Italian pääministeri Silvio Berlusconi vei Paavo Lipposta "kuin litran mittaa"!Perjantai 12.10.2018 - -Esko Erkkilä- Suomi on elintarviketurvallisuudessa Euroopan alueen ehdoton ykkösmaa ja olisimme sen vuoksi ansainneet Euroopan Unionin elintarvikeviraston (EFSA) sijoittamisen Suomeen.
Näin meille uskoteltiinkin, kun Italian silloinen pääministeri Silvio Berlusconi muka lupasi 14.3.2003 Suomen silloiselle pääministeri Paavo Lipposelle, että EU:n elintarvikevirasto sijoitetaan Suomeen.
Lipponen teki asiasta Suomessa suuren numeron ja vaalikiimassaan – eduskuntavaalit kun järjestettiin 16.3.2003 – kertoi, että Suomi saa EU:n elintarvikeviraston.
Lipponen puhui paskaa, sillä mitään pitävää sopimusta ei ollut ja EU:n elintarvikevirasto perustettiinkin sitten aikanaan Italian Parmaan.
Onneksi Lipposen kaksi vaalikautta kestänyt kuningastie kuitenkin päättyi 16.3.2003 järjestettyihin eduskuntavaaleihin ja valtaan nousi Anneli Jäätteenmäen johtama Keskusta-vetoinen hallitus.
Tämän jutun otsikkoa voisi jatkaa vaikkapa näin:…ja Paavo Lipponen sumutti Suomen kansaa!
****************
Valheella on lyhyet jäljet – jopa politiikassa ja sen sai vuonna 2003 karvaasti kokea Paavo Lipponen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Italian pääministeri Silvio Berlusconi vei Paavo Lipposta "kuin litran mittaa"!, EFSA, EU:n elintarviketurvallisuusvirasto, Parma, Paavo Lipponen, |
Italiassa arvostetaan vanhoja ajoneuvojaTiistai 9.10.2018 - -Esko Erkkilä- Liekö ollut sattumaa vai mitä, mutta osuimme viikon kestäneellä Italian-matkallemme kahdestikin vanhoja ajoneuvoja esittelevään näyttelyyn.
Ensimmäinen vanhojen ajoneuvojen näyttely, jonka kohtasimme, oli majapaikkaamme Hotel Costabellaa vastapäätä San Zeno di Montagnan vuoristokylässä oleva näyttelykenttä.
Näyttely oli Lega Antichi Motori – järjestön järjestämä ”Vanhojen historia-ajoneuvojen galleria”.
Näyttelyssä oli esillä puolensataa erilaista historia-ajoneuvoa ja olipa joukossa muutama entisaikojen maataloustyökonekin.
Näyttelyn mainosjuliste näytti järjestäjän verkkosivuilta otettuna kuvakaappauksena tältä!
Julisteen isossa kuvassa näkyy kyläkirkko vasemmassa laidassa ja hotellimme siitä hieman oikealle.
************************
Tässä pieni kuvakavalkaadi esillä olleista autoista ja muutamasta työkoneesta:
Omnibus vuodelta 1924; huippunopeus 40 kilometriä tunnissa!
Käsinsyötettävä puimakone!
Lähes tuollaisella sain minäkin ajaa Keskon omistamalla Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetilalla Hauholla vuonna 1966!
Ruokaa, juomaa ja virvokkeita oli runsaasti tarjolla markkinaväelle!
Se kiinnitti huomiota, kun ajoneuvot alkoivat illansuussa matkata kotiseuduilleen, että raskaista ajoneuvoista ainakin puolet olivat oikealta puolelta ohjattavia.
Tutkin asiaa ja totesin, että 1900-luvun alun Italiassa Rooma, Milano, Torino, Firenze ja Napoli noudattivat vasemmanpuoleista liikennettä, kun muualla ajettiin oikealla; on siinä ollut sekamelskaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lega Antichi Motori, www.legaantichimotori.it, italia2018, San Zero di Montagna, Vanhojen historia-ajoneuvojen galleria, Camion corrierre trattori veicoli militari e da lavoro d´epoca, |
Kävimme kasvattamassa Pohjois-Italian vaurauttaMaanantai 8.10.2018 - -Esko Erkkilä- Palasimme Rouvan kanssa Pohjois-Italiaan suuntautuneelta lomamatkaltamme eilen eli sunnuntaina aamukahdelta.
Matkamme suuntautui Italian vauraimpaan osaan eli Milanoon ja sen lähialueille Veronaan, Venetsiaan sekä Gardajärvelle.
*******************
Matkamme järjestäjänä oli Albatross-travel ja matkalla oli mukana 32 matkalaista.
Matkamme kesti kotoa kotiin runsaan viikon ja tukikohtamme Italiassa oli pieni lähes 600 metriä merenpinnantason yläpuolella sijaitseva Veronan maakuntaan kuuluva San Zeno di Montagnan vuoristokylä.
Hotellimme nimi oli Costabella…
…joka ulkoapäin näytti tältä.
Hotellilta oli näkymät Gardajärvelle ja kapean järven toisella puolella sijaitsevalle vuoristolle.
**********************
Pohjois-Italia on maan taloudellinen veturi ja siitä kertoo mm. se, että pohjoisessa työllisten osuus väestöstä on 64 %, kun vastaava luku etelässä on vain 45 %.
Italian kansantulosta matkailun osuus on 7,3 % ja sitä olimme omalta osaltamme kasvattamassa.
Tämä oli kolmas matkamme Italiaan, sillä teimme ensimmäisen Italian-matkamme Toscanaaan ja toisen Sorrentoon, Amalfin rannikolle, Napoliin, Vesuviukselle sekä Pompeihin.
Se, että pohjois-Italia on maan taloudellinen veturi, näkyy joka paikassa; kadut ovat siistejä ja väki palveluhenkistä.
Otin tapani mukaan runsaasti valokuvia ja tarkoitukseni on lähipäivinä tehdä tälle saitille juttuja matkamme varrelta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Porjois-Italian ihanuudet, Pohjois-Italia, San Zeno di Montagnan vuoristokylä, San Zeno di Montagna, Costabella, Pohjois-Italia on Italian talouden veturi, Italia2018, |
Roskat mereen ja vasemmanpuoleinen liikenneSunnuntai 7.10.2018 - -Esko Erkkilä- Tein ensimmäisen ulkomaanmatkani vuonna 1965 Tukholmaan.
