Keskustan kansanedustajaehdokkaat tekevät vaalityötään hymyssäsuin!Keskiviikko 4.2.2015 - -Esko Erkkilä- Keskustalla on vahva gallup-kannatus ja vaikka se ei tuokaa yhtään ääntä, niin se antaa vaalityölle mukavaa potkua.
Pieni kuvakavalkadi viime maanantaina Tampereen Keskustorin Maanantaimarkkinoiden Keskustan telttakatokselta todistaa, että Keskustan ehdokkailla on hymy herkässä ja vahva usko menestykseen huhtikuun eduskuntavaaleissa:
Kansanedustajaehdokasjoukkomme kuopus Santeri Lampi esiintyi markkinoilla uudessa kampanja-asussaan ja läheistensä seurassa.
Kansanedustajaehdokas Marjo Mäkinen-Aakula osoitti, että hän on luonnossa yhtä herttainen kuin roll´upissaan!
Yrittäjä ja Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Vuohensilta näkee asioissa aina sen aurinkoisen puolen.
Kansanedustajaehdokas Raija Moilanen on todellinen super-ehdokas, sillä toimiihan hän SuPer´ssa erityisasiantuntijana!
Kansanedustajaehdokasjoukkomme kaksi agronomia – Marjo Mäkinen-Aakula ja Timo Hanhilahti.
Kansanedustaja Laila Koskela tapasi markkinoilla paljon tuttujaan ja solmi uusia tuttavuuksia!
Kansanedustajaehdokkaamme Minna Sarvijärvi on tässä samassa kuvassa Tampereen kunnallispolitiikkaa uusille urille ajavan kaupunginvaltuutettu Yrjö Schafeitel´n kanssa.
Kansanedustajaehdokas ja Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä.
Keskustan Pirkanmaan piirin toiseksi nuorin kansanedustajaehdokas Monica Lamberg.
Raija Moilanen toimii Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtajana ja saman paikallisyhdistyksen jäsen Mikko Alatalo on matkalla jo kolmannelle kaudelleen kansanedustajaksi!
Kansanedustajaehdokas Hanna Holma on suurperheen äiti Kangasalta ja hän tuntee tarkasti ne hallituksen perheitä kurjistaneet suunnitelmat, jotka nyt kaatuivat perheiden, asiantuntijoiden ja Keskustan toimesta.
On etuoikeus saada tehdä vaalityötä näin positiivisen ehdokasjoukon kanssa!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Santeri Lampi, Marjo Mäkinen-Aakula, Timo Vuohensilta, Raija Moilanen, Timo Hanhilahti, Laila Koskela, Minna Sarvijärvi, Pilvi Kärkelä, Monica Lamberg, Mikko Alatalo, Hanna Holma, Yrjö Schafeitel, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Arvostan, että kokenutkin esiintyjä valmistelee puheensa hyvinMaanantai 19.1.2015 - -Esko Erkkilä- Sain työelämässä ollessani pitää lukemattomia puheita ja niin näyttää jatkuvan myös eläkkeellä ollessani.
Olen osallistunut monille puhe- sekä esiintymistaidon kursseille ja niiden eräs oppi on ollut, että puhe olisi hyvä valmistella ajoissa ja kunnolla.
Tunnustan olleeni huono oppilas, sillä puheiden valmistelu jää minulta tavallisesti viime hetkeen.
Usein valmistelen puheeni esim. matkalla päivänsankarin luo tai odottaessani muita onnittelijoita juhlapaikan parkkipaikalla.
Puheiden valmistelussa arvostan kansanedustaja Mikko Alataloa.
Kokeneena esiintyjänä ja hyvänä puheenpitäjänä Mikolta homma varmaan onnistuisi ilman perusteellista valmistelua, mutta näin hän ei tee.
Viimeksi sain todeta Mikko Alatalon perusteellisen valmistautumisen, kun hän oli mukana Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön järjestämässä vaalitilaisuudessa Tammelantorilla lauantaina 17.1.2015.
Kansanedustaja Mikko Alatalo oli laatinut tilaisuuteen perusteellisen katsauksen ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin ja oli kirjoittanut puheensa paperille.
Mikon paperille kirjoittamansa puhe on iskusana muotoon laadittu, sillä hänen esiintymisensä ei ole vähääkään ”paperinmakuinen”.
Kiitän kansanedustaja Mikko Alataloa hyvästä puheenvuorosta Tammelantorilla viime lauantaina!
***************
Eräs toinen asia:
Meillä oli osastomme edessä Aamulehden 28.12.2014 julkaistu etusivu, jonka pääotsikko oli raflaavasti:
”Pirkanmaan keskusta kiinnikahden paikan vaalivoitossa”
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo, Pirkanmaan keskusta kiinni kahden paikan vaalivoitossa, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Hyvä kirjoitus Aamulehden "Lukijalta" -palstalla 10.1.2015Maanantai 12.1.2015 - -Esko Erkkilä- Kirjoitan tänään ”kynällä suuremmalla”, kun kopioin tähän juttuuni Aamulehden ”Lukijalta” –palstalla 10.1.2015 julkaistun tamperelaisen Kari Tuomisen mielipidekirjoituksen.
Tuomisen mielipidekirjoitus on vastine Kokoomuksen ex-puoluesihteeri Heikki A. Ollilan samalla palstalla 6.1.2015 julkaistuun kirjoitukseen, jossa HAO piti mahdottomana, että Keskustan pirkanmaalainen kansanedustaja voisi kohota ministeriksi Suomen hallitukseen.
En tunne Kari Tuomista, mutta näin hän kirjoittaa:
*************
Mikko Alatalo pätevä ministeriksi Kari Tuominen Kangasalan eläkeläiskokoomuslainen Heikki A. Ollila (AL 6.1.) näki vaivaa perustellakseen, miksi keskusta ei saisi Pirkanmaalta ministeriä. Mikäli ministerit valittaisiin vain alueellisuuden tai kokemuksensa perusteella, Ollilan toive voi toteutua.
**************
Heikki A. Ollilan mielipidekirjoitus on nähtävä yhtenä Kokoomuksen toimena, jolla Kokoomus yrittää rimpuilla Pirkanmaallakin sitä uhkaavaa vaalitappiota vastaan.
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki A. Ollila, Kokoomuksen ex-puoluesihteeri Heikki A. Ollila, Mikko Alatalo, Mikko Alatalo pätevä ministeriksi, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskustan "järjestökone" ei hiipunut pakkasessa!Tiistai 6.1.2015 - -Esko Erkkilä- Tampereen Torikauppiasyhdistys ry järjestää jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinat.
On muodostunut käytännöksi, että eduskuntapuolueiden telttakatokset sijaitsevat torin reunalla ja aivan Hämeenkadun jalkakäytävän vieressä.
Yleensä Maanantaimarkkinoille osallistuvat Keskustan lisäksi Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset.
Tammikuun Maanantaimarkkinat järjestettiin eilen ja oli mielenkiintoista huomata, että valtakunnalliseen tapaan kokoomuksen, SDP:n sekä perussuomalaisten järjestökone oli sammunut ja niillä ei ollut lainkaan telttakatosta eilisillä markkinoilla.
Keskustan lisäksi Vasemmistoliitto oli paikalla ja eräs Vihreiden eduskuntavaaliehdokas myös!
Me Keskustassa pidämme tärkeänä osallistua Maanantaimarkkinoille, sillä haluamme kertoa linjauksistamme ja mikä tärkeintä – haluamme kuulla kansalaisten mielipiteitä niistä asioista, jotka kiinnostavat kansalaisia!
Maanantaimarkkinoille valmistautuminen alkaa jo edellisviikolla, sillä tavaroiden pitää olla lastattuina henkilöauton peräkärryyn viimeistään sunnuntai-iltana.
Saavuin peräkärrylastini kanssa Keskustorille klo 7.30 tienoilla. Onneksi olin varannut mukaani lumikolan sekä lumilapion, sillä telttapaikallamme oli lumikasa.
Ensimmäinen työ varavaltuutettu Matti Järvisen kanssa meillä oli poistaa lumikasa ”tontiltamme” sekä laittaa kahvinkeitin päälle.
Tunnin kuluttua eli tarkalleen klo 8.33 tilanne näytti tältä. Telttakatos oli paikoillaan, kahvit olivat tarjoiluvalmiina ja saatoimme alkaa tarjoilemaan aamukahveja töihin tai töistä matkaaville.
