Rakkauden haudalla Vammelsuussa 12.7.2016Tiistai 27.9.2016 - -Esko Erkkilä- Uusikirkko Vpl:n Vammelsuussa sijainnut Rakkauden hauta ja sen ortodoksikirkko olivat Karjalan kannaksen suosituimpia matkailukohteita ennen sotia.
Sota tuhosi ortodoksikirkon, mutta paikan merkitys jäi elämään.
Olen päässyt vierailemaan Rakkauden haudalla monesti ja viimeisin vierailuni sinne tapahtui viime kesän Kyröläismatkan aikana.
***************
Rakkauden hauta perustuu valtioneuvos Eugene Epafroditsh Kartavtsev´n ja hänen puolisonsa Maria Vsevolodna Kartavtsevan elämään.
Pariskunnalla oli Vammelsuussa komea datsa, Villa Merijoki.
Valtioneuvoksen ja hänen…
…kauniin vaimonsa onni kukoisti, mutta sitten Maria sairastui syöpään ja hän kuoli 1910.
Sureva valtioneuvos rakennutti vaimonsa muistoksi Vammelsuuhun pienen ortodoksikirkon ja Maria haudattiin kirkon edessä olevan ison luonnonkiven alle. Kirkko valmistui vuonna 1916.
Sota tuhosi kirkon ja siitä on nyt ainoastaan raunioita jäljellä.
********************Valtioneuvos tilasi kuvanveistäjä Lisheviltä pronssipatsaan Mariasta ja hänen pehmolelustaan Nalle-karhusta. On olemassa kuvia ja olen ne itsekin nähnyt, joissa suomalaissotilaat ovat alkuperäisen Marian patsaan ja Nalle-karhun kanssa Marian haudalla olevan luonnonkiven päällä.
Seuraavassa muutama kuva Vammelsuun ortodoksikirkon nykypäivän raunioista, joilla viime kesänä sain taas kerran vierailla:
***************
Luonnonkivi, jolle valtioneuvos pystytti Mariaa esittävän patsaan oli lähes seitsemänkymmentä vuotta tyhjä, mutta muutama vuosi sitten venäläiset hankkivat kivelle alkuperäispatsaan näköispatsaan – hieno teko venäläisiltä. Olen kahdesti saanut vieralla paikalla, kun valkoinen Marian näköispatsas on ollut paikoillaan.
Tässä muutamia kuvia Marian nykyisestä patsaasta ja kuvia myös siitä Nalle-karhusta, joka oli alun perinkin samalla kivellä:
****************
Vammelsuun ortodoksitemppelin alkuperäisestä kirkkoaidasta on jäljellä ainoastaan porttien avautumiskiskot.
Venäläiset ovat parin viime vuoden aikana hankkineet kirkkopolulle uudet portit.Arvostan Vammelsuun ortodoksikirkon ja Rakkauden haudan vaalimistyötä!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rakkauden hauta, Uusikirkko Vpl., Uusikirkko Vpl:n Vammelsuu, Vammelsuu, Eugene Epafroditsh Kartavtsev, Maria Vsevolodna Kartavtseva, Vammelsuun ortodoksikirkko, |
||||||||||||||||||
Kiitokset Postille ja sen asiamiespostisysteemille!Maanantai 26.9.2016 - -Esko Erkkilä- Valitettavan usein annan tällä saitillani moitteita eri asioista, mutta jos on syytä, pyrin myös kiittämään!
Tänään on kiitoksen paikka Postille ja erityisesti sen asiamiespostijärjestelmälle.
Kerron kiitokseni elävän esimerkin kautta:
Puheenjohtamistani yhdistyksistä toinen tarvitsee yleisötilaisuuksien hoitamisessa perkolaattoria eli kahvinkeitintä, jolla pystytään kertaheitolla keittämään kahvia lähes satakunta kupillista.
Yhdistyksellämme on kaksi perkolaattoria, jotta kahvitarjoilut pelaisivat hieman suuremmallekin yleisömäärälle.
Tilasin uuden perkolaattorin torstaina 22.9.2016 klo 14.37 itä-Suomessa toimivalta tavarantoimittajalta, joka lupasi, että perkolaattori lähtee postissa vielä saman päivän aikana.
Homma pelasikin mainiosti, sillä seuraavana päivänä eli perjantaina 23.9.2016 klo 15.04 kännykkääni kilahti viesti, että perkolaattori on noudettavissa lähipostistani!
Kiitokset myös tavarantoimittajalle, sillä tavara oli perillä toiselta puolen Suomea muutaman minuutin yli vuorokaudessa!
Ei minulla nyt niin tulenpalavaa kiirettä perkolaattorille ollut, joten noudin sen vasta eilen eli sunnuntaina 25.9.2016 klo 18.10 lähipostistani.
Lähipostini on Peltolammin Siwa, joka palvelee sunnuntaisin klo 23.00 saakka – …
…palvelee siis myös postiasioissa!
Käsittämättömän laadukasta palvelua!
*******************
Muistan ajan, jolloin Tampereen Peltolammilla oli Postin oma konttori.
Tarvitsemani postiasiat hoituivat silloinkin hyvin, sillä pakettien ja kirjeiden sekä korttien lähettämistä palveli silloinkin ystävällinen henkilökunta.
Saman konttorin takaseinällä jökötti kuitenkin kaksi Postipankin nutturapäistä virkailijaa, jotka mielestäni paheksuen katsoivat jokaista, joka uskalsi tulla häiritsemään heidän valtiasaluettaan. Pelottavaa!
Onneksi Postipankki ja sen Peltolammin toimipisteen nutturapäiset alueensa vartijat ovat painuneet historian roskatynnyreihin ja nyt saamme laadukkaita postipalveluja asiakasmyönteisiltä asiamiespostin henkilöiltä!
Niin, ja Postipankkia ei ole olemassakaan!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Posti, postin asiamiespostit, Peltolammin Siwa, Postin asiamiesposti Peltolammin Siwassa, Postipankki, pelottavaan palvelua Postipankissa, |
||||||||||||||||||
Kolmannella sektorilla on mahdollisuuksia sote-uudistuksessa?Perjantai 16.9.2016 - -Esko Erkkilä- Tämänpäiväisen juttuni otsikossa on kysymysmerkki lopussa, sillä en ole varma, että onko kolmannella sektorilla todellisia mahdollisuuksia sote-uudistuksessa.
