Varttikarjalaisuus - arvostettu ominaisuus, vaikka monet eivät edes tunnista, että ovat varttikarjalaisiaTorstai 17.3.2011 - -Esko Erkkilä- FT Outi Fingerroos, Suomen Akatemian tutkijatohtori, etnologian yliassistentti, Jyväskylän yliopistosta on ”markkinoinut” itseään varttikarjalaisena. Sain v. 2001 osallistua Outin kanssa samalle matkalle Tverin Karjalaan eli n. 160 kilometriä Moskovasta luoteeseen. Silloin hän ei vielä ollut FT! Varttikarjalaisuus on minulla lähes omakohtainen kokemus, sillä kolme poikaani ovat varttikarjalaisia, koska vaimoni äiti oli kotoisin Salmin Mantsinsaarelta. Varttikarjalaisuus tuli mieleeni, kun maaliskuun 9. päivänä sain hieman sivusta Sentteri-isäntänä seurata Pertti Hakasen järjestämää tilaisuutta Sentterissä. Pertti oli yhdessä vaimonsa Seijan kanssa kutsunut Sentteri-vieraakseen Vpl. Pyhäjärvi –kerhon. Tilaisuuteen tuli täyskarjalaisia eli Pyhäjärveltä evakkoon lähteneitä. Heidän lisäkseen mukana oli varmasti puolikarjalaisia muitakin kuin Pertti. Ehkä mukana oli myös muutama varttikarjalainen eli sellainen, jonka isovanhemmista toinen on syntynyt luovutetussa Karjalassa. Arvostan erityisen korkealle täyskarjalaiset, mutta arvonannostani saavat nauttia myös puolikarjalaiset eli ne joiden vanhemmista toinen on syntynyt luovutetussa Karjalassa. Varttikarjalaiset eivät useinkaan tiedosta karjalaisjuuriaan ja sen vuoksi aina iloisen FT Outi Fingerroosin tapaaminen tai hänen kuulemisensa ilahduttaa – Outi kun joka yhteydessä ”mainostaa” varttikarjalaisuutta. Vpl. Pyhäjärvi –kerhon kokoontuminen oli hieno tilaisuus. Porukan yhteenkuuluvuus oli ulkopuolisenkin voimallisesti havaittavissa. Monet puhuttelevat karjalaislaulut kaikuivat Sentterin alasalista sisääntulokerrokseen. Olen Venäjän-matkoillani muutaman kerran saanut poiketa Pyhäjärvellä ja tunnen siellä mm. lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkin sekä Pyhäjärven hautausmaan sijainnin. Uskon osaavani arvioida ne tunteet, jotka Vpl. Pyhäjärven asukkailla ja heidän jälkeläisillään ovat niiden äärellä. Pertti ja Seija Hakanen tekivät arvokkaan työn, kun he kutsuivat Vpl. Pyhäjärvi-kerhon vieraakseen Sentteriin. Pertin ja Seijan työ oli tavallaan valmistautumista ensi kesänä Sastamalassa järjestettäviä Pyhäjärvi-juhlia varten. Juhlat järjestetään 16 -17.7.2011 ja ne tietävät monia työntäyteisiä hetkiä Pertti ja Seija Hakaselle, sillä Pertti Hakanen on juhlien järjestelytoimikunnan puheenjohtaja. Pari kuvaa Vpl. Pyhäjärvi –kerhon tapaamisesta Sentterissä:
Pertti Hakanen valmistautuu toivottamaan Vpl. Pyhäjärvi-kerhon tervetulleeksi Sentteriin.