Väki alkoi liikkua vilkkaammin heti klo 9.00 jälkeen ja ensimmäinen suurempi tungos telttakatoksellemme muodostui hieman kymmenen jälkeen.
***************
Eilinen markkinapäivä oli Keskustan telttakatoksella poikkeuksellisen vilkas.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana olen iloinen, että varsin monet eduskuntavaaliehdokkaamme olivat tapaamassa äänestäjiä.
Erityisen iloinen olen siitä suuresta talkoolaisten joukosta, joka pyöritti osastoamme varhaisesta aamusta osastomme sulkemiseen saakka.
Talkoolaistemme esikuva on hieman yli 80-vuotias Johannes Jonov (vasemmalla), joka tässä tähyilee uusia kahville kutsuttavia yhdessä Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Hanhilahden kanssa!
*************
On selvää, että Keskustan hyvät gallupluvut siivittävät niin ehdokkaamme kuin myös talkooväkeämme aktiivisuuteen.Positiiviset tunnelmat generoivat lisää positiivisuutta!
Kääntäen on ymmärrettävää, että kokoomus, SDP ja perussuomalaiset eivät saaneet Keskustorin Maanantaimarkkinoille osastoaan, ei talkooväkeään ja ei myöskään yhtään eduskuntavaaliehdokastaan! Kukapa sitä vapaaehtoisesti lähtisi pakkaseen kansalaisten ”nuijittavaksi”!
*************
Pyysin osastollamme vaalityötä tekeviä eduskuntavaaliehdokkaitamme muutamaan kertaan valokuvaan ja tässä tuloksia:
Vasemmalta Marjo Mäkinen-Aakula Orivedeltä, Monica Lamberg Tampereelta, Timo Hanhilahti Tampereelta ja Teuvo Hakanen Ylöjärveltä.
Vasemmalta Teuvo Hakanen, Minna Sarvijärvi Ylöjärveltä, Marjo Mäkinen-Aakula ja Laila Koskela Tampereelta.
Mikko Alatalon kaksi ”känkkäränkkä-ihailijaa” tässä Mikon kanssa ja Marjo Mäkinen-Aakula ehti tähänkin kuvaan.
************
Maanantaimarkkinoiden jälkiselvittelyt jatkuvat vielä tänään Loppiaisena, sillä kaikki markkinatarvikkeet ovat joko autotallissani tai peräkärryssäni ja ehdin vasta tänään pesemään tarjoiluvälineet sekä viemään kaluston piiritoimistolle odottamaan seuraavia tapahtumia!
Helmikuun Maanantaimarkkinat järjestetään 2.2.2015 – tervetuloa silloin Keskustan osastolle!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
2 kommenttia . Avainsanat: Marjo Mäkinen-Aakula, Monica Lamberg, Timo Hanhilahti, Teuvo Hakanen, Minna Sarvijärvi, Laila Koskela, Mikko Alatalo, Maanantaimarkkinat, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskustan Joulupuuro- ja Porinatilaisuus keräsi Tammelantorille yli 350 kiinnostunutta kuulijaa!Sunnuntai 14.12.2014 - -Esko Erkkilä-
Keskusta kulkee gallupkannatuksissa tasolla 25 + %, kun seuraavana olevan Kokoomuksen kannatus on nyt tasolla 18 - %.
Gallupkyselyissä on merkille pantavaa se, että puoluekannastaan epävarmojen kansalaisten osuus on kohoamassa – lokakuun tutkimuksessa se oli 36 % ja joulukuun alussa julkistetussa kyselyssä jo 40,5 %.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ja Keskustan tamperelaiset eduskuntavaaliehdokkaat järjestivät eilen Tampereella Tammelantorilla Joulupuuro- ja Porinatilaisuuden, jossa keskustalaiset eduskuntavaaliehdokkaat kertoivat itsestään sekä niistä asioista, joita he tulevat ajamaan, kun tulevat valituiksi kansanedustajiksi. Tarkoituksemme oli rohkaista "kodittomia äänestäjiä" tulemaan Keskustan riveihin.
Laadimme tilaisuudesta lehti-ilmoituksen 12.12.2014 ilmestyneeseen Aamulehteen.
Tilaisuutemme sai suuren suosion, sillä Tammelantorilla on paikalla yli 350 henkilöä.
Sain toimia tilaisuuden juontajana.
Ensimmäisen puheenvuoron käytti kansanedustajaehdokas Kalle Kiili, joka käsitteli puheenvuorossaan nuoren perheen sekä ay-maailmassa toimivan luottamusmiehen arkipäivään kuuluvia haasteita.
Kalle Kiili on todella monitoiminen luottamushenkilö, jolla on kaikki mahdollisuudet edetä urallaan pitkälle.
Keskustan kansanedustaja ja kevään eduskuntavaalien kansanedustajaehdokas Laila Koskela kertoi toimistaan ikääntyneen väestön sekä vammaisten olosuhteiden parantamiseksi.
Toriyleisön oli kiintoisaa kuulla se perusteellisuus, jolla kansanedustaja Koskela on paneutunut vanhusten sekä vammaisten asioiden kohentamiseen.
Laila Koskela kohosi julkisuuteen puuttuessaan niihin epäkohtiin, jotka Koukkuniemen vanhainkodissa olivat olleet käytäntönä.
Toriyleisö sai kuulla Koskelan esittämänä, että paljon on vielä tekemätöntä työtä vanhustenhoidon sekä vammaisten asioiden hoitamisessa.
Yrittäjä ja Keskustan kansanedustajaehdokas Timo Vuohensilta toi esille ne haasteet, joihin yrittäjä nykypäivinä törmää. Vuohensilta oli huolissaan siitä suuresta joukosta nuoria, jotka ovat syrjäytymisvaarassa yhteiskunnasta.
Vuohensillan puheille antaa kantavuutta se, että hän on todellinen yrittäjä, jolle yrittäjyyden ongelmat ovat jokapäiväisiä.
Keskustan Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja teknisen puolen entinen apulaispormestari Timo Hanhilahti totesi omassa esittelypuheenvuorossaan, että hän on edelleenkin ainoa Tampereen apulaispormestareista, joka on hoitanut tehtävää koko valtuustokauden ajan.
Hanhilahti muistutti aiheellisesti, että hänen apulaispormestarikaudellaan tehtiin kaupungin teknisellä puolella uudistus, jonka kustannusvaikutus on vuositasolla n. 10 miljoonaa euroa säästöä.
Voin vahvistaa Hanhilahden toteamuksen oikeaksi, sillä Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa toimivana luottamushenkilönä tiedän asian olevan täsmälleen näin.
Kansanedustaja ja seuraavien eduskuntavaalien kansanedustajaehdokas Mikko Alatalo saapui Tammelantorille Jyväskylästä silloin, kun puurotarjoilu oli jo menossa, mutta hän pitikin sitten niin jykevän puheenvuoron, että keräsi puheellaan torintäyteiset suosionosoitukset.
Olen aina ihaillut Mikon tapaa valmistautua puhumaan ja myös tällä kerralla hänen ennakkovalmistautumisensa oli ollut perusteellista.
Liikenneväyläasiat ja Pirkanmaan puolustaminen ovat keskeisiä asioita, joita Alatalo kertoi puolustavansa, jos saa neljännen kerran valtakirjan Arkadianmäelle.
***************
Joulupuurotilaisuuteen eivät muiden kiireidensä vuoksi ehtineet Raija Moilanen, Santeri Lampi ja Monica Lamberg, jotka myös ovat Keskustan tamperelaisia eduskuntavaaliehdokkaita.
Raija, Santeri sekä Monica olivat kuitenkin etukäteen toimittaneet minulle terveisensä ja tilaisuuden juontajana esitinkin Raija Moilasen, Santeri Lammen sekä Monica Lamberg´n terveiset Tammelantorille kokoontuneelle yleisölle.
*************
”Varoittamatta” pyysin ay-aktiivi Kalle Kiiliä ja yrittäjä Timo Vuohensiltaa keskustelemaan yritysmaailman ja ay-maailman yhteistyöstä nykyisessä taloustilanteessa.
Molemmat Pirkanmaan vaalipiirin keskustalaiset kansanedustajaehdokkaat käsittelivät ajankohtaisia yritysmaailman ja ay-liikkeen yhteistyössä ilmenneitä ongelmia, mutta keskustelunsa lopuksi Kiili sekä Vuohensilta päätyivät yhteiseen näkemykseen.