Toivon kuitenkin ja näen, että mahdollisuuksia on.
Olen mukana kahdessa kolmannen sektorin toimijan toiminnassa eli Eläkeliitossa ja Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä.
Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana koen, että kolmensadan hengen yhdistyksemme on liian pieni toimimaan osallisena sote-uudistuksessa kolmannen sektorin itsenäisenä toimijana, vaikka meillä onkin mittavaa vapaaehtoistoimintaa esimerkiksi vanhusten hoivaajina.
Pirkanmaan Syöpäyhdistys, jonka tukihenkilönä olen toiminut jo kymmenen vuotta, on puolestaan sen kokoinen yhdistys, että sen toiminta mielestäni hyvinkin täyttää kolmannen sektorin toimijalle asetettavat vaatimukset.
Ryhdyin Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tukihenkilöksi sen jälkeen, kun minulle tehtiin eturauhassyöpäleikkaus vuonna 2001.
Eläkeliiton osalta totean, että Suomen suurimman eläkeläisjärjestön Pirkanmaan piiri täyttää ne kriteerit, joita sote-uudistuksessa kolmannen sektorin toimijalta edellytetään.
Eläkeliiton Pirkanmaan piiri tietää jo mielipiteeni ja toimitan tämän juttuni myös Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen tietoon.
*********************
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan Pirkanmaan tilaisuudessa Tampere-talossa 13.9.2016…
…Sampo Järvelä Kumppanuustalo Artteli ry:stä kertoi kolmannen sektorin mahdollisuuksista osallistua sote-uudistukseen.
Tässä pari PowerPoint-kalvoa Sampo Järvelän esityksestä:
Toivon, että Eläkeliiton Pirkanmaan piiri ja Pirkanmaan Syöpäyhdistys tarttuvat tilaisuuteensa!
Olkaa yhteydessä joko Sampo Järvelään tai suoraan muutosjohtaja Kari Hakariin!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote-uudistus, sote-uudistus Pirkanmaalla, Kolmas sektori sote-uudistuksessa, Kumppanuustalo Artteli ry, Sampo Järvelä, Kari Hakari, |
||||||||||||||||||
Miksi Tampereen kaupunki rönköttelee?Torstai 15.9.2016 - -Esko Erkkilä- ”Rönkötellä” on vanha viljakkalalainen sanonta ja tarkoittaa
Tampereen kaupunki syyllistyy nyt sote- ja maakuntamallin luomisessa rönköttelyyn.
Erityisen räikeästi Tampereen kaupungin rönköttely tuli julkisuuteen kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen vetämässä tilaisuudessa, jossa Vehviläinen selosti maakuntauudistusta Hotelli Ilveksessä perjantaina 9.9.2016.
Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikosen tilaisuudessa pitämä reilusti ylipitkä puheenvuoro oli pahinta mallia rönköttelystä.
Sama rönköttely toistui, mutta selvästi lievempänä perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan tilaisuudessa tiistaina 13.9.2016 Tampere-talossa järjestetyssä tilaisuudessa. Tilaisuuden puheenjohtaja Kari Hakari osasi jo etukäteen ohjata pormestaria pysymään sovitussa viiden minuutin aikataulussa ja kas, pormestari otti Hakarin ohjeet onkeensa!
Ihmettelen lukuisten muiden kanssa, että mitä Tampereen kaupungin johtavat virkahenkilöt ja johtavat luottamushenkilöt uskovat voittavansa, kun rönköttelevät hallituksen päätöksiä vastaan!
En ole ainoa, joka häpeää Tampereen rönköttämistä!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rönkötellä, Tampereen kaupunki rököttelee, Tampere vastustaa, Tampere vastaanpanee, Tampere kiukuttelee, Tampere on lapsellinen, Tampere on tietämätön, Tampere; itkupotkuraivari, itkupotkuraivari, |
||||||||||||||||||
"Oli jämerää ja päämäärätietoista esiintymistä!"Keskiviikko 14.9.2016 - -Esko Erkkilä- Nämä blogikirjoitukseni menevät hieman yksitoikkoisiksi, sillä viime perjantain Anu Vehviläisen maakuntahallintoon liittyvää tapahtumaa, lauantain myyjäisiä Viljakkalan Seurojentalolla, sunnuntaina Eläkeliiton kirkkopyhää Luopioisissa ja maanantain Keskustan 110-vuotistapahtumaa kutsuin hienoiksi tapahtumiksi.
Hienot tapahtumat jatkuivat eilen tiistaina, kun perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula esiintyi meille pirkanmaalaispäättäjille sote-asioiden tiimoilta Tampere-talossa!
Tiedän kokemuksesta, että ministeri Rehulan tilaisuuksissa vakiovarusteena pitää olla fläppitaulu, mutta eilen ministeri Juha Rehula yllätti ja eikä käyttänyt lainkaan fläppitaulua esityksensä tukena!
Juha Rehulan eilinen esitys oli esiintymistaidon huippunäyte, sillä ministerin esitys oli hienosti jäsennelty ja hän ei kertaakaan tukeutunut kirjalliseen lunttiin!
PowerPoint-esitys oli laadittu selkeäksi ja havainnolliseksi.
Taidatkos sen selvemmin sanoa!
Ministeri Rehula jatkoi matkaansa Tampereelta Hämeenlinnaan, mutta ennen Hämeenlinnan tilaisuutta hän ehti facebokissa kommentoimaan Tampereen tilaisuuden tunnelmaa hyvin positiiviseen sävyyn.
Vastakommentoin Rehulan viestiä näin:
”Oli jämerää ja päämäärätietoista esiintymistä - kiitokset Juha Rehula!”
Ministeri vastasi kommenttiini puolestaan näin:
Kiitos Esko! perusvire koko aamupäivän aikana eteenpäinkatsova. Tekemisen meininki on puheiden lisäksi totta myös käytännössä!!!
