kasvukautenaan!, peruna tarvitsee vettä vain keitettäessä, |
Uusi kokemus; rantaongintakilpailujen toimitsijana!Maanantai 30.8.2021 - -Esko Erkkilä- Eläkeliiton Liittokokouksen ja Kesäjuhlien oheistapahtumana oli 24.8.2021 mm. EL:n rantaongintakilpailut.Olin kilpailuissa toimitsijana.Järjestimme kilpailut Näsijärven rannalla ja Näsinneula näkyi kilpailualueelle.Kilpailijat asettuivat antamiemme ohjeiden mukaisesti Näsijärven rannalle vähintään viiden metrin etäisyyksille toisistaan.Kisa kesti neljä tuntia ja jokseenkin kaikki kilpailijat olivat onkimassa koko tuon ajan.Näsijärveltä puhalsi kova tuuli ja sen vuoksi ajoinkin peräkärryni kisakansliamme eteen tuulensuojaksi.Myös SPR:n ensiapuryhmä oli paikalla, mutta onneksi heidän palveluksiaan ei tarvittu.Palkintomitalit oli varattu kaikkien sarjojen kolmelle parhaalle ja……parhaalle piirijoukkueelle oli varattuna joukkuekilpailun kiertopalkinto.Reijo Kauppila toimi palkintojenjakajana ja kovaäänisenä minulle lankesi kuuluttajan rooli.****************Rantaongintakilpailun ohella saimme seurata, kun Extreme Team Tampereen varjoliitäjät suorittivat lennätyksiä viereisen Santalahdenpuiston alueella!****************Mielenkiintoinen homma tuo rantaongintakilpailun toimitsijana toimiminen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eläkeliitto, rantaongintakilpailut, Santalahden satama, Näsijärvi, Näsinneula, Extreme Team Tampereen varjoliitäjät, |
Hyvinvointialueiden vaalit, vanhusasiavaltuutettu ja kuntien vanhusneuvostotTorstai 26.8.2021 - -Esko Erkkilä- Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen oli eilen päättyneiden……Eläkeliiton Liittokokouspäivien suojelija ja hän toi pääjuhlaamme valtiovallan tervehdyksen.Tervehdyksessään puhemies otti esille kolme poliittisesti ajankohtaista asiaa eli otsikossa mainitut;
Puhemies kannusti Eläkeliiton jäseniä aktiivisuuteen hyvinvointialueiden vaaleissa ja muistutti, että senioriväestön kannattaa olla kiinnostunut ehdokkuudesta noissa vaaleissa. Puhemies totesi, että varmaan monet läsnäolevat kutsuvat näitä vaaleja maakuntavaaleiksi!Vanhusasiavaltuutettu valitaan lähiaikoina ja puhemies kehoitti Eläkeliittoa olemaan heti alusta alkaen yhteydessä valittavaan vanhusasiavaltuutettuun.Kuntien vanhusneuvostoista puhemies Vehviläinen totesi, että niiden toiminta on kovin erilaista eri kunnissa.Olen puhemiehen kanssa samaa mieltä kaikista noista kolmesta asiasta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvinvointialueiden vaalit, vanhusasiavaltuutettu, kuntien vanhusneuvostot, maakuntavaalit, eduskunnan puhemies, eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen, Eläkeliitto, Eläkeliiton Liittokokous 2021, Tampere-talo, |
Eläkeliiton rantaonkijat käyttivät koko onginta-ajan saadakseen hyvän tuloksenKeskiviikko 25.8.2021 - -Esko Erkkilä- Suomen suurimman eläkeläisjärjestön eli Eläkeliiton Liittokokous ja Kesäpäivät järjestettiin pienellä varaslähdöllä jo maanantaina 23.8.2021 ja varsinaiset kokoustapahtumat sekä kilpailut ajoittuivat pääosin eiliselle eli tiistaille 24.8.2021.Pääjuhla on Tampere-talossa tänään eli keskiviikkona 25.8.2021.