Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Neljä perustukijalkaa

Sunnuntai 13.8.2017 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin eilen Keskustan Pirkanmaan piirin piirikokoukseen ja kokouksessamme esiintyi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen.

 

 

Olin virallinen puoluekokousedustaja kesäkuussa 2016 Seinäjoen puoluekokouksessa, jossa yksimielisesti päätimme, että Matti Vanhanen on Keskustan presidenttiehdokas tammikuussa 2018 järjestettävissä presidentinvaaleissa.

 

 

 

IMG_1786.JPG

 

 

Eilen Tampereella Kirjastotalo Metson Lehmus-salissa järjestetty tilaisuus oli Matti Vanhasen 161. puhetilaisuus hänen presidenttiehdokkuusaikanaan!

 

 

 

Tasavallan presidentin keskeinen tehtävä on huolehtia kansallisen turvallisuuden vaalimisesta ja sen hoitamisessa Matti Vanhasella on neljä perustukijalkaa:

 

 

 

IMG_1789.JPG

 

 

Harkitseva ja viisas ulkopolitiikka.

 

 

 

IMG_1791.JPG

 

 

Uskottava puolustus.

 

 

 

IMG_1790.JPG

 

 

Itsellinen talous ja siinä erityisesti energiaomavaraisuus sekä ruokaomavaraisuus.

 

 

 

IMG_1793.JPG

 

 

Kansallinen eheys.

 

 

 

 

Matti Vanhanen toivoo, että presidentinvaalitaistelusta muodostuu analyyttinen ja faktoihin perustuva keskustelu.

 

 

Samaa toivon minäkin!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukopolitiikkaa yhdessä, Matti Vanhanen, ulkoasiainvaliokunta, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen, Harkitseva ja viisas ulkopolitiikka, Uskottava puolustus, Itsellinen talous, Kansallinen eheys,

Saarenmaalla uskotaan, että jos suuri vaara uhkaa maata, niin Suur-Tölli herää ja auttaa kansaansa

Maanantai 17.7.2017 - -Esko Erkkilä-

Suur-Tölli ja hänen vaimonsa Piret ovat virolaisia taruolentoja, joiden patsaaseen mm. minä sekä monet muut pääsimme taas kerran tutustumaan Saarenmaalle suuntautuneen sotahistoria- ja kulttuurimatkamme aikana 5. – 8.7.2017.

 

Saarenmaan asukkaat ovat aina olleet rohkea merenkulkijakansa ja Suur-Tölli hallitsi saarenmaalaisia.

 

 

Töllin vaimo Piret oli suurikokoinen nainen ja isokokoisena sekä voimakastahtoisena hän hallitsi perhettä.

 

 

Kerran Piret käski Tölliä noutamaan kaalia kaalikeittoa varten lähisaaresta ja Tölli teki työtä käskettyä.  Tölli teki kaalinhakumatkan Sörvestä Rahnun saarelle puolessa tunnissa vaikka matkaa Rahnuun olikin paljon.

 

 

Kävin parisen vuotta sitten Sörvenniemessä ja samoin teimme myös 7.7.2017 – Rahnussa en ole milloinkaan käynyt!

 

 

 

***********************

 

 

Kuvanveistäjä Tauno Kargro on virolainen kuvanveistäjä ja hän on veistänyt…

 

 

 

IMG_0608.JPG

 

 

…Töllistä ja Piretistä kuvaavan veistoksen Kylpylähotelli SPA Meren edustalle Kuressaaressa.

 

 

Veistoksessa Töll ja Piret ovat saaneet suuren kalansaaliin; niin suuren, että osa kaloista tippuu veneestä maalle.

 

 

Kuvanveistäjä Tauno Kangro on erikoistunut suurhahmojen kuvaamiseen, sillä hänen tuotantoaan on mm. Rakveren muinaislinnan alueella sijaitseva Tarvas-härkä.

 

 

 

Minä ja toivottavasti Te kaikki juttujeni lukijat toivomme, että Viron kansa ei milloinkaan joudu tilanteeseen, että sen pitäisi toivoa Suur-Töllin tulevan auttamaan virolaisia!

 

 

 IMG_1095.JPG

 

 

 

Matkallamme minulla oli huone sillä puolella hotellia, että sain myös illan hämyssä ihailla ”Töll ja Piret said suure kalasaagi” –veistosta!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saarenmaalla uskotaan jos suuri vaara uhkaa maata niin Suur-Tölli herää ja auttaa kansaansa, Suur-Tölli, Piret, Kylpylähotelli Meri, SPA Meri, SPA Kylpylähotelli Meri, Saarenmaa SPA Meri, Töll ja Piret said suure kalasaagi, Tauno Kangro, Tarvas-härkä,

Sauli Niinistö ottaa etäisyyttä Kokoomuksen Nato-kiivailuihin valitsijayhdistykseen tukeutumalla?

Tiistai 4.7.2017 - -Esko Erkkilä-

Veikkaan, että media on rakentamassa tammikuun 2018 presidentinvaaleista Nato-vaaleja.

 

 

Joku voi sanoa, että se on median tehtäväkin.

 

 

Media pyrkii luomaan olosuhteita vastakkainasettelulle ja Nato-kysymys on varmaan sellainen – vastakkainasettelu myy ja aikaansaa paljon klikkauksia!

 

 

Viisaat presidenttiehdokkaat välttävät kiivailuita Naton puolesta tai sitä vastaan.

 

 

Kuusi vuotta eli seuraavan presidentin toimikausi on pitkä aika ja nyt ei ole aika naulita Nato-kantoja koko kaudeksi - ei Natoon liittymisen puolesta tai siihen liittymistä vastaan!

 

 

Korkea esimieheni tapasi sanoa, että edetään asioissa maaston mukaan ja niin pitää myös Suomen edetä Nato-kysymyksessä.

 

 

**************

 

 

Nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö haluaa lähteä hakemaan jatkokautta valitsijayhdistyksen kautta.

 

 

Päätöksessä on nähtävissä ainakin se, että näin menetellessään Niinistö hakee etäisyyttä niihin Kokoomuksen höyrypäihin, jotka muitta mutkitta ja enempää ajattelematta sitoisivat Suomen hetimmiten Natoon.

 

 

****************

 

 

Luulen aikanaan osaavani arvioida Natoon liittymisen ja Naton ulkopuolelle jäämisen plussat ja miinukset, mutta siihen tilanteeseen en toivo Suomessa jouduttavan, että Natoon liittymisestä järjestettäisiin kansanäänestys.

 

 

Nato-kansanäänestystä vaativat ovat pahimman luokan hännystelijöitä, jotka luulevat kansanäänestystä vaatimalla siloittelevan omaa poliittista polkuaan.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Presidentivaalit 2018, Sauli Niinistö, Kokoomuksen Nato-myönteisyys, Nato-kansanäänestys,

Tärkeä kansalaisaloite

Perjantai 31.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Maaliskuun 22. päivänä 2017 on aloitettu allekirjoittajien kerääminen kansalaisaloitteeseen, joka vaatii Suomeen säädettäväksi laki, että maahan voidaan tuoda vain direktiivin mukaisesti tuotettua sianlihaa.

 

Tässä kansalaisaloitteen keskeiset perustiedot:

 

***************************

Kansalaisaloitteen otsikko

 

Suomeen tulee säätää laki, että maahan voidaan tuoda vain direktiivin mukaisesti tuotettua sianlihaa

 

Aloitteen päiväys

22.3.2017

 

Aloitteen muoto

Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä

 

Oikeusministeriön asianumero

OM 32/52/2017

 

Aloitteen sisältö

Suomessa tulee sallia ainoastaan direktiivin mukaisen sianlihan myynti.

Sian saparon typistäminen on direktiivissä kielletty, mutta sitä tehdään useimmissa EU-maissa rutiininomaisesti.
Näin tuotettua lihaa ei tule markkinoida maahan, jossa noudatetaan direktiiviä, vaan se on myytävä sisämarkkinoilla.

Suomeen tulee säätää laki, että maahan voidaan tuoda sianlihaa vain jos se on direktiivin mukaisesti tuotettua.

Perustelut

Suomessa tulee sallia ainoastaan direktiivin mukaisen sianlihan myynti.

Suomi on niitä harvoja maita Euroopassa, joissa sikojen kasvattamisessa elintarvikkeiksi noudatetaan direktiivin määräyksiä.

Sian saparon typistäminen on direktiivissä kielletty rutiininomaisesti, mutta sitä tehdään useimmissa EU-maissa kansallisen poikkeuksen turvin, väliaikaisesti, ei rutiinitoimenpiteenä.
Näin tuotettua lihaa ei tule markkinoida maahan, jossa noudatetaan direktiiviä.

Suomessa sianlihan tuotanto on kulutuksen kanssa tasapainossa. Ei direktiivin mukainen tuontiliha aiheuttaa markkinahäiriöitä. Ala-Saksissa maksetaan palkkiota jos 70 prosentilla sioista on häntä. Suomessa hännälliset siat ovat vaatimus, josta ei makseta palkkiota.

