Ensi vuoden joukkoliikenteen tappiota Tampereella pienennetään lippuhintoja korottamalla ja palveluja supistamallaPerjantai 2.11.2018 - -Esko Erkkilä-
Tampereen Eläkeläisvaltuuston ja Vanhusneuvoston jäsenenä sain viime keskiviikkona kuulla esityksen Tampereen joukkoliikenteen talousarviosta ensi vuodelle.
Esityksen piti joukkoliikennejohtaja Mika Periviita.
Tampereella joukkoliikenteen tappio oli viime vuonna 13,189 miljoonaa euroa, kun sen tänä vuonna ennakoidaan kohoavan 15,018 miljoonaan euroon.
Ensi vuoden tappioennuste on 13,824 miljoonaa euroa.
Tappioiden pienentäminen (hienosti ja kaunistellen sanottuna ”tasapainottaminen”) tapahtuu lipun hintoja korottamalla ja toisaalta linjojen optimoinnille eli karsimalla vähäliikenteisiä linjoja.
Uudet lippujen hinnat tulevat voimaan 3.1.2019 ja yllätys ei ole varmaan kenellekään suuri, että senioreiden arvolippu, joka on voimassa klo 9 – 14, nousee arvolipuista eniten eli peräti 10,6 %!
Vanhusneuvoston ja eläkeläisvaltuuston esitykset ajanjakson pidentämisestä vaikkapa vaan tunnilla kaikuivat jälleen kuuroille korville!
Kertalippujen korotukset ovat vielä suurempia kuin senioreiden arvolippu, sillä kertalippujen hinnat kohoavat nykyisestä kolmesta eurosta kolmeen ja puoleen euroon eli peräti 16,7 %! Kertalipuista saatava kertymä on 15,8 % lipputulojen kokonaiskertymästä.
Pelottaa, että miten ratikan kustannukset sitten aikanaan kurittavat joukkoliikenteen käyttäjiä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joukkoliikenteen talousarvio vuodelle 2019, joukkoliikenteen tappio Tampereella, joukkoliikenteen lippujen hinnat nousevat Tampereella 3.1.2019, |
Yhdeksäs peräkkäinen tappiovuosi ja ainakin kahta tappiovuotta vielä ennakoidaanTorstai 1.11.2018 - -Esko Erkkilä- Sain eilen osallistua Tampereen Eläkeläisvaltuuston kokoukseen ja siellä saimme kuulla kahtakin perin mielenkiintoista alustusta.
Nyt käsittelen controller Vesa-Matti Kankaan alustusta, jossa hän…
…avasi Tampereen kaupungin talousarvioehdotusta vuodelle 2019.
Tampereen talousnäkymät ovat edelleen synkät, sillä talousarvioesityksen mukaan vuosi 2019 tulee olemaan yhdeksäs peräkkäinen vuosi, jolloin Tampereen kaupunki tekee alijäämäisen tuloksen – suomeksi sanottuna ensi vuodesta on tulossa jo yhdeksäs peräkkäinen tappiollinen vuosi Tampereen kaupungille!
Tuloslaskelmataulukosta nähdään, että kuluvan vuoden alkuperäinen tuloslaskelmabudjetti osoitti tappiota 15,7 miljoonaa euroa, mutta elokuun 2018 talouskatsauksessa ennakoidaan kuluvan vuoden tappioksi peräti 70 miljoonaa euroa!
Lievää realismia on se, että vuoden 2019 tappioksi ennakoidaan talousarvioehdotuksessa 30,5 miljoonaa euroa, joka vastaisi yhtä veroprosenttiyksikköä Tampereen kunnallisverossa!
Onneksi veroprosentin nostamista ei ehdoteta, sillä kokemus osoittaa, että veronprosentin korottamisennakoinnit tulevat jo lähes samana päivänä tuplaamaan menot, jotka veroprosentin korottamisella saataisiin kaupungin kassaan.
Huolestuttavaa on se, että nyt julkistetut luvut ennakoivat vuodelle 2020 tappiota 14,2 miljoonaa euroa ja vielä vuodelle 2011 tappiota 2,6 miljoonaa euroa.
Ensi vuoden talousarvio on tiukka ja ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, kun veikkaa vuoden 2019 tappiotasoksi 50 – 75 miljoonaa euroa.
Näiden lukujen pohjalta tuntuu peräti kummalliselta, että Tampereen kaupunki vastustaa sote- ja maakuntauudistusta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen talousarvioehdotus vuohelle 2019, yhdeksäs peräkkäinen tappiovuosi, tappiovuodet jatkuvat Tampereella, |
Alkon valikoimissa olevan Amarone della Valpolicella Classico I Castei -viinin alkulähteilläTiistai 30.10.2018 - -Esko Erkkilä- Saimme 2.10.2018 vierailla Italiassa Veronan lähellä Amarone della Valpolicella Classico I Castei – viiniä tuottavan pienehkön viinituottajan tilalla ja osallistua viininmaistajaisiin.
Kyseessä oli Michele Castellani - niminen pienehkö perheyritys, joka on keskittynyt Valpolicellan alueen viineihin.
Tilalla tehdään kaikki itse ja Mara Castellani johtaa tilaa kahden sisaruksensa kanssa. Tilan vuosituotanto on noin 300 000 pulloa, joista noin 70 000 pulloa on Amaronea. I Castei on viljelypalstan nimi. Amaronen kysyntä kasvaa koko ajan maailmalla, mutta tiukat säännökset rajaavat Amaronen tuotantoa.
Vierailimme tilan viinitarhassa ja…
…viinisäiliöiden äärellä.
Viinitilan piha-alueella oli valmiina juurikorjattuja viinirypäleitä ja…
…huomiotamme kiinnitti, että tilan traktoreista ainakin yksi oli merkiltään Ferrari!
Amaronen valmistuksessa käytettävät yleisimmät rypälelajikkeet ovat Corvina, Rondinella ja Molinaro – ne kaikki olivat meille esillä rypälevarastossa!
Viinit vaativat muutaman vuoden kypsymisajan ja…
…sinä aikana niiden kehittymistä seurataan.