**************************Me Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen vapaaehtoiset talkoolaiset saimme eilen vastata Eläkeliiton rantaongintakilpailujen järjestämisestä.Järjestimme kilpailut Santalahden alueella Näsijärven rannalla.Osanottajia kisoissa oli yli 30 innokasta onkijaa eri puolilta Suomea.Osanottajat onkivat viiden metrin välein ja sopu oli erinomainen.Sää oli kuiva, mutta tuulinen ja Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen lippu tykkäsi rivakasta tuulesta; taustalla Särkänniemessä sijaitseva Näsinneula!Tässä samainen lippu henkilöautoni taustapeilin kautta kuvattuna – kuvan oikeassa ylälaidassa näkyy hieman Pispalan haulitornin rakenteita eli kulttuuriympäristössä saimme ongintakilpailut järjestää!*****************
Meillä ei ollut käytössämme äänentoistolaitteita, mutta kovaäänisenä minulle lankesi tehtäväksi kuuluttaa osanottajille kilpailun eri vaiheiden etenemisestä – toki kilpailuajan alkamisesta ja sen loppumisesta ”kuulutimme” autojemme äänimerkkitorvilla!Saaliskuviin, palkintoihin sekä palkintojenjakoon palaan loppuviikon aikana!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Eläkeliitto, Eläkeliiton Liittokokous ja Kesäpäivät 2021, Eläkeliiton rantaongintakilpailut, Näsinneula, Pispalan haulitorni, Näsijärvi, Santalahti Tampereella, Tampere-talo, |
Heiskan Kesäteatterissa käynti kuuluu kesäohjelmaan!Maanantai 26.7.2021 - -Esko Erkkilä- Hämeenkyrön Heiskalla toimiva kesäteatteri sekä siellä teatteriesityksen katsominen kuuluvat jokakesäiseen ohjelmaani ja tämän kesän osalta näin tapahtui eilen.Tämänkesäisen esityksen nimi on……”Villa von Retee” ja sen on tavalliseen tapaan tuottanut Maaseudun Taiteellinen Teatteri.***************Erityksen rooleissa on henkilöroolien lisäksi ”Veikko” ja sitä esittää Veikko-koira.Teatteriesityksen väliajalla keskustelin Heiskan kahden merkittävän henkilön kanssa eli vasemmalla Aarre Aalto ja oikealla Kauno Perkiömäki.Perkiömäki kertoi merkittävän seikan Maaseudun Taiteellisen Teatterin tulevasta ohjelmistosta ja siitä tulemme kuulemaan julkisuudessa lähiaikoina.*************************On hienoa, että Maaseudun Taiteellinen Teatteri elävöittää Kyröläistä kulttuurielämää ja hienoa näin viljakkalalaisittain on todeta, että homman vastuuhenkilöinä ovat vahvan Viljakkala-taustan omaavat henkilöt!Odotellaan asioiden julkistamista!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heiska, Maaseudun Taiteellinen Teatteri, Villa von Retee, Heiskan kesäteatteri Hämeenkyrössä, |
Pääratamme tarvitsee toisen raiteen Tampereen ja Seinäjoen välilleSunnuntai 25.7.2021 - -Esko Erkkilä- Näin kesäaikaan seuraan päivittäin niitä rataongelmia, jotka ovat jokapäiväisiä pääradallamme Tampereen ja Seinäjoen välillä.Meiltä pakkolunastettiin aikoinaan pääratamme rakentamiseksi neljä hehtaaria parasta kasvullista metsämaata. Maittemme kohdalla on nyt Majajärven liikennepaikka, josta ”pikajunavauhtia” on matkaa Tampereen rautatieasemalle 16 minuuttia.Majajärven liikennepaikalla on kaksoisraiteet ja saankin päivittäin seurata, kun joku henkilöjunista tai tavarajunista ohjataan sivuraiteelle, jotta nopeampi henkilöjuna pääsee ohittamaan liikennepaikan pysähtymättä.Helsinki–Tampere–Seinäjoki–Oulu–Tornio-välillä kulkeva päärata on kriittisen tärkeä väylä paitsi Suomelle myös koko EU:lle. Tämän osoittaa EU:n maaliskuussa pääradalle vahvistama Euroopan ydinverkkokäytävän status.******************Seurasin toissapäivänä, kun pohjoisen suunnalta liikkunut henkilöjuna pysähtyi Majajärven liikennepaikalle……ja odotti etelän suunnalta saapuvaa pikajunaa runsaat viisi minuuttia!Eilen seurasin samanlaista systeemiä, kun pohjoisen suunnalta saapunut tukkeja kuljettava tavarajuna joutui pysähtymään Majajärvellä ja odotti etelästä saapuvaa henkilöjunaa.*****************