Vpl. Pyhärvi-kerholaiset saivat kuulla Seija Hakasen esittämän laulukappaleen, jossa kerrottiin kauniista Karjalasta, vaikka lauluntekijä ei siellä ollutkaan syntynyt. Seijan laulu kosketti omakohtaisesti, sillä arvostan luovutettua Karjalaa, vaikka en ole siellä syntynytkään.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Outi Fingerroos, varttikarjalaisuus, varttikarjalainen, Pertti Hakanen, Seija Hakanen, Vpl. Pyhäjärvi-kerho, Vpl. Pyhäjärvi, lahjoitusmaatalonpoikein muistomerkki, Pyhäjärven hautausmaa, Vpl. Pyhäjärvi, Pyhäjärvi-juhlat, Sentteri, Tverin Karjala, Tver, |
Kansainväliseen Naistenpäivään liittyneen Sentteri-tapahtuman suosio oli jättimenestys!Keskiviikko 9.3.2011 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaan Keskustanaiset järjestivät Sentterissä – Hallituskatu 7 – Kansainvälisenä Naistenpäivänä eli tiistaina maaliskuun 8. päivänä tapahtuman, jonka yleisömäärä ylitti kaikki odotukset. Sentterin vieraskirjaan ilmestyneiden ”kuittausten” perusteella yleisömäärä oli hyvin lähellä kahtasataa! Hieno saavutus Pirkanmaan Keskustanaisilta! Tapahtuman ohjelmasisältö oli kerrassaan mahtava, joten siinä mielessä suosion laajuus on ymmärrettävää. Tapahtuma alkoi jo aamukymmeneltä, jolloin Raili Naskali tarjoili suussa sulavia karjalanpiirakoita kahvin kanssa – myös maistuvat laskiaispullat ja monet muut leivonnaiset kuuluivat Railin ”tarjontapakettiin”. Katariina Kähkölä liittyi tapahtumassa esiintyneiden kansanedustajaehdokkaiden joukkoon ennen puolta päivää. Katariinan samana päivänä ilmestyneessä Aamulehdessä julkaistu mainio kuntaliitoksiin liittyvä kirjoitus sai vierailta täyden tunnustuksen – toivottavasti Katariina liittää sen nettisivuilleen, jotta kaikki pirkanmaalaiset ja myös muutkin voivat siihen tutustua! Katariinalla oli mukaan pian vuoden täyttävä Tiitus-poikansa – on siis selvää, että Katariina on kunta- ja valtiollisten asioiden lisäksi hyvin perillä lapsiperheiden arjesta.
Jostain löytyi sellainen väliaika, että Raili Naskali (vasemmalla) ja Katariin Kähkölä (oikealla) ehtivät samaan kuvaan.
Päivän eräs kohokohta saatiin kokea, kun kansanedustajaehdokas Tarja-Riitta Koskinen Juupajoelta valmisti Sentterin uunissa mainiota kotijuustoa omien lehmiensä ternimaidosta. On hyvin luonnollista, että kotijuuston makuun päässeet vieraat viihtyivät Sentterissä pitkään – Tarja-Riitta tarjosi kotijuustoa santsilautaselliset kaikille halukkaille.
Tarja-Riitta Koskinen Juupajoelta on malliesimerkki kotimaisen lähiruuan puolestapuhujana - omilta lehmiltä lypsetystä ternimaidosta uunissa valmistettua kotijuustoa tarjolla. Taidatkos paremmaksi laittaa?
Hanna Holma saapui Sentteriin puolenpäivän tienoilla ja monet Hannan ystävät olivatkin täsmänneet saapumisaikansa Hannan paikallaolon ajaksi. Hanna oli aktiivinen vieraiden vastaanottamisessa ja aktiivista kansanedustajaehdokastahan äänestäjät arvostavat!
Hanna Holma (vasemmalla) on moneen ehtivän naisen perikuva - seitsemän lapsen äiti kiirehti Sentteri-tapahtumasta suoraan Kangasalan kaavapäätöksiä tekemään kiireen vilkkaan!
Ei naisia ilman kunnon miehiä! Tästä periaatteesta piti huolta Ari Lamminmäki, joka vieraili suuren ruusunivaskan kanssa Sentterissä puolenpäivän jälkeen. Ari jakoi ruusuja Sentterissä vierailleille naisille ja piti lupauksensa myös kunnon halauksesta!
Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pirkko Vuolle ja kansanedustajaehdokas Ari Lamminmäki iloisivat molemmat Naistenpäivä-tapahtuman suuresta suosiosta.
Iinu Kuusento saapui Sentteriin puolenpäivän jälkeen jälkikasvunsa kanssa. Iinulla oli tarjottavanaan oikein maukas kinuskitäytekakku. Bloginpitäjän suurinta herkkua on kinuskikakku ja Iinun tarjoamisia pitikin maistella parin kookkaan kakunpalan verran.
Iinu Kuusento mainion kinuskikakkunsa äärellä.
...ja tässä se Iinun kinuskikakku lähikuvassa!