Vuohensillan ja Kiilin näkemyksillä olisi käyttöä myös valtakunnan tasolla ja sitähän he pääsevätkin toteuttamaan, jos ja kun heidät kevään eduskuntavaaleissa valitaan kansanedustajiksi!
*************
Puheiden – Porinan – jälkeen ja puheiden vielä kestäessäkin päästiin nauttimaan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön ja Keskustan tamperelaisten eduskuntavaaliehdokkaiden tarjoamaa riisipuuroa.
Tässä kansanedustaja Laila Koskela on ojentamassa puurolautasta äänestäjälle!
***************
Tilaisuudesta jäi hyvä maku ja hienona pisteenä kaiken päälle oli se kauniilla kaunokirjoituskäsialalla peräkärryni kuomuun tilaisuuden kestäessä kirjoitettu kannustava lausahdus:
Hyvä Laila
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalle Kiili, Laila Koskela, Timo Vuohensilta, Timo Hanhilahti, Mikko Alatalo, Raija Moilanen, Monica Lamberg, Santeri Lampi, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat ovat tekemässä hyväntahdon jouluisen teon!Torstai 4.12.2014 - -Esko Erkkilä- Keskustan Pirkanmaan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat päättivät kokoontumisessaan 29.11.2014 tempaista ja tehdä hyväntahdon jouluisen teon.
Kansanedustajaehdokkaat päättivät täyttää ison laatikon erilaisilla tavaroilla ja lahjoittaa laatikon tavaroineen kohteelle, joka tarvitsee tukea.
Jokainen ehdokas päättää, että mitä tavaroita hän laatikkoon kokoaa ja minne hän sen lahjoittaa.
Tempaukseen osallistuvat kaikki Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajaehdokkaat.
Lienee paikallaan luetella tempaukseen osallistuvat kansanedustajaehdokkaat:
Huomaatte varmaan, että vain osa Keskustan Pirkanmaan kansanedustajaehdokkaista ehti kuvaan!
Kuvaan ehtivät (vasemmalta lukien):
Jos tämän juttuni lukijoilla on hyviä ehdotuksia lahjoitusten kohteista, tulen välittämään ideanne sille ehdokkaalle, jolle se halutaan välittää!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan kansanedustajaehdokkaat Pirkanmaalla, Mikko Alatalo, Timo Hanhilahti, Kalle Kiili, Laila Koskela, Monica Lamberg, Santeri Lampi, Raija Moilanen, Timo Vuohensilta, Keskustan kansanedustajaehdokkaat Tampereella, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskustalla on nyt kolme kansanedustajaa Pirkanmaalta!Keskiviikko 12.11.2014 - -Esko Erkkilä- Kansanedustaja Laila Koskelan ”siirtyminen arvokkaasti Keskustaan” kohotti Pirkanmaan keskustalaisten kansanedustajien määrän neljännestusinaan!
Kaikki kolme kansanedustajaamme pitivät Toijalassa 8.11.2014 järjestetyssä piirikokouksessa ajankohtaiset puheenvuorot ja ne kiinnostivat lukumäärältään lähes sataan kohonnutta piirikokousyleisöä.
Ennen kokouksen alkamista otin kuvan etupenkissä istuneista tilaisuuden arvo-osanottajista.
Vasemmalta ovat puoluesihteeri Timo Laaninen, kansanedustajat Arto Pirttilahti, Mikko Alatalo sekä Laila Koskela ja kansanedustajaehdokas Raija Moilanen. Kaikilla oli hymy herkässä ja peukuttaminen onnistui hienosti!
Piirin puheenjohtaja Pertti Hakanen toivotti kokousväen tervetulleeksi.
Avauspuheessaan hän ilmoitti kansanedustaja Laila Koskelan siirtymisestä Keskustan eduskuntaryhmään sekä hänen liittymisestä Keskustan jäseneksi. Hakanen toivotti kukkasin ja kokousväki taputuksin Laila Koskelan tervetulleeksi Pirkanmaan keskustalaisten joukkoon.
Kansanedustaja Mikko Alatalo oli huolissaan muun muassa siitä, että yrityksiä lähtee Viroon sekä siitä, että valtion rahat eivät riitä edes teiden peruskunnossapitoon. Alatalo muistutti, että Valtatie 3:n saaminen ykköskoriin ja VT 9:n sekä VT 12:n parantaminen ovat Pirkanmaan tavoitteina yli puoluerajojen.
Arto Pirttilahti peräänkuulutti maltillisia tulosopimuksia. Hän oli myös sitä mieltä, että maatalouden byrokratiaa on purettava, turpeen verotus on saatava oikeudenmukaiseksi sekä hakkeen tukijärjestelmä ajan tasalle. Pirttilahti totesi, että hallitus on harrastanut käänteistä aluepolitiikkaa, joka on johtanut keskittämiseen.
Kansanedustaja Laila Koskela toi puheenvuorossaan esille oman vahvuusalueensa, vanhusten huollon. Koskela tähdensi, että vanhuksia ei ole liikaa vaikka nykyisten päättäjien puheenvuoroista saa usein sellaisen käsityksen.
Koskela esitti, että omaishoidon tukemiseen satsattaisiin monin tavoin.
Kansanedustaja Arto Pirttilahti nappaa usein kamerani, kun näkee sopivan kohteen ja hyvän ”valokuvaussilmän” omaavana Pirttilahden ottamat kuvat ovat onnistuneita.
Tässä malliksi yksi, jossa olemme yhdessä Laila Koskelan kanssa ja piirimme toiminnanjohtaja Ritva Männistö kurkistelee välissämme. Kiitokset Ritvalle, sillä olen hyödyntänyt hänen laatimaansa piirikokoustiedotetta tämän jutun laatimisessa!
Keskustan piirikokous valitsi minut jo kolmanneksi peräkkäiseksi vuodeksi piirin toiminnantarkastajaksi. Tehtävä on mielenkiintoinen, sillä piirimme johdolla on tapana kutsua toiminnantarkastaja mukaan esim. piirihallituksen kokouksiin. On luonnollista, että toiminnantarkastaja katselee Keskustan Pirkanmaan piirin kokonaisetua!
Kiitokset kaikille piirikokousedustajille, sillä kokous oli hengeltään mainio sekä yhtenäinen ja katsoimme luottavaisesti eteenpäin!Tervetuloa ensi kevään eduskuntavaalit!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pertti Hakanen, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Laila Koskela, Timo Laaninen, Raija Moilanen, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
On tulossa Keskustan kevät!Tiistai 7.10.2014 - -Esko Erkkilä- Keskusta oli vahvasti mukana eilen Tampereen Keskustorilla järjestetyillä Maanantaimarkkinoilla.
Sain hyvää teknistä apua kokoomuslaisilta, kun telttakatoksemme nousi tutulle paikalleen aamusella heti kello seitsemän jälkeen.
Toki minäkin olin siitä ennen auttanut Kokoomuksen telttakatoksen pystyttämisessä!
Keskustan ja Kokoomuksen telttakatokset sijaitsevat vakiintuneen tavan mukaan rinnakkain Hämeenkadun laidalla, mutta Keskustorin puolella.
Ilmatilan hallinta on sotilasstrategiassakin kaiken A sekä O ja sitä pyrimme Keskusta-ilmapallojen avulla noudattamaan!
***********
Maanantaimarkkinoilla oli mukana useita Keskustan Pirkanmaan vaalipiiriin nimettyjä eduskuntavaaliehdokkaita.
Viereinen Kokoomuksen-osasto vilisi heidän kansanedustajiaan, mutta keskustalaisena oli mukava todeta, että Keskustan osasto oli suosituin osasto Keskustorilla!
Keskustan pirkanmaalainen kansanedustaja Mikko Alatalo viivähti osastollamme pitkän tovin ja kävi monien pirkanmaalaisten kanssa hyviä keskusteluja.
Tässä kuvassa Mikko Alatalo on juuri vastaanottanut erään naishenkilön kommentin Tampereen Tuomiokirkossa nähdystä Juice-kirkosta sekä kuullut hänen kysymyksensä Mikon ”Känkkäränkkä” –kappaleesta ja sen syntyhistoriasta!
Mikon vastauksia kuuntelee Keskustan tamperelainen kaupunginvaltuutettu Timo Vuohensilta, joka on myös Keskustan Pirkanmaan piirin eduskuntavaaliehdokas!