Opiskelin tuolloin Osaran Maamieskoulussa ja teimme eräänlaisen opintomatkan laivalla Tukholmaan.
Tuolta matkalta on edelleenkin mielessä kaksi asiaa ja niistä nyt muutama sana:
Roskat mereen
En muista laivan nimeä, mutta siihen aikaan Tukholman laivoilla oli tapana heittää kaikki laivalla syntyneet roskat mereen.
Seurasimme laivan takakannella, kun miehistö heitti pitkin matkaa kaikenlaista roskaa mereen ja sinne jäivät aalloille keinumaan suuret määriä pahvilaatikoita ja muuta roinaa - painavimmat romut ja roskat vajosivat heti merenpohjaan!
Hieman ihmettelimme, mutta tuo oli siihen aikaan meininki.
Eipä onnistuisi nykypäivänä.
Vasemmanpuoleinen liikenne
Ruotsi siirtyi oikeanpuoleiseen liikenteeseen syyskuun 3. päivänä vuonna 1967, joten matkamme jälkeenkin Ruotsi jatkoi vasemmanpuoleista liikennettään vielä parisen vuotta.
En muista, että missä kävimme tilausajobussilla Tukholmassa, mutta sen muistan ja minulla on siitä bussin tuulilasin kautta otettu kuvakin, kun liikenne oli vasemmanpuoleista.
En toista sitä perätöntä juttua, että Ruotsissa osa liikennettä olisi aluksi siirtynyt oikeanpuoleiseen liikennöintiin ja vasta hieman myöhemmin joku toinen osa – no, toistinpas!
Nyt tiedän, että koko moottoriajoneuvoliikenne oli Ruotsissa kielletty 3.9.1967 klo 01.00 -> 06.00 välisen ajan. Tukholmassa liikennöintikielto alkoi jo 2.9.1967 klo 22.00 ja päättyi vasta 3.9.1967 klo 15.00!
Ruotsin valtiopäivät hyväksyi päätöksen oikeanpuoleiseen liikenteeseen siirtymisestä 10.5.1963, joten tieto oikeanpuoleisiin liikenteeseen siirtymisestä oli tiedossa jo opintomatkamme aikana.
Voi niitä aikoja!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: merien roskaaminen, Ruotsinlaivojen merien roskaaminen, merien jätelautat, vasemmanpuoleinen liikenne, Ruotsin vasemmanpuoleinen liikenne, Ruotsin siirtyminen oikeanpuoleiseen liikenteeseen, Ruotsin valtiopäivät, |
Ylöjärven kirkkopuistossa huomaa, että Ylöjärvelle muutti paljon karjalalaisiaLauantai 6.10.2018 - -Esko Erkkilä- Liekö liian lähellä, mutta en ole koskaan käynyt Ylöjärven kirkossa vaikka se naapurikaupungin kirkko onkin.
Haaveeksi käynti jäi myös 21.9.2018, kun tarkoitukseni oli poiketa kirkossa.
No, käyntini ei kuitenkaan ollut turha, sillä pääsin tutustumaan kirkkoa ympäröivään puistoon.
******************
Ylöjärven kirkko valmistui vuonna 1850 ja sinne mahtuu 550 sanankuulijaa. Kirkko rakennettiin vuonna 1842 palaneen kirkon pikalle.
********************
Ylöjärven kirkkopuistossa on useita muistomerkkejä ja sain niistä kamerani linssiin nämä:
Sankarihautausmaalla on yksinkertainen muistomerkki sodissa 1939 – 1944 kaatuneiden muistolle.
Valitettavasti Ylöjärvenkään sankarihautausmaalla ei ole vainajien muistokivissä mainintaa kaatumispaikkakunnasta!
*************
Vapaussodan muistomerkki on paljon näyttävämpi ja enemmän kertova kuin Talvi- sekä Jatkosodan sankarivainajille omistettu muistomerkki.
Jalustassa on teksti
Kallis oli isänmaan Vapauttamisen hinta
Muistomerkin etupuolella on niiden nimet, jotka kaatuivat Pälkäneellä 25.4.1918.
Muistomerkin kolmella muulla sivulla, on…
…niiden nimet, jotka kaatuivat Tampereen valloituksessa 25.3 – 5.4.1918.
***************
Karjalaan jääneiden muistomerkki on kunniapaikalla kirkkopuistossa ja siinä on teksti
Kadotetun Karjalanpyhiin Jumalanpuistoihin kätkettyjenvainajien muistolle
Ylöjärven Karjalaiset
Kirkkopuistossa on Ylöjärven Karjalaisten 24.8.1986 pystyttämä muistokivi, jossa todetaan näin:
Karjalaisten vainajien jarakentajien 40-vuotisen työnmuistoksi.
******************
Kirkkopuiston äärellä on Ylöjärven Lionsklubien vuonna 1989 pystyttämä muistomerkki, jossa todetaan näin
Nykypolven kiitossotavuosien 1939 – 1945suomalaisille
********************
Minulla oli Ylöjärven kirkkopuistoon tutustuessani seuranani eräs vilkasliikkeinen kaverikin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven kirkko, Ylöjärven kirkkopuisto, Vapaussodassa kaatuneet Ylöjärvi, Ylöjärven sankarihautausmaa, Ylöjärven Karjalaiset, |
Osaran maamieskoulu maksoi raskaan hinnan VapaussodastaPerjantai 5.10.2018 - -Esko Erkkilä- Vuonna 1918 käyty Vapaussota merkitsi monille tahoille raskaita menetyksiä vaikka lopulta päättyikin suomalaisen yhteiskunnan kannalta voitollisesti.
Eräs raskaita menetyksiä kokenut taho oli Osaran maamieskoulu Hämeenkyrössä.
Osaran maaseutuopetusyksikön Toukola-luentosalissa on marmoritaulu, joka osaltaan kertoo Osaran raskaista vaiheista.
