Hallinportti Ilmailumuseo on Sotamuseon alainen lentoteknillinen erikoismuseo Kuoreveden Hallissa

Lauantai 21.9.2019 - -Esko Erkkilä-

Pirkanmaalainen Kuoreveden kunta liittyi vuonna 2001 toteutuneessa kuntaliitoksessa Jämsän kaupunkiin ja samalla Kuoreveden alue siirtyi Keski-Suomen maakuntaan.
 
 
Kuorevedellä sijaitseva Hallin kylä oli aikoinaan Suomen ilmailutekniikan tärkeä keskus ja sitä se on osiltaan myös vielä nyt, sillä siellä sijaitsee mm. Patrian lentokonetehdas.
 
 
Tunnen Kuoreveden Hallin kohtuullisen hyvin, sillä sain aikoinaan osallistua siellä järjestettyihin moniin kertausharjoituksiin.
 
 
Kertausharjoitukseni ajoittuivat aikaan, jolloin Hallissa toimi mm. Ilmavoimien Teknillinen Koulu, Ilmavoimien Koelentokeskus ja Hallin lentoasema, jolla silloin oli sotilaslentoaseman mandaatti.
 
 
En luonnollisestikaan kuulunut lentävään henkilöstöön, mutta eräässä illanistujaistapaamisessa mukanamme oli lentäjiä, jotka hieman aikaisemmin olivat lentäneet Hornetit Yhdysvalloista Suomeen. Mielenkiintoinen tilaisuus!
 
 
 
Jo tämän juttuni otsikossa kerron, että Hallissa sijaitsee Sotamuseon alainen ”Hallinportti Ilmailumuseo”, joka on lentoteknillinen erikoismuseo.

********
 
 
Eläkeliiton Tampereen yhdistys järjesti elokuussa jäsenilleen kiertomatkan, jonka eräs kohde oli Hallinportin ilmailumuseo.
 
 
Tässä muutamia kuvia, jotka näppäilin museokäyntimme yhteydessä:

 

 

 

 
 
   
 
   
 
   
 
   
 
   
 
   
 
   
 
 

 

 

 

 

**********************

 

 

 

 

 

 

Päätän tämän juttuni kenraalimajuri Rauno Meriön muotokuvaan - Meriö toimi Ilmavoimien komentajana 1975 – 1987.

 

 

Mainittakoon, että kenraali Meriö on syntynyt Käkisalmessa vuonna 1933 ja hän toimi Karjala Liiton puheenjohtajana 1990 – 1995.

 

 

 

-Esko Erkkilä-

Suomalaiset valloittivat Karhumäen 5.12.1941 ja kyröläismatkaajat saapuivat sinne pariksi tunniksi 2.7.2015!

Perjantai 31.7.2015 - -Esko Erkkilä-

Kyröläismatkaajien matka jatkui Kontupohjasta kohti Karhumäkeä heinäkuun 2. päivänä 2015.

 

 

 

 

 

 

Muurmanskiin oli matkaa 766 kilometriä, kun käännyimme Valtatie M18:lta kohti Karhumäkeä, jonne olikin matkaa enää muutama sata metriä.

 

 

*************

 

 

Tavoittelimme Karhumäen rautatieasemalle, mutta sitä ennen katselimme mm. näitä näkymiä:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

***************

 

 

 

 

 

 

Karhumäen rautatieasemarakennus on romanttisen näköinen, mutta…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

…ehkä talviaikaan odotushuoneissa on tarkenemista, ainakin jos polttopuita ei ole muistettu lisätä odotushuoneiden uuneihin.

 

 

 

************

 

 

Karhumäki on tärkeä rautatieasema, sillä sen kautta kulkee Muurmannin rautatie.

 

 

 

 

 

 

Karhumäen asemalla pysähtyvät Muurmanskin ja Pietarin, Moskovan, Minskin, Novorossijskin, Astrahanin, Adlerin, Simferopolin, Velikije Lukin ja Harkovan väliset kaukojunat sekä monet paikallisjunat.  Karhumäen asemalla on myös paljon tavaraliikennettä.

*********************

 

 

Asemalle oli juuri saapunut juna ja oli mielenkiintoista seurata, kun junasta poistui useita henkilöitä, joilla oli savustettuja kaloja kantovitsaksissa sekä savustusritilöillä!

