Nyt pitää kastella herukkapensaitakinTorstai 24.6.2021 - -Esko Erkkilä- Hyvin edennyt kesä on merkinnyt myös sitä, että herukkapensaiden raakileet ovat kehittyneet poikkeuksellisesti.Satonäkymät ovat herukkasadon osalta kohtuulliset, mutta poutasäät jatkuessaan merkitsevät jonkinlaista uhkaa herukkasadolle.*******************Meillä on mökkimaailmassa vajaat satakunta herukkapensasta ja niiden hyvinvoinnista kannan jonkinlaista huolta.Onneksi esikoisemme rakensi aikoinaan……isomman kastelupumpun runkoputkistoon kaikkiaan yhdeksän ulosottoa ja niistä on nyt helppo kastella herukkapensaita.Kuvassa pienempi pumppu on isompi pumppu ja isompi pumppu puolestaan pienempi pumppu!Runkoputkiston alempi jakopiste……ja tässä runkoputkiston ylempi jakopiste!Näin sitä vettä tulee samanaikaisesti neljälle herukkapensaalle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt pitää kastella herukkapensaitakin, herukkapensaat, herukkapensaiden hoitaminen, herukkapensaiden kastelu, |
Oma osuus on nyt tehty; tai eipäs olekaan!Keskiviikko 23.6.2021 - -Esko Erkkilä- Sain toisen annoksen korona-rokotetta toissapäivänä ja omalta osaltani rokotteet on nyt pistetty!Ensimmäinen annokseni oli AstraZeneca-rokotetta ja samaa sain myös toisella rokotuskerralla.Jossain vaiheessa kerrottiin, että AstraZenecaa saaneet saavat toisella kerralla jotain muuta rokotetta, mutta ainakaan minun kohdallani se ei pitänyt paikkaansa.Minua piikittänyt nuorimies kertoi, että kahden viikon kuluttua rokotesuoja on noussut huippuunsa, joten nyt vaan odotellaan!*************Poikkesin Rouvan apupoikana päivittäistavaraostoksilla Prismassa ja totesin, että hyvin ovat ihmiset omaksuneet kasvomaskien käyttämisen – Prismassa oli paljon asiakkaita ja näin vain yhden mieshenkilön vaeltelevan myymälässä ilman maskia!Koronataistelussa tehosterokotukseen saakka pääseminen on suuri edistysaskel, mutta kasvomaskien käyttäminen on edelleen välttämätöntä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koronarokotus, tehosterokotus, kasvomaskit, maksit, AstraZeneca, AstraZeneca-rokote, |
Juhannusruusujen kukkiminen merkitsee, että on kesä!Tiistai 22.6.2021 - -Esko Erkkilä- Useiden kukkien ja kasvien kohdalla on harmittelun paikka, että niitä on tullut laitettua kasvuun aivan liian pienelle alueelle; juhannusruusun kohdalla osasimme aikoinaan varata tuolle hienolle kasville riittävästi tilaa!On jo vuosia aikaa, kun teimme mökkitonttimme sisääntulon äärelle juhannusruusuryhmän ja siitä voimme nyt nauttia.Tarkoituksemme oli valita tuohon ryhmään ainoastaan juhannusruusujen taimia, mutta eikös sinne sekaanjoukkoon vaan osunut muutama punakukkainenkin ruusuntaimi!Kellarinpäädyssä on kaksikin juhannusruusuryhmää ja olen monena vuonna suunnitellut leikkaavani ne matalaksi ja siten uudistaisin ne. Hanke on kuitenkin jäänyt suunnittelun asteelle.Sen olen juhannusruusuryhmän uudistamisesta selvitellyt, että alasleikkaamisen pitäisi tapahtua keväällä koivunmahlan juoksemisen aikoihin ja ei niinkään syksyllä.Näin Juhannuksen aikoina juhannusruusujen alasleikkaaminen ei tunnu lainkaan oikealta toimenpiteeltä, mutta saapa nähdä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juhannusruusujen kukkiminen merkitsee että on kesä! Juhannusruusu, Juhannusruusujen kukkiminen, Juhannus, |
Valkosipuli menestyy näköjään ilman katettakin!Maanantai 21.6.2021 - -Esko Erkkilä- Meillä on kokemusta valkosipulin kasvattamisesta yli kahdenkymmenen vuoden ajalta ja aina aikaisemmin olemme käyttäneet lehti- ja ruohokatetta valkosipulirivien välissä.On selvää, että katteen käyttäminen olisi kuin rahan pankkiin laittamista, sillä seuraavina vuosina tämänvuotinen kate parantaa viljelymaan rakennetta ja ravinnepitoisuutta seuraaville vuosille.Myös nyt keväällä katetta oli hankittuna valkosipulimaan äärelle, mutta jostain syystä sen levittäminen riviväleihin ei toteutunut – laiskuutta varmaan!Katteen puuttuminen ei näytä kuitenkaan haittaavan valkosipuleiden kasvamista, sillä hyvältä näyttää.Varsinainen valkosipulimaa meillä on nyt pieni, mutta sen lisäksi on kasvamassa edellisvuoden mailla syksyllä korjaamatta jääneitä valkosipuleita, jotka nyt saavat näyttää satotasonsa – saas nähdä, että miten käy!Nykyiset hellesäät merkitsevät, että kaikkien trekoolikasvien sadettamisesta on huolehdittava ja tässä valkosipuli ei tee mitään poikkeusta!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valkosipuli, valkosipulin sadettaminen, valkosipulin kasvattaminen, |