Käyntikohdetilamme viinien kattonimi on Gamba ja…
…käyntimme aikana saimme maistella peräti neljää eri viinilaatua.
Viinilaatujen lisäksi meillä oli mahdollisuus maistella kahta erilaatuista grappaa, joita tilalla valmistetaan. Grappahan on eräänlaista pontikkaa ja sen alkoholipitoisuus on korkea.
En ole tainnut koskaan olla näin runsaissa viinimaistajaisissa, kuin saimme olla Michele Castellani –tilalla!
Viinitilan toimintaa meille esitellyt neitonen osasi asiansa, mutta kuten eilen kerroin, hän ei muka tiennyt mitään Italian viininviljelylleen saamista EU-tuista eikä niistä kansallisista tukitoimista, joita Italian valtio antaa viininviljelijöilleen!
*****************
Amarone-viinit ovat Alkossa hintavia, sillä niiden hinta asettuu sinne 50 euron tasolle litrahinnaltaan ja toimitusaikana niillä tapaa olla muutama päivä.
*****************
Siitä huolimatta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Italia2018, Amarone della Valpolicella Classico I Castei, Michele Castellani, Mara Castellani, Corvina, Rondinella, Molinaro, Alko, Grappa, Verona, Valpolicella, |
Italiassa ja Portugalissa viininviljelijät heittäytyvät kovin tietämättömiksi, kun heiltä kyselee EU:n maksamia ja kansallisia tukia viininviljelylleMaanantai 29.10.2018 - -Esko Erkkilä- Olen viime vuosina tavannut parikin kertaa vuodessa osallistua Portugaliin tai Italiaan suuntautuneille seuramatkoille, joilla ainakin yhtenä tai muutamana kohteena on paikallinen viininviljelytila.
Tutustumiset viininviljelytilojen arkipäivään ovat aina olleet mielenkiintoisia ja mielenkiinnolle viinitiloilla on aina miellyttävä päätös eli se, kun vierailijat saavat nauttia muutaman lasillisen tilan tuottamaa viiniä.
Viininmaistajaisissakin täytyy kirkkaana pitää mielessään se, että ilmaisia lounaita ei ole ja sama totuus pätee myös viininmaistajaisiin – matkatoimistot ovat takuuvarmasti sisällyttäneet viinitilavierailun kustannukset ja tarjoilut siihen laskuun, jonka matkasta olemme maksaneet.
No, emme siitä kanna murhetta ainakaan silloin, kun saamme tutustua joko portugalilaisen tai italialaisen viinitilan arkeen.
**************
Lokakuun alussa sain matkaseurueeni mukana osallistua viinitilavierailulle lähellä Veronaan sijaitsevalle perheomisteiselle viinitilalle Valpolicellassa.
Työelämän ajoilta tiedän, että Euroopan Unionissa noudatetaan yhteistä maatalouspolitiikkaa ja viininviljelys on EU:n maatalouspolitiikan tärkeä osa-alue.
Viininviljelys ja sen tukeminen ovat tärkeitä etelä-Euroopan viininviljelijöille ja siitä kertoo jo yksistään se, että joka torstaina Brysselissä järjestettävässä viljojen hallintokomitean kokouksessa suurimpia viinintuottajamaita edustavat alan erikoisasiantuntija, jotka saapuvat neuvotteluhuoneeseen, kun aletaan keskustelemaan ja päättämään Unionin viininviljelyyn liittyvistä kysymyksistä.
Suomea samassa neuvottelussa edustaa yksi ja sama henkilö ja hän istua nököttää paikallaan, kun keskustellaan rehuviljasta, leipäviljasta, kauran vientikysymyksistä , mallasohrasta tai viininviljelystä ja viljojen saamista EU-tuista.
Kysyin Valpolicellassa kohteenamme olleella viinitilalla EU:n maksamista tuista ja niistä viininviljelyyn suunnatuista kansallista tuista, joita Iltalian valtio ohjaa italialaisen viininviljelyn tukemiseksi.
En suinkaan yllättynyt, kun kohteenamme olleen viinitilan viehättävä edustaja heittäytyi täysin tietämättömäksi EU:n ja Italian valtion maksamista tuista – näin minulle on käynyt useasti ennenkin!
Onneksi kuvasin tilan viinikellarin seinällä olleen plakaatin ja kun käännätin Googlella kuvassa näkyvän ”PSR-D.G.R. n. 573 del 15/4/2014” –tekstin, totesin kyseessä olevan EU:n asetuksen N:o 1305/2013, joka selvittää myös maaseuturahaston rahoitusosuuden jakautuminen EU:n jäsenvaltioiden kesken.
Asetuksessa mainitaan, että Italialle myönnetään 10 429 710 767 euroa vuosiksi 2014-2020.
Seitsemän vuoden tukijaksolla Italialle myönnetään EU:n maaseuturahastosta siis…
…10 miljardia 429 miljoonaa 710 tuhatta ja 767 euroa!
Vuositasolla summa merkitsee n. 1.489 miljoonaa euroa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Verona, Valpolicella, Viljan hallintokomitea, Viljan hallintokomitea EU:ssa, PSR-D.G.R. n. 573 del 15/4/2014, Italia2018, EU-tuki viininviljelylle, viininviljelyn kansallinen tuki, viininviljelyn kansallinen tuki Italiassa, |
Puutarhaliikkeiden syysalennusmyynnit kannattaa hyödyntääSunnuntai 28.10.2018 - -Esko Erkkilä- Jokseenkin kaikki puutarhaliikkeet turvautuvat syksyin alennusmyynteihin ja viisas Viherpeukalo pyrkii niiden tarjonnan hyödyntämään – näin tehdään myös meillä.
Viherpeukalon ei pidä karttaa, jos tarjolla on erilaisia taimia vaikkapa 50 %:n alennuksella kevään ja keskikesän hinnoista – monesti alennukset saattavat olla jopa 70 %!
Marjapensaat, mansikantaimet, koristekasvit ja monet muutkin kasvit kannattaa vielä ainakin lokakuussa laittaa valeistutukseen ja sitten kevään koittaessa vasta istuttaa lopullisille kasvupaikoilleen.