************
Kirjasin markkinayleisöltä muistiin parikin mielipidettä, jotka kuvaavat hyvin kansalaisten tuntoja nykyisestä poliittisesta tilanteesta:
Mieshenkilö:
”Kansalla on käsitys, että Kataisen hallitus oli Suomen heikoin hallitus. Siitä vie huonoudessa voiton ainoastaan tämä Stubb´n hallitus, joka nyt on vallassa.”
Mielestäni eräs naishenkilö osasi tiivistää lähiajan näkymät hyvin, kun hän totesi näin:
”On tulossa Keskustan kevät!”
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maanantaimarkkinat, Mikko Alatalo, On tulossa Keskustan kevät!, Timo Vuohensilta, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Pirkanmaan senaattoreilla oli hymy herkässäSunnuntai 28.9.2014 - -Esko Erkkilä- Keskustan Pirkanmaan piirin piirikokouksessa eilen oli luottavainen tunnelma seuraavia eduskuntavaaleja odoteltaessa.
Pirkanmaan molemmat Keskusta-senaattorit – Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti – olivat yhtä hymyä, kun he valmistautuivat antamaan piirikokoukselle lyhyen raportin ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä.
Kansanedustaja Mikko Alatalo totesi kahteenkin kertaan, että kevään eduskuntavaalien jälkeen Keskustan on mentävä korjaamaan Isänmaan asiat, kun nykyhallitus ja sen edeltäjä ovat saaneet maamme asiat umpikujaan.
Toimin juontajana piirikokouksen jälkeen Jugend-torilla järjestetyssä Keskustan Pirkanmaan piirin vaalistartissa ja totesin, että arvostan kansanedustaja Mikko Alatalon käyttämää termiä ”Isänmaa”.
Totean tässäkin, että ”Isänmaa” –termin käyttäminen sopii hyvin sen politiikan kuvailemiseen, jota Keskusta noudattaa.
Kansanedustaja Arto Pirttilahti vaati puheessaan, että ”Pyörät on saatava pyörimään”!
Pirttilahti – joka hetki sitten valittiin Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmien puheenjohtajaksi – vaati, että turpeen verotus ja hakkeen oikeudenmukainen kohtelu on saatava sille tasolle, että Vihreiden hiilenmusta energiapolitiikka on vain synkkä muisto! ************
Uskon, että Keskustan Pirkanmaan kansanedustajaryhmän koko tuplaantuu, kun eilen nimetty kansanedustajaehdokasryhmä ehtii jalkaantua Pirkanmaan eri kuntiin!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Keskusta, Keskustan Pirkanmaan piiri, vihreiden hiilenmusta enenrgiapolitiikka, , |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Mikko Alatalon taannoin vaalityössään jakamat siniset silmälasit ihastuttavat edelleen!Tiistai 2.9.2014 - -Esko Erkkilä- Tiedän kokemuksesta liike-elämän puolelta, että toimivan asiakaslahjan löytäminen on taitolaji.
Samaa voidaan varmaan todeta myös politiikan puolelta, sillä harvoin tapaa sellaista tuotetta, joka kuvaa ehdokasta hyvin ja on äänestäjien mieleen.
Politiikassa tärkeintä on luonnollisesti ehdokas eli hän on se ”tuote”, jota varten äänestäjä kirjoittaa äänestyskopin hiljaisuudessa ns. oikean numeron.
Kolmannelle kaudelleen tavoittelevan kansanedustaja Mikko Alatalon tavaramerkki on ollut jo kaksissa eduskuntavaaleissa siniset silmälasit. Tiedän, että Mikon jakamat silmälasit ovat olleet todellisia silmälaseja erilaisilla vahvuuksilla.
Oli mukava seurata eilen Tampereen Keskustorilla Maanantaimarkkinoilla, kun osastollemme saapui naishenkilö, joka halusi esitellä aikoinaan taiteilija Mikko Alatalolta saamansa siniset silmälasit.
Onneksi Mikko oli itse paikalla ja kaikesta huomasi, että Mikko oli hyvin tyytyväinen, kun naishenkilö kertoi käyttävänsä Mikolta aikoinaan saamiaan silmälaseja päivittäin.
Ilo sinisistä silmälaseista oli molemminpuolinen!
*************
Eiliset Maanantaimarkkinat Tampereen Keskustorilla olivat Keskustan kannalta suuri menestys.Sain monta kertaa päivän mittaan noutaa keksejä, maitoa ja kertakäyttömukeja sekä -lusikoita, koska tungos ja kahvivieraiden määrä osastollemme oli melkoinen.Keskustan osastolla eilen vallinnutta hienoa tunnelmaa täydensi, kun saimme tiedon, että Keskusta on Iltalehden gallup-tutkimuksessa ohittanut monissa viime aikojen myllerryksissä ryvettyneen Kokoomuksen.
Alexander Stubbin, Laura Rädyn ja Lassen Männistön kompurointi alkaa sataa Keskustan laariin!
Keskustan ilmapallot hallitsivat Keskustorin ilmatilaa niin, että niitä riitti myös harvalukuisasti tamperelaisia houkutelleen Kokoomuksen osaston ylle – kuvasta nähdään, että yksi Keskustan vihreä ilmapallo on asettunut Kokoomuksen telttakatoksen harjakoristukseksi!
Mikon lisäksi Keskustan osastolla oli pirkanmaalaisten tavattavissa koko markkinapäivän ajan ensi kevään eduskuntavaaliehdokkaistamme Jaana Viilo ja myös Kalle Kiili otti vastaan pirkanmaalaisten toiveita keskipäivään saakka.
Tiedän, että Pirkanmaan keskustalaiset eduskuntavaaliehdokkaat tekevät itseään tunnetuiksi erilailla markkinoilla ja monissa tilaisuuksissa, mutta tärkeämpää kuitenkin on se, että ehdokkaat kuuntelevat ja kuulevat pirkanmaalaisten ajatuksia herkällä korvalla.
Kuuntelemiseen pystyvät varmaan kaikki ehdokkaat, mutta kuuleminen onkin jo sitten vaikeampaa.
Kokoomus sanoi kuuntelevansa edellisissä eduskuntavaaleissa, mutta tulokset näyttävät, että he eivät kuulleet kansan sanomaa!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo, siniset silmälasit, Mikko Alatalo ja siniset silmälasit, Jaana Viilo, Kalle Kiili, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Pirkanmaan hyvinvointi Tampereen etuLauantai 19.7.2014 - -Esko Erkkilä- Tämän jutun otsikkona voisi olla moni muukin otsikko, sillä tämä juttuni pohjautuu siihen kansanedustaja Mikko Alatalon kirjoitukseen Aamulehdessä 7.7.2014, jossa kansanedustaja Alatalo käsitteli Tampereen ratikan haitallisia vaikutuksia Tampereen kaupunkirakenteeseen.
On heti todettava, että liikennehankkeena aluksi markkinoitu ratikka on mitä suurimmassa määrin yhdyskuntarakenteen tiivistämishanke ja ”grynderin märkä unelma”.
Tampereen ratikka on myös vaihtokauppa, johon vihreät pakottivat kokoomuksen, jotta kokoomus sai himoitsemansa rantaväylän tunnelin.
Kansanedustaja Mikko Alatalon mielipidekirjoituksen otsikko Aamulehdessä 7.7.2014 oli:
Liian tiivis rakentaminen pilaa Tampereen imagon
Alatalo toteaa kirjoituksessaan tiiviin rakentamisen haittapuolista mm. sen, että sosiaaliset ongelmat lisääntyvät ja samoin ihmisten turvattomuus sekä stressaantuminen lisääntyvät tiiviin rakentamisen seurauksena. Totta joka sana!
Mikko Alatalon kirjoitukseen vastasi 9.7.2014 Jukka Ollikainen –niminen henkilö, joka kirjoituksessaan toisti Alatalon nimen yksitoista (11) kertaa, mutta ei sanallakaan yrittänytkään kumota kansanedustaja Mikko Alatalon esittämiä ajatuksia!
Ollikaisen kirjoituksen otsikko oli: ”Alatalo vastustaa Tampereen kehitystä äänien toivossa”.************
Alatalon kirjoituksen kirvoittamana useat Aamulehden lukijat asettuivat kansanedustaja Mikko Alatalon ajatusten tueksi ja jukkaollikaiset joutuivat suorastaan häpeään.