Olisi varmaan paikallaan kokeilla lipstikkaa edes keittojen mausteena!Sunnuntai 20.6.2021 - -Esko Erkkilä- Mökkitontillamme on komea……lipstikka, mutta sen hyödyntämiseen emme ole vielä ehtineet!En edes muista, että mistä olen lipstikan tontillemme hankkinut, mutta siitä olen tyytyväinen, että meillä on tuo vanha kulttuurikasvi.Sanotaan, että lipstikalla on lihaisa maku ja sen vuoksi sitä käytetäänkin liemien maustamiseen.**********************Pääesiintymä on yli kaksimetrinen, mutta sen lisäksi meillä on……uudempi kasvuryväs, josta voisi syksymmällä kokeilla mausteena vaikkapa avomaankurkkujen mausteliemen raaka-aineena!Täytyypä pitää mielessä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lipstikka, lipstikka mausteena, avomaankurkkujen mausteliemi, |
Perhekuntamme sisäisen tehtävänjaon perusteella sipulien viljelytoimenpiteet kuuluvat minulle!Lauantai 19.6.2021 - -Esko Erkkilä- Viljelemme keväällä istutettavista sipuleista tavallista istukassipulia, punasipulia sekä ryvässipulia.Hopeasipulin siementä en tänä keväänä löytänyt, joten sitä ei nyt viljelyssä ole.Istukassipulia, punasipulia sekä ryvässipulia on istutettu seitsemään 25 metrin pituiseen riviin ja……niiden lisäksi niitä on muutamassa lyhemmässäkin rivissä, joten rivien kokonaispituus on hieman yli 200 metriä!Eilen ottamistani valokuvista näkee, että sipulikasvustomme on hyvässä kasvukunnossa, sillä rikkakasvit olen konttaamalla kitkenyt pois.****************************
Nyt harkitsen, että pitäisikö sipuleille vielä antaa ripaus lannoitetta – sadetusta ne joka tapauksessa kaipaavat!Kohtuullista sipulisatoa odotellen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sipulien viljelytoimenpiteet, tavallinen istukassipuli, istukassipuli, punasipuli, ryvässipuli, hopeasipuli, sipulimaan lannoittaminen, sipulimaan sadettaminen, |
Toivottavasti Tampereen pormestariehdokkaan ruuhkamaksukysymys erottelee jyvät akanoista!Perjantai 18.6.2021 - -Esko Erkkilä- Kokoomuksen Anna-Kaisa Ikonen on viidentoista äänen enemmistöllä tutkailemassa pormestarikoalition muodostamismahdollisuuksia ja siinä tarkoituksessa hän on lähettänyt eri puolueille kysymyspatteriston kaavaillakseen riittävän enemmistön muodostamismahdollisuuksia.Eräs kysymys saattaa muodostua vedenjakajaksi pormestarikoalition ja sen ulkopuolelle jäävien puolueiden välillä ja tämä kysymys kuuluu näin:Onko ryhmänne valmis pidättäytymään ruuhkamaksuista? Oletteko valmiita sitoutumaan tavoitteeseen, että keskusta on jatkossakin saavutettavissa kaikilla kulkuneuvoilla?Kysymys on hyvä sekä ajankohtainen ja toivon, että eri puolueiden suhtautuminen ruuhkamaksuihin toimii vedenjakajana vastuullisten puolueiden ja ruuhkamaksuja kannattavien haihattelijoiden kesken.*******************Sanon yksiselitteisesti ei ruuhkamaksuille. Tampereella tulee nyt ja myös tulevina vuosina kehittää autoilun edellytyksiä. Liikenteen on oltava sujuvaa ja palveluiden pitää olla saavutettavissa helposti.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruuhkamaksut, ruuhkamaksu, Toivottavasti Tampereen pormestariehdokkaan ruuhkamaksukysymys erottelee jyvät akanoista!, |
Sireenin kukinta-aika oli ja meni!Torstai 17.6.2021 - -Esko Erkkilä- Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on myös pihasireenillä jota myös pihasyreeniksi kutsutaan.Olen tottunut käyttämään termiä ”sireeni” jota muotoa Kielitoimisto luonnehtii arkikielen ilmaisuksi. Syreeni nimitys on Kielitoimistonkin mukaan myös oikea, joten taas kerran voidaan todeta, että rakkaalla lapsella on monta nimeä.Sireenille on ominaista hieno tuoksu jota ainakaan minä en jaksa olla ihailematta ja nuuskimatta. Mielestäni vain juhannusruusun tuoksu vetää vertoja sireenin tuoksulle!