Meillä on nyt valeistutuksessa pensasmustikan taimia, eri herukkalajien taimia ja myös koristekasveja.
Muistutan, että ainakin pensasmustikan taimet on suojattava jäniksiltä jänisaidalla, sillä muuten pensasmustikantaimista ei ole mitään jäljellä keväällä!
Viimeisimpänä valeistutukseen päätyneenä meillä on japaninruusukvitteni, joka tässä vielä keimailee jänisaidan tolpan päässä, mutta heti kuvanoton jälkeen istutin sen valeistutukseen - taimi maksoi 6,35 euroa!
Useita astiataimia voi toki istuttaa maan jäätymiseen saakka lopullisille kasvupaikoilleen, mutta meillä on se ongelma, että monien kasvien ”lopullinen kasvupaikka” ei vielä ole istutuskunnossa – pitää odottaa kevääseen, että lopullinen kasvupaikka olisi kasvukunnossa.
**********
Kasvien lisäksi puutarhaliikkeet myyvät syksyn alennusmyynneissään edullisesti kalkkia sekä lannoitteita ja ne tarjoukset kannattaa ehdottomasti hyödyntää, sillä eiväthän lannoitteet ja kalkit menetä lannoitevaikutustaan talvivarastoinnissa, jos varasto on asianmukainen.
Olin poissa kivikylästä toissapäivänä, kun Hong Kongin Pirkkalan myymälässä oli lannoitteiden ja puutarhakalkin syysalennusmyynti.
Onneksi Rouva hoiti pienellä Fiestallaan homman ja kävi ostamassa 120 kiloa Puutarhan Kevätlannosta sekä sata kiloa Puutarhakalkkia. Molemmissa hyödykkeissä alennusta oli 40 % ja laskin, että kevään normaalihinnoin nuo olisivat maksaneet yhteensä 181,93 euroa, kun ne nyt maksoivat vain 109,16 euroa. Hieno syysetu!
Vielä marraskuun alussakin kannattaa koluta puutarhaliikkeiden alennusmyyntejä ja tehdä edullisia hankintoja!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: taimien syysistutukset, taimien valeistutukset, valeistutus, puutarhaliikkeiden syysalet, puutarhaliikkeiden syysalennusmyynnit, Puutarhan Kevätlannos, puutarhakalkki, Hong Kong, japaninruusukvitteni |
Ikaalisten Kylpylän jokamaanantaiset naistentanssit olivat jotain kummallistaLauantai 27.10.2018 - -Esko Erkkilä- Sain tämänpäiväiseen blogijuttuuni aiheen, kun eräs fb-kaverini laittoi faceen kuvan Scandic Ikaalisten Kylpylästä.
Ikaalisten Kylpylään liittyy minulla moniaita muistoja ja eräs niistä surullisimmasta on se, kun alaisesi työnjohtaja menehtyi siellä koulutustilaisuutemme jälkeen.
Lähdin tapani mukaan jo varhain nukkumaan ja vasta aamulla kuulin tapahtuneesta.
Minulle jäin ainoastaan muistokirjoituksen laatiminen henkilökuntalehteemme pidetystä työnjohtajastamme!
**********************
Arkimaanantaisin Ikaalisten Kylpylässä järjestetyt naistentanssit olivat maankuulut – lienevätkö edelleenkin!
Olimme joskus yrityksemme sisäisessä koulutustilaisuudessa, johon maanantai-iltana saapuivat jenkkiläisen yhteistyökumppanimme Cetral Soyan kaksi edustajaa.
Jenkkipojat saapuivat illalla ja olihan heillä ihmettelemistä, kun yrittivät syödä maittavaa pihviä, mutta kun heidän takanaan oli koko ajan lauma naisia, jotka pyysivät jenkkipoikia tanssimaan!
Eräs työkaverini – joka oli yhtä huonosti tanssihaluinen kuin minä – sanoi, että Ikaalisten Kylpylässä välttyy naistentanssi-iltana joutumasta tanssimaan vain sillä, että lymyilee koko ajan miesten vessassa ja sielläkin pitää pysyä pylvään takana!
Allekirjoitan työkaverini kuvauksen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ikaalisten Kylpylä, naistentanssit Ikaalisissa, naistentanssit Ikaalisten Kylpylässä, Scandic Ikaalisten Kylpylä, Ikaalinen, |
Kiinteistöveron suuruus kertoo oleellisen kunnan/kaupungin taloustilanteestaPerjantai 26.10.2018 - -Esko Erkkilä- Elämme aikoja, jolloin kunnat ja kaupungit esittelevät kuntalaisille ja päättäjilleen vuoden 2019 talousarvioita.
Kuntien/kaupunkien talousarviot tulevat päättäjien päätettäviksi marraskuussa, kun kunnanvaltuustot/kaupunginvaltuustot kokoontuvat talousarviokokouksiinsa.
Tampereen kaupunginvaltuuston talousarviokokous on 19.11.2018 ja Ylöjärvellä vastaava kaupunginvaltuuston kokous on 5.11.2018.
Talousarviokokouksissa päätetään mm. kiinteistöveroista vuonna 2019.
Tampereen osalta ennakkotiedoissa todetaan näin:
Ylöjärven talousarvioehdotuksessa todetaan puolestaan näin:
On naapurikaupunkien taloudenpidossa eroja!
No, Ylöjärvellä ei ole ratikkaa taloudellisena rasitteenaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiinteistövero, kiinteistövero Tampereella, kiinteistövero Ylöjärvellä, Tampereen ratikka, |
Luontoliitto ja Suomen Luonto-lehti ovat todellisia turhakkeita!Torstai 25.10.2018 - -Esko Erkkilä- Lehtipuhallin on viherpeukalon arvomaailmassa toiseksi tärkein työkalu heti puutarhajyrsimen jälkeen.
Suomen Luonto-lehti – Luontoliiton oheishärpäke – valitsi vuonna 2000 suuressa ”viisaudessaan” lehtipuhaltimen vuoden turhakkeeksi.
Valinta merkitsi, että Luontoliitto menetti silloin silmissäni sen vähäisenkin luottamuksen, jota se mielessäni nautti.