Marmoritaulussa kerrotaan, että koulun johtaja, maanviljelysneuvos Arthur Gideon Hilden surmattiin Kyröskoskella 15.2.1918.
Samassa marmoritaulussa todetaan, että kaksi koulun oppilasta sai surmansa Sikurissa 15.3.1918 ja kolmas sai samassa taistelussa sellaiset vammat, että kuoli 26.3.1918.
Lainaan Wikipediaa, jossa maanviljelysneuvos Hildenin surmaamisesta kerrotaan näin:
Wikipedian tekstissä puhutaan Suomen sisällissodasta, mutta olen korjannut tuon sodan oikeaan muotoon eli Vapaussodaksi. Valitettavasti Hildenin surmaan liittyy myös Viljakkala.
Arthur Hildén surmattiin Vapaussodan aikana helmikuussa 1918. Hänet vangittiin Osarassa ja vietiin kuulusteltavaksi Viljakkalan Upan talossa toimineeseen punakaartin esikuntaan. Hildéniä oltiin ilmeisesti viemässä takaisin kotiinsa, kun hänet ammuttiin reessä Kyröskosken itäpuolella Myllyahteessa, jonka jälkeen ruumis heitettiin koskeen. Viljakkalan punakaartin ylipäällikön Erkki Raiteen mukaan ampujina olivat Ikaalisten punakaartin komppanianpäällikkö Väinö Lindeman sekä kaartilainen ”Väinö Leppänen”, jonka oikea henkilöllisyys on epäselvä. Hildénin puolison päiväkirjamerkintöjen mukaan hänet kävi hakemassa kaksi humalaista nuorta miestä. Ampujat eivät kuitenkaan välttämättä olleet samat henkilöt kuin Hildénin vanginneet punakaartilaiset. Surman todennäköisenä syynä oli, että Hildén rahoitti suojeluskuntia sekä oli avustanut rintaman toiselle puolelle pyrkineitä valkoisia. Ennen Vapaussotaa Osaran kartano oli seudun suojeluskuntalaisten toiminnan keskus.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Osaran maamieskoulu maksoi raskaan hinnan Vapaussodasta, Osara, Osaran maamieskoulu, Osaran kartano, Viljakkalan Uppa, punaisten komentokeskus Viljakkalassa, Uppa - punaisten komentokeskus Viljakkalassa, Arthur Hilden, Arthur Hildenin surmaaminen, |
"Pernak kuoppaa ja ämmäp pirttii"...Keskiviikko 3.10.2018 - -Esko Erkkilä- …on vanha viljakkalalainen toteamus, kun perunat on syksyllä saatu kellariin tai maakuoppaan.
Sain perunat kellariin hyvissä ajoin syyskuun puolella ja olen tyytyväinen aikaansaannokseeni.
Meillä perunaa on viljelyksessä sen verran, että pysymme omissa perunoissa uuteen satoon saakka.
Perunalajikkeita meillä on liiankin kanssa, sillä lajikevalikoimaamme kuuluvat;
Rosamunda punaisena lajikkeena ja Blue Congo sinisenä lajikkeena ovat pellolla mainioita lajikkeita pitämään erossa valkoiset lajikkeet toisistaan.
Blue Congo-lajiketta käytetään antamassa ruokapöytään väriä aivan liian vähän.
Se on mainio vaikkapa siinä, kun Itsenäisyyspäivänä halutaan tehdä perunasalaattikulhoon kuvio Suomenlipusta!
Jonain vuonna Blue Gongoa on meillä käytetty paljonkin tavallisen perunan tapaan - suosittelen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pernak kuoppaa ja ämmäp pirttii, perunat kuoppaan ja ämmät pirttiin, Blue Congo, Rosamunda, Carrera, Timo-perunalajike, Siikli, van Gogh-perunalajike, |
AlamökkiTiistai 2.10.2018 - -Esko Erkkilä- Ylöjärven kaupungintalon aukiolla paljastettiin elokuun 29. päivänä 2018 Eppu Normaali-veistos - veistoksen nimi on "Alamökki"!
Veistos on kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksen toteuttama ja sen mallina on toiminut Eppu Normaalin ensimmäisen treenikämpän ja pitkäaikaisen studion, ”alamökin”, päätyseinä.
Pari lähikuvaa Alamökin ”julkisivusta”:
Ja tässä näkymä Alamökistä ulos:
Takana näkyy Ylöjärven kirkko. ****************
Alamökkiin liittyy ripaus Viljakkalan suuntaankin, sillä alamökki on aikoinaan toiminut Takamaan koulun keittolana ja Takamaa sijaitsee Ylöjärveltä maantie 2773:a kohti Viljakkalaa!
Myös toinen Ylöjärven kaupungin liitoskunnista eli Kuru on päässyt mukaan vesitokseen, sillä veistoksen graniittijalusta on Kurun harmaata graniittia!
*****************
Ylöjärven kaupungin verkkosivuilla todetaan Eppu Normaalista näin:
Eppu Normaali on Suomen suosituin yhtye, jonka ura alkoi Ylöjärvellä vuonna 1976. Bändi on myynyt liki 2 miljoonaa levyä, joista se on vastaanottanut 42 jalometallilevyä. Yhtyeen suosituimpia biisejä ovat ”Vuonna ’85”, ”Murheellisten laulujen maa”, ”Kitara, taivas ja tähdet”, ”Nyt reppuni jupiset, riimisi rupiset” ja ”Baarikärpänen”. Eppu Normaali oli ensimmäinen kotimainen yhtye, joka myi stadionin loppuun vuonna 2004 ja teki sen uudelleen Tampereen Ratinan stadionilla 40-vuotisjuhlavuonnaan 2016. Bändistä on tehty myös kirja ja elokuva.
******************
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alamökki, Eppu Normaali, Takamaan koulu, Kimmo Schroderus, kuvanveistäjä Kimmo Schroderus, Vuonna ?85, Murheellisten laulujen maa, Kitara taivas ja tähdet, Nyt reppuni jupiset, riimisi rupiset, |
"Pyhyys on sinun huonees kaunistus, Herra, iankaikkisesti"Maanantai 1.10.2018 - -Esko Erkkilä-
Otsikossa olevat psalmi 93:n sanat ovat Tampereella Finlaysonin kirkon etuosan kuorikaaressa ja sieltä ne tervehtivät kirkkoon tulijaa.