******************
Sireenin kukinta-aika ja sen hienot tuoksut ovat tältä vuodelta ohi, mutta juhannusruusu vasta aloittelee kukintaansa joten tuoksuja pihamaalla riittää!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sireeni, syreeni, sireeni vaiko syreeni?, Kielitoimisto, juhannusruusu, |
Kesä etenee nyt vauhdilla!Keskiviikko 16.6.2021 - -Esko Erkkilä- Kesän vauhdikkaan etenemisen huomaa siitä, että kasvien kukkiminen kestää vain muutaman päivän ja on oltava tarkkana, jotta ehtii ikuistamaan eri kasvin kukinnan.Tein eilen kamerakierroksen mökkitontillamme ja tuloksena mm. nämä kuvat:Päivänliljoja on moniaita eri lajikkeita ja tässä se, jota meillä on useassakin eri paikassa.Onko tämä ukko- vaiko jättilaukka? Monessa paikassa meillä on näitäkin!Kurjenmiekkoja on niitäkin useita eri versioita, mutta vain yksi niistä on kotoperäinen eli keltainen kurjenmiekka.Tämä on varmasti kotoperäinen, sillä olen sen kolmisenkymmentä vuotta sitten kaivanut maanomistajan luvalla naapurimme mutakuopasta, jossa sitä oli laaja esiintymä – nykyaikainen maatalous on täyttänyt tuon mutakuopan, joten sitä ei ole enää olemassa.Särkynyttä sydäntä meillä on kahta eri versiota. Kulotamme aina keväisin perennapenkkimme, mutta aina sieltä kesällä nousevat molemmat särkyneet sydämet!Meillä on useissa paikoissa akileijoja ja kaikki ne ovat todellista maatiaiskantaa, sillä ne on saatu anopin kukkapenkistä Kälviältä.Pitihän tuo eilinenkin kamerakierros päättää alppiruusuryhmäämme ihailemaan, sillä kohtapuoliin alppiruusujen kukinta-aika on ohi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päivänliljat, ukkolaukka, jättilaukka, keltainen kurjenmiekka, särkynyt sydän, akileija, alppiruusu, rodo, |
Retiisi - kesän ensimmäinen kasvisTiistai 15.6.2021 - -Esko Erkkilä- Avasimme eilen omalta pelloltamme kasviskesän, kun korjasimme pari nippua retiisejä herkuteltaviksi.Retiisi on ”nopea” kasvis, sillä se ennättää runsaassa kuukaudessa siemenestä herkuttelukokoon.**********************Kirjallisuustieto kertoo retiisillä olevan ”sen seitsemän sortin” positiivisia vaikutuksia:
Kasvatamme retiisejä lavassa ja kun eilen korjasimme retiisisatoa parin nipullisen verran, niin heti teimme samaan paikkaan uusintakylvöksen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Retiisi - kesän ensimmäinen kasvis, retiisi, |
Pitipä käydä ostamassa uusi pakastin!Lauantai 12.6.2021 - -Esko Erkkilä- Vuodentulo näyttää monien puutarhakasvien osalta valoisalta, sillä alkukevään aikana kosteutta oli riittävästi ja nyt kesän edetessä on ollut lämpimiä säitä.Mökillä mansikkamaamme on toki pieni, mutta se on parhaassa sadontuottoiässä.Mansikkamaallamme on hyvässä kunnossa olevat verkkojen tukirakennelmat, joten veikkaanpa, että juhannusvieraamme pääsevät perinteiseen tapaan auttamaan meitä rastasverkkojen asentamisessa!Kukinta on mansikkamaallamme nyt parhaimmillaan ja se merkitsikin, että jouduimme käymään pakastinostoksilla.Mökkipakastimet ovat meillä pakastettavien tuotteiden ensipakastamiseen tarkoitettuja, sillä kuljetamme pakastetut tuotteet Tampereelle nopsaan, koska varsinaiset ”säilytyspakastimet” sijaitsevat siellä.Kesän ensimmäisiä omalta maalta poimittuja mansikoita odotellen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mansikka kukkii, mansikka kukkii runsaasti, |