Toivon, että Luonto-lehti pyytää julkisesti anteeksi vuonna 2000 tapahtunutta töppäystään, jotta edes jonkinlainen luottamus Luontoliittoon ja sen oheishärpäkkeisiin olisi mahdollista palauttaa.
***********************
Sain eilen päätökseen sen kaksipäiväisen projektin, joka tarvittiin Tampereella sijaitsevan omakotitalotonttimme puhdistamiseen lehdistä.
Edellisvuosien tapaan lehtiä kertyi henkilöauton kahden peräkärryllisen verran.
Vein lehdet Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen sille osastolle, jonne ohjataan ”lehdet ja männynkävyt”!
Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n palvelu on maksutonta, mutta luonnollisesti nämäkin kustannukset maksamme jätemaksuissamme, sillä ”ilmaisia lounaita ei ole”!
Tampereen omakotitalotonttimme on pieni, mutta aina syksyisin tontiltamme kertyy lehtiä kaksi peräkärryllistä ja niiden lisäksi saman verran keväällä.
Emme pysty viemään lehtikuormia maalle omalle metsälle, sillä kivikylän tontillamme esiintyy lehtokotiloita.
Valitettavan monet kuljettavat tonteiltaan keräämänsä lehdet aluetta ympäröiviin Tampereen kaupungin omistamiin metsiin ja se on väärin, sillä kaupungin metsät eivät ole tarkoitettu lehtien kaatopaikoiksi.
Ryhtiliikettä tarvittaisiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luontoliitto ja Suomen Luonto-lehti ovat todellisia turhakkeita!, Luontoliitto, Suomen Luonto-lehti, Odotan anteeksipyyntöä Luontoliitolta, lehtipuhallin, lehtipuhallin ei ole turhake, lehtokotilo, lehtokotilo-ongelma, |
Ylöjärvi - rohkea edelläkävijäKeskiviikko 24.10.2018 - -Esko Erkkilä-
Osallistuin eilen Ylöjärven valtuustosalissa Hyvinvointifoorumiin…
…jonka kattoteemana oli ”Ylöjärvi – rohkea edelläkävijä”!
Tamperelaisena ja Ylöjärven kaupungin Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana sain paljon uusia eväitä toimintaani Viljakkala-neuvoston puheenjohtajana.
Seminaarin aluksi Ylöjärven kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto avasi Ylöjärven kaupungin strategiaa ja erityisesti visiota, joka on tiivistetty muotoon;
Ylöjärvi – rohkea edelläkävijä!
Ylöjärven kaupungin terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti korosti puheenvuorossaan, että ihmisten hyvinvointi syntyy arjessa ja lähiyhteisössä.
Kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto sekä terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti seminaarin alkamista odottamassa.
Seminaaripäivän ajoitus oli osunut nappiin, sillä eilisin eli maanantaina 22.10.2018 oli julkistettu Ylöjärven kaupungin talousarvioehdotus vuodelle 2019 ja siihen sisältyy monia miellyttäviä seikkoja kaupunkilaisille – niistä joskus myöhemmin tälläkin saitilla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: löjärvi - rohkea edelläkävijä, Ylöjärvi, Ylöjärven kaupungin Hyvinvointiseminaari 23.10.2018, |
Arena di Verona...Tiistai 23.10.2018 - -Esko Erkkilä- …oli Julian parvekkeen jälkeen seuraava kulttuurikohde, johon tutustuimme Veronassa.
Tutustuimme tähän maailmankuuluun roomalaiseen amfiteatteriin vain ulkopuolelta.
Arena di Verona on rakennettu jo ensimmäisellä vuosisadalla, mutta se on käytössä…
…yhä edelleen.
Arena di Veronaan oli siellä käydessämme pitkät asiakasjonot ja sen vuoksi emme edes pyrkineet näkemään areenaa sisältäpäin.
On helppo uskoa, että Arena di Veronalle mahtui aikoinaan 30.000 katsojaa, mutta nykyisin katsojamäärät on rajoitettu 15.000 katsojaan.
Käyntimme aikana Arena di Veronaa valvoi vain yksi viehättävä paikallispoliisi ajoneuvonaan Vespa, mutta toki…
…torin turvallisuudesta vastasivat myös hieman taistelukykyisimmät joukot!
Ehkä joskus toiste Arena di Veronalle!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Arena di Verona, Arena di Verona roomalainen amfiteatteri, Arena di Verona roomalainen amfiteatteri Veronassa, Vespa, Italia2018, Bruce Springsteen, |
Julian parvekkeen alla VeronassaMaanantai 22.10.2018 - -Esko Erkkilä- Syys – lokakuun vaihteessa Italiaan suuntautuneen lomamatkamme erästä kulttuuriantia oli, kun saimme Veronassa tutustua William Shakespearen vuosien 1591 – 1595 tienoilla kirjoittaman Julia ja Romeo –tragediasta kuuluisaan parvekkeeseen.
Tragedia sijoittuu Shakespearen toimesta Veronaan ja se kertoo Romeo Montaguesta ja Julia Capuletista, joiden suvut ovat olleet riidoissa ylimuistoisista ajoista lähtien. Sukuriidat eivät kuitenkaan estäneet kahden rakastavaisen rakkautta.
William Shakespeare ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti taideteoksen Romeosta ja Juliasta, sillä hänellä oli vaikuttiminaan ainakin italialaisen Luigi di Porton kirjoittama tarina kahdesta rakastavaisesta, joka on kirjoitettu jo 1520-luvulla!
Julian parvekkeesta oli vaikea saada kuvaa, sillä sen alla pyöri koko ajan mieletön ihmismassa ja parvekkeellakin oli koko ajan ihmisiä, sillä parvekkeelle pääsi käymään pääsymaksun maksamalla.
Onnistuin kuitenkin kuvaamaan tyhjän parvekkeen!
Parvekkeen alla on kullattu Juliaa esittävä veistos ja sanotaan, että Julian rintoja koskettamalla saa iloa rakkauteensa – taisin minäkin hipaista Julian rintaa!