Eri maiden sianlihantuotanto asetetaan eriarvoiseen asemaan sallimalla direktiivin noudattamatta jättäminen.

Suomen lain tulee suojella direktiivin henkeä ja eettistä kotieläintaloutta. Suomen lain tulee suojella eläinten hyvinvointia, mitä saparon typistäminen ei ole.

Suomen tulee turvata EU:n lainsäädännön direktiivin mukainen eläintuotanto.

 

Aloitteen taloudellinen tuki

Ei ole

 

Kannatusilmoitusten keräystavat

Kansalaisaloite.fi

 

Vastuuhenkilöt

 

Vireillepanijat

Hannu Lauri Koivisto Kurikka

 

Edustajat

Hannu Lauri Koivisto Kurikka
Nopankyläntie 63 61310 Panttila
hannu.koivisto@nullnetikka.fi
0500563185

 

Varaedustajat

Timo Olavi Heikkilä Rusko
t.heikkila@nulldnainternet.net
0500-822 963

 

 

****************************

 

Kansalaisaloitteen allekirjoittaminen vaati ns. vahvan tunnistautumisen, mutta kun asia on noin tärkeä, niin hoidin tunnistautumisen pankkitunnuksillani ja allekirjoitin kansalaisaloitteen.

 

 

Suosittelen allekirjoittamaan!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansalaisaloite, saparoiden typistäminen,

Olen kiitollinen siitä tunnustuksesta, jonka sain eilen

Sunnuntai 26.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Rouva oli eilen nähnyt työpöydälläni kuntavaaliesitteeni ja kommentoi, että olen osannut puuttua aivan oikeisiin asioihin!

 

Kiitän Rouvaa saamastani luottamuksesta ja toivon, että saan samanlaista luottamusta myös tamperelaisilta äänestäjiltä!

 

Otan nyt tarkempaan käsittelyyn kuntavaaliesitteestäni kohdan, jossa totean näin:

 

"On taattava vaikutusmahdollisuuden niille, joilla ei ole tietokonetta – täydet palvelut pitää saada ilman nettiäkin!”

 

 

Kiitän myös Tampereen ex-apulaispormestari Sirkkaliisa Virtasta, joka eilen puuttui fb-seinällään samaan asiaan.

 

 

Kannustan perehtymään Sirkkaliisa Virtasen avaamaan fb-keskusteluun!

 

 

***********************

 

Roikun netissä melkein 24/7, mutta Eläkeliiton koulutettuna nettiopastajana tiedän ne haasteet, jotka liittyvät erityisesti siihen, että senioriväestöllä ei ole tietokonetta ja he eivät halua liittyä internettiin.

 

 

Tässä asiaan liittyvä taannoinen blogikirjoitukseni, joka tänään on entistä ajankohtaisempi:

 

 

**********************

 

 

Ovatko ilman tietokonetta olevat toisen luokan kansalaisia?

 

 

Eläkeläisjärjestöjen mukaan Suomessa on 500.000 yli 65-vuotiasta senioria, joilla ei ole tietokonetta eikä nettiyhteyttä.

 

 

Kun ilman tietokonetta olevien senioreiden lukumäärään lisätään muut ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä olevat kansalaiset, päästään ainakin 1.500.000 kansalaiseen.

 

 

Toimin eläkeläisjärjestön koulutettuna nettiopastajana ja tiedän sekä tunnen ne toimenpiteet, joilla eläkeläisjärjestöt panostavat tilanteen muuttumiseen.  Muuttumista tapahtuu, mutta se on hidasta.  Ymmärrän ilman tietokonetta olevia, kun he kokevat nettipainostuksen olevan puuttumista heidän itsemääräämisoikeuteensa.

 

 

Tampereen osalta em. luvut merkitsevät, että kaupungissamme on yli 20.000 senioria, joilla ei ole tietokonetta ja ei siten myöskään nettiyhteyttä.  Luvut antavat perusteen todeta, että Tampereella on n. 60.000 – 70.000 henkilöä, joilla ei ole nettimahdollisuutta.

 

 

Digitaalisuus on kaikessa toiminnassa suunta, johon panostetaan.  Suunta on oikea, mutta päättäjien pitää tiedostaa, että jo yksistään ”netittömän” senioriväestön osuus on n. 10 % koko maan väestöstä. Kun ilman nettiä olevaan senioriväestöön lisätään muiden ikäluokkien netittömät, päästään ainakin neljäsosaan koko väestöstämme.

 

 

Tampereen kaupunki on koko ajan siirtämässä asioiden valmisteluun liittyvää kansalaisvaikuttamaista nettiin.  Tämä merkitsee, että ainakin neljäsosalla kaupunkilaisista ei ole edes teoreettista mahdollisuutta osallistua asioiden valmisteluun.

 

 

Harmillista ja harhaanjohtavaa on sitten esitellä ”kansalaisvaikuttamisen tuloksia” kaupunkilaisten tahtona jonkin asian valmistelussa!

 

 

Olin taannoin tilaisuudessa Peltolammin koululla, jossa kaupungin palveluksessa olevien kahden henkilön voimin esiteltiin alueen ja koulun kehittämiseen tähtääviä toimenpiteitä ja ”tutkimuksen” tulokset perustuivat nettitiedusteluun.  Paljastui, että kysymyksiin oli alkanut vastaamaan viitisenkymmentä asukasta, joista kyselyn olivat loppuun saakka jaksaneet kahlata läpi kolmisenkymmentä henkilöä – tuloksia esiteltiin totena prosentin kymmenesosan tarkkuudella!

 

 

Pankit ovat surkea esimerkki ilman tietokonetta olevien asiakkaiden syrjimisestä.

 

 

Pankissa laskujaan maksavat toki tuovat hiekkaa pankin käytäville, mutta on kohtuutonta, että yhden laskun maksamisesta joutuu maksamaan 6 – 8 euroa/lasku ja sen lisäksi maksamista joutuu odottamaan tuntikaupalla.

 

 

Veronmaksajat maksavat Tampereen joukkoliikenteen aiheuttamia tappioita n. 11 miljoonaa euroa vuodessa ja sen vuoksi onkin ihmeellistä, että esimerkiksi kahden vyöhykkeen kattavaa 90 vuorokauden kausilippua voi ostaa ainoastaan netin kautta!

 

 

Ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä vailla olevat tamperelaiset maksavat joukkoliikenteen tappiota ilman, että pystyisivät itse hyödyntämään kaikkia Tampereen joukkoliikenteen tarjoamia etuja!

 

 

Toivon, että Tampereen päättäjät heräävät ja antavat arvon kaikille niille, jotka haluavat elää ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä.

 

 

 

Esko Erkkilä

Tampere

 

 

************************

 

 

 

On selvää, että Tampereen kuntavaaliehdokkaat eivät edes päättäjiksi tultuaan pysty vaikuttamaan pankkien toimintapolitiikkaan ilman nettiä olevien palvelemisessa.

 

 

Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, että Tampereen kaupunki joutuu jatkossa ottamaan huomioon myös ilman nettiä olevat kaupunkilaiset.

 

 

Päättäjiksi noustuamme pystymme vaikuttamaan myös siihen, että TKL luopuu ilman nettiä olevien kaupunkilaisten syrjimisestä – toki tämä asia toteutuu ainoastaan siinä tapauksessa, että me päättäjinä pystymme estämään TKL:n yhtiöittämisen.

 

 

Jos TKL yhtiöitetään, niin saamme jättää lopulliset jäähyväiset sille, että nykyinen Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos olisi päätöksentekotavaltaan demokraattisesti johdettu yksikkö.

 

 

Näissä mietteissä tänään!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilman nettiä olevat, netittömät, ovatko ilman nettiä olevat toisen luokan kansalaisia,

Valmiina vastuuseen ja yhteistyöhön muiden vastuullisten tahojen kanssa

Maanantai 20.3.2017 - -Esko Erkkilä-

Kuntavaaleihin on aikaa alle kolme viikkoa ja eilen sain minäkin aikaiseksi hyvien talkoolaiskavereideni kanssa ensimmäisen ehdokasesitteeni.

 

 

 

Henkilön Tampereen Keskusta kuva.