Laitoin lusikkani soppaan ja lähetin Aamulehdelle oman Mikko Alatalon ajatuksia kannattavan mielipidekirjoituksen, jonka…
…Aamulehti sitten julkaisikin Lukijalta-osastollaan 13.7.2014
Kirjoitukseni otsikko oli
Pirkanmaan hyvinvointi Tampereen etu
ja se kuului näin:
Hämmästelen, kun kansanedustaja Mikko Alatalon koko Pirkanmaan huomioiva mielipidekirjoitus (Al 7.7.2014) on saanut niin nurjan vastaanoton.Olen vakuuttunut, että kansanedustaja Alatalo pystyy eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan pitkäaikaisimpana jäsenenä hahmottamaan maakuntamme liikenteeseen sekä kaavoitukseen liittyvät asiat Pirkanmaan parhaaksi. Pirkanmaan teiden hoito tuo hyvinvointia myös Tampereelle.Nyt on osattava asettaa tavoitteet oikeaan tärkeysjärjestykseen ja silloin pitää muistaa, että kolmostien parantaminen on muun muassa Pirkanmaan Liiton sekä maakuntahallituksen päättämä maakunnan liikennepoliittinen kärkihanke.Esko ErkkiläTampere
Olen tyytyväinen, että mielipiteeni sai palstatilaa Aamulehdessä ja olen erityisen tyytyväinen, että kansanedustaja Mikko Alatalo puuttui tärkeään asiaan ja sai esittämilleen ajatuksille laajan kansalaistuen.
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan hyvinvointi Tampereen etu, Pirkanmaan hyvinvointi on Tampereen etu, Mikko Alatalo: Liian tiivis rakentaminen pilaa Tampereen imagon, Liian tiivis rakentaminen pilaa Tampereen imagon, Jukka Ollikainen, Grynderin märkä unelma, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Ylöjärven Markkinat houkuttelivat paikalle Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien huippupoliitikkoja!Maanantai 26.5.2014 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven Markkinat ovat vuosi vuodelta yhä väkevämpi yhdessä tekemisen tapahtuma Teivon ja Keijärven Lions Clubeilta.
Markkinapaikaksi on vakiintunut Kauppakeskus Elon parkkipaikka ja tänä keväänä markkinapäiväksi oli valittu lauantai toukokuun 24. päivä.
Markkinoilla oli paljon nähtävää, mutta keskityn tässä jutussani siihen antiin, jota poliittiset puolueet markkinayleisölle tarjosivat.
Keskustan osastolla sananmukaisesti ”nyörien varressa” oli Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Koskinen (vasemmalla) ja puuhakkaana toimijana oli myös kunnallisneuvos Pirkko Vuolle (oikealla).
Pirkko toimi aiemmin Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtajana ja nyt eurovaalien aikana hän otti vastuulleen Anneli Jäätteenmäen Pirkanmaan toimintaryhmän vetämisen.
Väentungoksesta päätellen markkinayleisö arvosti, että kansanedustaja Arto Pirttilahti oli heti aamusta alkaen yleisön tavoitettavissa.
Pirttilahti tässä kuvassa Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtaja Minna Sarvijärven kanssa – olemme iloisia, että Minna on valittu Keskustan Pirkanmaan piirin kansanedustajaehdokkaaksi kevään 2015 eduskuntavaaleissa!
Kansanedustajan työ on kiireistä ja siitä saimme esimerkin, kun kansanedustaja Pirttilahti puki ennen puoltapäivää motoristin vaatteet päälleen ja lähti välillä käymään Pälkäneen markkinoilla.
Ennen Pälkäneelle lähtöään Pirttilahti keskusteli Ylöjärven kaupungin vapaa-ajanlautakunnan jäsenen Erkki Lahtisen kanssa.
Keskustan pirkanmaalaisilla kansanedustajilla yhteistyö pelasi taas kerran mainiosti, sillä Pirttilahden lähdettyä Pälkäneelle, saapui markkinoille kansanedustaja Mikko Alatalo.
Alatalo on monipuolinen Pirkanmaan puolestapuhuja ja tässä hänen kanssaan keskustelee Keskustan Ylöjärven kaupunginvaltuuston valtuustoryhmän puheenjohtaja Tapani Tienari.
***************
Pirkanmaalaisena ja Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana arvostan, että myös Kokoomus sekä Kristillisdemokraatit olivat saaneet Ylöjärven Markkinoille ykköstason poliitikot.
Monipuolisen kokemuksen valtakunnan politiikassa ja Tampereen poliittisessa toiminnassa omaava Irja Tulonen (vasemmalla) oli markkinoilla yhdessä ministeri Henna Virkkusen kanssa.
Arvostan, että Tulonen ja Virkkunen suostuivat pyynnöstäni kuvattaviksi!
Tuntemieni huippupoliitikkojen joukko kasvoi miellyttävällä tavalla, kun sain jutella Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän toisen varapuheenjohtajan, kansanedustaja Sauli Ahvenjärven (oikealla) kanssa.
Ahvenjärven vierellä kuvassa on naapurini ja ”kasvinkumppanini” Antti Hietamäki Viljakkalasta.
Ahvenjärvi on Jämijärveltä syntyisin oleva tekniikan tohtori, joka on kansanedustajuutensa vuoksi virkavapaalla Satakunnan Ammattikorkeakoulun Raumalla toimivan ”Teknikka ja merenkulku” –yksikön yliopettajan toimesta.
Kansanedustaja Sauli Ahvenjärven CV kertoo, että kyse on henkilöstä, joka on tehnyt paljon muutakin kuin politikoinut – arvostan Ahvenjärveä!
************
Ylöjärven Markkinoilla oli osastot myös SDP:llä, Vasemmistoliitolla ja Perussuomalaisilla, mutta nämä puolueet eivät olleet saaneet osastoilleen valtakunnallisesti kiinnostavia ja ansioituneita henkilöitä.
************
Puolueiden tarjoiluista sen verran, että Keskustan osastolla oli kahvin sekä teen lisäksi tarjolla kotoisista puutarhamarjoista valmistettua hienoa mehua. Kiitokset Elina Siepille!
SDP oli mennyt tarjoiluissaan todelliseen ”halpaan”, sillä he tarjosivat S-ryhmän Rainbow-merkkistä hedelmätäysmehua, joka oli maultaan kammottavaa karamellilitkua.
SDP:n pitäisi tietää, että Rainbow-tuotteet ovat todellisia halpatuotteita, laatutasoltaan heikkoja ja mehujen osalta niiden eettinen taustakin on erittäin kyseenalainen.
**********
Saan Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana jatkuvasti tehdä päätöksiä erilaisissa tapahtumissa tarjottavista tuotteista ja en missään olosuhteissa salli, että osastollamme tarjottaisiin ”private label” –tuotteita.
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven Markkinat, Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö, Riitta Koskinen, Pirkka Vuolle, Arto Pirttilahti, Mikko Alatalo, Minnan Sarvijärvi, Tapani Tienari, Henna Virkkunen, Irja Tulonen, Sauli Ahvenjärvi, Antti Hietamäki, Rainbow, private label, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Tampereella se eilen taas nähtiin - Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä nauttii kansalaisten suurta arvostusta!Sunnuntai 4.5.2014 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö ja Keskustan Pirkanmaan piiri järjestivät eilen Tampereen Tammelantorilla yleisötilaisuuden, jossa Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä esitti ajankohtaiskatsauksen Suomen poliittiseen tilanteeseen.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana toimin tilaisuuden juontajana ja aloitimmekin tilaisuuden paikallisin voimin jo tuntia ennen Sipilän saapumista.
”Pirkanmaan senaattori” eli kansanedustaja Mikko Alatalo teki hyvän pohjustuksen Juha Sipilän esiintymiselle, kun hän siteerasi niitä viime päivien tutkimuksia, joissa oli kartoitettu eri puolueiden näkemyksiä halutuimmasta yhteistyökumppanista.
Kaikkien puolueiden osalta halutuin yhteistyökumppani oli Keskusta!
Alatalo uskalsi aivan oikein todeta, että tuloksen merkittävin syy on se, että kaikki muut puolueet luottavat Juha Sipilään!
Juha Sipilä käyskenteli yleisön joukossa – tässä hän kättelee Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelää ja vieressä tummissa laseissaan odottelee Keskustan tamperelaisvaltuutettu Timo Vuohensilta.
Juha Sipilän käytöksestä näkee kokeneen yritysjohtajan asenne – kaikki lähipiirin henkilöt ovat avainasemassa yhteisön pärjäämisessä.