Julian parvekkeen alle kuljetaan porttikäytävän kautta ja porttikäytävän seiniin ovat rakastavaiset riipustaneet rakkaudentunnustuksiaan. Porttikäytävän seinät puhdistetaan kerran viikossa, mutta hyvin nopeasti seinille ilmestyy uusia rakkaudentunnustuksia.
Julian talo on peräisin 1200-luvulta ja se sijaitsee osoitteessa Via Cappello 23.
Pitäkäähän ykköskohteena, kun käytte Veronassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Verona, Romeo ja Julia, William Shakespeare, Romeo Montague, Julia Capuletti, Luigi di Porto, Italia2018, |
Von Goethen jalanjäljilläSunnuntai 21.10.2018 - -Esko Erkkilä- Johann Wolfgang von Goeth, syntyi Frankfurtissa vuonna 1749 ja kuoli Weimarissa 1832.
Goethe oli saksalainen yleisnero, sillä hän oli runoilija, romaanikirjailija, näytelmäkirjailija, humanisti, tutkija, taidemaalari ja myös Wiemarin valtion pääministeri.
Olen ”törmännyt” Goetheen ainakin kahdesti:
Ensimmäinen kosketukseni Goetheen oli joskus 1960-luvun alkupuolella, jolloin osallistuin Viljakkalassa kansakoululaisten runonlausuntakilpailuihin.
Osanottajia oli seitsemän ja ainoana poikana sijoituin neljänneksi eli kolme tyttöä oli minua taidokkaampia, mutta kolme tyttöä jäi jälkeeni.
Sain palkinnoksi von Goethen paksun runokirjan. En arvostanut palkintoani, vaan piilotin sen kotini vintille sahajauhojen alle.
Joskus kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin kaivoin runokirjan esille, mutta en nyt kuolemaksikaan muista, että missä se nyt on – löytyy varmasti synnyinkotini kamarista!
Toinen muistoni ja kokemukseni Johan Wolfgang von Goethesta on taannoiselta matkaltamme Italian, jossa Malcesínan kaupungissa Gardajärven rannalla osuimme taloon, jossa Goethe on ollut syyskuun 12. päivänä 1786 eli vuosilukuna MDCCLXXXVI!
Johan Wolfgang von Goethesta ja jopa hänen Malcesinan vierailustaan löytyy paljon tietoa googlaamalla!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: von Goethe, Johann Wolfgang von Goethe, Goethe - Weimarin pääministeri, Italia2018, Malcesina, Viljakkalan henkiset kilpailut, Gardajärvi, |
Häpeän, että joskus annoin tukeni hänelle!Lauantai 20.10.2018 - -Esko Erkkilä- Tämä juttuni on ollut ”säilössä” kuukauden verran, sillä kirjoitan näitä rivejä syyskuun 20. päivänä 2018.
Häpeäni ja virhearviointini liittyvät siihen, että olen joskus tukenut Paavo Väyrysen toimintaa politiikassa.
Puolustukseksi kuitenkin se, että Väyrynen oli silloin, kun tuin häntä, hän oli täysissä sielun ja ruumiin voimissa.
Olin mukana virallisena kokousedustajana Rovaniemen puoluekokouksessa, jossa Paavo Väyrynen yritti paluuta Keskustan puheenjohtajaksi. Ei onnistunut, sillä toisella kierroksella olivat vastakkain Tuomo Puumala ja Juha Sipilä.
Väyrynen tuli luokseni ensimmäisen äänestyskierroksen jälkeen ennen äänestystuloksen julkistamista ja kysyi mielipidettäni, että ketkä ovat mukana toisella ja ratkaisevalla äänestyskierroksella.
Olin vieraskorea ja sanoin, että Sipilä ja Väyrynen ,vaikka Puumalaa ounastelinkin Sipilän vastaehdokkaaksi.
***************
Juha Sipilä teki aivan oikein, kun ei ottanut Väyrystä mukaan ensimmäiseen hallitukseensa.
Tämä mielipiteeni on saanut vahvistusta lukemattomista tapahtumista kuluvan vaalikauden aikana.
Seikkailut Kansalaispuolueen ja nyt Seitsemän tähden parissa osoittavat vanhuudenhöperyyden iskeneen vahvasti Paavoon.
Europarlamenttijäsenyys on ollut Paavolle vain rahantekoväline, sillä mitään poliittista urotekoa hän ei ole Brysselissä pystynyt saamaan aikaan.
****************
Yhdessä asiassa arvostan edelleen Paavoa ja se on hänen herukkaviljelyksensä.
Rovaniemen puoluekokouksen aikana Väyrysellä oli 10.000 herukkapensasta kasvamassa ja satoa tuottamassa Keminmaalla.
Joskus myöhemmin kysyin Paavolta, että miten herukkaviljelykset ovat kehittyneet. Paavo kertoi, että nyt hänellä on kasvamassa 20.000 herukkapensasta.
Paavon olisi jo aikoja sitten pitänyt keskittyä vain herukanviljelyyn ja luopua politikoinnista – silloin minunkaan ei tarvitsisi hävetä aikoinaan hänelle antamaani tukea!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Väyrynen, Tukeni Paavo Väyryselle on hukkaan heitettyä toimintaa, Paavo Väyrynen herukanviljelijänä, |
Kansalaisten terveyttä ei saa varantaa salmonellapitoisella brasilialaisella broilerilla ja muutakin tärkeää asiaa!Torstai 18.10.2018 - -Esko Erkkilä- Eräs fb-kaverini otti pari päivää sitten omilla fb-sivuillaan esille vuoden 2017 kuntavaaliesitteeni ja siinä esittämäni ajatukset ovat puolitoista vuotta vaalien jälkeenkin saaneet aikaan melkoisen tykkäys-suman.