Psalmi 93:5 kuuluu nyky-Raamatussa näin:
”Sinun todistuksesi ovat aivan vahvat, pyhyys on sinun huoneellesi arvollinen, Herra, hamaan aikojen loppuun.”
***************
Osallistuin Tampereen Vanhusneuvoston jäsenenä meille järjestettyyn ns. kaavakävelyyn Tampereen ydinkeskustassa 28.8.2018 ja kävelymme lopuksi poikkesimme Finlaysonin kirkkoon.
Tuolloinen käyntini oli ensimmäinen tuossa kauniissa ja idyllisessä kirkossa.
Punatiilinen rakennus valmistui rukoushuoneeksi tehtaanportin tuntumaan jo vuonna 1879, mutta se vihittiin viralliseksi kirkoksi vasta vuonna 2009, kun Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo vihki sen virallisesti kirkoksi.
Alttarin takaseinää hallitsevat von Nottbeckin Pietarista hankkimat ja Lontoossa 1850-luvulla Hill&Son – tehtaan valmistamat urut.
*********************
Finlaysonin kirkko on Finlaysonin tehtaanjohtaja Wilhelm von Nottbeckin rakentama joka halusi huolehtia tehtaidensa työntekijöiden hengellisestä elämästä.
Kirkon piirustukset laati Frans Ludvig Calonius, joka toimi Tampereen kaupunginarkkitehtinä.
Kirkkosalin seinällä on kaksi tehtaan työntekijöiden silkistä valmistamaa seppelettä, joista tämä…
…on Wilhelm von Nottbeckille (1818 – 1890) ja…
…tämä hänen pojalleen Ernst Freidrick Rembert von Nottbeckille (1864 – 1885).
******************
Finlaysonin kirkko toimii myös lasten katedraalina eli lasten omana kirkkona.
Kirkossa on kerronta-alttareilla kuvaelmia Raamatun eri tapahtumista.
****************
Arvostan, että kirkon sisäänkäynnin vieressä on kolme muistotaulua niille Finlaysonin työntekijöille, jotka kaatuivat Talvi- ja Jatkosodassa.
Kannustan poikkeamaan Finlaysonin kirkossa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pyhyys on sinun huonees kaunistus Herra iankaikkisesti, Finlaysonin kirkko, Wilhelm von Nottbeck, Finlayson, psalmi 93, Frans Ludvig Calonius, |
Useita hyviä ehdotuksia tupakoinnin lopettamiseksiSunnuntai 30.9.2018 - -Esko Erkkilä- Varmaan useimmat meistä muistavat, että millaisia kauhun paikkoja olivat Ruotsinlaivat ja Tallinaan liikennöivät laivat, kun niillä oli tupakointi sallittu joka paikassa. Risteilyn tai laivamatkan jälkeen oli pakko tuulettaa vaatteitaan ulkosalla – passiivista tupakointia pahimmillaan.
Onneksi varustamot tajusivat tilanteen ja nyt tilanne on tyystin toinen – minäkin olen nykyisin mieluusti lähtemässä risteilyille.
*******************
Arvostan, että sosiaali- ja terveysministeriö asetti 29.6.2017 työryhmän, jonka tehtävänä oli tehdä esityksiä lakimuutoksiksi ja muiksi toimenpiteiksi, jotka tukevat ja edistävät tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppumista vuoteen 2030 mennessä.
Työryhmä toimi ripeästi, kokoontui 17 kertaa ja jätti mietintönsä perhe- ja peruspalvelupalveluministeri Annika Saarikolle 31.5.2018.
Mietinnössä esitetyt toimet luovat edellytykset tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden käytön loppumiselle – hyvä niin!
Mietinnössä esitetään 44 erilaista toimenpide-ehdotusta, joilla päästäisiin tavoitteeseen eli siihen, että tupakkatuotteiden käyttäminen loppuisi vuonna 2030.
Otan esimerkiksi sen, kun työryhmä esittää tupakoinnin kieltämistä joukkoliikennepysäkeillä (mukaan lukien ”taksitolpat”).
On todella kamalaa, kun bussia odottaessa samalla pysäkillä on tupakoiva henkilö. Usein tämä tupakan riivaama henkilö kaiken lisäksi seisoo pysäkkikatoksen suojassa ja on varmaa, että sinne ei kukaan muu sitten voikaan mennä odottamaan bussia.
Havaintojeni mukaan taksitolppien ympäristöt ovat todellisia tupakantumppien valtaamaa aluetta, joten kannatan lämpimästi tupakanpolton kieltämistä myös taksitolppien läheisyydessä.
Tupakantumpit ovat siinä mielessä harmillisia, että ne saattavat helposti tarttua esim. talvikenkien pohjaan ja kun sellaisilla jalkineilla menee omaan autoonsa, voi sitä kammottavaa hajua, jonka saa omaan autoonsa!
Googlasin em. työryhmän laatiman mietinnön ja huomasin, että oli järjestyksessä 920:s joka netissä tutustui mietintöön. Soisin, että paljon useampi tutustuisi mietintöön!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tupakanpoltto, tupakanpolton lopettaminen, tupakanpolton lopettaminen vuoteen 2030 mennessä, työryhmä tupakanpolton lopettamiseksi, tupakanpolton kieltäminen bussipysäkeillä, tupakanpolton kieltäminen taksitolpilla, |
Suomalaisen maatalouden tulevaisuus- seminaari oli täysosumaLauantai 29.9.2018 - -Esko Erkkilä- Osallistuin eilen Hämeenkyrössä seminaariin, jonka nimi oli ”Suomalaisen maatalouden tulevaisuus”.
MTK-Hämeenkyrö järjesti mielenkiintoisen seminaarin Osaran maaseutuopetusyksikön tiloissa.
Seminaarin avannut MTK-Hämeenkyrön puheenjohtaja Tiina Jokela totesi avaussanoissaan, että MTK:n on mukava aloittaa toinen vuosisatansa niissä tulevaisuudenuskoisissa tunnelmissa, joihin myös tässä seminaarissa toivottavasti päädytään!