****************
On hienoa sekä turvallista, että meillä on jämerä ja päämäärätietoinen perhe- ja peruspalveluministeri!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, Juha Rehula, perhe- ja peruspalveluministeri, Tampere-talo, |
||||||||||||||||||
"Läheltä Sinulle" -tapahtuma Viljakkalan Seurojentalolla oli hieno tapahtuma!Sunnuntai 11.9.2016 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan seurojentaloyhdistys ry järjesti eilen hienon tapahtuman Viljakkalan Seurojentalolla, kun siellä järjestettiin ”Läheltä Sinulle” –tapahtuma.
Seurojentalon parkkipaikat olivat autoja täpösentäynnä ja vilkkaampaan aikaan lähiseudun tienvarret olivat täynnä asiakkaiden autoja!
Olin Rouvan apupoikana, kun hän oli myymässä Viljakkalan Majajärven mökkitontillamme kasvattamiamme juureksia ja muita trekoolituotteita.
Rouva totesi tilaisuuden jälkeen, että kerrankin saa myyjäistilaisuuden jälkeen todeta, että…
…kauppa kävi!
Tässä muutama kuva Rouvan osastosta:
**************
Kiitokset Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n puheenjohtaja Outi Lähteenmäki (vasemmalla) ja sihteeri Leena Kunttu, joiden johdolla saimme kokea kaikkien aikojen parhaimman ”Läheltä Sinulle” –tapahtuman!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Läheltä Sinulle, Läheltä Sinulle -tapahtuma, Läheltä Sinulle - tapahtuma Viljakkalan Seurojentalolla, Viljekkala, Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan seurojentaloyhdistys ry, |
||||||||||||||||||
Vasta maalissa jaetaan palkinnotKeskiviikko 7.9.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereen ratikka-aktivistit ovat meuhkanneet ratikan erinomaisuutta jo vuosikausia.
Ratikka-aktivistien naamat alkavat olla vakavia, sillä mm. toissapäivänä julkistetut tiedot eivät lupaa hyvää ratikalle.
Ratikkaintoilijat saivat kylmää vettä niskaansa, kun heidän aiemmin toitottavansa 250 miljoonaa euroa muuttui 283 miljoonaksi euroksi eli ”kantasumma” nousi yhdessä tömäyksessä pitkälti yli 10 %.
Kun uuteen kantasummaan lisätään vaunuhankinnan kustannusarvio ja ratikan vaatimien infra-uudistusten kustannusarviot, ollaankin jo 450 miljoonassa eurossa.
Neljäsataaviisikymmentä miljoonaa euroa on tyystin toista kuin ratikka-aktiivien markkinoima 250 miljoonaa euroa!
Seurasin eilen ns. toisella silmällä facebookissa käytyä ratikkakeskustelua ja siellä oli ratikkauskovaisilla vahva sordiino päällä viesteissään.
Muistutan tässäkin yhteydessä laajaa lukijajoukkoani yhdestä tärkeästä seikasta:
Tampereella kaikkien vähääkään suurempien hankkeiden todellinen toteutunut kustannus on vähintään kaksinkertaistunut budjettiin verrattuna ja kun ratikan ns. virallinen kustannusarvio nyt on 450 miljoonaa euroa, niin puhumme todella miljardiluokan hukkainvestoinnista!
On perin ymmärrettävää, että Tampereen ratikkauskovaiset ovat toissapäiväisen kustannusarviojulkistuksen jälkeen allapäin ja pahoillamielin!
Saavat ollakin!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen ratikka, Ratikkarahoilla ilmainen joukkoliikenne koko Tampereelle, |
||||||||||||||||||
Peltoiloittelua ennen kyntöäSunnuntai 4.9.2016 - -Esko Erkkilä- Sain eilen seurata peltoiloittelua synnyinkotini pelloilla ja hieman laajemmaltikin, kun nuoriso koetteli rajojaan Viljakkalassa Välimäen pelloilla.
Omana aikanani urheilin samoilla pelloilla naapurien poikien kanssa, mutta ajat ovat nykyisin toiset.
En moiti nykyisiäkään tapoja!
Nyt näyttää olevan vaikeuksia lisätä juttuihin valokuvia, mutta pyrin korjaamaan asian pikimmiten, kun Kotisivukoneen ongelmat ovat ohi. Huomaan, että Kotisivukoneella on ollut koko päivän - 3.9.2016 - ongelmia kuvien siirtämisessä asiakkaiden nettisivustoille. Toivon, että lukijani ymmärtävät minusta johtumattomat ongelmat. Jätän tähän juttuuni niiden valokuvien numerot, jotka on tarkoitukseni liittää tämän jutun kuvitukseksi. Yritän liittää kuvat myöhemmin. PÄIVITYS 4.9.2016 KLO 22.22! Huomaan, että Kotisivukoneen työntekijät ovat saaneet niin kovaa palautetta, että ovat tulleet töihin ja laittaneet hommat siihen kuntoon, jotta kuvien liittäminen juttuihin taas onnistuu eli tässä nyt jutun kuvat 24 tuntia liian myöhään!
Tiedän, että peltojemme vuokramies tulee lähipäivinä kyntämään kaikki nämä pellot, joten ”iloittelun” aika on nyt!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Peltojen vuokramies, peltojen vuokraaminen, grossia pelloilla, krossia pellolla, Kotisivukoneella ongelmia, Kotisivukone, |
||||||||||||||||||
Jos yhtiöitetään, niin yhtiöitetään kunnollaTorstai 1.9.2016 - -Esko Erkkilä- Kysymys kunnallisten liikelaitosten ja kuntien omistamien muiden kohteiden yhtiöittämisestä on koko ajan entistä vilkkaamman keskustelun kohteena.
Tampereen Särkänniemen delfiini-case on tuonut kysymyksen kaikkien huulille.
Totean heti, että en ”suuressa kuvassa” kannata esimerkiksi kunnallisten liikelaitosten yhtiöittämistä ja perusteluna minulla on mm. se, että yhtiöitetyn yksikön johtaminen ja hallinnointi karkaa kauas kunnallisen demokratian valvonnasta ja ohjauksesta.