Asiaan on toki herätty, mutta vie varmaan ainakin kymmenen vuotta ennen kuin Tampereen ja Seinäjoen välille saadaan toinen raide!Kannustan Pirkanmaan Liittoa ja muita vastuullisia tahoja työskentelemään sen puolesta, että pääradallemme Tampereen ja Seinäjoen välille saadaan pikaisesti toinen raide!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pääratamme tarvitsee toisen raiteen Tampereen ja Seinäjoen välille, Tampere-Parkano-Seinäjoki -rata, Parkanon rata, Pirkanmaan Liitto, Euroopan ydinverkkostatus, |
Jyväskylässä salmonellaepidemian aiheuttanut ruotsalainen jäävuorisalaatti romahdutti käsityksen ruotsalaisesta elintarvikehygieniasta!Perjantai 9.7.2021 - -Esko Erkkilä- Olen elintarvikealalla toimineena elänyt siinä harhakuvitelmassa, että Ruotsissa elintarvikehygienia taso on lähellä suomalaista tasoa, mutta ennen Juhannusta Jyväskylässä jyllännyt salmonellaepidemia on romahduttanut käsitykseni ruotsalaisten elintarvikkeiden laatutasosta.Ruotsalainen jäävuorisalaatti on ollut ilmeinen syy sille salmonellaesiintymälle, joka Jyväskylässä vei yli sata lasta päivystykseen ja vatsaoireista kärsi 450 jyväskyläläislasta!Emme kasvata jäävuorisalaattia, mutta tavanomaista salaattia meillä on kasvussa vajaan neliömetrin suuruisella alalla.Kastelemme salaattia Viljakkalan Majajärvestä pumpatulla vedellä ja se kun on lähes juomakelpoista, niin ruokaturvallisuus on taattu.Ruotsalaisille jäävuorisalaatin kasvattajille on noussut piru vänkämieheksi, kun jäävuorisalaatin kasteluvedeksi on pitänyt ohjata paskavettä.***********************Salmonellaesiintymien selvittelyssä tyyppaustulos on ensiarvoisen tärkeä. Yritin nettitiedustelulla selvittää Jyväskylän salmonellaesiintymän tyyppaustulosta, mutta en sitä löytänyt.Kannustan ja suorastaan vaadin, että viranomaiset etenevät tutkimuksissaan tyyppaustulokseen saakka, sillä tyyppaustulos antaa salmonellalöydöksestä paljon lisätietoa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyväskylässä salmonellaepidemian aiheuttanut ruotsalainen jäävuorisalaatti romahdutti käsityksen ruotsalaisesta elintarvikehygieniasta!, ruotsalainen elintarvikehygienia petti, salmonellaa ruotsalaisessa elintarvikkeessa, salmonella, |
Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n Kesäkahvila on aina hieno tilaisuus!Torstai 8.7.2021 - -Esko Erkkilä- Osallistuin eilen Viljakkalan Seurojentalolla Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n järjestämään Kesäkahvilaan, jossa musisoi……Vilja-trio.Vilja-triossa esiintyivät vasemmalta Heidi Olkinuora, Sonja Viitaniemi ja Aino Lähteenmäki.***************