 

 

Tässä muutamia kuvia savustettuja kaloja kuljettavista matkustajista – olivatkohan tulossa joltain kalojen savustusleiriltä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

****************

 

 

 

 

 

 

 

Lähdimme jatkamaan matkaamme, mutta vielä näimme Karhumäen rauhaa valvovan T34- panssarivaunun.

 

 

Panssarivaunun sanotaan olevan paikoillaan toisen maailmasodan muistoksi, mutta sen vierellä olevat vuosiluvut 1944 – 1969 jäivät meille tarkoitukseltaan hämäriksi!

 

 

**************

 

 

Isämme joutuivat luovuttamaan Karhumäen kesäkuussa 1944 eli n. kahden ja puolen vuoden kuluttua sen valtaamisesta.

 

 

Me kyröläismatkaajat tutustuimme Karhumäkeen vain parisen tuntia, mutta kun matkanjohtajanamme oli kenraali, niin ennen Karhumäestä ”perääntymistämme” kävimme katsomassa vanhoja kasarmeja. Ne olivat mielenkiintoisia meille kaikille!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Totesimme, että enää ne eivät ole sotilaskäytössä!

 

 

 

******************

 

 

 

Karhumäen matkailupotentiaalin sanotaan pohjautuvan sotahistoriaan ja siihen, että kaupungin korostunut tavanomaisuus, pysähtyneisyys ja näköalattomuus viehättävät matkailijaa.

 

Sain nyt toisen kerran vierailla Karhumäessä ja kaupunki kieltämättä viehättää!

 

 

-Esko Erkkilä-

"Viesti kulkee - Vetovastuu vaihtuu"

Keskiviikko 27.4.2011 - -Esko Erkkilä-

Vietämme tänään Kansallista veteraanipäivää. Sitä vietetään nyt 25. kerran.

Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen juhlatilaisuus järjestetään tänään Turussa, Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa Artukaisissa. 

Muistan hyvin, kun valtakunnallinen juhlatilaisuus viime vuonna oli Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

Osallistuin silloin juhlavieraana tilaisuuteen.

Sain silloin tavata ja kätellä tuttuja veteraaneja – ainakin yksi silloin tapaamistani veteraaneista on kuluneen vuoden aikana saanut kutsun viimeiseen iltahuutoon.

Pormestari Timo P. Nieminen, jolle sain vuosi sitten tilaisuuden jälkeen lausua parhaat kiitokset hyvinhoidetusta juhlasta, totesi tervehdyspuheessaan mm. sen, että on ollut ilo huomata juhlan valmistelun aikana, että sotiemme veteraanien työn arvostus elää ja siirtyy sukupolvelta toiselle.

Nyt Turussa tänään vietettävän valtakunnallisen juhlan kantavana teemana on sama ajatus, jonka pormestari Timo P. Nieminen lausui viime vuonna Tampereella.

Viesti kulkee, veteraanien arvostus elää, vetovastuu vaihtuu nuoremmille ja elävä arvostus veteraanien työlle säilyy.

On hieno todeta, että veteraanien työlle ja uhrauksille osataan nykyään antaa arvoa. Valitettavasti monet veteraanit siirtyivät rajan taakse ennen kuin heidän työlleen osattiin ja uskallettiin antaa arvostusta. Isäni oli yksi heistä, jonka elämä päättyi ennen arvostuksen saamista.

 

Koen tänään Turussa järjestettävän juhlatilaisuuden teeman jälkiosan koskettavan itseäni – ”Vetovastuu vaihtuu”.

Monet sotahistorialliset matkat kunniakkaille taistelupaikoille ovat olleet osa vetovastuun siirtymistä isältä minulle.

Summa, Taipale, Äyräpää, Kiviniemi, Kirvesmäki, Kollaa, Petroskoi, Kontupohja, Karhumäki, Uhtua, Aunus, Syväri, Vitele, Viipuri, Tali, Ihantala ja monet muut taistelupaikat ovat tulleet tutuiksi osa useaankin kertaan viime vuosien aikana.

Muutama käyntini anoppini synnyinkodin raunioilla Mantsinsaarella ja keskimmäisen poikani mukanaolo yhdellä Mantsinsaaren-matkalla ovat olleet parasta vetovastuun vaihtamista.