Omaan henkilökohtaista kokemusta kunnallisen liikelaitoksen johtamisesta ja kehittämisestä, sillä olen toiminut kohta kahdeksan vuotta Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa.
Liikelaitosmuoto merkitsee, että luottamushenkilöillä on vahva rooli yrityksen johtamisessa ja kehittämisessä. Toimimme esim. Infran johtokunnassa osakeyhtiön hallituksen tavoin, mutta pystymme tuomaan yrityksen johtamiseen asiakaskunnan ja kaupunkilaisten toiveet paremmin kuin jos olisimme yhtiön hallituksen jäseniä.
Osakeyhtiön hallitusjäsenyys merkitsee, että hallituksen jäsen joutuu katselemaan asioita ainoastaan yhtiön parhaaksi – johtokunnassa näin ei ole.
Totean otsikossa, että jos yhtiöitetään, niin yhtiöitetään kunnolla.
Tarkoitan sanomisellani sitä, että sellaiset yhtiöt ”eivät ole mistään kotoisin”, joiden hallituksessa on ammattimaisten jäsenten lisäksi poliittisesti valittuja jäseniä.
Tampereen Särkänniemi Oy:n delfiinitapauksessa olemme nähneet, että bisnesmaailmassa täysin untuvikko nuori ja kokematon kansanedustaja, joka on poliittisin perustein valittu yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi, ei pysty johtamaan yhtiötä haasteellisessa tilanteessa.
On koettu, että kokematonkin poliittisesti valittu hallituksen jäsen ja jopa hallituksen puheenjohtaja mielellään paistattelee julkisuudessa ja kerää irtopisteitä tilanteessa, jossa yhtiöllä pyyhkii hyvin.
Auta armias kuitenkin, kun yhtiölle tulee haasteellinen tilanne niin kokematon hallituksen jäsen tai hallituksen puheenjohtaja on suurissa vaikeuksissa ja joutuu etsiskelemään syyllisiä, sillä eihän poliitikko koskaan voi tunnustaa epäonnistuneensa.
Ehdoton mielipiteeni kunnallisen toimijan yhtiöittämisessä on, että valittakoon yhtiön hallitukseen ammatilliset osaajat ja ei sorruta valitsemaan hallitukseen poliittisilla mandaateilla toimivia henkilöitä!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Liikelaitokset, kunnalliset liikelaitokset, liikelaitosten yhtuöittäminen, yhtiöittäminen, Tampereen Särkänniemi, Särkänniemen delfiinit, Tampereen Särkänniemi Oy, Tampereen Särkänniemi Oy:n hallitus, |
||||||||||||||||||
Henkeä ahdisti ja kädet vapisivat!Keskiviikko 31.8.2016 - -Esko Erkkilä- Kanttarellit ovat hienoimpia sieniä joita tunnen – vain mustatorvisieni ajaa sen edelle ”arvokkuudessa”.
Osuin viime viikonvaihteessa paikalle, jossa kanttarelleja oli ”vaikka kuinka ja paljon”.
Henkeä ahdisti ja kädet vapisivat, kun kävin sieniä keräämään, sillä en ole milloinkaan osunut vastaavalle paikalle.
Olin varannut mukaani sieniveitsen ja muovisangon, mutta muovisanko tuli täyteen ja sieniä vaan riitti ja riitti.
Ihmeellistä oli, että löytöpaikka oli vain vajaat satakunta metriä mökiltämme!
Hirvikärpäsiä ei ollut ja riisuin t-paidan päältäni ja siitä tehtyyn truuttiin sain mahtumaan loput sienet.
Alueen ”sadonkorjuun” jälkeen suunnistin suorinta tietä mökille ja en vilkuillut sivuilleni, jotta en olisi löytänyt uutta samanlaista esiintymää. No, ehkä jo huomisin teen uuden etsintäretken, että josko kuitenkin…
Nämä ovat niitä elämyksiä, joita metsässä kulkiessa kokee – ei huoleta ratikka eikä vanha tavara-asema eikä delfiinit!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kantarelli, sienisato 2016, Tampereen ratikka, Tampereen vanha tavara-asema, Tampereen delfiinit, |
||||||||||||||||||
Joka puhkesi delfiinimyrsky Tampereen Vihreissä ja Tampereen Kokoomuksessa!Maanantai 29.8.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereen Särkänniemi Oy:n delfinaariossa olleet neljä pullokuonodelfiiniä on viikonvaihteen aikana siirretty Kreikassa Ateenan lähellä Spatassa sijaitsevaan Attica Parkin (The Attica Zoological Park) delfinaarioon eilen.
Uuden sijoituspaikan ovat valinneet eurooppalaiset merinisäkäseläinlääkärit ja -asiantuntijat eläinten hyvinvointi tärkeimpänä kriteerinään.
”Päätös on Särkänniemen delfiinien kannalta paras mahdollinen. Delfiinit saavat isommat tilat, sitoutuneen hoitohenkilökunnan ja tarvitsemansa huolenpidon. Kuulimme laajasti alan asiantuntijoita ja kartoitimme kaikki vaihtoehdot, ja tämä oli myös EEP:n kansainvälisten merinisäkäseläinlääkärien ja -asiantuntijoiden yksimielinen sitova suositus”,...
...kertoo Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.
Kevään kuntavaaleihin valmistautuvien Tampereen Vihreiden ja Tampereen Kokoomuksen riveissä on noussut aikasmoinen älämöly tapahtuneesta.
Vihreät ovat tietysti oma lukunsa, mutta ihmettelen, että Tampereen Kokoomus on jopa pormestari Anna-Kaisa Ikosesta alkaen tullut julkisuuteen arvostelemaan Tampereen Särkänniemi Oy:n hallituksen päätöstä.
Arvostelijat eivät tunne osakeyhtiölakiamme, kun vaativat jopa yhtiön hallituksen eroamista – osakeyhtiön hallitus on yhtiökokouksen valitsema ja hallitus voidaan vaihtaa vain yhtiökokouksen päätöksellä.