Vilja-trion esitys oli nautittavaa musiikkia ja seuraavan kerran tätä musiikkia – silloin Vilja-kvartettina – pääsee kuulemaan Pengonpohjan rukoushuoneella lauantaina 24.7.2021 klo 21.00 teemalla ”Kesäyön musiikkia”!Vilja-trio halusi toivottaa kaikki tervetulleiksi tuolloin Pengonpohjan rukoushuoneelle!Viljakkalan Seurojentalolla Vilja-trio päätti esiintymisensä ajankohtaiseen Eino Leinon teokseen ”Oi kiitos, sa Luojani armollinen…”!*****************Kesäkahvila-tilaisuuden avasi Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n…puheenjohtaja Outi Lähteenmäki ja hän myös esitteli Vilja-trion laulajat.Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n……sihteeri Olli Ihantola lausui tilaisuuden päätössanat ja kiitti yleisöä!*******************Kesäkahvila-hetki vietettiin Viljakkalan perinnevaakunan kannustavan katseen alla ja tilaisuudesta jäi kaikille hyvä mieli!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n Kesäkahvila on aina hieno tilaisuus!, Viljakkala, Viljakkalan vaakuna, Viljakkalan perinnevaakuna, Viljakkaln Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry, Vilja-trio, Pengonpohjan rukoushuone, |
Heinäkuun 6. päivä on Eino Leinon sekä runon ja suven päivä!Keskiviikko 7.7.2021 - -Esko Erkkilä- Eilen vietimme heinäkuun ainoaa virallista liputuspäivää……eli Eino Leinon päivää, runon ja suven päivää.Perhekuntakohtaisesti eilisellä päivällä on myös se tärkeä merkitys, että heinäkuun 6. päivä on keskipoikamme Tepon Tommi-pojan synttäripäivä ja eilen oli Tommin kaksivuotissynttäripäivä!Kaksivuotissynttäreitä vietettiin asiaankuuluvin menoin ja synttärisankari oli kaiken hulinan keskipisteenä.On ilahduttavaa todeta, että synnyinkotini lähinaapurustoihin on viime vuosina tullut vilkasta elämää ja erityisen ilahduttavaa oli todeta se, että naapurustojen väki oli runsaslukuisasti mukana Tommin synttäreillä.Viljakkalassa pidetään maaseutu elävänä – se oli rohkaisevaa todeta!
-Esko Erkkilä- |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Eino Leinon päivä - runon ja suven päivä, Heinäkuun 6. päivä on liputuspäivä, Viljakkala, Viljakkalassa pidetään maaseutu elävänä, |
Tampere esimerkkikunnaksi eturauhassyövän seulonnoissa!Torstai 3.6.2021 - -Esko Erkkilä- Joka vuosi Suomessa tavataan naisilla 5 000 uutta rintasyöpätapausta ja sama määrä uusia syöpätapauksia löydetään vuosittain myös miehillä eturauhassyövän osalta.Naisilla on yhteiskunnan puolesta huolehdittu rintasyöpäseulonnoista ja tulokset tästä toiminnasta ovat hyviä, sillä rintasyöpäseulonnoissa tavataan 35 – 40 % uusista tapauksista.Miehillä eturauhassyövän osalta tilanne on synkkä, sillä potilasjärjestöjen painostuksesta huolimatta eturauhassyövän seulontoja ei ole – käsittämätöntä, sillä eturauhassyöpään kuolee vuosittain 900 miestä! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere esimerkkikunnaksi eturauhassyövän seulonnoissa!, rintasyövän seulonta, eturauhassyövän seulonta, syöpäseulonnat, |
Olen eturauhassyöpäseulontojen aloittamisesta samaa mieltä kuin 141 kansanedustajaa!Torstai 27.5.2021 - -Esko Erkkilä- Tamperelainen kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus jätti viime vuonna eduskunnalle lakialoitteen eturauhassyöpäseulontojen aloittamisesta.Lakialoite sai poikkeuksellisen suuren kannatuksen, sillä sen allekirjoitti peräti 141 kansanedustajaa (luettelo aloitteen allekirjoittaneista kansanedustajista tämän juttuni lopussa)!Keskeinen teemani kuntavaaliehdokkaana on, että……Tampereella pitäisi ottaa käyttöön eturauhassyövän seulonta!Miehillä