Korona-aika on pakottanut tehostamaan palaveri- sekä kokouskäytäntöjä!Perjantai 11.6.2021 - -Esko Erkkilä- Korona-aika jatkuu yhä, mutta siitä huolimatta puhun siitä tämän juttuni otsikossa menneessä aikamuodossa – se sallittaneen, sillä tuo viheliäinen vitsaus alkanee olla voiton puolella.Käsittelen korona-ajan vaikutuksia palaveri- sekä kokouskäytäntöihin ja vaikutukset ovat niihin voittopuolisesti positiiviset.Kokoukset ovat koronan vuoksi (ja sen ansiosta) siirtyneet pääosin nettiin ns. teams-kokouksiksi ja se on tehostanut osanottajien ajankäyttöä sekä tiivistänyt kokousten etenemistä.Kerron esimerkin eilisestä melko tärkeästä kokouksesta:Kävin toki eilenkin mökkimaailmasta kivikylässä eli Tampereella, mutta en jäänyt sinne odottelemaan illalla järjestettyä kokousta vaan osallistuin sitten aikanaan tuohon kokoukseen netin välityksellä.Sain sanottua sanottavani ja uskon, että muut kokouksen osanottajat antoivat arvon muutamalle asialle, jotka otin esille eli pystyin vaikuttamaan tekemiimme päätöksiin myös etänä!Kokous kesti runsaan tunnin ja jos olisin joutunut ajamaan mökiltä Tampereelle ”meno-paluuna”, olisi aikaani kulunut lähemmäs nelisen tuntia!Totean ”yksoikoisesti”, että etäkokoukset säästävät osanottajien aikaa sekä sen lisäksi tehostavat kokousten päätöksentekoa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Korona-aika on pakottanut tehostamaan palaveri- sekä kokouskäytäntöjä!, korona, korona-aika, koronan positiiviset seikat, |
Nyt tarvitaan sadettimia!Torstai 10.6.2021 - -Esko Erkkilä- Jokseenkin kaikkien puutarhakasvien kasvuunlähtötilanne näyttää hyvältä ja kiitokset siitä alkukevään runsaille sateille.Parhaillaan oleva hellejakso näyttää sääennusteiden mukaan kestävän muutaman päivän ja hyvä niin, mutta sadettamisesta on nyt huolehdittava.Meillä mökkimaailmassa on hyvä tilanne, sillä vettä Majajärvessä riittää ja kun on aikoinaan hommattu kaksikin sadetuspumppua, on tilanne hallinnassa.Sadettimia on vain kaksi, mutta niillä pärjätään, kun niiden paikkaa vaihdetaan tarpeen mukaan.En muuten jaksa ajatellakaan, että joutuisimme kastelemaan trekoolimaamme kasvit kantovedellä!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sadettaminen, puutarhamaiden sadettaminen, |
Pensasmustikan satonäkymät ovat lupaavat!Keskiviikko 9.6.2021 - -Esko Erkkilä- Meillä on mökkimaailmassa kaksikin pensasmustikkamaata ja nyt pensasmustikan kukinta on parhaimmillaan.Pensasmustikka on tarkoin varjeltava kasvi, sillä nelijalkaisille tuholaisille se on aina vihantana kasvina suurta herkkua ja sitten kypsyessään sen marjat ovat puolestaan lentävien tuholaisten haluttua herkkua.Meillä molemmat pensasmustikkamaat ovat kahdenkertaisten aitausten sisällä ja marjojen kypsyessä alat on ehdottomasti verkotettava.Aitaukset estävät jänisten pahanteot, mutta eiväthän ne peuroja estä – onneksi Viljakkalan Majajärvellä ei ainakaan vielä ole peuroja!******************Joskus oppirahavuosina emme verkottaneet pensasmustikkamaatamme ja sitten totesimme, että yhtään kypsää marjaa ei liiennyt suihimme – jopa maahan pudonneet marjat oli maasta popsittu ”parempiin suihin”!Vanhemmalla pensasmustikkamaallamme on pensaiden välissä lauta- ja muovisia salaojaputkirakennelmia, jotka sitten syksymmällä toimivat rastasverkkojen tukirakennelmina.Kukinta on silmiähivelevän runsasta.Viime vuonna konttasin pensaiden alla ja kitkin pois kaikki aitaukseen kuulumattomat heinät sekä maitohorsmat, joten nyt voidaan nauttia puhtaasta pensasmustikkamaasta.Kukinnan paljoutta.Lentävät pörriäiset olisivat nyt tarpeen, mutta toivotaan pölytyksen onnistuvan ilman niitäkin!Pensasmustikka on työläs marja poimittavaksi, sillä se kypsyy marja kerrallaan, joten marjat pitää poimia muutaman päivän välein yksitellen.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pensasmustikka, pensasmustikan poiminta, pensasmustikkamaa on aidattava, pensasmustikkamaa on verkotettava, |