Pirkanmaan Keskustan kuudes naiskansanedustajaehdokas Päivi Hiltunen ehti paikalle iltapäivän aikana. Päivi osallistui monien vieraiden kanssa syvällisiin keskusteluihin. Päivi on jo sukunsa neljäs suoraan alenevassa polvessa, kun hän avaa uutena kansanedustajana Eduskunnan oven eduskuntavaalien tuloksen vahvistamisen jälkeen.
Päiviä odotti Tampereen suureen vaalikeskusteluun osallistuminen heti Sentteri-tilaisuuden jälkeen, mutta se ei Päiviä huolettanut – asiansa osaava voi olla levollinen ja hymyilevä tiukkojenkin hetkien aattotunnelmissa.
Bloginpitäjän oli tarkoitus Sentteri-isännän ominaisuudessa vain avata Sentterin ovet aamusella. Tapahtuma oli kuitenkin niin mielenkiintoinen, että pientä tankkaustaukoa lukuun ottamatta viihdyin paikalla ”ovimiehenä” koko päivän! Hieno päivä Pirkanmaan Keskustanaisilta – tähän kaikkien vieraiden toteamukseen on helppo yhtyä! -Esko Erkkilä-
PS. Tähän juttuun liittyvistä kuvista vain muutama on bloginpitäjän ottama - useimmat kuvat on ottanut Pirkko Vuolle. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Kansainvälinen Naistenpäivä, Raili Naskali, Katariina Kähkölä, Tarja-Riitta Koskinen, Hanna Holma, Iinu Kuusento, Päivi Hiltunen, Pirkko Vuolle, Ari Lamminmäki, kotijuusto, kinuskikakku, karjalanpiirakkka, |
Sentterissä tapahtuu ensi viikollaLauantai 5.3.2011 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen Kunnallisjärjestö ry:n ja Keskustan Pirkanmaan piiri ry:n yhteishanke - Sentteri - pääsee vauhtiin eduskuntavaalien lähestyessä. Sentteri sijaitsee Tampereella ja sen osoite on Hallituskatu 7.
Tässä tänään Aamulehdessä julkaistu ilmoitus ensi viikon aktiviteeteista:
Tervetuloa tilaisuuksiin!
-Esko Erkkilä- Sentteri-isäntä |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Kansainvälinen Naistenpäivä, Pertti Hakanen, Timo Taivalsalmi, Vilhartti Hanhilahti, Vpl Pyhäjärvi-kerho, Tampereen Vpl Pyhäjärvi-kerho, Trio Asialliset, karjalaisuus, |
Porajärvi ja Repola - merkittävät kunnat Suomen historiassaTiistai 10.8.2010 - -Esko Erkkilä- Oletan, että Porajärven ja Repolan kunnat ovat monille suomalaisille tuntemattomia, vaikka niillä onkin merkittävä rooli Suomen historiassa
Molemmat kunnat sijaitsevat nyky-Venäjällä lähellä Suomen rajaa Joensuun tasalla.
Porajärvi päätti liittyä Suomeen v. 1919 ja Repola oli tehnyt vastaavan päätöksen jo vuotta aikaisemmin.
Tarton rauhassa v. 1920 molemmat kunnat Suomi kuitenkin luovutti Neuvosto-Venäjälle.
Pysähdyimme ostoksille Porajärvelle heinäkuisen Laatokan Karjalaan suuntautuneen matkamme aikana. Repolassa emme matkamme aikana käyneet.
Tarton rauhassa sovittiin, että Suomen joukkojen oli vetäydyttävä Repolasta ja Porajärveltä 14. helmikuuta 1921 mennessä.
Repolan nuori nimismies, heimoaktivisti ja ylioppilas Bobi Siven (syntynyt 1899) ampui itsensä protestiksi 12. tammikuuta 1921.
Mainittakoon, että Akateeminen Karjala-Seura piti myöhemmin lippunsa nauhassa Bobi Sivenin itsemurhaluotia.
Sivenin veli Paavo Siven (myöhemmin Susitaival) nouti veljensä ruumiin rekipelillä Suomeen.
Sotien aikana Paavo Susitaival yleni Puolustusvoimissa everstiluutnantiksi.
Porajärven keskusta on nykyisin unelias kylä, jossa toki on muutama kauppa. Tein tuliaisostokseni sieltä - aitoa venäläistä rihkamaa!
Porajärvi-cityssä on torin laidalla venäläinen huussi. Se on joka kerta todellinen kokemus! Kukaan länsimainen ei siellä suostuisi tekemään tarpeitaan, sillä niin kauhea paikka se on.