Hämeenkyröläiset olivat saaneet paikalle MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan ja hän totesikin, että ruoka on aina muodissa.
”Hyvä tulevaisuus pitää itse ansaita” oli MTK:n ykkösmiehen viesti seminaariyleisölle.
Marttila muistutti, että takavuosina metsäteollisuutta pidettiin auringonlaskun alana, mutta nyt ei enää kukaan sano niin!
Yli 40-vuotta suomalaisen elintarviketeollisuuden palveluksessa olleena oli kiinnostavaa kuulla, kun MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila peräänkuulutti vahvempaa kotimaista elintarviketeollisuutta.
Marttila totesi, että kotimainen elintarviketeollisuus ottaa sitä vastaan suunnatut iskut vastaan ja kääntää vielä toisenkin poskensa iskuille. Ymmärsin, että iskujen antajana olisi päivittäistavarakauppa.
Seminaarin kysely-osiossa pyysin Marttilaa tarkentamaan, että millaisia tehostamistoimenpiteitä ja mahdollisia saneerauksia hän odottaa lihanjalostusteollisuudelta, viljanjalostusteollisuudelta ja meijerimaailmalta, mutta Marttila ei suostunut menemään yksittäisiin yritysjärjestelyihin. Sen hän aivan oikein totesi, että tehostamista tarvitaan.
Toisena alustajana oli agrologi, agronomi ja MTT Sami Myyrä, joka esitti muutamia ajatuksia mukavasti provosoivaan sävyyn.
Pari hyvää sutkautusta, jotka Myyrä esitti:
”Kuluttajilla on huono omatunto, kun eivät toimissaan sido hiiltä”!
”Muutetaan kallis elämä rikkaaksi elämäksi”!
Sami Myyrän esittämä tämä kuva herätti hieman kuhinaa seminaariyleisön joukossa, sillä kuvan otsikossa todetaan, että iso tili on tehty maataloudessa EU:n aikana.
Aluksi Myyrä ”unohti” kertoa, että mistä mittayksiköstä on kyse ja kun hän sen paljasti, niin kyseessä on maatalousmaan keskihinta euroa per hehtaari!
EU-ajan alkaessa maatalousmaan keskihinta hehtaaria kohden oli tasolla vajaat 3.000 euroa per hehtaari, kun se nyt on 9.000 euroa per hehtaari!
En siitä huolimatta ole myymässä kotitilani peltomaita!
Onnistuneen seminaari-illan päätössanat lausui Kaupin tilan emäntä, MTK:n valtuuskunnan toinen varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa.
Linnainmaa totesi olevansa seminaarin antiin tyytyväinen, sillä seminaarissa ei käsitelty lainkaan maataloustukiin liittyviä asioita ja se osoittaa, että maataloustuottajat haluavat saada elantonsa markkinahintojen kautta.
Hyvä periaate!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomalaisen maatalouden tulevaisuus, Suomalaisen maatalouden tulevaisuus-seminaari, Osara, Osaran maaseutuopetusyksikkö, MTK, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila, |
Tampereella ei ole haluakaan päästä tappiokierteestä ulos!Perjantai 28.9.2018 - -Esko Erkkilä- Eilen Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa päättyneet kolmipäiväiset Alihankinta 2018-messut keräsivät 17.188 messuvierasta – olin eräs messuvieraista.
Tampereella vuosittain järjestettävät Alihankinta-messut esittelevät koko Suomen teollisuuden ja sen kärkiyritykset.
On luonnollista, että jokseenkin kaikki Suomen kunnat, kaupungit ja talousalueet haluavat olla esillä messuilla, sillä taloudellisesti menestyvät kunnat ja kaupungit haluavat tarjota yrityksille tontteja ja muutakin yritysystävällistä infraa.
Yksi kaupunki loisti tänäkin vuonna poissaolollaan ja se oli Tampere.
On käsittämätöntä, että miten Tampereen kaupungin virkahenkilöt ja johtavat luottamushenkilöt vuodesta toiseen laiminlyövät erään keskeisimmän tehtävänsä eli yrityshankinnan Tampereelle.
On anteeksiantamatonta, että tänäkin vuonna 70 – 75 miljoonaa euroa tappiota tekevälle kaupungille on mahdollista laiminlyödä alkeellisinkin yrityshankinta eli olla poissa omassa kaupungissaan järjestettäviltä yritysmaailman eräiltä kaikkein tärkeimmiltä messuilta!
En varmaankaan tavoittanut kamerani linssiin kaikkia niitä kuntia, kaupunkeja ja seutukuntia, jotka tekivät itseään yrityksille tykö houkuttelevina sijoituspaikkakuntina, mutta tässä kuitenkin joitain yritysystävällisiä osastoja:
On selvää, että yritykset tuntevat olonsa turvatuksi ja kunnan osalta yritysystävälliseksi, kun ne saavat esiintyä messuilla oman kuntansa, kaupunkinsa tai seutukuntansa tuen piirissä.
*******************
Vuoden 2019 Alihankintamessujen ajankohta on jo nyt päätetty ja olisi välttämätöntä, että Tampereen kaupungin elinkeinotoiminta ryhdistäytyisi ja ilmoittautuisi jo nyt vuoden kuluttua järjestettäville Alihankinta-messuille!
Tiedän toki, että ensi vuoden näyttelypaikat on jo nyt lähes loppuun varattu, mutta yrittää pitäisi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alihankinta 2018, Alihankintamessut, Yksi oli joukosta poissa - Tampere, Yksi oli taas joukosta poissa - Tampere, |
Soijatuotteiden hinnoittelu Suomessakin perustuu Chicagon johdannaispörssin noteerauksiinTorstai 27.9.2018 - -Esko Erkkilä- Eilen kerroin soijapavusta ja sen merkityksestä maailmankaupassa.
Eläkeläiskeinutuolissani kerron tänään muutamalla sanalla soijatuotteiden hinnoittelusta.
Luulen siitä jotain tietäväni, vaikka operatiivisesta soijatuotteiden hinnoittelutyöstäni onkin kulunut jo pian kymmenkunta vuotta.