 

 

 

Haluan saada muutosta Tampereella moneenkin asiaan:

 

 

  • Tampereella tarvitaan uudenlaista otetta yrityshankintaan
    • elinkeinojohtajan asema pitää kohottaa siten, että hän raportoi suoraan pormestarille tai ainakin konsernijohtajalla

  • yli-investoinnit pitää ottaa uudelleen harkittaviksi, sillä emme saa syyllistyä siihen, että luovutamme Tampereen konkurssikypsänä lapsillemme

  • senioriväestön taloudellinen toimeentulo pitää varmistaa

  • on turvattava vaikutusmahdollisuus myös niille, joilla ei ole nettiä tai tietokonetta

  • omakotitalotonttien vuokrankorotuspolitiikka pitää kohtuullistaa, sillä ei ole oikein, että korostustilanteessa vuosivuokrasummaan lisätään yksi nolla perään

  • liikelaitosten ja kaupungin omistamien muiden yksiköiden yhtiöittämisvimman on loputtava

  • henkilöstön asema on turvattava muutoksessa

  • Tampereen kaupungin pitää kantaa vastuu tunnelityömaan ja mahdollisesti rakennettavan ratikan rakennustöiden aiheuttamista vaurioista kaupunkilaisten kodeille

  • Sulkavuoreen rakennettavalla puhdistuslaitokselle louhittavien siirtotunneleiden räjäytystöiden aiheuttamat vauriot on korvattava Tampereen kaupungin toimesta asukkaille sekä niille kiinteistöille, jotka tulevat töiden aikana vaurioitumaan

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valmiina vastuuseen, Esko Erkkilä 6, Tampereen kaupungin yrityshankinta, Tampereen yli-investoinnit, ilman nettiä olevat kansalaiset, liikelaitosten yhtiöittämisvimma, Rantaväylän tunnelityömaan räjäytysvahingot, Sulkavuori, ratikan työmaavahingot,

Tunnin juna Tampereelta Helsinkiin on tärkeämpi kuin lentoyhteydet Pirkkalasta

Torstai 16.3.2017 - -Esko Erkkilä-

 

 

Pirkanmaan Keskustanaiset järjestivät eilen Tampereella Finlaysonin alueella sijaitsevassa PalaCafe`ssa kaikille avoimen yleisötilaisuuden, jonka teemana oli ”Kunta tänään”.

 

 

Tilaisuuden pääesiintyjinä olivat Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni sekä Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Veikko Kiili – kolmantena äänessä oli Tampereen kaupunginvaltuutettu Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.

 

Tässä jutussani kerron kysymyksistäni, jotka esitin Veikko Kiilille ja Katri Kulmunille.

 

 

IMG_7905.JPG

 

 

Kysyin, että miten tärkeäksi Pirkanmaan Yrittäjät kokevat ns. tunnin junayhteyden Tampereelta Helsinkiin ja miten alustajat suhtautuvat suoraan junayhteyteen Tampereelta Pietariin.

 

 

IMG_7910.JPG

 

 

Ilahduin, kun Veikko Kiili totesi, että tunnin junayhteys Tampereelta Helsinkiin on tärkeämpi kuin lentoyhteydet Pirkkalasta.

 

 

Olen samaa mieltä Veikko Kiilin kanssa, sillä Helsinki-Vantaalta on kattavat lentoyhteydet joka puolelle maailmaan ja sellaisia yhteyksiä ei koskaan tulla saamaan Pirkkalasta.

 

 

 

*****************

 

 

Kysymykseni suorasta junayhteydestä Tampereelta Pietariin tuli vastaajille selvästi yllättäen ja huomasin, että asian tiimoilta on paljon taustatyötä tekemättä.

 

 

Totean kuitenkin tässä ja nyt, että suora junayhteys Tampereelta Pietariin on tärkeä ja tulen puhumaan siitä mm. kuntavaalikampanjani aikana.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: PalaCafe, Tampereen Keskusta, Pirkanmaan Keskustanaiset, Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni, Katri Kulmuni, kansanedustaja Katri Kumuni, Veikko Kiili, Pirkanmaan Yrittäjät, Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Veikko Kiili, juna Tampere-Pietari,

On tamperelaisten suuri etu, että kaupungin tulevilla päättäjillä on suorat ja mutkattomat suhteet johtavan hallituspuolueen ministereihin

Keskiviikko 22.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö on nimennyt minut Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi 9.4.2017 pidettäviin kuntavaaleihin.

 

 

Kiitän luottamuksesta ja toivon, että mandaattini säilyy myös huomenna järjestettävässä kunnallisjärjestön ylimääräisessä kokouksessa.

 

 

Olen kaavailemassa henkilökohtaista vaaliohjelmaani ja eräs vaaliohjelmani toteamuksista tulee olemaan tämä:

 

 

"Keskustan rooli johtavana hallituspuolueena luo minulle ja kaikille Tampereella Keskustaa äänestäville tamperelaisille suoran vaikuttamismahdollisuuden koko Suomen, Pirkanmaan ja Tampereen asioiden etenemiseen."

 

 

Omaan suorat ja mutkattomat henkilökohtaiset yhteydet kaikkiin Sipilän hallituksen keskustalaisiin ministereihin ja tulin eilen vakuuttuneeksi Lempäälän Ehtookodossa järjestetyssä kaikille avoimessa tilaisuudessa, että…

 

 

 

IMG_7488.JPG

 

 

…minun on mahdollista pitää luontevaa yhteyttä myös tulevaan ministeri Annika Saarikkoon.

 

 

 

IMG_7480.JPG

 

 

Annika Saarikko:

"Suomalainen perhe on innoittajani ja se asia istuu hyvin keskustalaisuuteen!"

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Annika Saarikko, kansanedustaja Annika Saarikko, tuleva ministeri Annika Saarikko,

Oma oli parempi

Perjantai 17.2.2017 - -Esko Erkkilä-

Tapanani on aina silloin tällöin tarjota mielipidekirjoituksiani eri lehdille ja niin tein myös toissapäivänä eli tiistaina 14.2.2017, kun tarjosin mielipidekirjoitustani Aamulehdelle.

 

 

Otsikoin kirjoitukseni näin:

 

 

”Miksi ilman tietokonetta olevat ovat toisen luokan kansalaisia?”

 

 

 

Aamulehti oli nopea toimissaan ja julkaisi mielipidekirjoitukseni jo eilen eli 16.2.2017.

 

 

Olen aina antanut lehdille vapauden muokata kirjoituksiani ja niin tein myös nyt.  Yleensä mielipidekirjoitukseni ovat parantuneet, kun ammattitaitoiset toimittajat ovat muokanneet juttujani.

 

 

Nyt kävi kuitenkin toisin eli kirjoitukseni sanoma typistyi ja muodostui hankalaksi ymmärtää.

 

 

Ymmärrän toimituksen toimet, sillä kyseessä oli ilmeisesti myös se, että mielipidekirjoitukseni ei mahtunut siihen muottiin, joka kirjoitukselleni oli varattu.

 

 

IMG_7435.JPG

 

 

Tässä kuva mielipidekirjoituksestani siinä muodossa kuin se oli eilisessä Aamulehdessä ja…

 

 

…tässä se on siinä muodossa kuin sen Aamulehdelle lähetin:

*********************

 

 Miksi ilman tietokonetta olevat ovat toisen luokan kansalaisia

 

Eläkeläisjärjestöjen mukaan Suomessa on 500.000 yli 65-vuotiasta senioria, joilla ei ole tietokonetta eikä nettiyhteyttä.

 

 

Kun ilman tietokonetta olevien senioreiden lukumäärään lisätään muut ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä olevat kansalaiset, päästään ainakin 1.500.000 kansalaiseen.

 

 

Tampereen osalta em. luvut merkitsevät, että kaupungissamme on yli 20.000 65-vuotta täyttänyttä senioria, joilla ei ole tietokonetta ja ei siten myöskään nettiyhteyttä.  Luvut antavat perusteen todeta, että Tampereella on n. 60.000 – 70.000 henkilöä, joilla ei ole nettimahdollisuutta.

                     

 

Toimin eläkeläisjärjestön koulutettuna nettiopastajana ja tiedän sekä tunnen ne toimenpiteet, joilla eläkeläisjärjestöt panostavat tilanteen muuttumiseen.  Muuttumista tapahtuu, mutta se on hidasta.  Ymmärrän ilman tietokonetta olevia, sillä he kokevat mm. Tampereen kaupungin ja koko yhteiskunnan harjoittaman nettipainostuksen olevan puuttumista heidän itsemääräämisoikeuteensa.

 

 

Digitaalisuus on kaikessa toiminnassa suunta, johon panostetaan.  Suunta on oikea, mutta päättäjien pitää tiedostaa, että jo yksistään ”netittömän” senioriväestön osuus on n. 10 % koko maan väestöstä. Kun ilman nettiä olevaan senioriväestöön lisätään muiden ikäluokkien netittömät, päästään lähes neljäsosaan koko väestöstämme.

 

 

Tilanne merkitsee, että printtimaailman merkitys kasvaa tiedonsaannissa ja vaikuttamisessa.

 

 

Tampereen kaupunki on koko ajan siirtämässä asioiden valmisteluun liittyvää kansalaisvaikuttamaista nettiin.  Tämä merkitsee, että ainakin neljäsosalla kaupunkilaisista ei ole edes teoreettista mahdollisuutta osallistua asioiden valmisteluun.

 

 

Harhaanjohtavaa on esitellä ”kansalaisvaikuttamisen tuloksia” kaupunkilaisten tahtona jonkin asian valmistelussa!

 

 

Pankit ovat Tampereen kaupungin ohella toinen surkea esimerkki ilman tietokonetta olevien asukkaiden syrjimisestä.