Miten venäläisillä riittää pokkaa kieltää elintarvikkeiden tuonti Suomesta, kun heillä itsellään on hygieninen taso sitä luokkaa, jota venäläinen paskahuusi edustaa?
Millainen olisi Porajärven kyläraitti tänään, jos pitäjä olisi saanut Tarton rauhansopimuksessa ja myöhemmissäkin rauhansopimuksissa jäädä Suomelle? Kysyn vaan?
Se on varmaa, että niin saastaista paskahuusia ei Porajärven keskustassa olisi kuin siellä nykyisin on!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Porajärvi, Repola, Tarton rauha, Bobi Siven, Paavo Susitaival, Akateeminen Karjala-Seura, AKS, |
Karhumäen suunta oli Jatkosodassa ylivarustettuPerjantai 6.8.2010 - -Esko Erkkilä- Jatkosodassa suomalaiset valtasivat Karhumäen 5. joulukuuta 1941.
Karhumäen taisteluissa kaatui 1.500 suomalaista ja 8.000 puna-armeijan sotilasta.
Kävin Karhumäessä heinäkuun alussa Laatokan Karjalaan suuntautuneen matkamme yhteydessä.
Jälkiviisaasti voidaan todeta, että Karhumäen suunta oli Jatkosodassa ylivarustettu. Alueelle oli rakennettu suuret määrät betonikorsuja ja kallioluolia. Kallioluolat ovat vieläkin nähtävissä, mutta emme niihin ehtineet tutustumaan.
Suomalaiset aloittivat vetäytymisen Karhumäeltä 10.6.1944. Operaatio oli logistisesti suuri ja kiire oli.
Kesäkuun 10. päivän ja 30. päivän välisenä aikana Karhumäeltä lähti 170 junaa ja 7.000 rautatievaunua kohti Karjalan Kannasta, sillä vihollinen keskitti sinne voimansa. Kaikkiaan Kannakselle ohjattiin 265 junaa, joissa oli 11.300 vaunua - tästä huomataan, että Karhumäen suunnan osuus Karjalan Kannakselle siirretyistä joukoista oli suuri.
Matkasimme Karhumäeltä Suomea kohti Porajärven kautta. Reittimme oli sama, jota joukkomme käyttivät Karhumäeltä perääntyessään.
Tie on vielä nykyäänkin heikko, joten on helppo ymmärtää perääntymisen vaikeus.
Osana Karhumäen suunnan tutkimista kävimme Maaselän taistelupaikalla, jonne suomalaiset ovat v. 1992 pystyttäneet muistolaatan.
Muistolaatassa on seuraava teksti:
MAASELÄN RINTAMALLA TAL- VELLA 1942 KAATUNEITA ASEVELJIÄ KUNNIOITTAEN
367 JV. DIVISIOONA 3 PRIKAATI. JV. RYKM. 5
1992 ASEVELJET
On helppoa kunnioittaa Karhumäen suunnassa taistelleita suomalaisia sotilaita ja toivoa, että tulevatkin sukupolvet osaavat antaa arvoa heidän toiminnalleen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhumäki, Jatkosota, Karjalan kannas, Maaselän kannas, Porajärvi |
Kontupohjan ortodoksinen kirkko - Kontupohjan huomattavin nähtävyysMaanantai 2.8.2010 - -Esko Erkkilä- Kontupohjan ortodoksinen kirkko on uhmannut aikaa jo vuodesta 1774 alkaen.
Kirkko on pyhitetty Neitsyt Marialle.
Vierailimme kirkossa heinäkuisella matkallamme Laatokan Karjalaan.
Kirkko on rakennettu pyöröhirsistä ja se edustaa perinteistä karjalaista kirkonrakennuskulttuuria.
Kirkko sijaitsee viitisen kilometriä Kontupohjan keskustasta ja sinne pitää ajaa Kontupohjan paperitehtaan aluetta kiertäen.
Kontupohjan kirkko on vanha ja sain siitä omakohtaisen kokemuksen, kun matkamme jälkeen tutustuin vaimoni edesmenneen isän sota-ajoilta säilyneisiin valokuviin. Eräs mustavalkoinen valokuva on Kontupohjan ortodoksisesta kirkosta ja vaimoni isä on kirjoittanut sen taakse selityksenä: "Kontupohjan Vanhassa kylässä oleva kirkko".