Kuukausitarpeemme soijarouhetta oli tasolla 5.500 tonnia eli vuositasolla vastasin n. 60 miljoonan kilon suuruisista soijarouhehankinnoista. Mittakaava oli silloin hieman toinen, sillä nykyään puheenjohtamani yhdistykset pinnistelevät muutaman tonnin saldotasolla.
Soijatuotteiden hinta perustuu myös ”Pihtiputaan mummolle” Chicagon johdannaispörssin alati vaihtuviin noteerauksiin ja dollarin sekä euron väliseen vaihtokurssiin.
Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, niin Chicagossa painoyksikkönä ei ole suinkaan eurooppalainen tonni vaan sikäläinen tonni, joka on 907,2 kiloa.
Chicagon noteeraus eli CBOT piti siis ensiksi muuttaa eurooppalaisiksi tonneiksi ja sen jälkeen etsiä eurooppalaiselle tonnille eurohinta.
Näin saatuun tonnin eurohintaan lisätään välittäjä/myyjäkohtainen preemio, jolloin päästään euromääräiseen tonnihintaan Suomessa.
Kun tähän lisätään makasiini- yms. kulut Suomessa ja kotimaan rahtikustannus, niin päästään soijarouheen raaka-ainehintaan rehutehtaalla.
*****************
Rahoitusosastomme järjesti kerran viikossa HHRH-palaverin (HyödykeHintaRiskienHallinta), jossa todettiin viimeaikaiset hintakehitykset ja pyrittiin ennakoimaan tulevia hintakehityksiä.
Tulevissa hintakehityksissä keskusteltiin maailmanpolitiikan tulevista tapahtumista ja niiden vaikutuksista CBOT-noteerauksiin.
Isoissa ympyröissä liikuskelimme ja joskus osuimme oikeaankin!
Meillä oli tapana fiksata kerralla kiinni muutaman laivalastillisen verran soijarouhetta – yksi laivalastillinen oli n. 2.500 tonnia eli 2,5 miljoonaa kiloa.
Fiksaushintojen perusteella laadin raaka-aineiden hintaennusteen seuraaville neljälle kuukaudelle ja tästä taulukosta myyntiväki oli erittäin kiinnostunut, sillä he saattoivat tehdä ns. hintatakuukauppoja jopa seuraavalle kolmannesvuodelle!
Mielenkiintoisia aikoja olivat nuo ajat!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: CBOT, Chicago Board of Trade, soijarouheen hinnoittelu, "Pihtiputaan mummo", |
Pelko geenimuunnellun soijan haittavaikutuksista on hälvennytKeskiviikko 26.9.2018 - -Esko Erkkilä- Soijapavusta valmistettu soijarouhe on yhä edelleen sikojen ja siipikarjan ruokinnassa tärkein proteiinilähde.
Nautakarjan rehuissa soijatuotteita ei Suomessa käytetä.
Soijatuotteiden käyttäminen Suomessa ihmisravinnoksi on marginaalista.
USA:n ja Kiinan välinen nokittelu on merkinnyt kesäkauden aikana, että yhdysvaltalaisen soijapavun tuontimäärät EU:n alueelle ovat kasvaneet. Viime heinäkuussa yhdysvaltalaisen soijapavun tuontimäärä oli EU-tuonnista 37 %, kun se vuotta aikaisemmin oli vain 9 prosenttia.
EU-alueelle tuotavan soijapavun kohdalla on kyse mittavista volyymeistä, sillä tuo heinäkuinen jenkkisoijapavun 37 %:n osuus merkitsi 360 miljoonaa kiloa! Viime vuoden heinäkuussa Euroopan Unionin alueelle tuotiin yhdysvaltalaista soijapapua 97 miljoonaa kiloa.
Brasilia on maailman toiseksi suurin soijantuottaja ja sieltä tuodaan EU:n alueelle paljon soijapapua.
****************
Eurooppaan tuotava soijapapu jalostetaan täällä soijarouheeksi ja soijaöljyksi, joilla on Unionin alueella omat markkinansa.
EU:n alueelle tuotavasta soijapavusta n. puolet on geenimuunneltua eli taannoisella ammattikielellä ilmaistuna ”mausteista”!
***************
Muistan hyvin työelämäni ajalta, kun Raisio vielä jalosti rypsiä ja rapsia sekä niiden ohella soijapapua, tuotiin soijapapu joko Brasiliasta tai ”Suurilta järviltä” Yhdysvalloista tai Kanadasta.
Tanskan salmet asettivat rajoituksen laivakoolle, sillä niiden kautta pystyi ainakin silloin kulkemaan turvallisesti vain n. 26 miljoonan kilon suuruiset soijapapulastit.
Kahdenkymmenenkuuden miljoonan kilon suuruisen laivan rahtaaminen Suomeen, laivalastin purkaminen ja varastointi oli melkoinen logistinen ponnistus!
Kiinalaiset kutsuvat soijapapua sen hyvien ravintoarvojen ansiosta termillä:
”Kultainen helmi!”
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: soijapapu, soijarouhe, soijaöljy, soijapapua Suomeen, soijanjalostusta EU:ssa, soijanjalostusta Suomessa, geenimuunneltu soijapapu, geenimuunneltu soijarouhe, USA:n ja Kiinan tullinokittelu, |
Häntien typistämiskiellon noudattaminen vie suomalaiselta sianlihalta hintakilpailukyvynTiistai 25.9.2018 - -Esko Erkkilä- Euroopan Unionin hyvinvointidirektiivi kieltää sikojen häntien typistämisen.
Lähes kaikki EU-maat Suomea ja Ruotsia lukuun ottamatta kuitenkin sallivat poikkeusluvalla häntien typistämisen, sillä niissä maissa se on muka ainoa keino estää hännänpurenta.
Sikojen häntien typistämisen salliminen merkitsee, että niissä maissa eläintiheydet karsinoissa ovat paljon suuremmat kuin Suomessa ja Ruotsissa. Suuremmat eläintiheydet merkitsevät sianlihantuottajille korkeampaa katetta, kuin niissä maissa, joissa häntien typistäminen on totaalisesti kielletty.