 

 

Pankissa laskujaan maksavat toki tuovat hiekkaa pankin käytäville, mutta on kohtuutonta, että yhden laskun maksamisesta joutuu maksamaan 6 – 8 euroa/lasku ja sen lisäksi maksamista joutuu odottamaan tuntikaupalla ja maksaminen onnistuu ainoastaan erikseen nimetyissä konttoreissa tarkoin rajattuina ajankohtina.

 

 

Kolmas esimerkki ilman nettiä olevien syrjimisestä on Tampereen seudun joukkoliikenne. Veronmaksajat maksavat jo nyt ennen ratikkaa Tampereen joukkoliikenteen aiheuttamia tappioita n. 11 miljoonaa euroa vuodessa ja sen vuoksi onkin ihmeellistä, että esimerkiksi kahden vyöhykkeen kattavaa 90 vuorokauden kausilippua voi ostaa ainoastaan netin kautta Nella Nettitilauspalvelusta ja hinta on silloin 123 euroa! Lähes saman tuotteen voi toki hankkia myös ”tiskiltä”, mutta silloin hinnaksi muodostuu 149,70 euroa ja hankinnan pitää jakaa vähintään kahdeksi erillishankinnaksi!

 

Ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä vailla olevat tamperelaiset joutuvat siis maksamaan joukkoliikenteen tappiota ilman, että pystyisivät itse hyödyntämään kaikkia Tampereen joukkoliikenteen tarjoamia etuja!  Tähän pitää saada muutos.

 

 

Toivon, että Tampereelle huhtikuussa valittavat uudet päättäjät heräävät ja antavat tasavertaisen arvon myös niille kansalaisille, jotka haluavat elää ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä.

 

 

 

Esko Erkkilä

Tampere

 

 

**********************

 

 

Toistan vielä, että kirjoitukseni typistämisen syy oli ilmeisesti sen liika pituus, mutta nyt lukijani voivat päätellä, että kumpi versio oli parempi.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Miksi ilman tietokonetta olevat ovat toisen luokan kansalaisia, hiekkaa pankkien käytäville, Tampereella asukasvaikuttaminen on mahdotonta ilman tietokonetta, Tampereen joukkoliikenteen tappio, Nella Nettitilauspalvelu, Tampereen joukkoliikenne,

Tilaisuuden ilmapiiri luo tunnelman tai sitten kadottaa sen!

Perjantai 20.1.2017 - -Esko Erkkilä-

Olen työurani aikana ja nyt eläkevaarina ollut järjestämässä satoja erilaisia yleisötilaisuuksia, joten uskon omaavani kokemusta niiden järjestämisestä.

 

 

Kuluneen runsaan viikon aikana olen saanut osallistua  kahteen erittäin lämminhenkiseen yleisötilaisuuteen osanottajana.

 

 

Tilaisuuksien yhteinen nimittäjä on sama järjestäjä eli Keskustan kansanedustaja Pertti Hakanen.

 

 

Poliittisen tilaisuuden järjestämisessä on tavanomaista suurempi vaikeuskerroin kuin esimerkiksi ammatillisen tilaisuuden järjestämisessä.

 

 

Mainitsemani tilaisuudet kansanedustaja Pertti Hakanen järjesti Sastamalassa ja Punkalaitumella.

 

 

Sastamalan tilaisuus oli 12.1.2017 ja sen teemana oli ”Kansakuntamme turvallisuus-ilta" ja Punkalaitumella Pertti Hakanen järjesti ”Suuren maatalousillan” 17.1.207.

 

 

 

 

IMG_6462.JPG

 

 

Tilaisuuksien järjestäminen on tiimityötä ja siinä kansanedustaja Pertti Hakasella on eräs valttikortti – senaattorin vaimo Seija Hakanen osaa loihtia tilaisuuteen positiivisen tunnelman.

 

 

 

IMG_6465.JPG

 

 

Hyvät tarjoilut saavat tilaisuuden osanottajat hyvälle tuulelle – Sastamalan tilaisuudessa tarjottavaa riitti.

 

 

 

IMG_6522.JPG

 

 

Tilaisuuden nimekkäät alustajat ovat edellytys onnistuneelle tilaisuudelle – tässä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen yhdessä Sastamalan tilaisuuden isännän eli Pertti Hakasen kanssa.

 

 **********************

 

IMG_6574.JPG

 

 
Punkalaitumen suuressa maatalousillassa 17.1.2017 tarjoilut olivat myös hyvät, sillä aluksi oli kahvitarjoilu ja illan päätteeksi Vartioalan pihassa oli grillimakkaratarjoilu.

 

 

 

IMG_6586.JPG

 

 

Punkalaitumella pääesiintyjä oli maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, mutta myös muu esiintyjäjoukko oli korkeatasoista, sillä…

 

 

 

IMG_6584.JPG

 

 

…tilaisuuden isännän Pertti Haksen lisäksi mukana olivat…

 

 

 

IMG_6592.JPG

 

 

…MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila,…

 

 

 

IMG_6597.JPG

 

 

…kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä ja…

 

 

 

IMG_6601.JPG

 

 

…perussuomalaisten kansanedustaja Martti Mölsä.

 

 

 

IMG_6602.JPG

 

 

Suuren maatalousillan juonsi Maaseudun Tulevaisuus-lehden päätoimittaja Jouni Kemppainen.

 

 

 

IMG_6578.JPG

 

 

Tässä kuva Punkalaitumen tilaisuuden väkimäärästä, kun vasta osa yleisöstä oli saapunut paikalle. 

 

 

On todella poikkeuksellista, että poliittiseen tilaisuuteen saadaan yli 300 kuulijaa, mutta Punkalaitumella 17.1.2017 se onnistui.

 

 

 

Kiitokset kansanedustaja Pertti Hakaselle kahdesta hienosta yleisötilaisuudesta.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansakuntamme turvallisuus-ilta, Suuri maatalousilta, Pertti Hakanen, Kimmo Tiilikainen, Juha Marttila, Olavi Ala-Nissilä, Martti Mölsä,

Puolustusvoimien sodan ajan vahvuus on 230 000 henkilöä

Keskiviikko 18.1.2017 - -Esko Erkkilä-

Tiistaina tammikuun 12. päivänä Sastamalan Sylvään koululla kansanedustaja Pertti Hakasen järjestämässä ”Kansakuntamme turvallisuus” –illassa käsiteltiin monipuolisesti kansalliseen turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä.

 

 

Tilaisuuden alustajina olivat ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen, kansanedustaja Pertti Hakanen sekä prikaatinkenraali, Puolustusministeriön yksikönjohtaja Heikki Välivehmas.

 

 

 

sylvaa4.jpg

 

 

Alustusten jälkeen alustajat ottivat vastaan yleisökysymyksiä Turvallisuuspaneelissa.

 

 

Vasemmalta Matti Vanhanen, Pertti Hakanen ja Heikki Välivehmas.

 

 

 

sylvaa5.jpg

 

 

Tilaisuuden juontajana ja myös Turvallisuuspaneelin johdattelijana toimi edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela.

 

 

 

Turvallisuuspaneelissa tuli esille Puolustusvoimien sodan aikainen henkilöstövahvuus ja taisi olla Matti Vanhanen, joka totesi sen olevan nyt 230 000 henkilöä.

 

 

Vuonna 2004 vastaava vahvuus oli 540 000 henkilöä ja vuonna 2009 se oli 350 000 henkilöä.

 

 

Kun puhutaan sodan ajan vahvuuksista tai muutenkin Puolustusvoimien henkilöstömääristä, on puhuttava henkilöistä, sillä nykyisin henkilöstössä on miesten lisäksi myös naisia.

 

 

Vielä pari lukua Suomen Puolustusvoimien henkilöstömääristä:

 

 

  • tällä hetkellä on palveluksessa 30 500 henkilöä
  • reservin määrä nyt on 900 000 henkilöä

 

 

Vertailun vuoksi on hyvä tietää, että Ruotsissa sodan ajan vahvuus on 48 000 henkilöä!

 

 

 

Varusmiespalveluksen vuonna 1968 suorittaneena, useita kertausharjoituksia läpikäyneenä yliluutnanttina maamme turvallisuuteen liittyvät seikat kiinnostavat minua ja kiitokset kansanedustaja Pertti Hakaselle – sotilasarvoltaan myös yliluutnantti – joka järjesti mielenkiintoisen turvallisuusillan Sastamalassa 12.1.2017!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puolustusvoimat, sodan ajan vahvuus, Kansakuntamme turvallisuus, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen, kansanedustaja Pertti Hakanen, prikaatinkenraali Heikki Välivehmas,

Kansakuntamme turvallisuuden kulmakivet

Maanantai 16.1.2017 - -Esko Erkkilä-

Sastamalassa Sylvään koululla torstaina 12.1.2017 järjestetyn ”Kansakuntamme turvallisuus” –illan pääesiintyjä oli ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, Keskustan presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen.

 

 

 

sylvaa2.jpg

 

 

Alustuksensa aluksi Vanhanen totesi, että hänellä on nyt meneillään 73. seminaari ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sen jälkeen, kun Keskustan puoluekokous kesäkuussa 2016 valitsi hänet Keskustan presidenttiehdokkaaksi.