Sain takavuosina olla mukana naapuriväen ja heidän lähisukulaistensa matkassa Kivennavan Hartosissa. Mukana oli naapurimme nuorimies ja hänen mukanaolonsa matkalla oli myös vetovastuun siirtämistä parhaimmillaan. Maasepän takoman naulan talteenotto isoisän kotitalon lähellä virtaavan joen lahonneesta sillasta oli muistojen keräämistä aidoimmillaan.

Liian paljon vetovastuuta on veteraaneja seuraavalta sukupolvelta jäänyt tekemättä.

Veteraanien saama tunnustus sai odottaa 1980-luvulle saakka. Kaikki piirit eivät vieläkään tunnusta veteraanien aikaansaannosta - maamme itsenäisyyttä.

Veteraanien kuntoutus ja heidän vanhuudenpäivistään huolehtiminen ei ole suinkaan kunnossa.  Kotona-asumisen helpottaminen olisi yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavaa - veteraanimme olisivat ansainneet enemmän tukea ja myötätuntoa mm. tässä. 

 

Suomen lippu nousee tänään omakotitalomme salkoon ja se muistuttaa meitä sekä ohikulkijoita siitä panoksesta, jonka veteraanit antoivat, jotta nyt saamme elää vapaassa Suomessa.

 

-Esko Erkkilä-

Poventsa - tutustumisen arvoinen paikkakunta Äänisen pohjoispuolella

Lauantai 7.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Poventsa sijaitsee Äänisen pohjoispuolella Karhumäestä parisenkymmentä kilometriä itään.

 

Se on jäänyt suomalaiseen sotahistoriaan itäisimpänä paikkakuntana Karhumäen suunnalla, jonka suomalaiset valtasivat Jatkosodan aikana.

 

Maailmanhistoriaan Poventsa on saanut paikkansa yhtenä Stalinin kanavan sulkuna.

 

Pääsin käymään Poventsassa heinäkuisella matkallamme Laatokan Karjalaan.

 

Suomalaiset valloittivat Poventsan itsenäisyyspäivänä 1941. Valtauksen jälkeen alkoi asemasotavaihe, jota kesti vuoteen 1944 saakka.

 

Venäläiset vaikeuttivat Poventsan valtausta rikkomalla Stalinin kanavan sulkulaitteita ja saattamalla siten kaupungin veden valtaan. Yleisradion "Elävä arkisto" on mainio lähde täsmentää tietojaan mm. Poventsan valtauksesta, sillä siellä on rintamatoimittaja Toivo Määtän reportaasi valtausoperaatiosta. Suosittelen reportaasin kuuntelemista.

 

Reportaasi on tehty 11.12.1941 ja vielä silloin Poventsan kaduilla vesi virtasi.

 

Poventsan kanavasulku on osa Vienanmereltä Ääniselle rakennettua Stalinin kanavaa jota nykyisin kutsutaan virallisesti Vienanmeren-Itämeren kanavaksi.

 

Ylitimme Stalinin kanavan Poventsassa ja pidimme kahvitauon kanavan itäpuolisessa metsäsaarekkeessa.

 

Stalinin kanavan rakennustyö on kommunismin synkimpiä tekoja ihmiskuntaa kohtaan.

 

Kanavan rakennustyö tapahtui vankityövoimalla. Rakennustyön aikana menehtyi 200.000 vankia eli yksi vanki jokaista kanavametriä kohti, sillä kanavalla on pituutta 227 kilometriä. Kanavan rakennustyöt alkoivat syksyllä 1931 ja kestivät ainoastaan 20 kuukautta, joten käsipeleillä toteutettuna työvoiman ponnistelut olivat yli-inhimilliset.

 

Rakennustyön kaameutta on kuvattu lausumalla mm. siten, että Stalinin kanava on rakennettu luitten päälle. Toinen tapa kuvata työn kaameutta on se, että jos työmaalla kuolleet vangit olisi haudattu kanava-alueelle, heidät olisi ollut pakko haudata pystyyn, koska muuten tila ei olisi riittänyt.