Huvittavinta on se, kun Vihreiden ”pankolla makaavat pojat” ovat suuriäänisesti vaatimassa Irene Roivaista tilille. Kiitän Irene Roivaista suoraselkäisestä suhtautumisesta oman puolueensa ”pankolla makaavien poikien” suuntaan.
En myöskään ymmärrä Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikmania, kun hän Tampereen Särkänniemi Oy hallituksen puheenjohtajana on kutsumassa koolle yhtiön hallitusta ensi tiistaille ja käsittelemään asiaa – eikö yhtiön hallituksen puheenjohtaja ole ollut itse päättämässä delfiinien siirrosta ja siirron yhteydessä noudatettavista tiedotusmenettelyistä?
Särkänniemen delfiinien kohtalosta on kuluneiden kuukausien aikana Vihreät, Kokoomus ja alun perin taisi olla eräs demarivaltuutettu keittäneet sopan, jolle nyt on eilen saatu kelpo ratkaisu.
Toivon, että nyt pääsemme keskustelemaan kevään kuntavaaleihin valmistautuvassa kaupungissamme Vanhan tavara-aseman siirrosta ja erityisesti ratikkauskovaisten hellimästä ratikasta!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Delfiinimyrsky, Delfiinit, Särkänniemen delfiinit, Tampereen Vihreät, Tampereen Kokoomus, Tampereen Särkänniemi Oy, Tampereen Särkänniemi Oy:n hallitus, Attica Park, The Attica Zoological Park, Vanhan tavara-aseman siirto, Ratikka, |
||||||||||||||||||
Sähkökatkos syynä, että aamulukijani pettyivät!Sunnuntai 28.8.2016 - -Esko Erkkilä- Pyydän arvoisilta lukijoiltani ymmärrystä, että ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen ette saaneet heti puolenyön jälkeen lukea uutta blogijuttuani - syynä on sähkökatkos, joka koettelee kovin ottein Viljakkalan Majajärven seutua ja Viljakkalan Hanhijärvenkulmaa. Eilinen juttuni saikin aikaan paljon kiinnostusta - kiitokset Tampereen ratikkauskovaisille. Saavuimme Rouvan kanssa kahdella autolla puolenpäivän aikaan kivikylään puolisulaneiden pakasteiden kanssa ja nyt käyn läpi sähköpostisumaani ja kirjoitan tämän lyhyen tiedonannon.Kertaan Keskustan toteamuksen:Tästäkin selvitään!-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sähkökatkos, ratikkauskovaiset, Tästäkin selvitään, |
||||||||||||||||||
Jos ratikka tulisi Tampereen HämeenkadulleLauantai 27.8.2016 - -Esko Erkkilä- Toissapäiväisessä ratikkatilaisuudessa esitettiin puhuttelevaa yhteenvetoa siitä tilanteesta, jos ratikka kaikesta huolimatta tulisi Tampereen Hämeenkadulle. Ratikan rakentaminen Hämeenkadulle merkitsisi mm. seuraavaa:
Toivon, että kansalaiset ja päättäjät perehtyvät näihin kysymyksiin, sillä Tampere on tekemässä todellista hölmön tölväystä, jos ratikka päätetään rakentaa!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
14 kommenttia . Avainsanat: Jos ratikka tulisi Tampereen Hämeenkadulle, Toivottavasti ratikka ei tule Hämeenkadulle, ratikan aiheuttamat ongelmat Hämeenkadulla. |
||||||||||||||||||
Ratikkarahoilla ilmainen joukkoliikenne koko Tampereelle!Perjantai 26.8.2016 - -Esko Erkkilä- Toistan tämän juttuni otsikossa tunnuslauseeni Tampereen ratikasta.
Sain eilen olla mukana mielenkiintoisessa tilaisuudessa, jossa kattoteemana oli
”Sähköbussi vai raitiotie Hämeenkadulle?”
Tilaisuudessa oli mukana osanottajia Tampereen kaikista valtuustoryhmistä – vain Vihreät loistivat poissaolollaan.
En ole kateellinen, kun tilaisuuden alustajien kantava teema sivusi omaa tunnuslausettani, sillä heidän tunnuslauseensa oli
”Ilmainen sähköbussiliikenne Hämeenkadulle!”
Vastustan Tampereen ratikkaa ja tiedän, että pelkkä vastustaminen ei riitä, vaan pitää pystyä esittämään vaihtoehtoinen tapa edetä.
Sain eilen vahvat eväät vaihtoehtoiselle suunnitelmalle.
Tarkoitukseni on lähipäivinä selostaa tarkemmin eilen kuulemaani suunnitelmaa, mutta jo nyt voidaan todeta, että läpi Tampereen rytistävälle ratikalle ja ratikan lisäksi jatkavalle massiiviselle bussiliikenteelle Hämeenkadulla on olemassa vaihtoehto.
Vaihtoehto on se, että Hämeenkadulla kulkee vain sähköbussi nonstop-linjana Pyynikintorin ja Sampolan aukion välillä.
Minulta lainattuna ajatuksena on se, että Pyynikintorin ja Sampolan aukion välinen sähköbussilinja on ilmainen!
Vuoroväli vuorokaudenajasta riippuen olisi 30 sekunnista viiteen minuuttiin!
**************
Tykästyin ehdotukseen ja en ole lainkaan pahoillani, jos teemani…
”Ratikkarahoilla ilmainen joukkoliikenne koko Tampereelle”
…jalostuisikin muotoon…
”Ilmainen sähköbussiliikenne Hämeenkadulle”!
Voitte olla varmoja, että tulen tällä saitilla palaamaan eilen kuulemaani ja kokemaani lähipäivinä!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
1 kommentti . Avainsanat: Ratikkarahoilla ilmainen joukkoliikenne koko Tampereelle!, Sähköbussi vai raitiotie Hämeenkadulle?, Ilmainen sähköbussiliikenne Hämeenkadulle!, Pyynikintori, Sampolan aukio, Hameenkatu.fi, |
||||||||||||||||||
Vanhan tavara-aseman järjetön siirtokysymys polttelee tamperelaisten poliitikkojen kynsiä - hyvä niin!Torstai 25.8.2016 - -Esko Erkkilä- Vanhan tavara-aseman 24 metrin pituisen siirtotaipaleen piti alun perin maksaa 700.000 euroa, mutta eri vaiheiden jälkeen siirtourakan hintalappu on nyt kohonnut 3,2 miljoonaan euroon.