Sikojen hännänpurenta johtuu stressistä ja stressi taas johtuu siitä, että eläintiheydet ovat suuria.
Suomessa sikojen hännänpurenta on saatu pysymään poissa sen ansiosta, että meillä sikojen eläintiheydet ovat väljiä ja meillä annetaan sioille karsinaan olkia sekä joitain muitakin virikkeitä, jotta hännänpurenta ei tule sioilla mieleen.
Ainakin joskus sikojen karsinoissa oli autonrenkaita joko lattialla tai killumassa katosta, jotta siat saivat turvallista askaretta, kun puuhastelivat autonrenkaiden parissa. Silloin ei tule mieleen pureskella kavereiden häntiä!
Hännänpurennan kohteeksi joutunut sika voi huonosti ja sen kinkku ei ole hännänpurennan jälkeen enää elintarvikkeeksi kelpaava.
Suomen sikaloissa noudatettavan hännäntypistämiskiellon soisi kuluttajien tietävän ja arvostavan suomalaisten sikaloiden arkea, jossa hännäntypistämistä ei sallita!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hännäntypistäminen, sikojen hännäntypistäminen, hännäntypistämiskielto. hännänpurenta, sikojen hännänpurenta, |
Hyvä porkkanasato vaatii yhdentoista kuukauden kiertoajan!Maanantai 24.9.2018 - -Esko Erkkilä- Elämme syyskuun loppupuoliskoa ja parhaillaan on menossa porkkanoiden sadonkorjuuaika.
Monet porkkanan harrasteviljelijät kylvävät porkkanansiemenet vasta keväällä ja korjaavat sadon syksyllä. Keväällä viherpeukalolla riittää kiireitä ja sen vuoksi suosittelenkin porkkanan syyskylvöä!
Toki meilläkin osa porkkanoista kylvetään vasta keväällä, mutta joka vuosi entistä suurempi osa porkkanoista kylvetään meillä syksyllä.
Lokakuun puolenvälin jälkeiset tienoot ovat sopivia porkkanankylvöaikoja ja siihen meillä tähdätään myös tänä vuonna.
Puutarhaliikkeet eivät ole vielä tiedostaneet porkkanan syyskylvöjä ja sen vuoksi ne palauttavatkin kaikki siemenensä tavarantoimittajille juhannuksen jälkeen. Toivottavasti tähän saadaan muutos ja olikin mukava todeta Pinsiön Taimistolla Hämeenkyrössä 25.8.2018, että heidän siemenhyllyssään oli tarjolla porkkanansiementä!
Porkkanan syyskylvö varmistaa sen, että syyskylvetyt porkkanat pääsevät hyvään kasvuvauhtiin jo varhain keväällä ja tuottavat runsaan sadon n. yhdentoista kuukauden kuluttua kylvämisestä!
Laittakaapas jyrsin jyrsimään porkkanamaata kolmen viikon kuluttua ja alkakaa kylvämään porkkanaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: porkkanan syyskylvö, porkkanan sadonkorjuu, |
Tuttu istumajärjestys luo turvallisuudentunteen?Sunnuntai 23.9.2018 - -Esko Erkkilä- Osallistuin työelämäni aikana lukemattomiin palavereihin ja neuvotteluihin – kyse on sadoista neuvonpidoista – ilmeisesti tuhansistakin.
Oli mielenkiintoista jo silloin todeta itsestäni ja myös muista, että palavereissa istumajärjestys kuukaudesta ja vuodesta toiseen pysyi samana!
Istumajärjestys oli tietyllä tapaa aihesidonnainen, sillä eri aiheita käsitelleissä palavereissa istumajärjestys saattoi vaihdellakin, vaikka palaveri pidettiinkin samassa neuvotteluhuoneessa kuin joku toinenkin palaveri.
Oli luonnollista, että palavereiden puheenjohtajuus vaikutti istumajärjestykseen.
Istumajärjestyksien pysyväisyys on mielestäni korostanut yhdistysmaailmassa, sillä osaan jokseenkin tarkasti etukäteen sanoa, että kuka yhdistyksen jäsen tulee istumaan milläkin paikalla, kun kokous alkaa.
Istumajärjestykseen puuttuminen on herkkä asia ja kokemuksesta kerron, että ainakaan yhdistysmaailmassa siihen ei kannata puuttua.
Jos istumajärjestykseen järjestöjen kokouksissa puuttuu, jäsenet kokevat sen puuttumisena heille elintärkeään asiaan ja sen vuoksi en suosittele istumajärjestykseen puuttumista.
*******************
Kerron omakohtaisen kokemuksen muutaman päivän takaa:
Toimin kahdeksan ja puoli vuotta Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnan jäsenenä. Johtokunnan kokouksissa minulle oli kokoushuoneessa vakiintunut tietty paikka.
Olin viime keskiviikkona Palokallion Omakotiyhdistyksen johtokunnan varapuheenjohtajana mukana keskustelemassa Infran kanssa loppuvuonna alkavista Lahdesjärven alueen räjäytystöistä.
Minulla ei ole runsaan vuoden aikana ollut asemaa Infran johtokunnassa, mutta kun neuvonpito pidettiin Infran johtokunnan huoneessa, niin valitsin istuinpaikaksi sen tutun paikan, jolla olin kerran kuukaudessa istunut vuodesta 2009 alkaen!
Ei ollut kaukana, etten olisi pyytänyt erästä Infran toimihenkilöä siirtymään pois ”paikaltani”!
Evästykseni kokousten, neuvonpitojen ja erilaisten tilaisuuksien järjestäjille on se, että älkää puuttuko läsnä olevien istuinpaikkakysymyksiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: istumajärjestys, istumajärjestys palavereissa, istumajärjestys neuvotteluissa, Tampereen Infra, Tampereen Infra Liikelaitos, Lahdesjärven kaava-alue, Lahdesjärvi, Palokallion Omakotiyhdistys, |
"Saada ihmiset toimimaan haluamallasi tavalla ja pitämään siitä"Lauantai 22.9.2018 - -Esko Erkkilä. Otsikossa on myynnin määritelmä ja pidän sitä oikeana ilmaisuna siitä, että mitä myyntityö on.