Juha Sipilä osoitti Tammelantorin lyhyessäkin toritapahtumassa, että hän on tiimijohtaja, kun hän lähti haastattelemaan eurovaaliehdokas Jouni Ovaskaa. Oiva osoitus Juha Sipilän johtamistaidoista!
Päivän paras kuva-otokseni oli, kun sain samaan kuvaan Juha Sipilän kanssa kaksi vahvaa keskustalaista vaikuttajaa eli kansanedustaja Mikko Alatalon ja eurovaaliehdokas, Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja, Hämeenkyrön kunnanhallituksen puheenjohtajan Jouni Ovaskan!
Toivottelen Juha Sipilän pian taas toistekin piipahtamaan Tampereella!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Mikko Alatalo, Jouni Ovaska, Keskustan eurovaaliehdokkaat, Pilvi Kärkelä, Timo Vuohensilta, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskustan Vappu-tilaisuudessa Hämeenpuistossa Tampereella oli vahva usko parempaan tulevaisuuteenPerjantai 2.5.2014 - -Esko Erkkilä- Keskustan Pirkanmaan piirin työmarkkinatoimikunta järjesti eilen Tampereella Hämeenpuistossa ”Keskustahenkisen Vihreän Vapun”.
Sain osallistua tilaisuuteen ”kahta kättä heittäen”, mutta tilaisuuden juontaja Pilvi Kärkelä pyysi pariinkin kertaan minua tarttumaan juontomielessä mikrofoniin.
Kuulimme tilaisuudessa vahvaa asiaa ja asialle oli leimaa-antavaa, että se oli kaikista Suomen nykyongelmista huolimatta vahvasti tulevaisuuteen uskovaa.
Keskusta on vahvassa myötätuulessa ja kaikki uskovat, että nyt kolme vuotta kestänyt vaikea aika on seuraavien eduskuntavaalien jälkeen menneen talven lumia.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunnan jäsen Johannes Jonov avasi Vapputilaisuuden ja toivotti Kirjastotalo Metson eteen saapuneen yleisön tervetulleeksi paikalle.
Tapaamme kutsua Johannesta ”sadan maratonin mieheksi”, sillä niin monta maratonia 86-vuotias Johannes on ehtinyt taittaa.
Eurovaaliehdokas Jouni Ovaska toi tilaisuuteen tervehdyksen vaalikentiltä ja toivoi, että kansalaiset lähtisivät runsain joukoin vaaliuurnille europarlamenttivaaleissa.
Pidän Jounin siitä keskeisestä sanomasta, jossa hän muistuttaa, että ainoastaan taloudellisesti terve EU pystyy takaamaan kansalaisille hyvät elinolosuhteet.
Tamperelainen Kalle Kiili on valittu Keskustan Pirkanmaan piirin erääksi kansanedustajaehdokkaaksi ensi vuonna järjestettävissä eduskuntavaaleissa.
Työnantajansa luottamushenkilönä Kalle edustaa keskustalaista ammattiyhdistyssiipeä ja sen myötä hänen sanoillaan on paljon painoarvoa.
Kansanedustaja Mikko Alatalo oli jälleen kerran paneutunut oikein kunnolla sanottavaansa ja sen vuoksi hänen viestiään olikin mukava kuunnella.
Toivon, että minulla on jonain päivänä mahdollisuus kertoa laajemmin ”Pirkanmaan senaattorin” sanomisista, mutta nyt otan esille sen, kun Alatalo muistutti Pirkanmaan olevan vahva metsä- ja turvemaakunta.
Maamme metsätuotteet ja turvevarannot merkitsevät, että Kataisen-Urpilaisen-Ville Niinistön hiilenmusta energiapolitiikka eivät ole tarpeellisia Suomessa ja eivät myöskään Pirkanmaalla!
Keskustan Tampereen valtuustoryhmän jäsen Timo Vuohensilta painotti omassa puheenvuorossaan, että pienyritysten omistajat ja niiden työntekijät ovat kavereita keskenään.
Arvostan Vuohensillan mielipiteitä, sillä ne asettavat nykyisten Vapputilaisuuksien asiasisällön oikeisiin raameihin.
Tartuin mikrofoniin ja haastoin Kalle Kiilin sekä Timo Vuohensillan depattiin työntekijän ja työnantajan näkemyksistä.
Ei varmaan ollut kenellekään yllätys, että pienyrittäjä Vuohensilta ja ammattiyhdistysaktiivi Kiili löysivät kaikista työelämän kysymyksiä heti yhteisen sävelen!
Oli iloinen yllätys, että lihakarjatilan emäntä, luokanopettaja ja Keskustan eduskuntavaaliehdokas Minna Sarvijärvi Kurusta saapui paikalle ja kertoi mukavaan tyyliinsä seikoista, joita hän pitää tärkeinä.
Minna Sarvijärvi on Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtaja ja se tuo hänen sanomisilleen lisää painoarvoa.
Tulemme lähikuukausina kuulemaan Minna Sarvijärvestä enemmänkin!
Tilaisuuden juontajana toiminut Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja ja Keskustan Pirkanmaan piirin eduskuntavaaliehdokas Pilvi Kärkelä pääsi viimeisenä esittämään ajatuksiaan paremman Suomen rakentamiseksi.
On mainio asia, että Pilvi Kärkelä lähti tavoittelemaan paikkaa Arkadianmäeltä, sillä yrittäjänä ja monipuolisen kokemuksen muutenkin omaavana hänellä on paljon annettavaa.
Keskustan Vapputilaisuudessa muistutettiin useamminkin kerran, että puheenjohtaja Juha Sipilä osallistuu Tampereen Tammelantorilla lauantaina toukokuun 3. päivänä järjestettävään kaikille avoimeen yleisötilaisuuteen.Sipilä saapuu Tammelantorille klo 11.00, mutta aloitamme tilaisuuden jo tuntia aikaisemmin.Olen ”otettu”, että Tammelantorin tilaisuuden käytännön järjestelyt ovat allekirjoittaneen vastuulla.Tervetuloa Tammelantorille 3.5.2014 jo klo 10.00!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Pirkanmaan piirin työmarkkinatoimikunta, Keskustan Pirkanmaan piiri, Johannes Jonov, Jouni Ovaska, Kalle Kiili, Mikko Alatalo, Timo Vuohensilta, Minna Sarvijärvi, Pilvi Kärkelä, Pirkanmaan Keskustanaiset, Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Mainioita kansanedustajaehdokkaita - Keskustalle neljä kansanedustajaa Pirkanmaalta!Maanantai 14.4.2014 - -Esko Erkkilä- Väestötietojärjestelmän 28.2.2014 päivitetyt rekisteröintitiedot merkitsevät, että Pirkanmaan vaalipiiristä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa valittavien kansanedustajien lukumäärä kasvaa yhdellä ja kansanedustajia tultaneen valitsemaan Pirkanmaalta 19 edustajaa.
Keskustan Pirkanmaan piirikokous valitsi perjantaina huhtikuun 11. päivänä Kiikoisten Nuorisoseurantalolla järjestetyssä piirikokouksessa kolmetoista ehdokasta kevään 2015 eduskuntavaaleihin.
Jätimme kuusi ehdokasta nimettäväksi syksyn aikana järjestettävässä ylimääräisessä piirikokouksessa.
Kolmestatoista nyt nimetystä ehdokkaasta paikalla Kiukaisissa oli kymmenen ja tässä kuvakavalkadi heistä:
Pertti Hakanen Sastamalasta
Kalle Kiili Tampereelta
Pilvi Kärkelä Kihniöstä
Monica Lamberg Tampereelta
Santeri Lampi Tampereelta
Arto Pirttilahti Mänttä-Vilppulasta
Minna Sarvijärvi Kurusta (Ylöjärvi)
Olli-Pekka Tuomi Ruovedeltä
Jaana Viilo Ikaalisista
Timo Vuohensilta Tampereelta
Piirikokoukseen eivät ennalta sopimiensa menojensa vuoksi päässeet esittäytymään;
***************
Hieno ehdokasjoukko…
…johon myös puheenjohtaja Juha Sipilä oli tyytyväinen!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pertti Hakanen, Kalle Kiili, Pilvi Kärkelä, Monica Lamberg, Santeri Lampi, Arto Pirttilahti, Minna Sarvijärvi, Olli-Pekka Tuomi. Jaana Viilo, Timo Vuohensilta, Mikko Alatalo, Teuvo Hakanen, Hanna Holma, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Suomalaisia kiinnostaa, että millaisia kansalaisille myönteisiä päätöksiä hallitus on saanut aikaan!Maanantai 31.3.2014 - -Esko Erkkilä- Sain viime lauantaina eli 29.3.2014 olla mukana kahdessa yleisötilaisuudessa, joissa kansalaiset saivat kysellä mm. sitä, että millaisia positiivisia päätöksiä nykyinen hallitus on saanut aikaan.