Siirrosta vastaavan yrityksen valitseminen oli esillä Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa 22.6.2016.
Johtokunta päätti yrityksen valitsemisesta, mutta minä jätin päätöksestä eriävän mielipiteen ja vaadin, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uuteen valmisteluun.
Tavoittelin eriävällä mielipiteelläni sitä, että kaupunginhallitukseen poliittisella mandaatilla valitut luottamushenkilöt joutuvat paljastamaan korttinsa eli sen, että ovatko he valmiit sijoittamaan Tampereen kaupungin varoja 3,2 miljoonaa euroa epävarmimmistakin hankkeista epävarmimpaan.
Saavutin tavoitteeni ja kaupunginhallitus käsittelikin asiaa kokouksessaan 15.8.2016 ja yllätyin, kun konsernijohtaja Yli-Rajala esitti suostumuksen antamista järjettömään 3,2 miljoonan euron hintaan.
Onneksi kaupunginhallituksessa on poliittisesti valittuja henkilöitä ja kaupunginhallitus jätti asian pöydälle – asia alkoi ilmiselvästi polttamaan päättäjien kynsiä.
Tässä ote kaupunginhallituksen päätöksestä 15.8.2016:
Päätösehdotus. Konsernijohtaja Yli-Rajala:
********************
Oletan, että Tampereen kaupunginhallitus käsittelee asiaa uudestaan ensi maanantaina eli 29.8.2016 pitämässään kokouksessa.
Voitte olla varmoja, että seuraan tarkasti ketkä ovat valmiit hutlaamaan Tampereen kaupungin varoja 3,2 miljoonaa euroa järjettömään hankkeeseen.
Lopullisen päätöksen asiasta tekee Tampereen kaupunginvaltuusto ja se tapahtuu ilmeisesti 12.9.2016 pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Arvatkaas, että tulenko seuraamaan miten ja ketkä kaupunginvaltuutetut tulevat kannattamaan järjettömään hankkeeseen ryhtymistä!Jos pystyn eriävällä mielipiteelläni vaikuttamaan, että järjettömään hankkeeseen ei ryhdytä, "olen kokouspalkkioni ansainnut"!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanha tavara-asema, Tampereen Vanha tavara-asema, Vanhan tavara-aseman siirtäminen, Vanhan tavara-aseman säilyttäminen, Vanha tavara-asema polttelee tamperelaispoliitikkojen kynsiä, |
||||||||||||||||||
Eräät tamperelaiset kulttuurivaikuttajat ovat saaneet viimeisen leposijansa Kalevankankaan hautausmaan pääportin läheisyydestäMaanantai 22.8.2016 - -Esko Erkkilä- Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen hautausmaakävely Kalevankankaan hautausmaalla 18.8.2016 oli onnistunut aktiviteetti, vaikka etukäteen vastuuhenkilömme kanssa opastuksen sopinut opas pettikin meidät ja oli unohtanut koko jutun.
Kiitokset Tampereen seurakuntien henkilöstölle, joka pelasti sen mitä pelastettavissa oli eli he toimittivat meille kartat, joista ilmeni eräiden merkkihenkilöiden haudat Kalevankankaan hautausmaalla.
Kalevankankaan hautausmaan pääportti sijaitsee osoitteessa Hautausmaankatu 5.
Eräiden tamperelaisten kulttuurihenkilöiden haudat sijaitsevat lähellä hautausmaan pääporttia ja tässä näistä haudoista muutama kuva:
Juice Leskinen 1950 – 2006.
Hautamonumentin on veistänyt taiteilija Timo Hannunen. Mustasta graniitista tehty monumentti on kaksi metriä korkea ja painaa noin neljä tonnia.
Väinö Linna syntyi 20.12.1920 ja menehtyi keuhkosyöpään 21.4.1999.
Veikko Sinisalo 30.9.1926 – 16.12.2003.
Runoilija Yrjö Jylhän hauta vaati hieman pidemmän etsimisen, mutta löysin sen kuitenkin.
Jylhä syntyi 21.7.1903 Tampereella ja kuoli oman käden kautta 30.12.1956 Turussa.
Yrjö Jylhän runo ”Kaivo” on lempirunoni ja olen kerran päässyt käymään Taipaleenjoen taisteluiden takamaastossa sijaitsevalla kaivolla.
************
Useiden merkkihenkilöiden hautoja jäi minulta 18.8.2016 löytämättä ja se onkin lähiaikojen haasteenani, jotta pääsisin käymään niillä.Täytyy luonnollisesti muistaa, että jokainen mm. Kalevankankaalle haudattu on tasavertainen sinne ja muille hautausmaille haudattujen kanssa, sillä kenenkään käärinliinoissa ei ole taskuja, joihin voisi taltioida maallisen vaelluksen aikana kerättyjä omaisuuksia tai täällä ansaittuja esim. taiteellisia ansioita!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kelevankankaan hautausmaa, hautausmaakävely Kalevankankaan hautausmaalla, Juice Leskinen, Väinö Linna, Veikko Sinisalo, Yrjö Jylhä, Kiirastuli, Taipaleenjoki, Yrjö Jylhä Kaivo, |
||||||||||||||||||
Huolestuttavaa, että demokratiavaje yhä vain kasvaa TampereellaSunnuntai 21.8.2016 - -Esko Erkkilä- Tampereella on tällä vaalikaudella koettu syvä asukasdemokratian alennustila ja demokratiavaje. Juhlapuheissa ja julistuksissa toki toista väitetäänkin.
Asukastilaisuudet
Edellisen pormestarin eli Timo P. Niemisen valtakaudella pormestari järjesti melko säännöllisesti tilaisuuksia, joissa hän vastasi asukkaiden esittämiin kysymyksiin.
Pormestarin lisäksi vastaamassa olivat apulaispormestarit sekä myös niiden puolueiden edustajat, jotka eivät kuuluneet silloiseen valtakoalitioon.