Kuva on otettu keväällä, sillä kirkon vieressä sijaitsevalla kalliolla on jokunen lumikinos, mutta kevät on selvästi etenemässä. Vuosilukua kuvan takana ei ole, joten tarkka kuvaushetki ei ole tiedossa.
Kirkko on kuvassa täsmälleen samanlainen kuin nyt, vaikka aikaa kuvanotosta on kulunut lähes 70-vuotta.
Kirkko on selkeästi nähtävyys, sillä sinne edellytetään sisäänpääsyn maksamista. Sisäänpääsymaksu on 80 ruplaa eli n. kaksi euroa henkilöltä. Käsittämättömän suuri summa paikallisille ja heitä ei varmaan kirkossa käykään. Sisäänpääsyn periminen kirkkoon pääsemisestä on poikkeuksellista Venäjälläkin ja se kertoo siitä, että kirkkoa käsitellään turistirysänä.
Kontupohjan kirkon opas oli yrmeydessään huippuja, joita maailmalla voi tavata. Alle viisikymppinen nainen koki tehtävänsä rangaistukseksi, sillä niin yrmeä hän oli. Oppaan kissa sitä vastoin oli emäntäänsä monin verroin seurallisempi ja sen ansiosta "opaspariskunnasta" jäikin kohtuullinen muisto.
Opas avasi ovet ja ikkunoiden edessä olevat luukut. Ikkunoista avautui hienot näköalat Äänisen Kontupohjanlahdelle. Ikonostaasista oli joitain ikoneita "kunnostettavina" vai olivatko ne siirtyneet pysyvästi parempaan talteen - mene ja tiedä.
Kaikesta huolimatta Kontupohjan ortodoksinen kirkko on tutustumisen arvoinen paikka. Vaimoni isän kokemukset samaisesta kirkosta korostavat minulle kirkon merkitystä.
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Kontupohja, Kontupohjan kirkko, Kontupohjan ortodoksinen kirkko, Laatokan Karjala, |
Mitä johtajavaihdos merkitsee Karjalalle ja alueen yhteistyölle Suomen kanssa?Lauantai 31.7.2010 - -Esko Erkkilä- Karjalan Tasavaltaa johtanut Sergei Katanandov erosi "vapaaehtoisesti" tasavallan johdosta kesäkuun lopussa, kun Venäjän presidentti Dmitri Medvedev hyväksyi Katanandovin eroanomuksen.
Uudeksi päämieheksi presidentti Medvedev nimitti Andrei Nelidov´n, joka on viime vuodet edustanut Karjalaa senaattorina Moskovassa. Muodollisesti valinnasta vastasi Karjalan lainsäädäntökokous, kun se 21.7.2010 siunasi Medvedev´n päätöksen.
Katanandov´n vaihtuminen Nelidov´iin on monia askarruttava kysymys. Kysymys koskettaa myös Suomea ja suomalaisia, sillä Karjalan Tasavallan merkitys Venäjän lähialueena kiinnostaa monia Suomessa. Suomalaiset matkailevat paljon Karjalan tasavallan alueella ja monille suomalaisyrityksille Karjala on tärkeä markkina- tai raaka-aineen hankinta-alue.
Katanandov ehti hallita Karjalaa 12 vuotta. Hänen suosionsa laski alueen asukkaiden piirissä viime aikoina pohjalukemiin.
Andrei Nelidov omaa toimivat suhteet Venäjän keskusjohtoon. Se saattaa luoda mahdollisuuksia Karjalan tasavallalle. Nopeat muutokset Venäjällä eivät ole mahdollisia, mutta ehkä tasavallan asemaa hieman saadaan kohotettua.
Nelidov´n valinta merkitsee, että Karjalaan ilmestyy pikemmiten uusia henkilöitä Pietarista ja Leningradin alueelta, sillä Nelidov´lla on niille alueille laajat yhteydet.
Sopii toivoa, että johtajavaihdos Karjalassa merkitsee Venäjän luoteiskolkalle nykyistä valoisampaa tulevaisuutta. Toivottavasti uusi johto arvostaa Karjalan ja Suomen välisen kaikkinaisen yhteistyön kehittämistä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karjalan Tasavalta, Sergei Katanandov, Andrei Nelidov, Dmitri Medvedev, |
Isänmaalliset sanatKeskiviikko 21.7.2010 - -Esko Erkkilä- Sortavalan suomalainen hautausmaa sijaitsee Niiralasta Sortavalaan saavuttaessa tien oikealla puolella.