Vaaliesitteessäni esittämät ajatukset eivät ole puoluepoliittisia, sillä niitä on kaikkien tamperelaisten helppo kannattaa tänäkin päivänä. Kiitokset Kaija Tuunalle, joka löysi netin syövereistä kuntavaaliesitteeni vuodelta 2017! -Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Salmonella, brasilialainen broiler, salmonellapitoinen brasilialainen broiler, yhtiöittämisvimma, omakotitalojen tonttivuokrat, täydet palvelut on saatava ilman nettiäkin, vammaiset ja seniorit eivät saa joutua ratikan maksumiehiksi, |
120 metriä kallioon ja vettä ei ainakaan vielä tullut!Keskiviikko 17.10.2018 - -Esko Erkkilä- Sain eilen seurata porakaivon tekemistä, kun poikamme olivat tilanneet Kyrönlahden Porakaivo Oy:n tekemään porakaivon synnyinkotini maille.
Synnyinkotini on pieni maatila Viljakkalassa, jossa ei runsaaseen pariinkymmeneen vuoteen ole asunut kukaan, mutta kolme perhekuntamme poikaa ovat rakentaneet sinne kunnollisen korjaamorakennuksen. Nyt he halusivat saada sinne porakaivon ja puolet tilasta omistavana kannustan heitä porakaivon aikaansaamiseen.
Porakaivon tekijänä on oman kylän yritys eli Kyrönlahden Porakaivo Oy.
Kuulin eilen illansuussa, että kaivon syvyydeksi tuli 120 metriä, mutta valitettavasti vettä ei vielä löytynyt.
Tilanne on kuitenkin (ehkä) hallinnassa, sillä nyt laitetaan tulppa 40 metrin syvyyteen ja vesipaineella yritetään saada kallio siten särkymään, että vettä saataisiin 1.500 litraa tunnissa. *************************
Vesipaineen aikaansaamiseen tarvitaan uutta kalustoa, joten operaation onnistuminen selviää myöhemmin.
Jos vettä ei saada luvattua määrää, poraus ei maksa Maatalousyhtymä Erkkilälle mitään.
Porauksessa syntyvä kalliopöly puhallettiin viereiseen metsään!
Ei poraushomma ole halpaa lystiä urakoitsijallekaan, sillä kahden erikoisauton kustannukset ovat melkoiset!
Maatalousyhtymä Erkkilän ”puoliomistajana” odotan, että saadaanko vettä!Olemme Rouvan kanssa jo vuosia keskustelleet, että porakaivo pitäisi saada myös Viljakkalan Majajärven mökillemme - seuraamme tilanteen kehittymistä Maatalousyhtymä Erkkilän mailla!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Kyrönlahden Porakaivo Oy, porakaivo, |
Eilen taas vietiin kuin sammakkoa sukkelan alla!Tiistai 16.10.2018 - -Esko Erkkilä- Googlasin sanan ”sukkela” ja totesin, että eipä nykyaikana tiedetä mitään Sukkelasta.
Tilanne helpottui, kun googlasin ”sukkelä-äes”, sillä nyt alkoi tulla sitä tietoa, jota kaipasin ja jonka tunnen sanan ”sukkela” tiimoilta.
Sukkela on tässä jutussani hevosvetoinen äes, joka tuli minulle tutuksi pikkupoikana, kun äestin kotitilani kynnöspeltoja kylvökuntoon.
************
Eilen minua vietiin, kuin sammakkoa sukkelan alla, sillä osallistuin päivän aikana kolmannestusinaan eli yhteensä neljään tilaisuuteen.
Kerron siitä eilisen toisesta tilaisuudesta eli Keskustan eduskuntaryhmän ja puheenjohtamani Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön yhteisesti järjestämästä yleisötilaisuudesta Pala Cafe´ssa Tampereen Finlaysonilla.
Tilaisuutemme kattoteemana oli...
..."Tampereella on Keskusta!"
Emme käyttäneet äänentoistolaitteita, mutta ohjeena oli, että ”normaali” kovaääninen kotiääni riittää!
Yleisötilaisuudessa kansanedustaja Mikko Alatalo sekä perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko pitivät hienot alustukset ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä.
Molemmat ovat sanankäyttäjiä, joita on mielenkiintoista kuunnella.
Saarikko kuvaili Mikon toimintaa mm. niin, että sanomaa voi viedä eteenpäin muutenkin kuin puhumalla.
Jos joku on liikennemies, niin se on Mikko, luonnehti Annika Saarikko Mikko Alataloa.
Mikko Alatalo luovutti Annika Saarikolle viimeisimmän levynsä eli ”Viimeinen juna”!
Omassa puheenvuorossaan Mikko Alatalo kosketteli ajankohtaista hiilinieluihin liittyvää metsäkeskustelua ja totesi ex-pääministeri Jyrki Kataisen taannoin todenneen, että Keski-Euroopassa metsänhoito käsitetään puistonurmikoiden haravoinniksi – kerrankin olen samaa mieltä Jyrki Kataisen kanssa.
Tunnin junasta Tampereelta Helsinkiin Mikko totesi sen tärkeyden ja muistutti, että pääradalla liikennemäärät ovat tyystin toista luokkaan kuin Helsinki-Turku –radalla, jota sitäkin jotkut haaveilevat ”tunnin junaksi”!
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko muistutti ajankohtaisiin eduskuntakeskusteluihin viitaten, että Keskusta on sovinnonetsijä.
*************
Sain tilaisuudessa kamerani linssiin todelliset voimanaiset eli vasemmalta Raija Moilanen, Seija Alatalo ja Annika Saarikko.
Myös minä pääsin ”ministerikyytiin”!
Kiitokset Mikko Alatalolle ja Annika Saarikolle hienosta yleisötilaisuudesta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereella on Keskusta, kansanedustaja Mikko Alatalo, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko, Sukkela, Sukkela-äes, |
Ei onnistuisi Suomessa!Maanantai 15.10.2018 - -Esko Erkkilä- Lupailin eilen, että jatkan tänään kertomustani, kun Italian matkallamme tutustuimme San Zeno di Montagnassa…
…Salumeria Lenottin herkkukauppaan ja sen tuotantotiloihin – yrityksen markkinointinimi on Salumi del Monte Baldo.
Saavuimme vuoristokylään ja heti ensimmäisenä iltana meille oli varattuna herkkukaupassa maittavat maistiaiset paikallisen viinin kera.