 

Stalinin kanavan sulkulaitteiden valokuvaaminen on kielletty. Kielto on varmin tapa saada matkaajat ottamaan suluista runsaasti valokuvia.

 

Suosittelen Poventsan käynnin mahduttamista Karhumäen suunnalle tapahtuvien turistimatkojen ohjelmaan.

 

-Esko Erkkilä-

Karhumäen suunta oli Jatkosodassa ylivarustettu

Perjantai 6.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Jatkosodassa suomalaiset valtasivat Karhumäen 5. joulukuuta 1941.

 

Karhumäen taisteluissa kaatui 1.500 suomalaista ja 8.000 puna-armeijan sotilasta.

 

Kävin Karhumäessä heinäkuun alussa Laatokan Karjalaan suuntautuneen matkamme yhteydessä.

 

Jälkiviisaasti voidaan todeta, että Karhumäen suunta oli Jatkosodassa ylivarustettu. Alueelle oli rakennettu suuret määrät betonikorsuja ja kallioluolia. Kallioluolat ovat vieläkin nähtävissä, mutta emme niihin ehtineet tutustumaan.

 

Suomalaiset aloittivat vetäytymisen Karhumäeltä 10.6.1944. Operaatio oli logistisesti suuri ja kiire oli.

 

Kesäkuun 10. päivän ja 30. päivän välisenä aikana Karhumäeltä lähti 170 junaa ja 7.000 rautatievaunua kohti Karjalan Kannasta, sillä vihollinen keskitti sinne voimansa. Kaikkiaan Kannakselle ohjattiin 265 junaa, joissa oli 11.300 vaunua - tästä huomataan, että Karhumäen suunnan osuus Karjalan Kannakselle siirretyistä joukoista oli suuri.

 

Matkasimme Karhumäeltä Suomea kohti Porajärven kautta. Reittimme oli sama, jota joukkomme käyttivät Karhumäeltä perääntyessään.

 

Tie on vielä nykyäänkin heikko, joten on helppo ymmärtää perääntymisen vaikeus.

 

Osana Karhumäen suunnan tutkimista kävimme Maaselän taistelupaikalla, jonne suomalaiset ovat v. 1992 pystyttäneet muistolaatan.  

 

Muistolaatassa on seuraava teksti:

 

MAASELÄN RINTAMALLA TAL-

VELLA 1942 KAATUNEITA ASEVELJIÄ

KUNNIOITTAEN

 

367 JV. DIVISIOONA

3 PRIKAATI. JV. RYKM. 5

 

1992 ASEVELJET

 

On helppoa kunnioittaa Karhumäen suunnassa taistelleita suomalaisia sotilaita ja toivoa, että tulevatkin sukupolvet osaavat antaa arvoa heidän toiminnalleen.

 

-Esko Erkkilä-

Hieno matka Laatokan Karjalaan

Lauantai 17.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin viiden päivän turistimatkalle Laatokan Karjalaan.

 

Kyseessä oli Vihdin Liikenteen ja VL-Matkojen toteuttama matka.

 

Matkaseurue koostui hämeenkyröläisistä ja viljakkalalaisista matkaajista. Olen osallistunut näille kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen johtamille matkoille siten, että nyt taisi olla kyseessä jo seitsemäs matka. Olemme matkailleet pääsääntöisesti Venäjällä, mutta jonain vuonna olemme käyneet tai ainakin piipahtaneet myös Baltiassa.

 

Matkamme suuntautui tällä kerralla Niiralan kautta Sortavalaan, Petroskoihin, Kontupohjaan, Karhumäkeen ja sieltä Porajärven sekä Jänisjärven kautta takaisin Niiralan raja-asemalle.

 

Saimme nähdä suurvallan hylkäämiä sivukyliä, rappeutuvaa infraa, mutta myös elämää uhkuvaa Petroskoita.

 

Matka Laatokan Karjalaan on aikamatka menneisyyteen. Vanhemmiten sillekin alkaa antaa arvoa, vaikka paikallisille se merkitsee heikkoa toimeentuloa ja heikentyviä tulevaisuuden näkymiä.

 

Matkan anti on vielä nyt jäsentymättömänä mielessä, mutta pyrin jatkossa käsittelemään niitä asioita, jotka matkalla tulivat esille.

 

-Esko Erkkilä-