Miksi tuon tässä jutussani esille myynnin määritelmän?
Tuon sen esille sen vuoksi, että samaa periaatetta pitäisi mielestäni kaikkien noudattaa politiikassa, yhdistyselämässä, kotioloissa ja kaikkialla muuallakin.
Myynnin määritelmä antaa meille vahvan haasteen, mutta toivon, että sen mukaan toimisimme yhä useammin ja yhä useammissa yhteyksissä.
Olen kymmenkunta vuotta seurannut paikallista, alueellista ja jopa valtakunnallista poliittista elämää ja ei suinkaan ole ollut yllätys, että kaikkien puolueiden toimijat ovat toimineet juuri toisin kuin myynnin määritelmässä kerrotaan.
Totean selvennykseksi, että poliittinen toiminta jos mikä, on ajatusten ”myyntiä” kansalaisille ja ennen kaikkea muille poliittisille puolueille ja heidän edustajilleen.
Varsin orpo on se poliittinen toimija, joka koko ajan eri toiminnoissaan – lehtien yleisökirjoituksissa, valtuuston kokouksissa, lautakuntien kokouksissa, johtokuntien kokouksissa ja erilaisten neuvostojen kokouksissa koko ajan sättii vertaisiaan päättäjiä.Sama "uravalinta" pätee myös yhdistysmaailmassa!
Onneksi tämmöinen sättijä ei koskaan pääse vaikuttajaurallaan eteenpäin ja niin onkin hyvä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: "Saada ihmiset toimimaan haluamallasi tavalla ja pitämään siitä", myynnin määritelmä, |
S-ryhmän halpuuttamisinto on vakava uhka suomalaiselle elintarviketuotannolle ja jopa maamme hyvinvoinnillePerjantai 21.9.2018 - -Esko Erkkilä- En ole ainoa, joka on surullisena seurannut maamme suurimman kaupparyhmän eli S-ryhmän halpuuttamiskampanjaa.
Kauas on S-ryhmä irtaantunut juuristaan, jotka sentään ovat olleet eräs suomalaisen yhteiskunnan peruspilareita osuustoimintaliikkeen perustajan Hannes Gebhard´n ajoista alkaen.
Viimeisin S-ryhmän toimenpiteistä, jotka horjuttavat uskoa kauppaketjun vastuulliseen toimintaan on se, kun S-ryhmä ostaa broileria erilaisten elintarvikekohujen runtelemasta Brasiliasta.
S-ryhmän hankinnoista vastaavan johtajan mukaan Suomesta ei ole löytynyt vastaavaa raaka-ainetta!
On itsestään selvää, että Suomesta ei löydykään salmonellalla höystettyä broilerinlihaa ja kun Suomessa elintarviketeollisuuden ja alkutuotannon piirissä toimivien työolotkin ovat kohtuullisessa kunnossa, niin eipä Suomesta löydykään sellaista broilerinlihaa, jota S-ryhmä haluaa myydä!
S-ryhmän harjoittama halpuuttamisvimma on entistäkin selvemmin kääntynyt kotimaisen elintarviketuotannon halveksimiskampanjaksi.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: S-ryhmä, halpuuttaminen on kotimaisen tuotannon halveksuntaa, S-ryhmän salmonellabroilerit, salmonellabroilerit, salmonella, Hannes Gebhard, |
Kenen etua palvelee kunnallisten liikelaitosten yhtiöittäminen?Torstai 20.9.2018 - -Esko Erkkilä- Kuntien ja erityisesti kaupunkien virkamiehet ajavat ”kuin käärmettä pyssyyn”, että kunnalliset liikelaitokset pitää yhtiöittää. Virkamiesten talutusnuorassa olevat päättäjät myötäilevät virkamiesten aatoksia.
On toisaalta helppokin ymmärtää virkamiehiä, sillä liikelaitosten yhtiöittämisellä heidän valtansa lisääntyy ja vaaleille valittujen luottamushenkilöiden sekä tavallisten kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet kaventuvat.
Viime tiistaina Tampereen kaupungin konsernijaosto päätti esittää Tampereen kaupunginhallitukselle, että Tampereen Infra Liikelaitos yhtiöitetään ja siitä muodostetaan Tampereen Infra Oy.
Tunnen Tampereen Infra Liikelaitoksen läpikotaisin, sillä olin sen perustamishetkestä eli 1.1.2009 liikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtaja ja vuodesta 2013 alkaen johtokunnan jäsen eli minulla on kokemusta Infran johtokunnassa kahdeksan ja puoli vuotta.
Vaikka Infran johtokunta muodostuikin poliittisten puolueiden valitsemista henkilöistä, siellä ei koskaan politikoitu – me kaikki teimme työtä Infran ja kaupunkilaisten parhaaksi.
Infra koki kahdeksan ja puolen vuoden aikana voimakkaan toimintojen tehostamisjakson ja siitä kertoo hyvin henkilöstömäärän kehittyminen. Perustamishetkellä henkilökuntaa oli hieman alle 800 henkilöä ja saimme em. aikana henkilöstömäärän lähes puolitettua eli tasolle 420 henkilöä.
Infran liikevaihto oli viime vuonna 57,8 milj. euroa ja taloudellinen tulos liikeylijäämätasolla 4,2 milj. euroa.
Luvut kertovat, että Infran henkilöstö ja toimiva johto tekivät viime vuosina hyvää työtä ja oli mieluisaa olla johtokunnassa ohjaamassa liikelaitoksen toimintaa.
Infran yhtiöittäminen tulee kaupunginvaltuuston päätettäväksi jo ehkä lokakuussa ja olen surullinen, jos päättäjät taipuvat virkamiesten haluun saada jokaiselle tamperelaiselle elintärkeät toiminnot osakeyhtiölain piiriin.Kuntalaisdemokratia, hyvään taloudelliseen kokonaisuuteen pyrkiminen ja henkilöstöystävällinen johtaminen kokevat taas kerran pahan kolauksen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Infra Liikelaitos, Tampereen Infra Oy, liikelaitosten yhtiöittäminen, virkamiehet haluavat yhtiöittää kaikki toiminnot, |