Tie on vilkasliikenteinen ja hautausmaan kohdalla taitaa olla pysähtymiskieltomerkkikin, joten pysähtyminen hautausmaan kohdalle ei ole mahdollista.
Hautausmaalla käynnin pitää tapahtua Sortavalasta kohti Helylää ajettaessa. Vilkkaan liikenteen vuoksi ajoradan ylittämisessä on oltava varovainen.
Hautausmaa on päässyt pahoin painumaan "unhon yöhön", vaikka Sortavalasta lähtöisin olevat suomalaiset ja heidän jälkeläisensä käyvätkin aluetta siistimässä. Karjalan Liitto järjestää keväisin Sortavalan hautausmaalle siistimisporukoiden matkoja.
Hautausmaalla kannattaa oudommankin poiketa, sillä siellä on eräs erikoisuus.
Hautausmaalla on Vapaussodassa sekä Virossa ja Itä-Karjalassa 1919 taisteluissa puna-armeijaa vastaan kaatuneiden Sortavalan kaupungin asukkaiden muistoksi pystytetty hautamuistomerkki.
Muistomerkki on kestänyt Stalinin vainot, sillä muistomerkissä ei ole ristiä - Stalinhan määräsi tuhoamaan kaikki entisillä suomalaisalueilla sijainneet muistomerkit, joissa oli kuvattuna risti.
Vapaussodan uhrien muistomerkki on massiivinen moniosainen kivipaasi ja siihen on hakattu seuraavat sanat:
EI PELKURUUTTA PETTURUUTTA POVI TUNTENUT *
Suosittelen poikkeamista Sortavalassa Vapaussodan hautamuistomerkillä, sillä siellä on ehkä isänmaallisimmat suomenkieliset sanat, mitä koskaan hautamuistomerkkiin on hakattu.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sortavala, Sortavalan hautausmaa, Vapaussota, Ei pelkuruutta petturuutta, 1918, Karjalan Liitto |
Hymykampanja Venäjän puoleisella Niiralan raja-asemalla on tehonnutSunnuntai 18.7.2010 - -Esko Erkkilä- Niiralan raja-asema on perinteisesti ollut huonossa maineessa Venäjälle matkaavien suomalaisten keskuudessa.
Niiralassa venäläiset rajavartijat ovat nöyryyttäneet matkaajia epäystävällisellä käytöksellään. Niiralaa on rajanylityspaikkana alettu karttamaan.
Niiralan huono maine on kiirinyt myös venäläisten rajaviranomaisten korviin ja muutoksen tuulet on pantu tuulemaan.
Ihmeellistä, että muutos on myös tapahtunut.
Niiralan raja-aseman venäläiset rajavartijat panostavat nyt palvelunsa kehittämiseen. Saimme asiasta omakohtaista kokemusta, kun matkasimme 27 hengen seurueella Niiralan kautta Laatokan Karjalaan ja takaisin.
Tullimuodollisuudet Suomen ja Venäjän tulleissa kestivät menomatkalla yhteensä alle tunnin ja takaisin tultaessa sama juttu - uskomatonta!
Venäläiset tullivirkailijat jopa hymyilivät, kun he suorittivat passientarkastusta bussissa - raja-aseman kopissa tapahtuva viisumien ja passien tarkastaminen ovat toki tänäänkin niin vakavia asioita, että silloin ei passaa hymyillä.
On hyvä asia, että rajamuodollisuudet saadaan entistä sujuvimmiksi Suomen ja Venäjän rajalla. Se on omiaan nostamaan Venäjän mainetta matkailumaana.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Niirala, Niiralan raja-asema, Värtsilä, Tohmajärvi, Venäjä, Venäjän tulli, Laatokan Karjala |
Hieno matka Laatokan KarjalaanLauantai 17.7.2010 - -Esko Erkkilä- Osallistuin viiden päivän turistimatkalle Laatokan Karjalaan.
Kyseessä oli Vihdin Liikenteen ja VL-Matkojen toteuttama matka.