Toki myös nyt järjestetään pormestarin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan asukasiltoja, mutta harvakseltaan ja niissä ovat äänessä vain nykyinen valtaklikki.
Olen huomannut tilanteen ja en halua osallistua ”asukastilaisuuksiin”, joissa puhutaan silkkaa propagandaa.
Sähköinen osallistuminen…
…on vallannut Tampereella merkittävän osan ns. asukasvaikuttamisesta.
Asia on periaatteessa kannatettava, mutta pitää muistaa, että pelkästään siihen tukeutumalla suljetaan suuri osa kansalaisista asukasvaikuttamisen ulkopuolelle.
Henkilökohtaisesti ”elän” sähköisessä maailmassa päivittäin pitkään, mutta en ole kertaakaan vastannut Tampereen kaupungin erilaisiin sähköisiin kyselyihin tai osallistunut niihin foorumeihin, joita Tampereella on.
Minua risoo se, että esim. perheemme lähikoulun asioihin pureutuvan asukastilaisuuden vetäjät tukeutuivat esityksissään sähköiseen tutkimukseen, johon oli vastannut parisenkymmentä henkilöä – tutkimuksen vastaamisen oli aloittanut nelisenkymmentä asukasta, mutta puolet oli vastaamisen aikana tympääntynyt ja jättänyt vastaamisen kesken!
Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtajana tiedän, että sähköiseen asiointiin ja sähköiseen asioiden valmisteluun siirtyminen merkitsee, että valtaosa eläkeläistä siirretään syrjään asioiden valmistelusta. Sähköinen osallistuminen ja asioiden sähköinen valmistelu ovat hyviä renkejä, mutta Tampereella ne on päästetty isännän asemaan!
Kaupunginvaltuuston päätösmahdollisuuksien rapauttaminen…
…on Tampereella kohonnut parina viime vuonna aivan uusiin mittasuhteisiin ja se onkin ”isossa kuvassa” vakavin kohta, kun keskustellaan Tampereella vallitsevasta demokratiavajeesta.
Virkahenkilöt ja valtaklikin hallitsema kaupunginhallitus ovat kaapanneet erilaisilla ohjesääntömuutoksilla sen vallan, joka aidossa kuntademokratiassa kuuluisi kaupunginvaltuustolle.
Toivon, että syksyn ja ensi kevään aikana ehdin tarkemmin pureutumaan Tampereella yhä suuremman vallan saaneeseen demokratiavajeeseen.
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: demokratiavaje, Tampere ja demokratiavaje, demokratiavaje Tampereella, Tampereen asukastilaisuudet, sähköinen valmistelu Tampereella, Tampereen kaupunginvaltuusto, vallaton kaupunginvaltuusto, vallaton kaupunginvaltuusto Tampereella, |
||||||||||||||||||
Kahta en halua nähdä - purukumin jauhamista ja miestä, joka ruokailee lakki päässä!Perjantai 19.8.2016 - -Esko Erkkilä- On asioita, jotka saavat verenpaineeni nousemaan ja tämän jutun otsikossa on näistä mainittu kaksi.
Jotenkin ymmärrän lapsia, jotka jauhavat purukumia ja jopa paukuttelevat sitä.
Pidän surkimuksina aikuisia, jotka jopa tärkeiden neuvottelujen ja kokousten aikana jauhavat purukumia – en sentään ole työurani aikana tavannut sellaista purukumin jauhajaa, jotka paukuttelisivat sitä.
Neuvottelukumppani, joka jauhaa purukumia menettää silmissäni lähes kaiken uskottavuuteni – en halua tehdä sellaisen henkilön kanssa yhteistoimintaa.
Purukumia jauhava aikuinen on juuttunut tuttipulloikäisen tasolle ja esim. liikeneuvottelut tuttipullotasolle jämähtäneen aikuisen kanssa ovat vaikeita.
**************
Purukuminjauhajan lisäksi en voi hyväksyä miestä, joka pitää lakkia päässään sisätiloissa ja todellinen kauhu ajatusmaailmassasi on mieshenkilö, joka syyllistyy lakin pitämiseen päässään ruokailun aikana.
Olen tehnyt metsätöitä eläkevaarina, työurani aikana ja erityisen paljon nuorena poikasena, kun isäni kanssa teimme aluksi pokasahalla, justeerilla ja kirveellä metsätöitä – moottorisaha oli työkalunamme, kun pokasaha-aika oli ohi.
Metsätöitä tehdessäni ei koskaan ollut niin paljon pakkasta, että en olisi riisunut lakkia pois päästäni, kun aloin syömään eväitäni.
Lakin poisottaminen päästä ruokailun aikana osoittaa kunnioitusta ruokaa kohtaan.
Jouduin työelämän aikana yöpymään usein hotelleissa ja silloin minulla oli aamupalan aikana suuria vaikeuksia hillitä itseäni, kun katselin nuoria ja raavaita miehiä, jotka nauttivat aamupalaansa lakki päässä!
Toivon, että tämä kirjoitukseni herättää ne henkilöt oikeille käytöstavoille, jotka jauhavat purukumia yleisillä paikoilla.
Toivon myös, että lakki päässä sisätiloissa vetelehtivät miehet muuttavat toimintaansa ja erityisesti kohdistan sanani niille miehille, jotka eivät osaa ottaa lakkia pois päästään, kun ruokailevat!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
2 kommenttia . Avainsanat: Purukumi, purukuminjauhaja ei ansaitse arvostusta, purukuminjauhaja on juuttunut tuttipullotasolle, mies ruokailemassa lakki päässä, hotellin aamupala, aamupala, aamupalapöytä, metsätyömies, nuotiotulet, |
||||||||||||||||||
Häpeän, kun nelikymmenvuotinen entinen työnantajani valmistuttaa Elovena-välipalarahkan Virossa!Torstai 18.8.2016 - -Esko Erkkilä- Olin työelämässä 40 ja puoli vuotta ja siitä ajasta viimeiset neljäkymmentä vuotta elintarvikeyhtiö Raision palveluksessa.