Luin yrityksen verkkosivuilta, että kuvassa näkyvä maistiaistarjoilu maksaa 7,70 euroa per annos – on selvää, että Albatrostravel oli sisällyttänyt tuon hinnan matkamme hintaan eli itse maksamiamme herkkuja nautimme.
Yrityksen omistaja oli iloinen velikulta ja mainio kauppamies. Hyvällä englanninkielellä hän esitteli myynnissä olevia tuotteita.
******************
Neljäkymmentä vuotta suomalaisen elintarviketeollisuuden palveluksena olleena minulle oli yllätys, että niine kamppeinemme siirryimme yli kolmenkymmenen hengen voimin yrityksen tuotantotiloihin.
Yrityksen omistaja esitteli tuotantotiloissa koneita, joilla salamimakkara valmistetaan – matkanjohtajamme ja tulkkimme Heidi suomensi.
Onneksi tuotantotoimintaa ei sentään ollut käynnissä!
*****
Kypsytysosastolla – jossa saimme vapaasti kuljeskella – salamit kypsyvät useita kuukausia.
****
Kypsyessään salamimakkara kutistuu ja alussa tiukalla olleet narupunokset höllenevät.
**** Salamimakkaroiden kanssa samassa tilassa oli kypsymässä juustoja.
Juustojen pinnalle syntyy kypsymisprosessin edetessä hallitusti hometta, jota isäntämme harjasi juustotahkon pinnalta pois.
***************
Juttuni otsikkona on ”Ei onnistuisi Suomessa” ja nyt kerron siitä:
Me kolmekymmentäkolme matkalaista olimme liha- ja juustotuotteiden tuotantotiloissa täsmälleen niissä varusteissa, joissa osa oli tullut Suomesta saakka ja toki osa oli ehtinyt käymään hotellissamme suihkussa ja vaihtanut vaatteita.
Minkäänlaisia suojavarusteita meille ei jaettu; ei hiussuojuksia, ei jalkinesuojuksia, ei minkäänlaista suojatakkia tai edes esiliinaa.
****
Tuotantotilojen lattia koostui irrallaan olevista reikätiilistä eli kaikki se töhkä, joka meidänkin jalkineissamme siirtyi tuotantotiloihin, se pääsi ”varastoitumaan” reikätiilten reikiin odottamaan sitä hetkeä, jolloin reikiin kertynyt lika pääsisi pursuamaan yli! Kerrassaan käsittämätön elintarviketilan lattiaratkaisu!
*****************Olen melkoisen varma, että Suomessa Elintarvikkeiden turvallisuusvirasto Evira puuttuisi vierasryhmien vierailuihin kovalla kädellä ja vaatisi tuotantotilojen lattiamateriaalin sellaiseksi, että lattialle ei pääsisi varastoitumaan kaikki ne epäpuhtaudet, jotka vieraiden jalkineissa sinne kulkeutuvat.
No, tuotantotilojen ”auditoinnin” jälkeen nousimme takaisin myymälään, teimme ostoksia ja näimme, että seuraavalle vierasryhmälle tarjottavat olivat jo valmiina!
****************
Niin se tuli vielä mieleen, että kuinkahan se Euroopan Unionin Elintarviketurvallisuusvirasto siellä Italian Parmassa toimii. Silvio Berlusconihan sen muka lupasi vuonna 2003 silloiselle pääministeri Paavo Lipposelle.
Lupaaminen tapahtui Lipposen mukaan 14.3.2003 eli kaksi päivää ennen eduskuntavaaleja, jotka järjestettiin 16.3.2003. Lipponen käytti härskisti asiaa vaaliveturinaan, mutta ei auttanut!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU:n Elintarviketurvallisuusvirasto Parmassa, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Evira, vierasryhmät elintarviketiloissa, salmonellavaara, salmonella, hiussuojat, jalkinesuojat, suojavaatteet, Italia2018, , |
Salumeria Lenotti - lihanjalostukseen ja juustonvalmistukseen erikoistunut perheyritys San Zeno di MontagnassaSunnuntai 14.10.2018 - -Esko Erkkilä- Syys- ja lokakuun vaihteeseen ajoittuneen Italiaan suuntautuneen lomamatkamme majoituspaikkamme sijaitsi Gardajärven lähistöllä San Zeno di Montagnan vuoristokylässä.
Kylässä – saman kadun varrella – sijaitsee herkkukauppa…
…Salumeria Lenotti, joka käyttää markkinointinimeä Salumi del Monte Baldo.
Salumeria Lenotti on vuonna 1968 aloittanut salamituotteiden valmistuksen. Yritys on perheyritys ja sen omistaa Lenotti-perhe.
Yrityksen osoite on Contrada Cà Schena, 2, 37010 San Zeno di Montagna VR, Italia.
********************
Kävimme kylämme herkkukaupassa kahdesti, ensimmäisen kerran saapumispäivänämme ja toisen kerran lähtöämme edeltävänä päivänä.
Italialaiseen tapaan myös Salumi del Monta Baldossa vietetään keskipäivällä siestaa, joten herkkukauppa oli avoinna klo 8.00 -> 12.30 ja 16.30 -> 20.00!
Herkkukaupan verkkosivuilla www.salumidelmontebaldo.it kerrotaan, että sianlihatuotteiden raaka-aine on alkuperältään italialaista ja ainakaan minulla ei ole mitään syytä tätä epäilläkään. Mikäli haluaa tutustua yrityksen vekkosivuihin suomeksi, pitää googlettaa "Salumi del Monte Baldo" ja pyytää Googlea kääntämään sivut suomeksi.
Salamituotteiden kylmäkaappi oli hoidettu hyvin…
…ja samaa oli todettava myös muiden lihatuotteiden kylmätiskistä.
Kylmätiski oli tosiaan taidolla hoidettu.
Samaa voi todeta myös herkkukaupan juustotiskistä.
Monenlaisia antimia herkkupöytään oli herkkukaupasta saatavissa!
*****************************
Ehkä jo huomenissa kerron siitä pienimuotoisesta tuotantotiloihin tutustumisesta, johon herkkukaupassa saimme osallistua.Se ei vastannut läheskään niitä vaatimuksia, joihin me Suomessa olemme tottuneet, mutta maassa maan tavalla, vaikka yhteisessä Euroopan Unionissa olemmekin ja lisäksi se, että Italiassa sijaitsee Euroopan Unionin Elintarviketurvallisuusvirasto!
Huomisiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Contrada Cà Schena 2 37010 San Zeno di Montagna VR Italia, Salumeria Lenotti, San Zeno di Montagna, www.salumidelmontabaldo.it, Euroopan Unioni Elintarviketurvallisuusvirasto, Parma, EFSA, EFSA Parma, Gardajärvi, Italia2018, |
Private label-elintarvikkeita en hyväksy, mutta lääkkeiden rinnakkaistuotteet hyväksynLauantai 13.10.2018 - -Esko Erkkilä- Päivittäistavarakaupan ”private label” -tuotteet ovat sen jälkeen, kun Kesko aloitti ”Pirkka” -tuotteillaan hulluttelen, ajaneet suomalaisten elintarvikkeiden alkutuotannon ja kotimaisen elintarviketeollisuuden kestämättömään taloudelliseen ahdinkoon.
S-ryhmä viivytteli vastaavien tuotteiden lanseeraamisessa, mutta sitten iski maataloustuottajia sekä kotimaista elintarviketeollisuutta vasten kasvoja ja lanseerasi markkinoille ”Rainbow” –tuotteet.
S-ryhmän toteuttama ”halpuutus” –kampanja tuhosi loputkin elintarvikkeiden kotimaisen alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden toimintaedellytykset.
On varmaa, että ostoskoriini ei vahingossakaan pääse yksikään Pirkka- tai Rainbow-tuote.
Pirkka- ja Rainbow-tuotteet ovat tavallisesti ”pahnanpohjimmaisia” eli laadultaan heikkoja kopiota alkuperäisistä merkkituotteista. Monesti ne ovat heikon laatutason lisäksi valmistettu ulkomailla.
Valitettavasti suomalainen elintarviketeollisuus on toki joissakin private label –tuotteissa valmistajana, mutta useinkin vain joitakin aikoja, sillä päivittäistavarakauppamme kilpailuttavat tavarantoimittajia niidenkin valmistuttamisessa.
*******************
Lääkkeiden valmistamisessa ja markkinoinnissa on hieman samanlainen tilanne kuin elintarvikkeiden private label –kaupassa.
Lääkebisneksessä on tuotelaadun kannalta kuitenkin erilainen tilanne kuin elintarvikkeissa, sillä lääkkeiden rinnakkaistuotteissa tehoaineet ja niiden pitoisuudet ovat täsmälleen samat kuin alkuperäislääkkeissä.
Laadultaan rinnakkaislääkkeet vastaavat alkuperäislääkkeitä, mutta elintarvikkeissa private label-tuotteet ovat riisuttuja kopiota alkuperäisistä merkkituotteista.
Rinnakkaislääkkeet ovat huomattavasti edullisempia kuin vastaavat alkuperäislääkkeet ja tästä seuraavassa esimerkki:
Poden parhaillaan peukaloni ”pinne-ongelmaa” ja siihen lääkärini määräsi
Onneksi apteekkini tiedusteli, että sopiiko minulle vastaava rinnakkaislääke ja se olisi
Molemmissa tuotteissa tehoaineena on etorikoksibi ja molemmat ovat tarkoitettuja nivelrikon, nivelreuman, selkärankareuman ja kihtikohtauksen oireiden hoitoon.
Valitsin rinnakkaislääkkeen sitä huolimatta, vaikka se on valmistettu Sloveniassa.
*****************
Tiedän lääkebisneksestä sen verran, että lääkkeiden tuotekehittely on pitkäjänteistä ja kallista toimintaa, mutta kun kyseessä on täysin alkuperäistuotetta vastaava tuote, hyväksyn lääkkeissä rinnakkaistuotteet.
Mielestäni apteekin pitää omatoimisesti kysyä, että haluaako asiakas vaihtaa lääkärin määräämän tuotteen rinnakkaistuotteeksi, mutta jos farmaseutti ei sitä tee, niin asiakkaan pitää kysyä, että onko lääkärin määräämälle tuotteelle olemassa vastaavaa rinnakkaislääkettä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: private label-tuotteet, Pirkka-tuotteet, Rainbow-tuotteet, rinnakkaislääkkeet, halpuutus, |
Italian pääministeri Silvio Berlusconi vei Paavo Lipposta "kuin litran mittaa"!Perjantai 12.10.2018 - -Esko Erkkilä- Suomi on elintarviketurvallisuudessa Euroopan alueen ehdoton ykkösmaa ja olisimme sen vuoksi ansainneet Euroopan Unionin elintarvikeviraston (EFSA) sijoittamisen Suomeen.
Näin meille uskoteltiinkin, kun Italian silloinen pääministeri Silvio Berlusconi muka lupasi 14.3.2003 Suomen silloiselle pääministeri Paavo Lipposelle, että EU:n elintarvikevirasto sijoitetaan Suomeen.
Lipponen teki asiasta Suomessa suuren numeron ja vaalikiimassaan – eduskuntavaalit kun järjestettiin 16.3.2003 – kertoi, että Suomi saa EU:n elintarvikeviraston.
Lipponen puhui paskaa, sillä mitään pitävää sopimusta ei ollut ja EU:n elintarvikevirasto perustettiinkin sitten aikanaan Italian Parmaan.
Onneksi Lipposen kaksi vaalikautta kestänyt kuningastie kuitenkin päättyi 16.3.2003 järjestettyihin eduskuntavaaleihin ja valtaan nousi Anneli Jäätteenmäen johtama Keskusta-vetoinen hallitus.
Tämän jutun otsikkoa voisi jatkaa vaikkapa näin:…ja Paavo Lipponen sumutti Suomen kansaa!
****************
Valheella on lyhyet jäljet – jopa politiikassa ja sen sai vuonna 2003 karvaasti kokea Paavo Lipponen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Italian pääministeri Silvio Berlusconi vei Paavo Lipposta "kuin litran mittaa"!, EFSA, EU:n elintarviketurvallisuusvirasto, Parma, Paavo Lipponen, |