 

 

Olin paikalla virallisena puoluekokousedustajana, kun valitsimme

Matti Vanhasen presidenttiehdokkaaksemme.

 

************

 

Alustuksessaan Vanhanen paalutti selkeästi ne tekijät, jotka ovat kansallisen turvallisuuden kulmakivet.

 

Tässä ne luettelonmaisesti:

 1.      Viisas ulkopolitikkka

 

 2.      Uskottava puolustus

 3.      Kansallinen eheys

  • sosiaalinen eheys ja hyvä työllisyysaste, jotta kaikki kokevat sisäistä eheyttä

 

Vanhanen mainitsi esimerkkinä, että Ukraina ei ollut sisäisesti ehjä ja sen vuoksi valtaajan oli helppo iskeä sinällään itsenäiseen maahan.

 

 

Maanpuolustustahdon pitää olla korkea.

 

 

 

 

Suomalaisten maanpuolustustahtoa mitataan kerran vuodessa ja viime joulukuun tutkimuksessa maanpuolustustahtomme oli hieman laskenut.

 

 

Maanpuolustustahtomme on kuitenkin edelleen korkealla tasolla, sillä on maita, joissa se on 20 – 30 %.

 

 4.      Maan pitää olla taloudellisesti itsellinen

 

  • tähän kysymykseen liittyy läheisesti maan elintarvikkeiden omavaraisuus

 

Moniaalla maailmassa on säröjä itsellisyydessä;

 

  • skotlantilaisten eropyrkimykset Englannista
  • katalonialaisten eropyrkimykset Espanjasta
  • brittien brexit-äänestys

 

Kiitoksia ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhaselle – kaikesta näkee sekä aistii, että Sinulla on kypsiä, perusteltuja ja kannatettavia mielipiteitä maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sylvään koulu, Kansakuntamme turvallisuus, kansakuntamme turvallisuus-ilta, ulkoasiainvaliokunta, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen, Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen, Matti Vanhanen,

Ulkoministeriö toivoo, että matkustusilmoitus olisi osa matkalle lähtemisen rutiineita

Sunnuntai 15.1.2017 - -Esko Erkkilä-

Keskustan kansanedustaja Pertti Hakanen järjesti Sastamalassa Sylvään koululla torstaina 12.1.2017 mielenkiintoisen tilaisuuden – tilaisuuden teeman oli…

 

 

…Kansakuntamme turvallisuus

 

 

Kansanedustaja Hakanen totesi kutsussaan, että…

 

 

…”Suomen turvallisuusympäristö on muutoksessa.

 

Tapahtumat Krimillä, Itämeren jännittynyt tilanne, ilmatilan loukkaukset ja pakolaistilanne luovat uudenlaisia haasteita yhteiskunnallemme.

 

Onko kansakuntamme turvallisuus uhattuna? Miten päättäjät ja puolustusvoimat ovat vastaamassa muuttuneisiin olosuhteisiin?”

 

 

Olin mukana mielenkiintoisessa tilaisuudessa ja sain sieltä aineksia useampaankin blogikirjoitukseen.

 

 

sylvaa1.jpg

 

 

Tilaisuuden avannut illan isäntä kansanedustaja Pertti Hakanen otti avauspuheenvuorossaan esille sen, että matkustusilmoituksen tekeminen pitäisi olla osa matkalle lähtemisen rutiineja.

 

 

Tunsin piston sydämessäni, sillä olin mukana lokakuun alussa agrologien opinto- ja virkistysmatkalla Portugalissa ja viime tiistaina kävin Tallinnassa – kummallakaan kerralla en laatinut matkustajailmoitusta.

 

 

Hakanen kertoi, että matkustusilmoituksen laatiminen olisi jäänyt tekemättä myös hänen tyttäreltään, joka taannoin teki pitkän matkan kaukomaille – tytön isä eli kansanedustaja Hakanen hoiti kuitenkin asian kuntoon!

 

 

Matkustusilmoitus –järjestelmä luotiin vuoden 2004 tsunamin jälkeen. Vuoden 2013 alusta lähtien matkustusilmoituksen on voinut tehdä uudessa matkustusilmoitusjärjestelmässä myös netissä.

 

 

Ilmoituksen tekeminen tarkoittaa sitä, että matkalle lähtevä antaa henkilötietonsa ja matkan aikana voimassa olevat yhteystiedot ulkoministeriölle hätätapauksien ja kriisitilanteiden varalle.

 

 

Kokeilin tätä juttuani valmistellessani matkustusilmoituksen tekemistä netissä ja helposti se tuntui onnistuvan – ongelmana oli vain se, että kun minulla ei nyt ollut todellista tarvetta matkustusilmoituksen laatimiseksi, en päässyt systeemissä loppuun saakka.

 

 

Suomalaiset tekevät vuosittain n. 10 miljoonaa matkaa ulkomaille ja kun matkustusilmoituksia oli vuoden 2013 alun jälkeen ja vuoden 2015 lopun välisenä aikana tehty vain n. 110 000, on luku todella pieni.

 

 

Oletan, että kun vuoden 2016 aikana tilanne on radikaalisti muuttunut, ovat maailman levottomuudet varmasti nostaneet kiinnostusta matkustusilmoitusten laatimiseen – vuodelta 2016 minulla ei ole luotettavia lukuja käytettävissä.

 

 

Yritysten henkilöstö liikkuu työmatkoillaan paljon ulkomailla ja olisikin mielenkiintoista tietää, että miten yritykset hoitavat työntekijöidensä matkustusilmoitusten laatimisen!

 

 

Matkustusilmoitusten lisäämisessä katson vakavasti matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien suuntaan, sillä mielestäni jokaisen ulkomaanmatkan markkinoinnin yhteydessä pitäisi matkustajia muistuttaa matkustusilmoituksen täyttämisestä!

 

 

Olen vuoden 2013 jälkeen tehnyt useita ulkomaanmatkoja, mutta kertaakaan en ole saanut matkanjärjestäjältä kehotusta matkustusilmoituksen jättämisestä.

 

 

Olin muutama päivä sitten asiakkaana erään matkatoimiston tilaisuudessa, jossa matkatoimisto pontevasti esitteli matkatarjontaansa – harmittelen, että en silloin tullut kysyneeksi matkatoimiston toimintatapoja matkustusilmoituksen suosittelemisessa!

 

 

Minulla on tiedossa eräs ulkomaanmatka jo helmikuun alussa ja toinen toukokuussa ja nyt lupaan, että tulen laatimaan molemmista matkoistani matkustusilmoituksen!

 

 

Toivon, että Sinä arvoisa lukijani teet samanlaisen päätöksen!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansakuntamme turvallisuus-ilta Sastamalassa, kansanedustaja Pertti Hakanen, matkustusilmoitus, Ulkoministeriö, matkustusilmoituksen laatiminen netissä,

Viini on Portugalille tärkeä vientituote

Tiistai 27.12.2016 - -Esko Erkkilä-

Portugalin BKT:sta palvelut muodostavat 75 %, teollisuus 22 % ja maatalous 3 %.

 

 

Maatalous työllistää väestöstä kuudenneksen, mutta sen tuottavuus on heikko.

 

 

Tärkeimmät maatalouden viestituotteet ovat viini ja kalatuotteet.

 

 

Eräs kohteemme agrologimatkallamme oli yritys nimeltään Caves Santa Marta; yritys sijaitsee Santa Marta de Penaguiao´n kylässä.

 

 

 

IMG_4008.JPG

 

 

Caves Santa Marta on yritysmuodoltaan osuuskunta ja siihen kuuluu 1.850 jäsentä.  Yritys työllistää 69 henkilöä.

 

 

Yritys tuottaa vuodessa viinejä n. 13 miljoonaa litraa, joka edustaa kymmenesosaa Douron alueen viinintuotannosta.

 

 

Caves Santa Marta vie viinejään useisiin maihin, joista voidaan mainita mm.:

 

 

Espanja, Ranska, Belgia, Luxemburg, Andorra, Alankomaat, Sveitsi, Saksa, Yhdysvallat, Kanada, Brasilia, Japani, Kiina, Angola, Unkari, Tsekin tasavalta ja Italia.

 

 

Tutustumiskäynnillämme aloitimme tehdaskierroksen oikeaoppisesti valmiin tavaran varastoista eli viinikellareista ja etenimme valmistuksen vuokaaviossa vastavirtaan eli lopuksi näimme, kuinka viinirypäleitä vastaanotettiin prosessiin.

 

 

 

***************

 

Nukahdin bussissa ennen saapumistamme kohteeseemme ja kaverit tekivät minulle pienen jekun ehkä tahtomattaan ja eivät herättäneet minua.

 

 

Heräsin ja aloin etsimään porukkaamme, mutta se ei ollutkaan helppo tehtävä.

 

 

Kiertelin tyhjissä tuotantotiloissa, mutta ei jälkeäkään porukastamme.