Voi mahoton!Tiistai 8.6.2021 - -Esko Erkkilä- ”Sattuneesta syystä” siniristilippu oli eilen……lipputangossa mökillä Viljakkalan Majajärvellä……sekä omakotitalomme lipputangossa Tampereen Palokallion Ruokomäenkadulla.”Sattunut syy” tapahtui jo kauan sitten, kun Viljakkalan Hanhijärvenkulman Välimäkeen syntyi poika, joka sai kasteessa nimen Esko.Kuuluimme ja kuulumme edelleenkin ns. ”suuriin ikäluokkiin”, jotka loimme Suomeen hyvinvoinnin.Kiitollisena Teille, jotka eilen muistitte merkkipäivääni!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Majajärvi, Tampereen Palokallio, suuret ikäluokat, suuret ikäluokat loivat Suomen hyvinvoinnin, |
Eipä ollutkaan leikkikalu!Sunnuntai 6.6.2021 - -Esko Erkkilä- Rouva osti Biltemasta…… pienoisvankkurit ja aluksi luulin, että kyseessä leikkikalu, mutta nyt muutaman päivän koekäytön jälkeen pidän ostosta hyvänä ostoksena ja voin suositella ostosta muillekin!Tarkoituksemme on pitää vankkurit hieman fiinimmän tavaran kuljetusvälineenä, sillä kottikärryillä hoidamme maan, kivien, puiden ja muun vastaavan materiaalin kuljetukset.Vankka aatoksemme oli, että vankkureilla liikutaan ainoastaan mökkimaailman pihakiveyksellä, on siitä jo nyt jouduttu tekemään poikkeuksia.Pienoisvankkurit ovat mainio kuljetusväline……mm. tiskeille sekä……kauppaostoksille.Kuten jo yllä totesin, niin suosittelen pienoisvankkureiden hankintaa ja uskon, että niille löytyy joka taloudessa mukavaa sekä jopa järkevääkin käyttöä!Ajattelen vaan, että miten hienoa olisi noilla kuljettaa vaikkapa kahtakin vaarin silmäterää paikasta toiseen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pienoisvankkurit, pienoisvankkurit Biltemasta, Biltema, |
Jäävätkö puoluekiertolaiset perussuomalaisiin?Lauantai 5.6.2021 - -Esko Erkkilä- Runsaan viikon kuluttua järjestettävät kuntavaalit ovat tuoneet ehdokasasetteluun uuden mielenkiintoisen ilmiön eli puoluekiertolaiset!Tarkastelen ja tunnen ehdokastilanteen Tampereella ja täytyy kummastella, että miten paljon perussuomalaiset ovat saaneet listoilleen puoluekiertolaisia.Perussuomalaisten ehdokaslistalla on kerran hypänneitä puoluekiertolaisia, mutta heidän listoilleen päätyneistä puoluekiertolaisista monet ovat hyppineet menneinä vuosina jo useita kertoja eri puolueiden karsinoissa!Puoluekiertolaisten joukossa on muutamia ihan laadukkaitakin henkilöitä ja voin todeta, että heitä on jopa enemmistö, mutta siitä huolimatta ihmettelen puoluekiertolaisuutta.Toki ymmärrän, että joillakin on niin kova halu kaupunginvaltuustoon, että haluaa himonsa vuoksi rynnistää sinne perussuomalaisena vaikka siten joutuukin alentumaan perussuomalaiseksi.Oikeastaan arvostan perus-perussuomalaisia ja suorastaan toivon, että he säilyttävät paikkansa puoluekiertolaisilta.Mutta tuohon otsikkokysymykseeni eli jäävätkö puoluekiertolaiset perussuomalaisiin?Perussuomalaiset tulevat ainakin kolminkertaistamaan kaupunginvaltuustossa jäsenmääränsä, joten puoluekiertolaisillekin löytyy pestejä.Kokonaan toinen asia tulee olemaan se, että onko perussuomalaisilla todellista valtaa Tampereen kaupunginvaltuustossa ja vallan puute saattaa merkitä, että ainakin joidenkin osalta puoluekiertolaisuus tulee jatkumaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jäävätkö puoluekiertolaiset perussuomalaisiin?, perussuomalaiset, puoluekiertolaiset, |
Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä parhaimmat onnitteluni Puolustusvoimille ja tänään ylennyksen sekä kunniamerkit saaneille!Perjantai 4.6.2021 - -Esko Erkkilä- Puolustusvoimain lippujuhlan päivä on mielestäni kolmen tärkeimmän liputuspäivän joukossa, sillä vain Itsenäisyyspäivän sekä Äitienpäiväliputukset kuuluvat samaan sarjaan!Kesäkuun 4. päivällä on ylväs historia, sillä se on Suomen marsalkka Carl Gustav Emil Mannerheimin syntymäpäivä – Mannerheim syntyi 4.6.1867.Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä useat reserviläiset saavat ylennyksen ja monille myönnetään silloin kunniamerkkejä.Puolustusvoimain lippujuhlapäivä on minulle suurimerkityksellinen, sillä silloin saan ilmoittautua vanhimmalle pojalleni näin:”Herra kapteeni, yliluutnantti Erkkilä ilmoittautuu!”Mieluusti olen sotilasarvoissa yhtä pykälää alempi kuin esikoisemme!
*********************
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puolustusvoimain lippujuhlapäivä, Puolustusvoimain lippujuhlapäivän ylennykset, Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä myönnetyt ansiomerkit, Suome<n Valkoisen Ruusun ansioristi, SVR Ar, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, Mannerheim, |
Tampere esimerkkikunnaksi eturauhassyövän seulonnoissa!Torstai 3.6.2021 - -Esko Erkkilä- Joka vuosi Suomessa tavataan naisilla 5 000 uutta rintasyöpätapausta ja sama määrä uusia syöpätapauksia löydetään vuosittain myös miehillä eturauhassyövän osalta.Naisilla on yhteiskunnan puolesta huolehdittu rintasyöpäseulonnoista ja tulokset tästä toiminnasta ovat hyviä, sillä rintasyöpäseulonnoissa tavataan 35 – 40 % uusista tapauksista.Miehillä eturauhassyövän osalta tilanne on synkkä, sillä potilasjärjestöjen painostuksesta huolimatta eturauhassyövän seulontoja ei ole – käsittämätöntä, sillä eturauhassyöpään kuolee vuosittain 900 miestä! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere esimerkkikunnaksi eturauhassyövän seulonnoissa!, rintasyövän seulonta, eturauhassyövän seulonta, syöpäseulonnat, |
Viitoset naapurikaupungeissa, mutta kotoisin saman koulupiirin alueelta!Tiistai 1.6.2021 - -Esko Erkkilä- Kuntavaaleissa on ehdokasnumeroiden osalta mukavia yhteensattumia ja eräs näistä on Tampereella ja Ylöjärvellä ehdokasnumero viisi (5).Keskustaa onnisti ja saimme molemmissa kaupungeissa piikkipaikan eli pienimmät numerot, joten ehdokaslistamme molemmissa kaupungeissa alkavat kakkosella.Minulle Tampereella tuli ehdokasnumeroksi 5 ja……samoin onnisti Ylöjärvellä Timo Kulmalaa!Tapasimme Viljakkalassa Keskustan vaaliteltalla ja kunnallisneuvos Pirkko Vuolle otti kamerallani meistä yhteiskuvan!Timo asuu edelleen Viljakkalassa Hanhijärvenkulmalla ja sieltä minäkin olen syntyisin eli me molemmat osaamme ajatella ihmisten parasta ja toimia tuntojemme mukaan!On hyvä valinta kirjoittaa äänestyslippuun numero 5 sekä Tampereella että Ylöjärvellä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntavaaliehdokas Tampereella numero 5, kuntavaaliehdokas Ylöjärvellä numero 5, Timo Kulmala Viljakkalasta, |