todetaan vuosittain n. 5 000 uutta eturauhassyöpätapausta ja eturauhassyöpään kuolee vuosittain 900 miestä!Kiitokset Tampereen kaupungille, joka on kokeilukuntana mukana suolistosyövän seulonnoissa.Seuraavana vaiheena syöpäselonnoissa pitäisi ottaa käyttöön miesten eturauhassyöpäseulonnat, sillä esim. naisten rintasyöpäseulonnoissa tavataan 35 - 40 % naisten rintasyöpätapauksista.Tampereella löytyy vankkaa tietämystä eturauhassyövän seulonnoista, joten myös sen puolesta Tampere pitäisi saada eturauhassyöpäseulonnassa kokeilukunnaksi! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sari Tanus, Eturauhassyöpä, Eturauhassyöpäseulonnat, Eturauhassyöpäseulontojen aloittaminen, Tampere kokeilukunnaksi, Tampere kokeilukunnaksi eturauhassyöpäseulonnoissa, Lakialoite LA 9/2020 vp Sari Tanus kd ym., |
Oikein meni!Keskiviikko 19.5.2021 - -Esko Erkkilä- Eilen Eduskunnassa oli ainoassa käsittelyssä”Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä”Eduskunta päätti hyväksyä hallituksen esityksen äänin 134 – 57, joten Perustuslakivaliokunnan asettama 2/3 enemmistö täyttyi.Olen äänestyspäätökseen tyytyväinen, sillä nyt voin jatkaa olemista ylpeänä suomalaisena.Surullinen olen Keskustan Tuomas Kettusen äänestyskäyttäytymisestä ja surullinen sen vuoksi, että hän kuuluu samaan koulukuntaan kuin minä eli agrologien koulukuntaan!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ?Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä?, agrologit, |
Keskusta ykkösenä ja minä viitosena kuntavaaleihin TampereellaMaanantai 17.5.2021 - -Esko Erkkilä- Viime perjantaina Tampereella julkistettiin kuntavaalien ehdokasnumerot ja Keskustalla oli jälleen hyvä onni, sillä ehdokkaamme saivat ehdokasnumeroiden piikkipaikan ja se merkitsi, että minua voi kesäkuun kuntavaaleissa äänestää kirjoittamalla äänestyslippuun numeron viisi eli 5! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntavaalit Tampereella, Kuntavaaliehdokas numero 5, Kuntavaaliehdokas Esko Erkkilä, Eläkeliiton Tampereen yhdistys, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Tampereen Infra Liikelaitos, Viljakkala-neuvosto, Tampereen Keskusvaalilautakunta, Yliluutnantti, |
Se oli siemensipulien istutuspäivä eilen!Lauantai 15.5.2021 - -Esko Erkkilä- Eilen oli päivä, jolloin sain istutettua 175 rivimetriä erilaisia sipuleita eli tavallista keltaista istukassipulia, ryvässipulia, punasipuleita sekä salottisipuleita.Siemensipulit alkavat olla kaupoista huvenneet, sillä mm. hopeasipulin siemensipuleita en enää löytänyt.Onneksi syksyllä istutetut valkosipulit ovat hyvässä kasvussa, joten ”sipuleissa löytyy”!Perhekunnan sisäisessä työnjaossa sipulimaiden rikkakasvien perkaaminen kuuluu minulle, joten minun ei tarvitse kuunnella puheita liian suurista sipuli-istutuksista ja sen vuoksi tavoitteenani onkin päästä sipuli-istutuksissa 200 rivimetriin!*****************Viljakkalan Seurojentaloyhdistyksen jäsenenä sain sähköpostiviestin, että Läheltä Sinulle –markkinat järjestetään 4.9.2021 ja sinne pitää saada myytävää.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: siemensipuleiden istuttaminen, istukassipuli, ryvässipuli, punasipuli, salottisipuli, hopeasipuli, Viljakkalan Seurojentalo, Läheltä Sinulle, Läheltä Sinulle -tapahtuma, |