 

 

 

IMG_4010.JPG

 

 

Vihdoin tapasin erään henkilön, joka olikin yrityksen tuotantopäällikkö ja hän aloitti jäljittämään, että missä etenee ”gruppa Finlandia”!

 

 

 

IMG_4014.JPG

 

 

No, viinikellareista sitten tavoitin ryhmämme!

 

 

 

IMG_4023.JPG

 

 

Viinit saavat loppuarominsa suurissa tammisäiliöissä.

 

 

 

IMG_4026.JPG

 

 

Viinikellareiden jälkeen saimme maistajaisten merkeissä tutustua yrityksen valmistamiin viineihin.

 

 

 

*******************


 

Ja sitten se raaka-ainepuoli, johon tutustuimme viimeiseksi:

 

 

 

IMG_4012.JPG

 

 

Tapasin jo ”harharetkillä ollessani” näytteenottopisteen, jossa viinirypälekonttiin upotettavalla kairalla selvitettiin kuorman laatutaso.

 

 

 

IMG_4029.JPG

 

 

Näytteenottopiste muistutti pienoiskoossa sellaista näytteenottopistettä, joka Suomessa on käytössä kaikilla viljanvastaanottopisteillä.

 

 

IMG_4036.JPG

 

 

Viinirypäleitä tuova auto punnittiin ennen konttien tyhjentämistä ja toisen kerran sen jälkeen, kun rypälekontit oli tyhjennetty vastaanottoaltaaseen. Näin saatiin tietää kilolleen tehtaalle tuotujen viinirypäleitten määrä.

 

 

 

*****************

 

 

 

Kuljetuskontit tyhjennettiin…

 

 

 

IMG_4037.JPG

 

 

 

IMG_4038.JPG

 

 

 

IMG_4039.JPG

 

 

 

IMG_4040.JPG

 

 

 

IMG_4042.JPG

 

 

…vastaanottoaltaaseen, josta ne pohjakierukan avulla siirrettiin tuotantoprosessiin.

 

 

Hyvin tuttua tekniikkaa viljamaailmasta!

 

 

 

***************

 

 

 

IMG_4048.JPG

 

 

Oli luonnollista, että tehdasvierailun päätteeksi oli mahdollisuus ostosten tekemiseen tehtaanmyymälästä.

******************************

 

IMG_4045.JPG

 Oli aika kätellä isäntiämme ja tein sen oikein mielelläni sen tuotatopäällikön kanssa, joka johdatteli minut "eksyneen lampaan" porukkani kanssa yhteyteen!

************************

 

 

IMG_4028.JPG

 

 

Saimme koko matkamme aikana perin niukasti tietoa siitä, että miten EU tukee portugalilaista viininviljelijää ja vielä vähemmän saimme valaistusta siihen, että millaisia ovat Portugalin valtion kansalliset tukitoimenpiteet maan viininviljelijöille.

 

 

Varmuutta siitä, että tukea tulee EU:sta, saimme mm. tästä plakaatista, jossa kerrotaan Euroopan Unionin maataloutta koskevan ohjaus- ja tukirahaston ”läsnäolosta” tämän yrityksen toimintojen tukemisessa.

 

 

On selvää, että vierailumme kohteena ollut yritys on niin suuri, että sen toimintaa tuetaan kaikin mahdollisin keinoin ja myös se on varmaa, että näiden tukitoimien vaikutus yltää osuuskunnan jokaisen jäsenen viininviljelyksille.

 

 

Sopii hieman ihmetellä sitä salailua, joka selvästi oli vallalla, kun kyselimme EU:n tukitoimista portugalilaisen viininviljelijän hyväksi!

 

 

Kannattaa tiedostaa, että jokaisen nauttimamme viinipullollisen tuottamiseen on käytetty meidän yhteisiä varoja, jos viini on tuotettu EU-maissa!

Valtiollista tukea on luonnollisesti käytetty myös niiden viinien tuottamisessa, jotka on tuotettu EU:n ulkopuolella, mutta myydään meillä Suomessa - niiden tukemiseen käytettyjä rahoja me emme ole maksaneet, mutta tuottajavaltiot ovat maksaneet!

Ilmaisia tai puoli-ilmaisia viinejä tai muitakaan elintarvikkeita ei ole olemassa!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: agrologit 2016 Portugalissa, agrologit2016, viinintuotannon tukeminen, viinintuotannon EU-tuet, kansalliset viinintuotannon tuet, Caves Santa Marta, Santa Marta de Penaguiao´n kylä, Santa Marta de Penaguiao, viinirypäleitten näytteenotto, näytteenotto,

"Ratikkafanaatikot ovat luoneet hyvin ahdistavan ilmapiirin, jossa ei järjelliselle kritiikille ole mahdollisuutta."

Maanantai 7.11.2016 - -Esko Erkkilä-

Tampereella on tänään kohtalonpäivä, kun kaupunginvaltuusto päättää, että rakennetaanko Tampereelle ratikka vai ei.

 

 

Rakentamispäätös merkitsisi, että Tampere ajautuisi entistä vaikeampaan taloudelliseen tilanteeseen ja tästä tulisivat vuosikymmenet kärsimään lapset, koululaiset, nuoret, eläkeläiset, vanhukset, erityisryhmiin kuuluvat, syrjäytymisvaarassa olevat ja pohjimmiltaan kaikki tamperelaiset, sillä asumuskustannukset kohoaisivat, työpaikat katoaisivat naapurikuntiin ja elämä kaaoksen keskellä monta vuotta kestävän ratikkarakentamisen aikana olisi liki mahdotonta.

 

Kaikki tamperelaiset joutuisivat miljardihankkeen maksumiehiksi, mutta vain harvat voisivat hetkellisesti nauttia ratikan tuomasta onnesta, mutta hekin vasta vuosien kuluttua.

 

 

 

 

 

Puhun tänään ”suulla suuremmalla”, kun kopioin tähän Pirkanmaan senaattori Mikko Alatalon jyrisevän puheen, jonka sain sähköpostitse eilen:

 

 

 

**************************

 

 

”Puheenjohtaja!

Ensinnäkin on sanottava, että tämän kaupungin keskusteluilmapiiri on kuin USA:n presidentin vaaleissa. Jos uskallat olla huolissasi veronmaksajien rahoista ja olla kriittinen tällaista jättisuurta hanketta kohtaan kuten ratikka on, voit olla varma, että sinut henkilökohtaisesti haukutaan sekä mediassa että somessa. Ratikkafanaatikot ovat luoneet hyvin ahdistavan ilmapiirin, jossa ei järjelliselle kritiikille ole mahdollisuutta.

Siitä huolimatta, vielä kerran, haluan varoittaa valtuutettuja ratikan todennäköisesti jättimäisiksi kasvavista kustannuksista. Espoon metron jäljet pelottavat.

Me emme voi veronmaksajien rahoja noin vain heitellä hankkeeseen, jonka hyödyt ovat arvailujen varassa.

On sanottu, että ratikkaan sijoitettu euro tuo 2 takaisin ikään kuin sillä olisi jotain todellisuuspohjaa. Missään tätä ei ole pystytty vakuuttavasti paperilla osoittamaan. Esimerkiksi laskennalliset kiinteistöjen arvonnousut menevät suurimmalta osin jonkun muun kuin kaupungin taskuun. Ratikan tuomat hyödyt ovat oletuksiin perustuvia. Tonttimaan hinnannousu on spekulatiivista, ei todellista taloudellista kasvua. Maankäytön tehostumiseen ratikan vaikutus on väitetty olevan toistasataa miljoonaa. Se on yltiöoptimistinen toive.

Maan myyntituloja kaupunki saisi myös, jos rakentaminen hajautetaan koko kaupungin alueelle eikä vaan pienelle kaistaleelle. Nyt rakentamisen muualla kaupungissa vähenee, kun kaikki keskitetään ratikkareitille. Sitä paitsi taloja voidaan rakentaa vaikkapa BRT-bussireittien varaan. Jos ratikka on niin suuri rahasampo kuin nyt ratikkafanit väittävät, perustetaan ratikkaosakeyhtiö ja sijoittakaa omat rahanne siihen. Näin ne yli 80 prosenttia tamperelaisista, jotka eivät ratikasta hyödy, voisivat säästää verorahojaan tärkeämpiin kaupungin tehtäviin kuten lapsiin ja vanhusten hoivaan. Vaikka kyseessä onkin lainaraha ratikan suhteen, on sekin tulevien sukupolvien maksettava takaisin – ja pysyykö korkotaso ikuisesti näin alhaisena?

Kiinteistötalouden hyödyiksi on ratikan arvioitu tuottavan 128 miljoonaa. Maan arvo nousee joka tapauksessa kasvavassa kaupungissa, jopa liikaakin asunnon ostajan kannalta.