Tilaisuudet olivat Tammelantorilla Tampereella, jossa toimin yleisötilaisuuden juontajana sekä Pirkkalassa Suupantorilla, jossa olin mukana tavallisena kansalaisena.
Molemmissa tilaisuuksissa esiintyjinä olivat Keskustan kansanedustajat Mikko Alatalo sekä Arto Pirttilahti ja Keskustan eurovaaliehdokas Jouni Ovaska.
Oli suorastaan hupaisaa, että kummassakin yleisötilaisuudessa kansaa kiinnosti, että millaisia positiivisia päätöksiä Kataisen-Urpilaisen hallitus on saanut aikaiseksi.
Kansanedustaja Mikko Alatalo totesi, että on todella vaikeaa löytää positiivisia asioita, joista nykyinen hallitus olisi päättänyt.
Alatalo osasi kuitenkin kääntää kysymyksen siihen muotoon, että mitä ongelmallisia päätöksiä nykyinen hallitus ei ole tehnyt.
Keskeisimmät seikat, joihin Kataisen-Urpilaisen hallitus ei ole syyllistynyt on se, että se ei ole rohjennut nostaa ruuan ja eikä myöskään lääkkeiden arvonlisäveroa.
Tälle hallituksen ”päätökselle” Keskusta sekä suomalaiset osaavat antaa arvoa.
Kansanedustaja Arto Pirttilahden mukaan positiivista hallituksen ”päätöksissä” on ollut se, että se ei uskaltanut laittaa metsille ja/tai maatalousmaalle kiinteistöveroa.
On selvää, että jos Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden ”haukat” olisivat säätäneet metsämaalle kiinteistöveron, niin sen jälkeen suomalaisten jokamiehenoikeudet olisi ollut pakko laittaa uuteen tarkasteluun.
Kun Katainen, Urpilainen ja Niinistö eivät mielihaluistaan huolimatta uskaltaneet säätää metsämaille kiinteistöveroa, niin metsänomistajat eivät ala rakentamaan metsäautoteille puomeja – sienestäminen ja marjastaminen voivat siis jatkua nykyiseen tapaan!
Kansanedustaja Pirttilahti halusi nostaa erikseen esille työministeri Lauri Ihalaisen ja totesi, että Ihalainen on pystynyt kaikella kunnialla hoitamaan vaikean ministeripostinsa.
Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja ja eurovaaliehdokas Jouni Ovaska otti esille hallituksen hyvistä päätöksistä sen, että Katainen myöntyi Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän esitykseen sote-solmun ratkaisemiseksi.
On selvää, että Kataisen päätös myöntyä Sipilän esitykseen oli hänen hallitustaipaleensa suurimpia saavutuksia, sillä sote-päätökseen taipuminen merkitsi samalla hallituksen luopumista onnettomasta kuntauudistushankkeestaan!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kataisen-Urpilaisen hallitus, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Jouni Ovaska, ruuan arvonlisävero, lääkkeiden arvonlisävero, metsämaan kiinteistövero, maatalousmaan kiinteistövero, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keskustan eduskuntaryhmän jalkautuminen Tammelantorille onnistui yli odotusten!Sunnuntai 30.3.2014 - -Esko Erkkilä- Keskustan eduskuntaryhmä jatkaa vielä tänään sunnuntaina kolmipäiväistä jalkautumistaan maakuntiin – jalkautuminen alkoi perjantaina ja päättyy tällä kerralla tänään.
Sain eilen olla talkoolaisena ja tilaisuuden juontajana, kun Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajat Arto Pirttilahti ja Mikko Alatalo olivat yleisön tavattavissa Tammelantorilla Tampereella.
Yleisötilaisuus alkoi aurinkoisella Tammelantorilla klo 10.30, mutta koska yleisöä oli runsaslukuisasti paikalla jo heti kymmenen jälkeen, niin suoritin äänentoistolaitteiden kokeilun ja aloitusjuonnon ennen virallista alkamisaikaa.
Juontohommat merkitsivät, että valokuvasaaliini tilaisuudesta on kovin rajallinen, mutta jotain sentään ehdin valokuvata.
Totesin alkujuonnossani, että aurinkoisen sään lisäksi meillä keskustalaisilla on tänään aurinkoinen ilme, sillä Keskusta purjehtii vankassa myötätuulessa.
Myös kansanedustaja Arto Pirttilahti oli varhain liikkeellä ja hän saikin ensimmäisen puheenvuoron tilaisuudessa.
Pirttilahti kertasi kuluneen eduskuntaviikon tapahtumia ja totesi, että Keskustan rooli eduskunnan työskentelyssä on kuluneen viikon aikana saanut vahvaa tunnustusta kaikilta tahoilta.
Arto Pirttilahti on eduskunnan talousvaliokunnan jäsen ja se merkitsee, että hänellä on paljon taustatietoa maamme talousnäkymistä.
Pirttilahti on energiapolitiikan asiantuntija ja hän puhuukin usein Vihreiden hiilenmustasta energiapolitiikasta – olen Pirttilahden kanssa samaa mieltä siitä tuhon tiestä, jota Vihreitten hiilenmusta energiapolitiikka merkitsisi.
Kansanedustaja Pirttilahden ensimmäinen puheenvuoro oli yleisötilaisuuden lämmittelyä ja sen vuoksi pyysinkin talousneuvos Pentti J. Ilmaria kertomaan näkemyksiään Tampereen luvalla sanoen kelvottomasta taloudenhoidosta.
Talousneuvos – joka omaa vankan taustan elinkeinoelämän palveluksessa – halusi katsoa eteenpäin ja latasi paineita vastavalitun Tampereen elinkeinojohtajan harteille.
Pentti J. Ilmari toivoi, että kaupunkiorganisaatio antaa nyt kaiken tukensa uudelle elinkeinojohtajalle, jotta Tampere pääsee siitä taloudellisesta suosta, jonne se on kelvottoman elinkeinopolitiikan vuoksi ajautunut.
Tampereen tontti- ja yrityspolitiikan saaminen uusille urille on edellytys, jotta Tampere pääsee jaloilleen, totesi kokenut talousneuvos.
Kansanedustaja Mikko Alatalo käsitteli asiantuntevassa puheenvuorossaan sitä Helsinki-keskeisyyttä, jota nykyhallitus on noudattanut toiminnassaan.
Alatalo siiteerasi pakinoitsija Matti Pitkoa, joka lauantain Aamulehdessä kutsui hallitusta ”kakarahallitukseksi”! Pitko totesi pakinassaan näin:
”Lapsilisien leikkaus on häpeä. Se on myös ihme, sillä leikkauksen tekee kakarahallitus.”
Kansanedustaja Mikko Alatalo tunnetaan liikenneasioihin perehtyneenä kansanedustajana ja hän peräänkuuluttikin hallitukselta toimenpiteitä, joilla turvattaisiin kolmostien, ysitien, valtatie 12:n sekä Pirkanmaan alemman asteen teiden kunnossapito.
Myös minä tunnen huolta koko Pirkanmaan tieverkosta ja sen myötä koko maakunnan hyvinvoinnista. Kannatan kansanedustaja Alatalon linjauksia.
Tammelantorilla järjestetyssä yleisötilaisuudessa oli mukana myös Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja, eurovaaliehdokas Jouni Ovaska, joka toi selkeästi esille sen, että EU puuttuu nykyisellään liian hanakasti kansalaisten arkea koskettaviin pikkuasioihin.
Ovaska peräänkuulutti Europarlamentilta ja komissiolta linjanvetoa suurista linjoista siten, että kansallisille linjauksille jäisi tarpeellinen tila soveltaa Brysselin linjaamia asioita.
Kuulijoiden joukossa oli Super´n järjestöpäällikkö Raija Moilanen ja pyysin myös häntä kertomaan oman vastuualueensa ajankohtaisista kuulumisista.
Moilanen toimii Tampereella Vanhusneuvoston jäsenenä ja paikalla olleelle senioriväelle oli mieluisaa kuunnella Moilasen ajatuksia vaikkapa Vanhusneuvoston roolista kaupunkiympäristön kehittämisessä.