Olen ylpeä Raisio-historiastani, sillä saimme paljon aikaan.
Nyt kuitenkin olen surullinen ja jopa vihainen, sillä Raisio on tuonut markkinoille Elovena-välipalarahkan, joka valmistetaan virolaisesta maidosta Virossa!!
Olen vihainen, sillä Raision toiminta on kaiken arvostelun alapuolella.
Tietääkseni Raisio on karsinut tuotevalikoimistaan kotimaan markkinoille myytävät siipikarjan- sekä sianrehuseokset ja keskittyy kotimaan rehumarkkinoilla ainoastaan naudanrehuseosten myyntiin!
Tuotevalikoiman karsiminen merkitsee, että Raision kohde kotimaan rehumarkkinoilla on ainoastaan naudanrehun käyttäjät.
Elovena-välipalarahkan valmistuttaminen Virossa on Raisiolta märän rätin heittäminen ainoan rehuasiakasryhmänsä kasvoille.
Kaiken lisäksi virolaista Raision alihankkija Tere AS-nimistä meijeriä epäillään veropetoksesta!
Käsittämätöntä amatöörimaisuutta Raisiolta!
On ollut tapana, että Raision pääjohtaja saa jossain vaiheessa vuorineuvoksen arvonimen.
Nykyinen ”pääjohtaja” Matti Rihko on vain toimitusjohtaja ja toivottavasti se enteilee, että hänelle ei haeta vuorineuvoksen arvonimeä.
Häpeän entisen työnantajani menettelyä ja häpeän sitä raskaasti!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio Oyj, Rehuraisio Oy, Elovena, Elovena-mylly, Matti Rihko. Raision elintarviketeollisuuden lopettaminen, |
||||||||||||||||||
Toki ounastelimme saavamme suuren suosion, mutta kyllä suosio yllätti!Maanantai 15.8.2016 - -Esko Erkkilä- Keskustan Tampereen kunnallisjärjestö osallistui eilen Tampereen Hämeenpuistossa järjestettyyn Puistofiestaan ja osastomme saama suosio yllätti meidät kaikki.
Oli mukava kuulla myönteistä palautetta Keskustan valtakunnallisesta toiminnasta ja siitä toiminnasta, jota Tampereen Keskusta on Tampereen kunnallispolitiikassa viime aikoina toteuttanut.
Osastomme teema oli
Kepeästi Keskustalaisesti kaupungin kehittämisestä kesäpäivänä!
Tarjosimme osastollamme kahvia, teetä, mehua, pipareita sekä lapsille ja lapsenmielisille ilmapalloja.
Pieni kuvakertomus onnistuneesta tapahtumasta tässä:
Pyysin ilmoittautumisvaiheessa osastomme paikaksi ”Minna Canth´n patsaan tienoota” ja saimmekin paikaksemme täsmälleen Minna Canth´n patsaan edustan.
Minna Canth Hämeenpuistossa.
Viime vuonna Puistofiestassa vieraili 20.000 tamperelaista ja tänä vuonna tuo määrä taisi ylittyä.
Ensimmäisen Keskusta-ilmapallon sai tyytyväinen koiravieraamme paljon ennen kuin tapahtuma virallisesti avattiin!
Keskustan osasto näkyi jo kauas, sillä rakensimme Keskusta-ilmapalloista kauaksi näkyvän ja taivasta tavoittelevan ilmapalloketjun.
Keskustan osaston kiinnostavuutta ja luottamusta Keskustaan lisäsi se juliste, jossa kerroimme viimeisimmän YLE-gallupin tulokset – Keskusta ylivoimaisesti suosituin puolue 21,8 %:n kannatuksella!
Kirsti Silen Tampereen Teiskosta,…
…Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja, yrittäjä Pilvi Kärkelä…
…Tampereen tarkastuslautakunnan varajäsen Eeva Tuokko ja sadan maratonin mies Johannes Jonov olivat ratkaisevassa roolissa, jotta pystyimme tarjoamaan Keskustasta kiinnostuneille riittävästi kahvia, mehua ja lapsille ilmapalloja.
Oli hienoa kokea pienoista riittämättömyyttä sen kiinnostuksen tyydyttämiseksi, jota väki osoitti Keskustaa kohtaan!
Puolenpäivän jälkeen sovitusti osastolle ilmestynyt kansanedustaja Mikko Alatalo lisäsi tungosta osastollamme, sillä monet halusivat kuulla senaattorin mielipiteitä ja evästää häntä Suomen kuntoonlaittamisessa.
Tässä Mikko Alatalo on yhdessä Tampereen erään keskeisen kulttuuripersoonan kulttuuriohjaaja Tuula Kivistön seurassa.
Keskusta-aktiivi Rachel Mbugua osaa tarttua työhön kuin työhön ja tässä hän seurassani täyttää ilmapalloja lapsille.
Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtaja Minna Sarvijärvi,…
…Keskusta-aktiivi Kaisa Leppänen,…
…Keskustan edustajana Sara Hildenin taidemuseon johtokunnassa toimiva Maarit Suonsivu ja…
…Pasi Kajarinne muodostivat sen ydinporukan, jotka Keskustan talkoolaisina huolehtivat Keskustan esiintymisestä Puistofiestassa 14.8.2016.
Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana kiitän kunnallisjärjestömme ja piirin aktiiveja, jotka talkootyöllään mahdollistivat kerrassaan hienon tapahtuman.
Suurimmat kiitokset osoitan niille tamperelaisille ja pirkanmaalaisille, jotka poikkesivat osastollamme ja kannustivat Keskustaa jatkamaan Suomen kuntoonlaittamista!
-Esko Erkkilä- |
||||||||||||||||||
|
2 kommenttia . Avainsanat: Puistofiesta 2016, Keskusta Puistofiestassa 2016, Hämeenpuiston ystävät, Kirsti Silen, Pilvi Kärkelä, Johannes Jonov, Mikko Alatalo, Tuula Kivistö, Minna Sarvijärvi, Kaisa Leppänen, Maarit Suonsivu, Pasi Kajarinne, Rachel Mbugua, |
||||||||||||||||||