Ratikan lipputulojen ja matkustajien kasvuodotukset ovat utopiaa. Matkustajia tulee kuulemma olemaan ratikkareitillä tulevina vuosikymmeninä jopa 150 000 matkustajaa vuorokaudessa. Nykyään vastaavilla reiteillä kulkee korkeintaan 14 000 matkustajaa per vuorokausi. Kunnon vastausta emme ole saaneet siitä, kannattaako ratikka itse itsensä ja milloin matkalipuilla. Todennäköisesti me veronmaksajat sponsoroimme pitkään kalliin ratikan kuluja.

Yleensä tämän maan monissa kiinteistöjen jalostushankkeissa tulot ovat menneet suurelta osin jonkun muun kuin kaupungin taskuun. Tässä mielessä ratikan tuomat hyödyt ovat tavalliselle kuntalaiselle osin laskennallisia. Mutta esim. vero-%:n nousu on ihan todellinen uhka!

Entäs sitten paljon mainostettu ratikan esteettömyys? Ratikka vie vain harvat ovelta ovelle päinvastoin kuin bussit. Ongelma, kun vaihdetaan bussista ratikkaan, vaikeuksia koituu liikuntarajoitteisille, esim. ikäihmisille, jotka ovat joukkoliikenteen varassa. Heille jokainen siirtymävaihe (esim. kauppakassien, kävelykepin, rollaattorin kanssa) on hankala ja aiheuttaa vaaratilanteita.

Kuten vihreä Kynnys ry:n tj Kalle Könkkölä on todennut: ” Kun liikkeelle lähdetään julkisella liikenteellä harvemmin, se tuntuu kerta kerralta hankalammalta ja pelottavammalta. Ihminen jää useammin kotiin ja vähitellen hänen toimintakykynsä alenee.” Tuleeko ratikka heikentämään Tampereen joukkoliikenteen esteettömyyttä? Ja tuleeko tämän seurauksena taksien käyttö lisääntymään ja siihen liittyvät KELAN matkakulut? Invalidiliitto
pitäisi saada selvittämään Tampereen joukkoliikennekokonaisuuden esteettömyyttä. Mitä tulee BRT-busseihin, niihin voidaan laiturit rakentaa ihan yhtä esteettömästi kuin ratikoihinkin. Mutta onko ylimääräinen rehaaminen liikennevälineestä toiseen itse asiassa esteettömyyttä vaikeuttava asia?

Ratikan rakentaminen tulee kestämään vuosia. Kadut ovat auki myös pitkiä aikoja. Kadun varsien kauppiaat tulevat kokemaan katastrofin, kun asiakkaat eivät pääse kulkemaan. Yritykset tulevat muuttamaan pois. Työpaikkoja ja verotuloja menetetään. Pitäisikö ratikka-kaupungin ottaa vastuu myös tästä ja korvata yrittäjille vahingot? Näin ovat yrittäjät kysyneet.

Vaihtoehtoja ratikalle on. Noin 200 kaupungissa ympäri maailmaa on Bus rapid transit-systeemi, siis pikabusseja ja niille rakennetut reitit, jotka maksavat noin neljänneksen raitioteistä. Malmössä ulospäin ratikalta näyttävät bussit kulkevat biokaasulla. Tarastenjärveltähän kaasua saisi meidänkin BRT-busseihin. On totta, että Malmössä suunnitellaan myös raitioliikennettä, mutta se ei ole perinteinen ratikka, vaan pilareiden varassa katutason yläpuolella kulkeva juna. Näin kadut jäävät monipuolisen bussi- ja autoliikenteen käyttöön eikä ratikka estä muuta liikennettä kuten Tampereella on suunniteltu, ihan tahallisesti. Monoreilejähän on maailmalla moniakin, mm. lentoasemilla ja kaupungeissa. Seattlen kaupungin monoreilin joskus testasinkin.

Myös sähköbussit kehittyvät. Van Hool on rakentanut huippumoderneja sähköbusseja, joita ei enää ajojohdon vaurio pysäytä. Ne voivat ajaa 10 km täysin vapaasti. 24 metriä pitkät 2-nivelbussit kulkevat ilman mitään muutoksia katuihin. Näissä busseissa on tilaa 180 matkustajalle. Että kyllä vaihtoehtojakin on.

Mutta näyttää siltä, että ratikka on saavuttanut joidenkin päättäjien keskuudessa lähes uskonnolliset mittasuhteet. Vetoankin monien tamperelaisten puolesta, että otetaan lisäaikaa ja oikeasti puolueeton selvitys, miten kaupungin joukkoliikennettä kehitetään. Jos taas äänestätte ratikan läpi, me kriittiset kaadumme saappaat jalassa. Katsotaan sitten, kuinka kallis lasku lopulta veronmaksajille on tulossa. Ja suostuuko joku maan hallitus vielä raottamaan kukkaroa lisärahalle ratikkaan? Ainakin nykyisessä eduskunnassa mielipide on useimmilla ministereillä ja kansanedustajilla, ei senttiäkään lisää Tampereen ratikalle. Tulemme seuraamaan tilannetta.”

 

 

****************************

-Esko Erkkilä-

2 kommenttia . Avainsanat: Ratikkafanaatikot, Tampereen ratikka, kansanedustaja Mikko Alatalo, Invalidiliitto ry, Invalidiliitto,

"Potilas" -termin yksipuolisella käyttämisellä terveydenhoitojärjestelmä syyllistyy asiakkaiden alistamiseen

Sunnuntai 30.10.2016 - -Esko Erkkilä-

Omaan jonkinlaista kokemusta terveydenhoitojärjestelmän tavasta käyttää asiakkaistaan ”potilas”, ”asiakas” tai ”veronmaksaja” termejä.

 

 

Olen ottanut asiaan kantaa monesti ja pääsääntöisesti kannatan termin ”asiakas” käyttämistä.

 

 

Minulle suoritettiin vuonna 2001 eturauhassyöpäleikkaus ja en ole edes heti leikkauksen jälkeen kokenut itseäni potilaaksi.

 

 

Koen itseni potilaaksi, jos olen sidottu potilassänkyyn, jota hoiturit työntelevät sairaalan käytävillä, mutta omin jaloin sairaalassa tai terveyskeskuksessa liikkuessani olen terveydenhuollon asiakas. Olen hoitureiden ja lääkäreiden työnantaja ja työnantajalla on vahvat oikeudet työläisiään kohtaan.

 

 

 

syopa1.jpg

 

 

Osallistuin Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen eturauhassyöpäryhmän tukihenkilönä viime perjantaina eli 28.10.2016 Tampere-talossa järjestettyyn…

 

 

 

syopa2.jpg

 

 

 

….Kansallinen syöpäkeskus-seminaariin, jossa käsiteltiin laaja-alaisesti Suomeen suunnitellun Kansallisen syöpäkeskuksen perustamiseen liittyviä kysymyksiä.

 

 

Käytin seminaarin eräässä keskusteluosiossa yleisöpuheenvuoron, jossa totesin, että ”potilas”-termin käyttäminen on alistava ilmaisu syöpäpotilaista ja yleensäkin potilaista.

 

 

Totesin, että ”asiakas” –termin käyttäminen terveydenhuoltopalvelujen käyttäjistä – myös syövänhoitoon liittyvien palvelujen käyttäjistä – olisi oikein.

 

 

Sain seminaarissa laajaa kannatusta järjestöedustajilta, mutta toki oli murheellista todeta, että syövänhoitoon osallistuvat professorit, erikoislääkärit ja monet sairaanhoidon ammattilaiset suhtautuivat puheenvuorooni nuivasti.

 

 

Sain kokea nuivan kohtelun seminaarimme ruokajonossa, jossa terveydenhuollon ”ammattilaiset” kommentoivat häpeämättömästi esitystäni minun kuulteni mm. siten, että he ovat asiakkaita Prisman kassajonossa, mutta potilaat eivät ole heille asiakkaita!

 

Käsittämätöntä asiakkaiden aliarviointia!

 

 

Koen suureksi voitokseni sen, että STM:n lääkintöneuvos Jaakko Yrjö-Koskisen seminaarista heti tuoreeltaan laatimassa muistiossa kerrotaan puheenvuorostani näin:

 

 

Keskustelua

 

Esko Erkkilä, Pirkanmaan Syöpäyhdistys

 

  • potilas-termin jatkuva käyttäminen on alistava termi

  • asiakas-termi on arvostava ja tasa-arvoistava termi

 

 

Kiitän sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Jaakko Yrjö-Koskista nopeasta muistion toimittamisesta ja siitä, että hän on laatimassaan muistiossa aivan oikein pystynyt tiivistämään sanomani!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere-talo, Kansallinen Syöpäkeskus, STM. lääkintöneuvos Jaakko Yrjö-Koskinen, potilas on alistava, asiakas on tasa-arvoistava, asiakas on potilasta kunnioittava, asiakas -termi on kunnioittva, potilas-termi on alistava, potilas on alistava termi,

Kansanäänestyksen vaatiminen Nato-jäsenyydestä on vastuunpakoilua!

Tiistai 28.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Monet johtavat suomalaispoliitikot vaativat kansanäänestystä mm. Nato-jäsenyyden päättämisestä.

 

 

En kannata kansanäänestyksiä monimutkaisista asioista ja näen, että Nato-kysymys on sellainen.