Kiitokset Raija Moilaselle ex-tempore –esityksestä!
Sää Tammelantorilla oli aurinkoinen ja aurinkoinen oli myös Pirkanmaan keskustalaisten kansanedustajien ilme, kun he saivat kertoa Keskustan kuulumisia Eduskunnasta.
Tarjosimme Tammelantorille kokoontuneelle yleisölle Ilkka Luoman valmistamaa hernekeittoa. Luoman kenttäkeittiössä syntyy maittavaa hernekeittoa kertakeittämisellä 250 annosta ja varaamamme määrä oli juuri sopiva annos!
Oli mukava kuulla kehuja Keskustan tarjoamasta asiaohjelmasta sekä hernekeiton maittavuudesta!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan eduskuntaryhmän jalkautuminen, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, kakarahallitus, Pentti J. Ilmari, Jouni Ovaska, Keskustan eurovaaliehdokas Jouni Ovaska, Raija Moilanen, Superin järjestöpäällikkö Raija Moilanen, Tampereen Vanhusneuvosto, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Mikko Alatalo: "Umpikuja ajoi hallituksen hätäratkaisuun"Tiistai 11.3.2014 - -Esko Erkkilä- Kansanedustaja Mikko Alatalo toimitti eilen julkisuuteen lehdistötiedotteen, jossa hän kovin sanoin arvostelee Kokoomuksen toimia sote-asiassa.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Alatalo, kansanedustaja Mikko Alatalo, Maria Guzenina-Richardson, Paula Risikko, Susanna Huovinen, Petteri Orpo, Henna Virkkunen, Jan Vapaavuori, Umpikuja ajoi hallituksen hätäratkaisuun, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Äänestäjä luottaa vain Eduskunnan pöytäkirjojen kertomiin äänestystuloksiin - ei toripuheisiin!Keskiviikko 5.3.2014 - -Esko Erkkilä- Pirkanmaalaiset äänestäjät saivat helmikuun 28. päivänä tuntea, että kuinka maakunnan hallituspuolueiden edustajat yksituumaisesti äänestivät Keskustan ja Perussuomalaisten välikysymystä vastaan ja puolustivat Kataisen – Urpilaisen –Virkkusen –linjaa kuntien pakkoliitoksien puolesta.
Eduskunnan pöytäkirjoista suoraan kopioitu tieto kertoo vääjäämättömästi, että kaikki paikalla olleet pirkanmaalaiset Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden sekä Kristillisdemokraattien edustajat kannattivat hallituksen kuntapolitiikkaa ja siten myös kuntien pakkoliitoksia:
*************
Pirkanmaalaisista kansanedustajista SDP:n Saara Karhu sekä Kokoomuksen Kimmo Sasi eivät osallistuneet äänestykseen. On luonnollista, että Keskustan Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti olivat äänestyksessä kuntien pakkoliitoksia vastaan!
**********
Viittaan juttuni otsikossa kansanedustajien toripuheisiin ja niiden totuudenvastaisuuteen.
Pirkanmaalaiset saivat kansanedustajien toimien ja puheiden ristiriitaisuudesta vahvan näytön, kun entinen opetusministeri ja nykyinen kansanedustaja Jukka Gustafsson kertoi 1.3.2014 ilmestyneessä Aamulehden ilmoituksessaan olevansa tavattavissa Keskustorin markkinoilla maanantaina 3.3.2014 ja teemana ilmoituksessa oli raflaavasti:
”EI KUNTIENPAKKOLIITOKSILLE”
Käsittämättömän nopeaa takinkääntämistä – helmikuun viimeisenä päivänä kuntien pakkoliitosten puolesta Eduskunnassa ja jo seuraavana päivänä lehti-ilmoituksessa niitä vastaan!
Harmi, että kuluttajansuojasäännökset eivät koske politiikkojen toimintaa!
Onneksi Eduskuntavaalit ovat ainakin joka neljäs vuosi ja silloin äänestäjät pystyvät osoittamaan, että voidaanko heitä vetää nenästä!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntien pakkoliitokset, Tampereen kehyskuntien pakkoliitokset, Kokoomus puoltaa kuntien pakkoliitoksia, pirkanmaalaiset kansanedustajat kuntien pakkoliitosten puolesta, Jukka Gustafsson, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, ei kuntien pakkoliitoksille, |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Osaava, aikaansaapa, innostunut ja uudelle kaudelle vahvasti menevä Anneli Jäätteenmäki on tyytyväinen eurovaalien saamasta kiinnostuksestaSunnuntai 16.2.2014 - -Esko Erkkilä- Sain seurata läheltä, kun europarlamenttiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2004 valittu Anneli Jäätteenmäki tapasi pirkanmaalaisia Tampereen Kauppahallissa torstaina helmikuun 13. päivä.
Annelin kampanjatiimin jäsen Iiro Kangas otti jossain vaiheessa Annelista ja minusta tämän kuvan.
Tässä on puolestaan Iiro Kangas, syntyään lapualaisia kuten Annelikin!
************
Anneli Jäätteenmäki on jo nyt tehnyt politiikassa hienon työsaran.
Kansanedustajaksi Jäätteenmäki valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1987.
Oikeusministerinä hän toimi 1994 – 1995 ja Eduskunnan puhemiehenä vuonna 2003.
Anneli Jäätteenmäki toimi Keskustan puheenjohtajana vuodesta 2000 alkaen ja siinä roolissa hän saavutti suuren poliittisen voiton, kun Keskusta katkaisi Jäätteenmäen johdolla pitkään jatkuneen Paavo Lipposen valtakauden.
Lipposen kukistumista seurasi Anneli Jäätteenmäen pääministeriys, mutta se oli demareille niin kova paikka, että Anneli joutui eroamaan pääministerin paikalta, jolloin Matti Vanhasesta tuli pääministeri.
Anneli Jäätteenmäki on siis Suomen ensimmäinen naispuolinen pääministeri – myös Suomen toinen naispääministeri on keskustalainen eli Mari Kiviniemi!
************
Ihailen Anneli Jäätteenmäen tapaa keskustella ihmisten kanssa - tässä hänen juttukaverinaan on Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön kunniapuheenjohtaja Matti Kaperi.
Herastuomari Matti Kivimäki ja Irja Kivimäki Viljakkalasta viihtyivät oikein hyvin Annelin seurassa.
*************
Aamulehti noteerasi Suomen ensimmäisen naispääministerin ja vahvaa työtä Europarlamentissa tehneen Anneli Jäätteenmäen käynnin ja teki jutun Annelin vierailusta Tampereella.
Toimittaja Kari Asikaisen tekemässä jutussa todetaan, että Jäätteenmäki ei pelästy, vaikka eurovaaleihin ovat jo nyt ilmoittautuneet monet ministeritkin. ”Tämähän vain kertoo europarlamentin suuresta arvovallasta ja kiinnostavuudesta”, jutussa todetaan Annelin sanoneen.
Anneli Jäätteenmäki on hallitusta kohtaan kohtelias, kun hän toteaa jutun mukaan näin:
”En halua ottaa kantaa siihen, pakenevatko ehdokkaat kotimaan politiikkaa vai ilmoittautuvatko pelkästä euroinnostuksesta.”
***********
Osoittautui, että Anneli Jäätteenmäkeä arvostetaan myös Suomen parlamentissa, sillä kansanedustaja Mikko Alatalo oli saapunut Annelia tapaamaan.
Vielä yksi kuva:
Anneli Jäätteenmäen Pirkanmaan alueen kampanjavastaava Pirkko Vuolle on tässä kuvassa Irja Kivimäen ja Mikko Alatalon välissä.
Kunnallisneuvos Pirkko Vuolle on kotoisin Viljakkalasta kuten minäkin.
Pirkko on eilen Suomelle Sotsin olympialaissa viestihopeaa tuoneen joukkueen ankkurin Krista Lähteenmäen mummo!Muistan Pirkon hiihtotaidot hyvin ja ne tuntien on helppo todeta, että Kristan hiihtotaidoista osa on saatu geeneissä!
-Esko Erkkilä- |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anneli Jäätteenmäki, MEP Anneli Jäätteenmäki, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki, kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki, eduskunnan puhemies Anneli Jäätteenmäki, oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki, pääministeri Anneli Jäätteenmäki, Mikko Alatalo, |