Matkaseurue koostui hämeenkyröläisistä ja viljakkalalaisista matkaajista. Olen osallistunut näille kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäen johtamille matkoille siten, että nyt taisi olla kyseessä jo seitsemäs matka. Olemme matkailleet pääsääntöisesti Venäjällä, mutta jonain vuonna olemme käyneet tai ainakin piipahtaneet myös Baltiassa.
Matkamme suuntautui tällä kerralla Niiralan kautta Sortavalaan, Petroskoihin, Kontupohjaan, Karhumäkeen ja sieltä Porajärven sekä Jänisjärven kautta takaisin Niiralan raja-asemalle.
Saimme nähdä suurvallan hylkäämiä sivukyliä, rappeutuvaa infraa, mutta myös elämää uhkuvaa Petroskoita.
Matka Laatokan Karjalaan on aikamatka menneisyyteen. Vanhemmiten sillekin alkaa antaa arvoa, vaikka paikallisille se merkitsee heikkoa toimeentuloa ja heikentyviä tulevaisuuden näkymiä.
Matkan anti on vielä nyt jäsentymättömänä mielessä, mutta pyrin jatkossa käsittelemään niitä asioita, jotka matkalla tulivat esille.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Laatokan Karjala, Niirala, Sortavala, Kontupohja, Petroskoi, Karhumäki, Porajärvi, Jänisjärvi |
Vanhan kirjallisuuden päivät Vammalassa on kesän eräs kohokohtaKeskiviikko 7.7.2010 - -Esko Erkkilä- Vanhan kirjallisuuden päivät Vammalassa - nyt tosin pitää kuntaliitosten myötä puhua Sastamalasta - ovat saaneet pysyvän sijan maamme kulttuurielämässä. Niiden ajankohdaksi on vakiintunut heinäkuun ensimmäisen viikonvaihteen perjantai ja lauantai.
Vanhan kirjallisuuden ystävänä ja jopa jonkinmoisena keräilijänä pyrin osuttamaan liikkumiseni siten, että pääsen piipahtamaan tapahtumassa. Poikkesin Vammalassa - anteeksi Sastamalassa - heinäkuun 2. päivänä ja olin piipahtamiseeni tyytyväinen.
Tunnin verran kestäneen vierailun aikana ehdin tekemään vain pintaraapaisun päivien antiin.
Tarjolla oli monipuolisesti vanhaan, mutta myös nykykirjallisuuteen liittyvää kirjallisuutta. Tarjonta suorastaan läkähdyttää tunnin verran aikaa varanneen vierailijan - tuntee olevansa melkein varkaissa, kun on laatinut aikataulunsa siten, että voi tutustua osastoihin vain sen vaivaisen tunnin verran.
Keskityn kirjallisuuden harrastamisessani Karjala-kirjallisuuteen, sotiemme historiaan ja henkilöhistoriaan Vapaussodan ajoista nykypäivään. Olen kaikkiruokainen ja kaikkiruokaisuuteni sisältää myös sen, että olen kiinnostunut kaikkien poliittisten suuntausten kirjoista, jotka käsittelevät maamme tapahtumia 1900-luvun alusta nykypäivään.
Erityiskiinnostukseni on pakkoluovutettu Karjala ja sen tapahtumat ennen Talvi- sekä Jatkosotaa ja sotien aikana.
Hankin Vanhan kirjallisuuden päiviltä kolme kirjaa. Ne ovat Jaakko Ylipaavolan toimittama Pertti Virtarannan toiminnasta kertova "Kynällä kylmällä - kädellä lämpimällä" 356-sivuinen teos ja Juha Pohjosen "Maanpetturin tie - maanpetoksesta Suomessa vuosina 1945-1972 tuomitut" -teos. Nämä teokset hankin kemiläisen antikvariaatin myyntiosastolta ja ne maksoivat yhteensä vain 22,00 euroa. Tulen kesän aikana tutustumaan hankintoihini.
Kolmas hankintani oli suoranainen helmi, mutta siitä kerron vasta huomisessa blokissani.
Kirjallisuustarjonta Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa - nyt se tuli oikein - on suorastaan hengästyttävä. Unelmoin, että joskus saisin varattua vaikkapa 200 euron suuruisen käteisvarannon ja voisin sen turvin tehdä haluamiani kirjahankintoja Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päiviltä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhan kirjallisuuden päivät, Vammala, Sastamala, Karjala-kirjallisuus, Vapaussota, Jaakko Ylipaavola, Pertti Virtaranta |