 

 

Toivon, että maailmanlaajuiset kokemukset Britannian kansanäänestyksestä suitsevat nyt myös suomalaisia vaatimasta kansanäänestystä Natoon liittymisestä.

 

 

Kansanäänestyksen vaatinen on politiikoilta vastuunpakoilua – ei uskalleta ottaa vastuuta.

 

 

Kannatan edustuksellista demokratiaa ja se merkitsee minulle, että vaaleissa valitut edustajat ovat saaneet kansalta täyden valtakirjan – en halua pilkkoa valtakirjaa siten, että tuosta saat päättää, mutta tuossa asiassa haluan pitää valtakirjan itselläni.

 

 

Ymmärrä poliitikkojen mielistelynhalun vaalikampanjan aikana, mutta en sitä hyväksy.

 

 

Vaalikampanjan aikana monet ehdokkaat lupaavat kansanäänestyksen esim. juuri Nato-kysymyksestä, kun luulevat siten saavansa lisää ääniä.  Ei se näin mene!

 

 

Lähes kaikki ovat yksimielisiä, että Suomen on hyvä pitää Nato-ovea raollaan.

 

 

Luotan Tasavallan Presidenttiin, hallitukseen ja eduskuntaan siten, että en tarvitse kansanäänestystä, jos he päättävät liittymisestä Natoon.

 

 

Toivon myös, että Tasavallan Presidentti, hallitus sekä eduskunta luottavat itseensä tässä asiassa eivätkä lähde piiloutumaan kansan taakse!

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kansanäänestys, Nato-kansanäänestys?, kansanäänestys Natoon liittymisestä,

Cameronin venäläinen ruletti tuhosi hänen uransa, kadotti loputkin Britannian maailmanvallasta ja sai aikaan suuria haasteita Euroopan Unionille

Maanantai 27.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Kansanäänestykseen päätyminen osoittaa aina huonoa johtajuutta päättäjiltä ja nyt saamme koko EU:ssa kokea, että miten Britannian pääministeri David Cameronin heikko johtajuus aiheuttaa suuria ongelmia entiselle maailmanvallalle Englannille ja suuria haasteita EU:lle.

 

 

Uskon, että EU haasteista selviää, mutta toki se vaatii Euroopan johtajilta nyt selkeitä toimenpiteitä.

 

 

Englannin kansanäänestystä ja sen lopputulosta voidaan kuvailla monella tapaa ja eräs tapa on viitata sitä vanhaan suomalaiseen sananlaskuun, joka kuuluu näin:

 

 

Paska putoaa rattailta!

 

 

 

Toinen tapa kuvailla Englannin kansanäänestystä on se, että…

 

 

…tulitikuilla ei pidä leikkiä!

 

 

 

Englantilaisten päätös eristää itsensä muusta maailmasta on valitettava ja sillä on kauaskantoiset seuraukset.

 

 

Kansanäänestyksen tuloksena ainakin Skotlanti tulee irtaantumaan Britanniasta ja liittymään sen jälkeen itsenäisenä valtakuntana Euroopan Unioniin – toivotan Skotlannin tervetulleeksi jäseneksi Euroon kansojen joukkoon!

 

 

Englannin irtaantumisen seurauksena Euroopan Unionin pitää läpikäydä tehokas ja radikaali muodonmuutos – jäsenmaiden on huolehdittava, että yhden merkittävän jäsenmaan poistumisen pitää näkyä Yhteisön tehokkuuden kohoamisena.

 

 

Elämme suurten muutosten aikaa ja emme saa jäädä suremaan Englannin kansanäänestyksen tulosta.

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Britannian kansanäänestys, Englannin kansanäänestys, David Cameron, venäläinen ruletti, Cameronin venäläinen ruletti, Skotlanti, Skotlanti itsenäiseksi, Skotlanti Euroopan Unioniin, paska putoaa rattailta, tulitikuilla ei pidä leikkiä,

Oikea valinta - Antti Kaikkonen!

Keskiviikko 22.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Keskustan eduskuntaryhmä valitsi eilen uudeksi ryhmänjohtajakseen Antti Kaikkosen.

 

 

Valinta on oikea ja se merkitsee, että Keskusta katsoo tämänkin henkilövalinnan kohdalla eteenpäin.

 

 

Kaikkonen on neljännen kauden kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä Tuusulasta.

 

 

On tärkeää, että Keskustan keskeisiä henkilövalintoja kohdistuu suurten kaupunkiseutujen alueelle, sillä niillä eteneminen merkitsee Keskustalle maamme johtavan puolueen aseman vankistumista.

 

 

Toinen merkittävä seikka Kaikkosen puolesta on se, että hän on vankka ulkopolitiikan taitaja – nykyisin hän toimii eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.

 

 

Kaikkosen ryhmänjohtajuuden ansiosta Keskustan keskeisissä asemissa on nyt kaksi ulkopolitiikan taitajaa – Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen ja Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen!

 

 

Puheenjohtaja ja pääministeri Juha Sipilä on nopeasti omaksunut vastuullisen ulkopolitiikan kuviot ja kun hänellä nyt on sivustoillaan henkilöt, jotka omaavat ulkopolitiikassa tarvittavat taidot, voivat suomalaiset olla luottavaisia.

 

 

***************

 

 

ryhmyri.jpg

 

 

Tässä kuva Antti Kaikkosesta puheenjohtamassa Keskustan puoluekokouksessa 10.6.2016 tilaisuutta, jossa Matti Vanhanen, Anneli Jäätteenmäki ja Rene Nyberg keskustelivat Suomen ulkopolitiikasta.

 

Mielenkiintoinen tilaisuus ja toivon, että voin palata sen antiin myöhemmin.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Antti Kaikkonen, kansanedustaja Antti Kaikkonen, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen,

"Yhdenkään kunnan budjetissa ei 1.1.2019 alkaen voi olla euroakaan rahaa sosiaali- ja terveyspalveluihin"

Keskiviikko 1.6.2016 - -Esko Erkkilä-

Minulla on viime viikkojen aikana ollut tilaisuus muutamaan kertaan olla paikalla, kun perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula on esitellyt hallituksen suunnitelmia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi.

 

 

 

rehu1.jpg

 

 

Sen vuoksi minulle ei ollutkaan yllätys, kun ministeri Rehula toisti tämän jutun otsikossa kerrotun linjauksen Pirkkalan valtuustosalissa 17.5.2016 järjestetyssä yleisötilaisuudessa.

Paikalla oli yli sata kuulijaa!

 

 

 

rehu2.jpg

 

 

”Tässä salissa Pirkkalan sote-asioista ei enää vuonna 2019 päätetä” -  näin sanoi ministeri Rehula.

 

 

 

rehu3.jpg

 

 

Kaikki kuulijat eivät hallituksen linjauksista pitäneet ja yksi heistä oli ex-kansanedustaja ja Pirkkalan kunnanvaltuutettu Mikko Kuoppa.

 

 

Kuoppa on ollut kansanedustajana SKDL:n eduskuntaryhmässä 1979 – 1986, Demokraattisen Vaihtoehdon eduskuntaryhmässä 1986 – 1987, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä 1995 ja 1999 – 2011 sekä Vasemmistoryhmän eduskuntaryhmässä 1995 – 1999.

 

 

rehu4.jpg

 

 

Kaikesta näki, että ministeri Juha Rehula ja ex-kansanedustaja Mikko Kuoppa arvostivat toisiaan ja mieluusti he pysähtyivät hetkeksi, kun sitä kuvausta varten heiltä pyysin.

 

 

Tässä jälleen esimerkki, että politiikassa ja työelämässä pitää aina olla henkilökohtaisesti kavereita, vaikka asioista olisikin eri mieltä!

 

 

 

**************

 

 

 

Mutta Rehulasta ja hänen esityksestään vielä:

 

 

rehu5.jpg

 

 

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula on tunnettu siitä, että hän käyttää esityksiensä tukena fläppitaulua ja ei hän nytkään pettänyt kuulijoitaan!

 

 

 

rehu6.jpg

 

 

Fläppitaululle oli syntynyt ennen esitystä ja syntyi esityksen aikana monia havainnollisia kuvia, jotka selkiinnyttivät ministerin esitystä.

 

 

 

Kuntapäättäjiä ministeri evästi olemaan jo tässä vaiheessa avoimia tulevaisuudelle ja sanomaansa perhe- ja peruspalveluministeri havainnollisti näin:

 

 

rehu7.jpg

 

 

”Jos sulkeutuu, mahdollisuudet vaikuttamiseen menevät”

 

 

mutta

 

 

 

rehu8.jpg

 

 

”Jos on avoin, ovat vaikuttamisen mahdollisuudet suuret”

 

 

 

Kiitän ministeri Rehulaa hienosta esiintymisestä Pirkkalassa 17.5.2016!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkkala, Pirkkalan valtuustosali, perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, Juha Rehula, Mikko Kuoppa, ex-kansanedustaja Mikko Kuoppa, sote-uudistus,

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »